University of the Arts Helsinki

 

Publication archive HELDA increases the visibility, use and impact of the University of the Arts Helsinki’s publications. Fully text-based data produced at the University of the Arts Helsinki, such as doctoral theses, MA and Licentiate theses, artistic research, research articles, publication series and education material are stored in the archive. There is Open Access to the data. Data stored in the archive is taken care of and given a permanent web address.

Collections in this community

Recent Submissions

  • Lehtinen, Lauren (2020)
    Kirjallisessa opinnäytetyössäni kerron omista töistäni haastattelumuodossa. Avaan kokemuksiani elokuvantekemisestä. Sekä mitä se merkitsee minulle. Tämän lisäksi tuon elokuvaajan äänen kuuluviin, koska kuvaaja on erittäin olennainen tekijä elokuvaa tehdessä. Pyrin myös avaamaan elokuvasanastoa sekä antamaan vinkkejä käsikirjoittamiseen. Ensimmäisessä luvussa kerron siitä, miten olen tullut tähän pisteeseen ja avaanelokuvaprojektejani. Elokuvani, joista puhun eniten ovat taiteellinen opinnäytetyöni King of the West sekä aiempi tuotanto The Animal Trilogy. Molemmat työt olen tehnyt itsenäisesti ilman rahoitusta. Toisessa luvussa elokuvaaja Aki Virtanen haastattelee minua. Haastattelussa kerron kokemuksiani näyttelemisestä, ohjaamisesta sekä käsikirjoittamisesta. Kerron myös unelmaroolista ja millaisia elokuvia olisi kiva ohjata. Kolmannessa luvussa minä puolestaan haastattelen Aki Virtasta. Halusin kysyä häneltä kysymyksiä sekä antaa mahdollisuuden kuulua, koska olen tehnyt hänen kanssaan paljon töitä. Kysyn häneltä mm. ”Millainen ohjaaja on ihanneohjaaja?” ja ”Olisiko sinulla jotakin vinkkejä näyttelijöille?”. Neljännessä luvussa annan vinkkejä käsikirjoittamiseen oman kokemukseni pohjalta sekä annan esimerkin eri kuvakoista. Viimeisessä osiossa puhun Teatterikorkeakoulusta sekä tulevaisuudesta. Kerron kuinka kouluun pääsy oli unelman täyttymys ja viimeiseksi mainitsen oman elokuvatuotantoyhtiöni Dacapost Films Oy:n.
  • Pyykönen, Sari (2019)
    Tämän tutkielman tehtävänä oli selvittää, noudattaako introitus ”Herra on minun turvani” alukkeen deklamaation ja sävelpartikkelien lainautumisen osalta niitä Michael Bartholdi Gunnæruksen sävelmänmuokkauksen periaatteita, jotka on määritelty Jorma Hannikaisen väitöskirjatutkimuksessa Suomeksi suomalaisten tähden – Kansankielisen tekstin ja sävelmän suhde Michael Bartholdi Gunnæruksen suomenkielisessä Officia Missæ -introituskokoelmassa (1605). Tutkielman lähteinä käytettiin Gunnæruksen Officia Missæ -introituslaulukokoelmasta Hannikaisen laatimaa käytännöllistä editiota, digitaalista kuvakopiota Officia Missæ -käsikirjoituksesta ja Henricus Thomae -boken 68v. -käsikirjoituksesta, jossa on tutkittavan laulun latinankielinen esikuva Factus est dominus. Tutkielman taustaluvuissa tehtiin selkoa moodeista ja tarkasteltiin Gunnæruksen sävelmänmuokkauksen yleisiä periaatteita. Analyysiluvussa tarkastelun kohteeksi tarkentuivat erityisesti laulun tekstivalinnat, sentonisointi sekä aluke ja deklamaatio. Sävelmävertailussa kävi ilmi, että Gunnæruksen sävelmänmuokkaus noudattaa myös tämän introituksen tekstivalinnan, sentonisoinnin sekä alukkeen ja deklamaation kohdalla niitä laajempia periaatteita, jotka Hannikainen väitöskirjassaan määritteli.
  • Caldas Vianna, Bruno (2020)
    This article uses the exhibition “Infinite Skulls”, which happened in Paris in the beginning of 2019, as a starting point to discuss art created by artificial intelligence and, by extension, unique pieces of art generated by algorithms. We detail the development of DCGAN, the deep learning neural network used in the show, from its cybernetics origin. The show and its creation process are described, identifying elements of creativity and technique, as well as question of the authorship of works. Then it frames these works in the context of generative art, pointing affinities and differences, and the issues of representing through procedures and abstractions. It describes the major breakthrough of neural network for technical images as the ability to represent categories through an abstraction, rather than images themselves. Finally, it tries to understand neural networks more as a tool for artists than an autonomous art creator.
  • Dornik, Manca (2020)
    Learning and performing contemporary art music is considered among many students and teachers as a music, which is demanding, complex to understand and easily brings out the extremes of the learning and performing ways of processing information, but also bringing out also wide possibilities of co-creating art with another artists and diverse usage of new technologies, practices and multi disciplinary projects. Awareness of diverse inputs from always changing and developing contemporary music culture, evokes in nowadays artists an extensive spectrum of diverse formations for navigating throughout learning, teaching, performing and thinking processes. Being mindful contemporary artist brings out all above, with usage of own perception and understanding of arts, leading to the usage of several intelligences, either consciously or unconsciously, towards the holistic approaches and diverse ways for contemporary art music practices - an area that should be investigated with help of neuroscience in the future. Leading on The Theory of Multiple Intelligences developed by Howard Gardner, this seminar thesis conducted in Finland, at the Sibelius Academy of The University of the Arts Helsinki, is a qualitative research about the connections among the intelligences on how the four experienced teachers, performers and professors (Ph.D. Mieko Kanno, DMA Veli Kujala, DMA Mika Väyrynen and DMA Juho Laitinen) describe their teaching, performing experiences and understandings of contemporary art music. Their valuable experiences within this field of music are understood throughout Gardner’s multiple intelligence theory, describing what intelligences do certain occasions raise in them, including sharing their experiences about how several inputs from their own lives are contributing to the perception and broadening aspect of contemporary art music. The findings suggest that considering only musical intelligence as an only possible intelligence for musicians, is not the case for any kind of music, whereas especially inside the contemporary art music, the ‘mindful contemporary artist’ should possess, or be aware between all of the possible intellects. This paper concludes with a realization (with the support from both literature and the qualitative research semi-structured interviews) that mindful contemporary artist also possesses, either on subconscious or conscious levels, the visual-spatial intelligence, the linguistic intelligence, the logical-mathematical intelligence, the bodily-kinesthetic intelligence, the intrapersonal and the interpersonal intelligences and the naturalistic intelligence, with leaving open suggestions for reader and his/her own interest to ‘digest’ and start thinking and forming own personal conclusions about this subject of research.
  • Laine, Verna (2020)
    In this thesis the author introduces a concept (leap of faith) and traces back its practical application as an artistic-pedagogical premise and method in the making of a performance (Leap Beyond). The central concept and the concepts surrounding it have been explored by the author previously in another artistic research context (wherein the author theorised a possible approach to actor movement training based on the concept of a leap of faith) and have been expanded and explored further in this thesis. The thesis focuses around two questions: 1) How do I (the author) as an art pedagogue implement ideas of Leap of Faith in a rehearsal process for a performance? 2) What kind of pedagogy does this call forth? The first question allows the author to map out the training and rehearsal process towards the performance Leap Beyond in the light of the concept of a leap of faith and relate them with the surrounding concepts of anxiety, the unknown and that-which-is-not-yet. The surrounding concepts enable the author to contextualise and place the work within a larger discourse on art practice, art pedagogy and learning. The author presents and outlines the practical application and means with which the implementation of ideas of a leap of faith was made, with specific focus on the aerial work and the developments towards it. The second question acts as a follow-up question that opens up possibilities for further investigation in the future. It allows the author to reflect on the pedagogical choices that were made before and during the process. Through the second question it also becomes possible for the author to reflect on features about the work that have clarified their meaning to the author only after the official part of the production process had come to an end. The author concludes the thesis by proposing potential future developments and prospects.
  • Perttunen, Johanna (2020)
    Opinnäytetyöni on muodoltaan taidepedagoginen tutkielma, jossa kysyn: Millaisia työkaluja ja toimintatapoja taidepedagogi voi kehittää auttaessaan osallistujia avartamaan kokemustaan taideteosta kohdatessa? Mitkä olisivat pedagogisesti sopivat toimintatavat auttavat toisia kohtaamaan taideteoksia? Millaisia työkaluja ja kysymyksiä kurssikokeiluni tuo esiin tämän kysymyksen valossa? Lähestyn näitä kysymyksiä tutkielmani taidepedagogisen kurssikokeilun avulla, jonka järjestin alkuvuodesta 2020. Kurssikokeilu toimii työni käytännöllisenä tutkimusmenetelmänä, keskeisenä aineistona sekä tutkimustuloksena. Kurssiohjelmaan kuului kolme eri teosvierailua. Jokainen vierailu oli eri taidekohteessa, jotta kurssilaiset saisivat kokemusta eri taiteenalojen teosten kohtaamisesta. Teosvierailujen kohteet olivat Tatsuo Miyajiman teos Sky of Time Espoon modernin taiteen museossa, Berstad/Helgebostad/Brunin esitys Phantasmagoric Tanssiteatteri Zodiakilla sekä Arturo Tallinin konsertti Musiikkitalolla. Ennen jokaista vierailua valmistauduimme taiteen kohtaamiseen harjoitteiden ja tehtävien avulla, jotka olin valinnut erikseen jokaista taidevierailua silmällä pitäen. Kurssilaiset saivat vierailuja varten ohjeet, jotka sisälsivät harjoitteita ja joita olimme harjoitelleet etukäteen. Osallistujat kirjoittivat minulle teosvierailujen jälkeen reflektiot, joissa he kuvailivat kokemustaan sekä teosvierailusta, että ohjeissa olevista harjoitteista. Nämä reflektiot toimivat opinnäytetyöni keskeisenä aineistona. Kuvaan opinnäytetyössäni kurssikokeilun eri vaiheet käymällä läpi jokaista teosvierailua varten valmistavan harjoituskerran sekä itse teosvierailut. Nostan esiin jokaisesta teosvierailusta keskeisimpiä havaintoja, joita tein kurssilaisilta keräämistäni reflektioista. Myöhemmin opinnäytetyössä pohdin aineistosta nousseita laajempia taidepedagogisia teemoja ja kysymyksiä. Teemoina ovat taiteen tekemisen tärkeys, ei-ymmärtämisen tuska, läpinäkyvä ja heittäytyvä pedagogi. Lopuksi tarkastelen omaa taidepedagogin rooliani ja vastuuta työssä, jossa saatan toisia ihmisiä kohtaamaan taideteoksia ja jakamaan tästä nousutta kokemusta. Työni keskeisimpinä teoreettisina lähteinä toimivat Marjo Räsäsen teokset Sillanrakentajat: kokemuksellinen taiteen ymmärtäminen (2000) sekä Visuaalisen kulttuurin monilukukirja (2015). Muita tutkielmani keskeisiä taidepedagogisia lähteitä ovat kolme artikkelia kirjasta Taiteen jälki: Taidepedagogiikan polkuja ja risteyksiä (toim. Anttila, 2010). Käytän teoksesta erityisesti Liora Breslerin (2010) artikkelia Epilogi: Taiteen vitaalisuus ja pedagoginen voima, Eeva Anttilan (2010) artikkelia Taiteen tieto ja kohtaamisen pedagogiikka sekä kirjan Johdantoa, jolla on useita eri kirjoittajia.
  • Tuoresmäki, Heini (2020)
    Opinnäytetyössäni perehdyn kehomuistiin. Keskityn kehon muistamiseen, kehoon kerääntyneisiin kokemuksiin; niiden aktivoimiseen ja herättelyyn. Ensimmäiseksi työssäni pyritään käsitteellistämään lukijalle ihmisen muistia ja ymmärtämään kehollista tietoa teorian myötä. Käsitteiden ja määritteiden pohjalta sekä Efva Liljan koreografiseen työskentelyyn perehdyttyäni loin harjoituksia, joiden ajattelen herättelevän kehomuistia ja siirtävän keskittymisen kehollisuuden havainnointiin. Harjoitukset ja kiinnostus nähdä, miten kehomuistot kehollistuvat, johtivat opinnäytetyön taiteelliseen työskentelyyn, lyhytelokuvan valmistamiseen ”Waste of Mind”. Lyhytelokuva näyttää läheltä, miten muistot ja kokemukset näkyvät kehossa, ja miten ne pyrkivät ihmisestä ulos. Elokuvan kolme esiintyjää ilmentävät aihetta heidän kehollisuudestaan käsin. Lyhytelokuva paljastaa sen, että yksilö kantaa paljon itsessään; kokemuksia, huolia, jännitystä, väsymystä, toisten sanoja ja suhtautumista. Negatiiviset muistot nousivat helpommin kehosta esiin. Nimesin ne mielenjätteiksi. Mielenjätteet ovat niitä tunteita ja kokemuksia, jotka vuotavat kehostamme läpi. Kehomuistoja ei pääse pakoon, vaan ne vaikuttavat muun muassa siihen, miten vastaanotamme eri tilanteet elämässä ja miten toimimme sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Taiteellisen työni innoittajana toimi ohjaaja Jerzy Grotowskin ajatukset kehomuistista taiteellisessa prosessissa. Kehomuisti aiheena on abstrakti ja piiloutunut ja koen, että aihe vaatii kirjoittamista, keskusteluja ja visuaalisia havaintoja, jotta se kirkastuisi ja konkretisoituisi. Opinnäytetyön kirjallisen työn lisäksi olen kirjoittanut teemasta lyhyitä tekstejä, jotka ovat konkretisoineet teemaa henkilökohtaisella tasolla. Olen sisällyttänyt niistä otteita kirjalliseen työhöni. Opinnäytetyön materiaali ja aineisto koostuu ajatuksistani ja päiväkirjamerkinnöistäni koko maisteriohjelman aikana, teksteistäni, havainnoistani sekä esiintyjien kokemuksista taiteellisen työn prosessissa. Kehomuisti vaikuttaa siihen, miten seisomme, kannamme kehomme ja miten liikumme. Haluan korostaa pedagogisessa työssä herkistymistä kehollisuudelle; opiskelijoiden keholliselle tiedolle ja heidän henkilökohtaisille kehohistorioilleen. Pyrkimykseni on nostaa esiin kehollisen tiedon arvo, ja tulla tietoiseksi siitä, että me olemme koko ajan, toimiessamme vuorovaikutuksessa, tuottamassa toisillemme kehomuisto-kokemuksia. Lähtökohtaisesti toivon niiden kokemusten olevan työssäni positiivisia. Positiiviset kehokokemukset määritin opinnäytetyöni pohjalta ihmisen tukipilareiksi, kehon ja mielen kannattajiksi, jotka mahdollistavat toimimisen muiden kanssa, itsensä hyväksymisen, innostumisen, uuden oppimisen ja negatiivisista kokemuksista ylipääsemisen
  • Turkki, Nella (2020)
    This research aims to examine methods of an artistic-pedagogical process and their potential for working with a diverse group. The theoretical reference point is EcoJustice education, a framework for ecologically and socially just pedagogy. The two research questions are: (1) How can my artistic-pedagogical methods as a dance pedagogue open a dialogue about climate crises, fostering more ecologically and socially just awareness in diverse groups? Moreover, (2) how do my pedagogical methods utilised in the given process of ILMA relate to the EcoJustice framework? The basis of this research is the artistic process of the devised dance performance ILMA (Finnish for “air”) which is the artistic part of my artistic-pedagogical thesis. ILMA is a dance performance about climate emotions and nature relationships in today’s world, and it premiered at the Zodiak New Dance Centre in Helsinki, Finland on 7th of March 2020. The working group of ILMA consisted of a diverse group of people from various backgrounds and aged between 14–84 years, a scenographer, light designer and musician and myself as the facilitator and director. The 13 performers of ILMA were found through an open call and workshop that handled the emotions related to climate change through dialogue, autobiographical writing and dance improvisation. The pedagogical dance practices turned out to foster connection and a sense of belonging in the group, that allowed the participants to reflect on their narratives concerning the bigger picture of our society and the ecosystem in a supportive atmosphere. Through dance improvisation, sensing exercises and embodiment practices, the participants found possibilities to express climate emotions in creative ways of working creating movement material and scenes for the ILMA performance. The analysis of the movement-based methods was framed by three main elements of my pedagogy; diversity, connection, and belonging. From the EcoJustice point of view, dance performance projects like ILMA can also foster the connectedness and feeling of hope due to the practices of recognition and connection. EcoJustice education can also work as a framework for ecologically and socially aware dance pedagogy offering space for imagination, feeling of interconnectedness, and questioning the modern destructive behaviour. To further develop the methods utilised in ILMA, an initial framework of a Pedagogy of (Be)longing was created. The pedagogy is based on the bodily practices that foster diverse ways of knowing. With open dialogue and autobiographical practises it also advances the connection to one’s own body, the others and the more-than-human world – and that way a sense of belonging. The Pedagogy of (Be)longing will be further developed in my future studies and practices.
  • Nowack, Maia (2020)
    This is an art-pedagogical thesis that is a continuation of a process of artistic-pedagogical practice as inquiry grounded in my work in Winter 2019-2020 at a vocational special education training program in contemporary dance, where I co-taught with fellow Dance Pedagogy MA student Mercedes Balarezo. Through this process, I came to clarify that I was focusing on what reflections, perspectives, and/or questions emerged when I aimed to artistically-pedagogically explore states of presence in a way that enabled students to be as they are. I was and am not aiming to somehow describe or phenomenologically research the students' experiences or states of presence, but rather to see what reflections, challenges, possibilities, etc. came from a pedagogical process in which my intention was for the students to do that first-person exploration in a way that didn’t demand a certain way of being. I also do not want to generalize anything within this project to any sort of defined populations. My goal is rather to use the intertwining of mine and the students' reflections with existing discourse to open further conversation amongst dance pedagogues. I will discuss elements around exploration, the unknown, reflective practices, and visibility. I am working within a larger context of disability studies, neurodiversity, and mad studies, as well as existing developments and work around disability and/in dance, not in order to make any claims about disability (which is already something that escapes definition) and dance, but rather to bring to the surface questions or approaches that I believe are important to dance pedagogy in many contexts.
  • Convertito, Giorgio (2020)
    In this thesis I look at some of the ethical issues involved in one-to-one practices, observing how they offer a uniquely compress example of dialogical, experiential and transformative pedagogy, providing the most obvious representation of the meeting with the Other and with the otherness within oneself. I look in particular at the idea of ‘perceived obligation’, the way we respond to a situation as we think we are expected to by an authority figure. Another crucial concept of this research is that of safe space / brave space, a space where risks are acceptable and even welcome, and where a transformative experience can take place. I use Van Manen, Antila and Arao&Clemens to advocate that a safe space cannot be just a container for rules and that there are no universal procedures that can guarantee safety, suggesting instead a dialogical approach. The proposal is that a caring approach to ethics, combined with the integrity, insight, generosity and sensitivity of the practitioner, and a mutual interest and respect for the material, are the ingredients that create a safe environment for learning through transformation. I use my artistic project “Hotel Room Encounters” as a laboratory where the issues mentioned above can be observed and studied. Most of this research is based on observing my own personal experience, but also on comments made by the participants during the encounters as well as in the notes they wrote and left to me after the encounter. The project aims to create a situation favourable to the meeting with the unknown and to a transformative experience. In accordance with Rancière’s and Biesta’s idea that in order to learn and grow, one has to move out of one’s comfort zone, I tried to create the conditions for a safe discomfort and for a gentle push of boundaries; a move into the risk zone designed to set the conditions for an unusual experience and potential for learning something about oneself. I also look at the “Hotel Room Encounter” as improvisational and somatic practice, using my experience in such practices to guide me through the experience of meeting the unknown, especially within the format of one-to-one participatory performance, with what I had no previous experience as a practitioner. I also briefly link this work to my experience of somatic practices and eventually reflect on my positioning as a middle-aged white man in society.
  • Rönkkö, Anne (2020)
    Lähtölaukauksena tälle työlle on hiljakseen kasvanut kysymys siitä, kenen ideat tulevat kollektiivisessa työssä esiin ja kenen ideat rajautuvat pois ja miksi. Olen siksi kokenut tärkeäksi kehittää työtapoja, joissa jokaisen ryhmässä olevan yksilön ideat ja luovuus pääsevät kehittymään. Tässä taidepedagogisessa opinnäytetyössäni tutkin, yhdessä tanssin ammattilaisista koostuvan työryhmän kanssa, miten kuvitelmaan perustuva, improvisatorinen harjoitus nimeltä Fake rehearsal tukee yksilöiden luovuutta ja omien ideoiden esiin tuomista. Tutustuin harjoitukseen tanssitaitelija Rebecka Berchtoldin kautta vuonna 2018 ja hän kannusti minua kehittämään harjoitusta eteenpäin. Feministisestä pedagogiikasta olen saanut tukea tilan ottamisen ja antamisen tarkasteluun. Työ pohjautuu osallistavaan pedagogiikkaan, ja sen kautta turvallisemman ja rohkeamman tilan luomiseen. Tämän vuoksi Fake rehearsal -harjoituksen ympärille rakennetut yhteiset keskustelut ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Fake rehearsal –praktiikka muodostuu kolmesta eri osasta. Ensimmäinen toimii alustuksena, jossa harjoitusta tarkennetaan ja yhteisistä pelisäännöistä sovitaan. Toinen osa koostuu Fake rehearsal –harjoituksesta, jonka perusidea on se, että koolla oleva ryhmä harjoittelee yhdessä kuviteltua tanssiesitystä. Kuviteltu esitys rakentuu jaetulle tietotaidolle esitystaiteesta, luomisprosesseista ja tanssin eri praktiikoista. Sen avulla voi myös tunnustella omia rajojaan ja harjoittaa itselleen vieraampia työskentelytapoja. Praktiikan kolmas osa koostuu reflektoinnista, jossa harjoitus puretaan yksilö- ja ryhmätasolla. Nämä reflektiot ja harjoituksen synnyttämät toiveet ja tarpeet luovat pohjan seuraavalle harjoituspäivälle, jolloin kuvitellaan jälleen uusi esitys. Tämä syklinen rakenne toistui päivittäin opinnäytetyöhöni suunnittelemani työjakson aikana ja muodosti taiteellisen toimintatutkimuksen perustan. Tutkimuksen aikana keräämäni aineisto koostuu työryhmän kirjallisista reflektioista, äänitetyistä keskusteluista, yksilöhaastatteluista sekä omista työpäiväkirjamerkinnöistäni. Koronapandemian lauettua työjakso supistui kolmesta viikosta yhteen viikkoon ja yleisölle avoimet neljä praktiikan esittelytilaisuutta jäivät pois. Tämän takia tutkimuksen loppupäätelmissä korostuu enemmän se, minkälaisia suuntia praktiikka tarjoaa tekijöilleen, kuin alkuperäinen suunnitelmani siitä, minkälaista oppimista pidempiaikainen tekeminen olisi tekijöissään synnyttänyt Fake rehearsal –harjoituksessa mielikuvituksen ja yhteisen tietotaidon hyödyntäminen koettiin tuovan raikkaita tuulahduksia luovan työn kontekstiin. Harjoituksen mahdollistaman improvisoidun roolityön ansiosta rohkenimme ehdottaa ja ottaa vakavasti sellaisiakin ideoita, joita normaalisti karsisimme pois. Harjoituksen koettiin opettavan myös paljon sosiaalisista tilanteista, ryhmän dynamiikasta ja valta- asetelmista. Opinnäytetyöni viimeisessä luvussa pohdin, miten työni kiinnittyy taiteen kenttään ja avaan joitain niistä suunnista, joihin haluan työtäni jatkossa viedä. Näitä ovat esimerkiksi yleisösuhteen huomioon ottaminen ja sen tutkiminen yhtenä praktiikan osa-alueena. Pohdin myös, millä tavoin Fake rehearsal –praktiikkaa voisi hyödyntää tanssin opetuksessa ja tanssin harrastajien keskuudessa. Sen sisältöä voi tehtävänannon tarkennuksilla viedä tiettyä teemaa, kontekstia tai kiinnostusta kohti. Näitä ovat esimerkiksi yksilöiden oman luovuuden vahvistaminen, heittäytyminen, tekemisen sanoittaminen ja kollektiivisen päätöksenteon tasapuolistaminen.
  • Loimaala, Karoliina (2020)
    This written section of my thesis work is based on the artistic part Purpling that premiered at the Theatre Academy 24.9.2019 in Theatre Hall. The written section departs from analysing the artistic part. It attempts to present leading questions that drove the artistic process, what kind of choreographic and bodily practices were engaged in throughout the process, leading chosen theoretical frameworks, personal remarks and experiences that have affected both artistic and writing processes. The written section attempts to focus on how choreographing with matter and human as both active, vibrant constitutions, materialises in an affective, rich, and constantly changing intra-action (defined by Karen Barad). It tries to ponder on what possibilities a thematic of moving subjectivities might offer in terms of ending the era of Anthropocene. In this written section I will: Centralise my artistic interests in choreographic realm to the concepts of thingness, polysemy of matter, breathing space and affected body. Observe these interests through theoretical frameworks offered specifically by Hélène Cixous, Erin Manning and Jane Bennett. Itemise my tendency to begin an artistic process and analyse how that reveals the constitutive ingredients of my choreographic thinking. Introduce the driving motives and questions for Purpling: A personal sensorial experience event of purpling defined by Erin Manning an interest towards working with soil a question about translation as an artistic method, regarding translating a reconstructed subjectivity of Hélène Cixous´ hysteric into a choreographic work. Analyse how a period spent in Brazil functioned as a premonition for the artistic process, through personal, sensorial experiences and the questions that arose. Observe how and where the choreographic work actualised while being framed by concepts of vibrant landscape, feeling with world, and being (with) mineral. Observe what kind of choreographic operations were needed when researching the thematic of a reconstructed subjectivity of Cixous´ hysteric and so being, moving subjectivity. Observe and analyse how to use a Lacanian division into imaginary, symbolic and Real as a choreographic grid and a compositional tool. Ponder on possible meanings behind the initial questions and a possible outcome of what this choreographic work is about, to me.
  • Kärki, Pietari (2020)
    This written thesis follows processes where social questions yield artistic practices, that I call tools. In addition to this document being a thesis, this is a journal, and an open access archive, and a toolkit. I have written this thesis keeping in mind a not-too-long-ago moment in time when I was working as a dancer and felt a desperation for the lack of tools and know-how to work with people in a way that is socially sustainable. Thus, this thesis works partly with questions that span much longer temporalities than the frame of these MA studies. I open the thesis with the question I seem to have embraced the longest in my life: what is it to be good to one another? Thus, my intention is to indicate how artistic questions are embedded in life. Structurally this thesis begins by laying background information and a proposal for a contextualization between the agents at hand, the reader and the writer (or as deliberately referred to in this thesis: ‘the grapher’). This is done as an attempt to set the situation of reading this thesis as an embodied place, in which the movements of the artistic questions and dilemmas can potentially be directly observed by the reader. After this I present my reading of my professional terminology: the notions of choreography, movement and body. My strategy of observing is presented throughout. The structure then goes on to ask artistic and social questions in turns, travelling through examples from each artistic project I have engaged in during the MA studies, with the main emphasis on my artistic thesis project Urban Anatomies Teleport, which is an initiative to investigate urban planning as corpus and choreography through walking and listening to music. One parallel throughout this thesis describes my hands-on attempts to find my way of working in collective processes as a choreographer, and another parallel deepens these questions into the soma and broadens them into a societal context. Throughout these pages I conceptualize a practice that seeks to use one’s ‘situated knowledge’ to cause micro-collapse within one’s situation, habitat, or system. I call this ‘situating and teleporting’. In connection to this, I introduce the tool of ‘t—here’, a sensory feeling of a shift, or a transition, or a teleportation. ‘T—here’ – derived from the ethos of ‘walking here rather than walking there’ – is an intersection of the writings referenced in this thesis by the researcher Sharanya Murali and the choreographer João Fiadeiro. In my queer experience, as the situation collapses a tiny bit, room for new movement within the situated self is released just a bit. And a micro-break-out of energy takes place. Teleporting in ‘situating and teleporting’ is a glimpse of ‘preacceleration’ (in Erin Manning’s sense), a means to trace fugitive momentums for change. How do we work together? How to form a question together? Where does a body end and a relation begin? How is one’s standing affecting their situated knowledge? How do I stand? How to greet a mountain? How are you? What if a question is approached as movement? What if moving is approached as asking? What is t—here already? How to facilitate an unknown audience? In a historical line of postmodern and contemporary choreography this thesis joins the gesture of asking what does ‘the operative’ in an artist’s work intend?
  • Ehrström, Per (2020)
    I detta arbete ser jag tillbaka på min egen bakgrund som skådespelare och funderar över hur denna bakgrund påverkar mitt arbete som dramaturg. I inledningen försöker jag tydliggöra min synvinkel och i vilken kontext jag verkar i, samt förtydliga vilka begrepp jag använder mig av i denna text. Den första delen handlar om min egen bakgrund och utbildning till skådespelare. Jag behandlar bland annat Konstantin Stanislavskijs fysiska handlingens metod och David Mamets något förenklade tolkning av denna. Jag försöker visa olika sätt att se på skådespelarens arbete genom Michaels Kirbys teori om skådespelande och icke-skådespelande. Jag beskriver också en process där jag som skådespelare för första gången också kunde påverka föreställningens dramaturgi. I avslutningen av detta kapitel behandlar jag på vilket sätt man kan närma sig skådespelararbetet och vad det kan innebära för regissörer, dramaturger och övriga medlemmar av arbetsgruppen. Den andra delen behandlar dramaturgens arbete. Jag går i dialog med dramaturger och teoretiker och försöker reda ut vad dramaturgens uppgift kan vara. Jag granskar dramaturgins historia och utveckling och hittar olika definitioner på vad dramaturgens arbete är. Jag förelår inte en exakt definition utan istället två förhållningssätt till dramaturgi och dramaturgens arbete: skaparidentitet och dramaturgi som dialog. I partiet om skaparidentitet behandlar jag Michel Foucaults författarfunktion och tittar närmare på en indelning av skaparidentitet som Anette Arlander gör i sin text ”Mitä tekijä voi tehdä”. Det andra partiet fokuserar på de tre teser för dramaturgi som presenteras i boken ”Dramaturgy at work – working on actions in performance” av Georgelou, Protopapa och Theodoridou. Jag avslutar kapitlet med att diskutera på vilket sätt dessa två förslag går in i varandra och vad det innebär för dramaturgen men också för övriga medlemmar av arbetsgruppen. Arbetet avslutas med en sammanfattning av vad jag upplever som väsentligt för dramaturgen, nämligen färdigheten att kunna hantera komplexitet och att föra en kollektiv dialog och tänka tillsammans. Som bilaga finns min beskrivning över arbetet med mitt konstnärliga slutarbete Their Limbs, Their Lungs, Their Legs.
  • Rasinkangas, Kalle (2020)
    Käsittelen tässä opinnäytteessä havaintojani vuorovaikutteisen taiteen tekemisestä sekä erilaisten medioiden ja teknologioiden käyttämisestä osana taideteoksia. Lisäksi esittelen taiteellisen opinnäytteeni osat Kempin Kisat sekä Experience Horizonin omissa luvuissaan, joissa avaan niihin johtaneet tapahtumat ja ajatukset, teosten tekoprosessit sekä kunkin osateoksen taiteellisen ja teknisen sisällön. Keskeisenä motivaationa tämän opinnäytteen kirjoittamiselle on ollut jäsentää niitä ajatuksia, toimintatapoja sekä ongelmia, joita vuorovaikutteisen taiteen tekemiseen on itselläni liittynyt. Esitän tekstissä lähtökohtia ajattelulle vuorovaikutteisen taiteen tekemiseen ja nostan esille niitä peruskysymyksiä, joita jokaisen vuorovaikutteista taideteosta tekevän tulisi pohtia. Käsittelen kysymyksiä vuorovaikutteisen taideteoksen sisällön hallittavuudesta ja hallinnan menettämisestä, vuorovaikutteisen ja vuorovaikutuksettoman taiteen välisistä eroista sekä kokijan merkityksestä vuorovaikutteiselle taideteokselle. Kirjoitan auki niitä teknisiä ja käytännöllisiä ongelmia, joita vuorovaikutteisten taideteosten tekeminen ja esittäminen on aiheuttanut ja kuinka näihin voi suunnittelijana varautua. Kuvaan vuorovaikutteisen taiteen tekemistä ja tapoja niin teoreettiselta kuin käytännölliseltä kannalta. Vaikka keskityn pääasiassa omiin teoksiini ja niiden tekemiseen, yhdistän tekemiseni osaksi suurempaa vuorovaikutteisuuden jatkumoa erityisesti videopelien kautta. Videopelit ovat olleet itselleni tärkeä media koko elämäni, ja niiden sisäänrakennettu vuorovaikutus on oiva lähde taiteen vuorovaikutteisuutta pohtiessa. Samalla henkilökohtaisena tavoitteenani on lisätä arvostusta videopelejä kohtaan taiteenmuotona ja tuoda niiden käsitteleminen taideteoksina osaksi myös Teatterikorkeakoulun taidekeskustelua. Teknologia on suuressa osassa taiteellisessa työskentelyssäni, joten avaan jokaisen taiteellisen opinnäytteeni osan tekniseltä kannalta. Etenkin virtuaalitodellisuuden käyttö taiteellisena mediana on sen verran uutta, että koen tämän avaavan myös teknologisesti suuntautumattomalle lukijalle niitä prosesseja, joita vuorovaikutteisen taiteen käytännön tekeminen sisältää. Samalla koen avoimuuden olevan osa taidetta, joten haluan antaa teknologisesti orientoituneelle lukijalle mahdollisia ideoita siihen, kuinka käyttää teknologiaa hyödyksi taiteen tekemisessä.
  • Kiiliäinen, Pekka (2020)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osassa käsittelen omaa äänisuunnittelijuuttani, taustaani ääniteknikkona ja teknologiasuhdettani. Nämä teemat kulkevat läpi koko opinnäytteen. Työni koostuu kolmesta osiosta: henkilöesittelystä, lyhyistä kirjoituksista ja lopuksi opinnäytteeni taiteellista osaa, Donkey Hot -musikaalia, käsittelevästä tekstistä. Käsittelen omaa suunnittelijuuttani kaikissa osioissa yleisemmän pohdinnan, työhistoriani esimerkkien ja metodieni kautta. Kirjoitan kaikista aiheista hyvin henkilökohtaisesti ja olen omakohtaisuuden kautta yrittänyt selventää omaa tekijyyttäni myös itselleni. Ensimmäinen osio, "Pekka Kiiliäisen elämä ja teot", toimii henkilöesittelynäni. Käyn tekstissä läpi miten olen päätynyt suunnittelijaksi. Olen toiminut nuoruudestani lähtien hyvin monipuolisesti taiteen ja teknologian parissa. Teksti pohjustaa tulevia osioita, sillä monet nykyisistä mielenkiinnon kohteistani ovat olleet mukanani jo nuoruudesta ja lapsuudesta lähtien. Osiossa selvennän itselleni ja lukijalle, miten olen päätynyt nykytilanteeseen ja miten menneisyyteni ohjaa taiteen tekemistäni tällä hetkellä. Toinen osio koostuu viidestä lyhyestä kirjoituksesta. Niissä esittelen työkalujani, kerron minkälaisia maneereita minulla on ja minkälaiset asiat minua suunnittelijana kiinnostavat. Ensiksi avaan affordanssin käsitteen taiteilijoiden teknologiasuhteen kautta: työkalut mahdollistavat ilmaisun keinoja, mutta ne myös edellyttävät käyttäjältään asioita ja muovaavat ilmaisua. Seuraavaksi kerron, miksi sana äänijärjestelmä tuntuu minusta oikealta termiltä kuvaamaan teatteritilojen ääniteknisten laitteiden muodostamaa verkkoa. Sen jälkeen kerron tekstissä "Esitys, tila ja äänijärjestelmä", miten suunnittelen äänijärjestelmäni esitys ja esitystila edellä ja miten inspiroidun äänisuunnittelijana esitystiloista. "Soitettava järjestelmä"-tekstissä kerron, miten rakennan äänijärjestelmäni soitettaviksi, mitä tarkoitan soitettavuudella ja mitä se tuottaa esityksiin ja tekemiseeni. Sen yhteydessä kerron myös ajatuksiani omasta säveltäjyydestäni. Viimeisessä tekstissä kerron, miten olen opiskeluaikoina löytänyt prosessimaisen työskentelyn. Prosessimaisuus resonoi minussa vahvasti teatterin tekijänä ja ihmisenä. Kirjoitukset eivät pyri erityisiin väittämiin tai oppikirjamaisiin ratkaisuihin, vaan käsittelen niissä tällä hetkellä ajankohtaisia ajatuksiani ja menetelmiäni suunnittelijana. Esittelen lopuksi opinnäytteeni taiteellisen osuuden, Donkey Hot -musikaalin. Musikaalin tarina kertoo teatteriin työharjoitteluun tulevasta nuoresta, Jususta. Kertomuksen kehyksenä toimii teatteri, jossa pyörii Don Quijote -kirjaan pohjaava esitys Donkey Hot. Jusu haluaa näyttelijäksi ja hänen toiveensa toteutuukin, sillä teatterin ammattinäyttelijät ovat karanneet. Musikaalin biisit kertovat Jusun haaveista, teatterikoneistosta ja taiteilijana olemisen hankaluudesta. Samassa osiossa pohdin lisäksi äänisuunnittelijuutta musikaalissa ja musikaaligenren ominaispiirteitä yleensä. Ennen Donkey Hot - produktiota minulla ei ollut kokemusta musikaalien tekemisestä, joten keskeinen tutkimuskysymykseni produktiota tehdessä oli yksinkertaisuudessaan: mitä äänisuunnittelija tekee musikaalissa? Vertailen Donkey Hotin työprosessia aiempiin teatteri- ja musiikkiteatteriproduktioihin, joissa olen ollut mukana. Esityksemme oli kantaesitys kyseisestä musikaalista ja työstimme esitystä musikaaliproduktioksi poikkeuksellisen prosessimaisesti. Kerron tekstissä, mitä prosessimaisuus toi tekemiseen nimenomaan musikaalin kontekstissa.
  • Kemppi, Antero (2020)
    Käsittelen kirjallisessa opinnäytetyössäni, mihin ongelmakohtiin olen törmännyt äänisuunnittelijana niin Teatterikorkeakoulussa kuin taiteen ammattikentällä, ja mitkä syyt ajoivat minut toteuttamaan suunnittelijalähtöisen teoksen Kempin kisat. Itselläni on kokemuksia siitä, että suunnittelijoissa piilevä voimavara sivuutetaan helposti esitysprosesseissa ja pohdin, kuinka suunnittelijat voisivat toimia vahvemmin osana työryhmää. Yksi tärkeä tekijä on suora dialogi suunnittelijoiden ja esiintyjien välillä. Moni asia on mennyt paljon eteenpäin niistä ajoista, kun itse aloitin opiskelut Teatterikorkeakoulussa vuonna 2014. Toivonkin, että monet näkemykseni työryhmämuotoisen taiteen tekemisen ongelmakohdista, kuten eri osa-alueiden välisestä epätasa-arvoisuudesta ja dialogin puuttumisesta ovat vanhentuneita. Taiteellinen lopputyöni Kempin kisat oli suunnittelijalähtöinen teos, joka toteutui Teatterikorkeakoulun Teatterisalissa vuonna 2019. Teos oli kilpailuesitys, johon kuka tahansa pystyi hakemaan kilpailijaksi. Kempin kisat oli toisaalta game show ja toisaalta se oli teatteriesitys. Varsinaiseen esitykseen liittyi myös toinen teos: Gekkopeli – Taas myöhässä!. Teos oli toteuttamamme esitykseen liittyvä markkinointipeli, jota pystyi pelaamaan Teatterikorkeakoulun torilla. Olin Kempin kisojen koollekutsuja ja vastuussa esityskokonaisuudesta, joka oli itselleni äänisuunnittelijana upea kokemus, joka auttaa toivottavasti minua tulevaisuudessa ymmärtämään laajempia kokonaisuuksia ja rakenteita taiteen kentällä. Produktiossa minulla oli useita työrooleja ja tästä heräsi esimerkiksi kysymys siitä, täytyykö alalla kuin alalla olla moniosaaja, jotta pärjäisi? Esitystä tehdessä havaitsin, että vastuun jakaminen on paljon antoisampaa kuin se, että yrittää tehdä lähes kaiken itse. Kempin kisat oli tavallaan pelillinen esitys, vaikka itse pelillisyys ei ollut varsinainen asia, joka minua esityksen tekemisessä kiinnosti. Nykypäivänä valloillaan olevat ilmiöt, kuten henkilökohtaisuus ja tarinan kertominen, ovat käyneet läpi jonkinlaisen metamorfoosin ja niistä on tullut sosiaalipornon omaista massaviihdettä. Kapitalismi kulki vahvasti mukana Kempin kisoja tehdessä ja pureudun opinnäytetyössäni aiheeseen yleisellä tasolla, kuinka kapitalismi vaikuttaa taiteen tekemiseen ja itseeni taiteilijana. Taiteilijat joutuvat brändäämään itsensä ja teoksensa, ja pyrkivät erottumaan joukosta saadakseen taloudellista tukea. Kun tietynlainen kantaaottavuus katsotaan hyveeksi taiteessa, siitä tulee taiteen itseisarvo. Vastapainona tälle, Kempin kisat pyrki olemaan viestimättä mitään. Näistä pyrkimyksistä huolimatta, Kempin kisojen maailmassa eli utopistinen kapitalismi, joka heijasteli nykyistä markkinatalouteen, brändäämiseen ja kilpailuun perustuvaa maailmaa.
  • Suontausta, Jere (2020)
    Teatteritaiteen maisterin opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen irrationaalisuutta valosuunnittelijan taiteellisessa työskentelyssä. Esitän näkemyksiä järjettömyydestä voimavarana ja paneudun irrationaalisten elementtien ilmenemis- ja vaikuttamistapoihin omassa taiteellisessa tekemisessäni erityisesti erilaisten tapausesimerkkien avulla, joita osoitan sekä henkilökohtaisen työskentelyni että työryhmäprosessien parista. Kirjallisen työni johdannossa taustoitan lyhyesti motiivejani aiheen valikoitumiselle ja omaa tulokulmaani kirjoitustyön pariin. Pyrin avaamaan näkemystäni opinnäytetyöstä yleisesti ja esittämään, minkä tähden tämän kaltaiseen työhön on ollut olennaista ryhtyä juuri valosuunnittelun maisteriohjelman kontekstissa. Toisessa luvussa luon katsaukseen irrationaalisuuteen ja täsmennän, mitä sillä kirjoituksessani tarkoitetaan. Esitän irrationaalisuuden hahmottamanani sateenvarjoterminä ja avaan aiheeni kannalta keskeisiksi katsomiani käsitteitä sattuma, serendipisyys, intuitio ja spontaanius omina alilukuinaan. Esimerkkejä hyödyntäen muodostan ajatukset irrationaalisuuden piiristä ja järjettömyyden syleilystä, joihin myös sittemmin viittaan läpi kirjallisen työni. Kolmannessa luvussa tarkastelen ideoiden syntyä. Esittelen ensin tarinallisella tasolla oman mielikuvani ideoiden synnyinseudusta, ja peilaan tätä ajatusta sitten ei-ymmärtämisen käsitteeseen, jolle lähteenä käytän Todellisuuden tutkimuskeskuksen esseekokoelmaa Ei- ymmärtämisen eteisessä. Kolmannessa luvussa kirjoitan auki malliksi myös kehittelemäni tyhmien ideoiden metodin, jonka kuvaamaa työskentelyprosessia ja sen toteutumista tarkastelen kahden teokseni kohdalla. Neljännessä luvussa luon katsauksen työskentelyyni kahdessa erilaisessa työryhmäpohjaisessa produktiossa omina alilukuinaan. Näistä ensimmäisessä avaan lyhyesti improvisaatioon, synestesiaan ja flow-tilaan pohjaavaa valosuunnittelua livemusiikin yhteydessä. Jälkimmäisessä aliluvussa käsittelen taiteellista opinnäytettäni Kempin kisoja (2019), fokusoiden valosuunnitteluun. Tarkastelen ensin valosuunnitteluni rationaalista osuutta, ja jäljemmässä pohdin kisojen irrationaalista ainesta laajemmin leikin ja leikkisyyden kautta, leikkiteoriaan viitaten. Viides luku koostuu tämän opinnäytteen kirjallisen osioni muiden lukujen kirjoitusprosessissa muodostuneista ajatuksista. En varsinaisesti muodosta tyhjentäviä johtopäätöksiä tai esitä perimmäisiä ratkaisuja kysymyksiin, vaan johdan aiemmin käsitellyistä aiheista jatkonäkemyksiä ja niistä kimmonneita uusia ajatuksia. Luvun ensimmäisessä aliluvussa avaan kokemuksiani valosuunnittelijan teknisten instrumenttien ilmaisullisista puutteista. Toisessa aliluvussa pohdin järkeä ja tarkoitusta taiteellisten prosessien kronologiaa vasten, ja kolmannessa esitän ajatuksia järjettömyyden silloin tällöin mukanaan tuomasta epävarmuuden alhosta. Neljännessä ja viimeisessä aliluvussa pidän lyhyen puheenvuoron kielestä, jota käytämme valosta keskustellessamme.
  • Korpelainen, Esko (2020)
    Tämä opinnäytetyö käsittelee opettajan työtä tilanteessa, jossa opettaja joutuu luopumaan omasta ennakkosuunnitelmastaan ja omista opettajuuden piirteistään. Työhön kuuluu kirjallisen osan lisäksi arvioitu taiteellis-pedagoginen käytännön osa. Opinnäytetyön tavoitteena on oman opettajuuden kehittäminen. Kuinka opettaja voisi toimia tilanteessa, jossa hänen ennakkosuunnitelmaltaan viedään matto alta ja hän kokee olevansa keskellä tyhjyyttä? Mihin suuntiin tällaisessa tyhjyydessä voi kurkottaa ja säilyttää oman toimintakykynsä pedagogina? Molemmissa teatteriopettajan maisteriohjelmaan kuuluvassa opetusharjoittelussa törmäsin hetkeen, jossa oma ennakkosuunnitelmani osoittautui vääränlaiseksi – oppijat ja opetustilanne vaativatkin jotain muuta kuin olin etukäteen itse suunnitellut. Tämä kokemus herätti syvän pettymyksen omaan itseen, omaan opettajuuteen sekä tarpeen kehittää itseäni tulevia samankaltaisia tilanteita varten. Syntyi tämän opinnäytetyön liikkeelle paneva kysymys: kuinka voin toimia opettajana tilanteessa, jossa joudun hylkäämään oman ennakkosuunnitelmani? Työkaluksi tähän oman opettajuuden kehittämiseen opinnäytetyö esittelee harjoitteen Kirjeitä sisäisille opettajille. Harjoitteessa suoritetaan meditatiivinen mielikuvitusmatka oman koetun sisäisen opettajan luo, minkä jälkeen opettajalle kirjoitetaan kirje. Kirje luetaan ääneen ja sen sisältöä, teemoja, siitä nousevia kysymyksiä reflektoidaan suhteessa omaan opettajuuteen. Harjoitteen tarkoitus on löytää itsestä niitä opettajan ja opettamisen muotoja, joita on elämänsä aikana saanut omaan toimintaansa. Lähtökohtana toiminnassa on, että omien sisäisten opettajien tunnistaminen tekee niistä luopumisen helpommaksi. Tässä opinnäytetyössä kuvataan Kirjeitä sisäisille opettajille -harjoitteen syntyprosessi sekä kuuden harjoituskerran kokemukset. Harjoitteen esittelyn jälkeen opinnäytetyö siirtyy kuvaamaan tarkastetun käytännön osan. Dokumentaarinen monologi Välitila oli luonteeltaan prosessin näyttämöllinen tutkimustulos. Esitys käsitteli koko opinnäytetyön prosessin löytöjä painottuen vahvasti Kirjeitä sisäisille opettajille -harjoitteen kokemuksiin sekä opettajan ja oppijan kohtaamiseen. Välitila oli osana mikkeliläisen Esittävän taiteen kollektiivi Kaukasuksen ohjelmistoa helmikuussa 13.–20.2.2020. Esitys päätyi toteamaan, että ehkä koko työskentelyn ytimessä on pelko omasta riittämättömyydestä opettajana ja pyrkimys selättää se itseään kehittämällä. Tutkielman viimeisessä osassa prosessin tutkimustulokset kietoutuvat Kirjeitä sisäisille opettajille -harjoitteen ympärille. Harjoite toimii konkreettisena työkaluna, jolla opettaja voi valmistautua tulevaan opetukseensa ja niihin tilanteisiin, joissa omista ennakko-odotuksista ja - suunnitelmista täytyy mahdollisesti päästää irti. Viimeisessä luvussa ehdotetaan myös tyhjyyden kokemusta pedagogisena kasvualustana, joka mahdollistaa oppimisen, jonkin uuden syntymisen.
  • Aaltonen, Matilda (2020)
    Opinnäytetyöni on taiteellinen tutkimus, jonka taiteellinen osa oli esitys olento / olio / otus / eläin / eläjä. Tutkimuksessani kysyn, millainen voisi olla suhteemme muunlajisiin eläimiin sekä omaan ruumiillisuuteen , kun dualistinen ihminen - eläin jako on purettu. Mitä on oma eläimyyteni, eli mitä on se jaettu ruumiillinen jälki tai olemus, joka yhdistää minua ja kaikkia muita elollisia olentoja. Työssäni tutkin ei- inhimillisen esiintyjäntyön mahdollisuuksia sekä ehdotan taiteen tekemisen käytänteitä, jotka purkavat ihmiskeskeisyyttä. Tutkimusmuotoisessa opinnäytetyössäni lähestyn tutkimuskysymystä liiketutkimuksesta ja taiteellisesta prosessista saadun kokemustiedon sekä teoreettisen aineiston kautta. Päähuomio on esiintyjäntyöllisen liikepraktiikan luomisessa, harjoittamisessa, esittämise ssä, reflektoinnissa ja teoreettiseen viitekehykseen asettamisessa. Teoreettinen aineistoni on kokoelma eläintutkimusta, filosofiaa, yhteiskuntatieteitä ja taiteen teoriaa. Lähestyn laajaa ja monialaista teoreettista viitekehystäni ensisijaisesti esityksen olento / olio / otus / eläin / eläjä prosessin synnyttämien ajatusten kautta. Opinnäytetyöni kirjallisessa osassa kerron aluksi tutkimukseni lähtökohdat ja avaan muutamia omalle ajattelulleni olennaisia käsitteitä. Näiden jälkeen pohdin valitsemani teoreettisen aineiston avulla ihmisen suhdetta muihin eläimiin ja mietin, mitä tämä teoreettinen hahmotelma voisi tarkoittaa esitysten tekemisen ja liikkeen näkökulmasta. Neljännessä osassa kuvailen luomani liikepraktiikan lähtökohda t, muotoutumisen ja kokemuksia praktiikan harjoittamisesta sekä esiintymisestä. Viidennessä osassa kirj oitan taiteellisen prosessin vaiheista ja työtavoista. Projektin työryhmään kuului lisäkseni esiintyjät Taru Aho ja Riikka Laurilehto, valosuunnittelija Mia Jalerva ja äänisuunnittelija Markus Tapio. Työskentelimme kollektiivisesti ja esityksen lopullinen muoto oli meidän tiiviin yhteistyömme tulos. Kuudennessa eli viimeisessä osassa pohdin vielä joitain taiteellisen prosessin synnyttämiä ajatuksia esitysten tekemisestä ja muiden eläinten mahdollisuudesta haastaa meidät ihmiset miettimään uudelleen suhdettamme ruumiillisuuteen ja koko elokysymykseen. Kirjoitan myös tutkimuksen merkityksestä itselleni sekä mietin sen suhdetta taiteen tekemisen käytäntöihin ja tanssitaiteen alaan. Eläinkysymys eli kysymys siitä, millä tapaa ymmärrämme muut eläimet ja olemme suhteessa niihin, on yksi aikamme merkittävin moraalinen ja poliittinen kysymys. Ja sen tutkiminen taiteen keinoin tuntuu myös tarpeelliselta. Tutkimuksessani haluan tuoda esiin tanssijantyölle ominaista tietoa, ruumiillista tietoa sekä taiteellisessa prosessissa syntyvää kokemustietoa, joilla eläinkysymykseen voi pureutua erityisellä ja kiinnostavalla tavalla. Kirjallisessa osassa haen sanoja sanattomuuden alueella liikkuville kokemuksille ja pyrin jakamaan ruumiillisen tutkimuksen synnyttänyttä ymmärrystä. Opinnäytetyössäni tutkin rinnakkain ruumissuhdetta ja eläinsuhdetta, sillä näen näiden kahden asian välillä paljon kiinnostavia yhtymäkohtia. Ajatukseni voivat kuulostaa paikoin radikaaleilta, sillä e hdottamani eläinsuhde on kaukana siitä, millaisessa yhteiskunnassa tällä hetkellä elämme, mutta juuri tässä on työni voima. Taiteilijana haluan haaveilla mahdollisista todellisuuksista ja mennä tinkimättömästi kohti arvojeni mukaista maailmaa.

View more