Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Koivunen, Olli-Pekka (2014)
    Taiteellinen opinnäytteeni oli Ts̆ekin Kansallisbaletille valaistussuunnittelu balettiin Prinsessa Ruusunen. Teos oli saanut lähes samanlaisena ensi-iltansa Helsingissä Suomen Kansallisoopperassa 2008. Tarkastelen myös teosten eroavaisuuksia ja valosuunnittelun osuutta tilanteessa jossa valosuunnittelija vaihtuu. Balettiensi-ilta oli 29.3.2012 Prahassa (Národní Divadlo). Lähtökohtana oli toteuttaa samanlainen teos, mutta ei kuitenkaan kopioida teosta suoraan. Pyrittiin omaleimaiseen Ts̆ekin baletille luonteenomaisiin ratkaisuihin. Tuotantoaikatauluista johtuen on valaistuksen tekemiselle oli rajalliset mahdollisuudet. Pohdin kirjallisessa osiossa tuotantoaikataulujen merkitystä lopputulokselle. Kirjallisessa osiossani käyn läpi valosuunnittelun erityispiirteitä klassisessa baletissa sekä tuotantoaikataulujen aiheuttaman puristuksesta yhä kireämmissä aikatauluista. Kerron myös Prahan Kansallisbaletille toteutetun Prinsessa Ruususen työvaiheista ja valaistussuunnittelusta. Lisäksi tarkastelen historian ja tradition aiheuttamia ennakko-oletuksia taiteellisesta ja esteettisestä lopputuloksesta. Avaan myös tuotantotapojen erilaisuutta Keski-Euroopan ja Suomen välillä muutaman case-studyn kautta. Valaistuslaitteiden kehittyminen on edesauttanut myös esteettistä kehittymistä. Se on mahdollistanut myös hyvin erilaisten kuvien rakentamisen nopeasti näyttämöllä, mikä on monipuolistanut esitettävää teosta. Käsittelen ensimmäiseksi tanssivalaistuksen historiaa, joka on edesauttanut nykyisen tilanteen syntymistä. Valaistuksen historian jälkeen kerron Prinsessa Ruususen ja sen koreografin (alkuperäisen version) historiasta sekä baletti Prinsessa Ruususen historiasta. Avaan tuotantoaikataulujen merkitystä valaistusuunnittelun näkökulmasta sekä työvaiheista ennakkosuunnittelussa sekä suunnitelmien toteutumista käytännössä. Kerron käytännön työprosessista ja valaistussuunnitelman toteutumisesta sekä siihen vaikuttavista tekijöistä. Teoksen aikakaudet ovat Barokista Rokokoohon, johtuen Ruususen satavuotiaasta unesta. Lavastuksessa ei tapahdu suuria muutoksia tullessamme prologin jälkeen toisen kerran juhlasaliin sata vuotta myöhemmin. Lähtökohtani oli tehdä selkeämpää ja johdonmukaisempaa valoestetiikkaa kuin mitä Helsingissä olleessa versiossa oli. Valotilainteiden sisällön muuttuessa kuitenkin valojen ajoitus oli oltava varsin samanlainen, johtuen koreografian yhteneväisyyksistä. Lisäksi miljööt ja tunnelmathan pysyivät samanlaisina, tulkinta voi kuitenkin muuttua. Kuvaan myös lopputulosta omasta näkökulmastani ja yleisimminkin valaistuksen toteutumista tuotannon ja esteettisten odotusten paineessa. Pohdin lopuksi valaistuksen merkitystä klassisessa baletissa.
  • Kauppinen, Riku (2014)
    Toimin Provinssirock 2006 -festivaalin päälavan valosuunnittelijana, johon suunnittelin ja toteutin taiteellisen lopputyöni. Tämä lopputyöni kirjallinen osio kuvaa valosuunnittelun haasteita rockfestivaalilla useammasta lähestymiskulmasta. Tuotantoprosessin laaja-alaisuus vaatii tarkastelemaan tuotantoa niin taiteen, talouden kuin teknologiankin kannalta. Tarkastelemalla kutakin osa-aluetta itsenäisesti, mutta toisiinsa vahvasti vaikuttavina elementteinä, kokonaiskuva hahmottuu tuoden esiin myös ne keskinäiset riippuvuudet, joita työssäni kohtasin. Taiteellisen suunnitteluprosessin kuvauksessa avaan ajatteluani ja lähestymistäni ensisijaisesti koko festivaalin näkökulmasta ja toissijaisesti yksittäisen esiintyjän kannalta. Valosuunnittelijana luomani kehys toimii kaikkien esiintyvien taiteilijaryhmien visuaalisuuden pohjana ja peruslavasteena niin auringonpaisteessa kuin illan hämärässäkin. Talouden realiteettien hallinta ja niiden mukanaan tuomat määreet taiteellisessa työssä sekä varsinaisessa tuotannossa kaluston, miehistön ja aikataulun suhteen kuuluivat olennaisena osana tähän työhöni. Monivuotiset kaupalliset sopimukset teknisestä toteutuksesta luovat festivaalille perusbudjetin, josta poiketaan ainoastaan artistikiinnitysten erityisvaatimuksista johtuen budjetoimalla lisää rahaa ja muita resursseja, mikäli maksaja löytyy. Teknologiaa tarkastelen teknisen suunnittelun sekä turvallisuuden kautta ja mikä suhde teknologialla on produktion eri osa-alueiden odotusten ja vaatimusten täyttämiseksi. Varsinaisen teknisen tuotannon puran eri vaiheisiin esisuunnittelusta purkuun. Taiteellisen suunnittelun purkaminen tekniseksi suunnitteluksi ja käytännön toteutukseksi tilapäiseen esiintymistilaan ulkoilmassa luo omat haasteensa. Kaikkien ratkaisujen tulee ensisijaisesti olla turvallisia. Tuotannon toteutumista lähestyn päiväkirjamaisesti käyden läpi nähtyjä ja koettuja tapahtumia laitteiston pakkaamisesta rakentamisen kautta tunnelmiin ja tapahtumiin kustakin erilaisesta festivaaliviikonlopun päivästä. Taiteellisena lopputyönäni oli festivaalin pääesiintyjän, Alice In Chains -yhtyeen valosuunnittelu ja toteuttaminen perjantai-iltana. Alice In Chains -tuotanto antoi vain nimellisen ohjeistuksen ennen festivaalia heidän visuaalisuuteensa liittyen, joten minulla oli vapaat kädet luovuudelle. Varsinaisena tapahtumapäivänä kohtasin kuitenkin vain hetkeä ennen keikkaa odottamattomia haasteita. Kuvaan ajatuksiani tässä kohtaa puhtaasti subjektiivisesti ja omien tuntemusteni kautta. Lopuksi analysoin kokemusteni pohjalta omaa rooliani osana tuotantoa.
  • Verho, Anton (2014)
    Maisterintyöni kirjallinen osa Seitsemäs näyttelijä käsittelee videosuunnittelua draamateatterissa. Pohdin videosuunnittelun merkitystä ja käytäntöä sekä esitän huomioita, joita videosuunnittelun työnkulku tarkoittaa näytelmän harjoitusprosessiin. Kirjoitan mielessäni teatterintekijä jota kiinnostaa tutkia ja soveltaa videon roolia sekä projisoidun kuvan ontologiaa esittävässä taiteessa. Vaikka video on teatteriesityksissä yleisesti hyödynnettyä, on ajattelusta sen takana kirjoitettu yllättävän vähän. Lähdekirjallisuuteen tutustuessa videosuunnittelun historia paljastui merkittävästi pitkäikäisemmäksi kuin se teatterikentän keskusteluissa jäsennetään. Ensimmäisessä osassa teen lyhyen katsauksen projisointien varhaishistoriaan ja tekijöiden pyrkimyksiin ratkaisujen taustalla. Tarkastelen lähteiden kautta television historiaa, kuvaamisen merkitystä, digitaalisen ja elävän esityksen suhdetta sekä yhteiskunnan yltyvää teknologiariippuvuutta. Toisessa ja kolmannessa osiossa perehdyn maisterintyöni taiteellisen osuuden, Antti Lehtisen Mykkänäytelmän videosuunnittelun lähtökohtiin ja analysoin prosessin ratkaisuja valmiissa näytelmässä. Pyrin asettamaan työskentelyssä syntyneitä huomioita laajempaan kehykseen sekä tarjoamaan välineitä videosuunnittelun integraatioon esittävän taiteen teossa. Keskityn opinnäytetyössäni merkityksiin ja sisältöihin. Teknologiset puitteet saavat vanhentua rauhassa. Henkilökohtaisesta kiinnostuksesta johtuen lähteet ja teosesimerkit ovat painottuneet videokuvan käyttöön koodatun, animoidun tai abstrahoidun kuvan edelle. Toivon että kirjoitus antaa lisänsä keskusteluun videosuunnittelun sisällöistä, lisää kiinnostavuuttani taiteilijana ja tuo luokseni lisää mielenkiintoisia töitä.
  • Helminen, Antti (2013)
    Maallisten ilojen puutarha oli esitys, jonka käsikirjoitus toteutettiin Teatterikorkeakoulun dramaturgianlaitoksen mestarityöpajan aikana, viiden opiskelijan toimesta. Tästä käsikirjoituksesta tehtiin esitys Teatterikorkeakoulun Teatterisaliin syksyllä 2010. Käsikirjoitus oli kooste useasta hyvinkin erilaisesta tekstistä, joten haasteena oli tekstien liittäminen yhtenäiseksi esitykseksi. Toimin esityksessä valo- videosuunnittelijana ja lavastajana. Tämä kirjallinen osio opinnäytetyöstäni keskittyy esittelemään kuinka pyrin luomaan mahdollisimman moneen taipuvan visuaalisen kokonaisuuden esitykseen, kuitenkin pitäen teoksen yhtenäisenä. Sekä sitä miten lopputulokseen päädyttiin, painottaen ennakkosuunnittelua ja minkälaisia työtapoja valosuunnittelijalta mielestäni vaaditaan että valo saa esityksessä merkittävän roolin eikä taivu pelkäksi koristeeksi. Merkittävä rooli ei välttämättä tarkoita näkyvää roolia. Jokainen esitys kaipaa omanlaista valollista ajattelua. Hyvää valosuunnittelua ei välttämättä huomata, mutta se kyllä tunnetaan. Usein lavastus, videoprojisointi ja valosuunnittelu toimivat esittävässä taiteessa erillään, jopa toistensa toimia hankaloittaen. Tässä teoksessa pyrin ajattelemaan niitä kaikkia yhtenäisenä tilallis- rytmisenä esiintyjänä, luoden tunteen elävästä ja hengittävästä tilasta, joka jäsentää kokonaisdramaturgiaa. Video on valoa, lavastusta ei näe ilman valoa ja valo tarvitsee pinnan näkyäkseen. Ne ovat kuitenkin vääjäämättä riippuvaisia toisistaan. Esitysteknologinen kehitys on mennyt jo niin pitkälle että jo pelkästään sillä on mahdollista luoda kokonaisia maailmoja. Se kuitenkin vaatii fysikaalisten ominaisuuksiensa takia (ainakin vielä) tiettyjä tapauskohtaisia reunaehtoja toimiakseen. Vielä emme esimerkiksi saa teatteriolosuhteissa valoa pysähtymään. Tämä taas johtaa siihen, että näiden maailmojen toteuttamiseksi joistain toisista mahdollisuuksista täytyy luopua. Tämä taas vaatii luovaa ja ymmärtävää yhteistyötä kaikilta työryhmän jäseniltä. En yritä sanoa että tämä on ainoa oikea tie esityksen tekemiseen, eihän sellaista ole. Joskus valon tehtävä esityksessä saattaa yksinkertaisesti olla vain tehdä näkyväksi. Yritän sanoa että jos haluaa lähteä visuaalisten ja tilallisten ihmeiden tielle, täytyy koko työryhmän ottaa toteutuksen vaatimukset huomioon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Näiden vaatimuksien esilletuonti jää usein luonnostaan valosuunnittelijalle. Koska hänen ammattitaitoonsa ainakin kuuluisi kuulua valon fysikaalinen ymmärtäminen tiettyyn pisteeseen asti ja näissä ihmeissä yleensä on kyse siitä mitä ei saa näkyä. Eli valon tehtävänä on määrittää mitä ja miten nähdään. Toisin sanoen joskus valon tehtävä esityksessä on monimutkaisesti tehdä näkymättömäksi. Käyn myös läpi esityksen visuaaliset ja tilalliset ratkaisut kohtauskokonaisuuksittain, sekä lyhyesti kaluston jolla esitys toteutettiin.
  • Niemelä, Ina (2013)
    Tämä kirjallinen opinnäytetyö pääasiassa pohjustaa, purkaa ja analysoi Rospuutto-ryhmän toteuttaman esityksen valo- ja videosuunnittelun esteettistä logiikkaa, esittelee kaksi + yksi erillistä näyttämöversiota samasta romaanista ja pohtii neljän ajankohtaisen esityksen kautta miten teatterin keinoin voi vaikuttaa. Sarasvatin hiekkaa -esityksessä eräänlainen kansanvalistusjoukko juoksee valtakuntaa ristiin rastiin esittämässä Risto Isomäen samannimistä ekologista trilleriä. Se perustuu tieteelliseen faktaan ilmastonmuutoksen kerrannaisvaikutuksista planeettaamme. Esityksestä tuli kiertävä, jolloin suuria vaihtuvia lavasteita ei voitu käyttää, mutta videoprojisoinnin avulla oli mahdollista kuljettaa katsojaa mukana näytelmän vaihtuvissa maisemissa ja tuoda läsnä olevaksi muitakin perspektiivejä ja aikatasoja. Myös valaistusratkaisujen tuli olla toteutettavissa vähin lampuin. Päädyin käyttämään LED-heittimiä, jotka sopivat tuotantoon erinomaisesti vähäisen energiantarpeensa ja värin muunneltavuutensa takia. Sarasvatin hiekkaa sai maailman kantaesityksensä Rovaniemen teatterissa keväällä 2011. Rospuutto-ryhmän versio ehti ensi-iltaan puolen vuoden kuluttua ja Maria Kilven dramatisointi romaanista näki yleisön kevättalvella 2012 Espoossa. Kaikki kolme tulkintaa pyrkivät välittämään kirjan keskeisiä sisältöjä vahvasti visuaalisuuden kautta. Kirjan alkuperäiselle aiheelle annettiin valtavasti painoa, tosin muotoa ja vaikuttavuutta lähestyttiin hyvinkin eritavoin. Tuija Kokkosen Esitys merinäköalalla (koiran kanssa/koiralle) -II muistio ajasta (2008) oli ensimmäinen esitys, jonka innoittajana toimi Sarasvatin hiekkaa-romaani. Kokkonen lähestyi samoja kysymyksiä kuin muutkin Sarasvatit, mutta vihjaillen ja ehdotellen - luonnon läsnäolon kautta. Tavoitteeni oli visuaalisuus, joka olisi leikkisää, mutta tosissaan olevaa, mielikuvitusta rapsuttavaa, toimintaa luovaa ja kevyttä. Koen saavuttaneeni nämä tavoitteet kohtalaisesti. Sain kiitosta videosuunnittelun oivalluksista ja animaatioista. Itsekin tunnen että video- ja valosuunnittelun vahvuuksia olivat puretut illuusiot ja ideoiden selkeys. Yleisö saattoi seurata videoiden rakentumista, jolloin videot olivat paikoin yhtä läsnä olevia kuin näyttelijätkin. Ilmassa oli myös epäonnistumisen mahdollisuus ja herkkyys. Videosuunnittelussa voin sanoa ammentaneeni Lehmannin näkemyksistä draaman jälkeisen teatterin mahdollisuuksista, jotka eivät ole mediaestetiikan matkimisessa, simulaatiossa, vaan päinvastoin aitoudessa ja ajattelemisessa.
  • Vihalem, Johanna-Mai (2012)
    This diploma work documents the establishment of Dare to Light as an education brand, created in 2010 with an aim to help creative professionals effectively see and accept lighting as part of their art, work and life. The performance piece Light Up Your Life is a roundup of our first revelations while researching the problems of communicating technical information to creative minds. It is based on the observations done while creating a series of lighting design workshops for non-technical professionals. The show is a technical theatre performance in a festival format – extremely portable, with a duration of one hour, targeting theatre professionals but entertaining enough for a anyone to enjoy. The show evolved into a comedy piece about the everyday conflicts in a theatre environment that a lighting designer might experience in their work life, accompanied by the presentation of the main workshop topics conducted during our first year with Dare to Light.