Theses
Browse by
HELDA contains all theses whose authors have given permission for online publication in PDF format with Open Access. Academy of Fine Arts theses are in HELDA since 2015. Sibelius Academy theses are so far stored elsewhere. Doctoral theses of Theatre Academy can be found in the Acta Scenica publication serie.
Collections
- Academy of Fine Arts [55]
- Sibelius Academy [0]
- Theatre Academy Helsinki [156]
Recent Submissions
-
-
(2017) -
(2017) -
-
(2017) -
(2017) -
(2017) -
-
(2017)Tämä on opinnäytetyöni Teatterikorkeakoulun tanssinopettajan maisteriohjelmaan. Tein taiteellis-pedagogisen opinnäytteen, ALL I HAVE LEARNED teoksen, jonka ensi-ilta oli 20.10.2016 Teatterikorkeakoulun Studio 2. Tämän taiteellis-pedagogisen teosprosessin kautta avaan pedagogista ajatteluani tässä kirjallisessa osiossa. Opinnäytteeni kirjallinen osa on dokumentaatio ja matka omaan tekijyyteen ja taiteellis-pedagogiseen ajatteluuni teosprosessin yhteydessä. Tarkennan katsetta prosessiin ja sen tapahtumiin, en niinkään lopputulokseen eli teokseen. Käyn läpi kronologiaa mukaillen teosprosessini vaiheet, johon kuuluu: haaveilua, virittäytymistä, kysymistä, materiaalin keräämistä ja tuntemattoman kohtaamista. Alun innostusta seuraa koollekutsumisen vaihe, jossa tapahtuu kohtaaminen toisten kanssa ja yhteinen jakaminen. Ja sitten alkaa itse teoksen muotoaminen. Kirjoittamani kronologian sisällä on fragmentteja ja erilaisia tekstimuotoja. Jokainen luku tarkentaa katsetta eri osa-alueeseen, jota pidän tärkeänä ja olennaisena oman työskentelyni kannalta. Ehdotan, että niin teosprosessi kuin kirjallinen työ voi olla muodoltaan fragmentaarinen ja runollinen. Vaikka taustani on tanssissa ja olen valmistumassa tanssinopettajan maisteriohjelmasta, en koe tekeväni tanssiteoksia. Yksi lähtökohdista työssäni on ollutkin esityksen lajittomuus. Teosta tehdään sen ehdoilla ja keinoilla, mitä teos juuri silloin tarvitsee. ALL I HAVE LEARNED teoksessa tärkeimmiksi löydöksiksi nousee: henkilökohtaisuus, ruumiillisuus, tuntemattoman kanssa työskentely, LeikistiVakavasti tunnelma, toiset ja kohtaaminen sekä muutos. Pohdin henkilökohtaista lähtökohtaa taiteen tekemisessä ja kuinka paljon henkilökohtaisuuteen liittyy paljastamista, paljastumista ja peittämistä. Tärkeäksi löydökseksi nousee myös ruumiillisuus ja sen henkilökohtaisuus. Kysyn ja summaan sekä taiteellisen- että kirjallisentyön avulla, mitä olen tähän mennessä oppinut? Onko toimintani taiteellis-pedagogista? Mitä on taiteellis-pedagoginen tapahtuminen? Miten teosprosessi on pedagoginen? Olen pitänyt pedagogiaa jotenkin ulkopuolisen asiana omassa taiteellisessa tekemisessäni; opettaminen ja taiteen tekeminen on tuntunut kahdelta erilliseltä puolelta itsessäni. Ikään kuin toinen olisi jätettävä sivuun kun on tekemisissä toisen kanssa. Että pedagogisuus olisi kärjistettynä: myöntymistä, kiltteyttä, mielipiteettömyyttä, muut etusijalle pistävää, oman taiteellisen kiinnostuksen sivuttamista ja taitojen opettamista eteenpäin. Mutta opintojeni ja opinnäytetyöni ALL I HAVE LEARNED teosprosessin myötä olen muuttunut. Olen rauhallisempi ja varmempi siitä, että olen kulkemassa oikeaan suuntaan. Tuntuu koko ajan enemmän, että olen löytänyt tapani olla tässä maailmassa muiden kanssa. Pedagogiikka on aina mukanani, se on tapa ajatella, katsoa, kohdata, puhua, kokea ja toimia. Pedagogiikka ei ole vaikenemista tai myhäilyä tai kompromisseja. On lupa kokeilla ja epäonnistua. Pitää hyväksyä, ettei tiedä ja ettei tarvitse olla perillä. On annettava mahdollisuus itselle, toisille ja muutokselle.
-
(2017)Opinnäytetyössäni ”Miten nähdä hämärässä? - Lähtökohtia tasavertaiselle ja vapaalle taiteellis-pedagogiselle työskentelylle” olen pohdiskellut niitä lähtökohtia, joista oma taiteentekemisen tyylini ja taidepedagogiikkani ponnistaa. Konkreettisena tutkimuspaikkana on toiminut tässä prosessissa ”Varjolaboratorioksi” nimeämäni työpaja, joka oli käynnissä kahteen otteeseen keväällä 2016 sekä syksyllä 2016. Prosessi lähti käyntiin keväällä 2016 havainnosta, että haluan luoda oman leikkikenttäni ”Varjolaboratorion”, johon kutsuisin vapaaehtoisia osallistujia tutkimaan varjoja kanssani. Mielessäni oli toive tutkivasta, havaintoon pohjaavasta ja täysin vapaaehtoisesta työskentelytavasta, joka olisi kaikille avointa. Tuolloin en halunnut sitoutua mihinkään yksittäiseen työryhmään vaan päinvastoin toimia kevyesti vaihtuvien osallistujien kanssa. Minua kiinnosti se, minkälaisiksi työpajatilanne muodostuisi erilaisten ihmisten kanssa ja minkälaista työskentely ilman valmista suunnitelmaa voisi olla. Niinpä päätin yrittää luottaa jokaisen laboratorion synnyttämään ainutlaatuiseen tilanteeseen ja työskennellä sen puitteissa. Varjolaboratorion myötä sain paljon arvokasta tietoa paitsi varjoteatterista myös omasta roolistani pedagogina vaihtuvissa tilanteissa. Merkityksellisiksi asioiksi muodostuivat varsinkin yksityisopetustilanteiden erityisyys, oma joustava roolini opettajana, itse varjojen synnyttämä herkkäviritteinen, rauhallinen ja keskittynyt ilmapiiri sekä välineet kuten assosiaatiokartta, jonka avulla löysin avaimia tasa-arvoiseen tapaan jakaa kokemuksia. Aivan aluksi kerron kuitenkin niistä lähtökohdista, joiden pohjalta lähdin hahmottamaan vastausta siihen, millainen taiteentekijä ja pedagogi olen. Minkälaiset asiat ovat minulle merkityksellisiä kohtaamisissa muiden ihmisten kanssa taiteen parissa. Tällaisiksi merkityksellisiksi tekijöiksi muodostuivat varsinkin taiteellinen vapaus ja tasa-arvo. Kysymyksestä ”Minkälaiset tekijät luovat edellytyksiä vapaalle ja tasavertaiselle työskentelylle” hahmottuikin minulle se pinta, jota vasten yritin työskentelyäni arvioida. Kysymys kummitteli jo taustalla lähtiessäni toteuttamaan taiteellis-pedagogista käytännönosuutta syksyllä 2016. Syksyllä 2016 ” Varjolaboratorio” jatkui edelleen avoimien laboratorioiden muodossa mutta nyt työryhmääni liittyi myös muusikko. Lähdimme toteuttamaan yhdessä varjoteatteriesitystä nimeltä ” Varjounia”, jonka ensi-ilta oli Teatterikorkeakoulussa 29.9.2016. Puran tässä opinnäytetyössäni taiteellista prosessia ja nostan siitä esiin minulle merkityksellisenä näyttäytyneitä teemoja, jotka liittyivät muun muassa työrooleihin, kuunteluun, taiteidenvälisyyteen ja itse teoksen estetiikkaan ja sisältöön. Syksyn ja kevään 2016 Varjolaboratorioita reflektoimalla olen yrittänyt hahmottaa suuntaviivoja omalle taiteellis-pedagogiselle työlleni ja asenteelleni. Siinä taide on keskiössä mutta pedagogiset kysymykset vahvasti läsnä.
-
(2017)Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa haastan omaa ruumis-kielellistä ajatteluani. Etsin suhdetta tekijyyteeni tanssijana, esiintyjänä ja taiteilijana. Käsittelen tanssijan taiteen maisteriopintojeni aikana kohtaamiani haastavia ja ristiriitaisia tunteita. Esiin nousee varsinkin aggression ja siihen liittyvien tunteiden ilmaisun tarve subjektin minuuden rajautumisen kannalta. Kirjoituksessani kaikuu siis eri tavoin vahvana omien rajojeni tunnistamisen tärkeys esiintyjän- ja tanssijantyössä. Pohdin esiintyjän työtäni avaten kahta ryhmätyöproduktiota, joissa olen ollut mukana, tanssijan taiteen maisteriopintojeni aikana. Toisessa pääluvussa esittelen työskentelyäni taiteellisessa lopputyössäni Elina Pirisen teoksessa Kosto I-IX. Kolmannessa pääluvussa pureudun kohtaamiini ristiriitaisiin tunteisiin tanssijan- ja koreografian koulutusohjelmien yhteisessä demoproduktiossa keväällä 2016. Tuon näkyviin aggression ilmenemistä ja ilmaisua tanssijana, esiintyjänä ja naisena näissä projekteissa. Pohdin lisäksi tanssijan vastuutani ja erilaisia mahdollisuuksia käyttää toimjuuttani ja tanssijan taitoja. Avaan tanssijan ja koreografin välistä valtasuhdetta ja kuljetan hieman ajatteluani myös laajempaan pohdintaan vallan eri ilmenemismuodoista yhteiskunnassa. Käyn kirjoitustyössäni vuoropuhelua feministisen kirjallisuuden erityisesti Helen Cixousin (1975) teoksen Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia teemojen kanssa. Olen viehättynyt ja inspiroitunut Cixousin elävästä kielestä ja sen terävästä kyvystä kirjoittaa naiseudesta, toiseudesta, feminiinistä, maskuliinista ja näiden kaikkien vuoropuhelusta yhdessä merkittävien filosofisten tekstien sekä psykoanalyysin kanssa. Tämä on rohkaissut minua kuljettamaan myös omassa kirjoituksessani tutkimuksellisen asiatekstin rinnalla feministisestä kirjoituksesta inspiroitunutta fenomenologista ilmenemisen kieltä. Pyörittelen ajatuksia, lähestyn merkityksiä. Tahdon kirjoittaa näkyviin sanat, joita ruumiini kantaa. Sanattomat ajatukset, jotka vaeltelevat kehossani, puristavat selkärangassa. Pakottava tarve kirjoittaa. Kieleni avulla rajaudun, piirryn olevaksi ja esiin tulevaksi. Jossain kaukana aiemmasta ymmärryksestäni, minuuden kokemuksesta, tästä hetkestä käsin…
-
(2017)Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa pohdin esiintyjän näkökulmasta osallisuuttani taiteellisissa prosesseissa. Tarkastelen tätä ryhmän sisäisen kommunikaation ja vuorovaikutuksen kautta. Pyrin tunnistamaan olosuhteita, jotka voisivat edesauttaa sekä taiteellisen työn syntyä että ryhmän jäsenten tasa-arvoa ja hyvinvointia prosessissa. Avaan ajatteluani henkilökohtaisen historiani kautta, sekä kuvaamalla viimeisimpiä taiteellisia prosesseja, joissa olen ollut mukana. Lähdekirjallisuuden avulla laajennan ajatteluani ja kirkastan kokemuksistani nousseita tuntemuksia ja toiveita. Ensimmäisessä luvussa pohdin, mitkä eri tekijät minua motivoivat ja huolestuttavat taiteen tekemisen sosiaalisessa vaatimuksessa. Tuon esille sen, miten työryhmässä työskentely mahdollistaa minulle asioiden tuntumisen merkityksellisiltä. Pohdin työrooliani ryhmässä, avaten henkilökohtaisesta historiastani nousevia tuntemuksiani suhteessa nimikkeisiin tanssija ja esiintyjä. Tarkastelen erilaisia työtapoja toisessa luvussa, joka koostuu neljästä eri työskentelyesimerkistä. Esimerkit ovat taiteellisista prosesseista, joissa olen ollut mukana viimeisen vuoden aikana. Kirjoitan jokaisesta prosessista pyrkien ensin kuvaamaan sen, mitä tapahtui: millaiset työroolit ja –tavat prosessi sisälsi ja miten työ eteni. Sen jälkeen tuon esille, miten työskentelytavat ja ryhmän sisäinen kommunikaatio vaikuttivat henkilökohtaiseen kokemukseeni ja toimijuuteeni esiintyjänä. Kolmannessa luvussa nostan tarkasteluun kommunikaation työryhmän sekä prosessin mahdollistajana. Kirjoitan keskustelusta sekä taiteellisen työn perustana, että määrittelemässä ryhmän sisäistä vastuunjakoa. Esiintyjänä huomioni kiinnittyy suhteeseen ohjaajan kanssa, sillä se on perinteisesti ollut alisteinen esiintyjää kohtaan. Ehdotan tälle suhteelle dialogista laatua, jossa toisen toiseuden kohtaaminen mahdollistaa myös itsen vapautumisen. Perustan ehdotukseni Leena Rouhiaisen artikkeliin, joka on vaikuttunut Merleau-Pontyn fenomenologiasta. Kirjoitan siitä, miten työskentelyn aikana myös esiintyjän tulisi olla oikeutettu ilmaisemaan itseään puhumalla ja olemalla läsnä tunteidensa kanssa. Lainaan eri teatterintekijöiden ajatuksia ja pohdin, miten ryhmän sisäinen dialogi jakaa toimijuutta, sekä edelleen kehittää luottamusta ja luovuutta. Tuon esille, millaisia haasteita toiveeni työskentelytavoista asettaa itselleni. Pohdin, voisivatko konfliktit olla myös hyväksytty osa prosessia ja esitystä. Näen kirjoitukseni ehdotuksena yhdessä olemisen tavasta taiteellisessa prosessissa. Tiedostan sen vaativan halua muutokseen sekä aikaa eli myös rahaa. Resurssien niukkuudesta sekä jähmeistä rakenteista huolimatta uskon kirjoitukseni tekevän toiveistani enemmän mahdollisia.
-
(2017)Opinnäytteeni lähtökohtina ovat pohdintani kehonkuvasta ja sukupuolesta. Kysyn ”Mitkä asiat ovat vaikuttaneet kehonkuvaani?”sekä ”miksi asetan kehoni katseen alle?”. Teemat avaavat laajan kysymisen maaston itseni ympärille. Tarve kehonkuvan ja sukupuolen pohtimiselle on kummunnut tarpeesta valmistuvana tanssijana kyseenalaistaa ja tarkastella naisen kehooni ja sukupuoleeni kohdistuvia asenteita. Nojaan kirjallisessa opinnäytteessäni kokemuksiini Teatterikorkeakoulusta sekä aikaisemman elämän varrelta. Lähestymistapani on kokemuksellinen ja keskustelen kokemuksistani minua tällä hetkellä puhuttelevien kirjoittajien, tutkijoiden sekä filosofien kanssa. Aluksi pohdin identiteettiä. Identiteetin rakentuminen ja romuttuminen on ollut minulle yksi isoista teemoista Teatterikorkeakoulu-vuosieni aikana kun olet kasvanut kohti itsenäistä naistaiteilijaa. Avaan matkaani identiteetin ääreltä tarkastellen minkälaista identiteetin käsitystä olen kantanut Teatterikorkeakouluun tullessani ja kuinka tanssijan opinnot, ulkopuolisten kommentit, miellyttämisen tarve sekä tanssikoulu historiani ovat rakentaneet identiteettiäni. Identiteetti rakentuu suhteesta historiaamme, maailmassa olemiseemme, kehoomme ja mieleemme. Käytän apunani Stuart Hallin identiteetistä tekemiä havaintoja. Identiteetti kulkee käsikädessä pääteemani kanssa. Seuraavaksi käsittelen opinnäytteeni pääteemaa, kehonkuvaa. Kysyn: mitkä asiat ovat vaikuttaneet kehonkuvaani? Kuka saa katsoa? Kenellä on oikeus arvostella kehoani? Avaan kehonkuvani rakentumista suhteessa traumoihin tanssikoulumaailman sukupuolittuneeseen tyttö-poika asetelmasta, kirjoitan sosiaalisesta mediasta, joka ulkoisilla asenteilla luo objektoitua kehonkuvan käsitystä, tutkin katseen alla olemista kysymällä itseltäni ”miksi asetun katseen alle?”, pohdin naisen kehooni kohdistuneita asenteita ja kritiikkiä tuomalla esiin palautteita ja kommentteja esiintyjän työstäni ja kehostani, sekä fantasiaani aktiivisesta, omilla ehdoilla toimivasta kehosta, esityksen kontekstissa. Tämän lisäksi käsittelen kehoa esiintyjäntyön välineenä. Pohdin kuka olen kun esiinnyn ja esittelen itselleni toimivia työkaluja kehon lämmittämiseen sekä esiintyjäntyöhön. Esittelen Timo Klemolan Mindfulness – Tietoisuuden harjoittamisen taito (2013) kirjan pohjalta Klemolan määrittelemät tietoisuuden neljä peruselementtiä, jotka ovat toimineet tukena esiintyjän läsnäolon löytämisessä sekä meditaation harjoittamisessa. Lopuksi otan tarkastelun alle taiteellisen lopputyöni Kosto I-IX. Käsittelen teoksen tekstien kirjoittamisprosessia ja suhdettani koston fantasiaan. Jatkan avaamalla koreografi Elina Pirisen ruumiillisia harjoitteita ”Being evil” sekä ”Autuus”, joiden kautta teoksemme ruumiillinen materiaali syntyi. Kirjoitan kehoni dramaturgiasta avaamalla kokemustani esityshetkestä käsin sekä uusista asenteista, joita teos tarjosi kehonkuvani ajattelulle.
-
(2017)Kirjallisessa opinnäytteessäni tutkin liikkeen kokemusta, ruumista, kehoa, tietoisuutta ja heijastan niitä omaan kokemukseeni Gaga-tekniikasta. Harjoitin Gaga-tekniikkaa kuukauden ajan Israelissa ja tarkastelen tässä kirjoituksessa siellä syntyneitä kokemuksia ja avaan kokemuksesta laajenevia maailmoja. Pyrin tutkimaan myös tämän kokemuksen suhdetta minuun ja syventämään ymmärrystäni tanssijaidentiteetistäni näiden havaintojen ja niiden kielellistämisen kautta. Ensimmäisessä luvussa esittelen ajatuksiani ennen matkaani ja pohdin tanssijuuden kysymyksiä, esiolettamuksiani ja vaatimuksia itselleni. Kirjoituksessani pyrin avaamaan ajatuksiani ideaalista tanssijasta sekä tarkastelen tavoitteitani, haaveitani ja suhdettani tanssijuuteen. Käsittelen tässä luvussa myös kehon ja olemisen moninaisuutta, joka avautuu minulle liikkeen avulla; pohdin, millainen on heterogeeninen keho? Toisessa luvussa esittelen tarkemmin Gaga-tekniikkaa: mitä se on, miten sitä harjoitetaan sekä miten se on suhteessa kehoni tietoisuuteen? Tarkastelen myös kehoa, kehon maastoa sekä tiedon ja taidon oppimista. Käytän lähteenä Timo Klemolan ja Jaana Parviaisen tekstejä kirjoittaessani kehoni sisältä avautuvasta maailmasta, suhteestani liikkumisen kokemukseen ja kehooni kerrostuneesta taidosta. Kolmannessa luvussa kirjoitan kokemuksen kielellistämisestä ja kirjoittamisen kokemuksesta. Millaisen jäljen kokemus jättää kieleen? Millaista on kirjoittaa lihallisesta kokemuksesta virittyneestä kehon tilasta käsin? Tarkastelen lähemmin, miten havainnot heräävät minussa ja missä kokemus asuu minussa. Pohdin, mitä kokemus on kehossani ja ruumiissani. Liikun Kirsi Heimosen ehdottamassa lihallisessa kielessä ja tutkin, millaisia jälkiä liikkeen kokemus jättää minuun. Viimeisessä luvussa sukellan kokemuksen luomaan maisemaan. Kielessä ja kirjoituksessa pyrin tuomaan esille sitä kokemushorisonttia, missä liikun. Kirjoitan kuvauksia harjoitteista ja kuvaan sitä, minne ne ovat vieneet minua. Liikun, leijailen ja kellun kokemuksesta syntyneissä sanoissa ja lauseissa. Avaan erilaisia kokemusmaailmoja ja samalla yritän eritellä millaista olemisen moninaisuutta erilaiset mielikuvat ovat herätelleet. Tässä luvussa liikun vapaasti omissa havainnoissani, mielikuvissa, assosiaatioissa ja merkityksissä, joita minulle avautui Gagan harjoittamisesta. Tämän prosessin myötä kokemusmaailmani kehoni mahdollisuuksista on syventynyt. Voin asua kehoni potentiaalissa — voin herätellä liikkumisen ja havainnoin kautta, siellä jo olemassa olevaa moninaisuutta. Matkan ja kirjoittamisen kautta, olen avannut mahdollisuuksiani ruumiillistua moneksi sekä herkistynyt olemisen identiteeteille. Minuus ja identiteettini elävät suhteessa muuttuvaan maailmaan. Tämä työ on lisäksi vahvistanut liikkumisen ja kehollisen kokemuksen merkitystä minulle ja tanssijaidentiteetilleni.
-
(2017)Opinnäytteeni käsittelee masennusta ja omaa kokemustani siitä. Masennusta, tai sen kokemusta, on vaikeaa kuvailla muuten kuin metaforilla ja symboliikalla. Oirelistat ja objektiiviset havainnot siitä, miten se näyttäytyy ulospäin, eivät välttämättä anna todellista kuvaa siitä, millaista masentuneena eläminen on. Tämän takia opinnäytteeni kirjallinen muoto on paikoitellen proosallinen tai lyyrinen. Vastapainona, tekstini on myös tutkimuksiin perustuen kylmän analyyttistä. Se helpottanut minua ymmärtämään masennusta sairautena. Olen käyttänyt lähteinä omia päiväkirjamerkintöjä vuosien varrelta, suoraan liittyen opiskeluun sekä käynnissä olevaan terapiaprosessiini. Inspiraation lähteenä olen lukenut Andrew Solomonin teosta Keskipäivän demoni: Masennuksen atlas, joka nimensä mukaisesti on kattava perusteos masennuksesta yhteiskunnallisena ja lääketieteellisenä ilmiönä, mutta myös kokemuksellisena sairautena. Lisäksi olen lukenut useita tilastoja, yrittäen selvittää, kuinka yleistä masentuneisuus on opiskelijoiden keskuudessa. Nämä lähteet ovat kuitenkin jääneet lähinnä kaiuksi teoksen pohjalle ja valtaosa tekstistä on omaa pohdintaani aiheesta. En juurikaan käsittele suoraan näyttelijäntyötä. Päädyin tähän ratkaisuun, koska koin polttavampaa tarvetta jäsentää omaa historiaani masennuksen suhteen ja miten se on opiskeluissani. Pohjimmainen havaintoni näyttelemisestä on, että kannan väistämättä lavalla mukanani kaikkea sitä, mitä olen ihmisenä. Toisin sanoen: Minun oli hyväksyttävä, että en pääse pakoon masennustani lavallakaan vaan se pikemminkin korostuu siellä, ja jotta voisin olla parempi näyttelijä, minun tulee ensisijaisesti kehittyä ihmisenä. Opinnäytteeni käsittelee myös paljon ryhmää, ryhmäytymistä ja sen minulle asettamia haasteita. Käyn läpi oman vuosikurssini ryhmäytymisprosessia ja niitä haasteita ja ahdistuksia, joita koin sen aikana. Lopuksi käsittelen myös sitä, kuinka luopumisen kautta olen jälleen löytänyt kiinnostuksen näyttelemiseen ja miten opiskeluympäristön ulkopuolelta löytyneet yhteisöt ovat auttaneet tässä prosessissa. Masennuksessa ei lopulta ole mitään ihmeellistä. Se on täysin luonnollinen reaktio suuriin elämänmuutoksiin ja iso osa ihmisistä kokee masennusta jossain elämän vaiheessa. Joillain kuitenkin luonnollinen alakuloisuus jää päälle, ottaa vallan elämästä ja muuttuu arkea hallitsevaksi mielentilaksi. Masennus diagnosoituna sairautena on kohtuutonta reagointia kohtuullisiin tilanteisiin. Se on kyvyttömyyttä erottaa tunteita ja ajatuksia erillisiksi prosesseiksi. Se on kyvyttömyyttä rakastaa ja tulla rakastetuksi. Sen lisäksi, että pyrin opinnäytteessä jäsentämään itselleni omaa masennustani, tavoitteenani on myös avata masennukseen liittyviä uskomuksia ja ennakkoluuloja. Masennus kantaa edelleen sairautena monia stigmoja, joita toivon opinnäytteen purkavan. Kyseessä ei ole mitenkään ihmeellinen tai mystinen tila. Kokemukseni mukaan se on täysin jäsennettävissä ja syy-seuraus –suhteiksi purettavissa oleva tapa hahmottaa maailmaa ja yksilön omaa suhdetta siihen ja sitä kautta siitä on myös mahdollista vapautua