Theses

 

HELDA contains all theses whose authors have given permission for online publication in PDF format with Open Access. Academy of Fine Arts theses are in HELDA since 2015. Doctoral theses of Theatre Academy can be found in the Acta Scenica publication serie.

Collections in this community

Recent Submissions

  • Vitri, Elina (2020)
    Tämän tutkielman kohteena on kanttoreiden Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan lisävihkoa (2016) koskevat käsitykset, kokemukset, ajatukset ja asenteet. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää, pitävätkö kanttorit lisävihkon virsiä käyttökelpoisina. Lisävihko otettiin käyttöön Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa ensimmäisenä adventtisunnuntaina 27.11.2016. Tutkimuksen aloittamisen aikaan lisävihkoa, siihen liittyviä asenteita ja kokemuksia ei ollut tutkittu vielä ollenkaan. Kanttoreiden kokemuksia lähestyttiin ja tutkittiin kvalitatiivisen tutkimuksen keinoin. Tutkimussuuntauksena toimi lähinnä fenomenografinen lähestymistapa. Fenomenografisen tutkimusotteen tavoitteena on tuoda kuuluviin ihmisten erilaisia käsityksiä tutkittavasta asiasta. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella Kuopion ja Mikkelin hiippakuntien kanttoreiden neuvottelupäivillä Kuopiossa, helmikuussa 2019. Kyselylomakkeeseen vastasi 63 kanttoria. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Aluksi vastaukset pelkistettiin ja teemoiteltiin. Tämän jälkeen aineisto tyypiteltiin ja ryhmiteltiin tutkimustuloksiksi. Kanttorit pitävät virsikirjan lisävihkoa käyttökelpoisena. Se koetaan työtä rikastuttavana, monipuolisena kokoelmana, joka puhuu nykyajan ihmisten kielellä niin tekstillisesti kuin musiikkityylillisesti. Sitä voi käyttää monipuolisesti erilaisissa tilanteissa ja työtehtävissä, sillä se sisältää eri ikäisille ja kirkkovuoden ajankohtiin sopivia virsiä. Laimeista ennakko-odotuksista huolimatta lisävihkoon suhtautuminen oli muuttunut suurimmalla osalla käytön myötä myönteisemmäksi. Käyttökelpoisuudestaan huolimatta lisävihko sisältää myös vaikeasti käytettäviä virsiä, joita kuvailtiin ”oudoiksi”, perinteisistä virsistä liikaa poikkeaviksi, vaikeasti yhteislaulettaviksi erityisesti rytminsä tai harmoniansa osalta. Haasteena lisävihkon käytössä kanttorit kokevat eniten omien säestystaitojen ja/tai säestysresurssien puutteen.
  • Kaila, Anni (2020)
    In this written part of my master's thesis, I explore the connections between poetic writing and dance from a performer's perspective. My own poems act as introductions to the chapters and become a kind of poetic through line in the thesis. Writing as a dancer, I write with my whole body and move between what is already presently perceived and what can be imagined. The essays of dramaturg and dance theoretician Bojana Cjević on imagination and poetics in contemporary dance serve as the main reflection points for my views. Cvejić's concept of 'feigning', used to describe the dancer's imaginary and a kind of bodily surrogate knowledge, becomes one of the central ideas in understanding the link between poetry and dance. In the first part of the thesis, I observe the ways in which poetry pierces contemporary dance practices today and also briefly describe the historical connections between poetry and dance. Writing about the poetry of the performer, I approach the topic through my own personal practice and outline different ways of writing and relating to poetic texts as a performer. The focus is on the interconnectedness of perception and imagination, and how this relationship can be viewed through the lens of both dance and poetry. Poetic image and the rhythm and weight of language also connect the act of writing to the dancing body. I use the term 'choreographic poetry' to describe poetic texts that serve score-like functions in a dance performance, and bring up contemporary dance makers who work with texts in this way. The act of translation is introduced both as a method for working as a dancer and as a philosophical frame for understanding the paradigmatic nature of dance, as philosopher Jacques Rancière sees it. In the second part of the thesis, two artistic processes serve as concrete examples of working with poetic texts and translation in the context of a dance performance. Puutarha (The Garden), my own choreographic solo work, started from the idea of turning confessional poetry into a dance performance. My own poems became the main source of material for the solo. I focus on the writing process and the editing of the poems into a script, and how these poems informed and affected the performance and the bodily expression in it. LOVE I–III is also a solo performance, based on the poetic score written by Norwegian poet and choreographer Janne-Camilla Lyster. I describe my process of working with the score and the performance guidelines provided by Lyster and the translation of these poetic texts into dance.
  • Tuomikoski, Rami (2019)
    August Gottfried Ritter (1811-1885) oli saksalainen romantiikan aikakauden säveltäjä, urkuri, improvisoija, musiikkitieteilijä, opettaja, kapellimestari ja urkujenrakennuksen asiantuntija. Hän kirjoitti useita oppikirjoja ja lisäksi artikkeleita musiikin aikakauslehteen. Ritterin tunnetuimmat urkusävellykset nykyään ovat neljä urkusonaattia, jotka kuuluvat aikamme konserttiurkureiden ohjelmistoon. Näistä kolme ensimmäistä ovat yksiosaisia ja rakenteeltaan syklisiä. Niissä on muutama teema, joita säveltäjä muuntelee ja kehittelee taitavasti. Taitteet sulautuvat toisiinsa saumattomasti muun muassa lomasävelien avulla. Ritter oli kiinnostunut barokkisäveltäjistä ja heidän sävellystekniikoistaan. Hän piti erityisen suuressa arvossa Georg Muffatia (1663-1704), jonka toccatasävellykset inspiroivat häntä. Ritter käytti omissa sonaateissaan kantavana osana nimenomaan toccatajaksoja. Sykliseen muotorakenteeseen kuuluvat olennaisena osana myös toisiaan kontrastoivat jaksot; nopeat ja energiset jaksot sekä hitaat ja lyyriset taitteet vuorottelevat ja antavat vaihtelua toisilleen. Huolimatta monipuolisuudestaan, ajanmukaisuudestaan ja laadukkaista sävellyksistään Ritter on jäänyt kaanonin katveeseen. Hän pitäytyi suurelta osin kirkkomusiikin moninaisessa tyylilajissa, mutta se ei kiinnostanut suurta yleisöä hänen aikakautenaan. Hän on jäänyt 1800-luvun suuressa säveltäjämäärässä pikkumestareiden sarjaan. Ritter oli eräänlainen sillanrakentaja Felix Mendelssohnin (1809–1847) urkusonaattiperinteen ja uudemman Franz Lisztin (1811–1886) perustaman koulukunnan välillä pitkälti juuri käyttämänsä syklisen muotorakenteen ansiosta.
  • Jakobsson, Marianna (2019)
    Musiikin luovia toimintatapoja painotetaan aikaisempaa enemmän nykyisissä peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmissa. Säveltäminen terminä on tullut perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin vuonna 2004 ja lukion 2015. Tutkitusti musiikinopettajilla on kuitenkin haasteita säveltämisen ja muiden luovien toimintatapojen käytössä osana opetustaan. Millä tavoin säveltämisen pedagogiikka näkyy musiikin aineenopettajia kouluttavissa korkeakouluissa? Tutkimuksen aineisto kerättiin kolmella yliopisto-opettajan teemahaastattelulla. Tutkimuskysymyksiin pyrin vastaamaan haastattelujen perusteella: Minkälaisia ajatuksia opettajilla on säveltämisestä? Huomioidaanko säveltämisen pedagogiikka korkeakouluissa? Onko opetuksessa mahdollisesti joitain haasteita? Tutkimuksen viitekehyksessä määrittelen säveltämistä yleisesti sekä musiikkikasvatuksen kontekstissa. Tarkastelen myös nykyisen säveltämismyönteisyyden taustalla vaikuttavia tekijöitä ja käsittelen säveltämistä suomalaisissa kouluissa ja opetussuunnitelmissa. Lisäksi etsin kirjallisuudesta määritelmiä hyvän sävellyksenohjaajan ominaisuuksista sekä musiikinopettajan roolista sävellystilanteessa. Tutkimustuloksista ilmenee, että haastatellut yliopisto-opettajat ovat itse hyvin säveltämismyönteisiä, mutta korkeakoulujen opetus vaatisi lisää konkretiaa. Yliopisto-opettajat näkevät tulevien aineenopettajien opettamisessa haasteena muun muassa vähäiset tuntimäärät, musiikinopettajaopiskelijoiden erilaiset kiinnostuksen kohteet sekä sen, että ”kaikkea voi opettaa”, mutta on eri asia käyttääkö tuleva musiikinopettaja näitä keinoja omassa työssään.
  • Ikkala, Sofia (2019)
    Työssäni tarkastelen requiem-sävellysten kehityksen suuntaviivoja läpi vuosisatojen. Aihe on erittäin laaja, joten toteutan tutkimuksen tarkastelemalla neljää vähemmän tunnettua requiem-sävellystä eri tyylikausilta näkökulmanani musiikin ja tekstin välinen suhde. Teokset ovat Johannes Ockeghemin Missa pro defunctis, Michael Haydnin, Requiem, c-molli, Luigi Cherubinin Requiem, c-molli ja Joonas Kokkosen Requiem. Tutkimukseni tulokset vastaavat paljolti requiem-messujen historiasta kertovaa aineistoa. Kuitenkin hieman yllättäen kaikissa teoksissa oli omalla tavallaan valoisuutta, vaikka requiemit usein mielletään sävelkieleltään synkiksi ja uhkaaviksi.
  • Putkonen, Ossi (2019)
    Tässä kirjallisessa työssä esitellään Heikki Sarmannon vuonna 2016 kantaesitettyä John the Baptist -oratoriota. Työn tavoitteena oli tehdä uutta kirkkomusiikkiteosta tunnetummaksi, jotta mahdollinen kynnys oratorion tai sen osien esittämiseen madaltuisi. Tästä syystä teosta pyrittiin tarkastelemaan kokonaisvaltaisesti ja monesta näkökulmasta, kuitenkin välttäen liikaa yksityiskohtiin paneutumista, jotta työ antaisi teoksesta kattavan yleiskuvan. Työssä käydään läpi yleisesti teoksen rakennetta, tarinaa ja sitä, millaisista numeroista oratorio koostuu. Tarkasteltavina kohteina ovat myös kuoro- ja solistiosuudet, sekä partituurin pohjalta tehdyt huomiot oratorion orkestrointia, esitysohjeita, rytminkäsittelyä ja harmoniamaailmaa koskien. Aineiston hankinnassa hyödynnettiin enimmäkseen oratorion partituuria ja kuoro-/pianopartituuria. Kirjallisuuslähteitä käytettiin lähinnä oratorio-sävellysmuodon historiaa käsitellessä. Edellä mainittujen lisäksi lähteinä käytettiin myös oratorion käsiohjelmaa sekä muutamia internetlähteitä. Kaksinäytöksinen oratorio koostuu aarioista, kuoronumeroista, dialogia säestävästä taustamusiikista, duetoista, trioista ja suurista yhteisnumeroista. Teos on sävelletty orkesterille, kuorolle ja yhdeksälle solistille. Solistiroolien haastavuudessa on keskenään suuriakin eroja. Lauluosuuksien lisäksi kaikilla rooleilla on oratorion aikana myös dialogia, jolla tarinaa viedään eteenpäin. Kuoroa oratoriossa käytetään solistin säestäjänä, itsenäisenä kertojana tai osana orkesteria. Koska stemmoja on vain harvoin jaettu useampaan kuin neljään, ei oratorion esittämiseen vaadita suurta kuoroa. Improvisaatio on olennainen osa oratoriota ja improvisointijaksoja onkin kirjoitettu lähes kaikille instrumenteille. Jousten ja puhaltimien lisäksi orkestroinnissa on mukana koskettimet, kitara, lyömäsoittimet (rumpusetti) ja sähköbasso. Sävellystyön pohjalla vaikuttaa olennaisesti Lähi-Idän musiikillinen perintö, afroamerikkalainen musiikki ja jazz, mikä kuuluu selkeästi teoksen harmoniamaailmassa.
  • Tikkanen, Aino (2019)
    Musiikkikasvattajan päivittäiseen elämään kuuluu usein paljon tiivistahtista opetusta, jolloin jäljelle ei välttämättä jää tarpeeksi aikaa eikä voimia pitää huolta oman kehon ja mielen hyvinvoinnista. Tämä saattaa johtaa pitkäaikaisiinkin äänenkäytön ongelmiin, työn laadun heikkenemiseen ja pahimmassa tapauksessa työtehtävien menetykseen. Tässä tutkielmassa käsittelen äänenkäytön ongelmia kehollisuuden näkökulmasta, joka on merkittävä osa musiikkikasvatuksen tutkimusta ja käytäntöä. Tutkielmani keskeiset käsitteet ovat kehollisuus, terve ääni ja äänenkäytön ongelmat. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaista on musiikkikasvattajan terve äänenkäyttö ja miten musiikkikasvattaja voi hoitaa äänenkäytön ongelmia osana työnkuvaansa. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Millä tavoin tervettä äänenkäyttöä on käsitelty musiikkikasvatuksen ja lähitieteiden tutkimuksessa? 2. Millaista on musiikkikasvattajan terve äänenkäyttö? Tämä tutkimus on systemaattinen kirjallisuuskatsaus, joka perustuu olemassa olevaan tieteelliseen tutkimukseen ja raportointiin. Tutkimukseni keskeinen tulos on, että äänenkäyttöä on käsitelty musiikkikasvatuksen ja lähitieteiden tutkimuksissa runsaasti ja monipuolisesti niin kehollisuuden kuin ulkoistenkin tekijöiden näkökulmasta. Toinen keskeinen tulos on, että musiikkikasvattajan terve äänenkäyttö koostuu oikeasta äänentuottotavasta opetustilanteissa ja työelämässä, sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja levon huolehtimisesta työajan ulkopuolella. Jatkotutkimuksessa olisi mielenkiintoista tarkastella laajemmin joko muusikoiden ja muiden esiintyvien taiteilijoiden kuten näyttelijöiden äänenkäyttöön liittyviä ongelmia. Toisaalta voisin tutkia musiikinopetustyössä työskenteleviä aina yksityisopetuksesta ryhmäopetukseen.
  • Heikinheimo, Ulriikka (2019)
    Tutkimuksessani tarkastelen musiikkikasvattajan äänenkäyttöön liittyviä ongelmia. Analysoin syitä äänihäiriöihin, mutta pohdin myös millainen on terve ääni. Tarkastelen lisäksi musiikinopettajien äänenkäyttöä ja äänihäiriöitä. Tutkimuskysymykseni ovat 1. Millä tavoin tutkimuskirjallisuudessa on tarkasteltu äänihäiriöitä? 2. Millä tavoin musiikkikasvattajan tervettä ja luonnollista äänenkäyttöä voidaan edistää ja ylläpitää? Mielenkiintoni aiheeseen heräsi omasta kokemuksestani äänihäiriöiden parissa. Musiikkikasvattajana ja musiikinalan ammattilaisena terve ja kestävä ääni on ehdoton lähtökohta pitkälle uralle ja yleiselle hyvinvoinnille. Erittelen työssäni erilaisia äänihäiriöitä ja otan esiin myös psyykkisten seikkojen, kuten stressin vaikutuksen ääneen. Ääni on työkalun lisäksi iso osa identiteettiä ja ääniongelmat voivat aiheuttaa ahdistusta, stressiä, loppuun palamista, sosiaalisia, psyykkisiä, henkisiä ja taloudellisia ongelmia, mikäli esimerkiksi musiikinopettaja joutuu vetäytymään ennenaikaisesti työtehtävistään. Tutkimukseni osoittaa, että mitä varhaisemmassa vaiheessa opiskelija tai äänenkäytön ammattilainen havaitsee äänessään muutoksia ja hakee ongelmiinsa apua, sen nopeammin ne parantuvat. Myös kokemus omaan äänenkäyttöön vaikuttamisesta työ- ja opiskeluympäristössä edistää ihmisen, ja samalla äänen hyvinvointia.
  • Renvall, Laura (2019)
    Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kuoroja musiikillisina yhteisöinä. Tutkimuskysymykset olivat: 1. Minkälaisia musiikillisia käytäntöyhteisöjä kuorot ovat? 2. Mitä erityispiirteitä kuorojen toiminnassa on ja millä tavalla nämä erityispiirteet vaikuttavat kuoron toimintaan? Tämän tutkimuksenteoreettisena viitekehyksenä tomi Etienne Wengerin (1998) käytäntöyhteisöteoria ja Ailbhe Kennyn (2016) siitä edelleen kehittelemä teoria musiikillisista käytäntöyhteisöistä. Tutkielma on systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jonka tavoitteena on kartoittaa musiikkikasvatuksen tieteenalalta aiheesta jo olemassa oleva tutkimus. Tutkimuksessa selvisi, että kuorot ovat musiikillisina käytäntöyhteisöinä merkittäviä yksilöiden identiteettien muodustumiselle. Kuorot olivat yhteisöjä, jotka keräsivät jäsenikseen samanhenkisiä ihmisiä. Kuoroyhteisöillä oli myönteinen vaikutus ykslöiden identiteettiin. Tutkimuksessa selvisi, että kuorolaulajien identiteetit kehittyivät vuorovaikutuksessa yhteisön kanssa. Tutkimuksessa selvitettiin myös kuoroyhteisöjen haastavia piirteitä. Kuorojen erikoispiirteenä identiteetin ja yhteisön vuorovaikutuksen lisäksi tutkimuksessa selvisi, että käytäntöyhteisön toimivuus vaikutti myönteisesti myös käytäntöyhteisön musiikillisiin tavoitteisiin. Lisäksi tutkimustuloksissa korostui kuoronjohtajien rooli kuorojen kehittäjinä. Tämä tutkimus pyrkii tuomaan lisää tietoa ja uutta näkökulmaa kuoroista musiikillisina käytäntöyhteisöinä musiikkikasvatuksen tieteenalalle, tarjoamaan musiikkikasvattajille ja kuoronjohtajille työkaluja kuorotoiminnan kehittämiseen ja jatkotutkimusaiheita.
  • Pursiainen, Artti (2019)
    Tutkin, kuinka musiikkikasvatuskorkeakoulun musiikkikasvatusteknologian opetus vas- taa peruskoulun musiikinopetuksessa tarvittavia teknologiataitoja. Keskityin erityisesti peruskoulun musiikinopetuksen luovan tuottamisen vaatimukseen. Tutkin myös, miten musiikkikasvatusteknologian käyttöä on tutkittu luovan tuottamisen ja ilmiöoppimisen kontekstissa. Tutkimuskysymykseni olivat: 1. Miten musiikkikasvatusteknologian käyttöä on tutkittu luovan tuottamisen ja il- miöoppimisen kontekstissa? 2. Kuinka musiikkikasvatuskorkeakoulun musiikkikasvatusteknologian opetus vas- taa peruskoulun musiikinopetuksen luovan tuottamisen opetuksen vaatimukseen Vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa luova tuottaminen ja il- miöpohjaiset oppimiskokonaisuudet kuuluvat opetukseen peruskouluissa. Musiikkikas- vatusteknologia voi tarjota välineitä ilmiöoppimisen ja luovan tuottamisen tueksi. Vertai- lin tutkimuksessani perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden sekä Taideyliopis- ton Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osaston opetussuunnitelman oppimistavoit- teita. Minua kiinnosti, tarjoaako opettajankoulutusohjelma riittävät valmiudet opettaa pe- rusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden asettamien vaatimusten mukaisesti. Tar- kastelin musiikkiteknologian käyttöä luovan tuottamisen ja ilmiöopettamisen kontekstissa sosiokulttuurisen oppimiskäsityksen näkökulmasta. Tutkimukseni mukaan musiikkikasvatusteknologia voi motivoida ja auttaa oppimisessa. Teknologian käytön kokonaisvaikutus oppimiselle ei kuitenkaan ole välttämättä myön- teinen, sillä vaikka laitteen käyttö koettaisiinkin motivoivaksi, saattaa digilaite esimer- kiksi heikentää keskittymistä. Opettajan on hallittava musiikkikasvatusteknologian käyt- töä monipuolisesti, jotta teknologian mielekäs soveltaminen olisi mahdollista.
  • Koljonen, Hanna (2019)
    Tutkin kirjallisessa työssäni kanttoreiden pianon käyttöä. Työni perustuu toukokuussa 2019 Kuopion hiippakunnan 85:lle kanttorille lähettämääni kyselyyn, johon sain 46 vastausta. Kerron työssäni myös klaveeritaitojen merkityksestä kanttoreille sekä pianonsoiton opetuksesta kirkkomusiikin koulutusohjelmassa Sibelius-Akatemiassa. Kyselylläni tahdoin selvittää, mikä rooli pianonsoitolla on kanttorin työssä. Missä tilanteissa ja kuinka usein kanttorit käyttävät pianoa työssään? Ennakko-oletukseni oli, että mitä pidemmälle kanttorit ovat pianonsoittoa opiskelleet, sitä useammin ja monipuolisemmin he käyttävät pianoa myös työssään. Vastaukset osoittivat, että pianonsoittoa pidemmälle opiskelleet käyttävät pianoa paljon ja monipuolisesti. Kuitenkaan opinnot eivät osoittautuneet määrittäväksi tekijäksi pianon käytössä. Yleisesti ottaen kyselyyn vastanneet kanttorit käyttävät pianoa työssään usein ja monipuolisesti. Noin kaksi kolmasosaa vastanneista ilmoitti käyttävänsä pianoa keskimäärin 4-6 päivänä viikossa tai päivittäin. Kanttoreista yli puolet vastasi käyttävänsä pianoa yhtä paljon klassisen musiikin soittamiseen, perinteiseen virsien säestämiseen koraalikirjasta, vapaaseen säestykseen sekä apuvälineenä esimerkiksi kuoroa harjoitettaessa. Kaikki vastanneet ovat säestäneet pianolla laulusolisteja ja lähes kaikki myös instrumenttisolisteja. Erilaisia soitinkokoonpanojakin on säestänyt pianolla 80 % kanttoreista. Kaikki kuorojen kanssa työskentelevät vastasivat käyttävänsä apunaan pianoa. Lisäksi yli kaksi kolmannesta sanoi käyttävänsä pianoa solistisissa tehtävissä.
  • Lehtinen, Salla (2019)
    Tutkielman tarkoitus on selvittää kuinka vastata teologian opiskelijoiden ja pappien tarpeeseen parantaa liturgisen laulun taitoja ja vähentää laulamiseen liittyviä jännityksiä. Tutkimukseni aineisto koostuu Helsingin teologisessa tiedekunnassa kymmenelle teologian opiskelijalle pitämästäni Liturginen laulu papin työvälineenä -workshopista, virassa toimivan papin laulutunneista ja kyselylomakkeista. Liturgisen laulunopetuksen luonnetta ei ole aiemmin määritelty, kun oppijoina on teologian opiskelijat ja pappi. Tutkimuksen teoreettisessa osassa perehdytään liturgian ja liturgisen laulun perinteisiin sekä käsitellään vokaalista minäkuvaa. Käytännön aineiston ja teorian pohjalta pyritään löytämään vastausta tutkimuskysymykseen. Tutkimuksessa on käytetty fenomenologis-hermeneuttista metodia. Liturgisella laululla on pitkä historia. Sen katsotaan perustuvan juutalaisten synagogissa ja kodeissa harrastetun laulun tapoihin. Laulu palveli tekstiä ja toi tekstin ilmaisuun kuuluvuutta ja kantavuutta. Laulu oli ylistämistä ja kommunikointia sekä kokemuksellista. Lauletun liturgian vaikutus ihmiseen on syvempi kuin puhutun liturgian. Vokaalinen minäkuva on ihmisen käsitys itsestään laulajana. Vokaalinen minäkuva syntyy, kun ihminen tietoisesti tarkastelee omaa laulamistaan. Minäkuvaan vaikuttavat elämän aikana kerätyt kokemukset. Ääni on ihmiselle luonnollinen ja synnynnäinen tapa ilmaista itseään. Jokaisella ihmisellä on oma ainutlaatuinen äänensä ja jokainen on äänellisesti lahjakas. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että luonnollisen laulun ja äänenkäytön ohjaaminen yksilön tarpeista käsin vastaa yleiseen tarpeeseen parantaa liturgisen laulun taitoja ja vähentää laulamiseen liittyviä jännityksiä. Teologian opiskelijat ja papit hyötyisivät liturgisen laulun opetuksesta. Jotta teologian opiskelijoiden osallistuminen opetukseen olisi vaivatonta, opetus olisi hyvä järjestää Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Virassa oleville papeille opetus tapahtuisi ammattia tukevina koulutuksina. Tutkimuksen perusteella liturgisen laulun opetus tulisi sisältää oman luonnollisen äänen soimisen harjoittelua, liturgisten sävelmien harjoittelua, oman kokemuksen löytämistä laulusta ja tekstistä, sekä kirkkotilan tuoman vaikutuksen tiedostamista liturgisessa laulutapahtumassa. Sekä teologian opiskelijat että virassa oleva pappi toivoisivat pidempikestoista liturgisen laulun opetusta.
  • Alasaarela, Laura (2019)
    Tämän työn lähtökohtana on kysymys: millaisena kutsumus näyttäytyy kanttoreiden näkökulmasta? Tarkastelen tässä työssä kanttoreiden näkemyksiä siitä, mitä kutsumus heille henkilökohtaisesti merkitsee ja miten kutsumus näkyy heidän työnsä arjessa. Toisena tutkimustehtävänäni on selvittää, miten kanttorin ammatti kanttoria kutsuu. Tähän sisältyvät niin alalle hakeutumisen motiivit kuin myös kutsumuksen ja ammatillisen identiteetin muovautuminen kanttorin uran aikana, elämän ja työuran erilaisissa käänteissä. Työni aineisto koostuu kuuden kanttorin syvähaastatteluista, jotka olen toteuttanut toukokuun ja elokuun 2019 välisenä aikana. Haastatteluissa kanttorit kertovat musiikki- ja seurakuntataustastaan, kirkkomusiikkiopintoihin hakeutumisestaan sekä opiskelu- ja työpoluistaan peilaten kutsumustaan niiden erilaisiin vaiheisiin. Litteroiduin haastatteluaineiston olen luokitellut ydinteemoihin, joiden suhdetta kutsumukseen tarkastelen analyysissa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hengellisen työn ammatteihin liitetään kutsumustyön ajatus. Kutsumus tarkoittaa yhtäältä syvää sitoutumista työhön, toisaalta siihen sisältyy myös ajatus kutsun esittäjästä, työhön saadusta valtuutuksesta. Kristillisessä teologiassa kutsumus nähdään niin kutsuna hengelliseen, kuin myös maalliseen työhön sekä ennen kaikkea lähimmäisen palvelemiseen. Tutkimukseeni haastatellut kanttorit ovat hyvin kutsumustietoisia. Yhtäältä heitä kutsuu työhön musiikki, toisaalta kirkon sanoman julistaminen ja lähimmäisen palveleminen. Kutsumus on kanttoreille syvä motivaation ja toisaalta myös työssä jaksamisen lähde. Kutsumukseen liittyy myös haasteiden ja kutsumuksen kyseenalaistamisen aikoja. Kutsumus on kanttoreille turva työn ajoittain raskaassakin arjessa, mutta juuri arki myös haastaa kutsumuksen. Kutsumusta tarkastellessa väistämättä esiin nousivat työhyvinvoinnin, työssä jaksamisen sekä työpaikan ilmapiirin kysymykset. Kirkon akateemisten jäsentutkimuksen 2018 mukaan työuupumus koskettaa lähes joka kolmatta kanttoria. Näin oli myös haastattelemieni kanttoreiden kohdalla. Työssä uuvuttavat tekijät nakersivat kutsumusta, kun taas työhyvinvointia edistävät seikat voi nähdä myös kutsumusta vahvistavina. Kutsumusta ja kutsumustietoisuutta vahvistamalla tuetaan kanttorin työmotivaatiota sekä työssä jaksamista. Esitänkin työni lopputulemana kutsumustietoisuuden lisäämisen ja kutsumusta tukevien tekijöiden merkitystä niin kirkkomusiikin koulutuksessa kuin myös seurakuntatyössä.
  • Rantalainen, Karoliina (2019)
    Tässä tutkielmassa selvitän aivotutkimusten hyödynnettävyyttä musiikkikasvatuksessa. Tutkimustehtävänäni on tarkastella musiikin vaikutuksia aivoissa tutkimuskirjallisuuteen perustuen ja selvittää miten musiikkikasvattaja voisi hyödyntää tätä tietoa työssään. Tarkasteluni on kriittinen ja sen lähtökohtana on musiikkikasvatuksen näkökulma. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Mitä musiikkikasvattajan tulisi tietää musiikillisesta aivotutkimuksesta? 2. Miten musiikillisen aivotutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää musiikkikasvatuksen alalla? Tutkimukseni on toteutettu systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Hyödynsin työssäni musiikki- ja taidekasvatusalojen sekä musiikkipsykologian ja neurotieteen tieteellisiä julkaisuja ja teoksia. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että musiikkikasvattajan on tärkeä tiedostaa miten musiikki vaikuttaa aivoihin. Esimerkiksi oppimisen prosessi neurofysiologisena ilmiönä on oleellista tietoa, jota työelämässä voi hyödyntää. Tulokset osoittavat myös, että kyky kriittiseen ajatteluun ja medialukutaito ovat olennaisia musiikkikasvattajan ammatillisuuden osa-alueita. Musiikkikasvattajat joutuvat usein perustelemaan oppiaineensa tärkeyttä muiden aineiden joukossa, jolloin on tärkeää osata nojautua tieteellisesti luotettaviin tutkimuksiin, jotta ammattikunnan uskottavuus ei kärsi.
  • Paasonen, Josefiina (2019)
    Tämä tutkielma käsittelee musiikkikasvatuksen terapeuttisia mahdollisuuksia peruskoulun musiikinopetuksen kontekstissa. Tutkin, mitä on terapeuttisuus, miten se voi ilmetä koulun musiikinopetuksessa, ja miten se mahdollisesti edistää lapsen ja nuoren psyykkistä hyvinvointia. Toteutin tutkimukseni systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jossa tutkimuskysymykseni olivat: 1. Millä tavoin terapeuttisuus voi ilmetä koulun musiikinopetuksen kontekstissa? 2. Miten terapeuttinen näkökulma musiikkikasvatukseen voi edistää nuoren psyykkistä hyvinvointia? Tutkimuksessani tarkastelen musiikkiterapian ja -kasvatuksen yhteneväisyyksiä. Pohdin, miten musiikkiterapian työtapoja voi hyödyntää musiikkikasvatuksessa, ja tekeekö se musiikinopetuksesta terapeuttista. Tutkimustuloksissa esittelen tutkimuskirjallisuuden pohjalta terapeuttisen opetuksen piirteitä, sekä musiikin merkitystä nuoren psyykkisen työskentelyn tukena. Tutkimukseni perusteella musiikilla on merkittäviä mahdollisuuksia edistää nuorten hyvinvointia, mutta koulun musiikinopetuksen puitteet ovat usein haasteelliset tämän toteutumiseen. On tärkeää lisätä opettajien tietoisuutta keinoista, joilla musiikinopetuksen terapeuttiset elementit voivat toteutua paremmin ja musiikinopetus voi entistä enemmän tukea lapsen ja nuoren kasvua, kehitystä ja psyykkistä hyvinvointia.
  • Koski-Laulaja, Jussi (2019)
    Kandidaatintutkielmassani tutkin taiteen tekemistä korkeakoulujen musiikkikasvatuksen koulutusohjelmissa ja minkä takia musiikkikasvatusta ylipäätään opetetaan korkeakoulutasolla. Tutkimustehtävänäni on selvittää, miten korkeakoulumusiikkikasvatuksessa tapahtuvaa taiteen tekemistä on tutkittu ja tutkimuskysymykseni ovat: 1) Miten tutkimuskirjallisuudessa on käsitelty korkeakoulumusiikkikasvatuksessa tapahtuvaa taiteen tekemistä? 2) Miten korkeakoulumusiikkikasvatus voi vaikuttaa opiskelijan taiteilijuuteen osana ammatti-identiteettiä? Olen valinnut tutkimusmenetelmäkseni systemaattisen kirjallisuuskatsauksen, jonka tavoitteena on kartoittaa, missä määrin ja mistä näkökulmista tutkittavaa aihetta on aikaisemmin tarkasteltu. Aineistonanalyysissäni käytän John Deweyn kasvatusfilosofian taidekäsitystä ja tarkastelen korkeakoulutaidekasvatusta ja taiteilija- ja ammatti-identiteetin rakentumista. Tutkimustulokseni osoittavat, että taiteilijuutta ei voi opettaa, mutta siihen voi kannustaa ja se on korkeakoulumusiikkikasvatuksen tärkeimpiä tehtäviä. Korkeakoulussa oman taiteilijaidentiteetin kasvuun vaikuttavat kaikki projektit, taiteelliset tuotokset ja eritoten sosiaalinen verkosto.
  • Syrjälä, Pauliina (2020)
    Taiteellinen tohtorintutkintoni ”Hytkypolkka ja hyppivä puuhevonen – Kansanmuusikko säveltävänä perinnesoittajana” koostuu viidestä taiteellisesta osiosta, kahdesta vertaisar¬vioidusta artikkelista ja yhteenvedosta. Tutkimusprojektin keskeiset teemat ovat olleet improvisoimalla säveltäminen ja perinteen tutkiminen soittamalla. Työn edetessä tästä te¬matiikasta nousi esiin tarve tarkastella kansanmuusikkouden olemusta yleisemmin, sillä tämän päivän suomalaiseen akateemiseen kansanmuusikkouteen liittyvistä ilmiöistä on kirjoitettu vasta vähän. Työssäni keskeisessä roolissa on Jooseppi Pohjolan kanteleeksi nimeämäni 1800-luvun lopulta peräisin oleva kantelemalli, jota soitetaan tikkua apuna käyttäen. Olen myös ke¬hittänyt kyseiselle soittimelle uusia soittotekniikoita ja käyttötapoja. Tohtoriprojektin viisi konserttia sisälsivät sävellyksiäni Jooseppi Pohjolan kanteleelle sekä kokeellista improvi¬saatiota ja sukelluksen soittimen perinteeseen. Ensimmäinen konsertti, soolosävellyksiä sisältänyt ”Lunkula – Sävellyksiä Jooseppi Pohjolan kanteleelle” (2013) oli tutkimuksen taiteellinen alkukartoitus ja lähtökohta. Toinen konserttini ”Hienohelma ja hyppivä puu¬hevonen - Rouheaa perinnemusiikkia kanteleilla” (2014) perustui arkistonauhoilta opet¬telemaani perinnemateriaaliin. ”Vaaralla – Kokeilevia kohtaamisia” eli kolmas konsertti (2016) painottui kokeelliseen improvisaatioon triokokoonpanolla. Konsertin tavoitteena oli etsiä soittimen kanssa uusia sointivärejä ja soittotekniikoita. Neljäs konsertti ”Pohjolan Pauhu – Sävellys kymmenelle Jooseppi Pohjolan kanteleelle” (2017) oli kymmenen soittajan esitettäväksi sävelletty teos, jossa hyödynsin kattavasti Jooseppi Pohjolan kanteleen käyttö¬mahdollisuuksia ja erilaisia sointiyhdistelmiä. Viidennessä ”Pohjolan äänet” -konsertissa (2018) keskityin taas soolosoittoon ja sävelsin kokonaisuuden, jossa hyödynsin koko tutki¬musprosessin aikana löytämiäni sointivärejä ja soittotekniikoita. Tutkielmani sisältää kaksi vertaisarvioitua artikkelia ja johdannon, joka toimii samalla koko työn yhteenvetona. Ensimmäisen artikkelin ”Kantelepelimannit Arvi, Aarne ja Alfred – Tikkusoittotradition soiva tyylintutkimus” (Etnomusikologian vuosikirja 2018) aiheena on tikkusoitto, joka on yksi suomalaisen kanteleperinteen laji. Artikkeli perustuu kolmen tikkusoittoperinnettä edustavan pelimannin henkilökohtaisten soittotyylien analysoin¬tiin. Haen myös vastausta siihen, miten muusikko tutkii perinnetyylejä soittamalla. Toinen artikkeli on ekspositiomuotoinen ”Lempeä nostattamassa – Kansanmuusikko improvi¬soivana säveltäjänä” (Ruukku 2020). Siinä tarkastelen improvisaatioon perustuvaa tapaa säveltää ja avaan työskentelyä, jota tekee itselleen säveltävä muusikko. Johdanto-osuus nivoo yhteen tutkinnon kokonaisuutta. Avaan siinä toteuttamani taiteellisen tutkimuksen taustaa ja menetelmiä, sekä konserttien ja tutkielman välistä suhdetta. Yksi tutkimukseni keskeisistä tavoitteista on ollut käyttämieni menetelmien sanallistami¬nen. Suomalaisten ammattikansanmuusikoiden taiteellisesta praktiikasta on kirjoitettu vasta niukasti, ja erityisen tärkeää on tuoda esiin musiikinalan hiljaista tietoa muusikoiden itsensä toimesta. Työskentelytapojeni ja menetelmieni avaaminen muille on kansanmusii¬kin tutkimuksen kannalta merkityksellistä. Kehittämäni menetelmät ovat muusikkoläh¬töisiä ja soittamisesta kumpuavia. Tärkein menetelmäni tikkusoiton perinnettä tutkiessa¬ni on ollut soittamalla havainnoiminen. Tämä perustuu siihen, että tarkasti kuuntelemalla ja arkistotallenteen mukana soittamalla on mahdollista selvittää, miten arkistonauhalla musisoiva pelimanni on toteuttanut soittamansa musiikin. Edellytyksenä tälle on tutkijan syvällinen perehtyneisyys tikkusoiton perinteeseen niin tiedollisesti kuin taidollisestikin. Käyttämäni säveltämisen menetelmän nimesin improsäveltämiseksi soittamalla. Se perustuu soitinlähtöisyyteen sekä improvisaatioon säveltämisen työkaluna. Ekspositiossa havain¬nollistan käytänteitäni kuvailemalla Lemmennosto-teokseni (2013) syntyprosessia. Suomalaisten ammattikansanmuusikoiden luovan työskentelyn muodot ovat moni¬naisia, ja yhtenä näistä nostan esiin itselleen säveltävänä muusikkona toimimisen. Kansanmuusikoilla työskentelyn monimuotoisuuteen vaikuttaa osaltaan kansanmusiik¬kipedagogisessa ajattelussa vahvan itsearvon omaava luovuus, jota kukin muusikkoper¬soona toteuttaa itselleen ominaisimmalla ja luontevimmalla tavalla. Työssäni totean, että erilaiset muusikkopersoonat ja yksilöllisyys ovat suomalaisen kansanmusiikkikentän vahvuus ja rikkaus. Säveltämistä ja improvisaatioon kannustamista matalalla kynnyksellä voisi hyödyntää musiikin opetuksessa laajemminkin, ja kansanmusiikin ammattilaisilla olisi näillä osa-alueilla paljon annettavaa.
  • Rinnekangas, Eleonoora (2020)
    This qualitative case study examines the challenges, that cinemas in Helsinki were facing in 2008 and 2018. More precisely, the study explores their challenges regarding film curation and programming, strategic management, and marketing and audience engagement. Through the examination of the selected years, the study aims to depict an image of the development of the cinema industry and the general issues it is dealing with, and to indicate the possible future challenges and opportunities the organizations have ahead. The study is relevant for the field of arts managers, because viewing past actions and developments critically, can be beneficial in foreseeing the challenges of the future. The philosophical foundation for the study is critical. The theoretical framework consists of the concepts of film art, strategic management and strategical film curation, marketing and audience development. Three cinemas in Helsinki are researched as cases. The primary data consists of five semi-structured interviews, and the secondary data consists of the websites of the organizations, information given by the researched parties and the annual statistics by The Finnish Film Foundation. The data is examined using the method of content analysis. The study bears the results, that the size of an organization does have an effect on the challenges the organizations are experiencing. All operators face challenges in keeping their venues relevant and interesting for the audiences. The common challenge in 2008 was the special limitation the technology set, and in 2018, one could see that the creation uniqueness is one of the key challenges: an organization must think sharpen its vision and the values it is portraying to the audience in order to stand out from other operators and make it easier for its customers to gain trust. The results of the study introduce challenges touching upon each of the mentioned areas of arts management, but also give offer fruitful starting point for more thorough study.
  • Pellinen, Riikka (2019)
    Laulaminen kodeissa ja kouluissa on vähentynyt viime vuosina. Ilmiö näkyy useiden musiikkialalla pitkään toimineiden pedagogien mukaan musiikkiharrastukseen hakeutuvien lasten selkeästi heikentyneenä laulutaitona. Useiden tutkimusten mukaan laulutaidottomuus ei ole perinnöllinen tai pysyvä ominaisuus, vaan osaavassa ohjauksessa laulutaitoa voidaan kehittää. Tämä tutkimus selvitti miten lisääntyneet puhtaasti laulamisen ongelmat näkyvät suomalaisten lapsikuorojen arjessa, ja millaisia ratkaisuja kuoronjohtajat ovat asiaan kehittäneet. Tutkimus on kaksiosainen: ensimmäinen osa toteutettiin sähköpostihaastatteluna, joka lähetettiin laajalle joukolle suomalaisia lapsikuoronjohtajia niin seurakunnissa, musiikkiopistoissa kuin yhdistyspohjaisesti toimivissa kuoroissa. Sähköpostihaastattelu kartoitti pääsykokeiden ja valmennuskuorotoiminnan yleisyyttä lapsikuoroissa sekä kuoronjohtajien kokemuksia lauluongelmaisten lasten ohjaamisesta. Tutkimuksen toisessa osassa perehdyttiin kolmen erilaisen valmennuskuoron toimintaan ja niiden erilaisiin vahvuuksiin syvähaastattelujen kautta. Sekä sähköpostihaastattelujen että syvähaastattelujen vastauksia peilattiin sekä keskenään että suhteessa tutkielma käytössä olevaan laulamaan oppimista käsittelevään tutkimustietoon. Vastanneista kuoroista 17,1% piti pääsykokeita; jonkilaista valmennuskuorotoimintaa järjesti 43,8% vastaajista. Sekä pääsykokeet että valmennuskuorotoiminta olivat harvinaisimpia seurakuntien lapsikuoroissa ja yleisimpiä yhdistyspohjaisissa kuoroissa. Tutkimuksen oletus kuoroissa aloittavien lasten heikentyneestä laulutaidosta sai tukea haastatteluun vastanneilta. Kaikki vastaajat kokivat myös että epäpuhtaasti laulavat lapset edistyivät päästyään mukaan kuorotoimintaan. Niissä kuoroissa joissa ei ollut valmennustoimintaa, edistyminen ja toimintaan sitoutuminen oli heikompaa. Nämä kuorot joutuivat useimmiten pitäytymään yksiäänisessä laulamisessa. Valmennuskuorotoiminta puolestaan vaikutti toimivan parhaiten silloin kun se oli kiinteässä yhteydessä pääkuoroon. Lauluongelmaisten ohjaamista koskevissa vastauksissa painottuivat etenkin kanttoreilla lähinnä laulutekniset asiat. Musiikkiopistojen sekä yhdistyspohjaisten kuorojen vastauksissa nousivat esiin myös musiikilliseen hahmottamiseen liittyvät kysymykset sekä laulujen sopiva vaikeustaso.
  • Sumelius-Lindblom, Eveliina (2020)
    Lisensiaatintyöni “Kaksi näkökulmaa ranskalaiseen modernismiin 1920-luvulla: käsiteanalyysista intertekstuaalisuuden lajeihin” koostuu kolmesta konsertista ja kahdesta vertaisarvioidusta tutkimusartikkelista. Kokonaisuus jakaantuu kahdeksi toisiinsa liittyväksi aihealueeksi, joista ensimmäisen ”Uusi (epä)järjestys: ranskalainen modernismi esteettisenä vedenjakajana” tavoitteena oli luoda kehys koko projektille tarkastelemalla muutostekijöitä ranskalaismodernistisen estetiikan taustalla, rinnastamalla eurooppalaisen modernismin pääkoulukuntien (Pariisin ja Wienin) musiikillista estetiikkaa toisiinsa ja analysoimalla ranskalaisen modernismin kannalta keskeisimpiä käsitteitä. Toisen aihealueen ”Les Six, ranskalainen neoklassismi ja intertekstuaalisuuden lajit” tavoitteena oli perehtyä syvällisemmin ranskalaisen neoklassismin erityiskysymyksiin, kuten intertekstuaalisuuden lajeihin ja pianistin tapaan havainnoida intertekstuaalisuutta. Tutkimusaineistoni koostui nuottilähteiden lisäksi käsitehistorian, kulttuurihistorian, musiikintutkimuksen, fenomenologisen filosofian ja (teoreettisen) kirjallisuustieteen lähteistä. Olen myös itse tuottanut uuden tyyppistä tutkimusaineistoa yhdistämällä toisiinsa tutkimustekstiä ja videomateriaalia omista esityksistäni. Tutkimusmenetelmistä tärkein on ollut pianistin analyysi, soittamisen kautta havainnoiminen; tämän lisäksi olen molemmissa artikkeleissani harjoittanut käsiteanalyysia ja toisessa artikkelissa fenomenologista päättelyä, joka perustui Maurice Merleau-Pontyn fenomenologian peruskäsitteistön soveltamiseen pianonsoitossa tapahtuviin havaintokokemuksiin. Tärkeimmät tutkimustulokset musiikin esittäjän kannalta painottuvat kolmeen pääkohtaan: 1) ranskalaisen modernismin tärkein ilmenemismuoto on ranskalainen neoklassismi, jota edustavat Les Six -ryhmä, Erik Satie ja Igor Stravinsky; 2) neoklassismin tärkein ilmenemismuoto on intertekstuaalisuus, ja ranskalaisessa neoklassismissa viitataan enimmäkseen kaanoniin ulkopuolisiin musiikillisiin tyyleihin, kuten populaarimusiikkiin ja eieurooppalaisiin etnisiin tyyleihin; 3) pianisti kokee musiikissa olevat intertekstuaaliset suhteet kehollisina kokemusverkostona, ei lähtökohtaisesti nuottitekstistä perinteisin musiikkianalyysin menetelmin nousevana informaationa.

View more