Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 87-96 of 96
  • Kotkaniemi, Saara (2012)
    Opinnäytteeni käsittelee näyttelijöiden työllistymistä ja työnhakua ja pyrkii tarjoamaan vinkkejä ja kannustusta valmistuvalle näyttelijälle. Halusin avata työllistymiseen ja työnhakuun liittyviä kysymyksiä, koska aihepiiriä on käsitelty kouluaikana hyvin vähän. Opinnäytettä varten olen haastatellut neljääkymmentä vuosina 2008-2011 Teatterikorkeakoulusta valmistunutta näyttelijää. Haastattelujen tarkoituksena oli selvittää kuinka vastavalmistuneet työllistyvät, kuinka töitä haetaan, onko työnhausta hyötyä, mitkä tekijät työllistymiseen vaikuttavat, mikä työelämässä on ikävää, mistä on hyviä kokemuksia ja niin edelleen. Osa haastattelumateriaalista on purettu tilastoiksi ja osa on lisätty opinnäytteeseen suorien lainausten muodossa. Kaikki vastaukset ovat anonyymeja. Kirjallisen työni sisältö voidaan karkeasti jakaa viiteen osaan. Ensimmäisessä osassa olen tilastoinut haastatteluaineistoa, tutkinut ja vertaillut haastateltujen työtilanteita keväällä 2012 ja valmistumisen kynnyksellä, sekä kartoittanut vastaajien arvioita alan työllisyysnäkymistä. Toisessa osassa olen käsitellyt näyttelijöiden työnhakua ja sen hyödyllisyyttä haastatelluille. Olen kerännyt tietoa vastaajien käyttämistä työnhakutavoista ja yrittänyt tutkia eri työnhakutapojen vaikutuksia. Vastaajat antavat myös hyödyllisiä vinkkejä työnhakuun. Kolmas osa pureutuu näyttelijöiden työllistymiseen. Tässä osassa on tilastotietoa haastateltujen työskentelypaikkakunnista ja työnantajista, ja lisäksi olen tutkinut työllistymisen eri tekijöitä. Haastatellut ovat vastanneet kysymyksiin, miten suuri merkitys esimerkiksi suhteilla, näkyvyydellä tai tuurilla on ollut työllistymisen kannalta. Neljännessä osassa käsittelen työttömyyttä ja yritän selvittää, onko tämänhetkinen työllisyystilanne niin huono kuin taloustilanne antaa ymmärtää. Olen myös tilastoinut haastateltujen apurahahistoriaa ja kuinka moni vastaaja on valmistumisen jälkeen tehnyt muita kuin oman alan töitä. Viides osa koostuu pääosin haastateltujen avovastauksista. Tässä osassa viime vuosina valmistuneet jakavat kokemuksia työelämän huonoista puolista ja antavat kannustusta työelämään. Koen, että kirjallinen opinnäytetyöni tarjoaa hyödyllistä vertaistukea näyttelijälle, joka kamppailee työllistymiseen ja työnhakuun liittyvien kysymysten kanssa.
  • Jääskeläinen, Anniina (2012)
    Tanssin alalle työllistyminen on haastavaa. Syitä löytyy sekä kulttuurin rahoituksen rakenteista että tanssijoiden liiketoimintaosaamisesta. Urbaanin tanssin kulttuuri nähdään Suomessa nuorisokulttuurina, eikä urbaani tanssi ole etabloitunut omaksi näyttämötaiteen alakseen. Nuoret taiteentekijät ovat uuden kynnyksellä; uutta tanssikulttuuria tarvitaan, mutta rahoituksen saaminen on haastavaa. Tässä työssäni käsittelen nuorten tanssitaiteilijoiden työllistymistä, uudenlaisen kaupunkikulttuurin kehitystä sekä verkostomaisten rakenteiden muodostumista. Esimerkkinä käytän vuonna 2010 perustamaani festivaalia nimeltä UrbanApa. Tuon esille omia kokemuksiani festivaalin järjestämisen prosessista. Pyrin linkittämään työni avulla festivaalin järjestämisen taiteen kentän rakenteisiin sekä rahoituksen haasteisiin Helsingissä. Uudenlaisen festivaalikulttuurin kehittymisen ehtoina esittelen tässä työssä löytämiäni tekijöitä. Yksi tärkeä tekijä on uuden yleisön saaminen mukaan tapahtumien kuluttajiksi. Näen myös harrastelijoiden osallistumisen tärkeänä tanssitaiteen tulevaisuudelle. Merkittävimpiin tämä työn havaintoihin kuuluu verkostoitumisen hyödyntäminen tanssitaiteen kehityksessä. Tämän työn tuloksista esittelen seuraavia asioita: UrbanApa-festivaali rakentui pitkälti sosiaalisten verkostojen kautta. Festivaali haki tekijänsä ja yleisönsä hyödyntämällä sosiaalista mediaa. Samalla luotiin myös uudenlaista toimintakulttuuria; pyramidimaisen organisaatiomallin korvasi verkostomainen. Organisaation rakenne näkyi tapahtumanjärjestämisessä siten, että kokonaisuus rakentui monen pienen ulkoisesti tuotetun osatekijän myötä. Verkkomainen organisaation rakenne vaikutti myös taiteen sisältöihin, kun esimerkiksi tanssin harrastajat saivat osallistua festivaalille esiintyjinä ja tekijöinä katsomisen sijaan. Tämä työ perustuu kokonaan käytäntöön ja omaan kokemukseen. Tärkeintä tekstissä on kirjoittajan näkemys ja kokemus ensimmäisestä UrbanApa-festivaalista. Henkilökohtaisen näkökulman avulla rakentuu kuva paitsi tapahtumanjärjestämisestä, myös pyrkimyksestä muokata taiteen kenttää tasa-arvoisemmaksi. Tekstin kritiikki kohdistuu (tanssi)taiteen olemassa olevaan rahoitusjärjestelmään, ja niitä ylläpitävien instituutioiden läpinäkymättömyyteen. Työ toimii apuna kaikille kulttuurialan toimijoille, jotka pyrkivät omalla työllään muokkaamaan taiteen kenttää avoimemmaksi ja taiteen rahoitusta reilummaksi.
  • Ervasti, Elsa (2012)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni koostuu kahdesta eri osasta. Toinen osa on esitys nimeltä VALMIUSTILA ja toinen osa on kirjallinen osuus, joka käsittelee prosessia, jonka aikana esitys VALMIUSTILA syntyi. Kirjallisessa osiossa käsittelen pedagogista ajatteluani teatterin tekemisen prosessissa. Haastoin itseäni olemaan mahdollisimman auki ja dialogissa muihin kahteen ohjaajaa, koska teimme esityksen kolmen ohjaajan kesken. Jaoimme harjoitteet, tilan ja ajan. Pyrimme vaikuttumaan toistemme harjoitteista ja ajattelusta. Prosessi opetti minua neuvottelemaan monista valinnoistani muiden ohjaajien kanssa sekä selkeytti itselleni tärkeitä asioita. Työ esittelee työtapojani ja harjoitteita, joita käytän teatteriopettajana toimiessani. Näiden työtapojen artikuloiminen ja niiden henkilökohtaisuuden tunnistaminen on minulle työssäni tärkeää. Oma taustani teatterityössä näkyy työskentelyssäni. Omat ihanteeni ovatkin freireläisessä pedagogiikassa sekä vapauttavassa ja osallistavassa kasvatuksessa. Ryhmä- ja harjoitelähtöisessä työskentelyssä prosessimaisuus, work in progress-työskentely, avoimuus ja jakaminen ovat minulle tärkeitä asioita, joiden kanssa työskentelyä haluan omassa tekemisessäni jalostaa. Taiteellis-pedagoginen työni antoikin minulle mahdollisuuden tutkia rauhassa näitä asioita ja näin kehittyä taiteilijana ja opettajana. Työssäni käsittelen tarkemmin prosessia avoimena ideointina, ryhmän yhteisenä matkana, jossa kohdataan vastustusta, henkilökohtaisen ja yhteisen ristiriitoja sekä raivataan tilaa omalle luomisen luomiselle. Lopuksi päädynkin kirjoittamaan ylös niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä tulevissa töissäni. Hyvä työ innostaa seuraavaan työhön ja näenkin itseni tekemässä ja tutkimassa tulevaisuudessa asioita, joihin olen opinnäytetyössäni törmännyt. Taideopettajana on oltava valmiutta kohtaamaan kaaosta, vastustusta ja tasapainottomuutta. Näiden asioiden tiedostaminen omassa työssäni antaa minulle mahdollisuuden tunnistaa ne myös omissa oppilaissani ja heidän toiminnassaan ja antaa minulle valmiuksia auttaa heitä kohtaamaan monenlaisia vaiheita, jotka liittyvät taiteellisessa prosessissa työskentelyyn.
  • Lepoluoto, Ari (2013)
    Tutkimuksen kohteena ovat valo- ja äänityön sisältöjen ja toimenkuvien tulevaisuus esittävän taiteen kentässä. Valon käsite kattaa tässä yhteydessä myös liikkuvan ja pysäytetyn kuvan. Tutkimuksessa tarkastellaan valo- ja äänityön taiteellisen ja teknillisen osaamisen kokonaisuutta erilaisista näkökulmista. Keskeinen tutkimusongelma on: missä määrin teknillistä ja taiteellista osaamista tai työnsisältöjä on tarkoituksenmukaista tarkastella toisistaan erillään? Tutkimuksen tavoitteena on tarjota valo- ja äänityön opettajille ja koulutuksen suunnittelijoille työkaluja, joiden avulla he voivat kehittää alan koulutusta käytännön teatterityön kannalta tarkoituksenmukaiseen suuntaan. Teat-tereille ja muille esittävän taiteen organisaatioille tavoitteena on tarjota näkökulmia, joita voi hyödyntää toimen-kuvien ja työnsisältöjen kehittämisessä. Tutkimuksessa sovelletaan tulevaisuuksien tutkimuksen menetelmiä. Aineisto koostuu teemahaastatteluista. Haas-tateltavat ovat teatterityön, teknologian, tutkimuksen ja yleisön edustajia. Tulevaisuuden valo- ja äänityötä tarkas-tellaan yleisön, työnsisältöjen, tuotantoprosessien, tuotantotalouden, teknologian kehityksen ja ympäristökysymys-ten näkökulmista. Aineisto kertoo muutoksesta, joka kumpuaa kahdesta tekijästä. Ensimmäinen on siirtyminen postmoderniin yh-teiskuntavaiheeseen, jossa tekniikkaan ja teknologiaan ei enää liitetä negatiivisia merkityksiä. Toisena tekijänä nähdään teatterialan toimintaympäristön muutos, joka tarkoittaa alan muuttumista monimuotoisemmaksi, insti-tuutioiden merkityksen vähenemistä ja vapaiden ryhmien merkityksen kasvamista. Valo- ja äänityön taiteellisten ja teknisten sisältöjen työkokonaisvaltaiseen erotteluun ei tulevaisuudessa nähdä perusteluita. Näköpiirissä on valo- ja äänityön fokusoituminen audiovisuaalisiin sisältöihin, joita teattereissa tuote-taan sekä näyttämölle että verkkoon. Sisältöjen tuottamiseksi tehtävä työ voi olla joko taiteellisesti tai teknisesti painottunutta, tai taiteellisteknistä.
  • Niemelä, Ina (2013)
    Tämä kirjallinen opinnäytetyö pääasiassa pohjustaa, purkaa ja analysoi Rospuutto-ryhmän toteuttaman esityksen valo- ja videosuunnittelun esteettistä logiikkaa, esittelee kaksi + yksi erillistä näyttämöversiota samasta romaanista ja pohtii neljän ajankohtaisen esityksen kautta miten teatterin keinoin voi vaikuttaa. Sarasvatin hiekkaa -esityksessä eräänlainen kansanvalistusjoukko juoksee valtakuntaa ristiin rastiin esittämässä Risto Isomäen samannimistä ekologista trilleriä. Se perustuu tieteelliseen faktaan ilmastonmuutoksen kerrannaisvaikutuksista planeettaamme. Esityksestä tuli kiertävä, jolloin suuria vaihtuvia lavasteita ei voitu käyttää, mutta videoprojisoinnin avulla oli mahdollista kuljettaa katsojaa mukana näytelmän vaihtuvissa maisemissa ja tuoda läsnä olevaksi muitakin perspektiivejä ja aikatasoja. Myös valaistusratkaisujen tuli olla toteutettavissa vähin lampuin. Päädyin käyttämään LED-heittimiä, jotka sopivat tuotantoon erinomaisesti vähäisen energiantarpeensa ja värin muunneltavuutensa takia. Sarasvatin hiekkaa sai maailman kantaesityksensä Rovaniemen teatterissa keväällä 2011. Rospuutto-ryhmän versio ehti ensi-iltaan puolen vuoden kuluttua ja Maria Kilven dramatisointi romaanista näki yleisön kevättalvella 2012 Espoossa. Kaikki kolme tulkintaa pyrkivät välittämään kirjan keskeisiä sisältöjä vahvasti visuaalisuuden kautta. Kirjan alkuperäiselle aiheelle annettiin valtavasti painoa, tosin muotoa ja vaikuttavuutta lähestyttiin hyvinkin eritavoin. Tuija Kokkosen Esitys merinäköalalla (koiran kanssa/koiralle) -II muistio ajasta (2008) oli ensimmäinen esitys, jonka innoittajana toimi Sarasvatin hiekkaa-romaani. Kokkonen lähestyi samoja kysymyksiä kuin muutkin Sarasvatit, mutta vihjaillen ja ehdotellen - luonnon läsnäolon kautta. Tavoitteeni oli visuaalisuus, joka olisi leikkisää, mutta tosissaan olevaa, mielikuvitusta rapsuttavaa, toimintaa luovaa ja kevyttä. Koen saavuttaneeni nämä tavoitteet kohtalaisesti. Sain kiitosta videosuunnittelun oivalluksista ja animaatioista. Itsekin tunnen että video- ja valosuunnittelun vahvuuksia olivat puretut illuusiot ja ideoiden selkeys. Yleisö saattoi seurata videoiden rakentumista, jolloin videot olivat paikoin yhtä läsnä olevia kuin näyttelijätkin. Ilmassa oli myös epäonnistumisen mahdollisuus ja herkkyys. Videosuunnittelussa voin sanoa ammentaneeni Lehmannin näkemyksistä draaman jälkeisen teatterin mahdollisuuksista, jotka eivät ole mediaestetiikan matkimisessa, simulaatiossa, vaan päinvastoin aitoudessa ja ajattelemisessa.
  • Kauppinen, Riku (2014)
    Toimin Provinssirock 2006 -festivaalin päälavan valosuunnittelijana, johon suunnittelin ja toteutin taiteellisen lopputyöni. Tämä lopputyöni kirjallinen osio kuvaa valosuunnittelun haasteita rockfestivaalilla useammasta lähestymiskulmasta. Tuotantoprosessin laaja-alaisuus vaatii tarkastelemaan tuotantoa niin taiteen, talouden kuin teknologiankin kannalta. Tarkastelemalla kutakin osa-aluetta itsenäisesti, mutta toisiinsa vahvasti vaikuttavina elementteinä, kokonaiskuva hahmottuu tuoden esiin myös ne keskinäiset riippuvuudet, joita työssäni kohtasin. Taiteellisen suunnitteluprosessin kuvauksessa avaan ajatteluani ja lähestymistäni ensisijaisesti koko festivaalin näkökulmasta ja toissijaisesti yksittäisen esiintyjän kannalta. Valosuunnittelijana luomani kehys toimii kaikkien esiintyvien taiteilijaryhmien visuaalisuuden pohjana ja peruslavasteena niin auringonpaisteessa kuin illan hämärässäkin. Talouden realiteettien hallinta ja niiden mukanaan tuomat määreet taiteellisessa työssä sekä varsinaisessa tuotannossa kaluston, miehistön ja aikataulun suhteen kuuluivat olennaisena osana tähän työhöni. Monivuotiset kaupalliset sopimukset teknisestä toteutuksesta luovat festivaalille perusbudjetin, josta poiketaan ainoastaan artistikiinnitysten erityisvaatimuksista johtuen budjetoimalla lisää rahaa ja muita resursseja, mikäli maksaja löytyy. Teknologiaa tarkastelen teknisen suunnittelun sekä turvallisuuden kautta ja mikä suhde teknologialla on produktion eri osa-alueiden odotusten ja vaatimusten täyttämiseksi. Varsinaisen teknisen tuotannon puran eri vaiheisiin esisuunnittelusta purkuun. Taiteellisen suunnittelun purkaminen tekniseksi suunnitteluksi ja käytännön toteutukseksi tilapäiseen esiintymistilaan ulkoilmassa luo omat haasteensa. Kaikkien ratkaisujen tulee ensisijaisesti olla turvallisia. Tuotannon toteutumista lähestyn päiväkirjamaisesti käyden läpi nähtyjä ja koettuja tapahtumia laitteiston pakkaamisesta rakentamisen kautta tunnelmiin ja tapahtumiin kustakin erilaisesta festivaaliviikonlopun päivästä. Taiteellisena lopputyönäni oli festivaalin pääesiintyjän, Alice In Chains -yhtyeen valosuunnittelu ja toteuttaminen perjantai-iltana. Alice In Chains -tuotanto antoi vain nimellisen ohjeistuksen ennen festivaalia heidän visuaalisuuteensa liittyen, joten minulla oli vapaat kädet luovuudelle. Varsinaisena tapahtumapäivänä kohtasin kuitenkin vain hetkeä ennen keikkaa odottamattomia haasteita. Kuvaan ajatuksiani tässä kohtaa puhtaasti subjektiivisesti ja omien tuntemusteni kautta. Lopuksi analysoin kokemusteni pohjalta omaa rooliani osana tuotantoa.
  • Vinnari, Jesse (2014)
    Tässä kirjallisessa opinnäytetyössäni pyrin selvittämään ajatuksiani suhteessa suurten myllerrysten parissa olevaan teatterikenttään. Yritän selvittää missä määrin ja millä keinoin näyttelijä voi luoda omaa taidettaan ja mikä on minun roolini tässä metateatterissa, jota yhteiskunnan taidekentällä tällä hetkellä näytellään. Pyrin myös jatkuvasti kysymään itseltäni, olenko tyytyväinen saamiini vastauksiin. Mietin kuinka voin palauttaa yhteiskunnalle sen minuun sijoittamat resurssit. Näiden kysymysten äärellä huomaan myös ajautuneeni pohtimaan koko teatterin merkitystä. Tarvitaanko teatteria nykypäivänä, ja jos tarvitaan niin miksi? Mikä tekee teatterista taidemuotona sellaisen, että sen olemassaolo on perusteltua? Ja jos minulla kerran on valtaa käyttää näitä resursseja, niin mikä on minun vastuuni? Mitä minulla on oikeus vaatia ja mitä minulta on lupa odottaa? Ja lopulta, missä tässä kaikessa on se vastaanottajan paikka? Koska tämän kaltainen pohdiskelu ajautuu hyvin helposti teoreettiselle uralle ja koska tarvitsen joka tapauksessa jonkin selkeän lähtöpisteen, olen tuonut työhöni päiväkirjamerkintöjä valottaakseni konkreettisesti sitä, mitä yritän keskeisimmillä kysymyksilläni ja väitteilläni todistaa. Kirjallisen teokseni rakenne on yksinkertainen. Lähden liikkeelle seikoista, jotka mahdollistavat teatterin tekemisen, so. omista ulkoteatterillisista lähtökohdistani. Kuljen kohti teatterin sisällöllistä merkitystä, jota konkretisoin esimerkeilläni. Lopussa pyrin avaamaan pohdiskeluni dialogiksi teatteritalojen ja vapaiden ryhmien välille, ikään kuin askeleeksi tai kädenojennukseksi tulevaisuuden suuntaan. Kuten arvata saattaa, näin laajan aiheen rajaaminen ei ollut aivan yksinkertaista. Olen joutunut jättämään paljon asioita pois, ja toisaalta olen halunnut seurata prosessin myötä syntyneitä ajatuksia vähän pidemmälle kuin alun perin oli tarkoituksenikaan. Lisäksi huomasin sotkeutuneeni lopussa aiheeseen, josta olisi ollut materiaalia vaikka kokonaisen oman lopputyön toteuttamiseen, ja siksi tulenkin luultavasti palaamaan aiheeseeni ”kysymyksiä teatterinjohtajille” joskus myöhemmin, jossakin toisessa yhteydessä. Lopussa ajatukseni ovat kaiken sekasorron jälkeen kirkkaammat ja koen saaneeni vastauksia, joita olen itselleni tässä työssä lähtenyt hakemaan. Lisäksi olen saanut tukun uusia kysymyksiä, mutta niin on hyvä. Kun yksi ovi suljetaan, kaksi muuta aukeaa. Asioiden mittasuhteet tuntuvat asettuneen omille kohdilleen ja tulevaisuuden suunnitelmani näyttäytyvät itselleni kaikesta sekavuudesta huolimatta helposti lähestyttäviltä.
  • Äikää, Pyry (2015)
    Nimensä tämä työ on saanut siitä holistisesta perustuntemuksesta, etten voi saavuttaa itseäni tyydyttävää näyttelijäntyötä ilman pään ja käsien yhteisymmärrystä. Käytännössä siis tekniikalla ei voida ohittaa ajatusprosesseja, eikä järkeilemällä voida opettaa kehoa muistamaan. Uskon (vähintäänkin) emergenttiin materialismiin, jossa mieltä ei pyritä redusoimaan tai palauttamaan ainoastaan fyysisiksi ominaisuuksiksi. Ei ole mielekästä kilpailuttaa mieltä ja ainetta, jotka eivät koskaan ajautuneet keskinäiseen ristiriitaan. Osaamisesta ja ymmärtämisestä yhdessä jalostuu näyttelijäntyötä, jossa tuntuu olevan enemmän jaloutta tai pyhyyttä kuin osiensa summassa. Olen jakanut työni karkeasti kahteen osaan: filosofiaan ja praktiikkaan, eli apolloniseen ja dionyysiseen. Filosofisen segmentin perässä ovat muistoni ja havaintoni Moskovasta vuonna 2014. Erittelen tapaeroja Teatterikorkeakoulun ja GITISin opiskelijoiden välillä. Lopuksi puhun nykyihmisen suhteesta traditioon teatterissa. Käytäntöön keskittyvä osioni käsittelee näyttelijäntyön tekniikkaa. Absoluuttisiin vastauksiin en usko, joten se ei ole kopioitava resepti, vaan ennemminkin erittelen, kuinka itse voitelen vuokani. Esittelen toimintatapoja, jotka helpottavat minun heittäytymistäni prosessiin. Käytännön osion perässä ovat mietteeni taiteellisesta lopputyöstäni Dario Fon Mysterio Buffon tehosteistaan köyhässä maailmassa. Läpi tämän kaksijakoisen opinnäytteeni kulkee myös luovuuden teema, sen kysymys ja vaatimus. Olen valinnut tyylikseni fiktiivisen kahvipöytäkeskustelun Georgi Tovstonogovin, Jerzy Grotowskin ja Kari Uusikylän kanssa. He valikoituivat keskustelukumppaneikseni erilaisten asiantuntemuksen alojensa tähden. Herättelemällä itseni dialogiin menneen kanssa, voin määritellä paremmin nykyisyyttä. Uusi idea voi syntyä vanhojen pohjalta, mutta se on enemmän kuin ainoastaan vanhojen ideoiden summa. Yritän vilpittömästi asettaa työssäni valoon aikani kuten sen näen, ja reflektoin sitä vasten mitä tulisi tehdä, ja mitä varten minä valmistaudun. On käynnissä alituinen valintatilanne: Joko on suoritettava oma tehtävänsä hinnalla millä hyvänsä, tai nimetyllä hinnalla suoritettava toisten tehtäviä.
  • Mäkinen, Joel (2015)
    Olen käsitellyt taiteellisen lopputyöni kirjallisessa osiossa näyttelijän vastuuta yleisesti ja yksityisesti ja opiskeluaikanani kohtaamiani näyttelijän vastuuseen liittyviä asioita. Aloitan johdannolla, jossa perustelen aihevalintaani. Pohdiskelen myös sitä, miksi olen päätynyt aihevalintaani. Olen pyrkinyt kuljettamaan vastuun teemaa läpi opinnäytteeni. "Inspiroitumisesta ja teatterin jaloudesta" -luvussa puhun lapsuuteni leikeistä, niiden jatkamisesta aikuisiällä ja näyttelijän vastuusta jatkaa leikkimistä ja inspiroitua työstään. "Matkalla vastuulliseksi näyttelijäksi" -luvussa käyn läpi koulun ulkopuolella tekemiäni produktioita opiskeluaikanani ja tämän lisäksi käsittelen niissä heränneitä näyttelijän vastuuseen liittyviä teemoja. "Vartalostaan nauttiminen esiintyjän vastuualueena" -luvussa käsittelen esiintyjän seksuaalisuutta, esiintyjän ulkonäön objektivoimista ja feminiinisyyden ja maskuliinisuuden käsitteitä ja niiden tulkinnanvaraisuutta. "Vastuu vaikuttua muista" -luvussa puhun muiden työn arvostamisesta ja siitä inspiroitumisesta. Käytän apunani omakohtaisia kokemuksia. "Vastuu vaikuttua elämästä" -luvussa puhun taiteilijan, tässä tapauksessa näyttelijän vastuusta olla yleisen kiinnostunut elämästä, pyrkimään ymmärtämään sitä ja miettimään moraalisia kysymyksiä. Lopuksi vertaan näyttelijän vastuuta papin vastuuseen. "Näyttelijän vastuu olla kiinnostunut taiteesta" -luku pitää sisällään kokemuksiani toisten taideteosten hyödyntämisestä omissa taiteellisissa töissäni. Tämän lisäksi puhun mielikuvituksettomuudesta suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa, taiteen yhteiskunnallisesta tärkeydestä ja taiteilijoiden vastuusta vastustaa kaavamaisuutta ja mielikuvituksettomuutta. "Näyttelijän vastuu rakastaa työtään" ja "Näyttelijän vastuu hyväksyä jännittäminen" -luvut käsittelevät ammattimaista näyttelijän työtä ja siihen liityviä vastuualueita. Avaan jännittämisen käsitettä ja sen kanssa elämistä konkreettisin esimerkein ja siteeraan professoreitani Vesa Vierikkoa ja Elina Knihtilää sekä näyttelijäntyön opettajaani Eero Saarista. "Näyttelijän vastuualueet taiteellisessa produktiossa" -luvussa käsittelen hyvää työtoveruutta, repliikkien opiskelemista, yleisöä ja avoimuutta näyttelijän vastuualueina. Tämä luku keskittyy, otsikon mukaisesti, näyttelijän vastuualueisiin taiteellisen produktion aikana. "Lopuksi" -luvussa palaan nykyhetkeen ja käsittelen ajatuksiani vastuusta tulevaisuudessa ammattiurallani. Asetan itselleni tavoitteita, jotka kumpuavat ammatillisista ihanteistani.
  • Moriwaki, Anna (2012)
    Opinnäyte tarkastelee äänisuunnittelijan työprosessia. Keskustelussa etsitään sekä työhön vaikuttavia käytännön tekijöitä että tutkitaan luovan työn tyypillisiä ominaisuuksia. Äänisuunnittelijan tehtävä on toteuttaa teoksen auditiivinen maailma. Työskentelyä rajaavat työympäristön ja työvälineiden lisäksi äänen suhde aikaan ja tilaan, sekä äänen asema ja funktiot projektissa. Kirjoitukseen on koottu kahdeksan eri aloilla toimivan äänisuunnittelijan kuvauksia omasta työskentelytavastaan. Lisäksi on kuvattu yhtä kirjoittajan omaa äänisuunnitteluprosessia. Suunnittelun strategioita lähestytään koreografian opetuksen sanaston kautta.