Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 7-26 of 82
  • Pohtokari, Kira-Emmi (2013)
    I ”Fassbinder och kärleken – utgående från arbetet med föreställningen I ONLY WANT YOU TO LOVE ME or: Fascism will triumph!” har jag skrivit om mina upplevelser och iakttagelser under repetitions- och spelperioden. Målsättningen har varit att både dokumentera en process, men också skriva från en personlig synvinkel om arbetets gång och associationerna som väckts. Föreställningen repeterades och spelades under november och december 2012. För att sätta föreställningen i ett tydligt sammanhang, har jag intervjuat föreställningens regissör Anders Carlsson. Vi diskuterade bland annat verkan inom scenkonst. Vad vill man som konstnär att konsekvenserna skall vara då man gör en föreställning? Om man till exempel vill sprida medvetenhet om maktstrukturerna i samhället, finns risken att man iscensätter ett önsketänkande som blir kompensatoriskt i ett större sammanhang? Är alternativet att se föreställningen eller verket, som en del av problemet, snarare än lösningen? I och med att arbetsgruppen i föreställningen ”I ONLY WANT YOU TO LOVE ME ” utgick från den tyske regissören Rainer Werner Fassbinders filmer, handlar en del av texten om Fassbinder. Varför är Fassbinders konstsyn aktuell idag? Hur går man till väga i praktiken då man gör en föreställning inspirerad av Fassbinders filmer och söker alternativ till det lineära berättandet? Hur behandlas teman som kärlek eller politiskt kontra privat? Hur förkroppsligas de på scen? Hur ser skådespelararbetet ut i det här sammanhanget? Hur definierar jag min yrkesidentitet i en process där gränsen mellan fiktion och verklighet är flytande? Det här är frågor jag ställt och funderat kring för att fördjupa mig i ämnet.
  • Korhonen, Riku (2013)
    Kuvaan tutkimuksessani näyttelijän keskittymisen tapahtumaa näyttelemisen hetkellä ja tämän tapahtuman konkreettisia häiriöitä sekä niiden syitä. Tutkimus siis lähtee omista kokemuksistani, joita minulla on ollut oman urani aikana vuodesta 2002 tähän päivään asti. Tutkimusmetodina käytän autoetnografiaa. Näyttelemisen aktin näen tutkimuksessani kokemuksellisen kontaktin kautta syntyvänä kohtaamisen tapahtumana, jossa näyttelijän vastaanottaman impulssin kautta syntyy kehollinen ja mielellinen horjahdus, jonka ansiosta hänen kokemushorisonttinsa muuttuu ja uudistuu. Tämän muutoksen seurauksena hän voi lähettää uuden impulssin eteenpäin niin, että syntyy näyttelemisen kehä, luuppi, jossa impulssit seuraavat toisiaan näyttelijän, vastanäyttelijän ja yleisön muodostamassa kolmiossa. Tämän ajatuksen pohjana olen käyttänyt Juri Lotmanin sisäisen viestinnän mallia, autokommunikaatiota. Näyttelijän keskittymisen jaan sisäiseen ja ulkoiseen keskittymiseen, joihin sovellan Laura Janssonin urheilijan huomiokyvyn nelikenttämallia. Tämä malli on tutkimukseni keskeinen ankkuri jonka ympärille rakennan kahden näyttelijäntyön metodin ja kahden kirjoitetun ammattiteorian avulla struktuurin omasta keskittymistäni näytellessäni ja harjoitellessani näyttelijäntyötä. Nämä teoriat, joita käytän tutkimukseni kontekstissa kirjallisina, en käytännön ”lattiatyöskentelymalleina”, ovat Konstantin Stanislavskin luoman järjestelmän näyttelijän huomion piirit ja Declan Donnellanin kehittämä teoria näyttelemisen kohteesta. Praktisina esittämis- ja harjoitusmetodeina, joita olen opiskellut käytännössä ja käyttänyt työssäni, toimivat improvisaatioon pohjautuva ranskalainen nykyklovneria, joka henkilöityy oman tutkimukseni kontekstissa ohjaaja-pedagogi Philip Bouleayhin sekä japanilaisen ohjaajan Tadashi Suzukin kehittämä näyttelemisen metodi. Metodit liittyvät myös väitteeseen, ettei näyttelijä ole koskaan valmis. Itse uskon myös siihen: näytteleminen on ihmiselle ammatinvalintana ja taiteenlajina jatkuvan harjoittelun polku. Sen varrella ja sitä pitkin kulkiessaan hänen on hyödyllistä tutustua erilaisiin oman ammattinsa metodeihin ja harjoittelutapoihin, joiden avulla hän voi luoda omaan kehoonsa kokonaisvaltaisen psykofyysisen harjoitteluperinteen. Tutkimuksessani olen yrittänyt hiukan valaista kahta tällaista polkua, Suzuki-metodia ja nykyklovneriaa, jotka molemmat voisivat toimia näyttelijälle elämänmittaisina harjoittelun välineinä. Haastattelen tutkimukseni lopuksi myös viittä näyttelijää heidän keskittymisen ja keskittymisen kadottamisen kokemuksistaan sekä raportoin , miten omassa näyttelijän keskittymisen nelikentässäni samaistun näihin kokemuksiin.
  • Paananen, Outi (2013)
    Taiteellis- pedagogisen opinnäytetyöni kirjallinen osuus sukeltaa koreografi- pedagogin sielun syövereihin etsimään dialogia sekä tarkastelemaan pedagogin ja koreografin valtaa kriittisesti. Opinnäytteeni taiteellinen osuus, yhteistyössä teatteripedagogiikan maisteriopiskelija Maaretta Riionheimon kanssa, sai ensi-iltansa 24.1.2013. Teos oli nimeltään Is there a Moment? ja esitystapahtuma tähtäsi aitojen hetkien ja kohtaamisten etsimiseen. Tavoitteenamme harjoituskaudella oli löytää rehellistä ja aitoa olemista, jonka kykenisimme siirtämään esityksen muotoon. Halusimme tutkia, kuinka voimme taistella passivoivaa nihilististä maailmankuvaa ja käytöstä vastaan. Löysimme ratkaisuksemme yhteisön, jonka keskinäinen rakkaus ja välittäminen antavat kaikille enemmän kuin rankka harjoittelu ottaa. Oma henkilökohtainen kiinnostuksen kohteeni oli tutkia myös omaa aktiivista ja passiivista olemistani opettaja-koreografin asemassa. Halusin kiinnittää huomiota alusta saakka siihen, kenellä valtaa milloinkin on ja kuinka itse otan tai annan valtaa toisille. Esityksemme koostui kolmesta osiosta, jotka tutkivat aikaa, tilaa ja massaa, tai konkreettisemmin lihallisuutta. Harjoituskautemme harjoitteet olivat selvästi esillä teoksemme taiteellisessa lopputuloksessa ja tarkoitus olikin suunnata teoksemme kohti tapahtumaa, jossa esiintyjät ja katsojat saavat kohdata aidosti, tiettyjen sääntöjen turvin. Katseesta muodostui kohtaamisen määrittävin aisti ja elementti, koska katseen kautta vielä myös katsojilla itsellään oli valtaa vaikuttaa kohtaamisiin. Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa avaan teoreettisia lähtökohtiani Paulo Freiren sorrettujen pedagogiikasta Simo Routarinteen vallan ja vuorovaikutuksen keinoihin. Prosessimme alussa emme tienneet, mitä tulemme tekemään, enkä näin ollen pystynyt etukäteen määrittelemään tutkimuskysymyksiäni erityisen tarkasti. Kirjoitusvaiheessa prosessista alkoi kuitenkin näkyä muutamia tärkeitä näkökulmia, joista tärkeimpinä pidän autenttisuuteen pyrkimistä sekä ohjaajan valtaa. Autenttisuudesta puhun prosessia kuvaavissa kappaleissa ja ohjaajan valtakysymykset sijoittuvat loppukappaleisiin, jotka käsittelevät ohjaajien roolia ja pohdintaa prosessista.
  • Kajo, Irene (2012)
    Huviretki ei-ymmärtämiseen pyrkii purkamaan ja uudelleen jäsentämään käsitteitä esitys, esiintyjä, katsoja ja ohjaaja. Millainen on teatterin tekemisessä ja arvioinnissa käytettävä teatterin työkalupakki, joka rajoittaa alan uudentumista? Millaisia muutoksia teatterissa kaivataan etenkin teatteriohjaajan ja -opettajan tehtävässa? Työn pyrkimys on haastaa lukija pohtimaan teatteriopettajan ja -ohjaajan työhön littyviä vallan käytön kysymyksiä ja pohtimaan millaista pedagogiikkaa itse tekijänä harjoittaa. Työ kuvaa ei-ymmärtämistä yhtenä tapana lähestyä teatterin tekemistä ja esittelee ei-ymmärtämisen pedagogiikan vaihtoehtoisena lähestymistapana. Työssä käydään läpi opinnäytteen taiteellista osiota Huviretki vuoristoon etenkin käsitteiden toinen, ei-ymmärtäminen, ei-ratkaiseminen, välitila ja ahdistus kautta. Tämän lisäksi olennaista aineistoa ovat nykyteatteria käsittelevä kirjallisuus, sekä erilaiset filosofiset ja taideteoreettiset tekstit.
  • Niskanen, Karoliina (2013)
    Opinnäytteessäni pohdin teatteritaiteen parantavia ja eheyttäviä mahdollisuuksia. Minä uskon, että teatteriesitys voi toimia ikään kuin energiahoitona ihmiselle. Taiteen kautta koettu puhdistumisen hetki, katharsis, voi vaikuttaa ihmisessä pitkään. Minä haluan olla hyvä näyttelijä eli näyttelijä, joka antaa hyvää itselleen, vastanäyttelijälleen ja katsojalleen. Näyttelijäntyön kautta on mahdollista jakaa hyvää energiaa. Lähestyn hyvyyden ideologiaa avaamalla Karuna Reikin filosofiaa ja sen merkitystä minulle itselleni. Reiki on japanilainen energiahoitotekniikka. Karuna taas on sanskriitinkielinen sana ja se merkitsee myötätuntoa, joka virtaa puhtaasta sydämestä. Pohdin, kuinka saisin myötätunnon periaatteen osaksi näyttelijyyttäni. Haluan kehittää Karunaa itsessäni suhteessa ihmisyyteeni ja ammattiini. Kirjoitan tarinan voimasta. Tarinoita on kaikkialla ympärillämme. Uskon, että taiteella on mahdollisuus herättää ihmisen omat sisäiset tarinat eloon ja sitä kautta puhdistaa häntä. Teatteriesityksen myötä katsojan omat tarinat yhdistyvät esityksen kautta koettuun tarinaan. Kirjoitan yleisön merkityksestä. Esityksen aihe rakentuu aina katsojiensa ympärille tässä ja nyt. Näyttelijä tarvitsee yleisöään kipeästi. Yhteinen, jaettu esityskokemus antaa hyvää energiaa ja mahdollisuuden aitoon läsnäolon kokemukseen. Vuorovaikutus on avain sydämen aukeamiselle. Pohdin kirjoituksessani läsnäolon hetkiä, sitä miten ne syntyvät ja mikä voima niillä on. Läsnäololla on suora yhteys rakkauteen. Läsnäolon hetki on parantava hetki. Kirjoitan kohtaamisen tärkeydestä ja kontaktin voimasta. Minä haluan ottaa ihmisen vastaan. Teatterin parantavista vaikutuksista käytän konkreettisena esimerkkinä yleisökontaktikurssia ja hoitolaitoskiertuetta. Kirjoitan hoitolaitosvierailuistani, Maailman Vahvin – monologini harjoitusprosessista sekä esiintymisistäni Munkkisaaren korvaushoitoyksikössä ja Sörnäisten vankilan kuntoutusosastolla. Kirjoitusmateriaalina käytän opintopäiväkirjamerkintöjäni sekä nauhoittamaani katsojahaastattelua ja työryhmän keskustelua. Ajatteluni tukena käytän Jussi Lehtosen kirjaa Samassa Valossa – Näyttelijäntyö hoitolaitoskiertueella. Haluan kehittyä näyttelijänä mutta ennen kaikkea ihmisenä. Tavoitteeni tässä kirjoitusprosessissa on antaa itselleni työkaluja, joiden avulla kasvaa kohti hyvää. Kirjoitan kohti Rakkautta ja kohti Vapautta!
  • Arala-Niemelä, Laura (2012)
    Tämä taidepedagoginen opinnäyte on tutkielma uudenlaisesta esiintyjän ilmaisun välineestä, makumenetelmästä, jossa makuaistimusta käytetään impulssina esiintyjän ilmaisulle. Työ pohjaa opintojeni syventävään harjoitteluun, jossa tutkin yhdessä kahden eri nuorten ryhmän kanssa käytännössä makuaistimusta ja maistamista lähtökohtana teatterin ja tanssin tekemiselle. Käsittelen työssäni ensin makumenetelmän äärelle johtanutta polkuani sekä käyn lyhyesti läpi maistamiseen liittyvää neurofysiologista ulottuvuutta. Avaan makumenetelmän viitekehystä neljän käsitteen kautta, jotka ovat psykofyysisyys esiintyjän ilmaisussa, mielikuvan merkitys, hetkessä läsnä oleminen ja havainnoiva kehollisuus. Lisäksi esittelen tutkimisen käytännön osuutta ja havaitsemiani makumenetelmän lainalaisuuksia. Työn loppupuolella jäsennän ajatuksiani makuaistin annista esiintyjän ilmaisuun niin teatterin ja näyttelijäntyön kuin tanssin ja koreografisen prosessin kannalta. Viimeiseksi pyrin jäsentämään ajatuksiani makumenetelmästä suhteessa omaan ammatti-identiteettiini ja pedagogiikkaani sekä esittämään ajatuksiani makumenetelmän jatkokehittelystä. Teoreettista viitekehystä työlle ovat antaneet mm. Jouko Turkan, Konstantin Stanislavskin ja Vsevolod Meyerholdin ajatukset näyttelijäntyöstä psykofyysisestä näkökulmasta. Tanssin puolella kiinnostavaa taustaa ovat tuoneet mm. Timo Klemolan pohdinnat liikunnan filosofiasta ja Kirsi Monnin ajatukset tanssin uudesta paradigmasta. Makumenetelmässä ilmaisu rakentuu makuaistimuksen ja sen tuottamien mielikuvien vuorovaikutuksen kautta. Ulkoinen impulssi synnyttää sisäistä kokemusta, joka tuottaa ulkoista muotoa vaikuttaen taas sisäisiin mielikuviin ja kokemuksiin jne. Laatu ja läsnäolo ovat jo elimellisesti osa makumenetelmän synnyttämää ilmaisua ja muotoa. Makumenetelmä itsessään ei ole kaiken kattava ilmaisun työkalu, esityksellinen tavoite tai työskentelyssä alusta loppuun läsnä oleva elementti. Se on ennemminkin impulssi ja lähtökohta uudenlaiselle ajattelulle ja toiminnalle ilmaisun työstämisessä, roolin rakentamisessa tai koreografisessa prosessissa. Makumenetelmän arvo on sen kiinnittyminen esiintyjän omaan kokemukseen, mikä esiintyjälähtöisenä työtapana aktivoi, vastuuttaa sekä sitouttaa esiintyjää työskentelyyn kokonaisvaltaisesti. Merkityksellisiä seikkoja ovat myös makumenetelmän psykofyysisyyteen perustuva luonne sekä makumenetelmän vaatimus sekä esiintyjän/oppijan että ohjaajan/opettajan kokonaisvaltaisesta läsnäolosta harjoitustilanteessa. Lisäksi täysin uuden työtavan tutkiminen ja sen sanoittaminen ovat kehittäneet merkittävästi omaa ajatteluani sekä vahvistaneet kykyäni yhdistää omaa käytännön toimintaani ja teoreettista pohdintaani sekä syventäneet ymmärrystäni niiden välisestä vuorovaikutuksesta.
  • Tubin, Tuuli (2012)
    Some texts and a performance story. All motivated by the author’s interest in space, in this that surrounds, and that interest, in turn, originating from the author’s earlier studies in cultural anthropology, in observing and experiencing the surrounding animate and inanimate world. The texts in this thesis are alternating between academic and creative writing. They are texts written on a specific site on Suomenlinna island in Helsinki, Finland, as part of the performance ”Beyond the Wind in Front of Me / A Space Ship Journey” story or prologues to that, and the more academic ones supporting them or growing out of them, being accompanied also by the thoughts and practices of others. The main research questions and themes being How to perceive this that surrounds me? What is space, what does it consist of? Is it something that simply surrounds me? Am I a part of it or is it a part of me? How can a space be researched? How to activate a space? What kind of mental images do spaces/places create/uncover/open up in us? How to animate/make alive those images? Body giving meaning to space via actions created by the body. Physical environment contra emotional, imaginary, visionary one. Presence in a space/place. Physical and mental presence. Presence in memories.
  • Saarela, Sanna (2012)
    ”Intuitiivinen ohjaajaa – Kohtauksia Kokeilleesta” pohtii intuitiota ohjaajan ja opettajan työvälineenä. Teksti käsittelee intuition ilmenemistä eri muodoissa ja pyrkii pääsemään kosketuksiin subjektiivisen intuition syntyyn. Työn tarkoitus on herättää ajatuksia sosiaalisen älyn ja intuition mahdollisuuksista ohjaustilanteissa ja tuoda julki ohjaajien ”salattua tietoa”. Työssä käsitellään ”Kokeillut” –esityksen prosessia ja kirjoittajan oman ohjaajuuden kehittymistä intuition näkökulmasta dialogissa kolmen ohjaajan ja alan kirjallisuuden kanssa. Aineistona opinnäytetyössä käytetään ohjaajien haastatteluja, muutamaa alan teosta sekä kirjoittajan omia kokemuksia. Opinnäytetyö haluaa nostaa intuitiivisen ajattelun ja tunneälyn samalle viivalle järjellisen ja loogisen ajattelun kanssa. Molemmat ovat tarpeellisia ohjaajan työssä.
  • Hagelin, Elina (2012)
    Isä Peloton on matka isään, mieheen sekä yritys laajempaan keskusteluun isyydestä ja äitiydestä perheen roolista käsin. Teksti on koostettu isien ja isoisien haastatteluista ja omista pohdinnoista suhteessa lasten vanhempien rooleihin tänä päivänä. Olen käyttänyt Bertolt Brechtin näytelmää Äiti Peloton ja hänen lapsensa taiteellispedagogisen työn innoittajana. Pohdin työssäni myös mm. Brechtin käyttämän vieraannuttamis- ajatuksen ”sielua” verraten sitä sukupuolirooleihin tässä ja tämän hetkisessä yhteiskunnassa ollen itse äitinä vertailun kohteena. Mietin opinnäytteessä perheen mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elinpiiriin olosuhteiden (sairaus, työttömyys, ero) muuttuessa. Missä ovat tukiverkot kriisin hetkellä? Miten palveluja pursuava yhteiskunta todellisuudessa palvelee perhettä ja sen kasvua? Mietin työntekijän kulmasta erästä keskustelun ja pysähdyksen hetkeä jonka koin 1990-luvun laman aikana päiväkodissa. Pohdin työssäni teatteripedagogiikan opiskelijana taiteentekijöiden mahdollisuuksia avata lisää yhteiskunnallista ajattelua ja keskustelua perhepolitiikan näkökulmasta. Minkälaisia rakenteellisia muotoja ja paikkoja taiteentekijä tarvitsee työssään yksityisen ja yleisen keskustelun synnyttämiseksi? Aineistona kirjallisessa opinnäytetyössä käytän isien ja isoisien haastatteluja, kirjallisuutta ja omia ajatuksia ja kokemuksia jotka ovat syntyneet opinnäytetyön synnyttämänä ja sitä ennen.
  • Tuhkunen, Maaria (2012)
    Taiteellis-pedagogisessa opinnäytteessäni pohdin leikin läsnäoloa työssäni taiteilijana ja pedagogina. Opinnäytteeni kirjallinen osio liittyy opinnäyteproduktiooni Purkkipurkkipurkki, joka oli o-3-vuotiaille lapsille suunnattu esineteatteriesitys (ensiesitys 9.4.2011), ja jossa toimin esitysmateriaalin luojana ja näyttelijänä. Leikki oli oleellinen luomisen työtapa esineteatteriproduktiossa, jossa merkittävä osa käsikirjoitus- ja harjoitusprosessia muodostui näyttelijöiden vapaasta improvisaatiosta ja rajoittamattomista kokeiluista erilaisilla esineillä ja materiaaleilla. Tässä työssä tarkastelen sitä, miten leikki mahdollistui esityksen luomisprosessissa. Reflektoin sitä, millaista oli olla toisenlaisessa roolissa kuin yleensä, ohjaajana toisen ohjauksessa, pedagogina oppimassa ja aikuisena leikkimässä. Pohdin myös sitä, mikä ylipäätään mahdollistaa aikuisen ihmisen heittäytymisen aitoon leikkitilaan. Tarkastelen myös leikin ulottuvuuksia yleensä ja käytän tärkeänä taustana paitsi kulttuurihistorian näkökulmaa myös aivotutkimuksen tuomaa tietoa kaaoksen ja järjestyksen suhteesta leikissä. Käsittelen työssä myös improvisaatiota suhteessa leikkiin. Avaan samassa yhteydessä improvisaation merkitystä itselleni teatteritaiteilijana ja -pedagogina ja jäljitän kulkemaani polkua hakiessani itselleni merkityksellistä tapaa tehdä improvisaatioteatteria. Tässä yhteydessä tuon esille havaintojani läsnäoloon ja tietoisuuteen perustuvan action theater -metodin parissa työskentelystä. Lisäksi pyrin hahmottamaan tiedostamatonta tai alitajuntaa osana leikkiä ja improvisaatioon pohjautuvaa luovaa prosessia. Pyrin jäljittämään, mitä tarkoittaa materiaalin luominen sisäisiä ja ulkoisia impulsseja seuraamalla. Tiedon intressini on ymmärtämään pyrkivä ja tulkitseva. Väljästi fenomenologis-fenomenografisella tutkimusotteella pyrin reflektoimaan mielikuviani, kokemuksiani ja havaintojani aiheesta käyttäen apuna työpäiväkirjojani mm. Purkkipurkkipurkki-produktion harjoitusajalta. Peilaan omia ajatuksiani kirjallisuuteen sekä muiden produktion työryhmän jäsenten haastatteluihin. Keskeisenä työssä nousee esiin leikkiminen ja improvisoiminen samankaltaisina toimintoina. Yhdeksi ydinasiaksi voidaan myös hahmottaa suhde tiedostamattomaan, "järjen tuolla puolen" liikkuminen. Taiteellisessa työssä tähän näyttää liittyvän läheisesti intuitiivisuus, joka ilmenee oleellisena osana sekä leikkiä että improvisaatiota. Pohdinnoissani halu leikkiä ja kyky nauttia leikistä liittyvät kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin niin lapsilla kuin aikuisilla. Leikin ja improvisoimisen mahdollistamiseen liittyen keskeisinä esiin nousevat vapaus ja turvallisuus - pakosta ei voi leikkiä. Improvisaatio näyttäytyy ennen kaikkea herkkänä kontaktina niin omaan itseen kuin kanssaihmisiin. Työssä väitän myös, että leikkiminen ja improvisoiminen voivat toimia omaa itsetuntemusta vahvistavana toimintana. Tärkeimpänä löydöksenä hahmotan roolini teatteripedagogina ja taiteilijana ennen kaikkea leikin mahdollistajana ja sitä kautta hyvinvoinnin edistäjänä sekä taiteellisen että taidepedagogisen työn viitekehyksessä.
  • Taskinen, Jaana (2013)
    Opinnäytetyö sisältää taiteellisen osion ja kirjallisen osion. Taiteellinen osio on esitys nimeltä Hylkääminen, joka sai ensi-iltansa 8.2.2013 Q-teatterin puoli-Q näyttämöllä. Kirjallinen osio on nimeltään Kahden Simonen kainalossa ja se sisältää tekijän pohdintoja omista lähtökohdistaan, motiiveistaan ja toteutumisestaan kolmessa roolissa: ihmisenä, taiteilijana ja opettajana. Kirjallinen opinnäytetyö on tietyssä mielessä perinteikäs taiteen alan opinnäyte: se keskittyy tekijän subjektiiviseen kokemukseen itsestään kokijana ja tekijänä. Sen keskiössä on siis kokemus, joka on ymmärretty tässä sekä henkilökohtaisina elämäntilanteina, että perustavanlaatuisena tapana olla olemassa. Sysäyksenä sekä teatteriesitykselle, että kirjallisille pohdinnoille on toiminut tekijän kokema synnytyksen jälkeinen masennus ja siitä avautunut kriisi. Tämän kriisin kautta tekijä yrittää asettaa itsensä kontekstiin ja katsoa mahdollisuuksiaan toteutua tässä maailmassa. Kriisin selvittämiseksi tekijä on tarttunut laajasti myös filosofiseen kirjallisuuteen ja löytänyt erityisesti fenomenologien ja eksistentialistien parista taiteelliseen opinnäytetyöhönsä materiaalia. Hylkääminen -esityksessä ajatuksia on referoitu Simone de Beauvorilta, Jean-Paul Sartrelta ja Maurice Merleau-Pontylta. Kirjallisen opinnäytetyön sivuilla ajatuksia on heidän lisäkseen lainattu mm. Simone Weililtä, Juha Vartolta ja Juha Suorannalta. Ensimmäisessä osiossa – IHMINEN - kartoitetaan tekijän suhdetta omaan taustaansa ja henkilökohtaisen, eletyn kokemuksen kautta niihin ulottuvuuksiin, joita tekijä ymmärtää tilanteeseensa liittyvän. Toisessa osassa – TAITEILIJA – kartoitetaan näiden ulottuvuuksien ilmentymistä ja vaikuttamista tekijän taiteelliseen toimintaan ja kiinnostuksen kohteisiin. Viimeisessä osiossa – OPETTAJA – luodaan katsaus ympäröivään todellisuuteen, suomalaiseen yhteiskuntaan ja kasvatuksen mahdollisuuksiin tänä päivänä. Viimeisessä osiossa tekijä myös luonnostelee omaa opetusfilosofiaansa. Kirjallisen osion nimi – KAHDEN SIMONEN KAINALOSSA – viittaa siihen perintöön, johon tekijän kaltainen melankoliaan taipuvainen ja maailman helposti mielettömäksi kokeva naispuolinen ihminen voi nojautua tarkastellessaan miksi asiat ovat niin kuin ne ovat ja miten siitä huolimatta voisi jaksaa jatkaa. Tekijän kriisin myötä jälleen voimallisesti aktivoitunut nihilistinen mieliala, sekä suomalaisesta kulttuuriperimästä mukaan tarttunut negatiivissävytteinen tapa asennoitua maailmaan ja kokemaansa on kutsunut esiin kaksi ranskalaista Simonea, jotka ovat tinkimättömällä ajattelullaan sekä kannustaneet tekijää yrittämään koko ajan vähän pidemmälle ja toisaalta viisaudellaan kannatelleet tekijää ylittämään sen, mitä hän huonoimmalla hetkellään on.
  • Kitti, Unna (2012)
    Kirjallisessa työssään Kehon taito, Unna Kitti pohtii tanssijan fyysistä taitoa ja kehollisuutta. Punaisena lankana työssä kulkee kysymys siitä, minkälaista fyysistä taitoa nykytanssija nykypäivänä omaa ja kuinka se syntyy? Unna Kitti lähestyy aihetta oman kehonsa kautta. Ensin hän käy läpi henkilökohtaisia kokemuksiaan liikkeestä ja kehollisesta aistimisesta, ihmisen proprioseptisestä tietoisuudesta, käyttäen pohjana pohdinnoilleen Timo Klemolan kirjaa Taidon filosofia- filosofin taito (Klemola 2004). Seuraavissa luvuissa Kitti käy kehonsa läpi alue alueelta, jalkaterät, polvet, lonkat, rintakehä, käsivarret ja pää. Hän kuvailee havaintojaan sekä oivalluksiaan, joita kuhunkin kehon alueeseen liittyy, liittäen mukaan myös yleistä pohdintaa nykytanssin tekniikasta. Oivallukset ja pohdinnat sisältävät anatomisia tosiasioita sekoittuneena Kitin omiin mielikuviin, jotka ovat auttaneet häntä kehittämään fyysistä taitoaan tanssijana. Samalla hän on pyrkinyt avaamaan joitain nykytanssin tekniikkatunneilla paljon käytettyjä termejä. Lopuksi Kitti vielä laajentaa pohdintaansa kehollisuuteen tanssiteoksessa ja lavalla. Eli siihen kuinka kehollisuuden kokemus näkyy tanssijan ilmaisussa tai kuinka ilmaisu voi rakentua kehollisesta kokemuksesta. Merkityksellisimmiksi asioiksi tässä nousevat tanssijan sisäisen maailman vuoropuhelu ulkoisen maailman, toisten tanssijoiden ja erilaisten tilanteiden kanssa sekä keholliset roolit joita tanssija ottaa asettuessaan kunkin teoksen maailmaan.
  • Hoisko, Maija (2012)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa pohdin taiteilijuutta, taiteen rahoitusta sekä näiden kahden välistä suhdetta. Kirjallisten lähteiden lisäksi pohdintani rakentuu omakohtaisten kokemusten tarkastelulle. Sekä taiteilijuutta että ideaalia taiteen rahoitusmuotoa on mahdotonta määritellä yhdellä oikealla tavalla. Tämän opinnäyte osion kirjoitusprosessin tarkoitus on laajentaa näkemystäni niistä kulttuuripolitiikan osa-alueista, jotka olen kokenut merkittäviksi taiteilijaidenttiteettini muotoutumisen kannalta.
  • Wallgren, Linda (2014)
    Lähestyn kirjallisessa opinnäytteessäni nk. ohjaajan oman aiheen rakentumista. Opinnäytteeni painopiste sijoittuu henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen väliin. Näen henkilökohtaisuuden ja yhteiskunnallisuuden olevan ne kaksi vastapoolia, joiden väliin teatterillisen ajatteluni ydin sijoittuu. Yhteiskunnallinen ja eettinen ajatteluni määrittää vahvasti niitä aiheita ja teemoja, joita käsittelen esityksissäni, mutta henkilökohtaiset, ruumiilliset ja emotionaalisesti pakahduttavat kokemukseni määrittävät sen, millaisen näyttämöllisen muodon ne saavat. Avaan suhdettani esitysteni esteettisiin valintoihin ja pyrin avaamaan näiden valintojen takana olevaa ajatusprosessia. Käsittelen myös yhteiskunnallisen ja poliittisen teatterin traditioon liittyvää estetiikkaa, jonka koen olevan tiettyjen vakiintuneiden näyttämöllisten keinojen ja karnevalistisen ilmaisun leimaamaa. Koen omien esitysteni estetiikan ja ilmaisun vastakkaisena tälle traditiolle, mutta pidän silti esityksiäni yhteiskunnallisina. Pohdin mielikuvani todenperäisyyttä ja muodostumista ja pyrin avaamaan ajatteluni muutosta suhteessa oletuksiini poliittisuuden ja yhteiskunnallisuuden vaatimuksesta. Käsittelen myös sukupuolta ja sen merkitystä suhteessa identiteettiini ja ohjaajaidentiteettini sekä suhteessa suomalaisen teatterikentän toimintamalleihin. Käsittelen sukupuolta tasa-arvopoliittisten kysymysten kautta, joihin otan biologisen, historiallisen sekä henkilökohtaisen näkökulman. Pohdin sukupuolta myös suhteessa omaan ohjaajuuteni, harjoitustilanteeseen sekä näyttämöllä esiintyviin henkilöihin. Opinnäytteeni laajimmassa osiossa käsittelen oman taiteellisen ajatteluni ja esitysteni prosesseja ja avaan esitysdramaturgista käsitettä, jonka olen nimennyt keskeytetyn yhdynnän periaatteeksi. Käsite tarkoittaa minulle vieraannutuksen keinoa, jolla pyrin katkaisemaan katsojan emotionaalisen eläytymisen leikkaamalla esityksessä äkisti tunnelmasta toiseen. Koen tämän keinon leimalliseksi ja toistuvaksi esitysdramaturgiseksi työkaluksi ohjaamissani esityksissä. Haen tähän liittyvän ajatteluni juuria Bertolt Brechtin eeppisen teatterin traditiosta sekä melodraamasta. Pohdin esitysteni rakentumista eri osa-alueiden näkökulmasta ja pyrin selvittämään itselleni, miksi yhteiskunnalliset havaintoni, joiden kuvittelen olevan oman aiheeni ydin, muotoutuvat näyttämöllä hyvin henkilökohtaisiksi, usein avoimesta yhteiskunnallisuudesta ja poliittisuudesta riisutuiksi ihmissuhde-esityksiksi, joissa minulle tärkeintä on emotionaalinen ja ruumiillinen tunnistus. Käsittelen opinnäytteessäni myös kritiikkiä, itsekritiikkiä sekä sitä, saako omista esityksistään olla ylpeä ja pohdin, kenen odotuksiin minun teatterintekijänä tulisi vastata. Kirjallinen opinnäytteeni jakautuu viiteen osioon, joissa käsittelen identiteettini rakentumista, suhdettani yhteiskuntaan, suhdettani yhteiskunnalliseen teatteriin ja sen esteettisiin vaatimuksiin, sukupuoleen sekä oman näyttämöni lainalaisuuksiin ja leimallisiin keinoihin. Kirjallinen opinnäytteeni pyrkii olemaan henkilökohtainen ja paljas välitilinpäätös suhteessa omaan kehittyvään taiteilijuuteeni, tässä hetkessä, nyt.
  • Reijonen, Taru (2012)
    Opinnäytetyöni kirjallinen osuus jakautuu neljään eri osioon. Työn ensimmäisessä osiossa tarkastelen esiintyjän muuttuvaa käsitettä ja esiintymisen määritteitä. Mikä tekee esiintyjän esityksestä esiintymistä? Mikä esitys oikeastaan on? Tekstin seuraavassa osiossa pohdin esiintyjän ohjaamista oman taiteellisen työn kautta. Kertomus keskinäisistä kuvailee opinnäytetyöni esitysosuutta ja siihen liittyvää prosessia ennen kaikkea esiintyjän ohjaamisen näkökulmasta. Miten me ohjasimme tanssijoita esiintyjinä? Millaista esiintymistä teos edellytti? Keskinäiset toteutettiin Sibelius- lukion tanssilinjaisten kanssa. Jenni Vesterinen ja minä toimimme teoksen ohjaajina, myös koreografia syntyi yhteistyössä. Tiiviin aikataulun takia esiintyjien yksilöllinen ohjaaminen tapahtui ryhmän dynamiikkaa ja yhteisymmärrystä vahvistamalla. Keskeneräisyyden hyväksyminen ja keskinäinen vuorovaikutus kuvaavat paitsi esiintymiselle asetettuja tavoitteita, myös koko teoksen tematiikkaa. Arja Raatikaisen haastatteluaineisto luo lisäksi näkökulman tilanteesta, jossa esiintyjä ohjaa itse itseään. Kesämuistoja –tanssiteoksen pohjalta tehdyn haastattelun kautta kuvaillaan, kuinka esiintyjyys linkittyy osaksi koreografista prosessia: sen lähtökohtia, tavoitteita ja työtapoja. Lopuksi esiintyjän ohjaamista käsitellään myös tanssinopettajan näkökulmasta. Miten kasvavaa nuorta voi ohjata esiintyjänä? Tanssiopettajana minusta on kiinnostavaa, miten kasvu esiintyjänä rinnastuu kasvuun ja kehitykseen lapsesta nuoreksi ja nuoresta aikuiseksi. Vaikka kirjoituksessani ei ole varsinaista kehityspsykologista näkökulmaa, on huomattava, että esiintyjyys on prosessi, jota ohjaavat sekä aika että kokemukset.
  • Häkkä, Heikki (2012)
    ”Kevään hajoaminen – Kahden ohjauksen anatomia” kertoo näytelmäharjoituksista, teatterin ohjaamisesta ja opettamisesta yhden kevään aikana Kallion lukiossa. Työssä tutkin kahden näytelmän – Elostelijan elämän ja Kevään hajoamisen – ohjausta: 1. henkilökohtaisen historian ja muistin näkökulmasta, 2. fyysisen/ruumiillisen toiminnan näkökulmasta, sekä 3. pedagogisesta näkökulmasta. Yksi kevät hajoaa kahdeksi ohjaukseksi, pirstoutuu kolmeksi näkökulmaksi. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on valottaa näkemystäni taiteeseen, taiteilijuuteen ja pedagogiikkaan. Koska yllä mainittuja asioita ei voi tutkia objektiivisesti, on tämän työn ote hyvin henkilökohtainen. Aineistona käytän muistiani, työpäiväkirjaani, sekä teatteria, pedagogiikkaa ja fysiologiaa käsittelevää kirjallisuutta. Työn liitteenä ovat myös molempien ohjaamieni näytelmien äsikirjoitukset, joista toisen olen kirjoittanut ja toisen kirjannut ylös ryhmän aloitteista ja improvisaatioista sekä omista ideoista.
  • Palmio, Arttu Kalle Joonatan (2014)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa kirjoitan tanssijan ja taiteilijan identiteeteistäni. Pohdin tanssijuuteeni vaikuttavia tekijöitä sekä määrittelen, mistä taiteellinen toimintani tanssijana koostuu. Henkilökohtainen ja asialähtöinen kirjoittamisen tapa neuvottelevat keskenään läpi opinnäytteeni kirjallisen osion. Kirjallinen opinnäytteeni alkaa prologilla, jossa pohdin lähtökohtiani tanssiaiheiselle kirjoittamiselle. Huomioksi nousee tanssijan roolin moninaisuus alati muuttuvalla tanssitaiteen kentällä sekä kokonaiskuvan hahmottamisen haasteellisuus. Prologia seuraa varsinainen teksti, joka jakaantuu kolmeen osaan: Kirjoituksen ensimmäisessä osiossa käsittelen teoksen tekemiseen liittyviä lähtökohtiani ja ennakkoluulojani. Pohdin aiheen valintaa ja käsittelyä, sekä mahdollista vaihtoehtoista lähestymistapaa näiden kahden rinnalle. Toisessa osiossa tarkastelen suhdettani tanssijan rooliin teoksen esittäjänä, esiintyjänä sekä tekijänä. Aloitan käsittelemällä tanssijan ja koreografin välistä suhdetta Jo Butterworthin artikkelin Too many cooks? A framework for dance making and devising (2009) esittelemän didaktis-demokraattisen mallin avulla. Etenen pohtimaan esiintyjyyttä laajemmin Annette Arlanderin artikkelin Tekijä esiintyjänä – esiintyjä tekijänä (2010) kautta. Lisäksi pohdin hieman omaa suhdettani esiintyjyyteen tanssijana Joona Halosen koreografiassa Straight (2013), jonka jälkeen päädyn kirjoittamaan laajemmin tekijyydestä ja suhteesta katsojaan Tuomas Laitisen kirjoituksen Katsoja esityksen tekijänä (201o) innostamana. Lopuksi esitän vielä itselleni kysymyksiä taiteilijuudesta Helena Sederströmin artikkelin Taiteilijuus murroksessa (2002) inspiroimana. Kolmannessa osiossa kirjoitan itsestäni tanssintekijänä. Aloitan tarkastelemalla omaa kasvuani esitysten tekijänä. Päädyn kirjoittamaan tarkemmin esityksestä Welcome (2014). Dokumentoin ja reflektoin esityksen luomis- ja harjoitusperiodeja sekä lopullista esitystä. Erityisesti kirjoitan tilasuunnittelusta, työskentelyn dramaturgiasta ja työskentelyn aikana heränneistä kysymyksistä suhteessa Susan Rethorstin kirjaan A Choreographic Mind: Autobodygraphical writings (2012). Kirjallinen opinnäytteeni päättyy epilogiin, jossa selitän lukijalle valitsemaani rakennetta sekä reflektoin lyhyesti kirjoitusprosessia kokonaisuudessaan.
  • Koponen, Marja (2013)
    Kirjallisessa opinnäytetyössäni tarkastelen ymmärrykseni rakentumista esityksen aikana. Tutkimuksen materiaalina käytän kokemustani esiintymisestä Eeva Muilun koreografiassa Passage – tanssija maailman läpimenemisen paikkana tammi-helmikuussa 2013. Kirjoitukseni pohjalla on ajatus, että tanssijan ajattelu ja ymmärrys esittämisestään tekee teoksen välittymisen katsojalle mahdolliseksi. Tekstissä keskityn erittelemään ajatuskulkujani ja esiintymishetken ymmärtämistä suhtautuen siihen esiintyjäntyön osa-alueena, joka tekee esityshetkestä ja teoksesta merkityksellisen minulle tanssijana ja sitä kautta katsojalle. Merkityksen ja ymmärtämisen käsitteitä selvennän esimerkiksi Martin Heideggerin olemisen ontologian ja Maurice Merleau-Pontyn ruumiin filosofian kautta, avaten muun muassa ajatuksia puhuvasta kielenkäytöstä, kehollisesta ymmärtämisestä ja tyylistä. Merkityksellä en tässä työssä viittaa ainoastaan tarkoitukseen, tai esimerkiksi viestiin, joka teoksella pyrittäisiin välittämään katsojalle. Pikemminkin korostan merkityksen ja ymmärryksen mahdollisuutta avata teos yleisölle. Kun esiintyjänä rakennan merkityksiä itselleni, olen sisällä tekemisessäni. Tätä kautta teos voi avautua myös katsojalle, joka saa muodostaa omat merkityksensä näkemästään. En selitä teosta, vaan erittelen ajatuskulkujani, joiden kautta jäsennän kokemustani esityshetkestä. Muilun teoksessa tapahtuvaa ymmärtämistäni avaan aluksi kuvailemalla esityksen kulun, minkä jälkeen siirryn selvittämään, kuinka teos määrittyy temaattisesti merkitykselliseksi minun mielessäni. Tarkastelen teosta rinnastaen sen rituaaliin, jona teoksesta puhutaan työryhmän kesken. Teos asettuu tanssijoiden opiskelussa aikaan, jolloin valmistaudutaan siirtymään opiskelumaailmasta ammattikentälle, joten vertaamme sitä esimerkiksi siirtymäriittiin. Laajan rituaaliteeman lisäksi itse miellän kullakin kohtauksella olevan tietyn roolin teoksen dramaturgisessa kaaressa. Kysynkin, kuinka suuri osa teokseen liittyvästä ymmärryksestä on työryhmän kesken jaettua, ja mitkä ajatukset ja merkitykset jäävät yksityisiksi. Osa merkityksistä tuntuu saavan erityistä arvoa juuri siitä, että ne jäävät omiksi salaisuuksikseni. Esittelen myös koreografian hahmottamista toimintakäsikirjoituksena, scorena. Teos rakentuu tehtävistä, joita esiintyessäni tarkennan strategioilla. Strategiat ovat minulle kuin työkaluja, joiden avulla arvioi tilannetta ja teen valintoja tehtävän sisällä. Ne voivat olla käyttökelpoisia myös haettaessa tiettyä yleisösuhdetta tai merkityskaarta luotaessa. Strategioista kirjoittaessani viittaan muun muassa Deborah Hayn ajatteluun ja harjoitteisiin. Puhun esimerkiksi Hayn ajatuksesta kehon miljardeista soluista, kevyesti tekemisen oivalluksesta ja kysymyksistä, joita saatan kysyä katsojilta mielessäni. Kolmantena ajatuskulkuna työssäni kerron ajatuksestani ”elämästä teoksessa”. Kiinnostun pohtimaan hetkessä spontaanisti syntyviä kokemuksia, assosiaatioita ja oivalluksia osana esittämästäni muodostuvaa ymmärrystä. Nimeän yhdeksi tärkeimmistä strategioistani ”sallimisen”, joka luo tilaa mille tahansa tuntemukselle tai ajatukselle olla läsnä esitystilanteessa ja muodostua osaksi hetken merkityksellisyyttä. Toisaalta myös tunnistan haasteen pysyä avoimena hetkelle samalla, kun koreografian rakenne määrittää olemistani. Salliessani kaikenlaista olemista esiintyessäni, joudun kohtamaan myös mahdollisesti nousevia ikäviä ajatuksia, kuten epävarmuutta ja arvottamista. Loppupäätelmissäni asetun pohtimaan esiintyjän ajattelun luonnetta yhtä teosta laajemmassa yhteydessä, ilmiönä, jonka uskon koskettavan muitakin esiintyjiä kuin itseäni. Rinnastan yksilön ymmärryksen tavan tärkeyden nykytanssikenttään, jolla tanssija nähdään yhä enenevässä määrin virtuoottisen välinekehon sijaan kokevana, persoonallisena ihmisenä. Tapani ajatella tekee minusta yksilöllisen. Työstän myös ajatuksiani ”hetkessä olemisesta” ja kirjoitan esiintymisestä jakamisena. Tanssijan työnä on tuoda teos yleisön koettavaksi.
  • Matikainen, Jussi (2013)
    Lopputyössäni käsittelen omia kokemuksiani kahdesta eri produktiosta Homo!, 2011 ja Kommandobiisi, 2012, joissa molemmissa koin olevani roolissa, joka asettaa perinteisen suunnittelijan tulokulman haasteelliseksi. Tahdon myös kirjallisessa työssäni laajentaa pohdintaani näkökulmaa koskemaan äänisuunnittelijuuttani kokonaisvaltaisemmin teoreettisen kehykseni ympärille. Identiteetin ympärille nivoutuvat lisäksi kehollisuus, esiintyjyys ja työryhmien dynamiikka. Käytän tutkimuksessani fenomenologisen analyysin menetelmää, jonka tueksi esitän rinnakkaista materiaalia tutkimuskysymystäni lähellä olevista lähteistä. Tutkimustapaani voi siis kutsua fenomenologis- hermeneuttiseksi; laajennan ja täydennän esiymmärrystäni taiteellisesta työstäni uusilla näkökulmilla. Kysymykset ja tulkinnat äänen luonteesta ovat mielestäni avoimia ja alttiita muutokselle, joka juontuu nähdäkseni äänen temporaalisesta perusominaisuudesta: ääni on jatkuvaa, alati muuttuvaa ja kappaleita liikkeelle sysäävää energiaa. Esitys ja sen valmistaminen on mielestäni dialektinen, liminaalinen sosiaalinen prosessi. Vuorovaikutteisen prosessin kautta opimme ja kehitymme ihmisinä ja taiteilijoina ja laajennamme kokonaiskäsitystämme maailmasta sosiaalisena yhteisönä. Dialektisuus, vuorovaikutteinen osallistuminen, vapauttaa esityksen muutokseen. Esitys on materiaalinen, subjektin itsestään selvyyden kyseenalaistava prosessi. Liminaalitilassa esiintyjä on vapaa sosiaalisista normeistaan. Ääni rikastaa ymmärtämystämme maailmasta sellaisena kuin sen koemme. Ne saavat identiteettinsä ajassa tapahtuvien muutosten kautta. Äänet ovat konkreettista, materiaaliseen maailmaan sidottua voimaa. Muutoksen mahdollistavaa liikettä, joka muokkaa energiaa ympärillään. Ääni on pikemminkin energiaa, joka säteilee objektista kuin että olisi itse objekti. Taiteellisissa töissäni kävi selkeästi ilmi, että esiintyjä on aina kehollisesti suhteessa muuhun näyttämötoimintaan ja omaan instrumenttiinsa. Näyttämöllä oleminen ei voi olla rakenteen rajoittamaa. Esiintyminen on kehollista toimintaa ja teknologia on vain sen jatke, eikä itsetarkoitus. Äänellä esiintyminen on pikemmin performatiivista kuin representatiivista. Äänisuunnittelu on sidottuna näyttämön kokonaisenergiaan. Esityksellisyys syntyy vaivihkaa prosessin edetessä. Esiintyjä on jatkuvassa vuorovaikutuksessa yleisön ja itsensä kanssa. Ammatilliset identiteetit ovat murroksessa. Yksilökeskeisestä tekemisestä ollaan siirtymässä kohti yhteisöllistä, prosessia suosivaa tekemistä. Vanhat hierarkkiset rakenteet murtuvat pikkuhiljaa ja laitostuminen katoaa vähitellen. Avoin, epävarmuutta sietävä suhtautuminen prosessiin on tie tasa-arvoisempaan taideyhteisöön. Erilaisten roolien kokeilut teosten sisällä ovat avanneet käsitystäni esityksestä. Mukavuusalueella ei uutta synny. Esitykseen heittäytyminen on aina omasta egosta luopumista, oman sielun lainaamista.
  • Lukinmaa, Juho (2012)
    Opinnäytteeni on äänisuunnittelu Lappeenrannan kaupunginteatterin esitykseen Leningradin kohtalosinfonia. Esitys sai ensi-iltansa 19.2.2011. Leningradin kohtalosinfonia on Paavo Rintalan samannimiseen romaaniin pohjautuva esitys lähes 900 päivää kestäneestä Leningradin piirityksestä. Esityksessä nähdään myös tapahtumia suomalaiselta keskitysleiriltä ja tämän päivän Lappeenrannasta. Paavo Rintalan romaanin lisäksi käsikirjoituksessa on otteita Marja-Leena Mikkolan teoksesta Menetetty lapsuus ja Olavi Paavolaisen kirjasta Synkkä yksinpuhelu. Teoksen näkökulmana toimii inhimillisyys, ei sotahistoria. Esitys rinnastaa menneisyyden raakuuksia nykyaikaan ja tuo esityksen kiinni tähän päivään. Esityksessä äänisuunnittelu oli suuressa osassa, ja osa kohtauksista rakentui musiikin varaan. Äänen ja musiikin pääasiallinen tehtävä oli kertoa yleisölle paikasta, ajasta ja henkilöstä, eli äänisuunnittelu rakentui teemojen käytöstä. Äänellä luotiin myös tunnelmaa ja jännitettä näyttämölle ja tuettiin sen tapahtumia. Äänisuunnittelussa käytin paljon klassista musiikkia ja itse soitettua akustista kitaraa. Äänen dramaturgia muodostui lähinnä näistä elementeistä. Toteutuksessa käytössäni oli Lappeenrannan kaupunginteatterin Jukola salin koko äänitekniikka henkilökuntineen.