Theses

 

HELDA contains all theses whose authors have given permission for online publication in PDF format with Open Access. Academy of Fine Arts theses are in HELDA since 2015. Sibelius Academy theses are so far stored elsewhere. Doctoral theses of Theatre Academy can be found in the Acta Scenica publication serie.

Collections

Recent Submissions

  • Gustafsson, Tatu (2015)
  • Niiniketo, Viivi (2015)
    Kirjallisen opinnäytteen "Minä rajattuna ja avattuna" keskeinen kysymys on: "Mitä minuna oleminen on, kun esiinnyn?" Aihe avaa laajan pohdinnan olemisesta, minuudesta sekä esiintyjyydestä. Pyrkimys on avata niiden merkityksiä ja laajentaa ymmärrystä minuna ja esiintyjänä olemisesta. Kirjallisen työn rakenteessa hyödynnetään rajaamista ja avaamista, jotta kirjallinen työ, teokset, yksilö ja maailma hahmottuvat ja jäsentyvät. Rajaamisen taustalla on ajatus, että kaikki olemassa oleva luo yhden suuren kokonaisuuden, josta voi rajata pienempiä yksityiskohtia. Nämä rajat avaavat sisällensä aina uuden maailman, jota voi puolestaan tarkastella omana kokonaisuutenaan. Kaikki nämä eri kokonaisuudet ovat suhteessa toisiinsa muodostaen monimuotoisia ja eläviä verkostoja. Rajat avaavat mahdollisuuksia. Ensin rajataan "minä" maailmasta kääntäen huomio yksilön "sisäiseen maailmaan". Tässä omassa sisäisyydessä tarkastellaan kehomieltä ja tietoisuutta Timo Klemolan näkemysten pohjalta. Ontologisia kysymyksiä pohditaan Kirsi Monnin Heideggerin tulkinnan kautta. Ihminen on omaa olemistaan aina omasta situaatiostaan käsin. Hän on myös osallinen maailman olemisessa. Tietoisuus omasta sisäisyydestään avaa ymmärryksen maailmasta. Ymmärryksen kautta hän voi kommunikoida. Kommunikaatio puolestaan on osa esitystä. Esitysteorian pohjalta pohditaan sitä, miten "minä" on eri rooleissa. Lisäksi rajataan kaksi teosmaailmaa - teokset Titled - Tittelöity ja Human Resources, joiden rajoja kuvaillaan niiden sisäpuolelta esiintyjän näkökulmasta. Teoksien lähtökohdat ovat hyvin vastakohtaiset. Titled – Tittelöity rakentuu minimalistiseksi ja vähäeleiseksi, mutta tarkkaan liikemuotoon rajatuksi teokseksi. Siinä esiinnytään "minuna". Teoksessa Human Resources puolestaan esiinnytään mieshahmoina paradoksaalisten improvisaatiotehtävien maastossa. Rajattu "minä" sisäisyytensä kanssa asetetaan kahden rajatun teosmaailman sisään. Sieltä käsin pohditaan, miten teosten rajat ovat muodostuneet koreografien ja esiintyjien välisten dialogien kautta. Suureksi pohdinnan aiheeksi nousee ohjattu "vain oleminen". Sitä problematisoidaan, sillä olemme olemistamme koko ajan. Ehdotus on, että olemisen sijaan puhuttaisiin olemisen tavasta ja hyväksytään se jatkuvana muutoksena. Se ei ole koskaan ratkaistua ja se paljastaa jatkuvasti itsensä. Oman olemisen ihmettelyn myötä herää kysymys esiintyjän läsnäolosta, onnistumisesta ja epäonnistumisesta sekä esiintyjän koulutuksesta. Pohdinta jatkuu asettamalla olemisen ja esittämisen rinnakkain ja kysymällä onko olemassa "aitoa minää"? Olemme jatkuvasti eri rooleissa ja kaikki nämä roolit ovat osa meidän "minua". Ei ole vain yhtä "minua", vaan olemme "minä" monella tapaa. Työssä kirjoitetaan myös itsensä etäännyttämisestä, eli tietoisuuden siirtämisestä egosta kehoon. Teoksen sisältä avataan esiintyjän suhteita myös katsojiin ja siihen dialogiin, mitä käydään teoksen sisältä ulos ja ulkoa sisään. Katsoja ei vain katso vaan hän myös vastaa. Lopuksi tarkastellaan vielä sitä, miten rajaamalla asioita maailmasta voidaan taiteen avulla avata uusia maailmoja ihmeteltäväksi.
  • Mikkola-Ylitolva, Saara (2015)
    Tässä opinnäytetyössä tarkastelen eri ikäisten ja eri aikakausilla eläneiden kansantanssinopettajien opettamiseen ja toisen ihmisen kohtaamiseen liittyviä kokemuksia huomioiden kansantanssille tyypillinen ympäristö ja sen vaikutus. Lähestyn aihetta kansantanssinopettajien kertomien kokemusten avulla. Kansantanssiopettajien opetustyöhön liittyvät kokemukset, jotka ovat näyttäytyneet heille henkilökohtaisella ja ammatillisella tasolla merkityksellisinä, johdattavat tutkimuksen kulkua. Kansantanssi vaatii historiallisen ja kulttuurisen yhteyden käsittämisen, ja siten nostan mukaan myös suomalaisessa kansantanssissa 1900-luvun alussa merkittävästi vaikuttaneen Anni Collanin (1876–1962) ajatuksia täydentämään tutkimuksen kokonaiskuvaa. Työn voimallisena liikkeellepanijana on toiminut henkilökohtainen tarve laajentaa omaa ymmärrystä ihmisestä, opettamisesta ja kansantanssista ja niitä sitovasta kontekstista. Katson, että taideopettajana olen sitoutunut taiteeseen ja kasvattajana kytkeytynyt yhdistämään työhöni sekä maailmankatsomukseni että elämänkokemukseni ja niiden tuoman ymmärryksen. Uskon opettajuuden kasvun kaaren olevan jatkuva ja kerroksittain kypsyvä kuten ihmisyys ja taiteilijuus. Uskon omien kokemusten reflektoinnin kautta olevan mahdollista saavuttaa tarkempi tietoisuus itsestä ja ympäristöstä. Uskon myös kohtaamiseen ja dialogiin, joiden avulla voimme yhdessä tulkita ja muuttaa ympäröivää todellisuuttamme. Ajatteluani ohjaa fenomenologinen tutkimusote, jossa tutkimuksen kohteena on yksilön kokemuksellinen suhde maailmaan, jossa hän elää. Tutkimustyö käynnistyi syksyllä 2014, jolloin kutsuin alalla aktiivisesti toimivia kansantanssinopettajia jakamaan kokemuksiaan. Kesään 2015 mennessä ilmoittautuneita opettajia oli neljä, joista kolme vastasi kirjallisesti puolistrukturoituun kyselyyn. Kirjallisen vastaamisen jälkeen opettajat tarkensivat kokemuksiaan suullisesti teemahaastattelussa, minkä lisäksi yksi opettaja vastasi suullisesti kyselyyn. Tutkimuksen aineisto muodostuu kolmesta osasta: kirjallisista kyselyvastauksista, työn pääaineistoksi muotoutuneista suullisista haastatteluista, sekä Collanin arkistomateriaalista, jota pyrin lähestymään pitäen silmällä hänen yksilöllistä ja henkilökohtaista kokemusmaailmaansa. Tutkimukseen osallistuneet kansantanssinopettajat nostivat esiin positiivisia työhön liittyviä kokemuksia. Kaikkiin kokemuksiin liittyi toisen ihmisen kohtaaminen ja vuorovaikutuksen merkityksellisyys; yhteistyön ja dialogin kautta saavutettiin onnistumisen kokemus. Kertomuksiin liittyi lisäksi laajasti pohdintaa omasta ammatti-identiteetin muotoutumisesta, ammattiin liittyvistä yksilön henkilökohtaisista epävarmuustekijöistä ja ympäristön aiheuttamista ulkoisista haasteista. Esille nousi, että ulkoiset työtä rajaavat tekijät tai ulkoapäin työhön kohdistuvat paineet vaikuttavat työn sisältöön siten, että omaa taiteellista ja pedagogista näkemystä arkaillaan hyödyntää. Turhautumisen tunteet näyttivät ensisijaisesti liittyvän laajoihin, hitaasti muuttuviin ja muutettavissa oleviin näkemyksiin ja toimintatapoihin työympäristön ja yhteiskunnan tasolla. Tähän työhön yhdistyi oman ymmärryksen aukeamisen lisäksi toive antaa ääni kansantanssinopettajien hiljaiselle tiedolle, sille sanattomalle ja osin tiedostamattomalle tietotaidolle, jonka he omaavat. Yllättäen tutkimus toi esiin, että ammattikentällä on aihealueita, joita ympäröi hiljaisuus. Yhtenä tällaisena aihealueena näyttäytyy kansantanssin ja taiteen välinen suhde. Hiljaisuuteen ja hiljaiseen tietoon liittyvä salaperäisyys näyttää kietovan ja kiehtovan kansantanssinopetukseen liittyviä monimuotoisia aspekteja.
  • Laukkanen, Pauliina (2015)
    Ihmisiä – kokemuksellisuuden näkyminen esityksen lähtökohtana on taiteellis-pedagogisen opinnäytetyöni kirjallinen osio kokemuksellisuuden havainnoimisesta esityksen valmistusprosessissa. Kokemuksellisuuden näkymistä tarkasteleva Ihmisiä oli esitys kuudelle 23-77 –vuotiaalle esiintyjälle. Osa esiintyjistä oli esittävän taiteen ammattilaisia, osa harrastajia. Esitys pohjautui tanssiin, mutta mukana oli myös muun muassa äänenkäyttöä, tekstiä ja visuaalisuutta. Esityksen valmistusprosessissa työryhmä keskittyi havainnoimaan työskentelyn aikana tapahtuvia kokemuksia ja tunteita. Työmetodeina käytettiin improvisaatiota, valmista liikemateriaalia, kokemuksellisuutta eli huomion keskittämistä omiin kokemuksiin, aistihavaintoja, keskustelua ja reflektiokirjoittamista. Myös esityksen ympäristönomaisuus eli yleisön ja esiintyjien sijaitseminen esitystilassa lähellä toisiaan, vailla selkeää katsomorajaa, vaikutti merkittävästi esityksen valmistamiseen ja mukanaolijoiden kokemukseen. Työn kirjallinen osuus tarkastelee sitä, millaista on työskennellä taiteellis-pedagogisessa prosessissa kokemuksellisuusnäkökulman kautta, millaisia kokemuksia siitä syntyy ja miten kokemuksellisuusnäkökulma vaikuttaa ohjaaja-opettajan työhön. Käyttämäni kirjallisuus perustuu lähteisiin, jotka käsittelevät erityisesti tunteiden ilmenemistä, ihmistä holistisena kokonaisuutena sekä luovan työskentelyn terapeuttisia näkökulmia.Ihmisiä -esityksen valmistusprosessissa oli tärkeää luottamuksellinen ilmapiiri, jokaisen osallistujan arvostaminen, vapaus, itseohjautuvuus, arvostelun puute ja prosessikeskeisyys. Kokemuksellisuuteen keskittyminen tuotti syvältä sisältäpäin kumpuavaa, itseohjautuvaa työskentelyä, jonka kautta tanssi ja muu ilmaisu löysi muotonsa luonnollisesti. Esitys sai mahdollisuuden muotoutua omalla rytmillään, kun työryhmäläiset pystyivät antamaan tunteilleen tilaa ja kestämään myös epävarmuuden hetkiä. Havaintojeni mukaan oman luovuuden tutkiminen ja löytäminen vaikutti osallistujiin kokonaisvaltaisesti ja lisäsi monen kohdalla itsetuntemusta, itseluottamusta ja riskinottokykyä. Työskentely laittoi esiintyjät kohtaamaan itsensä ja omat tunteensa osana taiteellista prosessia, ja joillekin sillä oli myös terapeuttisia vaikutuksia.Oma ohjaajuuteni kiinnittyi dialogiseen pedagogiikkaan, jonka ydintä on dialogi eli yhteinen toisia kunnioittava vuorovaikutus ja salliva asennoituminen. Kokemuksellisuuteen keskittyminen vaati minulta ohjaaja-opettajana ennen kaikkea tiedostamista. Oli tärkeää, että ohjaajana tiedostin oman vastuuni turvallisen työskentelyilmapiirin luomisessa ja osallistujien turvallisuudentunteen mahdollistamisessa. Hyväksyntä, leikillisyys, vuorovaikutus, aito kontakti omiin kokemuksiin ja kokemuksien tietoisiksi tuominen olivat tärkeitä työkaluja tämän päämäärän tavoittelussa. Kokemusten sanallistaminen keskustelujen ja kirjoittamisen kautta edisti sekä turvallisuudentunnetta työryhmässä että taiteellisen prosessin etenemistä. Kokemuksellisuuteen keskittyminen voi tuoda esiin pelkoja. Pelon kohtaaminen ja hyväksyminen voi vapauttaa sekä ohjaajaa että esiintyjää löytämään itsevarmuutta, rentoutta ja uusia ratkaisumalleja. Ohjaaja voi vahvistaa omaa pelonsietokykyään ennakkovalmistelulla ja taustatyöllä, jotka tuovat varmuutta kestää tuntematonta. Luottaminen prosessiin ja intuitio voivat kantaa työskentelyä yllättävän pitkälle. Taiteelliset sisällöt saavat tilaa tulla esiin, kun ohjaajalla on rentoutta ja luottamusta. Tätä edesauttavat maltti, prosessin tarkkaileminen, tarpeen mukaan sivussa pysyminen ja tilan antaminen toisille sekä armollisuus itseä ja muita kohtaan.
  • Rajala, Hanna-Kaisa (2015)
    Opinnäytetyössäni tarkastelen vamman fyysisen loukkaantumisen kokeneiden tanssija-tanssinopettajien vammautumiskokemuksen tajunnallisuutta ja merkityksenantoa vamman aiheuttamassa muutostilanteessa. Haastattelulla kerätyn aineiston kautta havainnoin loukkaantumisen seurauksena tapahtunutta muutosta ja uusien merkityssuhteiden syntymistä. Aineiston keräsin teemahaastattelemalla kolmea nykytanssin parissa toimivaa tanssija-tanssinopettajaa, jotka olivat työssään kokeneet leikkaushoitoa ja kuntoutusta vaativan loukkaantumisen tai rasitusvamman ja jatkaneet vamman jälkeen ammatissaan toimimista. Haastattelut ja aineiston litteroinnin suoritin kevättalvella 2015. Aineiston analyysin tein muodostamalla teemaluokkia, jotka muodostivat tutkimukseni tutkimustulososion rungon. Tutkittaviin teemoihin ja niiden muotoutumiseen ovat vaikuttaneet oma subjektiivinen näkemykseni ja oman vammautumiseni kautta saamani kokemukset tutkittavasta aiheesta. Tutkimuksen taustateoriana hyödynnettiin Lauri Rauhalan holistista ihmiskäsitystä. Tutkimusprosessin aikana tekemäni havainnot osoittavat, että vammaprosessin läpikäymisellä on tajunnallisia merkityssuhteita laajentava ja uusintava vaikutus. Oman toiminnan taustalla vaikuttavien voimien ja ajattelutapojen tiedostamisen ja kyseenalaistamisen prosessin kautta tapahtuu uudistuminen, jonka kautta oman toiminnan kehittäminen ja perspektiivin muutos mahdollistuu. Vamman läpikäynyt tanssija-tanssinopettaja kyseenalaistaa voimakkaasti keholliset ja toimintatapoihin vaikuttavat ideaalit, joihin objektikehoisuuteen perustuva tanssityöskentely ohjaa. Haastateltavat muodostavat kriittisen suhtautumisen terveyden menettämisen uhalla tapahtuvaan tanssityöskentelyyn ja mallioppiseen perustuvaan opettajuuteen. Vamman läpikäyneellä tanssin ammattilaisella vamman jälkeisessä toiminnassa korostuu oman kehon kuuntelu sekä arvostus ja vastuu itsestä. Vamman hyväksyminen osaksi omaa kehollisuutta edesauttaa tulevaisuuden visioiden hahmottumisessa; sosiaalisen vastuun ja arvojen kirkastuminen selkeyttää millaiseen työhön halutaan vamman jälkeen palata ja millä tavalla tanssijan ja tanssinopettajan työtä halutaan tulevaisuudessa tehdä oman kehon lähtökohdista käsin ja toisten kehoja kunnioittaen.
  • Valo, Annukka (2015)
    Tämä on taiteellis-pedagoginen opinnäytetyö, joka avaa ja purkaa Persona non grata- teatteriesitykseen johtaneen prosessin aikana nousseita ilmiöitä ja merkityksiä. Opinnäytetyöni taiteellinen osio oli ryhmälähtöisesti työstetty esitys Persona non grata Hämeenlinnan vankilassa, joka toteutettiin aikavälillä tammikuu- maaliskuu 2014. Työryhmään kuului sekä vankeja että Hämeenlinnan vankilan henkilökuntaa. Esityksen ensi-ilta oli maaliskuussa 2015 vankiosastolla. Vastaavanlaista ryhmälähtöistä esitysproduktiota, jonka työryhmässä on sekä vankeja että henkilökuntaa, ei ole aikaisemmin Suomessa toteutettu. Tällaisen uuden kokeilun tuominen vankilaan ja edelleen pohdinnan alle kirjallisessa opinnäytetyössä oli yhtenä työskentelyni lähtökohtana. Tämän opinnäytetyön lähtökohtana oli kiinnostukseni tutkia dialogisuuden tapahtumaa ja tekijyyden jakaantumista henkilökunnan, vankien ja ohjaajan välillä ryhmälähtöisessä prosessissa vankilassa. Opinnäytetyön kirjallisessa osiossa tarkastelen Persona non grata projektista nousseita keskeisiä ilmiötä ja merkityksiä ja pyrin yhdistelemään niitä laajempiin yhteyksiin. Puran prosessia muun muassa työryhmän tekijyyden jakaantumisen ja dialogisuuden sekä ammatillisen kasvuni ja kehitysalueideni kannalta. Peilaan kokemuksiani ja ajatuksiani dialogisuudesta kirjoitettuun teoriaan, kuten pedagogi ja dialogisen kasvatuksen edistäjä Paolo Freiren (1921-1997) dialogiseen kasvatusteoriaan sekä dialogifilosofi Martin Buberin (1878-1965) dialogiseen filosofiaan. Käyn keskustelua myös filosofi, historioitsija ja aktivisti Michael Foucaultin (1926-1984) kanssa. Lähdemateriaalina on myös työpäiväkirjani, jota pidin koko prosessin ajan. Aineistona on haastatteluja, jotka toteutin kaikille Persona non grata-työryhmän jäsenille sekä Hämeenlinnan vankilan johtajalle Samuli Laulumaalle. Tämän kirjallisen työn tavoitteena on Persona non grata- projektia avaamalla eritellä ja tuoda esille, kuinka taiteellista toimintaa voi toteuttaa vankilakontekstissa siten, että työskentelyssä yhdistyy sekä taiteellinen että pedagoginen työskentelykulma. Kirjallinen pohtii myös kysymyksiä siitä, mikä on taiteen paikka vankilassa? Kuinka taide asettuu hierarkiseen laitokseen? Voivatko työskentelyn eri osapuolet olla tasa-arvoisina havainnoitsijoina, keskustelijoina ja tekijöinä ryhmälähtöisessä teatteriprosessissa? Mitä tämä tarkoittaa filosofian, teorian ja käytännön tasolla? Mitä laajempia ja kauaskantoisempia merkityksiä tällaisella projektilla voi olla vankilaympäristössä?
  • Ryti, Hanna (2015)
    Opinnäytetyö sisältää taiteellisen ja kirjallisen osion. Taiteellinen osio on nimeltään Tyrmä ja se sai ensi-iltansa 19.8.2015 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tilassa Studio 4. Kirjallinen osio on nimeltään "Kun materiaalina on Toinen" ja se tarkastelee taiteellisen työn prosessia ohjaajan näkökulmasta dialogisuuden kontekstissa. Peilaan kokemustani ohjaajana ja aihelähtöisen devisingprosessissa luodun esityksen esitysdramaturgina dialogisuusfilosofian keskeisiin teemoihin, esimerkiksi Paulo Freiren ajatuksiin (vallankumous)johtajasta ja johtajuudesta, Emmanuel Levinasin ajatuksiin Toisesta ja Minä-subjektista sekä mm. Jean-Paul Sartren ajatuksiin Toiselle-olemisesta ja Simone de Beauvoirin ajatukseen yhteisestä nautinnosta. Etsin työssäni väylää aitoon kohtaamiseen esiintyjän/näyttelijän kanssa. Pohdin dialogisuuden mahdollisuuksia ohjaajantyössä, koska koen, että kohtaamiseen asettuminen on ollut itselleni hankalaa ja että varsinkin haasteiden edessä alan helposti ohjata päämäärä edellä, en tilannetta kuunnellen. Kuvailen harjoitusprosessin synnyttämiä tuntemuksiani ja yritystäni antautua dialogiin esiintyjän kanssa. Reflektoin työntilanteessa esiin nousseita ajatuksiani suhteessa valittuun toimintatapaan ja päämäärääni olla mahdollisimman kuunteleva ja tilaa antava ohjaaja. Kuvaan harjoitusprosessin eri vaiheita ja käytänteitä sekä esiintyjän "kokemusasiantuntijuuteen" liittyvää vaatimusta vapaudesta omaan materiaaliin suhteessa ohjaajantaiteeseen ja asemaan ryhmässä. Käsittelen ohjaajuuteen liittyviä käytänteitä suhteessa valtaan, auktoriteettiasemaan ja tottumukseen. Pohdin, mikä omista ohjaajantyön käytänteistäni liittyy todella hyväksi havaittuihin tapoihin kohdata ryhmä ja tehdä taidetta ja mikä osa taas on olemassa vain oman pienuuteni peittämiseksi ja asemani pönkittämiseksi. Näen ohjaajan tehtävän mahdollistajan, tukija, aukipuhujan, katsojan ja kommentoijan tehtävänä ja mietin työssäni ohjaajan tehtävän laatua suhteessa työryhmän kokoon, luottamukseen, työilmapiiriin ja yhteiseen huumoriin. Kirjoitan auki hyvän ohjaustavan prosessikohtaisuutta, sitä, että jokaisessa prosessissa ohjaajan tehtävä on vähän erilainen. Toisissa harjoitustilanteissa riittää muutama kommentti, toisissa prosesseissa näyttelijä tarvitsee taluttajaa. Toisissa prosesseissa ohjaajalla on enemmän vastuuta ja valtaa, joissain työryhmissä demokraattinen toiminta, tilan antaminen ja ryhmän kuunteleminen on mahdollista. Dialogisuus ei onnistu ohjaajalta yksin, dialogi vaatii kaksi osapuolta, joten ohjaajan tehtävä on aina suhteessa ryhmään ja prosessiin.
  • Theurich, Ilka (2015)
    This scientific work concentrates on the question: How do relations between elements have to be set up so that a poetic encounter in public urban space can emerge? This thesis is based on two practical research projects Kallio my Kallio at the Theatre Academy Helsinki (held between 15th March and 15th May 2011) and The City of Dream and Futureii at Space MASS in Seoul (held between 1st September and 27th November 2011). Two answer the research question I examined also the following questions in this text: how does the recipient encounter performance art in public urban space and vice versa? How do people encounter poetic moments? When does such a moment start, when does it end? What is a poetic moment? Does one have to be prepared for such a moment in order to be able to see it? My first approach in this thesis is that of perception. For me perception as a ground and starting basis of all cognition finds its true supreme discipline in artistic research. My second approach is intervention as it is discussed under the term action in chapter two. I have defined this free space that is to be designed as a space of poetic encounter in chapter three. For this, I use a social-poetical performance practice as a design tool, which I would like to introduce here as a contribution to the discussion on the way to a possible open city. This thesis investigates visual prerequisites, eephemeral phenomena that enable a poetic encounter in public space to emerge and to be reflected in the mode of playing. I have tried to figure out that through serious play an energetic space will be constituted in the streets of a district and that bymeans of this energetic space, the passers-by will get one more possibility to read the action. Based on my personal belief that each human being is insular and cannot get out of that insularity, but that there are strog moments when somewhere finds an intersection with someone else, when an idea of something enters the space, poetic encounter is possible in any situation and for anyone. You do not have to be prepared for such a moment, to encounter.