Theses
Browse by
HELDA contains all theses whose authors have given permission for online publication in PDF format with Open Access. Academy of Fine Arts theses are in HELDA since 2015. Doctoral theses of Theatre Academy can be found in the Acta Scenica publication serie.
Collections in this community
- Academy of Fine Arts [106]
- Sibelius Academy [422]
- Theatre Academy Helsinki [226]
Recent Submissions
-
(2019)Tässä tutkielmassa tarkastelen 12–16-vuotiaiden nuorten pop/jazz-laulunopetusta kolmen pop/jazz-laulupedagogin kokemusten pohjalta. Pyrin selvittämään, minkälaisia erityispiirteitä nuorten laulunopetukseen liittyy, sekä millä tavoin nuoria opetetaan laulutunneilla. Koska laulu on niin kokonaisvaltainen instrumentti, käyn sen opettamista läpi niin fyysiseltä, psyykkiseltä kuin sosiaaliseltakin kannalta. Tutkielmani on laadullinen tapaustutkimus, jonka olen toteuttanut keräämällä aineistoni kolmella teemahaastatte- lulla. Kaikki kolme haastateltavaa ovat pop/jazz-laulunopettajia, jotka opettavat pääkaupunkiseudulla sijaitsevissa musiikkioppilaitoksissa. Heillä kaikilla on useamman vuoden kokemus nuorten laulunopetuksesta. Olen analysoi- nut aineistoni teoriasidonnaisesti, mikä tarkoittaa, että olen käsitellyt aineistostani esiin nousseita teemoja myös jo tutkitun tiedon valossa. Tutkielmani tuloksista nousi selkeästi esiin, että perusperiaatteet ovat kaikenikäisten laulunopetuksessa samat. Opetustapoihin ja laulutunnin etenemiseen vaikuttaakin ikää enemmän ihmisen persoona. Siksi opetus ja sen tavoitteet tulee suunnitella jokaiselle oppilaalle henkilökohtaisesti. Opettajan on kuitenkin hyvä olla tietoinen siitä, että nuoren oppilaan keho ja mieli ovat vielä kehittyviä. Voimakkaiden äänenkäyttötapojen kanssa on syytä olla varovainen, jottei nuoren kehittyvälle äänelle aiheutuisi haittaa. Nuori ei myöskään välttämättä löydä laulamisessa tarvittavia lihaksia yhtä nopeasti kuin aikuinen, ja kokonaisvaltainen heittäytyminen erilaisiin harjoitteisiin saattaa vaatia enemmän rohkaisua. Näissäkin asioissa on kuitenkin yksilöllisiä eroja ihmisten välillä, oli kyse minkä ikäisistä tahansa. Selkein nuorten laulunopetukseen merkittävästi vaikuttava asia on etenkin pojilla äänenmurros. Tutkielmani mukaan ääntä voidaan, ja on jopa suotavaa harjoittaa myös äänenmurroksen aikana. Rumia ääniä ei pidä pelätä, vaan äänen tulee antaa toimia luonnollisesti, kuten se äänenmurroksen aikana toimii. Tärkeintä on muistaa, että laulamisen tulisi aina tuntua mukavalta, ja opettajan olisikin hyvä kehottaa nuoria oppilaitaan tarkkailemaan omia tuntemuksiaan.
-
-
(2019) -
-
-
-
(2019) -
-
(2019)Tämän kirjallisen työn tarkoitus on tutkia, millä tavoin säveltäjä Pekka Kostiainen (s. 1944) on sisällyttänyt Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan (1986) virsiä ja erityisesti niiden koraaleita kolmiosaiseen Triduum Paschale -nimiseen pääsiäisoratorioonsa (2000). Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka menetelmät ovat aineistolähtöinen analyysi ja säveltäjän avoin haastattelu. Työn empiriaosuus koostuu Triduum Paschalen neljän koraalipohjaisen osan tarkastelusta. Kostiaisen näihin osiin valitsemat virret ovat 222a, 67, 100 ja 727. Pekka Kostiainen on käyttänyt virsiä monin eri tavoin sävellystyönsä aineksina. Kuorolla on keskeinen rooli virsiosuuksissa, mutta myös solistit osallistuvat niiden esittämiseen. Lauletut koraalipohjaiset jaksot seurailevat kolorointia ja rytmistä muuntelua lukuunottamatta alkuperäistä sävelmää, mutta orkesteriosuuksissa Kostiainen hyödyntää virsielementtejä vapaammin. Virsien säkeistöt poikkeavat tyypillisesti toisistaan sekä satsin että kokoonpanon osalta. Säveltäjä on yhdistänyt kolmeen neljästä tutkittavasta osasta yhden tai useamman tekstin virren lisäksi, joka usein limittyy säkeistöjen väleihin.
-
(2019)Seminaarityössä tutkittiin mielikuvien ja vertauskuvien käyttöä sellonsoiton opetuksessa. Tutkimuksen kohderyhmä oli 7–12-vuotiaat oppilaat. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella jo olemassa olevaa kirjallisuutta etsien näiden pedagogisten työkalujen käyttöä tukevaa tietoa myös ikäryhmän kehitysvaiheeseen liittyen. Kirjallisuuden avulla selvitettiin myös, mitkä erilaiset taustatekijät tukevat mielikuvien ja vertauskuvien käyttöä. Tutkimusta varten haastateltiin suomalaisia sellopedagogeja, joilla on kokemusta juuri tämän ikäryhmän kanssa työskentelystä. Tutkimuksella haettiin vastauksia kysymyksiin, mitkä ovat mielikuvien ja vertauskuvien mahdollisuudet auttaa oppilaita ja millaisia mielikuvia ja vertauskuvia haastateltavat opettajat ovat käyttäneet opetuksessaan. Tutkimuksessa haastateltavina oli kaksi arvostettua sellopedagogia: Anja Maja ja Tapani Heikinheimo. Kolmas pedagogi, Helli Seppä, otti osaa vain taulukon luomiseen. Heidän avullaan kerättiin myös liitteenä oleva käytännönläheinen taulukko ideoista, joita opettajat voivat käyttää oppilaidensa kanssa. Tutkimuksessa hyödynnettiin myös tutkijan omaa kokemusta muusikkona. Tutkimus vahvisti tutkijan omaa käsitystä, että mielikuvien ja vertauskuvien käyttö on äärimmäisen tärkeää. Haastatteluissa esille tulleet tiedot vahvistivat myös tutkimuksen ikäryhmän kehityspsykologisia piirteitä ja näiden avulla voitiin todeta, että mielikuvat ja vertauskuvat tuovat konkretiaa 7–12-vuotiaiden oppilaiden opettamiseen. Taulukon kokoaminen osoittautui hyväksi tiedon koontitavaksi ja siihen saatiin laajasti tutkimuksen ikäryhmälle sopivia neuvoja. Tutkimuksen lopputulemana oli, että tämän ikäryhmän opetuksen olisi perusteltua painottua mielikuvien ja vertauskuvien kautta opettamiseen ja liittää ongelmien ratkaisut siten lasten omaan maailmaan ja tuttuihin asioihin ja tuntemuksiin. Tutkimuksen perusteella oppilaskeskeisyys ja luovuus ovat vahvasti liittyneitä mielikuvien ja vertauskuvien käyttöön opetuksessa. Mielikuvat on hyvä yhdistää juuri lapsen omiin kiinnostuksen ja ymmärryksen kohteisiin, ja opettajalla on tässä prosessissa tärkeä rooli.
-
(2019)Seminaarityössä tutkittiin ryhmäopetuksen hyödyntämistä klassisen musiikin ammattiopiskelijoiden opetuksessa. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään osa-alueita, joilla ryhmän hyödyntäminen on mielekkäintä sekä mistä tekijöistä onnistunut ryhmäopetus muodostuu. Tutkimus toteutettiin teemahaastatteluna syksyn 2019 aikana. Haastateltavina oli viisi eri yliopistoissa opiskellutta orkesterisoitinten soittajaa, jotka olivat oman kokemuksensa mukaan saaneet opintojensa aikana hyvää ryhmäopetusta. Haastatteluista kerättiin ryhmäopetuksessa toimivaksi koettuja käytänteitä. Haastattelun pohjaksi kartoitettiin muusikkouden eri osa-alueita, joita myös ryhmäopetuksessa olisi mahdollista käsitellä. Lisäksi tarkasteltiin ryhmän lainalaisuuksia ja ryhmäopetuksen käyttöä mestari–kisälli-malliin pohjaavan yksilöopetuksen rinnalla. Ryhmäopetus oli toteutettu haastateltujen oppilaitoksissa joko yhden tai vaihtuvan teeman ympärille, joista molemmista koettiin olevan hyvin järjestettynä hyötyä. Haastatellut kokivat opetuksen säännöllisyyden ja suunnitelmallisuuden sekä dialogisuuden opiskelijoiden ja opettajan välillä tärkeimmiksi hyvän ryhmätunnin tekijöiksi.
-
(2019)Tutkielman tavoitteena on tutkia tunneälyn ilmenemistä lapsi- ja nuorisokuorojen johtajien työssä ja lisäksi tutkia miten tunneälyn merkitys ilmenee kuoronjohtajien kertomusten perusteella. Haastattelin aineistoa varten kolmea lapsi- ja nuorisokuoron johtajaa ja analysoin aineiston Golemanin, Boyatziksen ja McKeen (2002) tunneälyn teoriaa mukaillen. Golemanin ym. (2002) määritelmän mukaan tunneäly jakautuu neljään osa-alueeseen, joita ovat itsetuntemus, itsehallinta, empaattisuus ja ihmissuhteiden hallinta. Tutkimukseni on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimus toteutettiin kerronnallisen puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla ja haastattelu toteutettiin yksilöhaastatteluina. Analysoin haastattelun narratiivien analyysia käyttäen ja luokittelemalla haastattelusta syntyneet narratiivit Golemanin ym. (2002) tunneälyteorian neljän osa-alueen mukaan. Tutkimustulokseni osoittavat, että tunneäly ilmeni kokonaisvaltaisesti kuoronjohtajien työssä. Merkit-tävimmiksi tunneälyn osa-alueiksi muodostuivat empaattisuus ja ihmissuhteiden hallinta. Lisäksi itsetuntemus vaikutti vahvasti haastateltavien työn taustalla. Erityisesti kuoronjohtajien omat arvot ja päämäärät vaikuttivat siihen, mitä kohti he haluavat mennä ja mitä ja miten he haluavat opettaa nuorille. Tapaustutkimukseni osoittaa, että lapsi- ja nuorisokuoronjohtajan työ on kokonaisvaltaista, johon tarvitaan laajasti musiikillisen osaamisen lisäksi hyviä pedagogisia ja kasvatuksellisia taitoja. Tunneälyn merkitys ilmeni siinä, että kuoronjohtaja on kasvattaja, joka omien tunteiden ymmärtämisen ja hallinnan avulla kuuntelee kuorolaisiaan ja osaa ohjata heitä innostavasti ja kannustavasti kohti päämääriä sekä samalla tunnekasvattaa kuorolaisia ilmaisemaan omia tunteitaan myös musiikin kautta. Tunneälyn merkitys kokonaisvaltaisessa kasvatustyössä etenkin lasten ja nuorten kanssa työskennellessä on huomattavaa.
-
(2019)Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa pohdin teknologian ja ihmisten välisiä suhteita. Viimeistään viime vuosikymmeninä ihmisen suhteet teknologiaan ovat muokkautuneet hyvin monimuotoisiksi ja merkittäväksi. Teknologia jatkaa, kohottaa, parantaa ja kehystää lähes poikkeuksetta kaikkea tekemistämme. Teatterissa teknologia jää usein taustalle, mutta tieteistarinoissa teknologiasuhteet ovat keskiössä. Liveroolipelin kautta osallistujat pystyvät kommunikoimaan teknologian kanssa merkityksellisillä tavoilla. Opinnäytteeni näkökulmana on interaktiivisen valosuunnittelun tuottama immersiivisyys liveroolipelin eli larpin osallistujakokemuksen osana. Ensimmäisessä luvussa avaan työhöni liittyviä keskeisiä käsitteitä ja ilmiöitä. Kerron leikistä ja peleistä larpin juurina ja hahmottelen määritelmät interaktiivisuudelle ja immersiivisyydelle. Kerron myös pohjoismaisen larpin tyylilajin erityispiirteistä ja Odysseuksesta pohjoismaisen larpin edustajana. Pohdin lopuksi larpin ja teatterin yhtenemispisteitä ja suurimpia eroja. Toisessa luvussa kerron opinnäytteeni taiteellisen osion Odysseus - a story about survival -larpin tuotannosta ja tarinasta. Odysseus oli 160 vapaaehtoisen usean vuoden mittainen suurprojekti, joka muutti helsinkiläisen peruskoulun tieteistarinan avaruusalukseksi muutaman viikon ajaksi kesällä 2019. Kolmannessa luvussa avaan Odysseuksen valosuunnittelun estetiikkaan vaikuttaneita tekijöitä ja pohdin osallistujien kommenttien, valokuvien ja omien havaintojeni pohjalta interaktiivisuuden ja immersiivisyyden toteutumista valon kautta larpin aikana. Neljännessä luvussa avaan uuden näkökulman interaktiiviseen teknologiaan ja pohdin Odysseuksen immersiivisen ympäristön ja osallistujien välille muodostuneita teknologiasuhteita teknologiafilosofi Don Ihden käsitteiden kautta. Liitteissä esittelen tarkemmin valollisen interaktiivisuuden ja Odysseuksen järjestelmäintegraation toteutusta.Sanotaan, ettei larppia voi kokea muuta kuin olemalla mukana pelaamassa. Pyrin opinnäytteessäni antamaan yhden näkökulman larp-kokemukseen myös sitä kokemattomille ja olemaan mukana tuomassa valosuunnittelua osaksi pohjoismaisen larpin diskurssia.
-
(2019)Käsittelen näyttämöllä nähtäviä videon eri ilmenemismuotoja ja miten ne vaikuttavat kokemukseen tilasta.Aloitan esittävästä videosta sekä sen suhteesta elokuvaan ja televisioon, jonka jälkeen käsittelen videon ei-esittävää puolta. Kirjoittaessani videosta olen huomannut tarkastelevani sitä selvästi valosuunnittelijan näkökulmasta. Ensisijaisesti näenkin itseni valosuunnittelijana, jolle video on yksi työkalu muiden joukossa. Videon saralla oma kiinnostukseni kohdistuu erityisesti videotykkien käyttämiseen monipuolisena valonlähteinä sekä digitaalisena lavasteena, eikä niinkään kertovana elementtinä. Lisäksi tulokulmaani vaikuttaa se, että viimeiset kymmenen vuotta olen työskennellyt pääasiassa sanattomasti kommunikoivien esittävän taiteen alueiden, kuten nykytanssin, nykysirkuksen sekä konserttien parissa. Tavoitteenani on hahmottaa miten videon läsnäolo näyttämöllä vaikuttaa kokemukseen esitystilanteesta, sekä miten videomateriaalin tyyli ja miten se on asetettu näyttämölle vaikuttavat tähän. Tähän asti olen toiminut videon parissa lähinnä intuitiivisesti ja pyrin tämän kirjallisen osion kautta löytämään tuntemuksilleni teoreettista pohjaa, joskin intuition arvoa osana taiteellista prosessia yhtään väheksymättä. Videosta näyttämöllä on kirjoitettu hyvin vähän ja nykytanssin kohdalla vielä vähemmän. Tästä syystä käsittelen tekstissäni videota myös teatterin ja videotaiteen näkökulmasta. Video on hyvin monipuolinen media ja samoin sen näyttämöllä nähtävät olomuodot ja roolit ovat hyvin moninaisia. Kaikille näille ilmenemismuodoille on oma paikkansa laajassa esitysten kirjossa ja videon toimivuus näyttämöllä on ensisijaisesti kiinni sen suhteesta muihin teoksen elementteihin. Tilanne myös elää jatkuvasti, sillä video yleistyy vieläkin kovalla vauhdilla. Vielä hetki sitten vain sci-fi leffojen kuvastoon kuuluneet suuret videoskriinit ovat tulleet osaksi arkea hyvin lyhyen ajan kuluessa. Hiljalleen viimeisen sadan vuoden aikana suhteemme videoon on monipuolistunut ja sen käytölle näyttämöllä on löytynyt hienovireisempiä ulottuvuuksia, kuin mystinen taikatemppu.
-
(2019)In this written work, I refer to bell hooks in my intersectional exploration of feminism. I also refer to Leena-Maija Rossi's ideas of gender pressure and stereotypical structures, in order for the research to have an intercultural effect. My research question "Explorations and reflections on teaching, habits of thought and dialogue after a visit in Al Arroub 2017 as a feminist: Complex comparison between gender understandings and art pedagogy" guides the research throughout this work. To broaden my academic understanding towards a mindset of learning, I look into Jack Mezirow's theory of habits of thought. To study my pedagogical development, I review Paulo Freire's theory of dialogue. Throughout this thesis, I study the effect of dialogue and gender stereotypes in social situations in art pedagogical context. This research is based on three auto narratives of situations where I have been in a role of either art pedagogue, pupil or student. In the first auto narrative, I am in a position of a student in a primary school in Kouvola, 2004. The second auto narrative is from a time of my second university year in London in 2015. In the third piece of data in the form of an auto narrative, I was completing a teaching practice module in Palestine from the University of the Arts Helsinki's Master's Degree Programme in Dance Pedagogy. I reflect my pedagogical progress based on these three experiences, in order to understand the context of gender pressure in learning situations. I examine my own feelings, thoughts and learning. I reflect my pedagogical development on the theories, auto narratives and my personal blog post from 2017. The research method for my analysis is phenomenology-hermeneutic approach. I am reflecting Leena Rouhiainen to maintain a connection between artist work and research method. I write about authority, use of language, feelings, jealousy, judgement, facilitating and listening. In this work, I examine my development in pedagogical practices and theoretical understanding. I have transformed personal experiences into a platform to learning.
-
(2019)I den skriftliga delen av mitt magisterarbete för magisterprogrammet för konstnärlig framställning i dans på Konstuniversitetets Teaterhögskola i Helsingfors, utgår jag från tesen att i en konstnärlig arbetsgrupp kommer samtliga medlemmar att påverka det konstnärliga arbetet samt arbetsklimatet, aktivt och målmedvetet eller indirekt och omedvetet. Mitt syfte är att reflektera över den räckvidd ett konstnärskap idag kan ha, vad detta innebär, hur och genom vem räckvidden manifesteras, när och var. Jag närmar mig detta ställningstagande genom en genomgång av termen kommunikation och hur den närvarar i mitt konstnärliga arbete, samt begrundar även de ramverk som människans köttsliga varandet innebär för danskonst och kommunikation. I det första kapitlet, inledningen, presenterar jag mina utgångspunkter och frågor. Jag beskriver mitt konstnärliga slutarbete och de element som där anknyter till dessa. Det fysiska scenkonstverket Förvandlingen- Muodonmuutos spelades på svenska och sedan även på finska, hos Svenska Teatern i Helsingfors samt på turné i Sverige i samarbete med Riksteatern. Jag behandlar kort språklighet som en del av de egenskaper som präglar min kommunikation och de situationer där jag är verksam. Detta får mig att återkomma till teman som ordval och översättning mellan språk och mellan olika uttrycksmedel. Jag använder mig av tankar uppmålade av bl. a Jaana Parviainen, Jo Butterworth, Kirsi Monni, Martin Heidegger, Timo Klemola, Anna Kupari och Kai Lehikoinen för att skapa en enhetlig uppfattning om de mångfacetterade fenomenen kommunikation och köttsligt varande innebär, så som de utspelar sig inom landskapet för konstnärliga processer. Sedan följer de grundläggande frågor som jag föreslår som verktyg för strukturerande av upplevelser, tillsammans med en sketch över de strukturer jag återkommande upplever förankrar respons och underlättar kommunikation. Under de följande kapitlen tar jag mig en närmare titt på de grundläggande frågorna som jag här uppdelar till vad, hur, vem, när, var. Jag vänder och vrider på dem för att hitta olika synvinklar och lägen där de synliggör information eller förankrar ett kommunicerande konstnärligt skapande. Angående kommunikation i relation till hierarkier under konstnärliga processer har jag rört mig runt den Didaktik-demokratiska spektrum- modellen som Jo Butterworth skapade under ett tidigt 2000- tal, och via denna lyfter jag fram teman som dansarens föränderliga position, rörelse av informatio och de förväntningar och förmågor som enligt min uppfattning och mina erfarenheter riktas mot dansaren under olika slags formationer av konstnärligt arbete. Jag uppmärksammar de performativa egenskaper ett talande har under en arbetsprocess, samt vilken politisk räckvidd, dvs. samhällelig performativitet ett konstnärskap idag kan ha. Slutligen reflekterar jag över hur ett sanningssökande, ordsökande och ständigt lärande sker som i en tidslig loop i det kontext en utbildning utgör. Till sist samlar jag ihop de element jag funnit under denna process till en slutsats.
-
(2019)In this written part of my thesis work I will trace how perception includes both political and existential aspects for me. I am interested in the wide spectrum of perception, and how this multiplicity is framed by different contexts and through conditioning. I like to think that perception is an action, it is something that we do, and from this stems the name for my artistic final work: Performing Perception. In this text, I try to find connections between my own experiences, theoretical writings and artistic practices. In the first section Thinking outloud, I will open up my own experiences, existing choreographic practices and artistic references which are setting the frame for the artistic final work. I relate my thinking to practices by Deborah Hay, Boris Charmatz and Esther Salomon. I will also share my other perception related artistic works created during my MA studies in the Master's Degree Programme in Choreography. In the next section, I will open up to theory. I will explore how perception can be seen both as a political and existential question. The political aspects I discuss alongside a text by George Lakoff, Mark Johnson and Erin Manning. The existential aspects I try to articulate together with Martin Heidegger and Edmund Husserl. In the last section Performing perception – the performance I go more into the details of the performance itself. As we were working with re-writing the perception, I will outline different practices and compositional tools that emerged from this process.
-
(2019)Käsittelen opinnäytetyössäni paikkaa, paikkasidonnaista taidetta ja dramaturgiaa. Yritän hahmottaa ensin mikä paikka on suhteessa tilaan ja sitten, miten paikka vaikuttaa esitysten tekemiseen niin teatteritiloissa kuin niiden ulkopuolellakin. Pyrin viittamaan lopputyössäni lähinnä naisoletettuihin tekijöihin, mm. Pauliina Feodoroffiin, Doreen Masseyhyn, Pauliina Hulkkoon, Bertie Ferdmaniin ja Miwon Kwoniin. Ensimmäisessä luvussa käsittelen paikan käsitettä filosofian, maantieteen ja alkuperäiskansojen näkökulmasta. Mietin lisäksi mitä on kuulua johonkin paikkaan ja mitä on paikkojen omistaminen ja paikkoihin sitoutuminen. Vertaan omaa urbaania fossiilikapitalistisen subjektin paikkakokemusta alkuperäiskansojen paikkakokemukseen. Toisessa luvussa käyn läpi paikkasidonnaisen taiteen historiaa ja nykypäivää kuvataiteissa ja esittävissä taiteissa, lähinnä teatterissa. Totean, että paikkasidonnaiseen taiteeseen on sisältynyt ja sisältyy kriittisyys taidemarkkinoita ja -instituutiota kohtaan. Kolmannessa luvussa pohdin dramaturgiaa ja esitysdramaturgiaa. Olen yksi neljästä ensimmäisistä esitysdramaturgian opiskelijoista Suomessa. Pohdin haastattelemalla luokkatovereitani, mitä esitysdramaturgia on. Sitten tarkennan dramaturgian käsitettä etiikan, huolenpidon, ekologian ja paikan näkökulmista. Kyseiset näkökulmat ovat nousseet itselleni olennaisiksi opinnoissani ja taiteellisissa töissäni. Viidennessä ja viimeisessä luvussa käyn kolmen eri tavalla paikkasidonnaisen teosesimerkkien kautta läpi (I <3 Iijoki, Kotiesitys ja Kadonnutta aikaa etsimässä 2017-2022), miten paikan huomioiminen on näyttäytynyt esityksentekoprosesseissa ja varsinaisissa esityksissä. Kahden ensimmäisen esityksen tapahtumapaikat ovat Iijoki ja TeaKin Studio 2. Viimeisessä teosesimerkissä pohdin otsikolla "Paikkana Proust", mitä voisi olla teksti paikkana. Kuljetan läpi lopputyöni omaa tekijäpositiotani eri teosesimerkkien kautta. Kiinnostukseni paikkaan on syvästi henkilökohtaista, mutta ajattelen, että paikan huomioiminen esityksiä tehtäessä voi avata tapoja käsitellä ekokatastrofia ja siihen liittyvää totaalista maailman- ja ihmiskuvan muutosta esitystaiteen kontekstissa. Ajattelen paikan vaikuttavan esityksen dramaturgioihin ainakin käsiteltäessä paikan ja esityksen materiaalisia reunaehtoja, yleisösuhdetta ja paikan risteäviä ja päällekkäisiä sisältöjä ehdottaen täten paikoille tyypillisiä ei-lineaarisia dramaturgioita.
-
(2019)In the written part of my thesis, I am looking into how sustainability thinking should be reformulated in feminist, post-humanist ontological terms, and how this renewed sustainability thinking could inform the working structures of artistic working groups in the field of performing arts. The focus is on "why" and "how" we as humans should start practicing a non-anthropocentric worldview to formulate ecologically-minded and sustainable life and work practices. These practices should be equality-driven, keen on enjoyment and regenerative energy, and globally aware but locally invested. I have a special emphasis on the importance of formulating new language and representational narratives – both in the arts and other everyday contexts – to acknowledge the ecological and symbiotic nature of human and nonhuman subjects and their shared habitat planet Earth. In the performing arts context, my interest is centred on how working groups should structure their work socially, materially and artistically to respect and accurately depict this symbiotic real. My personal experiences in professional education and productions runs as an exemplary thread throughout the thesis. In the first chapters I will describe the terms ecology and sustainability as they are used in the frame of this work and will provide a short historical summary of the Western sustainability movement. In the third chapter I will articulate what I see as the main issues in conventional sustainability thinking, namely anthropocentrism, the admiration for austerity and the inability to change business-as-usual. Through this articulation, I reformulate sustainable equality and subjectivity through post-human philosophy and feminist theory. In the fourth chapter I give a deeper insight to ecologically complex storytelling and what kind of forms it might take in performance. The fifth chapter consists of questions and thematic areas of focus for artistic working groups in the field of performing arts to consider when formulating sustainability guidelines for their work. I detail six areas of focus: equality and transparent communication, energy use, enjoyment, temporality and time, locality and delegating responsibility. This chapter is greatly influenced by my own experiences in production processes and is complemented with a few exemplary practices from the European contemporary performance field. In the sixth and final chapter, I present and analyse three different productions I have participated in as a working group member and performer during 2018 and 2019. I look at each performance with a sustainability focus approach. The three productions are: Their Limbs Their Lungs Their Legs, a big stage dance production, and the artistic part of my thesis; Of being in the Dark, a site-sensitive outdoors piece and olento / olio / otus / eläin / eläjä, a first exploration phase towards a movement and sound piece.
-
(2019)Tässä tutkielmassa tarkastellaan liveroolipelin soundtrackin mahdollisuuksia opetuskäytössä. Tutkin aihetta viikonlopun mittaisen työpajan kautta ja selvitin, mitä työpajaan osallistuneet kokivat oppineensa musiikin ja äänen luomisesta sekä miten työpaja tuki heidän oppimistaan. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kokemuksellinen oppiminen ja erityisesti Kolbin oppimismalli sekä pelien sekä muiden interaktiivisten tarinankerronnan muotojen säveltämisen ja äänisuunnittelun teoriaa liveroolipelin soundtrackin rakentamisen tukena. Tutkin aihetta laadullisena tapaustutkimuksena ryhmähaastattelun, kyselyn ja havainnoinnin metoditriangulaationa. Tärkeimpinä tutkimustuloksina nousi esiin musiikin ja äänen luominen ilman aiempaa tietoa musiikin ja äänen luomisesta, liveroolipelin soundtrackin rakentamiseen liittyvien käsitteiden ja konseptien oppiminen sekä se, miten työpaja mahdollisti osallistujien kokemuksellisen, sosiaalisen ja motivoivan oppimisen. Liveroolipelien käyttöä musiikinopetuksessa ei ole aiemmin juuri tutkittu eikä aiheesta löydy ennestään suomenkielistä kirjallisuutta. Tutkielman tarkoitus onkin tuottaa uutta tietoa musiikkikasvatuksen kentälle sekä liveroolipelien järjestäjille suunnittelun tueksi.