Taiteilijakoulutuksen tohtorintutkinnot: Recent submissions

Now showing items 1-20 of 62
  • Syrjälä, Pauliina (2020)
    Taiteellinen tohtorintutkintoni ”Hytkypolkka ja hyppivä puuhevonen – Kansanmuusikko säveltävänä perinnesoittajana” koostuu viidestä taiteellisesta osiosta, kahdesta vertaisar¬vioidusta artikkelista ja yhteenvedosta. Tutkimusprojektin keskeiset teemat ovat olleet improvisoimalla säveltäminen ja perinteen tutkiminen soittamalla. Työn edetessä tästä te¬matiikasta nousi esiin tarve tarkastella kansanmuusikkouden olemusta yleisemmin, sillä tämän päivän suomalaiseen akateemiseen kansanmuusikkouteen liittyvistä ilmiöistä on kirjoitettu vasta vähän. Työssäni keskeisessä roolissa on Jooseppi Pohjolan kanteleeksi nimeämäni 1800-luvun lopulta peräisin oleva kantelemalli, jota soitetaan tikkua apuna käyttäen. Olen myös ke¬hittänyt kyseiselle soittimelle uusia soittotekniikoita ja käyttötapoja. Tohtoriprojektin viisi konserttia sisälsivät sävellyksiäni Jooseppi Pohjolan kanteleelle sekä kokeellista improvi¬saatiota ja sukelluksen soittimen perinteeseen. Ensimmäinen konsertti, soolosävellyksiä sisältänyt ”Lunkula – Sävellyksiä Jooseppi Pohjolan kanteleelle” (2013) oli tutkimuksen taiteellinen alkukartoitus ja lähtökohta. Toinen konserttini ”Hienohelma ja hyppivä puu¬hevonen - Rouheaa perinnemusiikkia kanteleilla” (2014) perustui arkistonauhoilta opet¬telemaani perinnemateriaaliin. ”Vaaralla – Kokeilevia kohtaamisia” eli kolmas konsertti (2016) painottui kokeelliseen improvisaatioon triokokoonpanolla. Konsertin tavoitteena oli etsiä soittimen kanssa uusia sointivärejä ja soittotekniikoita. Neljäs konsertti ”Pohjolan Pauhu – Sävellys kymmenelle Jooseppi Pohjolan kanteleelle” (2017) oli kymmenen soittajan esitettäväksi sävelletty teos, jossa hyödynsin kattavasti Jooseppi Pohjolan kanteleen käyttö¬mahdollisuuksia ja erilaisia sointiyhdistelmiä. Viidennessä ”Pohjolan äänet” -konsertissa (2018) keskityin taas soolosoittoon ja sävelsin kokonaisuuden, jossa hyödynsin koko tutki¬musprosessin aikana löytämiäni sointivärejä ja soittotekniikoita. Tutkielmani sisältää kaksi vertaisarvioitua artikkelia ja johdannon, joka toimii samalla koko työn yhteenvetona. Ensimmäisen artikkelin ”Kantelepelimannit Arvi, Aarne ja Alfred – Tikkusoittotradition soiva tyylintutkimus” (Etnomusikologian vuosikirja 2018) aiheena on tikkusoitto, joka on yksi suomalaisen kanteleperinteen laji. Artikkeli perustuu kolmen tikkusoittoperinnettä edustavan pelimannin henkilökohtaisten soittotyylien analysoin¬tiin. Haen myös vastausta siihen, miten muusikko tutkii perinnetyylejä soittamalla. Toinen artikkeli on ekspositiomuotoinen ”Lempeä nostattamassa – Kansanmuusikko improvi¬soivana säveltäjänä” (Ruukku 2020). Siinä tarkastelen improvisaatioon perustuvaa tapaa säveltää ja avaan työskentelyä, jota tekee itselleen säveltävä muusikko. Johdanto-osuus nivoo yhteen tutkinnon kokonaisuutta. Avaan siinä toteuttamani taiteellisen tutkimuksen taustaa ja menetelmiä, sekä konserttien ja tutkielman välistä suhdetta. Yksi tutkimukseni keskeisistä tavoitteista on ollut käyttämieni menetelmien sanallistami¬nen. Suomalaisten ammattikansanmuusikoiden taiteellisesta praktiikasta on kirjoitettu vasta niukasti, ja erityisen tärkeää on tuoda esiin musiikinalan hiljaista tietoa muusikoiden itsensä toimesta. Työskentelytapojeni ja menetelmieni avaaminen muille on kansanmusii¬kin tutkimuksen kannalta merkityksellistä. Kehittämäni menetelmät ovat muusikkoläh¬töisiä ja soittamisesta kumpuavia. Tärkein menetelmäni tikkusoiton perinnettä tutkiessa¬ni on ollut soittamalla havainnoiminen. Tämä perustuu siihen, että tarkasti kuuntelemalla ja arkistotallenteen mukana soittamalla on mahdollista selvittää, miten arkistonauhalla musisoiva pelimanni on toteuttanut soittamansa musiikin. Edellytyksenä tälle on tutkijan syvällinen perehtyneisyys tikkusoiton perinteeseen niin tiedollisesti kuin taidollisestikin. Käyttämäni säveltämisen menetelmän nimesin improsäveltämiseksi soittamalla. Se perustuu soitinlähtöisyyteen sekä improvisaatioon säveltämisen työkaluna. Ekspositiossa havain¬nollistan käytänteitäni kuvailemalla Lemmennosto-teokseni (2013) syntyprosessia. Suomalaisten ammattikansanmuusikoiden luovan työskentelyn muodot ovat moni¬naisia, ja yhtenä näistä nostan esiin itselleen säveltävänä muusikkona toimimisen. Kansanmuusikoilla työskentelyn monimuotoisuuteen vaikuttaa osaltaan kansanmusiik¬kipedagogisessa ajattelussa vahvan itsearvon omaava luovuus, jota kukin muusikkoper¬soona toteuttaa itselleen ominaisimmalla ja luontevimmalla tavalla. Työssäni totean, että erilaiset muusikkopersoonat ja yksilöllisyys ovat suomalaisen kansanmusiikkikentän vahvuus ja rikkaus. Säveltämistä ja improvisaatioon kannustamista matalalla kynnyksellä voisi hyödyntää musiikin opetuksessa laajemminkin, ja kansanmusiikin ammattilaisilla olisi näillä osa-alueilla paljon annettavaa.
  • Hirvonen, Päivi (2020)
    Tässä taiteellisen tohtorintutkinnon tutkielmassa valotan säveltämisen prosessia oman musiikkinsa säveltävän ja esittävän kansanmuusikon näkökulmasta. Tarkastelen, kuinka sävelkieleni ja säveltäminen ovat kehittyneet tämänhetkiseen muotoonsa syventyessäni soolotyöskentelyyn, viulunsoiton ja laulun yhdistämiseen sekä suomalaisen kansanmusiikin kahteen eri historialliseen kerrostumaan: arkaaiseen eli vanhakantaiseen perinteeseen sekä uudempaan perinteeseen, erityisesti pelimannimusiikkiin. Tutkintoni taiteellisessa osiossa valmistin viisi konserttia, joista neljä toteutin soolona ja yhden erikokoisten yhtyeiden kanssa. Soolokonsertit olivat Sanaton tarina (2014), Kaksi kertojaa (2014), Alasti synnyin minä maailman helmaan (2015) ja Alku – The Beginning (2017). Viimeiseen konserttiin sisältyi myös samannimisen soololevyn tekeminen (julkaisija Nordic Notes 2018). Neljäs konserttini Tarinankertojat (2016) oli yhtyekonsertti. Konsertteja työstäessäni tutkin sekä soolosoiton että yhtäaikaisen viulunsoiton ja laulamisen haasteita ja mahdollisuuksia. Näitä kehittämällä sain uusia näkökulmia säveltämiseen ja esittämiseen. Kehitys kuului sävellyksissäni esimerkiksi haastavampina soittoteknisinä ratkaisuina ja musiikin pitkän kaaren luomisessa. Esiintyessä läsnäoloni vahvistui. Löysin itseni musiikin ääreltä haavoittuvaisempana mutta samalla rohkeampana. Tohtorintutkinnon taiteellinen ja kirjallinen työskentely muodostavat yhdessä muusikkolähtöisen tutkimusnäkökulman. Tutkimus tuo uutta tietoa omaa musiikkiaan esittävän muusikon työskentelemisestä, yksin esiintymisen eli soolosoiton olemuksesta sekä säveltämisestä prosessina. Reflektoimalla taiteellista työskentelyäni näistä lähtökodista valotan lukijalle sitä polkua, jossa musiikkini syntyy. Suomalaisen kansanmusiikin arkaaiseen kerrostumaan syventyminen on ollut avainasemassa säveltäjyyteni kehitykselle. Se muutti sekä musiikkikäsitystäni että koko säveltämisen tapaa ja laajensi musiikillisia keinovarojani. Tuon esille, kuinka musiikkini työstämisessä säveltäminen ja harjoittelu eivät ole enää toisistaan erillisiä osatekijöitä ja kuinka improvisointi on vaikuttanut säveltäjyyteeni. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena on rohkaista myös muita viulisteja hyödyntämään laulamista soittaessaan. Opettaessani olen huomannut, että se inspiroi oppilaita ja kehittää heidän ilmaisuaan ja soittoteknisiä taitojaan vapautuneempaan suuntaan.
  • Linna, Sami (2019)
    This thesis examines the significance of dominant seventh chords to jazz pianist McCoy Tyner’s style during the 1960s. As a member of the John Coltrane Quartet, Tyner was at the forefront in the emergence of modal jazz. Consequently, scholarly writings and pedagogic materials have looked at Tyner through the modal jazz paradigm, emphasizing scales and quartal harmonies. However, Tyner himself has brought up the use of dominant seventh chords as one of the characteristics of his style, as well as his expression being rooted in bebop. The source material for this analysis consists of audio recordings, audiovisual materials, books, scholarly articles and dissertations, magazine articles, and internet sources. The presented musical examples were chosen from the material transcribed by the author, including 29 complete and 34 partial transcriptions of McCoy Tyner’s solos, along with transcriptions of Tyner’s accompaniment and compositions. Melodic lines and chord voicings are analyzed in relationship to other similar examples from Tyner’s recorded output and connections between Tyner’s early style and his later recordings are brought out. In sections where they are most relevant, and in order to musically contextualize Tyner’s piano parts, the contributions of his fellow musicians have been notated. The findings show that McCoy Tyner’s style evolved throughout the 1960s with new elements added continuously. Tyner achieves a wide variety of sounds by placing dominant chords over a primary bass pitch and by combining scale-based melodic ideas with free movement of parallel dominant chords. He frequently utilizes functional chord progressions to create movement and to resolve phrases in modal contexts. The independence between the left-hand harmonies and the right-hand melodies is a key factor in Tyner’s way of dealing with tension and release. The musical examples transcribed from the recordings of the John Coltrane Quartet shed new light on the definitions of modal jazz itself.
  • Lundblad, David (2019)
    This thesis aims to show factors that have formed the basis for what we today can term as the Swedish choir sound. Historical ideals are compared with more modern research in my quest to describe the origin of how a Swedish choir singer sounds. By comparing how Swedish vowels affect over-tones in the singing voice in different ways, I will explain how this also affects the sound of a choir. In this way, I want to describe a sound that is not typical for a particular choir leader or choir, but a sound that spans the genre and generation boundaries within classical art music. The main parts of the dissertation are: Amateurs and professionals - a Swedish tradition, Swedish, the singing lan-guage and Early Swedish choir pedagogy. My concerts related to this thesis have been aimed to show the connection between not only language and the sound, but also repertoire and the sound. In this thesis I explain the linguistic and social phenomena that have laid the foundation for the fact that today there is a way of singing that has come to be something of a national symbol for the choir-singing nation of Sweden.
  • Pyylampi, Olli (2019)
    Rekisteröiminen eli äänikertojen valinta on urkurin tärkein keino vaikuttaa urkujen sointiin. Kirjallisessa työssäni tarkastelen rekisteröimistäni käyttäen esimerkkinä neljättä opinnäytekonserttiani, jonka ohjelmisto koostui saksalaisromanttisesta musiikista (Brahms, Merkel, Ritter, Succo, Töpfer). Koska 1800-luvun aidot Ladegast-urut Saksassa olisivat mielestäni ideaali soitin tälle ohjelmistolle, soitin konsertin Espoon tuomiokirkon uusilla, vuonna 2012 rakennetuilla Ladegast-tyylisillä uruilla. Menetelmällisesti työ niveltyy taiteelliseen tutkimukseen. Tutkimuksen muusikkolähtöisenä menetelmänä on urkurin oman kokemuksen tutkiminen ja sanallistaminen yhdistettynä musiikkia, soittimia ja historiallisia ohjeita koskevaan tietoon. Tekstin alussa on tietopaketti uruista. Sitten käyn läpi rekisteröimiseni lähtökohtia: oman positioni, ohjelmiston ja soittimen valinnan, tietoni ja kokemukseni uruista sekä historiallisia rekisteröintiohjeita. Tämän jälkeen kuvaan rekisteröimisprosessin teoskohtaisesti. Lopuksi analysoin prosessin määrääviä tekijöitä ja selvitän, mihin rekisteröimisratkaisuni perustuivat tässä tapausesimerkissä. Keskeisimmiksi rekisteröimiseen vaikuttaviksi taustatekijöiksi osoittautuivat rekisteröintiavustajana toimiminen sekä kokemukset historiallisista Ladegast-uruista. Espoon tuomiokirkon uruilla pohdittavaksi tuli erityisesti Ladegast-urkujen soinnin imitointi, johon liittyi muun muassa soinnin ohentaminen. Merkittävä vaikutus oli myös soitettujen sävellysten partituureissa olevilla ohjeilla. Vähemmälle huomiolle jäivät muut historialliset ohjeet.
  • Viisma, Hedi (2019)
    The subject of my doctoral studies is the exploration and development of playing technique on the chromatic kantele. In pursuit of this goal, I have worked to expand the instrument’s repertoire by arranging works for other instruments, as well as commissioning new works specifically for the chromatic kantele. The research component is broadly grounded in my own performance experience and physical awareness so-called practice-led research, with the central aim of accurately verbalizing the conclusions drawn from this process. The series of five concerts has included new works for chromatic kantele by six different composers. These collaborations have yielded new performance techniques in the realization the composers’ concepts. As a performer and teacher, I always emphasize as an important starting point working toward practical solutions, and responding to the composer’s expressive and technical aims in the closest possible manner. In my doctoral concert series, I have also performed eight new arrangements for chromatic kantele. My own technique has expanded greatly through the adaptation through the analysis and performance of the highly chromatic French Impressionist repertoire. Close collaboration with instrument makers has also been central to this development. My degree studies have led to the construction of a newly commissioned chromatic kantele design, the Koistinen 61-string chromatic kantele (2010). This new instrument, with its expanded range, has opened the door to repertoire previously unattainable to the traditional chromatic kantele. As this instrument is currently the only example of ts kind, I have asked composers to also provide solutions for smaller kantele models where possible, in order to increase the reach of their new works. My written thesis focuses primarily on the technical capabilities of the chromatic kantele. I have divided the kantele’s playing techniques into three separate categories – beginner, intermediate and advanced –with the aim of allowing composers to develop an awareness of the difficulty level of their works. One of my secondary goals during my degree studies has been to encourage the composition of works aimed at improving the technique of players at the student level. It is my hope that this handbook will provide composers with the knowledge of the instrument’s wide range of possibilities, thus giving them the means to follow their creative imagination to its fullest extent in writing for the chromatic kantele.
  • Patkovic, Denis (2018)
    Diese Studie konzentriert sich auf die Resilienz in der Musik und lässt sich als neue Perspektive in diesem Feld auffassen. Resilienzfaktoren in Künstlern zu entwickeln, die helfen, generell dem Leben und speziell kreativen Krisen konstruktiv zu begegnen, verkörpert das Kernmotiv dieser Forschung. Elemente der Psychologie als Referenzwissenschaft (Psychologie des Erfolges/Entwicklungspsychologie) kommen dabei zum Tragen. Durch die Analyse von Veröffentlichungen zum Themenfeld Resilienz in der Psychologie wird die Elastizität der Persönlichkeit erklärt, aber die durchgeführte eigene Studie schließt Ergebnisse ein, die sich im Bereich der mentalen Gesundheit von Individuen bewegen. Die Dissertation stellt drei historische und drei zeitgenössische Künstler gegenüber (Beethoven, Horowitz, Gould versus Hussong, Dimetrik, Avraam). Erstgenannte können nur mittels Literatur analysiert werden, bei den zeitgenössischen Künstlern wird das persönliche Interview bevorzugt. Ein Gespräch mit dem eigenen Manager und ein Selbstinterview komplettieren die Recherche. Betonen lässt sich, dass Optimismus, Selbstachtung, Akzeptanz des Negativereignisses, Humor, Kreativität, familiäre und professionelle Hilfe sowie Reflexion und Erholung essenzielle Resilienzfaktoren sind. Sie können dazu beitragen, die mentale Gesundheit des Künstlers zu bewahren oder ihn verbessern. Diese Dissertation akzentuiert die Rolle des lehrenden Personals, das – abgesehen von der herkömmlichen Arbeit, die sich auf die (Weiter-)Entwicklung des Talents bezieht – ganz entscheidend dazu beisteuern sollte, bei Musikern Optimismus, Selbstachtung, Selbstvertrauen und Widerstandsfähigkeit heranzubilden. Untermauern lässt sich, dass die Resilienz in der Musik von einem wissenschaftlichen Standpunkt analysiert werden muss. Es ergibt sich die Notwendigkeit, die richtige psychologische künstlerische Entwicklung im Rahmen der Lehre zu betonen.
  • Hannikainen, Tuomas (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia DocMus-tohtorikoulu, 2018)
    Tutkielmani Neito tornissa – Sibelius näyttämöllä käsittelee Jean Sibeliuksen varhaista näyttämömusiikkia ja keskittyy erityisesti teokseen Jungfrun i tornet (Neito tornissa; Maid in the Tower) (JS101, 1896). Verrattuna sinfoniseen tuotantoon Sibeliuksen mittavaa näyttämömusiikkituotantoa on toistaiseksi tutkittu hyvin vähän. Olen kerännyt tutkielmaani Jungfrunin perustiedot sekä laajahkon otoksen teosta käsitteleviä kirjoituksia 1800-luvun lopusta nykyaikaan asti. Niistä on luettavissa paitsi näkökantojen monipuolistuminen ja arvostuksen lisääntyminen, myös joidenkin vanhojen ja kyseenalaisten luonnehdintojen lähes sanatarkka toistuvuus meidän päiviimme saakka. Katson, että Jungfrunin maine on kärsinyt epäselvästä kategorisoinnista. Alkuperäisnuottien, kirjeenvaihdon ja aikalaislehtien perusteella Sibelius oli itsekin epävarma teoksensa lajityypistä. Hän sävelsi Jungfrunin Allegri-arpajaisiin, Helsingin Filharmonisen Seuran varainkeruutilaisuuteen, jonka tiesi olevan keveähkö, vaikkakin merkittävä seurapiiritilaisuus. Niin ohjelmakirjassa kuin aikalaislehdistössäkin teosta kutsuttiin ”dramatisoiduksi suomalaiseksi ballaadiksi”. Teoksen arvioiminen täyspätöisenä oopperana sivuuttaa sen syntyhistorian ja erityisluonteen. Jungfrun jatkaa pikemminkin aikanaan suosittua ja Sibeliukselle tuttua kuvaelmaperinnettä. Valaisen tutkielmassani teoksen esitystilannetta ja sen yhteiskunnallisia motiiveja libretisti Rafael Hertzbergin kirjoitusten sekä muiden aikalaistekstien avulla. Jungfrunin voi lukutavasta riippuen katsoa kommentoivan niin venäläisten sortotoimia, suomalaisten ja ruotsalaisten kieliriitaa kuin naisasiaakin. Peilaan Jungfrunia osana 1900-luvun vaihteen taidekäsityksen muutosta ja vertaan sitä Sibeliukselle läheisiin kuvataiteisiin ja kirjallisuuteen. Käsittelen teosta myös suhteessa säveltäjän muuhun varhaiseen näyttämömusiikkiin ja hänen sävelkielensä muutosvaiheeseen. Päiväkirjamerkintöihin ja alkuperäisnuotteihin perustuen valaisen Jungfrunin läheisiä yhteyksiä erityisesti Kullervoon sekä Sibeliuksen suunnitelmaa yhdistää nämä kaksi teosta. Käsittelen muutamin esimerkein Jungfrunin Wagner-vaikutteita, asiaa, joista tutkijoilla on ollut toisistaan poikkeavia käsityksiä. Tutkielmani tekee selkoa libreton epäselvästä syntyhistoriasta ja osoittaa sen perustuvan Johannes Häyhän tallentamaan ja Rafael Hertzbergin ruotsintamaan, muinaiskarjalaiseen perinneleikkiin, "Neito istuu kammiossa", joka Hertzbergin mukaan oli "vanhin tunnettu suomalainen draama – tai paremminkin ooppera, koska esitettiin laulamalla". Pohdin, miksei Sibelius ryhtynyt muokkaamaan Jungfrunia, sekä sitä, miten hän halusi rajoittaa teoksen esittämistä. Lisäksi käsittelen Sibeliuksen suhdetta oopperaan sekä tekstiin laajemminkin. Pohdintani tukeutuvat päiväkirjamerkintöihin, aikalaiskirjeenvaihtoon ja -kommentteihin. Menemättä yksityiskohtiin totean, että saatavilla olevat nuottimateriaalit sisältävät huomattavan määrän virheitä ja poistoja. Jungfrunin ominaispiirteet ja asema Sibeliuksen kokonaistuotannossa osoittavat teoksen tärkeäksi askeleeksi tekijänsä säveltäjäpolulla. Jos Jungfrun olisi saanut syntyä ja varttua onnellisemmissa merkeissä, olisi se voinut olennaisesti vaikuttaa Sibeliuksen Sibeliuksen tulevaan tyyliin sekä taiteilijauran suuntaan. Eräistä puutteistaan huolimatta Jungfrun i tornet kuuluu mielestäni Sibeliuksen huipputeosten joukkoon. Laadussaan ja laajuudessaan se ylittää useimmat Sibeliuksen varhaiset orkesteriteokset ja vertautuu Kullervoon, En sagaan sekä Lemminkäis-sarjaan.
  • Whittall, Matthew (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2013)
    This study takes as its subject the idea of nature in the music of Gustav Mahler, and how this extramusical concept can be said to manifest in Mahler's works. The focus of the study is a multi- faceted analysis of the final movement of the 1908 song symphony Das Lied von der Erde, the epic song "Der Abschied" ("The Farewell"). The analysis explores aspects of nature in relation to their semiotic manifestations in the structure of the music, in which semiotic signs of nature in the music are arranged hierarchically according to the degree of specificity of extramusical reference (concrete or abstract), as well as according to the type of fundamental temporal motion, static or linear, giving rise to them. This semiosis of nature is examined for its relation to the Romantic narrative archetype Mahler employs for the work, that of the human protagonist venturing into nature, and seeks to posit a semiotic identity within that narrative for the two types of temporal motion. The narrative analysis is based on the song text, which was adapted from Hans Bethge's 1907 poetry collection Chinesische Flöte ("The Chinese Flute"), and in whose particulars place "Der Abschied" more broadly within the nineteenth-century Lied cycle tradition. Topics in the textual discussion feature Mahler's redactions to the original Bethge poems chosen for "Der Abschied", the origins of the texts in ancient Chinese poetry, and the role of Eastern thought in revitalizing a common Western textual narrative. Subsidiary ideas explored include the idea of nature as popular cultural construct in nineteenth-century central European society; the role of death as a mediating act between human and nature; the historical formation and perpetuation of a standard critical reception of "Der Abschied" in the field of Mahler scholarship; the treatment of musical topic as an act of parody; the role of Mahler as composer-individual within the narrative of the work; the evolution of the protagonist-in-nature narrative over Mahler's career, as compared with the early song cycle Lieder Eines Fahrenden Gesellen, and the dissolution of conceptual polarities in the creation of a new type of rhetorical synthesis. The aim of the study is ultimately to posit a revised, contemporary reading of "Der Abschied" that eschews the heavy biographical emphasis of much existing analysis of the work in favor of evidence from the substance of the music, as well as to reframe the debate regarding the work's significance for Mahler personally in terms of it being a compositional and narrative problem rather than a strictly biographical confession.
  • Åström-Tiula, Annemarie (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Kirjallisessa työssäni vertailin kolmea viulunsoiton alkeisopetuksen menetelmää ja havainnoin niiden soveltuvuutta vastakkaisiin temperamenttityyppeihin. Menetelminä tutkimuksessa ovat Colourstrings- ja Suzuki-metodit sekä venäläisen viulukoulun alkeisopetuksen perinne, jotka muodostavat pääosan klassisen viulunsoiton opetuksessa käytettävistä varhaiskasvatusmenetelmistä Suomessa. Tutkimukseni liittyy toimintatutkimuksen perinteeseen. Tutkimusprosessissa vuorottelivat suunnittelu, toiminta, havainnointi ja arviointi. Opetin ja havainnoin kahta viisivuotiasta, havaintojeni perusteella temperamenttityypeiltään erilaista alkeisviuluoppilasta puolen vuoden ajan erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä: yksilötunneilla, vuorovaikutteisilla ryhmätunneilla sekä esiintymistilanteissa. Saadakseni tietoa alkeisviulukouluista haastattelin eri alkeisviulukoulujen edustajia. Toimintatutkimukseni keskeiset havainnot eri viulukoulujen soveltuvuudesta erilaisille temperamenteille olivat seuraavat: introvertille temperamenttityypille sopii paremmin kontrolloidusti ja tarkasti etenevä venäläinen viulukoulu, kun taas ekstrovertille temperamenttityypille on nopearytminen Suzuki-metodi parempi. Kaikki aistit huomioonottava Colourstrings-metodi näyttäisi soveltuvan parhaiten molemmille äärimmäisille temperamenttityypeille. Huomasin, kuinka merkityksellisiä esiintymiset ovat oppilaan motivaation kehittymisen kannalta. Ryhmässä oppiminen voi merkittävästi parantaa oppimissuoritusta, mikäli oppilaiden soittotaito on samalla tasolla ja temperamenttityypit täydentävät toisiaan. Loppupäätelmänä voin todeta, että viulunsoiton alkeisopettajan on hyvä tiedostaa oppilaan ja opettajan temperamentit ja soveltaa opetustapaansa niihin sopiviksi.
  • Vaattovaara, Kari (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2015)
    Kirjallinen työ tarkastelee vanhan musiikin harjoittamisen kehitystä Suomessa. Tavoitteenani on ollut tarkastella aihetta muutamien, 1970-luvulta lähtien alalla toimineiden muusikkoyksilöiden näkökulmasta, ja peilata yksilöiden kokemuksia alan kehitykseen Sibelius-Akatemian koulutus- ja konserttitoiminnan valossa. Kyseessä ei ole historiantutkimus, vaan työ keskittyy tarkastelemaan sitä, millä tavoin vanhan musiikin institutionaalistuminen näkyy yksilön kokemuksissa muusikkoudestaan. Tutkimus pohjaa kahteen eri aineistoon. Yksilön kokemuksia on tarkasteltu haastatteluaineiston avulla, joka koostuu kolmesta puolistukrutoidusta haastattelusta. Tätä aineistoa on analysoitu laadullisella menetelmällä. Sibelius-Akatemian koulutus- ja konserttitoiminnan kehitystä 1970-luvulta nykypäiviin on tarkasteltu arkistolähteistä kvantitatiivisesti. Tutkimus on monella tapaa rajattu kuvaus kohteestaan. Kvantitatiivinen osuus dokumentoi vanhan musiikin vakiintumista Suomessa alan keskeisimmän koulutusorganisaation puitteissa. Haastatteluaineiston analyysissä keskittyy teemoihin, jotka puolistrukturoitujen haastattelujen kautta nousivat keskeisimmiksi: alalle ryhtymisen syyt, marginaalisuuden merkitykset ja kokemukset, toimeentulo. Tutkimus osoittaa, että vaikka vanhan musiikin asema Suomessa on tullut kiinteäksi osaksi musiikkielämää, vanhan musiikin ammattilaiset kohtaavat edelleen ongelmia, jotka poikennevat taidemusiikin valtavirrassa työskentelevien muusikoiden todellisuudesta. Yksi työn argumenteista on, että vanhan musiikin harjoittamisen tarkastelu erillään muusta taidemusiikista olisi tarpeen parannusten aikaansaamiseksi muusikoiden työskentelyolosuhteisiin. Olosuhteiden saaminen kohtuulliselle tasolle varmistaisi vanhan musiikiin kehittymisen ja elinvoimaisuuden Suomessa. Tutkimuksen myötä nousee myös esilletutkimustutkimusaiheita, joihin jatkossa kannattaisi paneutua, esimerkiksi taiteellisiin prosesseihin ja niiden filosofisiin ja esteettisiin lähtökohtiin. Jatkotutkimusten avulla olisi mahdollista täydentää kuvaa vanhan musiikin tilasta Suomessa.
  • Fräki, Sonja (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    The study focuses on Kalevi Aho's (1949–) Piano Concerto Nr 1. This work, complex both rhythmically and melodically, was first inspired by the mathematical concept of cyclic numbers. The material of the concerto is based on a 16-tone row deriving from cyclic numbers. The author is mainly interested in the piano texture of the work. She asks whether there are certain elements of texture that are similar to other works of the composer. Having played the complete works of Aho, the author's experience as a pianist helps her find special characteristics in the music. In this study she distinguishes seven types of piano texture and discusses their significance to the pianist's interpretations. The main focus in this text is articulating the pianist's way of working while learning a complex contemporary piece of music. Therefore, the author describes her own rehearsing process of the concerto by introducing and comparing the different methods used while rehearsing the piece. She also discloses how the elements of the piano texture were found during this process. Her previous knowledge on the composer's other works played a significant role in this.
  • Linjama, Jyrki (Sibelius-Akatemia, 2003)
    The purpose of this text is to combine the perspectives of the topical research and the Schenkerian analysis. The methodological starting point for the text is Playing with Signs by V. Kofi Agawu, and it deals with the music by Mozart, especially with the concertos K 218 and 466. The text is a part of an artistic doctoral dissertation of the Sibelius Academy. Its subject is rather remove from the main substance of the doctoral project - the compositions. However, it will become clear, that on deeper level both the technical and philosophical relevance is sufficient enough in this respect. The beginning of the text is a special apology of the relationship between the text and the compositions. Because the topos, topics, is a rather unusual concept in the Finnish musicology, its meaning and background are explained to a greater extent than Schenkerian concepts. The analytical part of the text deals with fragments from the music by Mozart. The writer tries to show, that it is both possible and rewarding to combine a topos-sensitive perspective with more formal analytical traditions. In western countries, the main stream of the culture, art and research has for a long time tended towards greater differentiation, specialisation, and fragmentation. What makes Agawu's text so important for a composer, is his ability to think against the current: instead of differentiating the perspectives even further, he tries to fuse them. The conclusion of this text ponders over the ethical and even theological consequences of this attempt. Key words: topos reserach -- Schenkerian analysis -- Mozart
  • Arrebola, Javier (Sibelius-Akatemia, 2012)
    The present study, intended for music-lovers and professional musicians alike, deals with a seldom explored side of Franz Schubert's oeuvre: his unfinished sonatas for solo piano, as seen from the point of view of a performer. Covering most of his creative career, these works represent nothing less than half of all of Schubert's output in the genre and show the evolution of his music for piano in an enlightening manner. Schubert's incomplete piano sonatas are presented here sequentially, as they were written, at the same time considering the context that Schubert's life and his work in other genres could provide. The present text does not especially focus on the unfinished nature of these works, but rather on the music which they contain. The sonatas are analyzed individually and in chronological order, mainly from a stylistic and formal point of view, but also with an attempt to show, through these incomplete pieces, the development of Schubert's music as a whole. This document further includes chronological tables of Schubert's output which clearly show how his piano sonatas are placed within his own career but also in a broader compositional context.
  • Gunnhildur Einarsdóttir (Sibelius-Akatemia, 2013)
    The goal of my doctoral-project is to promote the harp as an important instrument in contemporary music, to show its possibilities, and to encourage composers to write for it in new and inventive ways. My thesis is closely connected with this goal. The thesis, presented in the form of a web site, is a manual of contemporary harp techniques and notation for composers. Although the harp has become increasingly popular in recent years, general knowledge of the instrument's essence, its functions, and in particular its notation still seems to be inadequate and inconsistent. Orchestration books are outdated, and new playing techniques call for new notation guidelines. The web site includes visual and audivisual examples of various harp techniques, both traditional and contemporary. Furthermore notational examples of all techniques are included. The web site is divided into 4 parts. The first part, entitled The harp, includes general information about the harp and its basic functions. Part two, Notation Manual, is a lexicon of conventional and contemporary playing techniques and effects and how to notate them. In this part different aspects of each technique are explained focusing on different parameters; production, sound, notation and range. Part three is a glossary of terms used on the website and additionally includes links to harp-specific websites. The final part consist of a bibliography of books and notation-manuals and a list of reference repertoire played and consulted during the compilation of the web site. My doctoral concerts have focused on demonstrating various aspects of the existing contemporary harp repertoire. From large scale solo harp works to smaller chamber works, the pieces in my concerts have one aspect in common; they are all written by composers who were not harpists themselves. Furthermore, most of the composers have worked closely together with a harpist during the composition of their work. This tradition of harpist-composer co-operation was continued in my work with various composers on numerous new compositions during the doctoral project.
  • Lettberg, Maria (Sibelius-Akatemia, 2008)
    The aim of this work is to examine the most important aspects in the interpretation of Alexander Scriabin's (1872–1915) Piano Sonata No. 10, Op. 70. The beginning of this analysis focuses on the reconstruction of the appearance of Scriabin as pianist, his technical and aesthetic principles. This reconstruction is produced by comparing printed chronicles such as memoirs of Scriabin's contemporaries, the composer's own letters and diaries, and the academic research literature with regard to interpretations and studies of Scriabin's audio records, recorded by "Phonola" and "Welte-Mignon". Furthermore, the audio records of the interpretations of the Scriabin's 10th sonata by the most important pianists of the twentieth century have been analysed. The interpretations of Heinrich Neuhaus, Vladimir Sofronitskij, Vladimir Horowitz, Vladimir Ashkenazy, Roberto Szidon, John Ogdon, Igor Zhukov, Håkan Austbø, Ruth Laredo, Boris Berman, Mikhail Pletnev, Mark-André Hamelin, Arkadi Volodos are studied and described by the method of comparative pianistic analysis. The conclusion reveals characteristic features of the development of the tendencies which were observed in the interpretations of these pianists. These aspects of interpretation correspond to the basic features of Scriabin as pianist. The result of the study is the clarification of the most important aspects in the performance of Scriabin's music.
  • Sippola, Laura (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    Tämä taiteellisen tohtorintutkinnon kirjallinen työ on osa musiikin tohtorintutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian taiteilijakoulutuksessa. Työ käsittelee laulun syntymistä sekä laulaja-lauluntekijän taiteilijakuvaa laulujen synnyttäjänä ja esittäjänä. Aihetta tarkastellaan historian ja tekijyyden näkökulmasta. Tarkastelun kohteena on sävellyksen ja lyriikan keskinen suhde sekä lauluntekemisen ja esiintymisen problematiikka. Niin ikään työ tarkastelee lauluntekijämusiikin määreitä ja pyrkii hahmottamaan kyseisen musiikkityylin ominaispiirteitä. Lisäksi työ valottaa folkin aikakautta lauluntekijämusiikin edeltäjänä. Määrittelyn päähenkilöinä ovat Bob Dylan ja Joni Mitchell, joiden voidaan katsoa vakiinnuttaneen lauluntekijämusiikin tyylin. Lähdeaineistoa ovat tutkimuskirjallisuus, läsnäoloa käsittelevä kirjallisuus, äänilevyt, keskustelut laulaja-lauluntekijöiden kanssa sekä kirjoittajan oma kokemus laulunkirjoittajana ja niiden tulkitsijana. Kirjoittajan taiteellinen tutkimus perustuu viiteen vuosina 2008–2017 tekemään projektiin. Ne olivat Laulun sanoin: Laulaja-lauluntekijän tohtorinrohtoja (2008), Like Joni and Bob did – lauluntekijämusiikin helmiä (2009), STADION + samanniminen levy (2010), Sippola Stories (2011) ja Like Lullaby -levy) (2013) sekä Intermezzo + samanniminen levy (2017). Koska taiteelliset osiot sisälsivät myös kappalemateriaalin säveltämisen ja sanoittamisen olivat konsertit toista lukuun ottamatta myös sävellyskonsertteja. Lisäksi useimmissa konserteissa kuultiin kappaleiden kantaesityksiä. Kolme viimeisintä osiota koostui konsertin lisäksi levytyksestä. Tavoitteena oli tarkastella luomisen prosessia ja tulla tietoiseksi siitä mitä tapahtuu ennen kuin albumillinen lauluja syntyy, sekä kirkastaa ilmaisua laulujen tekijänä ja löytää uusia keinoja luoda puhuttelevia lauluja. Laulaja-lauluntekijä on säveltäjä, sanoittaja, laulaja ja soittaja. Niiden lisäksi kirjoittaja hahmottaa viidennen elementin, eräänlaisen henkilökohtaisen osallisuuden, joka läpäisee kaikki neljä osa-aluetta. Se luo kuulijalle tunteen siitä, että esittäjä on myös laulun tekijä. Se on tapa säveltää lyriikkaa, sanoittaa musiikkia, fraseerata ja käsitellä omaa säestyssoitinta laulua vasten. Taiteellinen työskentely koostuu etapeista ja löydöistä, jotka johtavat uusiin aluevaltauksiin ja jälleen uusiin ideoihin ja kokeiluihin. Viiden taiteellisen osion ja kirjallisen työn myötä kirjoittaja kokee, että mitä konkreettisempia asioita lauluihin kirjoittaa, sitä enemmän jää tilaa rivien väleihin. Tärkeintä on läsnäolo, jonka piirissä tarina jatkaa sinne, minne sen kuuluukin mennä.
  • Chestopal, Victor (Sibelius-Akatemia, 2010)
    An interpreter of the Goldberg Variations is almost completely deprived of such utterly important guidance as the composer's tempo markings, which are as rare in the Goldberg Variations as they are in the other works of Bach. The final goal of my study is to suggest a logical foundation, upon which an interpreter of the Goldberg Variations can make his/her choice of tempi. Upon the analysis of opus's structure, which reveals an impressive panorama of symmetries, I suggest a multilevel system of temporal correlations, such as the application of a constant pulse-rate to the entire work and the attainment of equality of duration between a number of the work's segments. Hence, the term temporal is used not only with reference to the establishment of tempi for the Goldberg Variations' movements, but also with regard to their temporal proportions in terms of duration. In order to support the concept of symmetrical interrelations between the Variations, I display the motivic correlations between those Variations, which are considered as symmetrically interdependent. At the end of the thesis, the suggested temporal correlations are displayed as a diagram. The present study, which aims to highlight the exceptional interdependence of the Goldberg Variations' constituents, is addressed to the performers, researchers, and ultimately - via performers - to the listeners.
  • Paakki, Riitta (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Tämä tutkielma on osa taiteellista tohtorintutkintoani, jonka aihe on 1960-luvun Blue Note aikakausi ja Wayne Shorterin Speak No Evil -äänilevy. Tutkielmassani "Speak No Evil – Herbie Hancockin pianosoolojen analyysi jazzpianistin työvälineenä" tarkastelen Speak No Evil -levyä ja Blue Note -levy-yhtiön taustaa. Vuonna 1964 äänitetyllä levyllä yhdistyvät hard bop vaikutteet ja modaaliset elementit. Tutkielmassani olen nuotintanut levyllä olevien kuuden Shorterin sävellyksen teemat. Siinä on mukana myös transkriptiot kaikista äänitteen pianosooloista, joitakin esimerkkejä pianosäestyksestä sekä kahden kappaleen saksofoni- ja trumpettisoolot. Tutkielman keskeinen tavoite on Hancockin improvisoitujen soolojen ja soittotyylin tutkiminen. Transkriptioita hyväksi käyttäen olen etsinyt Hancockin ilmaisulle tyypillisiä piirteitä. Olen pyrkinyt löytämään tapoja, joilla pystyn soveltamaan löytämiäni asioita omaan soittooni. Analyysien tekemisen välineenä on työssäni ollut soolojen nuotintaminen ja niiden soittaminen. Päästäkseni sisälle musiikin yksityiskohtiin olen pyrkinyt jäljittelemään alkuperäistä versiota mahdollisimman tarkasti soittamalla sitä levyn mukana. Imitointivaiheen jälkeen seuraa emulointi eli soveltaminen. Erityisesti rytmiikkaan ja fraseeraukseen liittyvät seikat olen omaksunut matkimalla äänitettä, koska jazzrytmiikan erityispiirteet eivät käy ilmi nuottikuvasta. Melodiaan ja harmoniaan liittyviä havaintoja olen sen sijaan pystynyt tekemään helpommin suoraan transkriptioista. Olen tehnyt huomioita esimerkiksi harmonian ja melodian välisestä suhteesta sekä sijaissointujen käyttötavoista. Hancockin ilmaisulle tyypillisiä piirteitä ovat vahva ja monipuolinen rytmiikan käsittely, melodisten motiivien käyttö soololinjoissa sekä harmonian hienostunut käsittely ja variointi. Olen omaksunut Hancockin soitosta tapoja muunnella sävellyksen harmoniaa esimerkiksi superimpositioita ja modaalisia muunnesointuja käyttäen. Olen tavoitellut Hancockin rytmistä fraseerausta etsimällä tietynlaisen fyysisen tuntemuksen käsiin ja sormiin. Jatkotutkintoprosessin aikana tapahtunut kehitykseni muusikkona on rakentunut useiden pienten oivallusten kautta. jazz, piano, improvisaatio, Blue Note, Herbie Hancock, Wayne Shorter, Speak No Evil, transkriptio
  • Laitinen, Juho (Sibelius-Akatemia, 2013)
    Kirjallinen työni on manifesti, jossa julistan soivuudeksi nimeämäni käsitteen puolesta. Sen mukaan musiikki esitettynä, kuunneltuna tai muuten koettuna on yhtä ympäröivän todellisuuden kanssa. Nojaudun aiheen käsittelyssä sekä buddhalaiseen filosofiaan että 1900-luvun kokeellisessa musiikissa esitettyihin näkökulmiin. Jälkimmäisistä hyödynnän erityisesti John Cagen, Cornelius Cardew'n ja Alvin Lucierin ajatuksia. Soivuuden manifestissani esittelen käsitykseni musiikista soittajasta soittimeen, siitä edelleen tilaan läsnäolijoineen ja lopulta koko ympäröivään todellisuuteen laajenevana spiraalina. Sekä esittäjä että kokija ovat psyykkisellä ja fyysisellä tavalla kokonaisvaltaisesti läsnä ja yhtäläisesti vastuussa soivuuden syntymisestä. Määritän soittimen käsitteen uudelleen sisällyttämään kaikki sellaiset esineet, elementit ja luonnonilmiöt, jotka soittaja haluaa kokea sointinsa osaksi. Pohdin taiteen esittämisen vallalla olevien rituaalien keinotekoisuutta ja peräänkuulutan arkaaisempaa, ruumiillisempaa ja mystisempää musiikin jakamisen tapaa. Suomin tasavireisen järjestelmän musiikkiimme synnyttämää epäpuhtautta ja esitän tilalle resonanssin ruumiillisempaa aistimista. Argumentoin syvältä sisimmästä kumpuavan improvisoidun musiikin ylivertaisuudesta todellisuutta keinotekoisesti rajaavaan kompositioon nähden. Varsinaisen manifestiluvun lisäksi käyn läpi manifestien historiaa, poimien muilta kirjoittajilta omiani tukevia ajatuksia. Loppuluvussa käyn läpi taiteellisen identiteettini muuntumista taiteellisen tutkimuksen prosessin aikana.