Taiteilijakoulutuksen tohtorintutkinnot

 

Uusimmat julkaisut

  • Patkovic, Denis (2018)
    Diese Studie konzentriert sich auf die Resilienz in der Musik und lässt sich als neue Perspektive in diesem Feld auffassen. Resilienzfaktoren in Künstlern zu entwickeln, die helfen, generell dem Leben und speziell kreativen Krisen konstruktiv zu begegnen, verkörpert das Kernmotiv dieser Forschung. Elemente der Psychologie als Referenzwissenschaft (Psychologie des Erfolges/Entwicklungspsychologie) kommen dabei zum Tragen. Durch die Analyse von Veröffentlichungen zum Themenfeld Resilienz in der Psychologie wird die Elastizität der Persönlichkeit erklärt, aber die durchgeführte eigene Studie schließt Ergebnisse ein, die sich im Bereich der mentalen Gesundheit von Individuen bewegen. Die Dissertation stellt drei historische und drei zeitgenössische Künstler gegenüber (Beethoven, Horowitz, Gould versus Hussong, Dimetrik, Avraam). Erstgenannte können nur mittels Literatur analysiert werden, bei den zeitgenössischen Künstlern wird das persönliche Interview bevorzugt. Ein Gespräch mit dem eigenen Manager und ein Selbstinterview komplettieren die Recherche. Betonen lässt sich, dass Optimismus, Selbstachtung, Akzeptanz des Negativereignisses, Humor, Kreativität, familiäre und professionelle Hilfe sowie Reflexion und Erholung essenzielle Resilienzfaktoren sind. Sie können dazu beitragen, die mentale Gesundheit des Künstlers zu bewahren oder ihn verbessern. Diese Dissertation akzentuiert die Rolle des lehrenden Personals, das – abgesehen von der herkömmlichen Arbeit, die sich auf die (Weiter-)Entwicklung des Talents bezieht – ganz entscheidend dazu beisteuern sollte, bei Musikern Optimismus, Selbstachtung, Selbstvertrauen und Widerstandsfähigkeit heranzubilden. Untermauern lässt sich, dass die Resilienz in der Musik von einem wissenschaftlichen Standpunkt analysiert werden muss. Es ergibt sich die Notwendigkeit, die richtige psychologische künstlerische Entwicklung im Rahmen der Lehre zu betonen.
  • Hannikainen, Tuomas (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia DocMus-tohtorikoulu, 2018)
    Tutkielmani Neito tornissa – Sibelius näyttämöllä käsittelee Jean Sibeliuksen varhaista näyttämömusiikkia ja keskittyy erityisesti teokseen Jungfrun i tornet (Neito tornissa; Maid in the Tower) (JS101, 1896). Verrattuna sinfoniseen tuotantoon Sibeliuksen mittavaa näyttämömusiikkituotantoa on toistaiseksi tutkittu hyvin vähän. Olen kerännyt tutkielmaani Jungfrunin perustiedot sekä laajahkon otoksen teosta käsitteleviä kirjoituksia 1800-luvun lopusta nykyaikaan asti. Niistä on luettavissa paitsi näkökantojen monipuolistuminen ja arvostuksen lisääntyminen, myös joidenkin vanhojen ja kyseenalaisten luonnehdintojen lähes sanatarkka toistuvuus meidän päiviimme saakka. Katson, että Jungfrunin maine on kärsinyt epäselvästä kategorisoinnista. Alkuperäisnuottien, kirjeenvaihdon ja aikalaislehtien perusteella Sibelius oli itsekin epävarma teoksensa lajityypistä. Hän sävelsi Jungfrunin Allegri-arpajaisiin, Helsingin Filharmonisen Seuran varainkeruutilaisuuteen, jonka tiesi olevan keveähkö, vaikkakin merkittävä seurapiiritilaisuus. Niin ohjelmakirjassa kuin aikalaislehdistössäkin teosta kutsuttiin ”dramatisoiduksi suomalaiseksi ballaadiksi”. Teoksen arvioiminen täyspätöisenä oopperana sivuuttaa sen syntyhistorian ja erityisluonteen. Jungfrun jatkaa pikemminkin aikanaan suosittua ja Sibeliukselle tuttua kuvaelmaperinnettä. Valaisen tutkielmassani teoksen esitystilannetta ja sen yhteiskunnallisia motiiveja libretisti Rafael Hertzbergin kirjoitusten sekä muiden aikalaistekstien avulla. Jungfrunin voi lukutavasta riippuen katsoa kommentoivan niin venäläisten sortotoimia, suomalaisten ja ruotsalaisten kieliriitaa kuin naisasiaakin. Peilaan Jungfrunia osana 1900-luvun vaihteen taidekäsityksen muutosta ja vertaan sitä Sibeliukselle läheisiin kuvataiteisiin ja kirjallisuuteen. Käsittelen teosta myös suhteessa säveltäjän muuhun varhaiseen näyttämömusiikkiin ja hänen sävelkielensä muutosvaiheeseen. Päiväkirjamerkintöihin ja alkuperäisnuotteihin perustuen valaisen Jungfrunin läheisiä yhteyksiä erityisesti Kullervoon sekä Sibeliuksen suunnitelmaa yhdistää nämä kaksi teosta. Käsittelen muutamin esimerkein Jungfrunin Wagner-vaikutteita, asiaa, joista tutkijoilla on ollut toisistaan poikkeavia käsityksiä. Tutkielmani tekee selkoa libreton epäselvästä syntyhistoriasta ja osoittaa sen perustuvan Johannes Häyhän tallentamaan ja Rafael Hertzbergin ruotsintamaan, muinaiskarjalaiseen perinneleikkiin, "Neito istuu kammiossa", joka Hertzbergin mukaan oli "vanhin tunnettu suomalainen draama – tai paremminkin ooppera, koska esitettiin laulamalla". Pohdin, miksei Sibelius ryhtynyt muokkaamaan Jungfrunia, sekä sitä, miten hän halusi rajoittaa teoksen esittämistä. Lisäksi käsittelen Sibeliuksen suhdetta oopperaan sekä tekstiin laajemminkin. Pohdintani tukeutuvat päiväkirjamerkintöihin, aikalaiskirjeenvaihtoon ja -kommentteihin. Menemättä yksityiskohtiin totean, että saatavilla olevat nuottimateriaalit sisältävät huomattavan määrän virheitä ja poistoja. Jungfrunin ominaispiirteet ja asema Sibeliuksen kokonaistuotannossa osoittavat teoksen tärkeäksi askeleeksi tekijänsä säveltäjäpolulla. Jos Jungfrun olisi saanut syntyä ja varttua onnellisemmissa merkeissä, olisi se voinut olennaisesti vaikuttaa Sibeliuksen Sibeliuksen tulevaan tyyliin sekä taiteilijauran suuntaan. Eräistä puutteistaan huolimatta Jungfrun i tornet kuuluu mielestäni Sibeliuksen huipputeosten joukkoon. Laadussaan ja laajuudessaan se ylittää useimmat Sibeliuksen varhaiset orkesteriteokset ja vertautuu Kullervoon, En sagaan sekä Lemminkäis-sarjaan.
  • Whittall, Matthew (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2013)
    This study takes as its subject the idea of nature in the music of Gustav Mahler, and how this extramusical concept can be said to manifest in Mahler's works. The focus of the study is a multi- faceted analysis of the final movement of the 1908 song symphony Das Lied von der Erde, the epic song "Der Abschied" ("The Farewell"). The analysis explores aspects of nature in relation to their semiotic manifestations in the structure of the music, in which semiotic signs of nature in the music are arranged hierarchically according to the degree of specificity of extramusical reference (concrete or abstract), as well as according to the type of fundamental temporal motion, static or linear, giving rise to them. This semiosis of nature is examined for its relation to the Romantic narrative archetype Mahler employs for the work, that of the human protagonist venturing into nature, and seeks to posit a semiotic identity within that narrative for the two types of temporal motion. The narrative analysis is based on the song text, which was adapted from Hans Bethge's 1907 poetry collection Chinesische Flöte ("The Chinese Flute"), and in whose particulars place "Der Abschied" more broadly within the nineteenth-century Lied cycle tradition. Topics in the textual discussion feature Mahler's redactions to the original Bethge poems chosen for "Der Abschied", the origins of the texts in ancient Chinese poetry, and the role of Eastern thought in revitalizing a common Western textual narrative. Subsidiary ideas explored include the idea of nature as popular cultural construct in nineteenth-century central European society; the role of death as a mediating act between human and nature; the historical formation and perpetuation of a standard critical reception of "Der Abschied" in the field of Mahler scholarship; the treatment of musical topic as an act of parody; the role of Mahler as composer-individual within the narrative of the work; the evolution of the protagonist-in-nature narrative over Mahler's career, as compared with the early song cycle Lieder Eines Fahrenden Gesellen, and the dissolution of conceptual polarities in the creation of a new type of rhetorical synthesis. The aim of the study is ultimately to posit a revised, contemporary reading of "Der Abschied" that eschews the heavy biographical emphasis of much existing analysis of the work in favor of evidence from the substance of the music, as well as to reframe the debate regarding the work's significance for Mahler personally in terms of it being a compositional and narrative problem rather than a strictly biographical confession.
  • Åström-Tiula, Annemarie (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Kirjallisessa työssäni vertailin kolmea viulunsoiton alkeisopetuksen menetelmää ja havainnoin niiden soveltuvuutta vastakkaisiin temperamenttityyppeihin. Menetelminä tutkimuksessa ovat Colourstrings- ja Suzuki-metodit sekä venäläisen viulukoulun alkeisopetuksen perinne, jotka muodostavat pääosan klassisen viulunsoiton opetuksessa käytettävistä varhaiskasvatusmenetelmistä Suomessa. Tutkimukseni liittyy toimintatutkimuksen perinteeseen. Tutkimusprosessissa vuorottelivat suunnittelu, toiminta, havainnointi ja arviointi. Opetin ja havainnoin kahta viisivuotiasta, havaintojeni perusteella temperamenttityypeiltään erilaista alkeisviuluoppilasta puolen vuoden ajan erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä: yksilötunneilla, vuorovaikutteisilla ryhmätunneilla sekä esiintymistilanteissa. Saadakseni tietoa alkeisviulukouluista haastattelin eri alkeisviulukoulujen edustajia. Toimintatutkimukseni keskeiset havainnot eri viulukoulujen soveltuvuudesta erilaisille temperamenteille olivat seuraavat: introvertille temperamenttityypille sopii paremmin kontrolloidusti ja tarkasti etenevä venäläinen viulukoulu, kun taas ekstrovertille temperamenttityypille on nopearytminen Suzuki-metodi parempi. Kaikki aistit huomioonottava Colourstrings-metodi näyttäisi soveltuvan parhaiten molemmille äärimmäisille temperamenttityypeille. Huomasin, kuinka merkityksellisiä esiintymiset ovat oppilaan motivaation kehittymisen kannalta. Ryhmässä oppiminen voi merkittävästi parantaa oppimissuoritusta, mikäli oppilaiden soittotaito on samalla tasolla ja temperamenttityypit täydentävät toisiaan. Loppupäätelmänä voin todeta, että viulunsoiton alkeisopettajan on hyvä tiedostaa oppilaan ja opettajan temperamentit ja soveltaa opetustapaansa niihin sopiviksi.
  • Vaattovaara, Kari (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2015)
    Kirjallinen työ tarkastelee vanhan musiikin harjoittamisen kehitystä Suomessa. Tavoitteenani on ollut tarkastella aihetta muutamien, 1970-luvulta lähtien alalla toimineiden muusikkoyksilöiden näkökulmasta, ja peilata yksilöiden kokemuksia alan kehitykseen Sibelius-Akatemian koulutus- ja konserttitoiminnan valossa. Kyseessä ei ole historiantutkimus, vaan työ keskittyy tarkastelemaan sitä, millä tavoin vanhan musiikin institutionaalistuminen näkyy yksilön kokemuksissa muusikkoudestaan. Tutkimus pohjaa kahteen eri aineistoon. Yksilön kokemuksia on tarkasteltu haastatteluaineiston avulla, joka koostuu kolmesta puolistukrutoidusta haastattelusta. Tätä aineistoa on analysoitu laadullisella menetelmällä. Sibelius-Akatemian koulutus- ja konserttitoiminnan kehitystä 1970-luvulta nykypäiviin on tarkasteltu arkistolähteistä kvantitatiivisesti. Tutkimus on monella tapaa rajattu kuvaus kohteestaan. Kvantitatiivinen osuus dokumentoi vanhan musiikin vakiintumista Suomessa alan keskeisimmän koulutusorganisaation puitteissa. Haastatteluaineiston analyysissä keskittyy teemoihin, jotka puolistrukturoitujen haastattelujen kautta nousivat keskeisimmiksi: alalle ryhtymisen syyt, marginaalisuuden merkitykset ja kokemukset, toimeentulo. Tutkimus osoittaa, että vaikka vanhan musiikin asema Suomessa on tullut kiinteäksi osaksi musiikkielämää, vanhan musiikin ammattilaiset kohtaavat edelleen ongelmia, jotka poikennevat taidemusiikin valtavirrassa työskentelevien muusikoiden todellisuudesta. Yksi työn argumenteista on, että vanhan musiikin harjoittamisen tarkastelu erillään muusta taidemusiikista olisi tarpeen parannusten aikaansaamiseksi muusikoiden työskentelyolosuhteisiin. Olosuhteiden saaminen kohtuulliselle tasolle varmistaisi vanhan musiikiin kehittymisen ja elinvoimaisuuden Suomessa. Tutkimuksen myötä nousee myös esilletutkimustutkimusaiheita, joihin jatkossa kannattaisi paneutua, esimerkiksi taiteellisiin prosesseihin ja niiden filosofisiin ja esteettisiin lähtökohtiin. Jatkotutkimusten avulla olisi mahdollista täydentää kuvaa vanhan musiikin tilasta Suomessa.
  • Fräki, Sonja (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Kirjoitus käsittelee Kalevi Ahon (1949–) ensimmäistä pianokonserttoa ja sen harjoittelua. Vuonna 1989 valmistunut teos edustaa pluralistina pidetyn säveltäjän rytmisesti ja melodisesti kompleksista 80-luvun tuotantoa jälkisarjallisine vivahteineen. Konsertto on saanut alkuinnoituksensa matemaattisesta ideasta, sykliseen lukuun perustuvasta 16-sävelisestä rivistä. Tähän ideaan myös linkittyy neliosaisen konserton dramaturginen kokonaiskaarros, sillä kunkin osan tunnelma heijastelee tapaa, jolla säveltäjä on käyttänyt riviä. Kirjoittaja tarkastelee työssään erityisesti konserton pianotekstuuria ja kysyy, ovatko Ahon käyttämät pianotekstuurin elementit konsertossa samankaltaisia kuin hänen muissa pianoteoksissaan. Yhtäläisyyksiä on etenkin 80-luvun pianoteosten välillä. Näitä yhteisiä tekijöitä on eritelty tekstissä jaottelemalla ne seitsemään eri tekstuurityyppiin. Kategorisointi perustuu kirjoittajan omiin kokemuksiin Ahon koko pianotuotannon soittamisesta. Tekijä pohtii, miten toistuvat tekstuurin elementit ja niiden peruskaraktäärit vaikuttavat pianistin tulkintoihin. Tekijän tausta pianistina on tekstissä voimakkaasti läsnä. Pianotekstuurin yhteiset elementit löytyivät konserton harjoitteluprosessin myötä, soittamalla. Siksi kirjoittaja kuvaa konserton harjoitteluprosessia ja pohtii erilaisten harjoittelutapojen mielekkyyttä vaikean nykymusiikkiteoksen opettelussa. Kirjoitus tuo esiin millä tavoin pianisti voi hyödyntää aiemmin oppimiaan harjoittelumetodeita, soveltaen niitä joustavasti uusien haasteiden äärellä. Esille nousi erityisesti näkökulman vaihtamisen tärkeys esiintymisvarmuuden lisääjänä ja luovuuden ylläpitäjänä harjoitteluprosessissa. Omaa harjoitteluprosessiaan kirjoittaja tarkastelee harjoittelupäiväkirjan ja nauhoitteiden avulla. Soittokokemuksen ja esittäjän analyysin tuloksena Ahon konsertolle hahmottuu pianotuotannossa toistuvien tekstuurielementtien kautta tiettyjä tunnistettavia karaktäärejä. Havainnot auttavat pianistia sekä teoksen teknisessä hallinnassa että tulkinnan muodostumisessa. Kirjoittaja myös hahmottelee Ahon konsertolle abstraktia juonta säveltäjän oman kerronnallisuuskäsitteistön kautta.
  • Linjama, Jyrki (Sibelius-Akatemia, 2003)
    Tekstin päämääränä on pohtia mahdollisuuksia yhdistää topostutkimuksen näköaloja Schenker-analyysiin. Metodisena lähtökohtana ongelmanasettelulle on V. Kofi Agawun tutkielma Playing with Signs, ja teksti tarkastelee Mozartin musiikkia, erityisesti konserttoja K 218 ja 466. Teksti on osa Sibelius-Akatemian sävellyksen taiteellista tohtorintutkintoa. Sen aihepiiri on pinnallisesti tarkasteltuna varsin etäällä tutkinnon pääsubstanssista, eli tutkinnon suorittajan sävellyksistä. Tekstin alussa ja lopussa osoitetaan kuitenkin, että syvemmällä tasolla tekstin sekä sävellystekninen että varsinkin taidefilosofinen relevanssi on tässä suhteessa vähintään riittävä. Varsinkin alkusanat toimivat jatkotutkinnon tekstin ja sävellysten keskinäisen suhteen apologiana. Koska topos on meikäläisessä tutkimusperinteessä vähän esillä ollut käsite, sen sisältöä ja taustaa selitetään Schenker-analyysiä laajemmin. Tekstin analyyttinen konkretia keskittyy keskivaiheeseen, jossa eritellään katkelmia Mozartin musiikista. Näiden kautta pyritään osoittamaan, että on mahdollista ja mielekästä yhdistää topos-sensitiivinen näkökulma sitä formalistisempiin ja "kovempiin" musiikkianalyyttisiin perinteisiin. Kulttuurin, taiteen ja tutkimuksen yleinen valtavirta on länsimaissa jo pitkään vienyt kohti eriytyneisyyttä, syvempää erikoistumista ja fragmentoitumista. Agawun näkökulma kiinnostaa erityisesti säveltäjää siksi, että se kääntyy tämän yleistendenssin suhteen vastavirtaan ja pyrkii näkökulmien yhä pitemmälle viedyn eriyttämisen asemesta niiden yhdistämiseen. Tämän tutkielman päätösluku pohtiikin näköaloja, joita tästä kysymyksenasettelusta nousee, myös eettiseltä ja teologiselta kannalta (vrt. religio ja religere).
  • Arrebola, Javier (Sibelius-Akatemia, 2012)
    The present study, intended for music-lovers and professional musicians alike, deals with a seldom explored side of Franz Schubert's oeuvre: his unfinished sonatas for solo piano, as seen from the point of view of a performer. Covering most of his creative career, these works represent nothing less than half of all of Schubert's output in the genre and show the evolution of his music for piano in an enlightening manner. Schubert's incomplete piano sonatas are presented here sequentially, as they were written, at the same time considering the context that Schubert's life and his work in other genres could provide. The present text does not especially focus on the unfinished nature of these works, but rather on the music which they contain. The sonatas are analyzed individually and in chronological order, mainly from a stylistic and formal point of view, but also with an attempt to show, through these incomplete pieces, the development of Schubert's music as a whole. This document further includes chronological tables of Schubert's output which clearly show how his piano sonatas are placed within his own career but also in a broader compositional context.
  • Gunnhildur Einarsdóttir (Sibelius-Akatemia, 2013)
    The goal of my doctoral-project is to promote the harp as an important instrument in contemporary music, to show its possibilities, and to encourage composers to write for it in new and inventive ways. My thesis is closely connected with this goal. The thesis, presented in the form of a web site, is a manual of contemporary harp techniques and notation for composers. Although the harp has become increasingly popular in recent years, general knowledge of the instrument's essence, its functions, and in particular its notation still seems to be inadequate and inconsistent. Orchestration books are outdated, and new playing techniques call for new notation guidelines. The web site includes visual and audivisual examples of various harp techniques, both traditional and contemporary. Furthermore notational examples of all techniques are included. The web site is divided into 4 parts. The first part, entitled The harp, includes general information about the harp and its basic functions. Part two, Notation Manual, is a lexicon of conventional and contemporary playing techniques and effects and how to notate them. In this part different aspects of each technique are explained focusing on different parameters; production, sound, notation and range. Part three is a glossary of terms used on the website and additionally includes links to harp-specific websites. The final part consist of a bibliography of books and notation-manuals and a list of reference repertoire played and consulted during the compilation of the web site. My doctoral concerts have focused on demonstrating various aspects of the existing contemporary harp repertoire. From large scale solo harp works to smaller chamber works, the pieces in my concerts have one aspect in common; they are all written by composers who were not harpists themselves. Furthermore, most of the composers have worked closely together with a harpist during the composition of their work. This tradition of harpist-composer co-operation was continued in my work with various composers on numerous new compositions during the doctoral project.
  • Lettberg, Maria (Sibelius-Akatemia, 2008)
    The aim of this work is to examine the most important aspects in the interpretation of Alexander Scriabin's (1872–1915) Piano Sonata No. 10, Op. 70. The beginning of this analysis focuses on the reconstruction of the appearance of Scriabin as pianist, his technical and aesthetic principles. This reconstruction is produced by comparing printed chronicles such as memoirs of Scriabin's contemporaries, the composer's own letters and diaries, and the academic research literature with regard to interpretations and studies of Scriabin's audio records, recorded by "Phonola" and "Welte-Mignon". Furthermore, the audio records of the interpretations of the Scriabin's 10th sonata by the most important pianists of the twentieth century have been analysed. The interpretations of Heinrich Neuhaus, Vladimir Sofronitskij, Vladimir Horowitz, Vladimir Ashkenazy, Roberto Szidon, John Ogdon, Igor Zhukov, Håkan Austbø, Ruth Laredo, Boris Berman, Mikhail Pletnev, Mark-André Hamelin, Arkadi Volodos are studied and described by the method of comparative pianistic analysis. The conclusion reveals characteristic features of the development of the tendencies which were observed in the interpretations of these pianists. These aspects of interpretation correspond to the basic features of Scriabin as pianist. The result of the study is the clarification of the most important aspects in the performance of Scriabin's music.
  • Chestopal, Victor (Sibelius-Akatemia, 2010)
    An interpreter of the Goldberg Variations is almost completely deprived of such utterly important guidance as the composer's tempo markings, which are as rare in the Goldberg Variations as they are in the other works of Bach. The final goal of my study is to suggest a logical foundation, upon which an interpreter of the Goldberg Variations can make his/her choice of tempi. Upon the analysis of opus's structure, which reveals an impressive panorama of symmetries, I suggest a multilevel system of temporal correlations, such as the application of a constant pulse-rate to the entire work and the attainment of equality of duration between a number of the work's segments. Hence, the term temporal is used not only with reference to the establishment of tempi for the Goldberg Variations' movements, but also with regard to their temporal proportions in terms of duration. In order to support the concept of symmetrical interrelations between the Variations, I display the motivic correlations between those Variations, which are considered as symmetrically interdependent. At the end of the thesis, the suggested temporal correlations are displayed as a diagram. The present study, which aims to highlight the exceptional interdependence of the Goldberg Variations' constituents, is addressed to the performers, researchers, and ultimately - via performers - to the listeners.
  • Sippola, Laura (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    Tämä taiteellisen tohtorintutkinnon kirjallinen työ on osa musiikin tohtorintutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian taiteilijakoulutuksessa. Työ käsittelee laulun syntymistä sekä laulaja-lauluntekijän taiteilijakuvaa laulujen synnyttäjänä ja esittäjänä. Aihetta tarkastellaan historian ja tekijyyden näkökulmasta. Tarkastelun kohteena on sävellyksen ja lyriikan keskinen suhde sekä lauluntekemisen ja esiintymisen problematiikka. Niin ikään työ tarkastelee lauluntekijämusiikin määreitä ja pyrkii hahmottamaan kyseisen musiikkityylin ominaispiirteitä. Lisäksi työ valottaa folkin aikakautta lauluntekijämusiikin edeltäjänä. Määrittelyn päähenkilöinä ovat Bob Dylan ja Joni Mitchell, joiden voidaan katsoa vakiinnuttaneen lauluntekijämusiikin tyylin. Lähdeaineistoa ovat tutkimuskirjallisuus, läsnäoloa käsittelevä kirjallisuus, äänilevyt, keskustelut laulaja-lauluntekijöiden kanssa sekä kirjoittajan oma kokemus laulunkirjoittajana ja niiden tulkitsijana. Kirjoittajan taiteellinen tutkimus perustuu viiteen vuosina 2008–2017 tekemään projektiin. Ne olivat Laulun sanoin: Laulaja-lauluntekijän tohtorinrohtoja (2008), Like Joni and Bob did – lauluntekijämusiikin helmiä (2009), STADION + samanniminen levy (2010), Sippola Stories (2011) ja Like Lullaby -levy) (2013) sekä Intermezzo + samanniminen levy (2017). Koska taiteelliset osiot sisälsivät myös kappalemateriaalin säveltämisen ja sanoittamisen olivat konsertit toista lukuun ottamatta myös sävellyskonsertteja. Lisäksi useimmissa konserteissa kuultiin kappaleiden kantaesityksiä. Kolme viimeisintä osiota koostui konsertin lisäksi levytyksestä. Tavoitteena oli tarkastella luomisen prosessia ja tulla tietoiseksi siitä mitä tapahtuu ennen kuin albumillinen lauluja syntyy, sekä kirkastaa ilmaisua laulujen tekijänä ja löytää uusia keinoja luoda puhuttelevia lauluja. Laulaja-lauluntekijä on säveltäjä, sanoittaja, laulaja ja soittaja. Niiden lisäksi kirjoittaja hahmottaa viidennen elementin, eräänlaisen henkilökohtaisen osallisuuden, joka läpäisee kaikki neljä osa-aluetta. Se luo kuulijalle tunteen siitä, että esittäjä on myös laulun tekijä. Se on tapa säveltää lyriikkaa, sanoittaa musiikkia, fraseerata ja käsitellä omaa säestyssoitinta laulua vasten. Taiteellinen työskentely koostuu etapeista ja löydöistä, jotka johtavat uusiin aluevaltauksiin ja jälleen uusiin ideoihin ja kokeiluihin. Viiden taiteellisen osion ja kirjallisen työn myötä kirjoittaja kokee, että mitä konkreettisempia asioita lauluihin kirjoittaa, sitä enemmän jää tilaa rivien väleihin. Tärkeintä on läsnäolo, jonka piirissä tarina jatkaa sinne, minne sen kuuluukin mennä.
  • Paakki, Riitta (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Tämä tutkielma on osa taiteellista tohtorintutkintoani, jonka aihe on 1960-luvun Blue Note aikakausi ja Wayne Shorterin Speak No Evil -äänilevy. Tutkielmassani "Speak No Evil – Herbie Hancockin pianosoolojen analyysi jazzpianistin työvälineenä" tarkastelen Speak No Evil -levyä ja Blue Note -levy-yhtiön taustaa. Vuonna 1964 äänitetyllä levyllä yhdistyvät hard bop vaikutteet ja modaaliset elementit. Tutkielmassani olen nuotintanut levyllä olevien kuuden Shorterin sävellyksen teemat. Siinä on mukana myös transkriptiot kaikista äänitteen pianosooloista, joitakin esimerkkejä pianosäestyksestä sekä kahden kappaleen saksofoni- ja trumpettisoolot. Tutkielman keskeinen tavoite on Hancockin improvisoitujen soolojen ja soittotyylin tutkiminen. Transkriptioita hyväksi käyttäen olen etsinyt Hancockin ilmaisulle tyypillisiä piirteitä. Olen pyrkinyt löytämään tapoja, joilla pystyn soveltamaan löytämiäni asioita omaan soittooni. Analyysien tekemisen välineenä on työssäni ollut soolojen nuotintaminen ja niiden soittaminen. Päästäkseni sisälle musiikin yksityiskohtiin olen pyrkinyt jäljittelemään alkuperäistä versiota mahdollisimman tarkasti soittamalla sitä levyn mukana. Imitointivaiheen jälkeen seuraa emulointi eli soveltaminen. Erityisesti rytmiikkaan ja fraseeraukseen liittyvät seikat olen omaksunut matkimalla äänitettä, koska jazzrytmiikan erityispiirteet eivät käy ilmi nuottikuvasta. Melodiaan ja harmoniaan liittyviä havaintoja olen sen sijaan pystynyt tekemään helpommin suoraan transkriptioista. Olen tehnyt huomioita esimerkiksi harmonian ja melodian välisestä suhteesta sekä sijaissointujen käyttötavoista. Hancockin ilmaisulle tyypillisiä piirteitä ovat vahva ja monipuolinen rytmiikan käsittely, melodisten motiivien käyttö soololinjoissa sekä harmonian hienostunut käsittely ja variointi. Olen omaksunut Hancockin soitosta tapoja muunnella sävellyksen harmoniaa esimerkiksi superimpositioita ja modaalisia muunnesointuja käyttäen. Olen tavoitellut Hancockin rytmistä fraseerausta etsimällä tietynlaisen fyysisen tuntemuksen käsiin ja sormiin. Jatkotutkintoprosessin aikana tapahtunut kehitykseni muusikkona on rakentunut useiden pienten oivallusten kautta. jazz, piano, improvisaatio, Blue Note, Herbie Hancock, Wayne Shorter, Speak No Evil, transkriptio
  • Laitinen, Juho (Sibelius-Akatemia, 2013)
    Kirjallinen työni on manifesti, jossa julistan soivuudeksi nimeämäni käsitteen puolesta. Sen mukaan musiikki esitettynä, kuunneltuna tai muuten koettuna on yhtä ympäröivän todellisuuden kanssa. Nojaudun aiheen käsittelyssä sekä buddhalaiseen filosofiaan että 1900-luvun kokeellisessa musiikissa esitettyihin näkökulmiin. Jälkimmäisistä hyödynnän erityisesti John Cagen, Cornelius Cardew'n ja Alvin Lucierin ajatuksia. Soivuuden manifestissani esittelen käsitykseni musiikista soittajasta soittimeen, siitä edelleen tilaan läsnäolijoineen ja lopulta koko ympäröivään todellisuuteen laajenevana spiraalina. Sekä esittäjä että kokija ovat psyykkisellä ja fyysisellä tavalla kokonaisvaltaisesti läsnä ja yhtäläisesti vastuussa soivuuden syntymisestä. Määritän soittimen käsitteen uudelleen sisällyttämään kaikki sellaiset esineet, elementit ja luonnonilmiöt, jotka soittaja haluaa kokea sointinsa osaksi. Pohdin taiteen esittämisen vallalla olevien rituaalien keinotekoisuutta ja peräänkuulutan arkaaisempaa, ruumiillisempaa ja mystisempää musiikin jakamisen tapaa. Suomin tasavireisen järjestelmän musiikkiimme synnyttämää epäpuhtautta ja esitän tilalle resonanssin ruumiillisempaa aistimista. Argumentoin syvältä sisimmästä kumpuavan improvisoidun musiikin ylivertaisuudesta todellisuutta keinotekoisesti rajaavaan kompositioon nähden. Varsinaisen manifestiluvun lisäksi käyn läpi manifestien historiaa, poimien muilta kirjoittajilta omiani tukevia ajatuksia. Loppuluvussa käyn läpi taiteellisen identiteettini muuntumista taiteellisen tutkimuksen prosessin aikana.
  • Oramo, Anna-Maaria (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Laulamisen jäljitteleminen oli yleinen ja laajalle levinnyt säveltämisen ja soittamisen kauneusihanne 1600–1700-lukujen länsimaisessa soitinmusiikissa. Jäsennän tutkimuksessani laulun esikuvaa ilmentäviä soitto- ja sävellystapoja vuosien 1650–1730 ranskalaisessa cembalomusiikissa ja osoitan niiden merkityksen cembalonsoitossa. Käsittelen laulamisen jäljittelemistä osana esittäjän esteettisiä, teknisiä ja ilmaisullisia tavoitteita ja esittelen tapoja, joilla laulamisen esikuvallisuus tuodaan soittamisen käytäntöön. 1600–1700-lukujen primäärilähteisiin tukeutuen tutkin tätä käytännönläheisten pääteemojen, cembalon äänenmuodostuksen, soljuvuuden ja äänen jatkamisen puitteissa. Tuon esiin nimenomaan taiteilijan kokemuksesta nousevaa tietoa, jota punnitsen alkuperäislähteiden valossa. Tutkimukseni tarkempia kohteita ovat cembalon kosketus, artikulaatio, tekstuuri, resonanssi ja ornamentointi , joiden tarkastelua havainnollistan 1600–1700-lukujen merkittävän ranskalaisen cembalomusiikin avulla. Osoitan myös, miten Jacques Champion de Chambonnièresin muusikkous edisti Ranskan laulullista cembalotyyliä ja avaan keskustelun air de courin yleisten vokaalisten ornamenttien ilmaisullisista vastineista Jean Henry d'Anglebertin cembalomusiikissa. Osoitan tutkimuksellani, että laulaminen oli vuosien 1650–1730 ranskalaisen cembalomusiikin esikuva, mikä ilmeni monin eri tavoin ohjelmiston säveltämisessä ja sen soittamisessa. Muiden muassa selkeä legato koettiin historiallisessa ranskalaisessa cembalokoulussa välttämättömäksi osaksi luontevaa soittotapaa, ja sitomista tarkoittava couler liitettiin soljuvuuden, virtaavuuden ja laulullisuuden mielikuviin. Taiteelliseen työskentelyyni pohjaava tutkimukseni tuottaa myös muita laulamisen esikuvallisuutta korostavia tuloksia koskien muun muassa kosketusta, resonanssia ja ornamentointia.
  • Sariola, Raimo (Sibelius-Akatemia, 2011)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää mahdollisuuksia sellonsoiton motoriikkaan liittyvien kognitiivisten prosessien mallintamiseen. Tähän pyritään yhtäältä etsimällä ilmiölle vaihtoehtoisia paradigmoja motorisista teorioista, skeema- ja produktioteorioista, tekoälyohjelmilla toteutetuista tietokone-simulaatioista sekä toisaalta kehittämällä hypoteettinen sellonsoiton kognitiota kuvaava malli. Tutkimuksen kohteena olevilla kognitiivisilla toiminnoilla tarkoitetaan ihmisen tiedollisia prosesseja, jotka liittyvät mm. havaitsemiseen, oppimiseen, muistamiseen, ajattelemiseen, ongelmanratkaisuun ja päätöksentekoon. Mallintamisella puolestaan pyritään reduktion kautta kuvaamaan näiden prosessien toiminnallisia ja rakenteellisia aspekteja. Kognitiotieteissä ilmiön mallinnukset, tietokoneanalogiaan perustuvat simulaatiot kognitiivisista toiminnoista ajatellaan tietostatukseltaan vain summittaisesti, approksimatiivisesti tai hypoteettisesti tosiksi. Tutkimuksen lähtökohdaksi on soittamisen toimintakokonaisuudesta rajattu fyysistä suoritusta edeltävä vaihe -- vaihe, jossa soittajalla on jo mielikuva ääni-intentiosta, mutta hän ei ole vielä päättänyt, miten sen toteuttaa soittimellaan. Kyse on toimintastrategian laatimiseen liittyvistä kognitiivisista prosesseista, joiden päämääränä on valita kulloinkin yksi toteutusvaihtoehto mahdollisten toteutusvaihtoehtojen joukosta. Kiinnostukseni aiheeseen heräsi, kun aloin pohtia suhdetta, joka vallitsee ääni-intention teoreettisten ja yleisesti käytössä olevien, käyttökelpoisten toteutusvaihtoehtojen välillä. Havaitsin, että kullakin ääni-intentiolla on aina rajallinen lukumäärä mahdollisia teoreettisia toteutusvaihtoehtoja ja että niiden määrään näytti vaikuttavan mm. soittimen rakenne, soittotavat sekä soittajan fyysiset mitat. Ääni-intentioiden ja teoreettisten toteutusvaihtoehtojen välistä suhdetta kuvaamaan määrittelin John Andersonin produktioteoriaa, ACT*-teoriaa (Anderson 1982) mukaillen implikaation: jos ääni-intentio on x, niin motorinen ohjelma on y. Seuraavaksi määrittelin kriteerit, jotka ohjaavat y:n valintaa. Tuloksena syntyi nelitasoinen hierarkkinen järjestelmä, jossa on kaiken kaikkiaan viisikymmentäkaksi luokkaa. Motorisen ohjelman käsite on valittu kuvaamaan järjestelmän toteutusvaihtoehtojen liikesuoritusta. Motorisella ohjelmalla tarkoitetaan mekanismia, joka mahdollistaa liikesarjan koordinoinnin, ja sisältää aiotun toiminnan kuvauksen ja toiminnot, jotka kääntävät sen liikesarjaksi. Sellonsoiton kognitiosystematiikan kuvaamiseen käytettiin Andersonin produktioteoriaan sisältyvää proseduraalista oppimisteoriaa ja hierarkkista produktiosysteemiä. Hypoteettisen mallin merkitys on ollut tutkimuksen teon aikana lähinnä katalyyttinen siten, että se on antanut kimmokkeen etsiä ilmiölle alan kirjallisuudesta erilaisia mahdollisia teoreettisia paradigmoja. Tutkimuksen päämäärä on ollut lähinnä luoda taustaa tulevalle jousisoitinten soiton kognitiivisten prosessien jatkotutkimukselle pikemmin kuin esittää lopullisia arvioita kehittämäni systematiikan totuudellisuudesta.
  • Kozlovski, Kirill (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    Kiril Kozlovsky University of Arts Helsinki, Sibelius-Academy, DocMus Doctoral School, 17.10.2016. Shostakovich's Preface and Russian Literary Criticism. Or how different forms of chuzhoe slovo such as skaz and polygenetic quotation, as well as some other concepts that were developed by very many distinguished Russian literary scholars – not only by members of Russian formal school and the Bakhtin circle, but also their respected and honourable successors – help to create several peculiar effects, namely contradiction, ambiguity, overloading text with referential connections and – last but not least – verbosity in the Preface to Complete Edition of My Works and a Brief Recollection on the subject of this Preface op. 123 for bass voice and piano by Dmitri Shostakovich. The thesis is an analysis of Dmitri Shostakovich's Predislovie k polnomu sobraniju moih sochinenij I kratkoe razmyshlenie po povodu etogo predislovija op. 123 using a methodological framework taken from writings of Russian literary critics of the early 20th century and their followers. In the first chapter several key notions are introduced and contextualised – namely, polygenetic quotation, skaz and ambiguity. The claim is stated, that Preface could be analysed in the similar way to Boris Eikhenbaum's analysis of Gogol's Shinel. The second chapter is dedicated to analysing and contextualising four musical polygenetic quotations (Mints) in Preface. Quotation sources are mostly works by Mussorgsky (Boris Godunov, Seminarist) and Shostakovich himself (Kazn' Stepana Razina, Satiry, 13th Symphony). In the third chapter parallels are drawn between the skaz technique of Mikhail Zoshchenko and certain aspects of Preface – both verbal and musical. Verbosity, tautology, usage of bureaucratic lexis as well as similarities of syntactic structures are compared in Zoshchenko's stories and Shostakovich's Preface. Verbosity is seen as a metaphoric "death of words", therefore different aspects of death – both artistic or physical – are reflected upon. The fourth chapter concentrates on analysing and characterising the narrator of Preface as well as his relationship to the text and its physical author. Notions of plagiarism, graphomania and death of the author are traced in connection with narrator's figure in Preface making use of Shostakovich's biography and verbal texts. A special emphasis is made on the metatextual qualities of Preface. The work is seen as a transition piece in Shostakovich's vocal output – marking a turning point from subjects concerning social to timeless issues of death and artistic creativity. The last chapter presents a personal overview of the problem of artistic research – against the biographical background of the author, aiming at discharging the whole dichotomy of artistic research versus artistic practice.
  • Pulkkinen, Outi ([O. Pulkkinen), 2014)
    Runolaulusta kokonaisvaltaiseen improvisointiin Outi Pulkkinen, 2014. Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia. MuTri-tohtorikoulu. Kansanmusiikin aineryhmä. Taiteellinen tohtorintutkinto. Sibelius-Akatemian kansanmusiikkijulkaisuja 24. Tämä kirjallinen työ on osa Outi Pulkkisen taiteellista tohtorintutkintoa Sileän tilan laulu Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Kirjallisessa työssä avataan taiteellisen tutkinnon harjoitusmenetelmien kehittymistä ja harjoitusprosesseja, joiden kautta taiteellinen tutkimus tehtiin. Tutkimus keskittyi kokonaisvaltaisen improvisaation kehittämiseen ja suomalaiseen arkaaiseen musiikkiin, erityisesti runolauluun. Kokonaisvaltaisen sooloimprovisaatiomenetelmän kehitystyössä tutkimuksen kohteita olivat esiintyjäntietoisuus, itseohjaus, lihas-, kuulo- ja tunnemuisti, ilmaisullisten elementtien yhteys toisiinsa sekä esityksellisyys. Arkaaisen musiikin taiteellisen tutkimuksen tuloksia esitellään kolmessa artikkelissa. Ensimmäinen artikkeli käsittelee runonoppimismenetelmiä, toinen runolaulutarinoiden ja -sävelmien sekoittumista ja kolmas tietoisuuden tilan muutoksia arkaaisen musiikin esitystilanteessa. Tutkinnon taiteellisena tuloksena syntyi CD-levy ja 23 soolo- ja ryhmäesitystä, joiden yhteiskesto oli 38 tuntia. Kokonaisvaltaista monitaiteellista improvisaatiota oli 13 tuntia, runolaulua, jouhikonsoittoa ja improvisaatiota yhdistäviä konsertteja 24 tuntia. Tohtorintutkinnon lopputulema on taiteilija, joka kokee olevansa esiintyessään virheetön ja vapaa ilmaisemaan sen hetkistä olemustaan; muusikko, joka on laajentanut esityksellisen ilmaisunsa liikkeeseen ja puheeseen. Kirjallinen työ esittelee myös tekijän taiteilijuuden kehittymisen lapsuudesta tohtoriopintojen alkuun. Kirjallisen työn monimediaisessa versiossa on nähtävissä ja kuultavissa video- ja äänitallenteita taiteellisten osioiden esityksistä. Vapauden edellytyksenä on luopua yrittämisestä ja kuunnella itseä ja ympäristöä tässä hetkessä.
  • Pokki, Niklas (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Tutkimukseni tavoite oli kehittää tehokkaita tapoja harjoitella ja opettaa prima vista -soittoa. Tutkimusmenetelmänä oli prima vista -soittoon liittyvän tutkimustiedon keskusteluttaminen oman pianistisen ja pedagogisen kokemustietoni kanssa. Tutkimuksessa ehdotan uutta tapaa lähestyä pianistin prima vista -taitojen harjoittelua. Muusikoiden prima vista -käytäntöjä on tutkittu suhteellisen vähän. Tutkimukset ovat käsitelleet pääasiassa yksittäisen prima vista -tapahtuman mitattavia tekijöitä, prima vista -soiton prosesseja tai huippusuoriutujien ja aloittelijoiden eroavaisuuksia. Pedagoginen näkökulma ja prima vista -taitojen kehittäminen pitkällä aikavälillä ovat jääneet vähäisemmälle huomiolle. Olemassa olevaa tutkimustietoa ei myöskään ole juuri sovellettu käytäntöön. Työssäni tarkastelen prima vista -harjoittelua prima vista -taidon osataitojen näkökulmasta. Puutteet jonkin osataidon hallinnassa estävät kokonaistaidon kehittymistä. Siksi osataitoja kannattaa harjoitella yksi kerrallaan. Jotta näin voidaan tehdä, prima vista -taito täytyy jaotella osa-alueisiin tavalla, joka palvelee nimenomaan muusikoiden käytäntöä. Tutkimuskirjallisuuden jaotteluja ei ole tehty tästä näkökulmasta, eivätkä ne siksi ole harjoittelemisen ja opettamisen kannalta tarkoituksenmukaisia. Tutkimuksessani jäsentelen osataidot uudella tavalla siten, että niitä voi käyttää harjoittelun kohteina: - nuottikuvan hahmottamistaidot - ennakoimistaidot - läpisoittoon valmistautumisen taidot - läpisoittotaidot - pianistis-musiikillisten mallien hallinta - klaviatuurituntuma - sisäisen kuulemisen taito - SOIA-taidot: soveltaminen, ongelmanratkaisu, improvisointi ja arvaaminen. Tutkimukseni keskeinen tulos on tämän teemoittelun pohjalta kehittämäni kokoelma harjoituksia ja harjoittelumenetelmiä, joiden avulla prima vista -soiton ongelmia voidaan ratkoa yksi osa-alue kerrallaan.
  • Toivonen, Tero ([T. Toivonen], 2014)
    Tero Toivonen Pitkä matka lähelle – Orkesterimuusikko yleisötyön tekijänä Sibelius-Akatemia, Taiteellisen tohtorintutkinnon kirjallinen työ 2014 83 sivua Kirjallisessa työssäni kuvaan oman matkani orkesterimuusikkona ja yleisötyön tekijänä. Työni antaa lukijalle kuvan yleisötyöstä, sen lähtökohdista ja nykytilanteesta. Avaan yleisötyön tavoitteita sekä tapaa, jolla alan koulutusta on järjestetty. Matka lavalta muutaman metrin päässä istuvan yleisön joukkoon on orkesterimuusikolle yllättävän pitkä ja haasteellinen. Esittelen työssäni erilaisia yleisötyöprojekteja, joissa itse olen ollut mukana. Lopuksi kuvaan omaa suhdettani yleisötyöhön. Pohdin aihepiiriin liittyviä ongelmia ja erityisesti sen merkitystä nykyisessä taidemusiikkikulttuurissa. Olen löytänyt oman tapani tehdä yleisötyötä, mistä ovat esimerkkinä perustamani Golden Horns -käyrätorviyhtye, Puhti-puhallinorkesteri ja Tapiola Sinfoniettan nykyinen yleisötyö-konsepti nimeltään Marzi-musaa. Avainsanat: Yleisötyö, Leonard Bernstein, Young People's Concerts, New York Philharmonic, London Sinfonietta, Tapiola Sinfonietta, The Golden Horns, Marzi-musaa, Puhti-puhallinorkesteri My thesis describes my personal odyssey as an orchestral musician and audience education worker. It addresses the essence of audience education, its basic premises and status quo, its objectives and methods used in the field. The distance from the stage to the audience seated a few metres away is surprisingly long and challenging for a musician. I present some of the education projects in which I have participated, explain my views on the subject and consider some of the problems surrounding education work, and especially its significance to classical music culture. I have found my own way of doing education work in The Golden Horns quartet, the Puhti Wind Orchestra and the most recent education programme, "Marzi Music", of the Tapiola Sinfonietta. Keywords: Education-work, Leonard Bernstein, Young People's Concerts, New York Philharmonic, London Sinfonietta, Tapiola Sinfonietta, The Golden Horns, Marzi-music, Puhti-windorchestra

Näytä lisää