Theses

 

HELDA contains all theses whose authors have given permission for online publication in PDF format with Open Access. Academy of Fine Arts theses are in HELDA since 2015. Doctoral theses of Theatre Academy can be found in the Acta Scenica publication serie.

Collections in this community

Recent Submissions

  • Sihvo, Nuppu (2020)
    Tässä tutkimuksessa tarkastelin oppilaan hyvän musiikkisuhteen kehittymistä ja musiikinopettajan merkitystä tämän prosessin tukemisessa. Halusin selvittää, miten musiikinopettajan ominaisuudet ja hänen tekemänsä pedagogiset valinnat ovat yhteydessä oppilaan musiikkisuhteen kehittymiseen. Käytin teoreettisena viitekehyksenä oppilaslähtöisyyttä, koska sen kautta oli mahdollista painottaa yksilöllisyyttä ja prosessinomaisuutta, jotka ovat musiikkisuhteelle ominaisia. Musiikkisuhde on moniulotteinen käsite, jonka määrittelyssä tarkastelin myös sen lähikäsitteitä, kuten musiikkiminä ja musiikillinen minäkuva. Käsitteiden merkityserot eivät ole suuria, ja ne ovat osittain päällekkäisiä. Toteutin tutkimukseni systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, ja tutkimuskysymykseni oli: Millä tavoin musiikinopettaja voi tukea oppilaan hyvän musiikkisuhteen kehittymistä oppilaslähtöisyyden näkökulmasta? Tutkimuksessani selvisi, että opettajan pedagogisilla valinnoilla, ominaisuuksilla ja arvioinnilla on suora yhteys oppilaan musiikkisuhteen kehittymiseen. Hyvää musiikkisuhdetta tukiessaan opettajan on hyvä olla empaattinen ja aito, ja välittää vilpittömästi oppilaistaan. Hyvillä musiikillisilla kokemuksilla, esimerkiksi onnistumisen kokemuksilla, on oppilaan hyvän musiikkisuhteen rakentumisessa merkittävä asema. Turvallinen ilmapiiri ja opettajan valmius tehdä valintoja oppilaan yksilöllisestä hyödystä käsin antavat pohjan hyvän musiikkisuhteen kehittymiselle. Myös arvioinnilla on merkitystä hyvän musiikkisuhteen syntymisessä, koska arviointi vaikuttaa mm. ilmapiiriin, motivaatioon ja oppilaan kuvaan itsestä. Tutkimukseni on musiikkikasvatuksen kentälle tärkeä, sillä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014) asettaa musiikinopetukselle tavoitteen tukea oppilaan musiikkisuhdetta. Tutkimusta musiikkisuhteesta on kuitenkin vähän. Musiikkisuhteen tutkiminen erilaisista näkökulmista peruskouluympäristössä on siten jatkossakin perusteltua.
  • Virkkunen, Axel (2020)
    Tarkastelen tutkielmassani bändiohjaajien käsityksiä ohjaajan rooleista ja informaaleista oppimistilanteista oppilaitoksissa. Toteutin tutkielman laadullisena tapaustutkimuksena, johon keräsin aineiston teemahaastatteluilla. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1. Minkälaisia käsityksiä haastateltavilla bändiohjaajilla on ohjaajan rooleista ja informaaleista oppimistilanteista oppilaitoskontekstissa? 2. Miten bändiohjaajan toiminta roolissaan on yhteydessä oppimisen informaaliin tai formaaliin luonteeseen? Haastattelemani kolme bändiohjaajaa ohjaavat musiikillisesti harrastuneista nuorista koostuvia bändejä työkseen pääkaupunkiseudulla. Kaikki haastateltavat ovat alalle kouluttautuneita, ja heillä on useamman vuoden kokemus ohjauksesta. Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen muodostavat kirjallisuudessa esiintyvät kuvaukset ja määritelmät informaalista ja formaalista oppimisesta, praksiaalisesta ja esteettisestä musiikkikasvatuksesta, populaarimusiikin pedagogiikasta sekä ohjaajan rooleista. Bändiohjauksessa käsiteltävä populaarimusiikki on institutionalisoitunut ja sen opetuksessa on käytetty länsimaiselle taidemusiikille tyypillisiä opetuskeinoja, mikä herätti etenkin 1990–2000-luvuilla laajalti keskustelua populaarimusiikin pedagogiikan luonteesta. Haastatteluista käy ilmi, että bändiohjaajilla on useita rooleja, joita he käyttävät osana ohjaustaan tilanteen mukaan vaihdellen. Rooleihin vaikuttavat ennen kaikkea ohjattavat oppijat. Ohjaajan toiminnalla on myös yhteys oppimisen informaaliin tai formaaliin luonteeseen. Ohjaajan valitsemien menetelmien ja tehtävänantojen avulla voidaan mallintaa oppilaitoksen ulkopuolella tapahtuvaa musiikinoppimista, mutta koulussa tapahtuva oppiminen sisältää kuitenkin aina myös formaaleja piirteitä. Informaalia oppimista muistuttavaa oppimista ilmenee esimerkiksi kun ohjaaja antaa oppijoiden itse valita heidän työskentelytapojaan. Tutkielmani tulosten mukaan bändiohjaajien roolit muuttuvat alituisesti opetustilanteen vuorovaikutuksessa, ja ohjaus sisältää usein sekä informaaleja että formaaleja piirteitä.
  • Roschier, Linda (2020)
  • Sandell, Susanna (2020)
    Fokus för denna avhandling är interkulturell körsång och dess betydelse för kördeltagare. Syftet med studien är att kartlägga vilken funktion interkulturell körsång fyller som mötesplats mellan kulturer och som en meningsfull aktivitet som främjar ett gott liv för såväl invandrare som finländare. Frågeställningarna för undersökningen är (1) vad kören betyder för kördeltagarna och (2) vilka utmaningar och möjligheter kulturell mångfald innebär i ett körsammanhang. Min teoretiska referensram utgår från att Finland är ett mångkulturellt samhälle, att interkulturell pedagogik behöver genomsyra all pedagogisk verksamhet och att körsång av olika orsaker kan utgöra en betydelsefull aktivitet (bland annat genom att främja välmående, social gemenskap och interkulturell kommunikation). Den empiriska delen av studien har genomförts som en kvalitativ intervjustudie, och bygger på fyra fokusgruppintervjuer med sångare från fyra olika körer. Därutöver har fyra körledare intervjuats genom enskilda intervjuer för att ge ett bredare perspektiv på ämnet. Studiens resultat visar att körsången upplevs som mycket viktig och betydelsefull av deltagarna. Kören kan utgöra en viktig social gemenskap där deltagarna känner sig välkomna, sedda, accepterade och förstådda. Den kulturella diversiteten i kören medför såväl språkliga som musikaliska utmaningar, men berikar samtidigt körsången på flera sätt. Utgående från denna studie verkar körsång vara en god plattform för att skapa lyckade möten över kulturgränser där acceptans och respekt råder.
  • Behn-Eschenburg, Andreas (2020)
  • Marno, Hanna (2020)
  • Valkeavuolle, Maria (2020)
  • Nyholm, Samu (2020)
  • Jaakkola, Inkeri (2020)
    This study deals with Paavo Heininen’s opera Silkkirumpu (The Damask Drum) op. 45 (1983) and examines the narrative aspects of its text-music relationships. The research combines approaches of music analysis and literary theory. The central methods for the music analysis are Robert Morris’s reductive method for showing contour similarity between musical entities, Peter Stacey’s suggestions for observing the relations between text and music as well as Stacey’s view of text fragmentation in contemporary vocal music. The discussion of musical narrative follows the principles introduced by such scholars as Byron Almén and Robert Hatten. The literary narrative is described using concepts developed by Shlomith Rimmon-Kenan. Silkkirumpu is interpreted primarily in the context of Western art music. The opera’s text-music relationships are interpreted from four analytical perspectives, with emphasis on the narrative processes and their compositional strategies and descriptions of the work-specific and intertextual references. An analytical model of vocal style, in which the vocal part is observed as a combination of its components, is developed for the purpose of this study. The characters’ musical portrayals are expressed through their vocal styles which transform as the drama proceeds. The analysis focuses on the soloists’ parts, but the orchestra’s narrative role is also examined. Silkkirumpu’s text and music work together in the organization of form and in the symbolism of the work in which associations are evoked by recurring musical shapes and textures. However, the opera’s overall trajectory also includes ironic and tragic layers, which are based on conflicts or incongruities between text and music. Intermediality permeates the opera’s semantic and structural layers: in the processes of text fragmentation language and music converge in places, adapting features from one another’s sign systems. The frequent textural interruptions in Silkkirumpu’s music, in turn, are analogous to cinematic montage and flashback. This study is the first to focus on Heininen’s music and specifically on the music of Silkkirumpu. It shows that the opera’s text-music relationships are largely based on the centuries-old tradition of the Western vocal music, yet the composer has also utilized neonarrative, intermedial strategies.
  • Castrén, Emma (2020)
    Täysi tila: Tilasuhde näyttelijäntaiteessa käsittelee tilallista ilmaisua sekä näyttelijän näkymätöntä sidettä tila-aikaan. Aiheen katalysaattorina ja yhtenä lähteenä on ohjaajan ja kirjailija Peter Brookin teos Tyhjä tila, jonka kanssa työn nimi on myös dialogissa. Leikittelen sanoilla, jotka kiinnittyvät tähän mittavaan teemaan, jonka olen aiheekseni valinnut, jotta ne kehystäisivät kuvaa ja johdattaisivat lukijaa. Työ on runollinen matka tilan teoriaan näyttelijäntaiteessa ja -työssä. Puhun paljon teatteri- ja esitystaiteesta, mutta myös liikkuva kuva on tiukasti aiheen piirissä, sillä näyttelijä on näytellessään aina suhteessa tilaan, oli se sitten näyttämöllä, kameran edessä tai muissa esityskonteksteissa. Työ koostuu johdantoineen ja loppusanoineen viidestä pääluvusta. Lopusta löytyvät lähteet ja liitteet. Työn johdannossa luvussa määrittelen, mitä tila tarkoittaa minulle. Toisessa luvussa määrittelen tarkemmin, mistä näkökulmasta tarkastelen tilaa juuri tässä työssä. Näkökulmia tilaan, paikkaan ja aikaan on moninaisia. Nojaan sosiaali- ja maantieteilijä Doreen Masseyn kirjoituksiin tilasta ja paikasta sekä tila-ajasta. Vaikka sisäiset ja ulkoiset tilat ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa, tarkastelen niitä erillisinä. Väitän, että sana tutkii tilaa kehollisen olemisen ja ilmaisun jatkeena. Aloitan matkan lähtien liikkeelle makrokosmoksesta (suuresta mittakaavasta, maailmankaikkeudesta; laajakuvasta, näyttämöstä) ja zoomaan sieltä mikrokosmokseen (ihmiseen, kaikkeuteen pienoiskoossa; sisäisiin tiloihin ja tunteisiin). Kolmannessa luvussa Makrokosmos piirrän tilan kehittyvää olemusta näyttelijän näkökulmasta: harjoitustilasta aina näyttämölle saakka. Artikuloin omaa tilallista ajatteluani ja prosessiani, jota värittää vahvasti Jacques Lecoqin koulussa viettämäni vuodet. Viittaan pitkin koko työtä Jacques Lecoqin oppeihin. Viittaan myös Mihail Tšehovin työhön useampaan otteeseen. Puhun tilan sosiaalisesta ulottuvuudesta, joka on aina työssämme läsnä. Luvun lopussa haastattelen Manifesto Poetico -nimisen ryhmän ydintekijöitä Carlos Garcia Esteveziä ja Paige Allertonia, jotka ovat taiteellisessa ja opetustyössään kehittäneet ns. tilallista dramaturgiaa. Neljännessä luvussa Mikrokosmos tarkastelen kehoa, joka on koti tunnetiloille. Puhun mm. Mihail Tšehovin energiakehosta näyttelijän työkaluna. Psykofyysisen kehon tuntemuksia käsittelevässä luvussa tuon mukaan tieteellistä tutkimusta. Tulen lähelle lukijaa kuvaillessani tunnetiloja, jotka ovat itse kokemiani. Käsittelen lyhyesti elokuvallista ajattelua, joka kulkee aina mukana omassa työssäni tyylilajista riippumatta. Lopussa pohdin suhdettani menneeseen. Palaan Peter Brookin ajatuksiin, joista haluaisin oppia niin paljon. Pohdin kaiken ohimenevyyttä. Koska tämä on opintojeni tietynlainen loppukaneetti ja huipentuma, kirjoitan oppimisestani. Muotoilen oman kotikutoisen teoriani siitä, kuinka näyttelijä oppii ja kehittyy – muistutuksena sekä itselleni että muille siitä, että tämä ei ole päätepiste. Ajatteluni ja osaamiseni kehittyvät ja muuttavat muotoaan tämänkin jälkeen.
  • Lehtinen, Lauren (2020)
    Kirjallisessa opinnäytetyössäni kerron omista töistäni haastattelumuodossa. Avaan kokemuksiani elokuvantekemisestä. Sekä mitä se merkitsee minulle. Tämän lisäksi tuon elokuvaajan äänen kuuluviin, koska kuvaaja on erittäin olennainen tekijä elokuvaa tehdessä. Pyrin myös avaamaan elokuvasanastoa sekä antamaan vinkkejä käsikirjoittamiseen. Ensimmäisessä luvussa kerron siitä, miten olen tullut tähän pisteeseen ja avaanelokuvaprojektejani. Elokuvani, joista puhun eniten ovat taiteellinen opinnäytetyöni King of the West sekä aiempi tuotanto The Animal Trilogy. Molemmat työt olen tehnyt itsenäisesti ilman rahoitusta. Toisessa luvussa elokuvaaja Aki Virtanen haastattelee minua. Haastattelussa kerron kokemuksiani näyttelemisestä, ohjaamisesta sekä käsikirjoittamisesta. Kerron myös unelmaroolista ja millaisia elokuvia olisi kiva ohjata. Kolmannessa luvussa minä puolestaan haastattelen Aki Virtasta. Halusin kysyä häneltä kysymyksiä sekä antaa mahdollisuuden kuulua, koska olen tehnyt hänen kanssaan paljon töitä. Kysyn häneltä mm. ”Millainen ohjaaja on ihanneohjaaja?” ja ”Olisiko sinulla jotakin vinkkejä näyttelijöille?”. Neljännessä luvussa annan vinkkejä käsikirjoittamiseen oman kokemukseni pohjalta sekä annan esimerkin eri kuvakoista. Viimeisessä osiossa puhun Teatterikorkeakoulusta sekä tulevaisuudesta. Kerron kuinka kouluun pääsy oli unelman täyttymys ja viimeiseksi mainitsen oman elokuvatuotantoyhtiöni Dacapost Films Oy:n.
  • Pyykönen, Sari (2019)
    Tämän tutkielman tehtävänä oli selvittää, noudattaako introitus ”Herra on minun turvani” alukkeen deklamaation ja sävelpartikkelien lainautumisen osalta niitä Michael Bartholdi Gunnæruksen sävelmänmuokkauksen periaatteita, jotka on määritelty Jorma Hannikaisen väitöskirjatutkimuksessa Suomeksi suomalaisten tähden – Kansankielisen tekstin ja sävelmän suhde Michael Bartholdi Gunnæruksen suomenkielisessä Officia Missæ -introituskokoelmassa (1605). Tutkielman lähteinä käytettiin Gunnæruksen Officia Missæ -introituslaulukokoelmasta Hannikaisen laatimaa käytännöllistä editiota, digitaalista kuvakopiota Officia Missæ -käsikirjoituksesta ja Henricus Thomae -boken 68v. -käsikirjoituksesta, jossa on tutkittavan laulun latinankielinen esikuva Factus est dominus. Tutkielman taustaluvuissa tehtiin selkoa moodeista ja tarkasteltiin Gunnæruksen sävelmänmuokkauksen yleisiä periaatteita. Analyysiluvussa tarkastelun kohteeksi tarkentuivat erityisesti laulun tekstivalinnat, sentonisointi sekä aluke ja deklamaatio. Sävelmävertailussa kävi ilmi, että Gunnæruksen sävelmänmuokkaus noudattaa myös tämän introituksen tekstivalinnan, sentonisoinnin sekä alukkeen ja deklamaation kohdalla niitä laajempia periaatteita, jotka Hannikainen väitöskirjassaan määritteli.
  • Dornik, Manca (2020)
    Learning and performing contemporary art music is considered among many students and teachers as a music, which is demanding, complex to understand and easily brings out the extremes of the learning and performing ways of processing information, but also bringing out also wide possibilities of co-creating art with another artists and diverse usage of new technologies, practices and multi disciplinary projects. Awareness of diverse inputs from always changing and developing contemporary music culture, evokes in nowadays artists an extensive spectrum of diverse formations for navigating throughout learning, teaching, performing and thinking processes. Being mindful contemporary artist brings out all above, with usage of own perception and understanding of arts, leading to the usage of several intelligences, either consciously or unconsciously, towards the holistic approaches and diverse ways for contemporary art music practices - an area that should be investigated with help of neuroscience in the future. Leading on The Theory of Multiple Intelligences developed by Howard Gardner, this seminar thesis conducted in Finland, at the Sibelius Academy of The University of the Arts Helsinki, is a qualitative research about the connections among the intelligences on how the four experienced teachers, performers and professors (Ph.D. Mieko Kanno, DMA Veli Kujala, DMA Mika Väyrynen and DMA Juho Laitinen) describe their teaching, performing experiences and understandings of contemporary art music. Their valuable experiences within this field of music are understood throughout Gardner’s multiple intelligence theory, describing what intelligences do certain occasions raise in them, including sharing their experiences about how several inputs from their own lives are contributing to the perception and broadening aspect of contemporary art music. The findings suggest that considering only musical intelligence as an only possible intelligence for musicians, is not the case for any kind of music, whereas especially inside the contemporary art music, the ‘mindful contemporary artist’ should possess, or be aware between all of the possible intellects. This paper concludes with a realization (with the support from both literature and the qualitative research semi-structured interviews) that mindful contemporary artist also possesses, either on subconscious or conscious levels, the visual-spatial intelligence, the linguistic intelligence, the logical-mathematical intelligence, the bodily-kinesthetic intelligence, the intrapersonal and the interpersonal intelligences and the naturalistic intelligence, with leaving open suggestions for reader and his/her own interest to ‘digest’ and start thinking and forming own personal conclusions about this subject of research.
  • Laine, Verna (2020)
    In this thesis the author introduces a concept (leap of faith) and traces back its practical application as an artistic-pedagogical premise and method in the making of a performance (Leap Beyond). The central concept and the concepts surrounding it have been explored by the author previously in another artistic research context (wherein the author theorised a possible approach to actor movement training based on the concept of a leap of faith) and have been expanded and explored further in this thesis. The thesis focuses around two questions: 1) How do I (the author) as an art pedagogue implement ideas of Leap of Faith in a rehearsal process for a performance? 2) What kind of pedagogy does this call forth? The first question allows the author to map out the training and rehearsal process towards the performance Leap Beyond in the light of the concept of a leap of faith and relate them with the surrounding concepts of anxiety, the unknown and that-which-is-not-yet. The surrounding concepts enable the author to contextualise and place the work within a larger discourse on art practice, art pedagogy and learning. The author presents and outlines the practical application and means with which the implementation of ideas of a leap of faith was made, with specific focus on the aerial work and the developments towards it. The second question acts as a follow-up question that opens up possibilities for further investigation in the future. It allows the author to reflect on the pedagogical choices that were made before and during the process. Through the second question it also becomes possible for the author to reflect on features about the work that have clarified their meaning to the author only after the official part of the production process had come to an end. The author concludes the thesis by proposing potential future developments and prospects.
  • Perttunen, Johanna (2020)
    Opinnäytetyöni on muodoltaan taidepedagoginen tutkielma, jossa kysyn: Millaisia työkaluja ja toimintatapoja taidepedagogi voi kehittää auttaessaan osallistujia avartamaan kokemustaan taideteosta kohdatessa? Mitkä olisivat pedagogisesti sopivat toimintatavat auttavat toisia kohtaamaan taideteoksia? Millaisia työkaluja ja kysymyksiä kurssikokeiluni tuo esiin tämän kysymyksen valossa? Lähestyn näitä kysymyksiä tutkielmani taidepedagogisen kurssikokeilun avulla, jonka järjestin alkuvuodesta 2020. Kurssikokeilu toimii työni käytännöllisenä tutkimusmenetelmänä, keskeisenä aineistona sekä tutkimustuloksena. Kurssiohjelmaan kuului kolme eri teosvierailua. Jokainen vierailu oli eri taidekohteessa, jotta kurssilaiset saisivat kokemusta eri taiteenalojen teosten kohtaamisesta. Teosvierailujen kohteet olivat Tatsuo Miyajiman teos Sky of Time Espoon modernin taiteen museossa, Berstad/Helgebostad/Brunin esitys Phantasmagoric Tanssiteatteri Zodiakilla sekä Arturo Tallinin konsertti Musiikkitalolla. Ennen jokaista vierailua valmistauduimme taiteen kohtaamiseen harjoitteiden ja tehtävien avulla, jotka olin valinnut erikseen jokaista taidevierailua silmällä pitäen. Kurssilaiset saivat vierailuja varten ohjeet, jotka sisälsivät harjoitteita ja joita olimme harjoitelleet etukäteen. Osallistujat kirjoittivat minulle teosvierailujen jälkeen reflektiot, joissa he kuvailivat kokemustaan sekä teosvierailusta, että ohjeissa olevista harjoitteista. Nämä reflektiot toimivat opinnäytetyöni keskeisenä aineistona. Kuvaan opinnäytetyössäni kurssikokeilun eri vaiheet käymällä läpi jokaista teosvierailua varten valmistavan harjoituskerran sekä itse teosvierailut. Nostan esiin jokaisesta teosvierailusta keskeisimpiä havaintoja, joita tein kurssilaisilta keräämistäni reflektioista. Myöhemmin opinnäytetyössä pohdin aineistosta nousseita laajempia taidepedagogisia teemoja ja kysymyksiä. Teemoina ovat taiteen tekemisen tärkeys, ei-ymmärtämisen tuska, läpinäkyvä ja heittäytyvä pedagogi. Lopuksi tarkastelen omaa taidepedagogin rooliani ja vastuuta työssä, jossa saatan toisia ihmisiä kohtaamaan taideteoksia ja jakamaan tästä nousutta kokemusta. Työni keskeisimpinä teoreettisina lähteinä toimivat Marjo Räsäsen teokset Sillanrakentajat: kokemuksellinen taiteen ymmärtäminen (2000) sekä Visuaalisen kulttuurin monilukukirja (2015). Muita tutkielmani keskeisiä taidepedagogisia lähteitä ovat kolme artikkelia kirjasta Taiteen jälki: Taidepedagogiikan polkuja ja risteyksiä (toim. Anttila, 2010). Käytän teoksesta erityisesti Liora Breslerin (2010) artikkelia Epilogi: Taiteen vitaalisuus ja pedagoginen voima, Eeva Anttilan (2010) artikkelia Taiteen tieto ja kohtaamisen pedagogiikka sekä kirjan Johdantoa, jolla on useita eri kirjoittajia.
  • Tuoresmäki, Heini (2020)
    Opinnäytetyössäni perehdyn kehomuistiin. Keskityn kehon muistamiseen, kehoon kerääntyneisiin kokemuksiin; niiden aktivoimiseen ja herättelyyn. Ensimmäiseksi työssäni pyritään käsitteellistämään lukijalle ihmisen muistia ja ymmärtämään kehollista tietoa teorian myötä. Käsitteiden ja määritteiden pohjalta sekä Efva Liljan koreografiseen työskentelyyn perehdyttyäni loin harjoituksia, joiden ajattelen herättelevän kehomuistia ja siirtävän keskittymisen kehollisuuden havainnointiin. Harjoitukset ja kiinnostus nähdä, miten kehomuistot kehollistuvat, johtivat opinnäytetyön taiteelliseen työskentelyyn, lyhytelokuvan valmistamiseen ”Waste of Mind”. Lyhytelokuva näyttää läheltä, miten muistot ja kokemukset näkyvät kehossa, ja miten ne pyrkivät ihmisestä ulos. Elokuvan kolme esiintyjää ilmentävät aihetta heidän kehollisuudestaan käsin. Lyhytelokuva paljastaa sen, että yksilö kantaa paljon itsessään; kokemuksia, huolia, jännitystä, väsymystä, toisten sanoja ja suhtautumista. Negatiiviset muistot nousivat helpommin kehosta esiin. Nimesin ne mielenjätteiksi. Mielenjätteet ovat niitä tunteita ja kokemuksia, jotka vuotavat kehostamme läpi. Kehomuistoja ei pääse pakoon, vaan ne vaikuttavat muun muassa siihen, miten vastaanotamme eri tilanteet elämässä ja miten toimimme sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Taiteellisen työni innoittajana toimi ohjaaja Jerzy Grotowskin ajatukset kehomuistista taiteellisessa prosessissa. Kehomuisti aiheena on abstrakti ja piiloutunut ja koen, että aihe vaatii kirjoittamista, keskusteluja ja visuaalisia havaintoja, jotta se kirkastuisi ja konkretisoituisi. Opinnäytetyön kirjallisen työn lisäksi olen kirjoittanut teemasta lyhyitä tekstejä, jotka ovat konkretisoineet teemaa henkilökohtaisella tasolla. Olen sisällyttänyt niistä otteita kirjalliseen työhöni. Opinnäytetyön materiaali ja aineisto koostuu ajatuksistani ja päiväkirjamerkinnöistäni koko maisteriohjelman aikana, teksteistäni, havainnoistani sekä esiintyjien kokemuksista taiteellisen työn prosessissa. Kehomuisti vaikuttaa siihen, miten seisomme, kannamme kehomme ja miten liikumme. Haluan korostaa pedagogisessa työssä herkistymistä kehollisuudelle; opiskelijoiden keholliselle tiedolle ja heidän henkilökohtaisille kehohistorioilleen. Pyrkimykseni on nostaa esiin kehollisen tiedon arvo, ja tulla tietoiseksi siitä, että me olemme koko ajan, toimiessamme vuorovaikutuksessa, tuottamassa toisillemme kehomuisto-kokemuksia. Lähtökohtaisesti toivon niiden kokemusten olevan työssäni positiivisia. Positiiviset kehokokemukset määritin opinnäytetyöni pohjalta ihmisen tukipilareiksi, kehon ja mielen kannattajiksi, jotka mahdollistavat toimimisen muiden kanssa, itsensä hyväksymisen, innostumisen, uuden oppimisen ja negatiivisista kokemuksista ylipääsemisen
  • Turkki, Nella (2020)
    This research aims to examine methods of an artistic-pedagogical process and their potential for working with a diverse group. The theoretical reference point is EcoJustice education, a framework for ecologically and socially just pedagogy. The two research questions are: (1) How can my artistic-pedagogical methods as a dance pedagogue open a dialogue about climate crises, fostering more ecologically and socially just awareness in diverse groups? Moreover, (2) how do my pedagogical methods utilised in the given process of ILMA relate to the EcoJustice framework? The basis of this research is the artistic process of the devised dance performance ILMA (Finnish for “air”) which is the artistic part of my artistic-pedagogical thesis. ILMA is a dance performance about climate emotions and nature relationships in today’s world, and it premiered at the Zodiak New Dance Centre in Helsinki, Finland on 7th of March 2020. The working group of ILMA consisted of a diverse group of people from various backgrounds and aged between 14–84 years, a scenographer, light designer and musician and myself as the facilitator and director. The 13 performers of ILMA were found through an open call and workshop that handled the emotions related to climate change through dialogue, autobiographical writing and dance improvisation. The pedagogical dance practices turned out to foster connection and a sense of belonging in the group, that allowed the participants to reflect on their narratives concerning the bigger picture of our society and the ecosystem in a supportive atmosphere. Through dance improvisation, sensing exercises and embodiment practices, the participants found possibilities to express climate emotions in creative ways of working creating movement material and scenes for the ILMA performance. The analysis of the movement-based methods was framed by three main elements of my pedagogy; diversity, connection, and belonging. From the EcoJustice point of view, dance performance projects like ILMA can also foster the connectedness and feeling of hope due to the practices of recognition and connection. EcoJustice education can also work as a framework for ecologically and socially aware dance pedagogy offering space for imagination, feeling of interconnectedness, and questioning the modern destructive behaviour. To further develop the methods utilised in ILMA, an initial framework of a Pedagogy of (Be)longing was created. The pedagogy is based on the bodily practices that foster diverse ways of knowing. With open dialogue and autobiographical practises it also advances the connection to one’s own body, the others and the more-than-human world – and that way a sense of belonging. The Pedagogy of (Be)longing will be further developed in my future studies and practices.
  • Nowack, Maia (2020)
    This is an art-pedagogical thesis that is a continuation of a process of artistic-pedagogical practice as inquiry grounded in my work in Winter 2019-2020 at a vocational special education training program in contemporary dance, where I co-taught with fellow Dance Pedagogy MA student Mercedes Balarezo. Through this process, I came to clarify that I was focusing on what reflections, perspectives, and/or questions emerged when I aimed to artistically-pedagogically explore states of presence in a way that enabled students to be as they are. I was and am not aiming to somehow describe or phenomenologically research the students' experiences or states of presence, but rather to see what reflections, challenges, possibilities, etc. came from a pedagogical process in which my intention was for the students to do that first-person exploration in a way that didn’t demand a certain way of being. I also do not want to generalize anything within this project to any sort of defined populations. My goal is rather to use the intertwining of mine and the students' reflections with existing discourse to open further conversation amongst dance pedagogues. I will discuss elements around exploration, the unknown, reflective practices, and visibility. I am working within a larger context of disability studies, neurodiversity, and mad studies, as well as existing developments and work around disability and/in dance, not in order to make any claims about disability (which is already something that escapes definition) and dance, but rather to bring to the surface questions or approaches that I believe are important to dance pedagogy in many contexts.

View more