Taideyliopisto: Recent submissions

Now showing items 1-20 of 1159
  • Sihvo, Nuppu (2020)
    Tässä tutkimuksessa tarkastelin oppilaan hyvän musiikkisuhteen kehittymistä ja musiikinopettajan merkitystä tämän prosessin tukemisessa. Halusin selvittää, miten musiikinopettajan ominaisuudet ja hänen tekemänsä pedagogiset valinnat ovat yhteydessä oppilaan musiikkisuhteen kehittymiseen. Käytin teoreettisena viitekehyksenä oppilaslähtöisyyttä, koska sen kautta oli mahdollista painottaa yksilöllisyyttä ja prosessinomaisuutta, jotka ovat musiikkisuhteelle ominaisia. Musiikkisuhde on moniulotteinen käsite, jonka määrittelyssä tarkastelin myös sen lähikäsitteitä, kuten musiikkiminä ja musiikillinen minäkuva. Käsitteiden merkityserot eivät ole suuria, ja ne ovat osittain päällekkäisiä. Toteutin tutkimukseni systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, ja tutkimuskysymykseni oli: Millä tavoin musiikinopettaja voi tukea oppilaan hyvän musiikkisuhteen kehittymistä oppilaslähtöisyyden näkökulmasta? Tutkimuksessani selvisi, että opettajan pedagogisilla valinnoilla, ominaisuuksilla ja arvioinnilla on suora yhteys oppilaan musiikkisuhteen kehittymiseen. Hyvää musiikkisuhdetta tukiessaan opettajan on hyvä olla empaattinen ja aito, ja välittää vilpittömästi oppilaistaan. Hyvillä musiikillisilla kokemuksilla, esimerkiksi onnistumisen kokemuksilla, on oppilaan hyvän musiikkisuhteen rakentumisessa merkittävä asema. Turvallinen ilmapiiri ja opettajan valmius tehdä valintoja oppilaan yksilöllisestä hyödystä käsin antavat pohjan hyvän musiikkisuhteen kehittymiselle. Myös arvioinnilla on merkitystä hyvän musiikkisuhteen syntymisessä, koska arviointi vaikuttaa mm. ilmapiiriin, motivaatioon ja oppilaan kuvaan itsestä. Tutkimukseni on musiikkikasvatuksen kentälle tärkeä, sillä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014) asettaa musiikinopetukselle tavoitteen tukea oppilaan musiikkisuhdetta. Tutkimusta musiikkisuhteesta on kuitenkin vähän. Musiikkisuhteen tutkiminen erilaisista näkökulmista peruskouluympäristössä on siten jatkossakin perusteltua.
  • Pogoževa, Tatjana (Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia, 2019)
  • Virkkunen, Axel (2020)
    Tarkastelen tutkielmassani bändiohjaajien käsityksiä ohjaajan rooleista ja informaaleista oppimistilanteista oppilaitoksissa. Toteutin tutkielman laadullisena tapaustutkimuksena, johon keräsin aineiston teemahaastatteluilla. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1. Minkälaisia käsityksiä haastateltavilla bändiohjaajilla on ohjaajan rooleista ja informaaleista oppimistilanteista oppilaitoskontekstissa? 2. Miten bändiohjaajan toiminta roolissaan on yhteydessä oppimisen informaaliin tai formaaliin luonteeseen? Haastattelemani kolme bändiohjaajaa ohjaavat musiikillisesti harrastuneista nuorista koostuvia bändejä työkseen pääkaupunkiseudulla. Kaikki haastateltavat ovat alalle kouluttautuneita, ja heillä on useamman vuoden kokemus ohjauksesta. Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen muodostavat kirjallisuudessa esiintyvät kuvaukset ja määritelmät informaalista ja formaalista oppimisesta, praksiaalisesta ja esteettisestä musiikkikasvatuksesta, populaarimusiikin pedagogiikasta sekä ohjaajan rooleista. Bändiohjauksessa käsiteltävä populaarimusiikki on institutionalisoitunut ja sen opetuksessa on käytetty länsimaiselle taidemusiikille tyypillisiä opetuskeinoja, mikä herätti etenkin 1990–2000-luvuilla laajalti keskustelua populaarimusiikin pedagogiikan luonteesta. Haastatteluista käy ilmi, että bändiohjaajilla on useita rooleja, joita he käyttävät osana ohjaustaan tilanteen mukaan vaihdellen. Rooleihin vaikuttavat ennen kaikkea ohjattavat oppijat. Ohjaajan toiminnalla on myös yhteys oppimisen informaaliin tai formaaliin luonteeseen. Ohjaajan valitsemien menetelmien ja tehtävänantojen avulla voidaan mallintaa oppilaitoksen ulkopuolella tapahtuvaa musiikinoppimista, mutta koulussa tapahtuva oppiminen sisältää kuitenkin aina myös formaaleja piirteitä. Informaalia oppimista muistuttavaa oppimista ilmenee esimerkiksi kun ohjaaja antaa oppijoiden itse valita heidän työskentelytapojaan. Tutkielmani tulosten mukaan bändiohjaajien roolit muuttuvat alituisesti opetustilanteen vuorovaikutuksessa, ja ohjaus sisältää usein sekä informaaleja että formaaleja piirteitä.
  • DocMus tohtorikoulu; Kuusi, Tuire (Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia, 2017)
  • Roschier, Linda (2020)
  • Sandell, Susanna (2020)
    Fokus för denna avhandling är interkulturell körsång och dess betydelse för kördeltagare. Syftet med studien är att kartlägga vilken funktion interkulturell körsång fyller som mötesplats mellan kulturer och som en meningsfull aktivitet som främjar ett gott liv för såväl invandrare som finländare. Frågeställningarna för undersökningen är (1) vad kören betyder för kördeltagarna och (2) vilka utmaningar och möjligheter kulturell mångfald innebär i ett körsammanhang. Min teoretiska referensram utgår från att Finland är ett mångkulturellt samhälle, att interkulturell pedagogik behöver genomsyra all pedagogisk verksamhet och att körsång av olika orsaker kan utgöra en betydelsefull aktivitet (bland annat genom att främja välmående, social gemenskap och interkulturell kommunikation). Den empiriska delen av studien har genomförts som en kvalitativ intervjustudie, och bygger på fyra fokusgruppintervjuer med sångare från fyra olika körer. Därutöver har fyra körledare intervjuats genom enskilda intervjuer för att ge ett bredare perspektiv på ämnet. Studiens resultat visar att körsången upplevs som mycket viktig och betydelsefull av deltagarna. Kören kan utgöra en viktig social gemenskap där deltagarna känner sig välkomna, sedda, accepterade och förstådda. Den kulturella diversiteten i kören medför såväl språkliga som musikaliska utmaningar, men berikar samtidigt körsången på flera sätt. Utgående från denna studie verkar körsång vara en god plattform för att skapa lyckade möten över kulturgränser där acceptans och respekt råder.
  • Behn-Eschenburg, Andreas (2020)
  • Marno, Hanna (2020)
  • Valkeavuolle, Maria (2020)
  • Nyholm, Samu (2020)
  • Treacy, Danielle Shannon; Timonen, Vilma; Kallio, Aleksis Anja; Shah, Iman Bikram (Oxford University Press, 2019)
    The intensifying diversity and fast-paced social change characterizing contemporary societies requires music education policy and practice to contend with various and at times conflicting musical and cultural values and understandings. In Nepal this situation is intensified, with a music education curriculum adopted by the Ministry of Education in 2010 guiding music teaching and learning for 77 national districts and over 125 caste/ethnic groups within a rapidly globalizing society. In this context assessment plays a key role in framing the knowledge and pedagogical approaches deemed useful or desirable for Nepali music students, and contributes to the legitimation of music as a subject and as a career. Assessment is therefore of ethical concern and warrants critical reflection if music education is to uphold democratic ideals, such as participation and equal opportunity. In this chapter we identify four institutional visions framing music education in Nepali schools. Considering these visions through John Dewey’s Theory of Valuation (LW13), we suggest that ethical deliberations regarding assessment focus on the relationships between means and ends in learning processes and thereby the quality of student experience. Leaning on Arjun Appadurai’s theories of the imagination (1996) and the capacity to aspire (2004) we then propose that imagining ends-not-yet-in-view may allow for ethical engagements with values different to one’s own and encourage reflection upon the inclusive and exclusive processes of assessment that frame whose ends-in-view count, when, how, and what for.
  • Jaakkola, Inkeri (2020)
    This study deals with Paavo Heininen’s opera Silkkirumpu (The Damask Drum) op. 45 (1983) and examines the narrative aspects of its text-music relationships. The research combines approaches of music analysis and literary theory. The central methods for the music analysis are Robert Morris’s reductive method for showing contour similarity between musical entities, Peter Stacey’s suggestions for observing the relations between text and music as well as Stacey’s view of text fragmentation in contemporary vocal music. The discussion of musical narrative follows the principles introduced by such scholars as Byron Almén and Robert Hatten. The literary narrative is described using concepts developed by Shlomith Rimmon-Kenan. Silkkirumpu is interpreted primarily in the context of Western art music. The opera’s text-music relationships are interpreted from four analytical perspectives, with emphasis on the narrative processes and their compositional strategies and descriptions of the work-specific and intertextual references. An analytical model of vocal style, in which the vocal part is observed as a combination of its components, is developed for the purpose of this study. The characters’ musical portrayals are expressed through their vocal styles which transform as the drama proceeds. The analysis focuses on the soloists’ parts, but the orchestra’s narrative role is also examined. Silkkirumpu’s text and music work together in the organization of form and in the symbolism of the work in which associations are evoked by recurring musical shapes and textures. However, the opera’s overall trajectory also includes ironic and tragic layers, which are based on conflicts or incongruities between text and music. Intermediality permeates the opera’s semantic and structural layers: in the processes of text fragmentation language and music converge in places, adapting features from one another’s sign systems. The frequent textural interruptions in Silkkirumpu’s music, in turn, are analogous to cinematic montage and flashback. This study is the first to focus on Heininen’s music and specifically on the music of Silkkirumpu. It shows that the opera’s text-music relationships are largely based on the centuries-old tradition of the Western vocal music, yet the composer has also utilized neonarrative, intermedial strategies.
  • Castrén, Emma (2020)
    Täysi tila: Tilasuhde näyttelijäntaiteessa käsittelee tilallista ilmaisua sekä näyttelijän näkymätöntä sidettä tila-aikaan. Aiheen katalysaattorina ja yhtenä lähteenä on ohjaajan ja kirjailija Peter Brookin teos Tyhjä tila, jonka kanssa työn nimi on myös dialogissa. Leikittelen sanoilla, jotka kiinnittyvät tähän mittavaan teemaan, jonka olen aiheekseni valinnut, jotta ne kehystäisivät kuvaa ja johdattaisivat lukijaa. Työ on runollinen matka tilan teoriaan näyttelijäntaiteessa ja -työssä. Puhun paljon teatteri- ja esitystaiteesta, mutta myös liikkuva kuva on tiukasti aiheen piirissä, sillä näyttelijä on näytellessään aina suhteessa tilaan, oli se sitten näyttämöllä, kameran edessä tai muissa esityskonteksteissa. Työ koostuu johdantoineen ja loppusanoineen viidestä pääluvusta. Lopusta löytyvät lähteet ja liitteet. Työn johdannossa luvussa määrittelen, mitä tila tarkoittaa minulle. Toisessa luvussa määrittelen tarkemmin, mistä näkökulmasta tarkastelen tilaa juuri tässä työssä. Näkökulmia tilaan, paikkaan ja aikaan on moninaisia. Nojaan sosiaali- ja maantieteilijä Doreen Masseyn kirjoituksiin tilasta ja paikasta sekä tila-ajasta. Vaikka sisäiset ja ulkoiset tilat ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa, tarkastelen niitä erillisinä. Väitän, että sana tutkii tilaa kehollisen olemisen ja ilmaisun jatkeena. Aloitan matkan lähtien liikkeelle makrokosmoksesta (suuresta mittakaavasta, maailmankaikkeudesta; laajakuvasta, näyttämöstä) ja zoomaan sieltä mikrokosmokseen (ihmiseen, kaikkeuteen pienoiskoossa; sisäisiin tiloihin ja tunteisiin). Kolmannessa luvussa Makrokosmos piirrän tilan kehittyvää olemusta näyttelijän näkökulmasta: harjoitustilasta aina näyttämölle saakka. Artikuloin omaa tilallista ajatteluani ja prosessiani, jota värittää vahvasti Jacques Lecoqin koulussa viettämäni vuodet. Viittaan pitkin koko työtä Jacques Lecoqin oppeihin. Viittaan myös Mihail Tšehovin työhön useampaan otteeseen. Puhun tilan sosiaalisesta ulottuvuudesta, joka on aina työssämme läsnä. Luvun lopussa haastattelen Manifesto Poetico -nimisen ryhmän ydintekijöitä Carlos Garcia Esteveziä ja Paige Allertonia, jotka ovat taiteellisessa ja opetustyössään kehittäneet ns. tilallista dramaturgiaa. Neljännessä luvussa Mikrokosmos tarkastelen kehoa, joka on koti tunnetiloille. Puhun mm. Mihail Tšehovin energiakehosta näyttelijän työkaluna. Psykofyysisen kehon tuntemuksia käsittelevässä luvussa tuon mukaan tieteellistä tutkimusta. Tulen lähelle lukijaa kuvaillessani tunnetiloja, jotka ovat itse kokemiani. Käsittelen lyhyesti elokuvallista ajattelua, joka kulkee aina mukana omassa työssäni tyylilajista riippumatta. Lopussa pohdin suhdettani menneeseen. Palaan Peter Brookin ajatuksiin, joista haluaisin oppia niin paljon. Pohdin kaiken ohimenevyyttä. Koska tämä on opintojeni tietynlainen loppukaneetti ja huipentuma, kirjoitan oppimisestani. Muotoilen oman kotikutoisen teoriani siitä, kuinka näyttelijä oppii ja kehittyy – muistutuksena sekä itselleni että muille siitä, että tämä ei ole päätepiste. Ajatteluni ja osaamiseni kehittyvät ja muuttavat muotoaan tämänkin jälkeen.
  • Parviainen, Pessi (2020)
    Sellainen taiteellinen toiminta, jota voidaan nimittää sekä musiikiksi että ei-musiikiksi, osoittaa ongelman kielenkäytössä. Emme saata kunnolla puhua tällaisista tapauksista, koska 'musiikki' ei ole siihen sopiva sana. Väitöskirja esittelee joukon esimerkkitapauksia, epätavallisista soittimista ja esittämistavoista sävellettyyn teatteriin, sisältäen esimerkkejä Parviaisen omasta toiminnasta. Ongelman tarkastelu lähtee liikkeelle musiikki-sanan alkuperästä. Tästä edetään käsitehistorialliseen tarkasteluun, joka tapahtuu poikkeuksellisesti keskittyen musiikki-sanaan ja edeten menneisyydestä kohti nykyaikaa, eikä päinvastoin niin kuin yleensä on tehty. Tällä tavoin tulee ilmi musiikki-sanan ja käsitteen dogmaattisuus, joka on yllättävän vakava eettinen ongelma – ongelma, joka näkyy kautta historian, jopa nykyäänkin. Luciano Berio ja Jean-Jacques Nattiez ovat huomauttaneet että musiikki on vain sitä, mitä kutsumme musiikiksi. Tämä huomio on linjassa musiikki-sanan uskonnollisten ja dogmaattisten juurten kanssa. Mutta entäpä jos emme nimittäisikään mitään musiikiksi? Miten sellainen muutos vaikuttaisi käsityksiimme ja toimintaamme? Lera Boroditsky ja eräät muut ovat tuoneet esille päivitettyjä todisteita lingvistisen relativismin puolesta: kieli vaikuttaa kognitioon, joskus yllättävin tavoin. Osin näihin tukeutuen, käsillä oleva tutkimus esittää että taiteellista toimintaa koskeva diskurssi hyötyisi suuresti jos siinä vältettäisiin tyystin dogmaattisten käsitteiden, kuten musiikin, käyttö. Ei-dogmaattinen kielenkäyttö olisi paremmin linjassa käytännön kanssa. Erilaiset luovuuden alueet toimisivat paremmin yhteen, kun keinotekoiset esteet olisivat poissa. Tällöin avautuu myös mahdollisuuksia ennennäkemättömään yhteispeliin kulttuurin ja yhteiskunnan osa-alueiden välillä laajemminkin. Väitöstyön taiteellinen osio on essee-elokuva, joka esittää Töölönlahden vertauskuvallisena maisemana. Kaikki aluetta varten tehdyt kokonaissuunnitelmat ovat epäonnistuneet. Elokuva esittää neljä soittajaa suhtautumassa tähän maisemaan omilla tavoillaan, pienessä mittakaavassa. Elokuva on tarkoitettu ilmaisemaan kirjallisen osion teemoja omasta näkökulmastaan käsin.
  • Hug, Joa (2020)
    Tässä kirjallisessa työssä esitellään kirjoittajan väitöskirjatutkimuksen tulokset ja tutkimusprosessin kulku, ja se toimii samalla tohtorintutkinnon tutkintovaatimusten viimeisenä, kirjallisena osana – kommentaarina. Tutkimus on tehty Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa, ja se pureutuu kehollisen ja käsitteellisen reflektion välillä yleisesti tehtyyn jaotteluun – käytäntöön, joka muodostuu merkittäväksi haasteeksi esiintyjäkoulutusta käsittelevässä tutkimuksessa. Väitöskirjatutkimus perustuu pitkälti Body Weather esityskoulutukseen, ja siinä tarkastellaan manipulaatioiksi kutsuttujen, kosketukseen perustuvien kehollisten käytäntöjen episteemistä potentiaalia. Näistä käytännöistä kootaan taiteellisen tutkimuksen väline—tutkimus-score—josta muodostuu sekä tärkein tutkimuksessa käytetty menetelmä että sen merkittävin tutkimustulos. Tutkimus-score esitellään kommentaarissa tapana, joka edistää keskeneräisiä ajatusprosesseja ja tekee turhaksi jaottelun fyysisen toiminnan ja käsitteellisen reflektion välillä. Score mahdollistaa myös representaationaalisten tietomallien korvaamisen posthumanistisilla, performatiivisilla malleilla. Keskeneräistä ajattelua ei pidetä työssä yksittäisen, intentionaalisen ja agentiivisen subjektin ominaisuutena, vaan se nousee esiin kehonvälisten suhteiden laajennetusta verkostosta: siinä ilmaistaan ajatuksia tavalla, jossa kieltä ei eroteta sen affektiivisista sävyistä, ja näin ollen sitä on vaikea tarkoin määritellä. Kommentaarissa käsitellään kattavasti kehollisuutta, materiaalisuutta, (kehollista) tietoa, tekniikkaa ja reflektiota eri teoreettisista näkökulmista, ja tällä tavoin se muodostuu osaksi taiteentutkimuksen epistemologista ja metodologista keskustelua. Tieteellisen kirjoittamisen analyyttiset ja kuvailevat muodot yhdistyvät kommentaarissa kokeellisen kirjoittamisen esittäviin tapoihin. Työ monipuolistaa täten akateemisen väitöskirjan toteuttamistapoja ja tarjoaa uutta tietoa tanssin (tanssintutkimuksen), esityksen (esityksen tutkimuksen), esiintyjäkoulutuksen ja taiteentutkimuksen aloilta.
  • Roumagnac, Vincent (2020)
    From the perspective of mise-en-scène (staging), and correlatively that of the place and the practice of the metteur-en-scène (theatre director), this artistic research project addresses, examines and experiments on the question of the scenic/scenographic representation of a postnatural world, in climate transition, affected by global warming and moved by abstract data-flows, in a tangled web of storms, information, and algorithms. While lived and conceptual "time", no longer telically given as linear and chronological, is being anthropodecentered and, therefore, diffracted into an open plurality, the Reacclimating the Stage (Skenomorphoses) artistic research project takes the earlier notion of time as a raw material to reexamine, from an eco-scenic and research perspective, in order to transform the theatrical practice of its author and to trigger the latter’s specific contribution to artistic research milieu. By obliquely playing on one hand with memories of theatrical history of scenic internal modi operandi, architecture, and literature, and on the other hand with institutional requirements for doctoral research appearance, the project aims at repositioning the director's practice in a movement of transition of scenic thinking and imaginary through a series of artistic and research experiments, whose enactments and resonant redistribution are poetically at interpretative play in this exposition.
  • Hänninen, Soila; Koski-Vähälä, Sari; Lindfors, Ninu; Vuorinen, Anna-Kaisa; Ziegler, Denise (Taideyliopisto, 2020)
    Tässä tutkimuksessa kerättiin tietoa Mediakuutio -projektin teosten tuotannollisista rakenteista ja reunaehdoista sekä pohdittiin tarvittavaa asiantuntijuutta ja välittäjyyttä taiteilijoiden ja järjestäjien näkökulmasta. Tutkimus on tehty eri taiteenalan ammattilaisten näkökulmia hyödyntäen. Tutkimuksessa käytettiin tiedonhankintaan puolistrukturoituja haastatteluja, osallistavaa yleisötyöpajaa ja palautekyselyä. Kevään 2020 Koronapandemia on vaikuttanut kaikkien osapuolten aikatauluihin. Kuutio julkisena tilana, Keskustakirjasto Oodissa, nähtiin kutsuvana konseptina media-taiteelle ja esitysalustana, joka poikkeaa “valkoisen kuution” perinteestä. Taiteilijoille järjestetty työpaja koettiin hyväksi tavaksi hahmottaa ja sisäistää uutta teknologiaa ja esittämisen tapaa. Huolta aiheutti taiteilijan palkkion suuntautuminen suoraan teknisen avun, eli koodausasiantuntijan palkkaukseen. Projektin kipupisteenä oli myös Kuution toimimaton tekniikka, jonka vuoksi teosten työstäminen jäi ”kuvittelun tasolle”. Odotus oli, että Kuutio-tilassa yleisö voi kokea kokonaisvaltaisia, tunteita herättäviä teoksia. Järjestäjät näkivät, että immersiiviset teokset toimivat yleisölle polkuna nykyilmiöiden äärelle. Joonas Hyvösen teoksen yhteyteen suunniteltiin yleisötyöpaja, joka herättäisi osallistujia pohtimaan kommunikaatiota ja kohtaamista osallistavan taiteen, draaman ja performanssin keinoin. Ami Lindholmin teoksen suunnitteluun yleisöä osallistavassa tapahtumakokonaisuudessa kartoitettiin vauvaperheiden kokemuksia siitä, mikä arjessa uuvuttaa ja antaa voimaa. Yleisön osallistumista havainnoitiin palautekyselyn avulla. Järjestävällä taholla oli suuri tahtotila, sitoutuneisuus ja halu auttaa teosten toteutuksessa. Ajan puute aiheutti kuitenkin turhautumista ja voimattomuutta. Huomautettiin myös, että välittäjyydestä opitaan jatkuvasti. On kiinnitettävä huomiota esimerkiksi Oodin henkilökunnan välittäjäosaamiseen ja osaamisen koordinoimiseen ja päivitettävä sitä. Tärkeänä huomiona nousi esiin, että välittäjyyteen sisältyy jatkuvuus. Välittäjyys ei ole hetkellinen ilmiö. Mediakuutio on Taiteen edistämiskeskuksen hanke. Haastatteluissa kävi ilmi, että uutta teknologiaa hyödyntävissä projekteissa täydennyskoulutukselle on suuri tarve. Heräsi kysymys, mikä taho vastaa tulevaisuudessa vastaavien projektien ja niiden rahoituksen järjestämisestä. Yhteistyö eri osapuolten kesken ja projektin kollektiivinen kehittäminen ovat avainasemassa.
  • Lehtinen, Lauren (2020)
    Kirjallisessa opinnäytetyössäni kerron omista töistäni haastattelumuodossa. Avaan kokemuksiani elokuvantekemisestä. Sekä mitä se merkitsee minulle. Tämän lisäksi tuon elokuvaajan äänen kuuluviin, koska kuvaaja on erittäin olennainen tekijä elokuvaa tehdessä. Pyrin myös avaamaan elokuvasanastoa sekä antamaan vinkkejä käsikirjoittamiseen. Ensimmäisessä luvussa kerron siitä, miten olen tullut tähän pisteeseen ja avaanelokuvaprojektejani. Elokuvani, joista puhun eniten ovat taiteellinen opinnäytetyöni King of the West sekä aiempi tuotanto The Animal Trilogy. Molemmat työt olen tehnyt itsenäisesti ilman rahoitusta. Toisessa luvussa elokuvaaja Aki Virtanen haastattelee minua. Haastattelussa kerron kokemuksiani näyttelemisestä, ohjaamisesta sekä käsikirjoittamisesta. Kerron myös unelmaroolista ja millaisia elokuvia olisi kiva ohjata. Kolmannessa luvussa minä puolestaan haastattelen Aki Virtasta. Halusin kysyä häneltä kysymyksiä sekä antaa mahdollisuuden kuulua, koska olen tehnyt hänen kanssaan paljon töitä. Kysyn häneltä mm. ”Millainen ohjaaja on ihanneohjaaja?” ja ”Olisiko sinulla jotakin vinkkejä näyttelijöille?”. Neljännessä luvussa annan vinkkejä käsikirjoittamiseen oman kokemukseni pohjalta sekä annan esimerkin eri kuvakoista. Viimeisessä osiossa puhun Teatterikorkeakoulusta sekä tulevaisuudesta. Kerron kuinka kouluun pääsy oli unelman täyttymys ja viimeiseksi mainitsen oman elokuvatuotantoyhtiöni Dacapost Films Oy:n.