Taideyliopisto: Recent submissions

Now showing items 21-40 of 967
  • Mikkilä, Joonas (2019)
    Tutkimukseni tavoitteena on analysoida näkökulmia, joista yrittäjyyskasvatusta on tutkimuskirjallisuudessa käsitelty. Lisäksi tutkin musiikkikasvatuksessa vallalla olevien oppimiskäsitysten soveltumista yrittäjyyskasvatuksen ja yrittäjämäisen toiminnan kontekstiin. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1) Miten yrittäjyyskasvatusta on käsitelty tutkimuskirjallisuudessa? 2) Miten suomalaisessa musiikkikasvatuksessa vallitsevat oppimiskäsitykset soveltuvat yrittäjyyskasvatuksen ja yrittäjämäisen toiminnan lähtökohtiin? Tutkimuksessani syvennyn teoreettisen viitekehykseni pääkäsitteisiin, jotka ovat yrittäjämäinen toiminta sekä yrittäjyys. Sen lisäksi avaan musiikkikasvatuksen filosofista pohjaa ja vallalla olevia oppimiskäsityksiä. Lisäksi tutkin uusliberalismia käsitteen tasolla ja tarkastelen siihen liittyvää kritiikkiä. Tutkimustulosteni mukaan yrittäjyyskasvatusta lähestytään tutkimuskirjallisuudessa vaihtelevasti. Siinä missä kotimainen kirjallisuus painottuu pedagogisiin sisältöihin ja perusopetuksen näkökulmiin, on ulkomainen kirjallisuus useammin kirjoitettu taloustieteen ja liiketalouden näkökulmasta. Musiikkikasvatuksen oppimiskäsitysten ja yrittäjyyden sekä yrittäjämäisen toiminnan yhteisiä piirteitä ovat muun muassa toiminnallisuus, tekemällä oppiminen, informaali oppiminen sekä oppilaslähtöisyys. Sekä yrittäjyyskasvatuksen että musiikkikasvatuksen pedagogiikka on oppilaslähtöistä ja molemmissa korostuu tekemällä oppiminen. Musiikkikasvatuksen oppimisympäristö ja lähtökohdat saattavat näin tarjota mahdollisuuden yrittäjämäisen toiminnan tuomiseen osaksi musiikkikasvatusta. Yrittäjäkasvatuksen ja uusliberalismin yhteiskunnalliset ulottuvuudet sekä yrittäjäkasvatuksen empiirinen tutkiminen saattaisivat olla tutkimusaiheeseen liittyviä kiinnostavia jatkotutkimusaiheita.
  • Rauma, Johanna (2019)
    Tutkielman aiheena on kehollisuus laulunopetuksessa. Tutkimustehtävänä on selvittää ensinnäkin, mitä kehollisuus tarkoittaa laulunopettamisen kontekstissa, ja toiseksi miten laulunopettaja voi ohjata oppilasta keholliseen oppimiseen. Tutkielman teoreettisena vii-tekehyksenä on fenomenologia eli kehollisuuden filosofia, jossa korostetaan yksilön kehon ja mielen ykseyttä länsimaiselle filosofiselle perinteelle tyypillisen dualistisen keho–mieli -erottelun sijaan. Tutkielman tärkeimpänä tutkimustuloksena on, että laulaminen on kehon toimintaa. Siten kehollisuus on laulamisessa keskeisessä osassa, ja pelkkä kehollinen tietäminen ja taitaminen itsessään voi tehdä yksilöstä hyvän laulajan. Laulunopettaja voi vahvistaa kehollista oppimista ohjaamalla oppilasta kehittämään kehotietoisuuttaan. Tässä apuna toimivat kehollisiin kokemuksiin ohjaavat lämmittely- ja rentoutusharjoitukset. Myös imitointi on kehollisen oppimisen kannalta tehokas oppimistapa, vaikka sen suhteen tuleekin olla tietoinen imitointiin liittyvistä pedagogisista riskeistä. Lisäksi opettajan on hyvä olla tietoinen siitä, kuinka hänen ja oppilaan välinen vuorovaikutus vaikuttaa ke-hollisen oppimisen edellytyksiin. Turvallinen ja myönteinen oppimisilmapiiri on kehollisen oppimisen kannalta erityisen tärkeää. Laulupedagogiikan tutkimusalalla tämän tutkielman tarkoituksena on toimia keskustelunavauksena siitä, mikä on teoreettisen fysiologisen tietämyksen rooli laulunopiskelus-sa suhteessa keholliseen tietämiseen ja taitamiseen. Laulunopettajan olisi hyvä pohtia tietoisesti, missä oppimisen vaiheessa kehollinen oppiminen ja toisaalta teoreettisen tie-don jakaminen on oppilaan kehittymisen kannalta optimaalista. Lisäksi laulunopettajan on syytä kiinnittää huomiota laulutuntien turvalliseen opiskeluilmapiiriin. Kehotietoisuuden herättämistä ja vuorovaikutustaitoja tulee sisällyttää myös laulunopettajien ammatillisiin opintoihin.
  • Ylätalo, Saska (2019)
  • Mustonen, Kalle (2019)
  • Lahti, Jaakko (2019)
  • Unikuvia 
    Kivelä, Henriikka (2019)
  • Kavaliauskaité, Alge (2019)
  • Sirén, Lauri (2019)
    Tässä teatteritaiteen maisterin taiteellisen opinnäytetyön kirjallisessa osiossa pohdin valosuunnittelijan ideoiden syntytapoja ja sitä, miten tuotantojen erityispiirteet vaikuttavat ideoiden syntymiseen sekä miten niiden syntytavat vaikuttavat suunnitteluprosessin etenemiseen. Avaan omia työprosessejani tapahtumasuunnitteluun kytkeytyvien esimerkkien kautta, sekä käsittelen opinnäytetyöni taiteellista osaa, eli valosuunnittelua Coco ei oo enää täällä (2016) -näytelmään. Olen monipuolinen esittävien taiteiden valo- ja visuaalinen suunnittelija, jolla on vahva tekninen pohja. Olen työskennellyt visuaalisena suunnittelijana sekä esitysteknikkona hyvin laajalla kentällä erilaisia tuotantoja. Yli kymmenvuotisen urani aikana olen suunnitellut muun muassa teatteri-, tanssi- ja esitystaideteoksia, konsertteja ja kiertueita, festivaaleja sekä monenlaisia muita tapahtumatuotantoja. Teknisen osaamiseni pohja on saatu teatteri- ja esitystekniikan ammatillisessa koulutuksessa jo ennen teatteritaiteen maisterin korkeakouluopintoja valosuunnittelun koulutusohjelmassa. Pohdin opinnäytetyössäni sitä, miten valosuunnitteluideani syntyvät joko sisältä ulos tai ulkoa sisäänpäin eli miten yleensä suunnittelutyöni rakentuvat joko valotilanne tai valosetti edellä. Valotilanne edellä rakentuvassa valosuunnittelussa valosetti muodostuu valotilanteet mahdollistavien elementtien yhdistelmästä, kun taas valosetti edellä etenevässä suunnittelussa valotilanteet muodostuvat valosetin mahdollistamista valoelementeistä. Käyn esimerkkinä sisältä ulos suuntautuvasta valosuunnittelusta läpi konserttikiertueiden suunnitteluprosessejani ja esimerkkinä ulkoa sisäänpäin suuntautuvista suunnitteluista musiikkifestivaalien valosettien suunnittelua sekä niiden valo-ohjelmointia. Pohdin lisäksi näiden suunnittelutöiden erityispiirteitä ja tapahtumatekniikka-alan työtehtäviä yleisesti. Konserttikiertueiden suunnittelussa minulla on yleensä käytettävissäni suhteellisen runsaasti pohjamateriaalia konsertissa esitettävän musiikin muodossa. Tämä synnyttää minussa voimakkaan musikaalisena henkilönä suoraan paljon mielikuvia ja suunnitteluideoita, jotka mahdollistavat valosuunnittelun luomisen valollinen idea ja mielikuva edellä kohti valotilanteita, valotilanteet edellä kohti näyttämökuvia, ja näyttämökuvat edellä kohti teknisiä ratkaisuja ja lopulta valmista valosettiä. Konserttikiertueilla valo-ohjelmointi on lisäksi erittäin merkittävässä asemassa konsertin visuaalisen sisällön luomisessa. Festivaalien suunnittelussa en yleensä ennakkoon tiedä, mitkä artistit suunnittelemallani festivaalilavalla tulevat lopulta esiintymään, saati että tietäisin mitä nämä esitykset sisältävät. Festivaalivalosetit on siis suunniteltava kokonaan ulkoa sisäänpäin, nojaten melko erilaisiin suunnittelutapoihin kuin konserttikiertueita suunnitellessa. Festivaalilavojen suunnittelussa minulle erityisen tärkeää on luoda niille selkeä ja tunnistettava visuaalinen ilme, mutta samalla tarjota vierailevien esitysten käyttöön mahdollisimman helppokäyttöinen ja toimiva valosetti. Festivaalien luonne laadultaan vaihtelevien esitysten tapahtumapaikkana asettaa omia vaatimuksiaan ja haasteitaan niiden valosuunnittelulle.
  • Pohjola, Olivia (2019)
    Käsittelen opinnäytteessäni paljastamista esityksen estetiikkana sekä työskentelymetodina. Toive paljastamisesta esityksessä, näyttämöllä, kumpuaa muutoksista omassa käsityksessäni esitystaiteesta. Toiselta puolelta katsottuna on kyse myös kysymyksestä esitystaiteen merkityksestä ekokatastrofin kohdanneessa maailmassa. Opinnäytteeni jakautuu kahteen osioon. Avaan paljastamisen käsitettä, sen merkitystä itselleni esitystaiteen tekijänä sekä paljastamiseen liittyviä aihealueita ja kysymyksiä otsikon "Maailmanlopun esitys" alla. Syvennyn aiheeseen tutkimalla illuusion merkitystä tämän hetken esitystaiteessa, ja pureudun pohtimaan tiedon ja tiedon välittämisen mahdollisuuksia esityksen keinoin. Läpi näiden teemojen, etsin vastauksia kysymykseen paljastamisen mahdollisuuksista esityksen kokonaisestetiikkana. Viimeiseksi tutkin esityksen luonnetta kappaleessa "Esitys vai esitelmä?". Etsin vastauksia kysymyksiin: Mikä on esitys? Milloin esitys muuttuu esitelmäksi? Miksi näyttämö yhä uudelleen hämmentää ja herättää kysymyksiä? Vaihdan näkökulmaa suhteessa paljastamiseen seuraavassa osiossa otsikon "Laajentuva rooli" alla. Tässä osiossa pureudun paljastamiseen roolien muodostumisen, niiden ymmärtämisen ja sanallistamisen kautta. Pohdin myös roolien tutkimisen merkitystä itselleni tekijänä. Tutkin aluksi oman roolini muodostumista ja sanallistamista, jonka jälkeen tutkin laajemmin roolien merkitystä työryhmätyöskentelyssä. Viimeisessä kappaleessa "Ehdotelmia" kudon yhteen kysymyksiä ja vastauksia, ja niiden liitoksia toisiinsa. Käsittelemäni teemat sulautuvat yhteen monimutkaiseksi verkostoksi, jonka eri osat ruokkivat toinen toisiaan. Ajattelen tässä verkostomaisessa rakenteessa paljastuvan sekä esitystaiteen monialaisen luonteen tämän hetken taidekentällä, että ihmismaailmamme rakennettujen systeemien pirstaleisuuden. Paljastan lopussa myös tämän hetkisen haaveeni esityksestä, jossa paljastamisen estetiikka läpivalaisisi koko esityksen. Lopulta päätän opinnäytteeni keskustelureferaattiin, jonka kävin eri alojen suunnittelijoiden kanssa joulukuussa 2018. Ajattelen keskustelun summaavan roolien kokemisen monimuotoisuuden sekä niistä puhumisen tärkeyden esitystaiteen työprosesseissa, ja maailmassa ylipäänsä. Käytän paljastamisen teeman käsittelyssä keskustelukumppaneina eri taiteenalojen tekijöiden ja toimijoiden artikkeleita, esseitä, keskusteluja ja haastatteluja. Lisäksi sovellan taustatietona filosofian ja estetiikan teoriaa, tärkeimpänä Maurice Merleau-Pontyn fenomenologia. Läpi tekstin on myös omia Kotiesityksen sekä kirjallisen osuuden kirjoittamisen aikaisia työpäiväkirjamerkintöjäni. Ajattelen merkintöjen avaavan aiheita rehellisesti omasta näkökulmastani, ja toivon niiden vahvistavan lukijan ymmärrystä käsiteltävistä teemoista. Opinnäytteeni taiteellinen osuus koostui valosuunnittelusta ja esiintymisestä työryhmälähtöisessä esityksessä Kotiesitys -Kun oikeat soturit nousivat satulaan oli jonkun jäätävä kukkia kastelemaan. Esitys sai ensi-iltansa 5.10.2018 Teatterikorkeakoulun Studio 2:ssa. Avaan tässä opinnäytteessä myös taiteellisen osuuden työskentelyprosessia sekä esitystilannetta paljastamiseen liittyvien teemojen osalta ja pyrin peilaamaan tätä esimerkin omaisesti kirjoittamaani.
  • Paananen, Ilmari (2019)
    Teatteritaiteen maisterin opinnäytteeni Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun maisteriohjelmassa käsittää taiteellisen työn sekä tämän kirjallisen osion. Taiteellinen työni oli esitys High Definition Earth Viewing Experience (HDEVE), jonka tein yhteistyössä dramaturgi Emil Uutun kanssa. Teos sai ensi-iltansa 14.2.2018 Teatterikorkeakoulun Teatterisalissa, ja se esitettiin myös Hango Teater Träff -festivaalilla 8.6.2018. Kirjallisessa osisossa Tila uhkaa paikkaa tarkastelen videon käyttöä ja kokemuksellisuutta esittävän taiteen kontekstissa. Pyrin havainnollistamaan kokemusta mediaalisesta näyttämöstä, jossa fyysinen- ja medioitu tila limittyvät tilalliseksi hybridiksi. Pohdin, kuinka videokuva on yhtä tärkeä osa esitystä kuin elävä keho ja miten se laajentaa esityksen taiteellisia mahdollisuuksia. HDEVE-esitys oli itsessään tutkimuksellinen teos, jolle tämä kirjallinen osio on eräänlainen jatkotutkimus. Erittelen esityksessä löytämiäni havaintoja sekä tulkitsen niitä aikaisemman tutkimuksen pohjalta. HDEVE-esityksen päämateriaali oli Kansainväliseltä avaruusasemalta lähetettävä reaaliaikainen videokuva maapallosta. Esityksen tutkimuskysymys oli: Kuinka kokea etäisyys videokuvasta? Tarkastelen vastausta ruumiillisen havaitsemisen lähtökohdista. Oleellista videokuvan kokemiselle on se, mistä käsin ja missä tilassa sitä katsotaan. Etsin fenomenologian kautta vastauksia apukysymyksiin: Mikä on tila ja missä on paikka? Medioitu tila on muuttanut oleellisesti tapaamme ymmärtää itseämme sekä maailmaa ympärillämme. Medioitu tila ei ole palautettavissa tiettyyn sijaintiin, eikä se sisällä kosketuksen potentiaalia, jolloin kokemus siitä jää aistillisesti epätäydeksi. Etäisyyden kokeminen videokuvasta on probleema, jota tässä opinnäytteessä selvitän. Analysoin videokuvan tilaa kinesteettisen kokemuksen kautta ja havainnollistan videokuvaa näyttämöllisenä voimavarana. Videokuvan potentiaali näyttämöllä perustuu kehon jatkeena olemiseen, niin katseen kuin kinestesian, ja näin se mahdollistaa muuten ruumiillisesti mahdottomien kokemusten synnyttämisen. Samalla medioitu tila koukuttavana katseen vangitsijana on vaara, joka uhkaa katsojan mentaalista- ja fyysistä paikkaa. Käyn läpi HDEVE-esityksen rakenteen ja sen syntyvaiheet. Pohdin videokuvaa esityksen ontologisena lähtökohtana ja havainnollistan, kuinka esitys loppuen lopuksi kokemuksellisti videokuvassa näkyvän etäisyyden. Tarkastelen yksityiskohtaisesti HDEVE-esityksen viimeistä osaa ja pohdin sen synnyttämää kokemusta katsojassa. Päätelmät-luvussa nivon yhteen esittämiäni teoreettisia viitepisteitä HDEVE-esityksen kanssa. Pohdin esityksen luomaa intermediaalista tilaa ja katsojan paikkaa tuossa tilassa.
  • Etkin, Shelley (2019)
    This text proposes various orientations towards a body of artistic research on the praxis of landing. Landing explores practices of mutual communicative exchange with land. The guiding curiosity in this practice is to shift from ‘land’ as a territorial entity, separate from the human, into ‘landing’ as a shared process. Thus far, landing has been practiced in the form of sessions, in private and group formations. Landing as a verb connotes processual movement and has been researched through embodied somatic journeying, practiced in several places, working with body and land as medium, proposing a morphing connectedness to address them as a whole. Landing offers a specific approach to journeying as a mode to potentially access a shared imaginary inclusive of humans and land. Through this, I ask how the practice might open into subtle aspects of colonization and de/territorialization and whether there lies potential for other modes of journeying. Landing as a praxis is discussed in relation to ecology, performance, healing, and pedagogy. This text seeks to enter into the research questions of landing as a multilogue; a whole composed of conversations, questions, and orientations. I have set the intention to experiment with attempts at deterritorializing practice through proposing a textual garden, in this case gardening through the medium of words, language, and text.
  • Aalto, Tero (2019)
    Tutkielma tarkastelee todellisuusilluusioon pyrkivän teatteriesityksen pyroteknisiä toteutusratkaisuja ja pyrotekniikan välittämiä esteettisiä kokemuksia katsojassa. Tutkimuskysymykseni on: Millaista on pyrotekniikan estetiikka teatteriesityksessä? Tutkielma pohjautuu teatterin taiteelliseen tutkimukseen ja käytän laadullista tutkimusmenetelmää. Tutkielman aineisto koostuu teatteripyroteknikoiden haastatteluista, omista ja haastateltujen teosesimerkeistä ja kyseisten esityksien dokumentoiduista arvioista. Laadullinen tutkimus peilaa Bertolt Brechtin eeppisen teatterin teoriaan, jota käytän taustateoriana. Tulkitsen omia taiteellisia töitä, haastattelu-, esitys- ja arviointiaineistoa eeppisen teatterin keskeisen käsitteen vieraannuttamisen kautta. Sovellan pyrotekniikkaa lähellä olevan taidemuodon, valosuunnittelun, teoriaa pyroteknisen toteutuksen analysoimiseksi. Käytän pyrotekniikan analyysissä Yaron Abulafian teoriaa teatterivalaisun kuudesta representaation perustasta ja sovellan siihen liittyvää valotilanteen esteettistä ja semioottis-poeettista valoanalyysimetodia. Historiallisesti pyrotekniikan käyttö on muuttunut palvotusta mystisestä elementistä itseisarvollisen valonlähteen kautta nykypäivän esitystekniseksi ja turvallisuusorientoiduksi tehokeinoksi. Esittävän taiteen pyrotekniset produktiot poikkeavat muista pyroteknisistä tuotannoista ja teatteripyrotekniikalla on omanlaisensa estetiikka. Pyrotekniikka on teatterissa tunnistettu, mutta huonosti tunnettu. Tutkielmassa avaan teatteripyrotekniikkaan liittyviä keskeisiä käsitteitä ja pyroteknikoiden ammattikuvaa suomalaisessa ammattiteatterissa. Esitän, että pyroteknisen toteutuksen arvo teatterin katsojalle määrittyy ensisijaisesti sen välittämän esteettiseen kokemuksen kautta suhteessa sen sopivuuteen kokonaistaideteoksessa. Tätä sopivuutta voi arvioida pyrotekniikan vieraannuttamisen kautta, ja se liittyy ensisijaisesti esitettävän teoksen tyylilajiin. Pyrotekniikalla voi rikkoa todellisuusilluusion, mutta vieraannuttamisen välineenä pyrotekniikka ei ole täysin tekijänsä hallinnassa. Pyrotekninen toteutus vastaa harvoin sitä todellisen maailman ilmiötä, jolla sitä representoidaan. Kokemus pyrotekniikassa on teatterissa moniaistillinen. Pyrotekniikkaa käytetään teatterissa perinteisenä narratiivin apuvälineenä tai sillä voidaan korostaa roolihenkilön ominaisuuksia. Tuli voi tuottaa lämpöä ja turvallisuudentunteen, mutta toisaalta pyrotekniikka voi aiheuttaa pelkoa katsojassa. Pyrotekniikka voidaan kokea efektiivisenä lisäarvona tai kokemus pyrotekniikasta voi olla kontemplatiivisen poeettinen. Tämä työ käsittelee teosesimerkein näitä katsojan pyrotekniikan välittämiä esteettisiä kokemuksia. Työn liitteenä on teatteripyrotekniikassa käytettyjen tuotteiden sanasto sekä pyroteknisten laitteiden ja välitysketjujen termistö. Liitteet sisältävät tuotteiden kuvaukset ja selostuksen laitteiden ja välitysketjujen toimintaperiaatteesta teatterikontekstissa.
  • Serkamo, Pia (2019)
    Taidepedagogisen opinnäytetyöni yhtenä tarkoituksena on osallistua osaltaan keskusteluun ja pohdintaan teatterikasvatuksen käytännöistä ja siten luoda pohjaa teatteripedagogiikan tieteen alan määrittelylle. Samalla se on selkiyttänyt ymmärrystäni omasta taiteellispedagogisesta otteestani ja sen taustalla vaikuttavista teorioista. Tutkimuskysymyksen myötä opinnäytetyöni vastaa ennen kaikkea kysymykseen, miten sanoittaa omaa taiteellispedagogista otettani, sen perusteita ja käytäntöjä sekä ryhmän ohjaajuuteni laatua. Lisäksi se pohtii muun muassa sitä, minkälainen ryhmän ohjaaja haluan olla ja mitä dialoginen ryhmän ohjaaminen mahdollistaa. Opinnäytetyötäni läpäisee fenomenologiselle tutkimukselle ominainen pohdiskeleva ote. Autoetnografisen tutkimusotteen tapaan se lähestyy yksityisen avulla yleistä. Lisäksi siinä ilmenee hermeneuttinen ote, koska sen alku ja loppu eivät kohtaa, vaan tietoni ja ymmärrykseni tutkitusta aiheesta ja itsestäni jatkavat laajentumistaan myös tämän tutkimuksen tultua päätökseensä. Rakenteeltaan tutkimus on ikään kuin vuoropuhelua teorioiden ja oman käytännön työssä tekemieni havaintojen välillä. Opinnäytetyöni jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käyn läpi taidepedagogista kasvualustaani niin henkilöhistoriani, taiteellisten vaikuttimien kuin ihmis- ja oppimiskäsitysten teorioidenkin avulla. Toinen osio keskittyy dialogisen pedagogiikan tunnusmerkkeihin. Käytännön toimintani kuvauksen peilinä ovat tässä osiossa toimineet erilaiset tutkimukset, teoriat ja pohdinnat dialogisuudesta, dialogisesta filosofiasta, kriittisestä pedagogiikasta, brasilialaisen kasvatusfilosofi Paulo Freiren sorrettujen pedagogiikasta sekä rakkauden pedagogiikasta. Opinnäytteeni viimeinen osio käsittelee omaa vallankäyttöäni ryhmän ohjaajana taiteellisessa ryhmäprosessissa. Apuna vallan ja vallankäytön määrittelemiseen olen käyttänyt erityisesti filosofi Kai Alhasen teosta Käytännöt ja ajattelu Michel Foucault’n filosofiassa. Taiteentekijänä, ryhmän ohjaajana ja opettajana minulle merkityksellistä on tutkia, tulkita, kommentoida ja yrittää ymmärtää itseäni, toisia ihmisiä ja ympäröivää maailmaa. Tässä opinnäytetyössä käyttämäni käytännön esimerkit ja havainnot omasta taiteellispedagogisesta toiminnastani keskittyvät Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Teatteriopettajan maisteriohjelman aikana tekemiini kahteen opetusharjoitteluun ja niistä kirjoittamiini opetusharjoitteluraportteihin sekä luentomuistiinpanoihini. Käytännön taidekasvatuksen ja tieteellisteoreettisen taustan yhdistelmänä tutkimuksestani on työstynyt yhdenlaiset teatteripedagogiikan askelmerkit, jotka alkavat ihmiskäsityksestä ja oppimiskäsityksestä, jatkavat matkaansa kunnioittavaan kohtaamiseen ja erilaisuuden arvostamiseen nojaavan taiteellisen ryhmäprosessin kuvaukseen ja päättyvät vallan, vastuun, valinnan ja vapauden elementtien pohdintaan dialogisuuteen pyrkivässä ryhmän ohjaamisessa ja opetuksessa.
  • Heikkilä, Elsa (2019)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytteeni tarkastelee tanssityöläisen minuutta ja toimijuutta sekä siihen vaikuttavia tasoja. Lähestyn minuutta ja toimijuutta henkilökohtaisesta situaatiostani sekä historiastani käsin käyttäen aineistona omaa oppimispäiväkirjaani. Lisäksi käytän aineistona työryhmän sekä yleisön haastattelumateriaalia Sillä minä on katoava –esityksen osalta. Työni rakenteen lähtökohtana käytän Felix Guattarin Kolme ekologiaa –kirjaa ja sen esittelemien kolmen tason vaikutuksia minuuteen sekä toimijuuteen. Opinnäytteeni pohjautuu Guattarin ajatusten lisäksi feministiseen teoriaan, intersektionaalisuuteen, dialogisuusfilosofiaan ja holistiseen ihmiskäsitykseen. Praktiikassani intersektionaalisuuden huomioiminen ja feminististen pedagogiikan käytännöt tukevat ja täydentävät dialogisuusfilosofiaan nojaavia toimintatapoja. Sillä minä on katoava –esitys toteutettiin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa syksyllä 2018. Prosessin vetäjänä pyrin mahdollistamaan tasavertaisen toimijuuden kaikille työryhmän jäsenille sekä luomaan tilaa, jossa kaikenlaiset kokemukset ja tuntemukset saavat olla osa prosessia. Esitys tapahtui esiintyjien kanssa jaetussa tilassa, jossa yleisö sai liikkua vapaasti esityksen aikana. Ensimmäisessä luvussa kirjoitan mentaalisesta tasosta minuuden näkökulmasta. Avaan minuutta filosofisessa merkityksessä ja kirjoitan siitä, minkälaisista lähtökohdista lähestyimme minuutta Sillä minä on katoava -esityksen prosessissa. Toisessa luvussa lähestyn sosiaalista tasoa yhteiskuntaluokan, tanssijuuden sekä äitiyden näkökulmista. Pohdin tasavertaisen toimijuuden muodostumista ja sitä, minkälaisia kysymyksiä voisi huomioida sitä rakentaessaan. Kolmannessa luvussa pohdin ympäristöllistä tasoa ja moniaistisen työskentelyn yhteyksiä luontosuhteeseen. Kirjoitan siitä, miten taiteellisessa prosessissa toimintamme lähtökohtana voisi olla ei-inhimillisten ja inhimillisten toimijoiden kunnioittaminen. Lähestyn kysymystä kanssakulkijuuden näkökulmasta, jota avaan sekä taiteellisen prosessimme osalta että katsojapositiosta käsin. Lopuksi pohdin sitä, mitä olen oppinut opinnäyteprosessini aikana. Pohdin muutoksia etiikassani ja maailmankuvassani. Tämän prosessin jälkeen olen askeleen lähempänä sellaista toimijuutta, joka mahdollistaa tanssityöläisenä toimimiseni dialogissa yhteiskunnan kanssa. Toiveenani on tehdä työtä, joka on epämääräistä ja haurasta. Haluan löytää töitä, joissa minua ei sijoiteta kapean ammattinimikkeen toimijuuden mahdollistavaan maailmaan. Haluan tuntea vapauden kokemuksen tehdessäni työtäni. Sellaisen vapauden, joka saa minut unohtamaan, että tässä on kyse työn tekemisestä. Ehkä kyse onkin elämisestä ja siitä, että tuntee olevansa elossa. Taide ja elämä limittyvät, sotkeutuvat ja ympäröivät minua. Ymmärrykseni omasta situaatiostani ja sen vaikutuksista toimijuuteeni on vahvistunut maisteriopintojeni aikana. Olen oppinut hahmottamaan yhteiskunnallista ja sosiaalista rakennettamme paremmin ja hahmotan oman paikkani siinä selkeämmin. Opinnäytteeni tekee näkyväksi eriarvoisuutta, jota rakenteet kannattelevat. Praktiikkani ehdottaa, että rakenteita tulee ja voi huomioida konkreettisilla toimilla. Kysyminen, keskusteleminen, kuunteleminen, tilan antaminen ja kanssakulkijan roolin ottaminen ovat ehdotuksiani omalakisen toimijuuden vahvistamiseen. Tarkoituksena ei ole poistaa erilaisia lähtökohtia ja taustoja, mutta voimme toivottavasti tasoittaa tietä huomioimalla ne.
  • Goater, Georgina (2019)
    This thesis is the written component of artistic-pedagogical event Patella-floating bone that was created in collaboration with Theatre Pedagogy peer Elina Sarno, and performed over a four-night season in the Spring of 2018 at the Theatre Academy of Helsinki. My research is an enquiry into the relational in-between spaces of a diverse artistic working group with dance and theatre practices as the frame for sensory exploration and making. Disability and difference as diverse embodied perceptions come to interrelate in a co-creative, process-oriented and practice-based mode of making, within a landscape of nonhuman material things as equal agents in opening other relational spaces and embodiments to sense with. The research examines the phenomena in and of the process, how artistic practice and the ecology of interdependence emerge, interweave and inform creative art pedagogy in action. The work studies the performative experience of practice and audience experiences within a cohabited immersive setting. The main question that mobilised this research is: how does interrelational sensing occur between divers embodied perceptions and mobilise processes of art making and learning? The work suggests that through artistic practice which privileges embodied sensory exploration in the context of diversity and the call of materiality, the in-between spaces become foregrounded as fields of events unfolding, arising phenomena and knowledge-making. The group’s diversity of embodied perceptual differences informs and develops artistic enquiry through engaging in practice, co-creation and performance, harnessing pedagogical value in the very seeds of process. The group ecology of the shared in-between spaces becomes the generator for these relational experiences in the making. The research in the thesis engages philosophical and artistic theories with particular reference to Erin Manning’s understanding of agencement, and to disability discourse in dance by Ann Cooper Albright, to reflect and critique broader societal frames of dominant structures. Dialogical pedagogy theories and self-reflective research, as pedagogue and facilitator of emerging unknowns within the group ecology, move through a phenomenological landscape of knowledge-making processes. The performance outcome becomes a motor of playful exploration, yet in itself not an outcome but a practice in process within a cohabited shared space, in which audience are invited to participate through sensory perceptual ways to the in-betweenness of the diverse group embodiment, dissolving nonhuman / human dichotomies along with ableist dichotomies. I intend a mode of facilitation that opens to collaboration, that surrenders the pedagogy to a group artistic agent and to an immanent directionality in art, while honouring the role.