Opinnäytteet: Recent submissions

Now showing items 21-40 of 724
  • Sirén, Lauri (2019)
    Tässä teatteritaiteen maisterin taiteellisen opinnäytetyön kirjallisessa osiossa pohdin valosuunnittelijan ideoiden syntytapoja ja sitä, miten tuotantojen erityispiirteet vaikuttavat ideoiden syntymiseen sekä miten niiden syntytavat vaikuttavat suunnitteluprosessin etenemiseen. Avaan omia työprosessejani tapahtumasuunnitteluun kytkeytyvien esimerkkien kautta, sekä käsittelen opinnäytetyöni taiteellista osaa, eli valosuunnittelua Coco ei oo enää täällä (2016) -näytelmään. Olen monipuolinen esittävien taiteiden valo- ja visuaalinen suunnittelija, jolla on vahva tekninen pohja. Olen työskennellyt visuaalisena suunnittelijana sekä esitysteknikkona hyvin laajalla kentällä erilaisia tuotantoja. Yli kymmenvuotisen urani aikana olen suunnitellut muun muassa teatteri-, tanssi- ja esitystaideteoksia, konsertteja ja kiertueita, festivaaleja sekä monenlaisia muita tapahtumatuotantoja. Teknisen osaamiseni pohja on saatu teatteri- ja esitystekniikan ammatillisessa koulutuksessa jo ennen teatteritaiteen maisterin korkeakouluopintoja valosuunnittelun koulutusohjelmassa. Pohdin opinnäytetyössäni sitä, miten valosuunnitteluideani syntyvät joko sisältä ulos tai ulkoa sisäänpäin eli miten yleensä suunnittelutyöni rakentuvat joko valotilanne tai valosetti edellä. Valotilanne edellä rakentuvassa valosuunnittelussa valosetti muodostuu valotilanteet mahdollistavien elementtien yhdistelmästä, kun taas valosetti edellä etenevässä suunnittelussa valotilanteet muodostuvat valosetin mahdollistamista valoelementeistä. Käyn esimerkkinä sisältä ulos suuntautuvasta valosuunnittelusta läpi konserttikiertueiden suunnitteluprosessejani ja esimerkkinä ulkoa sisäänpäin suuntautuvista suunnitteluista musiikkifestivaalien valosettien suunnittelua sekä niiden valo-ohjelmointia. Pohdin lisäksi näiden suunnittelutöiden erityispiirteitä ja tapahtumatekniikka-alan työtehtäviä yleisesti. Konserttikiertueiden suunnittelussa minulla on yleensä käytettävissäni suhteellisen runsaasti pohjamateriaalia konsertissa esitettävän musiikin muodossa. Tämä synnyttää minussa voimakkaan musikaalisena henkilönä suoraan paljon mielikuvia ja suunnitteluideoita, jotka mahdollistavat valosuunnittelun luomisen valollinen idea ja mielikuva edellä kohti valotilanteita, valotilanteet edellä kohti näyttämökuvia, ja näyttämökuvat edellä kohti teknisiä ratkaisuja ja lopulta valmista valosettiä. Konserttikiertueilla valo-ohjelmointi on lisäksi erittäin merkittävässä asemassa konsertin visuaalisen sisällön luomisessa. Festivaalien suunnittelussa en yleensä ennakkoon tiedä, mitkä artistit suunnittelemallani festivaalilavalla tulevat lopulta esiintymään, saati että tietäisin mitä nämä esitykset sisältävät. Festivaalivalosetit on siis suunniteltava kokonaan ulkoa sisäänpäin, nojaten melko erilaisiin suunnittelutapoihin kuin konserttikiertueita suunnitellessa. Festivaalilavojen suunnittelussa minulle erityisen tärkeää on luoda niille selkeä ja tunnistettava visuaalinen ilme, mutta samalla tarjota vierailevien esitysten käyttöön mahdollisimman helppokäyttöinen ja toimiva valosetti. Festivaalien luonne laadultaan vaihtelevien esitysten tapahtumapaikkana asettaa omia vaatimuksiaan ja haasteitaan niiden valosuunnittelulle.
  • Pohjola, Olivia (2019)
    Käsittelen opinnäytteessäni paljastamista esityksen estetiikkana sekä työskentelymetodina. Toive paljastamisesta esityksessä, näyttämöllä, kumpuaa muutoksista omassa käsityksessäni esitystaiteesta. Toiselta puolelta katsottuna on kyse myös kysymyksestä esitystaiteen merkityksestä ekokatastrofin kohdanneessa maailmassa. Opinnäytteeni jakautuu kahteen osioon. Avaan paljastamisen käsitettä, sen merkitystä itselleni esitystaiteen tekijänä sekä paljastamiseen liittyviä aihealueita ja kysymyksiä otsikon "Maailmanlopun esitys" alla. Syvennyn aiheeseen tutkimalla illuusion merkitystä tämän hetken esitystaiteessa, ja pureudun pohtimaan tiedon ja tiedon välittämisen mahdollisuuksia esityksen keinoin. Läpi näiden teemojen, etsin vastauksia kysymykseen paljastamisen mahdollisuuksista esityksen kokonaisestetiikkana. Viimeiseksi tutkin esityksen luonnetta kappaleessa "Esitys vai esitelmä?". Etsin vastauksia kysymyksiin: Mikä on esitys? Milloin esitys muuttuu esitelmäksi? Miksi näyttämö yhä uudelleen hämmentää ja herättää kysymyksiä? Vaihdan näkökulmaa suhteessa paljastamiseen seuraavassa osiossa otsikon "Laajentuva rooli" alla. Tässä osiossa pureudun paljastamiseen roolien muodostumisen, niiden ymmärtämisen ja sanallistamisen kautta. Pohdin myös roolien tutkimisen merkitystä itselleni tekijänä. Tutkin aluksi oman roolini muodostumista ja sanallistamista, jonka jälkeen tutkin laajemmin roolien merkitystä työryhmätyöskentelyssä. Viimeisessä kappaleessa "Ehdotelmia" kudon yhteen kysymyksiä ja vastauksia, ja niiden liitoksia toisiinsa. Käsittelemäni teemat sulautuvat yhteen monimutkaiseksi verkostoksi, jonka eri osat ruokkivat toinen toisiaan. Ajattelen tässä verkostomaisessa rakenteessa paljastuvan sekä esitystaiteen monialaisen luonteen tämän hetken taidekentällä, että ihmismaailmamme rakennettujen systeemien pirstaleisuuden. Paljastan lopussa myös tämän hetkisen haaveeni esityksestä, jossa paljastamisen estetiikka läpivalaisisi koko esityksen. Lopulta päätän opinnäytteeni keskustelureferaattiin, jonka kävin eri alojen suunnittelijoiden kanssa joulukuussa 2018. Ajattelen keskustelun summaavan roolien kokemisen monimuotoisuuden sekä niistä puhumisen tärkeyden esitystaiteen työprosesseissa, ja maailmassa ylipäänsä. Käytän paljastamisen teeman käsittelyssä keskustelukumppaneina eri taiteenalojen tekijöiden ja toimijoiden artikkeleita, esseitä, keskusteluja ja haastatteluja. Lisäksi sovellan taustatietona filosofian ja estetiikan teoriaa, tärkeimpänä Maurice Merleau-Pontyn fenomenologia. Läpi tekstin on myös omia Kotiesityksen sekä kirjallisen osuuden kirjoittamisen aikaisia työpäiväkirjamerkintöjäni. Ajattelen merkintöjen avaavan aiheita rehellisesti omasta näkökulmastani, ja toivon niiden vahvistavan lukijan ymmärrystä käsiteltävistä teemoista. Opinnäytteeni taiteellinen osuus koostui valosuunnittelusta ja esiintymisestä työryhmälähtöisessä esityksessä Kotiesitys -Kun oikeat soturit nousivat satulaan oli jonkun jäätävä kukkia kastelemaan. Esitys sai ensi-iltansa 5.10.2018 Teatterikorkeakoulun Studio 2:ssa. Avaan tässä opinnäytteessä myös taiteellisen osuuden työskentelyprosessia sekä esitystilannetta paljastamiseen liittyvien teemojen osalta ja pyrin peilaamaan tätä esimerkin omaisesti kirjoittamaani.
  • Paananen, Ilmari (2019)
    Teatteritaiteen maisterin opinnäytteeni Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun maisteriohjelmassa käsittää taiteellisen työn sekä tämän kirjallisen osion. Taiteellinen työni oli esitys High Definition Earth Viewing Experience (HDEVE), jonka tein yhteistyössä dramaturgi Emil Uutun kanssa. Teos sai ensi-iltansa 14.2.2018 Teatterikorkeakoulun Teatterisalissa, ja se esitettiin myös Hango Teater Träff -festivaalilla 8.6.2018. Kirjallisessa osisossa Tila uhkaa paikkaa tarkastelen videon käyttöä ja kokemuksellisuutta esittävän taiteen kontekstissa. Pyrin havainnollistamaan kokemusta mediaalisesta näyttämöstä, jossa fyysinen- ja medioitu tila limittyvät tilalliseksi hybridiksi. Pohdin, kuinka videokuva on yhtä tärkeä osa esitystä kuin elävä keho ja miten se laajentaa esityksen taiteellisia mahdollisuuksia. HDEVE-esitys oli itsessään tutkimuksellinen teos, jolle tämä kirjallinen osio on eräänlainen jatkotutkimus. Erittelen esityksessä löytämiäni havaintoja sekä tulkitsen niitä aikaisemman tutkimuksen pohjalta. HDEVE-esityksen päämateriaali oli Kansainväliseltä avaruusasemalta lähetettävä reaaliaikainen videokuva maapallosta. Esityksen tutkimuskysymys oli: Kuinka kokea etäisyys videokuvasta? Tarkastelen vastausta ruumiillisen havaitsemisen lähtökohdista. Oleellista videokuvan kokemiselle on se, mistä käsin ja missä tilassa sitä katsotaan. Etsin fenomenologian kautta vastauksia apukysymyksiin: Mikä on tila ja missä on paikka? Medioitu tila on muuttanut oleellisesti tapaamme ymmärtää itseämme sekä maailmaa ympärillämme. Medioitu tila ei ole palautettavissa tiettyyn sijaintiin, eikä se sisällä kosketuksen potentiaalia, jolloin kokemus siitä jää aistillisesti epätäydeksi. Etäisyyden kokeminen videokuvasta on probleema, jota tässä opinnäytteessä selvitän. Analysoin videokuvan tilaa kinesteettisen kokemuksen kautta ja havainnollistan videokuvaa näyttämöllisenä voimavarana. Videokuvan potentiaali näyttämöllä perustuu kehon jatkeena olemiseen, niin katseen kuin kinestesian, ja näin se mahdollistaa muuten ruumiillisesti mahdottomien kokemusten synnyttämisen. Samalla medioitu tila koukuttavana katseen vangitsijana on vaara, joka uhkaa katsojan mentaalista- ja fyysistä paikkaa. Käyn läpi HDEVE-esityksen rakenteen ja sen syntyvaiheet. Pohdin videokuvaa esityksen ontologisena lähtökohtana ja havainnollistan, kuinka esitys loppuen lopuksi kokemuksellisti videokuvassa näkyvän etäisyyden. Tarkastelen yksityiskohtaisesti HDEVE-esityksen viimeistä osaa ja pohdin sen synnyttämää kokemusta katsojassa. Päätelmät-luvussa nivon yhteen esittämiäni teoreettisia viitepisteitä HDEVE-esityksen kanssa. Pohdin esityksen luomaa intermediaalista tilaa ja katsojan paikkaa tuossa tilassa.
  • Etkin, Shelley (2019)
    This text proposes various orientations towards a body of artistic research on the praxis of landing. Landing explores practices of mutual communicative exchange with land. The guiding curiosity in this practice is to shift from ‘land’ as a territorial entity, separate from the human, into ‘landing’ as a shared process. Thus far, landing has been practiced in the form of sessions, in private and group formations. Landing as a verb connotes processual movement and has been researched through embodied somatic journeying, practiced in several places, working with body and land as medium, proposing a morphing connectedness to address them as a whole. Landing offers a specific approach to journeying as a mode to potentially access a shared imaginary inclusive of humans and land. Through this, I ask how the practice might open into subtle aspects of colonization and de/territorialization and whether there lies potential for other modes of journeying. Landing as a praxis is discussed in relation to ecology, performance, healing, and pedagogy. This text seeks to enter into the research questions of landing as a multilogue; a whole composed of conversations, questions, and orientations. I have set the intention to experiment with attempts at deterritorializing practice through proposing a textual garden, in this case gardening through the medium of words, language, and text.
  • Aalto, Tero (2019)
    Tutkielma tarkastelee todellisuusilluusioon pyrkivän teatteriesityksen pyroteknisiä toteutusratkaisuja ja pyrotekniikan välittämiä esteettisiä kokemuksia katsojassa. Tutkimuskysymykseni on: Millaista on pyrotekniikan estetiikka teatteriesityksessä? Tutkielma pohjautuu teatterin taiteelliseen tutkimukseen ja käytän laadullista tutkimusmenetelmää. Tutkielman aineisto koostuu teatteripyroteknikoiden haastatteluista, omista ja haastateltujen teosesimerkeistä ja kyseisten esityksien dokumentoiduista arvioista. Laadullinen tutkimus peilaa Bertolt Brechtin eeppisen teatterin teoriaan, jota käytän taustateoriana. Tulkitsen omia taiteellisia töitä, haastattelu-, esitys- ja arviointiaineistoa eeppisen teatterin keskeisen käsitteen vieraannuttamisen kautta. Sovellan pyrotekniikkaa lähellä olevan taidemuodon, valosuunnittelun, teoriaa pyroteknisen toteutuksen analysoimiseksi. Käytän pyrotekniikan analyysissä Yaron Abulafian teoriaa teatterivalaisun kuudesta representaation perustasta ja sovellan siihen liittyvää valotilanteen esteettistä ja semioottis-poeettista valoanalyysimetodia. Historiallisesti pyrotekniikan käyttö on muuttunut palvotusta mystisestä elementistä itseisarvollisen valonlähteen kautta nykypäivän esitystekniseksi ja turvallisuusorientoiduksi tehokeinoksi. Esittävän taiteen pyrotekniset produktiot poikkeavat muista pyroteknisistä tuotannoista ja teatteripyrotekniikalla on omanlaisensa estetiikka. Pyrotekniikka on teatterissa tunnistettu, mutta huonosti tunnettu. Tutkielmassa avaan teatteripyrotekniikkaan liittyviä keskeisiä käsitteitä ja pyroteknikoiden ammattikuvaa suomalaisessa ammattiteatterissa. Esitän, että pyroteknisen toteutuksen arvo teatterin katsojalle määrittyy ensisijaisesti sen välittämän esteettiseen kokemuksen kautta suhteessa sen sopivuuteen kokonaistaideteoksessa. Tätä sopivuutta voi arvioida pyrotekniikan vieraannuttamisen kautta, ja se liittyy ensisijaisesti esitettävän teoksen tyylilajiin. Pyrotekniikalla voi rikkoa todellisuusilluusion, mutta vieraannuttamisen välineenä pyrotekniikka ei ole täysin tekijänsä hallinnassa. Pyrotekninen toteutus vastaa harvoin sitä todellisen maailman ilmiötä, jolla sitä representoidaan. Kokemus pyrotekniikassa on teatterissa moniaistillinen. Pyrotekniikkaa käytetään teatterissa perinteisenä narratiivin apuvälineenä tai sillä voidaan korostaa roolihenkilön ominaisuuksia. Tuli voi tuottaa lämpöä ja turvallisuudentunteen, mutta toisaalta pyrotekniikka voi aiheuttaa pelkoa katsojassa. Pyrotekniikka voidaan kokea efektiivisenä lisäarvona tai kokemus pyrotekniikasta voi olla kontemplatiivisen poeettinen. Tämä työ käsittelee teosesimerkein näitä katsojan pyrotekniikan välittämiä esteettisiä kokemuksia. Työn liitteenä on teatteripyrotekniikassa käytettyjen tuotteiden sanasto sekä pyroteknisten laitteiden ja välitysketjujen termistö. Liitteet sisältävät tuotteiden kuvaukset ja selostuksen laitteiden ja välitysketjujen toimintaperiaatteesta teatterikontekstissa.
  • Serkamo, Pia (2019)
    Taidepedagogisen opinnäytetyöni yhtenä tarkoituksena on osallistua osaltaan keskusteluun ja pohdintaan teatterikasvatuksen käytännöistä ja siten luoda pohjaa teatteripedagogiikan tieteen alan määrittelylle. Samalla se on selkiyttänyt ymmärrystäni omasta taiteellispedagogisesta otteestani ja sen taustalla vaikuttavista teorioista. Tutkimuskysymyksen myötä opinnäytetyöni vastaa ennen kaikkea kysymykseen, miten sanoittaa omaa taiteellispedagogista otettani, sen perusteita ja käytäntöjä sekä ryhmän ohjaajuuteni laatua. Lisäksi se pohtii muun muassa sitä, minkälainen ryhmän ohjaaja haluan olla ja mitä dialoginen ryhmän ohjaaminen mahdollistaa. Opinnäytetyötäni läpäisee fenomenologiselle tutkimukselle ominainen pohdiskeleva ote. Autoetnografisen tutkimusotteen tapaan se lähestyy yksityisen avulla yleistä. Lisäksi siinä ilmenee hermeneuttinen ote, koska sen alku ja loppu eivät kohtaa, vaan tietoni ja ymmärrykseni tutkitusta aiheesta ja itsestäni jatkavat laajentumistaan myös tämän tutkimuksen tultua päätökseensä. Rakenteeltaan tutkimus on ikään kuin vuoropuhelua teorioiden ja oman käytännön työssä tekemieni havaintojen välillä. Opinnäytetyöni jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käyn läpi taidepedagogista kasvualustaani niin henkilöhistoriani, taiteellisten vaikuttimien kuin ihmis- ja oppimiskäsitysten teorioidenkin avulla. Toinen osio keskittyy dialogisen pedagogiikan tunnusmerkkeihin. Käytännön toimintani kuvauksen peilinä ovat tässä osiossa toimineet erilaiset tutkimukset, teoriat ja pohdinnat dialogisuudesta, dialogisesta filosofiasta, kriittisestä pedagogiikasta, brasilialaisen kasvatusfilosofi Paulo Freiren sorrettujen pedagogiikasta sekä rakkauden pedagogiikasta. Opinnäytteeni viimeinen osio käsittelee omaa vallankäyttöäni ryhmän ohjaajana taiteellisessa ryhmäprosessissa. Apuna vallan ja vallankäytön määrittelemiseen olen käyttänyt erityisesti filosofi Kai Alhasen teosta Käytännöt ja ajattelu Michel Foucault’n filosofiassa. Taiteentekijänä, ryhmän ohjaajana ja opettajana minulle merkityksellistä on tutkia, tulkita, kommentoida ja yrittää ymmärtää itseäni, toisia ihmisiä ja ympäröivää maailmaa. Tässä opinnäytetyössä käyttämäni käytännön esimerkit ja havainnot omasta taiteellispedagogisesta toiminnastani keskittyvät Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Teatteriopettajan maisteriohjelman aikana tekemiini kahteen opetusharjoitteluun ja niistä kirjoittamiini opetusharjoitteluraportteihin sekä luentomuistiinpanoihini. Käytännön taidekasvatuksen ja tieteellisteoreettisen taustan yhdistelmänä tutkimuksestani on työstynyt yhdenlaiset teatteripedagogiikan askelmerkit, jotka alkavat ihmiskäsityksestä ja oppimiskäsityksestä, jatkavat matkaansa kunnioittavaan kohtaamiseen ja erilaisuuden arvostamiseen nojaavan taiteellisen ryhmäprosessin kuvaukseen ja päättyvät vallan, vastuun, valinnan ja vapauden elementtien pohdintaan dialogisuuteen pyrkivässä ryhmän ohjaamisessa ja opetuksessa.
  • Heikkilä, Elsa (2019)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytteeni tarkastelee tanssityöläisen minuutta ja toimijuutta sekä siihen vaikuttavia tasoja. Lähestyn minuutta ja toimijuutta henkilökohtaisesta situaatiostani sekä historiastani käsin käyttäen aineistona omaa oppimispäiväkirjaani. Lisäksi käytän aineistona työryhmän sekä yleisön haastattelumateriaalia Sillä minä on katoava –esityksen osalta. Työni rakenteen lähtökohtana käytän Felix Guattarin Kolme ekologiaa –kirjaa ja sen esittelemien kolmen tason vaikutuksia minuuteen sekä toimijuuteen. Opinnäytteeni pohjautuu Guattarin ajatusten lisäksi feministiseen teoriaan, intersektionaalisuuteen, dialogisuusfilosofiaan ja holistiseen ihmiskäsitykseen. Praktiikassani intersektionaalisuuden huomioiminen ja feminististen pedagogiikan käytännöt tukevat ja täydentävät dialogisuusfilosofiaan nojaavia toimintatapoja. Sillä minä on katoava –esitys toteutettiin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa syksyllä 2018. Prosessin vetäjänä pyrin mahdollistamaan tasavertaisen toimijuuden kaikille työryhmän jäsenille sekä luomaan tilaa, jossa kaikenlaiset kokemukset ja tuntemukset saavat olla osa prosessia. Esitys tapahtui esiintyjien kanssa jaetussa tilassa, jossa yleisö sai liikkua vapaasti esityksen aikana. Ensimmäisessä luvussa kirjoitan mentaalisesta tasosta minuuden näkökulmasta. Avaan minuutta filosofisessa merkityksessä ja kirjoitan siitä, minkälaisista lähtökohdista lähestyimme minuutta Sillä minä on katoava -esityksen prosessissa. Toisessa luvussa lähestyn sosiaalista tasoa yhteiskuntaluokan, tanssijuuden sekä äitiyden näkökulmista. Pohdin tasavertaisen toimijuuden muodostumista ja sitä, minkälaisia kysymyksiä voisi huomioida sitä rakentaessaan. Kolmannessa luvussa pohdin ympäristöllistä tasoa ja moniaistisen työskentelyn yhteyksiä luontosuhteeseen. Kirjoitan siitä, miten taiteellisessa prosessissa toimintamme lähtökohtana voisi olla ei-inhimillisten ja inhimillisten toimijoiden kunnioittaminen. Lähestyn kysymystä kanssakulkijuuden näkökulmasta, jota avaan sekä taiteellisen prosessimme osalta että katsojapositiosta käsin. Lopuksi pohdin sitä, mitä olen oppinut opinnäyteprosessini aikana. Pohdin muutoksia etiikassani ja maailmankuvassani. Tämän prosessin jälkeen olen askeleen lähempänä sellaista toimijuutta, joka mahdollistaa tanssityöläisenä toimimiseni dialogissa yhteiskunnan kanssa. Toiveenani on tehdä työtä, joka on epämääräistä ja haurasta. Haluan löytää töitä, joissa minua ei sijoiteta kapean ammattinimikkeen toimijuuden mahdollistavaan maailmaan. Haluan tuntea vapauden kokemuksen tehdessäni työtäni. Sellaisen vapauden, joka saa minut unohtamaan, että tässä on kyse työn tekemisestä. Ehkä kyse onkin elämisestä ja siitä, että tuntee olevansa elossa. Taide ja elämä limittyvät, sotkeutuvat ja ympäröivät minua. Ymmärrykseni omasta situaatiostani ja sen vaikutuksista toimijuuteeni on vahvistunut maisteriopintojeni aikana. Olen oppinut hahmottamaan yhteiskunnallista ja sosiaalista rakennettamme paremmin ja hahmotan oman paikkani siinä selkeämmin. Opinnäytteeni tekee näkyväksi eriarvoisuutta, jota rakenteet kannattelevat. Praktiikkani ehdottaa, että rakenteita tulee ja voi huomioida konkreettisilla toimilla. Kysyminen, keskusteleminen, kuunteleminen, tilan antaminen ja kanssakulkijan roolin ottaminen ovat ehdotuksiani omalakisen toimijuuden vahvistamiseen. Tarkoituksena ei ole poistaa erilaisia lähtökohtia ja taustoja, mutta voimme toivottavasti tasoittaa tietä huomioimalla ne.
  • Goater, Georgina (2019)
    This thesis is the written component of artistic-pedagogical event Patella-floating bone that was created in collaboration with Theatre Pedagogy peer Elina Sarno, and performed over a four-night season in the Spring of 2018 at the Theatre Academy of Helsinki. My research is an enquiry into the relational in-between spaces of a diverse artistic working group with dance and theatre practices as the frame for sensory exploration and making. Disability and difference as diverse embodied perceptions come to interrelate in a co-creative, process-oriented and practice-based mode of making, within a landscape of nonhuman material things as equal agents in opening other relational spaces and embodiments to sense with. The research examines the phenomena in and of the process, how artistic practice and the ecology of interdependence emerge, interweave and inform creative art pedagogy in action. The work studies the performative experience of practice and audience experiences within a cohabited immersive setting. The main question that mobilised this research is: how does interrelational sensing occur between divers embodied perceptions and mobilise processes of art making and learning? The work suggests that through artistic practice which privileges embodied sensory exploration in the context of diversity and the call of materiality, the in-between spaces become foregrounded as fields of events unfolding, arising phenomena and knowledge-making. The group’s diversity of embodied perceptual differences informs and develops artistic enquiry through engaging in practice, co-creation and performance, harnessing pedagogical value in the very seeds of process. The group ecology of the shared in-between spaces becomes the generator for these relational experiences in the making. The research in the thesis engages philosophical and artistic theories with particular reference to Erin Manning’s understanding of agencement, and to disability discourse in dance by Ann Cooper Albright, to reflect and critique broader societal frames of dominant structures. Dialogical pedagogy theories and self-reflective research, as pedagogue and facilitator of emerging unknowns within the group ecology, move through a phenomenological landscape of knowledge-making processes. The performance outcome becomes a motor of playful exploration, yet in itself not an outcome but a practice in process within a cohabited shared space, in which audience are invited to participate through sensory perceptual ways to the in-betweenness of the diverse group embodiment, dissolving nonhuman / human dichotomies along with ableist dichotomies. I intend a mode of facilitation that opens to collaboration, that surrenders the pedagogy to a group artistic agent and to an immanent directionality in art, while honouring the role.
  • Suomalainen, Jussi (2019)
    Tanssijantaiteen maisterintutkinnon kirjallisessa opinnäytteessä lähestyn aktivismin ja poliittisuuden teemoja esiintyjän näkökulmasta. Nämä teemat ovat osoittautuneet henkilökohtaisesti tärkeiksi ja tarpeellisiksi taiteellisessa toiminnassani. Olen useamman vuoden pohtinut taiteen ja yhteiskunnan suhdetta ja tästä syystä päädyin opinnäytteessäni pohtimaan kantaaottavan taiteen mahdollisuuksia yhteiskunnallisena vaikuttajana. Pohjaan ajatteluani kuvataiteilija Teemu Mäen näkemyksiin koko opinnäytteen läpi. Keskeisimpänä lähteenäni toimii Mäen esseekokoelma ”Taiteen tehtävä” (2018.) Kirjallisen opinnäytteeni aloitan pohtimalla omaa suhdettani aktivismiin yhteiskunnallisena ilmiönä. Avaan kokemuksiani ympäristöjärjestö Greenpeacen toiminnasta sekä suhteutan näkemyksiäni muihin aktivistisiin taiteilijoihin. Tämän jälkeen tuon esimerkiksi oman elokuussa 2018 esitetyn nimeämättömän sooloprojektini edellä mainittujen teemojen toteutumisesta käytännön työssäni taiteen parissa. Erittelen taiteellisia valintojani dokumentarismin, tiedon ja taiteen suhteen sekä toisin tekemisen näkökulmasta muun muassa vertaamalla omaa teostani muiden taiteilijoiden teoksiin sekä Mäen ajatuksiin. Pohdin myös representaatioon liittyviä ongelmia ja käytän keskeisenä esimerkkinä Anna Paavilaisen monologia ”Play Rape” (2014) Lopetan osion lyhyeen utopiaan ja sooloprosessin onnistumisen havainnointiin. Kolmannessa osassa keskityn esiintyjän toimijuuteen, erityisesti ryhmätyöskentelyn näkökulmasta. Aloitan esittelemällä Jo Butterworthin (2009) didaktis-demokraattisen mallin ja peilaan sitä omiin kokemuksiini tanssijana. Vertailen lyhyesti soolo- ja ryhmätyöskentelyn eroja esiintyjän toimijuuden näkökulmasta. Tämän jälkeen käsittelen taiteellista lopputyötäni, TADaC-prosessia Their Limbs Their Lungs Their Legs (2019), toimijuuden toteutumisen ongelmallisuuden esimerkkinä. Lopuksi peilaan ajatuksiani Veera Lambergin (2017) tanssijan toimijuudesta kertovan artikkelin kanssa. Neljännessä osassa käsittelen yleisemmällä tasolla kriittisen taiteen käsitettä erityisesti Mäen ajatusten pohjalta. Avaan Mäen näkemystä avantgardesta ja taiteen tehtävistä. Sen jälkeen esittelen esteettisen formalismin ja saksalaisen filosofi Theodor W. Adornon esteettisen teorian käsitteet sekä Mäen kriittisen taiteen kriisit. Tämän lisäksi pohdin kriittisen taiteen vaikuttamisen mahdollisuuksia yhteiskunnassa ja sen suhdetta aktivismiin. Lopuksi yritän löytää työkaluja kriittisen taiteen parissa työskentelyyn. Loppusanoissa kiteytän kirjallisen opinnäytteen kirjoittamisen kokemuksen suhteessa tavoitteisiini. Reflektoin kirjoitusprosessin aikana oppimiani asioita ja pyrin löytämään ajatuksia ja visioita tulevaisuuteen.
  • Salonen, Ilona (2019)
    Tutkin Teatterikorkeakoulun (TeaK) Tanssijantaiteen maisteriopintojeni opinnäytetyön kirjallisessa osiossa kiinalaista lääketiedettä, ja etenkin kiinalaisen filosofian käsitteitä. Lähestyn filosofiaa sellaisena kuin se tunnetaan nyky-Kiinassa, huomioiden sen taolaiset ja buddhalaiset vaikutteet. Esittelen myös minulle viime vuosina tutuiksi ja tärkeiksi muodostuneita harjoitusmuotoja, kuten tietoinen läsnäolo, Qigong, Fighting Monkey ja Depth Movement, jotka ovat erilaisia menetelmiltään. Tarkastelen näiden praktiikoiden suhdetta kiinalaiseen filosofiaan ja toisiinsa. Pohdin aihepiirejä esiintyjän- ja tanssijantyöllisestä viitekehyksestä. Samalla peilaan niitä tuleviin pyrkimyksiini kehittää tanssitaiteilijuuttani ja kasvuani ihmisenä. Lähdekirjallisuutena käytän muun muassa Elina Hytösen Lohikäärmeen lääketiede- (1997), Timo Klemolan Filosofin taito – Taidon filosofia- (2004) ja Denis Vinokurin Tuli, Maa, Vesi -teoksia (2015). Kirjallisen opinnäytetyöni johdannossa puran valitsemieni aihepiirien valikoitumista kirjoitukseni aiheiksi. Samalla kerron tarkemmin materiaalini rajauksesta ja kielellisistä valinnoistani. Opinnäytetyöni toisessa luvussa perehdyn maapallon vanhoihin lääketieteisiin ja tutkin etenkin kiinalaiseen lääketieteen ja filosofian taustoja. Avaan tarkemmin käsitteitä Tao, Qi, Yin/Yang ja Viisi elementtiä, sekä mikrokosmos/makrokosmos. Peilaan etenkin Viiden elementin mallia kokemuksiini tanssijan- ja esiintyjäntyöstä TADaC 2019 -nykytanssiteoksessa Their Limbs Their Lungs Their Legs, joka on opinnäytetyöni taiteellinen osio. Työryhmämme ja koreografi Lea Moron luoma hämyisän vihreä teos sai ensi-iltansa tammikuussa 2019 TeaKin Teatterisalissa. Kolmannessa luvussa perehdyn harjoittamiini kehomieltä ja tanssitaiteilijuutta tukeviin praktiikoihin: tietoinen läsnäolo, Qigong, Fighting Monkey ja Depth Movement. Tutkin näiden psykofyysisten menetelmien avaavaa ymmärrystä itsestäni, kehoni viisautta. Samalla avaan niiden tietoista läsnäoloani vahvistavia ominaisuuksia. Viimeisessä luvussa kokoan yhteen kirjallisen työni aihepiirejä. Pohdin kirjallisen työni kirjoittamisen ja sen teemojen vaikutusta maailmasuhteeseeni ja kehitykseeni tanssitaiteilijana.
  • Purhonen, Aino (2019)
    Kirjallinen opinnäytteeni ”Merkintöjä maailmoista” kiteytyy kysymyksiin, miten määritellä ja rajata teoksen maailmaa sekä millaisia työkaluja esiintyjä tarvitsee kyetäkseen toimimaan sen puitteissa. Pyrin avaamaan ja sanoittamaan tanssijan positiosta käsin sellaisia esiintyjäntyöllisiä strategioita, joiden kautta voin lähestyä työskentelyäni teoksen maailmaksi määritellyssä toimintaympäristössä. Kirjoittamiseni motivaationa toimii halu nostaa esiin esiintyjän toimijuuden potentiaalisuus teoksen ja teosmaailman rakentumisen prosessissa. Työ pohjautuu syventymisen kautta tapahtuvalle avautumiselle. Käsitteiden purkaminen ja uudelleen määrittely synnyttää ymmärrystä teosmaailman rajautumisesta, jonka pohjalta esiintyjälle avautuu mahdollisuus suhteutua maailmaan toimintaympäristönä. Suhtautumisen ja suhteutumisen laadun hahmottaminen taas tarjoaa paikan valita olosuhdetta kannattelevia ja rakentavia toimimisen tapoja ja muotoja. Toisaalta toimijuuden ja toiminnan kautta voidaan valita ja muodostaa maailmaan suhteutumisen laatuja, jotka osaltaan vahvistavat ja tuovat näkyväksi teoksen maailmaa. Syventyminen avautuu siis molempiin suuntiin. Opinnäytteeni muoto kulkee teoreettisesta käsitteen määrittelystä kohti praktiikkaa. Tutkailen maailman käsitettä peilaamalla ajatteluani toisaalta filosofi Martin Heideggerin ajatuksiin maailman ei-olevasta, vallitsevasta luonteesta ja toisaalta esteetikko-filosofi Mikel Dufrennen pohdintaan maailmasta subjektiivisena tunteen ja tunnun kokemuksena. Lisäksi hyödynnän pohdintani pintana suomen kielen maailma-sanan erilaisia määritelmiä. Näiden pohjalta saavutetaan käsitystä maailmasta rajausta pakenevana vuorovaikutussuhteiden verkostona, joka palautuu jatkuvasti toimijoidensa ja kokijoidensa subjektiiviseen olemiseen ja aistimiseen. Maailman rajautumista tai rajautumattomuutta hahmottelemalla lähestyn teosmaailman käsitettä, jonka voidaan havaita rakentuvan maailman elementeistä ja suhteestaan niihin. Työn toinen osio tuo esiin teosmaailman ja sen erilliseksi rajautumisen esityksen toimijoiden valintojen ja niiden keskinäisten suhteiden kautta. Teosmaailma ei muotoudu rajautuvaksi paikaksi tai objektiksi, jonka vuoksi tarjoan työssäni teosmaailmaa osuvammin kuvaavaksi termistöksi ilmapiiriä, olosuhdetta ja ilmastoa. Työn kolmannessa osiossa syvennyn taiteelliseen työskentelyyn tuomalla esiin konkreettisia esimerkkejä esiintyjän positiosta opinnäytteeni taiteellisessa osiossa, teoksessa ”Their Limbs Their Lungs Their Legs”. Niiden avulla avaan ja syvennän teoksen maailmaan asettumisen, virittymisen ja asuttamisen teemoja. Virittäytyminen muodostuu toiminnaksi, joka edeltää teoksen toimintaa, kun taas asettuminen ja asuttaminen näyttäytyvät teoksen olosuhteissa tapahtumisen erilaisina laatuina. Esimerkkien kautta havainnollistan, millaisena työkaluna tällainen määrittely voi esiintyjää palvella. Viimeisessä osiossa esittelen esiintyjän toimijuutta ohjaavia strategioita teosmaailman olosuhteissa työskentelylle. Merkittäväksi nousee kielelliset työkalut, niin esiintyjän oman toimijuuden rakentamisessa kuin yhteisen teosmaailman luomisessa ja hahmottamisessa. Teoksen toiminnasta nousevien assosiaatioiden ja esiintyjän kokemuksellisen tiedon arvon huomiointi ja tunnustaminen muodostavat perustaa dialogiselle prosessille, jossa koko työryhmän taiteellinen kapasiteetti nousee käytettäväksi täydessä potentiaalissaan.
  • Loukas, Janna (2019)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen suostumusta, sen tunnistamista ja neuvottelua, osana tanssijan toimijuutta taiteellisissa prosesseissa. Ehdotan suostumuksen käsitettä, sellaisena kuten sitä on seksologian alalla määritelty, apukeinoksi ymmärtää taiteellisen prosessin aikana tapahtuvia neuvottelun prosesseja ja valtasuhteiden muodostumista. Keskityn erityisesti työryhmissä tapahtuvaan suostumuksen neuvotteluun. Koen, että työryhmän jäsenten suostumuksen huomioon ottaminen ja siitä neuvotteleminen myös taiteellisen prosessin aikana takaa jäsenten toimijuuden sellaisena, millaiseksi se on pyritty projektin alkuun määrittelemään. Luvussa 1 avaan opinnäytteeni kirjallisen osion lähtökohtia sekä kartoitan niitä yhteiskunnallisia diskursseja ja tanssijantyöhön vaikuttavia rakenteita, joihin opinnäytteeni pyrkii olemaan suhteessa. Avaan luvussa sitä tanssijantyön murrosta, jonka johdosta tanssijan toimijuus on emansipoitunut omaääniseksi tanssintekijäksi koreografin rinnalle. Tämä muutos, suhteessa tiettyihin totuttuihin käytänteisiin, voi aiheuttaa kitkaa ja konflikteja työskentelyyn, mikäli toimijuuksista ja suostumuksesta ei neuvotella. Luvun lopuksi avaan myös omaa henkilöhistoriaani suhteessa opinnäytteen aiheeseen. Luvussa 2 esittelen opinnäytteeni keskeiset käsitteet. Esittelen BDSM-praktiikkaa, siinä tapahtuvaa suostumuksen neuvottelua sekä sovellan sen käytänteitä osaksi taiteellisen prosessin käytänteitä. Esittelen suostumuksen käsitteen sekä sen periaatteita. Toimijuutta ja valtaa käsittelevässä luvussa perustan ajatteluani pääosin Mary P. Follettin (1924) teoriaan yhteisestä vallasta ja asiantuntijuudesta. Luvussa käsittelen myös näyttämöllisiä representaatioita ja pohdin niiden suhdetta esiintyjän vastuuseen, toimijuuteen ja suostumukseen. Luvussa 3 esittelen kolme eri esimerkkiprojektia vuosilta 2017-2019: HIMO, Their Limbs Their Lungs Their Legs sekä f-ART House -kollaboraatio. Pyrin esimerkkiprojektien avulla tuomaan esille erilaisia suostumuksen neuvottelun prosesseja ja artikuloimaan syitä niiden mahdollisille ongelmakohdille. f-ART House -kollaboraation työskentelystä nostan esille erityisesti niitä esimerkkejä, jotka ovat helpottaneet suostumuksesta neuvottelua. Esimerkkiprojektien avulla pohdin myös tanssijan tai esiintyjän toimijuuden toteutumista käytännössä suhteessa siihen, millaiseksi se on neuvoteltu projektin alussa tai mihin toiminnassa on pyritty. Luku 4 sisältää loppusanat ja pohdinnan, voisiko suostumuksen neuvottelu luoda lempeämpiä työskentelytapoja, laajentaa toimijuuden kokemusta ja ehkä joskus levitä saamaan aikaan muutoksia myös rakenteissa.
  • Koikkalainen, Ella-Noora (2019)
    Kirjallisessa opinnäytteessäni pohdin 'huokoisuuden' ja 'limittyvyyden' näkökulmia omassa taiteellisessa työskentelyssäni. Pureudun teemoihin erityisesti Faunastic Tryst : betwixt and between –esitysprojektin prosessin ja teosmaailman sekä kirjallisen lähdemateriaalini kautta. Ponnistan taiteellisen praktiikan ja taiteellisen kokemuksen luonteeseen 'empatian' ja 'kumman' käsitteistä ja nostan niiden kautta esiin huokoisuuden ja limittyvyyden teemoja työkaluna ja näkökulmana esittävän taiteen tekemiseen ja kokemiseen. Pohdin tämän kautta myös sitä, kuinka taide voi herkistää jonkinlaisen toisenlaisen 'tiedon' ja 'todellisuuden' kokemuksen äärelle. Empatiaa avaan Elisa Aaltolan ja Sami Kedon (2018) toimittaman Empatia – Myötäelämisen tiede –kirjan kautta, josta nostan esiin erityisesti empatian muotojen moninaisuuden, ja painotan ruumiillisen empatian merkitystä vuorovaikutuksen kokemuksessa ja tapahtumassa. 'Kumman' käsitettä tuon esiin erityisesti Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken (2017) toimittaman Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset –kirjan kautta, minkä myötä pureudun taiteellisen praktiikan ja taiteellisen kokemuksen 'kummaan' luonteeseen. Olen jakanut kirjallisen työni kahteen erilliseen, mutta toisiinsa linkittyneeseen osaan. Merkityksellistä kirjallisen työn alkupuolella (OSA I) on pohdinta mieliruumiin limittymisestä sekä mielen ja ruumiin muodostumisesta vuorovaikutussuhteissa. Nämä kirjallismateriaaliset heijastuspinnat toimivat myös tapoina kuvata 'todellisuutta' ja erilaisten koettujen todellisuuksien kohtaamista huokoisena, mieliruumiin monikerroksellisena ja aistimellisesti kokonaisvaltaisena tapahtumana, missä myös 'näkymätön' nousee teemana esille. Olen valinnut edellä mainitsemani lähdemateriaalini niiden vuorovaikutusta, huokoisuutta, aistimellisuutta sekä todellisuutta pohtivan luonteensa takia. Kirjallisen työni toisessa osassa (OSA II) yhdysvaltalaisen filosofin, fyysikon ja feministin Karen Baradin ajatuksiin peilaten pohdin uusmaterialistisesta näkökulmasta limittymisen, 'materialisoitumisen' ja vuorovaikutuksen teemoja. Tässä osiossa kohdistun toista kautta 'näkymättömän' ja 'olemattoman' teemoihin ja niihin virittymiseen sekä rajautumisten kysymyksiin ja kosketuksiin asettumisen eettiseen luonteeseen. Palaan lopulta takaisin korostamaan vuorovaikutuksiin ja kosketuksiin asettumisen tavan painavuutta ja merkityksellisyyttä. Kaikki valitsemani kirjalliset materiaalit toimivat heijastuspintana ajatuksilleni ja kokemuksilleni sellaisesta taiteellisesta praktiikasta, joka asettaa jonkinlaisen 'huokoisuuteen' tai 'limittymiin' virittymisen päänäkökulmaksi. Haen kirjallisessa työssäni kirjoittaen omaa suhdettani itselleni merkitykselliseen taiteelliseen praktiikkaan. Valitsemani teemat tuntuvat oleellisilta näkökulmilta sekä elämällisten että taiteellisten näkökulmien ja taitojen harjaannuttamiseen.
  • Wikström, Pietu (2019)
    Kuinka antaa tilaa tilalle, paikalle, ei-inhimilliselle ja muille toisille? Kuinka luoda turvallisempaa tilaa esityksiin, harjoituksiin tai opetustilanteeseen? Kuinka laajentaa näyttelijää? Uutta tilaa näyttelijälle: Tilasta, sen tekemisestä ja antamisesta käsittelee esityksiä, nykynäyttelijyyttä ja näyttelijän koulutusta tilallisista käsitteistä ja kysymyksistä käsin. Sen lähtökohtana on sosiaali- ja maantieteilijä Doreen Masseyn kirjoitukset tilasta ja paikasta. Se ajattelee Masseyn kanssa tilaa sosiaalisena konstruktiona ja päinvastoin sosiaalista tilallisesti rakentuneena ja rakennettuna. Se ajattelee tiloja sekä konkreettisina maantieteellisinä tiloina että abstrakteina diskursiivisina tiloina. Sille paikka on rajaton. Uutta tilaa näyttelijälle on varovasti akateeminen ja filosofinen kuitenkin myös rikkoen akateemista kieltä ja sen vaadetta muun muassa runoilun, assosioinnin ja rap-lyriikan keinoin. Se ammentaa Masseyn kirjoitusten lisäksi ekologisista ja posthumanistisista kirjoituksista sekä taiteellisesta tutkimuksesta, mutta myös muiden esiintyjäopiskelijoiden keskustelumuotoisista haastatteluista, esitystaideteoksista sekä erilaisten queer-, kinky ja BDSM-yhteisöjen käytännöistä ja sanastoista. Se pyrkii huomaamaan feminismin, queerin sekä ei-inhimillisen. Työ rakentuu johdannosta ja kuudesta pääluvusta. Ensimmäinen luku johdattelee Doreen Masseyn tilakäsityksiin, tilan ja sosiaalisen välisiin suhteisiin, paikan määritelmiin sekä erilaisten dualististen dikotomioiden purkamiseen. Toinen luku soveltaa Masseyn ajatuksia teatterin kenttään ja koulutukseen ajatellen niitä tilallisina, rakenteellisina ja maantieteellisinä. Luvussa tarkastellaan Teatterikorkeakoulun suomenkielistä näyttelijäntaiteen koulutusta erityisesti esitystaiteesta kiinnostuneen opiskelijan näkökulmasta ja unelmoidaan ulospäinsuuntautuneemmasta näyttelijänkoulutuksesta. Kolmannessa luvussa avataan huhtikuussa 2019 ensi-iltansa saavan Pimeässä olemisesta -esityksen taustoja ja lähtökohtia sekä paikkasensitiivistä ja kestävää esityksen tekemisen prosessia. Luvussa osallistutaan myös dualististen dikotomioiden purkamiseen pimeä-valo-vastakkainasettelun purkamisen kautta. Neljäs luku on välitila ja tilaa antava harjoite lukijalle. Viidennessä luvussa pohditaan näyttelemistä, sen ristiriitoja ja määrittelemättömyyttä. Luku ehdottaa näyttelemiseksi Toisissa tiloissa -esitystaiteen kollektiivin inspiroimana muun muassa ruumiillista jakamista ja keskittymistä siihen, mitä on jo. Luvussa ajatellaan näyttelemistä ja näyttelijää monena eikä lyödä niiden määritelmiä lukkoon. Luku hahmottelee kuvaa näyttelijästä ja näyttelemisen aktista, joka on hauras, huokoinen ja jatkuvasti muuttuva ja muuttava. Viimeinen luku on kasa luonnoksia, jotka ovat muistuttamassa siitä, että käsillä oleva työ on kesken jäävä osa kesken jäävää prosessia.
  • Salmi, Riina (2019)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia valtaa teatterissa diskurssianalyysin menetelmiä käyttäen. Tutkielmassa perehdytään Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden haastatteluihin ja pohditaan, miten vallasta puhutaan haastatteluteksteissä, miten valta ilmenee teatterin erilaisissa työskentelytavoissa, millaiseen asemaan vallan rakennelmat asettavat yksilön, ja mitä näissä rakennelmissa voidaan tehdä, ajatella tai tuntea. Vallan lisäksi katsastetaan, mitä sanottavaa opiskelijoilla on manipulaatiosta teatterissa. Tällöin tarkastellaan, millaisia määritelmiä manipulaatiosta löytyy haastatteluteksteissä, miten ne vertautuvat muihin manipulaation diskursseihin ja millaiseen asemaan ne asettavat yksilön. Tutkimuskysymykseni on, miten haastateltavat puhuvat vallasta erilaisissa teatterin työskentelytavoissa ja kaksi alakysymystäni ovat, mitä eroja vallan rakennelmissa löytyy ohjaajalähtöisissä ja ryhmälähtöisissä projekteista, ja millä tavoin haastateltavat käsittävät manipulaation teatterissa. Tutkimusta varten olen haastatellut kolmea Teatterikorkeakoulun opiskelijaa, ohjaajaopiskelijaa, näyttelijäntaiteen opiskelijaa ja teatteriopettajaopiskelijaa. Olen litteroinut haastattelut teksteiksi ja valikoinut teksteistä otteita analysoitavaksi. Teatterin työskentelytapoja tarkastellaan muun muassa ohjaajalähtöisen ja ryhmälähtöisen teatterin kautta. Lisäksi perehdytään Annette Arlanderin teoriaan esiintyjästä ja tekijyydestä. Tutkielmassa käydään läpi Arlanderin esiintyjä-tekijä-skaalaa ja haastatteluotteiden työskentelytilanteita tarkastellaan skaalan näkökulmasta. Otteet jaetaan kappaleisiin sen mukaan, käsittelevätkö ne tekijän ja esiintyjän välistä vallankäyttöä vai ryhmäläisten välistä valtaa. Erityisesti tutkielmassa keskitytään foucault’laisen diskurssianalyysin menetelmiin. Tämä tarkoittaa sitä, että sen lisäksi, että tarkastellaan, mitä teksteissä sanotaan vallasta ja manipulaatiosta, perehdytään siihen, millaiseen asemaan diskurssit asettavat yksilön ja millaista sosiaalista ja materiaalista todellisuutta tekstit rakentavat. Osassa haastatteluotteiden analyyseistä käytetään menetelmiä myös diskursiivisesta psykologiasta. Diskursiivisen psykologian menetelmillä voidaan vastata kysymyksiin siitä, mitä haastatteluteksteillä yritetään tavoitella sosiaalisissa konteksteissa. Haastattelutekstien diskurssien lisäaineistona käytetään aineistoa tukevia diskurssinäytteitä samoista aiheista. Näitä diskursseja verrataan haastattelutekstien diskursseihin ja kysytään, tukevatko tai vastustavatko diskurssit toisiaan. Lisäaineistot ovat muun muassa teatterialan kirjallisuutta, opinnäytetöitä ja artikkeleita.
  • Ritola, Kaisa (2019)
    Tämän opinnäytetyöprosessin lähtökohtana on ollut väliaikaisuuden käsittäminen ja sitä kautta eksistentiaalisen solidaarisuuden tarpeellisuuden ymmärtäminen. Syntyneen ymmärryksen myötä on kummunnut voimakas halu ja polttava tarve pehmeämpien rakenteiden vaalimiseen. Opinnäytetyössä esitetään vetäytyvän pedagogiikan synnyttävän mahdollisuutta pehmeämpien rakenteiden muodostumiselle. Opinnäytetyön eri osioista on rakentunut keidasmainen levähdyspaikka, jonka toivotaan tarjoavan suojaa ja taukoa kapitalistisen hybriksen ruuhkalta. Työssä ilmenevä vetäytyvän pedagogiikan käsite sai alkunsa tämän opinnäytetyöprosessin aikana opinnäytetyöntekijän mielensopukoissa ja sitä ehdotetaan käsitteeksi työssä esitellylle pedagogiikan mallille. Nopeasykkeisen, ratkaisukeskeisen ja kulutukseen pohjautuvan neo-liberalistisen ajatusperiaatteen sijaan, vetäytyvän pedagogiikan eetokseen sisältyy ajatus pidättelystä, kysymisestä ja viivähdyksestä. Kulutuksen hurmokselta vetäytyvä pedagogiikka ottaa näin olemuksellaan kantaa myös kaikille yhteiseen ekokriisiin. Vetäytyvässä pedagogiikassa taidepedagogi ajatellaan sokraattisen, filosofisen kätilön asemaan. Pidättelevänä, vetäyttävänä ja kysyvänä voimana taidepedagogi-kätilö aiheuttaa yhteiseen toimintaan rytminvastaisia katkoksia ja oppimista sisältävää muutosta. Tässä opinnäytetyössä niin taiteellinen, kuin kirjallinenkin osio noudattavat molemmat kollaasimaista muotoa, joka on usein ominainen myös monimuotoiselle taidepedagogin ammatti-identiteetille. Niin taiteellisen, kuin kirjallisenkin työskentelyn taustalla ovat olleet pohdinnat siitä, millaisena taidepedagoginen työskentely kuvastuisi, jos sen sallittaisiin olevan radikaalisti lempeää? Millaisia poliittisia liikahduksia ja millaista maailmaa vetäytyvä pedagoginen ajattelu ja toiminta voisikaan synnyttää, jos työskentelyn annettaisiin olla hidasta, pehmeää, hapuilevaa, viipyilevää, kriittistä, rakastavaa ja vetäytyvää? Opinnäytetyön taiteellisen osion tavoin, myös työn kirjallinen osuus jakautuu kolmeen eri osioon. Osioista ensimmäisessä viivähdetään hetki kuolemankertomuksen äärellä ja työlle asetetaan sen L Ä H T Ö K O H T A. Työn toisessa osiossa syvennytään teoreettiseen viitekehykseen, jonka sisään asettuvat ajatukset kuolemaa kohti olemisesta, rytminvastaisesta katkoksesta, kätilöitymisestä ja radikaalista lempeydestä. Ajatuksia peilataan useiden eri filosofien ja teoreetikkojen pohdintoihin kyseisistä aiheista ja lopulta päädytään vielä etiikan ja vastuun tarkasteluviidakkoon yhdessä Toise(ude)n kanssa. Kirjallisen työn kolmannessa osiossa puolestaan esitellään opinnäytetyön taiteelliset osiot. Erilaisia vetäytyvän kätilön aiheuttamia rytminvastaisia katkoksia tutkittiin taiteellisen osion kolmessa erillisessä osassa; kolmessa Radikaalin Lempeyden Retriitissä. Retriitit olivat keskenään hyvin erilaisia esityksellisiä tapahtumia ja ne toteutettiin kevään 2018 aikana Kuopiossa, Sotku-teatterilla sekä Helsingissä, Taideyliopiston Teatterikorkeakoululla. Retriiteissä etsittiin erilaisia pedagogisia vetäytymisen muotoja ja kysyttiin, millaista esittävän taiteen pedagogiaa ja maailmassa olemisen tapaa nämä vetäytymisen muodot mahdollisesti synnyttävät? Opinnäytetyön tutkimusaineisto koostuu teatteriopettajan maisteriopintojen ajalta kootusta käsitekartasta, Radikaalin Lempeyden Retriittien yhteydessä kertyneestä kirjallisesta materiaalista, keskusteluista tanssi- ja teatteripedagogian ammattilaisten kanssa, sekä aiheita ympäröivästä teoreettisesta viitekehyksestä.
  • Potapova, Olga (2019)
    This thesis work is an attempt to investigate ballet class as a practice without a specific focus on the performative aspects. Taking the inspiration from the martial arts practices, this research touches the issues of learning and ageing within a long-term practice, which gives a new angle for seeing training in ballet. Taking into consideration current social and cultural context, and with the support from contemporary research in phenomenology, embodied practices, and somatics, I try to see a way for inclusive and holistic approach to teaching and practicing classical dance. A series of open workshops at Theatre Academy of University of the Arts Helsinki served as a practical platform for this investigation. Practicing within a diverse and changing group helped to collect different experiences and opinions on the classes. While the material was grounded in Vaganova method, the somatic lens to the practicing and the supportive atmosphere enabled the possibility to work with practitioners’ minds and mental states. The data for the investigation was collected via keeping journals, writing during the classes, and making short videos. Another part of the research was having interviews with theatre pedagogues familiar with martial arts practices and taking the inspiration from their experiences and approaches. Staying with the practice in a humble manner, but showing a number of findings, this work aims to be a possible basis for the future research.
  • Riipinen, Olli (2019)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen mieltäni ja mielikuvitustani, sekä kerron siihen liittyvistä teemoista. Mielikuvituksen haittoja ja hyötyjä suhteessa näyttelijän taiteeseen, ihmisenä olemiseen, ymmärtämiseen ja kaikkeen. Vastakohdista. Aiheeni on henkilökohtainen ja yksilöllinen, joten kirjoitan itsestäni ja omasta näkökulmastani. Pyrkimyksenä on löytää jotain yhteistä ja samaistuttavaa. Hahmottelen miten mieleni sekä mielikuvitukseni on muotoutunut ja muotoutuu edelleen. Miten se käyttäytyy tai toimii eri konteksteissa. Miksi se toimii tai ei toimi suhteessa annettuihin olosuhteisiin. Miksi lapsena, näytellessäni tai toimiessani taiteellisessa ympäristössä koen mielikuvituksen sekä ajatukseni vapaana, turvallisina ja ymmärrettävinä. Miksi arjessa pelottavana, epäolennaisena sekä irrallisena? Pyrin hahmottamaan ajan, paikan ja tilan jolla kontrolloisin vilkasta mielikuvitusta ja erottaa fiktion faktasta. Lapsesta aikuiseksi, haaveilijasta tekijäksi. Tämän kirjallisen osion aihe on syntynyt kirjoitusprosessin aikana, mutta se on vuosien pohdintojen tulos. Olen kyllästynyt huolestumaan ja pyörittelemään peukaloitani yksin olohuoneessa. Kyllästynyt huutelemaan tyhjille seinille että olenko hullu. Olen kyllästynyt tulemaan väärinymmärretyksi koska en uskalla puhua suoraan. Mieli ja mielikuvitus on osa ihmisen olemusta jonka kautta sitä on kyettävä säätelemään, rajoittamaan sekä pelkistämään, mutta samalla se on myös äärimmäisen tärkeä ja henkilökohtainen työväline luovilla aloilla jonka pitää antaa hersyä ja olla kahlitsematta liikaa että se pysyisi laajana tuoden sitä kautta lisää näkökulmia. Mielessäni ei tunnu olevan tilaa rationaalisille ajatuksille suhteessa siihen miten arkea pyöritetään. Mihin kohdistaa fokukseni silloin kun en leiki, näyttele tai luo. Mikä on aikuisen ihmisen vastuu omasta arjestaan. Kuinka jakaa itsensä kahtia. Mikä on kultainen keskitie? Kuinka osaisin arkipäiväistää ajatuksen virtaa mutta silti olla tukahduttamatta sitä. Pelkoni on tulla liian varovaiseksi. Näitä asioita pyörittelen ja yritän luoda positiivisia vaihtoehtoja negatiivisten pelkojen tilalle. Pyrin vilpittömään ja rehelliseen dialogiin, jotta osaisin sanallistaa ajattelutapaani, sekä tulisin ymmärretyksi myös muille. Tekoihin pystyn vaikuttamaan, mutta ajatuksiini en. Koen tämän työni merkitykselliseksi ennen kaikkea itselleni, mutta myös muille. Askarruttavat asiat, ongelmat ovat usein hyvin henkilökohtaisia, mutta jaettuna yleisiä ja samaistuttavia. Haluan tällä rauhoittaa mahdollista lukijaa joka pohtii samoja asioita. Työni ei tarjoa ratkaisua eikä johtopäätöstä, vaan se esittää kysymyksiä, vaihtoehtoja. Haaveilua ja hämmästelyä.