Theses

 

In this collection are MA and Licenciate theses of Theatre Academy. Doctoral theses of Theatre Academy are in Acta Scenica . MA thesis references of Academy of Fine Arts and Sibelius Academy theses are outside Helda for the time being.

Collections

Recent Submissions

  • Sipilä, Jasmiina (2015)
    In this research I'm moving and exploring in a landscape of an inter-disciplinary improvisation performance. The research is structured by choosing one performance which functions as a documented snippet of an ongoing interdisciplinary improvisation practice and is a vehicle to analyse what sort of skills and knowledge enable and are developed in that specific ongoing practice. I map out the validity of those skills and knowledge in relationship to a dancer's know-how in a new paradigm of performing arts, as well as how to facilitate them and what sort of philosophical and ethical notions and issues arise in such a facilitation process. The mode of this thesis is practicebased art-pedagogical research. I'm proposing that the skills and knowledge that enable inter-disciplinary improvisation, and that are simultaneously developed in the practice, are a dancer's self–reflection and decision making process; a dancer's own research and awareness of senses and perceptions; the awareness of interaction of performer(s) and audience during a performance situation and the collaborative approaches towards learning and creating artistic work. These skills and knowledge share similar terrain with the skills and knowledge of a dancer in a new paradigm of performing arts, including the new paradigm of contemporary dance, defined by a performative shift. In addition to these, what can be specifically drawn from inter-disciplinary improvisation practice is a dancer's awareness of her/his inherent concepts that frame her/his perception in working situations, as well as discipline specific inherent working practices and terminology that are taken as a given, yet come up for discussion and reflection through inter-disciplinary work. I'm proposing that these skills and knowledge can be facilitated and developed through dialogical and critical pedagogical approaches that take in consideration notions of freedom, responsibility, artistic ownership, artistic integrity, as well as a notion of wider socio-political landscapes that the work exists in. In terms of practice based working methods that can facilitate this sort of skills and knowledge, there are many routes. One possible way are the inter-disciplinary working methods introduced in this thesis, that emphasize action-research based working cycles, working collaboratively both within a group, as well as in co-facilitating and approaching a facilitation process as a not-yet-known situation. This mode of working approaches a teacher as an active researcher and facilitator, who also engages in a process of self-reflection and dialogue.
  • Makkonen, Mikko (2015)
    Taiteellinen opinnäytetyöni oli kokonaisuutena minulle käänteen tekevä avaus kohti monimuotoisempaa käsitystä esiintyjäntyöstä. Jeremy Waden TADaC-ryhmälle koreografioima teos Human Resources edusti itselleni aiemmin vierasta esiintymisen laatua ja se muutti ajatteluani olla esityshetkessä. Kirjallisessa opinnäytetyössäni reflektoin tuota teosprosessia ja suhteutan sitä maisteriopintoihini kokonaisuutena. Työni alkaa Human Resources –prosessin kokonaisvaltaisella auki kirjoittamisella, jossa käsittelen muun muassa konteksteja, työskentelyä, prosessin luonnetta, teoksen esteettisiä raameja sekä esiintyjien ja koreografin välistä vuorovaikutusta. Teosprosessin luonnetta kuvaillessani käytän Jo Butterworthin (2009) kehittämää didaktisdemokraattista prosessityöskentelyn mallia, jossa hän jäsentää viisi erilaista prosessityöskentelyn luonnetta. Näistä käsittelen kahta (ensimmäistä ja kolmatta) luonnetta. Tässä luvussa korostan myös kokemani vertaistuen ja ryhmähengen tärkeyttä. Kuvailen myös tarkasti Cris af Enehielmin, Harriet Seveliuksen ja Ari Tenhulan tarjoaman tuen tärkeyttä esiintyjäryhmällemme. Tämän jälkeen kirjoitan itselleni tärkeimmistä työkaluista ja strategioista tanssijantyössä. Luvussa kuvailen tarkemmin tanssin koulutusohjelman professori Ari Tenhulan antamien palautteiden sisältöjä ja merkityksiä itselleni tanssijana. Luvussa Tanssija ja teoksen maailma kartoitan maisteriopintojeni aikana muuttunutta taidekäsitystä ja sen olennaisuutta teoksessa työskentelyn mielellisyydessä. Pohdin luvussa tanssijan ajattelun sekä kokemuksellisuuden tärkeyttä, jonka johdan tarkkaan kuvailuun teoksesta kohtauksina. Käytän luvussa pohdintani tukena katkelmia Kirsi Monnin (2004) väitöstyössä kirjoittamia tulkintoja tanssin uudesta ontologiasta. Tämän jälkeen pyrin reflektoimaan omaa esiintyjyyttäni teoksessa erilaisista näkökulmista, joiden tueksi olen liittänyt erään teosprosessissa merkittäväksi kokemani harjoitustilanteen. Käsittelen sukupuolisuutta ja toiseuden esittämistä. Tuon esiin identiteetin rakentumista ja sen suhdetta esiintyjänä toimimiseen. Hyödynnän pohdinnassani Pilvi Porkolan (2014) väitöstyöstä poimimiani Stuart Hallin (1997) käsitteitä. Viimeisessä luvussa kuvailen kahden maisteriopintojeni aikana valmistamieni soolo-esitysten merkityksellisyyttä opinnoissani ja niistä vasta opinnäytetyön jälkeen esiin nousseita oivalluksia. Tarkastelen opinnäytetyökokonaisuuteni aikaan saamaa uutta suhtautumista opintoihini kokonaisuutena.
  • Jäärni, Petri (2015)
    Opinnäytetyöni on taiteellis-pedagoginen. Se koostuu Rauman Kaupunginteatteriin tekemästäni ohjauksesta ja siihen liittyvästä kirjallisesta työstä. Kirjallinen työni Aihe esityksen valmistamisessa käsittelee työryhmän keskinäistä kommunikointia helpottavia kysymyksiä. Päätarkastelukohteeksi olen valinnut tekeillä olevan teoksen aiheen. Lisäksi tarkastelen dialogisuutta ja ajankäyttöä tärkeinä yhteistyön mahdollistavina tekijöinä. Avaan aihetta teatterin tekemisessä kirjoitetun kirjallisuuden ohessa omaa tapaani hahmottaa sen käyttöä työkaluna ja kommunikointivälineenä esityksen valmistamisessa. Tässä käytän käytännön esimerkkinä Rauman Kaupunginteatteriin ohjaamani Reko Lundánin Aina joku eksyy -näytelmän ohjausprosessia, jossa tekstin ja valitsemani aiheen yhdessä synnyttämä muoto tuotti omanlaisensa tilaratkaisun ja sisällöllisen lähestymistapansa. Pääpaino kirjallisessa työssäni on taiteellisessa ennakkosuunnittelussa, jonka tarkoitus on tuottaa mahdollisimman otollinen lähtökohta itse harjoitusvaiheelle. Tämä pitää sisällään sisällöllisen lähestymisen lisäksi myös tilaratkaisun toimivuuden ja tarkan ajankäytöllisen pohjatyön. Pyrin ottamaan työssäni huomioon koko produktiota valmistavan työryhmän keskittyen kuitenkin enempi yhteistyöhön lavastajan ja ohjaajan sekä näyttelijöiden ja ohjaajan välillä. Yhteistyössä painotan ohjaajan ymmärrystä dialogin tärkeydestä ja välttämättömyydestä kohtaamisessa ja luomistyössä. Työssäni sivuan myös aiemmin Kemin kaupunginteatteriin ohjaamaani Sirkku Peltolan kirjoittamaa näytelmää Pieni raha, jota tarkastelen, samoin kuin Rauman Kaupunginteatterin ohjausta, jälkikäteen arvioiden mm. toteutuneen tilaratkaisun näkökulmasta. Näen onnistuneen tila- ja lavastusratkaisun toimivan näyttelijälle parhaimmillaan näyttelemisen mahdollistavana konkreettisena aiheen ja tekstin syöttämän prosessin hioutuneena ilmentymänä. Koen, että ohjaajan pyrkimys ratkaista kulloisenkin teoksen aihe kokonaisvaltaisesti, omakohtaisesti ja läpileikkaavasti analysoiden, tuottaa otollisen maaperän myös yhteistyölle, vaikka se selkeä ohjaajan aloite onkin. Otollisena maaperänä ymmärrän tilan, jossa kaikki voivat osallistua työntekoon aiheen toimiessa tukena ja lähtökohtana mahdollistaen näin uppoutumisen teoksen maailmaan. Lisäksi työssäni käsittelen aikatauluttamisen tärkeyttä osana ohjaajantyötä sen luodessa rauhaisan ja toiminnallisen työskentely-ympäristön tarjoten hyvin suunniteltuna maaperän vapaalle työskentelylle, tilanteessa heittäytymiselle ja kaikki osapuolet huomioon ottavalle järjestyneelle työlle.
  • Hurme, Laura (2015)
    Päästessäni teatteriopettajan maisteriohjelmaan 2013, päätavoitteeni oli tulla koulutuksen myötä paremmaksi opettajaksi. Jotta tämä olisi mielestäni mahdollista, oli itselleni tärkeää ymmärtää ensin, mitä hyvä opettaja tarkoittaa. Tekevätkö pedagogiset opinnot opettajasta paremman? Tähän aiheeseen tartuin seminaarityössäni Älä tule paha ope, tule hyvä ope (2014), johon myös haastattelin kolmea teatteriopettajan maisteriohjelmasta valmistunutta. Pyrin selvittämään, mitä käsityksiä valmistuneilla oli teatteriopettajan maisteriohjelman merkityksestä heidän työelämäänsä ja teatteriopettajuuteensa. Seminaarityössäni pohdin myös seuraavanlaisia kysymyksiä: mitä opiskellaan (taidepedagogiikka), missä opiskellaan (Teatterikorkeakoulu) sekä miksi opiskellaan (kohti hyvää opettajuutta)? Tämä seminaarityö on nyt tässä opinnäytetyössäni pohjana. Sen lisäksi, että käyn läpi seminaarityössäni esiin tulleita pohdintoja, pyrin myös löytämään jotain uutta. Seminaarityön jälkeen pyrin avaamaan sekä identiteetin että opettajan ammatti-identiteetin käsitteitä. Mitä nämä käsitteet tarkoittavat ja mitä kaikkea nämä käsitteet voivat sisältää? Miten suuri merkitys näillä käsitteillä on teatteriopettajan maisteriohjelmassa opiskellessa? Vaikka kyseessä on kaksi todella suurta aihetta, enkä kykene kuin raapaisemaan niiden pintaa, olivat nämä käsitteet mielestäni tärkeää nostaa tässä opinnäytetyössäni esiin. Viimeisenä tässä opinnäytetyössäni käyn läpi omaa matkaani teatteriopettajan maisteriohjelmassa. Avaan ensin tavoitteitani ennen opintojen aloittamista ja sen jälkeen kerron, mitä kirjoitin itselleni kirjeeseen opintojen alussa (tämä kirje postitettiin itselle ensimmäisen lukuvuoden päätyttyä). Näiden jälkeen käyn läpi ensin ensimmäisen lukuvuoden ja sitten toisen lukuvuoden kohokohdat. Pyrin löytämään opinnoistani ne hetket, jolloin minussa on tapahtunut jotain. Tämän työn yhtenä tavoitteena on myös kyetä sanallistamaan näitä hetkiä. Mitä niissä hetkissä on tapahtunut ja miksi juuri ne hetket ovat nousseet muita hetkiä tärkeämmiksi? Mitkä hetket ovat olleet niitä, kun olen liikahtanut lähemmäksi omaa tavoitettani, kohti parempaa opettajuutta? Sitten, kun tämä opinnäytetyö on valmis, haluaisin tiedostaa, ymmärtää ja sanallistaa sen, mitä olen teatteriopettajan maisteriohjelmalta saanut. Olenko saavuttanut niitä tavoitteita, mitkä itselleni asetin ennen opintojani vai ovatko tavoitteet kenties muuttuneet? Tämän opinnäytetyön lopussa toivon ymmärtäväni, mistä olen lähtenyt liikkeelle ja missä olen nyt.
  • Jaatinen, Mia (2015)
    Mielikuvittelu tanssijantyöllisenä välineenä koreografiassa Human Resources on taiteellisen opinnäytetyöni kirjallinen osio. Tein taiteellisen lopputyöni amerikkalaisen tanssija-koreografi Jeremy Waden koreografioimassa teoksessa Human Resources, jonka ensi-ilta oli joulukuussa 2014. Kirjoituksessani käytän paljon kokemusperäistä tietoa asiatekstin sisällä, sillä harjoitteita oli vaikea kuvata ulkopuolelta. Hyödynnän lähdekirjallisuutta tarkentamaan ja tukemaan pohtimiani kokemuksia. Ensimmäisessä luvussa kuvaan harjoitusprosessissa käytettyjä harjoitteita joita ovat Autenttinen liike, Fake Healing ja Fake Healing Space, Dance of Death ja Death Score. Kuvauksissa pyrin tuomaan esiin mielikuvitusmaailmaani, impulssivirtaani ja sitä millaista toimintaa nämä synnyttivät sekä tuon ilmi, miten koreografi kehysti nämä harjoitteet. Toisessa luvussa puran aikaisemmin kuvaamieni harjoitteiden myötä löytyneitä työvälineitä sekä pyrin lyhyesti avaamaan valintojen maailmaa impulssien virrassa sekä sitä, mitkä tekijät vaikuttivat valintoihini. Pohdin myös sitä, mitä halusin harjoitteiden avulla löytää suhteessa omiin ja koreografin haluihin ja toiveisiin. Valitsin nämä tietyt harjoitteet, sillä ne avasivat minulle maailmoja ja toimintamalleja, joita saatoin käyttää myöhemmin esitystilanteessa. Kolmannessa luvussa kuvaan mielikuvittelua esitysprosessissa. Olen jälleen käyttänyt päiväkirjamerkintöihini perustuvia kuvaelmia osoittamaan sitä monitasoista kenttää, missä esiintyjäntyöllisesti toimin ja mitä kohtausten sisällä tapahtuu ja miten niihin reagoin. Olen kuvannut lyhyitä otteita kohtauksista Alku, Fake Healing ja Fake Healing Space. Neljännessä luvussa puran esityskohtausten kuvauksia ja pohdin sitä, mitä työkaluja harjoittelusta on säilynyt esityksiin ja miten koen voivani niitä käyttää, mitä työkaluja löysin pitämään esiintyjän työn virkeänä esityksestä toiseen sekä sitä, miten aktiivinen mielikuvittelu toteutuu esityksissä. Viimeisessä luvussa pohdin millainen prosessi teoksen tekeminen kokonaisuudessaan on ollut tanssijan- ja esiintyjäntyöllisesti. Pohdin myös sitä, millaisia erilaisia haasteita kohtasin harjoitus- ja esitysprosessin aikana ja miten niistä selviydyin. Kirjoitan oivalluksistani ja siitä, kuinka tärkeää ryhmämme välinen vuorovaikutus on prosessin kannalta ollut. Avaan mitä taitoja olen mielestäni oppinut ja mistä olen saanut tanssijantyöllisesti nautintoa esitysprosessin aikana ja mitkä tekijät siihen ovat vaikuttaneet.
  • Liikola, Katri Johanna (2015)
    Opinnäytteeni kirjallisen osan alussa käsittelen identiteettiin liittyvien kysymysten ja heikon itsetunnon problematiikkaa. Mitkä seikat tekevät minusta juuri tällaisen? Voinko koskaan kokea olevani kokonainen? Miten huono itsetuntemus vaikutti minun opiskeluuni? Miten huono itsetunto vaikuttaa taiteellisen työn tekemiseen? Avaan havaintojani identiteettini kokemisesta ja maisteriopintojeni aikaisesta kriisin kokemuksesta. Miksi vasta maisteriopinnoissa koin törmääväni itseeni ja huonoon itsetuntooni niin perustavanlaatuisesti? Miten koreografia opiskeltavana aiheena vaikutti osaltaan kriisin syntymiseen? Pohdin myös, oliko kriisi mahdollisesti juuri sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsin. Kirjallisen työni toisessa osiossa artikuloin havaintojani koreografisesta työskentelystä ja koreografian kontekstista. Katsahdan omaan tanssinhistoriaani ja tämän hetken suhteeseeni koreografiaan taiteena. Erittelen kokemuksiani koreografin käsityötaidosta ja listaan koreografisessa työssä käyttämiäni käsitteitä. Kerron suhteestani tanssikomposition käsitteeseen ja intuitioon koreografisina työkaluina. Kuvailen ja reflektoin opinnäytteeni taiteellisen osan prosessia ja siitä syntynyttä teosta Lasivatsaiset. Kolmannessa osiossa kysyn ja listaan taiteilijuuteen liittyviä käsityksiäni. Pohdin, mitä taitelijana oleminen vaatii. Mitä on taiteilijuus? Mitä sellaista minussa mahdollisesti on, mitä kuvittelen taiteilijalta vaadittavan? Avaan, mitä tanssi ja taide ovat mielestäni. Miten koen tanssin? Miten koen taiteen? Lisäksi puran minua passivoivia ajatuskehiä. Listaan sellaisia ajatuksia, joiden koen olevan taiteilijaksi ryhtymiseni esteenä. Vastapainoksi listaan myös hyviä, taiteelliseen työhön minua aktivoivia ajatuksia. Tässä työssä pohdin myös suhdettani kirjoittamiseen ja sanallistamiseen. Mikä motivoi tämän työn? Voinko muuttaa negatiivista suhdettani kirjoittamiseen tehdessäni tätä kirjallista työtä? Voiko tätä kirjallista työtä kirjoittaa tarkastellen sitä tanssin tekemisenä? Voiko sitä ajatusta pitää mukana ihan vain siksi, että se voisi helpottaa kirjoittamistani? Kirjallinen opinnäytteeni on uimista kysymysten tulvassa. Se on kokoelma pohdintoja maisteriopintojeni aikaisista kokemuksista. Se on ihmettelyä ei-tietämisen maastoissa ja yritystä uskaltaa olla avoimesti keskeneräisyyden äärellä. Kysymyksilleni ei ole tässä työssä yksiselitteisiä päätelmiä. Koen, että kohti taiteilijuutta meneminen vaatii rohkeuden olla kysyvä ja tunnustella keskeneräisyyttään.
  • Veijalainen, Anniina (2015)
    Käsittelen opinnäytteeni kirjallisessa osiossa tärkeimpiä valosuunnittelussani vaikuttavia esteettisiä ja temaattisia aiheita ja niiden konkreettisia ilmenemismuotoja taiteellisessa työssäni. Opinnäytteeni taiteellinen osuus, valosuunnittelu Linda Wallgrenin ohjaukseen Harold Pinterin Rakastajasta, sai ensi-iltansa 28.11.2013 Teatterikorkeakoulun Studio 4:ssä. Opinnäytteeni jakautuu viiteen lukuun, joissa kussakin syvennyn erityiseen teemaan. Teemat ovat muodostuneet osin työskentelyn synnyttäminä, osin kiinnostuksesta paneutua teeman suomiin mahdollisuuksiin ja kokeilla itse luotujen rajojen sisällä pysyttelyä. Aloitan käsittelemällä kauneutta, sen merkitystä esteettisenä valintana ja sen vaikutusta teosteni yleisenä taustavaikuttajana. Pohjustan temaattisten aiheiden käsittelyä kuvailemalla kahta rinnakkaista työtapaani: kuvaa referenssiä ja valoa olosuhteena. Kuva referenssinä avaa työtapaani hakea lähde- ja inspiraatiomateriaalia työhöni teatteritaiteen ulkopuolelta, siinä missä valo olosuhteena on käsite jolla selvennän tilallista suhdettani tekstiin. Tärkeimpinä suunnittelullisina teemoinani käsittelen naturalistisen valon mahdollisuuksia nykypäivän teatterissa. Jäsennän naturalistisen valosuunnittelun historiallisia piirteitä ja niiden käyttömahdollisuuksia modernissa teatterissa. Reflektoin käsitettä suhteessa valosuunnitteluun, jonka tein Kevätjuhla-produktioon keväällä 2014. Käsittelen ja avaan myös näkymättömän valon käsitettä, naturalistiselle valolle alisteista käsitettäni jolla viittaan läpisuunniteltuun ja rakennettuun valoon sen katsojalle eleettömimmässä muodossa. Samassa luvussa myös kerron päätymisestäni naturalistisen valon pariin ja produktiosta Dystopia keväältä 2013. Valo dramaturgisena elementtinä on naturalistiselle valolle vastakohtainen elementti, joka nostaa naturalistisen valosuunnittelun tilasuunnittelusta takaisin vahvasti tekstiin ja ohjaukseen suhteessa olevaksi draaman osaksi. Siinä missä kaikki esitellyt teemat ovat olleet vahvasti osallisia opinnäytteeni taiteellisessa osassa Rakastajassa, koen sen erityisen hyvänä esimerkkinä ajatuksistani valon dramaturgisuuden suhteen. Opinnäytteen viimeisessä luvussa raportoin ja esittelen sekä työskentelyäni ryhmässä että opinnäytteeni taiteellisen osan konkreettista rakentumista. Koska työskentelyni on hyvin työryhmälähtöistä, pohjautuu raportti osin työryhmämme suunnittelijajäsenten kanssa opinnäytettäni varten käytyyn keskusteluun. Liitteissä tarkennan suunnitteluani muun muassa valokartalla.
  • Mattila, Lauri (2015)
    Suurimpia omaa taidettani määrittäviä kysymyksiä tuntuvat olevan kysymys luottamisesta ja yhdessä olon kysymykset. Miten rakentaa luottamusta? Miten mahdollistaa yhdessä oloa? Minulle teatteri on mahdollisuus ja tekosyy yhdessä oloon, lähekkäin oloon. Yhteen kokoontuminen on sinällään valtava asia. Taide on suurta, teatteri on suurta, kummallakin on mahdollisuus avautua johonkin ihmistä suurempaan, iäiseen ja pyhään. Esityksen tekeminen on tunnun seuraamista, intuition ja vaiston varaista toimintaa. Kytkeytymistä sanomattomaan, tuntemattomaan, sitä vasten oloa, sitä liki oloa, kuulolla oloa, kuuntelua. Se on kerrosten läpi menemistä, uppoutumista tai antautumista. On päästettävä irti, päästettävä määritelmistä, tietämisestä aina uudelleen. Aina uudelleen heittäydyttävä. Taide on enemmän alttiiksi asettumista, valmistautumista, virittymistä, tilan tekemistä ja virittämistä jollekin tulla, mikä on tuloillaan, kuin keksimistä. Se suhdetta johonkin, mikä ei ole ihmisestä. Sen suhteen vaalimista. Sille avautumista ja antautumista. Mikä tuntuu tärkeältä, on tietty naiivius, älyvapaus ja ei-tietäminen tekemisessä samalla tosissaan ollen. Anarkistinen asenne, jossa ei anna kenenkään kävellä ylitseen, alentaa. Tekemisen kaavojen, vanhojen tottumusten ja sovinnaisuuksien vastainen asenne, niitä kysyvä, uusille alueille etsiytyvä tekeminen. Kai siksi tunnen nykyiselläni asettuvani teatterin ja esitystaiteen välimaastoon. Teatterin kieli tuntuu lukitulta, konventioiden kovettamalta ja luuduttamalta jo tunnetulta alueelta, jossa toimintaa voidaan arvioida vertaamalla sitä normiin. Minua kiinnostaa kohtaaminen noiden rakenteiden pettäessä, noiden rakenteiden varjossa, alla, salaa, huolimatta, varkain. Välitön, ei normitettu kohtaaminen. Oman työskentelyn ytimessä on esiintyjän ja katsoja-kokijan vuorovaikutus. Kaltaistuminen, tapahtuminen, herkistyminen. Esitys tapahtuu katsoja-kokijan ruumiilla, ruumis-mielessä tai yleisön muodostaman kollektiivin ruumiissa, ruumis-mielessä. Virittyneet, vakuttuvat, hengittävät ja huokoiset esiintyjät. Ilmavuus ja keveys. Iskevyys. Ajan ja tilan tekeminen. Kysymyksinä: Miten voisi elää yhdessä ja sovussa? Miten tehdä tiloja, joissa ihmiset voisivat olla toisilleen, luottaa, olla hauraina, olla kontaktissa, sietää toisiaan? Lopputyö sen artikuloitumisena, mitä on tuloillaan taiteessa, elämässä, koulussa, toimijuudessa. Auttaa esiin, auttaa kasvamaan, auttaa pariin. Auttaa asennetta, auttaa avoimuutta, auttaa liittoutumista, auttaa toimijuutta, auttaa työtapoja. Elävä, virtaava, vahva, verevä, voimakas, raivokas, hullu, tinkimätön, kirkas, rohkea, suuri, ennennäkemätön, -kokematon, inspiroiva, tajunnanräjäyttävä, taide
  • Äikää, Pyry (2015)
    Nimensä tämä työ on saanut siitä holistisesta perustuntemuksesta, etten voi saavuttaa itseäni tyydyttävää näyttelijäntyötä ilman pään ja käsien yhteisymmärrystä. Käytännössä siis tekniikalla ei voida ohittaa ajatusprosesseja, eikä järkeilemällä voida opettaa kehoa muistamaan. Uskon (vähintäänkin) emergenttiin materialismiin, jossa mieltä ei pyritä redusoimaan tai palauttamaan ainoastaan fyysisiksi ominaisuuksiksi. Ei ole mielekästä kilpailuttaa mieltä ja ainetta, jotka eivät koskaan ajautuneet keskinäiseen ristiriitaan. Osaamisesta ja ymmärtämisestä yhdessä jalostuu näyttelijäntyötä, jossa tuntuu olevan enemmän jaloutta tai pyhyyttä kuin osiensa summassa. Olen jakanut työni karkeasti kahteen osaan: filosofiaan ja praktiikkaan, eli apolloniseen ja dionyysiseen. Filosofisen segmentin perässä ovat muistoni ja havaintoni Moskovasta vuonna 2014. Erittelen tapaeroja Teatterikorkeakoulun ja GITISin opiskelijoiden välillä. Lopuksi puhun nykyihmisen suhteesta traditioon teatterissa. Käytäntöön keskittyvä osioni käsittelee näyttelijäntyön tekniikkaa. Absoluuttisiin vastauksiin en usko, joten se ei ole kopioitava resepti, vaan ennemminkin erittelen, kuinka itse voitelen vuokani. Esittelen toimintatapoja, jotka helpottavat minun heittäytymistäni prosessiin. Käytännön osion perässä ovat mietteeni taiteellisesta lopputyöstäni Dario Fon Mysterio Buffon tehosteistaan köyhässä maailmassa. Läpi tämän kaksijakoisen opinnäytteeni kulkee myös luovuuden teema, sen kysymys ja vaatimus. Olen valinnut tyylikseni fiktiivisen kahvipöytäkeskustelun Georgi Tovstonogovin, Jerzy Grotowskin ja Kari Uusikylän kanssa. He valikoituivat keskustelukumppaneikseni erilaisten asiantuntemuksen alojensa tähden. Herättelemällä itseni dialogiin menneen kanssa, voin määritellä paremmin nykyisyyttä. Uusi idea voi syntyä vanhojen pohjalta, mutta se on enemmän kuin ainoastaan vanhojen ideoiden summa. Yritän vilpittömästi asettaa työssäni valoon aikani kuten sen näen, ja reflektoin sitä vasten mitä tulisi tehdä, ja mitä varten minä valmistaudun. On käynnissä alituinen valintatilanne: Joko on suoritettava oma tehtävänsä hinnalla millä hyvänsä, tai nimetyllä hinnalla suoritettava toisten tehtäviä.
  • Saari, Jonas (2015)
    Minua kiinnostaa tutkia ja pohtia kirjallisessa opinnäytteessäni näyttelijäntyötäni ennen kaikkea omien havaintojeni ja oppimiskokemusteni valossa. Tukeudun kuitenkin myös ajatuksiani mielestäni olennaisesti tukevaan teoreettiseen lähdekirjallisuuteen, etenkin Kristiina Revon uudelleen suomentamaan, Konstantin Stanislavskin uraauurtavaan Näyttelijän työ -teokseen sekä Riku Korhosen lisensiaattityöhön "Fokus. Näyttelijöiden kokemuksia keskittymisestä, sen kadottamisesta ja löytämisestä". Nimeän oman näyttelijäntyöni työskentelyvaiheet ja työvalmiuden saavuttamisen käsitteillä "fokus", "fiilis" ja "flow". Keskittymisen ja fyysisten, psyykkisten tai emotionaalisten tuntemusten kautta pääsen kanssanäyttelijöiden mukana toivottavasti yhteiseen, inspiroituneeseen, intuitiiviseen virtaavuuden tilaan. Eritoten tutkittavana teemana minua kiinnostaa liiallisen ja tarkkailevan itsetietoisuuden, sellaisen läsnäoloa haittaavan, kontrolloivan yliälyllistämisen ja toisaalta taas oikeanlaisen aukiolevan läsnäolemisen välinen herkkä suhde: onko mahdollista olla jollain tasolla älyllistämättä tekemäänsä tehdessään? Jos on, millaisia keinoja tähän olen itse löytänyt? Johdannossa selvennän, mitä näyttelijäntyö minulle on, kuinka nyt katson kiitollisena kouluvuosiani ja miten taitoaineiden opiskelu on koulussa ollut itseisarvoisen tärkeää. Fokus-luvussa mietin, millainen älyllistäjä olen, mitä älyllistämisellä, fokuksella, kontaktilla tai impulsseilla ylipäänsä näyttelijäntyöstä puhuttaessa tarkoitetaan ja miten nämä termit itse miellän. Muistelen, millainen älyllistäjä olen ennen Teatterikorkeakouluun pääsyä ollut erityisesti näyttelijäntyön pääsykokeissa ja miten liiallinen älyllistämiseni on näkynyt ja tuntunut haitallisesti sekä koulussa opiskellessa että esiintyessäni lavalla. Fiilis-luvussa analysoin ryhmässä ja hetkessä olemisen taitoa ja erittelen sekä pohdin, miten liiallisesta älyllistämisestä voisi optimaalisesti päästä irti lavalla tai kameran edessä ollessaan hakeutumalla niin kutsuttuun tietoiseen, luovaan ja spontaaniin flow-tilaan. Kertaan, miten opiskelun eri aikoina on ollut joko helppoa tai vaikeaa päästä tuohon luovaan tilaan ja miksi. Havainnoin, että erityisesti tanssi-improvisaatiossa ja lavaimprovisaatiossa olen saavuttanut huikeimmat virtaavuuden kokemukseni. Kerron anekdoottien ja kokemusten kautta maisteritason mestarikursseistani, joilla viimeisenä vuotenani olen saanut olla mukana ja niistä ajatuksista, joita minulla on herännyt kursseilla ollessani. Flow-luvussa puran tarkemmin syksyn 2013 työharjoitteluni ja taiteellisen opinnäytetyöni prosessia Tampereen Teatterin Les Miserables -musikaalissa; harjoituksia, esiintyjien erilaisia lähtökohtia, understudy-tehtäviäni ja varanäyttelijänä ensi-iltaan hyppäämistä. Luvussa "Fronesis" käyn ensin läpi palautteita näyttelijäntyöstäni, joita olen saanut kouluni ohjaavilta opettajilta sekä muilta pedagogeilta ja pohdin palautteiden kautta, millainen tekijä minusta on muiden silmissä muodostumassa. Analysoin itse omia vahvuuksiani, epävarmuuksiani, pelkojani ja kehittymisalueitani näyttelijänä. Sitten kirjoitan oman tunnustukseni teatterista ja taiteesta listaten niitä asioita, mihin uskon, mitä toivon ja mitä rakastan. Nämä ovat niitä henkilökohtaisia asioita, joita kantaa mukanaan ja joiden puolesta tulisi joka päivä näytellä kuin viimeistä päivää. Edeltäkäsin menneiden esikuvieni kautta peilaan omaa alkavaa matkaani teatteritaiteen parissa. Pyrin antamaan tämänhetkisen näkemykseni kysymykseen, miksi näyttelen. Futuuri-kappaleessa suuntaan katseen kohti tulevaisuutta.
  • Poutanen, Panu (2015)
    Mielen voima on pohdintaa oppimistani asioista näyttelijäntyössä. Tässä lopputyössä käsitellään näyttelijäntyön osa-alueita minua kiinnostavista näkökulmista. Näyttelijäntyötä on vaikea tarkastella yleisessä kontekstissa, koska sen toimenkuvia on niin monia. Siksi olen rajannut aihettani. Lähestyn näyttelemistä siitä näkökulmasta, että näyttelijän täytyy olla mieleltään voimakas ja keskityn selittämään mitä se tarkoittaa. Mitä tarkoittaa itsensä tunteminen? Kuinka voin harjoittaa mieltäni? Mitkä asiat psykofyysiseen kokonaisuutemme vaikuttavat? Millainen olisi täydellinen näyttelijä? Täydennän pohdintoja esimerkeillä omista kokemuksistani. Viittaan myös kirjallisiin lähteisiin etsiessäni tukea ajatuksilleni. Mukana on myös monia sitaatteja eri taiteilijoilta, jotka ovat opiskeluni aikana tulleet vastaan. Näyttelijä on ainutlaatuinen yksilö, inhimillinen olento. Olemme eläimiä. Ihmisillä on tiettyjä perustarpeita, joiden tyydyttämiseksi toimimme. Näyttelijä on ihminen siinä missä kaikki muutkin, ja siten myös hänen tarpeensa ja pelkonsa. Omien pelkojen, tarpeiden, vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen niiden käsitteleminen on mielestäni olennaista itsensä valjastamiseksi näyttämötaiteen palvelukseen. Näyttelijä ei voi tehokkaasti kehittyä jos ei tiedä mihin tähdätä. Täydellinen näyttelijä olisi huippuunsa hiottu psykofyysinen kokonaisuus, ei kuitenkaan täysin virheetön, mutta tiedostava. Lähestyn näyttelijän tehtävää paljon myös työryhmän jäsenen näkökulmasta: Milloin työskentely on tarkoituksenmukaista ja tehokasta ja milloin siinä on ongelmia? Miten näyttelijän täytyy toimia, jotta yhteistyö muun työryhmän kanssa toimii. Millaista problematiikkaa työtilanteisiin voi ilmetä? Miten näitä ongelmia voi ratkaista? Näyttelijän täytyy ymmärtää roolinsa. Aihetta lähestytään myös velvollisuuden näkökulmasta. Näyttelijällä on mielestäni myös vastuu joka ilmenee muun muassa korkeasta työmoraalista ja taiteen laadun vaatimuksesta. Mielen voimassa kerrotaan mitä se kirjoittajalleen tarkoittaa. Miksi teatteria tullaan katsomaan ja mikä on näyttelijän tehtävä siinä? Mitä tarkoittaa näyttämön vapaus? Mitä tarkoittaa mielen vapaus? Lopuksi kerron omasta tunnetyöskentelystäni esimerkkien valottamana. Lähdekirjallisuudesta löytyy mm. seuraavia näyttelijäntyötä käsitteleviä kirjoja Susan Sontagin Lihan estetiikka David Mametin Tosi ja epätosi Jerzy Grotowskin Kohti köyhää teatteria Vsevolod Meyerholdin Teatterin lokakuu
  • Mäkinen, Joel (2015)
    Olen käsitellyt taiteellisen lopputyöni kirjallisessa osiossa näyttelijän vastuuta yleisesti ja yksityisesti ja opiskeluaikanani kohtaamiani näyttelijän vastuuseen liittyviä asioita. Aloitan johdannolla, jossa perustelen aihevalintaani. Pohdiskelen myös sitä, miksi olen päätynyt aihevalintaani. Olen pyrkinyt kuljettamaan vastuun teemaa läpi opinnäytteeni. "Inspiroitumisesta ja teatterin jaloudesta" -luvussa puhun lapsuuteni leikeistä, niiden jatkamisesta aikuisiällä ja näyttelijän vastuusta jatkaa leikkimistä ja inspiroitua työstään. "Matkalla vastuulliseksi näyttelijäksi" -luvussa käyn läpi koulun ulkopuolella tekemiäni produktioita opiskeluaikanani ja tämän lisäksi käsittelen niissä heränneitä näyttelijän vastuuseen liittyviä teemoja. "Vartalostaan nauttiminen esiintyjän vastuualueena" -luvussa käsittelen esiintyjän seksuaalisuutta, esiintyjän ulkonäön objektivoimista ja feminiinisyyden ja maskuliinisuuden käsitteitä ja niiden tulkinnanvaraisuutta. "Vastuu vaikuttua muista" -luvussa puhun muiden työn arvostamisesta ja siitä inspiroitumisesta. Käytän apunani omakohtaisia kokemuksia. "Vastuu vaikuttua elämästä" -luvussa puhun taiteilijan, tässä tapauksessa näyttelijän vastuusta olla yleisen kiinnostunut elämästä, pyrkimään ymmärtämään sitä ja miettimään moraalisia kysymyksiä. Lopuksi vertaan näyttelijän vastuuta papin vastuuseen. "Näyttelijän vastuu olla kiinnostunut taiteesta" -luku pitää sisällään kokemuksiani toisten taideteosten hyödyntämisestä omissa taiteellisissa töissäni. Tämän lisäksi puhun mielikuvituksettomuudesta suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa, taiteen yhteiskunnallisesta tärkeydestä ja taiteilijoiden vastuusta vastustaa kaavamaisuutta ja mielikuvituksettomuutta. "Näyttelijän vastuu rakastaa työtään" ja "Näyttelijän vastuu hyväksyä jännittäminen" -luvut käsittelevät ammattimaista näyttelijän työtä ja siihen liityviä vastuualueita. Avaan jännittämisen käsitettä ja sen kanssa elämistä konkreettisin esimerkein ja siteeraan professoreitani Vesa Vierikkoa ja Elina Knihtilää sekä näyttelijäntyön opettajaani Eero Saarista. "Näyttelijän vastuualueet taiteellisessa produktiossa" -luvussa käsittelen hyvää työtoveruutta, repliikkien opiskelemista, yleisöä ja avoimuutta näyttelijän vastuualueina. Tämä luku keskittyy, otsikon mukaisesti, näyttelijän vastuualueisiin taiteellisen produktion aikana. "Lopuksi" -luvussa palaan nykyhetkeen ja käsittelen ajatuksiani vastuusta tulevaisuudessa ammattiurallani. Asetan itselleni tavoitteita, jotka kumpuavat ammatillisista ihanteistani.
  • Laakso, Miika (2015)
    Laulaminen ja musiikki ovat olleet minulle olennaisia, kokonaisvaltaisia voimia ja vaikuttajia koko elämäni ajan. Ehdin harrastaa laulua lapsuudessani ihan huviksi vain muutaman vuoden – siitä tuli nopeasti sattumien kautta ammatti, jolla jo nuorena tienasin omat karkkirahani. Se täytti lähes jokaisen viikonpäiväni ja saavutin sen kautta itsenäisyyteni suhteessa vanhempiini. Kerron tässä näyttelijäntyön opinnäytteen kirjallisessa osiossa aluksi henkilökohtaisesta, lähes romanttisesta suhteestani ääneeni aina äänenmurrokseen asti, laulu-uran katkeamisen kautta löydettyyn erilaiseen ääneen. Jatkan uuteen kierrokseen motivaatiota ja uuden äänen kanssa tutustumiseen. Ääni, laulu ja minä olemme yhtä. Olemme jakaneet elämänvaiheet ja -tilanteet. Ääni on erottamaton osa minua ja sitä kautta se liittyy nykyään identiteettiini näyttelijänä. Se on perustyökaluni puheen muodossa ja lauluksi muuttuessaan erikoisosaamistani. Se määrittelee tulevaisuudennäkymiäni, sekä minusta sisältä käsin halujeni ja makuni muodossa että ulkopuolelta tulevan kysynnän kautta. Tämän ohella käsittelen sitä vuosikymmentä, jonka Teatterikorkeakoulu ja sen näyttelijäntyön koulutusohjelma on ollut vaikuttamassa elämääni; ensin viiden hakuvuoden muodossa ja viimeisen kuuden vuoden aikana turvapaikkanani. Kirjoitan, miten musiikki ilmenee lähes huomaamatta oman näyttelijäntyöni eri puolissa, samoin kuin muilla teatterin osa-alueilla. Pohdin näitä eri osa-alueita ja niiden riippuvaista suhdetta ja avaan itselleni tärkeitä arvoja teatterin tekemisessä. Puhun harjoitustilanteen energiasta ja taas sen vaikutuksesta minuun näyttelijänä. Jännitys on kiinnostava ja äärimmäisen fyysinen ilmiö, joka uhkaa jotain niinkin herkkää kuin ääni. Se kuuluu äänessä heti ja vie oman keskittymiseni pois olennaisesta tehtävästäni, jota nimitän hereisyydeksi. Se, että olen altis kaikesta oletetusta ammattitaidostani huolimatta tämän tyyppiselle uhalle, on raskasta henkisesti ja tuo tullessaan omat haasteensa. Teen sen eteen paljon työtä, että olisin varma ja vapaa, jotta voisin näytellä hyvin. Tämän kirjallisen opinnäytteen lopuksi kirjoitan taiteellisen lopputyöni prosessista edellä mainittujen kautta.
  • Enbuska, Tomi (2015)
    Tämän opinnäytteen tarkoitus on tutkia, minkä vuoksi rytmillä on niin suuri merkitys näyttelemisessä. Kokemusteni mukaan rytmi on yksi näyttelijäntyön tärkeimpiä elementtejä, sillä ilman tietynlaista rytmiä tekeminen tuntuu hankalalta ja ei-motivoidulta. Tämä opinnäyte pyrkii selvittämään, mistä tuo rytmin ”jano” on mahdollisesti peräisin sekä miksi siihen tulisi kiinnittää näytellessä erityistä huomiota. Koska kokemus on ainoa väylä havaita ympäröivää maailmaa, tulee todellisuus, ja edelleen tietoisuus, olemassa olevaksi ainoastaan kehomme kautta. Ruumiimme mahdollistaman tietoisuuden luonne on intersubjektiivinen, mikä tarkoittaa sen olevan sellainen, että muillakin olisi mahdollista se havaita. Toisten ihmisten olemassaolo perustuu havaintoihin toisista ihmisistä, itsemme ulkopuolisista kehoista. Kykymme tunnistaa muut ihmiset itsemme kaltaisina elävinä olentoina juontuu harmonisesta liikkeestä. Harmoninen liike tarkoittaa henkisen ja fyysisen olemisen sopusointua, joka ilmaisee henkilön sen hetkistä mielentilaa täydellisimmillään. Kehityspsykologian tutkijat ovat esittäneet, että vastasyntyneen lapsen ensimmäinen tapa kommunikoida tapahtuu tunnetiloihin virittäytymisen kautta. Näiden tunnetilojen avulla lapsi oppii vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. Koska merkitykset ympäröivästä maailmasta syntyvät kommunikaation kautta, ja tunnetiloihin virittäytyminen on ensimmäinen vuorovaikutuksen väline, voidaan harmonista liikettä pitää merkitysten muodostumisen ytimessä. Koska tämä harmoninen liike on toimintojen järjestämistä suhteessa käytettyyn aikaan, on sillä oltava myös ajallinen rakenne. Näyttelijäntyön ollessa pitkälti elämän simuloimista, on rytmeillä, eli toimintojen intensiteeteillä, muodoilla ja ajoituksilla, olennainen osa halutun vaikutelman muodostumisessa. Tässä työssä määritellään rytmiä, sekä tutkitaan maailman merkityksellistymistä rytmin ja näyttelijäntyön näkökulmasta. Vaikka tätä lopputyötä tulee tarkastella henkilökohtaisena taiteilijapuheenvuorona, voidaan sen tieteenfilosofisten juurien katsoa olevan fenomenologiassa ja sosiaalisessa konstruktiossa. Etnometodologian sovellutuksia on hyödynnetty muun muassa keskusteluanalyysin muodossa. Tässä opinnäytteessä esiintyvä materiaali on lähtöisin ensiksikin tutkimuskirjallisuudesta ja toiseksi tulkinnoista ja ehdotuksista, joita olen tämän kirjallisuuden innoittamana tehnyt omaan näyttelijän kokemukseeni pohjaten.
  • Luhtala, Sanna (2014)
    Opinnäytetyöni Taiteet sekaisin – Tanssinopettajan tutkimusmatka taiteidenväliseen työskentelyyn pohtii taiteidenvälisyyden mahdollisuuksia tanssinopetuksen osana ja tanssinopettajan työvälineenä. Tutkin ja kokeilin taiteidenvälistä taideopetusta kahdessa opetusprojektissa lukuvuodella 2013-2014. Ensimmäinen projekti oli nimeltään Ihmebussi X, jossa Taideyliopiston musiikinopettajaopiskelijat sekä tanssin- ja teatteriopettajaopiskelijat yhdessä ohjasivat työpajoja peruskouluikäisille lapsille Kainuun seudulla viikon ajan marraskuussa 2013. Lisäksi työstimme yhteistyössä esityksen, joka esitettiin kiertueella peruskoululaisille. Toinen taiteidenvälinen projekti oli keväällä 2014 Vantaalla Lumon lukiossa toteutettu Taiteidenvälisyys tanssinopetuksessa – kurssi, jossa yhdistelin muita taideaineita kokeellisesti tanssin ja liikkeen opetuksen kanssa. Kiinnostus taiteidenvälisyyden tutkimisesta osana tanssinopetusta lähti liikkeelle kokemuksestani tanssinopetuksen painottuvan useasti liikaa pelkästään tanssitekniikan opettamiseen. Taide- ja tanssinopetuksen tulisi olla kokonaisvaltaista ja ihmisen kaikki aistit huomioon ottavaa opetusta. Koen myös taiteidenvälisyyden tärkeäksi, koska esittävässä taiteessa ja nykytaiteessa taiteidenvälisyys on ajankohtainen ja pinnalla oleva ilmiö. Tanssinopetuksen tulisi olla myös kiinni taiteenkentän ajankohtaisuudessa. Taiteidenvälisyys määritellään opinnäytetyössä taiteelliseksi toiminnaksi, jossa yhdistyvät eri taidealat kuten musiikki, kuvataide, sanataide, teatteritaide ja tanssitaide. Taiteilla on paljon yhteisiä pintoja ja risteymiä; taiteidenvälisessä toiminnassa ne sekoittuvat toisiinsa, auttavat toisiaan jonkin asian ilmaisussa ja esille tuomisessa. Omien käytännön kokeilujen ja projektien tuomien kokemuksien kautta esittelen kaksi tapaa lähestyä taiteidenvälistä taideopetusta. Ensimmäinen tapa on taiteidenvälisyyteen tutustuminen kehollisuuden kautta, jolloin ihmiskehon liike on avaimena ja ymmärtämisen ytimenä eri taiteita lähestyttäessä. Toinen tapa lähestyä taiteidenvälistä taideopetusta on taideopettajien yhteistyö. Tällöin taiteenlajia ei tarvitse määritellä opetuksessa etukäteen vaan keinot ja toteutumistavat taiteen tekemiselle tulevat taideopetuksen sisällön ja tavoitteiden kautta opettajien suunnitellessa ne yhdessä. Uusi taiteidenvälinen lähestymistapa tanssiin ja liikkeeseen saattaa olla haastavaa oppilaille, koska ennakkokäsitykset siitä, mitä tanssi on ja voi olla, voivat lukita oppilasta. Taiteidenvälisessä taideopetuksessa on erittäin tärkeää luoda oppimistilanteeseen sellainen ilmapiiri, missä yhteistyö, luovuus ja heittäytyminen ovat mahdollisia. Ilman näitä voi taiteidenvälisyyden tuominen osaksi tanssiopetusta olla hankalaa ja vain hämmennystä nostattavaa. Mahdollisuudet hienolle tanssi- ja taidekäsityksen kasvamiselle ja laajentumiselle kuitenkin löytyvät taiteidenvälisestä opetuksesta. Parhaimmillaan tällainen opetus voi tarjota oppilaalle uusia näkemyksiä avaavaa, kokonaisvaltaista ja taiteellista ajattelua laajentavaa taideopetusta.