Taiteilijakoulutuksen tohtorintutkinnot: Recent submissions

Now showing items 1-20 of 57
  • Viisma, Hedi (2019)
    The subject of my doctoral studies is the exploration and development of playing technique on the chromatic kantele. In pursuit of this goal, I have worked to expand the instrument’s repertoire by arranging works for other instruments, as well as commissioning new works specifically for the chromatic kantele. The research component is broadly grounded in my own performance experience and physical awareness so-called practice-led research, with the central aim of accurately verbalizing the conclusions drawn from this process. The series of five concerts has included new works for chromatic kantele by six different composers. These collaborations have yielded new performance techniques in the realization the composers’ concepts. As a performer and teacher, I always emphasize as an important starting point working toward practical solutions, and responding to the composer’s expressive and technical aims in the closest possible manner. In my doctoral concert series, I have also performed eight new arrangements for chromatic kantele. My own technique has expanded greatly through the adaptation through the analysis and performance of the highly chromatic French Impressionist repertoire. Close collaboration with instrument makers has also been central to this development. My degree studies have led to the construction of a newly commissioned chromatic kantele design, the Koistinen 61-string chromatic kantele (2010). This new instrument, with its expanded range, has opened the door to repertoire previously unattainable to the traditional chromatic kantele. As this instrument is currently the only example of ts kind, I have asked composers to also provide solutions for smaller kantele models where possible, in order to increase the reach of their new works. My written thesis focuses primarily on the technical capabilities of the chromatic kantele. I have divided the kantele’s playing techniques into three separate categories – beginner, intermediate and advanced –with the aim of allowing composers to develop an awareness of the difficulty level of their works. One of my secondary goals during my degree studies has been to encourage the composition of works aimed at improving the technique of players at the student level. It is my hope that this handbook will provide composers with the knowledge of the instrument’s wide range of possibilities, thus giving them the means to follow their creative imagination to its fullest extent in writing for the chromatic kantele.
  • Patkovic, Denis (2018)
    Diese Studie konzentriert sich auf die Resilienz in der Musik und lässt sich als neue Perspektive in diesem Feld auffassen. Resilienzfaktoren in Künstlern zu entwickeln, die helfen, generell dem Leben und speziell kreativen Krisen konstruktiv zu begegnen, verkörpert das Kernmotiv dieser Forschung. Elemente der Psychologie als Referenzwissenschaft (Psychologie des Erfolges/Entwicklungspsychologie) kommen dabei zum Tragen. Durch die Analyse von Veröffentlichungen zum Themenfeld Resilienz in der Psychologie wird die Elastizität der Persönlichkeit erklärt, aber die durchgeführte eigene Studie schließt Ergebnisse ein, die sich im Bereich der mentalen Gesundheit von Individuen bewegen. Die Dissertation stellt drei historische und drei zeitgenössische Künstler gegenüber (Beethoven, Horowitz, Gould versus Hussong, Dimetrik, Avraam). Erstgenannte können nur mittels Literatur analysiert werden, bei den zeitgenössischen Künstlern wird das persönliche Interview bevorzugt. Ein Gespräch mit dem eigenen Manager und ein Selbstinterview komplettieren die Recherche. Betonen lässt sich, dass Optimismus, Selbstachtung, Akzeptanz des Negativereignisses, Humor, Kreativität, familiäre und professionelle Hilfe sowie Reflexion und Erholung essenzielle Resilienzfaktoren sind. Sie können dazu beitragen, die mentale Gesundheit des Künstlers zu bewahren oder ihn verbessern. Diese Dissertation akzentuiert die Rolle des lehrenden Personals, das – abgesehen von der herkömmlichen Arbeit, die sich auf die (Weiter-)Entwicklung des Talents bezieht – ganz entscheidend dazu beisteuern sollte, bei Musikern Optimismus, Selbstachtung, Selbstvertrauen und Widerstandsfähigkeit heranzubilden. Untermauern lässt sich, dass die Resilienz in der Musik von einem wissenschaftlichen Standpunkt analysiert werden muss. Es ergibt sich die Notwendigkeit, die richtige psychologische künstlerische Entwicklung im Rahmen der Lehre zu betonen.
  • Hannikainen, Tuomas (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia DocMus-tohtorikoulu, 2018)
    Tutkielmani Neito tornissa – Sibelius näyttämöllä käsittelee Jean Sibeliuksen varhaista näyttämömusiikkia ja keskittyy erityisesti teokseen Jungfrun i tornet (Neito tornissa; Maid in the Tower) (JS101, 1896). Verrattuna sinfoniseen tuotantoon Sibeliuksen mittavaa näyttämömusiikkituotantoa on toistaiseksi tutkittu hyvin vähän. Olen kerännyt tutkielmaani Jungfrunin perustiedot sekä laajahkon otoksen teosta käsitteleviä kirjoituksia 1800-luvun lopusta nykyaikaan asti. Niistä on luettavissa paitsi näkökantojen monipuolistuminen ja arvostuksen lisääntyminen, myös joidenkin vanhojen ja kyseenalaisten luonnehdintojen lähes sanatarkka toistuvuus meidän päiviimme saakka. Katson, että Jungfrunin maine on kärsinyt epäselvästä kategorisoinnista. Alkuperäisnuottien, kirjeenvaihdon ja aikalaislehtien perusteella Sibelius oli itsekin epävarma teoksensa lajityypistä. Hän sävelsi Jungfrunin Allegri-arpajaisiin, Helsingin Filharmonisen Seuran varainkeruutilaisuuteen, jonka tiesi olevan keveähkö, vaikkakin merkittävä seurapiiritilaisuus. Niin ohjelmakirjassa kuin aikalaislehdistössäkin teosta kutsuttiin ”dramatisoiduksi suomalaiseksi ballaadiksi”. Teoksen arvioiminen täyspätöisenä oopperana sivuuttaa sen syntyhistorian ja erityisluonteen. Jungfrun jatkaa pikemminkin aikanaan suosittua ja Sibeliukselle tuttua kuvaelmaperinnettä. Valaisen tutkielmassani teoksen esitystilannetta ja sen yhteiskunnallisia motiiveja libretisti Rafael Hertzbergin kirjoitusten sekä muiden aikalaistekstien avulla. Jungfrunin voi lukutavasta riippuen katsoa kommentoivan niin venäläisten sortotoimia, suomalaisten ja ruotsalaisten kieliriitaa kuin naisasiaakin. Peilaan Jungfrunia osana 1900-luvun vaihteen taidekäsityksen muutosta ja vertaan sitä Sibeliukselle läheisiin kuvataiteisiin ja kirjallisuuteen. Käsittelen teosta myös suhteessa säveltäjän muuhun varhaiseen näyttämömusiikkiin ja hänen sävelkielensä muutosvaiheeseen. Päiväkirjamerkintöihin ja alkuperäisnuotteihin perustuen valaisen Jungfrunin läheisiä yhteyksiä erityisesti Kullervoon sekä Sibeliuksen suunnitelmaa yhdistää nämä kaksi teosta. Käsittelen muutamin esimerkein Jungfrunin Wagner-vaikutteita, asiaa, joista tutkijoilla on ollut toisistaan poikkeavia käsityksiä. Tutkielmani tekee selkoa libreton epäselvästä syntyhistoriasta ja osoittaa sen perustuvan Johannes Häyhän tallentamaan ja Rafael Hertzbergin ruotsintamaan, muinaiskarjalaiseen perinneleikkiin, "Neito istuu kammiossa", joka Hertzbergin mukaan oli "vanhin tunnettu suomalainen draama – tai paremminkin ooppera, koska esitettiin laulamalla". Pohdin, miksei Sibelius ryhtynyt muokkaamaan Jungfrunia, sekä sitä, miten hän halusi rajoittaa teoksen esittämistä. Lisäksi käsittelen Sibeliuksen suhdetta oopperaan sekä tekstiin laajemminkin. Pohdintani tukeutuvat päiväkirjamerkintöihin, aikalaiskirjeenvaihtoon ja -kommentteihin. Menemättä yksityiskohtiin totean, että saatavilla olevat nuottimateriaalit sisältävät huomattavan määrän virheitä ja poistoja. Jungfrunin ominaispiirteet ja asema Sibeliuksen kokonaistuotannossa osoittavat teoksen tärkeäksi askeleeksi tekijänsä säveltäjäpolulla. Jos Jungfrun olisi saanut syntyä ja varttua onnellisemmissa merkeissä, olisi se voinut olennaisesti vaikuttaa Sibeliuksen Sibeliuksen tulevaan tyyliin sekä taiteilijauran suuntaan. Eräistä puutteistaan huolimatta Jungfrun i tornet kuuluu mielestäni Sibeliuksen huipputeosten joukkoon. Laadussaan ja laajuudessaan se ylittää useimmat Sibeliuksen varhaiset orkesteriteokset ja vertautuu Kullervoon, En sagaan sekä Lemminkäis-sarjaan.
  • Whittall, Matthew (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2013)
    This study takes as its subject the idea of nature in the music of Gustav Mahler, and how this extramusical concept can be said to manifest in Mahler's works. The focus of the study is a multi- faceted analysis of the final movement of the 1908 song symphony Das Lied von der Erde, the epic song "Der Abschied" ("The Farewell"). The analysis explores aspects of nature in relation to their semiotic manifestations in the structure of the music, in which semiotic signs of nature in the music are arranged hierarchically according to the degree of specificity of extramusical reference (concrete or abstract), as well as according to the type of fundamental temporal motion, static or linear, giving rise to them. This semiosis of nature is examined for its relation to the Romantic narrative archetype Mahler employs for the work, that of the human protagonist venturing into nature, and seeks to posit a semiotic identity within that narrative for the two types of temporal motion. The narrative analysis is based on the song text, which was adapted from Hans Bethge's 1907 poetry collection Chinesische Flöte ("The Chinese Flute"), and in whose particulars place "Der Abschied" more broadly within the nineteenth-century Lied cycle tradition. Topics in the textual discussion feature Mahler's redactions to the original Bethge poems chosen for "Der Abschied", the origins of the texts in ancient Chinese poetry, and the role of Eastern thought in revitalizing a common Western textual narrative. Subsidiary ideas explored include the idea of nature as popular cultural construct in nineteenth-century central European society; the role of death as a mediating act between human and nature; the historical formation and perpetuation of a standard critical reception of "Der Abschied" in the field of Mahler scholarship; the treatment of musical topic as an act of parody; the role of Mahler as composer-individual within the narrative of the work; the evolution of the protagonist-in-nature narrative over Mahler's career, as compared with the early song cycle Lieder Eines Fahrenden Gesellen, and the dissolution of conceptual polarities in the creation of a new type of rhetorical synthesis. The aim of the study is ultimately to posit a revised, contemporary reading of "Der Abschied" that eschews the heavy biographical emphasis of much existing analysis of the work in favor of evidence from the substance of the music, as well as to reframe the debate regarding the work's significance for Mahler personally in terms of it being a compositional and narrative problem rather than a strictly biographical confession.
  • Åström-Tiula, Annemarie (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Kirjallisessa työssäni vertailin kolmea viulunsoiton alkeisopetuksen menetelmää ja havainnoin niiden soveltuvuutta vastakkaisiin temperamenttityyppeihin. Menetelminä tutkimuksessa ovat Colourstrings- ja Suzuki-metodit sekä venäläisen viulukoulun alkeisopetuksen perinne, jotka muodostavat pääosan klassisen viulunsoiton opetuksessa käytettävistä varhaiskasvatusmenetelmistä Suomessa. Tutkimukseni liittyy toimintatutkimuksen perinteeseen. Tutkimusprosessissa vuorottelivat suunnittelu, toiminta, havainnointi ja arviointi. Opetin ja havainnoin kahta viisivuotiasta, havaintojeni perusteella temperamenttityypeiltään erilaista alkeisviuluoppilasta puolen vuoden ajan erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä: yksilötunneilla, vuorovaikutteisilla ryhmätunneilla sekä esiintymistilanteissa. Saadakseni tietoa alkeisviulukouluista haastattelin eri alkeisviulukoulujen edustajia. Toimintatutkimukseni keskeiset havainnot eri viulukoulujen soveltuvuudesta erilaisille temperamenteille olivat seuraavat: introvertille temperamenttityypille sopii paremmin kontrolloidusti ja tarkasti etenevä venäläinen viulukoulu, kun taas ekstrovertille temperamenttityypille on nopearytminen Suzuki-metodi parempi. Kaikki aistit huomioonottava Colourstrings-metodi näyttäisi soveltuvan parhaiten molemmille äärimmäisille temperamenttityypeille. Huomasin, kuinka merkityksellisiä esiintymiset ovat oppilaan motivaation kehittymisen kannalta. Ryhmässä oppiminen voi merkittävästi parantaa oppimissuoritusta, mikäli oppilaiden soittotaito on samalla tasolla ja temperamenttityypit täydentävät toisiaan. Loppupäätelmänä voin todeta, että viulunsoiton alkeisopettajan on hyvä tiedostaa oppilaan ja opettajan temperamentit ja soveltaa opetustapaansa niihin sopiviksi.
  • Vaattovaara, Kari (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2015)
    Kirjallinen työ tarkastelee vanhan musiikin harjoittamisen kehitystä Suomessa. Tavoitteenani on ollut tarkastella aihetta muutamien, 1970-luvulta lähtien alalla toimineiden muusikkoyksilöiden näkökulmasta, ja peilata yksilöiden kokemuksia alan kehitykseen Sibelius-Akatemian koulutus- ja konserttitoiminnan valossa. Kyseessä ei ole historiantutkimus, vaan työ keskittyy tarkastelemaan sitä, millä tavoin vanhan musiikin institutionaalistuminen näkyy yksilön kokemuksissa muusikkoudestaan. Tutkimus pohjaa kahteen eri aineistoon. Yksilön kokemuksia on tarkasteltu haastatteluaineiston avulla, joka koostuu kolmesta puolistukrutoidusta haastattelusta. Tätä aineistoa on analysoitu laadullisella menetelmällä. Sibelius-Akatemian koulutus- ja konserttitoiminnan kehitystä 1970-luvulta nykypäiviin on tarkasteltu arkistolähteistä kvantitatiivisesti. Tutkimus on monella tapaa rajattu kuvaus kohteestaan. Kvantitatiivinen osuus dokumentoi vanhan musiikin vakiintumista Suomessa alan keskeisimmän koulutusorganisaation puitteissa. Haastatteluaineiston analyysissä keskittyy teemoihin, jotka puolistrukturoitujen haastattelujen kautta nousivat keskeisimmiksi: alalle ryhtymisen syyt, marginaalisuuden merkitykset ja kokemukset, toimeentulo. Tutkimus osoittaa, että vaikka vanhan musiikin asema Suomessa on tullut kiinteäksi osaksi musiikkielämää, vanhan musiikin ammattilaiset kohtaavat edelleen ongelmia, jotka poikennevat taidemusiikin valtavirrassa työskentelevien muusikoiden todellisuudesta. Yksi työn argumenteista on, että vanhan musiikin harjoittamisen tarkastelu erillään muusta taidemusiikista olisi tarpeen parannusten aikaansaamiseksi muusikoiden työskentelyolosuhteisiin. Olosuhteiden saaminen kohtuulliselle tasolle varmistaisi vanhan musiikiin kehittymisen ja elinvoimaisuuden Suomessa. Tutkimuksen myötä nousee myös esilletutkimustutkimusaiheita, joihin jatkossa kannattaisi paneutua, esimerkiksi taiteellisiin prosesseihin ja niiden filosofisiin ja esteettisiin lähtökohtiin. Jatkotutkimusten avulla olisi mahdollista täydentää kuvaa vanhan musiikin tilasta Suomessa.
  • Fräki, Sonja (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    The study focuses on Kalevi Aho's (1949–) Piano Concerto Nr 1. This work, complex both rhythmically and melodically, was first inspired by the mathematical concept of cyclic numbers. The material of the concerto is based on a 16-tone row deriving from cyclic numbers. The author is mainly interested in the piano texture of the work. She asks whether there are certain elements of texture that are similar to other works of the composer. Having played the complete works of Aho, the author's experience as a pianist helps her find special characteristics in the music. In this study she distinguishes seven types of piano texture and discusses their significance to the pianist's interpretations. The main focus in this text is articulating the pianist's way of working while learning a complex contemporary piece of music. Therefore, the author describes her own rehearsing process of the concerto by introducing and comparing the different methods used while rehearsing the piece. She also discloses how the elements of the piano texture were found during this process. Her previous knowledge on the composer's other works played a significant role in this.
  • Linjama, Jyrki (Sibelius-Akatemia, 2003)
    The purpose of this text is to combine the perspectives of the topical research and the Schenkerian analysis. The methodological starting point for the text is Playing with Signs by V. Kofi Agawu, and it deals with the music by Mozart, especially with the concertos K 218 and 466. The text is a part of an artistic doctoral dissertation of the Sibelius Academy. Its subject is rather remove from the main substance of the doctoral project - the compositions. However, it will become clear, that on deeper level both the technical and philosophical relevance is sufficient enough in this respect. The beginning of the text is a special apology of the relationship between the text and the compositions. Because the topos, topics, is a rather unusual concept in the Finnish musicology, its meaning and background are explained to a greater extent than Schenkerian concepts. The analytical part of the text deals with fragments from the music by Mozart. The writer tries to show, that it is both possible and rewarding to combine a topos-sensitive perspective with more formal analytical traditions. In western countries, the main stream of the culture, art and research has for a long time tended towards greater differentiation, specialisation, and fragmentation. What makes Agawu's text so important for a composer, is his ability to think against the current: instead of differentiating the perspectives even further, he tries to fuse them. The conclusion of this text ponders over the ethical and even theological consequences of this attempt. Key words: topos reserach -- Schenkerian analysis -- Mozart
  • Gunnhildur Einarsdóttir (Sibelius-Akatemia, 2013)
    The goal of my doctoral-project is to promote the harp as an important instrument in contemporary music, to show its possibilities, and to encourage composers to write for it in new and inventive ways. My thesis is closely connected with this goal. The thesis, presented in the form of a web site, is a manual of contemporary harp techniques and notation for composers. Although the harp has become increasingly popular in recent years, general knowledge of the instrument's essence, its functions, and in particular its notation still seems to be inadequate and inconsistent. Orchestration books are outdated, and new playing techniques call for new notation guidelines. The web site includes visual and audivisual examples of various harp techniques, both traditional and contemporary. Furthermore notational examples of all techniques are included. The web site is divided into 4 parts. The first part, entitled The harp, includes general information about the harp and its basic functions. Part two, Notation Manual, is a lexicon of conventional and contemporary playing techniques and effects and how to notate them. In this part different aspects of each technique are explained focusing on different parameters; production, sound, notation and range. Part three is a glossary of terms used on the website and additionally includes links to harp-specific websites. The final part consist of a bibliography of books and notation-manuals and a list of reference repertoire played and consulted during the compilation of the web site. My doctoral concerts have focused on demonstrating various aspects of the existing contemporary harp repertoire. From large scale solo harp works to smaller chamber works, the pieces in my concerts have one aspect in common; they are all written by composers who were not harpists themselves. Furthermore, most of the composers have worked closely together with a harpist during the composition of their work. This tradition of harpist-composer co-operation was continued in my work with various composers on numerous new compositions during the doctoral project.
  • Arrebola, Javier (Sibelius-Akatemia, 2012)
    The present study, intended for music-lovers and professional musicians alike, deals with a seldom explored side of Franz Schubert's oeuvre: his unfinished sonatas for solo piano, as seen from the point of view of a performer. Covering most of his creative career, these works represent nothing less than half of all of Schubert's output in the genre and show the evolution of his music for piano in an enlightening manner. Schubert's incomplete piano sonatas are presented here sequentially, as they were written, at the same time considering the context that Schubert's life and his work in other genres could provide. The present text does not especially focus on the unfinished nature of these works, but rather on the music which they contain. The sonatas are analyzed individually and in chronological order, mainly from a stylistic and formal point of view, but also with an attempt to show, through these incomplete pieces, the development of Schubert's music as a whole. This document further includes chronological tables of Schubert's output which clearly show how his piano sonatas are placed within his own career but also in a broader compositional context.
  • Lettberg, Maria (Sibelius-Akatemia, 2008)
    The aim of this work is to examine the most important aspects in the interpretation of Alexander Scriabin's (1872–1915) Piano Sonata No. 10, Op. 70. The beginning of this analysis focuses on the reconstruction of the appearance of Scriabin as pianist, his technical and aesthetic principles. This reconstruction is produced by comparing printed chronicles such as memoirs of Scriabin's contemporaries, the composer's own letters and diaries, and the academic research literature with regard to interpretations and studies of Scriabin's audio records, recorded by "Phonola" and "Welte-Mignon". Furthermore, the audio records of the interpretations of the Scriabin's 10th sonata by the most important pianists of the twentieth century have been analysed. The interpretations of Heinrich Neuhaus, Vladimir Sofronitskij, Vladimir Horowitz, Vladimir Ashkenazy, Roberto Szidon, John Ogdon, Igor Zhukov, Håkan Austbø, Ruth Laredo, Boris Berman, Mikhail Pletnev, Mark-André Hamelin, Arkadi Volodos are studied and described by the method of comparative pianistic analysis. The conclusion reveals characteristic features of the development of the tendencies which were observed in the interpretations of these pianists. These aspects of interpretation correspond to the basic features of Scriabin as pianist. The result of the study is the clarification of the most important aspects in the performance of Scriabin's music.
  • Sippola, Laura (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    Tämä taiteellisen tohtorintutkinnon kirjallinen työ on osa musiikin tohtorintutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian taiteilijakoulutuksessa. Työ käsittelee laulun syntymistä sekä laulaja-lauluntekijän taiteilijakuvaa laulujen synnyttäjänä ja esittäjänä. Aihetta tarkastellaan historian ja tekijyyden näkökulmasta. Tarkastelun kohteena on sävellyksen ja lyriikan keskinen suhde sekä lauluntekemisen ja esiintymisen problematiikka. Niin ikään työ tarkastelee lauluntekijämusiikin määreitä ja pyrkii hahmottamaan kyseisen musiikkityylin ominaispiirteitä. Lisäksi työ valottaa folkin aikakautta lauluntekijämusiikin edeltäjänä. Määrittelyn päähenkilöinä ovat Bob Dylan ja Joni Mitchell, joiden voidaan katsoa vakiinnuttaneen lauluntekijämusiikin tyylin. Lähdeaineistoa ovat tutkimuskirjallisuus, läsnäoloa käsittelevä kirjallisuus, äänilevyt, keskustelut laulaja-lauluntekijöiden kanssa sekä kirjoittajan oma kokemus laulunkirjoittajana ja niiden tulkitsijana. Kirjoittajan taiteellinen tutkimus perustuu viiteen vuosina 2008–2017 tekemään projektiin. Ne olivat Laulun sanoin: Laulaja-lauluntekijän tohtorinrohtoja (2008), Like Joni and Bob did – lauluntekijämusiikin helmiä (2009), STADION + samanniminen levy (2010), Sippola Stories (2011) ja Like Lullaby -levy) (2013) sekä Intermezzo + samanniminen levy (2017). Koska taiteelliset osiot sisälsivät myös kappalemateriaalin säveltämisen ja sanoittamisen olivat konsertit toista lukuun ottamatta myös sävellyskonsertteja. Lisäksi useimmissa konserteissa kuultiin kappaleiden kantaesityksiä. Kolme viimeisintä osiota koostui konsertin lisäksi levytyksestä. Tavoitteena oli tarkastella luomisen prosessia ja tulla tietoiseksi siitä mitä tapahtuu ennen kuin albumillinen lauluja syntyy, sekä kirkastaa ilmaisua laulujen tekijänä ja löytää uusia keinoja luoda puhuttelevia lauluja. Laulaja-lauluntekijä on säveltäjä, sanoittaja, laulaja ja soittaja. Niiden lisäksi kirjoittaja hahmottaa viidennen elementin, eräänlaisen henkilökohtaisen osallisuuden, joka läpäisee kaikki neljä osa-aluetta. Se luo kuulijalle tunteen siitä, että esittäjä on myös laulun tekijä. Se on tapa säveltää lyriikkaa, sanoittaa musiikkia, fraseerata ja käsitellä omaa säestyssoitinta laulua vasten. Taiteellinen työskentely koostuu etapeista ja löydöistä, jotka johtavat uusiin aluevaltauksiin ja jälleen uusiin ideoihin ja kokeiluihin. Viiden taiteellisen osion ja kirjallisen työn myötä kirjoittaja kokee, että mitä konkreettisempia asioita lauluihin kirjoittaa, sitä enemmän jää tilaa rivien väleihin. Tärkeintä on läsnäolo, jonka piirissä tarina jatkaa sinne, minne sen kuuluukin mennä.
  • Chestopal, Victor (Sibelius-Akatemia, 2010)
    An interpreter of the Goldberg Variations is almost completely deprived of such utterly important guidance as the composer's tempo markings, which are as rare in the Goldberg Variations as they are in the other works of Bach. The final goal of my study is to suggest a logical foundation, upon which an interpreter of the Goldberg Variations can make his/her choice of tempi. Upon the analysis of opus's structure, which reveals an impressive panorama of symmetries, I suggest a multilevel system of temporal correlations, such as the application of a constant pulse-rate to the entire work and the attainment of equality of duration between a number of the work's segments. Hence, the term temporal is used not only with reference to the establishment of tempi for the Goldberg Variations' movements, but also with regard to their temporal proportions in terms of duration. In order to support the concept of symmetrical interrelations between the Variations, I display the motivic correlations between those Variations, which are considered as symmetrically interdependent. At the end of the thesis, the suggested temporal correlations are displayed as a diagram. The present study, which aims to highlight the exceptional interdependence of the Goldberg Variations' constituents, is addressed to the performers, researchers, and ultimately - via performers - to the listeners.
  • Paakki, Riitta (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Tämä tutkielma on osa taiteellista tohtorintutkintoani, jonka aihe on 1960-luvun Blue Note aikakausi ja Wayne Shorterin Speak No Evil -äänilevy. Tutkielmassani "Speak No Evil – Herbie Hancockin pianosoolojen analyysi jazzpianistin työvälineenä" tarkastelen Speak No Evil -levyä ja Blue Note -levy-yhtiön taustaa. Vuonna 1964 äänitetyllä levyllä yhdistyvät hard bop vaikutteet ja modaaliset elementit. Tutkielmassani olen nuotintanut levyllä olevien kuuden Shorterin sävellyksen teemat. Siinä on mukana myös transkriptiot kaikista äänitteen pianosooloista, joitakin esimerkkejä pianosäestyksestä sekä kahden kappaleen saksofoni- ja trumpettisoolot. Tutkielman keskeinen tavoite on Hancockin improvisoitujen soolojen ja soittotyylin tutkiminen. Transkriptioita hyväksi käyttäen olen etsinyt Hancockin ilmaisulle tyypillisiä piirteitä. Olen pyrkinyt löytämään tapoja, joilla pystyn soveltamaan löytämiäni asioita omaan soittooni. Analyysien tekemisen välineenä on työssäni ollut soolojen nuotintaminen ja niiden soittaminen. Päästäkseni sisälle musiikin yksityiskohtiin olen pyrkinyt jäljittelemään alkuperäistä versiota mahdollisimman tarkasti soittamalla sitä levyn mukana. Imitointivaiheen jälkeen seuraa emulointi eli soveltaminen. Erityisesti rytmiikkaan ja fraseeraukseen liittyvät seikat olen omaksunut matkimalla äänitettä, koska jazzrytmiikan erityispiirteet eivät käy ilmi nuottikuvasta. Melodiaan ja harmoniaan liittyviä havaintoja olen sen sijaan pystynyt tekemään helpommin suoraan transkriptioista. Olen tehnyt huomioita esimerkiksi harmonian ja melodian välisestä suhteesta sekä sijaissointujen käyttötavoista. Hancockin ilmaisulle tyypillisiä piirteitä ovat vahva ja monipuolinen rytmiikan käsittely, melodisten motiivien käyttö soololinjoissa sekä harmonian hienostunut käsittely ja variointi. Olen omaksunut Hancockin soitosta tapoja muunnella sävellyksen harmoniaa esimerkiksi superimpositioita ja modaalisia muunnesointuja käyttäen. Olen tavoitellut Hancockin rytmistä fraseerausta etsimällä tietynlaisen fyysisen tuntemuksen käsiin ja sormiin. Jatkotutkintoprosessin aikana tapahtunut kehitykseni muusikkona on rakentunut useiden pienten oivallusten kautta. jazz, piano, improvisaatio, Blue Note, Herbie Hancock, Wayne Shorter, Speak No Evil, transkriptio
  • Laitinen, Juho (Sibelius-Akatemia, 2013)
    Kirjallinen työni on manifesti, jossa julistan soivuudeksi nimeämäni käsitteen puolesta. Sen mukaan musiikki esitettynä, kuunneltuna tai muuten koettuna on yhtä ympäröivän todellisuuden kanssa. Nojaudun aiheen käsittelyssä sekä buddhalaiseen filosofiaan että 1900-luvun kokeellisessa musiikissa esitettyihin näkökulmiin. Jälkimmäisistä hyödynnän erityisesti John Cagen, Cornelius Cardew'n ja Alvin Lucierin ajatuksia. Soivuuden manifestissani esittelen käsitykseni musiikista soittajasta soittimeen, siitä edelleen tilaan läsnäolijoineen ja lopulta koko ympäröivään todellisuuteen laajenevana spiraalina. Sekä esittäjä että kokija ovat psyykkisellä ja fyysisellä tavalla kokonaisvaltaisesti läsnä ja yhtäläisesti vastuussa soivuuden syntymisestä. Määritän soittimen käsitteen uudelleen sisällyttämään kaikki sellaiset esineet, elementit ja luonnonilmiöt, jotka soittaja haluaa kokea sointinsa osaksi. Pohdin taiteen esittämisen vallalla olevien rituaalien keinotekoisuutta ja peräänkuulutan arkaaisempaa, ruumiillisempaa ja mystisempää musiikin jakamisen tapaa. Suomin tasavireisen järjestelmän musiikkiimme synnyttämää epäpuhtautta ja esitän tilalle resonanssin ruumiillisempaa aistimista. Argumentoin syvältä sisimmästä kumpuavan improvisoidun musiikin ylivertaisuudesta todellisuutta keinotekoisesti rajaavaan kompositioon nähden. Varsinaisen manifestiluvun lisäksi käyn läpi manifestien historiaa, poimien muilta kirjoittajilta omiani tukevia ajatuksia. Loppuluvussa käyn läpi taiteellisen identiteettini muuntumista taiteellisen tutkimuksen prosessin aikana.
  • Oramo, Anna-Maaria (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    The imitation of singing was a common and wide-spread aesthetic ideal of composing and playing instrumental music during the 17th and 18th centuries. In my study, I analyse the impact of the ideal of singing on French harpsichord music between 1650 and 1730, and show its significance for harpsichord playing. I analyse the imitation of singing as a part of a performer's technical and expressive objectives, and I demonstrate the means to put this knowledge into practise. With the aid of primary sources from the 17th and 18th centuries, I analyse vocality in the framework of such practical themes as sound production on the harpsichord, flowing execution and continuous sound. I emphasize the insights that arise from my own artistic work, which I ponder in light of these primary sources. The more precise subjects of my research are touch, articulation, texture, resonance and ornamentation on the harpsichord. I demonstrate my findings by using examples from the most significant French harpsichord repertoire of the 17th and 18th centuries. Further, I describe how the musicianship of Jacques Champion de Chambonnières has enhanced the French vocal harpsichord style. I also open a discussion about typical ornaments of the air de cour and their expressional parallels in the harpsichord music of Jean Henry d'Anglebert. Based on the results of my study, I argue that the ideal of vocality had a significant impact on the composing and playing of French harpsichord music in the 17th and 18th centuries. Among other findings, I emphasize that a legato that keeps its clarity was understood as an essential part of the nature of harpsichord playing in the historical French harpsichord school. My results also show that couler, a concept indicating a style of playing wherein no note stops until the next begins, was connected with the images of flowing and vocality. Based on my artistic research, my study produces answers to questions of touch, resonance and ornamentation, which further emphasize the significance of singing as the ideal of playing.
  • Kozlovski, Kirill (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    Kiril Kozlovsky University of Arts Helsinki, Sibelius-Academy, DocMus Doctoral School, 17.10.2016. Shostakovich's Preface and Russian Literary Criticism. Or how different forms of chuzhoe slovo such as skaz and polygenetic quotation, as well as some other concepts that were developed by very many distinguished Russian literary scholars – not only by members of Russian formal school and the Bakhtin circle, but also their respected and honourable successors – help to create several peculiar effects, namely contradiction, ambiguity, overloading text with referential connections and – last but not least – verbosity in the Preface to Complete Edition of My Works and a Brief Recollection on the subject of this Preface op. 123 for bass voice and piano by Dmitri Shostakovich. The thesis is an analysis of Dmitri Shostakovich's Predislovie k polnomu sobraniju moih sochinenij I kratkoe razmyshlenie po povodu etogo predislovija op. 123 using a methodological framework taken from writings of Russian literary critics of the early 20th century and their followers. In the first chapter several key notions are introduced and contextualised – namely, polygenetic quotation, skaz and ambiguity. The claim is stated, that Preface could be analysed in the similar way to Boris Eikhenbaum's analysis of Gogol's Shinel. The second chapter is dedicated to analysing and contextualising four musical polygenetic quotations (Mints) in Preface. Quotation sources are mostly works by Mussorgsky (Boris Godunov, Seminarist) and Shostakovich himself (Kazn' Stepana Razina, Satiry, 13th Symphony). In the third chapter parallels are drawn between the skaz technique of Mikhail Zoshchenko and certain aspects of Preface – both verbal and musical. Verbosity, tautology, usage of bureaucratic lexis as well as similarities of syntactic structures are compared in Zoshchenko's stories and Shostakovich's Preface. Verbosity is seen as a metaphoric "death of words", therefore different aspects of death – both artistic or physical – are reflected upon. The fourth chapter concentrates on analysing and characterising the narrator of Preface as well as his relationship to the text and its physical author. Notions of plagiarism, graphomania and death of the author are traced in connection with narrator's figure in Preface making use of Shostakovich's biography and verbal texts. A special emphasis is made on the metatextual qualities of Preface. The work is seen as a transition piece in Shostakovich's vocal output – marking a turning point from subjects concerning social to timeless issues of death and artistic creativity. The last chapter presents a personal overview of the problem of artistic research – against the biographical background of the author, aiming at discharging the whole dichotomy of artistic research versus artistic practice.
  • Sariola, Raimo (Sibelius-Akatemia, 2011)
    This thesis is part of the Doctor of Music degree in the Artistic Study Program at the Sibelius Academy. The aim of the study was to examine the possibilities of modeling of the cognitive processes in cello playing. This performance practice related phenomenon was investigated by finding alternative paradigms in the motor skill, schema and production theories and artificial intelligence programs carried out computer simulations, and on the other hand by developing a hypothetical descriptive model of the cognition of cello playing. The cognitive function refers to human cognitive processes, which are related to perception, learning, remembering, thinking, problem solving and decision-making. Modeling in turn, aims to describe the reduction of the phenomenon through the processes of functional and structural aspects. In cognitive sciences the phenomenon modeling, simulations are based on computer analogy. Cognitive functions of their knowledge status are thought to be only roughly, approximately or hypothetically true. The starting point of the study is located in realm of the pre-phase of the player's physical performance – the phase, in which he already has an intention of a sound-image, but has not yet decided how to implement it on his instrument. Thus the focus is on the cognitive processes in the preparation of action strategies. Their goal is to provide at any given time an optimal choice among the potential implementation options in relation to the sound-image. My interest in the subject arose as a performing cellist from the relationship between the sound-theoretical intent, and generally available knowledge of implementation options based on player's own expertise. I noticed that each of the audio-intentions has always a finite number of possible theoretical and practical options for implementation, and that they seemed to be affected among others by the structure of the instrument, player's learning history and level of expertise as well as player's own physical dimensions. To be able to describe the relationship between the theoretical sound intentions and their implementation alternatives in players action chain I defined a simple implication: IF the sound-intent is x, THEN the implementation is denoted by y. Next I defined the criteria that guide the selection process in execution. As a result of the analyze process a hierarchical four-level system consisting of fifty-two classes was created. John Anderson's Production Theory (ACT*-Theory, Anderson 1983) was applied to describe the structure and functioning of the developed cognitive model. The research goal has primarily been to survey background information of the cognitive processes of cello playing for future cognitive and motor research in the field of performance practice.
  • Pulkkinen, Outi ([O. Pulkkinen), 2014)
    Runolaulusta kokonaisvaltaiseen improvisointiin Outi Pulkkinen, 2014. Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia. MuTri-tohtorikoulu. Kansanmusiikin aineryhmä. Taiteellinen tohtorintutkinto. Sibelius-Akatemian kansanmusiikkijulkaisuja 24. Tämä kirjallinen työ on osa Outi Pulkkisen taiteellista tohtorintutkintoa Sileän tilan laulu Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Kirjallisessa työssä avataan taiteellisen tutkinnon harjoitusmenetelmien kehittymistä ja harjoitusprosesseja, joiden kautta taiteellinen tutkimus tehtiin. Tutkimus keskittyi kokonaisvaltaisen improvisaation kehittämiseen ja suomalaiseen arkaaiseen musiikkiin, erityisesti runolauluun. Kokonaisvaltaisen sooloimprovisaatiomenetelmän kehitystyössä tutkimuksen kohteita olivat esiintyjäntietoisuus, itseohjaus, lihas-, kuulo- ja tunnemuisti, ilmaisullisten elementtien yhteys toisiinsa sekä esityksellisyys. Arkaaisen musiikin taiteellisen tutkimuksen tuloksia esitellään kolmessa artikkelissa. Ensimmäinen artikkeli käsittelee runonoppimismenetelmiä, toinen runolaulutarinoiden ja -sävelmien sekoittumista ja kolmas tietoisuuden tilan muutoksia arkaaisen musiikin esitystilanteessa. Tutkinnon taiteellisena tuloksena syntyi CD-levy ja 23 soolo- ja ryhmäesitystä, joiden yhteiskesto oli 38 tuntia. Kokonaisvaltaista monitaiteellista improvisaatiota oli 13 tuntia, runolaulua, jouhikonsoittoa ja improvisaatiota yhdistäviä konsertteja 24 tuntia. Tohtorintutkinnon lopputulema on taiteilija, joka kokee olevansa esiintyessään virheetön ja vapaa ilmaisemaan sen hetkistä olemustaan; muusikko, joka on laajentanut esityksellisen ilmaisunsa liikkeeseen ja puheeseen. Kirjallinen työ esittelee myös tekijän taiteilijuuden kehittymisen lapsuudesta tohtoriopintojen alkuun. Kirjallisen työn monimediaisessa versiossa on nähtävissä ja kuultavissa video- ja äänitallenteita taiteellisten osioiden esityksistä. Vapauden edellytyksenä on luopua yrittämisestä ja kuunnella itseä ja ympäristöä tässä hetkessä.
  • Pokki, Niklas (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Tutkimukseni tavoite oli kehittää tehokkaita tapoja harjoitella ja opettaa prima vista -soittoa. Tutkimusmenetelmänä oli prima vista -soittoon liittyvän tutkimustiedon keskusteluttaminen oman pianistisen ja pedagogisen kokemustietoni kanssa. Tutkimuksessa ehdotan uutta tapaa lähestyä pianistin prima vista -taitojen harjoittelua. Muusikoiden prima vista -käytäntöjä on tutkittu suhteellisen vähän. Tutkimukset ovat käsitelleet pääasiassa yksittäisen prima vista -tapahtuman mitattavia tekijöitä, prima vista -soiton prosesseja tai huippusuoriutujien ja aloittelijoiden eroavaisuuksia. Pedagoginen näkökulma ja prima vista -taitojen kehittäminen pitkällä aikavälillä ovat jääneet vähäisemmälle huomiolle. Olemassa olevaa tutkimustietoa ei myöskään ole juuri sovellettu käytäntöön. Työssäni tarkastelen prima vista -harjoittelua prima vista -taidon osataitojen näkökulmasta. Puutteet jonkin osataidon hallinnassa estävät kokonaistaidon kehittymistä. Siksi osataitoja kannattaa harjoitella yksi kerrallaan. Jotta näin voidaan tehdä, prima vista -taito täytyy jaotella osa-alueisiin tavalla, joka palvelee nimenomaan muusikoiden käytäntöä. Tutkimuskirjallisuuden jaotteluja ei ole tehty tästä näkökulmasta, eivätkä ne siksi ole harjoittelemisen ja opettamisen kannalta tarkoituksenmukaisia. Tutkimuksessani jäsentelen osataidot uudella tavalla siten, että niitä voi käyttää harjoittelun kohteina: - nuottikuvan hahmottamistaidot - ennakoimistaidot - läpisoittoon valmistautumisen taidot - läpisoittotaidot - pianistis-musiikillisten mallien hallinta - klaviatuurituntuma - sisäisen kuulemisen taito - SOIA-taidot: soveltaminen, ongelmanratkaisu, improvisointi ja arvaaminen. Tutkimukseni keskeinen tulos on tämän teemoittelun pohjalta kehittämäni kokoelma harjoituksia ja harjoittelumenetelmiä, joiden avulla prima vista -soiton ongelmia voidaan ratkoa yksi osa-alue kerrallaan.