Taideyliopisto: Recent submissions

Now showing items 1-20 of 1183
  • Kaperi, Peppiina (2020)
    Tässä tutkielmassa tutkin, miten musiikkia ja matematiikkaa integroimalla voidaan kehittää oppijan yleisiä ongelmanratkaisutaitoja kouluympäristössä luoden musiikin ja matematiikan teoreettisen integrointimallin kouluympäristöön. Tutkimuskysymykseni rajautui seuraavasti: Miten musiikkia ja matematiikkaa integroimalla voidaan kehittää oppijan ongelmanratkaisutaitoja kouluympäristössä? Musiikilla ja matematiikalla on monia, jo vuosisatojen ajan tutkittuja, yhtäläisyyksiä, joita erittelen tutkielmani teoreettisessa viitekehyksessä. Käsittelen yhtäläisyyksiä sekä aivotutkimuksen että kummankin aineen jakamien yhteisten ilmiöiden (vrt. esim. musiikinteoria, äänen fysiikka) kannalta. Lisäksi käsittelen viitekehyksessä valitsemani näkökulman kannalta tärkeitä käsitteitä – motivaatiota oppimisprosessissa sekä ongelmanratkaisutaitoja. Tutkimukseni on teoreettinen kriittis-analyyttinen tutkimus. Tutkimusaiheestani aiemmin julkaistu tutkimus käsittelee musiikkia pitkälti eräänlaisena välinearvona esimerkiksi paremman älykkyysosamäärän tai matemaattisen osaamisen saavuttamiseksi, joten halusin tutkielmassani nostaa musiikin ja matematiikan rinnakkain – yhdenvertaisiksi oppiaineiksi, joita tutkia holistisesta näkökulmasta. Nähdäkseni tämä holistinen näkökulma voisi edelleen toimia yleishyödyllisenä työvälineenä oppijan oppimisprosessissa ja ongelmanratkaisutaitojen kehittymisessä. Tutkimukseni valossa musiikin ja matematiikan integroimisessa tulee ottaa huomioon (1) ilmiöpohjainen ainesisältöjen kahdensuuntainen oppiminen, (2) oppijan emootiot ja motivaatio sekä (3) interaktiivinen oppimisympäristö – parhaimmillaan mallin toteutuminen luo puitteet oppijan ongelmanratkaisutaitojen kehittymiselle. Ongelmanratkaisutaitojen nähdään puolestaan olevan avaintekijä siinä, miten ihminen kehittyy ja kasvaa osaksi yhteiskuntaa – yhtäältä kestävää kehitystä eteenpäin vieden ja toisaalta toisten ihmisten rinnalla toimien kykenemällä luovaan ja kriittiseen ajatteluun sekä työelämässä menestymiseen.
  • Suorsa-Rannanmäki, Arja (2020)
    Kehittämishankkeen tavoitteena oli tutkia kriittisesti Colour Keys -menetelmää pianonsoitonalkuopetusmetodina, kehittää menetelmää edelleen ja valmistaa lisäksi uutta oppimateriaalia. Eräänä projektin tavoitteena oli oma kehittymiseni pianonsoitonopettajana ja menetelmän kehittäjänä. Tavoitteinani oli myös pyrkiä ymmärtämään toimintani perusteita ja kehittyä kriittisenä ja arvoivana toimijana. Olin laatinut ensimmäisen Colour Keys -oppimateriaalin vuonna 1986 Colourstringsviuluaapisen pohjalta. Lähtökohtina tutkimusprojektille olivat omat kokemukseni pianonsoitonopettajana, pianopedagogiikanopettajana, Colour Keys -menetelmän kehittäjänä sekä pianonsoitonopettajien kurssien kouluttajana. Menetelmän kehitystyö pohjautui suurelta osin oppilasryhmissä tapahtuneelle kahden vuoden pituiselle toimintatutkimukselle, johon liittyi myös tutkimusta tukevia kyselyitä Suomessa ja ulkomailla toimiville Colour Keys -menetelmää käyttäville tai käyttäneille pianonsoitonopettajille. Kyselyvastaukset antoivat hyödyllistä tietoa muiden menetelmän käyttäjien näkemyksistä. Oppilasryhmissä testasin ensimmäistä oppimateriaaliani sekä laatimiani uusia opetusluonnoksia. Tutkin menetelmässä käytettäviä toimintatapoja, kuten solmisaation käyttöä ja solmisaation yhdistämistä soittamiseen. Tutkimuksen kohteena olivat myös Colour Keys -oppimateriaalin sisältämät elementit, jotka poikkeavat perinteisistä piano-opetusmateriaaleista, kuten värien käyttö koskettimiston hahmottamisessa ja nuottikuvassa sekä asteittain rakentuva nuottiviivasto. Tallensin tutkimusaineistoa tutkimuspäiväkirjaan ja videoille. Kirjoitin päiväkirjaan opettajan ja kehittäjän näkökulmista myös pohdintoja tutkimusprosessin aikaisista kokemuksistani. Kerättyäni tutkimusaineiston ryhdyin laatimaan uutta oppimateriaalia. Projektin tuotos on kolmiosainen oppikirjasarja nimeltään Colour Keys PIANO ABC sekä siihen liittyvät opetusvälineet. Raportissa kuvaan Colour Keys -idean syntymisen ja menetelmän keskeiset periaatteet. Kerron, miten menetelmä ja oppimateriaali kehittyivät projektissa, ja esittelen uuden oppimateriaalin. Kuvaan tutkimusjakson piano-oppilasryhmissä, tämän tutkimusjakson tulokset sekä käyttäjäkartoitukset johtopäätöksineen. Pohdinnassa arvioin Colour Keys -menetelmää suhteessa muihin alkuopetusmetodeihin. Pohdin menetelmäni soveltuvuutta erilaisille opettajille ja oppilaille. Lopuksi käsittelen tulevaisuuden tarpeita menetelmän jatkotutkimukselle ja -kehittämiselle. Colour Keys -menetelmällä ja -oppikirjoilla pyrin tuomaan lapsilähtöisiä työvälineitä pieniä lapsia opettaville pianonsoitonopettajille. Sekä menetelmällä että siihen liittyvällä oppimateriaalilla haluan palvella pianopedagogiikkaa, jossa työskennellään lapsesta käsin ja jossa pienen lapsen mielenmaisemia halutaan aidosti ymmärtää
  • Rastenberger, Anna-Kaisa; Sikking, Iris (Fw:Books, Amsterdam (with The Academy of Fine Arts, University of the Arts Helsinki, 2018)
    The publication Why Exhibit? Positions on Exhibiting Photographies offers a spectrum of views on how the myriad forms of exhibiting photographies can increase our understanding of how images operate today, as well as what they do to us when we interact with them. In theDigital Age, “photography” is best described withadjectives connoting a medium in constant flux: liquid, fluid, flexible, unstable. As such, there is no primary format for displaying photographs. However, with all of the medium’s formats, modes, and approaches, it is important to question how we see photographic images—and to ask why, by whom, and for what purposes the images were produced in the first place. By drawing upon the diverse perspectives of a group of curators, scholars, photographers, and artists based in the field of contemporary photography, this volume aims to provide a foundation for a wider discourse about exhibiting photographies in the twenty-first century. With essays from: Gigi Argyropoulou, Taco Hidde Bakker, Nicoló Degiorgis, Doris Gassert, Marko Karo, Kim Knoppers, Suvi Lehtinen, Tanvi Mishra, Niclas Östlind, Krzysztof Pijarski, Karolina Puchała-Rojek, Tuomo Rainio, Anna-Kaisa Rastenberger, Iris Sikking, Anna Tellgren, Lars Willumeit. And conversations with: Ahmed Alalousi, Lisa Barnard, Natasha Caruana, Mark Curran, Robert Knoth, Bettina Leidl, Marina Paulenka, Rune Peitersen, Susan Schuppli, Jules Spinatsch, Penelope Umbrico, Anni Wallenius.
  • Pohjannoro, Ulla; Kuusi, Tuire; Ojala, Juha (Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia, 2020)
    Tutkimuksessa paneuduimme Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tohtorikoulutuksesta vuosina 2012–2019 valmistuneiden työllistymiseen. Tutkimme myös tohtorialumnien käsityksiä tohtoriopintojen kehittämistä valmiuksista sekä osaamisesta, jota he tarvitsevat nykyisissä työtehtävissään. Lisäksi selvitimme tyytyväisyyttä omaan työtilanteeseen ja saatuun tohtorikoulutukseen sekä opiskeluaikaista ajankäyttöä. Tutkimus on jatkoa Kuusen (2012) aiempaan tohtorisukupolveen kohdistuneeseen tutkimukseen. Sähköisellä kyselylomakkeella keväällä 2020 kerätty aineisto käsittää 49 tohtorialumnin kyselyvastaukset. Se edustaa riittävällä tasolla perusjoukkoa koulutustyypin (taiteilija-, tutkija- ja kehittäjä-, nyk. soveltajakoulutus), valmistumisvuoden ja sukupuolen suhteen. Päällimmäiseksi tulokseksi nousi kahtiajako: yhtäältä ovat koulutukseensa tyytyväiset alumnit, joilla työllistyminen ja työn tekeminen tohtorina on tuonut paljon osaamista ja rikkautta elämään. Toisaalla, vaikkakin vähemmistössä, ovat tutkintoonsa pettyneet musiikin tohtorit. Heille pätevöityminen on osoittautunut urakehityksen näkökulmasta lähinnä ”mukavaksi lisäksi”, vaikka onkin rikastuttanut osaamista. Musiikin tohtorit keskittyvät pääkaupunkiseudulle muutakin väestöä enemmän. Vaikka työmarkkina-asema ja työtehtävät olivat tutkimukseen osallistuneilla pysyneet keskimääräisesti samoina, yksilötason tarkastelun perusteella tohtorintutkinto saa aikaan liikettä ja uudelleen asemoitumista työelämässä. Muutos on suurelta osin myönteinen niin yksilölliseltä kuin yhteiskunnalliseltakin kannalta: työmarkkina-asema ja sijoittuminen työelämään on jonkin verran kehittynyt, tulotaso hieman noussut – vaikka jääkin selvästi jälkeen valtakunnan muusta tohtorikunnasta – ja työtehtävät muokkautuneet hieman paremmin osaamista vastaavaksi. Aiempaan tutkimukseen verrattuna musiikin tohtoreiden työn monimuotoisuus on säilynyt, ja freelancereiden osuus on jopa kasvanut, vaikka se musiikin alalla onkin vähäisempi kuin muilla taidealoilla; kaiken kaikkiaan musiikkiala työllistää maistereiden lisäksi myös alansa tohtoreita muiden taidealojen kollegoja merkittävästi paremmin. Tohtorius oli kuitenkin yhä harvemmin edellytyksenä vastaajien työllistymiselle. Musiikin tohtorit työllistyvätkin usein samaan tehtävään tutkinnon jälkeen kuin missä he olivat ennen tutkintoa, eikä tutkijan tehtäviin työllistyminen ole kovin tavallista. Vertailtavuuden parantamiseksi seuraavassa työelämäselvityksessä tulisi panostaa vielä enemmän kysymysten yhdenmukaistamiseen valtakunnallisten kyselyjen kanssa ottaen kuitenkin huomioon musiikkialan erityisluonne. Jotta tutkimustietoa voitaisiin yhä paremmin käyttää tohtorikoulutuksen kehittämistyössä, olisi käsillä olevan tutkimuksen kaltaisen, etupäässä määrällisen tutkimuksen lisäksi syytä paneutua tarkemmin eri koulutuslinjojen tohtoreiden käsityksiin koulutuksessa saavutettuun ja työssä tarvittavan osaamisen kohtaannosta myös laadullisin menetelmin.
  • Wolter, Frin (2020)
    The purpose of this research paper is to investigate strategies that support the prevention and rehabilitation of playing-related injury among high-level button accordion players. Strategies of that kind were found in teaching and performance practices of the accordion, but also in specifically tailored exercise programs for musicians that are based on the theory of spiral stabilization (SPS). Spiral stabilization is a therapy method that uses various equipment, especially a long rubber band, to exercise postural stability, balance, mobility, and coordination by training the lengthening muscle chains of the body. In this study, the data was generated through a series of qualitative interviews. The participants’ experiences and knowledge of the problem at hand gave crucial information to assess the importance of several factors that prevent and rehabilitate PRMDs and are connected to the acquisition of body awareness and healthy movement. The results indicate that understanding concepts of physics and anatomy, smart training and hard work, intelligible and factual instruction are key to the prevention and rehabilitation of PRMDs. The study concludes that there are a variety of sustainable strategies in teaching and instruction that help the prevention of PRMDs, but that general occupational injury, including PRMDs, could be caused by a larger societal issue linked to increasing physical inactivity of people.
  • Dahlbäck, Kajsa (2020)
    In my DocMus thesis I have studied the singer’s inner work and what precedes the voice. In my research I have utilized my experience as a singer specialized in early music and the genre’s generally intimate concert and rehearsal atmosphere. Employing the triadic concept of body–breath–mind led me to study the singer’s inner work from each side of the triangle that forms this unit. In this process the triad’s cyclical identity appears. The three parts are inseparable from each other, although the unit can be studied from these three different angles. Experience texts from rehearsals and concerts have been mirrored against phenomenological theories. Through this method the practice-based body–breath–mind is linked to the theoretical singing-in-the-world. Body–breath–mind is the foundation for singing-in-the-world, a term developed from the phenomenological tradition of Heidegger’s being-in-the-world (in-der-Welt-sein), Merleau-Ponty’s being-toward-theworld (suis à) and in recent years Skôf’s and Berndtson’s breathing-in-the-world. The first two do not discuss breath as a factor in man’s communication with the environment, while Irigaray as well as Skôf and Berndtson do. For the singer breath is equally important as body and mind for understanding and performing music. From the semiotic chora (Plato, Kristeva) inspiration can awaken within the singer. With inspiration meaning (le sens, Nancy) is formed and can develop in the singer through inhalation. A tone can start after a short moment of stillness. The instrument has then received the starting tone and the diaphragm activates with a ”click” before the tone is struck. In the pre-phonatory preparation the instrument remains still for a short moment before a tonebody can be lit. The tonebody is shared with the environment and can in optimal circumstances appear within body–breath–mind when the singer is in and toward the room. Breath is the life force of the triad body–breath–mind. In the shared environment and air (Irigaray), the singer can create a wave movement of the intertwined expansion and contraction of the instrument. Breath includes everyone in the room which makes singing inclusive for everyone present. Mind’s role to singing-in-the-world correlates with how the singer exists in and toward the world, meaning can be shaped and how the tonebody can be created through touch. From the stillness of mind, the singer can experience concentration and create optimal conditions for presence and flow.
  • Randvere, Johanna (2020)
    The aim of this research is to find out whether, how and why the size, tuning and the number of strings of the cello in the 17th and 18th centuries varied. There are multiple reasons to believe that the instrument we now recognize as a cello has not always been as clearly defined as now. There are written theoretical sources, original survived instruments, iconographical sources and cello music that support the hypothesis that smaller-sized cellos – violoncelli piccoli – were commonly used among string players of Europe in the Baroque era. The musical examples in this paper are based on my own experience as a cellist and viol player. The research is historically informed (HIP) and theoretically based on treatises concerning instruments from the 17th and the 18th centuries as well as articles by colleagues around the world. In the first part of this paper I will concentrate on the history of the cello, possible reasons for its varying dimensions and how the size of the cello affects playing it. Because this article is quite cello-specific, I have included a chapter concerning technical vocabulary in order to make my text more understandable also for those who are not acquainted with string instruments. In applying these findings to the music written for the piccolo, the second part of the article focuses on the music of Johann Sebastian Bach, namely cantatas with obbligato piccolo part, Cello Suite No. 6 in D Major, and Luigi Boccherini’s cello sonatas. The key questions are the following: first, is there a relevant organological difference among the instruments Bach used for performance of these compositions? Second, what precisely was Bach's violoncello, and how does the 'piccolo' modifier relate to it? Finally, do range, use, and specific clefs clearly enough suggest one instrument over another, when no specifications appear in the score?
  • Mantere, Markus; Hannikainen, Jorma; Krohn, Anna (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2020)
  • Tuppurainen, Erkki (Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia, 2020)
  • Laes, Tuulikki; Hautsalo, Liisamaija (Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia, 2020)
  • Silventoinen, Lassi (2020)
    Tutkielmani käsittelee flow-kokemusta ja luovuutta suhteessa ajankäyttöön. Käsittelen populaarimusiikin parissa toimivien lauluntekijöiden käsityksiä deadlineista, luovasta tuottamisesta ja flow-kokemuksista. Tutkimuskysymykseni ovat: Mitä lauluntekijät ymmärtävät flow-tilalla? Millaisia käsityksiä lauluntekijöillä on ajankäytön yhteydestä luovuuteen ja luovassa prosessissa mahdollisesti syntyvään flow-tilaan? Tutkielmani on kvalitatiivinen tutkimus, jossa on fenomenografinen tutkimusote. Laadin muusikoille laulunkirjoitustehtävän, jossa he harjoittavat luovaa tuottamista ajallisen paineen alla. Käytän stimulated recall – menetelmää ja puolistrukturoituja yksilöhaastatteluja osallistujien kokemusten ja käsitysten tutkimiseen. Videoidussa laulunkirjoitustehtävässä muusikoilla on seitsemän minuuttia aikaa kirjoittaa kertosäe, joka sisältää sanat, melodian ja soinnut. Testin jälkeen tallenne katsotaan yhdessä ja tämän jälkeen vuorossa on haastattelu. Haastateltavien käsitykset luovasta prosessista suhteessa ajalliseen paineeseen eivät poikenneet teoria- osuudessa mainituista aikaisemmista tutkimuksista, joiden mukaan syvällinen luovuus tarvitsee kiireettömyyden tunteen. Tosin on tärkeää huomata, että laulunkirjoituksen viimeistelyvaiheen tehokkuutta pystyi parantamaan aikarajalla. Haastateltavien mukaan keskittyneen tilan voi saavuttaa ajallisen paineen avulla, mutta flow-tilan saavuttamiseksi tarvitaan lisäksi sisäistä motivaatiota. Tutkielmani auttaa ymmärtämään suhdetta aikarajojen, tehokkuuden ja luovuuden välillä. Tämän lisäksi tutkielma auttaa musiikkikasvattajaa ymmärtämään luovan tuottamisen haasteet esimerkiksi luokkahuoneessa, jossa aika on usein rajattu.
  • Flodström, Pasi (2020)
    Tutkin kirjallisessa työssäni musiikin käyttöä aivoverenkiertohäiriöpotilaan (AVH) kuntoutuksessa. Tarkoituksenani on koota yhteen musiikki ja musiikkimetodit, joita tehdyissä AVH-potilaiden kuntoutustutkimuksissa on käytetty vuosina 1997– 2016. Tarjoan tutkimustuloksiin perustuvaa tietoa, musiikillisia työkaluja ja toimintamalleja hoivamuusikon työn tueksi sekä rohkaisen hoivamusiikin käyttöön AVH-kuntoutuksessa. Tutkimuskysymyksinäni selvitän, millaista musiikkia ja millaisia musiikkimetodeja AVH-potilaiden kuntoutustutkimuksissa on käytetty vuosina 1997–2016 ja miten hoivamuusikko voisi hyödyntää tätä tietoa työssään. Tulosten pohjalta luon virikemateriaalina mallin musiikkihetkestä, jonka hoivamuusikko voi toteuttaa vierailullaan AVH-potilaiden parissa. Etsiessäni lähdekirjallisuutta työlleni havaitsin, että musiikin käyttöä AVH-potilaiden kuntoutuksessa on tutkittu melko paljon ympäri maailmaa, mutta aihetta ei ole lähestytty hoivamuusikon näkökulmasta. Kirjallinen työni avaa musiikillisia aivotutkimuksia muusikon näkökulmasta. Työni toimii apuna muusikoille, muusikoiden kouluttajille ja kaikille musiikista kiinnostuneille, jotta he voisivat hyödyntää tehokkaammin musiikkia AVH-potilaiden parissa. Tutkimukseni aineisto ja teoreettinen lähtökohta muodostuu lääketieteen tohtori Aleksi J. Sihvosen systemaattisesta tutkimuskatsauksesta, johon on taulukoitu kaikki vuosina 1997-2016 julkaistut AVH-potilaiden musiikilliset kuntoutustutkimukset. Olen suomentanut ja taulukoinut Sihvosen katsauksessa esitellyt kuntoutustutkimukset sekä tutkimusten tarkemmat kuvaukset. Kuntoutustutkimuksissa musiikkimenetelminä on käytetty esimerkiksi rytmistä kuulostimulaatiota, laulamista, erilaisien instrumenttien soittamista sekä musiikin kuuntelua. Musiikkina on käytetty useimmiten potilaiden lempimusiikkia tai tuttuja lastenlauluja ja kansanlauluja. Kaikkia lauluja yhdisti vahva rytmikkyys. Musiikin on todettu olevan merkitsevä apu AVH-potilaiden motoristen ja kielellisten taitojen kuntoutuksessa. Musiikki hoidon tukena kuntouttaa tavanomaista hoitoa paremmin.
  • Miettinen, Laura (2020)
    This doctoral dissertation examines the understandings and visions of interculturality and intercultural competence in higher music education that arose from an institutional collaboration between the music teacher education programmes at the Sibelius Academy, University of the Arts Helsinki, Finland and Levinsky College of Education, Tel Aviv, Israel. The interculturally oriented frame of this study focuses on trans-national and trans-institutional collaboration and networking. Adopting an interdisciplinary approach, this dissertation combines the field of music education with intercultural education and organizational studies as a way to understand how cultural diversity is and could be approached in music teacher education, and how the envisioned change could be initiated at an institutional level. Collaboration is strongly embedded in the theoretical starting points of the study, namely Cathy Davidson and David Goldberg’s idea of learning institutions as mobilizing networks and Kai Hakkarainen’s notions of knowledge creation and networked expertise. The concept of intercultural competence has served as one of the starting points of this study, in an attempt to map the participating music teacher educators’ understandings of cultural diversity and interculturality, as well as to evaluate the concept’s potential as a means for music teacher educators’ professional development. By choosing a collaborative approach as its frame, this study takes a social constructionist perspective as its epistemological underpinning, according to which knowledge and reality are produced in social and linguistic interaction. The aim of the design of this study was to enable the mobilization of networks among and between the participating music teacher educators and researchers in two music teacher education programmes in two different countries. This was done by initiating discussion and reflection through focus group interviews and facilitated workshops, aiming at encouraging knowledge creation and networked expertise. Research on and with higher education teachers and practitioner inquiry were chosen as the strategies of inquiry used in this collaborative research. In order to carry out this collaborative research, several research methods for data generation were used in different stages of the research. These included: focus group interviews, individual interviews, and workshops inspired by the Appreciative Inquiry (AI) Approach. In the first stage of the study, 11 focus group interviews were conducted, six at the Sibelius Academy and five at the Levinsky College. A total of 29 music teacher educators were interviewed. Following the analysis of the focus group interviews, four in-depth individual interviews were carried out. One music teacher educator was interviewed twice at each institution. In the second stage of the study, four workshops were held, two at each site, with a total of 24 participants. The cyclical progression of data generation and analysis created several layers of co-construction of knowledge between the participants and the researchers, both intra- and inter-institutionally. The results of the study are reported in two separately published peer-reviewed journal articles and three separately published peer-reviewed book chapters. Articles I-IV report the results of a particular stage of the research process. The fifth article considers the ethical and methodological issues of this study as one of the cases examined in the book chapter. This doctoral dissertation has been an attempt to move closer to the realization of the vision of interculturalization of music teacher education, through a collaborative exploration of the complexities of intercultural interaction and the development of intercultural competence in the two involved music teacher education programmes. The study argues that a more holistic and critical perspective on intercultural competence should be employed when examining it in the realm of intercultural music teacher education. The discussion of the emotional and relational aspects of the developmental process of intercultural competence has aimed at expanding the conceptualization of such competence in an educational context in general, and within music teacher education in particular. The study also argues that nurturing and enhancing music teacher educators’ and music teacher students’ capacity for critical self-reflection and offering music teacher educators opportunities to share and discuss issues and experiences of intercultural music teaching together with their colleagues and students is essential when striving for interculturally competent music teacher education. This dissertation offers new perspectives on how engaging with the issues of cultural diversity and interculturality in music teacher education can play a central role in music teacher educators’ professional development, the development of their programmes, and even whole institutions amidst the challenges of an ever-changing global cultural climate.
  • Ojeda, Ignacio (2020)
    In this paper, the author tries to address the huge divide between the classical music world and its institutions from a potential audience who is culturally interested but also engaged with other artforms which place their focus on the present. Based on the premise that academic music institutions, and specifically, its traditional concert experience, do not address the concerns of a society living in the twenty-first century, but instead are deeply rooted in ideological, cultural and logistical mechanisms of the nineteenth century, the author proposes ideas on how to modernize traditional concert practice. He suggests severing some ties with traditions that keep audiences from relating to academic concerts and to reconceptualize the way in which classical musicians and audiences view the experience of the concert. To that end, the author starts by contrasting in a narrative tone the vastly different experiences of the classical concert and the rock festival, so he can later expose the contradictions inherent in the classical music paradigm, which is rapidly leading to a decline in ticket sales. In the second part of the paper, the author reflects on how to change the downward trend the music business is experiencing. He concludes that it is in the reevaluation of the format and the content of the concert practice that potential audiences would be drawn to academic music concerts.
  • Stracke, Caspar (Taideyliopiston Kuvataideakatemia, 2020)
    This publication is the late outcome of a small symposium that took place in 2013 at the subject area time and space arts at the Academy of Fine Arts at Uniarts Helsinki. It presented research and analysis of conceptual traces in Godard’s oeuvre and its relation to contemporary art practices. Beyond the invited contributors from this symposium, the project expanded into a larger collection of writings by contemporary artists and curators on Godardian references, influences and (re-)discoveries, centering around a particular phenomenon – what we call the “Godard Boomerang” is a set conceptual strategies deeply rooted in 20th century art cinema, propelling towards the future practices in moving image art. Gareth James, one of the contributors, reminds us that contemporary art still lacks some crucial pedagogy in this regard. In his text he asks, “what capacities might contemporary art need to possess in order to be capable of registering the objective historical achievements of Jean-Luc Godard?”So, why still Godard? A question we heard many times in the course of editing this book.And further: “Wouldn’t this be an appropriate moment in history to pass the torch?”Most likely there is no more torch to pass. If there is a thing to pass (a merit, a philosophy, an attitude), the questions would still remain: Passing it on to whom? To an individual? A collective? An entire movement? The latter would fit so much better into a time that has begun to successfully diversify and cross-reference contemporary thought, refusing to follow isolated key thinkers by de-magnetizing their rocky islands of ideology. Needless to mention, contemporary efforts to contest gender and geopolitical dominances also complicate any attempt to simply “return” to Godard.The recent chain of power shifts, uprisings, in the Middle East and Eastern Europe, migration movements from war-torn North African nations and armed conflicts all over the world have brought forth new moving-image practices many of which have drawn from Godard’s militant filmmaking period. In recent years, the latter has been rediscovered and analyzed more thoroughly than ever before. Almost a third of the contributions in this book are resonating with these efforts.Most of the texts were written in the time right before Godard himself turned to the precise topics of the aforementioned research. His most recent works, Adieu Au Language and especially Le Livre d’Images return to precisely topics of his Militant Cinema period. A distinct divide between two opposing groups of Godard scholarship has therefore become more apparent – those who praised Godard’s narrative filmmaking and those who are solely interested in his documentaries and collage essay films. However, this collection of writing does not belong to either of them. The authors working from the perspective as artists that always relate the given topics to their own practice. This reflection through a separate faculty enables a triangulations, by entering in further dialogues with other Others, which, in this case are: Edward Said, Jorge Luis Borges, Guillermo Gomez-Peña, Hito Steyerl, Eija-Liisa Ahtila , FEMEN, Birgit Hein, Laura Mulvey, Peter Wollen, Kaja Silverman and Harun Farocki.
  • Ojutkangas, Kenneth (2020)
    The history of brass instrument development has been multifaceted. There have been many trial and error moments. Some inventions have stayed until now, and some have been abandoned sooner or later towards the present. In this paper the focus will be in an instrument called the ophicleide which was a sort of transitional low brass instrument that preceded the tuba we play nowadays. This study is for everyone interested in the topic and seeking information about early instruments, and especially for those tuba students who are eager to learn something about the ancestor of their instrument. This paper provides historical information before the ophicleide, introduces the instrument and its mechanical and technical aspects, and explains how it was replaced by the tuba. This study addresses questions such as the following: Is there a revival of the ophicleide going on? Will the ophicleide enjoy greater popularity in the future? These questions are also addressed and answered by the principal tuba player of the Turku Philharmonic, Nicolas Indermühle, who has researched and also played the ophicleide in Turku Philharmonic.
  • Jimenez, Ivan; Kuusi, Tuire (2020)
    Although Western tonal syntax can generate a very large number of chord successions of various lengths and degrees of complexity, some types of music, from Renaissance dances to recent pop, tend to rely more heavily on the repetition of relatively simple, short harmonic patterns. Doll recently identified short chord progressions commonly found in North American and British popular music and proposed that these chord progressions can be stored in long-term memory in the form of harmonic schemata that allow listeners to hear them as stereotypical chord progressions. However, considering the challenges that many listeners face when trying to consciously grasp harmony, it seems likely that the feelings of remembering chord progressions varies from listener to listener. To investigate these potential differences, we asked 231 listeners with various levels of musical training to rate their confidence on whether or not they had previously heard six diatonic four-chord progressions. To control for the effect of extra-harmonic features, we instantiated the chord progressions in a way that resembled the piano of a famous song and controlled for participants’ familiarity with that song and whether they had played its chords. We found that ratings correlated with typicality for the two groups of participants who had played an instrument for at least one year and to a lesser extent for the other participants. Additionally, all our players thought of specific songs more often and mentioned songs that better matched the stimuli in harmonic terms. What we did not find, however, was any effect associated to how long participants had played an instrument or the type of the instrument they had played. Our research supports the notion that both musical training and extra-harmonic features affect listeners’ feelings of remembering chord progressions.
  • Jimenez, Ivan; Kuusi, Tuire (2020)
    Research has shown that musical training is associated with a greater ability to aurally connect chord progressions to specific pieces of music. However, it is unclear what specific aspects of musical training contribute to that ability. The present study investigated the effects of various aspects of professional and amateur jazz musicians’ formal training and work with harmony on their ability to identify well-known jazz standards from chord progressions. For participants who were able to identify songs from commercial recordings in this experiment, general long-term involvement with activities believed to increase awareness of harmony, such as playing a harmonic instrument, playing chords by ear, and transcribing harmonic progressions was often not enough to enable them to identify songs from their chord progressions alone. Additionally, the ability to identify songs from chord progressions was most strongly correlated with having played and being able to write out the chord labels of the target pieces from long-term memory. Implications of these and other results of this experiment for our understanding of jazz musicians’ processing and memory of harmonic information are discussed.
  • Jimenez, Ivan; Kuusi, Tuire (2018)
    Musicians can conceptualize harmony in terms of its connection to specific pieces of music. However, research appears to indicate that harmony plays a relatively unimportant role in music identification tasks. The present study examines the ability of listeners of varying levels of musical expertise to identify music from chord progressions. Participants were asked to identify well-known classical and pop/rock pieces from their chord progressions, which were recorded using either piano tones or Shepard tones and were played at six transpositional levels. Although musical training and invariance of surface melodic and rhythmic features were found to have an advantageous effect on the identification task, even some non-musicians were able to identify music from chord progressions in conditions of low invariance of surface features. Implications of these results for our understanding of how listeners mentally represent and remember harmony are discussed.
  • Blad, Liisa (2020)
    I samband med en föreställning uttryckte en person i publiken att en scenaktör alltid är ansvarig för scenrummet och antydde att publiken inte kan ställas till svars för sitt agerande om inte hen fått klara anvisningar i vad som förväntas av hen. I arbetet Kan det vara farligt? – Om ansvar i mötet mellan scenaktör och publik. diskuterar och reflekterar jag över hur en skådespelare kan förbereda sig för det oförutsägbara mötet med en okänd publik och ställer frågan om ett kontrakt verkligen instiftas mellan scenaktören och publiken som ger publiken rätt att agera utan konsekvenser. Jag närmar mig denna fråga med forskning i publikmötet inom performanskonst. Under en arbetsprocess inför en performans utgår man ofta från publiken, medan publikkontakten lätt kan glömmas bort då man skapar teaterföreställningar. Jag drar paralleller mellan konventionell teater och performanskonst, och diskuterar om inte samma praxis från forskning jag presenterar i mitt arbete kunde tillämpas på konventionell teater. I mitt arbete belyser jag varför jag tycker det kunde vara skäl att lägga mer fokus i publikkontakten i all scenkonst. För att fördjupa denna frågeställning, innefattar arbetet två fall där en skådespelare blivit kränkt av publiken. Jag analyserar dessa fall, söker orsaker till att fallen skett och fokuserar på de faktorer som skådespelaren eller arbetsgruppen kunde ha påverkat eller förberett sig på. Jag vill med mitt arbete uppmuntra skådespelare att bli mer medvetna om sin integritet, om sin rätt att arbeta i en trygg miljö och rätten att ifrågasätta. Jag vill uppmuntra scenkonstnärer att lägga mer fokus i arbete med publiken och att ta hand om sin publik så att mötet mellan publiken och scenaktören blir tryggare för både de som producerar samt de som konsumerar scenkonst.