Opinnäytteet: Recent submissions

Now showing items 21-40 of 851
  • Convertito, Giorgio (2020)
    In this thesis I look at some of the ethical issues involved in one-to-one practices, observing how they offer a uniquely compress example of dialogical, experiential and transformative pedagogy, providing the most obvious representation of the meeting with the Other and with the otherness within oneself. I look in particular at the idea of ‘perceived obligation’, the way we respond to a situation as we think we are expected to by an authority figure. Another crucial concept of this research is that of safe space / brave space, a space where risks are acceptable and even welcome, and where a transformative experience can take place. I use Van Manen, Antila and Arao&Clemens to advocate that a safe space cannot be just a container for rules and that there are no universal procedures that can guarantee safety, suggesting instead a dialogical approach. The proposal is that a caring approach to ethics, combined with the integrity, insight, generosity and sensitivity of the practitioner, and a mutual interest and respect for the material, are the ingredients that create a safe environment for learning through transformation. I use my artistic project “Hotel Room Encounters” as a laboratory where the issues mentioned above can be observed and studied. Most of this research is based on observing my own personal experience, but also on comments made by the participants during the encounters as well as in the notes they wrote and left to me after the encounter. The project aims to create a situation favourable to the meeting with the unknown and to a transformative experience. In accordance with Rancière’s and Biesta’s idea that in order to learn and grow, one has to move out of one’s comfort zone, I tried to create the conditions for a safe discomfort and for a gentle push of boundaries; a move into the risk zone designed to set the conditions for an unusual experience and potential for learning something about oneself. I also look at the “Hotel Room Encounter” as improvisational and somatic practice, using my experience in such practices to guide me through the experience of meeting the unknown, especially within the format of one-to-one participatory performance, with what I had no previous experience as a practitioner. I also briefly link this work to my experience of somatic practices and eventually reflect on my positioning as a middle-aged white man in society.
  • Rönkkö, Anne (2020)
    Lähtölaukauksena tälle työlle on hiljakseen kasvanut kysymys siitä, kenen ideat tulevat kollektiivisessa työssä esiin ja kenen ideat rajautuvat pois ja miksi. Olen siksi kokenut tärkeäksi kehittää työtapoja, joissa jokaisen ryhmässä olevan yksilön ideat ja luovuus pääsevät kehittymään. Tässä taidepedagogisessa opinnäytetyössäni tutkin, yhdessä tanssin ammattilaisista koostuvan työryhmän kanssa, miten kuvitelmaan perustuva, improvisatorinen harjoitus nimeltä Fake rehearsal tukee yksilöiden luovuutta ja omien ideoiden esiin tuomista. Tutustuin harjoitukseen tanssitaitelija Rebecka Berchtoldin kautta vuonna 2018 ja hän kannusti minua kehittämään harjoitusta eteenpäin. Feministisestä pedagogiikasta olen saanut tukea tilan ottamisen ja antamisen tarkasteluun. Työ pohjautuu osallistavaan pedagogiikkaan, ja sen kautta turvallisemman ja rohkeamman tilan luomiseen. Tämän vuoksi Fake rehearsal -harjoituksen ympärille rakennetut yhteiset keskustelut ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Fake rehearsal –praktiikka muodostuu kolmesta eri osasta. Ensimmäinen toimii alustuksena, jossa harjoitusta tarkennetaan ja yhteisistä pelisäännöistä sovitaan. Toinen osa koostuu Fake rehearsal –harjoituksesta, jonka perusidea on se, että koolla oleva ryhmä harjoittelee yhdessä kuviteltua tanssiesitystä. Kuviteltu esitys rakentuu jaetulle tietotaidolle esitystaiteesta, luomisprosesseista ja tanssin eri praktiikoista. Sen avulla voi myös tunnustella omia rajojaan ja harjoittaa itselleen vieraampia työskentelytapoja. Praktiikan kolmas osa koostuu reflektoinnista, jossa harjoitus puretaan yksilö- ja ryhmätasolla. Nämä reflektiot ja harjoituksen synnyttämät toiveet ja tarpeet luovat pohjan seuraavalle harjoituspäivälle, jolloin kuvitellaan jälleen uusi esitys. Tämä syklinen rakenne toistui päivittäin opinnäytetyöhöni suunnittelemani työjakson aikana ja muodosti taiteellisen toimintatutkimuksen perustan. Tutkimuksen aikana keräämäni aineisto koostuu työryhmän kirjallisista reflektioista, äänitetyistä keskusteluista, yksilöhaastatteluista sekä omista työpäiväkirjamerkinnöistäni. Koronapandemian lauettua työjakso supistui kolmesta viikosta yhteen viikkoon ja yleisölle avoimet neljä praktiikan esittelytilaisuutta jäivät pois. Tämän takia tutkimuksen loppupäätelmissä korostuu enemmän se, minkälaisia suuntia praktiikka tarjoaa tekijöilleen, kuin alkuperäinen suunnitelmani siitä, minkälaista oppimista pidempiaikainen tekeminen olisi tekijöissään synnyttänyt Fake rehearsal –harjoituksessa mielikuvituksen ja yhteisen tietotaidon hyödyntäminen koettiin tuovan raikkaita tuulahduksia luovan työn kontekstiin. Harjoituksen mahdollistaman improvisoidun roolityön ansiosta rohkenimme ehdottaa ja ottaa vakavasti sellaisiakin ideoita, joita normaalisti karsisimme pois. Harjoituksen koettiin opettavan myös paljon sosiaalisista tilanteista, ryhmän dynamiikasta ja valta- asetelmista. Opinnäytetyöni viimeisessä luvussa pohdin, miten työni kiinnittyy taiteen kenttään ja avaan joitain niistä suunnista, joihin haluan työtäni jatkossa viedä. Näitä ovat esimerkiksi yleisösuhteen huomioon ottaminen ja sen tutkiminen yhtenä praktiikan osa-alueena. Pohdin myös, millä tavoin Fake rehearsal –praktiikkaa voisi hyödyntää tanssin opetuksessa ja tanssin harrastajien keskuudessa. Sen sisältöä voi tehtävänannon tarkennuksilla viedä tiettyä teemaa, kontekstia tai kiinnostusta kohti. Näitä ovat esimerkiksi yksilöiden oman luovuuden vahvistaminen, heittäytyminen, tekemisen sanoittaminen ja kollektiivisen päätöksenteon tasapuolistaminen.
  • Loimaala, Karoliina (2020)
    This written section of my thesis work is based on the artistic part Purpling that premiered at the Theatre Academy 24.9.2019 in Theatre Hall. The written section departs from analysing the artistic part. It attempts to present leading questions that drove the artistic process, what kind of choreographic and bodily practices were engaged in throughout the process, leading chosen theoretical frameworks, personal remarks and experiences that have affected both artistic and writing processes. The written section attempts to focus on how choreographing with matter and human as both active, vibrant constitutions, materialises in an affective, rich, and constantly changing intra-action (defined by Karen Barad). It tries to ponder on what possibilities a thematic of moving subjectivities might offer in terms of ending the era of Anthropocene. In this written section I will: Centralise my artistic interests in choreographic realm to the concepts of thingness, polysemy of matter, breathing space and affected body. Observe these interests through theoretical frameworks offered specifically by Hélène Cixous, Erin Manning and Jane Bennett. Itemise my tendency to begin an artistic process and analyse how that reveals the constitutive ingredients of my choreographic thinking. Introduce the driving motives and questions for Purpling: A personal sensorial experience event of purpling defined by Erin Manning an interest towards working with soil a question about translation as an artistic method, regarding translating a reconstructed subjectivity of Hélène Cixous´ hysteric into a choreographic work. Analyse how a period spent in Brazil functioned as a premonition for the artistic process, through personal, sensorial experiences and the questions that arose. Observe how and where the choreographic work actualised while being framed by concepts of vibrant landscape, feeling with world, and being (with) mineral. Observe what kind of choreographic operations were needed when researching the thematic of a reconstructed subjectivity of Cixous´ hysteric and so being, moving subjectivity. Observe and analyse how to use a Lacanian division into imaginary, symbolic and Real as a choreographic grid and a compositional tool. Ponder on possible meanings behind the initial questions and a possible outcome of what this choreographic work is about, to me.
  • Kärki, Pietari (2020)
    This written thesis follows processes where social questions yield artistic practices, that I call tools. In addition to this document being a thesis, this is a journal, and an open access archive, and a toolkit. I have written this thesis keeping in mind a not-too-long-ago moment in time when I was working as a dancer and felt a desperation for the lack of tools and know-how to work with people in a way that is socially sustainable. Thus, this thesis works partly with questions that span much longer temporalities than the frame of these MA studies. I open the thesis with the question I seem to have embraced the longest in my life: what is it to be good to one another? Thus, my intention is to indicate how artistic questions are embedded in life. Structurally this thesis begins by laying background information and a proposal for a contextualization between the agents at hand, the reader and the writer (or as deliberately referred to in this thesis: ‘the grapher’). This is done as an attempt to set the situation of reading this thesis as an embodied place, in which the movements of the artistic questions and dilemmas can potentially be directly observed by the reader. After this I present my reading of my professional terminology: the notions of choreography, movement and body. My strategy of observing is presented throughout. The structure then goes on to ask artistic and social questions in turns, travelling through examples from each artistic project I have engaged in during the MA studies, with the main emphasis on my artistic thesis project Urban Anatomies Teleport, which is an initiative to investigate urban planning as corpus and choreography through walking and listening to music. One parallel throughout this thesis describes my hands-on attempts to find my way of working in collective processes as a choreographer, and another parallel deepens these questions into the soma and broadens them into a societal context. Throughout these pages I conceptualize a practice that seeks to use one’s ‘situated knowledge’ to cause micro-collapse within one’s situation, habitat, or system. I call this ‘situating and teleporting’. In connection to this, I introduce the tool of ‘t—here’, a sensory feeling of a shift, or a transition, or a teleportation. ‘T—here’ – derived from the ethos of ‘walking here rather than walking there’ – is an intersection of the writings referenced in this thesis by the researcher Sharanya Murali and the choreographer João Fiadeiro. In my queer experience, as the situation collapses a tiny bit, room for new movement within the situated self is released just a bit. And a micro-break-out of energy takes place. Teleporting in ‘situating and teleporting’ is a glimpse of ‘preacceleration’ (in Erin Manning’s sense), a means to trace fugitive momentums for change. How do we work together? How to form a question together? Where does a body end and a relation begin? How is one’s standing affecting their situated knowledge? How do I stand? How to greet a mountain? How are you? What if a question is approached as movement? What if moving is approached as asking? What is t—here already? How to facilitate an unknown audience? In a historical line of postmodern and contemporary choreography this thesis joins the gesture of asking what does ‘the operative’ in an artist’s work intend?
  • Ehrström, Per (2020)
    I detta arbete ser jag tillbaka på min egen bakgrund som skådespelare och funderar över hur denna bakgrund påverkar mitt arbete som dramaturg. I inledningen försöker jag tydliggöra min synvinkel och i vilken kontext jag verkar i, samt förtydliga vilka begrepp jag använder mig av i denna text. Den första delen handlar om min egen bakgrund och utbildning till skådespelare. Jag behandlar bland annat Konstantin Stanislavskijs fysiska handlingens metod och David Mamets något förenklade tolkning av denna. Jag försöker visa olika sätt att se på skådespelarens arbete genom Michaels Kirbys teori om skådespelande och icke-skådespelande. Jag beskriver också en process där jag som skådespelare för första gången också kunde påverka föreställningens dramaturgi. I avslutningen av detta kapitel behandlar jag på vilket sätt man kan närma sig skådespelararbetet och vad det kan innebära för regissörer, dramaturger och övriga medlemmar av arbetsgruppen. Den andra delen behandlar dramaturgens arbete. Jag går i dialog med dramaturger och teoretiker och försöker reda ut vad dramaturgens uppgift kan vara. Jag granskar dramaturgins historia och utveckling och hittar olika definitioner på vad dramaturgens arbete är. Jag förelår inte en exakt definition utan istället två förhållningssätt till dramaturgi och dramaturgens arbete: skaparidentitet och dramaturgi som dialog. I partiet om skaparidentitet behandlar jag Michel Foucaults författarfunktion och tittar närmare på en indelning av skaparidentitet som Anette Arlander gör i sin text ”Mitä tekijä voi tehdä”. Det andra partiet fokuserar på de tre teser för dramaturgi som presenteras i boken ”Dramaturgy at work – working on actions in performance” av Georgelou, Protopapa och Theodoridou. Jag avslutar kapitlet med att diskutera på vilket sätt dessa två förslag går in i varandra och vad det innebär för dramaturgen men också för övriga medlemmar av arbetsgruppen. Arbetet avslutas med en sammanfattning av vad jag upplever som väsentligt för dramaturgen, nämligen färdigheten att kunna hantera komplexitet och att föra en kollektiv dialog och tänka tillsammans. Som bilaga finns min beskrivning över arbetet med mitt konstnärliga slutarbete Their Limbs, Their Lungs, Their Legs.
  • Rasinkangas, Kalle (2020)
    Käsittelen tässä opinnäytteessä havaintojani vuorovaikutteisen taiteen tekemisestä sekä erilaisten medioiden ja teknologioiden käyttämisestä osana taideteoksia. Lisäksi esittelen taiteellisen opinnäytteeni osat Kempin Kisat sekä Experience Horizonin omissa luvuissaan, joissa avaan niihin johtaneet tapahtumat ja ajatukset, teosten tekoprosessit sekä kunkin osateoksen taiteellisen ja teknisen sisällön. Keskeisenä motivaationa tämän opinnäytteen kirjoittamiselle on ollut jäsentää niitä ajatuksia, toimintatapoja sekä ongelmia, joita vuorovaikutteisen taiteen tekemiseen on itselläni liittynyt. Esitän tekstissä lähtökohtia ajattelulle vuorovaikutteisen taiteen tekemiseen ja nostan esille niitä peruskysymyksiä, joita jokaisen vuorovaikutteista taideteosta tekevän tulisi pohtia. Käsittelen kysymyksiä vuorovaikutteisen taideteoksen sisällön hallittavuudesta ja hallinnan menettämisestä, vuorovaikutteisen ja vuorovaikutuksettoman taiteen välisistä eroista sekä kokijan merkityksestä vuorovaikutteiselle taideteokselle. Kirjoitan auki niitä teknisiä ja käytännöllisiä ongelmia, joita vuorovaikutteisten taideteosten tekeminen ja esittäminen on aiheuttanut ja kuinka näihin voi suunnittelijana varautua. Kuvaan vuorovaikutteisen taiteen tekemistä ja tapoja niin teoreettiselta kuin käytännölliseltä kannalta. Vaikka keskityn pääasiassa omiin teoksiini ja niiden tekemiseen, yhdistän tekemiseni osaksi suurempaa vuorovaikutteisuuden jatkumoa erityisesti videopelien kautta. Videopelit ovat olleet itselleni tärkeä media koko elämäni, ja niiden sisäänrakennettu vuorovaikutus on oiva lähde taiteen vuorovaikutteisuutta pohtiessa. Samalla henkilökohtaisena tavoitteenani on lisätä arvostusta videopelejä kohtaan taiteenmuotona ja tuoda niiden käsitteleminen taideteoksina osaksi myös Teatterikorkeakoulun taidekeskustelua. Teknologia on suuressa osassa taiteellisessa työskentelyssäni, joten avaan jokaisen taiteellisen opinnäytteeni osan tekniseltä kannalta. Etenkin virtuaalitodellisuuden käyttö taiteellisena mediana on sen verran uutta, että koen tämän avaavan myös teknologisesti suuntautumattomalle lukijalle niitä prosesseja, joita vuorovaikutteisen taiteen käytännön tekeminen sisältää. Samalla koen avoimuuden olevan osa taidetta, joten haluan antaa teknologisesti orientoituneelle lukijalle mahdollisia ideoita siihen, kuinka käyttää teknologiaa hyödyksi taiteen tekemisessä.
  • Kiiliäinen, Pekka (2020)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osassa käsittelen omaa äänisuunnittelijuuttani, taustaani ääniteknikkona ja teknologiasuhdettani. Nämä teemat kulkevat läpi koko opinnäytteen. Työni koostuu kolmesta osiosta: henkilöesittelystä, lyhyistä kirjoituksista ja lopuksi opinnäytteeni taiteellista osaa, Donkey Hot -musikaalia, käsittelevästä tekstistä. Käsittelen omaa suunnittelijuuttani kaikissa osioissa yleisemmän pohdinnan, työhistoriani esimerkkien ja metodieni kautta. Kirjoitan kaikista aiheista hyvin henkilökohtaisesti ja olen omakohtaisuuden kautta yrittänyt selventää omaa tekijyyttäni myös itselleni. Ensimmäinen osio, "Pekka Kiiliäisen elämä ja teot", toimii henkilöesittelynäni. Käyn tekstissä läpi miten olen päätynyt suunnittelijaksi. Olen toiminut nuoruudestani lähtien hyvin monipuolisesti taiteen ja teknologian parissa. Teksti pohjustaa tulevia osioita, sillä monet nykyisistä mielenkiinnon kohteistani ovat olleet mukanani jo nuoruudesta ja lapsuudesta lähtien. Osiossa selvennän itselleni ja lukijalle, miten olen päätynyt nykytilanteeseen ja miten menneisyyteni ohjaa taiteen tekemistäni tällä hetkellä. Toinen osio koostuu viidestä lyhyestä kirjoituksesta. Niissä esittelen työkalujani, kerron minkälaisia maneereita minulla on ja minkälaiset asiat minua suunnittelijana kiinnostavat. Ensiksi avaan affordanssin käsitteen taiteilijoiden teknologiasuhteen kautta: työkalut mahdollistavat ilmaisun keinoja, mutta ne myös edellyttävät käyttäjältään asioita ja muovaavat ilmaisua. Seuraavaksi kerron, miksi sana äänijärjestelmä tuntuu minusta oikealta termiltä kuvaamaan teatteritilojen ääniteknisten laitteiden muodostamaa verkkoa. Sen jälkeen kerron tekstissä "Esitys, tila ja äänijärjestelmä", miten suunnittelen äänijärjestelmäni esitys ja esitystila edellä ja miten inspiroidun äänisuunnittelijana esitystiloista. "Soitettava järjestelmä"-tekstissä kerron, miten rakennan äänijärjestelmäni soitettaviksi, mitä tarkoitan soitettavuudella ja mitä se tuottaa esityksiin ja tekemiseeni. Sen yhteydessä kerron myös ajatuksiani omasta säveltäjyydestäni. Viimeisessä tekstissä kerron, miten olen opiskeluaikoina löytänyt prosessimaisen työskentelyn. Prosessimaisuus resonoi minussa vahvasti teatterin tekijänä ja ihmisenä. Kirjoitukset eivät pyri erityisiin väittämiin tai oppikirjamaisiin ratkaisuihin, vaan käsittelen niissä tällä hetkellä ajankohtaisia ajatuksiani ja menetelmiäni suunnittelijana. Esittelen lopuksi opinnäytteeni taiteellisen osuuden, Donkey Hot -musikaalin. Musikaalin tarina kertoo teatteriin työharjoitteluun tulevasta nuoresta, Jususta. Kertomuksen kehyksenä toimii teatteri, jossa pyörii Don Quijote -kirjaan pohjaava esitys Donkey Hot. Jusu haluaa näyttelijäksi ja hänen toiveensa toteutuukin, sillä teatterin ammattinäyttelijät ovat karanneet. Musikaalin biisit kertovat Jusun haaveista, teatterikoneistosta ja taiteilijana olemisen hankaluudesta. Samassa osiossa pohdin lisäksi äänisuunnittelijuutta musikaalissa ja musikaaligenren ominaispiirteitä yleensä. Ennen Donkey Hot - produktiota minulla ei ollut kokemusta musikaalien tekemisestä, joten keskeinen tutkimuskysymykseni produktiota tehdessä oli yksinkertaisuudessaan: mitä äänisuunnittelija tekee musikaalissa? Vertailen Donkey Hotin työprosessia aiempiin teatteri- ja musiikkiteatteriproduktioihin, joissa olen ollut mukana. Esityksemme oli kantaesitys kyseisestä musikaalista ja työstimme esitystä musikaaliproduktioksi poikkeuksellisen prosessimaisesti. Kerron tekstissä, mitä prosessimaisuus toi tekemiseen nimenomaan musikaalin kontekstissa.
  • Kemppi, Antero (2020)
    Käsittelen kirjallisessa opinnäytetyössäni, mihin ongelmakohtiin olen törmännyt äänisuunnittelijana niin Teatterikorkeakoulussa kuin taiteen ammattikentällä, ja mitkä syyt ajoivat minut toteuttamaan suunnittelijalähtöisen teoksen Kempin kisat. Itselläni on kokemuksia siitä, että suunnittelijoissa piilevä voimavara sivuutetaan helposti esitysprosesseissa ja pohdin, kuinka suunnittelijat voisivat toimia vahvemmin osana työryhmää. Yksi tärkeä tekijä on suora dialogi suunnittelijoiden ja esiintyjien välillä. Moni asia on mennyt paljon eteenpäin niistä ajoista, kun itse aloitin opiskelut Teatterikorkeakoulussa vuonna 2014. Toivonkin, että monet näkemykseni työryhmämuotoisen taiteen tekemisen ongelmakohdista, kuten eri osa-alueiden välisestä epätasa-arvoisuudesta ja dialogin puuttumisesta ovat vanhentuneita. Taiteellinen lopputyöni Kempin kisat oli suunnittelijalähtöinen teos, joka toteutui Teatterikorkeakoulun Teatterisalissa vuonna 2019. Teos oli kilpailuesitys, johon kuka tahansa pystyi hakemaan kilpailijaksi. Kempin kisat oli toisaalta game show ja toisaalta se oli teatteriesitys. Varsinaiseen esitykseen liittyi myös toinen teos: Gekkopeli – Taas myöhässä!. Teos oli toteuttamamme esitykseen liittyvä markkinointipeli, jota pystyi pelaamaan Teatterikorkeakoulun torilla. Olin Kempin kisojen koollekutsuja ja vastuussa esityskokonaisuudesta, joka oli itselleni äänisuunnittelijana upea kokemus, joka auttaa toivottavasti minua tulevaisuudessa ymmärtämään laajempia kokonaisuuksia ja rakenteita taiteen kentällä. Produktiossa minulla oli useita työrooleja ja tästä heräsi esimerkiksi kysymys siitä, täytyykö alalla kuin alalla olla moniosaaja, jotta pärjäisi? Esitystä tehdessä havaitsin, että vastuun jakaminen on paljon antoisampaa kuin se, että yrittää tehdä lähes kaiken itse. Kempin kisat oli tavallaan pelillinen esitys, vaikka itse pelillisyys ei ollut varsinainen asia, joka minua esityksen tekemisessä kiinnosti. Nykypäivänä valloillaan olevat ilmiöt, kuten henkilökohtaisuus ja tarinan kertominen, ovat käyneet läpi jonkinlaisen metamorfoosin ja niistä on tullut sosiaalipornon omaista massaviihdettä. Kapitalismi kulki vahvasti mukana Kempin kisoja tehdessä ja pureudun opinnäytetyössäni aiheeseen yleisellä tasolla, kuinka kapitalismi vaikuttaa taiteen tekemiseen ja itseeni taiteilijana. Taiteilijat joutuvat brändäämään itsensä ja teoksensa, ja pyrkivät erottumaan joukosta saadakseen taloudellista tukea. Kun tietynlainen kantaaottavuus katsotaan hyveeksi taiteessa, siitä tulee taiteen itseisarvo. Vastapainona tälle, Kempin kisat pyrki olemaan viestimättä mitään. Näistä pyrkimyksistä huolimatta, Kempin kisojen maailmassa eli utopistinen kapitalismi, joka heijasteli nykyistä markkinatalouteen, brändäämiseen ja kilpailuun perustuvaa maailmaa.
  • Suontausta, Jere (2020)
    Teatteritaiteen maisterin opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen irrationaalisuutta valosuunnittelijan taiteellisessa työskentelyssä. Esitän näkemyksiä järjettömyydestä voimavarana ja paneudun irrationaalisten elementtien ilmenemis- ja vaikuttamistapoihin omassa taiteellisessa tekemisessäni erityisesti erilaisten tapausesimerkkien avulla, joita osoitan sekä henkilökohtaisen työskentelyni että työryhmäprosessien parista. Kirjallisen työni johdannossa taustoitan lyhyesti motiivejani aiheen valikoitumiselle ja omaa tulokulmaani kirjoitustyön pariin. Pyrin avaamaan näkemystäni opinnäytetyöstä yleisesti ja esittämään, minkä tähden tämän kaltaiseen työhön on ollut olennaista ryhtyä juuri valosuunnittelun maisteriohjelman kontekstissa. Toisessa luvussa luon katsaukseen irrationaalisuuteen ja täsmennän, mitä sillä kirjoituksessani tarkoitetaan. Esitän irrationaalisuuden hahmottamanani sateenvarjoterminä ja avaan aiheeni kannalta keskeisiksi katsomiani käsitteitä sattuma, serendipisyys, intuitio ja spontaanius omina alilukuinaan. Esimerkkejä hyödyntäen muodostan ajatukset irrationaalisuuden piiristä ja järjettömyyden syleilystä, joihin myös sittemmin viittaan läpi kirjallisen työni. Kolmannessa luvussa tarkastelen ideoiden syntyä. Esittelen ensin tarinallisella tasolla oman mielikuvani ideoiden synnyinseudusta, ja peilaan tätä ajatusta sitten ei-ymmärtämisen käsitteeseen, jolle lähteenä käytän Todellisuuden tutkimuskeskuksen esseekokoelmaa Ei- ymmärtämisen eteisessä. Kolmannessa luvussa kirjoitan auki malliksi myös kehittelemäni tyhmien ideoiden metodin, jonka kuvaamaa työskentelyprosessia ja sen toteutumista tarkastelen kahden teokseni kohdalla. Neljännessä luvussa luon katsauksen työskentelyyni kahdessa erilaisessa työryhmäpohjaisessa produktiossa omina alilukuinaan. Näistä ensimmäisessä avaan lyhyesti improvisaatioon, synestesiaan ja flow-tilaan pohjaavaa valosuunnittelua livemusiikin yhteydessä. Jälkimmäisessä aliluvussa käsittelen taiteellista opinnäytettäni Kempin kisoja (2019), fokusoiden valosuunnitteluun. Tarkastelen ensin valosuunnitteluni rationaalista osuutta, ja jäljemmässä pohdin kisojen irrationaalista ainesta laajemmin leikin ja leikkisyyden kautta, leikkiteoriaan viitaten. Viides luku koostuu tämän opinnäytteen kirjallisen osioni muiden lukujen kirjoitusprosessissa muodostuneista ajatuksista. En varsinaisesti muodosta tyhjentäviä johtopäätöksiä tai esitä perimmäisiä ratkaisuja kysymyksiin, vaan johdan aiemmin käsitellyistä aiheista jatkonäkemyksiä ja niistä kimmonneita uusia ajatuksia. Luvun ensimmäisessä aliluvussa avaan kokemuksiani valosuunnittelijan teknisten instrumenttien ilmaisullisista puutteista. Toisessa aliluvussa pohdin järkeä ja tarkoitusta taiteellisten prosessien kronologiaa vasten, ja kolmannessa esitän ajatuksia järjettömyyden silloin tällöin mukanaan tuomasta epävarmuuden alhosta. Neljännessä ja viimeisessä aliluvussa pidän lyhyen puheenvuoron kielestä, jota käytämme valosta keskustellessamme.
  • Korpelainen, Esko (2020)
    Tämä opinnäytetyö käsittelee opettajan työtä tilanteessa, jossa opettaja joutuu luopumaan omasta ennakkosuunnitelmastaan ja omista opettajuuden piirteistään. Työhön kuuluu kirjallisen osan lisäksi arvioitu taiteellis-pedagoginen käytännön osa. Opinnäytetyön tavoitteena on oman opettajuuden kehittäminen. Kuinka opettaja voisi toimia tilanteessa, jossa hänen ennakkosuunnitelmaltaan viedään matto alta ja hän kokee olevansa keskellä tyhjyyttä? Mihin suuntiin tällaisessa tyhjyydessä voi kurkottaa ja säilyttää oman toimintakykynsä pedagogina? Molemmissa teatteriopettajan maisteriohjelmaan kuuluvassa opetusharjoittelussa törmäsin hetkeen, jossa oma ennakkosuunnitelmani osoittautui vääränlaiseksi – oppijat ja opetustilanne vaativatkin jotain muuta kuin olin etukäteen itse suunnitellut. Tämä kokemus herätti syvän pettymyksen omaan itseen, omaan opettajuuteen sekä tarpeen kehittää itseäni tulevia samankaltaisia tilanteita varten. Syntyi tämän opinnäytetyön liikkeelle paneva kysymys: kuinka voin toimia opettajana tilanteessa, jossa joudun hylkäämään oman ennakkosuunnitelmani? Työkaluksi tähän oman opettajuuden kehittämiseen opinnäytetyö esittelee harjoitteen Kirjeitä sisäisille opettajille. Harjoitteessa suoritetaan meditatiivinen mielikuvitusmatka oman koetun sisäisen opettajan luo, minkä jälkeen opettajalle kirjoitetaan kirje. Kirje luetaan ääneen ja sen sisältöä, teemoja, siitä nousevia kysymyksiä reflektoidaan suhteessa omaan opettajuuteen. Harjoitteen tarkoitus on löytää itsestä niitä opettajan ja opettamisen muotoja, joita on elämänsä aikana saanut omaan toimintaansa. Lähtökohtana toiminnassa on, että omien sisäisten opettajien tunnistaminen tekee niistä luopumisen helpommaksi. Tässä opinnäytetyössä kuvataan Kirjeitä sisäisille opettajille -harjoitteen syntyprosessi sekä kuuden harjoituskerran kokemukset. Harjoitteen esittelyn jälkeen opinnäytetyö siirtyy kuvaamaan tarkastetun käytännön osan. Dokumentaarinen monologi Välitila oli luonteeltaan prosessin näyttämöllinen tutkimustulos. Esitys käsitteli koko opinnäytetyön prosessin löytöjä painottuen vahvasti Kirjeitä sisäisille opettajille -harjoitteen kokemuksiin sekä opettajan ja oppijan kohtaamiseen. Välitila oli osana mikkeliläisen Esittävän taiteen kollektiivi Kaukasuksen ohjelmistoa helmikuussa 13.–20.2.2020. Esitys päätyi toteamaan, että ehkä koko työskentelyn ytimessä on pelko omasta riittämättömyydestä opettajana ja pyrkimys selättää se itseään kehittämällä. Tutkielman viimeisessä osassa prosessin tutkimustulokset kietoutuvat Kirjeitä sisäisille opettajille -harjoitteen ympärille. Harjoite toimii konkreettisena työkaluna, jolla opettaja voi valmistautua tulevaan opetukseensa ja niihin tilanteisiin, joissa omista ennakko-odotuksista ja - suunnitelmista täytyy mahdollisesti päästää irti. Viimeisessä luvussa ehdotetaan myös tyhjyyden kokemusta pedagogisena kasvualustana, joka mahdollistaa oppimisen, jonkin uuden syntymisen.
  • Aaltonen, Matilda (2020)
    Opinnäytetyöni on taiteellinen tutkimus, jonka taiteellinen osa oli esitys olento / olio / otus / eläin / eläjä. Tutkimuksessani kysyn, millainen voisi olla suhteemme muunlajisiin eläimiin sekä omaan ruumiillisuuteen , kun dualistinen ihminen - eläin jako on purettu. Mitä on oma eläimyyteni, eli mitä on se jaettu ruumiillinen jälki tai olemus, joka yhdistää minua ja kaikkia muita elollisia olentoja. Työssäni tutkin ei- inhimillisen esiintyjäntyön mahdollisuuksia sekä ehdotan taiteen tekemisen käytänteitä, jotka purkavat ihmiskeskeisyyttä. Tutkimusmuotoisessa opinnäytetyössäni lähestyn tutkimuskysymystä liiketutkimuksesta ja taiteellisesta prosessista saadun kokemustiedon sekä teoreettisen aineiston kautta. Päähuomio on esiintyjäntyöllisen liikepraktiikan luomisessa, harjoittamisessa, esittämise ssä, reflektoinnissa ja teoreettiseen viitekehykseen asettamisessa. Teoreettinen aineistoni on kokoelma eläintutkimusta, filosofiaa, yhteiskuntatieteitä ja taiteen teoriaa. Lähestyn laajaa ja monialaista teoreettista viitekehystäni ensisijaisesti esityksen olento / olio / otus / eläin / eläjä prosessin synnyttämien ajatusten kautta. Opinnäytetyöni kirjallisessa osassa kerron aluksi tutkimukseni lähtökohdat ja avaan muutamia omalle ajattelulleni olennaisia käsitteitä. Näiden jälkeen pohdin valitsemani teoreettisen aineiston avulla ihmisen suhdetta muihin eläimiin ja mietin, mitä tämä teoreettinen hahmotelma voisi tarkoittaa esitysten tekemisen ja liikkeen näkökulmasta. Neljännessä osassa kuvailen luomani liikepraktiikan lähtökohda t, muotoutumisen ja kokemuksia praktiikan harjoittamisesta sekä esiintymisestä. Viidennessä osassa kirj oitan taiteellisen prosessin vaiheista ja työtavoista. Projektin työryhmään kuului lisäkseni esiintyjät Taru Aho ja Riikka Laurilehto, valosuunnittelija Mia Jalerva ja äänisuunnittelija Markus Tapio. Työskentelimme kollektiivisesti ja esityksen lopullinen muoto oli meidän tiiviin yhteistyömme tulos. Kuudennessa eli viimeisessä osassa pohdin vielä joitain taiteellisen prosessin synnyttämiä ajatuksia esitysten tekemisestä ja muiden eläinten mahdollisuudesta haastaa meidät ihmiset miettimään uudelleen suhdettamme ruumiillisuuteen ja koko elokysymykseen. Kirjoitan myös tutkimuksen merkityksestä itselleni sekä mietin sen suhdetta taiteen tekemisen käytäntöihin ja tanssitaiteen alaan. Eläinkysymys eli kysymys siitä, millä tapaa ymmärrämme muut eläimet ja olemme suhteessa niihin, on yksi aikamme merkittävin moraalinen ja poliittinen kysymys. Ja sen tutkiminen taiteen keinoin tuntuu myös tarpeelliselta. Tutkimuksessani haluan tuoda esiin tanssijantyölle ominaista tietoa, ruumiillista tietoa sekä taiteellisessa prosessissa syntyvää kokemustietoa, joilla eläinkysymykseen voi pureutua erityisellä ja kiinnostavalla tavalla. Kirjallisessa osassa haen sanoja sanattomuuden alueella liikkuville kokemuksille ja pyrin jakamaan ruumiillisen tutkimuksen synnyttänyttä ymmärrystä. Opinnäytetyössäni tutkin rinnakkain ruumissuhdetta ja eläinsuhdetta, sillä näen näiden kahden asian välillä paljon kiinnostavia yhtymäkohtia. Ajatukseni voivat kuulostaa paikoin radikaaleilta, sillä e hdottamani eläinsuhde on kaukana siitä, millaisessa yhteiskunnassa tällä hetkellä elämme, mutta juuri tässä on työni voima. Taiteilijana haluan haaveilla mahdollisista todellisuuksista ja mennä tinkimättömästi kohti arvojeni mukaista maailmaa.
  • Heikkinen, Maiju (2020)
    Kohti päättymätöntä matkaa – tutkielma sirkuksen pedagogiikasta, taidosta ja taiteesta on tanssinopettajan maisterikoulutuksen taidepedagoginen opinnäytetyöni. Opinnäytetyössäni pureudun Suomen sirkuskentällä näkyviin tradition ylläpitämiin arvoihin ja normeihin sekä pedagogisiin ilmiöihin, joiden vaikutuksia ja heijasteita tunnistan myös sirkustaiteessa. Tutkielmani pohjautuu tanssinopettajan maisterikoulutukseen sisältyneisiin opetusharjoittelujaksoihin. Ensimmäinen opetusharjoittelu oli viisiviikkoinen käsilläseisontakurssi, jonka toteutin Teatterikorkeakoulun tiloissa keväällä 2019. Toisessa, syventävässä opetusharjoittelussa opetin kehonkuuntelu- ja liikeimprovisaatioharjoittelua. Kurssi toteutui pääasiassa Kirkkonummella ja kesti viisi kuukautta syyskuusta 2019 helmikuulle 2020. Opetusharjoittelujaksot saivat minut pohtimaan sirkuspedagogiikkaa ja alalla näkyviä arvoja ja käytäntöjä uudella tavalla. Ne avasivat vaihtoehtoisia reittejä opettaa fyysismotorisia taitoja, ja tarjoilivat minulle keinoja muuttaa sirkusopetuksissa näkyvää, traditiosta kumpuavaa tapakulttuuria. Harjoittelujen myötävaikutuksesta löysin keinoja muokata sitä kaanonia, joka mielestäni suomalaisessa sirkuskulttuurissa edelleen soi vahvasti. Opinnäytteeni tutkimusote mukailee autoetnografista tutkimusta yhdistäen autobiografisen eli omaelämäkerrallisen tiedon ja toimintatutkimuksellisen lähestymistavan. Ammatilliseen sirkuskoulutukseen liittyvät muistelmani ja tanssinopettajan maisterikoulutukseen sisältyvien opetusharjoittelujaksojen päiväkirjamerkintöjeni mietteet ja oivallukset ovat ensisijaisia tiedonlähteitä työssäni. Omien henkilökohtaisten kokemusteni avulla pyrin tuomaan esille sirkuskulttuurissa yleisesti näkyviä ilmiöitä ja yritän löytää kulmia ymmärtää niiden syntyperää ja tarkoitusta. Lisäksi liitän keskusteluun mukaan syventävän opetusharjoittelun tunneille osallistuneiden ajatuksia luoden moniäänisemmän peilauspinnan pohdinnoilleni. Toimintatutkimuksellisuus näkyy oman ammatillisen toimintani tarkasteluna ja kehittämisenä sekä alalla näkyvien käytäntöjen muutosta tavoittelevana, kriittisenä tutkailuna. Opinnäytteeni aiheet liikkuvat taidon, sirkustaiteen, taidepedagogiikan ja taidonpedagogiikan ympärillä. Käsittelen perinteessä kulkevia arvoja ja käytäntöjä keskittyen erityisesti niiden vaikutuksesta muodostuviin valta-asetelmiin sekä siihen, miten ne mielestäni näkyvät tämän päivän sirkusopetuksissa. Pohdin sirkuskasvatuksen luonnetta suhteessa urheilukasvatukseen ja taidekasvatukseen, ja yritän määritellä sirkustaiteen paikkaa taidekentällä. Pohdin minkälaisten taitojen ja arvojen ympärille sirkustaide kietoutuu, yritän selvittää mitä taidolla tarkoitetaan ja mistä kulmista sirkustaitoja on mahdollista määritellä. Läpi työn tarkastelun alle pääsevät tavat, kuinka tietoa ja taitoa kuljetetaan eteenpäin, sekä muut sirkuspedagogiikkaan vaikuttavat näkymättömät tekijät, jotka ovat taidon opettelun hetkellä läsnä vaikuttamassa oppimisen tapahtumaan. Tuon esille myös omia oivalluksia ja vaihtoehtoja toisenlaisen sirkuspedagogiikan toteuttamiseksi. Opinnäytteessäni tuon esille, mihin oma pedagoginen toimintani kiinnittyy, minkälaista sirkuspedagogiikkaa itse toteutan ja toivon toteuttavani sekä minkälaisia kauaskantoisempia toteutumia toivon toiminnallani saavuttavani.
  • Kähkönen, Pyry (2020)
    Teatterikorkeakoulun Näyttelijäntaiteen koulutusohjelman opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen omia tunteitani ja tunnesuhdettani yleisöä kohtaan. Yleisöksi tässä yhteydessä käsitän teatteriyleisön, joskus luokkatoverit tai jopa vastanäyttelijän. Haastattelin latvialaista näyttelijää, Guna Zarinaa, jonka esitys oli osaltaan innoittajana aiheeni valinnassa. Käytän työssäni aineistona myös kokemuksiani opinnäytteeni taiteellisesta osiosta, jonka suoritin Donkey Hot -musikaalissa. Luvussa ’Yleisösuhde’ käsittelen sitä, miksi haluan esiintyä ja mitä yleisöltä saan. Kuvailen, mitä tunteita, reaktioita ja millaista käyttäytymistä katseen kohteena oleminen minussa saa aikaan. Tarkastelen myös kokemustani esiintymisjännityksen parissa esimerkillä jalkapallohistoriastani. Puhun yleisön minua lavalle kutsuvista ja lavalta työntävistä reaktioista. Erittelen, mitä näyttelemisessä ja esiintymisessä koen helpoksi ja mitä vaikeaksi ollessani katseen alaisena. Kerron siitä, kuinka koen onnistumisen ja epäonnistumisen tunteen olevan aina läsnä esiintyessäni. Avaan suhtautumistani erilaisiin yleisöihin sekä erilaisiin kanssaesiintyjiin ja tarkastelen niiden vaikutuksia minuun. Käsittelen tarvettani viihdyttää yleisöä, lunastaa paikkani katseen alla. Kuvailen myös itsekkyyden ja röyhkeyden kokemusta näyttelijänä. Käsittelen hyväksynnän ja rakastetuksi tulemisen tarpeitani. Tuon esille, mitä yleisön naurureaktiot saavat minussa aikaan, ja mitä niiden vuoksi teen. Tarkastelen huomioni karkaamista kanssanäyttelijöistä yleisöön ja tarvettani näytellä yleisön vuoksi esityksen sijasta. Peilaan kokemuksiani Guna Zarinan näkemyksiin näyttelijän taiteesta. Luvussa ’Valta’ käsittelen sitä, millainen valta yleisöllä on minun tunteisiini ja avaan ajatteluani omasta ja esityksen pyrkimyksestä saada valta yleisön tunteista. Puhun ryhmätyöstä, sekä vallan henkilöitymisestä yhteen näyttelijään. Lisäksi kysyn, mikä on minun oma valtani yleisöön. Luvussa ’Latvia’ avaan onnistumisen kokemuksiani vaihto-opiskelujaksoltani Latviasta. Käsittelen harjoitteita, joissa pyrin olemaan anteeksipyytelemätön ja avoimen rehellinen omille tunteilleni välittämättä toisten mielipiteistä ja ajatuksista. Kuvailen helppouden tunteita ja kokemuksia ilkeydestä sekä röyhkeästä vallan käytöstä. Pohdin, mitä tällainen toiminta minussa aiheutti. Luvussa ’Näyttelijyys, virittäytyminen ja unelmieni yleisösuhde’ pyrin lopuksi pohtimaan, minkälaisen yleisösuhteen haluaisin omata. Avaan kokemustani minän ja näyttelijäminän yhteen sulautumisesta. Tarkastelen kokemustani kunnianhimon sekä sosiaalisten ja psykologisten hyväksytyksi tulemisen tarpeiden ilmestymisestä osaksi työskentelyäni. Tuon esiin Stanislavskin ajatuksen ”Rakasta taidetta itsessäsi, älä itseäsi taiteessa.” Pohdin, miten pyrkimys mahdollisimman ’hyvin’ näyttelemiseen on saattanut omalla kohdallani kääntyä itsensä rakastamiseen ja vihaamiseen teatterin kontekstissa. Tuon esiin Inka Reyesin ajatuksen Jumalan armollisesta katseesta ja sille näyttelemisestä. Pohdin, miten saavuttaisin tunteiden vapautumisen näytellessäni.
  • Kihlström, Emil (2020)
    Tässä opinnäytteessä puran taiteellisen opinnäytteeni The Punchline – Kuolemanpelkoa ja kevyttä kannibalismia -esityksen luomisprosessia. Kirjoitin ja ohjasin esityksen ja näyttelin siinä pääroolin. Käyn opinnäytteessä läpi vaihe vaiheelta esityksen syntymisen. Erittelen myös asioita, jotka mahdollistavat kaikkien kolmen työroolin hallitsemisen saman produktion sisällä. Lisäksi puran työtavan haasteita ja etuja. Johdannossa kerron historiastani työskentelemisestä näyttelijänä, ohjaajana ja käsikirjoittajana saman produktion sisällä ja avaan lyhyesti, miksi koen työskentelytavan mielekkääksi. Luvussa 2 käyn läpi kirjoitusprosessia näytelmätekstin kirjoittamisen kokemusta; sen haasteita ja löytämiäni apukeinoja. Puhun mm. keskeneräisen tekstin hyväksymisestä, kirjoitustavoista, aikatauluttamisesta ja tukihenkilöiden merkityksestä kirjoittamisessa. Käytän luvussa lähteenä David Mametin Masterclass.com online -kurssia, jota käytin kirjoittamisen tukena. Erittelen luvussa tyhjän sivun ongelmaa, tapoja tuottaa tekstiä ja ratkaista ongelmakohtia. Luvussa 3 kerron taiteellisen työryhmän kanssa työskentelystä. Kuvaan esityksen visuaalisen maailman etsimistä, puran omaa estetiikan käsitystäni ja visuaalisuuden merkitystä minulle taiteessa. Luvussa 4 käsittelen näyttämöltä ohjaamista. Kerron omista arvoistani suhteessa harjoitteluun, ohjaamiseen ja näyttelijäntyöhön, sekä avaan, miten ne näkyivät harjoittelutilanteessa. Avaan sitä millä tavoilla oma näyttämöllä olemiseni helpotti ohjaamista ja nopeutti kohtausten muodostumista. Kerron käyttämistäni apukeinoista, jotka mahdollistivat lavalta käsin ohjaamisen, mm. apulaisohjaajien ja kameran käytöstä. Puran myös kohtaamiani haasteita ohjaamisessa ja kommunikaatiossa, keinoja, joilla niistä päästiin yli ja veteraaninäyttelijän ohjaamista. Avaan kokemusta näyttelijän ja ohjaajan roolien välillä liikkumisesta ja työnjohtajan roolin kantamisesta. Luvussa 5 käsittelen huumorin merkitystä. Aloitan huumorin merkitystä itselleni; miksi teen komediaa ja miksi koen sen tärkeäksi. Pohdin myös erityisesti mustan huumorin tarkoitusta. Erittelen sen käyttötapoja, joihin luen mm. vaikeiden aiheiden käsittelyn mahdollistamisen, niistä keskustelun normalisoimisen, tabujen rikkomisen, pelkojen kohtaamisen ja tunteiden hyväksymisen. Käytän vertailevana lähdemateriaalina Daniel Slossin Netflix -spesiaalia Dark. Kappaleessa 6.2 erittelen konkreettisilla esimerkeillä The Punchline -esityksen huumorin tyyliä ja eri asteita. Kappaleessa 6.3 käsittelen esityksen kokin hahmoa ja sitä kautta stereotypioiden ja karikatyyrien käyttöä teatterissa. Luvussa 6 Avaan käytäntöjä esitysten suhteen. Puhun kohtausten vaikutuksesta toisiinsa esityksen sisällä dialogivetoisessa rytmillisesti herkkäviritteisessä komediassa. Käsittelen kertauksen tärkeyttä esitysten välissä, rytmiä ja jatkuvan kehityksen ideaalia. Luvussa 7 vedän yhteen tekijöitä, jotka mahdollistavat työskentelyn näyttelijänä, ohjaajana ja käsikirjoittajana samassa produktiossa.
  • Barco, Eric (2020)
    Kirjoitan tässä opinnäytetyössä toiseuden, ulkopuolisuuden ja erilaisuuden kokemuksistani kumpuavista teemoista. Ensimmäisessä kappaleessa kerron itsestäni ja kouluhistoriastani sekä esittelen Standpoint-ajattelun. Avaan hieman opinnäytteeni lähtökohdista, miksi ajauduin kirjoittamaan hyvinvointiin liittyvistä teemoista sekä mitkä tekijät ovat vaikuttaneet minuun kouluaikanani sekä kirjallisen opinnäytteen aiheen ja suunnan löytymisessä. Kirjoitan lyhyesti vuosi vuodelta matkastani Teatterikorkeakoulun ensimmäisestä vuodesta nykyhetkeen ja tämänhetkiseen sijaintiini – standpointiin - maailmassa. Pohdin mitä teatteritaiteen maisteriksi valmistuminen tarkoittaa ja miksi koen voimattomuutta taiteilijana. Puran auki omat etuoikeuteni Toisessa kappaleessa avaan käsitteistöä valtarakenteista, etuoikeuksista, normeista, syrjinnästä, diversiteetistä ja representaatiosta. Pohdin kysymyksiä kuten: kenelle taidettani teen, kenen tieto on arvokasta, kenen taidekäsitykset olen ominut. Pohdin klassikkonäytelmien ongelmallisuutta ja toiseuttamisen käsittelemistä taiteessa. Kuvailen syrjivää yhteiskuntaa ja vahingoittavaa stereotypisointia. Yritän ymmärtää mitä etuoikeudet ja normit ovat tarkemmin ihonvärin, sukupuolen ja toimintakyvyn näkökulmista niin laajemmin yhteiskunnan tasolla että esittävän taiteen kontekstissa. Kirjoitan monimuotoisuudesta – niin ihmisten erilaisuuden, kuin luonnon biodiversiteetin ja elimistömme mikrobiston tasolla. Perustelen sitä, miksi tarvitsemme rikkaan monipuolista representaatiota esittävässä taiteessa ja toisaalta myös sitä, millaista toisintamista emme välttämättä näyttämöllä tarvitsisi. Kolmannessa kappaleessa kirjoitan tiloista, muun muassa luonnon ja ihmisen jalostamien tilojen vaikutuksesta kehoon. Kirjoitan siitä, kuinka joogassa hengitys, asanat ja rentoutuminen on mullistanut elämääni. Pohdin mitä turva on yhteisissä jaetuissa tiloissa, mitä yhteisyys on. Tarkemmin yritän ymmärtää esittävään taiteeseen liittyvää rajallisuutta ja rajattomuutta: missä menee roolien, nimikkeiden ja näyttämön rajat. Kirjoitan lisäksi eräästä minulle hyvin tärkeästä ja maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisesta yllättävästä tilasta sekä klubikulttuurista osana turvallisempien tilojen mahdollistajana. Lopuksi avaan vielä feministisen näyttämön ja harjoittelun merkitystä oman esimerkin kautta että lainatun kysymyslistan muodossa. Viimeisessä kappaleessa pohdin tulevaisuutta ja muutosta, keinoja kohti kestävämpää maailmaa esimerkiksi kielen, kohtaamisen ja unelmoinnin keinoin. Pohdin kiitollisuutta ja riittämistä ja keskityn hetkeksi siihen mitä on. Päätän työni manifestointiin ja levollisuuteen, joka on tässä.
  • Luhtaniemi, Milka (2020)
    Kirjallinen opinnäytteeni käsittelee näyttämöllisen olemisen poetiikkaa, ymmärtäen poetiikan laajemminkin todellisuutta jäsentäväksi rakenteeksi. Kirjoitan, kuinka olen päätynyt ajattelemaan runoutta ja näyttämöä yhdessä ja kuinka pyrkimykseni on näyttää näyttämöllä runossa tunnistuvia toiseuksia. Runous on altis maailmassa tapahtuville muutoksille ja ilmiöille, ja runous pystyy sanoittamaan myös hankalasti sanallistuvia kokemuksia. Poeettinen esitys on myös katsojan sisäisen toiseuden kokemuksen ja omaksi tunnistumisen varassa. Perustelen poetiikkaani paljolti sen kautta, miten olen suhtautunut runon teoriassa toistuvaan mahdottoman ja mahdollisen väliseen jännitteeseen. Kirjoitan, kuinka toisaalta platonilaisen ideaopin mukaan runous pakenee varsinaista ideaa sen takana, jolloin runous epäonnistuu yhtenään. Tähän liittyen jatkan, miten feministisen kirjoittamisen kautta on mahdollista kielellistää patriarkaatin mahdottomaksi tekemiä asioita sekä kirjoittaa kehon ja kokemuksen kautta. Kielen nyrjähtäminen on minulle olennainen ilmiö, kun pohdin ilmastonmuutoksen ja digitalisaation vaikutuksia kieleen. Kirjoitan, miten aikakauden tuottamat poikkeukset, assosiaatiot ja oirehdinnat näyttäytyvät poeettisessa kielessä. Pohdin, millaisilla tavoilla poeettinen esitys toimii ja keskityn runouden keinoihin, kuten transpositioon, negaatioon, aukkoon ja puhujaan. Samalla käsittelen runouden ajallisuuksia ja runon toiseutta. Puhun toiseudesta runoilija Paul Celanin hengityskäänne-käsitteen kautta, jonka mukaan runon toiseus tulee tuntuvaksi silloin, kun ihminen samanaikaisesti puhuu ja hengähtää. Pohdin kieltä näyttämöllä liittyen erityisesti Ludwig Wittgensteinin kielipeleihin ja kielen toiminnallisuuden ajatukseen. Liitän ajatuksen kielen toiminnallisuudesta Roman Jakobsonin kielen funktioihin ja kirjoitan erityisesti faattisesta ja poeettisesta funktiosta. Ilmastonmuutos toimii dramaturgisena mallina, kun artikuloin, miten olen päätynyt ajattelemaan esityksiä mikroilmastoina, eritoten kompleksisten rakenteiden pohdiskelun kautta. Puhun ilmastosta käyttäen palautekytkennän, luupin ja toisaalta sommitelman käsitteitä. Nämä niveltyvät osin käytännön dramaturgisiin päätöksiin, joita olen tehnyt taiteellisten töideni Cramp ja Swell kohdalla. Puran taiteellisen opinnäytteeni Swell prosessin kokonaisuudessaan ja mietin sen kontekstissa aikaa, ja kuinka esitys on ajan tekemistä näkyväksi näyttämölle. Aika tematisoituu minulla poeettisen ja filosofisen käsittelyn kautta, kun mietin näyttämön käsilläolevaa nykyhetkeä suhteessa abstraktimpaan, ilmastonmuutoksen ja kollektiivisen huolen aikaan. Sivuan lisäksi tärkeänä pitämiäni eettisiä ja esteettisiä sopimuksia, joita olen tehnyt näyttämön, kielen ja itseni kanssa. Näitä ovat esimerkiksi sitkoisuuden ja horjunnan salliminen dramaturgisessa työskentelyssä sekä näkyvän ja näkymättömän ymmärtäminen toisilleen välttämättöminä, kuten myös kielellisen ja ei-kielellisen.
  • Hirvonen, Joel (2020)
    Kirjallinen opinnäytteeni koostuu kuudesta osasta. Ensimmäinen osio on nimeltään prologi ja se sisältää elokuvakäsikirjoitusmuotoon kirjoitetun kohtauksen, joka pohjustaa kysymyksiäni liittyen näyttelijäntaiteeseen ja taiteeseen ylipäänsä. Toisessa osiossa käsittelen laajemmin taidetta. Pohdin sen määritelmiä ja määrittelemistä, ja sitä mikä on oma suhtautumiseni asiaan. Sitä, miten vaikea taidetta on ylipäätään määritellä. Pohdin taiteen arvottamista, sitä onko taidetta mahdollista ylipäänsä arvottaa. Onko olemassa universaalisti hyvää taidetta, vai onko kaikki kiinni kokijan subjektiivisesta maailmankuvasta? Käsittelen taiteen merkitystä ihmiselle, ja sitä miksi taiteella pitäisi olla merkitystä. Pohdin sitä, mitä minä itse pidän taiteena, ja minkälaisia asioita minä arvostan taiteessa. Miten merkittävä osa ymmärtäminen mielestäni on, kun taidetta koetaan. Mitä taide ja taiteilijuus merkitsevät minulle? Kirjoitan siitä mitkä asiat taiteessa puhuttelevat ja koskettavat minua. Siitä siirryn kolmanteen osioon, jossa käsittelen tarinaa ja tunnetta, sillä olen tullut taideosiossa siihen lopputulemaan, että taiteessa minua eniten puhuttelevat juuri tarina ja tunne. Kolmannessa osiossa pohdin sitä, miksi juuri tarina ja tunne puhuttelevat, eivät pelkästään minua, vaan myös laajempana ilmiönä. Miksi ihmisillä on sisäsyntyinen tarve tarinalle ja tunteelle? Mikä oma suhteeni on tarinaan ja tunteeseen? Neljännessä osiossa käsittelen omaa näyttelijäntaidettani, sitä mitä ihanteita ja toiveita minulla on näyttelijyyttä ja näyttelijäntaidetta kohtaan. Miten itse harjoitan tätä taiteen alaa, tai miten ainakin pyrin sitä harjoittamaan. Reflektoin omaa ajatteluani näyttelijäntaiteesta lähinnä Konstantin Stanislavskin ajatteluun näyttelijäntaiteesta. Kerron asioista, joita pidän arvokkaina ja merkityksellisinä näyttelijän ammatissa. Asioista, joiden uskon auttavan minua matkallani paremmaksi näyttelijäksi. Pyörittelen oppimiani asioita ja tekemiäni havaintoja näyttelijäntaiteeseen liittyen. Avaa myös omaa tekemisen tapaani, kuinka minä lähestyn teosta tai roolihahmoa, mitä asioita pidän tärkeinä, kun roolia lähdetään rakentamaan. Viides osio pyörii näyttelijän ammatin ympärillä. Millaisia mahdollisia haasteita näyttelijän ammatissa joutuu tänä päivänä kohtaamaan. Millaisia mahdollisia uhrauksia taiteilija ja näyttelijä joutuu tekemään ammattinsa vuoksi. Millaisia uhrauksia itse olen valmis tekemään. Mitkä asiat helpottavat minua tässä ammatissa ja elämässä ylipäänsä. Millaisia asioita näyttelijyyden vastapainoksi kaipaan. Kuudes osio on epilogi, joka sekin on elokuvakäsikirjoituksen muotoon kirjoitettu kohtaus. Kohtaus sitoo opinnäytteeni alun kohtauksen kanssa työni kokonaisuudeksi, ja mahdollisesti päättää jonkun luvun elämässäni ja avaa seuraavan.
  • Herranen, Veera (2020)
    Taiteellisen opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen teatterin parantavaa potentiaalia, eli teatterintekemiseen sisältyviä parantamisen ja parantumisen mahdollisuuksia. Työssäni keskityn tutkimaan, mistä kokemus teatterin parantavuudesta syntyy, mitkä työtavat mahdollistavat tällaisen kokemuksen ja millaista parantava teatteri on sisällöllisesti. Parantumisen kokemus on aina subjektiivinen. Siksi on vaikea, jopa mahdoton määritellä tarkaksi, mitä parantava teatteri on, eikä sellaista kokemusta voi katsojalle tai tekijälle luvata. Tutkin kokemuksen mahdollistavia tekijöitä. Läpi työn mukana kulkevat Juha Hurmeen ja Anu Niemen haastattelut. Lisäksi olen haastatellut teatteriharrastajia. Avaan työni alussa syitä, miksi valitsin käsitellä tätä aihetta ja unelmaani parantavan teatterin ammattilaisena. Haluan elämässäni auttaa muita ihmisiä ja yritän ymmärtää, miten voisin valjastaa teatterin auttamisen välineeksi. Toisessa luvussa käsittelen empatiaa ja sen luonnetta teatterintekemisen ytimessä sekä tekijän että katsojan näkökulmasta. Avaan tutkimustuloksia, jotka osoittavat, että teatteri on voimakas empatian opettamisen väline. Tässä poliittisesti, terveydellisesti, taloudellisesti ja ilmastollisesti epävakaassa maailmantilassa empatia on välttämätön taito selviytyäksemme. Työni kolmannessa luvussa käsittelen teatterin parantavuutta. Lähestyn aihetta ensin näyttelijän positiosta laajentaen kohti suomalaista teatterikenttää. Tutkin teatterintekemisen merkitystä yksilöön ja yhteiskuntaan parantavuuden näkökulmasta. Avaan ajatuksiani ja kokemuksiani teoksista, jotka ovat tuottaneet minulle parantumisen kokemuksen ja pohdin syitä kokemuksilleni. Avaan myös tällaisia kokemuksia mahdollistaneita produktioita, joissa olen ollut itse mukana. Etsin empaattisempaa tapaa lähestyä teatterituotantoja. Millaisia teoksia valitsemme tehdä, miten valitsemme tehdä, ja miten markkinoimme niitä? Lastenteatteri löytyy suunnannäyttäjäksi näille haaveille. Neljännessä luvussa keskityn pohtimaan ohjaajan valtaa työryhmän johtajana. Ohjaaja pystyy olennaisesti vaikuttamaan siihen, millainen työilmapiiri ryhmään muodostuu. Työtapojen valinnan merkitystä sekä näyttelijän että ohjaajan näkökulmasta. Luottamus ja kunnioitus ovat parantavan teatterin tekemisen ytimessä. Viimeisessä luvussa kerään yhteen oppimaani. Toivon, että teatterikentän toimijat heräisivät todellisuuteen, jossa heidän käsissään on voimakas parantamisen väline.
  • Markkula, Aapo (2020)
    The aim of this study was to examine what are the drivers fostering swift repurposing of old industrial sites into cultural venues. Qualitative case study focused on three case studies: Suvilahti in Helsinki, WUK in Vienna and Studio Alta in Prague. The data consisted of 13 professional interviews representing cultural sites, entrepreneurs, event organizers, expert panel and city of Helsinki. The research questions were: What drivers enable a fluent process of repurposing an old industrial site for cultural use? What impact does an established cultural hub operating in an old industrial site have on the image of the city and on citizens’ satisfaction in a city? What is the motivation for an organization to operate in a cultural hub? Theoretical framework consisted of literature from the fields of planning theory, city planning, cultural planning, strategic planning of a cultural cluster and civic activism in city planning. From the field of cultural cluster strategic planning strategic management, leadership and co-creation were of special interest. All old industrial sites are one-of-a-kind environments and not all best practises can be directly applied to them. A key finding in the research is that all empty spaces create culture - empty space is the soil where cultural start-ups plant their seed in hope of reaching the sunshine and success. The key conclusions of the research conducted in the thesis can be categorized in three areas: drivers on fluent repurposing; cultural hub’s impact on city image and citizens; and cultural entrepreneurs’ motivation to operate in a cultural hub. The key drivers for fluent repurposing of an old industrial site include facilitation to achieve the vision for the site, cultural entrepreneurs’ working environment in the city and entrepreneurs’ financial challenge management. A cultural hub has profound impact on the image of the city as well as on citizens’ satisfaction in the city. The conclusions on the impact were: cultural entrepreneurs’ freedom to develop cultural programme has a major impact on the success; active civic participation increases the likelihood of getting happy citizens; and a cultural hub that has reached sustainable state is a key element of city’s or area’s domestic and international profile and appeal. The key benefits and reasons why cultural entrepreneurs operate in a cultural hub are: hub is a vehicle to fulfil personal aspirations with freedom to operate, support from the community in the hub and hub’s synergy that fosters growth. Author defined five core elements of future cultural entrepreneurship. The recommended areas for future research include hybrid government in city planning including civic participation and cultural hub success factor research including cultural entrepreneurship.
  • Meriranta, Nea (2020)
    Tutkimuksessa selvitän, mitä ovat Suomessa vuosien 1962–2020 aikana jumalanpalve-luksien 1. ja 2. lukukappaleen teksteihin ja evankeliumiteksteihin sävelletyt tekstimo-tetit. Esimerkkitapauksena esittelen laskiaissunnuntain samaan raamatunkohtaan (1. Kor. 13) sävellettyjen motettien raamatunjakeiden käyttöä. Tutkimuksen tuloksena syntyi luettelo, josta käy ilmi, minkä verran motetteja on sävelletty, ketkä niitä ovat säveltäneet, mille kirkkovuoden pyhille ja juhlapäiville ja mihin teksteihin niitä on laadittu. Tutkimuksessani tekstimotetti tarkoittaa nykyisen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkokäsikirjan Evankeliumikirjan (1999) lukukappaleeseen tai evankeliumitekstiin tai tekstin osaan sävellettyä vokaaliteosta. Käytän tutkimuksessani kvantitatiivista tutkimusmetodia aineiston käsittelyssä sekä kvalitatiivista valitsemieni tekstimotettien analysoinnissa. Aineisto on kerätty keväällä 2020 kirjastojen tietokannoista, opinnäytetöistä ja kustantajien internetsivuilta sekä jossakin määrin myös suoraan säveltäjiltä. Aineistoon on otettu kaikki edellä maini-tuista lähteistä saadut tekstimotetit, joiden teksti on täysin tai melkein evanke-liumikirjan raamatuntekstin mukainen. Tekstimotettiluettelossa on tiedot yhteensä 431 tekstimotetista, joista osa sopii mo-neen kirkkovuoden pyhään. Näin käytössä on yhteensä 490 tekstimotettia kaikkien kolmen kirkkovuoden aikana. Tekstimotettien säveltäjiä on luettelossani 91 ja tuotte-liain säveltäjä on Juhani Haapasalo 49 motetillaan. Eniten motetteja on sävelletty ensimmäisen vuosikerran teksteihin ja motettilajeista eniten on evankeliumimotette-ja. Tekstimotetteja on sävelletty eniten pääsiäisjaksoon, mutta suhteutettuna jakso-jen pyhien määrään eniten erityispyhille. Kirkkovuoden pyhistä eniten motetteja on laadittu Marian ilmestyspäivälle, kaikkiaan 23 motettia. Eniten yksittäisiä tekstimotet-teja (12 kpl) on sävelletty Marian ilmestyspäivän kolmannen vuosikerran evanke-liumiin (Luuk. 1: 46−55). Laskiaissunnuntain tekstimotettien esittelyssä esille nousi erityisesti se, että säveltäjät ovat pitäneet tärkeinä tekstikohdan eri jakeita. Yhden-kään laskiaissunnuntain epistolamotetin teksti ei ole täysin muokkaamaton. Jakeiden yleisin muokkauskeino on toistaminen. Tutkimukseni antaa mielenkiintoista tietoa suomalaisesta tekstimotettitaiteesta. Us-kon, että keräämästäni aineistosta on hyötyä kanttoreille, jotka etsivät jumalanpalve-lukseen sopivaa musiikkia. Aineistoni sisältää hyvin erilaisia tekstimotetteja, ja joi-denkin kohdalla oli vaikea päättää, täyttääkö teos tekstimotetin määritelmän.