Theses

 

HELDA contains all theses whose authors have given permission for online publication in PDF format with Open Access. Academy of Fine Arts theses are in HELDA since 2015. Sibelius Academy theses are so far stored elsewhere. Doctoral theses of Theatre Academy can be found in the Acta Scenica publication serie.

Collections

Recent Submissions

  • Rejström, Tom (2016)
    Mitt skriftliga lärdomsprov oberoende – Tankar om en autonom teaterkonst behandlar frågor om självständighet och individualitet utifrån en skådespelarstuderandes synvinkel. Jag avhandlar teaterkonstens strukturella och åskådningsrelaterade frågeställningar både ur en samhällelig kontext (värdegrund, ideologi) samt ur en moralisk aspekt då det kommer till skapandeprocessens uppbyggnad. Min tes är att dessa frågor flyter samman och förbinds i vårt samtida teaterfält, då skådespelarens arbetsbild befinner sig i ständig förändring. Jag finner exempelvis frågan om den agerande skådespelaren kontra den tänkande scenkonstnären som väldigt intressant ur ett pedagogiskt perspektiv. I otaliga diskussioner med min sambo, Fanni Noroila som studerar skådespelarkonst på min finskspråkiga parallellkurs har jag insett våra utbildningars stora olikheter; Det svenska utbildningsprogrammet är nämligen en rätt isolerad institution då språkbarriären inte tillåtit/betvingat oss skådespelarstuderande att ständigt definiera vår arbetsbild utifrån de andra utbildningsprogrammen (regi, dramaturgi etc.) Kanske det svenska utbildningsprogrammet är organet som närmast motsvarar målet att utbilda "självständiga konstnärer?" (citatet ur Teaterhögskolans strategi) Mitt resonemang går i dialog med den scenframställningsprocess som resulterade i den konceptuella teaterföreställningen Det finns minst 1000 sätt (regi: Tatu Hämäläinen, hösten 2015.) Denna processinriktade produktion utgick från reflektioner kring temat frihet. Intentionen var att skapa en demokratisk och oreglerad process, men dessvärre utföll det fria skapandet i det tvärt motsatta. Jag försöker i mitt skrivande analysera de meningsskiljaktigheterna som uppstod under processens gång, givetvis ur en väldigt subjektiv och affekterad position då jag personligen ansåg processens till synes fria struktur som ett ofantligt hyckleri. Det intressanta är dock det faktum att vissa medverkande uppfattade Det finns minst 1000 sätt som en illusorisk demokrati, medan andra såg processen som den mest kreativa och suveräna under vår tid på Teaterhögskolan. Detta faktum kanske påvisar den stora brokigheten på vår årskurs då det kommer till frågor om värdegrund, personliga utmaningar samt förmågan/viljan till rak kommunikation. Vidare går jag i samtal med scenkonstnären Aune Kallinen. Detta för att jag finner hennes lösning på de institutionella och hierarkiska problemen inom Teaterhögskolans utbildningspolitik som ytterst tänkvärd och ideologiskt korrekt - även om ett upphävande av utbildningsprogrammen är både utopistiskt och föga genomförbart. Jag har valt att skriva mitt skriftliga lärdomsprov i en essäartad och rätt oakademisk form. Detta eftersom jag velat resonera utifrån mina personliga upplevelser och vidare skriva med en ocensurerad och uppriktig röst.
  • Nyman, Amanda (2016)
    I mitt examensarbete har jag undersökt kreativiteten och viljan att skapa. Eftersom jag studerar skådespelarkonst har jag för det mesta använt mig av exempel från teaterns värld. Jag anser ändå att kreativiteten finns överallt och att allt handlande i någon mån är kreativt. Därför har det också känts naturligt att låta mig gå in på vardagliga sysslor och annat handlande utanför skådespelararbetet. Under mitt skrivande har jag fördjupat mig i frågor som: Vad händer när man inspireras? Vad ingår i en kreativ process? Vad är det som får oss att skapa i ett flöde där tid och rum glöms bort? Vad är kreativitet i skådespelarkonsten? Varför skådespelar jag? "Den skapande inspirationen" var till en början bara ett arbetsnamn, men ju längre jag kom i mitt skrivande desto mer insåg jag att det kanske var just det jag skrev om. Jag skulle säga att denna tidvis väldigt bildliga och naiva skrift handlar om både personlig utveckling, inspirationens kraft, skådespelarkonsten som ett lekfullt arbete, men också livslusten och viljan att utvecklas. I stort sett kan man se att jag behandlat fyra huvudrubriker: 1. Musan. Jag börjar med inspirationens källa. Det är funderingar om varifrån vi fångar våra ideer och hur inspirationens källa genom tiderna gestaltats och sett ut. 2. Inspirationen. I detta kapitel vill jag hylla de intuitiva ideernas flöde, improvisationen och den magiska känslan av skaparlust. 3. Det kreativa skapandet. Ett kapitel om själva arbetet. Om skapandeprocessers för- och nackdelar. Det kreativa skapandet är både lekfullt och improvisatoriskt men den kreativa arbetsprocessen rymmer också tider av inspirationsstopp och pressen av att åstadkomma något. 4. Flowläget Här försöker jag klargöra vilka komponenter som är nödvändiga för att en upplevelse eller en uppgift skulle kunna leda till ett flödelikt tillstånd. Den optimala upplevelsen. Det magiska tillståndet som nås någonstans mellan en perfekt balans av utmanings -och färdighetsgrad. Ett tillstånd man bara kan nå om uppgiften är utmanande och kräver total koncentration.
  • Makarevitch, Elisa (2016)
    Det här är en essä som undersöker inre bilder som en del av skådespelarens arbete. Att se mentala bilder för sitt inre kan vara att känna rörelse i form av bilder, uppleva en bild av lukt, smak eller ljud, utan att dessa upplevelser sker på riktigt. Den inre bilden kan vara baserad på tidigare erfarenheter men den kan också fungera på ett mer illusionsskapande plan med hjälp av fantasin. För mig är inre bilder ett användbart skådespelarverktyg. Inre bilder är till exempel lämpliga för att gestalta roller eftersom bilderna kan ge nyttig information för skådespelaren. Inre bilder kan också fungera som ett verktyg för att hitta och utnyttja inspiration, koncentration eller avspänning. Skådespelaren kan också använda sig av inre bilder via visualisering och andra tekniker för mental träning. Jag har märkt att inre bilder hjälper mig i mitt skådespelararbete genom att ge min kropp och mina sinnen ytterligare omständigheter att arbeta med. Till exempel bilden av att det är eld i min svanskota eller förnimmelsen av att rummet hela tiden krymper, skärper min koncentration och min kreativitet på ett sätt som jag upplever att gör mig mer närvarande och flexibel. En bild kan alltså bli en ram, ett slags utlösare, för någon form av energi och därmed också en hållhake som jag kan förankra en viss scen eller handling i. Den här essän närmar sig den inre bilden som ett verktyg för skådespelaren genom tre olika delar. Den första delen försöker definiera vad inre bilder och mentala representationer är genom definitioner från bland annat neuro- och sportpsykologin. Den andra delen redogör för inre bilder som ett verktyg som kan hjälpa skådespelaren i arbetet. Den tredje och avslutande delen är en introspektiv analys av mitt eget personliga arbete med inre bilder och de utmaningar jag ställts inför under min skådespelarutbildning.
  • Laine, Stella (2016)
    I min magisteruppsats går jag igenom teaterhistorien från antiken till viktoriansk tid ur kvinnans perspektiv. Jag skriver om hur kvinnan gjorde teater under epoker där "kvinnan inte gjorde teater", och om kvinnans roll i samhället under dessa epoker, som gjorde att hon inte var med i det manliga skapandet. Jag tar upp vissa dramatikernamn som skrivits ur kanon, och skriver om kvinnorollen och dess uppkomst och utveckling. Från tiden då kvinnan välkomnats upp på scenen skriver jag om skådespelararbetet för kvinnor och också om hennes sociala roll i det engelska samhället. Mitt mål är att skapa en medvetenhet om kvinnans exkludering ur den skrivna teaterhistorien, och att yrka på att historien är bredare än att "kvinnor var inte med". Jag påstår att den historieskrivning vi har påverkar mig som skådespelare och mina möjligheter i ett nutida samhälle. Jag påstår att teatern skulle vara en bättre arbetsplats för alla ifall allas teaterhistoria skulle beaktas, liksom världen skulle vara en bättre plats om inte historien skulle vara skriven av, om och för den vita heterosexuella mannen.
  • Grudemo El Hayek, Emil (2016)
    Jag har med denna essä velat bredda, och fördjupa mig i, mina ideer om att påverka. Det jag har kommit att intressera mig för handlar om ett utforskande och letande i att förstå hur människors kroppar kan uppleva och reagera. Med vilka verktyg går det att bjuda på upplevelser för något större och mer än bara intellektet? Med hjälp av litteratur, som i direkt mening kanske inte har med teater att göra, letar jag mig vidare i mina möjligheter att påverka. Går det att hitta någon form av "påknapp" till reaktioner? Genom att läsa mer om Pavlov och hans forskning kring betingade (inlärda) reflexer förstår jag mig bättre på mina egna tidigare erfarenheter och reaktioner på detta. Till exempel hur synen av ett rakat huvud har lett till den inlärda "fight or flight" responsen. Vetenskapliga och populärvetenskapliga källor har gett en större insikt i hur färger, dofter, ordval och bilder kan komma att starta kroppsliga reaktioner som kan leda till allt från adrenalinpåslag till empati. Radiosändningar och litteratur om "priming" lyfter att information som vi tar in finns kvar i minnet och påverkar kommande känslor, tankar och beteende. Med hjälp av teaterexempel som jag har sett eller själv varit delaktig i lyfter jag exempel på vad jag tycker är intressant i relation till påverkan med hjälp av olika signaler. I en pjäs tog doften av pannkakor mig raka vägen till min barndom i värme och trygghet hos mina morföräldrar, i en annan kom mina tårar i samma stund som de dansande skådespelarna höjde en öppen hand till en örfil men fortsatte sen dansa. Det handlar om signaler, dofter, erfarenheter, ljud, syn, triggare, ankare, minnen, Pavlov, Henrik Fexeus, epigenitik och mycket mera.
  • Noroila, Fanni (2016)
    Kirjallinen opinnäytteeni on esiin astuminen, ulostulo, tilan ottaminen, puheenvuoro. Se on yritys ja hahmotelma, kurotus uuteen, unelmia. Pyrin avaamaan ajatteluani, sen prosessia häpeästä ja itseni pienentämisestä kohti olemista ilman ääriä. Teen jotain, mitä en ole aikaisemmin uskaltanut tehdä. Puhun ääneen. Minulla on asiaa. Kirjoitan kategorioista, jotka hallitsevat maailmaa ja sitä kautta teatteria. Rakennamme niitä toinen toisillemme tiedostamattamme, mutta olemme myös paljolti ympäristön armoilla. Koen kategoriat raja-aitoina. Ne tekevät elämästä jollain tavalla käsitettävää ja hallittavaa - määritelmät antavat meille tukipisteitä maailmankaikkeuden äärettömyydessä - mutta samalla ne vievät meiltä vapautemme. Kun haluan purkaa kategorioita, minun on ensin puhuttava niistä, tehtävä ne näkyviksi. Sen jälkeen häivyttää ne merkityksettömiksi. Sukupuoli on niistä suurin ja mahtavin, ahtain ja ehdottomin. Palaan työn alussa avainkokemukseen sukupuolittuneesta määrittelystä ensimmäisen vuoden laulutunnille, jossa opettaja tokaisee saavani äänelläni vain ”huoran rooleja”. Puran sen aiheuttamia hyvin kauaskantoisia tunteita, lukkoja ja tuolloin vielä nimetöntä ahdistusta. Kokemus toimii moottorina, joka avaa hiljalleen monikerroksista kerää kaksijakoisen sukupuolen ongelmallisuudesta, sitä ylläpitävistä rakenteista, niiden dikotomioista, normeista, vallasta, representaatioista, hierarkkisuudesta ja misogyniasta. Työssäni kulkevat rinnakkain teoria ja käytäntö, feministinen kirjallisuus ja omat kokemukset. Pyhitän yhden kokonaisen luvun Judith Butlerin ajattelulle sukupuolen rakentumisesta, sen performatiivisuudesta, konstruktioista ja dekonstruktioista. Kysyn, miten katsomme naista, miten katsomme miestä, mikä on naisellista, mikä miehekästä, mikä on minun paikkani ja tilani? Minkälaisia kuvia itsestäni näen ja toistan? Haastan myös lukijan kysymään itseltään samaa. Pohdin, voisiko taide olla rajoja rikkovaa, yhtä vahvempia kohtaamisia mahdollistavaa, sisälleen kutsuvaa eikä ulos sulkevaa, meitä yhdistävää eikä toiseuttavaa, valtarakenteita vavisuttavaa eikä vahvistavaa. Vaadin läpinäkyvyyttä, rakenteita tiedostavaa, sukupuolisensitiivistä keskustelua ja opetusta. Haluan teatteriin lisää moniäänisyyttä, pelottomuutta ja monipuolisempaa tekijyyttä. Teatterissa piilee valtava kapasiteetti, jota ei vielä käytetä. Pitkällisen ympäröivän maailman pilkkomisen ja havainnoimisen jälkeen käännän katseeni itseeni, syvälle sisimpääni. Puhun masennuksestani, sen syistä ja seurauksista, ja siitä vapautumisesta. Pidän sairaskertomustani tärkeänä kategorioiden vahingollisuuden paljastavana elementtinä. On niin paljon oppeja oikeasta ja hyvästä, väärästä ja huonosta, että ne peittävät helposti melullaan sisäisen äänen ja tahdon. Kirjallinen opinnäytteeni on matka, joka vie minut lopulta olennaisen ääreen. Näen aavistuksen siitä, mitä minä olen, ja voin olla, en enää, mitä minun odotetaan olevan. Myötätunto ja läsnäolo - itselleni ja muille – ovat kaiken ydin.
  • Rahkonen, Olli (2016)
    Kirjallinen lopputyöni "Hyvästi, rakas." kertoo luopumisen prosessistani Teatterikorkeakoulusta. Halusin tällä työllä tarkentaa itselleni ennen kaikkea missä olen nyt. Mitkä ovat omat arvoni taiteilijana ja minkälaiseksi tekijäksi haluan tulevaisuudessa tulla? Nykyisyys oli pääajatukseni mutta sen kartoittamiseen oli käytävä kaukana menneisyydessä ja kurkattava myös tulevaan. Tulevaisuudessa minulla on tuskin aikaa pohtia tätä näin pitkään. Halusin tuoda esille omat intohimoni tekijänä ja kirjoittaa minua inspiroivista ihmisistä ja asioista. Unelmoinnin ja kurkottamisen halusin selventää itselleni miettimällä suuntaa johon olen matkalla, omaa vaellustani. Uskon vahvasti pehmeisiin arvoihin ja ihmisten kunnioittamiseen ja niiden avulla tiedän tulevani tulevaisuudessa parhaaksi versioksi itsestäni. Menestymisen palvonta on minulle sitä, että pyrin elämään niin, että voin mennä tyytyväisenä nukkumaan iltaisin. Mietin myöskin roolejani ihmisenä ja läpikäynti tavoistani toimia sosiaalisissa tilanteissa oli hedelmällistä. Halusin myös liittää muistojani Berliinistä, koska se oli opintojaksona niin ainutlaatuinen ja rikastuttava. Siellä opin nöyryyttä tätä työtä kohtaan ja silmäni aukesivat paikallisten näyttelijöiden toimesta. Se sai minut haluamaan paremmaksi taiteilijaksi. Se sai minut haluamaan kansainväliseksi taiteilijaksi. Rupesin vaatimaan itseltäni enemmän ajatusta työtäni kohtaan tämän jälkeen. Tuntui tärkeältä kirjoittaa tästä matkasta, koska se oli kouluaikani kohokohta ja teoksen taustavire on luopumisen ajatus näin rakkaasta instituutiosta. Teksti syntyi kiitollisuudesta. Musiikista ja laulamisesta kirjoitin, koska se on minulle kaikista rakkain ilmaisumuoto. Näen sen tässä vaiheessa elämääni aidoimpana muotona ilmaista itseäni. Myös jatkuvan tutkiskelun aihe itselleni on löytää vastaavanlainen helppous näyttelemiseen kuin mitä laulaessa koen. Olen tutkinut sitä jo ensimmäiseltä vuosikurssilta lähtien. Loppusanat kiteyttivät itselleni sen miksi ylipäätänsä kirjoitin tämän lopputyön. Kaiken tekemisieni taustalla on kuitenkin aina ollut ne ihmiset jotka jakavat kanssani ne muistot ja tunteet. Ilman ystäviä, perhettä ja kollegoita olisi tämä työ täysin tyhjää itselleni. En ole koskaan ollut sooloilija ja se kävi minulle jälleen selväksi tämän lopputyön parissa. Kaiken ydin on olla osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Olla osa jotain ja kuulua jonnekin. Ja missä ikinä se jokin onkaan, saa siellä toteuttaa itseään. Tärkeimpänä se, että siellä saa olla oma itsensä ihmisten keskellä, joihin luottaa.
  • Ojala, Eero (2016)
    Käyn tässä työssä läpi taiteilijaksi kasvamisen polkuani. Minun lähtökysymykseni tähän työhön oli "mikä tekee taiteilijan". Opinnäytteeni aihetta valitessani, pidin kysymystä kaikkein merkittävimpänä kysymyksenä, jonka voin taiteellisfilosofisesti itselleni esittää. Päätin pyrkiä ratkaisemaan taiteilijuuteen liittyvän mysteerin. Minua häiritsi, etten tiennyt missä vaiheessa saan alkaa kutsua itseäni taiteilijaksi. Minulla oli ristiriitainen käsitys siitä, saanko antaa taiteilijan tittelin itse itselleni, vai onko se jonkun muun oikeus ja velvollisuus. Lisäksi minua hämmensi, kun en tiennyt mikä on se meriitti tai hetki, jonka jälkeen olen oleva taiteilija. Pohdintojeni syventyessä ymmärsin, etten voi ratkaista tätä mysteeriä muiden kuin itseni kohdalla. Tämän oivalluksen löytämiseen sain apua kollegoiltani ja ystäviltäni, jotka suostuivat keskustelemaan ja vatvomaan asiaa kanssani. Tämän työn muodoksi valikoitui suurimmaksi osaksi kronologinen kerronta tähänastisesta historiastani taiteen parissa. Lähden pohdinnoissani liikkeelle teatteriharrastukseni alkutaipaleelta. Siirryn nopeasti kansanopistovuosiini, joita oli kolme. Kerron minkälainen (harrastaja)näyttelijä olen ollut aiemmin ja miten se on vaikuttanut teatterinäkemyksiini. Käytän pohdintojeni apuna sitaatteja joistain alan perusteoksista, eniten Yoshi Oidan Näkymättömästä näyttelijästä, mutta myös Stanislavskin Näyttelijäntyöstä sekä Sinisalon Veikko ja "lausujanplantut" -teoksesta. Lainaan ajatuksia muilta lausuntataiteeseen perehtyneiltä taiteilijoilta ja reflektoin omia ajatuksiani niitä vasten. Pyrin olemaan työssäni itsekäs siinä mielessä, että puhun paljon omista kokemuksistani ja ajatuksistani. En yritä esittää työssäni mitään kaikille sopivaa taiteilijamuottia tai muuta vastaavaa, vaan pyrin olemaan rehellinen ennen kaikkea itselleni. Yritän saada sanallistetuksi sen, mitä taiteilijuus minulle merkitsee. Mistä se koostuu. Itselleni pohdinnoissani tärkeäksi muodostui havainto, jonka mukaan taiteilijuus voidaan määritellä ikään kuin kolmioksi, jonka yhdellä sivulla on taito, toisella vastuu ja kolmannella henkilökohtaisuus tai oman itsen ydin. Kolmion keskellä on työ, jonka sivut tekevät yhdessä näkyväksi. Nämä neljä asiaa ovat minulle ne, joita taiteilija tarvitsee ollakseen tittelinsä arvoinen.
  • Heiskanen, Eino (2016)
    Opinnäytteeni koostuu kahdesta eri aiheesta, joista ensimmäisessä kerron itsestäni, taustoistani ja ajattelutavoistani. Molemmat vanhempani sekä setäni ovat näyttelijöitä, joten voisin sanoa tulevani näyttelijäsuvusta. Tänä keväänä valmistun itse näyttelijäksi. Minulle teatteri ei ole kuitenkaan ollut aina se ainut vaihtoehto, vaan paikka tuoda taidekuplan ulkopuolista maailmaa näkyväksi ja tarjota uusia näkökulmia ja tarinoita katsojille. Siksi opinnäytteeni käsittelee myös paljon teatterin ulkopuolisia asioita. Kiinnostukseni kohteita ovat aina olleet tulevaisuus, tulevaisuuden tutkimus, tietotekniikka ja pelit. Pääaiheekseni muodostui näyttelijäntaiteen kehittyminen ja muuttuminen teknologisten innovaatioiden myötä sekä internetin mahdollistamat taiteen ja viihteen uudet kanavat. Internetin avulla taiteilijat voivat saavuttaa valtavia katsojamääriä ja tavalliset tallaajat voivat ryhtyä taiteilijoiksi ilman minkäänlaista koulutusta. Tällä hetkellä internetin suosituimpana alustana pidän Youtubea, johon taiteilijat, näyttelijät ja amatööri- sekä ammattikoomikot julkaisevat joka päivä tuhansia videoita. Globaalit väylät ja julkaisualustat tulevat koventamaan tulevaisuuden sisällöntuottajien keskinäistä kilpailua. Tulevaisuuden näyttelijä eroaa perinteisestä filmitähdestä olemalla läsnä verkossa ja oikeassa maailmassa faniensa ja kollegojensa kanssa. Myös virtuaali- ja reaalimaailmaa sekoittava laajennettu todellisuus tulee muuttamaan kaikkea näyttelijän taiteesta lääketieteeseen. Animaatiotekniikan myötä näyttelijän työnkuva muuttuu ja laajenee. Näyttelijäntyötä tullaan pilkkomaan osiin ja green screen, motion capture eli liikkeenkaappaus ja Cinematic virtual reality tulevat olemaan näyttelijän perustyökaluja näyttämön ja kameran lisäksi. Vaikka työkalut muuttuvat, niin sisällöt ja teemat pysyvät jokseenkin samana taiteessa ja vanhat taidemuodot, kuten mimiikka ja naamionäytteleminen saavat uusia muotoja. Käsittelen myös verrattain uutena taidemuotona videopelejä, virtuaalitodellisuutta ja näyttelijäntyötä peleissä. Pohdin sisältävätkö pelit taidetta tai voidaanko pelit itsessään laskea taiteeksi. Yritän kertoa peleistä ja uudesta tekniikasta sillä tavalla, että asiasta mitään tietämätön saisi niistä jonkinlaisen käsityksen. Lopuksi kerron millaisena näen oman tulevaisuuteni nyt koulusta valmistuvana taiteilijana.
  • Heikkinen, Antti (2016)
    Tämä opinnäytetyö on fiktiivinen kertomus näyttelijästä nimeltä Antti Heikkinen. Se kertoo tarinan minusta ja niistä hetkistä, kun olen kuvitellusti saanut ensimmäisen työni valmistumisen jälkeen. Vaikka tapahtumat ja henkilöt ovat fiktiota, sisältävät ne vahvan faktapohjan. Kirjoitin tarinan kertojan mahdollisimman lähelle itseäni ja näin pystyin vapautuneesti purkamaan niitä aiheita ja tunteita, jotka tällä hetkellä ovat ajankohtaisia. Tarinan toinen päähenkilö on Jari, fiktiivinen näyttelijä Joensuusta. Hänen kanssaan käymäni dialogit ovat tämän työn ydin. Päädyin fiktiiviseen muotoon erehdyksen kautta. Yritin aluksi kirjoittaa analyyttistä ja tiedepohjaista tekstiä ja huomasin, että tekstiini muodostui vahva kirjoitustyyli, jota en tunnistanut omakseni. Kirjoitin sellaisen roolin takaa, joka ei tuntunut mielekkäältä ja se heijastui tekstiini niin, etten pystynyt olemaan rehellinen. Päätin kokeilla miltä tuntuisi sijoittaa teksti aivan muuhun ympäristöön ja tilanteeseen, kirjoittaa fiktiivistä tarinaa itsestäni. Se toimi. Muoto vapautti minut. Saatoin kirjoittaa tekstiin draamallisia tilanteita, joissa henkilöt toimivat draaman ehdoilla. Näin löytyi myös kaksi minää. Minä ja Jari. Tunne –ja järkiminä. Vaikka dialogeissa keskustelee kaksi eri henkilöä, ovat ne loppujen lopuksi minun kaksi eri puolta. Tämän opinnäytetyön ydinteemat ovat motivaatio ja tavoitteet suhteessa näyttelijäntyöhön ja taiteilijuuteen. Miksi näyttelen ja missä haluan näytellä? Mistä haluan taitelijana kertoa? Olen tehnyt pitkän matkan teatteriharrastajasta ammattinäyttelijäksi ja nyt huomaan olevani tilanteessa, jossa joudun pohtimaan näitä kysymyksiä. Minä ja Jari – Tarina juuri valmistuneesta näyttelijästä on eräänlainen välitilinpäätös. Se ei ole lopputulema, sillä sitä en voi tietää vielä. Aikaani Teatterikorkeakoulussa pystyn tarkastelemaan toden teolla vasta vuosien päästä, kun olen saanut etäisyyttä. Myös ydinkysymykset tulevat kulkemaan mukanani niin kauan kuin näyttelen. Tämän työn ansiosta pysähdyin noiden kysymysten äärelle ja kirjoittamisen myötä saatoin löytää itsestäni myös vastauksia. Haluan todellakin edelleen näytellä ja kokea paljon erilaisia töitä. En voi arvottaa mitään työtä ennen kuin olen sen itse kokenut. Annan itselleni armoa ja aikaa löytää uusia motivaatioita ja tavoitteita. Minun ei tarvitse tietää niitä tässä ja nyt. Se on tämän työn suurin anti minulle. Jarin henkilöstä haluan kiittää niitä kollegoja ja ystäviä, jotka itsensä siitä tunnistavat. Olette arvokkaita.
  • Heinonen, Iida-Maria (2013)
    Opinnäytteeni käsittelee sekä kirjallisessa että taiteellisessa osiossa samaa kysymystä: mitä on näyttelijäntaide? Pohdin mm. onko näytteleminen taiteen tekemistä, olenko itse taiteilija, mistä tulevassa ammatissani on itselleni pohjimmiltaan kyse ja mihin haluan ammattia toteuttaessani ajatukseni suunnata. Kirjallisessa opinnäytteessäni viittaan mm. Antonin Artaudin, John Deweyn, Seppo Kumpulaisen ja Teemu Mäen kirjoituksiin. Kirjallinen opinnäytteeni on jaettavissa johdannon jälkeen viiteen osaan, joista kaksi ensimmäistä on laajempia kokonaisuuksia. Luvussa ”2. Suhteestani näyttelijäntaiteen kokemiseen ja tekemiseen” kuvaan henkilökohtaista suhdettani taiteeseen ja rinnastan ajatteluani aihepiirin lähdekirjallisuuteen. Pohdin mm. taiteen määritelmää, taiteen kokemusta, esitystilanteen ominaislaatua ja sen asettamia vaatimuksia esiintyjälle. Käsittelen henkilökohtaista taiteen tekemisen tarvettani sekä taiteen terapeuttista merkitystä. Pohdin näyttelijän osuutta teatteritaiteen toteutumisessa sekä kuvaan suhdettani sanoihin näyttelijäntaide ja näyttelijäntyö. Käsittelen näyttelijäntyön koulutusohjelman tutkintovaatimusten termistön vaikutusta ammatti-identiteettini muodostumiseen ja ehdotan koulutusohjelmamme nimen vaihtoa. Kerron ensimmäisestä näyttelijäntaiteen katsojakokemuksestani sekä punnitsen näyttelijän mahdollisuuksia toteuttaa itseään taiteilijana. Luvussa ”3. Etsin näyttelijäntaidetta OLE HYVÄ -esityksestä” kerron taiteellisen opinnäytteeni prosessista. Lähtökohtanani omalle esitykselle oli tuoda luvussa 2 pohtimani asiat käytäntöön tutkittavaksi. Prosessin kuvauksessa lähden liikkeelle projektin aloituksesta, etenen kohti työryhmän kasaamisen kuvaamista, ennakkosuunnitteluvaihetta, harjoitusjaksoa ja lopulta esityskautta. Luvussa ”4. Näyttelijäntaiteen arvioiminen” esittelen tekemäni katsojakyselyn tulokset sekä saamaamme katsojapalautetta. Luvun lopussa pohdin palautteen vaikutusta taiteen luomisen prosessiin. Lähestyn aihetta lähdekirjallisuuden avulla sekä pohtimalla omaa suhdettani saamaamme palautteeseen. Luvussa ”5. Tajuaminen” kerron viime hetken oivalluksestani, sekä miksi uskon päässeeni sen avulla näyttelijäntaiteen ytimeen. Luvussa ”6. Loppupäätelmät” tiivistän prosessin lopputulokseksi, että näyttelijäntaide on olemassa, näytteleminen on taidetta ja olen näyttelijänä taiteilija. Taide on kokemuksessa, joko sen tekemisessä tai katselemisessa. Taiteilijuus on ihmisen sisäinen ominaisuus. Näyttelijäntaide on taidetta siinä missä mikä tahansa muukin taide; ihmisen taidetta ihmisyyden kokemuksesta. Opinnäytteen tekoprosessi kokonaisuudessaan vei minua kohti itsenäistä taiteilijuutta. Opinnäytteeni sisältää runsaasti liitteitä, jotka muodostavat kokonaiskuvaa opinnäytteeni prosessista. Liitteinä mm. kandidaatin portfolioni Sanamaasto, kuvia OLE HYVÄ -esityksestä sekä OLE HYVÄ -esityskäsikirjoitus.