Soveltajakoulutuksen (ent. kehittäjäkoulutuksen) tohtorintutkinnot

 

Recent Submissions

  • Vapaavuori, Pekka (Sibelius-Akatemia, 2003)
    This written work forms part of a project-orientated doctorate examination within the Sibelius Academy's developer training programme. The doctorate examination is in the following three parts: 1. The practical part, involving the building of five Wåhlström clavichord variants as the subject of the research. Each incorporates specific alterations and, following evaluation, any subsequent elaborations. A further two clavichords were built for purposes of comparison. 2. The written part, containing, a) a short account of the history and use of clavichords, b) a detailed research report, in which the solutions that influence subsequent structural alternations and the musical properties of the instruments are presented and analyzed, along with an account of the background, c) a clarification of the links between the historical context and the changes affecting the structure and properties of each instrument. 3. Recorded performance (CD: SACD-10), a compact disc on which five works, from Froberger to Haydn, are played on the five Wåhlström variants described in part 2b. The project investigates how and to what extent the tone and playability of the instruments based on the fretted small-scale clavichord (compass C-c3), built in 1752 by the Swede Anders Wåhlström, can be changed by varying the parametres influencing them. Despite its later date, Wåhlström's clavichord represents the German style of construction prevailing at the turn of the 17th to 18th century. And indeed, based on playing experience, it can be said that copies built more or less like the original are best suited to the music of that earlier period, or similar music. The aims were 1) to build instruments finished in different ways, the principle criterion being to develop variants suited to the playing of mid-eighteenth century compositions, 2) to find solutions which in practice provide optimal tone and playability for each of the variants. My approach to the whole project was to build, play and research the history of the clavichord. All three of these activities played their interactive part in the search for solutions. In carrying out the work on part 1. the following measures, in addition to enlarging the compass, proved to be the most important: - thickening of the stringing and, in the treble, lengthening each string's non-sounding part between tangent and hitchpin - alternations to the relationship between the front and back parts of the key levers by broadening the balance rail, increasing the distance between the pin rows for the "natural" and "accidental" levers and moving the treble end of the balance rail further away from the front wall - balancing the touch by adjusting the touch weight - using less listing cloth by weaving over fewer strings and yet tightly, so that it not only dampens but also supports the strings. Instruments finished in the above manner allow for a more versatile playing hand than earlier versions, without impairing the sound quality. Such versatility is particulary relevant in achieving the effects called for by the "sentimental style". In achieving the second aim, that of optimizing the playing properties of all the instruments, the most important factors were as follows: 1) the listing cloth weave, 2) perfecting the surface contact between tangents and strings and 3) adjusting the inclination of the bridge pins. By adjusting the thickness of the strings and thus their tension, it was possible to establish a suitably flexible touch over the whole keyboard. In combining practical experience with research on historical sources, I have not only attempted to both confirm the historical connections of my research and increase the general validity of its results. Examination of surviving historical instruments and the written sources has demonstrated that with particularly relevance to the eighteenth century each practical application of the research has its historical precedent.
  • Rissanen, Antti ([A. Rissanen], 2015)
    Tämä loppuraportti tarkastelee jatkotutkintoni opinnäytettä, johon sisältyi kaksi konserttia, kirjallinen tutkielma, oppikirja ja audiotallenne. Kehittämisen kohteena oli vetopasuunan yläsävelsarjan korkeustason vaihtamiseen perustuva lip-break-artikulaatiotekniikka. Lähtökohtana oli selvittää, miten vetopasuunan soittotekniikkaa voidaan kehittää LB-artikulaatiotekniikan avulla ja mitkä ovat sen merkittävimmät käytännön sovellukset. Kehitystyö kohdistui vetopasuunan äänenmuodostuksen ja äänenkorkeuden hallinnan selventämiseen, LB-artikulaatiotekniikan teoreettisen viitekehyksen kokoamiseen, uusien harjoitusten ja etydien tuottamiseen sekä kahdessa jatkotutkintokonsertissa arvioituun oman soittotaidon kehittämiseen. Jatkotutkintoprojekti selvensi aikaisempia käsityksiä aiheesta sekä tuotti uutta tietoa että oppimateriaalia kehityskohteesta. Lip-break-artikulaatiotekniikka mahdollistaa tietyntyyppisten nopeiden legato-sävelkulkujen vaivattoman soittamisen. Lip-break-artikulaatiotekniikan hallitseminen parantaa vetopasuunan soiton teknistä ulosantia, rekisteriä ja artikulointia. Se ei kuitenkaan ole yksin riittävä artikulointitapa vetopasuunan kokonaisvaltaiseen soittamiseen, mutta toimii loistavana lisänä vetopasuunan teknisessä ulosannissa.
  • Rantala, Olli M (Sibelius-Akatemia, 2012)
  • Raijas, Reima (Sibelius-Akatemia, 2012)
    Opinnäytekokonaisuuden tehtävänä oli tutkia klassisen taidemusiikin transkriptiota pianistisista näkökulmista ja selvittää käytäntölähtöisesti, mikä on transkription merkitys pianistin oppimisessa ja työssä. Kehittämistavoitteena oli tuottaa tietoa transkription pianopedagogisista mahdollisuuksista. Opinnäytekokonaisuudessa tukeuduttiin hermeneuttiseen lähestymistapaan, kokemuksellisen tutkivan toiminnan ajatukseen sekä pragmatistiseen tiedonkäsitykseen. Opinnäytekokonaisuus koostui kuudesta eri osiosta ja niiden muodostamasta vuorovaikutuksesta. Osioita olivat transkription käsitteellinen ja historiallinen tarkastelu esimerkkitapauksena Franz Lisztin Winterreise-transkriptio, pedagoginen kokeilu, orkesteriteosten transkribointi pianolle, transkriptioiden soittaminen ja esittäminen konsertissa, asiantuntijahaastattelut sekä raportointi. Käsitteellinen ja historiallinen tarkastelu loi tietoperustaa muiden osioiden tarjoaman aineiston tulkintaan. Pedagogisessa kokeilussa selvitettiin, kuinka transkriptiota voi menestyksellisesti soveltaa pianonsoiton opetuksessa. Jean Sibeliuksen orkesteriteosten Tuonelan joutsen sekä Sinfonia nro 1, Finaali transkriboinnin ja soittamisen tarkoitus oli edesauttaa toiminnallisista ja taiteellisista näkökulmista tutkimuksellisen kohteen ymmärtämistä. Kolmen huippupianistin, Zoltán Kocsisin, Olli Mustosen ja Ferenc Radosin avoimilla teemahaastatteluilla kerättiin erityistietämystä transkriptiosta. Transkriptio määriteltiin sävellyksen siirroksi alkuperäisestä instrumentaatiosta eri instrumentaatiolle. Transkriptiot jaoteltiin esittämistä varten tehtyihin taiteellisiin sekä opiskelua varten tehtyihin käytännöllisiin transkriptioihin. Lisäksi pianolle sävelletyn musiikin lähestymistä orkesteri- tai vokaalimusiikin kuvittelun avulla kutsuttiin kuvitteelliseksi transkriptioksi. Orkesterimusiikin taiteelliset pianotranskriptiot jaoteltiin karkeasti kolmeen kategoriaan: ensiksi orkestraalisiin transkriptioihin, joissa pianolla pyritään orkesteri-illuusion luomiseen, toiseksi pianistisiin transkriptioihin, joissa orkesterimusiikki muunnetaan mahdollisimman pianistiseksi, sekä kolmanneksi teoksen henkeä korostaviin transkriptioihin, joissa instrumentaation merkitys on toissijainen. Transkriptio on yksi musiikkiteoksen representaation muoto, joka voi tuottaa emotionaalisesti samankaltaisen elämyksen kuin alkuperäisen sävellyksen kokeminen. Taiteelliseen transkriptioon sisältyy usein jokin elementti, jota alkuperäinen sävellys ei itsessään sisällä ja jonka transkription tekijä sovituksessaan luo. Luova elementti on kuitenkin onnistuneessa transkriptiossa sopusoinnussa alkuperäisen musiikin ideaan. Taiteellinen transkriptio on enemmän kuin alkuperäisen teoksen eheyttä vaaliva siirtokirjoitus. Transkriptiolla todettiin olleen keskeinen tehtävä klaveerimusiikin historiallisessa kehityksessä ja monien pianistien muusikkouralla. Pianistien sointikäsitysten tarkastelu paljasti kuinka pianosointia rinnastetaan orkesterisointiin ja kuinka kaukana toisistaan ovat pianistien puhe pianosoinnista ja tieteellisen tutkimuksen havainnot pianosointiin vaikuttavista tekijöistä. Transkription avulla on laajennettu piano-ohjelmistoa ja musiikintuntemusta ja edistetty pianonsoittotekniikkaa. Moderni pianotekniikka on kehittynyt paljolti romantiikan transkription ansiosta. Transkriptio voi suoraan tai epäsuorasti tarjota pianistille välineitä löytää mielekkäitä tapoja jäsentää musiikkia fraseerauksen, artikuloinnin, sointibalanssin, tempon- ja rytminkäsittelyn suhteen sekä rikastaa pianoteosten tulkintaa, oppimista ja opetusta. Transkriptio vahvistaa mielikuvitusta ja auttaa pianistia muodostamaan sointi-ideaalejaan, joihin vaikuttava musiikin tulkinta ja soitto perustuvat. Transkription havaittiin olevan yksi parhaista menetelmistä huolellisen kuuntelun oppimiseen. Transkriptiot ovat olleet tärkeä väline myös pianistien taiteilijaimagon luomisessa.
  • Löytty, Sakari (Sibelius-Akatemia, 2012)
    The objective of this research project in the Development Study Program of the Sibelius Academy is to create new contextualized liturgical music in an African church by combining ethnomusicological knowledge on Namibian indigenous and contemporary music with a theological understanding of liturgy. These elements were modified with creative artistic input, and as an outcome a liturgical entity titled The Namibian Mass was produced in both written and audible formats. This project involves an ethnomusicological study on northern Namibian music cultures and their interaction with European missionaries as well as the musical phenomena born out of this encounter. The operational ground of the study is the Evangelical Lutheran Church in Namibia, ELCIN, its music and the various ethnic groups that constitute its membership. The theological principles are based on contextualization and inculturation theories and the methodological recommendations of the Lutheran World Federation Nairobi Statement on Worship and Cultures in 1996. The existing church music of ELCIN is based mostly on imported repertoires, but enriched and influenced over time by local music. Upon arrival of the missionaries, local cultural music was regarded 'pagan,' having foreign religious connotations contradicting Christianity and therefore not proper for the church. As a result the cultural music and musicians were ignored and in some cases despised by the church. Through assimilation, however, some elements and characteristics of local music were acquired gradually in church music. In the postcolonial era the growing awareness of African identity as well as new paradigms of Namibian theology support dialectic interrelations between local culture and Christianity. This research project posits a theory that culturally, as well as from the perspective of Christianity, local music still provides a viable source for creating new liturgical music in Namibia. Two experiments on liturgical renewal, namely the new liturgical melodies of ELCIN and the Ongumbiro Ecumenical Service compiled from Namibian ethnic music, were researched,and the methods of making worship music more relevant in a continuous dialogue with the local culture were applied in practice. Reference was made to sister churches in the neighboring countries of Botswana and Angola as well as the Evangelical Lutheran Church in Senegal. Through modification and artistic musical arrangements it was possible to create new liturgical music by utilizing the incorporation of indigenous music and instruments in worship. This research project consists of an ethnomusicological study, including a written report on the making of new liturgical music, and an artistic production named The Namibian Mass. The project combines artistic and scientific research methods, while the emphasis is scientific.
  • Ojala, Aleksi (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    This scientifically oriented applied study is comprised of two blind peer-reviewed articles, two sets of e-learning materials, and a summary report. The study focuses on developing practical e-learning materials and theoretical principles for a novel pedagogical approach named Learning Through Producing (LTP). The rationale for the developmental work arose from the notion that collaborative and technologically aided creative music making seems to take place only randomly in many Finnish secondary music classrooms although core curricula for Finnish general upper secondary schools have guided music teachers to implement collaboration, creative work and the use of technology to their teaching for decades. The intent of LTP is to open up one possible way of systematically broadening the scope of institutional general music education, from reproduction and performance towards sustained interaction with shareable musical artefacts such as tracks and music videos. The LTP approach was developed in the context of the Finnish general upper secondary school compulsory music course, using design-based research as a methodological toolkit. After the initial principles of LTP were addressed and the preliminary conceptual prototypes of the e-learning materials were developed, both sets of e-learning materials were re-developed, first with author's own students (1st and 2nd research cycle), and then towards the end of the research period in four different Finnish general upper secondary schools (3rd research cycle), with the intent of creating new understandings that would lead to developing the generative principles of LTP. The conclusions of the study are primarily drawn from an analysis of the student-participants' course diaries, surveys, and video-recorded group interviews. The findings indicate that when musical knowledge and skills are constructed through arranging, songwriting, sound engineering, recording, and mixing students are able to work in their zone of proximal development, form music-related communities of practice, negotiate their musical identities, and work with tools and musical materials that they find relevant. LTP also seems to offer the possibility of harnessing the use of digital technology for musical learning in general upper secondary school. However, technology should not be used to replace, but rather augment the use of traditional instruments and face-to-face interactions with peers and teachers. The findings further suggest that, in order to effectively and purposefully learn music through producing, most students benefit from being introduced to the use of musical elements and tools in various cultural situations before the creative work in producing teams takes place. While a collective knowledge and skill base can be successfully built through hands-on music making in the music classroom, the use of e-learning materials and mobile devices can successfully provide opportunities for personalized learning. However, wider and longer term studies would be required to assess these finding outside the scope of Finnish general upper secondary school compulsory music course.
  • Norilo, Vesa (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Musical signal processing is an avenue of creative expression as well as a realm for commercial innovation. Composers require unheard digital instruments for creative purposes, sound engineers apply novel algorithms to further the recording arts, musicologists leverage exotic mathematics for sophisticated music information retrieval, while designers and engineers contribute exciting products to the vibrant scene of amateurs and autodidacts. Signal processor design is luthiery in the digital age. Design of signal processors by musicians is a topic that has attracted a lot of research since the seminal MUSIC III in the 1960s. The activity in this field suggests that the related questions are not satisfactorily resolved. This study presents Kronos, a programming language based on the paradigms of metaprogramming and reactive multirate systems, aimed for expressive, streamlined description of digital musical instruments and sonic transformations.
  • Rantala, Olli M (Sibelius-Akatemia, 2012)
    Kehittäjäkoulutuksen tohtorintutkinnon opinnäyte koostuu kirjallisesta työstä ja kirkkomusiikin koulutuksen opettajille suunnatusta oppaasta. Kirjallisessa työssä tarkastellaan urkujen- ja pianonsoiton rinnakkain eteneviä opintoja Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin koulutusohjelman kandidaatinkoulutuksessa ja pyritään löytämään keinoja, joiden avulla klaveeriopinnot voisivat nykyistä paremmin hyödyttää toisiaan. Opas perustuu kirjalliseen työhön ja koostuu perustietoudesta, toimintasuosituksista ja oppimateriaalin esimerkeistä. Klaveerisoittimilla urut mukaan luettuina on yhteiset juuret. Niiden ilmaisukeinoissa on nähtävissä yhdenmukaisuutta ja ohjelmistoistakin osa soveltuu yhteiskäyttöön, mutta soittokosketuksen tavoissa on eroja lähinnä soittimien äänentuottomekanismien erojen vuoksi. Soittokäytänteet ja ohjelmistot ovat kuitenkin eriytyneet ja etääntyneet toisistaan osin epäselvin perustein. Klaveerien käyttö kuuluu eurooppalaisessa kirkkomusiikin koulutuksessa vahvimmin protestanttisen musiikkiperinteen yhteyteen. Suomessa tämän koulutuksen kehitys on ollut moninainen. 1900-luvun loppupuolella suomalaisessa klaveeriopetuksessa näkyy soittimien vanhoja soittotapoja koskevan tietopohjan tarkentuminen, mutta samalla myös urkujen- ja pianonsoiton opetuksen yhä voimakkaampi etääntyminen toisistaan. Työn taustalla on historiallinen muutos, jossa vuonna 2005 Sibelius-Akatemia määritteli opetus-suunnitelmassa kaikille pakolliseksi tulleen kandidaatintutkinnon opintoajan kolmeksi ja sen jälkeen suoritettavan maisterintutkinnon opintoajan 2,5 vuodeksi. Kirkkomusiikin koulutusohjelmassa urkujen- ja pianonsoiton kaikille pakollisten opintojen opintoaika väheni lähes puoleen entisestä. Muutos ei heijastunut opintojaksojen sisältöihin. Opettajat ja opiskelijat ovat kritisoineet koulutuksen rakennetta ja tiiviyttä. Kirjallisen työn esittelemä tutkimus perustuu projektiin, joka sisälsi taustointihaastattelut ja ope-tuskokeilun. Viiden kokeneen kouluttajan haastattelut valottivat Suomen kirkkomusiikkialan koulutuskehitystä 1960–2007, näkemyksiä kirkkomusiikin koulutuksesta sekä tietoja klaveerisoittimista ja niiden käyttöyhteyksistä koulutuksessa. Aineiston päälähde on opetuskokeilu, joka toteutettiin lukuvuonna 2007–2008 Sibelius-Akatemian Kuopion osastossa. Menetelmänä siinä oli toimintatutkimus. Projektissa yhdeksän henkilöä kolmena kahden opettajan ja yhden opiskelijan ryhmänä eteni työskentelyssään kontaktiopetuksen ja monimuotoisten keskustelujen keinoin. Keskusteluissa he käsittelivät soittimien yhteisiä ja toisistaan poikkeavia ominaisuuksia, soittamisen ja opettamisen käytännön kysymyksiä, kahden soittimen rinnakkaisiin opintoihin liittyviä pulmia sekä yhteistyön mahdollisuuksia perinteisesti kontaktiopetuksena toteutetuissa oppiaineissa. Tulosten mukaan urkujen- ja pianonsoiton rinnakkainen opiskelu on kirkkomusiikin koulutuksessa sinänsä mielekästä, mutta koulutus tarvitsee sekä opintosisältöjen että työskentelytapojen uudistamista. Urkujen ja pianon soittotaidot tukevat toisiaan etenkin soiton dynamiikan, soittotapojen sekä motoristen ja ergonomisten taitojen alueella. Monien jommallekummalle soittimelle ominaisten soittokäytänteiden on mahdollista siirtyä rikastuttamaan ja selkeyttämään toisen soittimen käsittelyä. Opettamisen yhteistyö laannuttaa oppiaineiden välisiä jännitteitä, ja sen välittömät hyödyt ovat koettavissa opiskelijoiden tyytyväisyydessä. Soittotaidon edistymistä nopeuttaa myös opettajien yhdenmukainen tietopohja klaveerisoittimista, samansuuntainen käsitys soittokäytänteistä sekä niihin liittyvästä terminologiasta ja tahto pitää opiskelijan päätavoitteet mukana työnsä keskiössä.
  • Koistinen-Armfelt, Ritva (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    This book is part of my doctoral degree's demonstration of my skills and learning. Other parts are a website called Moniaistinen liikkeellisyys kanteleen soittotekniikoissa (Multisensory Motility in Kantele Playing Techniques), a concert I held in 2008 and a written report. A central element in my work is touch as a nuanced bodily knowledge and skill. Likewise, my focus is on the bodily element with its different dimensions. The player's body is scrutinized as a concrete, physiological body in addition to it being explored as an experiencing and skillful body. I have studied the movement in playing the kantele and the technique of touch in addition to studying body's structural features and balanced function as an essential starting point for playing. Touch is an individual skill, but it is possible to parse different variables, parameters from it. I have analysed different playing techniques on the website. The website can be found here: http://sites.siba.fi/web/kantele. This book and the website complement each other. The aim of my development project is to bring new perspectives into teaching of kantele: development of play techniques, the exposition of the importance of a balanced bodily function when playing, creation of learning materials which can be applied to different levels of kantele play and expansion of the concept ''touch'' and its meaning and to bring it to kantele players' common discussion. During the project, I have created an approach to kantele which takes into consideration body's operational preconditions. It is a comprehensive approach to kantele and takes into consideration the importance of movement, touch and technique. The book is intended for kantele teachers, students and amateur musicians who are interested in acquiring new skills.
  • Puhakka, Jari S (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2015)
    Tämä kirjallinen työ on osa Sibelius-Akatemian kehittäjäkoulutuksen tohtorintutkintoon kuuluvaa projektia, jonka aiheena on flûte d'amour ja sille sävelletty musiikki. Flûte d'amour on tavallista poikkihuilua pidempi ja viritykseltään matalampi huilutyyppi. Sitä oli kolmea kokoa: B-, H- ja C-huiluja. Soitinta käytettiin lähinnä vuosina 1720–1820. 1700-luvun huilut olivat yleensä yksiläppäisiä, mutta niihin alettiin lisätä läppiä huilun kehittymisen myötä 1700-luvun jälkipuolella. Flûte d'amourin sointiväri on tumma, syvä ja pehmeä. Sen kolmannen oktaavin rekisteri soi yleensä helposti ja kirkkaasti johtuen huilun sisäporauksen kapeudesta suhteessa sen pituuteen. Projekti koostuu kolmesta osasta: (1) flûte d'amour -teosten luettelo, (2) soitinluettelo ja (3) konsertti. Pyrkimyksenä on ollut muodostaa flûte d'amourista mahdollisimman kattava kuva – millainen soitin se on ja mitä musiikkia sillä soitettiin. Flûte d'amour -teosten luetteloon olen koonnut tiedot 193 teoksesta, jotka ovat pääasiassa 1720-luvulta 1820-luvulle, mutta mukana on myös muutama sävellys myöhemmältä ajalta. Teokset on jaettu kahteen pääkategoriaan: (1) soolo- ja kamarimusiikki sekä (2) orkesteri- ja vokaalimusiikki. Soitinluetteloon olen listannut tiedot 123 soittimesta, jotka ovat säilyneet eri museoissa ja yksityisissä soitinkokoelmissa. Mukana on myös tietoja soittimista, joita ei ole säilynyt, mutta joista on muuten saatavilla tietoja, jotka ovat tärkeitä tämän projektin kannalta. Luettelon vanhin flûte d'amouriksi listattu soitin on suunnilleen vuodelta 1670 ja myöhäisin soitin on valmistettu 1871. Konsertissa soitin flûte d'amourilla ranskalaista, saksalaista ja englantilaista alunperin huilulle ja muille soittimille sävellettyä barokin ajan musiikkia arkkiluutun ja cembalon säestyksellä. Koska soittimelle ei ole sävelletty tai ei ole säilynyt alkuperäisiä continuosäestyksellisiä sävellyksiä, valitsin ohjelmaan teoksia sellaisista maista, joissa flûte d'amoureja tehtiin ja tiettävästi myös soitettiin.
  • Vartiainen, Olli (Sibelius-Akatemia, 2009)
    Kehittämishankkeen kohteena oli oppilasorkesterin johtaminen ja oppilasorkesteritoiminnan kehittäminen. Tavoitteena oli määrittää edellytyksiä ja kehittää välineitä oppilasorkesteritoiminnalle, joka vaikuttaa suotuisasti oppilaan muusikkouden ja musiikkisuhteen kehittymiseen. Hanketta voi luonnehtia emansipatoriseksi ja hermeneuttiseksi toimintatutkimukseksi, omaelämäkerralliseksi tapaustutkimukseksi tai toimintatutkimukselliseksi autoetnografiaksi. Raportissa tarkastellaan ensisijaisesti raportin laatijan toimintaa orkesterinjohtajana ja pedagogina sekä toimintaan liittyviä vuorovaikutuksellisia aspekteja. Muistiinpanojen ja tallenteiden sekä ohjausryhmän ohjeiden avulla raportin laatija myös kehitti taiteellisteknisiä valmiuksiaan, vuorovaikutustaitojaan sekä valmiuksiaan toimia työyhteisön jäsenenä. Aineiston keräämisessä ja arvioinnissa sovellettiin pääosin narratiivista lähestymistapaa. Kehittämishankkeen ohjailu perustui itsearviointiin ja ohjausryhmältä saatuun palautteeseen. Myös kyselytutkimuksella rehtoreilta ja orkesterinjohtajilta kerätty aineisto tarjosi välineitä toiminnan reflektointiin ja kehittämistoimien kohdentamiseen. Toimintaa ja sen kehittämistä kuvaavien narratiivien arvioinnissa sovellettiin luokittelevaa sisällönanalyysiä. Luokittelu jäsentyi aineistolähtöisesti. Arvioinnissa ja aiheen jäsentelyssä hyödynnettiin myös mm. psykoanalyyttistä ryhmä- ja psykodynamiikan teoriaa sekä sosiaalipsykologian alaan kuuluvaa positiointiteoriaa. Raportissa käsitellään valmiuksia, joita oppilasorkesterinjohtaja tarvitsee työnsä eri vaiheissa. Johtamisen ja harjoittamisen lisäksi työnkuvaan sisältyy toteutuksen valmistelu sekä osallistuminen toiminnan organisointiin. Taiteellisteknisiä valmiuksiaan kehittämällä oppilasorkesterinjohtaja pyrkii takaamaan soiton musiikillisen ja taiteellisen palkitsevuuden. Vuorovaikutustaidoillaan johtaja vaikuttaa orkesterin työilmapiiriin sekä siihen, millaiseksi oppilas kokee oman asemansa suhteessa orkesterisoittoon. Johtajan toimintaa ohjaavat kasvatusfilosofiset arvot sekä perusoletukset opetustyön merkityksestä ja päämääristä. Nämä arvot ja perusoletukset määrittävät pitkälti vuorovaikutuksen luonteen eli sen, miten johtaja asennoituu opetustyöhönsä ja suhtautuu oppilaisiinsa. Johtajan olisi hyvä olla selvillä oman musiikkisuhteensa ja temperamenttinsa erityispiirteistä. Tarkastelemalla toiminnan herättämiä tunteitaan johtaja voi kehittää vuorovaikutustaitojaan ja esimerkiksi pyrkiä tunnistamaan suhtautumisessaan seikkoja, jotka saattavat vaikuttaa vuorovaikutukseen epäsuotuisasti. Oppilasorkesterinjohtaja toimii myös orkesterin ja työyhteisön rajapinnalla. Työyhteisönjäsenenä hän pyrkii takaamaan orkesterille hyvät toimintaedellytykset. Hänen on yhtäältä otettava huomioon oppilaitoksen ja sen toimintaa rahoittavan yhteisön odotukset mutta toisaalta hänen on suojattava orkesteria kohtuuttomilta tai perusteettomilta vaatimuksilta sekä esimerkiksi työyhteisön ristiriidoilta. Siksi myös yhteistyö- ja ihmissuhdetaidot ovat osa oppilasorkesterinjohtajan ammatillista osaamista. Kehittämishankkeen johtopäätökset esitetään oppilasorkesterinjohtajan tietopaketissa, jossa käsitellään työtehtävän keskeisiä näkökohtia. Raportti tarjoaa oppilasorkesterinjohtajalle välineitä itseopiskeluun ja oman toimintansa kehittämiseen. Raportissa käsitellyistä seikoista voi olla apua myös musiikkiopistoille orkesteritoiminnan organisoinnissa. Lisäksi raporttia voi hyödyntää alan koulutuksen järjestämisessä.