University of the Arts Helsinki

 

Publication archive HELDA increases the visibility, use and impact of the University of the Arts Helsinki’s publications. Fully text-based data produced at the University of the Arts Helsinki, such as doctoral theses, MA and Licentiate theses, artistic research, research articles, publication series and education material are stored in the archive. There is Open Access to the data. Data stored in the archive is taken care of and given a permanent web address.

Collections

Recent Submissions

  • Miettinen, Jukka O.; Rosenberg, Veli (2016)
  • Närhinen, Tuula (2016)
    Visual science and natural art : a study on the pictorial agency of natural phenomena Tuula Närhinen’s doctoral research is built around an artistic practice that explores tracings and (photo)graphic recordings created by waves, rain and seawater. Re-adapting instruments derived from natural science, she constructs visual interfaces that enable us to move beyond the explicit and to grasp the unfurling of a world invisible to the naked eye. Närhinen’s project considers the inherent visual potential in naturally occurring events. The thesis includes four exhibitions on the theme of water: Clapotis (2009), Seawatercolours(2012), Touch of Rain (2013) and Baltic Sea Plastique (2014). The artworks exhibit the making of the pictorial representations. The works emerge from interactions with water and result in gallery installations that, alongside the yielded graphs and artefacts, showcase the methods of inscribing and the devices implemented. The poetics of the practice arise from the corporeal enactment and the exposition of the medial translation. The artworks serve as case studies for further analysis of the cognitive and epistemic underpinnings of visual representation. In the written component of the thesis, Närhinen discusses aspects of visual knowledge in broader terms. Informed by the disciplines of science studies, natural history and philosophy her research compares and draws parallels between the instrumental practices of natural science and visual art, with an emphasis on optical technologies. The thesis focuses on pragmatic analogies between the scientific and artistic ways of knowing in order to explicate and contextualise methods of aesthetic meaning-making and to provide for a critical approach to the study of the phenomenal world.
  • Monni, Kirsi (2015)
    Artikkeli käsittelee ‘työkalujen’ ongelmallisuutta taiteilijan koulutuksessa, erityisesti MA tason koreografian opetuksessa. Aihe on osoittautunut oleellisen tärkeäksi moninaisten ja heterogeenisten esteettisten tavoitteiden nykyajassa, sillä jokainen työkalu, kuten se konventionaalisesti ymmärretään, on käyttövalmis jo aiemmin varmistetun päämäärän ja metodin mukaan, ja siten se on jo osittain ratkaissut yksittäisen ja erityisen taiteellisen kysymyksen taiteilijan ja maailman välillä. Kysymys ‘työkaluista’ taiteellisessa prosessissa näyttäytyy minulle laajempana poetiikan (tekniikoiden, menetelmien, tiedon) kysymyksensä sekä poiesiksen ja taideteoksen ontologiaan liittyvänä kysymyksensä. Poetiikan teemaa käsiteltiin laajasti kuuden eurooppalaisen esittävän taiteen MA ohjelman Erasmus Intensive -projektissa vuosina 2011-2013. Tämä artikkeli raportoi joitain aspekteja tuosta keskustelusta ja kehittelee edelleen koreografian opetuksessa perinteisesti keskeisen komposition käsitteen analyysia. Voidakseni käsitellä poetiikan, työkalujen ja taideteoksen kompleksista suhdetta, pohdin ensin teoksen luomisen kysymystä poiesis käsitteen avulla ja sen jälkeen komposition ontologiaa erityisesti Martin Heideggerin logos käsitteen avulla. Esitän ajatuksen kompositiosta ‘yhteenkuuluvuus suhteisuudessa’ -tapahtumana ja että tällaista näkymää vasten komposition käsite voisi palvella taiteilijan, erityisesti koreografin, koulutuksessa sekä rakenteellisena reflektiona että syvällisenä taiteellisena tutkimuskysymyksenä.
  • Unknown author (Sibelius-Akatemia, Taideyliopisto, Musiikkikasvatuksen, jazzin ja kansanmusiikin osasto, 2015)
  • Unknown author (Sibelius-Akatemia, Taideyliopisto, Musiikkikasvatuksen, jazzin ja kansanmusiikin osasto, 2015)
  • Touhunen, Tuija (2016)
    Opinnäytetyöni kirjallinen osio koostuu kahdesta teemasta: liikkeellisen turhautumisen tutkimisesta ja tasavertaisesta työskentelytavasta. Käytännön osion lähtökohtana oli tutkia liikkeellistä turhautumista improvisaatiopohjaisten harjoitteiden kautta. Muodostimme työparin teatteritaiteen tekijä Tarja Sahlstedtin kanssa. Tutkimme mitä keho alkoi tuottaa turhautumisen hetkellä ja heti sen jälkeen? Tekemiseen vaikuttivat tehtävien kesto, toisto ja havainnointi, joiden kanssa työskentelimme. Nämä olivat asioita, joiden kanssa työskentelimme harjoituskaudella. Olin kiinnostunut mitä tällaisen työskentelymenetelmän kautta voisi löytää esityksen tasolle. Esityksellisyys kiinnostaa minua ja siksi käytännön osio tähtäsi esitykseen. Työskentelytavassa olivat läsnä omakohtainen liike rajoittamatta puhetta, teatterikonteksteja tai muita taiteen raja-aitoja. Prossissa olivat myös vahvasti läsnä ajantaju, tylsistyminen, intuitio ja flow-tila. Kirjallisessa osiossa pohdin millaista kehollisuutta ja liikettä turhautumisen kautta tuli näkyväksi. Löysinkö sen kautta jotakin itselleni uutta? Toinen kirjallisen osion teema käsittelee tasavertaista työskentelyä. Pohdin miten tasavertaisuus työskentelyssämme näkyi ja toteutui, mitä haasteita työtapa toi esille ja millaisia asioita se prosessille antoi. Halusin olla vaikuttamatta liikaa esityksen lopputulokseen. Ajattelin esityksen muodon löytyvän meidän yhteisen esitysmaailman hahmottumisen kautta, molempia kuunnellen ja molempien päätäntävaltaa käyttäen. Esitys Koska ollaan perillä? tuli ensi-iltaan 15.3.2016 ja sitä esitettiin Teatterikorkeakoulussa. Minua motivoivat tekemisen uudet tavat sekä uuden löytäminen. Minulle uusi on jotakin sellaista, mitä en välttämättä osaa vielä etsiessäni sanallistaa. Minua kiinnostavat erilaiset tavat uuden löytämisessä ja etsimisessä. En halua rajata tekemistäni, vaan olen utelias sille millaisia mahdollisuuksia liikkeen ja ilmaisun kautta voin löytää taiteen tekemisessä ja taidepedagogina genreistä välittämättä. Turhautuminen voi parhaimmillaan viedä jonkin uuden asian äärelle. Siinä ollaan vahvasti tekemisissä intuitiivisen viisauden kanssa. Toisaalta turhautuminen on jumissa olemista, eksymistä, sumussa kulkemista ja kehämäisyyttä. Uskon vahvasti, että liikkeellisen turhautumisen kautta kehon voi viedä jonkin itselle uuden asian äärelle. Tekijä tarvitsee rohkeutta muuttaakseen tekemistään ja ottaakseen riskin mahdollisesta epäonnistumisestaan huolimatta.
  • Silvennoinen, Anu (2016)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni käsittelee ryhmälähtöistä työskentelytapaa flamencon viitekehyksessä. Tutkin ryhmälähtöisyyttä koreografisen prosessin ja teoksen valmistamisen muotona. Prosessissani tutkin ominta taiteenalaani flamencoa, sen kliseitä, toimintakulttuuria ja siitä kumpuavia assosiaatioita ja teemoja. Käsittelen aihetta henkilökohtaisuuden kautta, oman toimintani ja omien kokemusteni valossa. Teoksen tekoprosessi ja teos itsessään toimivat johdattelijoina teemoihin, joita käsittelen. Avaan tekoprosessia ja teoriaa lomittain. Kirjallisen osioni pohjalla on Dear F –teoksen valmistusprosessi. Työ jakautuu kahteen isompaan kokonaisuuteen: teemoihin, joita Dear F –teoksen tekoprosessissa ja itse teoksessa käsittelimme sekä ryhmälähtöiseen työskentelytapaan. Ensimmäinen osa käsittelee itse prosessia ja sen pohjana olleita tai siitä nousseita teemoja sekä flamencoa. Henkilökohtaisuuden ja flamencon tutkimisen teemat olivat mukana jo tekoprosessin alkusykäyksestä lähtien. Autenttisuus ja toiseus kumpusivat tekoprosessin aikana. Käsittelen myös kevyesti flamencon historiaa ja niitä historiallisia viitteitä, jotka jollain lailla olivat vaikuttimina omalle työlleni. Käsittelen myös tradition ja prosessin suhdetta sekä kulttuurista anastamista flamencokontekstissa. Flamenco on se kieli, jota olen lähtenyt purkamaan teemojen valossa ja erilaisia työtapoja käyttäen. Tästä johtuen avaan myös teoksen tekoprosessia ja esityksellisiä valintoja. Ryhmälähtöisyys on se kantava johtoajatus, jonka kautta olen alkanut teosta rakentaa. Kirjallisen työni toinen osa käsittelee ryhmälähtöisyyttä Dear F –teoksen tekoprosessissa. Osio jakautuu alaotsikkoihin, joissa esittelen ryhmälähtöistä työtapaa ja devising-työskentelyä sekä käsittelen ryhmätyöskentelystä nousseita teemoja ja haasteita. Oma roolini työryhmän vetäjänä ja tasavertainen työryhmä olivat isoja kysymyksiäni jo prosessin alkuvaiheessa. Prosessin aikana nousi työtavasta johtuen myös uusia kysymyksiä, kuten tekijyyden kysymys. Opinnäytteessäni keskustelukumppaneinani toimivat työryhmäni jäsenet omine harjoitusprosessin aikana synnyttäminen teksteineen, omat tekstini ja päiväkirjamerkintäni, keskustelut mielenkiintoisten ihmisten kanssa sekä lähdekirjallisuus.
  • Jämsén, Pippa (2016)
    Kuvaan opinnäytetyössäni tilallisuuden ulottuvuuksia taidepedagogiikan näkökulmasta ja pohdin, kuinka totuttua tilallisuutta voidaan taidepedagogisen toiminnan avulla muuttaa. Tärkeimpänä empiirisenä tutkimusaineistonani toimivat muistisairautta sairastavien vanhusten hoivakodissa pidetyt työpajat, joiden tavoitteena oli taidepedagogisin keinoin luovan välitilan luominen suljetun laitoksen ympäristöön. Kirjallisessa työssäni kysyn, millaista tilallisuutta taidetoiminta loi muistisairaiden hoivakodissa. Tämä kysymys johdattaa minut käsittelemään tilaa moniulotteisena ilmiönä ja pohtimaan oman taidepedagogiikkani tilallisuutta. Määrittelen tilan työssäni fyysiseksi, sosiaaliseksi ja mentaaliseksi. Erityisen tärkeänä pidän maantieteilijä Doreen Masseyn näkemystä tilasta sosiaalisten suhteiden ja vuorovaikutuksen luomana, jatkuvasti uudelleen neuvoteltavissa olevana ilmiönä. Lisäksi käytän termiä luova välitila, jota pohjustan liminaalitilan käsitteen kautta. Sillä tarkoitan eräänlaista rajapintaa, kahden maailman väliin syntyvää ei-kenenkään-maata, jossa itselleni tärkeimmät taiteelliset ja pedagogiset oivallukset tuntuvat tapahtuvan. Työssäni olen rakenteiden välissä, taiteen ja hoivatyön välissä sekä taiteilijan ja pedagogin työkuvan välissä. Tilallisuutta on taide- ja spesifimmin tanssipedagogiikan alueella käsitelty tästä näkökulmasta vähän. Kyseenalaistamalla staattiset tai hyvin rajatut tilat voi totutun tilan nähdä toisella tavalla ja luoda näin uutta toimintaa. Se voi antaa mahdollisuuksia myös tanssipedagogiikan työympäristön laajenemiselle ja tanssipedagogisen toiminnan moniulotteisemmalle tarkastelulle. Suuntaa työlleni on antanut henkilökohtainen kokemukseni Teatterikorkeakoulun ja Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön yleisökontaktikurssilta. Kurssin aikana pidimme näyttelijä- ja dramaturgiopiskelijan kanssa työpajoja muistisairaiden hoivakodissa. Työpajojen aikana muutimme suljetun hoivalaitoksen tilallisuutta fyysisesti väreillä ja materiaaleilla, äänellä, tuoksuilla, tilasta poikkeavalla kehollisuudella ja sosiaalisella vuorovaikutuksella. Valmistimme kokemusten pohjalta Talviuni-esityksen ja kiersimme esiintymässä hoivakodin lisäksi myös muissa suljetuissa laitoksissa ja yhteisöissä. Tilallisen muutoksen elementit kiteytyivät työpajatyöskentelyn ja esitysten pohjalta fyysisen tilan muutokseen, sosiaalisen tilan muutokseen, aisteihin ja aikaan. Johtopäätöksenä esitän, että taidepedagogisella toiminnalla on monia erilaisia mahdollisuuksia muuttaa totuttua tilallisuutta ja vaikuttaa ihmisen kokemukseen tilasta. Erityisesti tanssipedagogiikalla on mahdollisuudet erilaisten fyysisten paikkojen aiheuttamien kehontilojen purkamiseen ja uudelleen järjestäytymiseen. Lopuksi esittelen näkemykseni tilasensitiivisestä taidepedagogiikasta ja omasta, välitilasta nousevasta työskentelytavastani.
  • Colliander, Tuire (2016)
    Tässä kirjallisessa opinnäytteessäni tarkastelen tutkimusta, jonka toteutin keväällä 2015 aikuisten ja 1-6-vuotiaiden lasten parissa. Tutkimus syntyi halusta etsiä minulle taiteilijana ja pedagogina sopivaa lähestymistapaa aikuisten ja lasten yhteisille tanssitunneille, joiden suosio on viime vuosina esimerkiksi taiteen perusopetuksessa kasvanut. En kuitenkaan halunnut sijoittaa tutkimusta itselleni tutuimpaan maastoon taiteen perusopetuksen kentälle, vaan lähestyä aihetta itsenäisesti vapaalla taidekentällä, toiminnan muotona aikuisten ja lasten yhteinen liikeimprovisaatio. Teoreettiseksi lähtökohdaksi valitsin maisteriopintojeni aikana ajatteluuni merkittävästi vaikuttaneen dialogisuusfilosofian, joka oli saanut minut pohtimaan taideopetusta kohtaamisen, vuorovaikutuksen ja eettisyyden kannalta. Teorian soveltaminen käytännön opetustilanteisiin tuotti runsaasti ajatuksia, pohdintoja ja kasvua pedagogina, jota pyrin tässä työssä tekemään näkyväksi. Aikuisten ja lasten yhteisillä tunneilla halusin erityisesti tutkia kehollisen vuorovaikutuksen ja tasavertaisuuden toteutumisen mahdollisuuksia, dialogisen asennoitumisen muodostaessa perustan toiminnalle. Lisäksi tavoitteena oli luoda prosessin aikana näistä lähtökohdista käsin jonkinlainen esityksellinen kokonaisuus. Toteutin tutkimukseni taiteellisena toimintatutkimuksena, mikä mahdollisti tekijälähtöisen ja tarpeiden mukaan joustavasti muuntuvan tavan tehdä taidetta ja tutkimusta samanaikaisesti. Tutkimuksen aikana keräämäni aineisto koostui omista havainnoistani ja työpäiväkirjapohdinnoistani sekä työryhmän kanssa käydyistä keskusteluista ja heiltä saadusta palautteesta. Lisäksi käytin havaintojen tukena videotaltiointeja harjoituksista ja esityksistä. Tutkimus koostui kolmesta ajallisesti ja teemallisesti toisiinsa kytkeytyneistä vaiheista: työpajajaksosta, teoksen valmistamisesta ja esityksistä. Kaikkien osien yhteisenä tavoitteena oli tarkastella kriittisesti toimintaani taiteilijana ja pedagogina. Tutkimuksen tuloksina esittelen prosessin aikana syntyneitä oivalluksia ja muuttunutta ajatteluani, Oma kupla -työtapaa sekä Omassa kuplassa -taideteosta. Tutkimuksen aikana sen uudeksi tehtäväksi muodostui perinteisten opettaja–oppilas-, aikuinen–lapsi-, sekä esiintyjä–katsoja-hierarkioiden purkaminen. Havaintojeni pohjalta syntyneiden oivallusten myötä koen, että dialogisen asenteen mukainen pedagogiikka edellyttää luopumista perinteisestä opettajan roolista sekä toimintaa koskevista ennakko-odotuksista ja tulostavoitteista. Lapsen ja aikuisen välisen dialogisuuden toteutuminen on mahdollista kehollisen ja pitkälti sanattoman vuorovaikutuksen keinoin, kun aikuinen asettuu lapsen kanssa yhteiselle ei-tietämisen tasolle ja herkistyy käsillä olevaan hetkeen. Työpajatyöskentelyn ja teoksen valmistamisvaiheen sivutuotteena muodostui Oma kupla -työtapa, joka käsittää työpajan ja sen pohjalta syntyvän Omassa kuplassa -teoksen. Teos pyrkii tekemään näkyväksi prosessin aikana muodostuneen tapahtumisen tilan sekä purkamaan perinteistä esiintyjä–katsoja-hierarkiaa mahdollistamalla katsojien osallistumisen esitykseen, sekä sallimalla esiintyjän ja katsojan roolin vaihtelun esityksen aikana. Tutkimukseni on hyvin omakohtainen ja tekijänä olen ollut myös osa tutkimuskohdettani. Kuitenkin toivon, että työni toimii puheenvuorona lasten ja aikuisten yhteisen kehollisen toiminnan merkityksestä ja tärkeydestä taidepedagogisella kentällä.
  • Perttula, Karoliina (opetussuunnitelmat, 2016)
    Taiteellis-pedagogisessa opinnäytetyössäni Kehärummusta iPodiin - Luovan liikunnan tarkastelua opetuksessani pohdin, miten mahdollistan luovan liikunnan peruskoulun liikuntatunneilla. Tutkimukseni pohjautui toimintatutkimukseen, ja tavoitteenani oli kehittää omaa opettajuuttani. Toteutin keväällä 2015 Pitäjänmäen peruskoulussa 6., 7. ja 9. luokkalaisten liikuntatunneilla luovan liikunnan kokeiluja. Keräsin jokaisen opetustunnin jälkeen oppilailta kirjallisesti kokemuksia ja ajatuksia tunnin harjoitteista. Tein myös itse opetustuntien aikana ja jälkeen muistiinpanoja havainnoistani. Oppilaiden kirjoitukset ja omat havaintoni antoivat suuntaa ja tavoitteita seuraaville opetuskokeilukerroille toimintatutkimukselle tyypilliseen tapaan. Opetuskertoja muodostui 6. ja 7. luokkalaisille kolme ja 9. luokkalaisille ympäristötekijöiden takia kaksi. Opetusryhmissäni oli vain tyttöjä. Itseäni on kiinnostanut tanssillisten elementtien sekoittaminen normaaleihin liikuntatunteihin opettajaopintojeni alusta lähtien. Mielenkiintoani on lisännyt se, että tanssi ei ole omana oppiaineenaan Suomen peruskouluissa ja koen tanssinopetuksen liikuntatunneilla olevan hyvin paljon opettajasta kiinni. Lisäksi minua on hämmästyttänyt se, että vaikka olen valmistunut liikunnanopettajaksi, opiskelen tanssinopettajan maisteriohjelmassa ja työkokemusta itselläni on molemmilta saroilta, koen edelleen luovien ja tanssillisten harjoitteiden opettamisen liikuntatunneilla haastavana. Tähän ovat vaikuttaneet omat ennakkokäsitykseni luovien harjoitteiden onnistumisesta sekä oppilaiden ennakkoasenteet tanssia ja luovuutta kohtaan. Viimeisen kipinän luovan liikunnan tutkimiseen sain vuonna 2016 käyttöön otettavasta uudistuneesta perusopetuksen opetussuunnitelmasta, joka antaa mahdollisuuden oppiainerajat ylittävään ilmiöpohjaiseen oppimiseen, oppilaan osallistamiseen ja ongelmanratkaisutaitojen kehittämiseen. Luovat harjoitteet tukevat mielestäni hyvin uuden opetussuunnitelman tavoitteita. Myös opetuksen on muututtava, sillä maailma ympärillämme muuttuu. Luovan liikunnan harjoitteeni ovat saaneet vaikutteita luovasta tanssista ja tanssikasvatuksesta. Aloitan pohtimalla kirjallisuuden avulla, mitä luovuus, luova liikunta ja luova tanssi ovat; luovuutta on vaikea määritellä tarkalleen. Tämän jälkeen kerron tarkemmin, mitä luova liikunta omassa käytössäni on; esittelen myös lyhyesti Labanin liikeanalyysiä ja leikkiä. Kerron eri tutkimusten ja kirjallisuuden avulla, millaisia ennakkokäsityksiä tanssia, liikuntaa ja luovuutta kohtaan ilmenee sekä mitä opettajan tulisi ottaa huomioon opettaessaan luovaa liikuntaa. Koska opinnäytteeni on toimintatutkimus, sen tulokset eivät ole yleistettävissä. Lisäksi tulosten kirjoittaminen ei tarkoita, että kehittämistyöni olisi valmis, vaan se on ensiaskel oppimisprosessissa. Huomasin tutkimukseni aikana, että luova liikunta on prosessi niin opettajalle kuin oppilaille, mikä vaatii ajan antamista molemmille osapuolille. Koin myös onnistumisia siinä, että niin sanotusti epäaktiiviset oppilaat olivat suhteellisen hyvin mukana harjoitteissa. Palaute ja kokemukset olivatkin pääsääntöisesti positiivisia; omassa tahdissa tekeminen, tuntien erilaisuus, vapaus sekä aivojen erilainen aktivointi aiheuttivat positiivisia kokemuksia. Ylemmillä luokilla kuitenkin myös kyseenalaistettiin, miten jotkut harjoitteet liittyivät liikuntatuntiin. Lisäksi liiallinen vapaus aiheutti epävarmuutta. Itse rentouduin tutkimukseni aikana opettajana ja opin olemaan niin sanotusti paremmin läsnä oppilaiden joukossa. Innostuin tuntirakenteesta, jossa oli rauhallista aivojumppaa ja lopputunnista koko kehoa aktivoivaa hikiliikuntaa, mitä aionkin vaalia tulevaisuudessa.
  • Ronkainen, Annu (2016)
    Tämä etnografinen opinnäyte perehtyy erään pääkaupunkiseudun yläkoulun oppilaiden kehollisuuteen. Päädyin tutkimaan tätä aihetta, sillä koen, että aikamme suhde kehollisuuteen on hukassa. Koen, että tänä päivänä kehoon suhtaudutaan enemmän muokattavana objektina kuin tuntevana ja aistivana inhimillisen olemisen perustana. Tästä huolestuneena halusin selvittää, miten tällainen yhteiskunnassa vallitseva asenne näkyy nuorissa ihmisenaluissa. Teini-iän herkässä vaiheessa olevat kehot kiinnostivat minua, sillä heidän identiteettinsä ja suhteensa maailmaan hakee vielä muotoaan - niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin tässä yhteydessä, sillä tarkastelun kohteena olivat juuri kehossa todentuvat ilmiöt ja vaikutelmat. Nuorten kehollisen olemisen mysteerin selvittämiseksi koulu tarjosi oivan kontekstin. Se on niin fyysinen paikka, jossa suurin osa nuorten keskenään viettämästä ajasta kuluu yhtä lailla kuin se on myös henkinen tila, joka sitoo jokaisen sukupolven samantapaisten kokemusten äärelle. Kouluympäristössä halusin keskittyä nimenomaan välitunneilla tapahtuvaan toimintaan, sillä halusin nähdä, mitä nuoret valitsevat tehdä, kun heillä ei ole ulkoapäin määrättyä tekemistä. Olisiko yhteinen ajankulu vain älypuhelimen näpräämistä vai jotakin muuta? Olisivatko kehot unohtuneet vain istumaan ja poseeraamaan selfieissä? Uteliaisuuteni ja huolestumiseni lisäksi tämän aiheen pariin minua innoittivat erilaiset fenomenologiseen näkemykseen perustuvat teoriat, joiden ydinajatuksena on, että ihmisen oleminen tässä maailmassa on ensisijaisesti kehollista. Keho on se, josta kaikki kokemuksemme kumpuavat ja johon ne palautuvat. Erityisesti minua inspiroivat Sandra Reeven ajatukset kehollisuudesta asenteidemme ja ajatustemme peilinä. Hänen mukaansa ihmisen tavasta liikkua voi lukea tämän suhtautumisesta maailmaan. Tämä ajatus edellä halusin syventää käsitystäni nuorten arkisesta olemisesta ja näin ollen parantaa valmiuksiani tanssinopettajana ymmärtää tanssisalissa kohtaamieni tulevien oppilaiden suhtautumista kehollisuuteen ja siten myös tanssiin. Kehollisuus sekä sen merkitys kiinnostivat minua ennen kaikkea laajana ilmiönä ja olin halukas perehtymään kehojen toimintaan myös tanssisalin ulkopuolella. Tämän opinnäyte kertoo siitä, mitä tapahtui, kun huhti-toukokuussa 2015 soluttauduin kahdeksi viikoksi tarkkailemaan nuorten olemista siinä sosiaalisten normien labyrintissa, jota kouluksi myös kutsutaan.
  • Unkila, Aino (2016)
    Taiteellis-pedagogisen opinnäytetyöni kirjallisessa osiossa tutkin oman taidetekijyyteni nostamia kysymyksiä suhteessa opettamiseen ja siihen, mistä tämä prosessi on lähtenyt liikkeelle ja miten se näyttäytyi opinnäytteeni käytännön osiossa. Keskeisenä kysymyksenä on itse taide toimintana. Miten se tapahtuu ja millä mekanismilla? Miten sitä voi opettaa ja mitä pitäisi käsittää, jotta sitä voisi opettaa? Opinnäytteen käytännöntyössä pyrin luomaan opetusta, jolla tutkin sisäisen rakenteen luomista ja sisäistä impulssia – käsitteitä, jotka koen omassa tekijyydessäni merkittävimmiksi työvälineiksi. Osana tätä tutkintaa oli tilallinen työskentely sekä videokamera. Kirjallinen osio muodostuu johdannosta sekä neljästä esseestä. Esseet ovat täynnä peilimäisiä pintoja ja ajatuksia, joiden välinen suhde on se, mitä koetan tavoittaa. Johdannossa käyn läpi kevyesti opinnäytteeni käytännöntyön, tämän kirjallisen osan lähtökohdat, oman suhteeni näihin, muutamia peruskäsitteitä (mm. posthumanismi ja Pitkänen-Walterin avainkäsitteitä opetuksesta) sekä avaan itse kirjoittamisen prosessista nousseita olennaisia näkökulmia ja ohjeita lukemiseen. Hevonen esseessä puran itselleni merkittävää kokemusta hevosesta esitys taiteenopettajana peilaten sitä Pitkänen-Walterin käsitykseen kuvataiteessa tapahtuvan työhuoneopetuksen rakenteeseen ja käsitteisiin sekä posthumanismiin. Nämä kolme näkökulmaa pyrkii valottamaan vaikeasti tavoiteltavaa tapahtumaa: sisäisen kokemuksen ja maailmasuhteen välistä jännitettä. Tila essee käsittelee neljää oppiani tilasta esitystaiteessa ja näiden suhdetta opinnäytteeni käytännöntyön tilan käyttöön ja valintoihin siinä. Esittelen manipuloivan tilan, rinnakkaisen tilan, konkreettisen tilan ja synergisesti toimivan tilan. Pohdin myös kokemustani teatterisalista ja sitä, miten se vaikutti tilan käyttööni tai siitä ymmärtämiseen ja siten siitä opettamiseen. Video esseessä avaan Barbara Probstin (valokuvataitelija) avulla videokameraan liittyviä käsitteitäni (katse ja kuvakulma) ja niiden suhdetta opinnäytteeseeni. Hevonen, tila ja video esseet käsittelevät lopulta samaa kuin viimeinen (heikko narratio) essee. Jokainen essee koettaa omasta näkökulmastaan käsin ymmärtää, miten voi luoda tilan, jossa sisäinen tarina, sisäinen impulssi voisi olla mahdollinen jokaisella teokseen liittyvällä tekijällä (katsoja mukaan lukien). Koetan hahmottaa, mitä itse asiassa tarkoitan, sisäisellä impulssilla ja miten se on tai ei ole tapahtunut. Mikä sitä tuki? Mikä tuhosi sen? Vastauksia ei ole.
  • Kauppala, Katri (2016)
    Tämä on opinnäytteeni Teatterikorkeakoulun teatteripedagogiikan maisteriohjelmasta. Olen halunnut tässä työssä tutkia, mitä tarkoittaa teoksen sisäinen pedagogisuus. Minkälaisia keinoja taiteella on kurottaa kohti yleisöä ja luoda tekijän ja kokijan tai teoksen ja kokijan välille dialoginen suhde? Miten tällainen suhde voi olla läsnä jo esityksessä? Millä tavalla teoksen raamit tukevat tai eivät tue yhteisen tuntua? Voiko siis pedagogiikka taiteessa laajentua ulos opettamisesta? Voiko pedagogista olla muukin kuin itse teoksen oheen järjestettävä työpaja? Nämä pääkysymykset ohjaavat pohdintaani tässä teatteripedagogiikan maisterin opinnäytteessä. Mitä siis on pedagoginen taide? Termille ei ole tarkkaa määrittelyä. Näkemykseni mukaan pedagoginen taide käsittää sellaiset taideteokset ja esitykset, joissa on tietoisesti valittu jonkinlainen pedagoginen näkökulma. Näitä erilaisia näkökulmia, eli kurotuksia pyrin omalta osaltani pohtimaan tässä työssä. Pedagoginen taide on siis osa taidekasvatusta ja taidepedagogiikkaa, mutta sen piiriin ei voida lukea esimerkiksi työpajaa sellaisenaan, eikä pedagogisen taiteen alle kuulu ryhmäprosessien mekaniikka. Pedagoginen taide keskittyy usein taiteen ja kokijan välisyyteen. Pedagogisuus tulee halusta ja intentiosta. Jos taiteen intentio on olla taidetta, voi sen parissa silti oppia, mutta silloin teos on tehty muista lähtökohdista. Pedagogisuus vaatii pedagogista tarkoitusta ollakseen olemassa. Olen halunnut tässä työssä keskittyä nimenomaan esitystilanteen tai teoksen pedagogisuuteen, eli olen rajannut ulos sellaiset teatteripedagogiset pohdinnat, jotka liittyvät teatterin perinteiseen opettamiseen. Olen kiinnostunut teoksen, tekijän ja kokijan välillä tapahtuvan pedagogiikan mahdollisuudesta. En ole ottanut tähän työhön mukaan työpajoihin tai ryhmäprosesseihin liittyviä kysymyksiä. Voiko pedagogiikka kasvaa taiteen tekijöiden ja harrastajien mukana aina kokijoihin ja katsojiin saakka. Mitä teoksen sisäinen pedagogisuus edellyttää tekijältä? Vastuuta ja halua, sekä pedagogisen intention olemassaoloa. Pedagogisuus on kutsu, eikä käsky. Se on sysäys, sekä valmius ottaa kiinni. Se on halu hypätä mukaan pyörteeseen ja altistua itsekin huimaukselle. Pedagoginen ajatusmaailma ei karta epätietoisuutta, vaan hakeutuu kohti kohtaamista ja kohdattavan esiintuomaa erilaisuutta. Minkälaisia keinoja taiteella on kurottaa kohti yleisöä ja luoda dialoginen suhde? Nykyteatteri on jo tehnyt tutuksi erilaiset esityspaikat ja –tilat. Näiden avulla voidaan luoda otollinen sosiaalinen tila kohtaamiselle. Osallistumisen kautta yksisuuntainen kokemuksen tarjoaminen muuttuu kaksisuuntaiseksi. Ajatusten ja kokemusten jakaminen muuttuu olennaiseksi osaksi paitsi taidetta, parhaassa tapauksessa myös elämänfilosofiaa. Pedagogiikka voi olla tapa hahmottaa teos, sekä tapa olla. Pedagoginen teos kurkottaa yli tekijöidensä. Se hamuaa jollain tavalla kohti kokijaa, eikä tyydy yksisuuntaiseen monologiin. Sen ytimessä on dialoginen oleminen ja kohtaamisen halu. Pedagogisen taiteen tarkoitus ei ole sen enempää tuputtaa totuutta, kuin vältellä vastuuta. Sen tarkoitus on luoda mahdollisuuksia kommunikaatiolle, tuoda näkyväksi erilaisia mielipiteitä ja parhaimmillaan mahdollistaa hetkellinen tila-aika-jatkumo, jossa monenlaisten ihmisten erilaisuuksien verkosto muuttuu näkyväksi ja hyväksyttäväksi.
  • Jokelainen, Janne (2016)
    Teatteriopettajan maisteriohjelman seminaarityössä käsittelin poikien opetusta. Tässä työssäni jatkan sukupuolen tutkimista syventymällä teatteriopettajien sukupuoleen sekä siihen, miten sukupuoli yhtenä sosiaalisena eronteon rakennelmana vaikuttaa oppilaiden tasa-arvoiseen kohteluun teatteritunneilla. Miehet ovat teatteriopettajien joukossa vähemmistönä. Mitä miespuoliset teatteriopettajat ajattelevat sukupuolen vaikutuksesta työssään? Miten he käsittelevät sukupuolta tunneillaan, vai käsittelevätkö? Teenkö itse niin? Miten miehenä oleminen vaikuttaa oppilaiden tasa-arvoiseen kohteluun? Työtäni varten keräsin aineistoa haastattelemalla kahta kokenutta miespuolista teatteriopettajaa, Lassi Alhorinnettä ja Sami Niemistä. Käyn työssäni dialogia heidän näkemystensä kanssa. Olen poiminut kappaleiden lomaan myös otteita omasta työpäiväkirjastani viime vuosien varrelta. Haastatteluista nousseista teemoista käsittelen näyttelijäntyön opetusta, kosketusta, opettajan seksuaalista suuntautumista sekä mieheyden hyötyjä ja haittoja. Pohjustan haastatteluista nousseiden teemojen käsittelyä esittelemällä keskeisiä teoreettisia näyttämöitä. Kerron sukupuolen lisäksi sukupuolijärjestelmän binaarisuudesta. Oletusarvona on, että sukupuolia on kaksi, mies ja nainen, ja että ne ovat toisilleen vastakkaisia. Lisäksi kerron heteronormatiivisuudesta, seksuaalisuuden ja sukupuolen suhteesta, tasa-arvosta sekä intersektionaalisuudesta. Viimeksi mainittu tarkoittaa useiden eronteon kategorioiden kuten esimerkiksi iän, uskonnon, kansallisuuden, sukupuolen ja seksuaalisuuden vaikuttamista yhtä aikaa. Keskeisinä lähdeteoksinani ovat mm. Kate Bornsteinin My New Gender Workbook (2013) sekä Arto Jokisen toimittama Mieskysymys (2012). Tasa-arvo ei koskaan ole valmis ja saavutettu asia, vaan se vaatii jatkuvaa ylläpitoa ja tarkastelua. Työni lopuksi totean, että teatteriopettajan on hyvä tiedostaa omat sukupuolittuneet ajattelutapansa ja toimintamallinsa. Sukupuoli ei suinkaan ole ainoa sosiaalinen eronteon rakennelma, joka teatteritunneilla vaikuttaa. Kuitenkin oppilaat tulevat teatteriopetukseen varhaiskasvatuksen ja peruskoulun sukupuolittuneesta ilmapiiristä, joten sukupuoli on asia, johon jokainen teatteriopettaja joutuu ottamaan kantaa. Kun opettaja tiedostaa sukupuolen ja heteronormatiivisuuden stereotyyppiset ja hierarkioita tuottavat vaikutukset, oppilaiden tasa-arvoinen kohtelu mahdollistuu. Tärkeintä on kohdata jokainen oppilas ilman sukupuoleen liittyviä uskomuksia ja ennakkooletuksia.