Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-14 of 14
  • Rajala, Hanna-Kaisa (2015)
    Opinnäytetyössäni tarkastelen vamman fyysisen loukkaantumisen kokeneiden tanssija-tanssinopettajien vammautumiskokemuksen tajunnallisuutta ja merkityksenantoa vamman aiheuttamassa muutostilanteessa. Haastattelulla kerätyn aineiston kautta havainnoin loukkaantumisen seurauksena tapahtunutta muutosta ja uusien merkityssuhteiden syntymistä. Aineiston keräsin teemahaastattelemalla kolmea nykytanssin parissa toimivaa tanssija-tanssinopettajaa, jotka olivat työssään kokeneet leikkaushoitoa ja kuntoutusta vaativan loukkaantumisen tai rasitusvamman ja jatkaneet vamman jälkeen ammatissaan toimimista. Haastattelut ja aineiston litteroinnin suoritin kevättalvella 2015. Aineiston analyysin tein muodostamalla teemaluokkia, jotka muodostivat tutkimukseni tutkimustulososion rungon. Tutkittaviin teemoihin ja niiden muotoutumiseen ovat vaikuttaneet oma subjektiivinen näkemykseni ja oman vammautumiseni kautta saamani kokemukset tutkittavasta aiheesta. Tutkimuksen taustateoriana hyödynnettiin Lauri Rauhalan holistista ihmiskäsitystä. Tutkimusprosessin aikana tekemäni havainnot osoittavat, että vammaprosessin läpikäymisellä on tajunnallisia merkityssuhteita laajentava ja uusintava vaikutus. Oman toiminnan taustalla vaikuttavien voimien ja ajattelutapojen tiedostamisen ja kyseenalaistamisen prosessin kautta tapahtuu uudistuminen, jonka kautta oman toiminnan kehittäminen ja perspektiivin muutos mahdollistuu. Vamman läpikäynyt tanssija-tanssinopettaja kyseenalaistaa voimakkaasti keholliset ja toimintatapoihin vaikuttavat ideaalit, joihin objektikehoisuuteen perustuva tanssityöskentely ohjaa. Haastateltavat muodostavat kriittisen suhtautumisen terveyden menettämisen uhalla tapahtuvaan tanssityöskentelyyn ja mallioppiseen perustuvaan opettajuuteen. Vamman läpikäyneellä tanssin ammattilaisella vamman jälkeisessä toiminnassa korostuu oman kehon kuuntelu sekä arvostus ja vastuu itsestä. Vamman hyväksyminen osaksi omaa kehollisuutta edesauttaa tulevaisuuden visioiden hahmottumisessa; sosiaalisen vastuun ja arvojen kirkastuminen selkeyttää millaiseen työhön halutaan vamman jälkeen palata ja millä tavalla tanssijan ja tanssinopettajan työtä halutaan tulevaisuudessa tehdä oman kehon lähtökohdista käsin ja toisten kehoja kunnioittaen.
  • Sipilä, Jasmiina (2015)
    In this research I'm moving and exploring in a landscape of an inter-disciplinary improvisation performance. The research is structured by choosing one performance which functions as a documented snippet of an ongoing interdisciplinary improvisation practice and is a vehicle to analyse what sort of skills and knowledge enable and are developed in that specific ongoing practice. I map out the validity of those skills and knowledge in relationship to a dancer's know-how in a new paradigm of performing arts, as well as how to facilitate them and what sort of philosophical and ethical notions and issues arise in such a facilitation process. The mode of this thesis is practicebased art-pedagogical research. I'm proposing that the skills and knowledge that enable inter-disciplinary improvisation, and that are simultaneously developed in the practice, are a dancer's self–reflection and decision making process; a dancer's own research and awareness of senses and perceptions; the awareness of interaction of performer(s) and audience during a performance situation and the collaborative approaches towards learning and creating artistic work. These skills and knowledge share similar terrain with the skills and knowledge of a dancer in a new paradigm of performing arts, including the new paradigm of contemporary dance, defined by a performative shift. In addition to these, what can be specifically drawn from inter-disciplinary improvisation practice is a dancer's awareness of her/his inherent concepts that frame her/his perception in working situations, as well as discipline specific inherent working practices and terminology that are taken as a given, yet come up for discussion and reflection through inter-disciplinary work. I'm proposing that these skills and knowledge can be facilitated and developed through dialogical and critical pedagogical approaches that take in consideration notions of freedom, responsibility, artistic ownership, artistic integrity, as well as a notion of wider socio-political landscapes that the work exists in. In terms of practice based working methods that can facilitate this sort of skills and knowledge, there are many routes. One possible way are the inter-disciplinary working methods introduced in this thesis, that emphasize action-research based working cycles, working collaboratively both within a group, as well as in co-facilitating and approaching a facilitation process as a not-yet-known situation. This mode of working approaches a teacher as an active researcher and facilitator, who also engages in a process of self-reflection and dialogue.
  • Mikkola-Ylitolva, Saara (2015)
    Tässä opinnäytetyössä tarkastelen eri ikäisten ja eri aikakausilla eläneiden kansantanssinopettajien opettamiseen ja toisen ihmisen kohtaamiseen liittyviä kokemuksia huomioiden kansantanssille tyypillinen ympäristö ja sen vaikutus. Lähestyn aihetta kansantanssinopettajien kertomien kokemusten avulla. Kansantanssiopettajien opetustyöhön liittyvät kokemukset, jotka ovat näyttäytyneet heille henkilökohtaisella ja ammatillisella tasolla merkityksellisinä, johdattavat tutkimuksen kulkua. Kansantanssi vaatii historiallisen ja kulttuurisen yhteyden käsittämisen, ja siten nostan mukaan myös suomalaisessa kansantanssissa 1900-luvun alussa merkittävästi vaikuttaneen Anni Collanin (1876–1962) ajatuksia täydentämään tutkimuksen kokonaiskuvaa. Työn voimallisena liikkeellepanijana on toiminut henkilökohtainen tarve laajentaa omaa ymmärrystä ihmisestä, opettamisesta ja kansantanssista ja niitä sitovasta kontekstista. Katson, että taideopettajana olen sitoutunut taiteeseen ja kasvattajana kytkeytynyt yhdistämään työhöni sekä maailmankatsomukseni että elämänkokemukseni ja niiden tuoman ymmärryksen. Uskon opettajuuden kasvun kaaren olevan jatkuva ja kerroksittain kypsyvä kuten ihmisyys ja taiteilijuus. Uskon omien kokemusten reflektoinnin kautta olevan mahdollista saavuttaa tarkempi tietoisuus itsestä ja ympäristöstä. Uskon myös kohtaamiseen ja dialogiin, joiden avulla voimme yhdessä tulkita ja muuttaa ympäröivää todellisuuttamme. Ajatteluani ohjaa fenomenologinen tutkimusote, jossa tutkimuksen kohteena on yksilön kokemuksellinen suhde maailmaan, jossa hän elää. Tutkimustyö käynnistyi syksyllä 2014, jolloin kutsuin alalla aktiivisesti toimivia kansantanssinopettajia jakamaan kokemuksiaan. Kesään 2015 mennessä ilmoittautuneita opettajia oli neljä, joista kolme vastasi kirjallisesti puolistrukturoituun kyselyyn. Kirjallisen vastaamisen jälkeen opettajat tarkensivat kokemuksiaan suullisesti teemahaastattelussa, minkä lisäksi yksi opettaja vastasi suullisesti kyselyyn. Tutkimuksen aineisto muodostuu kolmesta osasta: kirjallisista kyselyvastauksista, työn pääaineistoksi muotoutuneista suullisista haastatteluista, sekä Collanin arkistomateriaalista, jota pyrin lähestymään pitäen silmällä hänen yksilöllistä ja henkilökohtaista kokemusmaailmaansa. Tutkimukseen osallistuneet kansantanssinopettajat nostivat esiin positiivisia työhön liittyviä kokemuksia. Kaikkiin kokemuksiin liittyi toisen ihmisen kohtaaminen ja vuorovaikutuksen merkityksellisyys; yhteistyön ja dialogin kautta saavutettiin onnistumisen kokemus. Kertomuksiin liittyi lisäksi laajasti pohdintaa omasta ammatti-identiteetin muotoutumisesta, ammattiin liittyvistä yksilön henkilökohtaisista epävarmuustekijöistä ja ympäristön aiheuttamista ulkoisista haasteista. Esille nousi, että ulkoiset työtä rajaavat tekijät tai ulkoapäin työhön kohdistuvat paineet vaikuttavat työn sisältöön siten, että omaa taiteellista ja pedagogista näkemystä arkaillaan hyödyntää. Turhautumisen tunteet näyttivät ensisijaisesti liittyvän laajoihin, hitaasti muuttuviin ja muutettavissa oleviin näkemyksiin ja toimintatapoihin työympäristön ja yhteiskunnan tasolla. Tähän työhön yhdistyi oman ymmärryksen aukeamisen lisäksi toive antaa ääni kansantanssinopettajien hiljaiselle tiedolle, sille sanattomalle ja osin tiedostamattomalle tietotaidolle, jonka he omaavat. Yllättäen tutkimus toi esiin, että ammattikentällä on aihealueita, joita ympäröi hiljaisuus. Yhtenä tällaisena aihealueena näyttäytyy kansantanssin ja taiteen välinen suhde. Hiljaisuuteen ja hiljaiseen tietoon liittyvä salaperäisyys näyttää kietovan ja kiehtovan kansantanssinopetukseen liittyviä monimuotoisia aspekteja.
  • Laukkanen, Pauliina (2015)
    Ihmisiä – kokemuksellisuuden näkyminen esityksen lähtökohtana on taiteellis-pedagogisen opinnäytetyöni kirjallinen osio kokemuksellisuuden havainnoimisesta esityksen valmistusprosessissa. Kokemuksellisuuden näkymistä tarkasteleva Ihmisiä oli esitys kuudelle 23-77 –vuotiaalle esiintyjälle. Osa esiintyjistä oli esittävän taiteen ammattilaisia, osa harrastajia. Esitys pohjautui tanssiin, mutta mukana oli myös muun muassa äänenkäyttöä, tekstiä ja visuaalisuutta. Esityksen valmistusprosessissa työryhmä keskittyi havainnoimaan työskentelyn aikana tapahtuvia kokemuksia ja tunteita. Työmetodeina käytettiin improvisaatiota, valmista liikemateriaalia, kokemuksellisuutta eli huomion keskittämistä omiin kokemuksiin, aistihavaintoja, keskustelua ja reflektiokirjoittamista. Myös esityksen ympäristönomaisuus eli yleisön ja esiintyjien sijaitseminen esitystilassa lähellä toisiaan, vailla selkeää katsomorajaa, vaikutti merkittävästi esityksen valmistamiseen ja mukanaolijoiden kokemukseen. Työn kirjallinen osuus tarkastelee sitä, millaista on työskennellä taiteellis-pedagogisessa prosessissa kokemuksellisuusnäkökulman kautta, millaisia kokemuksia siitä syntyy ja miten kokemuksellisuusnäkökulma vaikuttaa ohjaaja-opettajan työhön. Käyttämäni kirjallisuus perustuu lähteisiin, jotka käsittelevät erityisesti tunteiden ilmenemistä, ihmistä holistisena kokonaisuutena sekä luovan työskentelyn terapeuttisia näkökulmia.Ihmisiä -esityksen valmistusprosessissa oli tärkeää luottamuksellinen ilmapiiri, jokaisen osallistujan arvostaminen, vapaus, itseohjautuvuus, arvostelun puute ja prosessikeskeisyys. Kokemuksellisuuteen keskittyminen tuotti syvältä sisältäpäin kumpuavaa, itseohjautuvaa työskentelyä, jonka kautta tanssi ja muu ilmaisu löysi muotonsa luonnollisesti. Esitys sai mahdollisuuden muotoutua omalla rytmillään, kun työryhmäläiset pystyivät antamaan tunteilleen tilaa ja kestämään myös epävarmuuden hetkiä. Havaintojeni mukaan oman luovuuden tutkiminen ja löytäminen vaikutti osallistujiin kokonaisvaltaisesti ja lisäsi monen kohdalla itsetuntemusta, itseluottamusta ja riskinottokykyä. Työskentely laittoi esiintyjät kohtaamaan itsensä ja omat tunteensa osana taiteellista prosessia, ja joillekin sillä oli myös terapeuttisia vaikutuksia.Oma ohjaajuuteni kiinnittyi dialogiseen pedagogiikkaan, jonka ydintä on dialogi eli yhteinen toisia kunnioittava vuorovaikutus ja salliva asennoituminen. Kokemuksellisuuteen keskittyminen vaati minulta ohjaaja-opettajana ennen kaikkea tiedostamista. Oli tärkeää, että ohjaajana tiedostin oman vastuuni turvallisen työskentelyilmapiirin luomisessa ja osallistujien turvallisuudentunteen mahdollistamisessa. Hyväksyntä, leikillisyys, vuorovaikutus, aito kontakti omiin kokemuksiin ja kokemuksien tietoisiksi tuominen olivat tärkeitä työkaluja tämän päämäärän tavoittelussa. Kokemusten sanallistaminen keskustelujen ja kirjoittamisen kautta edisti sekä turvallisuudentunnetta työryhmässä että taiteellisen prosessin etenemistä. Kokemuksellisuuteen keskittyminen voi tuoda esiin pelkoja. Pelon kohtaaminen ja hyväksyminen voi vapauttaa sekä ohjaajaa että esiintyjää löytämään itsevarmuutta, rentoutta ja uusia ratkaisumalleja. Ohjaaja voi vahvistaa omaa pelonsietokykyään ennakkovalmistelulla ja taustatyöllä, jotka tuovat varmuutta kestää tuntematonta. Luottaminen prosessiin ja intuitio voivat kantaa työskentelyä yllättävän pitkälle. Taiteelliset sisällöt saavat tilaa tulla esiin, kun ohjaajalla on rentoutta ja luottamusta. Tätä edesauttavat maltti, prosessin tarkkaileminen, tarpeen mukaan sivussa pysyminen ja tilan antaminen toisille sekä armollisuus itseä ja muita kohtaan.
  • Heino, Soja (2014)
    Taidepedagogisessa opinnäytetyössäni tuon esille näkökulmia ja esitän mahdollisuuksia tanssinopettajan tapahtumatuotantoon. Lähestyn aihetta Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijoiden ajatusten, sekä tanssinopettaja-tapahtumatuottaja Mira Kolasen haastattelun kautta. Kiinnostuksen kohteena on, kuinka Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijat kokevat tapahtumatuottamisen olevan osat tanssinopettajan opintoja ja tanssinopettajan työnkuvaa. Käytän tutkimuksessa hermeneuttis-fenomenologista tutkimusotetta, jonka kautta sain mahdollisuuden käsitellä aihetta sekä yksityiskohtiin että laajempiin käsitteisiin perehtyen. Hermeneuttisen kehämallin kautta tutkimusaineistosta saamani tieto löysi projisointipinnan tanssinopettajien työkentän kanssa. Tutkimuskysymykseni laajeni käsittelemään tanssinopettajien koulutuksen suhdetta työkentällä tarvittaviin tarpeisiin ja vaatimuksiin tapahtumatuotannon näkökulman kautta. Tutkimukseni teoria ja arvopohja tulee Lauri Rauhalan holistisesta ihmiskäsityksestä, sekä Paolo Freiren dialogisuuden ja muutoksen etiikasta. Pyrin tuomaan esille lähtökohtia, joista tanssinopettajien koulutus koostuu, sekä käsittelen tapahtumatuotannon teoriaa. Pohdin tanssinopettajakoulutusten mahdollisuutta syventää tanssinopettajien ammattitaitoa, kun keinoina ovat dialoginen pedagogiikka ja tapahtumatuotanto.Tanssinopettajaopiskelijoiden kokemukset opiskelusta ja näkemykset tulevaisuuden työstä luovat lähtökohtia tanssinopettajaopiskelijoiden koulutussisältöjen kehitysehdotuksille. Tuon tutkimukseen mukaan myös omat kokemukseni tanssinopettajasta tapahtumatuottajana. Tutkimuksen aikana esioletukseni siitä, että tanssinopettajaopiskelijat kaipaavat vielä konkreettisempaa opetusta tanssipedagogiikan ja tapahtumatuottamisen yhteydestä syventyi. Tanssinopettajaopiskelijat tulevat tarvitsemaan tapahtumatuotannon taitoja tulevassa työssään. On tärkeää, että tanssinopettaja tietää kuinka tuotannonala ja sen osa-alueet toimivat. Vielä tärkeämpää on, että hän pystyy yhdistämään teorian joustavasti omaan ammattitaitoonsa ja laajentamaan luovaa työtään tapahtumatuotannon työkaluilla. Tanssinopettajan työnkuva niin opettajana, tanssijana, koreografina, tuottajana kuin taitelijanakin kaipaa tukea. Koen, että tapahtumatuottamisen taidot avaisivat suuria mahdollisuuksia toteuttaa sekä taidepedagogiikkaa että taiteellista työtä yhdessä. Vapaus toimia oman alansa kehittäjänä ja oman yhteisönsä kulttuurituottajana antaa toivoa jaksavasta, yli ammattirajojen verkottuvasta ja inspiroituneesta tanssinopettajasta. Tuon tutkimuksen lopussa esille ehdotuksia ja ajatuksia tanssinopettajan koulutuksen kehittämiseen. Kehittämällä ja syventämällä koulutuspolkua, sekä antamalla tanssinopettajille mahdollisuuksia ja työkaluja kehittää omaa ammattitaitoaan, luo perusteluja taiteen, kulttuurin ja taidekasvatuksen olemassaolon tärkeydelle. Tanssinopettajan tieto-taitojen hyödyntäminen monipuolisemmin tanssinkentällä tukee ajatusta dialogisesta, kehittyvästä ja verkostoituvasta ammattikentästä. Liikkeen opettamisen lisäksi tanssinopettajien tapahtumatuottamisen yhteiset lähtökohdat olisivat siis näin ollen samat kuin taidepedagogiikassakin: ihmiskäsitys, dialoginen kohtaaminen ja vuorovaikutus.
  • Luhtala, Sanna (2014)
    Opinnäytetyöni Taiteet sekaisin – Tanssinopettajan tutkimusmatka taiteidenväliseen työskentelyyn pohtii taiteidenvälisyyden mahdollisuuksia tanssinopetuksen osana ja tanssinopettajan työvälineenä. Tutkin ja kokeilin taiteidenvälistä taideopetusta kahdessa opetusprojektissa lukuvuodella 2013-2014. Ensimmäinen projekti oli nimeltään Ihmebussi X, jossa Taideyliopiston musiikinopettajaopiskelijat sekä tanssin- ja teatteriopettajaopiskelijat yhdessä ohjasivat työpajoja peruskouluikäisille lapsille Kainuun seudulla viikon ajan marraskuussa 2013. Lisäksi työstimme yhteistyössä esityksen, joka esitettiin kiertueella peruskoululaisille. Toinen taiteidenvälinen projekti oli keväällä 2014 Vantaalla Lumon lukiossa toteutettu Taiteidenvälisyys tanssinopetuksessa – kurssi, jossa yhdistelin muita taideaineita kokeellisesti tanssin ja liikkeen opetuksen kanssa. Kiinnostus taiteidenvälisyyden tutkimisesta osana tanssinopetusta lähti liikkeelle kokemuksestani tanssinopetuksen painottuvan useasti liikaa pelkästään tanssitekniikan opettamiseen. Taide- ja tanssinopetuksen tulisi olla kokonaisvaltaista ja ihmisen kaikki aistit huomioon ottavaa opetusta. Koen myös taiteidenvälisyyden tärkeäksi, koska esittävässä taiteessa ja nykytaiteessa taiteidenvälisyys on ajankohtainen ja pinnalla oleva ilmiö. Tanssinopetuksen tulisi olla myös kiinni taiteenkentän ajankohtaisuudessa. Taiteidenvälisyys määritellään opinnäytetyössä taiteelliseksi toiminnaksi, jossa yhdistyvät eri taidealat kuten musiikki, kuvataide, sanataide, teatteritaide ja tanssitaide. Taiteilla on paljon yhteisiä pintoja ja risteymiä; taiteidenvälisessä toiminnassa ne sekoittuvat toisiinsa, auttavat toisiaan jonkin asian ilmaisussa ja esille tuomisessa. Omien käytännön kokeilujen ja projektien tuomien kokemuksien kautta esittelen kaksi tapaa lähestyä taiteidenvälistä taideopetusta. Ensimmäinen tapa on taiteidenvälisyyteen tutustuminen kehollisuuden kautta, jolloin ihmiskehon liike on avaimena ja ymmärtämisen ytimenä eri taiteita lähestyttäessä. Toinen tapa lähestyä taiteidenvälistä taideopetusta on taideopettajien yhteistyö. Tällöin taiteenlajia ei tarvitse määritellä opetuksessa etukäteen vaan keinot ja toteutumistavat taiteen tekemiselle tulevat taideopetuksen sisällön ja tavoitteiden kautta opettajien suunnitellessa ne yhdessä. Uusi taiteidenvälinen lähestymistapa tanssiin ja liikkeeseen saattaa olla haastavaa oppilaille, koska ennakkokäsitykset siitä, mitä tanssi on ja voi olla, voivat lukita oppilasta. Taiteidenvälisessä taideopetuksessa on erittäin tärkeää luoda oppimistilanteeseen sellainen ilmapiiri, missä yhteistyö, luovuus ja heittäytyminen ovat mahdollisia. Ilman näitä voi taiteidenvälisyyden tuominen osaksi tanssiopetusta olla hankalaa ja vain hämmennystä nostattavaa. Mahdollisuudet hienolle tanssi- ja taidekäsityksen kasvamiselle ja laajentumiselle kuitenkin löytyvät taiteidenvälisestä opetuksesta. Parhaimmillaan tällainen opetus voi tarjota oppilaalle uusia näkemyksiä avaavaa, kokonaisvaltaista ja taiteellista ajattelua laajentavaa taideopetusta.
  • Arposalo, Eerika (2013)
    Moving the Silence on taiteellis-pedagogisen opinnäytetyön kirjallinen osio taiteen ja spiritualiteetin välisestä dialogista. Työn pyrkimyksenä on löytää meditatiivisia tapoja toimia taiteen kentällä. Ilman sanallista ohjausta luotu taidepedagoginen Moving the Silence -teos käsittelee meditaation ja esityksen rajapintaa. Esitys kysyy voiko meditaatio olla esitys ja esitys meditaatio. Työtapoina ovat monet hiljaisuutta hyödyntävät ja tarkastelevat metodit, kuten zen-, mindfulness- ja kristillinen ignatiaaninen meditaatio, T’ai Chi, japanilainen kukkiensidontataide ikebana sekä erilaiset liikelähtöiset menetelmät. Näiden avulla työryhmä tutki meditatiivista lähestymistapaa taiteeseen, ja toisaalta pyrki säilyttämään luovan otteen harjoittamassaan meditaatiossa. Teos rakentui yhteistyössä teatteripedagogiikan opiskelijan Gabriele Gorian ja yliopistopappi Henri Järvisen kanssa. Pyrimme löytämään taiteellisia keinoja ylläpitää henkistä harjoitusta. Lähtökohtanani henkisessä harjoituksessa on mennä kohti yhteyden kokemista. Tässä työssä tutkin hiljaisuutta taiteellisena oppimisympäristönä. Tarkastelen kuinka aito demokratia toteutuu ja millaisena vallankäyttö luomassamme kontekstissa näyttäytyy. Alun tapaamisten ja viikoittaisten meditaatioaamujen jälkeen työ käynnistyi marraskuussa 2013 kahden viikon työpajalla, johon osallistui 15 henkilöä. Siitä jatkoimme työskentely eteenpäin kymmenen hengen ryhmällä kohti ensi-iltaa, joka oli 9.2.2013. Työskentelimme hiljaisuudessa, mutta pidimme tilaisuuksia suulliselle reflektiolla kuusi kertaa prosessin aikana. Harjoitustunteja kertyi yli 200. Tutkimuksessa lähdekirjallisuuden ohella aineistona ovat kolmen kuukauden prosessin aikana pitämäni työpäiväkirja, kirjoittaen tallennetut ryhmäkeskustelut, kahden osallistujan kokemuspäiväkirjat sekä esityksen kirjallinen analyysi, kritiikki sekä palaute. Rakentaen hiljaisen kulttuurin pedagogi vaikenee jättäen tilaisuuden itseoivallukselle. Hiljaisuus osoittautui dialogiseksi tilaksi, joka antaa paikan hiljaisemmillekin ihmisille. Ketään ei voi pakottaa kurinalaiseen harjoitteluun, vaan henkisyyden elonehto on vapaassa tahdossa. Puhumattomuus esti joidenkin kiinnostavienkin seikkojen työstöä pidemmälle. Toisaalta hiljaisuuteen sitoutuminen karsi rönsyilyä ja piti meidät tiellä. Ryhmätyöskentelyssä tulee antaa aidosti painoarvoa ihmisten ehdotuksille. Hiljaisuudessa työskentely vaatii jatkuvaa keskittymistä, itsensä haastamista, kykyä odottaa ja sietää tietämättömyyttä sekä kykyä harjoittaa ongelmanratkaisutaitoa. Hiljaisuudessa työskennellessä tulee ottaa huomioon kuinka ylläpitää leikkisyyttä, iloa ja keveyttäkin pitkin prosessia kantavana voimana. Prosessin aikana maailmankatsomus siitä, että kaikilla on oikeus tanssiin toteutui. Kokemus jaetusta suunnitteluprosessista ja fasilitoinnista oli kannattelevaa ja voimaannuttavaa. Opettajuudesta ja siihen liittyvästä vastuusta ja onnistumisenpaineesta luopuminen oli vallankumouksellista. Sain kokemuksen siitä, kuinka koollekutsujana voi myös levätä ryhmäprosessin pyörteessä ja luottaa, että oikeat asiat ovat tapahtuakseen. Pystyin syventymään itsenäisesti niin meditaatioon kuin liikkeellisiin harjoitteisiin. Tunnin meditaatio jokaisen tapaamiskerran aluksi loi keskittyneen ilmapiirin ja loi tilaa pyhyydelle. Hiljaisuus hioi ryhmän yhteen ja kokemani mukaan antoi jokaiselle tilaa olla itsensä. Ymmärrän löytäneeni yhden itselleni läheisen ja soveliaan tavan toimia taiteen kentällä toteuttaen henkistä puolta.
  • Orkolainen, Anna (2013)
    Tämä kirjallinen työni on toinen osa Tanssitaiteen maisterin opinnäytettäni Teatterikorkeakouluun. Toinen ja yhtä tärkeä osa opinnäytettäni oli Tilanteita- Situation esitys, joka sai ensi-iltansa Teatterikorkeakoulussa studio 3:ssa elokuussa 2010. Kirjallisen osioni keskiössä on esitystapahtuma ja sitä edeltänyt työprosessi. Esityksestä: Tilanteita-Situations oli absurdi ja surrealistinen esitysmaailma. Roikkuvat, valuvat, kahisevat, hiljaiset, kaaoottiset ja laulavat virrat valtasivat näyttämön. Esitys oli matka alitajuntaan, tunteisiin ja liikkeeseen. Esitys syntyi ryhmäprosessin kautta. Yhdessä olimme luoneet esitysmaailman joka toimi kuin valokuva-albumi. Kohtaukset olivat irtonaisia ja toivat esille erilaisia tilanteita; sooloina, duettoina, tarinoina ja ryhmäkohtauksina. Tilanteita-Situations esitys kyseenalaisti esityselementtien hierarkian. Esitysmateriaalin impulssina ja improvisaation lähtökohtana oli harjoitusvaiheessa valon, äänen, liikkeen, pukujen tai lavastuksen tarjoama maailma. Harjoituksista: Esiintyjyyttä ja esityksen valmistamista tutkittiin erilaisten keho – mieli harjoitteiden kautta. Työkaluina olivat mm. tankotanssi, nykytanssi, buto, kontakti-improvisaatio, Action Theatre-metodi ja vapaa improvisaatio. Prosessissa korostui oman kehollisen kokemuksen, tunteen, ajatuksen ja mielikuvan havaitseminen ja yhteisen jaetun näyttämökuvan synnyttäminen. Harjoituskauteemme kuului pitkiä improvisaatiosessioita. Näissä sessioissa virikkeinä meillä olivat esimerkiksi vaatteet ja erikokoiset muovipuvut, vesi, ääni ja valo. Käytimme myös lavasteita erilaisiin improvisaatioihin, joissa haettiin muun muassa tapaa roikkua, kiipeillä tai liukua. Kuvasimme lähes kaikki improvisaatioharjoitteet, koska meillä ei ollut yhtä ohjaajaa, joka olisi tarkkaillut näyttämötilannetta. Työn keskiössä oli antaminen ja luopuminen ja yhteinen jakaminen. Ryhmästä: Ryhmäämme kuului itseni lisäksi Merja Pennanen (maist. Opinnäyte, Teak), joka myös valmisti opinnäytetyötä teatteri-pedagogiikan Maisteriohjelmassa; Katerina Zherbina (mais. Opinnäyte, Teak), joka valmisti oman taiteen Maisterin opinnäytteen TaM, Aalto-yliopisto, TAIK; Seppo Välinen (tanssi, teatteri pedagogiikan mais). Jaakko Kiljunen (vierailija), Lasse Lindberg (vierailija), Milka Timosaari valosuunnittelu (VÄS), Ville Leppilahti äänisuunnittelu (VÄS), Heikki Rosti lavastus ja tekninen toteutus (Opte) Kirjallisen työn kuvaus: Kirjallinen työni kuvailee esityksen tekoprosessia omasta, subjektiivisesta näkökulmastani sekä analysoi kollektiivista työskentelyämme , ryhmäprosessiamme sekä johtajuutta. Työssäni avaan prosessin työmenetelmiä ja tätä kautta pyrin avaamaan omaa pohdintaani omasta estetiikastani ja pedagogiikastani. Tämä työ luo uskoa tulevaisuuteen, jossa haluan tehdä omaa taidettani ryhmälähtöisesti. Ryhmä on hyvä lähtökohta itsensä haastamiseen ja paljastamiseen.
  • Paananen, Outi (2013)
    Taiteellis- pedagogisen opinnäytetyöni kirjallinen osuus sukeltaa koreografi- pedagogin sielun syövereihin etsimään dialogia sekä tarkastelemaan pedagogin ja koreografin valtaa kriittisesti. Opinnäytteeni taiteellinen osuus, yhteistyössä teatteripedagogiikan maisteriopiskelija Maaretta Riionheimon kanssa, sai ensi-iltansa 24.1.2013. Teos oli nimeltään Is there a Moment? ja esitystapahtuma tähtäsi aitojen hetkien ja kohtaamisten etsimiseen. Tavoitteenamme harjoituskaudella oli löytää rehellistä ja aitoa olemista, jonka kykenisimme siirtämään esityksen muotoon. Halusimme tutkia, kuinka voimme taistella passivoivaa nihilististä maailmankuvaa ja käytöstä vastaan. Löysimme ratkaisuksemme yhteisön, jonka keskinäinen rakkaus ja välittäminen antavat kaikille enemmän kuin rankka harjoittelu ottaa. Oma henkilökohtainen kiinnostuksen kohteeni oli tutkia myös omaa aktiivista ja passiivista olemistani opettaja-koreografin asemassa. Halusin kiinnittää huomiota alusta saakka siihen, kenellä valtaa milloinkin on ja kuinka itse otan tai annan valtaa toisille. Esityksemme koostui kolmesta osiosta, jotka tutkivat aikaa, tilaa ja massaa, tai konkreettisemmin lihallisuutta. Harjoituskautemme harjoitteet olivat selvästi esillä teoksemme taiteellisessa lopputuloksessa ja tarkoitus olikin suunnata teoksemme kohti tapahtumaa, jossa esiintyjät ja katsojat saavat kohdata aidosti, tiettyjen sääntöjen turvin. Katseesta muodostui kohtaamisen määrittävin aisti ja elementti, koska katseen kautta vielä myös katsojilla itsellään oli valtaa vaikuttaa kohtaamisiin. Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa avaan teoreettisia lähtökohtiani Paulo Freiren sorrettujen pedagogiikasta Simo Routarinteen vallan ja vuorovaikutuksen keinoihin. Prosessimme alussa emme tienneet, mitä tulemme tekemään, enkä näin ollen pystynyt etukäteen määrittelemään tutkimuskysymyksiäni erityisen tarkasti. Kirjoitusvaiheessa prosessista alkoi kuitenkin näkyä muutamia tärkeitä näkökulmia, joista tärkeimpinä pidän autenttisuuteen pyrkimistä sekä ohjaajan valtaa. Autenttisuudesta puhun prosessia kuvaavissa kappaleissa ja ohjaajan valtakysymykset sijoittuvat loppukappaleisiin, jotka käsittelevät ohjaajien roolia ja pohdintaa prosessista.
  • Pulkkinen, Elli (2013)
    Taidepedagogisessa opinnäytetyössäni tarkastelen Helsingin Diakonissalaitoksen alaisuudessa toimivan Dolcetanssiryhmän toimintaan osallistuneiden naisten kokemuksia. Tutkimuksessa kulkevat rinnan osallistujien kokemukset ja oma havainnointini ryhmän ohjaajan roolissa. Toimin ryhmän opettajana lukuvuonna 2011-2012. Lähestyn aihetta etnografisen tutkimusotteen kautta ja tutkimusmenetelmänä on teemahaastattelu yhdessä osallistuvan havainnoinnin kanssa. Tutkimuskysymykseni on: Millaisia kokemuksia osallistujilla on Dolcetanssiryhmässä vertaisuuden, kuntoutumisen, muutoksen ja esiintyjyyden näkökulmasta? Tavoitteenani on tuoda näkyväksi tanssin potentiaali muutoksen aikaansaajana. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ovat sosiokulttuurinen innostaminen, holistinen ihmiskäsitys ja kehotietoisuuteen liittyvä kirjallisuus. Sosiokulttuurinen innostaminen on tavoitteellista toimintaa, jolla pyritään edistämään ihmistenvälistä kommunikaatiota sekä kulttuurisesta kehityksestä osalliseksi ja tietoiseksi tulemista. Dolce- ryhmän toiminnassa toteutuvat useat innostamisen tunnuspiirteet. Toimintaani opettajana vaikuttaa filosofi Lauuri Rauhalan esittämä holistinen ihmiskäsitys, jonka mukaan ihmisen oleminen jakautuu kolmeen olemismuotoon: kehollisuuteen, tajunnallisuuteen ja situationaalisuuteen. Kehollisuus tutkimuksessani käsittää sekä kehon tietoisen että ei-tietoisen alueen. Kehotietoisuuden merkitys tavassa jolla ihminen asettuu maailmaan, on suuri. Kehollisuus mahdollistaa tietoiseksi tulemisen prosesseista jotka muuten voisivat jäädä havaitsematta. Haastattelujen neljä teema-aluetta ovat tanssi ja kuntoutuminen, yhteisö ja vertaisuus, tanssi muutoksen aikaansaajana sekä esitystoiminta. Osallistujien vastauksissa kokemukset kuntoutumisesta yhdistyvät muutokseen itsessä sekä kehon ja liikkeen mahdollisuuksiin itseilmaisun ja kommunikaation keinoina. Yhteisön merkitys Dolce-ryhmän toiminnassa on erittäin suuri. Muu ryhmä toimii itsen heijastuspintana ja yhteisössä yksilö voi tulla näkyväksi. Osallistujat erittelevät muutoksia itsessään Dolce-ryhmän toimintaan osallistumisen aikana hyvinkin selvärajaisina tapahtumina. Kaikki haastatellut kokevat itsetuntonsa nousseen Dolce-ryhmän toimintaan osallistumisen aikana. Esiintyminen on aina ollut merkittävä osa Dolcen toimintaa. Tavoitteellinen toiminta motivoi ja harjoitteluprosessi tiivistää ryhmää. Esiintymistilanteet koetaan kasvattaviksi ja itseä kehittäviksi; itsensä näyttäminen vaatii rohkeutta ja uskaltaminen lisää itsevarmuutta.
  • Kanninen, Inkeri (2012)
    Opinnäytetyöni on taidepedagoginen tutkielma tanssinopetuksesta puhetyönä. Etsin työssäni keinoja tanssinopettajien parempaan ja tarkoituksenmukaisempaan äänenkäyttöön ja pyrin antamaan välineitä, joilla opettajat voisivat huoltaa ääntään. Lisäksi etsin vastausta siihen, tulisiko tanssinopettajakoulutukseen liittää myös äänikoulutusta ja millaisesta koulutuksesta voisi olla tanssinopettajille hyötyä. Työ perustuu logopedian ja puheopin (vokologian) alan väitöstöihin sekä äänenkäyttöön ja äänenhuoltoon liittyvään kirjallisuuteen. Työn empiirisenä osana ovat kahden tanssinopettajan teemahaastattelut sekä vuonna 2012 valmistuneeseen seminaarityöhöni liittyvä kirjallinen kysely. Ensimmäisissä kappaleissa pohdin tanssinopetusta äänenkäytön näkökulmasta. Millaista käytännön työ puheen tuottamisen kannalta on ja millaisia haasteita työ asettaa opettajalle? Mitkä asiat tekevät tanssinopettajan työstä muusta opetustyöstä poikkeavaa? Seuraavaksi esittelen puheentuottoelimistön toimintaa ja puheäänen ominaisuuksia ja haen määritelmää laadukkaalle ja tarkoituksenmukaiselle äänelle. Kappaleissa viisi ja kuusi selvitän yleisimpiä äänihäiriöitä ja mahdollisuuksia niiden estämiseksi. Lisäksi kerron äänihäiriöiden vaikutuksista opetustyöhön. Työn empiirinen osio koostuu kahden tanssinopettajan haastatteluista, joissa haastateltavat pohtivat muun muassa äänenkäyttöä opetustyössä, ääniongelmia ja niiden ratkaisuja sekä puheäänikoulutusta. Haastattelujen lisäksi käytän aineiston osana seminaarityön yhteydessä tekemääni kyselyä, jossa kuusi tanssinopettajaa vastasi kahdeksaan äänenkäyttöön liittyvään kysymykseen. Haastattelut ja kysely ovat mukana vastausten pohdinnassa. Työn lopuksi esittelen yksinkertaisia ja helposti toteutettavia ääniharjoituksia, joiden avulla lukija voi päästä alkuun oman äänensä huoltamisessa ja äänenlaadun parantamisessa.
  • Reijonen, Taru (2012)
    Opinnäytetyöni kirjallinen osuus jakautuu neljään eri osioon. Työn ensimmäisessä osiossa tarkastelen esiintyjän muuttuvaa käsitettä ja esiintymisen määritteitä. Mikä tekee esiintyjän esityksestä esiintymistä? Mikä esitys oikeastaan on? Tekstin seuraavassa osiossa pohdin esiintyjän ohjaamista oman taiteellisen työn kautta. Kertomus keskinäisistä kuvailee opinnäytetyöni esitysosuutta ja siihen liittyvää prosessia ennen kaikkea esiintyjän ohjaamisen näkökulmasta. Miten me ohjasimme tanssijoita esiintyjinä? Millaista esiintymistä teos edellytti? Keskinäiset toteutettiin Sibelius- lukion tanssilinjaisten kanssa. Jenni Vesterinen ja minä toimimme teoksen ohjaajina, myös koreografia syntyi yhteistyössä. Tiiviin aikataulun takia esiintyjien yksilöllinen ohjaaminen tapahtui ryhmän dynamiikkaa ja yhteisymmärrystä vahvistamalla. Keskeneräisyyden hyväksyminen ja keskinäinen vuorovaikutus kuvaavat paitsi esiintymiselle asetettuja tavoitteita, myös koko teoksen tematiikkaa. Arja Raatikaisen haastatteluaineisto luo lisäksi näkökulman tilanteesta, jossa esiintyjä ohjaa itse itseään. Kesämuistoja –tanssiteoksen pohjalta tehdyn haastattelun kautta kuvaillaan, kuinka esiintyjyys linkittyy osaksi koreografista prosessia: sen lähtökohtia, tavoitteita ja työtapoja. Lopuksi esiintyjän ohjaamista käsitellään myös tanssinopettajan näkökulmasta. Miten kasvavaa nuorta voi ohjata esiintyjänä? Tanssiopettajana minusta on kiinnostavaa, miten kasvu esiintyjänä rinnastuu kasvuun ja kehitykseen lapsesta nuoreksi ja nuoresta aikuiseksi. Vaikka kirjoituksessani ei ole varsinaista kehityspsykologista näkökulmaa, on huomattava, että esiintyjyys on prosessi, jota ohjaavat sekä aika että kokemukset.
  • Tapaninen, Reija (2012)
    Ryhmä työssä on taiteellis-pedagogisen opinnäytetyöni kirjallinen osio. Syvennyn siinä pohtimaan opinnäytteeni käytännön osion Rejoicen prosessia ryhmätyön ja johtajuuden näkökulmasta. Rejoice harjoiteltiin ja esitettiin keväällä 2012 Teatterikorkeakoululla. Esitykset olivat Torilla ja niihin oli vapaa pääsy. Teoksen työryhmä koostui pääosin sirkusammattilaisista, mutta mukana oli myös muutama tekijä teatterin ja visuaalisen taiteen puolelta. Teoksen tekemisessä pääpaino oli tanssista nauttimisessa. Opettajana pohdin, miten juuri me tanssimme ja mikä on paras tapa harjoitella tanssimista. Haasteenani oli tarjota esiintyjilleni työympäristö, jossa itsenä oleminen ja siitä nauttiminen on mahdollista. Työtavoiksi muodostuivat improvisaatio, koreografisen materiaalin harjoitteleminen, keskittymisharjoitukset sekä kuunteleminen. Pohdin myös, miksi harjoittelemme ja mitä oikeastaan harjoittelemme tullessamme yhteen. Ryhmätyöskentelyn peruselementtejä ovat muun muassa perus- ja oheistehtävä sekä roolit. Meidän ryhmämme perustehtävä oli tehdä tanssiteos. Oheistehtävänä oli harjoitella ryhmätyöskentelyä, jonka lähtökohtana oli kunnioitus itseä ja toisia kohtaan. Kirjoitustyössäni syvennyin tarkastelemaan johtajan rooliani, joka jakautui opettajan, ohjaajan ja koreografin ammattinimikkeisiin. Johtajan tehtävä ryhmässä on muistuttaa ryhmää sen perustehtävästä ja johdattaa ryhmä läpi työskentelyn, aloituksesta lopettamiseen. Ryhmän toimintaa tarkasteltaessa suurin osa teorioista pohjautuu Tuckmanin vuonna 1965 muotoilemiin ryhmän kehitysvaiheisiin muodostusvaiheesta hyvin toimivaan ryhmään ja ryhmän lopettamiseen. Kävin läpi Rejoicen prosessia tästä mallista johdetulla versiolla, joka on esitelty Kopakkalan (2009) kirjassa Porukka, jengi, tiimi. Kopakkalan vaiheikossa työskentely on jaettu vaiheisiin ½ ennen alkua, 1 alku, 1 ½ alun loppu, 2 pienryhmät, 2 ½ pienryhmät lientyvät, 3 tiivis ryhmä, 3 ½ tunnesiirtymät poistuvat ja 4 tiimi. Valitsin työskentelymme tarkastelun pohjaksi Kopakkalan vaiheikon nimenomaan siksi, että siinä käsitellään myös ryhmän johtajan tehtäviä eri vaiheissa eikä pelkästään esitellä ryhmän muutoksia. Pohdin myös, mikä on täydellinen ryhmä ja voisiko jokaisen ryhmän nähdä täydellisenä siihen hetkeen, jossa ryhmä juuri tarkasteluvaiheessa on. Nykyään työskennellään eri tavoin johdetuissa ryhmissä. Toiset ovat edelleen voimakkaan auktoriteetin johtamia, toisissa vallitsee demokratia. Tärkeintä on löytää kulloinkin työskentelevälle ryhmälle sopiva toimintamuoto. Työskentely Rejoicen työryhmän kanssa oli helppoa ja hauskaa. Kun olin päässyt omista peloistani ja tunsin oloni turvalliseksi ryhmässä, luovuin (yksinomaan) tarkkailevasta asenteestani (Minä-Se) ja pääsimme nauttimaan todellisesta kohtaamisesta. Dialogisuuden periaatteita noudattava Minä-Sinä suhde mahdollisti todellisen kohtaamisen hetkiä työskentelyn aikana. Ryhmä löysi oman maailmansa ja tapansa kommunikoida, kunnes lopulta johtajaa ei enää tarvittu ja olin yksi ryhmän jäsenistä tasavertaisena yksilönä.
  • Kirkonpelto, Anssi (2012)
    Tanssiurheilun pedagogiikka näyttäytyy lajin opettajalle tai ohjaajalle erilaisten tekniikkakirjojen, lajiteknisten vaatimusten ja kilpailusysteemin mukana tuoman taitotasojärjestelmän kautta. Kilpailusysteemi määrittää mitä tanssivuoroja kilpailuissa saa tanssia ja mitä niissä arvioidaan. Lisäksi näiden asioiden ympärille muodostunut harjoittelukulttuuri tukee sitä, että opettamisesta tai harjoittelusta tulee helposti ulkokohtaista, kun lähes ympärivuotinen ja tiivis kilpailukausi ei välttämättä anna mahdollisuutta perusasioiden opetteluun. Tämän opinnäytetyön tavoitteena on tutkia tanssiurheilun pedagogiikkaa ja sen kehittämisen mahdollisuuksia. Opinnäytetyössä tarkastellaan ensin taidon oppimista ja - opettamista liikuntapedagogisten teorioiden ja -käsitysten näkökulmasta. Näitä teorioita esitellään käyttäen lajikohtaisia esimerkkejä. Lisäksi työn erityisenä tarkoituksena on tutkia uudenlaista pedagogista ajattelua tutkimalla somatiikkaa, lihasenergiatekniikkaa, biomekaniikkaa, sensorista integraatiota ja Labanin liikeanalyysiä. Nämä näkökulmat olen valinnut syystä, että olen kokenut niiden sisältämien teorioiden sivuavan tanssiurheilun valmentamiseen liittyviä käytäntöjä. Lopuksi työssä analysoidaan tanssiurheilun lajeja saatavilla olevan lajikirjallisuuden avulla. Analyysin avulla selvitetään mikä kussakin tanssilajissa on erityistä liikkeellisesti ja karaktäärisesti. Analyysin tarkoitus on tukea ja ohjata lajin pedagogiseen kehittämiseen liittyviä ajatuksia, käsitteitä ja teoriaa. Tätä pohdintaa tuetaan opetuskokeilussa esiin tulleilla hyvillä käytänteillä. Työn tuloksena on syntynyt monia suuntaa antavia ajatuksia, joihin lukija voi suhteuttaa omaa pedagogista näkemystään.