Sävellys ja musiikinteoria

 

Recent Submissions

  • Koivisto, Pekka (2019)
    This study investigates the social and aesthetic context in four works of Mauro Giuliani (1781-1829). The study represents the social context for Giuliani's music by introducing the central aspects of Viennese musical life in the late 18th and early 19th centuries. Three social situations that Giuliani's music appears on, are identified: music in public concerts, music in the salon, and music at home. Also, I introduce the aesthetic concept of music intended for connoisseurs and amateurs. The social contexts are mirrored into four works of Giuliani (op. 15, op. 21, op. 30, and op. 44). In the analysis of these works, I intended to find out, in which way does the social context affect the these works; does the music performed in public follow a public musical discourse and does the music performed in private follow a more private presentation, and how much do these two extremes exist within one work. I also wanted to investigate, which kind of stylistic associations these works have; are they intended for amateur or connoisseur public, or both. To investigate this in the works mentioned above, I have used the topic theory to identify the stylistic and social associations of the musical textures used in them. In op. 15 and op. 30, I have created mappings of expressive narrative of the topics used in the work. This mapping is based on Robert Hatten's theory of expressive narrative or expressive genres. In addition to this, formal functions in op. 15 and op. 30 are investigated by using Hepokoski & Darcy's Sonata Theory. Also, in op. 15 and op. 30, the textures and formal structures are mirrored into the 18th century view on sonata- and symphonic styles, which to some extend can answer on which way the works communicate with their audiences in terms of public and private musical discourse. By using these methods, I was able to identify that op. 21 and op. 44 are domestic implications of dance music, a genre originated from public musical discourse. The dances were highly popular music and bore a strong trait of amateurism in them. This is reflected also in Giuliani's works, as they are very simple and follow the conventions of the genre of triple-meter contredanses closely. The sonata op. 15 is a work intended to be performed in salons. The work follows a private musical discourse, as it is built in the sonata style and follows other traits common for chamber music, such as wide range of expressions. The material and structure of the work also hint that the composition leans more towards the connoisseur audiences. The concerto op. 30 is music intended for public, as it is in the concerto genre, which was mainly performed in public. It follows mainly the symphonic style, but also hints the sonata style occasionally. It is also the only work in the study that has contemporary documentation on its public performances. It is a popular work through the genre but because of its extensive use of the military and other topics of high stylistic associations, the work has a dignified general character, which evens the connoisseur and amateur tendencies in the work.
  • Karjalainen, Jenni (2018)
    Tämä tutkimus on etnografinen tapaustutkimus ”Piano tutuksi” -oppiaineessa toteutetusta kosketinsoi-tinavusteisesta musiikinteorian opetuksesta. Oppiaine on tarkoitettu musiikin perusopinnot suorittaneille oppilaille, joilla on pääinstrumenttinaan jokin muu soitin kuin piano. Tutkimus toteutettiin lukuvuonna 2017–2018, jolloin ”Piano tutuksi” -oppiaine järjestettiin tutkimukseen osallistuneessa musiikkiopis-tossa ensimmäistä kertaa. Tutkimuksessa selvitettiin ”Piano tutuksi” -oppiaineen sisältöjä ja työtapoja sekä kartoitettiin pianon koskettimiston toimivuutta musiikinteorian opetuksessa. Lisäksi pohdittiin, miten kosketinsoitinavustei-nen musiikinteorian ryhmäopetus vaikuttaa oppilaiden musiikkisuhteeseen, asenteisiin ja motivaatioon musiikinteorian opiskelua kohtaan ja kokemukseen itsestä musiikillisena toimijana. Tutkimus toteutet-tiin havainnoimalla kahta ”Piano tutuksi” -ryhmää syksyllä 2017. Havainnoinnin lisäksi tutkimukseen haastateltiin viittä havainnointijaksolle osallistunutta oppilasta sekä oppiaineen opettajaa. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja aineisto analysoitiin temaattisen analyysin menetelmin. Tutkimustu-loksia verrattiin viimeisimpään tutkimuskirjallisuuteen pragmaattisista opetusmenetelmistä. Tutkimus osoitti pianon koskettimiston olevan visuaalisuutensa ansiosta toimiva apuväline musiikinteo-rian opetukseen oppilaille, jotka eivät olleet aikaisemmin soittaneet pianoa. Koskettimistolla havainnol-listettu puolisävelaskelpohjainen musiikinteorian opetus syvensi oppilaiden ymmärrystä tonaliteetista ja paransi oppilaiden nuotinlukutaitoa. Haasteita oppilaille tuottivat pianon soittotekniikka ja kahden nuot-tiviivaston lukeminen samanaikaisesti soittotapahtuman aikana. Monipuoliset tehtävätyypit, ryhmässä opiskelu ja musiikinteoreettisten asioiden soveltaminen käytännön musisointiin osoittautuivat oppilai-den motivaatiota ja musiikillista toimijuutta vahvistaviksi tekijöiksi.
  • Mönkkönen, Konsta (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
    Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään musiikillisen narratiivisuuden ilmenemistä posttonaalisessa musiikissa ja sitä, miten musiikin kertovuuden teoriaa voidaan hyödyntää posttonaalisen teoksen analyysissa. Tutkielma keskittyi kuubalaisen säveltäjän Leo Brouwerin viidenteen kitarakonserttoon, jolla on lisänimi ’Concerto di Helsinki’. Musiikillista narratiiviisuutta on tutkinut muiden muassa Byron Almén, jonka tutkimukset keskittyvät pääasiassa tonaaliseen musiikkiin. Alménin teoriaa on laajentanut posttonaalista musiikkia koskevaksi Michael L. Klein. Alménin narratiivisuuden perusperiaatteet toimivat analyysin metatason teoriana ja pintatason analyysissa hyödynnettiin Kleinin ajatuksia. Posttonaalinen musiikki on monimuotoisuudessaan musiikkianalyysin näkökulmasta haastavaa. Ei ole olemassa yhtä analyysimenetelmää, joka toimisi jokaiseen posttonaaliseen teokseen. Tonaalisessa musiikissa konventionalisoituneet hierarkiaerot esimerkiksi toonikan ja dominantin välillä näkyvät useimmissa tonaalisissa teoksissa, mutta posttonaalinen musiikki luo itse oman syntaksinsa ja hierarkkisuutensa. Tätä monimuotoisuutta Klein on narratiivisuuden näkökulmasta pyrkinyt selventämään jaolla seuraaviin neljään narratiivisuuden alaluokkaan: narratiivinen, uusnarratiivinen, ei-narratiivinen ja antinarratiivinen. Jokainen posttonaalinen teos voidaan sijoittaa johonkin alaluokkaan tai joidenkin alaluokkien välille. Brouwerin konserton sävelkieli on hierarkkista, mutta posttonaalista. Siinä on eklektisiä viittauksia useihin musiikkityyleihin. Muiden muassa tämän moninaisuuden vuoksi musiikillinen kertovuus voisi olla kyvykäs analyysikeino Brouwerin musiikkiin, koska narratiivisuus on musiikkianalyysin menetelmä, joka pohjautuu erilaisiin musiikillisiin elementteihin ja niiden dialogeihin. Näiden dialogien kautta pyritään hahmottamaan teoksen kerronnallisuutta. Dialogien perusteella sekä teoksen osista että konsertosta kokonaisuutena pystyttiin löytämään musiikillisen kertovuuden kehitys ja sitomaan yhteen aiheiden erilaisuudet yhdeksi kokonaisuudeksi. Konserton sisäinen aiheiden toisto osien välillä luo tunteen jatkuvuudesta ja elementtien muuttuminen teoksen edetessä vahvistaa musiikillisen kertovuuden tunnetta.
  • Siltanen, Maarit (Sibelius-Akatemia, 2012)
    Tässä työssä tutkitaan englantilaisen 1960-luvulla vaikuttaneen The Beatles -yhtyeen Revolver-albumin (1966) kappaleiden aloittavia jaksoja ja niiden harmonisia sulkeutumisia. Revolver oli oman aikakautensa edelläkävijä ja albumi on toiminut suunnannäyttäjänä niin aikalaisyhtyeiden kuin monien myöhempienkin aikojen populaarimusiikkiyhtyeiden tuotoksille. Tutkielmassa etsitään vastauksia siihen, millaisia harmonisia sulkeutumisia kappaleiden aloituksista löytyy ja mitä harmonioita kadensseissa ja aloittavissa muotoyksiköissä ylipäätään käytetään. Työssä selvennetään niin ikään myös populaarimusiikin yleisimmät muotoyksiköt ja tutkitaan, mistä eri yksiköistä albumin kappaleet rakentuvat. Lisäksi havainnoidaan, mikä on kappaleen muodon ja harmonisen sulkeutumisen välinen vuorovaikutus ja missä kohdin muodon etenemistä kuullaan ensimmäinen harmoninen sulkeutuminen. Useimmiten sen muodostaa yhdessä kaksi tai jopa kolmekin muotoyksikköä.
  • Pekki, Pauliina (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Tutkielman tarkoituksena oli toimittaa kriittisenä editiona suomalaisen säveltäjän, kirjailijan ja musiikkikriitikon, Axel Gabriel Ingeliuksen (1822-1868) vuonna 1854 säveltämä alkusoitto, säveltäjän itsensä kirjoittamaan näytelmään Biskop Henrik och bonden Lalli. Alkusoitosta on säilynyt ykkösviulua lukuunottamatta kaikki stemmat, minkä vuoksi kokonaisen partituurin aikaansaamiseksi puuttuva ykkösviulun stemma rekonstruoitiin. Tutkielma koostuu kahdesta niteestä, kirjallisesta osuudesta sekä partituurista, joista ensimmäisessä luotiin katsaus Ingeliukseen, innokkaaseen ja monialaiseen itseoppineeseen toimijaan, jonka räiskyvä persoona aiheutti hämmennystä ja paheksuntaa sekä teoillaan, puheillaan että kirjoituksillaan 1800-luvun puolivälin Suomessa. Kirjallisessa osuudessa pyrittiin myös suhteuttamaan Ingeliuksen alkusoitto hänen muuhun orkesterimusiikin tuotantoonsa, minkä lisäksi osuudessa käsiteltiin edition toimintaperiaatteet. Kirjallinen osuus sisältää myös ykkösviulun rekonstruoinnin ja partituurin kriittiset kommentaarit. Tutkielman toinen nide sisältää ainoastaan partituurin esipuheineen. Biskop Henrik och bonden Lalli -alkusoitto oli aikanaan suosittu kappale ja edition tavoitteena olikin saattaa palanen suomalaista orkesterimusiikin alkuhistoriaa jälleen yleisön saataville.
  • Oinas, Cecilia (Sibelius-Akatemia, 2007)
    Tutkielma käsittelee kolmea Joseph Haydnin 1790-luvun sonaattimuotoista ensimmäistä osaa pianotrioista D-duuri (Hob. XV/24), Es-duuri (XV/30) sekä jousikvartetosta F-duuri (op. 74/2). Analyysissa käsitellään osien ekspositioita eli esittelyjaksoja, joiden harmonis-lineaarista liikettä kuvataan Schenker-analyysin avulla. Tämän lisäksi ekspositioita tarkastellaan James Hepokosken ja Warren Darcyn sonaattiteorian käsitteistöllä. Kaikkien kolmen tutkimuskappaleen sivuteemaryhmä alkaa pääteemalla tai sen variantilla, mitä kutsutaan usein monotemaattisuudeksi. Tutkielmassa tarkastellaankin sitä, vaikuttaako osien monotemaattisuus jollain tavalla muodon jäsentymiseen. Toinen tärkeä tarkastelun kohde on se, miten ekspositioissa leikitellään transitorisen jakson aikana pääsävellajin ja sivusävellajin puolilopukkeiden käytöllä aloittaa sivusävellajin alue. Analyysien perusteella tutkielman pianotriot ovat samankaltaisia pääsävellajin puolilopukkeen käytön puolesta siinä mielessä, että ensimmäinen puolilopukepysähdys on voimakas ele, joka ei kuitenkaan vielä onnistu avaamaan sivusävellajin aluetta. F-duuri-kvartetto on puolestaan rakentunut eri tavalla: tämä ilmenee muun muassa useampien pääsävellajin dominanttipedaalien käytöllä, joiden dynaaminen luonne heikkenee joka kerralla. Kaikki ekspositiot siirtyvätkin lopulta sivusävellajin alueelle konventionaalisemman sivusävellajin puolilopukkeen kautta. Yhteistä kaikissa ekspositioissa on myös se, että sivusävellajin alueella ei saavuteta rakenteellisesti sulkevaa V-I-kadenssia vielä ensimmäisellä kerralla äänenkuljetuksen näkökulmasta. Eräs syistä voi olla se, että pääteemalla avatuva sivusävellajin alue on eräänlainen 'välietappi', jolloin vasta uuden materiaalin ilmaantuminen antaa sulkevamman vaikutelman. Tutkielman johtopäätöksenä on, että pääsävellajin puolilopukkeen käyttö on merkki jollain tavalla poikkeuksellisesti etenevästä ekspositiosta. Myös osien monotemaattisuus näyttäisi vaikuttavan muodon jäsentymiseen, eksposition sivusävellajin alueen lisäksi myös kertausjaksoissa.
  • Wong, Wing Kwan (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    The objective of the thesis elucidates the phrase structures and formal functions within selected thematic units from Tchaikovsky's Seasons with borrowed concepts from William Caplin's theory of formal functions. The thesis is divided into 4 chapters. The opening chapter is devoted to the discussion of Caplin's fundamental concepts in his thematic archetypes. These will be used as a reference model for the analytical work later on. Chapter 2 associates theme types from The Season to Caplinian formal archetypes: sentence, period and hybrid theme types. Subsequently, the third chapter illustrates non-conventional theme types that possess non-classical formal departures. Finally, a summative conclusion on the analytical observations of The Seasons will be provided in the concluding chapter.
  • Komppa, Ville (Sibelius-Akatemia, 2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan orkestroinnin suhdetta muotoon sekä äänenkuljetusrakenteeseen Mozartin pianokonserttojen Es-duuri, KV 482 ja c-molli, KV 491 hitaissa osissa. Osien äänenkuljetusrakennetta tutkitaan Schenker-analyysin avulla, ja orkestrointia pääasiassa professori Ertugrul Sevsayn terminologiaa käyttäen. Analyysi etenee lyhyen muotokuvauksen jälkeen äänenkuljetusrakenteeseen ja sitten orkestroinnista tehtyihin havaintoihin, joita tarkastellaan rinnakkain äänenkuljetusrakenteen kanssa. Tutkimuskysymys on, missä määrin soitinnuksen ja tekstuurin muutokset artikuloivat rakennetta. Kysymykseen vastataan 1) tutkimalla millä tavalla orkestrointi värittää sointulevityksiä ja äänenkuljetustapahtumia; 2) selvittämällä onko orkestroinnissa itsessään hierarkkista rakennetta; 3) pohtimalla voisiko orkestrointi yksin vaikuttaa äänenkuljetusanalyyttisiin valintoihin. Tutkielman johtopäätöksenä on, että kyseisissä osissa orkestrointi artikuloi äänenkuljetusrakennetta värittämällä sointuprolongaatioita ja lineaarisia kulkuja sointivärikontrastein. Johtopäätös on odotettu, sillä kyseisissä osissa vierekkäiset musiikilliset jaksot ovat yleensä eri tavalla soitinnettuja. Pelkän pintatason värittämisen lisäksi orkestroinnissa on myös rakenteellisia piirteitä, jotka liittyvät äänenkuljetusrakenteen väli- ja syvän tason tapahtumiin; orkestrointi vahvistaa lavean tason tapahtumien yhteyttä sointivärillisin yhteyksin sekä alleviivaa äänenkuljetusrakenteen artikuloitumisen kannalta merkittäviä tilanteita voimakkain sointivärikontrastein. Orkestrointi ei kuitenkaan näytä yksinään perustelevan äänenkuljetusanalyyttisia valintoja – pikemminkin äänenkuljetusrakenteen analysoiminen auttaa hahmottamaan orkestroinnin rakenteellista merkitystä.
  • Hallikainen, Anna ([A. Hallikainen ], 2005)
    Tutkielma käsittelee musiikin ja tekstin välisiä yhteyksiä Sibeliuksen Runebergin runoihin säveltämissä varhaisissa yksinlauluissa Hjärtats morgon (op. 13/3), Drömmen (op. 13/5) ja Våren flyktar hastigt (op. 13/4). Tutkielman painopiste on musiikkianalyysissa. Laulujen musiikki analysoidaan ensin ilman yhteyttä tekstiin, minkä jälkeen analyysissa esiin nousseita ilmiöitä tarkastellaan tekstisisällön valossa. Tekstit analysoidaan myös lyhyesti musiikista riippumattomina. Musiikkianalyysissa pääasiallisena lähestymistapana on Schenker-analyysi. Hjärtats morgonin tulkintaa on täydennetty lähestymällä laulua myös heksatonisten systeemien teorian näkökulmasta. Musiikin ja tekstin yhteydet osoittautuivat hyvin moninaisiksi tutkimuksen kohteena olevissa lauluissa. Eräät tärkeimmistä musiikin ja tekstin välisistä yhteyksistä liittyvät laulujen tonaaliseen rakenteeseen, esimerkiksi sävellajien suhdeverkostoon. Våren flyktar hastigtissa myös motiiviset tapahtumat ovat tiiviissä yhteydessä tekstiin.
  • Haapamäki, Elina ([E. Haapamäki], 2010)
    Tutkielman aiheena oli moodien ja modaalisuuden opettaminen. Aihetta lähestyttiin kahdesta suunnasta: musiikinteorian ja säveltapailun oppikirjoja tarkastelemalla sekä vanhan musiikin ammattilaisia haastattelemalla. Oppikirjojen moodiluvuista tehtiin sisällönanalyysi, joka pääosin pohjautui kirjojen aineistoon, mutta jossa otettiin huomioon myös taustana käytetty historiallinen mooditeoria. Analyysissa sisällöt jäsennettiin kolmen pääotsikon alle: 1) opetustavat, 2) opetettavat asiat ja 3) musiikkiesimerkit. Oppikirjoissa moodit esitettiin usein vertaamalla niitä tonaalisiin asteikkoihin. Tämä perustunee siihen, että kirjantekijät lähtivät oppilaille tutuista asioista esitellessään uusia. Käytetty termistö oli kuitenkin niukkaa ja historiallisen taustan valossa riittämätöntä. Oppikirjoissa ei esitelty moodiasteikkojen lisäksi juurikaan muita välineitä hahmottaa modaalista musiikkia. Toinen näkökulma modaalisuuden opettamiseen hankittiin haastattelemalla kolmea henkilöä, jotka ovat vanhan musiikin opettajia ja muusikoita. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina. Haastattelut analysoitiin teemoittelemalla haastateltavien puheesta ilmenneet asiat neljään pääluokkaan: 1) mooditeoria, 2) moodien opettaminen, 3) heksakordit ja 4) muut esille nousseet asiat. Haastateltavat painottivat, että historiallisen modaalisuuden opetuksen tulisi perustua aikalaislähteisiin. Heksakordisolmisaation todettiin olevan jopa mooditeoriaa tärkeämpi ja käytännöllisempi työkalu modaalisuutta opiskeltaessa. Tonaalisuuteen perustuvia modaalisia järjestelmiä kritisoitiin. Oppikirjojen esitystavat ja vanhan musiikin asiantuntijoiden näkemykset erosivat toisistaan oleellisesti. Oppikirjoissa modaalisuus esitettiin lähinnä asteikkoina, kun taas asiantuntijoiden mukaan olisi tärkeää perehtyä erityisesti modaaliseen kuulokuvaan ja keskiaikaiseen ohjelmistoon. Modaalisuutta verrattiin oppikirjoissa usein tonaalisuuteen. Asiantuntijoiden näkemys kuitenkin on, että modaalisuuden omaksumisessa olennaista olisi pystyä unohtamaan tonaalisuus ja lähestyä tyyliä historiallisuudesta käsin. Konstruktivistisen oppimiskäsityksen näkökulmasta opiskelijan oppimisprosessia vaikeuttaa se, että jo opittua mallia joudutaan muokkaamaan radikaalisti. Jos modaalisuuden opetuksessa tavoitteena on historiallisen modaalisuuden ymmärtäminen, ei ole tarkoituksenmukaista lähestyä aihetta asteikkolähtöisesti tai tonaalisuudesta käsin. Myös modaaliseen ohjelmistoon perehtyminen olisi tärkeää.
  • Kvist, Wilhelm (Sibelius-Akatemia, 2011)
    The aim of the present study was to explore how the concept of unity has been addressed in five musicological or music-theoretical articles on Beethoven's Op. 132, first movement, published between 1987 and 2009. The five articles or book chapters analysed were written by Kofi Agawu (1987/1991), Robin Wallace (1989), Daniel Chua (1995), Susan McClary (2000) and Frank Samarotto (2009). All texts were representative of different analytical traditions. The texts were analysed in their own methodological context, but juxtaposed under four rubrics: unity of surface, unity of form, unity of subsurface and motivic unity. The results showed that even if the five writers considered the work disunified on one level, they discovered unity on another. If the surface was seen as irrational, the subsurface level granted relative coherence. If theoretical constructs on the subsurface level were seen as disruptive and incomplete, their alleged familiarity served to guarantee perceptual significance. And if the form was seen as ambiguous, identifying certain formal blocks and labels was considered to be of secondary importance. Of primary importance was that process itself had been thrown into confusion. Morgan's (2003) call for an analysis showing that the disunity itself is meaningful was answered by Wallace who suggested Beethoven's composition is deliberately ambiguous.
  • Jaakkola, Inkeri (Sibelius-Akatemia, 2009)
    This research deals with Gabriel Fauré's Pelléas et Mélisande Suite for Orchestra op. 80 and Chanson de Mélisande op. posth., which the composer based on his original incidental music for Maurice Maeterlinck's drama Pelléas et Mélisande. The aim of this music analysis is to investigate the connections between Maeterlinck's drama and Fauré's compositions, and to determine in which ways the structural aspects of the music may be interpreted as reflections of the drama. Maeterlinck's drama and Chanson de Mélisande were initially analyzed using the common principals of text analysis. After that, Fauré's music was examined using methods of Schenkerian analysis, traditional harmonic analysis and motif analysis. Finally, the text analysis and music analysis were compared and a synthesis was made. The results of this research show that the characteristic features of Gabriel Fauré's compositional style reflect the emotional, atmospheric and symbolist approach of the drama: not only the foreground motifs, themes and aspects of harmony in the music, but also the deep structural level of harmony reflect both concrete and symbolic content of the drama. Furthermore it was noticed that the form of the composition is connected with the programmatic content. The cyclic form of the orchestral suite reflects the Aristotelian concept of drama, and the forms of individual sections of the music are linked to the content of the drama. In Fauré's music, the symbolist approach to drama may be detected in such devices as the blurring of structural outlines, the undermining of the pulse with frequent syncopations, references to modality, symbolic significance placed upon specific musical elements, and especially in the ambiguity of the harmony. Such features, however, are not to be found in these compositions alone. They are characteristics of Fauré's compositional style as a whole. We might thus call Gabriel Fauré a symbolist composer.
  • Virtaperko, Olli ([O. Virtaperko], 2005)
    Tutkimukseni käsittelee amerikkalaisen säveltäjän Frank Zappan (1940-1993) alun perin rock-yhtyeelleen säveltämän musiikin sovittamista barokkisoittimin aikamme musiikkia esittävälle Ensemble Ambrosiukselle. Ydinkysymyksenä työssäni oli selvittää, miten kaksi eri aikoina vallinnutta, toisistaan riippumatonta musiikkikulttuuria oli mahdollista yhdistää uudeksi musiikilliseksi kokonaisuudeksi siten, että lopputuloksessa tolsaalta säilytettiin Zappan muslikin ominaispiirteet ja toisaalta barokkisoitinten oma soittimellinen ja tulkinnallinen erityisluonne. Keskityin työssäni Ensemble Ambrosiuksen levyn The Zappa Album (c2000 Bis Records) sisältämään viiteentoista Zappan kappaleeseen, jotka oli sovitettu Ensemble Ambrosiukselle vuosina 1995-1999. Perehdyin populaarimusiikin ja barokkimusiikin esityskäytäntöihin ja kartoitin niiden yhtenevyyksiä. Lisäksi tutkin Zappan musiikin esityskäytännön erityispiirteitä ja esittelin Ensemble Ambrosiuksen valitseman esityskäytännön perusteet. Varsinaisen sovitustyön analyysissa esittelin Ensemble Ambrosiuksen solttimet ja tutkin, kuinka musiikilliset tehtävät jaettiin niiden kesken. Erittelin soittimien viritystason ja käytetyn viritysjärjestelmän merkityksen sovitusten muotoutumiselle, samoin kuln yksittäisten muusikoiden erityisosaamisen valkutuksen sovitustyöhön. Tutkin myös kuinka sovitukset muuttuivat yhtyeen koon kasvun myötä ja kuinka yksittäisistä kappaleista rakennettiin toisiinsa linkittämälä laajoja musiikillisia kokonaisuuksia. Työni mittavimman osan muodosti The Zappa Albumin kappalekohtainen analysointi. Analyysini kohdistui ensisijaisesti sovitustyöhön, mutta tein kappaleista myös rakenteellisia havaintoja ja analysoin Zappan käyttämiä sävellysteknisiä metodeja. Tutkimukseni paljasti, että barokki- ja populaarimusiikin esityskäytännöistä oli löydettävissä yhteneväisyyksiä monella eri tasolla. Ensemble Ambrosiuksen Zappa-tulkinnat toimivat osoituksena siitä että näiden esityskäytäntöjen yhtenevyyksien tiedostaminen ja soveltaminen sovitustyössä ja musiikin esittämisessä mahdollisti populaarimusiikin kategoriaan kuuluvan Zappan musiikin esittämisen barokkisoittimilla.
  • Poutiainen, Ari (Sibelius-Akatemia, 1999)
    Only a few scientific studies or articles exist on Michael Brecker's improvisational style. The present work approaches Michael Brecker's style through a detailed analysis of his solos in the compositions "Straphangin"," Nothing Personal", and "Peep". The approach to the analysis is similar that which jazz musicians use themselves. The analysis is based on selected audio material and transcriptions. David Baker's "Giants of Jazz" series was applied as a model for the form of the study. The applied theoretical framework of contemporary jazz improvisation is based on David Liebman's "A Chromatic Approach to Jazz Harmony and Melody", and various other resources. In this study, the aim was to define and describe certain melodic and instrumental devices which are characteristic of Brecker's expression. In the analysis, attention was given to the melodic devices which are based on the diminished, altered, pentatonic, and augmented scales, and on the superimposed "Giant Steps" chord progressions. For the instrumental devices, the focus of the analysis was on alternate fingerings, multiphonics, and fingering mannerisms. The use of these devices was divided into functional and non-functional. Some of the devices and their usage could not be discussed deeply enough in the three solo analyses alone, and further examples were therefore traced from Brecker's other performances. Through the analysis it was discovered that most of the chosen devices appear as patterns. The patterns which are based on the aforementioned melodic and instrumental devices define a characteristic part of Michael Brecker's melodic vocabulary. In addition to the discussion of such devices, some additional comments were made about Brecker's chromaticism and his playing inside the changes.