Lärdomsprov

 

De magisterlärdomsprov och licentiatavhandlingar som finns i HELDA är sådana för vilka universitetet fått upphovsmannens tillstånd att OA-publicera verket på nätet i pdf-format. Bildkonstakademins lärdomsprov finns i HELDA sedan 2015. Teaterhögskolans doktorsavhandlingar finns i publikationsserien Acta Scenica

Samlingar

Nyligen publicerat

  • Ljungberg, Satu (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
    Tutkimuksen tarkoitus on kuvata naispuolisten musiikinjohtajien kertomuksia työstään sekä työn ja suku-puolen mahdollisesta yhteydestä. Tutkimuksen avulla pohdin vallitsevia kulttuurisia käsityksiä ja sosiaali-sia rakenteita suomalaisessa musiikkielämässä. Tutkimuskysymykseni ovat: Miten vastaajat kuvailevat ammattiaan musiikinjohtajina? sekä Miten vastaajat kuvailevat ammatin ja sukupuolen välistä yhteyttä? Musiikinjohtamisella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa taiteellista johtajuutta kuorojen, orkesterien sekä erilaisten vokaali- ja instrumenttiyhtyeiden yhteydessä. Musiikinjohtamista tarkastellaan sekä taiteellise-na että pedagogisena johtajuutena. Sukupuoli (gender) käsitetään sosiaalisesti rakentuvaksi, opituksi ja performatiiviseksi kokonaisuudeksi. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään sukupuolentutkimuksen, feministisen pedagogiikan ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kirjallisuutta. Tutkimusmenetelmä on mixed methods -tyyppinen, laadullista ja määrällistä tutkimusta yhdistelevä tutkimus. Tutkimus on toteu-tettu internetkyselynä, johon osallistui 21 taustoiltaan erilaista naispuolista musiikinjohtajaa. Tarkoituk-seni on tuoda esiin musiikinjohtajina työskentelevien naisten kokemuksia ja niiden taustalla vaikuttavia ilmiöitä tarkan yksittäisen henkilökuvauksen sijaan. Pohdintaluvussa tarkastelen teoreettisen kirjallisuu-den ja tutkimusaineistoni välistä yhteyttä, sekä esittelen tekemäni johtopäätökset ja tulevia tärkeitä tut-kimusaiheita. Musiikinjohtajalta edellytetään aineiston perusteella monipuolista musiikillista osaamista ja laaja-alaisia opintoja. Tämä heijastuu työnkuvaan: musiikinjohtajan ammatille on ominaista eräänlainen musiikin sekatyöläisyys. Musiikinjohtajien koulutuksessa ei aineiston perusteella huomioida tarpeeksi työn psy-kologista ja pedagogista luonnetta. Johtamistyön perustana koettiin hyvä vuorovaikutus, avoimuus ja turvallisen ilmapiirin luominen. Sukupuolen vaikutus musiikinjohtajan työhön ilmenee perhe-elämän ja työelämän yhdistämiseen liittyvinä haasteina, palkkaeroina, korkean profiilin johtotehtävien mieskeskei-syytenä, ennakkoluuloina ja eri tavoin ilmenevänä vähättelynä. Kasvatuksella koetaan olevan tärkeä roo-li sukupuolisen tasa-arvon muokkaajana. Tyttöjä ja naisia tulisi kannustaa musiikinjohtajan ammattiin tasa-arvoisesti poikiin ja miehiin nähden. Toiveena oli, että suomalaisessa musiikkikulttuurissa lopetet-taisiin jaottelu nais- ja miesjohtajiin, ja että sukupuoliin liittyvistä ennakkoluuloisista asenteista luovut-taisiin. Musiikinjohtaja on muusikko- ja taiteilijarooliensa lisäksi myös musiikkikasvattaja. Koulutuksen pohja-vireet tiedostettuine ja tiedostamattomine arvoineen vaikuttavat väistämättä toimintaamme. Purkaak-semme sukupuolittuneisuutta ja epätasa-arvoisia valtasuhteita ongelmat täytyy ensin tunnistaa. Keskus-telun herätteleminen naisten asemasta ja tuoreen naistiedon tuottaminen ovat oivia tapoja puuttua peliin. Toivon työni olevan itselleni ja lukijalle väline koulutuspoliittiseen keskusteluun osallistumiseksi, mu-siikkikoulutuksen ravistelemiseksi ja rakenteellisen eriarvoisuuden purkamiseksi.
  • Takeda, Yuko (2018)
    In this thesis, the author searches pedagogical principles for actor training fueled by two questions: 1. How can the content of the training be made relevant to acting in theatre so that it is not just a physical workout? 2. How can the training be made flexible and sustainable so that it becomes something that not only caters to the individual needs of actors but also provides a structure for continuation? The thesis consists of four major components: the author's personal history of actor training in theatre, the content of actor training, the pedagogical principles for sustainable, flexible actor training, and the case studies for the implementation of the principles. By reflecting on various influences in her life as an actor and pedagogue, the author illuminates the path of forming her point of view for acting and actor training in theatre. Presence in actor training is redefined as the ability to connect with the other and regarded as the element that should be cultivated throughout the actor's life. The author also presents reference points in physical training for actors to make the content of training relevant to acting. The pedagogical principles for sustainable, flexible actor training deal with the concept of practice, the language used in training, the teacher-student relationship, the flexible training content, and the identity of the teacher. The implementation of the principles is evaluated in the case studies. The studies are about two pedagogical projects: a long-term physical training, for which the author has been the leader, and the Imagination of Violence course where the author participated as the second pedagogue. For the first project, the author conducted an interview and collective reflection with a long-time participant in the training to gauge the impact of the long-term process. For the second one, the feedback from the main pedagogue and the interview with the students of the course are presented and assessed to show how the author's pedagogical presence affected others in the course. There are also excerpts from the interview with the author's former acting teacher Amy Herzberg as a concluding phase of the thesis. They give moral support and pedagogical underpinnings for the next step of the author's artistic growth as an actor and pedagogue.
  • Ribeiro, Camila (2018)
    This research delves into the conceptualization, design and implementation of an artistic pedagogic methodology: the 'Fictional Documentary' (FD). Its justification and theoretical framework are in the context of artist's education and autobiographical performance, by outlining the author's background to translate postcolonial theory into pedagogical practice. FD has two main goals: to facilitate the review of one's self-perception in the face of outer contexts and to develop empathy bridges to prevent hierarchized relationships with the Other, opposing the perpetuation of cultural, racial and geopolitical biases. The FD's empirical pilot project, the 'Reinventing Roots' workshop, will be also analyzed, commenting on how it negotiated with complex issues of identity, collaboration and ownership in a context of North-South dialogue. As the author's master thesis international project, the five-days' workshop was held at the Theater Department of the Federal University of Rio Grande do Sul, Brazil, in January 2018. The Reinventing Roots workshop associated postcolonial epistemology, specially focused on Spivak's notions of self-reflexivity and deconstruction (1994, 2008) with a set of multimodal arts-based pedagogical proposals. The workshop's practices encompassed creative writing, performance art, theater improvisation and video-making exercises, from the participants' autobiographical family memories, more precisely the gaps in those memories, potential for fictional, and yet, documental creation. Accordingly, those memories evoke questions related to the paths taken to perpetuate some memory narratives and not others. The methodological structure is set to dissect forms of colonial powers by the observation of the perspectives privileged on personal memory narratives, testing the presence of colonial reasonings. The processes happening in the Reinventing Roots workshop tackled the identity of the individual through approaches based on collaborative practices, embracing one's memories 'not-knowingness' as a provoking state for rebuilding narrative gaps through those practices, embodying the uncompletedness and partiality of the self.
  • Nuora, Leena (2018)
    Tässä opinnäytetyössäni tarkastelen teatteripedagogisten opintojeni aikana toteuttamiani Albumi-työpajoja. Olen toiminut ohjaajana kahdessa työpajassa, talvella 2017 Porissa, sekä talvella 2018 Helsingissä. Molemmat työpajat järjetettiin yhteistyössä Syömishäiriöliiton alaisten alueyhdistysten kanssa. Työpajoihin osallistujat olivat syömishäiriöstä toipuvia ihmisiä, kukin eri vaiheessa prosessiaan. Työpajojen innoituksena on toiminut valokuvaaja, sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä voimauttavan valokuvauksen metodi, jossa jokainen ryhmäläinen luo itsestään prosessin päätteeksi omakuvan. Albumissa tuo kuva oli eräänlainen tapahtuma, ”elävä omakuva”. Omakuvaa edelsi harjoitusjakso, jossa teimme omaan minään luotaavia harjoitteita. Uskon, että arkiset identiteettimme, eri roolimme, ovat vain osa minuuttamme. Sen lisäksi uskon meistä löytyvän jotain, jota opinnäytetyössäni kutsun ”syvemmäksi minäksi”. Uskon tuon minuuden olevan tärkeä osa meitä, ja vaikuttavan jokapäiväiseen elämäämme, tiedostimme sitä tai emme. Syvempi minä voi koostua esimerkiksi persoonamme puolista, joita emme ehkä ole saaneet ilmaista, tai muistoistamme. Tai esimerkiksi elämäntarinamme tapahtumista, joita emme ole koskaan saaneet kertoa kenellekään. Albumi-työpajoissa teimme harjoitteita, joissa tutkimme tuota syvempää minää. Työapajaperiodin lopuksi järjestimme Juhlat, joissa jokainen ryhmäläinen sai asettua katseen alle omakuvansa kautta. Katse on ollut tärkeä osa Albumi-prosessia. Tutkin, kuinka tärkeää meille on se, että tulemme nähdyksi tavalla, jonka saamme itse määritellä. Opinnäytetyössäni tutkin katsetta myös oman näyttelijäntyöni näkökulmasta. Opinnäytetyössäni tutkin myös omaa pedagogista ajatteluani. Millainen on ihmiskäsitykseni? Miten siihen vaikuttaa oma henkilökohtainen historiani? Millaisia asioita haluaisin omassa pedagogin työssäni vaalia ja kehittää? Pohdin esimerkiksi dialogisuuden käsitettä pedagogisten opintojeni aikana kohtaamieni ajattelijoiden, Martin Buberin ja Emmanuel Levinasin esittämiin ajatuksiin peilaten. Opinnäytetyössäni korostuu yhteiskunnallisuus. Näen Albumin kaltaisen taidepedagogisen toiminnan jonkinlaisena vastavoimana sille, mitä meissä arkipäivässä tulee näkyväksi. Koen, että arkipäiväinen minämme on paljolti ulkoisten vaatimusten ja odotusten puristuksessa, vaatii meitä olemaan tehokkaita ja hyödyllisiä, reippaita ja pärjääviä. Minusta on tärkeää, että näille vaatimuksille esitetään vastaääniä. Opinnäytetyöni on oma, syvästi henkilökohtainen kurotukseni kohti taidepedagogiikkaa, jossa ihminen nähdään ehdottoman arvokkaana, hyväksyvän katseen arvoisena olentona.
  • Männistö, Tanja (2018)
    Tämä on opinnäytetyöni Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Teatteriopettajan maisteriohjelmasta. Opinnäytetyöni on taidepedagoginen tutkielma ja se vastaa kysymykseen: Mitä elementit tila, hiljaisuus ja sakeus mahdollistavat taidetekijyydessäni? Opinnäytetyö rakentuu siten, että ensin avautuu pedagogiikan lähtökohdat, holistinen ihmiskäsitys, dialogisuus ja oleilu taidepedagogisena lähestymistapana. Pohdin, miten nämä heijastuvat praktiikassani. Selvennän opinnäytetyön lähtökohtia avaamalla työpajojen ja ryhmän merkitystä elementtien tarkastelussa. Tästä siirryn tarkastelemaan taidetekijyyden elementtejä tilaa, hiljaisuutta ja sakeutta. Kukin elementti käsitellään omassa luvussaan. Elementtien tarkastelun taustalla ovat taidetekijyyden elementtejä tutkivat työpajat, joita ohjasin Teatterikorkeakoululla. Työpajoihin osallistui taideopiskelijoita ja taiteilijoita. Työpajoja oli viisi ja aiheet olivat: tila, hiljaisuus, kosketus sekä etäisyys, yllätys ja hämmennys. Abstraktit elementit tarvitsivat toiminnan, mitä kautta tarkastelu olisi mielekästä. Työpajoista kerätty reflektio avaa osallistujien kokemuksia ja havaintoja, jotka toimivat opinnäytetyöni aineistoina. Peilaan ainestoa vasten kokemuksiani ja taidepedagogista ajatteluani. Reflektiokysymykset ovat opinnäytetyöni liitteenä. Teoreettisena pintana toimivat alan tutkimus dialogisuudesta, taidekasvatuksesta, tilasta, performanssista ja performatiivisuudesta. Lähtökohta elementtien tarkastelulle on ollut suuntaavuus työelämään. Teatteriopettajaksi valmistuessani palaan työskentelemään Helsingin kaupungin kulttuuri -ja vapaa-ajan toimialaan teatteri-ilmaisun työnkuvaan. Lähtökohta elementtien tarkastelulle lähti pohdinnasta, miten säilytän taidetekijyyteni ilman ympäröivää taiteen kontekstia. Miten opinnoissa mahdollistunut kasvu kohti teatteriopettajuutta säilyisi työelämässä. Elementit juurruttavat ja palauttavat taidetekijyyttäni kohti taidepedagogista praktiikkaa. Tilan elementtiä avaan paikantumisen, alkutilan, kosketuksen, etäisyyden ja kumppanuuden kautta. Lähestymistavat selkiyttävät ja avaavat tilaa elementtinä. Hiljaisuutta lähestyn retriitin kautta. Avaan kokemustani retriitistä, sekä työpajan havaintoja uimahallissa pidetystä retriitistä. Sakeuden termi avautuu Etelä-Pohjanmaan murresanan sakia kautta. Murresana sakia avautuu niin, että sakia touhu tarkoittaa oudohkoa ja kummallista toimintaa. Sakeuden termi avaa performanssia ja performatiivisuutta. Opinnäytteessäni lähestyn sakeutta hämmennyksen ja yllätyksen kautta. Nämä avautuvat työpajakokemusten äärellä. Lopuksi havainnoin taidepedagogista ajatteluani ja kasvuani suhteessa elementtien tarkasteluun. Opinnäytetyöni luonne on pohdiskeleva, itsereflektiivinen ja lähestymistapani on oleileva ja viipyilevä. Elementtilukujen jälkeen on muutamia tehtävälaatikoita, jotka konkretisoivat elementtejä käytännössä. Tehtävät palauttavat itseni elementtien äärelle ja lukija voi halutessaan tarttua toimintaan. Opinnäytetyössäni kulkee myös kuvallinen polku. Kolme piirtämääni kuvaa avaavat opinnäytteeni prosessia kuvallisesta kulmasta. Kuvia on kolme. Kansikuva, kuva alussa ja kuva lopussa.
  • Jäärni, Heidi (2018)
    Kenen kertomus? – Kertomukset vallankäyttönä yhteisöllisen teatterintekijän näkökulmasta käsittelee kertomuksia vallankäyttönä eri teorioita tutkien. Työn tutkimuskysymys on: Miten kertomukset näyttäytyvät vallankäyttönä eri teorioiden valossa yhteisöllisen teatterintekijän näkökulmasta? Työssä liikutaan muun muassa kirjallisuustieteen, yhteiskuntatieteen ja filosofian alueilla. Yhteisöllisen teatterintekijän näkökulma on lähtöisin opinnäytetyön kirjoittajan omasta taustasta. Tekijä haluaa haastaa työn avulla omaa ajatteluaan ja hyödyntää työn tuloksia tulevaisuudessa käytännön teatterityössä yhteisöjen kanssa. Työn taustalla on ajatus teorian ja käytännön tiiviistä yhteistyöstä. Tutkimuksellisia vaikutteita työ on saanut teoreettisen tutkimuksen lisäksi autoetnografisesta tutkimuksesta sekä narratiivisesta analyysista. Työssä pyritään rakentamaan kertomusta tutkittavasta aiheesta niin, että tekijän oma näkemys limittyy muiden näkemysten kanssa ja tutkittavasta aiheesta nousee esille keskeisiä teemoja. Postmoderniin tiedonkäsitykseen nojautuen työssä myös ajatellaan tietämisen tapahtuvan aina jostakin näkökulmasta. Konstruktionismista ajatuksia lainaten tiedon ajatellaan rakentuvan aikaisemman tietämyksen ja kokemusten varaan. Työ etenee pohtivana kertomuksena. Aluksi esitellään työn lähtökohdat ja sitten siirrytään tutkimaan itse aihetta. Työssä määritellään ensin kertomus terminä ja punnitaan kertomusten oleellisten osien määrittelyä teatterintekijän kannalta. Sitten siirrytään pohtimaan valtaa ja teatterin kertomuksia vallankäyttönä. Loppupuoli keskittyy käsittelemään yhteisöstä kerrottavia kertomuksia vallankäyttönä ja kertomuksia vallankäyttönä yhteisöllisissä teatterin tekemisen prosesseissa. Katkelmat kirjoittajan tämän työn aikana kirjoittamasta päiväkirjasta rytmittävät tekstiä aika ajoin. Päiväkirjakatkelmat on haluttu ottaa mukaan, jotta kirjoittajan henkilökohtainen näkemys ja pohdinta tulisi paremmin esille. Kertomukset näyttäytyvät työssä ympäröivään maailmaan vahvasti kietoutuneina. Kertomukset rakentuvat kulttuurisesti ja niistä voi tunnistaa yhteisöjen erityispiirteitä. Niiden avulla voi myös vaikuttaa tehokkaasti kokonaisiin yhteisöihin. Kertomukset eivät vain peilaa niitä ympäröivää maailmaa, vaan ne osallistuvat aktiivisesti keskusteluun ja jopa taisteluun esimerkiksi yhteiskunnan osallisuuden rajoista tai yhteisön arvoista. Kertomusten ajatellaan osallistuvan jatkuvaan uudelleen määrittelyyn siitä, keitä me olemme ja miten toimimme. Kertomusten avulla käytettävä valta kuvaillaan tässä työssä myös hallitsevaksi vallaksi Michel Foucault'n valtakäsitykseen nojaten. Tukiessaan yhteiskunnallisia suuria hallitsevia kertomuksia kertomukset ohjailevat meitä toimimaan yleisesti hyvänä pidettyjen päämäärien mukaan. Työssä nostetaan esille suurten kertomusten sekä niiden vastakertomusten kamppailu ja nähdään teatterin kertomusten osallistuvan tähän kamppailuun. Työssä ehdotetaan, että teatterintekijän tulisi ottaa kantaa siihen, kenen kertomusta hän kertoo. Yhteisöä, yhteisöllisyyttä ja yhteisöjen kertomuksia määritellään työn loppupuolella. Lopussa otetaan myös tarkasteluun kertomusten omistajuus yhteisöllisen teatterin prosesseissa ja päädytään pohtimaan yhteisen kertojuuden mukanaan tuomia vallankäytöllisiä haasteita. Työ päätyy korostamaan aidon kohtaamisen tärkeyttä yhteisöllistä teatteria tehdessä.
  • Harakkamäki, Jatta (2018)
    Opinnäyte käsittelee ilmaisutaidon opetusta, teatteritaiteen opetusta ja teatteripedagogiikkaa suomalaisissa peruskouluissa. Keskiössä on vuonna 2016 voimaan astunut opetussuunnitelmauudistus, jossa draama on mainittu useita kertoja erityisesti menetelmänä, mutta myös sisältönä. Tämä työ tutkii sitä, mikä todellinen tilanne kouluissa on. Miten tämä uudistukset toteutuvat käytännössä? Miten sen draamaan, teatteri-ilmaisuun ja ilmaisutaitoon liittyvät kohdat käytännössä toteutuvat? Miten opettajat kokevat uudistuksen mukanaan tuoman työkentän laajenemisen? Millaista teatteripedagogiikkaa kouluissa harjoitetaan? Millaisia ajatuksia teatteripedagogiikka herättää opettajissa? Opinnäytettä varten on haastateltu kuutta peruskoulun opettajaa. Haastatteluista saatujen vastausten ohella opinnäytteessä on käytetty aineistona kirjoittajan moninaisia, omakohtaisia kokemuksia teatteriopettajan työstä peruskouluissa, sekä ajankohtaista kirjallista materiaalia. Opinnäytteessä pohditaan peruskoulun teatteripedagogiikkaan liittyviä mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Lisäksi esitetään ehdotelmia teatteritaiteen opetuksen laajentamiseksi ja parantamiseksi, esimerkiksi tekemällä peruskouluissa tilaa ammattimaisille teatteripedagogeille ja siten tasokkaalle taideopetukselle. Opettajien vastausten perusteella teatteri-ilmaisun määrä ja laatu luokassa ja kouluissa riippuu pitkälti opettajan omasta ammattitaidosta, erityisosaamisesta, mielenkiinnon kohteista, harrastuneisuudesta ja käytettävissä olevan suunnitteluajan määrästä. Opettajat toivoivat tukea ja koulutusta, sekä helppokäyttöistä materiaalia helpottamaan työskentelyään. Opinnäytteessä selviää, että peruskoulun teatteripedagogiikka on edelleen paikoin hyvin pienimuotoista ja sisällöiltään vanhanaikaista, ja vastuu sen toteutumisesta lepää vapaaehtoisten luokanopettajien hartioilla. Keskeisiksi syiksi teatteriopetuksen nykytilanteeseen havaittiin koulujen huonon rahatilanteen ja säästöt, opettajien vähäisen erikoisosaamisen sekä teatteriopettajan puuttumisen, taideaineiden arvostusten puutteen, tiukan tuntijaon ja aikatauluongelmat. Haastatteluvastaukset antavat opettajien ajatuksia sekä teatterista taideaineena, että draamasta ja muista menetelmistä opetuksen välineenä. Keskeinen osa opinnäytettä on myös pohdiskelu taiteen kasvattavasta tehtävästä. Taiteen avulla ja taiteesta oppiminen mahdollisuuksine ja haasteineen, taiteen tuottama tieto ja tietämisen muotojen pohdiskelu ovat olennainen osa opinnäytettä. Millaista oppimista taide, taitaminen voi synnyttää? Miten taiteen keinoin voidaan oppia? Yksi opinnäytteen keskeisimmistä luvuista on teatteripedagogiikan kentän sisäinen ongelmaan pureutuva luku teatteripedagogiikkaan liittyvästä termistöstä. Opinnäytteessä avataan ongelman taustoja, termistön nykytilaa sen moninaisuudessaan. Lisäksi se sisältää yhteenvedon sanastosta sekä ehdotuksen siitä, millaista nykyaikaista termistöä alan toimijat voisivat jatkossa käyttää koulutustaustasta riippumatta.
  • Vilja, Heikki (2018)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni koostuu Kallio komedibolagetissa tekemästäni stand up -sooloesityksestä sekä siihen liittyvästä kirjallisesta työstä. Kirjallisessa osiossa käsittelen stand up -komiikkaa ja sen oppimista kokemuksellisen oppimisen kautta. Stand up -komiikkaa voi oppia vain tekemällä. Erityisen stand up -komiikasta tekee se, että oppiminen tapahtuu stand up-lavalla yleisön edessä. Harvassa muussa taiteenlajissa jo ensimmäiset haparoivat askeleet otetaan julkisessa tilanteessa. Tätä oppimisen julkista prosessia sekä stand up -komiikan erityislaatuista yleisösuhdetta käsittelen työssäni. Työssäni käyn myös läpi stand up -komiikan perus- ja erityispiirteitä. Stand up -komiikka on toki esittävää taidetta ja itse näen sen eräänlaisena teatteritaiteen muotona, mutta se eroaa niistä silti huomattavasti. Työssäni pyrin avaamaan sekä alan käsitteitä, toimintamalleja että sen mitä hyvä stand up -komiikka vaatii niin tekijältä kuin esiintymispaikalta. Stand up -komiikka on Suomessa vielä varsin nuori laji ja kuvaankin työssäni alan syntyä ja nykytilaa. Lisäksi stand up -komiikka on varsin demokraattinen taiteenlaji, sillä kuka tahansa voi nousta lavalle esittämään komiikkaa. Alalle ei ole kouluja tai tutkintovaatimuksia. Työssäni pyrin kertomaan myös sen, miten loppujen lopuksi alalle on mahdollista päästä. Kokemuksellisessa oppimisessa stand up -komiikassa on kaksi eri näkökulmaa. Oppimisen syklinen luonne tulee hyvin ilmi koomikon oppimisprosessissa. Koomikko tekee keikan, havainnoi tapahtumaa sekä tekemisen aikana, että jälkeenpäin. Sitten hän reflektoi tapahtunutta kriittisesti ja päätyy ratkaisuehdotuksiin. Niitä hän kokeilee seuraavalla keikalla. Tämä sykli toistuu koko koomikon uran. Stand up -komiikka ei ole teoreettinen laji vaan kaikki tieto mitä stand up -komiikasta voi saada, esimerkiksi kirjoista, perustuu jonkun kokeneemman koomikon omiin kokemuksiin. Toinen kokemuksellisen oppimisen näkökulma on se, että juuri koomikon omat kokemukset ovat myös hänen materiaaliaan stand up -rutiineissa. Koomikko puhuu elämästään, kokemastaan ja tunteistaan sekä mielipiteistään. Kun näitä omia sisempiä tuntojaan sanallistaa, niistä myös oppii huomattavasti. Stand up -komiikka on myös kasvua ihmisenä. Työssäni isossa osassa on oma kehitykseni koomikkona. Käyn läpi omia askeleitani komiikan parissa aina alkuaskeleista nykypäivään. Opinnäytteeni taiteellisena osiona tein stand up -sooloesityksen. Tämä kirjallinen osio avaa sen tekemisprosessia ja sen tekemiseen liittyneitä motiiveja. Yksi stand up -alan haasteista on tehdä koko illan esitys yksin. Itse tartuin työssäni juuri tähän haasteeseen. Työ pitää sisällään myös tarkkoja otteita työpäiväkirjastani jota pidin koko harjoitusprosessin ajan. Tämän opinnäytetyön päämäärä on siis stand up -soolon valmistamisen kautta tarkastella omaa kokemuksellisen oppimisen prosessia suomalaisella stand up -kentällä.
  • von Bagh, Jenni-Elina (2018)
    This written part of my final theses work focuses on my own choreographic work through a nomadic framing. I go through methodologies and principles in choreographing, that bring us closer to a question of non-identification, pre-individuality and nomadism. I am curious to consider the phase of my artistry as a transitional phase concerning my personal relationship to dance and choreographing but also considering a general atmosphere in philosophical discourses and art; a step from postmodern and poststructuralist discourses to the realm of new materialism and posthumanism. Through my writing and exemplification of my own artistic works, especially my artistic final work: a life -nomadic melodrama, I want to analyze how a co-resonance of specifically Gilles Deleuze’s philosophy influence and give support to artistic work and artistic thinking. In the first chapter I go through couple of general aspects in my choreographic working. I articulate three different perspectives that can be generalized as artistically valuable. These are such as translation as a choreographic method, semantic and somatic as compositional co-partners, and the question of body in the realm of becoming. In the second chapter I introduce theoretical backgrounds to my artistic working through philosophic concepts such as ”becoming”, ”assemblage”, ”nomadism” and ”a life” that specifically resonated in the way I approach my artistic work as non-essentialist. The third chapter is an investigation of my artistic final work a life -nomadic melodrama. First I elaborate some theoretical and artistic influences for the starting point of the process. Then I introduce some methodologies used in the process. I will also introduce the structure of the piece to exemplify how the before mentioned concepts concretize in this particular work. In the fourth chapter I go through certain nomadic principles that has affected especially the artistic process of a life - nomadic melodrama and my artistic thinking in general.
  • Näkki, Iiro (2018)
    This written thesis is an analysis of my artistic thesis work provide from 2017. The thesis outlines a multiplicity of frameworks included in the making of provide and situates those frameworks into wider discourses. In doing so, the thesis presents the analysis of one’s own artistic work as a form of self-reflection that both generates understanding and, simultaneously, re-structures the original artistic work. The oldest included parts of this thesis were written in May 2017, the most recent chapters being from March 2018. The structure of the thesis starts from the most recent, moving towards the oldest: the text proposes a return towards its initiative. However, this flow of time is not exact. Old chapters have been re-written and more recent chapters have been built on some of the very first texts. Through its structure, this thesis presents its own writing process as one of continuous re-writing, reflecting the artistic process of its analysis. Both this thesis and the artistic thesis work provide are then similar in that they both contain a possibility to pay attention to the complexity of time and to address the transformation from a place to another. They both try to contextualise their situation, and to understand the frameworks they operate in and through. These frameworks are presented as a fragmentary, yet creating coherence in their interconnections. In the first section Themes, Methods, Interests I open up two central interests of provide and this analysis: the process of artistic creation as building a place for choreographic work to appear in, and acts of re-enactment as a means to research ideological realms of text or performance. The first of these interests I discuss alongside texts of Edward S. Casey and Marc Augé. The latter I discuss through all the artistic creations realized during my MA studies in the programme of choreography. In the middle section I discuss provide concentrating on spatiality and score. I attempt to situate the piece in the genealogy of installation art and to depict the dramaturgical whole of the performance in relation to the spectator alongside texts of Claire Bishop, Kirsten Maar and Christian Teckert. I also decompose the work to present its segments one at a time. Towards the end of this thesis, I open the thought context of the work, building on William Forsythe and Hans-Georg Gadamer. The text is concluded with a “speculative preface” written before starting to work on provide.
  • Arppo, Krista-Julia (2018)
    Opinnäytetyössäni tarkastelen tanssijuuden vaikutusta kielellisyyteeni. Opinnäytetyöni kirjoitusprosessin lähtökohtana on ollut nauttia kirjoittamisesta sekä ymmärtää kirjoittamisen merkitystä minulle. Työni aiheet ovat syntyneet käsin kirjottamieni runojen kautta. Runoissani nostan esille kodin, häpeän, kivun sekä surun. Runot ovat toimineet ajatusteni esiintulopaikkana ja ovat avanneet minulle maisemia, joita olen pohtinut työssäni. Tekstin tuottamisen menetelmänä runojen lisäksi olen käyttänyt tajunnanvirtatekniikka. Käsittelemäni teemat muodostavat laajan kokonaisuuden sisäisestä ja subjektiivisesta runollisesta todellisuudestani. Samaan aikaan ne liittyvät toisiinsa, samoin kuin hyvin erilaiset ruumiinosat liittyvät erottamattomasti yhteen kokonaiseen kehoon, muodostaen ajatusteni kudelman. Kutsun lukijani matkalle seuraamaan tajuntani virtaa - sekä tanssijana, että kirjoittajana - ruumiin ja sanojen kohtauspaikassa. Aloitan työni esittelemällä lukijalle runollisen kieleni. Opinnäytetyössäni johdattelen lukijaa runojen avulla eteenpäin. Aluksi avaan kodin merkitystä minulle - sieltä ajatukseni polveilevat käyttämääni kieleen ja siihen, kuinka tilat vaikuttavat siihen. Kirjoitan siitä, kuinka ja mitä kotonani kirjoitan. Pohdin kirjoittamisen ja tanssin suhdetta ja kerron mikä sai minut kirjoittamaan. Avaan opinnäytetyössäni omakohtaisia kokemuksiani kirjoittamisesta ja tanssista. Runon avulla tarkastelen ruumiissani asustavaa häpeää ja sitä, miten se minussa ilmenee. Häpeän kautta ajatukseni polveilevat vapauden käsitteeseen. Pohdin vapautta lempeästä näkökulmasta suhteessa kehon harjoittamisen historiaani. Vapaus herättää minut ajattelemaan rajojani jotka näyttäytyvät kivun kokemuksessa. Kuljetan lukijan runolla kohti kipua ja annan hetken kivulle. Pohdin, millaista on hyvä ja huono kipu ja miksi minua sattuu. Kivun vastapainoksi olen halunnut ajatella itsestäni huolehtimista, kuinka se tulee minulle näkyväksi harjoittelussa ja hengittämisessä. Viimeiseen osioon johdattelen lukijan jälleen runon avulla. Runo avaa minulle surun ja itkun maiseman. Pohdin surun ruumiillisuutta ja katseen alle asettumista. Avaan ajatuksiani tärkeistä esiintyjän työkaluista. Opinnäytetyöni läpileikkaava tyyli on runollinen ja sen rakenne tajunnanvirran kaltainen. Luova kirjoittaminen on tärkeä osa tanssijuuttani, joten koen luonnolliseksi lähestyä opinnäytetyötäni runollisin keinoin. Kirjoittamaan minua ovat inspiroineet Virginia Woolf teoksellaan Oma huone (1928/1980) ja Hélène Cixous teoksellaan Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia (1975/2013).
  • Mönkkönen, Konsta (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
    Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään musiikillisen narratiivisuuden ilmenemistä posttonaalisessa musiikissa ja sitä, miten musiikin kertovuuden teoriaa voidaan hyödyntää posttonaalisen teoksen analyysissa. Tutkielma keskittyi kuubalaisen säveltäjän Leo Brouwerin viidenteen kitarakonserttoon, jolla on lisänimi ’Concerto di Helsinki’. Musiikillista narratiiviisuutta on tutkinut muiden muassa Byron Almén, jonka tutkimukset keskittyvät pääasiassa tonaaliseen musiikkiin. Alménin teoriaa on laajentanut posttonaalista musiikkia koskevaksi Michael L. Klein. Alménin narratiivisuuden perusperiaatteet toimivat analyysin metatason teoriana ja pintatason analyysissa hyödynnettiin Kleinin ajatuksia. Posttonaalinen musiikki on monimuotoisuudessaan musiikkianalyysin näkökulmasta haastavaa. Ei ole olemassa yhtä analyysimenetelmää, joka toimisi jokaiseen posttonaaliseen teokseen. Tonaalisessa musiikissa konventionalisoituneet hierarkiaerot esimerkiksi toonikan ja dominantin välillä näkyvät useimmissa tonaalisissa teoksissa, mutta posttonaalinen musiikki luo itse oman syntaksinsa ja hierarkkisuutensa. Tätä monimuotoisuutta Klein on narratiivisuuden näkökulmasta pyrkinyt selventämään jaolla seuraaviin neljään narratiivisuuden alaluokkaan: narratiivinen, uusnarratiivinen, ei-narratiivinen ja antinarratiivinen. Jokainen posttonaalinen teos voidaan sijoittaa johonkin alaluokkaan tai joidenkin alaluokkien välille. Brouwerin konserton sävelkieli on hierarkkista, mutta posttonaalista. Siinä on eklektisiä viittauksia useihin musiikkityyleihin. Muiden muassa tämän moninaisuuden vuoksi musiikillinen kertovuus voisi olla kyvykäs analyysikeino Brouwerin musiikkiin, koska narratiivisuus on musiikkianalyysin menetelmä, joka pohjautuu erilaisiin musiikillisiin elementteihin ja niiden dialogeihin. Näiden dialogien kautta pyritään hahmottamaan teoksen kerronnallisuutta. Dialogien perusteella sekä teoksen osista että konsertosta kokonaisuutena pystyttiin löytämään musiikillisen kertovuuden kehitys ja sitomaan yhteen aiheiden erilaisuudet yhdeksi kokonaisuudeksi. Konserton sisäinen aiheiden toisto osien välillä luo tunteen jatkuvuudesta ja elementtien muuttuminen teoksen edetessä vahvistaa musiikillisen kertovuuden tunnetta.
  • Tuladhar, Riju (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
    Nepal, a heterogeneous country with more than 120 ethnic groups, carries the label of being one of the most gender unequal countries in South Asia. Music plays an important role in the native ethnic group of Kathmandu valley, the Newar community, incorporating practices that are also often divided along gender lines. Although It is a broad group consisting of various ethnic, racial, caste and religious communities, older men in the family often hold the responsibility for making important decisions. The majority of Newari women are excluded from household and communal decision making, and as such, lack opportunities for active decision making concerning their own lives. In this research report, I outline the findings of a case study of Newari women participating in a Dapha/Bhajan ensemble, which is usually reserved for men. The focus of this study was on how participation in such an ensemble as affected the social capital of members of a women-only ensemble in Nepal. Through focusing on their participation in two public events outside their community surroundings, this research attends to changes in the womens’ self confidence, musical and social horizons, social support, and political and social participation. The findings suggest that participation in music-making can be seen as a vehicle to female empowerment and should be taken into consideration when thinking about future music education in Nepal. Music making and participation could have a potential for more equal society.
  • Karki, Kushal (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
    With music lessons absent from many school curricula, and private tuition often out of financial reach for many families, many Nepali children and young people access music education through projects led by voluntary teachers. In this research report, I communicate the findings of a case study on Nepali music teachers volunteering their time and skills to work in extracurricular music programs. For the purpose of this study, I understood these teachers’ work as a form of activism. Teaching artists discussed in this study volunteer their time to teach music to the children. In collaboration with the school, project described in this study also negotiated free tuition to the students that are in need. Music thus served as a bridge creating opportunities for children not just to learn music but have access on education. The data of this study consists of teacher interviews. The reflections of the researcher, who has been also part of the project, are included in the data as well. The data revealed various challenges along with possible solutions that the teachers experienced. Several things affected on the motivation of the teachers: instrument unavailability and challenges in making short and long term plans were some of the main problems that stood out from the interviews. Almost none of the teachers is formally trained, but started to work after having experience as a musician. They felt discouraged, while lessons would not give the desired results. However these issues encouraged teachers apply new approaches to the music lessons. The unavailability of instruments supported teacher’s creativity. Also the approaches established during the process, gave more room for children to work with each other. In other words, when teachers faced unexpected situations, it drove them to learn something new themselves. The study has given direction towards how teachers belief in teaching could foster the wellbeing of self and make an impact on the society outside classrooms. The profession of a teacher is a commitment and teacher training is a necessity in the majority world like ours. Still, very few consider teaching as a profession. The values that teaching produces is neglected as understanding of the core values of teaching is still greatly lacking. Applying creative approaches to make sense of teaching is a key to professionalism. Therefore, training of teachers who are capable of working creatively in various learning environments is crucial considering the impact that they make in the society.
  • Shah, Iman Bikram (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
    Music Technology (MT) has been an effective tool in music education by providing helpful means that can guide students to develop a better understanding of music. MT is mostly used in notating, arranging and composing music which in turn lets students understand how music is created. The new high school music course in Technical and Vocational Stream of Education implemented in 2016 in Nepal, has put MT as a compulsory subject and this study was carried out in Nepal’s first music school of this kind. The overall aim of this study was to investigate how music teachers can promote equality in their classrooms. This was investigated through two research questions: 1. How have these two girls experienced inequality in the music technology class? 2. How can the teacher work to enhance equality in the music technology classroom? The findings of this study indicated that the access to technology is the most important factor which influences how students learn and use technology in their music studies. Keywords: Equality, Music Education, Music Technology, Nepal, Practitioner Research