Browsing by Organization "Teatterikorkeakoulu, Teatteriopettajan maisteriohjelma"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 20
  • Jäärni, Petri (2015)
    Opinnäytetyöni on taiteellis-pedagoginen. Se koostuu Rauman Kaupunginteatteriin tekemästäni ohjauksesta ja siihen liittyvästä kirjallisesta työstä. Kirjallinen työni Aihe esityksen valmistamisessa käsittelee työryhmän keskinäistä kommunikointia helpottavia kysymyksiä. Päätarkastelukohteeksi olen valinnut tekeillä olevan teoksen aiheen. Lisäksi tarkastelen dialogisuutta ja ajankäyttöä tärkeinä yhteistyön mahdollistavina tekijöinä. Avaan aihetta teatterin tekemisessä kirjoitetun kirjallisuuden ohessa omaa tapaani hahmottaa sen käyttöä työkaluna ja kommunikointivälineenä esityksen valmistamisessa. Tässä käytän käytännön esimerkkinä Rauman Kaupunginteatteriin ohjaamani Reko Lundánin Aina joku eksyy -näytelmän ohjausprosessia, jossa tekstin ja valitsemani aiheen yhdessä synnyttämä muoto tuotti omanlaisensa tilaratkaisun ja sisällöllisen lähestymistapansa. Pääpaino kirjallisessa työssäni on taiteellisessa ennakkosuunnittelussa, jonka tarkoitus on tuottaa mahdollisimman otollinen lähtökohta itse harjoitusvaiheelle. Tämä pitää sisällään sisällöllisen lähestymisen lisäksi myös tilaratkaisun toimivuuden ja tarkan ajankäytöllisen pohjatyön. Pyrin ottamaan työssäni huomioon koko produktiota valmistavan työryhmän keskittyen kuitenkin enempi yhteistyöhön lavastajan ja ohjaajan sekä näyttelijöiden ja ohjaajan välillä. Yhteistyössä painotan ohjaajan ymmärrystä dialogin tärkeydestä ja välttämättömyydestä kohtaamisessa ja luomistyössä. Työssäni sivuan myös aiemmin Kemin kaupunginteatteriin ohjaamaani Sirkku Peltolan kirjoittamaa näytelmää Pieni raha, jota tarkastelen, samoin kuin Rauman Kaupunginteatterin ohjausta, jälkikäteen arvioiden mm. toteutuneen tilaratkaisun näkökulmasta. Näen onnistuneen tila- ja lavastusratkaisun toimivan näyttelijälle parhaimmillaan näyttelemisen mahdollistavana konkreettisena aiheen ja tekstin syöttämän prosessin hioutuneena ilmentymänä. Koen, että ohjaajan pyrkimys ratkaista kulloisenkin teoksen aihe kokonaisvaltaisesti, omakohtaisesti ja läpileikkaavasti analysoiden, tuottaa otollisen maaperän myös yhteistyölle, vaikka se selkeä ohjaajan aloite onkin. Otollisena maaperänä ymmärrän tilan, jossa kaikki voivat osallistua työntekoon aiheen toimiessa tukena ja lähtökohtana mahdollistaen näin uppoutumisen teoksen maailmaan. Lisäksi työssäni käsittelen aikatauluttamisen tärkeyttä osana ohjaajantyötä sen luodessa rauhaisan ja toiminnallisen työskentely-ympäristön tarjoten hyvin suunniteltuna maaperän vapaalle työskentelylle, tilanteessa heittäytymiselle ja kaikki osapuolet huomioon ottavalle järjestyneelle työlle.
  • Kajo, Irene (2012)
    Huviretki ei-ymmärtämiseen pyrkii purkamaan ja uudelleen jäsentämään käsitteitä esitys, esiintyjä, katsoja ja ohjaaja. Millainen on teatterin tekemisessä ja arvioinnissa käytettävä teatterin työkalupakki, joka rajoittaa alan uudentumista? Millaisia muutoksia teatterissa kaivataan etenkin teatteriohjaajan ja -opettajan tehtävässa? Työn pyrkimys on haastaa lukija pohtimaan teatteriopettajan ja -ohjaajan työhön littyviä vallan käytön kysymyksiä ja pohtimaan millaista pedagogiikkaa itse tekijänä harjoittaa. Työ kuvaa ei-ymmärtämistä yhtenä tapana lähestyä teatterin tekemistä ja esittelee ei-ymmärtämisen pedagogiikan vaihtoehtoisena lähestymistapana. Työssä käydään läpi opinnäytteen taiteellista osiota Huviretki vuoristoon etenkin käsitteiden toinen, ei-ymmärtäminen, ei-ratkaiseminen, välitila ja ahdistus kautta. Tämän lisäksi olennaista aineistoa ovat nykyteatteria käsittelevä kirjallisuus, sekä erilaiset filosofiset ja taideteoreettiset tekstit.
  • Arala-Niemelä, Laura (2012)
    Tämä taidepedagoginen opinnäyte on tutkielma uudenlaisesta esiintyjän ilmaisun välineestä, makumenetelmästä, jossa makuaistimusta käytetään impulssina esiintyjän ilmaisulle. Työ pohjaa opintojeni syventävään harjoitteluun, jossa tutkin yhdessä kahden eri nuorten ryhmän kanssa käytännössä makuaistimusta ja maistamista lähtökohtana teatterin ja tanssin tekemiselle. Käsittelen työssäni ensin makumenetelmän äärelle johtanutta polkuani sekä käyn lyhyesti läpi maistamiseen liittyvää neurofysiologista ulottuvuutta. Avaan makumenetelmän viitekehystä neljän käsitteen kautta, jotka ovat psykofyysisyys esiintyjän ilmaisussa, mielikuvan merkitys, hetkessä läsnä oleminen ja havainnoiva kehollisuus. Lisäksi esittelen tutkimisen käytännön osuutta ja havaitsemiani makumenetelmän lainalaisuuksia. Työn loppupuolella jäsennän ajatuksiani makuaistin annista esiintyjän ilmaisuun niin teatterin ja näyttelijäntyön kuin tanssin ja koreografisen prosessin kannalta. Viimeiseksi pyrin jäsentämään ajatuksiani makumenetelmästä suhteessa omaan ammatti-identiteettiini ja pedagogiikkaani sekä esittämään ajatuksiani makumenetelmän jatkokehittelystä. Teoreettista viitekehystä työlle ovat antaneet mm. Jouko Turkan, Konstantin Stanislavskin ja Vsevolod Meyerholdin ajatukset näyttelijäntyöstä psykofyysisestä näkökulmasta. Tanssin puolella kiinnostavaa taustaa ovat tuoneet mm. Timo Klemolan pohdinnat liikunnan filosofiasta ja Kirsi Monnin ajatukset tanssin uudesta paradigmasta. Makumenetelmässä ilmaisu rakentuu makuaistimuksen ja sen tuottamien mielikuvien vuorovaikutuksen kautta. Ulkoinen impulssi synnyttää sisäistä kokemusta, joka tuottaa ulkoista muotoa vaikuttaen taas sisäisiin mielikuviin ja kokemuksiin jne. Laatu ja läsnäolo ovat jo elimellisesti osa makumenetelmän synnyttämää ilmaisua ja muotoa. Makumenetelmä itsessään ei ole kaiken kattava ilmaisun työkalu, esityksellinen tavoite tai työskentelyssä alusta loppuun läsnä oleva elementti. Se on ennemminkin impulssi ja lähtökohta uudenlaiselle ajattelulle ja toiminnalle ilmaisun työstämisessä, roolin rakentamisessa tai koreografisessa prosessissa. Makumenetelmän arvo on sen kiinnittyminen esiintyjän omaan kokemukseen, mikä esiintyjälähtöisenä työtapana aktivoi, vastuuttaa sekä sitouttaa esiintyjää työskentelyyn kokonaisvaltaisesti. Merkityksellisiä seikkoja ovat myös makumenetelmän psykofyysisyyteen perustuva luonne sekä makumenetelmän vaatimus sekä esiintyjän/oppijan että ohjaajan/opettajan kokonaisvaltaisesta läsnäolosta harjoitustilanteessa. Lisäksi täysin uuden työtavan tutkiminen ja sen sanoittaminen ovat kehittäneet merkittävästi omaa ajatteluani sekä vahvistaneet kykyäni yhdistää omaa käytännön toimintaani ja teoreettista pohdintaani sekä syventäneet ymmärrystäni niiden välisestä vuorovaikutuksesta.
  • Saarela, Sanna (2012)
    ”Intuitiivinen ohjaajaa – Kohtauksia Kokeilleesta” pohtii intuitiota ohjaajan ja opettajan työvälineenä. Teksti käsittelee intuition ilmenemistä eri muodoissa ja pyrkii pääsemään kosketuksiin subjektiivisen intuition syntyyn. Työn tarkoitus on herättää ajatuksia sosiaalisen älyn ja intuition mahdollisuuksista ohjaustilanteissa ja tuoda julki ohjaajien ”salattua tietoa”. Työssä käsitellään ”Kokeillut” –esityksen prosessia ja kirjoittajan oman ohjaajuuden kehittymistä intuition näkökulmasta dialogissa kolmen ohjaajan ja alan kirjallisuuden kanssa. Aineistona opinnäytetyössä käytetään ohjaajien haastatteluja, muutamaa alan teosta sekä kirjoittajan omia kokemuksia. Opinnäytetyö haluaa nostaa intuitiivisen ajattelun ja tunneälyn samalle viivalle järjellisen ja loogisen ajattelun kanssa. Molemmat ovat tarpeellisia ohjaajan työssä.
  • Hagelin, Elina (2012)
    Isä Peloton on matka isään, mieheen sekä yritys laajempaan keskusteluun isyydestä ja äitiydestä perheen roolista käsin. Teksti on koostettu isien ja isoisien haastatteluista ja omista pohdinnoista suhteessa lasten vanhempien rooleihin tänä päivänä. Olen käyttänyt Bertolt Brechtin näytelmää Äiti Peloton ja hänen lapsensa taiteellispedagogisen työn innoittajana. Pohdin työssäni myös mm. Brechtin käyttämän vieraannuttamis- ajatuksen ”sielua” verraten sitä sukupuolirooleihin tässä ja tämän hetkisessä yhteiskunnassa ollen itse äitinä vertailun kohteena. Mietin opinnäytteessä perheen mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elinpiiriin olosuhteiden (sairaus, työttömyys, ero) muuttuessa. Missä ovat tukiverkot kriisin hetkellä? Miten palveluja pursuava yhteiskunta todellisuudessa palvelee perhettä ja sen kasvua? Mietin työntekijän kulmasta erästä keskustelun ja pysähdyksen hetkeä jonka koin 1990-luvun laman aikana päiväkodissa. Pohdin työssäni teatteripedagogiikan opiskelijana taiteentekijöiden mahdollisuuksia avata lisää yhteiskunnallista ajattelua ja keskustelua perhepolitiikan näkökulmasta. Minkälaisia rakenteellisia muotoja ja paikkoja taiteentekijä tarvitsee työssään yksityisen ja yleisen keskustelun synnyttämiseksi? Aineistona kirjallisessa opinnäytetyössä käytän isien ja isoisien haastatteluja, kirjallisuutta ja omia ajatuksia ja kokemuksia jotka ovat syntyneet opinnäytetyön synnyttämänä ja sitä ennen.
  • Tuhkunen, Maaria (2012)
    Taiteellis-pedagogisessa opinnäytteessäni pohdin leikin läsnäoloa työssäni taiteilijana ja pedagogina. Opinnäytteeni kirjallinen osio liittyy opinnäyteproduktiooni Purkkipurkkipurkki, joka oli o-3-vuotiaille lapsille suunnattu esineteatteriesitys (ensiesitys 9.4.2011), ja jossa toimin esitysmateriaalin luojana ja näyttelijänä. Leikki oli oleellinen luomisen työtapa esineteatteriproduktiossa, jossa merkittävä osa käsikirjoitus- ja harjoitusprosessia muodostui näyttelijöiden vapaasta improvisaatiosta ja rajoittamattomista kokeiluista erilaisilla esineillä ja materiaaleilla. Tässä työssä tarkastelen sitä, miten leikki mahdollistui esityksen luomisprosessissa. Reflektoin sitä, millaista oli olla toisenlaisessa roolissa kuin yleensä, ohjaajana toisen ohjauksessa, pedagogina oppimassa ja aikuisena leikkimässä. Pohdin myös sitä, mikä ylipäätään mahdollistaa aikuisen ihmisen heittäytymisen aitoon leikkitilaan. Tarkastelen myös leikin ulottuvuuksia yleensä ja käytän tärkeänä taustana paitsi kulttuurihistorian näkökulmaa myös aivotutkimuksen tuomaa tietoa kaaoksen ja järjestyksen suhteesta leikissä. Käsittelen työssä myös improvisaatiota suhteessa leikkiin. Avaan samassa yhteydessä improvisaation merkitystä itselleni teatteritaiteilijana ja -pedagogina ja jäljitän kulkemaani polkua hakiessani itselleni merkityksellistä tapaa tehdä improvisaatioteatteria. Tässä yhteydessä tuon esille havaintojani läsnäoloon ja tietoisuuteen perustuvan action theater -metodin parissa työskentelystä. Lisäksi pyrin hahmottamaan tiedostamatonta tai alitajuntaa osana leikkiä ja improvisaatioon pohjautuvaa luovaa prosessia. Pyrin jäljittämään, mitä tarkoittaa materiaalin luominen sisäisiä ja ulkoisia impulsseja seuraamalla. Tiedon intressini on ymmärtämään pyrkivä ja tulkitseva. Väljästi fenomenologis-fenomenografisella tutkimusotteella pyrin reflektoimaan mielikuviani, kokemuksiani ja havaintojani aiheesta käyttäen apuna työpäiväkirjojani mm. Purkkipurkkipurkki-produktion harjoitusajalta. Peilaan omia ajatuksiani kirjallisuuteen sekä muiden produktion työryhmän jäsenten haastatteluihin. Keskeisenä työssä nousee esiin leikkiminen ja improvisoiminen samankaltaisina toimintoina. Yhdeksi ydinasiaksi voidaan myös hahmottaa suhde tiedostamattomaan, "järjen tuolla puolen" liikkuminen. Taiteellisessa työssä tähän näyttää liittyvän läheisesti intuitiivisuus, joka ilmenee oleellisena osana sekä leikkiä että improvisaatiota. Pohdinnoissani halu leikkiä ja kyky nauttia leikistä liittyvät kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin niin lapsilla kuin aikuisilla. Leikin ja improvisoimisen mahdollistamiseen liittyen keskeisinä esiin nousevat vapaus ja turvallisuus - pakosta ei voi leikkiä. Improvisaatio näyttäytyy ennen kaikkea herkkänä kontaktina niin omaan itseen kuin kanssaihmisiin. Työssä väitän myös, että leikkiminen ja improvisoiminen voivat toimia omaa itsetuntemusta vahvistavana toimintana. Tärkeimpänä löydöksenä hahmotan roolini teatteripedagogina ja taiteilijana ennen kaikkea leikin mahdollistajana ja sitä kautta hyvinvoinnin edistäjänä sekä taiteellisen että taidepedagogisen työn viitekehyksessä.
  • Taskinen, Jaana (2013)
    Opinnäytetyö sisältää taiteellisen osion ja kirjallisen osion. Taiteellinen osio on esitys nimeltä Hylkääminen, joka sai ensi-iltansa 8.2.2013 Q-teatterin puoli-Q näyttämöllä. Kirjallinen osio on nimeltään Kahden Simonen kainalossa ja se sisältää tekijän pohdintoja omista lähtökohdistaan, motiiveistaan ja toteutumisestaan kolmessa roolissa: ihmisenä, taiteilijana ja opettajana. Kirjallinen opinnäytetyö on tietyssä mielessä perinteikäs taiteen alan opinnäyte: se keskittyy tekijän subjektiiviseen kokemukseen itsestään kokijana ja tekijänä. Sen keskiössä on siis kokemus, joka on ymmärretty tässä sekä henkilökohtaisina elämäntilanteina, että perustavanlaatuisena tapana olla olemassa. Sysäyksenä sekä teatteriesitykselle, että kirjallisille pohdinnoille on toiminut tekijän kokema synnytyksen jälkeinen masennus ja siitä avautunut kriisi. Tämän kriisin kautta tekijä yrittää asettaa itsensä kontekstiin ja katsoa mahdollisuuksiaan toteutua tässä maailmassa. Kriisin selvittämiseksi tekijä on tarttunut laajasti myös filosofiseen kirjallisuuteen ja löytänyt erityisesti fenomenologien ja eksistentialistien parista taiteelliseen opinnäytetyöhönsä materiaalia. Hylkääminen -esityksessä ajatuksia on referoitu Simone de Beauvorilta, Jean-Paul Sartrelta ja Maurice Merleau-Pontylta. Kirjallisen opinnäytetyön sivuilla ajatuksia on heidän lisäkseen lainattu mm. Simone Weililtä, Juha Vartolta ja Juha Suorannalta. Ensimmäisessä osiossa – IHMINEN - kartoitetaan tekijän suhdetta omaan taustaansa ja henkilökohtaisen, eletyn kokemuksen kautta niihin ulottuvuuksiin, joita tekijä ymmärtää tilanteeseensa liittyvän. Toisessa osassa – TAITEILIJA – kartoitetaan näiden ulottuvuuksien ilmentymistä ja vaikuttamista tekijän taiteelliseen toimintaan ja kiinnostuksen kohteisiin. Viimeisessä osiossa – OPETTAJA – luodaan katsaus ympäröivään todellisuuteen, suomalaiseen yhteiskuntaan ja kasvatuksen mahdollisuuksiin tänä päivänä. Viimeisessä osiossa tekijä myös luonnostelee omaa opetusfilosofiaansa. Kirjallisen osion nimi – KAHDEN SIMONEN KAINALOSSA – viittaa siihen perintöön, johon tekijän kaltainen melankoliaan taipuvainen ja maailman helposti mielettömäksi kokeva naispuolinen ihminen voi nojautua tarkastellessaan miksi asiat ovat niin kuin ne ovat ja miten siitä huolimatta voisi jaksaa jatkaa. Tekijän kriisin myötä jälleen voimallisesti aktivoitunut nihilistinen mieliala, sekä suomalaisesta kulttuuriperimästä mukaan tarttunut negatiivissävytteinen tapa asennoitua maailmaan ja kokemaansa on kutsunut esiin kaksi ranskalaista Simonea, jotka ovat tinkimättömällä ajattelullaan sekä kannustaneet tekijää yrittämään koko ajan vähän pidemmälle ja toisaalta viisaudellaan kannatelleet tekijää ylittämään sen, mitä hän huonoimmalla hetkellään on.
  • Häkkä, Heikki (2012)
    ”Kevään hajoaminen – Kahden ohjauksen anatomia” kertoo näytelmäharjoituksista, teatterin ohjaamisesta ja opettamisesta yhden kevään aikana Kallion lukiossa. Työssä tutkin kahden näytelmän – Elostelijan elämän ja Kevään hajoamisen – ohjausta: 1. henkilökohtaisen historian ja muistin näkökulmasta, 2. fyysisen/ruumiillisen toiminnan näkökulmasta, sekä 3. pedagogisesta näkökulmasta. Yksi kevät hajoaa kahdeksi ohjaukseksi, pirstoutuu kolmeksi näkökulmaksi. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on valottaa näkemystäni taiteeseen, taiteilijuuteen ja pedagogiikkaan. Koska yllä mainittuja asioita ei voi tutkia objektiivisesti, on tämän työn ote hyvin henkilökohtainen. Aineistona käytän muistiani, työpäiväkirjaani, sekä teatteria, pedagogiikkaa ja fysiologiaa käsittelevää kirjallisuutta. Työn liitteenä ovat myös molempien ohjaamieni näytelmien äsikirjoitukset, joista toisen olen kirjoittanut ja toisen kirjannut ylös ryhmän aloitteista ja improvisaatioista sekä omista ideoista.
  • Syrjäkari, Heidi (2014)
    Maailman Epäluotettavuudesta on näyttelijä Heidi Syrjäkarin Teatteriopettajan maisterikoulutusohjelman taiteellis-pedagoginen opinnäytetyö. Opinnäytetyön taiteellinen osio on ohjaus Dea Loherin Viattomuus näytelmästä, nimeltään Maailman Epäluotettavuudesta. Se sai ensi-iltansa Taideylipiston Teatterikorkeakoulussa 14.2.2014. Opinnäytteen kirjallisessa osiossa Heidi Syrjäkari purkaa taiteellisen työn prosessia osiin ja nimeää sen osa-alueita tavoitteenaan ymmärryksen lisääminen teatteriesityksen tekemisestä. Hän käsittelee taiteellisen työprosessin lähtökohtia, erittelee sen vaiheita ja keskittyy tarkastelemaan työryhmässä ohjaajana toimimista. Hän nostaa esiin useita ongelmakohtia ja pyrkii analysoimaan valintoihin johtaneita päätöksiä. Ohjaajana osiossa hän keskittyy erityisesti ohjaaja-näyttelijä sekä ohjaaja-työryhmä suhteisiin. Hän pohtii valtaa ja vastuuta, pimahtamista, väsymistä, näyttelijänohjaamista ja esityksestä irti päästämistä. Lopulta hän pohtii ohjaajan oman tilan tarvetta ja ei-ymmärtämistä taiteellisessa työprosessissa. Johtopäätöksissä hän summaa löytyneitä ohjaamisen työvälineitä sekä hahmottelee ohjaaja-näyttelijä, teos-taiteilija suhteiden sovelluksia opetustyöhön. Opinnäytteen lopuksi hän suuntaa katseensa tulevaisuuteen ja hahmottelee uutta asennetta taiteelliseen työhön.
  • Santavuori, Maria (2012)
    Tämä opinnäytetyöni on taiteellispedagoginen. tarkastettava esitys oli konsertti Arcadia International Bookshopissa 3.3.2012, jossa lauloin kitaran ja harmonikan säestämänä sanoittamiani ja säveltämiäni kappaleita. Kirjallisessa osassa tutkin kokemustani siitä miltä tuntuu toteuttaa mahdottomalta tuntunut unelma. Pyrkiessäni opiskelemaan Teatterikorkeakouluun teatteripedagogiikkaa 2007, yhtenä motiivinani oli vankentaa teoreettista pohjaa pedagogiselle mallille, joka hahmottui työskennellessäni Naulakallion erityiskoulussa rap –lyriikan kirjoittamisen ohjaajana vuosina 2005 – 2008. Mallin nimi on Mahdottoman mahdollistaminen. Halusin itse kokemalla mahdottoman mahdollistamisen, saada lisätietoa siitä, mitä oppilaani saattavat kokea ollessaan mukana voimauttavassa taideprojektissa. Halusin myös tietää miten malli toimii ja miten sitä voisi kehittää. Kokemukseni on, että kun mallin osat ovat paikoillaan, mahdottoman oppiminen on voimaannuttava matka onnistumiseen. Tulin vahvalla tavalla muistutetuksi siitä, että mahdottoman mahdollistaminen saattaa muuttaa oppilaan koko siihenastista minäkuvaa ja siten olla syvästi järkyttävää. Tulin tietoiseksi siitä, miten kokonaisvaltaisesti peilaan opettajana elämääni oppilaihini. Siksi tunnen yhä suurempaa merkitystä myös oman taiteellisen ja kokonaisvaltaisen kasvun prosessini jatkamisesta.
  • Goria, Gabrielle (2013)
    This work illustrates the research I have conducted throughout the two years of my Master's degree programme in Theatre Pedagogy at the Theatre Academy of Helsinki (TeaK) on the topic of “active” silence: a quiet dimension of being, calm but not passive, characterized by a high level of awareness, openness and concentration at the same time. In March 2012 I led a one-day workshop with the title “Living the Silence” in seven different environments (among them: a school, two monasteries and a Theatre Academy), where I explored many possible combinations of art and meditation, in order to understand how the participants experienced “active” silence. In November 2012 I further developed my previous research on “active” silence by leading a two week-workshop, “Moving the Silence”, attempting to understand how I could develop a dialogue between different disciplines related to the practice of active silence such as meditation, T'ai Chi Ch'üan (the Chinese “Supreme Polarity boxing”) and expressive movement, without use of speech. The workshop led spontaneously towards a performance with the same title “Moving the Silence”, where I have been exploring the boundaries between meditation and performance, questioning how meditation can be a performance and vice-versa. We performed in February 2013. Silence proved to be a fruitful ground for a dialogue between art and spirituality, becoming a generative platform for developing meditative ways of working in the field of art. This thesis provides a detailed description of this work and the development of my personal conceptions about teaching.
  • Hurme, Laura (2015)
    Päästessäni teatteriopettajan maisteriohjelmaan 2013, päätavoitteeni oli tulla koulutuksen myötä paremmaksi opettajaksi. Jotta tämä olisi mielestäni mahdollista, oli itselleni tärkeää ymmärtää ensin, mitä hyvä opettaja tarkoittaa. Tekevätkö pedagogiset opinnot opettajasta paremman? Tähän aiheeseen tartuin seminaarityössäni Älä tule paha ope, tule hyvä ope (2014), johon myös haastattelin kolmea teatteriopettajan maisteriohjelmasta valmistunutta. Pyrin selvittämään, mitä käsityksiä valmistuneilla oli teatteriopettajan maisteriohjelman merkityksestä heidän työelämäänsä ja teatteriopettajuuteensa. Seminaarityössäni pohdin myös seuraavanlaisia kysymyksiä: mitä opiskellaan (taidepedagogiikka), missä opiskellaan (Teatterikorkeakoulu) sekä miksi opiskellaan (kohti hyvää opettajuutta)? Tämä seminaarityö on nyt tässä opinnäytetyössäni pohjana. Sen lisäksi, että käyn läpi seminaarityössäni esiin tulleita pohdintoja, pyrin myös löytämään jotain uutta. Seminaarityön jälkeen pyrin avaamaan sekä identiteetin että opettajan ammatti-identiteetin käsitteitä. Mitä nämä käsitteet tarkoittavat ja mitä kaikkea nämä käsitteet voivat sisältää? Miten suuri merkitys näillä käsitteillä on teatteriopettajan maisteriohjelmassa opiskellessa? Vaikka kyseessä on kaksi todella suurta aihetta, enkä kykene kuin raapaisemaan niiden pintaa, olivat nämä käsitteet mielestäni tärkeää nostaa tässä opinnäytetyössäni esiin. Viimeisenä tässä opinnäytetyössäni käyn läpi omaa matkaani teatteriopettajan maisteriohjelmassa. Avaan ensin tavoitteitani ennen opintojen aloittamista ja sen jälkeen kerron, mitä kirjoitin itselleni kirjeeseen opintojen alussa (tämä kirje postitettiin itselle ensimmäisen lukuvuoden päätyttyä). Näiden jälkeen käyn läpi ensin ensimmäisen lukuvuoden ja sitten toisen lukuvuoden kohokohdat. Pyrin löytämään opinnoistani ne hetket, jolloin minussa on tapahtunut jotain. Tämän työn yhtenä tavoitteena on myös kyetä sanallistamaan näitä hetkiä. Mitä niissä hetkissä on tapahtunut ja miksi juuri ne hetket ovat nousseet muita hetkiä tärkeämmiksi? Mitkä hetket ovat olleet niitä, kun olen liikahtanut lähemmäksi omaa tavoitettani, kohti parempaa opettajuutta? Sitten, kun tämä opinnäytetyö on valmis, haluaisin tiedostaa, ymmärtää ja sanallistaa sen, mitä olen teatteriopettajan maisteriohjelmalta saanut. Olenko saavuttanut niitä tavoitteita, mitkä itselleni asetin ennen opintojani vai ovatko tavoitteet kenties muuttuneet? Tämän opinnäytetyön lopussa toivon ymmärtäväni, mistä olen lähtenyt liikkeelle ja missä olen nyt.
  • Välinen, Seppo (2012)
    Opinnäytteeni on taiteellis-pedagoginen opinnäyte. Opinnäytteeni tarkastettava esitys oli koko perheen musikaali Risto Räppääjä ja villi kone, joka sai ensi-iltansa Kouvolan Teatterissa 14.5.2011. Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa pohdin omaa liikelähtöistä ohjaamistapaani ja taiteilija-pedagogi -identiteettiäni valmistuessani Teatterikorkeakoulun Tanssi- ja teatteripedagogiikan laitokselta. Pohdinnan keskiössä ja virittäjänä on opinnäytteeni tarkastettava esitys. Opinnäytetyössäni valaisen omaa ajatteluani ohjausprosessista ja tapaani ohjata teatteria liikelähtöisesti. Kirjallisessa osiossa tarkkailen kriittisesti havaintojani siitä, millainen minä olen ohjaajana ja miten oma ajatteluni toimii käytännön työssä. Keskeisenä ajatuksena työssäni on selventää ajatteluani ohjaajasta (taiteilijasta) ja pedagogista ja näiden rakenteiden sulautumisesta omassa identiteetissäni. Tärkeä havaintoni on, että pedagoginen työ ja taiteilijan työ tukevat toisiaan omassa työskentelyssäni, mutta en koe niitä yhdeksi kokonaisuudeksi itsessäni. Työni kirjallinen osuus sijoittuu väljästi autoetnografisen tutkimuksen kenttään. Työni keskiössä olen minä tässä ja nyt, valmistumisen kynnyksellä.
  • Korhonen, Heidi (2012)
    Olen tutkimuksessani kiinnostunut siitä, millaista on ryhmä- ja prosessikeskeinen teatteripedagogiikkani suhteessa esitykseen. Ryhmäkeskeisyys tarkoittaa, että ryhmä vaikuttaa voimakkaasti esitykseen ja prosessiin sen sijaan, että korostettaisiin yksilön (opettajan) näkemystä. Prosessikeskeisyydessä korostetaan enemmän itse prosessia kuin lopputulosta. Pedagogisesta näkökulmasta esitys on asia, mitä voidaan yhtä aikaa tutkia, kokea ja oppia. Esitys on mikä tahansa asia, mikä laitetaan näyttämölle ja mitä esityksenä tarkastellaan. Ryhmä- ja prosessikeskeisen esityksen tutkimisen lähtökohtana toimii olemassa olevan tiedostaminen eli käsitykset, konteksti ja tilanne. Opettajan tehtävä ja asema on sidoksissa lähtökohtiin ja niiden tiedostamiseen. Työtavan kuvaaminen, suunnittelu ja valmistautuminen ovat lähtökohtien avoimuuden vuoksi haasteellisia. Työskentelyn kuvauksessa avataan erityisesti työskentelyn rakentumista, opettajan ja oppilaan rooleja ja tutkivaa otetta. Merkittävää on myös opettajan käsitysten asema työskentelyn ehdotuksena, ei väitteenä. Työtapa on kudelmaisesti rakentuva, ja vaatii osallistujalta malttia ja itsensä likoon laittamista. Opettajan etiikka on tässä yhteydessä olennaista. Arvoikseni nimeän avoimuuden ja keskeneräisyyden. Kysymys opettajan agendasta on yleinen, ja asettaa opettajan vilpittömyyden ja todellisen avoimuuden kriittiseen tarkasteluun. Ryhmä- ja prosessikeskeisyys edellyttää opettajalta sekä-että –ajattelua, jossa taide tekee erilaisia näkökulmia näkyväksi, niin että niitä voidaan tarkastella. Opettaja-oppilassuhteessa olennaista on dialogisuus. Dialogisuudessa ei ole kyse opettajan käsitysten siirtämisestä, vaan molemminpuolisuudesta. Kokemusten jakamisen ja tunnistamisen kautta, tieto muotoutuu opettajan ja oppilaiden inhimillisessä kanssakäymisessä. Perinteisiä hierarkioita puretaan, ja esityksen tutkimisessa korostetaan oppilaan tärkeää asemaa sekä tekijänä, että esiintyjänä. Käytännön osiossa jäsennykseksi nousivat esiintyjyys ja tila. Tilallisuus loi kehyksiä olosuhteiden tarkasteluun. Tilan tutkimisen kautta tuli näkyväksi tilankäytön ja vallankäytön suhde, sekä esiintyjän kehollisuus suhteessa tilakokemuksen psyykkisyyteen ja fyysisyyteen. Sitoutuminen ja itsensä tiedostamisen teemat näyttäytyivät oppilaiden käsityksissä tapahtuneiden muutosten kautta, sekä luovuuden vapautumisena. Omissa teatteripedagogisissa käsityksissäni on tapahtunut tarkentumia, laajentumia, ja paikannuksia suhteessa käytäntöön. Ymmärrykseni omaa työtä kohtaan on kasvanut nimeämisen ja tiedostamisen kautta. Tämän opinnäyteprosessin myötä hahmotan ammatillista ajatteluani teatteripedagogiikan, esityksen, opettajuuteni, ryhmän ja oppimisen välisinä suhteina. Tutkimuksen anti on minulle ollut erityisesti siinä, että olen saanut ajoittain hentoa otetta myös intuitiivisesta puolesta.
  • Tähtivirta, Kimmo (2014)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni keskittyy sanattoman teatterin eri muotoihin, sen historiaan ja ennen kaikkea opettamiseen. Olen teatteriopettajana työssäni usein huomannut, että verbaalinen ilmaisu lukitsee oppilaat. Varsinkin nuorilla on tarve loistaa ja olla jotenkin hauska tai kekseliäs. Se ei kuitenkaan liity pelkästään ikään, vaan yhteiskunnan meille antamiin odotuksiin olla nopea ja nokkela. Verbaalisesti hitaampi ihminen ei edes ehdi miettiä sanottavaansa, kun hetki on jo mennyt. Sanattoman ilmaisun avulla ihmiset vapautuvat ja rentoutuvat. Heillä ei ole tarve suorittaa mitään vaan reaktiot syntyvät kaikkien keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Mielikuvitus, mielikuvat ja leikki ovat koko ajan läsnä tekemisessä. Sanaton teatteri voi sisältää hyvinkin tarkkoja muotoja, mutta leikkisyyttä ja kokeilemista ei unohdeta. Pyrin sanallistamaan sanattoman teatterin opetusta. Sanat ja sanattomuus eivät mielestäni sulje toisiaan pois. Ehkä olisikin aika nivoa ne yhteen. Opinnäytetyössäni käsittelen sanatonta teatteria, mutta en mitenkään väheksy tekstiin ja sanoihin perustuvaa teatteria. Oman kokemukseni mukaan Suomessa, kuten muissakin maissa, teatteriesitys edelleen useimmiten perustuu puhuttuun tai kirjoitettuun kieleen. Siksi tuon esille kirjallisuuden kautta fyysisiin tekoihin perustuvien teatterintekijöiden ajatuksia. Opinnäytetyössäni pohdin ihmisten sanatonta viestintää eli miimiä, jota on ollut aina ja on edelleenkin. Emme me kauheasti eroa muista nisäkkäistä, vaikka ehkä haluammekin niin ajatella. Eläimillä sanaton, eleisiin ja tekoihin pohjautuva ilmaisu on elinehto. Miksi ei siis myös meille ihmisille? Me edelleenkin tulkitsemme toistemme eleitä, asentoja ja jopa kasvonliikkeitä. Sanat voivat auttaa, mutta ne voivat myös valehdella. Ei ole olemassa täysin rehellistä ilmaisua, liittyy se sanoihin tai tekoihin. Kehonkieli kuitenkin saattaa paljastaa enemmän kuin puhutut sanat. Näytelmäteksti antaa usein alkusysäyksen esitykselle ja tekeminen on tekstilähtöistä. On kuitenkin olemassa monia teatterin muotoja, jotka eivät vaadi kieltä vaan toimintaa. Teatteri on taidetta ja taiteen tehtävänä on ylittää kaikki kielimuurit. Kun se onnistuu esimerkiksi kuvataiteessa, tanssissa ja musiikissa, miksei myös teatterissa? Sanaton ilmaisu on todennäköisesti ollut olemassa meillä ihmisillä jo ennen puhuttua kieltä. En siis esittele mitään uutta, vaan haluan meidän palaavan historiaan ja eläimellisyyden kautta vaistojen ja viettien seuraamiseen. Taiteellis-pedagogisessa opinnäytetyössäni palaan juurille. Ei voi tarkkaan sanoa, mistä teatteri on syntynyt, mutta todennäköisemmin rituaaleista ja karnevaaleista. Leikki ja mielikuvitus ovat varmasti aina olleet ja tulevat aina olemaankin teatterin lähtökohtana. Teatteri on luovaa ilmaisua . Se tarvitsee toteutuakseen mielikuvituksen, jonka kautta syntyvät mielikuvat, jotka mahdollistavat leikkimisen, joka rohkaisee omiin ajatuksiin, joka luo improvisoinnin, jonka kautta syntyy ilmaisu. Opinnäytetyössäni avaan sanattoman teatterin opetukseen pohjautuvia hyvin tarkkojakin tekniikoita. Tekniikan vieminen kehomuistiin vaatii aikaa ja toistoa. Kun ei tarvitse enää miettiä, vaan keho toistaa asiat, oma ilmaisu vapautuu reagointiin ja spontaanisuuteen. Tärkeintä eri tekniikoiden oppimisessa on aina mielestäni niiden soveltaminen ja niillä leikkiminen. Loppujen lopuksi tekniikat ovat vain apukeino, joiden kautta mielikuvitus rakentaa täysin uudet merkityksen. Näin jokaisen ihmisen omat ajatukset ja kokemukset ovat tärkeitä. Esittelen kirjallisessa työssäni omassa opetuksessani käyttämäni metodit, joita peilaan oppilaideni mielipiteisiin, teatterin uudistajien ja ennen kaikkea fyysisempää muotoa käyttäneiden tekijöiden kirjoituksiin, biologiaan, filosofiaan ja kasvatustieteeseen. Käsittelen myös Espanjassa suorittamaani työharjoittelua, vaikka se ei olekaan arvioinnin kohteena. Teatterin opettamisessa tärkeää on aina dialogisuus ja sitä korostan myös näin kirjallisesti. Kriittinen pedagogia, jossa oppilas voi kyseenalaistaa ja ihmetellä on oikea tapa tehdä teatteria. Sanaton teatteri ei ole mikään sivutuote teatterin maailmassa, vaan omien kokemusteni mukaan elävä ja kehittyvä taiteenlaji. Sanatonta teatteria ei myöskään mielestäni pitäisi enää käsitellä ”teatterin erikoisena muotona” vaan nimenomaan teatterina. Kumpi oli ensin: sanat vai sanaton ilmaisu?
  • Heino, Soja (2014)
    Taidepedagogisessa opinnäytetyössäni tuon esille näkökulmia ja esitän mahdollisuuksia tanssinopettajan tapahtumatuotantoon. Lähestyn aihetta Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijoiden ajatusten, sekä tanssinopettaja-tapahtumatuottaja Mira Kolasen haastattelun kautta. Kiinnostuksen kohteena on, kuinka Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijat kokevat tapahtumatuottamisen olevan osat tanssinopettajan opintoja ja tanssinopettajan työnkuvaa. Käytän tutkimuksessa hermeneuttis-fenomenologista tutkimusotetta, jonka kautta sain mahdollisuuden käsitellä aihetta sekä yksityiskohtiin että laajempiin käsitteisiin perehtyen. Hermeneuttisen kehämallin kautta tutkimusaineistosta saamani tieto löysi projisointipinnan tanssinopettajien työkentän kanssa. Tutkimuskysymykseni laajeni käsittelemään tanssinopettajien koulutuksen suhdetta työkentällä tarvittaviin tarpeisiin ja vaatimuksiin tapahtumatuotannon näkökulman kautta. Tutkimukseni teoria ja arvopohja tulee Lauri Rauhalan holistisesta ihmiskäsityksestä, sekä Paolo Freiren dialogisuuden ja muutoksen etiikasta. Pyrin tuomaan esille lähtökohtia, joista tanssinopettajien koulutus koostuu, sekä käsittelen tapahtumatuotannon teoriaa. Pohdin tanssinopettajakoulutusten mahdollisuutta syventää tanssinopettajien ammattitaitoa, kun keinoina ovat dialoginen pedagogiikka ja tapahtumatuotanto.Tanssinopettajaopiskelijoiden kokemukset opiskelusta ja näkemykset tulevaisuuden työstä luovat lähtökohtia tanssinopettajaopiskelijoiden koulutussisältöjen kehitysehdotuksille. Tuon tutkimukseen mukaan myös omat kokemukseni tanssinopettajasta tapahtumatuottajana. Tutkimuksen aikana esioletukseni siitä, että tanssinopettajaopiskelijat kaipaavat vielä konkreettisempaa opetusta tanssipedagogiikan ja tapahtumatuottamisen yhteydestä syventyi. Tanssinopettajaopiskelijat tulevat tarvitsemaan tapahtumatuotannon taitoja tulevassa työssään. On tärkeää, että tanssinopettaja tietää kuinka tuotannonala ja sen osa-alueet toimivat. Vielä tärkeämpää on, että hän pystyy yhdistämään teorian joustavasti omaan ammattitaitoonsa ja laajentamaan luovaa työtään tapahtumatuotannon työkaluilla. Tanssinopettajan työnkuva niin opettajana, tanssijana, koreografina, tuottajana kuin taitelijanakin kaipaa tukea. Koen, että tapahtumatuottamisen taidot avaisivat suuria mahdollisuuksia toteuttaa sekä taidepedagogiikkaa että taiteellista työtä yhdessä. Vapaus toimia oman alansa kehittäjänä ja oman yhteisönsä kulttuurituottajana antaa toivoa jaksavasta, yli ammattirajojen verkottuvasta ja inspiroituneesta tanssinopettajasta. Tuon tutkimuksen lopussa esille ehdotuksia ja ajatuksia tanssinopettajan koulutuksen kehittämiseen. Kehittämällä ja syventämällä koulutuspolkua, sekä antamalla tanssinopettajille mahdollisuuksia ja työkaluja kehittää omaa ammattitaitoaan, luo perusteluja taiteen, kulttuurin ja taidekasvatuksen olemassaolon tärkeydelle. Tanssinopettajan tieto-taitojen hyödyntäminen monipuolisemmin tanssinkentällä tukee ajatusta dialogisesta, kehittyvästä ja verkostoituvasta ammattikentästä. Liikkeen opettamisen lisäksi tanssinopettajien tapahtumatuottamisen yhteiset lähtökohdat olisivat siis näin ollen samat kuin taidepedagogiikassakin: ihmiskäsitys, dialoginen kohtaaminen ja vuorovaikutus.
  • Komlosi, Emmi (2013)
    Tämä opinnäyte sisältää taiteellis-pedagogisen työn sekä kirjallisen osion. Taiteellis-pedagoginen työ käsittää esityksen, joka luotiin devsing-menetelmänä teini-ikäisten nuorten kanssa Annantalolla lukuvuonna 2012 – 2013. Esityksen nimi oli Maailmanpyörä ja se käsitteli identiteettiä sekä itsenäistymistä lapsuuden kodista. Esitys kertoi neljän perheen tarinan. Jokaisessa perheessä oli itsenäistyvä nuori. Joissakin perheissä oman identiteetin rakentuminen ja itsenäistymisen taistelu oli helpompaa, toisissa vaikeampaa. Perheiden aikuiset joskus kykenivät tukemaan nuorta, toisinaan eivät. Oppilaat kirjoittivat yhteistyössä minun kanssani tekstin, rakensivat omat hahmonsa ja osallistuivat esimerkiksi lavasteiden ja puvustuksen suunnitteluun. Oppilaat kokivat lopputuloksen merkitykselliseksi ja oman näköisekseen. Olen taustaltani yhteisöteatterin tekijä, joka näkyy suhteessani teatteritaiteeseen sekä teatterin opettamiseen. Pedagogis-taiteellisessa prosessissa minulle on ollut tärkeätä oppilaiden osallistuminen, innostuminen, sitoutuminen ja esimerkiksi sosiaalisten taitojen oppiminen. En painota opetuksessani esimerkiksi näyttelijäntyöllisiä tekniikoita. Pohdinkin opetusvuoden aikana, mitä oppilaani itseasiassa oppivat tunneillani? Olenhan taideopettaja ja oppilaat ovat tulleet taidetunnille. Mutu-tuntumalla näen, havainnoin ja aistin paljon oppimista, mutta kokevatko oppilaat oppivansa mitään? Ja jos kyllä, mitä? Kirjallinen osio käsittelee oppilaideni oppimista. Keräsin aineistoa oppilailtani ryhmähaastattelulla ja kyselyillä. Kun tarkastelemme aineiston tuloksia, on helppo huomata, että oppimista todella tapahtuu. Kun vertaamme vastauksia vuonna 2016 voimaan astuvan opetussuunnitelman tavoitteisiin, näemme, että (yhteisö)teatteriopetuksella on mahdollista saavuttaa lähes kaikki opetusneuvoksen asettamat tavoitteet. Tästä innostuneena liityn laajaan draamakasvattajien joukkoon esittämällä (yhteisö)teatteria omaksi oppiaineekseen kouluihin, jotta kaikilla olisi mahdollisuus oppia vaihtoehtoisella tavalla.
  • Pennanen, Merja (2012)
    Tilanteita - Situations valmistui elokuussa 2010 Teatterikorkeakoulun Studio 3:seen minun ja Anna Orkolaisen taiteellis-pedagogisena opinnäytetyönä. Opiskelimme tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella, minä teatteria ja Anna tanssia. Työ kehkeytyi kiinnostuksesta tutkia esiintyjyyttä ja liikkeellistä työskentelyä lavalla kehoa avaavien ja muokkaavien harjoitteiden kautta. Tavoitteenamme oli valmistaa kollektiivisilla työtavoilla esitys, joka yhdistäisi tanssin ja teatterin ruumiillista näyttämöllä oloa. Lähestymiskulmina olivat butoh- tanssi, somaattiset liikeharjoitukset, kontakti-improvisaatio sekä valikoima liikunnallisia voimaharjoituksia. Kiinnostuksemme oli tutkia esityksen valmistumista ja estetiikan muodostumista taiteiden välisenä prosessina, yhdessä improvisoiden. Mukana oli alusta alkaen myös Katerina Zherbina, joka teki produktiossa oman lopputyönsä visuaalisuuden ja pukusuunnittelun puolella. Katerina oli mukana prosessissa yhtenä tekijänä luomassa näyttämöllisiä tilanteita. Itselläni oli myös tarve tutkia Action Theatre –improvisaatiometodin soveltamista produktiotyöskentelyyn. Halusin tutkia, kuinka se voisi toimia työkaluna kollektiivisen esityksen synnyttämisessä näyttelijöiden ja tanssijoiden sekä valo-, ääni- ja pukusuunnittelijan kanssa. Minua kiinnosti, kuinka esiintyjän ilmaisu voi syntyä ja vaikuttua lavastuksen, tilan ja visuaalisuuden ehdottamasta estetiikasta käsin. Olin mukana tässä produktiossa esiintyjänä ja taiteellisen prosessin toisena koolle kutsujana. Työryhmään kuuluivat minun, Annan ja Katerinan lisäksi Seppo Välinen, Jaakko Kiljunen ja Lasse Lindberg lavalla sekä Milka Timosaari valoissa ja Ville Leppilahti äänissä. Kirjallisessa lopputyössä kuvailen ensin esitysprosessin kulkua ja työtapoja sekä kollektiivisen estetiikan ja dramaturgian syntymistä. Itseohjautuvan esiintyjän työtavan ja kollektiivisten näyttämökuvien synnyttämisessä käytin apuna Action Theatre -metodin ajatusta kokemuksellisuudesta valmiin idean sijaan. Improvisaation perustana on kehollinen reagointi, ruumiillinen maailmassa ja näyttämöllä olo. Rinnastan tässä lopputyössä Action Theatre -esiintyjyyden nykynäyttelijän kieliopin ehdottamaan näyttelijäntyön dramaturgiaan. Harjoitusprosessin kuvauksen jälkeen tuon mukaan katsojien kokemuksia siitä, miten esitys kommunikoi yleisönsä kanssa. Tämän jälkeen siirryn pohtimaan, millaista taidekäsitystä ja pedagogiaa Tilanteita -esityksen valmistuminen kantoi mukanaan. Kiinnostuksen kohteenani on, mitä tämä ruumiillinen ja dialoginen esitysprosessi ja siitä kirjoittaminen saavat minut ajattelemaan. Se luo minulle esitysteoreettista ja filosofista tausta-ajattelua, joka syventää ja jäsentää myös opettajuuttani. Tuon oman pohdintani rinnalle itselleni merkityksellisiä taiteentekijöitä, teoreetikkoja ja filosofeja. Takaisin katsova esitys, kadotetut ja löydetyt sanat, myötätunnon tila, silleen jättäminen ja ihmettely sekä kohtaamisen mahdollisuus ovat otsikoita, jotka kertovat minun matkastani tämän esitysprosessin kanssa. Näiden teemojen ja itsetuntemuksen myötä oma pedagoginen ajattelunikin on syventynyt. Oman tekijän kokemukseni ja sen käsitteellisen jäsentämisen kautta olen saanut eväitä viedä oppimaani eteenpäin myös opetustyössäni.
  • Riionheimo, Maaretta (2013)
    Taiteellispedagogisen opinnäytetyöni jakautuu kahteen osaan, ”Is there a moment ?” –esitykseen, sekä tätä praktista työtä heijastelevaan kirjalliseen osuuteen. Kirjallinen osuuteni jatkaa olemisen pohdintaa toiseuden kautta avautuvana rajankäyntitilana esitystaiteen kontekstissa. Valittu näkökulmani tarkastelee tutun ja vieraan kohtaamisessa tunnistettavia tapahtumia lähinnä filosofishenkisenä ihmettelynä kokijan havaintotodellisuudesta käsin. Vaikka kirjallinen reflektointini tavoitteleekin sanoja apunaan käyttäen jonkinlaista jäsennettyä ymmärrystä olemisen kokemuksellisuudesta ja ei-kokemuksellisuudesta, kiinnittyy työni pääfokus pikemminkin preesens-hetkissä ilmenneisiin tapahtumiin, joita on hieman haasteellista näin jälkikäteen sanoihin palauttaa. Esittämäni ajatukset ovat kiinteässä yhteydessä oman esitystaitteeni löytämiseen, sekä pedagogiikkaan jota ehdotan. Kysymys siitä mitä näemme katsoessamme edessä avautuvaa maisemaa, tai eteen asettuvaa toista on minulle merkittävä. Tahdon tietoisesti heilauttaa sitä todellisuuskuvaa, jonka ”objektimaailman” oppineina parhaiten tunnemme. Onko siis näkymä jonka näemmä juuri sellainen, kuin sen luulemme olevan, vai olemmeko pitkän kulttuurievolutiivisen kehityksemme tuloksena oppineet sen vain olevan sitä? Työni pyrkii pikemminkin vallitsevan kognitiivisen lukutavan ylivallan purkamiseen, kuin objektitodellisuutta tukevan käsitteellisten merkitysjärjestelmien vahvistamiseen. En ole kuitenkaan rakentamassa dikotomiaa näiden kahden välille, vaan tahdon selkeyden nimissä pikemminkin vain avata keskustelua olemisen riittämisestä jo sellaisenaan muun jo tiedetyn ja hyvin edustettuna olevan lukutavan rinnalle. Minua kiinnostaa rajoitukseton todellisuudentarkastelu, joka levittäytyy myös ei- tiedetyn puolelle. Tämä kysyy työni tarkemman mieltämisen kannalta lukijalta ymmärrystä yrityksestäni kertoa aistisesta kokemusmaailmasta sellaisenaan abstrahoidun lukutavan sijaan, vaikka tämä kirjallisessa muodossa paradoksaalista onkin. Tiedon aistihavaintoihin perustuvan fenomenologisen tutkimusotteeni valinta perustuu positivistisen maailmankuvan kykenemättömyyteen tutkia ihmisen sisäisiä tiloja itsen ja toisen äärirajojen aistisuudessa, minkä näen ainoana mahdollisena lähtökohtana tällä kertaa kyseisen aiheen parissa työskennellessäni. Otsikkoni ”Täältä takaisin”, ei nojaa taaksepäin, eikä nostalgisoi jotain jo joskus ollutta. Tämä sanapari viittaa pikemminkin hienoiseen purkutyöhön, jonka näen tarpeellisena tekona, jotta kykenisimme ihmettelemään edessämme avautuvaa toiseutta ja itsemme avarammassa ulottuvuudessa, missä valtaa pitävät määrittelyt eivät dominoisi liikaa kaikkea olevaa. Minulle tässä työssä on kyse yksinkertaisen asian ilmaisemisesta. Oleminen riittää, koska se on. Se on sekä oleva, että alku kaikelle sille mikä on ollut, on ja tulee.
  • Ervasti, Elsa (2012)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni koostuu kahdesta eri osasta. Toinen osa on esitys nimeltä VALMIUSTILA ja toinen osa on kirjallinen osuus, joka käsittelee prosessia, jonka aikana esitys VALMIUSTILA syntyi. Kirjallisessa osiossa käsittelen pedagogista ajatteluani teatterin tekemisen prosessissa. Haastoin itseäni olemaan mahdollisimman auki ja dialogissa muihin kahteen ohjaajaa, koska teimme esityksen kolmen ohjaajan kesken. Jaoimme harjoitteet, tilan ja ajan. Pyrimme vaikuttumaan toistemme harjoitteista ja ajattelusta. Prosessi opetti minua neuvottelemaan monista valinnoistani muiden ohjaajien kanssa sekä selkeytti itselleni tärkeitä asioita. Työ esittelee työtapojani ja harjoitteita, joita käytän teatteriopettajana toimiessani. Näiden työtapojen artikuloiminen ja niiden henkilökohtaisuuden tunnistaminen on minulle työssäni tärkeää. Oma taustani teatterityössä näkyy työskentelyssäni. Omat ihanteeni ovatkin freireläisessä pedagogiikassa sekä vapauttavassa ja osallistavassa kasvatuksessa. Ryhmä- ja harjoitelähtöisessä työskentelyssä prosessimaisuus, work in progress-työskentely, avoimuus ja jakaminen ovat minulle tärkeitä asioita, joiden kanssa työskentelyä haluan omassa tekemisessäni jalostaa. Taiteellis-pedagoginen työni antoikin minulle mahdollisuuden tutkia rauhassa näitä asioita ja näin kehittyä taiteilijana ja opettajana. Työssäni käsittelen tarkemmin prosessia avoimena ideointina, ryhmän yhteisenä matkana, jossa kohdataan vastustusta, henkilökohtaisen ja yhteisen ristiriitoja sekä raivataan tilaa omalle luomisen luomiselle. Lopuksi päädynkin kirjoittamaan ylös niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä tulevissa töissäni. Hyvä työ innostaa seuraavaan työhön ja näenkin itseni tekemässä ja tutkimassa tulevaisuudessa asioita, joihin olen opinnäytetyössäni törmännyt. Taideopettajana on oltava valmiutta kohtaamaan kaaosta, vastustusta ja tasapainottomuutta. Näiden asioiden tiedostaminen omassa työssäni antaa minulle mahdollisuuden tunnistaa ne myös omissa oppilaissani ja heidän toiminnassaan ja antaa minulle valmiuksia auttaa heitä kohtaamaan monenlaisia vaiheita, jotka liittyvät taiteellisessa prosessissa työskentelyyn.