Taideyliopisto: Recent submissions

Now showing items 1-20 of 1204
  • Heikkilä, Martta; Vertanen, Annu (Taideyliopiston Kuvataideakatemia, 2021)
    Mitä on nykyinen taidegrafiikka ja millaista teoriaa se tarvitsee? Printed matters: merkitysten kerroksia -kirjan seitsemän kirjoittajaa pohtivat artikkeleissaan taidegrafiikan olomuotoja. Aiempina vuosisatoina graafisin menetelmin tuotettiin jäljennöksiä ja levitettiin kuvia. Vähitellen syntynyt moderni taidegrafiikka on puolestaan merkinnyt graafisten tekniikoiden kehitystä ja itsenäisen taidemuodon syntyä. Jäljentämisen rinnalla ja sijaan se perustuu nyt yhä moninaisempiin prosesseihin: heijastuksiin, toistoon vailla alkuperäistä mallia, kuvautumiseen ja vaikutelmien välittämiseen. On tullut aika kääntää katse ja tekemisen keskipiste kuvapinnan ulkopuolelle ja taiteen materiaalisuuteen: taidegrafiikan merkityksiin välinekeskeisyydestä luopumisen jälkeen, jolloin välineellä on yhä merkitystä.
  • Remes, Hanna (2021)
    Tutkielma kuuluu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian taiteelliseen tohtorintutkintoon kirkkomusiikin alalla. Tohtorintutkinnon aihe on liturginen kuoromusiikki paastonajan ja pääsiäisen sanoman kannattelijana. Vuosina 2016–2020 toteutettu taiteellinen opinnäyte koostuu kahdesta messusta, päiväjumalanpalveluksesta, passiodraamasta ja pääsiäisajan konsertista. Tutkielmassa analysoidaan ja vertaillaan kuoron liturgisia tehtäviä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päiväjumalanpalveluksessa ja messussa vuosien 1968 ja 2000 kirkkokäsikirjojen sekä niiden valmistelu- ja oheisaineistojen pohjalta. Tutkielmassa valotetaan myös kyseisten kirkkokäsikirjojen valmistelutyötä ohjanneita periaatteita. Tutkielma asemoituu liturgian ja kirkkomusiikin historian tutkimuksen kenttään. Menetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, ja tutkimusote on vertaileva. Tutkimuksen aineisto koostuu kirkolliskokouksen asiakirjoista, kirkkokäsikirjoista sekä jumalanpalvelusten sisältöä ja toteuttamista valottavista oppaista. Johdannon jälkeen luvussa kaksi tarkastellaan vuosien 1968 ja 2000 kirkkokäsikirjojen muotoutumiseen liittyneitä prosesseja sekä sitä, millaisiksi päiväjumalanpalvelus ja messu jäsentyivät käsikirjakomiteoiden työskentelyn myötä. Tässä luvussa valotetaan myös vuoden 1988 käsikirjakomitean määrittelemiä avainkäsitteitä (sisältölähtöisyys, dynaaminen vastaavuus, kontekstuaalisuus, tekstimusiikki) ja pohditaan sitä, miten nämä avainkäsitteet ohjaavat laulettua jumalanpalvelusmusiikkia ja kuoromusiikin liturgista käyttöä. Luvussa kolme vertaillaan vuoden 1968 päiväjumalanpalvelusta ja vuoden 2000 messua kuoron käytön kannalta. Neljännessä luvussa pohditaan tarkasteltujen jumalanpalvelusjärjestysten mukaista kuoron käyttöä tohtorintutkinnon taiteellisen opinnäytteen liturgisissa osioissa. Molemmat tarkastelun kohteena olevat jumalanpalvelusuudistukset pyrkivät löytämään ihmisen kokemusmaailman kanssa resonoivaa jumalanpalveluksen kieltä. Niiden tausta-aineistossa todetaan, että jumalanpalvelus voi kadottamatta perimmäistä sanomaansa saada erilaisia, paikallisen toimintaympäristön huomioivia muotoja. Tämä koskee myös jumalanpalveluksen musiikkia. Vallitseva jumalanpalvelusmusiikki koettiin molempien uudistusten yhteydessä vanhahtavaksi ja kaavoihin kangistuneeksi. Aiemman kirkkokäsikirjan ihanteissa musiikki nähtiin sanomastaan nousevaksi, juhlallisen arvokkaaksi ja kirkolliseen tyyliin sopivaksi. Jälkimmäinen uudistus puolestaan korosti musiikin sisältölähtöisyyttä ja genrerajattomuutta. Molemmat uudistukset mahdollistivat varsin runsaan musiikin käytön jumalanpalveluksessa. Viimeisin uudistus avasi kuitenkin enemmän mahdollisuuksia kuoron käytölle. Päiväjumalanpalveluksen ja messun keskeisimmät erot kuoron kannalta koskevat jumalanpalveluksen alku- ja loppumusiikkia, psalmien ja vastausmusiikin käyttömahdollisuuksia sekä ehtoollismusiikin luonnetta.
  • Pekkilä, Sirke; Kaverma, Petri; Lampela, Kalle; Nisunen, Petteri; Ziegler, Denise (Taideyliopisto, 2021)
    Julkisen tilan taiteen tilasta. Puheenvuoroja julkisen taiteen konteksteista -julkaisu koostuu artikkeleista ja puheenvuoroista julkisesta taiteesta, sen ajankohtaisista ilmiöistä ja tulevaisuuden suunnista. Artikkelien kirjoittajat edustavat monipuolisesti julkisen taiteen eri aloja, rakentamista, kaupunki- ja aluesuunnittelua, taidekonsultointia ja taidepalvelujen tuottamista, mediataidetta, kokemuksellisen taiteen uusia muotoja sekä ympäristötaidetta ja julkisen taiteen pedagogiikkaa. Kirjan teemat: • Väliaikainen julkinen taide ja uudet teknologiat • Ympäristötaide ja pienet paikkakunnat • Hallinto, kuratointi ja kaupunkisuunnittelu • Kokemuksellisuus ja pedagogiikka • Julkisen taiteen polemiikki
  • Vantola, Vilma (2020)
    Opinnäytetyöni kirjallisessa osiossa käsittelen sitä, kuinka erilaiset sosiaaliset pelot vaikuttavat ryhmätyöskentelyyn esittävien taiteiden alalla valosuunnittelijan näkökulmasta. Keskeinen kysymykseni on, miten pelkojen kanssa eläminen on vaikuttanut työskentelyyni ja millä keinoin voisin kehittyä paremmaksi tekijäksi. Opinnäyte koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäisessä käsittelen omia kokemuksiani sosiaalisista peloista ja ryhmätyöstä. Toisessa osassa käsittelen taiteellista opinnäytettäni Donkey Hot -musikaalia sekä sosiaalisista, että taiteellisista näkökulmista. Johdannossa esittelen tapahtumaketjun, joka johdatti minut näiden aiheiden äärelle. Ensimmäisessä osiossa kerron, kuinka erilaiset sosiaalisissa tilanteissa ilmenevät pelkotilat ovat vaikuttaneet elämääni ja siihen, millaiseksi ihmiseksi ja taitelijaksi olen kasvanut. Esittelen tutkimuksiani siitä, kuinka lapsuudessa opitut käyttäytymismallit syntyvät, ja miten ne ovat vaikuttaneet aikuisuudessa tekemiini tietoisiin sekä tiedostamattomiin valintoihin. Aluksi pohdin sitä, miksi olen päätynyt tekemään teatteria, ja kuinka läheisyyden kaipuu liittyy siihen. Tämän jälkeen esittelen havaintojani siitä, kuinka kokemani stressi, pelot ja masennus tuntuvat kietoutuvan yhteen yllättävällä tavalla. Ajatusteni vertailukohtana käytän muun muassa psykologi ja aivotutkija Lauri Nummenmaan ja kemian tohtori Susan Aldridgen tieteellisiin tutkimuksiin pohjaavaa ainestoa, sekä pitkän uran tehneen terapeutti Tommy Hellstenin teoksia. Tämän jälkeen esittelen peloista johtuvan käyttäytymisen seurauksia, joita ovat havaintojeni mukaan kiltteys ja uhrautuvaisuus. Lopuksi pohdin, mikä on suurilta osin persoonallisuuttani määrittävän herkkyyden osa tässä yhtälössä, ja voisiko sen nähdä myös voimavarana. Toisessa osiossa esittelen taiteellisen opinnäytteeni Donkey Hot -musikaalin. Etenen kerronnassa kronologisesti lähtien liikkeelle siitä hetkestä, kun minut pyydettiin mukaan produktioon. Kuvailen prosessin etenemistä omien tuntemusteni ja kokemusteni näkökulmasta, ja esittelen taiteellista työskentelyäni niiden lomassa. Pyrin tuomaan esille sitä, kuinka ensimmäisessä osiossa käsittelemäni aiheet ja ilmiöt konkretisoituivat todellisessa ryhmätyötilanteessa. Analysoin prosessin herättämiä tuntemuksia ja pohdin, kuinka voisin ottaa niistä opikseni ajatellen tulevia produktioita. Viimeisessä osiossa tarkastelen lyhyesti mitä uutta olen oppinut itsestäni tämän kirjoitusprosessin aikana, miltä se on tuntunut ja miten haluaisin tulevaisuudessa työskennellä. Tarkastelen myös tämän opinnäytteen myötä löytämiäni havaintoja, jotka liittyvät onnistuneen ryhmätyöhön toteutumiseen. Kaikista tärkeintä onnistuneessa ryhmätyössä tuntuu olevan luottamuksen rakentuminen tekijöiden välille.
  • Makkonen, Minttu-Maaria (2020)
    Kysyn tässä opinnäytetyössä: Mitä katsoja opettaa esityksestäni minulle? Tutkin tietoa, jota katsojat ja heidän olemassaolonsa esitystilanteessa minulle esiintyjänä mahdollistavat. Tein taiteellispedagogisen opinnäytetyöni käytännön osana encore n:o -esitysluonnoksen Teatterikorkeakoulussa elokuussa 2020. Luonnos oli sooloteos, jonka kautta tutkin, miten vaikutun katsojasta esitystilanteessa, miten katsojat ohjaavat minua ja ennen kaikkea – mitä opin katsojilta. Esitysluonnoksen prosessin aikana kirjoitettu ja videoitu työpäiväkirja on opinnäytteeni pääasiallinen tutkimusaineisto. Usein ensimmäisten yleisön edessä tehtyjen läpimenojen jälkeen, joku työryhmän jäsenistä toteaa ”meidän saaneen yleisöltä lisää tietoa esityksestä”. Tämä lause on jäänyt vaivaamaan minua, joten päätin pysähtyä sen äärelle: mitä tämä mainittu tieto on, miten se välittyy katsojalta esityksen tekijöille ja miten siitä voisi vaikuttua? Pyrin tämän opinnäytetyön kautta artikuloimaan tätä yleisöltä saatua tietoa ja kehittämään kykyäni vaikuttua katsojasta. Ajattelen, että tavoitteeni toteutuminen mahdollistuu valitsemani työtavan kautta, sillä asetin siinä luonnosvaiheessa olevan esityksen katsojien eteen ja annoin heidän vaikuttaa minuun esiintyjänä ja minun kauttani esitykseen. Kirjoitan työn avaavassa prologissa tarpeestani luoda vuorovaikutteinen, rakkaussuhteen kaltainen tila minun ja katsojan välille. Prologiin on liitetty huhtikuussa 2020 kirjoittamani manifesti, jossa haluan perustaa teatterin ihmisten ja ruumiiden välille, keskittyen jaettuun hetkeen ja dialogiin. Työn ensimmäisessä osassa avaan lukijalle tutkimuskysymystäni, tutkimustapaani ja lähtökohtiani tutkimukseen. Tutkin tutkimuskysymystä esiintyvässä ruumiissani tapahtuvaa havainnoiden ja artikuloiden. Pedagoginen ajattelu läpäisee taiteellista työtäni, sillä etsin taiteellisessa prosessissa reittejä vuorovaikutukseen ja valtasuhteiden uudelleen järjestymiseen. Kiinnostukseni vuorovaikutteiseen esitykseen on itänyt minussa pitkään ja koen löytäneeni tekijyyteni kodin vuorovaikutteisen esiintyjyyden ja katsojalähtöisen teatterin maailmoista. Etsin ja harjoittelen vuorovaikutteista tekijyyttä tämän työn kautta. Toisessa osassa kuvaan encore n:o-esitysluonnoksen prosessin vaiheita ja prosessin aikana kehittynyttä työtapaa. Kuvaan työtavan erityislaatuja: matkaa yksin, ilman työryhmää työskentelemisestä jaettuun kohtaamiseen yleisön kanssa, nautintoon ja mielihyvään perustuvia valintoja, yleisöstä vaikuttuvaa esiintyjyyttä ja luonnosmaista, leikkisää ja jatkuvasti muuttuvaa esitystä. Kolmannessa osassa paneudun tutkimuskysymykseeni: Mitä katsoja opetti minulle esityksestäni? Kuvaan, mitä tarkoitan oppimisella, opettamisella ja tiedolla määritellessäni katsojan opettajanani ja esityksen oppimistilanteena. Katsojalta saatu tieto käsitti tietoa sekä encore n:o-esitysluonnoksesta että ylipäätään esiintyjyydestä ja tekijyydestä vuorovaikutteisessa esitysmuodossa. Kuvaan luvussa kolme, millaista tietoa katsojat minulle mahdollistivat. Ajattelen, että tiedän esityksestä enemmän katsojan kautta ja asiantuntijuus esitykseen syntyy jaetun vuorovaikutustilanteen kautta. Kuvaan työn viimeisessä osassa prosessin aikana heränneitä tunteita ja ajatuksia, kerron, mitä ajattelen minun ja katsojan välisestä rakkaudesta kaiken jälkeen. Pitääkö alun manifesti yhä paikkansa?
  • Kiri, Henni (2020)
    Tämä kirjallinen opinnäytetyö on taiteellis-pedagoginen tutkielma paikkasidonnaisen työpaja-praktiikan ja esityksen prosessista nousevista hallitsemattoman ja kehkeytymisen kysymyksistä. Työssä on taiteellisen tutkimuksen ote. Se aukeaa maisemaan, jossa se tapaa posthumanistisia ja uusmaterialistisia aiheita ja keskustelukumppaneita, ja kytkeytyy kysymyksiin, joita mm. Annette Arlander ja Tuija Kokkonen ovat töissään ja tutkimuksissaan käsitelleet. Opinnäytetyön aihe nousee antroposeeni-aikakauden posthumanistisista, ontologisista ja eettisistä kysymyksistä: mikä, miten ja miksi ihminen on suhteessa muihin olentoihin tällä planeetalla. Tämä liittyy perustavalla tavalla niihin taiteellis-filosofisiin ja -pedagogisiin ajatteluprosesseihin, jotka määrittelevät sekä esteettisiä, että eettisiä arvoja prosessissa toteutetun työpaja- ja esityspraktiikan ytimessä. Opinnäyte kumpuaa uteliaisuudesta tarkastella hallitsemattomuutta esitystaiteen ja taiteellis-pedagogisessa prosessissa sekä alttiudesta asettua vaikutuksenalaiseksi, havainnoimaan keskeneräisyyden ja ei-ymmärtämisen ruumiillista olosuhdetta - rajatilaa, jossa lopullisia vastauksia ei ole lukittu. Tutkija-taiteilijan ruumis on paikka, jossa esitystaide ja kehkeytyminen manifestoituvat ruumiillisena kokemuksena. Kyse on moniaistisesta kanssa olemisesta sekä huomion suuntaamisesta; huomio suuntautuu ympäristöön ja rajautuu työtapojen ja esitysmateriaalin valinnan kautta tietylle alueelle. Kyse on rajaamisen teosta ja vallankäytöstä, joka liittyy ohjaajantyöhön esitystaiteessa. Kirjallinen tutkielma jakautuu neljään osaan, alkupuheisiin, työn kannalta keskeisten, työskentelystä nousevien teorioiden avaamiseen, taiteellis-pedagogisen työskentelyprosessin kuvaukseen sekä jälkipuheisiin. Taiteellis-pedagoginen työskentelyprosessi sisältää Vierailijattyöpajan ja (R)ajantaju-esityskokonaisuuden sekä niiden kehkeytymisen vaiheet, alkaen jo aiemmin tapahtuneiden esitysprosessien aikana. Kirjallisessa tutkielmassa esitetyt keskeiset havainnot liittyvät esitystaiteen tekemisen ja kokemisen hallitsemattomuuteen ja sattumanvaraisuuteen sekä yhdessä jonkin kanssa kehkeytymiseen ja toimijuuden jakautumiseen inhimillisen ja muun-kuin-inhimillisen keskinäisessä toimijaverkostossa. Opinnäytteen tutkimuksellinen ympäristö, entisten kaoliinisiilojen joutomaan kaltainen ympäristö toimii ajattelun innoittajana ja kanssa toimijana, johon toiminta myös paikallistuu. Paikkasidonnaisesti luodut Vierailijat-työpaja ja kaksiosainen (R)ajantaju-esitys toimivat paitsi tutkimisen ympäristönä myös siitä ulospäin avautuvana yrityksenä kommunikoida yleisölle prosessista noussutta ajattelua. Paikkasidonnainen työskentely toimii hedelmällisenä maaperänä sattumanvaraisen tarkastelulle. Sattumanvaraisuus on erottamaton osa paikassa tapahtuvaa ja siihen suhdetta luovaa esitystaidetta. Työpajan ja esityksen toimijuudet eivät rajaudu pelkästään inhimillisen piiriin. Tutkielma tuo esiin kysymyksen siitä, mikä inhimilliselle kokemukselle säilyy vieraana ja saavuttamattomana. Lisäksi se hahmottelee tulevia tutkimuskysymyksiä taitelijana ja pedagogina toimimisessa ja kehkeytymisessä, hallitsemattoman olosuhteen kanssa esitystaiteen kentällä.
  • Humppila, Laura (2020)
    Opinnäyte on taiteellinen tutkimus, jossa selvitetään, minkälaisia tunnekokemuksia liittyi coaching-ilmiön tutkimiseen fyysisen teatterin avulla Leap Beyond -esityksessä ja esityksen valmistusprosessissa syksyllä 2019 sekä keväällä 2020. Siinä tarkastellaan, mitä tuli esille fyysisen esiintyjäntyön, esityksen valmistamisen devising-metodilla ja itse esityksen kautta ja minkälaisia tunnekokemuksia praktiikan ja aiheen kohtaamiset tuottivat. Tutkimuksen ote on hermeneuttis-fenomenologinen. Työssä sekä fyysistä teatteria, että coaching-ilmiötä lähestytään ensin teoreettisesti ja sijoitetaan tutkimus aiheineen kulttuurihistorialliselle aikajanalle. Työn teoriaosiossa hahmotellaan fyysisten teattereiden olemusta ja suomalaisen fyysisen teatterin tämän hetken kenttää sekä coachingin taustoja tämän päivän ilmiönä. Työn alussa kirjoittaja perustelee tutkimuksen menetelmää ja sen mahdollista merkitystä taidekentällä osana fyysisen teatterin ja toisaalta taiteellisen tutkimuksen laajempaa keskustelua. Hän myös avaa omaa taustaansa taiteen tekijänä ja taide– ja sosiaalipsykologia taustaisena tutkijana, sekä praktiikkansa inspiraatioita fyysisen teatterin kentällä. Leap Beyond oli kolmen ohjaajan yhteinen fyysinen, tilallinen ja kokemuksellinen teos, joka koostui kolmesta yhteen kietoutuneesta osasta. Kaikki osat 1) ”Mielenlennon valmennuskeskus” 2) ”Leap of Faith” ja 3) ”Lentämisen leikkikenttä” tarkastelivat lentämistä erilaisista näkökulmista käsin: psykologisena ja filosofisena ilmiönä sekä kehollisena kokemuksena. Työ keskittyy ensimmäisen osan ”Mielenlennon Valmennuskeskuksen” rakentumisen tarkasteluun. Mielenlennon Valmennuskeskuksen aiheena olivat erityisesti coaching-kulttuuriin liittyvät vuorovaikutussuhteet, sekä siitä nousevat tunteet ja asenteet. Coaching-teeman ja fyysisen teatterin kohtaamispintojen kokemuksia tarkastellaan Leap Beyond prosessin dokumentoinnin, kirjoittajan työpäiväkirjan ja havaintojen, sekä kysely- ja haastattelupohjaisten esiintyjä- ja katsojakokemusten avulla. Tutkimuksessa esille nousseet tunnekokemukset liittyivät kahteen pääasialliseen teemaan. Näitä olivat kokemukset ristiriitaisuuksista, kuten coachingin pitäminen yleisesti paradokseja sisältävänä aiheena, devising-metodin ja ryhmälähtöisyyden aiheuttama innostava epävarmuus, sekä tiedostavan ja tiedostetun liikkeen, vapauden ja vastuun, yksilöllisyyden ja yksinjäämisen ja psykologisten aiheiden ruumiillistamisen ristiriitaisina koetut kysymykset. Toisen tyyppiset tunnekokemukset liittyivät empatiaan, luottamukseen, asenteisiin ja motivaatioon. Esille nousseet teemat ovat yleisiä taiteen kontekstissa, mutta ko. tutkimuksesta noustessaan, ne voivat antaa tarttumapintaa sekä fyysisestä teatterista, että coaching-ilmiöstä kiinnostuneille. Ne voivat havainnollistaa fyysisen teatterin tekemisen mahdollisuuksia taiteessa, devising-prosesseihin liittyviä yleisempiä ilmiöitä, tai taiteen keinojen mahdollisuuksia esimerkiksi tunneälytaitojen kehittymisen ja motivaation suhteen. Opinnäytetyön lopuksi kirjoittaja palaa pohtimaan omaa suhdettaan taiteelliseen tutkimukseen, vetää yhteen esille nousseita tunnekokemuksia ja kysymyksiä, sekä pohtii mahdollisia jatkotutkimuksen kohteita suhteessa tutkimuksen teemoihin.
  • Lehtonen, Anna (2020)
    Opinnäytetyöni käsittelee itselleni keskeisimpiä taidepedagogisia teemoja, jotka tulivat näkyväksi tarkastellessani Trilogia koiralle – esityssarjan tilanteita. Mitä Vimma on tehnyt näkyväksi taideopettajuudestani? Vastuun Toisesta, jatkuvan uudelleen neuvottelun sekä tuen teemat. Trilogia koiralle –esityssarja oli osa Teatterikorkeakoulun teatteriopettajan maisteriohjelman Taiteellis-pedagoginen tapahtuma -kurssia syksyllä 2019. Se koostui kolmesta esityksestä, joiden katsoja–kokijana oli koira, Vimma. Puhuessani Vimmasta tarkoitan elollista olentoa, perheenjäsentä, aprikoosia kääpiövillakoiraa. Työn alussa käyn läpi taustalla vaikuttavia teoreettisia lähtöjä: fenomenologista tulokulmaa, holistista ihmiskäsitystä, tulkintaani ihmisen kehollisuudesta, situationaalisuudesta sekä relationaalisuudesta. Työssä keskeistä on näkökulma, jonka mukaan olemme aina suhteessa ympäristöömme, suhteessa Toisiin. Lähtöihin kuuluu myös taideopettajuuteni kokemuksellinen perusta. Työn tarkoituksena on omien merkityssuhteideni sekä opettajuuteeni liittyvien uskomusten päivittäminen. Pyrin kirjoittamalla vahvistamaan itselleni sitä, mihin taidepedagogina haluan kiinnittyä. Haluan vahvistaa sitä suhteessa Toiseen –Vimmaan. Sen tarkastelu, mitä meidän välillämme tapahtui Vimman kanssa Trilogia koiralle –esityksissä, teki näkyväksi vastuun Toisesta, jatkuvan uudelleen neuvottelun sekä tuen teemat. Liitän ne vahvasti filosofi Martin Buberin dialogisuuden -teoriaan, joka on työni keskeisin teoria. Tunnistan taidepedagogina toimimisen merkitsevän itselleni heiluriliikettä Buberin kuvaamien Minä–Sinä sekä Minä–Se -suhteiden välillä. Kyse ei ole pyrkimisestä johonkin tiettyyn tapaan olla suhteessa Toiseen, vaan sen hyväksymisestä, että taideopettajuus tulee tarkoittamaan heiluriliikettä kaikkiin suuntiin. Heiluriliike kuvastaa itselleni armollisuutta. Se auttaa oman keskeneräisyyteni sekä inhimillisyyteni hyväksymisessä.
  • Scarantino, David (2020)
    In this thesis, I attempt to further entangle theories of embodiment and dialogue in order to teach. The majority of my observations come from a workshop I participated in Taiwan during January, 2020. I, along with 14 other guest pedagogues, had to find new ways to teach without the use of verbal language because we did not share a common language with the students. I began to ask myself: How can embodiment teach? At first, I was unable to think of myself as a researcher. The term “research” held power over what I could imagine it to be. Through renaming the term “research” as “archive” I was able to overcome the preconceived power that “research” had over me. By reflecting on my own learning style, I uncovered a method of naming and renaming that helps me to dialogue with the world. Karen Barad refers to agency as “response-ability”, or the ability to respond. This phenomena brought me to thinking about imagination as a main tool for agency in dialogical practices. By further entangling agency and embodied dialogue I found a link towards anti-oppressive education. I wanted to trouble my understanding of the teacher and student relationship. Through my reflections I found a surprising paradox in my search to deconstruct the teacher-student relationship. I realized that in order to be the teacher I aspire to be, I would need to always remain a student. This unlocked a future imagining of the group as a teaching agent of its own. The workshop in Taiwan brought along new suggestions for how embodiment could teach. By placing an emphasis on intention and transformation, rather than verbalization, one can begin to transform the body into a tool for dialogue. I explored 2 different ways to teach without a common language. One, a collaborative touch practice I created with a fellow colleague, Marisa Martin. Another, a drawing practice about outlining yourself on a piece of paper and reimagining all of the possibilities that the human form can be. What this archival has unlocked in me is the unlimited amount of possibilities that exist when one entangles imagination, embodiment, dialogue, and pedagogy.
  • Balarezo Fernandez, Mercedes (2020)
    This work analyses what the concept of voice means and how to deal with its unconventional use in a dance context, through a radical pedagogy approach. The radicality of the pedagogy in this process is based on guidelines determined by me in order to set up a horizontal teaching style while working with a neurodivergent group of people. The principles of the pedagogical approach are around the temporalization of teaching and the tone of the encounter with the participants. The concept of micropolitics, taken from Felix Guattari and Suely Rolnik, is present in this work as a method to understand the relationality between the person’s experience of their voice and what are micro and macro political implications of these explorations. The micropolitical analysis that this event reveals is firstly the importance of enabling an extraordinary experience where the body-mind is testing fringe zones, in this case the improvised flow of movement with a vocalization that deviates from a quotidian use of voice. Secondly, it involves raising critical awareness of what sensations, thoughts, emotions emerged. And thirdly, organizing this information for oneself and at a later stage sharing it with the working group and engaging in discussions with them. "The Voice as a Limb: Sounding Dance Laboratory" is a space where the exploration of the phonatory possibilities of voice are combined with movement improvisation to create an extraordinary experience to enable awareness and discussion. In this practice, the voice is perceived as part of the body that grows within the depths of the torso, moves and composes in this space in relation to oneself and the others. The sounding limb is encouraged to drift away from the use of the semantics of spoken language or music. By enhancing the embodied perception of the voice and welcoming it to the movement, this work aims to raise awareness about the relationship with one’s voice, give different input for the creation of movement and experiment with possibilities for a unity of expression that holds the body-breath-voice in what I have started to call sonomovements. "All you can do is breathe and hope" is the performance resulting from the process that Maia Nowack and I held with the students of Vocational Qualification in Dance at Vocational College Live. Through this process we facilitated a workshop for the students, where we were able to test our approach to pedagogy, develop our practices and share a creative process. A detailed description of the practical work is presented accompanied by reflections on how the challenges that emerged were resolved. This performance was the crystallization of the exploration of those phonatory possibilities that "The Voice as a Limb" enabled, in coordination with the creative methods we used to involve students in the dramaturgy of the choreographic worlds that we created with them. This thesis work follows Robin Nelson’s approach of Practice as Research in Arts and is deeply inspired by Erin Manning’s propositions for Research-Creation. In Nelson’s multimodal method there are three modes of knowledge intertwined: the theoretical, the practical and the outcome of the juxtaposition of both. The reaserch inquiry is the following: what has the practice of "The Voice as a Limb: Sounding Dance Laboratory" during the work with Vocational College Live’s dance students taught me about micropolitics and radical pedagogy? What does it mean to put the voice in the centre of the dance practice? How do my guidelines on radical pedagogy affect the process of the workshop? What is the relationship between radical pedagogy and micropolitics in this project? And what are the pedagogical tools needed to pass the threshold towards the voice-movement exploration?
  • Häkli, Maia (2020)
    Vastaan tässä tutkielmassa kysymyksiin millaisia ovat ohjaamiseni praktiikat; ovatko ne ovat yhteydessä lapsuuden uskosta irtautumisen kokemukseen ja miten; kuuluuko taustaani valkoista dominanssia neutralisoivia narratiiveja; miten valkoisuus näkyy ohjaamiseni praktiikoissa. Määritän tutkielmani Juha Vartoa, Pauliina Hulkkoa ja Norman K. Denziniä lainaten taiteelliseksi, taiteilijalähtöiseksi tutkimukseksi, jossa on autoetnografisia piirteitä. Kuvaan kolmea ohjaamiseni praktiikkaa, jotka ovat minän sijoittaminen, peittäminen ja vetäytyminen. Sijoitan praktiikoiden tuottaman estetiikan minimalismin tyylisuunnan, draamallisen koheesion sekä puhtauden käsitteen alueille. Minimalismin teoretisoinnissa sovellan Pauliina Hulkon ajattelua, draamallisen koheesion määrittelemisessä Katariina Nummisen, Gustav Freytagin ja Hans-Thies Lehmannin ajattelua ja puhtauden käsitteen otan mukaan antropologi Mary Douglasilta. Argumentoin, että työtapoihini vaikuttaa lapsuuden uskosta eroamisen kokemus ja sen synnyttämä yhteysvirheen tila. Yhteysvirheen tila on ei-kuulumisen tai ulkopuolisuuden kokemus, jännitteinen kenttä, jolle on tyypillistä pyrkiä korjaamaan itsensä. Käsitteellistän yhteysvirhettä lainaten Mary Douglasin ajattelua yhteisöiden rajapintojen vaarallisuudesta. Douglasin mukaan yhteisöiden välisyys on muodoton luova tila, jota pitää liikkeessä epäjärjestyksen voima. Ehdotan, että haen teatteriohjaajan ammatista ennen kaikkea eheän yhteyden kokemusta kertomalla tarinaa. Ehdotan Stuart Hallin ja Jacques Lacanin teoretisointeihin nojaten, että prosesseissani toistuvat praktiikat minän sijoittaminen, peittäminen ja vetäytyminen ovat tapoja luoda eheyttä minäkokemukseen, yhteyttä itsen ja taiteen kokijoiden välille sekä tehdä esityksen materiaalista itselle tunnistettavaa. Pohdin tarinan käsitteen ongelmallisuutta ja reflektoin Leena-Maija Rossin, Koko Hubaran, Michel Foucault’n, Stuart Hallin ja Mary Douglasin teoretisointeihin nojaten, miltä osin ohjaamani tarinat toisintavat ja miltä osin horjuttavat valkoiseen länsimaiseen subjektiin yhdistettyjä representaatioita ja niiden hierarkista paremmuutta. Sovellan valkoisuuden käsitteen teoretisointia Ruth Frankenbergilta, Niko Hallikaiselta ja Robin Di Angelolta ja lännen teoretisointia Hallilta. Syvennän suhdettani valkoisiin tarinoihin reflektoimalla lapsuuden kulttuurissa toistettuja tarinoita, jotka neutralisoivat valkoisen länsimaisen subjektin dominanssia. Huomaan, että näitä ovat kristityn Suomen myytti, homogeenisen Suomen myytti sekä myytti porvaripolitiikan kristittyydestä ja itsen hillitsemisen yläluokkaisuudesta. Kartoitan, miten valkoisuus näkyy ohjaamiseni praktiikoissa ja huomaan, että peittämisen praktiikan tuottaman minimalistinen estetiikka on yhteydessä valkoisuuteen siten, että teoksen ydin puhdistetaan esiin ja sitä suojellaan anomalialta. Huomaan, että minän sijoittamisen praktiikka kerii teosteni koko universumin valkoisen, terveen, nuoren, cis-naisen ympärille. Sovellan tekemiäni havaintoja tuleviin töihini siten, että tarkastelen Rouva C näytelmäni ohjaussuunnitelmaa Stuart Hallin stereotyyppien vastustamisen taktiikoiden läpi. Tutkielma osallistuu feministiseen ja postkolonialistiseen keskusteluun taiteilijan vastuusta ja pohjautuu ajatukseen, että minulla on eniten vastuuta ja eniten sokeutta alueilla, joilla olen etuoikeutettu. Valkoisuus on tällainen alue.
  • Larsen, Ida-Elisabeth S. (2020)
    In relation to the traditional expression of the term choreography, the formulation of movement appears to be something that the choreographer as an activating agent sets into motion. In this thesis, I will illustrate a transformation in my own reasoning around that concept and present the three terms choreographer, choreographic object, Movement as Constant Condition (MCC) and their reciprocal relationship. Through an evolution of my own research and practice, I will show how I have come to understand that if either choreographic object, choreographer or a prevailing concept of movement change, then the other two must undergo reformulation too. This thesis will show how these variables have become intrinsically connected to each other in my work, with none having more agency or influence over the other. The argumentation of this paper will use the research and presentations of the collaborative choreographic works of TRANS- (2015) and in particular Ality (2018) as defining models for how the concept of MCC came into fruition, and then transformed my thinking and influenced my approach to choreographing as well. I will start by illustrating how in the work TRANS- we found the seed from which the idea of MCC grew. I will then show how it became the starting point for the work Ality. This is where the idea of Movement as Constant Condition developed even further through the concept of the virtual and my studies in the Theatre Academy - University of the Arts Helsinki (TeaK) during MA program in Ecology and Contemporary Performance.
  • Biesta, Gert (Taideyliopisto, 2020)
  • Fleming, Ida (2020)
  • Lepistö, Iisa (2020)
    My MFA thesis is a suggestion for a more empathic approach towards materiality in a world of sculpture and in my own artistic practice. The text walks you from a Stone Shop in Taipei to my cycling training, and to a dinner table with biologists and finally arrives at my home during the Covid-19 pandemic. The text is a combination between fictional text (my personal experiences) and theoretical examples, mostly by two authors, Jane Bennett (Vibrant Matter, Political Ecology of Things, 2010) and Daisy Hildyard (The Second Body, 2017). The Thesis text is supposingly giving a wider look into my artistic practise by telling a story of stones that travelled with me from Taiwan to Finland. The stones are taking role as an perfect example of material that interest, attract and are shaped by me, the artist – but the relationship is not always that simple. The material itself feels living, and suddenly my role as a creator feels empty. I want to talk about the physical experience of being embodiment of living material in relation to the surrounding world. I want to review the artist – artwork relation by combining the practise in arts into sports training, where surprisingly everything around the training sessions itself are playing an important role. Unlike in the artistic practise of mine. What could I learn by combining those two worlds that seemingly have nothing to do with each other? Thesis text also consists of a chapter about the artwork (exhibited in Exhibition Laboratory during 10.10-8.11.2020, as a part of Kuvan Kevät 2020) and explanation of its background and used materials.
  • Qu, Chen (2020)
    During a piano lesson, whenever feedback is issued, be it on an entire piece or on one measure of the music, it is assumed that some sort of informal assessment had to have taken place prior to the issue of feedback. However, the role of feedback in a piano lesson has not always been the same for the learner and the teacher. In fact, the very nature of this skill-oriented activity encourages the teacher to take on a feedback initiator role. Unfortunately, when that happens, the purpose of feedback and benefits of feedback diminishes. The aim of this study is to explore how focused attention on different types of feedback could improve the quality of feedback in one-to-one piano lessons. This study explores the techniques of analyzing formative feedback through three feedback variables: feedback levels, feedback types and feedback intentions.
  • Surkka, Veera (2020)
    Tässä työssä tarkastelen erilaisia keinoja urkujensoiton harjoittelun tehostamiseksi. Tutkin myös keinoja, joilla uusien kappaleiden omaksumista voi tarvittaessa nopeuttaa. Tutkimuskysymykseni on, kuinka harjoitella urkujensoittoa sekä omaksua uutta ohjelmistoa mahdollisimman tehokkaasti, varsinkin kun käytettävissä on rajallinen määrä aikaa. Tutkimukseni on kvalitatiivinen, ja se sisältää autoetnografisia piirteitä. Aineistona käytän muun muassa Niklas Pokin taiteellisen tohtoritutkinnon kirjallista työtä ”Prima vista – soiton harjoittelu ja opettaminen”, Markus Malmgrenin taiteellisen tohtoritutkinnon kirjallista työtä ”Nuotin vierestä soittamisen taito” sekä Jacques van Oortmersenin teosta ”Organ technique”. Työni perustuu paljolti myös omiin kokemuksiini harjoittelusta ja nopeasta omaksumisesta. Analysoin, mitä hyviä harjoituskeinoja kannattaa käyttää. Käsittelen myös useaa eri keinoa pelkistää teosta. Tässä käytän apuna nuottiesimerkkejä havainnollistamassa kulloinkin käsiteltävää keinoa.
  • Forsblom, Enzio (Sibelius-Akatemia, 1985)