Paimen vailla hiippakuntaa : Kenttäpiispan viran synty ja vaikutus sotilaspapiston asemaan Suomen puolustusvoimissa ja kirkossa vuosina 1939 - 1944

Show full item record

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-92-8048-3
Title: Paimen vailla hiippakuntaa : Kenttäpiispan viran synty ja vaikutus sotilaspapiston asemaan Suomen puolustusvoimissa ja kirkossa vuosina 1939 - 1944
Author: Vuori, Timo
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Theology
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Abstract: The main purpose of this research is to shed light on the factors that gave rise to the office of Field Bishop in the years 1939-1944. How did military bishophood affect the status of the head of military pastoral care and military clergy during these years? The main sources of my research are the collections in the Finnish National Archives, and I use a historical-qualitative method. The position of the military clergy was debated within both the Church and the Defence Forces before 1939. At that stage, Church law did not yet recognize the office of the leading military priest, the Field Dean. There had been a motion in 1932 to introduce the office of a military bishop, but the bishops' synod blocked it. The concept of Field Bishop appeared for the first time in 1927 in a Finnish military document, which dealt with pastoral care in the Polish military. The Field Dean in Finland had regularly proposed improvements to the salary of the military clergy before the Winter War. After the Winter War, arguments were made for strengthening the position of the military clergy: these arguments were based on the increased respect shown towards this clergy, especially due to their role in the care of the fallen, which had become their task during the war. Younger members of the military clergy in particular supported the demands to improve their position within the Church and the army. The creation of a Field Bishop was perceived as strengthening the whole military clergy, as the Field Bishop was envisioned as a bishop within the Church and a general within the Defence Forces. During that time the Field Dean was still without any military rank. The idea of a Field Bishop was recommended to Mannerheim in June 1940, after which the Defence Forces lent their support to the cause. The status of the military clergy, in Church law, made it to the agenda of the Church council in January 1941, thanks largely to the younger priests' group influence and Mannerheim's leverage. The bishops opposed the notion of a Field Bishop mostly on theological grounds but were ready to concede that the position the Field Dean in Church law required further defining. The creation of the office of Field Bishop was blocked in the Church law committee report issued close to the beginning of the Continuation War. The onset of that war, however, changed the course of events, as the President of the Republic appointed Field Dean Johannes Björklund as Field Bishop. Speculation has abounded about Mannerheim's role in the appointment, but the truth of the matter is not clear. The title of Field Bishop was used to put pressure on the Church, and, at the same time, Mannerheim could remain detached from the matter. Later, in September 1941, the Church council approved the use of the Field Bishop title to denote the head of military pastoral care in Church law, and Field Bishops were assigned some of the duties formerly pertaining to bishops. Despite all expectations and hopes, the new office of Field Bishop did not affect the status of the military clergy within the Defence Forces, as no ranks were established for them, and their salary did not improve. However the office of the Field Bishop within Army HQ was transformed from a bureau into a department in the summer of 1942. At the beginning of the Continuation War, the Field Bishop was criticized by certain military and Church clergy for favouring Russian Orthodox Christians in Eastern Karelia. Björklund agreed in principle with most of the Lutheran clergy on the necessity of Lutheranizing East Karelia but had to take into account the realities at Army HQ. As well, at the same time the majority of the younger clergy were serving in the army, and there was a lack of parish priests on the home front. Bishop Lehtonen had actually expressed the wish that more priests could have been released from the front to serve in local parishes. In his notes Lehtonen accused Björklund of trying to achieve the position of Field Bishop by all possible means. However, research has revealed a varied group of people behind the creation of the office of Field Bishop, including in particular younger clergy and the Defence Forces.Tutkimuksessa selvitetään niitä tekijöitä, joiden vaikutuksesta kenttäpiispa-instituutio syntyi vuosina 1939 1944, sekä sitä, miten kenttäpiispuus vaikutti sotilassielunhoidon johtajan ja sotilaspapiston asemaan kyseisenä ajanjaksona. Talvisodan syttyessä puolustusvoimien kirkollisen työn johtajana toimi sotarovasti. Kirkkolaki ei kuitenkaan tuntenut kyseistä virkaa. Sotilaspapiston kirkkolainsäädännölliseen asemaan tehtiinkin ehdotuksia 1930-luvun alussa. Tällöin piispainkokous torjui esillä olleen sotilaspiispuuden. Käsitteenä kenttäpiispa mainittiin suomalaisissa sotilasasiakirjoissa jo vuonna 1927. Puolustusvoimissa sotilaspapisto oli sijoitettu arvoluokkien ulkopuolelle. Sotilaspapisto teki 1920- ja 1930-luvuilla toistuvasti ehdotuksia palkkauksensa parantamiseksi puolustusvoimissa. Tutkimus osoittaa, että sotilaspapiston asema nousi uudelleen kirkolliskokouksen asialistalle pitkälti talvisodan seurauksena. Sotilaspapiston aseman vahvistamista perusteltiin ennen kaikkea aikaisempaa suuremmalla arvostuksella, erityisesti heidän rooliaan kaatuneiden huollon toteuttajana korostettiin. Kenttäpiispa-instituution synnylle oli olennaista se, että vaatimusten taakse saatiin ne sadat nuoremman polven papit, jotka osallistuivat talvisotaan ja sotamarsalkka Gustaf Mannerheim, jolle sotilaspapisto markkinoi kenttäpiispuuden kesällä 1940. Koko keskustelun keskipisteeseen nousi tällöin sotilaspapiston esitys sotarovastin viran muuttamiseksi kenttäpiispaksi. Sotilaspapisto toivoi kenttäpiispuuden vahvistavan koko sotilaspapiston asemaa ensisijaisesti puolustusvoimissa. Kenttäpiispuuden kannattajien hahmotelmissa kenttäpiispa olisi ollut piispa kirkossa ja kenraalikunnan jäsen puolustusvoimissa. Piispat ja eräät muut keskeiset kirkon vaikuttajat vastustivat kenttäpiispuutta teologisista ja arvovaltaan liittyvistä syistä, mutta olivat omalta osaltaan valmiita tunnustamaan, että sotarovastin asema kaipasi määrittelyä kirkkolakiin. Talven 1941 kirkolliskokouksen asettaman kirkkolakikomitean mietintö valmistui jatkosodan kynnyksellä. Mietinnössä torjuttiin kenttäpiispuus, mutta sotarovastille ehdotettiin eräitä piispalle kuuluneita tehtäviä. Jatkosota muutti tilanteen kulun, sillä tasavallan presidentti myönsi sotarovasti Johannes Björklundille kenttäpiispan arvonimen 11.7.1941. Mannerheimin osuutta arvonimen myöntämisessä on paljon spekuloitu, mutta täyttä varmuutta ei ole. Kenttäpiispan arvonimi oli joka tapauksessa hienovaraisempi tapa painostaa kirkkoa, ja samalla jo aikaisemmin myönteisen mielipiteen ilmaissut Mannerheim saattoi jäädä taka-alalle. Sittemmin kirkolliskokous hyväksyi, että sotilassielunhoidon johtajasta käytetään kirkkolaissa nimitystä kenttäpiispa, ja hänelle määriteltiin eräitä piispalle kuuluneita tehtäviä. Kaikista odotuksista huolimatta kenttäpiispuus ei vaikuttanut sotilaspapiston asemaan heidän toivomallaan tavalla, sillä heille ei perustettu omia arvoluokkia eikä palkkauksessa tapahtunut parannusta. Kenttäpiispantoimisto kuitenkin muutettiin kirkollisasiainosastoksi kesällä 1942. Tuore kenttäpiispa joutui heti syksyllä 1941 keskelle luterilaisten ja ortodoksien välille Itä-Karjalassa puhjennutta kastekiistaa. Arvostelusta huolimatta Björklund noudatti Päämajan kumpaakin kirkkoa kohtaan neutraalia linjaa ja näin hänellä oli Mannerheimin tuki takanaan. Jatkosodan aikana enemmistö nuoremman polven papeista oli armeijan palveluksessa, ja samaan aikaa kotirintamalla kärsittiin pappispulasta. Keskeinen kirkollinen vaikuttaja piispa Aleksi Lehtonen toivoi muistiinpanoissaan, että Björklund olisi paremmin huomioinut kotirintaman pappistarpeen. Mitä tulee kenttäpiispuuteen, Lehtosen mielestä Björklund oli kaikin keinoin pyrkinyt hankkimaan itselleen kenttäpiispan aseman. Tutkimus on kuitenkin osoittanut sen, että kenttäpiispuuden takana oli laaja joukko, ennen kaikkea nuorempi papisto ja puolustusvoimat.
URI: URN:ISBN:978-952-92-8048-3
http://hdl.handle.net/10138/24584
Date: 2011-02-19
Subject: teologia, kirkkohistoria
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record