University of the Arts Helsinki

 

Publication archive HELDA increases the visibility, use and impact of the University of the Arts Helsinki’s publications. Fully text-based data produced at the University of the Arts Helsinki, such as doctoral theses, MA and Licentiate theses, artistic research, research articles, publication series and education material are stored in the archive. There is Open Access to the data. Data stored in the archive is taken care of and given a permanent web address.

Collections

Recent Submissions

  • Valkeemäki, Anita (2017)
    Anita Valkeemäen väitöstutkimus on sekä omakohtainen että jaettu kertomus tanssin improvisatorisen opettamisen oppimisen matkasta. Tutkimus pohjautuu Valkeemäen vuosien 2008–2010 aikana toteuttamaan liiketeematyöskentelyyn, jonka pohjalta nousevia ajatuksia ja oivalluksia hän asettaa vuoropuheluun työskentelyyn osallistuneilta oppilailta saamiensa palautteiden sekä nähdyn, kuullun, puhutun ja koetun kanssa. Valkeemäki tarkastelee kohtaamisen, katseen, puheen ja halun merkityksiä pedagogisina perusteina, opettamisen kohtuna, josta käsin hän omaa opettamistaan ja opettajuuttaan rakentaa. Tutkimus kulkee kohti improvisatorista opettamista ja sen oppimista, samalla tarkastellen kriittisesti opettajuutta rakentavia käytänteitä ja tapoja. Valkeemäki haastaa itsensä ja muut tarkastelemaan yhä uudestaan niitä uskomuksia, oletuksia ja odotuksia, jotka hiljaisesti määrittävät oman opettamisen tapoja.
  • Purovaara, Johannes (2017)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osassa pohdin kollektiivisen työskentelyä taiteellisissa prosesseissa. Määrittelen tässä tekstissä kollektiivisuuden siten, että taiteellisen työryhmän jäsenet ovat työskentelyssä tasa-arvoisia ja taiteelliset ja työmenetelmälliset päätökset tehdään ainakin jossain määrin yhdessä. Pääkysymykseni on, minkälaiset työryhmässä tehtävät teot lisäävät tätä kollektiivisuuden tuntua ja toteutumista teosprosesseissa. Lisäksi pohdin sitä, minkälaisia taitoja tanssija tarvitsee samanarvoisuutta korostavassa ryhmätyöskentelyssä, jossa ihmisillä toisaalta on vapaus ja toisaalta vastuu tulla näkyviksi enemmän yksilöinä kuin ammattiroolien kautta. Näkökulmani aiheeseeni on, että kollektiivinen työskentelyn tapa manifestoituu päivittäisessä elämässä pieninä tekoina, jotka jokainen vaikuttavat ryhmän ilmapiiriin. Näkökulmani on siis niin sanotusti arkinen. Arkisuudessa tärkein mittari on ajankäyttö. Jotta kollektiivisuus työskentelyssä saavutetaan, sille on budjetoitava aikaa työskentelyajasta. Silloin kollektiivisuus ei jää puheen tasolle, vaan se toteutuu ryhmän jäsenten kehollisessa ja eletyssä kokemuksessa. Pohjaan ajatukseni arkisuudesta Teija Löytösen artikkeliin "Tanssi-instituutioiden kulttuurisia virtoja". Työni keskimmäisen osan alussa kirjoitan siitä, miten erilaisilla tavoilla ihmiset voivat lähestyä kollektiivista työskentelyä. Sen jälkeen avaan teoreettisesti tavoitteellisen ryhmän käsitettä sekä ryhmien toimintaa, tavoitteita ja vaiheita. Lisäksi käsittelen vuorovaikutussuhteissa toteutuvia rooleja ja avaan ajatuksiani ja oletuksiani taiteellisessa työskentelyssä vallitsevista valtasuhteista sekä tanssijan ja koreografin rooleista. Näiden osioiden lähteenä käytän Raimo Niemistön kirjaa Ryhmän luovuus ja kehitysehdot. Seuraavaksi käsittelen ryhmän julkilausumatonta kommunikaatiota minkä jälkeen pohdin tunteiden käsittelemistä ryhmissä. Sen jälkeen avaan vielä dialogisen ja monologisen keskustelun eroja ja luettelen dialogista puheentapaa taiteellisessa työssä mahdollistavia ohjeita. Nämä osiot pohjaan Kirsi Törmin väitöskirjaan sekä Jaakko Seikkulan ja Tom Erik Arnkilin kirjaan Dialoginen verkostotyö. Keskimmäisen osan lopuksi kuvaan dialogisen puheentavan käyttöä Autenttisen liikkeen menetelmän kurssilla, johon osallistuin kesällä 2017. Työni kolmas osa on prosessikuvaus opinnäytteeni taiteellisesta osasta Flashdance. Keskityn kuvauksessani prosessin vahvaan kollektiivisuuteen vaikuttaneisiin tekijöihin. Avaan työskentelyämme omien muistikuvieni kautta. Puran myös auki epätavallista esiintyjäntyötäni teoksessa selittääkseni päätöstäni keskittyä ryhmäprosessin kuvaamiseen. Kuvailen prosessin etenemistä melko kronologisesti, minkä lisäksi poraudun teosprosessin teemoihin. Lopulta avaan kokemustani itse esityksestä ja pohdin lopullisen esityksen suhdetta teosprosessiin. Loppuluvussa summaan yhteen kirjoitusprosessin tuomia löytöjä ja ajatuksia, katsahdan prosessin alkujuurille ja ymmärrän tavoittaneeni jotain sille alun perin asettamistani tavoitteista.
  • Markkula, Outi (2017)
    Tässä kirjallisessa opinnäytteessä aiheenani on työ. Pitkien opintojen jälkeen olen vihdoin valmistumassa ammattiin: tanssitaiteilijaksi. Valmistumisen kynnyksellä yritän hahmottaa, mitä ammatissa toimiminen käytännössä tarkoittaa. Kirjoitan työn tekemisestä konkreettisen työesimerkin, Ulkorastilla-projektin, läpi. Ulkorastilla on Anna Kuparin kanssa toteuttamamme "oma taiteellinen projekti", eli eräänlainen varjolopputyö. Dialogimuotoisessa johdannossa vyörytän esiin ryöpyn ääniä, jotka kilvan keskustelevat aiheeni ympäriltä. Johdanto toimii paitsi introna opinnäytteeni teemoihin ja Ulkorastilla-projektiin, myös tapaan, jolla kirjoitan. Pyrin tekstissäni moniäänisyyteen: spontaani, analyyttis-teoreettinen ja henkilökohtainen käyvät keskustelua läpi tekstin. Sisällöllisessä ja metodologisessa johdannossa tarkennan taktiikoita, joiden avulla eri ääniä kutsutaan esiin. Pelkään ja haaveilen kuvaa näkökulmaa, jolla lähestyn tulevaisuutta. Se ei ole optimaalinen, mutta toivoa on. Luvussa Tanssi kohtaamisen tiellä kuvaan Ulkorastilla-projektin vastaanottoa kahdessa erilaisessa instituutiossa: palvelutalossa ja tanssifestivaalilla. Reaktioiden avulla tuon esiin asenteita, joita ulkopuolelta asetetaan esimerkiksi tanssin, esityksen, tiedon ja asiantuntijuuden käsitteisiin. Pohdin ennakkoasenteiden merkitystä kohtaamisen tapahtumassa. Lisäksi kirjoitan tiedon ja vallan sekä ajan ja ajattelemisen suhteesta. Pidän arvokkaana erimielisyyttä, jota vasten minun tulee mahdolliseksi piirtää omaa ajatteluani esiin. Sitten on vuorossa Väliaika. Epäusko valtaa, hermostun. Ennen seuraavaa pitkää lukua tulee tarpeelliseksi paikantaa, missä seison. Olen huolissani lähdekirjallisuuden ja oman ääneni sekoittumisesta: kuka täällä oikein puhuu? Lopulta löydän jälleen syyt, miksi lähteisiini tartuin. Luvussa Asenteet työelämän kohtaamisen tiellä tongin lähdemateriaalejani löytääkseni selityksen kiusalliselle ajatusvääristymälle: jokin estää minua näkemästä tanssitaiteen tekemistä oikeana työnä. Löydän ajattelustani kaksi työn tekemiseen liittyvää uskomusta: työn kuuluu olla raskasta ja siitä kuuluu saada palkkaa. Pohdin työn tekemisen motiiveja, työn ja vapaa-ajan välistä liukumaa sekä rahan läsnäoloa taidekeskustelussa. Katson tulevaan kasvavalla kauhulla: työelämä näyttäytyy kiireenä ja kilpailuna, jossa levolle ei ole sijaa. Pohdin, millaisia ajallisuuksia taiteen tekeminen tarvitsee ja kuinka ne ovat ristiriidassa jatkuvan kasvun ideologian kanssa. Kirjoitan kilpailuympäristöstä, joka altistaa turvattomuuden tunteelle ja ylläpitää vaihtoehdottomuutta sekä työn tekemisen käytänteissä että yksilön ajattelussa. Päätän luvun pohtimalla, miksi kriisipuhe lannistaa ja kuinka ongelmat voisi ehkä sittenkin nähdä ratkaisuina. Loppupäätelmissä en summaa mitään, vaan annan yksityiskohdan puhua puolestaan. Epilogi on loppukevennys.
  • Konnaris, Petros (2017)
    Nakedness can mean not wearing any clothes but it could also mean not having your socks on. I see nakedness as a social construct that can shift meanings depending on the context, the culture and the subject(s) being or not being naked. In Approaching Nakedness and Its Problematics I use personal experiences I had in Europe and Thailand, the words Naked, Nude and Τίτσιρος (:Titsiros), borrow ideas from Donna Haraway, the trans philosopher Talia Mae Bettcher, and the indigenous scholar Irene Watson to introduce the multiplicity of nakedness. I present some of the problematics of nakedness such as objectification, male gaze, exhibitionism and voyeurism, toxic masculinity, gender binaries, and normalized body images. Afterward, I present queer and feminist theories of Judith Butler, Diane Ponterotto, and Talia Mae Bettcher on how to resist those problematics. I then contextualize my work in relation to other artists, their work and the mentioned problematics. I continue with my artistic project A Bathing Performance, a 1-1(one with one) happening of nakedness and care, presenting my methodology, my aims, my reflections and observation. In the project, I limit the spectrum of nakedness and focus on nakedness as an intimate, platonic act. Additionally, I introduce the term one with one and explore performance as a meeting, a mutual, interconnected exchange with another person. I approach both nakedness and the performance as a multiplicity, a range of options and choices that one can decide how, when and where he/she/they want to experience nakedness. The written part of my thesis includes an academic text and a handwritten book: a replica of the scorebook I used in the performances in June 2017 which includes the updated version of my 30 bathing scores/proposals.
  • Hyvärinen, Mari-Helen (2017)
    I mitt arbete reflekterar jag kring giftig och icke-giftig kommunikation inom kollektiva, konstnärliga processer. Jag skriver om mina erfarenheter inom teatern, främst skådespelarutbildningen vid Konstuniversitetets Teaterhögskola i Helsingfors och försöker sätta ord på mina upplevelser, för att spegla dem med litteratur av olika slag. Jag försöker se vilka kommunikationsmodeller som förmedlats via utbildningen, och därigenom få syn på vad som påverkar mig i min kommunikation i kollektiva, konstnärliga processer. Jag hoppas att det här hjälper mig att bättre kunna välja vad jag vill ta med mig och tänka kring hur jag vill jobba i framtiden. Jag funderar kring användande av makt i kommunikation och vad det kan ha för konsekvenser. Som inspiration och modell för nya kommunikationsstrategier presenterar jag Thomas Gordons metoder: aktivt-lyssnande, jag-meddelanden och båda vinner-metoden. Jag undrar hur det skulle vara möjligt att skapa en miljö där de olika individuella behoven tas i beaktande och skapandet får utgå från dessa omständigheter. Jag gör ett första försök att skriva om min dröm, där trygghet står som grund för en miljö där gruppens kreativa ideer och kunnande tas tillvara, där den som belyser ett problem inte blir problemet. Slutligen presenterar jag icke-giftiga strategier att använda i giftiga miljöer, d.v.s. hur det går att främja kommunikation, som inte baserar sig på maktbruk, i en miljö där maktbruk förekommer. Jag låter poetiska inslag utgöra det undermedvetna, en andra röst i mitt arbete, som diskuterar med den mer noggrant formulerade texten.
  • Sandqvist, Otto (2017)
    I detta arbete har jag valt att juxtapositionera kuratering som metod och dramaturgiskt/dramaturgens arbete. Jag har gjort detta för att reflektera över mitt eget arbete som dramaturg och föreställningsgörare och för att reflektera min egen relation till det kontemporära konstfältet och dess produktionsmodeller. Kuratering blev av intresse för mig då jag fungerade som arbetsledare när vi skulle sätta upp min slutarbetspjäs Celeste. Celeste blandande pjäs och utställningsform och föreställningssituation och utställningssituation och ställde som pjäs frågan om regi kontra kuratering. Funderandet på kuratering som metod har i detta arbete främst skett på två nivåer. Dels som metod inne i enskilda produktioner (som i fallet Celeste) och dels som kontextualiserande verktyg för att kunna överblicka det kontemporära nyliberalistiska performativa konstfältet och dess krav. I inledningen till arbetet klargör jag från vilken position jag skriver detta examensarbete. Jag går även igenom fältets krav på den icke-etablerade konstnären och klargör för nyliberalistiska tendenser på den kontemporära marknaden. I andra kapitlet behandlar jag mitt konstnärliga slutarbete Celeste, hur Celeste som pjäs fick mig att förhålla mig motstridigt och ontologiskt till regisserande och hur Celeste inte anpassade sig till konventioner om pjäs, föreställning eller regi och hur kuratering som metod då blev aktuellt för mig. Vidare skriver jag om utställningen som format, utställningsdramaturgi och det vita galleri utrymmet som koncept. I det tredje kapitlet klargör jag först vad det var som fick mig att juxtapositionera kuratering och dramaturgiskt arbete. Jag skriver om hur båda arbetsbilderna och -identiteterna varit i en stark upplyft sedan 1980-1990 talen, hur det för tillfället finns något för samtiden uttryckande i dem och vad som de kan tänkas ha gemensamt. Jag går igenom kuratorns arbetsbilds historia fram till den kontemporära uppfattningen av arbetet och funderar sedan kort på samtida kuratergin och 'att kuratera' som ett kontemporärt livsstilskoncept. Jag går även igenom dramaturgens historia/genealogi fram till den kontemporära uppfattningen av arbetet och de kontemporära kraven dramaturgen ställs. I fjärde kapitlet går jag tillbaka till att fundera på produktion, produktionsmodeller och kontexterna för vår produktion. Jag gör detta för att fundera på hur jag själv kan fungera som autonom entitet på fältet och för att ha en uppfattning om fältets (sociala och institutionella) konventioner, verksamhetsmodeller och trender. Jag funderar på närheten av det kontemporära konstfältets och den nyliberalistiska marknadens egenskaper och hur man kunde vara verksam på fältet på ett icke-marknadsaffirmerande sätt. Jag funderar även på retoriken/politiken emellan orden kreativ och konstnärlig. I sammandraget försöker jag summera vad jag funderat på under skrivprocessen och vad för följdfrågor lyfts upp. Jag presenterar vissa motstridigheter som jag själv upplever i fältet , fältets krav och den egna verksamheten.
  • Kinnunen, Maarit; Luonila, Mervi; Koivisto, Juha (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
  • Saloranta, Elina (2017)
    Laatukuvia ja kirjallisia kokeiluja on artikkelimuotoinen tutkielma kuvan, sanan ja äänen vuorovaikutuksesta. Se koostuu viidestä esseestä, jotka on julkaistu tai julkistettu erilaisilla taiteellisen tutkimuksen foorumeilla, ja yhteensä seitsemästä videoteoksesta. Teoksista viimeinen on sanaton epilogi. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu kirjeen muotoon laadittu johdanto. Tutkimukseni aihe juontaa juurensa siitä ihmeen kaltaisesta kokemuksesta, jossa ääni saa kuvan elämään, ja siksi kysymyksenasetteluni ovat varsin käytännöllisiä: ”Mitä tapahtuu, jos laitan tähän lusikan helähdyksen? Entä jos siirrän sitä muutaman sekunnin eteenpäin?” Aiheen käsittely ei rajoitu kuitenkaan pelkkiin teoksiin, sillä työn kuluessa olen ymmärtänyt, että myös kirjoittaminen on kuvan, sanan ja (oman) äänen tutkimista. Tekstien puolesta opinnäytteeni voidaankin liittää kokeilevan tutkimuskirjoittamisen traditioon. Jokaista esseetä tehdessäni olen miettinyt: ”Voiko näin kirjoittaa? Onko tämä hyväksyttävää tutkimusyhteisössä?” Tekstini ovat kokeiluja myös siinä mielessä, että tutkin niissä erilaisia kirjoittamisen lajeja. Ensimmäisessä esseessä ”Tangon oppitunti – tutkielma empiirisen tieteen ja taiteen kohtaamisesta” tutkiminen kohdistuu tieteellisiin teksteihin, vaikka lopputulos onkin lähinnä käsitetaidetta, tieteellä leikittelyä. Toisessa esseessä (”Miltä hiljaisuus kuulostaa?”) kokeilen dialogin kirjoittamista, kolmannessa (”Hienopesu 40 astetta”) pidän päiväkirjaa ja neljännessä (”Videoteos laatukuvana”) tarkastelen kaunokirjallisia keinoja kirjailija Riina Katajavuoren avustuksella. Viides artikkeli ”Lohdutusten arkisto” on kokeiluistani radikaalein, sillä siinä kuvittelen, että essee on talo, jossa on erilaisia huoneita, ja kysyn, voisiko tutkimustekstiä rakentaa samalla tavalla kuin kuvaa. Kysymys liittyy laajempaan pohdintaan siitä, miten kirjoittaa kuvataiteilijana, ja sitä voidaan pitää yhtenä tutkimukseni lopputuloksista. Toinen lopputulos on tanskalaisen Vilhelm Hammershøin (1864–1916) sisäkuvista koostuva videoteos Voices of Consolation (2014). Toki muutkin teokset ovat lopputulemia – eivät siis aineistoa – mutta koen, että ne ovat jonkinlaisia välitilinpäätöksiä, kun taas Voices on koko tutkimukseni summa, laatukuvamaalarin kisällintyö. Opintojeni sivutuotteena olen nimittäin oivaltanut, että vaikka teen videoita, sisimmältäni olen maalari, ja teokseni ovat eräänlaisia nykyajan laatukuvia eli taulumaisia kohtauksia jokapäiväisestä elämästä. Tutkimukseni menetelmät heijastelevat sitä, millä tavalla teen taidetta: pystytän kameran kotilaboratorioni nurkkaan ja katson, mitä tapahtuu. Jos en muuta ehdi, pidän päiväkirjaa tai kirjoitan kirjeitä. Keskeiseksi menetelmäksi on muodostunut myös ”vieraiden kutsuminen” eli avun pyytäminen toisilta taiteilijoilta tai tutkijoilta. Kirjailija Riina Katajavuoren lisäksi tutkielmani vieraisiin kuuluvat mm. äänisuunnittelija Tatu Virtamo ja graafikko Jorma Hinkka sekä Pohjoismaisen kesäyliopiston taiteellisen tutkimuksen opintopiiri. Heidän ansiostaan työskentelyni ei ole ollut yksinäistä puurtamista vaan kollektiivista leikkiä, ”labraamista” siinä mielessä kuin sanaa käytetään esittävien taiteiden piirissä. Opinnäytteeni julkaisualusta on kansainvälinen taiteellisen tutkimuksen tietokanta Research Catalogue, joka mahdollistaa esseiden ja videoteosten julkaisemisen yhdessä.
  • Lehikoinen, Kai; Vanhanen, Elise (2017)
  • Siren, Eero (2017)
    Eero Siren kertoo väitöstutkimuksensa kirjallisessa osiossa taiteellisen elämäntarinansa alkaen siitä, millaisia luentoja hän kuuli lapsena työväenopistossa ja millaisiin kulttuuritapahtumiin vanhemmat hänet veivät. Hän kertoo myös sukunsa tarinan 1900-luvun alun huutolaisuudesta sisällissotaan, talvi- ja jatkosotaan ja suurten ikäluokkien syntyyn ja muistelee malmilaista perhettään. Tältä osin hänen työnsä lähestyy kulttuuriantropologista kuvausta sodanjälkeisen työväestön sivistystahdosta. Toisaalta tutkimus kirjoittaa suomalaisen nukketeatterin historiaa ja sijoittaa sen kansainväliseen kontekstiin. Sirenin elämäntarina ja nukketeatterin historia nivoutuvat yhteen teoksen Nukketeatterin historia komeljanttareiden kertomana syntyprosessissa. Miten tekijän oma maailma vaikutti työn syntyyn hänen valmistaessaan esityksenomaista luentoa nukketeatterin historiasta 3–6-vuotiaille päiväkotilapsille? Eero Siren (s. 1946) on teatterintekijä, joka on 1970-luvulta lähtien toiminut dramaturgina, ohjaajana, näyttelijänä ja teatterinjohtajana useissa suomalaisissa teattereissa. Hän on näytellyt nukeilla myös Nukketeatteri Vihreässä Omenassa ja television Noppa-sarjassa.
  • Westerinen, Justiina (2017)
    Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssinopettajan ja teatteriopettajan maisteriohjelmat ovat 20 vuoden ajan kouluttaneet esittävän taiteen opettajia, joilla on valmiudet sekä ihmisten kohtaamiseen että taiteen vaalimiseen. Koulutus on synnyttänyt erityistä taiteellista ominaislaatua ja uudenlaista taiteellista toimintaa, joka voi vastata tulevaisuuden moniin haasteisiin ehdottamalla toisenlaisia havaitsemisen, ajattelemisen ja yhdessä olemisen tapoja ja reagoimalla herkästi todellisuuteen. 20 vuodessa ohjelmista on valmistunut 97 tanssinopettajaa ja 85 teatteriopettajaa. Neljä valmistunutta on suorittanut myös alansa tohtorintutkinnon. Lisäksi yhteensä 32 tanssi- tai teatterialan maisteria on suorittanut erilliset opettajan pedagogiset opinnot. Valmistuneita toimii erityisesti taiteen perusopetuksessa, vapaan sivistystyön oppilaitoksissa, ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa, mutta myös peruskouluissa ja lukioissa. Maisteriohjelmien koulutussuunnittelijana on lähes koko niiden olemassaolon ajan toiminut FM Justiina Westerinen, joka on koonnut yksiin kansiin tanssi-ja teatteripedagogiikan koulutusalojen syntyhistoriaa ja nykypäivää. Aineistona hänellä on ollut oman kokemuksensa ohella monipuolista materiaalia pöytäkirjoista opiskelijapalautteisiin. Kirjassa on runsas kuvitus.
  • Porkola, Pilvi (2017)
    The aim of this book is to offer perspectives on performance art practice with a focus on teaching. This subject has been rarely approached in the literature and this book gives insights and inspiration for all those teaching performance art as well as to anyone else interested in this art form. The first part of the book comprises articles by five performance artist, scholars and teachers: professor Ray Langenbach, Dr Annette Arlander, Dr Hanna Järvinen, Dr Tero Nauha and professor Pilvi Porkola. Each article gives different perspectives on performance art. But as we know, performance does not happen in words but in action, so the second part of the book is a collection of performance art exercises from 44 artists functioning here as calls to act.Julkaistu myös verkkoaineistona.
  • Tekijä, Author; Toinen, Author (2017)
  • Humalisto, Tomi; Karjunen, Kimmo; Kilpeläinen, Raisa (2017)
    Valosuunnittelun koulutus aloitettiin Teatterikorkeakoulussa vuonna 1986. Siitä asti teatteritaiteen maisterin tutkintoon johtavan koulutusohjelman opetus on ollut sekä taiteelliseen että tekniseen osaamiseen keskittyvää ja opiskelijoiden taiteilijaidentiteettiä tukevaa. Aikansa rohkea avaus vaikutti syvästi suomalaiseen esittävien taiteiden kenttään; taiteelliset työryhmät ovat saaneet uudenlaisia osaajia - taiteilijoita, ajattelijoita, suunnittelijoita ja toteuttajia, jotka osallistuvat kokonaistaideteosten luomiseen. Kirjoituskokoelma Avauskulmia – Kirjoituksia valosuunnittelusta valottaa valosuunnittelun tai sen koulutuksen historiaa sekä valosuunnittelijoiden työskentelyä, identiteettiä ja siihen liittyviä tekijyyden määrittelyitä. Lisäksi pureudutaan visuaalisen havainnon, läpinäkyvyyden käsitteen ja teknologiasuhteen kysymyksiin. Kirjoituskokoelma juhlistaa osaltaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun koulutuksen 30-vuotista taivalta.
  • Bredenberg, Mikko (2017)
    Taiteellisen väitöstutkimukseni aiheena on näyttämöllinen kuvittelu. Olen taiteellis-tutkimuksellisia esityksiä tekemällä ja taiteellis-tutkimuksellisiin työprosesseihin liittyviä kokemuksiani tarkastelemalla pyrkinyt ymmärtämään näyttämölliseksi mielikuvaksi ja näyttämölliseksi kuvitteluksi kutsumieni ilmiöiden luonnetta. Tutkimukseni koostuu kahdesta esityksestä ja niihin liittyvistä työprosesseista sekä kirjallisesta osasta. Tutkimukseni ensimmäinen taiteellinen osa oli vuonna 2010 ensi-iltansa saanut Meille jäävät salaisuudet -esitys. Esityksen jälkeen työstin tutkimukseni kirjallista osaa ja tein taiteellis-tutkimuksellisia esityskokeiluita, jotka muodostivat osioita viimeiseen tutkimusesitykseeni. Viimeinen tutkimusesitykseni Taideyliopiston Teatterikorkeakoululla joulukuussa 2016 näyttämöllisti taiteellisen tutkimukseni johtopäätökset. Tutkimusprosessissani tämä kirja sijoittuu väitöstutkimukseni ensimmäisenä taiteellisena osana tarkastetun Meille jäävät salaisuudet -esityksen ja tutkimukseni johtopäätökset näyttämöllistäneen tutkimusesityksen väliin. Tarkastelen tutkimuksessani näyttämölliseksi kuvitteluksi kutsumani kuvittelemisen tavan ruumiillisuutta. Kuvittelun tarkastelu tapahtuu näyttelijäntyöllä. Kuvaan tutkimukseni kirjallisessa osassa, miten näyttelijäntyöni ja näyttämöllisen kuvittelun fenomenologinen tarkastelu kietoutuvat toisiinsa ja muodostavat taiteellisen tutkimukseni tutkimusmenetelmän. Esittelemäni tutkimusmenetelmä itsessään onkin tutkimukseni yksi keskeinen tutkimustulos. Lisäksi kohdistan huomioni taiteellisen työskentelyni kannalta siihen, miten työskentelyni näyttelijänä etenee, kun työskentelyni lähtökohta näyttelijänä on näyttämöllinen mielikuva, jonka perustalta alan tehdä esitystilaa koskevia materiaalisia ratkaisuja. Kiinnostukseni kohdistuu siihen, miten näyttelijäntyöni hahmottuu, kun taiteellisen työskentelyni kohteena on näyttämö, roolin valmistamisen ja roolihenkilön rakentamisen sijaan. Tutkimuksessani näyttelijästä tulee "näyttämöllepanija" ja tässä mielessä myös ohjaaja. Tällä taiteellisessa työskentelyssäni tarkastelemallani siirtymällä on merkitystä näyttelijäntaiteen käsittämisen kannalta ja sillä on nähdäkseni vaikutusta siihen, miten työskentelytavat teattereissa voisivat tulevaisuudessa muotoutua. Tarkastelen myös sitä, miten toimin näyttelijänä eräänlaisena yleisön johdattelijana ja ohjaajana. Taiteellisen tutkimukseni kirjallisessa osassa avaamani lähestymistapa näyttämöllisen kuvittelun tarkasteluun ja esitysten rakentamiseen ei ole pelkästään erityisen näyttelijäntekniikan kuvaus. Esiin tuomistani näyttämöllisten mielikuvien tarkastelutavoista hyötyvät nähdäkseni teatterintekijät ammatinkuvaan katsomatta. Uskon myös tarjoavani näköaloja ylipäätään kuvittelun fenomenologiasta ja kuvittelun filosofiasta kiinnostuneille.