Opinnäytteet: Recent submissions

Kuvataiteen tohtorin opinnäytetyöni on spekulatiivinen ja tilallinen konstruktio, vaihtoehtoinen labyrinttimainen infrastruktuuri, joka on rakennettu sekä siihen sisältyvien taideteosten varaan että vastauksena niille. Taideteokset ja tekstit, joiden suhde kehysteokseensa on jännitteinen, vuotavat konstruktion seinien läpi sekä toimivat fyysisen kolmiulotteisen pohjapiirroksen ympäristössä. Tämä rakenne tuo opinnäytetyön näkyväksi tilapäisessä kokemuksellisessa muodossa, mahdollistaen uudelleen tulkinnan ja mukautumisen tuleviin konteksteihin. Labyrinttimainen rakenne sallii tutkimuksen liikkua eri suuntiin, minkä johdosta voimme tarkastella kirjoittamisen moninaisia näkökulmia ja tapoja. Nämä näkökulmat ja tavat muodostavat itse kertomuksen sekä sitä mahdollisesti tukevat infrastruktuurit. Tutkimusprojektini luo tilaa ajattelulle, mielikuvitukselle ja vastarinnalle toimien taiteellisen, sosiaalisen ja poliittisen sitoutumisen strategiana sekä reaktiona valitsevaan vastakkainasettelujen olotilaan, jossa eri positioita lisääntyvästi yksinkertaistetaan ja luokitellaan. Tutkimus sekoittaa kielen perinteisiä funktioita tavoitteenaan tehdä näkyviksi vallan dynamiikka sekä infrastruktuurit, jotka muovaavat maailmaamme. Vallan käsite on tässä kaksijakoinen, toisaalta tutkimus käsittelee inhimillisten vuorovaikutussuhteiden ja kannanottojen monisäikeisyyttä suhteessa hegemonisiin valtarakenteisiin sekä toisaalta visuaalisuuden ja verbaalisuuden sekä kokemuksen ja affektin välisiä suhteita. Tutkimus tarkastelee monia vallitsevaa olotilaa määrittäviä piirteitä. Näitä ovat nopeatahtinen ja verkottunut maailmantalous, valtioiden harjoittama kontrolli sekä kulttuurin luokittelu ja poissulkeminen. Taiteellisessa tutkimuksessa (ja verkottuneessa maailmassa ylipäänsä) on usein tapana taivuttaa monisyiset ilmiöt yhteen ja samaan muottiin ja kaiken kattavan näkemyksen alle. Tässä työssä strategiana on kuitenkin pyrkiä eroon reduktiivisesta tavasta muodostaa teorioita ja sen sijaan purkaa kategorioiden välisiä hierarkkisia suhteita. Opinnäytetyöni ottaa osaa myös osallistavan taiteen käytäntöjä koskevaan keskusteluun, ja kaventaakseni kuilua kielen ja kuvataiteen välillä hyödynnän yhtäläisyyksiä ja eroja, jotka syntyvät kirjallisuuden, kuvataiteen ja digitaalitekniikan virtuaalisissa maailmoissa. Käytän tutkimuksessani spekulatiivisen fiktion, erityisesti ranskalaisen uuden romaanin (le nouveau roman), kirjallisia strategioita. Käyttämällä sattumaa, paradokseja (aporiaa) ja epävarmuutta ohjaavina periaatteina ja paljastavina työkaluina tämä tutkimus pyrkii kampeamaan havaitsemisen ja kielen pois totutuilta urilta korostamalla absurdiutta ja affektiivisuutta merkitysten sijaan. Tämä projekti tutkii jatkuvasti omia rajojaan ja peilaa osallisuuttaan sosiaalisiin ja poliittisiin rakenteisiin ja näin ollen pyrkii luomaan tai ennakoimaan uusia olemassaolon tapoja. Aukot ja tuntemattomat tekijät kerronnan rakenteessa vaativat lukijalta/katsojalta aktiivista osallistumista. Liikkuminen solmumaisten yhdyskohtien ja erilaisten ajallisuuksien kautta ehdottaa vaihtoehtoisia ja laajenevia tapoja nähdä ja luoda taidetta sekä tutkia sitä. Tutkimushankkeen kehysrakenteena toimii installaatio/performanssini The Pow(d)er of Fear (2014), josta muodostuu työlle sekä labyrintin pohja että kertomus. Tämän lähestymistavan tavoitteena ei ole tarkastella teosta retrospektiivisesti, vaan tarjota sen kautta spekulatiivisia, uudelleen ja toisin kirjoittamisen reittejä ja uusia ovia muihin teoksiin ja maailmoihin tuomalla esiin narratiivisia ja teoreettisia säikeitä, jotka avaavat uusia näköaloja, kiinnostuksen kohteita, aikoja ja tiloja. Muut rakenteeseen upotetut teokset ovat liikkuvan kuvan teokset Moderate Manipulations (2012) ja Placeholder (2017).

This thesis aims to show factors that have formed the basis for what we today can term as the Swedish choir sound. Historical ideals are compared with more modern research in my quest to describe the origin of how a Swedish choir singer sounds. By comparing how Swedish vowels affect over-tones in the singing voice in different ways, I will explain how this also affects the sound of a choir. In this way, I want to describe a sound that is not typical for a particular choir leader or choir, but a sound that spans the genre and generation boundaries within classical art music. The main parts of the dissertation are: Amateurs and professionals - a Swedish tradition, Swedish, the singing lan-guage and Early Swedish choir pedagogy. My concerts related to this thesis have been aimed to show the connection between not only language and the sound, but also repertoire and the sound. In this thesis I explain the linguistic and social phenomena that have laid the foundation for the fact that today there is a way of singing that has come to be something of a national symbol for the choir-singing nation of Sweden.

Suomen peruskoulun (POPS 2014) ja lukion (LOPS 2015) opetussuunnitelmien mukaan opetuksen tulee tukea oppilaan kasvua osaksi yhteiskuntaa. Opettajalla on luokkahuoneessa oikeus ja velvollisuus toimia vallankäyttäjänä voidakseen tehdä työtään ja tukea oppilaiden kasvua. Tässä tutkimuksessa käsitellään musiikkikasvattajan vallankäyttöä ja sen oikeudenmukaisuutta. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1. Millaista musiikkikasvattajan vallankäyttö on luokkahuoneessa? 2. Miten musiikkikasvattaja käyttää valtaa luokkahuoneessa oikeudenmukaisesti ja millaista tukea tähän on saatavissa? Kysymyksiin vastaamiseksi tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä määritellään ensin keskeiset käsitteet, kuten musiikkikasvattajan kasvatustehtävä, valta ja oikeudenmukaisuus. Musiikkikasvattajan vallankäyttöä tarkastellaan niin musiikkikasvatuksen kuin yhteiskuntatieteenkin kirjallisuuden näkökulmasta. Kyseessä on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto on kerätty teemahaastattelujen avulla. Tutkimuksessa haastateltiin kolmea eri pituisen opetuskokemuksen omaavaa musiikkikasvattajaa. He opettivat joko yläasteella tai lukiossa ja olivat kaikki valmistuneet Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aineryhmästä. Analyysi toteutettiin teoriasidonnaisena sisällönanalyysina, jossa kirjallisuuden avulla pyrittiin vahvistamaan aineiston analyysin tuloksia. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että musiikkikasvattajan vallankäyttö luokkahuoneessa on moninaista ja ammattitaitoa vaativaa. Vallankäyttö jaettiin kahteen pääluokkaan: päätösvaltaan ja arvovaltaan. Aineistosta ilmeni näiden luokkien alle paljon opettajantyöhön kuuluvia elementtejä, joihin vallankäyttöä liittyi. Päätösvaltaan kuuluivat esimerkiksi luokan jakaminen ryhmiin, tunneilla käsiteltävän materiaalin valinta sekä arviointi. Arvovaltaan kuuluivat oppilaiden kanssa keskustelu, yhteiskunnalliset aiheet ja oppilaiden taustojen huomiointi. Aineistossa ilmeni vaihtelua sen suhteen, miten valtaa pyrittiin käyttämään ja miltä vallankäyttö haastateltavien mukaan tuntui. Oikeudenmukaista vallankäyttöä edistetään aineiston mukaan erityisesti yhteisillä säännöillä ja avoimella päätöksenteolla. Oikeudenmukaisuus hankaloituu, jos opettaja kohtelee ryhmää epätasa-arvoisesti tai kaikki eivät sitoudu samoihin sääntöihin. Oppilaiden välisiä konflikteja selvitetään keskustelemalla ja kääntymällä haasteellisimmissa tilanteissa oppilashuollon puoleen. Opettajan vastuuasemaan vallankäyttäjänä kuuluu jatkuva eettinen harkinta siitä, miten oikeudenmukaisuus parhaiten toteutuu. Haastateltavat kaipasivat tukea ja työkaluja eettisesti haasteellisiin vallankäytön tilanteisiin. Näitä voitaisiin tarjota esimerkiksi musiikkikasvatuksen koulutuksen, yleisten opettajien ohjeistusten sekä työnantajan, eli koululaitosten suunnilta.

Monen klassisen musiikin yhtyeen ja orkesterin musisointi on alkanut muuttua solakampaan, vähävibratoiseen ja tyylillisesti tiedostetumpaan suuntaan. Keskeisenä tekijänä tämän ilmiön taustalla vaikuttaa niin sanottu vanhan musiikin liike. Tätä muutosta ei Suomessa ole toistaiseksi vielä juurikaan tutkittu tai sanallistettu. Tämän taiteellisessa soveltajakoulutuksessa tehdyn tutkimuksen tavoitteena on lisätä esittämiskäytäntötietoutta suomalaisissa sinfoniaorkestereissa. Kyse on erityisesti Haydnin, Mozartin ja Beethovenin aikakauden musiikin alkuperäisistä esittämistavoista. Koska tutkittava alue on huomattavan laaja, on tarkastelun kohteeksi valikoitunut kolme orkesteri- ja yhtyesoiton kannalta tärkeää esittämiskäytännön osa-aluetta: musiikin muotoilu, vibraton käyttö sekä orkesterisoinnin historia. Kyseessä on laadullinen ja monimenetelmällinen, historiallisiin esittämiskäytäntöihin kohdistunut tutkimus orkesteriympäristössä. Perinteisen historiantutkimuksen ohella tietoa on kerätty myös haastatteluin ja havainnoiden. Tutkijan oma soittaminen niin orkestereissa, tutkintoon kuuluvissa kamarimusiikkiprojekteissa kuin yksinkin – sekä tämän työskentelyn mahdollistama tutkimustulosten koettelu – on ollut keskeistä. Sikäli tutkimus asettuu osaksi taiteellisen tutkimuksen kenttää. Aineisto on koostunut 1700- ja 1800-lukujen kontekstia avaavasta lähteistöstä (historia, sosiaalipolitiikka, filosofia, estetiikka), esittämiskäytäntöjen alkuperäislähteistöstä, historiallisista äänitallenteista ja oman aikamme soivasta musiikista (konsertit, äänitteet), haastatteluista ja keskusteluista (asiantuntijat ja kollegat) sekä havaintomateriaalista (työskentely orkesterien, yhtyeiden, opiskelijoiden ja pedagogien kanssa). Tutkinnon opinnäytekokonaisuus koostuu seuraavista elementeistä: artikkelikokoelma, kaksi kamarimusiikkikonserttia sekä soveltajaprojektin raportti. Lisäksi tutkinto tuotti vanhan musiikin kurssin, lukuisia erityyppisiä kirjoituksia (myös verkkoon), useita esitelmiä, aikajanametodin, suuren määrän eri tavoin sanallistettua tietoa sekä jonkin verran terminologiaa ja myös käytännön taitoja. Näitä materiaalisen, toiminnallisen ja abstraktin tason tuotoksia on mahdollista kehittää edelleen sekä tulevaisuudessa hyödyntää orkestereissa ja musiikkioppilaitoksissa. Tutkimushankkeen perusteella voidaan todeta, että muutokset esitystavoissa ovat olleet konkreettisia erityisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Kiinnostus historiallisia esittämiskäytäntöjä kohtaan on lisääntymässä monissa orkestereissa

Tässä kvalitatiivisessa kirjallisuuskatsauksessa tarkastelen musikaalisuuskäsitettä sekä erilaisia kirjallisuudessa esitettyjä musikaalisuuskäsityksiä, joiden näkökulmista tutkin musikaalisuutta periytyvänä ja toisaalta opittavissa olevana ominaisuutena. Tutkimuksessani syvennyn myös näiden diskurssien heijastumiseen nykypäivän musiikkikasvatuksessa. Tutkimukseni pohjautuu erilaisiin kirjallisiin julkaisuihin ja artikkeleihin musikaalisuudesta, sen synnystä, musiikkikasvatuksesta, aktiivisesta opettamisesta sekä opetuksen oppilaslähtöisyydestä. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten musikaalisuutta selitetään periytyvänä ja toisaalta opittavissa olevana ominaisuutena? 2) Miten erilaiset musikaalisuuskäsitykset heijastuvat nykypäivän musiikkikasvatukseen? Tutkielmani pohjalta voidaan esittää musikaalisuuden olevan osittain periytyvää. Kuitenkin on vaikeaa määritellä tarkasti periytyvyyden geneettistä osuutta suhteessa ympäristötekijöihin. Musikaalisuus voidaan määritellä musiikilliseksi herkkyydeksi, joka on yhtä monitulkintaista kuin musiikki itsessään. Musiikkikasvattajan rooli musikaalisuuden kehityksessä on vahvistaa positiivisia musiikkikokemuksia, ohjata ja auttaa rakentamaan pohja kehittyvälle musikaalisuudelle ja musiikkisuhteelle.

Tutkimuksessani on oletuksena, että dialogin keinoin tuettu henkisesti turvallinen ilmapiiri vaikuttaa edistävästi oppijan musiikkisuhteeseen. Selvitän siis työssäni, miten kolme viulunsoitonopettajaa artikuloivat hyvän musiikkisuhteen ja turvallisuuden tunteen sisältöä ja ilmenemistä, sekä millaisia dialogisia keinoja opettajat kertovat käyttävänsä vaaliakseen oppijan henkistä turvallisuutta viulutunnilla. Henkinen turvallisuus on jaoteltu työssäni kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat pedagoginen-, psyykkinen- ja sosiaalinen turvallisuus. Sen sijaan dialogi toimii välineenä, jolla luodaan viulutunnille henkisesti turvallinen ilmapiiri. Haastateltavien kertomuksista ilmeni, että hyvä musiikkisuhde oli yhteydessä elämään rikastuttavana elementtinä, kun taas turvallisuuden tunne liitettiin muun muassa levolliseen ja vapautuneeseen olotilaan, jossa asiat ovat ennakoitavissa. Henkisesti turvallista ilmapiiriä viulutunnilla tuettiin dialogin keinoin esimerkiksi hyväksymisen vaalimisella, oppijan ihmisyyden, tarpeiden ja inhimillisyyden ymmärtämisellä sekä oikeudenmukaisuuden ja osallisuuden huomioimisella. Oppijan turvallisuuden tunteen ja hyvän musiikkisuhteen voidaan ajatella olevan musiikkiharrastuksen lähtökohtia. Henkisen turvallisuuden tukeminen on tärkeä osa kasvattajan työtä, ja tutkimukseni antaa soitonopettajille käytännönläheisiä näkökulmia opettajien kertomusten kautta sen tukemisesta. Tutkimukseni on eettisesti ja kasvatuksellisesti tärkeä katsaus musiikkikasvatuksen merkityksellisistä teemoista, joille voitaisiin antaa jalansijaa vieläkin enemmän esimerkiksi opettajankoulutuksessa. Työni on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineiston keräsin yksilöhaastatteluina. Lähestyn tutkimustani narratiivisesta tulokulmasta, joten haastateltavien kertomat tarinat ja niiden merkitykset ovat tutkimukseni kiinnostuksen kohteita. Tutkimukseni onkin uusi näkökulma siitä, että dialogin keinoin toteutettu henkisesti turvallisen ilmapiirin luominen soittotunnille voi toimia kanavana oppijan hyvän musiikkisuhteen edistämiselle.

Tutkimukseni tavoitteena on selvittää kolmen musiikkikasvatuksen opiskelijan opintojen aikaisen kuoroharrastuksen ja ammatillisen identiteetin välistä yhteyttä. Tutkimuskysymys on: Miten opintojen aikainen kuoroharrastus on yhteydessä musiikkikasvatuksen opiskelijan ammatillisen identiteetin rakentumiseen? Lisäksi selvitän eräiden musiikkikasvatuksen opiskelijoiden kuoroharrastuksen syitä, eli sitä, miksi musiikkikasvatuksen opiskelija on mukana kuorotoiminnassa. Rakennan teoreettisen viitekehyksen identiteetin käsitteen määrittelyn sekä kuorotoiminnan ympärille. Ensimmäisessä teorialuvussa avaan identiteetin käsitettä ja luku päättyy musiikkikasvattajan ammatillisen identiteetin määrittelyyn tutkimuskirjallisuudessa. Toisessa teorialuvussa käsittelen kuorotoimintaa harrastuksen ja johtajuuden näkökulmista. Johdannossa luon katsauksen aiempiin tutkimuksiin sekä avaan lukijalle tutkimukseni kontekstia, Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aineryhmää. Tutkimukseni on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineiston keräsin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastattelin kolmea opinnoissaan eri vaiheissa olevaa musiikkikasvatuksen opiskelijaa, joilla kaikilla oli opintojen aikainen kuoroharrastus. Haastattelut olivat yksilöhaastatteluja ja analysoin ne teoriasidonnaisen analyysin periaatteiden mukaisesti. Tutkimuksessa selvisi, että opintojen aikaisella kuoroharrastuksella ja ammatillisen identiteetin rakentumisella on selkeä yhteys. Haastateltavat kokevat kuoroharrastuksensa osana ammatillisen identiteettinsä rakentumista eräänlaisena ammatillisena kasvuna ja oppimisena. Tämä 'kolmas polku' on opintojen ja työkokemuksen ohella tärkeä osa-alue identiteetin rakentumisprosessissa. Syitä kuoroharrastukselle olivat niin itsensä kehittäminen ja ammatillinen kehittyminen kuin hauskanpito ja kuoron merkitys sosiaalisena yhteisönä.

Pianopedagogiikkaa on harjoitettu niin kauan kun on ollut pianomusiikkia. Perinteisen, klassisen pianopedagogiikan rinnalle on kehitetty viime vuosisadan aikana uusia pedagogisia näkökulmia. Vapaa säestys ja populaarimusiikin pedagogiikka eroavat perinteisestä pianopedagogiikasta monin tavoin, esimerkiksi oppimistapojen ja -tottumusten saralla. Tässä kandidaatintutkielmassa tutkin oppijalähtöisyyttä ja pianopedagogiikkaa oppijalähtöisyyden kontekstissa. Perehdyn erityisesti populaari- ja klassisen musiikin pianopedagogiikkaan ja siihen, miten oppijalähtöisyyttä on toteutettu kyseisissä pedagogiikan muodoissa. Tutkimuskysymykseni on: Miten musiikkikasvattaja voi toteuttaa oppijalähtöisyyttä klassisen musiikin ja populaarimusiikin pianopedagogiikoissa? Tutkimukseni avartaa populaari- ja klassisen musiikin pianopedagogiikan luonteita sekä tarjoaa näkökulmia niiden kehittämiseen. Tutkimuskirjallisuuden perusteella klassisen musiikin soitonopetus ymmärretään usein ’treenauttamisena’ pikemmin kuin opetuksena, joka johtuu opetuksen painotuksen olevan teknisten elementtien kehittämisessä ja niiden soveltamisessa tulkintaan. Vapaan säestyksen pedagogiikan tavoitteena olla oppijalähtöistä, vaikka tiettyjen teknisten harjoitteiden osa on soitonopinnoissa huomattava. Tietyt systemaattiset harjoitteet saattavatkin rajoittaa oppijan omien musiikillisten näkemysten kehittymistä.