Opinnäytteet: Recent submissions

Käsittelen opinnäytteessäni paljastamista esityksen estetiikkana sekä työskentelymetodina. Toive paljastamisesta esityksessä, näyttämöllä, kumpuaa muutoksista omassa käsityksessäni esitystaiteesta. Toiselta puolelta katsottuna on kyse myös kysymyksestä esitystaiteen merkityksestä ekokatastrofin kohdanneessa maailmassa. Opinnäytteeni jakautuu kahteen osioon. Avaan paljastamisen käsitettä, sen merkitystä itselleni esitystaiteen tekijänä sekä paljastamiseen liittyviä aihealueita ja kysymyksiä otsikon "Maailmanlopun esitys" alla. Syvennyn aiheeseen tutkimalla illuusion merkitystä tämän hetken esitystaiteessa, ja pureudun pohtimaan tiedon ja tiedon välittämisen mahdollisuuksia esityksen keinoin. Läpi näiden teemojen, etsin vastauksia kysymykseen paljastamisen mahdollisuuksista esityksen kokonaisestetiikkana. Viimeiseksi tutkin esityksen luonnetta kappaleessa "Esitys vai esitelmä?". Etsin vastauksia kysymyksiin: Mikä on esitys? Milloin esitys muuttuu esitelmäksi? Miksi näyttämö yhä uudelleen hämmentää ja herättää kysymyksiä? Vaihdan näkökulmaa suhteessa paljastamiseen seuraavassa osiossa otsikon "Laajentuva rooli" alla. Tässä osiossa pureudun paljastamiseen roolien muodostumisen, niiden ymmärtämisen ja sanallistamisen kautta. Pohdin myös roolien tutkimisen merkitystä itselleni tekijänä. Tutkin aluksi oman roolini muodostumista ja sanallistamista, jonka jälkeen tutkin laajemmin roolien merkitystä työryhmätyöskentelyssä. Viimeisessä kappaleessa "Ehdotelmia" kudon yhteen kysymyksiä ja vastauksia, ja niiden liitoksia toisiinsa. Käsittelemäni teemat sulautuvat yhteen monimutkaiseksi verkostoksi, jonka eri osat ruokkivat toinen toisiaan. Ajattelen tässä verkostomaisessa rakenteessa paljastuvan sekä esitystaiteen monialaisen luonteen tämän hetken taidekentällä, että ihmismaailmamme rakennettujen systeemien pirstaleisuuden. Paljastan lopussa myös tämän hetkisen haaveeni esityksestä, jossa paljastamisen estetiikka läpivalaisisi koko esityksen. Lopulta päätän opinnäytteeni keskustelureferaattiin, jonka kävin eri alojen suunnittelijoiden kanssa joulukuussa 2018. Ajattelen keskustelun summaavan roolien kokemisen monimuotoisuuden sekä niistä puhumisen tärkeyden esitystaiteen työprosesseissa, ja maailmassa ylipäänsä. Käytän paljastamisen teeman käsittelyssä keskustelukumppaneina eri taiteenalojen tekijöiden ja toimijoiden artikkeleita, esseitä, keskusteluja ja haastatteluja. Lisäksi sovellan taustatietona filosofian ja estetiikan teoriaa, tärkeimpänä Maurice Merleau-Pontyn fenomenologia. Läpi tekstin on myös omia Kotiesityksen sekä kirjallisen osuuden kirjoittamisen aikaisia työpäiväkirjamerkintöjäni. Ajattelen merkintöjen avaavan aiheita rehellisesti omasta näkökulmastani, ja toivon niiden vahvistavan lukijan ymmärrystä käsiteltävistä teemoista. Opinnäytteeni taiteellinen osuus koostui valosuunnittelusta ja esiintymisestä työryhmälähtöisessä esityksessä Kotiesitys -Kun oikeat soturit nousivat satulaan oli jonkun jäätävä kukkia kastelemaan. Esitys sai ensi-iltansa 5.10.2018 Teatterikorkeakoulun Studio 2:ssa. Avaan tässä opinnäytteessä myös taiteellisen osuuden työskentelyprosessia sekä esitystilannetta paljastamiseen liittyvien teemojen osalta ja pyrin peilaamaan tätä esimerkin omaisesti kirjoittamaani.

This text proposes various orientations towards a body of artistic research on the praxis of landing. Landing explores practices of mutual communicative exchange with land. The guiding curiosity in this practice is to shift from ‘land’ as a territorial entity, separate from the human, into ‘landing’ as a shared process. Thus far, landing has been practiced in the form of sessions, in private and group formations. Landing as a verb connotes processual movement and has been researched through embodied somatic journeying, practiced in several places, working with body and land as medium, proposing a morphing connectedness to address them as a whole. Landing offers a specific approach to journeying as a mode to potentially access a shared imaginary inclusive of humans and land. Through this, I ask how the practice might open into subtle aspects of colonization and de/territorialization and whether there lies potential for other modes of journeying. Landing as a praxis is discussed in relation to ecology, performance, healing, and pedagogy. This text seeks to enter into the research questions of landing as a multilogue; a whole composed of conversations, questions, and orientations. I have set the intention to experiment with attempts at deterritorializing practice through proposing a textual garden, in this case gardening through the medium of words, language, and text.

Taidepedagogisen opinnäytetyöni yhtenä tarkoituksena on osallistua osaltaan keskusteluun ja pohdintaan teatterikasvatuksen käytännöistä ja siten luoda pohjaa teatteripedagogiikan tieteen alan määrittelylle. Samalla se on selkiyttänyt ymmärrystäni omasta taiteellispedagogisesta otteestani ja sen taustalla vaikuttavista teorioista. Tutkimuskysymyksen myötä opinnäytetyöni vastaa ennen kaikkea kysymykseen, miten sanoittaa omaa taiteellispedagogista otettani, sen perusteita ja käytäntöjä sekä ryhmän ohjaajuuteni laatua. Lisäksi se pohtii muun muassa sitä, minkälainen ryhmän ohjaaja haluan olla ja mitä dialoginen ryhmän ohjaaminen mahdollistaa. Opinnäytetyötäni läpäisee fenomenologiselle tutkimukselle ominainen pohdiskeleva ote. Autoetnografisen tutkimusotteen tapaan se lähestyy yksityisen avulla yleistä. Lisäksi siinä ilmenee hermeneuttinen ote, koska sen alku ja loppu eivät kohtaa, vaan tietoni ja ymmärrykseni tutkitusta aiheesta ja itsestäni jatkavat laajentumistaan myös tämän tutkimuksen tultua päätökseensä. Rakenteeltaan tutkimus on ikään kuin vuoropuhelua teorioiden ja oman käytännön työssä tekemieni havaintojen välillä. Opinnäytetyöni jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käyn läpi taidepedagogista kasvualustaani niin henkilöhistoriani, taiteellisten vaikuttimien kuin ihmis- ja oppimiskäsitysten teorioidenkin avulla. Toinen osio keskittyy dialogisen pedagogiikan tunnusmerkkeihin. Käytännön toimintani kuvauksen peilinä ovat tässä osiossa toimineet erilaiset tutkimukset, teoriat ja pohdinnat dialogisuudesta, dialogisesta filosofiasta, kriittisestä pedagogiikasta, brasilialaisen kasvatusfilosofi Paulo Freiren sorrettujen pedagogiikasta sekä rakkauden pedagogiikasta. Opinnäytteeni viimeinen osio käsittelee omaa vallankäyttöäni ryhmän ohjaajana taiteellisessa ryhmäprosessissa. Apuna vallan ja vallankäytön määrittelemiseen olen käyttänyt erityisesti filosofi Kai Alhasen teosta Käytännöt ja ajattelu Michel Foucault’n filosofiassa. Taiteentekijänä, ryhmän ohjaajana ja opettajana minulle merkityksellistä on tutkia, tulkita, kommentoida ja yrittää ymmärtää itseäni, toisia ihmisiä ja ympäröivää maailmaa. Tässä opinnäytetyössä käyttämäni käytännön esimerkit ja havainnot omasta taiteellispedagogisesta toiminnastani keskittyvät Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Teatteriopettajan maisteriohjelman aikana tekemiini kahteen opetusharjoitteluun ja niistä kirjoittamiini opetusharjoitteluraportteihin sekä luentomuistiinpanoihini. Käytännön taidekasvatuksen ja tieteellisteoreettisen taustan yhdistelmänä tutkimuksestani on työstynyt yhdenlaiset teatteripedagogiikan askelmerkit, jotka alkavat ihmiskäsityksestä ja oppimiskäsityksestä, jatkavat matkaansa kunnioittavaan kohtaamiseen ja erilaisuuden arvostamiseen nojaavan taiteellisen ryhmäprosessin kuvaukseen ja päättyvät vallan, vastuun, valinnan ja vapauden elementtien pohdintaan dialogisuuteen pyrkivässä ryhmän ohjaamisessa ja opetuksessa.

This thesis is the written component of artistic-pedagogical event Patella-floating bone that was created in collaboration with Theatre Pedagogy peer Elina Sarno, and performed over a four-night season in the Spring of 2018 at the Theatre Academy of Helsinki. My research is an enquiry into the relational in-between spaces of a diverse artistic working group with dance and theatre practices as the frame for sensory exploration and making. Disability and difference as diverse embodied perceptions come to interrelate in a co-creative, process-oriented and practice-based mode of making, within a landscape of nonhuman material things as equal agents in opening other relational spaces and embodiments to sense with. The research examines the phenomena in and of the process, how artistic practice and the ecology of interdependence emerge, interweave and inform creative art pedagogy in action. The work studies the performative experience of practice and audience experiences within a cohabited immersive setting. The main question that mobilised this research is: how does interrelational sensing occur between divers embodied perceptions and mobilise processes of art making and learning? The work suggests that through artistic practice which privileges embodied sensory exploration in the context of diversity and the call of materiality, the in-between spaces become foregrounded as fields of events unfolding, arising phenomena and knowledge-making. The group’s diversity of embodied perceptual differences informs and develops artistic enquiry through engaging in practice, co-creation and performance, harnessing pedagogical value in the very seeds of process. The group ecology of the shared in-between spaces becomes the generator for these relational experiences in the making. The research in the thesis engages philosophical and artistic theories with particular reference to Erin Manning’s understanding of agencement, and to disability discourse in dance by Ann Cooper Albright, to reflect and critique broader societal frames of dominant structures. Dialogical pedagogy theories and self-reflective research, as pedagogue and facilitator of emerging unknowns within the group ecology, move through a phenomenological landscape of knowledge-making processes. The performance outcome becomes a motor of playful exploration, yet in itself not an outcome but a practice in process within a cohabited shared space, in which audience are invited to participate through sensory perceptual ways to the in-betweenness of the diverse group embodiment, dissolving nonhuman / human dichotomies along with ableist dichotomies. I intend a mode of facilitation that opens to collaboration, that surrenders the pedagogy to a group artistic agent and to an immanent directionality in art, while honouring the role.

Tutkin Teatterikorkeakoulun (TeaK) Tanssijantaiteen maisteriopintojeni opinnäytetyön kirjallisessa osiossa kiinalaista lääketiedettä, ja etenkin kiinalaisen filosofian käsitteitä. Lähestyn filosofiaa sellaisena kuin se tunnetaan nyky-Kiinassa, huomioiden sen taolaiset ja buddhalaiset vaikutteet. Esittelen myös minulle viime vuosina tutuiksi ja tärkeiksi muodostuneita harjoitusmuotoja, kuten tietoinen läsnäolo, Qigong, Fighting Monkey ja Depth Movement, jotka ovat erilaisia menetelmiltään. Tarkastelen näiden praktiikoiden suhdetta kiinalaiseen filosofiaan ja toisiinsa. Pohdin aihepiirejä esiintyjän- ja tanssijantyöllisestä viitekehyksestä. Samalla peilaan niitä tuleviin pyrkimyksiini kehittää tanssitaiteilijuuttani ja kasvuani ihmisenä. Lähdekirjallisuutena käytän muun muassa Elina Hytösen Lohikäärmeen lääketiede- (1997), Timo Klemolan Filosofin taito – Taidon filosofia- (2004) ja Denis Vinokurin Tuli, Maa, Vesi -teoksia (2015). Kirjallisen opinnäytetyöni johdannossa puran valitsemieni aihepiirien valikoitumista kirjoitukseni aiheiksi. Samalla kerron tarkemmin materiaalini rajauksesta ja kielellisistä valinnoistani. Opinnäytetyöni toisessa luvussa perehdyn maapallon vanhoihin lääketieteisiin ja tutkin etenkin kiinalaiseen lääketieteen ja filosofian taustoja. Avaan tarkemmin käsitteitä Tao, Qi, Yin/Yang ja Viisi elementtiä, sekä mikrokosmos/makrokosmos. Peilaan etenkin Viiden elementin mallia kokemuksiini tanssijan- ja esiintyjäntyöstä TADaC 2019 -nykytanssiteoksessa Their Limbs Their Lungs Their Legs, joka on opinnäytetyöni taiteellinen osio. Työryhmämme ja koreografi Lea Moron luoma hämyisän vihreä teos sai ensi-iltansa tammikuussa 2019 TeaKin Teatterisalissa. Kolmannessa luvussa perehdyn harjoittamiini kehomieltä ja tanssitaiteilijuutta tukeviin praktiikoihin: tietoinen läsnäolo, Qigong, Fighting Monkey ja Depth Movement. Tutkin näiden psykofyysisten menetelmien avaavaa ymmärrystä itsestäni, kehoni viisautta. Samalla avaan niiden tietoista läsnäoloani vahvistavia ominaisuuksia. Viimeisessä luvussa kokoan yhteen kirjallisen työni aihepiirejä. Pohdin kirjallisen työni kirjoittamisen ja sen teemojen vaikutusta maailmasuhteeseeni ja kehitykseeni tanssitaiteilijana.

Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen suostumusta, sen tunnistamista ja neuvottelua, osana tanssijan toimijuutta taiteellisissa prosesseissa. Ehdotan suostumuksen käsitettä, sellaisena kuten sitä on seksologian alalla määritelty, apukeinoksi ymmärtää taiteellisen prosessin aikana tapahtuvia neuvottelun prosesseja ja valtasuhteiden muodostumista. Keskityn erityisesti työryhmissä tapahtuvaan suostumuksen neuvotteluun. Koen, että työryhmän jäsenten suostumuksen huomioon ottaminen ja siitä neuvotteleminen myös taiteellisen prosessin aikana takaa jäsenten toimijuuden sellaisena, millaiseksi se on pyritty projektin alkuun määrittelemään. Luvussa 1 avaan opinnäytteeni kirjallisen osion lähtökohtia sekä kartoitan niitä yhteiskunnallisia diskursseja ja tanssijantyöhön vaikuttavia rakenteita, joihin opinnäytteeni pyrkii olemaan suhteessa. Avaan luvussa sitä tanssijantyön murrosta, jonka johdosta tanssijan toimijuus on emansipoitunut omaääniseksi tanssintekijäksi koreografin rinnalle. Tämä muutos, suhteessa tiettyihin totuttuihin käytänteisiin, voi aiheuttaa kitkaa ja konflikteja työskentelyyn, mikäli toimijuuksista ja suostumuksesta ei neuvotella. Luvun lopuksi avaan myös omaa henkilöhistoriaani suhteessa opinnäytteen aiheeseen. Luvussa 2 esittelen opinnäytteeni keskeiset käsitteet. Esittelen BDSM-praktiikkaa, siinä tapahtuvaa suostumuksen neuvottelua sekä sovellan sen käytänteitä osaksi taiteellisen prosessin käytänteitä. Esittelen suostumuksen käsitteen sekä sen periaatteita. Toimijuutta ja valtaa käsittelevässä luvussa perustan ajatteluani pääosin Mary P. Follettin (1924) teoriaan yhteisestä vallasta ja asiantuntijuudesta. Luvussa käsittelen myös näyttämöllisiä representaatioita ja pohdin niiden suhdetta esiintyjän vastuuseen, toimijuuteen ja suostumukseen. Luvussa 3 esittelen kolme eri esimerkkiprojektia vuosilta 2017-2019: HIMO, Their Limbs Their Lungs Their Legs sekä f-ART House -kollaboraatio. Pyrin esimerkkiprojektien avulla tuomaan esille erilaisia suostumuksen neuvottelun prosesseja ja artikuloimaan syitä niiden mahdollisille ongelmakohdille. f-ART House -kollaboraation työskentelystä nostan esille erityisesti niitä esimerkkejä, jotka ovat helpottaneet suostumuksesta neuvottelua. Esimerkkiprojektien avulla pohdin myös tanssijan tai esiintyjän toimijuuden toteutumista käytännössä suhteessa siihen, millaiseksi se on neuvoteltu projektin alussa tai mihin toiminnassa on pyritty. Luku 4 sisältää loppusanat ja pohdinnan, voisiko suostumuksen neuvottelu luoda lempeämpiä työskentelytapoja, laajentaa toimijuuden kokemusta ja ehkä joskus levitä saamaan aikaan muutoksia myös rakenteissa.

Kuinka antaa tilaa tilalle, paikalle, ei-inhimilliselle ja muille toisille? Kuinka luoda turvallisempaa tilaa esityksiin, harjoituksiin tai opetustilanteeseen? Kuinka laajentaa näyttelijää? Uutta tilaa näyttelijälle: Tilasta, sen tekemisestä ja antamisesta käsittelee esityksiä, nykynäyttelijyyttä ja näyttelijän koulutusta tilallisista käsitteistä ja kysymyksistä käsin. Sen lähtökohtana on sosiaali- ja maantieteilijä Doreen Masseyn kirjoitukset tilasta ja paikasta. Se ajattelee Masseyn kanssa tilaa sosiaalisena konstruktiona ja päinvastoin sosiaalista tilallisesti rakentuneena ja rakennettuna. Se ajattelee tiloja sekä konkreettisina maantieteellisinä tiloina että abstrakteina diskursiivisina tiloina. Sille paikka on rajaton. Uutta tilaa näyttelijälle on varovasti akateeminen ja filosofinen kuitenkin myös rikkoen akateemista kieltä ja sen vaadetta muun muassa runoilun, assosioinnin ja rap-lyriikan keinoin. Se ammentaa Masseyn kirjoitusten lisäksi ekologisista ja posthumanistisista kirjoituksista sekä taiteellisesta tutkimuksesta, mutta myös muiden esiintyjäopiskelijoiden keskustelumuotoisista haastatteluista, esitystaideteoksista sekä erilaisten queer-, kinky ja BDSM-yhteisöjen käytännöistä ja sanastoista. Se pyrkii huomaamaan feminismin, queerin sekä ei-inhimillisen. Työ rakentuu johdannosta ja kuudesta pääluvusta. Ensimmäinen luku johdattelee Doreen Masseyn tilakäsityksiin, tilan ja sosiaalisen välisiin suhteisiin, paikan määritelmiin sekä erilaisten dualististen dikotomioiden purkamiseen. Toinen luku soveltaa Masseyn ajatuksia teatterin kenttään ja koulutukseen ajatellen niitä tilallisina, rakenteellisina ja maantieteellisinä. Luvussa tarkastellaan Teatterikorkeakoulun suomenkielistä näyttelijäntaiteen koulutusta erityisesti esitystaiteesta kiinnostuneen opiskelijan näkökulmasta ja unelmoidaan ulospäinsuuntautuneemmasta näyttelijänkoulutuksesta. Kolmannessa luvussa avataan huhtikuussa 2019 ensi-iltansa saavan Pimeässä olemisesta -esityksen taustoja ja lähtökohtia sekä paikkasensitiivistä ja kestävää esityksen tekemisen prosessia. Luvussa osallistutaan myös dualististen dikotomioiden purkamiseen pimeä-valo-vastakkainasettelun purkamisen kautta. Neljäs luku on välitila ja tilaa antava harjoite lukijalle. Viidennessä luvussa pohditaan näyttelemistä, sen ristiriitoja ja määrittelemättömyyttä. Luku ehdottaa näyttelemiseksi Toisissa tiloissa -esitystaiteen kollektiivin inspiroimana muun muassa ruumiillista jakamista ja keskittymistä siihen, mitä on jo. Luvussa ajatellaan näyttelemistä ja näyttelijää monena eikä lyödä niiden määritelmiä lukkoon. Luku hahmottelee kuvaa näyttelijästä ja näyttelemisen aktista, joka on hauras, huokoinen ja jatkuvasti muuttuva ja muuttava. Viimeinen luku on kasa luonnoksia, jotka ovat muistuttamassa siitä, että käsillä oleva työ on kesken jäävä osa kesken jäävää prosessia.

Tämän opinnäytetyöprosessin lähtökohtana on ollut väliaikaisuuden käsittäminen ja sitä kautta eksistentiaalisen solidaarisuuden tarpeellisuuden ymmärtäminen. Syntyneen ymmärryksen myötä on kummunnut voimakas halu ja polttava tarve pehmeämpien rakenteiden vaalimiseen. Opinnäytetyössä esitetään vetäytyvän pedagogiikan synnyttävän mahdollisuutta pehmeämpien rakenteiden muodostumiselle. Opinnäytetyön eri osioista on rakentunut keidasmainen levähdyspaikka, jonka toivotaan tarjoavan suojaa ja taukoa kapitalistisen hybriksen ruuhkalta. Työssä ilmenevä vetäytyvän pedagogiikan käsite sai alkunsa tämän opinnäytetyöprosessin aikana opinnäytetyöntekijän mielensopukoissa ja sitä ehdotetaan käsitteeksi työssä esitellylle pedagogiikan mallille. Nopeasykkeisen, ratkaisukeskeisen ja kulutukseen pohjautuvan neo-liberalistisen ajatusperiaatteen sijaan, vetäytyvän pedagogiikan eetokseen sisältyy ajatus pidättelystä, kysymisestä ja viivähdyksestä. Kulutuksen hurmokselta vetäytyvä pedagogiikka ottaa näin olemuksellaan kantaa myös kaikille yhteiseen ekokriisiin. Vetäytyvässä pedagogiikassa taidepedagogi ajatellaan sokraattisen, filosofisen kätilön asemaan. Pidättelevänä, vetäyttävänä ja kysyvänä voimana taidepedagogi-kätilö aiheuttaa yhteiseen toimintaan rytminvastaisia katkoksia ja oppimista sisältävää muutosta. Tässä opinnäytetyössä niin taiteellinen, kuin kirjallinenkin osio noudattavat molemmat kollaasimaista muotoa, joka on usein ominainen myös monimuotoiselle taidepedagogin ammatti-identiteetille. Niin taiteellisen, kuin kirjallisenkin työskentelyn taustalla ovat olleet pohdinnat siitä, millaisena taidepedagoginen työskentely kuvastuisi, jos sen sallittaisiin olevan radikaalisti lempeää? Millaisia poliittisia liikahduksia ja millaista maailmaa vetäytyvä pedagoginen ajattelu ja toiminta voisikaan synnyttää, jos työskentelyn annettaisiin olla hidasta, pehmeää, hapuilevaa, viipyilevää, kriittistä, rakastavaa ja vetäytyvää? Opinnäytetyön taiteellisen osion tavoin, myös työn kirjallinen osuus jakautuu kolmeen eri osioon. Osioista ensimmäisessä viivähdetään hetki kuolemankertomuksen äärellä ja työlle asetetaan sen L Ä H T Ö K O H T A. Työn toisessa osiossa syvennytään teoreettiseen viitekehykseen, jonka sisään asettuvat ajatukset kuolemaa kohti olemisesta, rytminvastaisesta katkoksesta, kätilöitymisestä ja radikaalista lempeydestä. Ajatuksia peilataan useiden eri filosofien ja teoreetikkojen pohdintoihin kyseisistä aiheista ja lopulta päädytään vielä etiikan ja vastuun tarkasteluviidakkoon yhdessä Toise(ude)n kanssa. Kirjallisen työn kolmannessa osiossa puolestaan esitellään opinnäytetyön taiteelliset osiot. Erilaisia vetäytyvän kätilön aiheuttamia rytminvastaisia katkoksia tutkittiin taiteellisen osion kolmessa erillisessä osassa; kolmessa Radikaalin Lempeyden Retriitissä. Retriitit olivat keskenään hyvin erilaisia esityksellisiä tapahtumia ja ne toteutettiin kevään 2018 aikana Kuopiossa, Sotku-teatterilla sekä Helsingissä, Taideyliopiston Teatterikorkeakoululla. Retriiteissä etsittiin erilaisia pedagogisia vetäytymisen muotoja ja kysyttiin, millaista esittävän taiteen pedagogiaa ja maailmassa olemisen tapaa nämä vetäytymisen muodot mahdollisesti synnyttävät? Opinnäytetyön tutkimusaineisto koostuu teatteriopettajan maisteriopintojen ajalta kootusta käsitekartasta, Radikaalin Lempeyden Retriittien yhteydessä kertyneestä kirjallisesta materiaalista, keskusteluista tanssi- ja teatteripedagogian ammattilaisten kanssa, sekä aiheita ympäröivästä teoreettisesta viitekehyksestä.

Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen mieltäni ja mielikuvitustani, sekä kerron siihen liittyvistä teemoista. Mielikuvituksen haittoja ja hyötyjä suhteessa näyttelijän taiteeseen, ihmisenä olemiseen, ymmärtämiseen ja kaikkeen. Vastakohdista. Aiheeni on henkilökohtainen ja yksilöllinen, joten kirjoitan itsestäni ja omasta näkökulmastani. Pyrkimyksenä on löytää jotain yhteistä ja samaistuttavaa. Hahmottelen miten mieleni sekä mielikuvitukseni on muotoutunut ja muotoutuu edelleen. Miten se käyttäytyy tai toimii eri konteksteissa. Miksi se toimii tai ei toimi suhteessa annettuihin olosuhteisiin. Miksi lapsena, näytellessäni tai toimiessani taiteellisessa ympäristössä koen mielikuvituksen sekä ajatukseni vapaana, turvallisina ja ymmärrettävinä. Miksi arjessa pelottavana, epäolennaisena sekä irrallisena? Pyrin hahmottamaan ajan, paikan ja tilan jolla kontrolloisin vilkasta mielikuvitusta ja erottaa fiktion faktasta. Lapsesta aikuiseksi, haaveilijasta tekijäksi. Tämän kirjallisen osion aihe on syntynyt kirjoitusprosessin aikana, mutta se on vuosien pohdintojen tulos. Olen kyllästynyt huolestumaan ja pyörittelemään peukaloitani yksin olohuoneessa. Kyllästynyt huutelemaan tyhjille seinille että olenko hullu. Olen kyllästynyt tulemaan väärinymmärretyksi koska en uskalla puhua suoraan. Mieli ja mielikuvitus on osa ihmisen olemusta jonka kautta sitä on kyettävä säätelemään, rajoittamaan sekä pelkistämään, mutta samalla se on myös äärimmäisen tärkeä ja henkilökohtainen työväline luovilla aloilla jonka pitää antaa hersyä ja olla kahlitsematta liikaa että se pysyisi laajana tuoden sitä kautta lisää näkökulmia. Mielessäni ei tunnu olevan tilaa rationaalisille ajatuksille suhteessa siihen miten arkea pyöritetään. Mihin kohdistaa fokukseni silloin kun en leiki, näyttele tai luo. Mikä on aikuisen ihmisen vastuu omasta arjestaan. Kuinka jakaa itsensä kahtia. Mikä on kultainen keskitie? Kuinka osaisin arkipäiväistää ajatuksen virtaa mutta silti olla tukahduttamatta sitä. Pelkoni on tulla liian varovaiseksi. Näitä asioita pyörittelen ja yritän luoda positiivisia vaihtoehtoja negatiivisten pelkojen tilalle. Pyrin vilpittömään ja rehelliseen dialogiin, jotta osaisin sanallistaa ajattelutapaani, sekä tulisin ymmärretyksi myös muille. Tekoihin pystyn vaikuttamaan, mutta ajatuksiini en. Koen tämän työni merkitykselliseksi ennen kaikkea itselleni, mutta myös muille. Askarruttavat asiat, ongelmat ovat usein hyvin henkilökohtaisia, mutta jaettuna yleisiä ja samaistuttavia. Haluan tällä rauhoittaa mahdollista lukijaa joka pohtii samoja asioita. Työni ei tarjoa ratkaisua eikä johtopäätöstä, vaan se esittää kysymyksiä, vaihtoehtoja. Haaveilua ja hämmästelyä.

Tämä tiivistelmä jonka maisterin kirjalliseen opinnäytteeseeni liittyen kirjoitan, on samalla myös kypsyyskoe – mikä salatarkoitus on lukijan mielestäni hyvä tietää. Pyrin kaikkia osaamiani keinoja käyttäen siis osoittamaan että olen aivan kypsä. Pehmeä, punainen ja valmiina putoamaan tosimaailman kosteaan heinikkoon oravain evääksi. Itse työstä: kahden erillisen harhaanjohdannon jälkeen koetan tässä kirjoituskokoelmassa päästä selville siitä, miksi elämäni on ollut niin helppoa, että olen pystynyt seuraamaan intohimojani ja kiinnostuksieni kohteita aina taideopintoihin saakka. Tähän pyrin muun muassa tutkimalla sukuni historiaa muutaman polven ylöspäin, pääasiassa isälinjaa pitkin, saadakseni selville mistä on peräisin sen aineellinen turva – ja sitä kautta myös oma turvani, jonka varassa olen uskaltanut huikennella. Sen jälkeen pohdin ja hieman myös tuskailen sen asian parissa, että miten ja missä ja millaista teatteria sitä oikein kehtaa tehdä, jos haluaisi sen tekemisen putoavan enemmän hyvän vaakakuppiin kuin pahan. Mietin millä tavalla vähempivaltaiset ihmiset hyötyvät siitä, että heidän kohtalojaan teatterissa muut esittävät – ja mitä vaihtoehtoja meillä on. Sitten käsittelen omaa suhdettani tekopyhyyteen ja kokemuksiani siitä, sekä vaatimustani: jokaisen taiteentekijän tulisi omaa tekopyhyyttänsä tutkia ja käyttää materiaalina. Materiaalina käyttämisellä tarkoitan sitä, että koska teatterintekijä (miellän itseni teatterintekijäksi enemmän kuin näyttelijäksi) ei – kuten teatterikaan – ole maailmasta irrallinen, voivat hänen jääviytensä ja sidoksensa käsittelemiinsä asioihin olla aivan yhtä tärkeä osa totuuden tavoittelua kuin häntä itseään vahvempien pahojen tai itseään heikompien hyvien ruotiminen. Adhd:n vaikutusta harjoitteluun ja esiintymiseen sekä yleisesti elämänhallintaan käsittelen luvussa neljä sekä omien kokemusteni että tutkimustiedon pohjalta. Viides luku taas on omistettu rajatun mittaisille ajatelmille, pienille tönäisyille, joiden kaltaiset kirjalliset ohjeet ovat minulle itselleni olleet menneinä vuosina merkittävä eteenpäin ajava voima. Tämän lukemiston viimeinen luku on Riihimäen autogrillille ja sen lähiympäristöön sijoittuva näytelmäkohtaus.