Magnus Lindberg - Musical Gesture and Dramaturgy in Aura and the Symphonic Triptych

Show full item record

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-4188-0
Title: Magnus Lindberg - Musical Gesture and Dramaturgy in Aura and the Symphonic Triptych
Author: Sosa, Takemi
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of Philosophy, History, Culture and Art Studies, The Department of Philosophy, History and Art Studies
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Belongs to series: Acta Semiotica Fennica LIII, Approaches to Musical Semiotics 26 - URN:ISSN:1458-4921
Abstract: The Finnish composer Magnus Lindberg (b. 1958) is one of the leading figures in the field of contemporary classical music. Curiously, despite the fascinating characteristics of Lindberg’s works and the several interesting subjects his music brings up, his works have not been widely researched. This study, "Magnus Lindberg: Musical Gesture and Dramaturgy in Aura and the Symphonic Triptych," examines Lindberg’s technical and aesthetic thinking by analyzing his significant works of the 1990s: Aura (1994) and the Symphonic Triptych, which includes Feria (1997), Cantigas (1997–99), and Parada (2001). The main purpose of the study is to demonstrate the composer’s construction of gesture and dramaturgy from the viewpoint of musical dramaturgy. The analyses focus on Lindberg’s strategic design, which is called dramaturgical cohesion in narrative. The main theoretical framework is musical narrative (see, for example, Tarasti 1994, Almén 2008, Grabócz 2008). Methodologically, the research is based on an approach that combines musical narrative with “traditional analysis,” by which I mean examining the form and structure of a work. Musical narrative in turn draws ideas from the study of theater and literature. My idea of musical gesture and dramaturgy is based on this combined analytical method. An essential concept here is dramaturgy, which is anchored to the theory of drama, especially the model of tragedy based on Aristotle’s Poetics. This model consists of five parts of drama (exposition, rising action, peripeteia, falling action, and dénoument) and the climax. The precise examination of a climax refers to the idea of telos. Telos, meaning the goal of a linear process, is a central aspect of a syntagmatic relationship. And as a culmination that unifies structural levels, telos is also central to paradigmatic relationships. Musical gesture refers to a musical event that plays the main role in a composition’s functional units. Musical gestures are subordinate to dramaturgical cohesion or hierarchical structure. In order to focus on telos and its function in a dramaturgical structure as a whole, it is important to examine the relationship between telos and gestures. For this analysis, I use the orchestral scores of four Lindberg works together with sound materials (CDs) and the composer’s drafts of compositions in order to find and identify gestures, telos, and elements of narrativity. In addition, the interviews that I conducted with Lindberg and selections from his writings reflect the composer’s aesthetic-technical and dramaturgical thinking. The most significant finding is that a certain dramaturgical structure, which I call “the Lindberg dramaturgy,” is found in all four works analyzed here. This structure is associated with Aristotelian dramaturgy. Lindberg’s music opens with an exposition (the opening gesture), in which the basic material is presented. The musical process develops toward chaos, which must somehow be resolved. Music is now in a state of saturation; the musical motion slows down and musical tension heightens. As a result of the saturation, an explosion occurs. Finally, a unison, a tonality, or some kind of ending gesture with a long note or fadeout follows the explosion – Lindberg’s catharsis (=cleansing). I claim that the musical narrative of Aura and the Symphonic Triptych are based on this formula. The process to the telos is indicated by the vision of narrativity moving from chaos to clarity, a concept on which the dramaturgy of these four works is based.Väitöskirja "Magnus Lindberg – Musical Gesture and Dramaturgy in Aura and the Symphonic Triptych" käsittelee suomalaisen säveltäjän Magnus Lindbergin (s. 1958) teknis-esteettistä ajattelua eleellisyydestä ja dramaturgiasta 1990-luvun tärkeimpien teosten analyysin kautta. Lindberg on nykytaidemusiikin johtavia ja maineikkaimpia hahmoja. Hänen kansainvälisestä menestyksestään huolimatta tieteelliset tutkimukset hänen estetiikastaan ja sävellystekniikastaan ovat kuitenkin tähän mennessä olleet erittäin vähäisiä. Väitöskirjan keskiössä on kysymys siitä, miten nykytaideteoksia – erityisesti orkesterimusiikkia, jota Lindberg on säveltänyt neljän vuosikymmenen ajan – voidaan käsitellä musiikillisista tapahtumista tapahtumiin kehkeytyväksi dynaamiseksi prosessikuvaksi. Jos dynaamisessa prosessikuvassa on jonkinlainen draama, millaiseksi kokonaiskuvaksi se voidaan ymmärtää? Tätä dynaamista kuvaa kutsutaan musiikilliseksi dramaturgiaksi. Työlle keskeinen musiikillisen dramaturgian käsite ankkuroidaan toisaalta draaman teorian ja erityisesti Aristoteleen Runousoppiin pohjautuvaan tragediamalliin, toisaalta musiikin soivaa ainesta havainnoivaan musiikkianalyyttiseen käsitteistöön (esimerkiksi muoto, rakenne, ele, tempo, tekstuuri, aihe). Metodologisesti tutkimus nojautuu narratiiviseen musiikkianalyysiin. Tässä tapauksessa se tarkoittaa muoto- ja rakenneanalyyttisten menetelmien muodostaman lähestymistavan yhdistämistä musiikkisemiotiikan tutkimusperinteessä tehtyyn narratologiseen musiikkianalyysiin, joka on ammentanut käsitteitä erityisesti teatteri- ja kirjallisuustieteistä. Ensisijaisena aineistona tutkielmassa toimivat teosten partituurit ja äänitykset sekä säveltäjän luonnosmateriaalit. Tärkeässä asemassa menetelmällisesti on myös säveltäjän lausuntojen ja haastattelujen hyödyntäminen niin teosten analyyseissa kuin taustaluvuissa, joissa hahmotellaan säveltäjän tyyliä ja estetiikkaa sekä musiikillisen kerronnan ja dramaturgian teoriaa. Väitöskirjan tärkein tulos on se, että tietty ”Lindberg-muoto” ja sen perusteella muodostunut ”Lindberg-dramaturgia” toistuu kaikissa analysoitavissa teoksissa. Se noudattaa aristoteelista tragedian kaavaa, eli eräänlaista yleisinhimillistä kerrontakaavaa, ja rakentuu oleellisella tavalla voimakkaasti jatkuvasta musiikillisesta eleellisyydestä. Lindbergin teokset ovat teknisesti kompleksisia, mikä vaikeuttaa teosanalyyttista lähestymistä. Tämän tutkimuksen tulos kuitenkin osoittaa, että monimutkaisilta vaikuttavien tekstuurien alla on itse asiassa perinteinen ja yksinkertainen dramaturgia, jonka voimme identifioida ja joka herättää kuulijoiden mielessä eräänlaista sympatiaa ja ymmärrystä Lindbergin teoksia kohtaan. Lindbergin taiteellinen ominaisluonne näkyy tässä monimutkaisuuden ja yksinkertaisuuden yhdistelmässä.
URI: URN:ISBN:978-951-51-4188-0
http://hdl.handle.net/10138/234207
Date: 2018-05-04
Subject:
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
magnusli.pdf 9.529Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record