Directing

 

Recent Submissions

  • Tuulasjärvi, Henri (2017)
    Tämä maisterin kirjallinen opinnäytetyöni Kaikissa ruumiissani kannan kuolemaa sisältää viisi lukua: 1. Johdanto, 2. Mysteeri, 3. Sanat, 4. Ikoni sekä 5. Testamentti. Ensimmäinen luku Johdanto käsittää johdannon, saatteen sekä kiitokset. Avaan johdannossa sitä maastoa, jossa olen liikkunut noin vuoden verran kirjoittaessani maisterin kirjallista opinnäytetyötä. Luvussa päädyn siihen, että Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa opiskellessani olen käsitellyt taiteellisissa töissäni usein kuolemaa. Toisessa luvussa Mysteeri pyrin vastaamaan muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Mitä minulle on taide? Entä taiteilijana oleminen? Miksi koen taiteen ja taiteen tekemisen merkitykselliseksi itselleni? Miten paikannan oman tekijyyteni esittävän taiteen ja teatterin kontekstissa? Kolmas luku Sanat sisältää lyhyen alustuksen sekä kaksi tekstiä: I ja II. Nämä tekstit kytkeytyvät sanojen omuuteen, kokemuksellisuuteen ja ruumiillisuuteen. Kolmas luku nojaa filosofi Tere Vadénin teoksen Ajo ja jälki esseeseen Sitten, kun piilopaikkoja ei enää ole. Neljännessä luvussa Ikoni etsin vastausta kysymykseen: Miksi minua koskettaa Mirkka Rekola? Tässä luvussa käsittelen myös suhdettani kirjoittamiseen, joka tulkintani mukaan on traumatisoitunut. Suhteeni sanoihin muodostuu siten rikkinäisen puhelimen kautta. Päädyn tulkintaan, jonka mukaan Mirkka Rekolan kirjallinen tuotanto ja ajattelun filosofia ovat olleet pirstaloituneen sanavarastoni sekä maailmankuvani kokoontumisen paikka. Luvun lopuksi teen päätelmän siitä, miten kuolema kytkee minut kiinni sekä elämääni että taiteen tekemiseen. Viimeinen luku Testamentti sisältää alustuksen sekä tekstin HT. Kyseinen teksti on polylogi, joka tekee irtioton kirjallisesta opinnäytetyöstäni. Päädyn luvussa ja samalla tässä maisterin kirjallisessa opinnäytetyössäni lopputulokseen, joka kattaa kaiken työni: mulla on vaan henkilökohtaisuuteni / ja siitä käsin mä tahdon elää / ja olla taiteilija.
  • Peltola, Piia (2017)
    Opinnäyte käsittelee suomalaisen teatterin rakenteita opiskelijan näkökulmasta tekijänä, kokijana ja uudistajana. Eri näkökulmista kirjoitettu työ on hyvin fragmentaarinen. Yhdistävä havainto on kokemus ristiriitaisuudesta. Johdannossa käsitellään aihetta koskevaa keskustelua, jossa alan näkemykset eivät kohtaa toisiaan. Ohjaajaopiskelijoiden keskustelussa näkyy sukupolvemme ristiriita suhteessa vallitsevaan aikaan: onko meillä muuta mahdollisuutta vallankumoukseen kuin surra? Nuoret freelancerit ovat ammattikentällä heitteillä. Vallitseva järjestelmä pitää sisällään ihanteita, jotka eivät ole meille nuorille välttämättä enää niin tärkeitä. Yhtä kaikki, Valtionosuusjärjestelmä, eli orkestereita ja teattereita koskeva rahoituslaki odottaa uusimistaan. Kerron yleisimmistä ehdotuksista, ja opinnäytteen loppupuolella esittelen itse koostamiani ideoita rakenteiden uudistamiseksi. Esittelen keskeisimpiä puheenvuoroja nykyjärjestelmän kritiikiksi ja oman luentani teatterijärjestelmän historiasta. Kantava teema on, että rakenteet pitävät sisällään arvot. Analysoin pitkällisesti niin sanottua intersektionaalista risteystäni maailmassa luvussa Rakenteellinen epätasa-arvo kansalaisen, naisen, uhrin, liikuntavammaisen ja sukupolvensa äänen kokemuksessa. Yritys keskustella rakenteiden uudistamisesta eri mielisten kanssa johtaa riitaan, ja kappale sisältää humoristisella otteella kirjoitetun katkelman, jossa näkyvät pääargumentit, joilla kaiken säilyttämistä samana usein puolustetaan. Kirjoitan rakenteista myös esityksen tasolla. Esitys implikoi oman oletetun katsojansa, luo siis sisäkulttuurin, joka voi huonossa tapauksessa olla ulosrajaava. Tämä mekanismi on paikallistason rakenne. Rakenteet näyttäytyvät myös työryhmäroolien välisissä valtasuhteissa, ja perinteinen produktiomalli sekä työryhmähierarkia mahdollistavat kiusaamisen. Määritän itselleni tärkeiksi rakenteiksi tilanteen ja jännitteen luomisen välineet omissa esityksissäni. Keinoja luoda jännitettä edustaa kahvinkeitin. Näyttelijäkuva on tärkeä kysymys, koska näyttelijä on ihmiskuvan edustaja näyttämöllä. Näyttelijäkuvan uudistaminen puolestaan on haaste, joka törmää kentän ajasta jäljessä oleviin realiteetteihin, kuten näyttelijäntaiteen ammattilaisten haastatteluissa käy ilmi. Oman uran löytyminen on opinnäytteessäni mukana kulkeva juonne. Miten tulla toimeen kilpaillulla alalla, vähillä resursseilla? Käsittelen Bojana Kunstin ”vähemmän tekemisen” ideaa mahdollisuuten löytää kestävä tapa tehdä teatteritaiteilijan työtä. Lopussa avaan vielä uudestaan kokemuksellisen rakenneanalyysin ideaa.
  • Airaksinen, Susanna (2017)
    Tämän kirjallisessa opinnäytteessä käyn läpi ohjaajaksi kasvamisen prosessia kolmen taiteellisen työni kautta. Analysoin matkaa kohti oivallusta, että itsenäinen ja vahva taiteellinen ajattelu sekä hyvä työn johtaminen tarkoittavat antautumista vuorovaikutukselle ja muiden huomioimista. Tämä kirjallinen opinnäytetyö on myös yritys hahmottaa sitä, miten saada minua kiinnostava ajattelu ja estetiikka näkymään ohjauksissani. Käytän ajattelun apuna tilaa ja sen käsitteellistämistä. Esityksen tilallinen kokemus on minulle tärkeä osa teosteni estetiikkaa. Minulle runollinen näyttämökieli syntyy tilassa samanaikaisesti risteävien kertomusten ja näkökulmien näkyväksi tuomisesta. Tilan sosiaalinen järjestäytyminen taas muodostaa eettisen perustan ohjausteni tekoprosesseille ja kerronnalle. Viittaan lähinnä länsimaiseen filosofiseen ajatteluun ja tärkeimpänä lähdemateriaalina käytän Doreen Masseyn esseekokoelmaa Samanaikainen tila. Johdannossa käyn läpi kirjallisen opinnäytetyöni kysymyksenasettelua ja esittelen taiteelliset työni, joiden kautta pohdin aiheita. Pyrin myös avaamaan ajatteluani tilasta ja näyttämörunoudesta. Ensimmäisessä luvussa käyn läpi Teatterikorkeakoulun kandidaatin lopputyötäni Kahdekan askelta pituussuuntaan, kolme poikittain. Pohdin kirjoittamani ja ohjaamani näytelmän kautta ruumiillisuutta tekemisen lähtökohtana sekä tutkin minua kiinnostavaa dramaturgista ajattelua. Toisessa luvussa käsittelen taiteellisena lopputyönä Turun kaupunginteatteriin ohjaamaani esitystä Neljäntienristeys. Kerron aikaisemmista vaikeuksistani harjoittelussa ja niiden tuottamista oivalluksista. Pyrin erittelemään, miten nämä oivallukset auttoivat Neljäntienristeyksen työprosessin onnistumisessa. Käyn myös läpi omia keinojani kestää ohjaamisen paineita ja selvitä työn kuluttavuudesta. Kolmannessa luvussa esittelen vielä kesken olevan prosessin Legenda pienestä luusta. Sen kautta pohdin yleisösuhdetta, yhteisohjaajuutta ja paikkasidonnaisen esityksen tekemistä. Pohdin paikan vaikutusta esityksen tekemiseen ja katsomiseen. Totean, että ei-teatteritila vapauttaa joistakin esityksen katsomisen konventioista. Neljännessä luvussa teen johtopäätöksiä ja suunnittelen tulevaisuutta niiden pohjalta. Teen itselleni ehdotuksen mahdollisesta tulevasta ekofeministisestä esityksestä, joka toteutettaisiin heveosten kanssa. Päädyn kirjallisessa opinnäytetyössäni lopulta tulokseen, että minulle näyttämö on maaginen, monien samanaikaisten kudelmien paikka. Se on mielikuvituksen matkustusväline, jolla voi notkeasti liikkua aikojen, paikkojen ja sisäisten kokemusten välillä. Haastan ja yllytän itseäni kuvittelemaan sekä teosten maailmoja että työskentelyn jäsentymistä toisten olentojen kannalta ja sitä kautta myös vahvistamaan omaa ajatteluani ja taiteilijuuttani.
  • Pellinen, Janne (2016)
    Tämän kirjallisen opinnäytteen tarkoituksena on kartoittaa taidekäsitystäni ja suhdettani etiikkaan teatterintekijänä. Se on yritys hahmottaa millä tavalla eetokseni näkyy näyttämöllisessä ajattelussani sekä suunnata analyyttinen katse jo tekemiini esityksiin ja niiden prosesseihin. Tarkastelen asettamaani kysymystä taiteen eetoksesta suhteessa filosofiseen ja taiteesta kirjoitettuun ajatteluun, joissa kysymys etiikasta tuntuu mielestäni keskeiseltä. Lähdemateriaali koostuu lähinnä länsimaisesta filosofisesta ajattelusta. Käytän lisäksi viittauskohteena muita taideteoksia, jotka ovat toimineet minulle inspiraationa ja keskustelukumppaneina lähestyessäni kysymystä näyttämön etiikasta. Ensimmäisessä luvussa käyn läpi ajatteluni taustoja sekä kirjallisen työn tutkimuksellisia lähtökohtia ja rajauksia. Kysymyksenasettelun ja metodologian lisäksi pyrin määrittelemään termin etiikka. Toisessa luvussa valaisen lukijalle henkilöhistoriaani ja kerron lyhyesti miten päädyin lakimiehenä teatterin pariin ja miten päädyin linkittämään kysymyksen oikeudesta teatteriin ja taiteeseen. Kolmannessa luvussa käsittelen mm. Emmanuel Levinasin, Slavoj Zizekin ja Andrei Tarkovskin ajattelua etiikasta ja taiteesta, ja pyrin hahmottamaan näiden pohjalta omaa taidekäsitystäni ja eetostani. Neljännessä luvussa lähestyn kysymystä näyttämön etiikasta ohjaamieni esitysten ja valitsemieni aiheiden näkökulmasta. Pohdin ajatusta hahmoista ja niihin samaistumisesta, esitän havaintojani näytelmätekstien kanssa työskentelystä ja lopulta käsittelen kokemuksiani omien tekstien kirjoittamisesta näyttämölle. Viidennessä luvussa analysoin esitysteni estetiikkaa ja estetiikan suhdetta eetokseeni. Keskityn erityisesti opinnäytteeni taiteelliseen osioon Paratiisi. Käsittelen taiteellisen osioni taiteellisia lähtökohtia sekä toteutusta, etenkin tilan näkökulmasta. Luvun loppupuolella keskityn tarkastelemaan ajatuksiani näyttelijäntyöstä ja näyttämöstä ihmettelyn ja tutkimisen paikkana. Kuudennessa luvussa kokoan yhteen ajatuksiani aikaisemmin käsittelemästäni. Pyrin hahmottamaan, minkälaisen maiseman äärelle pohdiskelu omasta taidekäsityksestä ja eetoksestani on minut saattanut, ja minkälaisia kysymyksiä oivallukset asettavat tulevaisuutta varten ammattiin valmistuvana teatteriohjaajana. Päädyn työssäni lopulta lopputulokseen, että taidekäsitykseni ja eetokseni mukainen näyttämö on perimmiltään tutkimisen ja ihmettelyn paikka. Se on välineeni kommunikoida ja jakaa maailmassa olemisen kokemusta ja siihen liittyviä mahdollisimman tarkkoja, henkilökohtaisia havaintoja vilpittömyyden ja aukiolon kautta. Itselleni kysymys etiikasta ja moraalista on perustavalla tavalla osa näyttämöä ja sen loppumatonta merkityksellisyyden kysymistä - väitän, että näyttämö on arkkietiikan kysymisen ja ilmenemisen paikka. Etiikka tarkoittaa kuitenkin käytännössä myös omien taiteellisten valintojen, työskentelymetodien, harjoittelun ja toisen kohtaamisen ja huomioonottamisen jatkuvaa arviointia. Teatterin tekemisen merkityksellisyyden löydän löytämieni havaintojen perusteella myös Tarkovskin jalanjäljillä taiteen moraalisesta sekä sen ihmistä jalostavasta ja kauneuteen ja hyvään suuntaavasta ominaisuudesta. Päädyn nähdäkseni toiveikkaan tulevaisuudenkuvan ääreen: taiteella on merkitystä.
  • Nimell, Anne (2016)
    Kirjallinen opinnäytteeni käsittelee ajattelua ja reitin etsimistä ajatteluuni. Kullakin on oma reittinsä ja kaikki osaavat ajatella. Minulle ajattelu on ruumiillista. Myös sanani elävät ruumiissani. Käytän kirjallisessa opinnäytteessäni esimerkkeinä omia töitäni ja niiden työprosesseja. Esimerkkiteoksina käytän pääasiassa kahta eri teostani. Yksi niistä on koulun sisällä tapahtunut Panoraama. Toinen niistä, Kukin, on koulun ulkopuolinen. Se on myös ensimmäinen kokonainen työni ammattiohjaajana. Kirjoitan antautumisesta työprosessissa. Kerron kielen hajoamisen kokemuksesta ohjaajana, työryhmän jäsenenä, taiteilijana teosteni ulkopuolella sekä katsojana. Avaan suhdettani esitystilaan. Kirjoitan maisemasta ja suhteestani siihen, käyttäen esimerkkinä taiteellista lopputyötäni Panoraamaa. Viittaan tilasta ja maisemasta kirjoittaessani myös Wolfgang Schivelbuschin kirjoittamaan Junamatkan historia-kirjaan ja tuon mukaan Sosiaali- ja maantieteilijä Doreen Masseyn ajatuksia tilasta ja paikasta. Kirjoitan ohjaajan ruumiista. Käsittelen ohjaajan roolia. Kirjoitan sanojen katoamisesta, eli yhteyden katoamisesta omaan ruumiiseeni. Koen että minulta ohjaaja-roolin vuoksi odotetaan kykyä artikuloida jotain, johon en koe aina omaavani sanoja tai puhetapaa. Pohdin milloin tuollainen unohdus ja sanojen hajoaminen on turvallista ja olennainen osa taiteen tekemistä minulle, ja milloin ja miksi on hetkiä, jolloin vaikenen ahdistuneena kun sanoja ei ole. Silloin saatan luulla olevani kykenemätön ajattelemaan. Etsin ja löydän omaa tapaani käyttää sanoja ja ajatella. Kirjoitan sanojen ruumiillisuudesta. Kirjoitan katsojana olemisesta ja esityksen ulkopuolella olemisesta ohjaajana. Suomalainen teatteriperinne pohjaa harrastajateattereihin. Se luo oman keskustelu- ja katsojakulttuurinsa. Pyrin löytämään reitin kuulla itseäni, jotta voisin osallistua keskusteluun. Haluan kutsua ja nimetä monenlaisia esityksiä ja työtapoja teatteriksi, jotta teatteri saisi olla laajaa ja vapaata sekä vapaasti toinen. Ymmärrys on minulle ruumiillista ja kokemuksellista. Mutta se ei sulje pois kykyä analysoida. Kokemuksellisuus ja analyysi eivät sulje pois toisiaan, ne ovat erilaisia, yhteydessä ja kontaktissa toisiinsa. Sellaisen ohjaajaroolin ymmärrän ja tunnistan. Keskustelevan roolin.
  • Joakimsdottir-Hutri, Anna Maria (2016)
    I slutarbetet "Ur Mörker" skriver jag om min existensiella kris som börjar året före jag inleder studierna på Teaterhögskolan och som kulminerar under mitten av studierna. Det är en text där jag försöker förstå vad mitt medvetande är - ur vilken källa det rinner. Det är ett försök att skapa en modell av verkligheten. Arbetet är inte en vetenskaplig text utan ett slags tankeflöde av röster som kommer till tals genom dialoger och monologer. Jag beskriver det jag upplever på ett så direkt sätt som möjligt. Första delen är mörkret och stegen ner mot det undermedvetna. Andra delen är ett försök att skapa ordning genom ett system av de klassiska elementen jord, vatten, luft, eld och till slut eter som i sin tur genererar sambanden till sista delen. Sista delen är dels en reflektion över slutarbetets konstnärliga del och vad resorna lett till.
  • Mattila, Lauri (2015)
    Suurimpia omaa taidettani määrittäviä kysymyksiä tuntuvat olevan kysymys luottamisesta ja yhdessä olon kysymykset. Miten rakentaa luottamusta? Miten mahdollistaa yhdessä oloa? Minulle teatteri on mahdollisuus ja tekosyy yhdessä oloon, lähekkäin oloon. Yhteen kokoontuminen on sinällään valtava asia. Taide on suurta, teatteri on suurta, kummallakin on mahdollisuus avautua johonkin ihmistä suurempaan, iäiseen ja pyhään. Esityksen tekeminen on tunnun seuraamista, intuition ja vaiston varaista toimintaa. Kytkeytymistä sanomattomaan, tuntemattomaan, sitä vasten oloa, sitä liki oloa, kuulolla oloa, kuuntelua. Se on kerrosten läpi menemistä, uppoutumista tai antautumista. On päästettävä irti, päästettävä määritelmistä, tietämisestä aina uudelleen. Aina uudelleen heittäydyttävä. Taide on enemmän alttiiksi asettumista, valmistautumista, virittymistä, tilan tekemistä ja virittämistä jollekin tulla, mikä on tuloillaan, kuin keksimistä. Se suhdetta johonkin, mikä ei ole ihmisestä. Sen suhteen vaalimista. Sille avautumista ja antautumista. Mikä tuntuu tärkeältä, on tietty naiivius, älyvapaus ja ei-tietäminen tekemisessä samalla tosissaan ollen. Anarkistinen asenne, jossa ei anna kenenkään kävellä ylitseen, alentaa. Tekemisen kaavojen, vanhojen tottumusten ja sovinnaisuuksien vastainen asenne, niitä kysyvä, uusille alueille etsiytyvä tekeminen. Kai siksi tunnen nykyiselläni asettuvani teatterin ja esitystaiteen välimaastoon. Teatterin kieli tuntuu lukitulta, konventioiden kovettamalta ja luuduttamalta jo tunnetulta alueelta, jossa toimintaa voidaan arvioida vertaamalla sitä normiin. Minua kiinnostaa kohtaaminen noiden rakenteiden pettäessä, noiden rakenteiden varjossa, alla, salaa, huolimatta, varkain. Välitön, ei normitettu kohtaaminen. Oman työskentelyn ytimessä on esiintyjän ja katsoja-kokijan vuorovaikutus. Kaltaistuminen, tapahtuminen, herkistyminen. Esitys tapahtuu katsoja-kokijan ruumiilla, ruumis-mielessä tai yleisön muodostaman kollektiivin ruumiissa, ruumis-mielessä. Virittyneet, vakuttuvat, hengittävät ja huokoiset esiintyjät. Ilmavuus ja keveys. Iskevyys. Ajan ja tilan tekeminen. Kysymyksinä: Miten voisi elää yhdessä ja sovussa? Miten tehdä tiloja, joissa ihmiset voisivat olla toisilleen, luottaa, olla hauraina, olla kontaktissa, sietää toisiaan? Lopputyö sen artikuloitumisena, mitä on tuloillaan taiteessa, elämässä, koulussa, toimijuudessa. Auttaa esiin, auttaa kasvamaan, auttaa pariin. Auttaa asennetta, auttaa avoimuutta, auttaa liittoutumista, auttaa toimijuutta, auttaa työtapoja. Elävä, virtaava, vahva, verevä, voimakas, raivokas, hullu, tinkimätön, kirkas, rohkea, suuri, ennennäkemätön, -kokematon, inspiroiva, tajunnanräjäyttävä, taide
  • Wallgren, Linda (2014)
    Lähestyn kirjallisessa opinnäytteessäni nk. ohjaajan oman aiheen rakentumista. Opinnäytteeni painopiste sijoittuu henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen väliin. Näen henkilökohtaisuuden ja yhteiskunnallisuuden olevan ne kaksi vastapoolia, joiden väliin teatterillisen ajatteluni ydin sijoittuu. Yhteiskunnallinen ja eettinen ajatteluni määrittää vahvasti niitä aiheita ja teemoja, joita käsittelen esityksissäni, mutta henkilökohtaiset, ruumiilliset ja emotionaalisesti pakahduttavat kokemukseni määrittävät sen, millaisen näyttämöllisen muodon ne saavat. Avaan suhdettani esitysteni esteettisiin valintoihin ja pyrin avaamaan näiden valintojen takana olevaa ajatusprosessia. Käsittelen myös yhteiskunnallisen ja poliittisen teatterin traditioon liittyvää estetiikkaa, jonka koen olevan tiettyjen vakiintuneiden näyttämöllisten keinojen ja karnevalistisen ilmaisun leimaamaa. Koen omien esitysteni estetiikan ja ilmaisun vastakkaisena tälle traditiolle, mutta pidän silti esityksiäni yhteiskunnallisina. Pohdin mielikuvani todenperäisyyttä ja muodostumista ja pyrin avaamaan ajatteluni muutosta suhteessa oletuksiini poliittisuuden ja yhteiskunnallisuuden vaatimuksesta. Käsittelen myös sukupuolta ja sen merkitystä suhteessa identiteettiini ja ohjaajaidentiteettini sekä suhteessa suomalaisen teatterikentän toimintamalleihin. Käsittelen sukupuolta tasa-arvopoliittisten kysymysten kautta, joihin otan biologisen, historiallisen sekä henkilökohtaisen näkökulman. Pohdin sukupuolta myös suhteessa omaan ohjaajuuteni, harjoitustilanteeseen sekä näyttämöllä esiintyviin henkilöihin. Opinnäytteeni laajimmassa osiossa käsittelen oman taiteellisen ajatteluni ja esitysteni prosesseja ja avaan esitysdramaturgista käsitettä, jonka olen nimennyt keskeytetyn yhdynnän periaatteeksi. Käsite tarkoittaa minulle vieraannutuksen keinoa, jolla pyrin katkaisemaan katsojan emotionaalisen eläytymisen leikkaamalla esityksessä äkisti tunnelmasta toiseen. Koen tämän keinon leimalliseksi ja toistuvaksi esitysdramaturgiseksi työkaluksi ohjaamissani esityksissä. Haen tähän liittyvän ajatteluni juuria Bertolt Brechtin eeppisen teatterin traditiosta sekä melodraamasta. Pohdin esitysteni rakentumista eri osa-alueiden näkökulmasta ja pyrin selvittämään itselleni, miksi yhteiskunnalliset havaintoni, joiden kuvittelen olevan oman aiheeni ydin, muotoutuvat näyttämöllä hyvin henkilökohtaisiksi, usein avoimesta yhteiskunnallisuudesta ja poliittisuudesta riisutuiksi ihmissuhde-esityksiksi, joissa minulle tärkeintä on emotionaalinen ja ruumiillinen tunnistus. Käsittelen opinnäytteessäni myös kritiikkiä, itsekritiikkiä sekä sitä, saako omista esityksistään olla ylpeä ja pohdin, kenen odotuksiin minun teatterintekijänä tulisi vastata. Kirjallinen opinnäytteeni jakautuu viiteen osioon, joissa käsittelen identiteettini rakentumista, suhdettani yhteiskuntaan, suhdettani yhteiskunnalliseen teatteriin ja sen esteettisiin vaatimuksiin, sukupuoleen sekä oman näyttämöni lainalaisuuksiin ja leimallisiin keinoihin. Kirjallinen opinnäytteeni pyrkii olemaan henkilökohtainen ja paljas välitilinpäätös suhteessa omaan kehittyvään taiteilijuuteeni, tässä hetkessä, nyt.
  • Kuparinen, Susanna (2013)
    Ryhmäteatteriin ohjaamani esitykset Eduskunta – Satiiri vaurauden uusjaosta (2011) ja Eduskunta II – Satiiri veljeskuntien Suomesta (2012) ovat osa esityssarjaa, jonka pohjana on vuosina 2008–2011 Ylioppilasteatterissa esitetty Valtuusto-trilogia. Olen tutkinut työryhmäni kanssa esityssarjan aikana poliittisen teatterin ja journalismin risteyskohtia, toisaalta etsinyt välineitä ja näkökulmia, joiden avulla poliittinen teatteri voisi puhutella myös niitä, jotka eivät ole valmiiksi samaa mieltä. Kirjallisessa opinnäytteessäni käsittelen journalistisen dokumenttiteatterin suhdetta journalismiin ja yhteiskuntaan. Mitä taide ja julkinen keskustelu voisivat hyötyä journalistisesta dokumenttiteatterista? Eduskunta-esitykset ovat tutkivaa journalismia näyttämöllä, mutta ne ovat myös taideteoksia. Tarkastelen esitysten ohjauksellisia ratkaisuja suhteessa esteettisiin mieltymyksiini ja ajankohtaisiin aiheisiin, ja yritän välittää työvälineitä dokumenttiteatterista kiinnostuneille taiteilijoille ja toimittajille. Eduskunta-esitykset eivät ole mediakritiikkiä, ne ovat media. Teatterinäyttämö mediafoorumina on yhteiskunnallisen rakenneanalyysin ja läpileikkauksen kannalta tehokas julkisen keskustelun areena, teatterin yhteisöllisen, kansankokousta muistuttavan luonteen takia. Eduskunta-esityksissä pyrimme nostamaan pintaan aiheita, joita median uutisvirrassa on hankala käsitellä. Eduskunta-esitysten tärkein päämäärä on murtaa median monologisuus ja hegemoninen vallan pönkittäminen, joka johtuu osin medialle luontaisista rakenteista, osin tiedonvälityksen silppuuntumisesta ja hektisyydestä. Toisaalta pyrimme rikkomaan taiteelle luonteenomaista katseen siirtoa rakenteista ylipsykologiseen, individualistiseen maailmankuvaan, jossa jätetään käsittelemättä yhteiskunnalliset syy-seuraussuhteet. Tarkastelen myös kollektiivisen ensemble-työskentelyn ja yhteistyön piirteitä. Moniäänisen ja dialogisen julkisen keskustelun lähtökohta on se, että eri taiteilijat ja toimittajat yhdistävät voimansa. Kirjallinen opinnäytteeni on jaettu viiteen osaan. Ensimmäisessä osassa käyn läpi henkilökohtaisia lähtökohtiani, miksi olen tarttunut poliittisiin aiheisiin ja mihin yhteiskunnalliseen tarpeeseen haluan esityksilläni vastata ja miksi vieraannuin draamasta. Toinen osa käsittelee esteettistä pyrkimystäni ja oppimisprosessiani polyfonisiin rakenteisiin, moniäänisyyteen esitysten muodossa ja tekotavassa. Käsittelen valintojani Mihail Bahtinin karnevalismin, dialogin ja polyfonian käsitteiden kautta. Kolmannessa osassa kerron, miten karnevalismi ja polyfonia jalkautuvat näyttämölle aiheiden ja estetiikan kautta. Neljäs osa analysoi monologisuuden ja objektiivisuuden ongelmia taiteessa, journalismissa ja julkisessa keskustelussa. Viidennessä osassa jaan muutamia keskeisiä metodeja, jotka olen työryhmäni kanssa havainnut käyttökelpoiseksi.
  • Riuttala, Sirpa (2012)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen ohjaamisen käytäntöä ja teoriaa kahdessa syksyllä 2011 ensi-iltansa saaneessa produktiossa. Ensimmäinen produktio on taiteellinen lopputyöni You´re my hit and you´re my shit ja toinen on heti edellisen jälkeen Helsingin Kellariteatteriin ohjaamani FINLANDIA. Näkökulmana on oma ohjaajuus suhteessa perinteeseen. Puran esitysten tekoprosessit hahmottaakseni omia työtapojani ja antaakseni niille nimiä. Käsittelen erityisesti äänisuunnittelun sekä ei-dialogisten tekstien roolia omissa ohjauksissani sekä työryhmän roolia sisällöntuottamisen kannalta. Pyrin käsittelemään prosessien aikana nousseita kysymyksiä ja havaintoja tavoitteenani luoda omaa ohjaajantyön teoriaa käytännön havaintojen pohjalta. Lopuksi kerron lyhyesti käsiteltyjen havaintojen suhteesta laitosteatterissa työskentelyyn.