Opinnäytteet

 

HELDAsta löytyvät opinnäytteet, joiden tekijä on antanut luvan työn OA-verkkojulkaisemiseen pdf-muodossa. Kuvataideakatemian opinnäytetöitä on HELDAssa vuodesta 2015 alkaen. Teatterikorkeakoulun väitöskirjat löytyvät Acta Scenica –julkaisusarjasta.

Kokoelmat

Uusimmat julkaisut

  • Hyvärinen, Saara (2018)
  • Enges, Fredrik (2018)
  • Piipponen, Jerry (2018)
    Seminaarityössä tutkittiin peilineuronien vaikutusta oppimiseen, opettamiseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella jo olemassa olevaa tutkimustietoa ja soveltaa sitä instrumenttipedagogiikkaan. Tutkimuksella pyrittiin ensisijaisesti vastaamaan kysymyksiin, mitä ovat peilineuronit, miten peilineuronit vaikuttavat oppimiseen, mikä on peilineuronien vaikutus opettamisen näkökulmasta ja miten peilineuronit ovat osallisena sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Integroivaan kirjallisuuskatsaukseen pohjautuva tutkimus pyrki tarkastelemaan peilineuroneihin liittyvä tutkimustietoa laaja-alaisesti, kriittisesti ja soveltavasti. Tutkimuksen fokuksessa oli erityisesti musiikki ja instrumenttipedagogiikka. Tavoitteena oli luoda neuro- ja kasvatustieteitä yhdistelemällä kiinnostava pedagoginen kokonaisuus, joka pyrkii selventämään peilineuronien roolia ihmismielen toiminnassa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tutkimus vahvisti käsitystä peilineuroneista sosiaalisten taitojen, oppimisen sekä itsetietoisuuden ja kielen kehittymisen oletettuna neuraalisena perustana. Tutkimuksessa ihmisyys nähtiin jäsentyvän kolmijakoisesti tietoisuuden, kehon ja ympäristön muodostamana. Tutkimuksen lopputulemana opetuksen tulisi rakentua kokonaisvaltaisuuden, kehollisuuden ja osallistavuuden varaan. Oppilaan ainutkertaisuus niin kokemuksellisesti kuin fysiologisesti ohjasi tutkimustuloksissa opetusta kohti yksilöllistä ja aktiivista vuorovaikutusta. Tutkimuksessa käytetty kirjallisuus mahdollisti myös konkreettisten peilineuronien tutkimustietoa hyödyntävien instrumenttipedagogiikkaan sovellettavien harjoitteiden ja työtapojen kehittämisen.
  • Kiiski, Anna (2018)
    Tämän tutkimuksen aiheena on aikuisten soittoharrastajien kokemukset lapsuudessa aloitetun, mutta myöhemmin tauolle jääneen klassisen musiikin soittoharrastuksen jatkamisesta ohjatusti aikuisiällä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mikä motivoi aikuisia jatkamaan ohjattua soittoharrastustaan usean vuoden soittotauon jälkeen, ja millaisista elementeistä motivaatio ja oppiminen aikuisiän harrastuksen parissa rakentuvat. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus. Keräsin aineiston haastattelemalla neljää klassisen musiikin soittoharrastustaan espoolaisen musiikkiopisto Juvenalian Musisoinnin ilo –osastolla aikuisena jatkanutta henkilöä. Analysoin heidän kokemuksiaan oppimisesta ja motivaatiosta fenomenologisella tutkimusotteella konstruktivistisen oppimiskäsityksen ja aikuiskasvatuksen teorioiden valossa. Aiempien tutkimusten perusteella aikuisen soittoharrastajan oppimisessa olennaista on itseohjautuvuus, autonomisuus, elämänkokemusten hyödyntäminen ja sisäinen motivaatio oppimiseen. Tutkimustulokset osoittavat, että aikuisille soittoharrastajille on tärkeää mahdollisuus osallistua ohjattuun opetukseen joustavasti ja omaan elämäntilanteeseensa sopivalla tavalla. Heitä motivoi ohjatun soittoharrastuksen jatkamiseen mahdollisuus harrastaa omaehtoisesti, mahdollisuus musisoida toisten kanssa, omien harrastustavoitteiden määritteleminen itse sekä itsensä kehittäminen. Aikuisuus saatetaan kokea jopa lapsuutta otollisemmaksi ajaksi harrastaa klassista musiikkia. Tutkimuksen perusteella lapsena aktiivisesti klassista musiikkia harrastaneissa ja sittemmin harrastuksen syrjään jättäneissä on suuri potentiaali palata harrastuksen ääreen myöhemmin elämässään. Tämän takia tulisi kehittää edelleen sellaisia musiikinharrastusyhteisöjä, jotka tarjoavat aikuisille mahdollisuuksia joustavaan soitonopiskeluun henkilökohtaisessa ohjauksessa ja tilaisuuksia harrastaa muiden kanssa tavoitteellisuutta unohtamatta. Musiikkiopistossa lapsena ja nuorena tavoitteellisesti musiikkia harrastaneet kokevat musiikkiopiston mielekkääksi ja tasokkaaksi instituutioksi harrastuksensa jatkamiselle aikuisiässä. Aikuisiän musiikkikasvatuksen mahdollisuuksia tulisi tutkia enemmän.
  • Rautio-Härkönen, Heta (2018)
    Tutkielmassani oppilaiden ääni pääsee kuuluviin, kun tarkastelen piano-oppilaiden kokemuksia sävellyksen opiskelusta osana musiikkiopiston soittotunteja. Oppilaiden kokemuksia kuuntelemalla improvisoinnin ja sävellyksen opetusta voidaan kehittää musiikkiopiston soitonopetuksessa. Tutkimus toteutettiin pääkaupunkiseudun taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetusta antavassa musiikkioppilaitoksessa. Mukana oli yhdeksän 10-18-vuotiasta pianonsoiton opiskelijaa. Prosessi toteutui kevätlukukauden 2018 aikana, jolloin oppilaiden viikoittaisesta soittotunnista käytettiin noin kolmannes oman musiikin tekemiseen improvisoiden ja säveltäen. Oppilaat kirjoittivat prosessista omat muistiinpanot oppimispäiväkirjaansa ja kauden päätteeksi järjestimme heille yksilöhaastattelut. Oppilailla oli perusteltuja ja omakohtaisia näkemyksiä omasta musiikkiharrastuksestaan. He kertoivat kokemuksistaan mielellään ja toivoivat saavansa vaikuttaa soittotuntien sisältöihin. Säveltäminen ja improvisointi näyttäytyivät oppilaille luontevana musisointimuotona. Oma musiikki antoi mahdollisuuden omakohtaiseen, aktiiviseen ja itseohjautuvaan musiikinopiskeluun. Säveltäminen oli oppilaiden mukaan haastava, mutta kiehtova tapa opiskella kokonaisvaltaisesti musiikin hahmottamista, pianonsoittoa ja musiikillista itseilmaisua. Säveltäminen vaati tukea ja konkreettisia työkaluja opettajalta, sekä rohkaisua omien ideoiden kehittämiseen. Oppilaat kokivat omalla musiikillaan ilmaisemisen ja esiintymisen mielekkäänä ja parantavan opiskelumotivaatiota. Säveltäminen paransi heidän mukaansa musiikillista ymmärrystä ja musiikin tulkinnan mahdollisuuksia soitossa. Oman musiikin nuotintaminen oli monelle oppilaalle haastavaa ja antoi syytä pohtia, kuinka näiden taitojen kehittämistä voitaisiin jatkossa tukea. Säveltäminen näyttäytyi mielekkäänä ja tehokkaana keinona opiskella kokonaisvaltaisesti sekä oppilaslähtöisesti pianonsoittoa. Oma musiikki osana soitonopiskelua auttaa tutkimuksen mukaan kehittämään soitonopetusta myönteiseksi, kokonaisvaltaiseksi, musisoinnin iloa ja oppilaan hyvinvointia lisääväksi harrastukseksi. Tutkimuksen tuloksia voivat hyödyntää musiikkioppilaitosten toimijat ja soitonopettajat.
  • Pettinen-Diaby, Lotta (2017)
    Tutkimukseni tarkoitus on kartoittaa ja kuvailla Kirinan kylän musiikkikoulun toimintaa ja kehitys-suunnitelmia Malissa, Länsi-Afrikassa. Musiikkikoulun on perustanut yhdysvaltalainen Playing For Change Foundation. Näkökulmani on lokaalien, glokaalien ja globaalien ilmiöiden kohtaaminen. Li-säksi pohdin ulkopuolisten asiantuntijoiden mahdollisia rooleja yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Teoreettisen viitekehyksen tutkimukselleni muodostaa Afrikan musiikkikulttuurien tutkimusta sekä Malin koulutusta ja musiikkiperinteitä koskeva kirjallisuus. Tutkimukseni on etnografinen. Keräsin aineiston toukokuussa 2016 asuessani musiikkikoululla. Haas-tattelin kahdeksaa kirinalaista, kirjoitin tutkimuspäiväkirjaa ja osallistuin musiikkikoulun oppitunneille sekä toimintaa havainnoiden että siihen osallistuen. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Mitkä ovat musiikkikasvatuksen perinteet Kirinassa ja miten koulutusta halutaan kehittää? 2. Miten lokaalius, glokaalius ja globaalius ilmenevät Kirinan musiikkikoulun toiminnassa ja tule-vaisuuden suunnitelmissa? 3. Minkälaisia rooleja ulkopuolisilla asiantuntijoilla voi olla Kirinan musiikkikoulussa? Aineistosta kävi ilmi, että lokaalien perinteiden rinnalle syntyy Kirinassa glokaaleja ilmiöitä, jotka mahdollistavat globaaliin vuorovaikutukseen ja kulttuurivaihtoon osallistumisen. Musiikki ja musiikki-kasvatus koetaan mahdollisuudeksi parantaa lasten ja nuorten elämänlaatua. Tutkimuksen lopussa esi-tän mallin siitä, miten lokaali, glokaali ja globaali muusikkous voivat toteutua Kirinassa.
  • Nissinen, Vili (2018)
    This thesis analyzes hate speech from a performance studies perspective. The theoretical aim is not to justify hate speech, but rather to deconstruct it and discuss hate speech asa performance, and how it can be performed through language, prejudices and power relations. I will analyze the dramaturgy of hate speech and its performers, as well as the audience needed in order for this performance to happen. I will also reveal that there is a little racism inside us all. We can either let it take control over us, or we can try to deal with it and silence it when possible. In this thesis, I refer to this phenomena as the Charm of the Black Sun. Along with these theoretical issues, I'm also writing critically about my artistic thesis Vihapuhenäytelmä 2015 (Hate Speech Play). The style of this thesis is mostly autobiographical and the primary theoretical framework comes from the Cultural studies tradition from such writer as Sara Ahmed, Hannah Arendt, Judith Butler and Slavoj Zizek. Approaching hate speech as a performance in a theoretical view is a new approach to the issue. When observing hate speech through the performance studies lenses, we will find a performative, stating that someone is something, with a purpose of hurting the target. The symbolic violence of hate speech works through language: hateful language simplifies the target violently as a single feature containing our expectations and visions of the object. The linguistic injury, as Judith Butler puts it, can also build social constructions. The aim of the expression is many times intended to situate the target in a subordinate position against the speaker. The performative aspects of hate don't work only on the linguistic level, but also on a non-verbal symbolic level: different gestures and visual messages (such as a burning cross) deliver the same hateful messages.
  • Pellikka, Anni (2018)
    Tässä opinnäytetyössä nostan taiteellisen ja pedagogisen ajatteluni keskiöön hengityksen. Opinnäytetyön lähtökohtana on syventää tietämystäni hengityksestä sekä tutkia hengitystä väylänä itsen ja maailman välillä. Työni alkukysymyksenä oli, minkälaista taidepedagogista praktiikkaa syntyy seuraamalla hengitystä. Havaintojeni mukaan hengitykseen liittyy valtavasti mielikuvia siitä, miten hengittää oikein ja miten väärin. Tutkimusmatkalla hengitykseen tarkoitukseni on riisua hengitystä ”oikein hengittämisen” normeista ja hengityksen hallintaa korostavista malleista. Näin tahdoin antaa hengitykselle tilaa ohjata minun ja mukana tutkimuksessa olleiden toimintaa, ajatuksia ja mielikuvien syntymistä. Hengityksestä alkoi muodostua ilmiö, jolla tutkittiin omaa suhdetta ympäröivään maailmaan. Työssäni käytetty vapaasukelluksen metafora kuvaa matkaa prosessissa luotuun hengityspraktiikkaan. Vapaasukelluksen perusperiaatteista löytyy paljon yhtäläisyyksiä hengityksen kanssa leikkimiseen: luottamus oman kehon kapasiteettiin, tasa-arvoinen kohtaaminen kanssatutkijoiden sekä kohtaamisista syntyvien havaintojen kesken, uskallus hidastaa ja antautua sekä apnea, hengitysten välisen tauon merkityksen tarkastelu. Työn aineistona toimii keväällä 2018 musiikin ja teatterin kentältä tulevien osallistujien kanssa toteutettu kymmenen kerran Hengitys leikkikenttänä -työpajojen sarja Teatterikorkeakoulussa, sekä samoja teemoja sivuavat kahdenkeskiset taiteilijatapaamiset Lapinlahden Lähteen Armonia-taidekollektiivin tilassa. Prosessissa mukana olleiden kokemuksia dokumentoitiin kirjoittaen, piirtäen, sekä ryhmäkeskustelujen avulla. Opinnäyte keskittyy ryhmässä esiin tulleiden kokemusten avaamiseen ja lähempään tarkasteluun, kahdenkeskisten tapaamisten toimiessa tukena näille kuvauksille. Prosessin lopuksi järjestimme tutkimusmatkalle osallistuneiden kanssa avoimen harjoituksen, joka järjestettiin 3.5.2018 Teatterikorkeakoululla PedApproach-taidepedagogisessa tapahtumassa. Opinnäytetyöni teoreettisina viitekehyksinä toimivat feministinen hengitysfilosofia, kontemplatiivisen kehon käsitys sekä somaattinen ekologia. Teoriat tarjoavat asioiden välisyyden tiedostamista ja ymmärrystä siihen, miten kehomme ja hengityksemme ovat aina kietoutuneet maailmaan, ja kuinka ne alituiseen vaikuttuvat maailmasta kuin myös vaikuttavat välittömästi maailmaan. Vapaasukellus hengitykseen oli erään opinnäytetyöhöni osallistuneen sanoin erityistila, joka mahdollisti tiedostamattomien ja odottamattomien tuntemusten esiin tulemisen. Antautuminen hengitykselle sai aikaan mielentiloja, joissa ikään kuin meitä hengitetään. Kun hengittäjänä toimi tila, luonto, esine, toinen ihminen tai hengittävä katse, tämä näkökulman muuttaminen mahdollisti uudenlaisia havainnoin tapoja ja uusien ideoiden syntymisen. Myös hengitysten välinen tauko nousi tärkeäksi tarkastelun kohteeksi. Hengitykseen suuntautuva tutkimusmatka toi minulle näkyväksi hengityksen mahdollisuuksia uudenlaisen taiteella vaikuttamisen toteutumiseen. Sen perusperiaatteita ovat antautuminen, kehollinen kuuntelu ja hengityksen jakaminen. Tutkimusmatkan jälkeen jäin suuriin mietteisiin siitä, kuinka voimakas keino tällainen hengityksen harjoitus yhteiskunnassamme voisi olla suurien globaalien kriisien edessä.
  • Minn, Elina (2018)
    Kirjoitan ekosomaattisesta harjoittamisesta suhteessa taiteelliseen opinnäytetyöhöni Hydraan, joka on kokemuksellinen esitys tulevaisuuden ruumiista. Esityksessä osallistujat eläytyvät merisienen ja ihmisen geeneistä koostuvan symbiontin ruumiinkokemukseen. Solullistuminen on rinnakkaistermi ruumiillistumiselle (engl. embodiment). Solullistumisen dramaturgia viittaa kokemuksellisen esityksen ehdottamaan ruumissuhteeseen, jossa ruumis nähdään evolutiivisena ja yksilönkehityksellisenä tapahtumana, joka tulee esitystilanteessa suhteisiin muiden ruumiiden kanssa. Opinnäytteen ensimmäisessa luvussa kerron miten ekosomatiikan harjoittaminen on muovannut omaa ruumissuhdettani. Kerron ekosomatiikan lähtökohdista ja siitä miten näen niiden liittyvän ekologisen kriisin ja ruumiillisen tietämisen kysymyksiin. Hydrassa tutkimme huokoisuuden liikemallia, joka ilmenee lajien evoluutiossa ja yksilönkehityksen varhaisessa vaiheessa. Kehityksellisten liikemallien tutkimus on peräisin Body-Mind Centering-menetelmästä, jossa ruumiin anatomiaa tutkitaan kokemuksellisesti. Toisessa luvussa käyn läpi Hydra-esityksen tapahtumat pääpiirteittäin. Esitys on kaksiosainen: sen aloittaa tulevaisuuden symbiontin puheenvuoro, missä esityksen fiktiiviset puitteet esitellään ja osallistujat kutsutaan mukaan leikkiin. Toinen osa tapahtuu symbionttihautomossa, missä tehdään virittävä soluhengityksen harjoite, tutustutaan merisieniin ja tehdään lajityypillisen hoivan harjoite koskettamalla. Reflektoin esityksestä saamaani palautetta ja haasteita, joita koskettamiseen perustuvaan esitykseen sisältyy. Kolmannessa luvussa avaan näyttämöajatteluni taustalla olevia ekologisia ja ruumiinpoliittisia ulottuvuuksia. Kerron siitä, miksi halusin tehdä esityksen, jossa tuntoaisti on keskeinen elementti, mitä elämäntaitoja merisieni voi meille opettaa ja miten Hydra on suhteessa spekulatiiviseen fiktioon, kehitykselliseen evoluutiobiologiaan ja liveroolipelaamiseen. Näkökulmani liittyy kosketuksen politiikkaan ja suostumuksen kysymyksiin kokemuksellisessa esityksessä. Lopuksi kirjoitan Hydran suhteesta utooppiseen ja dystooppiseen ajatteluun ja pohdin, mitä radikaalin ruumiillisuuden utopia voisi tässä ajassa tarkoittaa. Itsensä kokeminen symbioottisista suhteista koostuvana prosessuaalisena ruumiina horjuttaa käsityksiä yksilöllisyydestä. Ruumiilliseen tietoon pohjaavalla, lepoa ja palautumista sallivalla harjoituksella on merkitystä tässä ajassa. Kun solutason elävyytemme integroituu osaksi käsitystä itsestämme, kokemuksella voi olla merkitystä vaurioituneen luontosuhteen elvyttämisessä.
  • MacDonald, James (2018)
    This thesis is a companion to my artistic work in stand-up comedy, comprising artistic-based research and approaches comedy from a performance studies perspective. The question addressed in the paper and the work is "How is the body of the comedian part of the joke?" The first section outlines dominant theories about humour-superiority, relief, and incongruity-as a background the discussion. It touches on the role of the comedian both as untrustworthy, playful trickster, and parrhesiastes who speaks directly to power, backed by the truth of her lived experience. It also provides some context for the contemporary comedian, whose work follows them off stage and into the thunderdome of social media, where trolling and speaking truth are taken very seriously. Another section presented as background to the discussion is on transgender bodies in performance, focusing on performance art and in stand-up comedy. I argue that embodied transgender performances are largely still situated in the act of encountering a trans body. Speaking of contemporary stand-up comedy, I discuss the ways in which an abject identity or body may be exploited by the comedian onstage for laughter and also for activism. The comedy of Tig Notaro, Maria Bamford, Hasan Minaj, Jess Thom, Eddie Izzard, Dave Chappelle, Cameron Esposito, and others come into play. Comedy is a complex and interesting site of resistance and social change, since it deals in mockery and non-seriousness, but precisely these qualities allow it to convey messages that are necessary and not polite elsewhere. Finally, I describe my final artistic work, a one-hour comedy show called Gender Euphoria, which is about my own experiences in transitioning from female to male. I describe the ways in which the space and experience were designed to mimic the conditions of a stand-up club inside an institution of learning, and to what aim. The arc of Gender Euphoria is described as an autobiographical work of discovering identity, encountering medical institutions with that identity, encountering new social norms, and travelling through wave after wave of certainty in identity towards more complication, ambiguity, and liberation. I also discuss the material that I was too afraid to do, or that I self-censored out of a sense of not being able to convey the message properly, and fear of backlash from a community I attempt to support. As a whole, this thesis attempts to provide a viewpoint towards the playful and serious contradictions in stand-up comedy, in a way that is informed by practice in the field, from the point of view of a subject whose identity has up until recently been the object of derision, rather than the subject of resistance.
  • Salo, Elli (2018)
    Kirjallinen opinnäytteeni tutkii kertomuksen ja tarinankertomisen mahdollisuuksia omana aikanamme, ilmastokriisin ajassa. Väitän, että vakiintuneet tarinamallit, totutut kertomusrakenteet ja roolit eivät ole enää suhteessa siihen tajunnalliseen muutokseen, jota parhaillaan elämme. Työssäni kysyn millainen ajattelu voisi viitoittaa tietä merkityskadon, syyllisyyden ja lamaannuksen tuolle puolen. Onko tarinankertojalla voimaa uudistaa niitä tapoja, joilla voimme ajatella, kokea ja jakaa? Opinnäytteen ensimmäisessä luvussa pohdin tarinan ja tarinankertomisen merkityksiä sekä aikalaisuuden kysymyksiä. Esittelen Hannah Arendtin ajatuksia toiminnan ja puheen merkityksestä ihmisten keskuudessa. Arendt näkee ihmisen aina suhteessa yhteisöön ja ulkopuoliseen maailmaan. Ajatus liittyy myös antiikin tragedioiden ihmiskuvaan. Tarkastelen miten yhteisön ja yksilön suhde näyttäytyy aikalaistarinoissamme ja kulttuurillisissa kertomuksissa. Walter Benjaminin johdolla kirjoitan leikkimisen ja tarinankertomisen yhteyksistä, mimesiksen kyvystä luoda totta ja harhaa, leikin riemusta ja kyvystä aloittaa uudestaan, uudistaa. Tutkielman toinen luku on kertomus taiteellisen opinnäytteeni Alina-näytelmän kirjoitusprosessista. Mietiskelen aiheen, dramaturgian, henkilökohtaisuuden, ruumiillisuuden ja epävarmuuden kysymyksiä oman luovan työn kautta. Kanssani keskustelevat lainausten ja sitaattien välityksellä lukuisat kirjailijat, opettajat ja kanssa-ajattelijat. Tärkeässä osassa on Näytelmän rajat -mestarikurssi, joka järjestettiin dramaturgian koulutusohjelmassa vuonna 2016. Kurssi ja sen opit vaikuttivat voimakkaasti kirjoittamiseeni ja käsityksiini näytelmästä ja sen mahdollisuuksista. Sisältöjen käsittely jatkuu edelleen ja se näkyy myös tässä opinnäytteessä. Työn kolmannessa luvussa tutkin miten voisimme lähestyä merkityksettömyyden ja tyhjyyden rajaa – kaaosta – tilaa, jossa mieli on menettänyt illuusiot, arvojen järjestyneisyyden ja pysyvän maailman. Esittelen narratologi Arthur Frankin määrittämiä sairauskertomusmalleja, erityisesti kaaoskertomusta ja aprikoin sen mahdollisuuksia kertoa aikalaiskokemustamme. Samuel Beckett ja Sofokleen Filoktetes-tragedia oppainani vaellan tyhjyyden, yksinäisyyden ja merkityksettömyyden maisemassa ja kyselen voisiko kaaoskertomusten ja kaaoksen reunamerkintöjen avulla luoda uusia yhteyksiä ja yhteisyyttä, suunnistaa kohti tulevaa.
  • Testi 
    Kytöjoki, Samu (2020)
  • Kytöjoki, Samu (2015)
    XXX
  • Luostarinen, Hanne-Maija (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
    Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa suomalaisista jazzmuusikoista. Millaisia mielikuvia jazzmuusikoilla on omien arvojensa lisäksi erilaisista muusikkouksista? Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Shalom Schwartzin (1992) teoria yleismaailmallisista arvoista. Kohderyhmää, Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmässä opiskelevia, opettavia ja opiskelleita, tarkastellaan Henri Tajfelin (1978) kehittämän sosiaalisen identiteetin teorian (SIT) kautta. Tutkimuksessa käytettiin Lindemanin ja Verkasalon (2005) laatimaa lyhyempää Schwartzin arvomittaria, SSVS:ää (Short Schwartz Value Survey). Lisäksi kehitettiin musiikkimaailmaan soveltuva arvomittari kyselylomakkeen muusikkouksia koskevia arvokierroksia varten. Vastaajat (N = 66) eriteltiin kolmeen ryhmään, jotka oli jaoteltu sen mukaan, minkälaista jazzmusiikkia he mieluiten soittavat, kuuntelevat tai säveltävät. Sen jälkeen tarkasteltiin sitä, miten nämä ryhmät ovat arvottaneet kyselylomakkeella esiintyviä mielikuvallisia muusikkouksia. Tulokset osoittavat, että kyselyyn vastanneet Taideyliopiston Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmässä opettavat, opiskelevat, tai joskus opiskelleet jazzmuusikot ovat sekä omilta arvoiltaan että muita muusikkouksia arvottaessaan hyvin yksimielisiä. Henkilökohtaisilta arvoiltaan jazzmuusikoiden voi sanoa olevan itseohjautuvaisesti suuntautuneita. Jazzmusiikin tyylillisen mieltymyksen ei voida katsoa vaikuttavan eri muusikkouksien arvostuksiin. Vastaajaryhmä oli yhtä mieltä siitä, että klassiseen musiikkiperinteeseen pohjautuvassa orkesterimuusikkoudessa pidetään tärkeänä päinvastaisia arvoja, joita vastaajat itse edustavat. Orkesterimuusikoiden ryhmä nähdään täten hyvin erilaisena suhteessa jazzmuusikoiden muodostamaan omaan ryhmään.
  • Kytöjoki, Samu (HY, 2010)
    Testi testing... Testi
  • Patkovic, Denis (2018)
    Diese Studie konzentriert sich auf die Resilienz in der Musik und lässt sich als neue Perspektive in diesem Feld auffassen. Resilienzfaktoren in Künstlern zu entwickeln, die helfen, generell dem Leben und speziell kreativen Krisen konstruktiv zu begegnen, verkörpert das Kernmotiv dieser Forschung. Elemente der Psychologie als Referenzwissenschaft (Psychologie des Erfolges/Entwicklungspsychologie) kommen dabei zum Tragen. Durch die Analyse von Veröffentlichungen zum Themenfeld Resilienz in der Psychologie wird die Elastizität der Persönlichkeit erklärt, aber die durchgeführte eigene Studie schließt Ergebnisse ein, die sich im Bereich der mentalen Gesundheit von Individuen bewegen. Die Dissertation stellt drei historische und drei zeitgenössische Künstler gegenüber (Beethoven, Horowitz, Gould versus Hussong, Dimetrik, Avraam). Erstgenannte können nur mittels Literatur analysiert werden, bei den zeitgenössischen Künstlern wird das persönliche Interview bevorzugt. Ein Gespräch mit dem eigenen Manager und ein Selbstinterview komplettieren die Recherche. Betonen lässt sich, dass Optimismus, Selbstachtung, Akzeptanz des Negativereignisses, Humor, Kreativität, familiäre und professionelle Hilfe sowie Reflexion und Erholung essenzielle Resilienzfaktoren sind. Sie können dazu beitragen, die mentale Gesundheit des Künstlers zu bewahren oder ihn verbessern. Diese Dissertation akzentuiert die Rolle des lehrenden Personals, das – abgesehen von der herkömmlichen Arbeit, die sich auf die (Weiter-)Entwicklung des Talents bezieht – ganz entscheidend dazu beisteuern sollte, bei Musikern Optimismus, Selbstachtung, Selbstvertrauen und Widerstandsfähigkeit heranzubilden. Untermauern lässt sich, dass die Resilienz in der Musik von einem wissenschaftlichen Standpunkt analysiert werden muss. Es ergibt sich die Notwendigkeit, die richtige psychologische künstlerische Entwicklung im Rahmen der Lehre zu betonen.
  • Lidåkra, Jacob (2018)
    There is a wide consensus, that it takes 10 000 hours of deliberate practice to achieve mastery, however this long road is not easy to follow. Self-regulation, co-regulation and musical agency are important aspects of deliberate practice, and as these concepts are budding in the beginner student it is important to investigate how they affect the early stages of practicing. This study aims to deepen the understanding of how self-regulation, co-regulation and musical agency influences an eight year old piano student's practicing. This study was conducted as a single case study using video recorded practising sessions and the findings are presented as a synthesis of the data building on the theoretical framework of G. McPherson and J. Renwick (2001). The results suggest that the developing musical agency of the student supports her negotiations of self-regulation, but can be a hindrance in a co-regulated environment.

Näytä lisää