Opinnäytteet: Recent submissions
Now showing items 1-20 of 760
-
(2020)Tässä taiteellisen tohtorintutkinnon tutkielmassa valotan säveltämisen prosessia oman musiikkinsa säveltävän ja esittävän kansanmuusikon näkökulmasta. Tarkastelen, kuinka sävelkieleni ja säveltäminen ovat kehittyneet tämänhetkiseen muotoonsa syventyessäni soolotyöskentelyyn, viulunsoiton ja laulun yhdistämiseen sekä suomalaisen kansanmusiikin kahteen eri historialliseen kerrostumaan: arkaaiseen eli vanhakantaiseen perinteeseen sekä uudempaan perinteeseen, erityisesti pelimannimusiikkiin. Tutkintoni taiteellisessa osiossa valmistin viisi konserttia, joista neljä toteutin soolona ja yhden erikokoisten yhtyeiden kanssa. Soolokonsertit olivat Sanaton tarina (2014), Kaksi kertojaa (2014), Alasti synnyin minä maailman helmaan (2015) ja Alku – The Beginning (2017). Viimeiseen konserttiin sisältyi myös samannimisen soololevyn tekeminen (julkaisija Nordic Notes 2018). Neljäs konserttini Tarinankertojat (2016) oli yhtyekonsertti. Konsertteja työstäessäni tutkin sekä soolosoiton että yhtäaikaisen viulunsoiton ja laulamisen haasteita ja mahdollisuuksia. Näitä kehittämällä sain uusia näkökulmia säveltämiseen ja esittämiseen. Kehitys kuului sävellyksissäni esimerkiksi haastavampina soittoteknisinä ratkaisuina ja musiikin pitkän kaaren luomisessa. Esiintyessä läsnäoloni vahvistui. Löysin itseni musiikin ääreltä haavoittuvaisempana mutta samalla rohkeampana. Tohtorintutkinnon taiteellinen ja kirjallinen työskentely muodostavat yhdessä muusikkolähtöisen tutkimusnäkökulman. Tutkimus tuo uutta tietoa omaa musiikkiaan esittävän muusikon työskentelemisestä, yksin esiintymisen eli soolosoiton olemuksesta sekä säveltämisestä prosessina. Reflektoimalla taiteellista työskentelyäni näistä lähtökodista valotan lukijalle sitä polkua, jossa musiikkini syntyy. Suomalaisen kansanmusiikin arkaaiseen kerrostumaan syventyminen on ollut avainasemassa säveltäjyyteni kehitykselle. Se muutti sekä musiikkikäsitystäni että koko säveltämisen tapaa ja laajensi musiikillisia keinovarojani. Tuon esille, kuinka musiikkini työstämisessä säveltäminen ja harjoittelu eivät ole enää toisistaan erillisiä osatekijöitä ja kuinka improvisointi on vaikuttanut säveltäjyyteeni. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena on rohkaista myös muita viulisteja hyödyntämään laulamista soittaessaan. Opettaessani olen huomannut, että se inspiroi oppilaita ja kehittää heidän ilmaisuaan ja soittoteknisiä taitojaan vapautuneempaan suuntaan.
-
(2020)The intensifying diversity and rapid change characterizing contemporary societies challenges music teacher education globally to equip future teachers with the skills and understandings necessary for ethically engaging with uncertainty and difference. This doctoral research project, conducted in Nepal, addresses the idea that developing music teachers’ imaginations and capacities to envision the future may be of value in attending to such challenges. The project emerged following the 2010 introduction of music as a separate subject in the Nepali National Curriculum, and the subsequent collaboration initiated by representatives of the Nepal Music Center with representatives of the Sibelius Academy in order to develop music teacher education. The project directs the research interest to the perspectives of practitioners involved in music education in Kathmandu Valley schools, with particular attention to musician-teachers co-constructing visions. The overarching research question guiding the project was: How can musician-teachers’ co-constructing of visions contribute knowledge about the development of context-specific music teacher education in a situation of fast-paced social change and globalization? Three research sub-questions were constructed to address this overarching question: 1) What contextual issues frame practitioners’ envisioning of music education practices in Kathmandu Valley schools? 2) How might the process of co-constructing visions with musician-teachers in the Kathmandu Valley contribute to music teacher education in Nepal and beyond? and 3) How might the process of co-constructing visions with musician-teachers in the Kathmandu Valley contribute to understandings of cross-cultural music education research? The theoretical framework extends educational researcher Karen Hammerness’ concept of teachers’ visions through socio-cultural anthropologist Arjun Appadurai’s theories of the imagination and the social and cultural capacity to aspire, also drawing on John Dewey’s theorisation of the continuum of ends-means. The methodology applies Appreciative Inquiry (AI) critically and reflexively, with ongoing consideration of issues of power, ethnocentrism and coloniality. The project took place in three stages from 2014 to 2019, and the empirical material was generated through observations in schools, interviews with school administrators and musician-teachers, and a series of seventeen workshops for musician-teachers guided by the Appreciative Inquiry 4D model of Discover, Dream, Design and Destiny. Beyond solely supporting the research project, the workshops were designed to facilitate collaborative professional learning. Over 50 musician-teachers in Nepal participated the project. The results are reported in five international peer-reviewed articles that include: an examination and reflexive interpretation of the school-specific song practice in Kathmandu Valley private schools and the tensions that arise between vision and context through the case of assessment; a reflection on facilitating the process of co-constructing visions for music education in Nepal with musician-teachers in the Kathmandu Valley; an exploration of how the politics of legitimation intersect with music education and schooling in such a diverse context; and a problematization of the notion of shared visions for music education. These publications are summarised in the synthesizing text with particular attention to how they contribute to answering the research sub-questions. They are presented in their entirety as appendices. The discussion offers a further layer of interpretation moving beyond the Nepali context. It argues that music education is not neutral, but entangled with various historical, political, economic and socio-cultural complexities. Moreover, it raises questions about how to develop music teacher professionalism in contexts lacking music teacher education, and emphasizes the need for music teachers to be able to ethically navigate past, present and future musical practices in changing societies. The discussion also highlights four interconnected capacities of importance when developing pre- and in-service music teacher education: envisioning, reflecting, inquiring, and learning collaboratively. In addition, four methodological and ethical complexities related to cross-cultural research are presented: the need to balance appreciative and critical approaches; to reflect on the ethics of inquiry as intervention; to navigate aspirations and obstacles to collaboration; and to reflect on being and becoming as a researcher.
-
(2019)Tämä tutkielma tutkii teatterinjohtajuutta pienissä ja keskisuurissa ei-kunnallisissa helsinkiläisteattereissa. Tavoitteena on vastata seuraaviin kysymyksiin: 1) Miten teatterinjohtajaksi päädytään? 2) Mikä ohjaa teatterinjohtajan työtä ja päätöksentekoa? 3) Miten johtajat itse kokevat työnsä johtajina? Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat ovat teatterin- ja johtajuustutkimuksessa. Keskiössä ovat rakenteet ja arvot: nähdäänkö teatteri ensisijaisesti työpaikkana vai uutta luovana taidelaitoksena? Mikä kaikki vaikuttaa teatterinjohtajien työhön – niin taidelaitoksen sisällä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla? Lisäksi perehdytään sekä yksilö, - että jaettuun johtajuuteen. Tutkimuksen aineisto koostuu viiden helsinkiläisen teatterinjohtajan haastattelusta. Mukana on sekä valtionosuutta saavia, että rahoituslain ulkopuolisia teattereita. Haastattelut on tehty narratiivisellä haastattelumetodilla. Tämän tutkimuksen mukaan: 1) teatterinjohtajaksi päädytään usein epävirallista reittiä pitkin. 2) Johtajan työtä ohjaavat lukuisat sisäset ja ulkoiset vaikuttimet, kuten kulttuuripolitiikka, rahoittajat, rakenne, brändi, yleisön odotukset, henkilökunnan sisäiset suhteet, sekä resurssit. 3) Johtajat määrittelivät työlleen kolme yleisesti tunnistettua päätehtävää: talousjohtaminen, taiteellinen johtaminen, sekä henkilöstöjohtaminen. Lisäksi suhteet yhteiskunnallisiin päätäjiin koettiin merkityksellisiksi. Tutkimustulosten mukaan teatterinjohtajien työnkuva koettiin yllättävän laajana, työ melko yksinäisenä ja taloudelliset resurssit niukkoina. Henkilöstöhallinnon taidoista löytyi myös puutteita. Rahoituslain ulkopuolisissa teattereissa taloudelliset paineet koettiin kovemmiksi ja niiden katsottiin vievän enemmän energiaa taiteelliselta puolelta kuin valtionosuutta nauttivissa teattereissa. Johtajan työ koettiin enimmäkseen hallinnolliseksi työksi, jossa oma taiteellinen työ väistyy usein taka-alalle. Tutkielman lopussa pohditaan konkreettisia parannusehdotuksia ongelmakohtiin, sekä esitellään visio täydellisistä puitteista teatterinjohtajan työlle.
-
(2019)Suomalaisen yhteiskunnan diversiteetti on kasvanut merkittävästi muuttoliikkeiden ja globalisaation myötä. Kulttuurienvälinen kompetenssi on kykyä kohdata kulttuurista moninaisuutta myönteisellä tavalla. Kulttuurienvälisestä kompetenssista on tullut yhä keskeisempi osa myös musiikkikasvattajien ammattitaitoa. Tämä tutkimus syventää käsitystä siitä, mitkä kulttuurienvälisen kompetenssin ulottuvuudet korostuvat musiikkikasvatuksen kontekstissa ja millaisten prosessien kautta kompetenssi kehittyy. Toteutin tutkimuksen haastattelemalla kahta musiikkikasvattajaa, joilla on laajasti opetuskokemusta kulttuurisesti moninaisista ryhmistä niin Suomessa kuin ulkomailla. Haastattelumenetelmänä käytin teemahaastattelua. Analysoin aineistoa teemoittelemalla sekä narratiivisella menetelmällä. Tutkimuskysymykseni olivat: 1) Miten musiikkikasvattajat artikuloivat kulttuurienvälisen kompetenssin ulottuvuuksia suhteessa työhönsä? 2) Minkälaisia kokemuksia musiikkikasvattajat kuvailevat merkityksellisiksi kulttuurienvälisen kompetenssin kehityksen kannalta? Tutkimustulokseni tukevat näkemystä siitä, että kulttuurienvälinen kompetenssi musiikkikasvatuksessa ei ole metodi tai työkalupakki erilaisia taitoja ja kykyjä. Se voidaan nähdä ennemminkin elinikäisenä prosessina, jota ajaa tietyt periaatteet ja eettiset lähtökohdat. Haastatteluissa korostui periaate siitä, kuinka oppilas on kohdattava aina ensisijaisesti yksilönä eikä kulttuurinsa edustajana. On keskeistä, että opettaja kunnioittaa oppilaan itse määrittelemäänsä identiteettiä. Opettajien kertomuksissa korostui kyky tunnistaa omia ennakkoluuloja ja syrjiviä rakenteita, kriittisyys ”kulttuurista tietoa” kohtaan, dialogisuus, kyky sietää ajoittain syntyvää hämmennystä sekä halu oppia toiselta ei toisesta. Myös kulttuurienvälinen kasvu oli opettajien kertomuksissa moniulotteinen prosessi. Kokemuksissa vaihteli sekä transformatiiviset että hitaasti kumuloituvat kokemukset. Kertomuksissa korostui vuorovaikutus merkityksellisten toisten kanssa sekä tunteiden rooli osana kasvuprosessia. Opettajien kertomuksissa kulttuurienväliseen kasvuun liittyi keskeisesti myös musiikilliset kokemukset ja kohtaamiset. Tutkimus avaa opettajien kokemuksia myös musiikin merkityksestä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistäjänä.
-
(2020)Tämän väitöstutkimuksen kohteena ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanttoreiden kokemukset omasta ammatillisesta identiteetistään, toisin sanoen heidän käsityksensä itsestään ammatillisina toimijoina. Ammatillinen identiteetti ymmärretään tässä ilmiönä, joka sisältää piirteitä sekä sosiaalisesta että persoonallisesta identiteetistä. Ammatillisen identiteetin katsotaan muotoutuvan työn kontekstissa, sen rakenteissa ja sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Tätä käsitystä ammatillisesta identiteetistä lähestytään fenomenologis-hermeneuttisella tutkimusotteella analysoimalla kanttoreiden ammatillisen toimijuuden kokemusta ja niitä ilmiöitä, jotka työpaikan toimintaympäristössä vaikuttavat tähän kokemukseen. Tutkimuksen aineisto on kerätty keväällä 2016 syvähaastattelemalla 10:tä kanttoria eri puolilta Suomea. Haastatellut kanttorit ovat valmistuneet Sibelius-Akatemiasta musiikin maistereiksi vuosina 2000–2005. Aineisto analysoitiin ensin aineistovetoisesti ja se luokiteltiin aihioihin ja teemoihin. Analyysin edetessä teemat jäsentyivät teoriaohjaavasti kahdeksaan kategoriaan, jotka puolestaan muodostivat kaksi luokkaa: Kanttorin käsitys itsestään ammatillisena toimijana ja kanttorin toimintaympäristö ammatillisen identiteetin neuvottelun kehyksenä. Tutkimustuloksista voidaan todeta, että kaikki haastatellut kanttorit kokevat ammatillisen identiteettinsä yksilöllisesti. Yhteisiä tai lähes kaikilla haastatelluilla esiintyneitä teemoja ammatillisen identiteetin kokemuksessa ovat mm. pitkällinen, usein harrastuksena aloitettu opiskelu, suuri vaivannäkö opiskeluvaiheessa, rakkaus ja intohimo musiikkiin, kriittinen suhtautuminen ammatinhallintaan, työn pirstaleisuus, työn rajojen epäselvyydet ja ajatus työstä elämäntapana, pyrkimys korkeaan laatuun ja hengellisyyden kokeminen olennaisena osana työtä. Tutkimustulokset eivät ole yleistettävissä, mutta ne antavat hyödyllistä tietoa kanttoreille itselleen, heidän esimiehilleen ja seurakunnille sekä kaikille kanttoreiden kanssa toimiville ja heitä kouluttaville tahoille.
-
(2019)This study delves into the artistry of the choral conductor. Being based on insiderknowledge, and thereby a subjective viewpoint, autoethnography has been chosen as the appropriate research method for this study. The study displays several traits typical to artistic research, especially in its use of an intuitive, creative analysis process and the presentation of results. Instead of describing the technical skills needed to execute the conductorship or the pedagogical abilities required to lead a group, this study attempts to address the agenda driving the artistic vision – the why rather than the what or the how. The theoretical framework of the study approaches the conductor's artistry from two directions – firstly, via the different professional roles contained within the main function of conducting, and secondly, via Dag Jansson's (2018) model of the conductor's competences. The artistry is examined by identifying and analysing its key processes, as well as reflecting on how the roles or functions (the artist, the teacher and the leader) are visible within those processes. The field work took place over the spring semester of 2017, following the conductor-researcher's work with her choir Musta lammas. The conclusion of the study reinforces the notion that the different functions of the choral conductor are highly interrelated and interdependent, even when approached primarily with the artistry in mind. Along with locating aesthetic preferences, the results connect the artistic agenda to social and interpersonal processes such as building the group and becoming seen (both as individuals within the group and as performers in front of the audience). Relational processes like these can actually add to the artistic substance and be part of the artistic expression of the group. This study suggests that high ambitions and artistic emphasis actually invite a comprehensive vision with a distinctive pedagogic view and leadership.
-
(2019)Tässä tutkielmassa tarkastelen 12–16-vuotiaiden nuorten pop/jazz-laulunopetusta kolmen pop/jazz-laulupedagogin kokemusten pohjalta. Pyrin selvittämään, minkälaisia erityispiirteitä nuorten laulunopetukseen liittyy, sekä millä tavoin nuoria opetetaan laulutunneilla. Koska laulu on niin kokonaisvaltainen instrumentti, käyn sen opettamista läpi niin fyysiseltä, psyykkiseltä kuin sosiaaliseltakin kannalta. Tutkielmani on laadullinen tapaustutkimus, jonka olen toteuttanut keräämällä aineistoni kolmella teemahaastatte- lulla. Kaikki kolme haastateltavaa ovat pop/jazz-laulunopettajia, jotka opettavat pääkaupunkiseudulla sijaitsevissa musiikkioppilaitoksissa. Heillä kaikilla on useamman vuoden kokemus nuorten laulunopetuksesta. Olen analysoi- nut aineistoni teoriasidonnaisesti, mikä tarkoittaa, että olen käsitellyt aineistostani esiin nousseita teemoja myös jo tutkitun tiedon valossa. Tutkielmani tuloksista nousi selkeästi esiin, että perusperiaatteet ovat kaikenikäisten laulunopetuksessa samat. Opetustapoihin ja laulutunnin etenemiseen vaikuttaakin ikää enemmän ihmisen persoona. Siksi opetus ja sen tavoitteet tulee suunnitella jokaiselle oppilaalle henkilökohtaisesti. Opettajan on kuitenkin hyvä olla tietoinen siitä, että nuoren oppilaan keho ja mieli ovat vielä kehittyviä. Voimakkaiden äänenkäyttötapojen kanssa on syytä olla varovainen, jottei nuoren kehittyvälle äänelle aiheutuisi haittaa. Nuori ei myöskään välttämättä löydä laulamisessa tarvittavia lihaksia yhtä nopeasti kuin aikuinen, ja kokonaisvaltainen heittäytyminen erilaisiin harjoitteisiin saattaa vaatia enemmän rohkaisua. Näissäkin asioissa on kuitenkin yksilöllisiä eroja ihmisten välillä, oli kyse minkä ikäisistä tahansa. Selkein nuorten laulunopetukseen merkittävästi vaikuttava asia on etenkin pojilla äänenmurros. Tutkielmani mukaan ääntä voidaan, ja on jopa suotavaa harjoittaa myös äänenmurroksen aikana. Rumia ääniä ei pidä pelätä, vaan äänen tulee antaa toimia luonnollisesti, kuten se äänenmurroksen aikana toimii. Tärkeintä on muistaa, että laulamisen tulisi aina tuntua mukavalta, ja opettajan olisikin hyvä kehottaa nuoria oppilaitaan tarkkailemaan omia tuntemuksiaan.
-
-
(2019) -
-
-
-
(2019) -
-
(2019)Tämän kirjallisen työn tarkoitus on tutkia, millä tavoin säveltäjä Pekka Kostiainen (s. 1944) on sisällyttänyt Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan (1986) virsiä ja erityisesti niiden koraaleita kolmiosaiseen Triduum Paschale -nimiseen pääsiäisoratorioonsa (2000). Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka menetelmät ovat aineistolähtöinen analyysi ja säveltäjän avoin haastattelu. Työn empiriaosuus koostuu Triduum Paschalen neljän koraalipohjaisen osan tarkastelusta. Kostiaisen näihin osiin valitsemat virret ovat 222a, 67, 100 ja 727. Pekka Kostiainen on käyttänyt virsiä monin eri tavoin sävellystyönsä aineksina. Kuorolla on keskeinen rooli virsiosuuksissa, mutta myös solistit osallistuvat niiden esittämiseen. Lauletut koraalipohjaiset jaksot seurailevat kolorointia ja rytmistä muuntelua lukuunottamatta alkuperäistä sävelmää, mutta orkesteriosuuksissa Kostiainen hyödyntää virsielementtejä vapaammin. Virsien säkeistöt poikkeavat tyypillisesti toisistaan sekä satsin että kokoonpanon osalta. Säveltäjä on yhdistänyt kolmeen neljästä tutkittavasta osasta yhden tai useamman tekstin virren lisäksi, joka usein limittyy säkeistöjen väleihin.
-
(2019)Seminaarityössä tutkittiin mielikuvien ja vertauskuvien käyttöä sellonsoiton opetuksessa. Tutkimuksen kohderyhmä oli 7–12-vuotiaat oppilaat. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella jo olemassa olevaa kirjallisuutta etsien näiden pedagogisten työkalujen käyttöä tukevaa tietoa myös ikäryhmän kehitysvaiheeseen liittyen. Kirjallisuuden avulla selvitettiin myös, mitkä erilaiset taustatekijät tukevat mielikuvien ja vertauskuvien käyttöä. Tutkimusta varten haastateltiin suomalaisia sellopedagogeja, joilla on kokemusta juuri tämän ikäryhmän kanssa työskentelystä. Tutkimuksella haettiin vastauksia kysymyksiin, mitkä ovat mielikuvien ja vertauskuvien mahdollisuudet auttaa oppilaita ja millaisia mielikuvia ja vertauskuvia haastateltavat opettajat ovat käyttäneet opetuksessaan. Tutkimuksessa haastateltavina oli kaksi arvostettua sellopedagogia: Anja Maja ja Tapani Heikinheimo. Kolmas pedagogi, Helli Seppä, otti osaa vain taulukon luomiseen. Heidän avullaan kerättiin myös liitteenä oleva käytännönläheinen taulukko ideoista, joita opettajat voivat käyttää oppilaidensa kanssa. Tutkimuksessa hyödynnettiin myös tutkijan omaa kokemusta muusikkona. Tutkimus vahvisti tutkijan omaa käsitystä, että mielikuvien ja vertauskuvien käyttö on äärimmäisen tärkeää. Haastatteluissa esille tulleet tiedot vahvistivat myös tutkimuksen ikäryhmän kehityspsykologisia piirteitä ja näiden avulla voitiin todeta, että mielikuvat ja vertauskuvat tuovat konkretiaa 7–12-vuotiaiden oppilaiden opettamiseen. Taulukon kokoaminen osoittautui hyväksi tiedon koontitavaksi ja siihen saatiin laajasti tutkimuksen ikäryhmälle sopivia neuvoja. Tutkimuksen lopputulemana oli, että tämän ikäryhmän opetuksen olisi perusteltua painottua mielikuvien ja vertauskuvien kautta opettamiseen ja liittää ongelmien ratkaisut siten lasten omaan maailmaan ja tuttuihin asioihin ja tuntemuksiin. Tutkimuksen perusteella oppilaskeskeisyys ja luovuus ovat vahvasti liittyneitä mielikuvien ja vertauskuvien käyttöön opetuksessa. Mielikuvat on hyvä yhdistää juuri lapsen omiin kiinnostuksen ja ymmärryksen kohteisiin, ja opettajalla on tässä prosessissa tärkeä rooli.
-
(2019)Seminaarityössä tutkittiin ryhmäopetuksen hyödyntämistä klassisen musiikin ammattiopiskelijoiden opetuksessa. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään osa-alueita, joilla ryhmän hyödyntäminen on mielekkäintä sekä mistä tekijöistä onnistunut ryhmäopetus muodostuu. Tutkimus toteutettiin teemahaastatteluna syksyn 2019 aikana. Haastateltavina oli viisi eri yliopistoissa opiskellutta orkesterisoitinten soittajaa, jotka olivat oman kokemuksensa mukaan saaneet opintojensa aikana hyvää ryhmäopetusta. Haastatteluista kerättiin ryhmäopetuksessa toimivaksi koettuja käytänteitä. Haastattelun pohjaksi kartoitettiin muusikkouden eri osa-alueita, joita myös ryhmäopetuksessa olisi mahdollista käsitellä. Lisäksi tarkasteltiin ryhmän lainalaisuuksia ja ryhmäopetuksen käyttöä mestari–kisälli-malliin pohjaavan yksilöopetuksen rinnalla. Ryhmäopetus oli toteutettu haastateltujen oppilaitoksissa joko yhden tai vaihtuvan teeman ympärille, joista molemmista koettiin olevan hyvin järjestettynä hyötyä. Haastatellut kokivat opetuksen säännöllisyyden ja suunnitelmallisuuden sekä dialogisuuden opiskelijoiden ja opettajan välillä tärkeimmiksi hyvän ryhmätunnin tekijöiksi.
-
(2019)Tutkielman tavoitteena on tutkia tunneälyn ilmenemistä lapsi- ja nuorisokuorojen johtajien työssä ja lisäksi tutkia miten tunneälyn merkitys ilmenee kuoronjohtajien kertomusten perusteella. Haastattelin aineistoa varten kolmea lapsi- ja nuorisokuoron johtajaa ja analysoin aineiston Golemanin, Boyatziksen ja McKeen (2002) tunneälyn teoriaa mukaillen. Golemanin ym. (2002) määritelmän mukaan tunneäly jakautuu neljään osa-alueeseen, joita ovat itsetuntemus, itsehallinta, empaattisuus ja ihmissuhteiden hallinta. Tutkimukseni on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimus toteutettiin kerronnallisen puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla ja haastattelu toteutettiin yksilöhaastatteluina. Analysoin haastattelun narratiivien analyysia käyttäen ja luokittelemalla haastattelusta syntyneet narratiivit Golemanin ym. (2002) tunneälyteorian neljän osa-alueen mukaan. Tutkimustulokseni osoittavat, että tunneäly ilmeni kokonaisvaltaisesti kuoronjohtajien työssä. Merkit-tävimmiksi tunneälyn osa-alueiksi muodostuivat empaattisuus ja ihmissuhteiden hallinta. Lisäksi itsetuntemus vaikutti vahvasti haastateltavien työn taustalla. Erityisesti kuoronjohtajien omat arvot ja päämäärät vaikuttivat siihen, mitä kohti he haluavat mennä ja mitä ja miten he haluavat opettaa nuorille. Tapaustutkimukseni osoittaa, että lapsi- ja nuorisokuoronjohtajan työ on kokonaisvaltaista, johon tarvitaan laajasti musiikillisen osaamisen lisäksi hyviä pedagogisia ja kasvatuksellisia taitoja. Tunneälyn merkitys ilmeni siinä, että kuoronjohtaja on kasvattaja, joka omien tunteiden ymmärtämisen ja hallinnan avulla kuuntelee kuorolaisiaan ja osaa ohjata heitä innostavasti ja kannustavasti kohti päämääriä sekä samalla tunnekasvattaa kuorolaisia ilmaisemaan omia tunteitaan myös musiikin kautta. Tunneälyn merkitys kokonaisvaltaisessa kasvatustyössä etenkin lasten ja nuorten kanssa työskennellessä on huomattavaa.
-
(2019)Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa pohdin teknologian ja ihmisten välisiä suhteita. Viimeistään viime vuosikymmeninä ihmisen suhteet teknologiaan ovat muokkautuneet hyvin monimuotoisiksi ja merkittäväksi. Teknologia jatkaa, kohottaa, parantaa ja kehystää lähes poikkeuksetta kaikkea tekemistämme. Teatterissa teknologia jää usein taustalle, mutta tieteistarinoissa teknologiasuhteet ovat keskiössä. Liveroolipelin kautta osallistujat pystyvät kommunikoimaan teknologian kanssa merkityksellisillä tavoilla. Opinnäytteeni näkökulmana on interaktiivisen valosuunnittelun tuottama immersiivisyys liveroolipelin eli larpin osallistujakokemuksen osana. Ensimmäisessä luvussa avaan työhöni liittyviä keskeisiä käsitteitä ja ilmiöitä. Kerron leikistä ja peleistä larpin juurina ja hahmottelen määritelmät interaktiivisuudelle ja immersiivisyydelle. Kerron myös pohjoismaisen larpin tyylilajin erityispiirteistä ja Odysseuksesta pohjoismaisen larpin edustajana. Pohdin lopuksi larpin ja teatterin yhtenemispisteitä ja suurimpia eroja. Toisessa luvussa kerron opinnäytteeni taiteellisen osion Odysseus - a story about survival -larpin tuotannosta ja tarinasta. Odysseus oli 160 vapaaehtoisen usean vuoden mittainen suurprojekti, joka muutti helsinkiläisen peruskoulun tieteistarinan avaruusalukseksi muutaman viikon ajaksi kesällä 2019. Kolmannessa luvussa avaan Odysseuksen valosuunnittelun estetiikkaan vaikuttaneita tekijöitä ja pohdin osallistujien kommenttien, valokuvien ja omien havaintojeni pohjalta interaktiivisuuden ja immersiivisyyden toteutumista valon kautta larpin aikana. Neljännessä luvussa avaan uuden näkökulman interaktiiviseen teknologiaan ja pohdin Odysseuksen immersiivisen ympäristön ja osallistujien välille muodostuneita teknologiasuhteita teknologiafilosofi Don Ihden käsitteiden kautta. Liitteissä esittelen tarkemmin valollisen interaktiivisuuden ja Odysseuksen järjestelmäintegraation toteutusta.Sanotaan, ettei larppia voi kokea muuta kuin olemalla mukana pelaamassa. Pyrin opinnäytteessäni antamaan yhden näkökulman larp-kokemukseen myös sitä kokemattomille ja olemaan mukana tuomassa valosuunnittelua osaksi pohjoismaisen larpin diskurssia.
-
(2019)Käsittelen näyttämöllä nähtäviä videon eri ilmenemismuotoja ja miten ne vaikuttavat kokemukseen tilasta.Aloitan esittävästä videosta sekä sen suhteesta elokuvaan ja televisioon, jonka jälkeen käsittelen videon ei-esittävää puolta. Kirjoittaessani videosta olen huomannut tarkastelevani sitä selvästi valosuunnittelijan näkökulmasta. Ensisijaisesti näenkin itseni valosuunnittelijana, jolle video on yksi työkalu muiden joukossa. Videon saralla oma kiinnostukseni kohdistuu erityisesti videotykkien käyttämiseen monipuolisena valonlähteinä sekä digitaalisena lavasteena, eikä niinkään kertovana elementtinä. Lisäksi tulokulmaani vaikuttaa se, että viimeiset kymmenen vuotta olen työskennellyt pääasiassa sanattomasti kommunikoivien esittävän taiteen alueiden, kuten nykytanssin, nykysirkuksen sekä konserttien parissa. Tavoitteenani on hahmottaa miten videon läsnäolo näyttämöllä vaikuttaa kokemukseen esitystilanteesta, sekä miten videomateriaalin tyyli ja miten se on asetettu näyttämölle vaikuttavat tähän. Tähän asti olen toiminut videon parissa lähinnä intuitiivisesti ja pyrin tämän kirjallisen osion kautta löytämään tuntemuksilleni teoreettista pohjaa, joskin intuition arvoa osana taiteellista prosessia yhtään väheksymättä. Videosta näyttämöllä on kirjoitettu hyvin vähän ja nykytanssin kohdalla vielä vähemmän. Tästä syystä käsittelen tekstissäni videota myös teatterin ja videotaiteen näkökulmasta. Video on hyvin monipuolinen media ja samoin sen näyttämöllä nähtävät olomuodot ja roolit ovat hyvin moninaisia. Kaikille näille ilmenemismuodoille on oma paikkansa laajassa esitysten kirjossa ja videon toimivuus näyttämöllä on ensisijaisesti kiinni sen suhteesta muihin teoksen elementteihin. Tilanne myös elää jatkuvasti, sillä video yleistyy vieläkin kovalla vauhdilla. Vielä hetki sitten vain sci-fi leffojen kuvastoon kuuluneet suuret videoskriinit ovat tulleet osaksi arkea hyvin lyhyen ajan kuluessa. Hiljalleen viimeisen sadan vuoden aikana suhteemme videoon on monipuolistunut ja sen käytölle näyttämöllä on löytynyt hienovireisempiä ulottuvuuksia, kuin mystinen taikatemppu.