Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 96
  • Jäärni, Petri (2015)
    Opinnäytetyöni on taiteellis-pedagoginen. Se koostuu Rauman Kaupunginteatteriin tekemästäni ohjauksesta ja siihen liittyvästä kirjallisesta työstä. Kirjallinen työni Aihe esityksen valmistamisessa käsittelee työryhmän keskinäistä kommunikointia helpottavia kysymyksiä. Päätarkastelukohteeksi olen valinnut tekeillä olevan teoksen aiheen. Lisäksi tarkastelen dialogisuutta ja ajankäyttöä tärkeinä yhteistyön mahdollistavina tekijöinä. Avaan aihetta teatterin tekemisessä kirjoitetun kirjallisuuden ohessa omaa tapaani hahmottaa sen käyttöä työkaluna ja kommunikointivälineenä esityksen valmistamisessa. Tässä käytän käytännön esimerkkinä Rauman Kaupunginteatteriin ohjaamani Reko Lundánin Aina joku eksyy -näytelmän ohjausprosessia, jossa tekstin ja valitsemani aiheen yhdessä synnyttämä muoto tuotti omanlaisensa tilaratkaisun ja sisällöllisen lähestymistapansa. Pääpaino kirjallisessa työssäni on taiteellisessa ennakkosuunnittelussa, jonka tarkoitus on tuottaa mahdollisimman otollinen lähtökohta itse harjoitusvaiheelle. Tämä pitää sisällään sisällöllisen lähestymisen lisäksi myös tilaratkaisun toimivuuden ja tarkan ajankäytöllisen pohjatyön. Pyrin ottamaan työssäni huomioon koko produktiota valmistavan työryhmän keskittyen kuitenkin enempi yhteistyöhön lavastajan ja ohjaajan sekä näyttelijöiden ja ohjaajan välillä. Yhteistyössä painotan ohjaajan ymmärrystä dialogin tärkeydestä ja välttämättömyydestä kohtaamisessa ja luomistyössä. Työssäni sivuan myös aiemmin Kemin kaupunginteatteriin ohjaamaani Sirkku Peltolan kirjoittamaa näytelmää Pieni raha, jota tarkastelen, samoin kuin Rauman Kaupunginteatterin ohjausta, jälkikäteen arvioiden mm. toteutuneen tilaratkaisun näkökulmasta. Näen onnistuneen tila- ja lavastusratkaisun toimivan näyttelijälle parhaimmillaan näyttelemisen mahdollistavana konkreettisena aiheen ja tekstin syöttämän prosessin hioutuneena ilmentymänä. Koen, että ohjaajan pyrkimys ratkaista kulloisenkin teoksen aihe kokonaisvaltaisesti, omakohtaisesti ja läpileikkaavasti analysoiden, tuottaa otollisen maaperän myös yhteistyölle, vaikka se selkeä ohjaajan aloite onkin. Otollisena maaperänä ymmärrän tilan, jossa kaikki voivat osallistua työntekoon aiheen toimiessa tukena ja lähtökohtana mahdollistaen näin uppoutumisen teoksen maailmaan. Lisäksi työssäni käsittelen aikatauluttamisen tärkeyttä osana ohjaajantyötä sen luodessa rauhaisan ja toiminnallisen työskentely-ympäristön tarjoten hyvin suunniteltuna maaperän vapaalle työskentelylle, tilanteessa heittäytymiselle ja kaikki osapuolet huomioon ottavalle järjestyneelle työlle.
  • Alastalo, Marko (2012)
    Tämä kirjallinen työ perustuu opinnäytetyöni taiteelliseen osioon, aivomusiikkilaboratorioon, jonka esitykselliset ihmiskokeet järjestettiin Teatterikorkeakoulussa syksyllä 2009. Käsittelen tässä tekstissä Aivomusiikkilaboratorion interaktiota. Painopiste on yleisön interaktiokokemuksissa, joita on kartoitettu tutkimushaastattelujen avulla. Teoreettisena viitekehyksenä ovat peliä käsittelevät teoreettiset tekstit, joiden avulla pyrin hahmottamaan Aivomusiikkilaboratorion interaktiivisia prosesseja. Aivomusiikkilaboratorion katsoja-koehenkilöiden ruumiillisuuteen liittyvien interaktiokokemusten ymmärtämiseksi tukeudun myös Helena Erkkilän hahmotuksiin ruumiinkuvan käsitteestä, johon haen näkökulmaa kyborgiuden kautta. Lisäksi taustoitan taiteellista työtäni viittaamalla mm. John Cagen ja Alvin Lucierin teoksiin.
  • Kuustonen, Iina (2012)
    Miksi näyttelen? en ole koskaan osannut vastata tähän kysymykseen. Se on vaivannut mieltäni. ensimmäisen kerran elämässäni tunsin tekeväni mitä minun pitää, kukn olin viime syksynä monologikiertueella terveydenhuollon ja sosiaalityön yksiköissä. Mutta miksi? tähän kysymykseen pyrin vastaamaan tässä työssä. Mitä näyttelijyydelle tapahtuu kun ei esiinnytä pimennetylle katsomolle suojatuissa olosuhteissa? Kun näyttelijä menee hoitolaitokseen esiintymään, hän ottaa aina riskin. Tapahtumia ei voi ennakoida, voi vain olla auki ja paljaana. Paljaassa tilassa näkyy kaikii, eikä mihinkän pääse piiloon. Katsojiin tutustumisen myötä syntyy suhde yleisöön ja vuorovaikutus esitystilanteessa syvenee. Fokus siirtyy itsestä katsojiin ja esitys tapahtuu katsojien kautta. Taiteella voidaan parantaa elämänlaatua ja varsinkin hoitolaitoksissa sille on tarvetta. Kulttuurilla on yhteys terveydenhuoltoon, sen ylläpitämäiseen ja elämän hallintaan. Jos asukas ei pääse taiteen luo, on taiteen tultava hänen kotiinsa.
  • Björkholm, Andrea (2013)
    I mitt examensarbete vill jag dela med mig av mina personliga upplevelser av att vara kvinna under min skådespelarutbildning på Teaterhögskolan i Helsingfors. Jag reflekterar över hur normer samt min egen och andras syn på kön, genus och sexualitet påverkat och påverkar mig som skådespelare. Som kvinnlig skådespelarstuderande har jag upplevt att jag inte arbetar under samma förutsättningar som mina manliga kollegor. Genom att reda ut orsakerna till denna ojämlikhet vill jag försöka göra läsaren uppmärksam på de strukturer som ligger till grund för hur vi omedvetet eller medvetet påverkar varandras tillvaro i och utanför det sceniska arbetet. Bland annat behandlar jag hur de studerande på olika sätt gynnats eller missgynnats under utbildningen på grund av sin könstillhörighet. De hinder de studerande upplever under sin utveckling är dels individuella men grundar sig också i maktstrukturer, utbildningens uppbyggnad och studiematerial. I samband med att jag lägger fram de strukturella problem jag upplevt under mina år på Teaterhögskolan presenterar jag olika verktyg för hur jag som skådespelare kan lösa dessa problem genom att tänka normkritiskt och arbeta med genusnyfiken gestaltning. Jag lägger också fram förslag för hur pedagoger och utbildningens ansvariga genom strukturella förändringar kan främja både sin egen och studerandenas utveckling mot ett mer normkreativt konstnärligt skapande. Många av de strukturer som upprätthålls inom scenkonsten härstammar från en gammal teatertradition. Trots att teatern gång på gång påstår sig spegla sin samtid anser jag att det i många fall är mycket tydligt att det rakt motsatta sker – istället för att ifrågasätta rådande normer lyckas teatern reproducera föråldrade könsroller och stereotypier. Genom mitt arbete vill jag öppna upp för en diskussion om ett fördomsfriare och mer jämlikt teaterklimat. Jag har en förhoppning om att denna text skall hjälpa till att möjliggöra att skådespelare, oavsett kön, i framtiden får utvecklas under jämlika och normkreativa förhållanden.
  • Vihalem, Johanna-Mai (2012)
    This diploma work documents the establishment of Dare to Light as an education brand, created in 2010 with an aim to help creative professionals effectively see and accept lighting as part of their art, work and life. The performance piece Light Up Your Life is a roundup of our first revelations while researching the problems of communicating technical information to creative minds. It is based on the observations done while creating a series of lighting design workshops for non-technical professionals. The show is a technical theatre performance in a festival format – extremely portable, with a duration of one hour, targeting theatre professionals but entertaining enough for a anyone to enjoy. The show evolved into a comedy piece about the everyday conflicts in a theatre environment that a lighting designer might experience in their work life, accompanied by the presentation of the main workshop topics conducted during our first year with Dare to Light.
  • Auvinen, Suvi (2011)
    "Eroottinen opettaja - erotiikka osana teatteriopettajan työtä" on katsaus teatteriopettajan työn vaietumpaan puoleen. Teksti käsittelee opettajan ja täysi-­ikäisen opiskelijan välisiä suhteita ja erotiikkaa monilla eri tasoilla ihastumisesta aina seksisuhteisiin. Työn tarkoituksena on nostaa aihetta ammatilliseen keskusteluun ja herättää ajatuksia. Työn pyrkimyksenä on myös esitellä aihetta arvottamatta sitä automaattisesti hyväksi tai pahaksi, sekä pohdiskella aihetta niin opettajan kuin opiskelijankin näkökulmasta. Aineistona opinnäytetyössä käytetään opettajien ja opiskelijoiden haastatteluita, muutamaa alan teosta sekä kirjoittajan omia kokemuksia. Opinnäytetyö toteaa, ettei aiheesta vaikeneminen auta, ja vaatii avointa keskustelua aiheesta niin opettajakoulutuksessa kuin työpaikoillakin.
  • Lehtinen, Laura (2014)
    Opinnäytteeni kirjallinen osio Esseistinä esityksen teossa käsittelee kirjoitusprosessien ja esitysprosessien eroja ja yhtäläisyyksiä ja erityisesti niiden esseemäisyyttä. Luku ”Esseestä asenteena” pyrkii näyttämään, mitä esseemäisyys tekijän asenteena voisi pitää sisällään ja millaisiin työskentelytapoihin se ohjaa. Tärkeimpinä innoittajina tähän ovat erilaiset esseen olemusta koskevat luennot sekä Johanna Venhon toimittama esseekokoelma Mitä essee tarkoittaa? (2012). Esseen olemukseen ja esseistin asenteeseen liittyvät rohkeus, avoimuus ja kysymisen taito. Esittelen esseistin tekijänä, joka uskaltaa mennä päin tuntematonta, ei-tiedettyä ja työnsä kautta näin hahmottelee uusia avauksia maailman ilmiöistä, ympäristöstään tai itsestään. Esseisti ei siis esitä pelkkiä valmiita väitteitä tai mielipiteitä vaan tarkastelee aiheitaan monelta suunnalta. Esseistin asenne liittyy läheisesti filosofi Jacques Rancièren kirjoituksiin poliittisen taiteen yhteydestä sekä koreografi Deborah Hayn havainnon harjoittamisen menetelmään. Kirjoitus- ja esitysprosesseja vertailevassa luvussa kuvaan merkittäviä teosprosessejani ja koetan niiden kautta näyttää ajattelussani maisteriopintojen aikana tapahtunutta muutosta. Tuo muutos koskee sitä, miten hahmotan teoksen ja tekijän suhdetta sekä vahvaa ruumiillisuuden esiin nousua tekijäidentiteetissäni. Se on siirtymistä teosprosesseissa ideoiden metaforisesta esittämisestä kohti materiaalisuuden puhetta, tapahtumista todella. Kirjoitan myös esiin havainnon siitä, että tekstien parissa kykenen pitämään tarpeellisen etäisyyden teokseeni mutta esityksen parissa olen vasta löytämässä tuota erillisyyttä. Erillisyyteen liittyy oivallukseni taiteilijasta työskentelevänä, työkalujaan käyttelevänä ja silti hetken kuuntelulle herkkänä pysyvänä toimijana. Taiteilijan työ ei siis ole mystistä neroutta vaan maailmaa kohti avautumista, materiaalien työstämistä ja lopulta työnsä esille, dialogiin asettamista. Kirjaan havaintojani siitä, miten minä koreografina en voi tehdä teoksia ilman ruumiillista työskentelyä, ilman nyt-hetkessä olemista enkä ilman rohkeutta olla myös tietämätön ja hapuileva. Ajattelu- ja toimintatavoissani tapahtunut muutos noudattelee muutosta, joka on ollut käynnissä laajemmin tanssin ja esittävien taiteiden kentällä viimeistään 1960-luvulta alkaen ja jota mm. Erika Fischer-Lichte sekä Ramsay Burt käsittelevät teksteissään. Viimeinen varsinainen luku ennen yhteenvetoa erittelee taiteellisen opinnäytteeni Corpus domesticus – jorataanks? -teoksen prosessia ja työryhmän työskentelyä siinä. Pohdin, miten työskentelyni onnistui olemaan esseististä ja miten se vaikutti muuhun työryhmään sekä lopputulokseen, itse teokseen. Liitän mukaan myös Corpus domesticuksen koreografisen käsikirjoituksen.
  • Pohtokari, Kira-Emmi (2013)
    I ”Fassbinder och kärleken – utgående från arbetet med föreställningen I ONLY WANT YOU TO LOVE ME or: Fascism will triumph!” har jag skrivit om mina upplevelser och iakttagelser under repetitions- och spelperioden. Målsättningen har varit att både dokumentera en process, men också skriva från en personlig synvinkel om arbetets gång och associationerna som väckts. Föreställningen repeterades och spelades under november och december 2012. För att sätta föreställningen i ett tydligt sammanhang, har jag intervjuat föreställningens regissör Anders Carlsson. Vi diskuterade bland annat verkan inom scenkonst. Vad vill man som konstnär att konsekvenserna skall vara då man gör en föreställning? Om man till exempel vill sprida medvetenhet om maktstrukturerna i samhället, finns risken att man iscensätter ett önsketänkande som blir kompensatoriskt i ett större sammanhang? Är alternativet att se föreställningen eller verket, som en del av problemet, snarare än lösningen? I och med att arbetsgruppen i föreställningen ”I ONLY WANT YOU TO LOVE ME ” utgick från den tyske regissören Rainer Werner Fassbinders filmer, handlar en del av texten om Fassbinder. Varför är Fassbinders konstsyn aktuell idag? Hur går man till väga i praktiken då man gör en föreställning inspirerad av Fassbinders filmer och söker alternativ till det lineära berättandet? Hur behandlas teman som kärlek eller politiskt kontra privat? Hur förkroppsligas de på scen? Hur ser skådespelararbetet ut i det här sammanhanget? Hur definierar jag min yrkesidentitet i en process där gränsen mellan fiktion och verklighet är flytande? Det här är frågor jag ställt och funderat kring för att fördjupa mig i ämnet.
  • Saari, Jonas (2015)
    Minua kiinnostaa tutkia ja pohtia kirjallisessa opinnäytteessäni näyttelijäntyötäni ennen kaikkea omien havaintojeni ja oppimiskokemusteni valossa. Tukeudun kuitenkin myös ajatuksiani mielestäni olennaisesti tukevaan teoreettiseen lähdekirjallisuuteen, etenkin Kristiina Revon uudelleen suomentamaan, Konstantin Stanislavskin uraauurtavaan Näyttelijän työ -teokseen sekä Riku Korhosen lisensiaattityöhön "Fokus. Näyttelijöiden kokemuksia keskittymisestä, sen kadottamisesta ja löytämisestä". Nimeän oman näyttelijäntyöni työskentelyvaiheet ja työvalmiuden saavuttamisen käsitteillä "fokus", "fiilis" ja "flow". Keskittymisen ja fyysisten, psyykkisten tai emotionaalisten tuntemusten kautta pääsen kanssanäyttelijöiden mukana toivottavasti yhteiseen, inspiroituneeseen, intuitiiviseen virtaavuuden tilaan. Eritoten tutkittavana teemana minua kiinnostaa liiallisen ja tarkkailevan itsetietoisuuden, sellaisen läsnäoloa haittaavan, kontrolloivan yliälyllistämisen ja toisaalta taas oikeanlaisen aukiolevan läsnäolemisen välinen herkkä suhde: onko mahdollista olla jollain tasolla älyllistämättä tekemäänsä tehdessään? Jos on, millaisia keinoja tähän olen itse löytänyt? Johdannossa selvennän, mitä näyttelijäntyö minulle on, kuinka nyt katson kiitollisena kouluvuosiani ja miten taitoaineiden opiskelu on koulussa ollut itseisarvoisen tärkeää. Fokus-luvussa mietin, millainen älyllistäjä olen, mitä älyllistämisellä, fokuksella, kontaktilla tai impulsseilla ylipäänsä näyttelijäntyöstä puhuttaessa tarkoitetaan ja miten nämä termit itse miellän. Muistelen, millainen älyllistäjä olen ennen Teatterikorkeakouluun pääsyä ollut erityisesti näyttelijäntyön pääsykokeissa ja miten liiallinen älyllistämiseni on näkynyt ja tuntunut haitallisesti sekä koulussa opiskellessa että esiintyessäni lavalla. Fiilis-luvussa analysoin ryhmässä ja hetkessä olemisen taitoa ja erittelen sekä pohdin, miten liiallisesta älyllistämisestä voisi optimaalisesti päästä irti lavalla tai kameran edessä ollessaan hakeutumalla niin kutsuttuun tietoiseen, luovaan ja spontaaniin flow-tilaan. Kertaan, miten opiskelun eri aikoina on ollut joko helppoa tai vaikeaa päästä tuohon luovaan tilaan ja miksi. Havainnoin, että erityisesti tanssi-improvisaatiossa ja lavaimprovisaatiossa olen saavuttanut huikeimmat virtaavuuden kokemukseni. Kerron anekdoottien ja kokemusten kautta maisteritason mestarikursseistani, joilla viimeisenä vuotenani olen saanut olla mukana ja niistä ajatuksista, joita minulla on herännyt kursseilla ollessani. Flow-luvussa puran tarkemmin syksyn 2013 työharjoitteluni ja taiteellisen opinnäytetyöni prosessia Tampereen Teatterin Les Miserables -musikaalissa; harjoituksia, esiintyjien erilaisia lähtökohtia, understudy-tehtäviäni ja varanäyttelijänä ensi-iltaan hyppäämistä. Luvussa "Fronesis" käyn ensin läpi palautteita näyttelijäntyöstäni, joita olen saanut kouluni ohjaavilta opettajilta sekä muilta pedagogeilta ja pohdin palautteiden kautta, millainen tekijä minusta on muiden silmissä muodostumassa. Analysoin itse omia vahvuuksiani, epävarmuuksiani, pelkojani ja kehittymisalueitani näyttelijänä. Sitten kirjoitan oman tunnustukseni teatterista ja taiteesta listaten niitä asioita, mihin uskon, mitä toivon ja mitä rakastan. Nämä ovat niitä henkilökohtaisia asioita, joita kantaa mukanaan ja joiden puolesta tulisi joka päivä näytellä kuin viimeistä päivää. Edeltäkäsin menneiden esikuvieni kautta peilaan omaa alkavaa matkaani teatteritaiteen parissa. Pyrin antamaan tämänhetkisen näkemykseni kysymykseen, miksi näyttelen. Futuuri-kappaleessa suuntaan katseen kohti tulevaisuutta.
  • Korhonen, Riku (2013)
    Kuvaan tutkimuksessani näyttelijän keskittymisen tapahtumaa näyttelemisen hetkellä ja tämän tapahtuman konkreettisia häiriöitä sekä niiden syitä. Tutkimus siis lähtee omista kokemuksistani, joita minulla on ollut oman urani aikana vuodesta 2002 tähän päivään asti. Tutkimusmetodina käytän autoetnografiaa. Näyttelemisen aktin näen tutkimuksessani kokemuksellisen kontaktin kautta syntyvänä kohtaamisen tapahtumana, jossa näyttelijän vastaanottaman impulssin kautta syntyy kehollinen ja mielellinen horjahdus, jonka ansiosta hänen kokemushorisonttinsa muuttuu ja uudistuu. Tämän muutoksen seurauksena hän voi lähettää uuden impulssin eteenpäin niin, että syntyy näyttelemisen kehä, luuppi, jossa impulssit seuraavat toisiaan näyttelijän, vastanäyttelijän ja yleisön muodostamassa kolmiossa. Tämän ajatuksen pohjana olen käyttänyt Juri Lotmanin sisäisen viestinnän mallia, autokommunikaatiota. Näyttelijän keskittymisen jaan sisäiseen ja ulkoiseen keskittymiseen, joihin sovellan Laura Janssonin urheilijan huomiokyvyn nelikenttämallia. Tämä malli on tutkimukseni keskeinen ankkuri jonka ympärille rakennan kahden näyttelijäntyön metodin ja kahden kirjoitetun ammattiteorian avulla struktuurin omasta keskittymistäni näytellessäni ja harjoitellessani näyttelijäntyötä. Nämä teoriat, joita käytän tutkimukseni kontekstissa kirjallisina, en käytännön ”lattiatyöskentelymalleina”, ovat Konstantin Stanislavskin luoman järjestelmän näyttelijän huomion piirit ja Declan Donnellanin kehittämä teoria näyttelemisen kohteesta. Praktisina esittämis- ja harjoitusmetodeina, joita olen opiskellut käytännössä ja käyttänyt työssäni, toimivat improvisaatioon pohjautuva ranskalainen nykyklovneria, joka henkilöityy oman tutkimukseni kontekstissa ohjaaja-pedagogi Philip Bouleayhin sekä japanilaisen ohjaajan Tadashi Suzukin kehittämä näyttelemisen metodi. Metodit liittyvät myös väitteeseen, ettei näyttelijä ole koskaan valmis. Itse uskon myös siihen: näytteleminen on ihmiselle ammatinvalintana ja taiteenlajina jatkuvan harjoittelun polku. Sen varrella ja sitä pitkin kulkiessaan hänen on hyödyllistä tutustua erilaisiin oman ammattinsa metodeihin ja harjoittelutapoihin, joiden avulla hän voi luoda omaan kehoonsa kokonaisvaltaisen psykofyysisen harjoitteluperinteen. Tutkimuksessani olen yrittänyt hiukan valaista kahta tällaista polkua, Suzuki-metodia ja nykyklovneriaa, jotka molemmat voisivat toimia näyttelijälle elämänmittaisina harjoittelun välineinä. Haastattelen tutkimukseni lopuksi myös viittä näyttelijää heidän keskittymisen ja keskittymisen kadottamisen kokemuksistaan sekä raportoin , miten omassa näyttelijän keskittymisen nelikentässäni samaistun näihin kokemuksiin.
  • Paananen, Outi (2013)
    Taiteellis- pedagogisen opinnäytetyöni kirjallinen osuus sukeltaa koreografi- pedagogin sielun syövereihin etsimään dialogia sekä tarkastelemaan pedagogin ja koreografin valtaa kriittisesti. Opinnäytteeni taiteellinen osuus, yhteistyössä teatteripedagogiikan maisteriopiskelija Maaretta Riionheimon kanssa, sai ensi-iltansa 24.1.2013. Teos oli nimeltään Is there a Moment? ja esitystapahtuma tähtäsi aitojen hetkien ja kohtaamisten etsimiseen. Tavoitteenamme harjoituskaudella oli löytää rehellistä ja aitoa olemista, jonka kykenisimme siirtämään esityksen muotoon. Halusimme tutkia, kuinka voimme taistella passivoivaa nihilististä maailmankuvaa ja käytöstä vastaan. Löysimme ratkaisuksemme yhteisön, jonka keskinäinen rakkaus ja välittäminen antavat kaikille enemmän kuin rankka harjoittelu ottaa. Oma henkilökohtainen kiinnostuksen kohteeni oli tutkia myös omaa aktiivista ja passiivista olemistani opettaja-koreografin asemassa. Halusin kiinnittää huomiota alusta saakka siihen, kenellä valtaa milloinkin on ja kuinka itse otan tai annan valtaa toisille. Esityksemme koostui kolmesta osiosta, jotka tutkivat aikaa, tilaa ja massaa, tai konkreettisemmin lihallisuutta. Harjoituskautemme harjoitteet olivat selvästi esillä teoksemme taiteellisessa lopputuloksessa ja tarkoitus olikin suunnata teoksemme kohti tapahtumaa, jossa esiintyjät ja katsojat saavat kohdata aidosti, tiettyjen sääntöjen turvin. Katseesta muodostui kohtaamisen määrittävin aisti ja elementti, koska katseen kautta vielä myös katsojilla itsellään oli valtaa vaikuttaa kohtaamisiin. Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa avaan teoreettisia lähtökohtiani Paulo Freiren sorrettujen pedagogiikasta Simo Routarinteen vallan ja vuorovaikutuksen keinoihin. Prosessimme alussa emme tienneet, mitä tulemme tekemään, enkä näin ollen pystynyt etukäteen määrittelemään tutkimuskysymyksiäni erityisen tarkasti. Kirjoitusvaiheessa prosessista alkoi kuitenkin näkyä muutamia tärkeitä näkökulmia, joista tärkeimpinä pidän autenttisuuteen pyrkimistä sekä ohjaajan valtaa. Autenttisuudesta puhun prosessia kuvaavissa kappaleissa ja ohjaajan valtakysymykset sijoittuvat loppukappaleisiin, jotka käsittelevät ohjaajien roolia ja pohdintaa prosessista.
  • Kajo, Irene (2012)
    Huviretki ei-ymmärtämiseen pyrkii purkamaan ja uudelleen jäsentämään käsitteitä esitys, esiintyjä, katsoja ja ohjaaja. Millainen on teatterin tekemisessä ja arvioinnissa käytettävä teatterin työkalupakki, joka rajoittaa alan uudentumista? Millaisia muutoksia teatterissa kaivataan etenkin teatteriohjaajan ja -opettajan tehtävässa? Työn pyrkimys on haastaa lukija pohtimaan teatteriopettajan ja -ohjaajan työhön littyviä vallan käytön kysymyksiä ja pohtimaan millaista pedagogiikkaa itse tekijänä harjoittaa. Työ kuvaa ei-ymmärtämistä yhtenä tapana lähestyä teatterin tekemistä ja esittelee ei-ymmärtämisen pedagogiikan vaihtoehtoisena lähestymistapana. Työssä käydään läpi opinnäytteen taiteellista osiota Huviretki vuoristoon etenkin käsitteiden toinen, ei-ymmärtäminen, ei-ratkaiseminen, välitila ja ahdistus kautta. Tämän lisäksi olennaista aineistoa ovat nykyteatteria käsittelevä kirjallisuus, sekä erilaiset filosofiset ja taideteoreettiset tekstit.
  • Niskanen, Karoliina (2013)
    Opinnäytteessäni pohdin teatteritaiteen parantavia ja eheyttäviä mahdollisuuksia. Minä uskon, että teatteriesitys voi toimia ikään kuin energiahoitona ihmiselle. Taiteen kautta koettu puhdistumisen hetki, katharsis, voi vaikuttaa ihmisessä pitkään. Minä haluan olla hyvä näyttelijä eli näyttelijä, joka antaa hyvää itselleen, vastanäyttelijälleen ja katsojalleen. Näyttelijäntyön kautta on mahdollista jakaa hyvää energiaa. Lähestyn hyvyyden ideologiaa avaamalla Karuna Reikin filosofiaa ja sen merkitystä minulle itselleni. Reiki on japanilainen energiahoitotekniikka. Karuna taas on sanskriitinkielinen sana ja se merkitsee myötätuntoa, joka virtaa puhtaasta sydämestä. Pohdin, kuinka saisin myötätunnon periaatteen osaksi näyttelijyyttäni. Haluan kehittää Karunaa itsessäni suhteessa ihmisyyteeni ja ammattiini. Kirjoitan tarinan voimasta. Tarinoita on kaikkialla ympärillämme. Uskon, että taiteella on mahdollisuus herättää ihmisen omat sisäiset tarinat eloon ja sitä kautta puhdistaa häntä. Teatteriesityksen myötä katsojan omat tarinat yhdistyvät esityksen kautta koettuun tarinaan. Kirjoitan yleisön merkityksestä. Esityksen aihe rakentuu aina katsojiensa ympärille tässä ja nyt. Näyttelijä tarvitsee yleisöään kipeästi. Yhteinen, jaettu esityskokemus antaa hyvää energiaa ja mahdollisuuden aitoon läsnäolon kokemukseen. Vuorovaikutus on avain sydämen aukeamiselle. Pohdin kirjoituksessani läsnäolon hetkiä, sitä miten ne syntyvät ja mikä voima niillä on. Läsnäololla on suora yhteys rakkauteen. Läsnäolon hetki on parantava hetki. Kirjoitan kohtaamisen tärkeydestä ja kontaktin voimasta. Minä haluan ottaa ihmisen vastaan. Teatterin parantavista vaikutuksista käytän konkreettisena esimerkkinä yleisökontaktikurssia ja hoitolaitoskiertuetta. Kirjoitan hoitolaitosvierailuistani, Maailman Vahvin – monologini harjoitusprosessista sekä esiintymisistäni Munkkisaaren korvaushoitoyksikössä ja Sörnäisten vankilan kuntoutusosastolla. Kirjoitusmateriaalina käytän opintopäiväkirjamerkintöjäni sekä nauhoittamaani katsojahaastattelua ja työryhmän keskustelua. Ajatteluni tukena käytän Jussi Lehtosen kirjaa Samassa Valossa – Näyttelijäntyö hoitolaitoskiertueella. Haluan kehittyä näyttelijänä mutta ennen kaikkea ihmisenä. Tavoitteeni tässä kirjoitusprosessissa on antaa itselleni työkaluja, joiden avulla kasvaa kohti hyvää. Kirjoitan kohti Rakkautta ja kohti Vapautta!
  • Veijalainen, Anniina (2015)
    Käsittelen opinnäytteeni kirjallisessa osiossa tärkeimpiä valosuunnittelussani vaikuttavia esteettisiä ja temaattisia aiheita ja niiden konkreettisia ilmenemismuotoja taiteellisessa työssäni. Opinnäytteeni taiteellinen osuus, valosuunnittelu Linda Wallgrenin ohjaukseen Harold Pinterin Rakastajasta, sai ensi-iltansa 28.11.2013 Teatterikorkeakoulun Studio 4:ssä. Opinnäytteeni jakautuu viiteen lukuun, joissa kussakin syvennyn erityiseen teemaan. Teemat ovat muodostuneet osin työskentelyn synnyttäminä, osin kiinnostuksesta paneutua teeman suomiin mahdollisuuksiin ja kokeilla itse luotujen rajojen sisällä pysyttelyä. Aloitan käsittelemällä kauneutta, sen merkitystä esteettisenä valintana ja sen vaikutusta teosteni yleisenä taustavaikuttajana. Pohjustan temaattisten aiheiden käsittelyä kuvailemalla kahta rinnakkaista työtapaani: kuvaa referenssiä ja valoa olosuhteena. Kuva referenssinä avaa työtapaani hakea lähde- ja inspiraatiomateriaalia työhöni teatteritaiteen ulkopuolelta, siinä missä valo olosuhteena on käsite jolla selvennän tilallista suhdettani tekstiin. Tärkeimpinä suunnittelullisina teemoinani käsittelen naturalistisen valon mahdollisuuksia nykypäivän teatterissa. Jäsennän naturalistisen valosuunnittelun historiallisia piirteitä ja niiden käyttömahdollisuuksia modernissa teatterissa. Reflektoin käsitettä suhteessa valosuunnitteluun, jonka tein Kevätjuhla-produktioon keväällä 2014. Käsittelen ja avaan myös näkymättömän valon käsitettä, naturalistiselle valolle alisteista käsitettäni jolla viittaan läpisuunniteltuun ja rakennettuun valoon sen katsojalle eleettömimmässä muodossa. Samassa luvussa myös kerron päätymisestäni naturalistisen valon pariin ja produktiosta Dystopia keväältä 2013. Valo dramaturgisena elementtinä on naturalistiselle valolle vastakohtainen elementti, joka nostaa naturalistisen valosuunnittelun tilasuunnittelusta takaisin vahvasti tekstiin ja ohjaukseen suhteessa olevaksi draaman osaksi. Siinä missä kaikki esitellyt teemat ovat olleet vahvasti osallisia opinnäytteeni taiteellisessa osassa Rakastajassa, koen sen erityisen hyvänä esimerkkinä ajatuksistani valon dramaturgisuuden suhteen. Opinnäytteen viimeisessä luvussa raportoin ja esittelen sekä työskentelyäni ryhmässä että opinnäytteeni taiteellisen osan konkreettista rakentumista. Koska työskentelyni on hyvin työryhmälähtöistä, pohjautuu raportti osin työryhmämme suunnittelijajäsenten kanssa opinnäytettäni varten käytyyn keskusteluun. Liitteissä tarkennan suunnitteluani muun muassa valokartalla.
  • Arala-Niemelä, Laura (2012)
    Tämä taidepedagoginen opinnäyte on tutkielma uudenlaisesta esiintyjän ilmaisun välineestä, makumenetelmästä, jossa makuaistimusta käytetään impulssina esiintyjän ilmaisulle. Työ pohjaa opintojeni syventävään harjoitteluun, jossa tutkin yhdessä kahden eri nuorten ryhmän kanssa käytännössä makuaistimusta ja maistamista lähtökohtana teatterin ja tanssin tekemiselle. Käsittelen työssäni ensin makumenetelmän äärelle johtanutta polkuani sekä käyn lyhyesti läpi maistamiseen liittyvää neurofysiologista ulottuvuutta. Avaan makumenetelmän viitekehystä neljän käsitteen kautta, jotka ovat psykofyysisyys esiintyjän ilmaisussa, mielikuvan merkitys, hetkessä läsnä oleminen ja havainnoiva kehollisuus. Lisäksi esittelen tutkimisen käytännön osuutta ja havaitsemiani makumenetelmän lainalaisuuksia. Työn loppupuolella jäsennän ajatuksiani makuaistin annista esiintyjän ilmaisuun niin teatterin ja näyttelijäntyön kuin tanssin ja koreografisen prosessin kannalta. Viimeiseksi pyrin jäsentämään ajatuksiani makumenetelmästä suhteessa omaan ammatti-identiteettiini ja pedagogiikkaani sekä esittämään ajatuksiani makumenetelmän jatkokehittelystä. Teoreettista viitekehystä työlle ovat antaneet mm. Jouko Turkan, Konstantin Stanislavskin ja Vsevolod Meyerholdin ajatukset näyttelijäntyöstä psykofyysisestä näkökulmasta. Tanssin puolella kiinnostavaa taustaa ovat tuoneet mm. Timo Klemolan pohdinnat liikunnan filosofiasta ja Kirsi Monnin ajatukset tanssin uudesta paradigmasta. Makumenetelmässä ilmaisu rakentuu makuaistimuksen ja sen tuottamien mielikuvien vuorovaikutuksen kautta. Ulkoinen impulssi synnyttää sisäistä kokemusta, joka tuottaa ulkoista muotoa vaikuttaen taas sisäisiin mielikuviin ja kokemuksiin jne. Laatu ja läsnäolo ovat jo elimellisesti osa makumenetelmän synnyttämää ilmaisua ja muotoa. Makumenetelmä itsessään ei ole kaiken kattava ilmaisun työkalu, esityksellinen tavoite tai työskentelyssä alusta loppuun läsnä oleva elementti. Se on ennemminkin impulssi ja lähtökohta uudenlaiselle ajattelulle ja toiminnalle ilmaisun työstämisessä, roolin rakentamisessa tai koreografisessa prosessissa. Makumenetelmän arvo on sen kiinnittyminen esiintyjän omaan kokemukseen, mikä esiintyjälähtöisenä työtapana aktivoi, vastuuttaa sekä sitouttaa esiintyjää työskentelyyn kokonaisvaltaisesti. Merkityksellisiä seikkoja ovat myös makumenetelmän psykofyysisyyteen perustuva luonne sekä makumenetelmän vaatimus sekä esiintyjän/oppijan että ohjaajan/opettajan kokonaisvaltaisesta läsnäolosta harjoitustilanteessa. Lisäksi täysin uuden työtavan tutkiminen ja sen sanoittaminen ovat kehittäneet merkittävästi omaa ajatteluani sekä vahvistaneet kykyäni yhdistää omaa käytännön toimintaani ja teoreettista pohdintaani sekä syventäneet ymmärrystäni niiden välisestä vuorovaikutuksesta.
  • Tubin, Tuuli (2012)
    Some texts and a performance story. All motivated by the author’s interest in space, in this that surrounds, and that interest, in turn, originating from the author’s earlier studies in cultural anthropology, in observing and experiencing the surrounding animate and inanimate world. The texts in this thesis are alternating between academic and creative writing. They are texts written on a specific site on Suomenlinna island in Helsinki, Finland, as part of the performance ”Beyond the Wind in Front of Me / A Space Ship Journey” story or prologues to that, and the more academic ones supporting them or growing out of them, being accompanied also by the thoughts and practices of others. The main research questions and themes being How to perceive this that surrounds me? What is space, what does it consist of? Is it something that simply surrounds me? Am I a part of it or is it a part of me? How can a space be researched? How to activate a space? What kind of mental images do spaces/places create/uncover/open up in us? How to animate/make alive those images? Body giving meaning to space via actions created by the body. Physical environment contra emotional, imaginary, visionary one. Presence in a space/place. Physical and mental presence. Presence in memories.
  • Saarela, Sanna (2012)
    ”Intuitiivinen ohjaajaa – Kohtauksia Kokeilleesta” pohtii intuitiota ohjaajan ja opettajan työvälineenä. Teksti käsittelee intuition ilmenemistä eri muodoissa ja pyrkii pääsemään kosketuksiin subjektiivisen intuition syntyyn. Työn tarkoitus on herättää ajatuksia sosiaalisen älyn ja intuition mahdollisuuksista ohjaustilanteissa ja tuoda julki ohjaajien ”salattua tietoa”. Työssä käsitellään ”Kokeillut” –esityksen prosessia ja kirjoittajan oman ohjaajuuden kehittymistä intuition näkökulmasta dialogissa kolmen ohjaajan ja alan kirjallisuuden kanssa. Aineistona opinnäytetyössä käytetään ohjaajien haastatteluja, muutamaa alan teosta sekä kirjoittajan omia kokemuksia. Opinnäytetyö haluaa nostaa intuitiivisen ajattelun ja tunneälyn samalle viivalle järjellisen ja loogisen ajattelun kanssa. Molemmat ovat tarpeellisia ohjaajan työssä.
  • Hagelin, Elina (2012)
    Isä Peloton on matka isään, mieheen sekä yritys laajempaan keskusteluun isyydestä ja äitiydestä perheen roolista käsin. Teksti on koostettu isien ja isoisien haastatteluista ja omista pohdinnoista suhteessa lasten vanhempien rooleihin tänä päivänä. Olen käyttänyt Bertolt Brechtin näytelmää Äiti Peloton ja hänen lapsensa taiteellispedagogisen työn innoittajana. Pohdin työssäni myös mm. Brechtin käyttämän vieraannuttamis- ajatuksen ”sielua” verraten sitä sukupuolirooleihin tässä ja tämän hetkisessä yhteiskunnassa ollen itse äitinä vertailun kohteena. Mietin opinnäytteessä perheen mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elinpiiriin olosuhteiden (sairaus, työttömyys, ero) muuttuessa. Missä ovat tukiverkot kriisin hetkellä? Miten palveluja pursuava yhteiskunta todellisuudessa palvelee perhettä ja sen kasvua? Mietin työntekijän kulmasta erästä keskustelun ja pysähdyksen hetkeä jonka koin 1990-luvun laman aikana päiväkodissa. Pohdin työssäni teatteripedagogiikan opiskelijana taiteentekijöiden mahdollisuuksia avata lisää yhteiskunnallista ajattelua ja keskustelua perhepolitiikan näkökulmasta. Minkälaisia rakenteellisia muotoja ja paikkoja taiteentekijä tarvitsee työssään yksityisen ja yleisen keskustelun synnyttämiseksi? Aineistona kirjallisessa opinnäytetyössä käytän isien ja isoisien haastatteluja, kirjallisuutta ja omia ajatuksia ja kokemuksia jotka ovat syntyneet opinnäytetyön synnyttämänä ja sitä ennen.
  • Mattila, Lauri (2015)
    Suurimpia omaa taidettani määrittäviä kysymyksiä tuntuvat olevan kysymys luottamisesta ja yhdessä olon kysymykset. Miten rakentaa luottamusta? Miten mahdollistaa yhdessä oloa? Minulle teatteri on mahdollisuus ja tekosyy yhdessä oloon, lähekkäin oloon. Yhteen kokoontuminen on sinällään valtava asia. Taide on suurta, teatteri on suurta, kummallakin on mahdollisuus avautua johonkin ihmistä suurempaan, iäiseen ja pyhään. Esityksen tekeminen on tunnun seuraamista, intuition ja vaiston varaista toimintaa. Kytkeytymistä sanomattomaan, tuntemattomaan, sitä vasten oloa, sitä liki oloa, kuulolla oloa, kuuntelua. Se on kerrosten läpi menemistä, uppoutumista tai antautumista. On päästettävä irti, päästettävä määritelmistä, tietämisestä aina uudelleen. Aina uudelleen heittäydyttävä. Taide on enemmän alttiiksi asettumista, valmistautumista, virittymistä, tilan tekemistä ja virittämistä jollekin tulla, mikä on tuloillaan, kuin keksimistä. Se suhdetta johonkin, mikä ei ole ihmisestä. Sen suhteen vaalimista. Sille avautumista ja antautumista. Mikä tuntuu tärkeältä, on tietty naiivius, älyvapaus ja ei-tietäminen tekemisessä samalla tosissaan ollen. Anarkistinen asenne, jossa ei anna kenenkään kävellä ylitseen, alentaa. Tekemisen kaavojen, vanhojen tottumusten ja sovinnaisuuksien vastainen asenne, niitä kysyvä, uusille alueille etsiytyvä tekeminen. Kai siksi tunnen nykyiselläni asettuvani teatterin ja esitystaiteen välimaastoon. Teatterin kieli tuntuu lukitulta, konventioiden kovettamalta ja luuduttamalta jo tunnetulta alueelta, jossa toimintaa voidaan arvioida vertaamalla sitä normiin. Minua kiinnostaa kohtaaminen noiden rakenteiden pettäessä, noiden rakenteiden varjossa, alla, salaa, huolimatta, varkain. Välitön, ei normitettu kohtaaminen. Oman työskentelyn ytimessä on esiintyjän ja katsoja-kokijan vuorovaikutus. Kaltaistuminen, tapahtuminen, herkistyminen. Esitys tapahtuu katsoja-kokijan ruumiilla, ruumis-mielessä tai yleisön muodostaman kollektiivin ruumiissa, ruumis-mielessä. Virittyneet, vakuttuvat, hengittävät ja huokoiset esiintyjät. Ilmavuus ja keveys. Iskevyys. Ajan ja tilan tekeminen. Kysymyksinä: Miten voisi elää yhdessä ja sovussa? Miten tehdä tiloja, joissa ihmiset voisivat olla toisilleen, luottaa, olla hauraina, olla kontaktissa, sietää toisiaan? Lopputyö sen artikuloitumisena, mitä on tuloillaan taiteessa, elämässä, koulussa, toimijuudessa. Auttaa esiin, auttaa kasvamaan, auttaa pariin. Auttaa asennetta, auttaa avoimuutta, auttaa liittoutumista, auttaa toimijuutta, auttaa työtapoja. Elävä, virtaava, vahva, verevä, voimakas, raivokas, hullu, tinkimätön, kirkas, rohkea, suuri, ennennäkemätön, -kokematon, inspiroiva, tajunnanräjäyttävä, taide
  • Tuhkunen, Maaria (2012)
    Taiteellis-pedagogisessa opinnäytteessäni pohdin leikin läsnäoloa työssäni taiteilijana ja pedagogina. Opinnäytteeni kirjallinen osio liittyy opinnäyteproduktiooni Purkkipurkkipurkki, joka oli o-3-vuotiaille lapsille suunnattu esineteatteriesitys (ensiesitys 9.4.2011), ja jossa toimin esitysmateriaalin luojana ja näyttelijänä. Leikki oli oleellinen luomisen työtapa esineteatteriproduktiossa, jossa merkittävä osa käsikirjoitus- ja harjoitusprosessia muodostui näyttelijöiden vapaasta improvisaatiosta ja rajoittamattomista kokeiluista erilaisilla esineillä ja materiaaleilla. Tässä työssä tarkastelen sitä, miten leikki mahdollistui esityksen luomisprosessissa. Reflektoin sitä, millaista oli olla toisenlaisessa roolissa kuin yleensä, ohjaajana toisen ohjauksessa, pedagogina oppimassa ja aikuisena leikkimässä. Pohdin myös sitä, mikä ylipäätään mahdollistaa aikuisen ihmisen heittäytymisen aitoon leikkitilaan. Tarkastelen myös leikin ulottuvuuksia yleensä ja käytän tärkeänä taustana paitsi kulttuurihistorian näkökulmaa myös aivotutkimuksen tuomaa tietoa kaaoksen ja järjestyksen suhteesta leikissä. Käsittelen työssä myös improvisaatiota suhteessa leikkiin. Avaan samassa yhteydessä improvisaation merkitystä itselleni teatteritaiteilijana ja -pedagogina ja jäljitän kulkemaani polkua hakiessani itselleni merkityksellistä tapaa tehdä improvisaatioteatteria. Tässä yhteydessä tuon esille havaintojani läsnäoloon ja tietoisuuteen perustuvan action theater -metodin parissa työskentelystä. Lisäksi pyrin hahmottamaan tiedostamatonta tai alitajuntaa osana leikkiä ja improvisaatioon pohjautuvaa luovaa prosessia. Pyrin jäljittämään, mitä tarkoittaa materiaalin luominen sisäisiä ja ulkoisia impulsseja seuraamalla. Tiedon intressini on ymmärtämään pyrkivä ja tulkitseva. Väljästi fenomenologis-fenomenografisella tutkimusotteella pyrin reflektoimaan mielikuviani, kokemuksiani ja havaintojani aiheesta käyttäen apuna työpäiväkirjojani mm. Purkkipurkkipurkki-produktion harjoitusajalta. Peilaan omia ajatuksiani kirjallisuuteen sekä muiden produktion työryhmän jäsenten haastatteluihin. Keskeisenä työssä nousee esiin leikkiminen ja improvisoiminen samankaltaisina toimintoina. Yhdeksi ydinasiaksi voidaan myös hahmottaa suhde tiedostamattomaan, "järjen tuolla puolen" liikkuminen. Taiteellisessa työssä tähän näyttää liittyvän läheisesti intuitiivisuus, joka ilmenee oleellisena osana sekä leikkiä että improvisaatiota. Pohdinnoissani halu leikkiä ja kyky nauttia leikistä liittyvät kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin niin lapsilla kuin aikuisilla. Leikin ja improvisoimisen mahdollistamiseen liittyen keskeisinä esiin nousevat vapaus ja turvallisuus - pakosta ei voi leikkiä. Improvisaatio näyttäytyy ennen kaikkea herkkänä kontaktina niin omaan itseen kuin kanssaihmisiin. Työssä väitän myös, että leikkiminen ja improvisoiminen voivat toimia omaa itsetuntemusta vahvistavana toimintana. Tärkeimpänä löydöksenä hahmotan roolini teatteripedagogina ja taiteilijana ennen kaikkea leikin mahdollistajana ja sitä kautta hyvinvoinnin edistäjänä sekä taiteellisen että taidepedagogisen työn viitekehyksessä.