Stadilaispojat, rikokset ja lastensuojelu : Viisi tapaustutkimusta kuudelta vuosikymmeneltä

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5464-73-3
Title: Stadilaispojat, rikokset ja lastensuojelu : Viisi tapaustutkimusta kuudelta vuosikymmeneltä
Author: Pekkarinen, Elina
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Social Studies
Publisher: Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura
Date: 2010-04-28
URI: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5464-73-3
http://hdl.handle.net/10138/23464
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Abstract: Societal reactions to norm breaking behavior of children reveal, how we understand childhood, the relations between generations and communitie's ratio of tolerance. In Finland the children that repeatedly commit crimes receive social service measures that are based on Child Welfare Act. In the city of Helsinki (Stadi in the slang of Helsinki) existed an agency specifically established for ill-behaving children until the 1980's, agter which an unified agency for the maltreated and maladjusted children was founded. Through five boys' welfare cases, this research aims at defining what kind of positions, social relations and structures are constructed in the social dynamics of these children's everyday lives. The cases cover different decades from the 1940s to the present. At the same time the cases reflect the child welfare and societal practices, and reveal how the communities have participated in constructing deviance in different eras. The research is meta-theoretically based on critical realism and specifically on Roy Bhaskar's transformative model of social activity. The cases are analyzed in the framework of Edwin M. Lemert's societal reaction theory. Thus the focus of the study is on the wide structural context of the institutional and societal definitions of deviance. The research is methodologically based on a qualitative multiple case study research. The primary data consist of classified child welfare case files collected from the archives of the city of Helsinki. The data of the institutional level consist of the annual reports from 1943 to 2004 and the ordinances from 1907 onwards, and of various committee documents produced in the law-making process of child welfare, youth and criminal legislation of the 20th century. Empirical finding are interpreted in a dialogue with previous historical and child welfare research, contemporary literature and studies on the urban development. The analysis is based on Derek Layder's model of adaptive theory. The research forms a viewpoint to the historical study of child welfare, in which the historical era, its agents and the dynamics of their mutual relations are studied through an individual level reconstruction based on the societal reaction theory. The case analyses reveal how the positions of the children form differently in the different eras of child welfare practices. In the 1940s the child is positioned as a psychopath and a criminal type. The measures are aimed at protecting the community from the disturbed child, and at adjusting the individual by isolation. From 1960s to 1980s the child is positioned as a child in need of help and support. The child becomes a victim, a subject that occupies rights, and a target of protection. In the turn of the millennium a norm breaking child is positioned as a dangerous individual that, in the name of the community safety, has to be confined. The case analyses also reveal the prevailing academic and practical paradigms of the time. Keywords: childhood, youth, child protection, child welfare, delinquency, crime, deviance, history, critical realism, case study researchLasten rikokset herättävät yhteisöissä voimakkaita reaktioita. Samalla paljastuvat käsityksemme lapsuudesta, sukupolvien välisistä suhteista ja yhteisön suvaitsevaisuuden rajoista. Usein kysytään, tuleeko rikokseen syyllistynyttä lasta rangaista vai suojella. Suomessa rikoksia uusivat lapset on lastensuojelulain nojalla ohjattu sosiaalihuollon asiakkaiksi. Helsingissä toimi 1980-luvulle asti pahantapaisten lasten asioihin keskittynyt suojelukasvatustoimisto, jonka jälkeen rikoksiin syyllistyneet lapset ovat olleet yhdennetyn sosiaalityön piirissä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää viiden helsinkiläispojan lastensuojeluprosessia tarkastelemalla, millaisiksi muodostuu toistuvasti rikoksiin syyllistyneen lapsen asema, entä hänen sosiaaliset suhteensa sekä arjen rakenteet. Tapaukset asettuvat eri vuosikymmenille 1940-luvulta nykyaikaan. Samalla tapaukset kuvaavat oman aikansa lastensuojelua ja yhteiskunnallisia käytäntöjä sekä sitä, miten helsinkiläisyhteisöt ovat eri aikoina osallistuneet poikkeavuuden tuottamiseen. Tutkimus perustuu kriittiseen realismiin ja erityisesti Roy Bhaskarin transformatiivisen sosiaalisen toiminnan malliin. Aihetta analysoidaan Edwin M. Lemertin yhteisöreaktion teorian viitekehyksestä, jolloin tarkasteluun nousevat poikkeavuuden määrittelykäytännöt laajassa institutionaalisessa ja yhteisöllisessä kontekstissa. Tutkimus on laadullinen monitapaustutkimus, ja sen aineisto koostuu Helsingin suojelukasvatus- ja lastensuojelutyössä tuotetuista asiakasasiakirjoista. Lisäksi aineistona on käytetty suojelukasvatustoimiston ja sosiaaliviraston toimintakertomuksia koko ajanjaksolta, kunnallisia asetuskokoelmia vuodesta 1907 alkaen ja 1900-luvulla julkaistuja lapsi-, nuoriso-, ja rikosaiheisia komiteamietintöjä sekä valmista lainsäädäntöä. Tutkimustuloksia tarkastellaan aiempia historian- ja lastensuojelututkimuksia, aikalaiskirjallisuutta ja kaupunkiyhteisöä käsitteleviä tutkimuksia vasten. Tutkimuksessa luodaan lastensuojelun historialliseen tarkasteluun yksilötason näkökulma, joka yhdistetään laajempaan lastensuojelutyön, lainsäädännön ja kaupunkiyhteisön muutokseen. Tapaukset paljastavat, miten lapsen positiot rakentuvat erilaisiksi eri aikoina ja eri yhteisöissä. 1940-luvulla lapsi asemoituu psykopaatiksi ja rikollistyypiksi. Suojelu suuntautuu yhteisöön, jota tulee varjella häiriintyneeltä lapselta, ja mukauttaminen yksilöön, joka tulee eristää. 1960-luvulta 1980-luvulle sosiaalityön käytännöissä muodostuu autettavan ja tuettavan lapsen positio, jolloin lapsesta tulee olosuhteiden uhri, oikeuksia omaava subjekti ja suojelun kohde. Vuosituhannen taitteessa normeja rikkova lapsi asemoituu vaaralliseksi yksilöksi, jolle tulee asettaa rajoja yhteisön turvallisuuden nimissä. Tapausnanalyysien yhteydessä tulevat näkyviksi myös lastensuojelussa kulloinkin vallalla olleet opin ja käytännön paradigmat. Avainsanat: lapsuus, nuoriso, lastensuojelu, nuorisorikollisuus, rikollisuus, poikkeavuus, historia, kriittinen realismi, tapaustutkimus
Subject: sosiaalityö
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record