Acting (in Finnish)

 

Recent Submissions

  • Castrén, Emma (2020)
    Täysi tila: Tilasuhde näyttelijäntaiteessa käsittelee tilallista ilmaisua sekä näyttelijän näkymätöntä sidettä tila-aikaan. Aiheen katalysaattorina ja yhtenä lähteenä on ohjaajan ja kirjailija Peter Brookin teos Tyhjä tila, jonka kanssa työn nimi on myös dialogissa. Leikittelen sanoilla, jotka kiinnittyvät tähän mittavaan teemaan, jonka olen aiheekseni valinnut, jotta ne kehystäisivät kuvaa ja johdattaisivat lukijaa. Työ on runollinen matka tilan teoriaan näyttelijäntaiteessa ja -työssä. Puhun paljon teatteri- ja esitystaiteesta, mutta myös liikkuva kuva on tiukasti aiheen piirissä, sillä näyttelijä on näytellessään aina suhteessa tilaan, oli se sitten näyttämöllä, kameran edessä tai muissa esityskonteksteissa. Työ koostuu johdantoineen ja loppusanoineen viidestä pääluvusta. Lopusta löytyvät lähteet ja liitteet. Työn johdannossa luvussa määrittelen, mitä tila tarkoittaa minulle. Toisessa luvussa määrittelen tarkemmin, mistä näkökulmasta tarkastelen tilaa juuri tässä työssä. Näkökulmia tilaan, paikkaan ja aikaan on moninaisia. Nojaan sosiaali- ja maantieteilijä Doreen Masseyn kirjoituksiin tilasta ja paikasta sekä tila-ajasta. Vaikka sisäiset ja ulkoiset tilat ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa, tarkastelen niitä erillisinä. Väitän, että sana tutkii tilaa kehollisen olemisen ja ilmaisun jatkeena. Aloitan matkan lähtien liikkeelle makrokosmoksesta (suuresta mittakaavasta, maailmankaikkeudesta; laajakuvasta, näyttämöstä) ja zoomaan sieltä mikrokosmokseen (ihmiseen, kaikkeuteen pienoiskoossa; sisäisiin tiloihin ja tunteisiin). Kolmannessa luvussa Makrokosmos piirrän tilan kehittyvää olemusta näyttelijän näkökulmasta: harjoitustilasta aina näyttämölle saakka. Artikuloin omaa tilallista ajatteluani ja prosessiani, jota värittää vahvasti Jacques Lecoqin koulussa viettämäni vuodet. Viittaan pitkin koko työtä Jacques Lecoqin oppeihin. Viittaan myös Mihail Tšehovin työhön useampaan otteeseen. Puhun tilan sosiaalisesta ulottuvuudesta, joka on aina työssämme läsnä. Luvun lopussa haastattelen Manifesto Poetico -nimisen ryhmän ydintekijöitä Carlos Garcia Esteveziä ja Paige Allertonia, jotka ovat taiteellisessa ja opetustyössään kehittäneet ns. tilallista dramaturgiaa. Neljännessä luvussa Mikrokosmos tarkastelen kehoa, joka on koti tunnetiloille. Puhun mm. Mihail Tšehovin energiakehosta näyttelijän työkaluna. Psykofyysisen kehon tuntemuksia käsittelevässä luvussa tuon mukaan tieteellistä tutkimusta. Tulen lähelle lukijaa kuvaillessani tunnetiloja, jotka ovat itse kokemiani. Käsittelen lyhyesti elokuvallista ajattelua, joka kulkee aina mukana omassa työssäni tyylilajista riippumatta. Lopussa pohdin suhdettani menneeseen. Palaan Peter Brookin ajatuksiin, joista haluaisin oppia niin paljon. Pohdin kaiken ohimenevyyttä. Koska tämä on opintojeni tietynlainen loppukaneetti ja huipentuma, kirjoitan oppimisestani. Muotoilen oman kotikutoisen teoriani siitä, kuinka näyttelijä oppii ja kehittyy – muistutuksena sekä itselleni että muille siitä, että tämä ei ole päätepiste. Ajatteluni ja osaamiseni kehittyvät ja muuttavat muotoaan tämänkin jälkeen.
  • Lehtinen, Lauren (2020)
    Kirjallisessa opinnäytetyössäni kerron omista töistäni haastattelumuodossa. Avaan kokemuksiani elokuvantekemisestä. Sekä mitä se merkitsee minulle. Tämän lisäksi tuon elokuvaajan äänen kuuluviin, koska kuvaaja on erittäin olennainen tekijä elokuvaa tehdessä. Pyrin myös avaamaan elokuvasanastoa sekä antamaan vinkkejä käsikirjoittamiseen. Ensimmäisessä luvussa kerron siitä, miten olen tullut tähän pisteeseen ja avaanelokuvaprojektejani. Elokuvani, joista puhun eniten ovat taiteellinen opinnäytetyöni King of the West sekä aiempi tuotanto The Animal Trilogy. Molemmat työt olen tehnyt itsenäisesti ilman rahoitusta. Toisessa luvussa elokuvaaja Aki Virtanen haastattelee minua. Haastattelussa kerron kokemuksiani näyttelemisestä, ohjaamisesta sekä käsikirjoittamisesta. Kerron myös unelmaroolista ja millaisia elokuvia olisi kiva ohjata. Kolmannessa luvussa minä puolestaan haastattelen Aki Virtasta. Halusin kysyä häneltä kysymyksiä sekä antaa mahdollisuuden kuulua, koska olen tehnyt hänen kanssaan paljon töitä. Kysyn häneltä mm. ”Millainen ohjaaja on ihanneohjaaja?” ja ”Olisiko sinulla jotakin vinkkejä näyttelijöille?”. Neljännessä luvussa annan vinkkejä käsikirjoittamiseen oman kokemukseni pohjalta sekä annan esimerkin eri kuvakoista. Viimeisessä osiossa puhun Teatterikorkeakoulusta sekä tulevaisuudesta. Kerron kuinka kouluun pääsy oli unelman täyttymys ja viimeiseksi mainitsen oman elokuvatuotantoyhtiöni Dacapost Films Oy:n.
  • Kähkönen, Pyry (2020)
    Teatterikorkeakoulun Näyttelijäntaiteen koulutusohjelman opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen omia tunteitani ja tunnesuhdettani yleisöä kohtaan. Yleisöksi tässä yhteydessä käsitän teatteriyleisön, joskus luokkatoverit tai jopa vastanäyttelijän. Haastattelin latvialaista näyttelijää, Guna Zarinaa, jonka esitys oli osaltaan innoittajana aiheeni valinnassa. Käytän työssäni aineistona myös kokemuksiani opinnäytteeni taiteellisesta osiosta, jonka suoritin Donkey Hot -musikaalissa. Luvussa ’Yleisösuhde’ käsittelen sitä, miksi haluan esiintyä ja mitä yleisöltä saan. Kuvailen, mitä tunteita, reaktioita ja millaista käyttäytymistä katseen kohteena oleminen minussa saa aikaan. Tarkastelen myös kokemustani esiintymisjännityksen parissa esimerkillä jalkapallohistoriastani. Puhun yleisön minua lavalle kutsuvista ja lavalta työntävistä reaktioista. Erittelen, mitä näyttelemisessä ja esiintymisessä koen helpoksi ja mitä vaikeaksi ollessani katseen alaisena. Kerron siitä, kuinka koen onnistumisen ja epäonnistumisen tunteen olevan aina läsnä esiintyessäni. Avaan suhtautumistani erilaisiin yleisöihin sekä erilaisiin kanssaesiintyjiin ja tarkastelen niiden vaikutuksia minuun. Käsittelen tarvettani viihdyttää yleisöä, lunastaa paikkani katseen alla. Kuvailen myös itsekkyyden ja röyhkeyden kokemusta näyttelijänä. Käsittelen hyväksynnän ja rakastetuksi tulemisen tarpeitani. Tuon esille, mitä yleisön naurureaktiot saavat minussa aikaan, ja mitä niiden vuoksi teen. Tarkastelen huomioni karkaamista kanssanäyttelijöistä yleisöön ja tarvettani näytellä yleisön vuoksi esityksen sijasta. Peilaan kokemuksiani Guna Zarinan näkemyksiin näyttelijän taiteesta. Luvussa ’Valta’ käsittelen sitä, millainen valta yleisöllä on minun tunteisiini ja avaan ajatteluani omasta ja esityksen pyrkimyksestä saada valta yleisön tunteista. Puhun ryhmätyöstä, sekä vallan henkilöitymisestä yhteen näyttelijään. Lisäksi kysyn, mikä on minun oma valtani yleisöön. Luvussa ’Latvia’ avaan onnistumisen kokemuksiani vaihto-opiskelujaksoltani Latviasta. Käsittelen harjoitteita, joissa pyrin olemaan anteeksipyytelemätön ja avoimen rehellinen omille tunteilleni välittämättä toisten mielipiteistä ja ajatuksista. Kuvailen helppouden tunteita ja kokemuksia ilkeydestä sekä röyhkeästä vallan käytöstä. Pohdin, mitä tällainen toiminta minussa aiheutti. Luvussa ’Näyttelijyys, virittäytyminen ja unelmieni yleisösuhde’ pyrin lopuksi pohtimaan, minkälaisen yleisösuhteen haluaisin omata. Avaan kokemustani minän ja näyttelijäminän yhteen sulautumisesta. Tarkastelen kokemustani kunnianhimon sekä sosiaalisten ja psykologisten hyväksytyksi tulemisen tarpeiden ilmestymisestä osaksi työskentelyäni. Tuon esiin Stanislavskin ajatuksen ”Rakasta taidetta itsessäsi, älä itseäsi taiteessa.” Pohdin, miten pyrkimys mahdollisimman ’hyvin’ näyttelemiseen on saattanut omalla kohdallani kääntyä itsensä rakastamiseen ja vihaamiseen teatterin kontekstissa. Tuon esiin Inka Reyesin ajatuksen Jumalan armollisesta katseesta ja sille näyttelemisestä. Pohdin, miten saavuttaisin tunteiden vapautumisen näytellessäni.
  • Kihlström, Emil (2020)
    Tässä opinnäytteessä puran taiteellisen opinnäytteeni The Punchline – Kuolemanpelkoa ja kevyttä kannibalismia -esityksen luomisprosessia. Kirjoitin ja ohjasin esityksen ja näyttelin siinä pääroolin. Käyn opinnäytteessä läpi vaihe vaiheelta esityksen syntymisen. Erittelen myös asioita, jotka mahdollistavat kaikkien kolmen työroolin hallitsemisen saman produktion sisällä. Lisäksi puran työtavan haasteita ja etuja. Johdannossa kerron historiastani työskentelemisestä näyttelijänä, ohjaajana ja käsikirjoittajana saman produktion sisällä ja avaan lyhyesti, miksi koen työskentelytavan mielekkääksi. Luvussa 2 käyn läpi kirjoitusprosessia näytelmätekstin kirjoittamisen kokemusta; sen haasteita ja löytämiäni apukeinoja. Puhun mm. keskeneräisen tekstin hyväksymisestä, kirjoitustavoista, aikatauluttamisesta ja tukihenkilöiden merkityksestä kirjoittamisessa. Käytän luvussa lähteenä David Mametin Masterclass.com online -kurssia, jota käytin kirjoittamisen tukena. Erittelen luvussa tyhjän sivun ongelmaa, tapoja tuottaa tekstiä ja ratkaista ongelmakohtia. Luvussa 3 kerron taiteellisen työryhmän kanssa työskentelystä. Kuvaan esityksen visuaalisen maailman etsimistä, puran omaa estetiikan käsitystäni ja visuaalisuuden merkitystä minulle taiteessa. Luvussa 4 käsittelen näyttämöltä ohjaamista. Kerron omista arvoistani suhteessa harjoitteluun, ohjaamiseen ja näyttelijäntyöhön, sekä avaan, miten ne näkyivät harjoittelutilanteessa. Avaan sitä millä tavoilla oma näyttämöllä olemiseni helpotti ohjaamista ja nopeutti kohtausten muodostumista. Kerron käyttämistäni apukeinoista, jotka mahdollistivat lavalta käsin ohjaamisen, mm. apulaisohjaajien ja kameran käytöstä. Puran myös kohtaamiani haasteita ohjaamisessa ja kommunikaatiossa, keinoja, joilla niistä päästiin yli ja veteraaninäyttelijän ohjaamista. Avaan kokemusta näyttelijän ja ohjaajan roolien välillä liikkumisesta ja työnjohtajan roolin kantamisesta. Luvussa 5 käsittelen huumorin merkitystä. Aloitan huumorin merkitystä itselleni; miksi teen komediaa ja miksi koen sen tärkeäksi. Pohdin myös erityisesti mustan huumorin tarkoitusta. Erittelen sen käyttötapoja, joihin luen mm. vaikeiden aiheiden käsittelyn mahdollistamisen, niistä keskustelun normalisoimisen, tabujen rikkomisen, pelkojen kohtaamisen ja tunteiden hyväksymisen. Käytän vertailevana lähdemateriaalina Daniel Slossin Netflix -spesiaalia Dark. Kappaleessa 6.2 erittelen konkreettisilla esimerkeillä The Punchline -esityksen huumorin tyyliä ja eri asteita. Kappaleessa 6.3 käsittelen esityksen kokin hahmoa ja sitä kautta stereotypioiden ja karikatyyrien käyttöä teatterissa. Luvussa 6 Avaan käytäntöjä esitysten suhteen. Puhun kohtausten vaikutuksesta toisiinsa esityksen sisällä dialogivetoisessa rytmillisesti herkkäviritteisessä komediassa. Käsittelen kertauksen tärkeyttä esitysten välissä, rytmiä ja jatkuvan kehityksen ideaalia. Luvussa 7 vedän yhteen tekijöitä, jotka mahdollistavat työskentelyn näyttelijänä, ohjaajana ja käsikirjoittajana samassa produktiossa.
  • Barco, Eric (2020)
    Kirjoitan tässä opinnäytetyössä toiseuden, ulkopuolisuuden ja erilaisuuden kokemuksistani kumpuavista teemoista. Ensimmäisessä kappaleessa kerron itsestäni ja kouluhistoriastani sekä esittelen Standpoint-ajattelun. Avaan hieman opinnäytteeni lähtökohdista, miksi ajauduin kirjoittamaan hyvinvointiin liittyvistä teemoista sekä mitkä tekijät ovat vaikuttaneet minuun kouluaikanani sekä kirjallisen opinnäytteen aiheen ja suunnan löytymisessä. Kirjoitan lyhyesti vuosi vuodelta matkastani Teatterikorkeakoulun ensimmäisestä vuodesta nykyhetkeen ja tämänhetkiseen sijaintiini – standpointiin - maailmassa. Pohdin mitä teatteritaiteen maisteriksi valmistuminen tarkoittaa ja miksi koen voimattomuutta taiteilijana. Puran auki omat etuoikeuteni Toisessa kappaleessa avaan käsitteistöä valtarakenteista, etuoikeuksista, normeista, syrjinnästä, diversiteetistä ja representaatiosta. Pohdin kysymyksiä kuten: kenelle taidettani teen, kenen tieto on arvokasta, kenen taidekäsitykset olen ominut. Pohdin klassikkonäytelmien ongelmallisuutta ja toiseuttamisen käsittelemistä taiteessa. Kuvailen syrjivää yhteiskuntaa ja vahingoittavaa stereotypisointia. Yritän ymmärtää mitä etuoikeudet ja normit ovat tarkemmin ihonvärin, sukupuolen ja toimintakyvyn näkökulmista niin laajemmin yhteiskunnan tasolla että esittävän taiteen kontekstissa. Kirjoitan monimuotoisuudesta – niin ihmisten erilaisuuden, kuin luonnon biodiversiteetin ja elimistömme mikrobiston tasolla. Perustelen sitä, miksi tarvitsemme rikkaan monipuolista representaatiota esittävässä taiteessa ja toisaalta myös sitä, millaista toisintamista emme välttämättä näyttämöllä tarvitsisi. Kolmannessa kappaleessa kirjoitan tiloista, muun muassa luonnon ja ihmisen jalostamien tilojen vaikutuksesta kehoon. Kirjoitan siitä, kuinka joogassa hengitys, asanat ja rentoutuminen on mullistanut elämääni. Pohdin mitä turva on yhteisissä jaetuissa tiloissa, mitä yhteisyys on. Tarkemmin yritän ymmärtää esittävään taiteeseen liittyvää rajallisuutta ja rajattomuutta: missä menee roolien, nimikkeiden ja näyttämön rajat. Kirjoitan lisäksi eräästä minulle hyvin tärkeästä ja maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisesta yllättävästä tilasta sekä klubikulttuurista osana turvallisempien tilojen mahdollistajana. Lopuksi avaan vielä feministisen näyttämön ja harjoittelun merkitystä oman esimerkin kautta että lainatun kysymyslistan muodossa. Viimeisessä kappaleessa pohdin tulevaisuutta ja muutosta, keinoja kohti kestävämpää maailmaa esimerkiksi kielen, kohtaamisen ja unelmoinnin keinoin. Pohdin kiitollisuutta ja riittämistä ja keskityn hetkeksi siihen mitä on. Päätän työni manifestointiin ja levollisuuteen, joka on tässä.
  • Hirvonen, Joel (2020)
    Kirjallinen opinnäytteeni koostuu kuudesta osasta. Ensimmäinen osio on nimeltään prologi ja se sisältää elokuvakäsikirjoitusmuotoon kirjoitetun kohtauksen, joka pohjustaa kysymyksiäni liittyen näyttelijäntaiteeseen ja taiteeseen ylipäänsä. Toisessa osiossa käsittelen laajemmin taidetta. Pohdin sen määritelmiä ja määrittelemistä, ja sitä mikä on oma suhtautumiseni asiaan. Sitä, miten vaikea taidetta on ylipäätään määritellä. Pohdin taiteen arvottamista, sitä onko taidetta mahdollista ylipäänsä arvottaa. Onko olemassa universaalisti hyvää taidetta, vai onko kaikki kiinni kokijan subjektiivisesta maailmankuvasta? Käsittelen taiteen merkitystä ihmiselle, ja sitä miksi taiteella pitäisi olla merkitystä. Pohdin sitä, mitä minä itse pidän taiteena, ja minkälaisia asioita minä arvostan taiteessa. Miten merkittävä osa ymmärtäminen mielestäni on, kun taidetta koetaan. Mitä taide ja taiteilijuus merkitsevät minulle? Kirjoitan siitä mitkä asiat taiteessa puhuttelevat ja koskettavat minua. Siitä siirryn kolmanteen osioon, jossa käsittelen tarinaa ja tunnetta, sillä olen tullut taideosiossa siihen lopputulemaan, että taiteessa minua eniten puhuttelevat juuri tarina ja tunne. Kolmannessa osiossa pohdin sitä, miksi juuri tarina ja tunne puhuttelevat, eivät pelkästään minua, vaan myös laajempana ilmiönä. Miksi ihmisillä on sisäsyntyinen tarve tarinalle ja tunteelle? Mikä oma suhteeni on tarinaan ja tunteeseen? Neljännessä osiossa käsittelen omaa näyttelijäntaidettani, sitä mitä ihanteita ja toiveita minulla on näyttelijyyttä ja näyttelijäntaidetta kohtaan. Miten itse harjoitan tätä taiteen alaa, tai miten ainakin pyrin sitä harjoittamaan. Reflektoin omaa ajatteluani näyttelijäntaiteesta lähinnä Konstantin Stanislavskin ajatteluun näyttelijäntaiteesta. Kerron asioista, joita pidän arvokkaina ja merkityksellisinä näyttelijän ammatissa. Asioista, joiden uskon auttavan minua matkallani paremmaksi näyttelijäksi. Pyörittelen oppimiani asioita ja tekemiäni havaintoja näyttelijäntaiteeseen liittyen. Avaa myös omaa tekemisen tapaani, kuinka minä lähestyn teosta tai roolihahmoa, mitä asioita pidän tärkeinä, kun roolia lähdetään rakentamaan. Viides osio pyörii näyttelijän ammatin ympärillä. Millaisia mahdollisia haasteita näyttelijän ammatissa joutuu tänä päivänä kohtaamaan. Millaisia mahdollisia uhrauksia taiteilija ja näyttelijä joutuu tekemään ammattinsa vuoksi. Millaisia uhrauksia itse olen valmis tekemään. Mitkä asiat helpottavat minua tässä ammatissa ja elämässä ylipäänsä. Millaisia asioita näyttelijyyden vastapainoksi kaipaan. Kuudes osio on epilogi, joka sekin on elokuvakäsikirjoituksen muotoon kirjoitettu kohtaus. Kohtaus sitoo opinnäytteeni alun kohtauksen kanssa työni kokonaisuudeksi, ja mahdollisesti päättää jonkun luvun elämässäni ja avaa seuraavan.
  • Herranen, Veera (2020)
    Taiteellisen opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen teatterin parantavaa potentiaalia, eli teatterintekemiseen sisältyviä parantamisen ja parantumisen mahdollisuuksia. Työssäni keskityn tutkimaan, mistä kokemus teatterin parantavuudesta syntyy, mitkä työtavat mahdollistavat tällaisen kokemuksen ja millaista parantava teatteri on sisällöllisesti. Parantumisen kokemus on aina subjektiivinen. Siksi on vaikea, jopa mahdoton määritellä tarkaksi, mitä parantava teatteri on, eikä sellaista kokemusta voi katsojalle tai tekijälle luvata. Tutkin kokemuksen mahdollistavia tekijöitä. Läpi työn mukana kulkevat Juha Hurmeen ja Anu Niemen haastattelut. Lisäksi olen haastatellut teatteriharrastajia. Avaan työni alussa syitä, miksi valitsin käsitellä tätä aihetta ja unelmaani parantavan teatterin ammattilaisena. Haluan elämässäni auttaa muita ihmisiä ja yritän ymmärtää, miten voisin valjastaa teatterin auttamisen välineeksi. Toisessa luvussa käsittelen empatiaa ja sen luonnetta teatterintekemisen ytimessä sekä tekijän että katsojan näkökulmasta. Avaan tutkimustuloksia, jotka osoittavat, että teatteri on voimakas empatian opettamisen väline. Tässä poliittisesti, terveydellisesti, taloudellisesti ja ilmastollisesti epävakaassa maailmantilassa empatia on välttämätön taito selviytyäksemme. Työni kolmannessa luvussa käsittelen teatterin parantavuutta. Lähestyn aihetta ensin näyttelijän positiosta laajentaen kohti suomalaista teatterikenttää. Tutkin teatterintekemisen merkitystä yksilöön ja yhteiskuntaan parantavuuden näkökulmasta. Avaan ajatuksiani ja kokemuksiani teoksista, jotka ovat tuottaneet minulle parantumisen kokemuksen ja pohdin syitä kokemuksilleni. Avaan myös tällaisia kokemuksia mahdollistaneita produktioita, joissa olen ollut itse mukana. Etsin empaattisempaa tapaa lähestyä teatterituotantoja. Millaisia teoksia valitsemme tehdä, miten valitsemme tehdä, ja miten markkinoimme niitä? Lastenteatteri löytyy suunnannäyttäjäksi näille haaveille. Neljännessä luvussa keskityn pohtimaan ohjaajan valtaa työryhmän johtajana. Ohjaaja pystyy olennaisesti vaikuttamaan siihen, millainen työilmapiiri ryhmään muodostuu. Työtapojen valinnan merkitystä sekä näyttelijän että ohjaajan näkökulmasta. Luottamus ja kunnioitus ovat parantavan teatterin tekemisen ytimessä. Viimeisessä luvussa kerään yhteen oppimaani. Toivon, että teatterikentän toimijat heräisivät todellisuuteen, jossa heidän käsissään on voimakas parantamisen väline.
  • Lantto, Katariina (2020)
    Esitys on sosiaalisesti outo tilanne. Tilaan saapuu joukko ihmisiä, joista osalle annetaan katsojan rooli, ja muutamille määräytyy esiintyjän osa. Esitys alkaa, ja katsojat ryhtyvät kuuntelemaan, katsomaan ja vetämään omia johtopäätöksiään siitä, mitä heille halutaan kuvailla. Samanaikaisesti esiintyjä tai esiintyjät ryhtyvät toistamaan etukäteen harjoiteltuja asioita, jotka muodostavat halutun kokonaisuuden. Kun esitys päättyy, esiintyjä tai esiintyjät kiittävät katsojaa tai katsojia. Tilaisuus päättyy ja ihmisjoukko siirtyy takaisin arkeensa. Mutta kuka on tuo esiintyjä? Onko hän aina jossakin roolissa, vai voiko olla mahdollista, että hän olisi ollut juuri äsken oma itsensä? Ja jos näin on, niin missä määrin? Jos omana itsenä näyttämöllä oleminen on mahdollista, niin miten sellaiseen tilaan pääsee? Millä keinoin ja mitä se lopulta tarkoittaa? Mitä vaikutuksia tällaisella olemisella olisi esiintyjään, vastanäyttelijään tai kokijaan? Tämä opinnäyte kääntää valokeilan arkiseen, henkilökohtaiseen ja intiimiin ihmiseen. Tämä henkilö on arkensa keskellä, omissa oloissaan, eikä esitä mitään. Mutta sitten hän astuu näyttämölle. Muutosten vyyhti alkaa vaikuttaa tähän ihmiseen, joka nyt onkin esittäjä. Häntä saattaa alkaa hävettää ja jännittää tai hän voi kokea turvallisuuden tunnetta, olla rehellisenä tilanteessa, hengittää vapaasti ja havainnoida ympäröivää aivan kuin kaikki tapahtuisi ensimmäistä kertaa. Tähän tutkimukseen on koottu Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden ajatuksia. Haastateltava joukko on valikoitunut sillä perusteella, että heistä jokainen on ollut kurssilla tai ollut osana esitystä, jossa omaa itseä on käytetty työkaluna tai jopa keinona käsitellä hankaliakin aiheita, kuten representaatiokysymyksiä. Mukana ovat performanssitaiteilija, teatteriohjaaja, kolme tanssijaa ja neljä näyttelijää. Tällainen eri taidealojen kokonaisuus on erityisen mielenkiintoinen, koska jokainen heistä käsittää otsikon hieman eri tavoin taidealansa perinteistäkin johtuen. Haastattelut on toteutettu erikseen, mutta luettavuuden vuoksi litteroitu materiaali on konstruoitu uudelleen muodostamaan kokonaisuus, joka antaa vaikutelman taiteilijoiden toisiaan kommentoivasta keskustelusta.
  • Wikström, Pietu (2019)
    Kuinka antaa tilaa tilalle, paikalle, ei-inhimilliselle ja muille toisille? Kuinka luoda turvallisempaa tilaa esityksiin, harjoituksiin tai opetustilanteeseen? Kuinka laajentaa näyttelijää? Uutta tilaa näyttelijälle: Tilasta, sen tekemisestä ja antamisesta käsittelee esityksiä, nykynäyttelijyyttä ja näyttelijän koulutusta tilallisista käsitteistä ja kysymyksistä käsin. Sen lähtökohtana on sosiaali- ja maantieteilijä Doreen Masseyn kirjoitukset tilasta ja paikasta. Se ajattelee Masseyn kanssa tilaa sosiaalisena konstruktiona ja päinvastoin sosiaalista tilallisesti rakentuneena ja rakennettuna. Se ajattelee tiloja sekä konkreettisina maantieteellisinä tiloina että abstrakteina diskursiivisina tiloina. Sille paikka on rajaton. Uutta tilaa näyttelijälle on varovasti akateeminen ja filosofinen kuitenkin myös rikkoen akateemista kieltä ja sen vaadetta muun muassa runoilun, assosioinnin ja rap-lyriikan keinoin. Se ammentaa Masseyn kirjoitusten lisäksi ekologisista ja posthumanistisista kirjoituksista sekä taiteellisesta tutkimuksesta, mutta myös muiden esiintyjäopiskelijoiden keskustelumuotoisista haastatteluista, esitystaideteoksista sekä erilaisten queer-, kinky ja BDSM-yhteisöjen käytännöistä ja sanastoista. Se pyrkii huomaamaan feminismin, queerin sekä ei-inhimillisen. Työ rakentuu johdannosta ja kuudesta pääluvusta. Ensimmäinen luku johdattelee Doreen Masseyn tilakäsityksiin, tilan ja sosiaalisen välisiin suhteisiin, paikan määritelmiin sekä erilaisten dualististen dikotomioiden purkamiseen. Toinen luku soveltaa Masseyn ajatuksia teatterin kenttään ja koulutukseen ajatellen niitä tilallisina, rakenteellisina ja maantieteellisinä. Luvussa tarkastellaan Teatterikorkeakoulun suomenkielistä näyttelijäntaiteen koulutusta erityisesti esitystaiteesta kiinnostuneen opiskelijan näkökulmasta ja unelmoidaan ulospäinsuuntautuneemmasta näyttelijänkoulutuksesta. Kolmannessa luvussa avataan huhtikuussa 2019 ensi-iltansa saavan Pimeässä olemisesta -esityksen taustoja ja lähtökohtia sekä paikkasensitiivistä ja kestävää esityksen tekemisen prosessia. Luvussa osallistutaan myös dualististen dikotomioiden purkamiseen pimeä-valo-vastakkainasettelun purkamisen kautta. Neljäs luku on välitila ja tilaa antava harjoite lukijalle. Viidennessä luvussa pohditaan näyttelemistä, sen ristiriitoja ja määrittelemättömyyttä. Luku ehdottaa näyttelemiseksi Toisissa tiloissa -esitystaiteen kollektiivin inspiroimana muun muassa ruumiillista jakamista ja keskittymistä siihen, mitä on jo. Luvussa ajatellaan näyttelemistä ja näyttelijää monena eikä lyödä niiden määritelmiä lukkoon. Luku hahmottelee kuvaa näyttelijästä ja näyttelemisen aktista, joka on hauras, huokoinen ja jatkuvasti muuttuva ja muuttava. Viimeinen luku on kasa luonnoksia, jotka ovat muistuttamassa siitä, että käsillä oleva työ on kesken jäävä osa kesken jäävää prosessia.
  • Riipinen, Olli (2019)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen mieltäni ja mielikuvitustani, sekä kerron siihen liittyvistä teemoista. Mielikuvituksen haittoja ja hyötyjä suhteessa näyttelijän taiteeseen, ihmisenä olemiseen, ymmärtämiseen ja kaikkeen. Vastakohdista. Aiheeni on henkilökohtainen ja yksilöllinen, joten kirjoitan itsestäni ja omasta näkökulmastani. Pyrkimyksenä on löytää jotain yhteistä ja samaistuttavaa. Hahmottelen miten mieleni sekä mielikuvitukseni on muotoutunut ja muotoutuu edelleen. Miten se käyttäytyy tai toimii eri konteksteissa. Miksi se toimii tai ei toimi suhteessa annettuihin olosuhteisiin. Miksi lapsena, näytellessäni tai toimiessani taiteellisessa ympäristössä koen mielikuvituksen sekä ajatukseni vapaana, turvallisina ja ymmärrettävinä. Miksi arjessa pelottavana, epäolennaisena sekä irrallisena? Pyrin hahmottamaan ajan, paikan ja tilan jolla kontrolloisin vilkasta mielikuvitusta ja erottaa fiktion faktasta. Lapsesta aikuiseksi, haaveilijasta tekijäksi. Tämän kirjallisen osion aihe on syntynyt kirjoitusprosessin aikana, mutta se on vuosien pohdintojen tulos. Olen kyllästynyt huolestumaan ja pyörittelemään peukaloitani yksin olohuoneessa. Kyllästynyt huutelemaan tyhjille seinille että olenko hullu. Olen kyllästynyt tulemaan väärinymmärretyksi koska en uskalla puhua suoraan. Mieli ja mielikuvitus on osa ihmisen olemusta jonka kautta sitä on kyettävä säätelemään, rajoittamaan sekä pelkistämään, mutta samalla se on myös äärimmäisen tärkeä ja henkilökohtainen työväline luovilla aloilla jonka pitää antaa hersyä ja olla kahlitsematta liikaa että se pysyisi laajana tuoden sitä kautta lisää näkökulmia. Mielessäni ei tunnu olevan tilaa rationaalisille ajatuksille suhteessa siihen miten arkea pyöritetään. Mihin kohdistaa fokukseni silloin kun en leiki, näyttele tai luo. Mikä on aikuisen ihmisen vastuu omasta arjestaan. Kuinka jakaa itsensä kahtia. Mikä on kultainen keskitie? Kuinka osaisin arkipäiväistää ajatuksen virtaa mutta silti olla tukahduttamatta sitä. Pelkoni on tulla liian varovaiseksi. Näitä asioita pyörittelen ja yritän luoda positiivisia vaihtoehtoja negatiivisten pelkojen tilalle. Pyrin vilpittömään ja rehelliseen dialogiin, jotta osaisin sanallistaa ajattelutapaani, sekä tulisin ymmärretyksi myös muille. Tekoihin pystyn vaikuttamaan, mutta ajatuksiini en. Koen tämän työni merkitykselliseksi ennen kaikkea itselleni, mutta myös muille. Askarruttavat asiat, ongelmat ovat usein hyvin henkilökohtaisia, mutta jaettuna yleisiä ja samaistuttavia. Haluan tällä rauhoittaa mahdollista lukijaa joka pohtii samoja asioita. Työni ei tarjoa ratkaisua eikä johtopäätöstä, vaan se esittää kysymyksiä, vaihtoehtoja. Haaveilua ja hämmästelyä.
  • Känkänen, Eetu (2019)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa tavoittelen läsnäolon kokemusta. Koetan saada kiinni sen olemuksesta tarkastelemalla yksityiskohtaisia henkilökohtaisia kokemuksia, tekemällä näiden perusteella olettamuksia yleisyydestä ja pohtimalla läsnäolon yhteisöllistä merkitystä. Olen valinnut muutaman näkökulman, jolla tätä laajaa aihetta lähestyn. Pyrin luovimaan mittakaavassa suuresta kohti pienempää, maailmankaikkeudessa olemisesta yhteiskunnan kautta näyttelijäyksilön läsnäoloon. Aloitan ensimmäisessä luvussa ”Läsnäolo on inhimillistä pyrkimystä yhteyteen” leväperäisemmästä subjektiivisesta filosofoinnista, jossa pohdin ihmisyksilön läsnäolon kokemista paitsi hyvin yksilöllisellä tasolla, myös suhteessa ajan ja avaruuden luonteeseen. Tätä pohdiskelutyötä varten olen lukenut kahta teosta: Johannes Ojansuun Pyhyys – rajalla oleva ihminen, sekä Carlo Rovellin Ajan luonne. Olen käyttänyt näitä kirjoja enemmän inspiraation lähteenä ajattelulleni ja läsnäolon suuntaamisena kohti tietynlaista maailmaan virittyneisyyttä, kuin suoranaisina lähdeviitteinä. Toki niitäkin muutama on mahtunut mukaan. Käytän tekstinä myös antia Lappiin tekemältäni materiaalinkeruumatkaltani, johon sain Teatterikorkeakoululta apurahaa tämän opinnäytteen kirjallisen osion kirjoittamistyötä varten. Olin tammikuussa 2019 vajaan viikon yksin mökillä Enontekiön etelärajalla, lähellä Raattaman kylää. Toisessa luvussa ”Läsnäolo yhteiskunnassa” lähestyn läsnäolon käsitettä mm. tutkimalla esitysten aiheiden suoraa vaikutusta minuun ja ympäröivään maailmaan. Pohdin esityksen teeman vaikutusta maailmaa kohti virittäytymisen ajatuksen kautta, millä tavalla olemiseni ja minä muuttuu eri esitysprosessien myötä. Tässä luvussa käyn myös lyhyesti läpi joitain näyttelijän ruohonjuuritason yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia, menemättä suoraan toimintaan ja taide-aktivismiin. Ajattelen empaattisen dialogin, sekä ekologisen ja intersektionaalisen feminismin ajattelun sisäistämisen olevan tärkeitä konkreettisia keinoja vaikuttaa maailmaan. Luvun lopuksi esittelen vaihtoehtoisia mahdollisuuksia olla yhteisönä läsnä yhteiskunnassa, sekä millaisia vaikutuksia vahva yhteisöllinen läsnäolo tuottaa luovaan prosessiin. ”Näyttelijän läsnäolo” –luvussa lähden tutkimaan aihetta hyvin subjektiivisten läsnäolon kokemusten kautta, joita olen itse näyttelijänä kokenut ja tietoisesti käyttänyt. Käytän esimerkkinä Kansallisteatterin Julia & Romeo – esitystä, jossa olin näyttelijänä. Puran pienempiin osiin ja tutkin oman kokemukseni pohjalta läsnäolon eri tasoja tässä esityksessä. Lopuksi raapaisen vielä hieman pintaa itselleni ajankohtaisista kehollisen läsnäolon ajatuksista. Kerron mm. kollektiivisen kehollisen läsnäolon kokemuksistani Teatterikorkeakoulun tanssikurssilla opintojeni toisen vuoden keväällä. Päätän opinnäytteeni kirjallisen osion tekstiin poissaolosta, sen armahtavasta voimasta.
  • Ekola, Juha (2019)
    Tämä tiivistelmä jonka maisterin kirjalliseen opinnäytteeseeni liittyen kirjoitan, on samalla myös kypsyyskoe – mikä salatarkoitus on lukijan mielestäni hyvä tietää. Pyrin kaikkia osaamiani keinoja käyttäen siis osoittamaan että olen aivan kypsä. Pehmeä, punainen ja valmiina putoamaan tosimaailman kosteaan heinikkoon oravain evääksi. Itse työstä: kahden erillisen harhaanjohdannon jälkeen koetan tässä kirjoituskokoelmassa päästä selville siitä, miksi elämäni on ollut niin helppoa, että olen pystynyt seuraamaan intohimojani ja kiinnostuksieni kohteita aina taideopintoihin saakka. Tähän pyrin muun muassa tutkimalla sukuni historiaa muutaman polven ylöspäin, pääasiassa isälinjaa pitkin, saadakseni selville mistä on peräisin sen aineellinen turva – ja sitä kautta myös oma turvani, jonka varassa olen uskaltanut huikennella. Sen jälkeen pohdin ja hieman myös tuskailen sen asian parissa, että miten ja missä ja millaista teatteria sitä oikein kehtaa tehdä, jos haluaisi sen tekemisen putoavan enemmän hyvän vaakakuppiin kuin pahan. Mietin millä tavalla vähempivaltaiset ihmiset hyötyvät siitä, että heidän kohtalojaan teatterissa muut esittävät – ja mitä vaihtoehtoja meillä on. Sitten käsittelen omaa suhdettani tekopyhyyteen ja kokemuksiani siitä, sekä vaatimustani: jokaisen taiteentekijän tulisi omaa tekopyhyyttänsä tutkia ja käyttää materiaalina. Materiaalina käyttämisellä tarkoitan sitä, että koska teatterintekijä (miellän itseni teatterintekijäksi enemmän kuin näyttelijäksi) ei – kuten teatterikaan – ole maailmasta irrallinen, voivat hänen jääviytensä ja sidoksensa käsittelemiinsä asioihin olla aivan yhtä tärkeä osa totuuden tavoittelua kuin häntä itseään vahvempien pahojen tai itseään heikompien hyvien ruotiminen. Adhd:n vaikutusta harjoitteluun ja esiintymiseen sekä yleisesti elämänhallintaan käsittelen luvussa neljä sekä omien kokemusteni että tutkimustiedon pohjalta. Viides luku taas on omistettu rajatun mittaisille ajatelmille, pienille tönäisyille, joiden kaltaiset kirjalliset ohjeet ovat minulle itselleni olleet menneinä vuosina merkittävä eteenpäin ajava voima. Tämän lukemiston viimeinen luku on Riihimäen autogrillille ja sen lähiympäristöön sijoittuva näytelmäkohtaus.
  • Hyökyvaara, Jarno (2018)
    Pohdin kirjallisessa opinnäytetyössäni jalkapallon ja teatterin kautta yksilön asemaa ryhmässä. Kirjoitan omista kokemuksistani huippu-urheilijana ja teatterin tekijänä. Käsittelen ennen kaikkea harjoituskautta ja pyrin löytämään ihanteellisen harjoitustilanteen tuntomerkkejä. Pohdin paljon näyttelijän ja ohjaajan suhdetta jalkapalloilijan ja valmentajan näkökulmasta. Vertailen omia kokemuksiani ja kerron esimerkkien kautta, mitä olen oppinut. Rehellisyyden ja kommunikoinnin merkitys nousee isoon osaan kirjoituksessani. Harjoitusten tavoite on oltava selvillä sekä ohjaajalle ja näyttelijälle jotta tekeminen olisi miellyttävää. Yhteiset ja selkeät tavoitteet lisäävät motivaatiota ja luottamusta ryhmän sisällä ja sen vuoksi keskustelu on iso osa työskentelyä. Pelkkä keskustelu ei kuitenkaan riitä vaan on tehtävä jotain konkreettista, jotta harjoitus jäisi kokemukseksi eikä vain ajatukseksi. Lähestyn näyttelijäntyötä perinteisen tekstilähtöisen teatterin kautta vaikka täysin samat periaatteet koskevat kaikkea näyttelijäntyötä kuten improvisaatiota tai kameratyöskentelyä. Tein oman taiteellisen opinnäytetyöni Kansallisteatterissa näytelmässä Julia & Romeo jonka ensi-ilta oli 7.3.2018. Näytelmän ohjasi Jussi Nikkilä ja dramaturgina työskenteli Anna Viitala. Kirjoitustyössäni pohdin joitain harjoitustilanteita sekä esitystilanteita Julia & Romeo produktiosta, mutta suurin painopiste on kilpaurheilu historiassani ja Teatterikorkeakoulun opinnoissani. Olen ottanut työhöni mukaan yksinkertaisia harjoitteita jalkapallosta, joiden kautta tutkin näyttelijän olemista ja työskentelyä lavalla. Näyttelijän ja jalkapalloilijan suorituksissa on runsaasti samankaltaisuutta. Pohdin työssäni suoritusten aikana vaadittavia keskittymisen suuntia ja energiaa. Lopetin jalkapallon pelaamisen noin kymmenen vuotta sitten. Väärät valmennusmetodit aiheuttivat itsetunnon hajoamisen ja motivaation loppumisen. Opintojeni aikana olen oppinut keskustelemaan ja olemaan rehellinen muille sekä itselleni. Rehellisyys on avainasemassa, kun pyritään ylläpitämään turvallista harjoitusympäristöä. Ohjaajan ja näyttelijän kommunikointi tulisi olla molemminpuolista ja kunnioittavaa. Näyttelijän tehtävänä on kertoa epäilyistä, kysyä miksi jotain harjoitusta tehdään ja vaatia ohjaajalta selkeät ohjeet. Ohjaajan vastuulla on antaa yksinkertaisia tehtäviä näyttelijöille ja katsoa kohtauksia ulkopuolelta sekä kertoa miltä ne vaikuttavat. Pohdin tekstissäni myös sitä, mikä on oikeanlaista ja konkreettista palautetta ja milloin sitä tulisi antaa. Teatteri on joukkuepeli, jossa yksilöllä on omat tehtävät sekä roolit. Kun lavalle astutaan, ollaan siellä aina yhdessä.
  • Belghiti, Silva (2018)
    Puran siitä, että miten minun näyttelijän urani on alkanut. Urani tielle on tullut paljon kuoppia, mutta ylitin ne joka kerta. Käsittelen minun vaikeuksiani opiskelun aikana. Olen kasvanut ja kehittynyt näyttelijänä, mutta työni esteitä on yhä näkyvissä. Esimerkiksi teatterikorkeakoulussa opinnoissa monet opettajat tai kohtaamani ohjaajat eivät ole olleet varmoja, miten minua tulisi kohdella. Pohdin, että koulun olisi pitänyt lähettää heille etukäteen tietopaketti viittomakielestä ja kuuroudesta valmistaakseen heitä työhön kanssani. Tähän työhön liitetyn elokuvakäsikirjoituksen avulla nähdään, miten todellisuudessa kuurot kohtaavat erilaisia asenteita tai esteitä. Käsittelen saavutettavuutta, että miten sitä voitaisiin parantaa, jotta kaikki voisivat tuntea itsensä tasa-arvoisiksi ja asiat tulisivat perille kaikille. Esittelen myös inkluusion ja intersektionaalisuuden ajattelumallit sekä sitä, miten ne vaikuttaisivat yhteistyöhön. Kerron myös, miten paljon tulkit vaikuttavat teatterityöhön. On siis erittäin tärkeää, että saadaan alalle hyviä tulkkeja, jotka soveltuvat teatterimaailmaan. Purin myös tähän työhön projekteja, joissa työskentelin kuulevien kanssa: mikä toimii ja mikä ei. Ohjaajan tietoisuus kuurojen kanssa työskentelystä on erittäin tärkeää. Se vaikuttaa paljon siihen, miten ryhmä toimii tasa-arvoisesti. Myös ohjaajan on huomattava, miten esitys tehtäisiin saavutettavammaksi. Mietityttää välillä, mitä opiskelujeni kaksivuotinen antoi minulle. Onko toiveeni nyt toteutunut
  • Nurmi, Marko (2018)
    Minä olen Marko Nurmi ja tämä on minun opinnäytteeni. Se kertoo näyttelijäntaiteen kehollisuudesta, treenaamisesta ja tavoitteista kohti parempaa näyttelijää. Näyttelijäntaide on yksilöllinen, ainainen ja muuttuva matka. Tämä opinnäyte on tutkimusmatka tämän hetkisiin ajatuksiini ja mielipiteisiini näyttelijäntyöstä. Opinnäyte pohtii näyttelijän ammatinkuvaa tässä ajassa. Ajatukset voivat olla alati muuttuvassa tilassa, joten opinnäytteeni on kuin isomman teoksen 35 sivua, jostain sieltä kirjan alkupäästä. Opinnäytteeni kulkee ajatuksen kulkua, etsien sitä punaista lankaa, joka mahdollisesti voisi yhdistää opinnäytteen kokonaiseksi teemaksi. Valitsin opinnäytteeni otsikoksi Vauhtia ja Voimaa jo vuodesta 1990, koska kehollisuus on opinnäytteeni pohdinnoissa vahvasti läsnä. Olen myös syntynyt vuonna 1990, joten tässä viitataan Marko Nurmeen, eli minuun ja minun pohdintoihini versus, että puhuttaisiin yleisesti näyttelijäntyöstä. Opinnäyte sisältää paljon sekä kansanopistoissa että teatterikorkeakoulussa tekemiäni havaintoja näyttelijäntyöstä. Opinnäytteeni on osoitus siitä, että Marko Nurmi on valmis kohtaamaan ammattikentän ja hallitsee sen vaatimat näyttelijäntaidot. Marko Nurmi on kuitenkin ihminen ja hän korostaakin opinnäytetyössään näyttelijäntyön olevan humaania yhteisöllistä puuhaa, yksilöiden kehoilla. Opinnäytteeni on ylistys teatterille, yksilön heikkouksien voittamiselle, yhteisöllisyydelle ja kehollisuudelle. Opinnäyte käsittelee flow-tilaa ja sen saavuttamista, vapautta, luovuutta, itsensä ylittämistä sekä teknologian, että itsensä avulla, näistä koituvaa euforiaa, sekä tämänhetkistä kilpailuhenkistä euforianhakuista yhteiskuntaa. Opinnäytteessä pohditaan myös teknisesti näyttelijäntaidetta. Tästä esimerkkinä kappale ”Pienesti ja suuresti näytteleminen sekä etäisyydet lavalla”. Opinnäytteeni on siirtymäriitti opiskelijaelämästä kohti työelämää. Se on osoitus itselleni, että olen valmis haastamaan itseni työelämässä - teatterikorkeakoulussa oppimillani taidoilla.
  • Snellman, Joonas (2017)
    Opinnäytteeni käsittelee masennusta ja omaa kokemustani siitä. Masennusta, tai sen kokemusta, on vaikeaa kuvailla muuten kuin metaforilla ja symboliikalla. Oirelistat ja objektiiviset havainnot siitä, miten se näyttäytyy ulospäin, eivät välttämättä anna todellista kuvaa siitä, millaista masentuneena eläminen on. Tämän takia opinnäytteeni kirjallinen muoto on paikoitellen proosallinen tai lyyrinen. Vastapainona, tekstini on myös tutkimuksiin perustuen kylmän analyyttistä. Se helpottanut minua ymmärtämään masennusta sairautena. Olen käyttänyt lähteinä omia päiväkirjamerkintöjä vuosien varrelta, suoraan liittyen opiskeluun sekä käynnissä olevaan terapiaprosessiini. Inspiraation lähteenä olen lukenut Andrew Solomonin teosta Keskipäivän demoni: Masennuksen atlas, joka nimensä mukaisesti on kattava perusteos masennuksesta yhteiskunnallisena ja lääketieteellisenä ilmiönä, mutta myös kokemuksellisena sairautena. Lisäksi olen lukenut useita tilastoja, yrittäen selvittää, kuinka yleistä masentuneisuus on opiskelijoiden keskuudessa. Nämä lähteet ovat kuitenkin jääneet lähinnä kaiuksi teoksen pohjalle ja valtaosa tekstistä on omaa pohdintaani aiheesta. En juurikaan käsittele suoraan näyttelijäntyötä. Päädyin tähän ratkaisuun, koska koin polttavampaa tarvetta jäsentää omaa historiaani masennuksen suhteen ja miten se on opiskeluissani. Pohjimmainen havaintoni näyttelemisestä on, että kannan väistämättä lavalla mukanani kaikkea sitä, mitä olen ihmisenä. Toisin sanoen: Minun oli hyväksyttävä, että en pääse pakoon masennustani lavallakaan vaan se pikemminkin korostuu siellä, ja jotta voisin olla parempi näyttelijä, minun tulee ensisijaisesti kehittyä ihmisenä. Opinnäytteeni käsittelee myös paljon ryhmää, ryhmäytymistä ja sen minulle asettamia haasteita. Käyn läpi oman vuosikurssini ryhmäytymisprosessia ja niitä haasteita ja ahdistuksia, joita koin sen aikana. Lopuksi käsittelen myös sitä, kuinka luopumisen kautta olen jälleen löytänyt kiinnostuksen näyttelemiseen ja miten opiskeluympäristön ulkopuolelta löytyneet yhteisöt ovat auttaneet tässä prosessissa. Masennuksessa ei lopulta ole mitään ihmeellistä. Se on täysin luonnollinen reaktio suuriin elämänmuutoksiin ja iso osa ihmisistä kokee masennusta jossain elämän vaiheessa. Joillain kuitenkin luonnollinen alakuloisuus jää päälle, ottaa vallan elämästä ja muuttuu arkea hallitsevaksi mielentilaksi. Masennus diagnosoituna sairautena on kohtuutonta reagointia kohtuullisiin tilanteisiin. Se on kyvyttömyyttä erottaa tunteita ja ajatuksia erillisiksi prosesseiksi. Se on kyvyttömyyttä rakastaa ja tulla rakastetuksi. Sen lisäksi, että pyrin opinnäytteessä jäsentämään itselleni omaa masennustani, tavoitteenani on myös avata masennukseen liittyviä uskomuksia ja ennakkoluuloja. Masennus kantaa edelleen sairautena monia stigmoja, joita toivon opinnäytteen purkavan. Kyseessä ei ole mitenkään ihmeellinen tai mystinen tila. Kokemukseni mukaan se on täysin jäsennettävissä ja syy-seuraus –suhteiksi purettavissa oleva tapa hahmottaa maailmaa ja yksilön omaa suhdetta siihen ja sitä kautta siitä on myös mahdollista vapautua
  • Noroila, Fanni (2016)
    Kirjallinen opinnäytteeni on esiin astuminen, ulostulo, tilan ottaminen, puheenvuoro. Se on yritys ja hahmotelma, kurotus uuteen, unelmia. Pyrin avaamaan ajatteluani, sen prosessia häpeästä ja itseni pienentämisestä kohti olemista ilman ääriä. Teen jotain, mitä en ole aikaisemmin uskaltanut tehdä. Puhun ääneen. Minulla on asiaa. Kirjoitan kategorioista, jotka hallitsevat maailmaa ja sitä kautta teatteria. Rakennamme niitä toinen toisillemme tiedostamattamme, mutta olemme myös paljolti ympäristön armoilla. Koen kategoriat raja-aitoina. Ne tekevät elämästä jollain tavalla käsitettävää ja hallittavaa - määritelmät antavat meille tukipisteitä maailmankaikkeuden äärettömyydessä - mutta samalla ne vievät meiltä vapautemme. Kun haluan purkaa kategorioita, minun on ensin puhuttava niistä, tehtävä ne näkyviksi. Sen jälkeen häivyttää ne merkityksettömiksi. Sukupuoli on niistä suurin ja mahtavin, ahtain ja ehdottomin. Palaan työn alussa avainkokemukseen sukupuolittuneesta määrittelystä ensimmäisen vuoden laulutunnille, jossa opettaja tokaisee saavani äänelläni vain ”huoran rooleja”. Puran sen aiheuttamia hyvin kauaskantoisia tunteita, lukkoja ja tuolloin vielä nimetöntä ahdistusta. Kokemus toimii moottorina, joka avaa hiljalleen monikerroksista kerää kaksijakoisen sukupuolen ongelmallisuudesta, sitä ylläpitävistä rakenteista, niiden dikotomioista, normeista, vallasta, representaatioista, hierarkkisuudesta ja misogyniasta. Työssäni kulkevat rinnakkain teoria ja käytäntö, feministinen kirjallisuus ja omat kokemukset. Pyhitän yhden kokonaisen luvun Judith Butlerin ajattelulle sukupuolen rakentumisesta, sen performatiivisuudesta, konstruktioista ja dekonstruktioista. Kysyn, miten katsomme naista, miten katsomme miestä, mikä on naisellista, mikä miehekästä, mikä on minun paikkani ja tilani? Minkälaisia kuvia itsestäni näen ja toistan? Haastan myös lukijan kysymään itseltään samaa. Pohdin, voisiko taide olla rajoja rikkovaa, yhtä vahvempia kohtaamisia mahdollistavaa, sisälleen kutsuvaa eikä ulos sulkevaa, meitä yhdistävää eikä toiseuttavaa, valtarakenteita vavisuttavaa eikä vahvistavaa. Vaadin läpinäkyvyyttä, rakenteita tiedostavaa, sukupuolisensitiivistä keskustelua ja opetusta. Haluan teatteriin lisää moniäänisyyttä, pelottomuutta ja monipuolisempaa tekijyyttä. Teatterissa piilee valtava kapasiteetti, jota ei vielä käytetä. Pitkällisen ympäröivän maailman pilkkomisen ja havainnoimisen jälkeen käännän katseeni itseeni, syvälle sisimpääni. Puhun masennuksestani, sen syistä ja seurauksista, ja siitä vapautumisesta. Pidän sairaskertomustani tärkeänä kategorioiden vahingollisuuden paljastavana elementtinä. On niin paljon oppeja oikeasta ja hyvästä, väärästä ja huonosta, että ne peittävät helposti melullaan sisäisen äänen ja tahdon. Kirjallinen opinnäytteeni on matka, joka vie minut lopulta olennaisen ääreen. Näen aavistuksen siitä, mitä minä olen, ja voin olla, en enää, mitä minun odotetaan olevan. Myötätunto ja läsnäolo - itselleni ja muille – ovat kaiken ydin.
  • Ojala, Eero (2016)
    Käyn tässä työssä läpi taiteilijaksi kasvamisen polkuani. Minun lähtökysymykseni tähän työhön oli "mikä tekee taiteilijan". Opinnäytteeni aihetta valitessani, pidin kysymystä kaikkein merkittävimpänä kysymyksenä, jonka voin taiteellisfilosofisesti itselleni esittää. Päätin pyrkiä ratkaisemaan taiteilijuuteen liittyvän mysteerin. Minua häiritsi, etten tiennyt missä vaiheessa saan alkaa kutsua itseäni taiteilijaksi. Minulla oli ristiriitainen käsitys siitä, saanko antaa taiteilijan tittelin itse itselleni, vai onko se jonkun muun oikeus ja velvollisuus. Lisäksi minua hämmensi, kun en tiennyt mikä on se meriitti tai hetki, jonka jälkeen olen oleva taiteilija. Pohdintojeni syventyessä ymmärsin, etten voi ratkaista tätä mysteeriä muiden kuin itseni kohdalla. Tämän oivalluksen löytämiseen sain apua kollegoiltani ja ystäviltäni, jotka suostuivat keskustelemaan ja vatvomaan asiaa kanssani. Tämän työn muodoksi valikoitui suurimmaksi osaksi kronologinen kerronta tähänastisesta historiastani taiteen parissa. Lähden pohdinnoissani liikkeelle teatteriharrastukseni alkutaipaleelta. Siirryn nopeasti kansanopistovuosiini, joita oli kolme. Kerron minkälainen (harrastaja)näyttelijä olen ollut aiemmin ja miten se on vaikuttanut teatterinäkemyksiini. Käytän pohdintojeni apuna sitaatteja joistain alan perusteoksista, eniten Yoshi Oidan Näkymättömästä näyttelijästä, mutta myös Stanislavskin Näyttelijäntyöstä sekä Sinisalon Veikko ja "lausujanplantut" -teoksesta. Lainaan ajatuksia muilta lausuntataiteeseen perehtyneiltä taiteilijoilta ja reflektoin omia ajatuksiani niitä vasten. Pyrin olemaan työssäni itsekäs siinä mielessä, että puhun paljon omista kokemuksistani ja ajatuksistani. En yritä esittää työssäni mitään kaikille sopivaa taiteilijamuottia tai muuta vastaavaa, vaan pyrin olemaan rehellinen ennen kaikkea itselleni. Yritän saada sanallistetuksi sen, mitä taiteilijuus minulle merkitsee. Mistä se koostuu. Itselleni pohdinnoissani tärkeäksi muodostui havainto, jonka mukaan taiteilijuus voidaan määritellä ikään kuin kolmioksi, jonka yhdellä sivulla on taito, toisella vastuu ja kolmannella henkilökohtaisuus tai oman itsen ydin. Kolmion keskellä on työ, jonka sivut tekevät yhdessä näkyväksi. Nämä neljä asiaa ovat minulle ne, joita taiteilija tarvitsee ollakseen tittelinsä arvoinen.
  • Rahkonen, Olli (2016)
    Kirjallinen lopputyöni "Hyvästi, rakas." kertoo luopumisen prosessistani Teatterikorkeakoulusta. Halusin tällä työllä tarkentaa itselleni ennen kaikkea missä olen nyt. Mitkä ovat omat arvoni taiteilijana ja minkälaiseksi tekijäksi haluan tulevaisuudessa tulla? Nykyisyys oli pääajatukseni mutta sen kartoittamiseen oli käytävä kaukana menneisyydessä ja kurkattava myös tulevaan. Tulevaisuudessa minulla on tuskin aikaa pohtia tätä näin pitkään. Halusin tuoda esille omat intohimoni tekijänä ja kirjoittaa minua inspiroivista ihmisistä ja asioista. Unelmoinnin ja kurkottamisen halusin selventää itselleni miettimällä suuntaa johon olen matkalla, omaa vaellustani. Uskon vahvasti pehmeisiin arvoihin ja ihmisten kunnioittamiseen ja niiden avulla tiedän tulevani tulevaisuudessa parhaaksi versioksi itsestäni. Menestymisen palvonta on minulle sitä, että pyrin elämään niin, että voin mennä tyytyväisenä nukkumaan iltaisin. Mietin myöskin roolejani ihmisenä ja läpikäynti tavoistani toimia sosiaalisissa tilanteissa oli hedelmällistä. Halusin myös liittää muistojani Berliinistä, koska se oli opintojaksona niin ainutlaatuinen ja rikastuttava. Siellä opin nöyryyttä tätä työtä kohtaan ja silmäni aukesivat paikallisten näyttelijöiden toimesta. Se sai minut haluamaan paremmaksi taiteilijaksi. Se sai minut haluamaan kansainväliseksi taiteilijaksi. Rupesin vaatimaan itseltäni enemmän ajatusta työtäni kohtaan tämän jälkeen. Tuntui tärkeältä kirjoittaa tästä matkasta, koska se oli kouluaikani kohokohta ja teoksen taustavire on luopumisen ajatus näin rakkaasta instituutiosta. Teksti syntyi kiitollisuudesta. Musiikista ja laulamisesta kirjoitin, koska se on minulle kaikista rakkain ilmaisumuoto. Näen sen tässä vaiheessa elämääni aidoimpana muotona ilmaista itseäni. Myös jatkuvan tutkiskelun aihe itselleni on löytää vastaavanlainen helppous näyttelemiseen kuin mitä laulaessa koen. Olen tutkinut sitä jo ensimmäiseltä vuosikurssilta lähtien. Loppusanat kiteyttivät itselleni sen miksi ylipäätänsä kirjoitin tämän lopputyön. Kaiken tekemisieni taustalla on kuitenkin aina ollut ne ihmiset jotka jakavat kanssani ne muistot ja tunteet. Ilman ystäviä, perhettä ja kollegoita olisi tämä työ täysin tyhjää itselleni. En ole koskaan ollut sooloilija ja se kävi minulle jälleen selväksi tämän lopputyön parissa. Kaiken ydin on olla osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Olla osa jotain ja kuulua jonnekin. Ja missä ikinä se jokin onkaan, saa siellä toteuttaa itseään. Tärkeimpänä se, että siellä saa olla oma itsensä ihmisten keskellä, joihin luottaa.
  • Heiskanen, Eino (2016)
    Opinnäytteeni koostuu kahdesta eri aiheesta, joista ensimmäisessä kerron itsestäni, taustoistani ja ajattelutavoistani. Molemmat vanhempani sekä setäni ovat näyttelijöitä, joten voisin sanoa tulevani näyttelijäsuvusta. Tänä keväänä valmistun itse näyttelijäksi. Minulle teatteri ei ole kuitenkaan ollut aina se ainut vaihtoehto, vaan paikka tuoda taidekuplan ulkopuolista maailmaa näkyväksi ja tarjota uusia näkökulmia ja tarinoita katsojille. Siksi opinnäytteeni käsittelee myös paljon teatterin ulkopuolisia asioita. Kiinnostukseni kohteita ovat aina olleet tulevaisuus, tulevaisuuden tutkimus, tietotekniikka ja pelit. Pääaiheekseni muodostui näyttelijäntaiteen kehittyminen ja muuttuminen teknologisten innovaatioiden myötä sekä internetin mahdollistamat taiteen ja viihteen uudet kanavat. Internetin avulla taiteilijat voivat saavuttaa valtavia katsojamääriä ja tavalliset tallaajat voivat ryhtyä taiteilijoiksi ilman minkäänlaista koulutusta. Tällä hetkellä internetin suosituimpana alustana pidän Youtubea, johon taiteilijat, näyttelijät ja amatööri- sekä ammattikoomikot julkaisevat joka päivä tuhansia videoita. Globaalit väylät ja julkaisualustat tulevat koventamaan tulevaisuuden sisällöntuottajien keskinäistä kilpailua. Tulevaisuuden näyttelijä eroaa perinteisestä filmitähdestä olemalla läsnä verkossa ja oikeassa maailmassa faniensa ja kollegojensa kanssa. Myös virtuaali- ja reaalimaailmaa sekoittava laajennettu todellisuus tulee muuttamaan kaikkea näyttelijän taiteesta lääketieteeseen. Animaatiotekniikan myötä näyttelijän työnkuva muuttuu ja laajenee. Näyttelijäntyötä tullaan pilkkomaan osiin ja green screen, motion capture eli liikkeenkaappaus ja Cinematic virtual reality tulevat olemaan näyttelijän perustyökaluja näyttämön ja kameran lisäksi. Vaikka työkalut muuttuvat, niin sisällöt ja teemat pysyvät jokseenkin samana taiteessa ja vanhat taidemuodot, kuten mimiikka ja naamionäytteleminen saavat uusia muotoja. Käsittelen myös verrattain uutena taidemuotona videopelejä, virtuaalitodellisuutta ja näyttelijäntyötä peleissä. Pohdin sisältävätkö pelit taidetta tai voidaanko pelit itsessään laskea taiteeksi. Yritän kertoa peleistä ja uudesta tekniikasta sillä tavalla, että asiasta mitään tietämätön saisi niistä jonkinlaisen käsityksen. Lopuksi kerron millaisena näen oman tulevaisuuteni nyt koulusta valmistuvana taiteilijana.

View more