Sound Design

 

Recent Submissions

  • Orbinski, Jani (2016)
    Tämä kirjallinen opinnäytetyö käsittelee äänisuunnittelua ja äänisuunnittelijana toimimista ottaen näkökulmaksi havainnon ja kokemuksen käsitteet. Kirjallisen työn lähtökohta on nimenomaan subjektiivisissa havainnoissani itsestäni, työskentelystäni ja maailmasta. Oman ajatteluni tukena olen käyttänyt Maurice Merleau-Pontyn fenomenologista ajattelua. Ihminen havainnoi maailmaa oman ruumiillisuutensa läpi. Havaitseva subjekti ei ole maailmasta irrallinen ideaali, vaan hänen havaintonsa maailmasta sekoittuvat hänen kehonsa viesteihin ja näistä yhdessä syntyy kokemus. Mieli ja ruumis eivät ole erotettavissa toisistaan. Havainto näyttäytyy minulle välineenä olla yhteydessä maailmaan. Sen kautta kertyy meille jatkuvasti tietoa ympäröivästä maailmasta, jota ei pidä nähdä kuitenkaan eksaktina totuutena. Enemmänkin kyse on läsnäolosta, jota havainto vaatii ja tarjoaa. Koen, että ymmärrykseni maailmasta kasvaa taiteellisen työskentelyni piirissä. Itselleni on tärkeää huomion keskittäminen ilmiöiden ja asioiden pieniin osatekijöihin, toisin sanoen tarkkaavainen läsnäolo maailmassa. Merleau-Ponty ehdottaakin taiteilijan tehtäväksi hahmottaa ja ilmentää omalakista ruumiillista tuntumaansa maailmaan. Opinnäytetyöni aluksi keskityn purkamaan havainnon ja kokemuksen käsitteitä ja niistä kummunneita ajatuksia yleisellä tasolla. Paneudun esimerkiksi siihen, mitä totuus voisi tarkoittaa taiteen piirissä. Tarkastelen myös havainnon kietoutuneisuutta ruumiiseen ja siitä seuraavia vaikutuksia luovuuteen ja työskentelyyn. Sitä kautta fokusoin kirjoittamistani yhä enemmän koskemaan äänisuunnittelijan työtä ja työnkuvaa. Teatterityön luonne on hyvin usein ryhmätyöpohjaista. Parhaimmillaan se ruokkii työskentelyä sellaiseen suuntaan, johon ei yksin tulisi päätyneeksi. Mietin, millaisia vaikuttimia omien taiteellisten ratkaisujeni takana mahdollisesti piilee. Viimeiset luvut on omistettu kahdelle teemalle: foley-äänelle ja kuuloke-esityksille. Taiteellisen opinnäytteeni pohjalta kertyneisiin huomioihini nojaten pohdin, mitä mahdollisuuksia elokuvan tekoprosessista omaksutulla foley-äänellä on teatterissa. Teatterissa näkyville tuotuna siitä tulee mielenkiintoisen monisyinen äänellä esiintymisen muoto, joka taitona asettuu jonnekin näyttelijäntyön ja äänisuunnittelun välimaastoon. Yleisössä tapahtuu foley-ääntä vastaanotettaessa eräänlainen havainnon käännösprosessi. Foleyn kanssa teatterissa operoitaessa ollaan tekemisissä laajan merkityskentän kanssa, joka ei typisty pelkkiin äänille annettuihin semioottisiin merkkeihin. Kuuloke-esityksistä kirjoittaessani pohdin, minkälaisia vaikutuksia ja mahdollisuuksia kuulokkeilla mediana on esityskokemukseen. Niiden kanssa operoitaessa näyttäisi käyvän niin, että yksi teatteria taidemuotona määrittävä aspekti kadotetaan tai ainakin se muuttuu: yleisö ja esiintyjät eivät jaa enää samaa tila-aikatodellisuutta. Käytän teosesimerkkejä kahdesta tekemästäni esityksestä, joissa äänen toistamisen välineenä toimivat kuulokkeet. Tuon esille lainalaisuuksia, joita kuulokkeiden käyttöön esityskontekstissa näyttäisi liittyvän.
  • Outakoski, Joonas (2016)
    Olen aina ollut melko huoleton ajankäyttäjä. Olen luottanut intuitioon ja kokemuksen tuomaan varmuuteen siitä, että sovitut työt tulevat aina tehdyksi. Olen käyttänyt aikaa taiteellisten töiden loputtomaan hiomiseen ja viilaamiseen. Toisaalta olen freelancerina itse määritellyt (tietoisesti tai tiedostamatta), paljonko käytän päivästä aikaa työn tekemiseen, ja usein työpäivät ovatkin pyörähtäneet 12-tuntisiksi. Näin ollen olen varastanut aikaa itseltäni, omasta vapaa-ajastani ja puolisoltani. Ensimmäisen lapseni synnyttyä kuitenkin havaitsin, että minun on tehtävä muutoksia ajankäyttööni: jos haluan viettää aikaa perheeni kanssa, minun on opittava määrittelemään työaikani ja kyettävä siirtämään pois mielestäni ne asiat, jotka eivät ole sillä hetkellä tärkeitä, tai niiden ajatteleminen ei edistä asioita millään tavalla. Koska työni on pääasiassa taiteellista työtä, halusin tutkia, miten ajankäyttöään voisi tehostaa nimenomaan taiteellisten prosessien näkökulmasta. Tekemieni haastatteluiden ja lukemani lähdekirjallisuuden myötä minulle valkeni nopeasti ajan olevan varsin monitasoinen käsite, ja sen käytön hallitsemiseksi on tehtävä melko suuri kaarros sisimpäänsä: tehostaakseen ajankäyttöä on ensin oltava jonkinlainen ymmärrys omista arvoistaan, visioistaan ja rooleistaan, jotta voi alkaa määritellä sitä, mikä elämässä on tärkeintä. Prosessin myötä minulle on selkiytynyt, minkälaisista elementeistä ajankäyttö koostuu, ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Jo työajan käsitteen pohdiskelu tuotti paljon havaintoja siitä, kuinka monitahoinen freelancerin tai taiteilijan työajan määritteleminen (tai määrittyminen) on. Myös työryhmätyöskentely tuo omat muuttujansa ajankäyttöön. Jo aihetta rajatessani päätin tutustua erilaisiin työkaluihin, joilla ajankäyttöään voi tehostaa. Kalenterin, sähköpostin sekä muiden organisointiin tarkoitettujen välineiden rinnalle keräsin erilaisia abstrakteja työkaluja: rutiinien luomista, alitajunnan ja itsetuntemuksen hyödyntämistä, luovuuden ruokkimista raamein ja rajoin sekä luonnollisen suunnittelun malliksi kutsutun tavan suunnitella asioita. Tutkin myös oman alani työkaluja ja työnkulkuja sekä niiden hallintaa nimenomaan ajankäytön näkökulmasta. Kirjoitusprosessin aikana pidin erillistä päiväkirjaa työn etenemisestä ja siinä käsiteltyjen asioiden hyödyntämisestä omassa ammatinharjoittamisessa ja opiskelussa. Case studyksi nimeämäni päiväkirja oli eräänlainen toimintatutkimus siitä, miten itse ajankäyttöni koen, minkälaisia tehostamisen kohteita löydän, ja miten onnistun ottamaan ajankäytön hallinnan työkaluja käyttöön. Tämän opinnäytetyön aihe - ajankäyttö - valikoitui myös siitä syystä, että vuosikausia kestäneen opiskeluni aikana olen keskittynyt taiteellisten ja teknisten taitojen hiomiseen, jättäen "hallinnollisten" asioiden hoitamisen retuperälle. Nyt kun pitkän opintoputken päättyessä olen pääsemässä vihdoin omien siipien varaan - etenkin henkisellä tasolla -, on ollut korkea aika alkaa kohentaa elämänhallintaa. Vaikka olen kirjoittanut tämän opinnäytetyön ensisijaisesti omia ajankäytön tehostamisen tarpeita silmällä pitäen, ja pyrkinyt toisaalta välttämään ajankäytön self help -oppaan tekemistä, toivon että tästä kirjallisesta työstä on hyötyä jokaiselle, joka haluaa tutustua siihen, mihin aika oikeastaan kuluu, ja miten aikaa voisi käyttää oikeiden asioiden tekemiseen.
  • Brunou, Miki (2016)
    Teatteritaiteen maisterin tutkintoon kuuluvan opinnäytetyöni kirjallinen osio käsittelee esitystilan ja äänisuunnittelun suhdetta draaman jälkeisen nykyteatterin kontekstissa. Keskityn työssäni avaamaan äänellisen esittämisen prosesseja tilan kautta artikuloituvana ilmaisuna. Käsittelen tilallisuuden problematiikkaa myös laajemmasta tekijälähtöisestä perspektiivistä. Avaan esitystilojen organisoitumisen ja arkkitehtuurin vaikutusta esityksiin James J. Gibsonin kehittämän affordanssin käsitteen kautta, peilaten Gibsonin teoriaa uudemman, äänisuunnittelijan positiosta kirjoitetun lähdemateriaalin kanssa. Käsittelen myös black box -näyttämöä sekä esitystekniseltä että yhteiskunnalliselta kannalta, viitaten muun muassa Annette Arlanderin väitöstutkimukseen Esitys tilana (1998). Tutkielmani tarkoituksena ei ole kuitenkaan käsitellä tilaääntä ensisijaisesti esitysteknologian piiriin kuuluvana ilmiönä, vaan pohtia äänen tilallisuutta monivaiheisena prosessina, joka on erottamattomasti kytkeytynyt esityksen muihin kokonaisdramaturgiaa luoviin osatekijöihin. Taustoitan kuitenkin keskeiset akustiikan tutkimusta määrittävät käsitteet johdantoa seuraavassa luvussa. Työtäni ohjanneita keskeisiä tutkimuskysymyksiä olivat: millä tavoin tilalliset ominaisuudet ohjaavat esitysprosessin eri vaiheissa tehtäviä valintoja, ja minkälaisia strategioita suunnittelutyö voi ottaa pyrkiessään paikkakohtaisesti virittyneeseen suhteeseen eri esitystiloja määrittävien arkkitehtonisten ja teknologisten ominaisuuksien kanssa. Pyrin avaamaan hyödyntämääni kirjallista lähdemateriaalia suhteessa opinnäytteeni taiteelliseen osaan, Bernard-Marie Koltesin vuonna 1988 kirjoittamaan ja Mikko Roihan ohjaamaan Roberto Zucco -näytelmään, joka sai ensi-iltansa suomalaisena yhteistuotantona berliiniläisessä Ballhaus Ost -teatterissa huhtikuussa 2015. Käyn työni jälkimmäisissä luvuissa läpi Roberto Zuccon suunnittelu- ja tuotantoprosessin aikana tehtyjä sisällöllisiä ratkaisuja, käsitellen muun muassa esityksen äänisuunnittelun reunaehtoja materiaalin muotoutumisesta äänen tilallistamiseen. Tarkastelen myös Roberto Zuccon tilallisia ratkaisuja suhteessa eri esitystiloihin, pyrkien analysoimaan suunnittelutyössäni tekemiäni sisältöä määrittäneitä valintoja teoreettisen lähdemateriaalini kautta. Keskityn erityisesti analysoimaan niitä esityksen tilallisia ratkaisuja, joiden merkitystä ei eksplisiittisesti käsitelty tuotantoprosessin aikana. Vaikka kirjallisen opinnäytteeni tutkimuskysymykset pohjautuvat omassa suunnitteluprosessissani kohdattuihin ongelmakohtiin, olen pyrkinyt kirjoittamaan tekstini ikään kuin dialogiseksi risteyspaikaksi sekä tekijä- että tutkijapositioista kirjoitetulle lähdemateriaalille. Pyrkimyksenäni on ollut koota yhteen kattava läpileikkaus nykyteatterin käytänteistä suhteessa äänisuunnitteluun ja äänen tilallisiin ilmenemismuotoihin.
  • Lindén, Markus (2016)
    Mahdollisuushorisontti – Mikä on mahdollista teatterin kontekstissa? asettaa vastakkain teatterin mahdollisuudet toimia yhteiskunnallisen tiedon tuottamisen ja päätöksenteon alustana ja hegemonian, joka rajaa niitä mahdollisuuksia. Kirjoituksen motiivina toimii kriisi, joka pakottaa meidät etsimään vaihtoehtoja niille elämisen muodoille, jotka ovat tekemässä lajimme selviytymisen mahdottomaksi. Näillä elämisen muodoilla tarkoitan niitä kulttuurisia käytänteitä, jotka erottavat kokemusmaailmastamme kausaaliset tapahtumat, jotka liittyvät jokapäiväisiin valintoihimme: tuotantorakenteita, globaalia taloutta, kulutustottumuksia ja minkä tahansa materian loppusijoitusta. Näen ihmisen olentona, joka ei täysin ymmärrä omaa ontologista asemaansa: niitä riippuvuussuhteita, jotka määrittävät sen olemassaoloa. Ihmiskehossa kiertävät samat aineet, kuin koko biosfäärissä: hiili, happi ja vety. Ihmiskeho on mahdollinen tietyssä ilmanpaineessa, tietyssä lämpötilassa, tietyissä sääoloissa, tietynlaisessa biosfäärissä, jotka kaikki ovat universumin mittakaavassa äärimmäisen tiukasti rajautuvia olosuhteita. Kotiplaneettamme aikatasossa ihminen on ollut mahdollinen hyvin lyhyen aikaa. Silti ihminen on harkitsemattomilla toimillaan muuttanut ilmakehän koostumusta, ja jatkaa edelleen samoja toimia. Näen teatterin vapaasti muotoutuvana potentiaalina, jonka kautta voi vaihtaa ajatuksen nopeudella näkökulmaa, väittää ja kysyä sellaisia kysymyksiä, joiden kautta maailma voi hahmottua uusilla ja yllättävillä tavoilla. Tämä potentiaali on kriisin edessä yksi tärkeimpiä valttikorttejamme. Teatterin kautta voimme etsiä ontologista statustamme. Mitä paremmin ymmärrämme oman asemamme biosfäärissä - ja koko universumissa - sitä paremmat mahdollisuudet meillä on yrittää muokata elämisemme muotoja, käytänteidemme periaatteita. Näen uusliberalistisen hegemonian rajoittavan teatterin mahdollisuuksia kaapatessaan käsitteitä, kuten "luovuus", oman retoriikkansa sisään. "Luova talous" ja kilpailukykypolitiikka asettavat taiteelle - ja tieteelle - tuottovaatimuksia, joista irti pyristeleminen kuluttaa aikaa ja energiaa - kun sitä voisi käyttää esimerkiksi ekologisesti kestävän kulttuurin rakentamiseen. Näen myös teatterin omien traditioiden ja konventioiden luovan teatteria rajoittavaa hegemoniaa ja hierarkioita. Haluan kysyä ääneen, kenellä on oikeus määritellä, mitä on teatteri, mikä on esitys ja mitä käytänteitä teatterissa pidetään itsestään selvinä. Tässä opinnäytteessä kuvailen omasta näkökulmastani niitä mahdollisuuksia ja haasteita, joita näen teatterilla olevan suhteessa kriisiin ja hegemoniaan. Suhteeni kriisiin ja hegemoniaan on myös henkilökohtainen. Oman ihmis- ja maailmankuvani kautta näen ihmisen olevan yhtä ruumista koko planeetan kanssa - koska en ymmärrä, miten ihminen voisi olla mahdollinen ilman sitä. Aistin kuitenkin monien ihmisten kohdalla heidän ihmis- ja maailmankuviensa tarkoittavan sitä, että ihminen on luonnosta erillinen ja luontoa hallitseva olento. Äänisuunnittelijana koen äänen olevan kaiken olemassa olevan aineen ontologista luonnetta avaava ilmiö. Materialla on ominaistaajuuksia, jotka riippuvat materian koostumuksesta, kappaleen koosta ja muodosta. Tiloilla on myös ominaistaajuuksia, jotka riippuvat sitä rajaavien pintojen muodoista, etäisyyksistä ja pintamateriaalien koostumuksista. Kuuntelemalla maailma aukeaa värähtelevänä energiana. Sen edessä on vaikea erotella elävää kuolleesta, vaikea nähdä ihmistä muita merkittävämpänä olentona. Sen näen kriisin edessä oleellisena havaintona. Se ei vie merkitystä ihmiseltä, vaan antaa kaikelle merkityksen, jonka kautta kaikkea voi kunnioittaa.
  • Päivärinne, Aki (2015)
    Lopputyöni kirjallinen osio käsittelee Titled-tittelöity -esityksestä kumpuavaa ritualistisuutta vertaamalla sitä esihistoriallisiin sekä luonnonuskontojen rituaaleihin, niiden tiloihin, akustiikkaan sekä infraäänellisiin ulottuvuuksiin. Titled-tittelöity esitys on sekä Kati Raatikaisen että Aki Päivärinteen (allekirjoittanut) opinnäytteen taiteellinen osa. Teos tutkii asioiden, eläimien, teknologian ja ihmisten kollektiivia. Kirjoituksen tavoitteena on rituaalisten piirteiden analyysin ohella valaista näkymiä äänisuunnittelijan kokemusmaailmaan teoksen valmistumisprosessin, esityskauden, sekä sitä seuranneen kirjallisen työskentelyn aikana. Työskentely Titled-tittelöidyn parissa alkoi keväällä 2014 ja teos sai ensi-iltansa 29.8.2014. Lähes vuoden mittainen aika joka jäi kirjallisen työn ja taiteellisen työn väliin aiheutti haasteita prosessiin muisteluun, mutta toisaalta tarjosi mahdollisuuden palata teoksen piiriin ja arvioida sitä enemmän ulkopuolisin silmin. Kirjallisen työni johdanto-osassa raotan lukijalle näkymän teoksen tekoprosessiin ja työryhmän kollektiiviseen työtapaan. Prosessillemme kuvaavaa on teatterin alla ilmenevien eri ilmaisumuotojen tasa-arvoisuus ja dialogisuus eri ammattiryhmien välillä. Teoksen ritualistista puolta analysoidaan kappaleessa: Ritualistisuus Titled-tittelöity -teoksessa. Kappale kuvailee teoksemme vaiheet sitoen sen siirtymärituaalin vaiheisiin (irtautumisen tila, rajatila, yhdistymisen tila ja paluu maalliseen aikaan). Rituaalin tapahtumapaikka -kappaleessa esitystila vertautuu luolamaalauksia sisältävään luolaan. Infraääni rituaalin polttoaineena -kappaleessa pohdin rituaalin infraäänellisisä tasoja ja niiden merkitystä kokemukseen esimerkein. Hiljaisuuden merkitystä rituaalissa ja samalla Titled-esityksessä pohditaan kappaleessa hautakammion hiljaisuus. Linnut ja hyönteiset -kappale pohtii lintujen ja hyönteisten äänten merkitystä Titled-esityksessä. Hengittävä kohina -kappaleessa pohditaan kohinan merkitystä Titledtittelöity -esityksessä. Äänikehät -kappale pohtii teoksen kaiutinsuunnittelun suhdetta luonnonuskontojen rituaaleihin ja shamanistisiin perinteisiin. Ajatuksia ja pohdintoja -osiossa avaan lukijalle omia ajatuksiani ja niistä kohonneita kysymyksiä rituaalin suhteesta nykyteatteriin, esityksiin, äänisuunnitteluun ja politiikkaan. Työryhmä: Kati Raatikainen - koreografia, (tait. opinnäyte, tanssi tait. maist.), Aki Päivärinne - äänisuunnittelu (Ä, tait. opinnäyte, TeM), Milla Martikainen - valo- ja tilasuunnittelu (V, MA), Roosa Marttiini - pukusuunnittelu (Aalto ARTS), Maria Autio - (TT3), Viivi Niiniketo - (TT3), Johanna Röholm - (vier.), Joonas Saarenpää - (Aalto ARTS).
  • Matikainen, Jussi (2013)
    Lopputyössäni käsittelen omia kokemuksiani kahdesta eri produktiosta Homo!, 2011 ja Kommandobiisi, 2012, joissa molemmissa koin olevani roolissa, joka asettaa perinteisen suunnittelijan tulokulman haasteelliseksi. Tahdon myös kirjallisessa työssäni laajentaa pohdintaani näkökulmaa koskemaan äänisuunnittelijuuttani kokonaisvaltaisemmin teoreettisen kehykseni ympärille. Identiteetin ympärille nivoutuvat lisäksi kehollisuus, esiintyjyys ja työryhmien dynamiikka. Käytän tutkimuksessani fenomenologisen analyysin menetelmää, jonka tueksi esitän rinnakkaista materiaalia tutkimuskysymystäni lähellä olevista lähteistä. Tutkimustapaani voi siis kutsua fenomenologis- hermeneuttiseksi; laajennan ja täydennän esiymmärrystäni taiteellisesta työstäni uusilla näkökulmilla. Kysymykset ja tulkinnat äänen luonteesta ovat mielestäni avoimia ja alttiita muutokselle, joka juontuu nähdäkseni äänen temporaalisesta perusominaisuudesta: ääni on jatkuvaa, alati muuttuvaa ja kappaleita liikkeelle sysäävää energiaa. Esitys ja sen valmistaminen on mielestäni dialektinen, liminaalinen sosiaalinen prosessi. Vuorovaikutteisen prosessin kautta opimme ja kehitymme ihmisinä ja taiteilijoina ja laajennamme kokonaiskäsitystämme maailmasta sosiaalisena yhteisönä. Dialektisuus, vuorovaikutteinen osallistuminen, vapauttaa esityksen muutokseen. Esitys on materiaalinen, subjektin itsestään selvyyden kyseenalaistava prosessi. Liminaalitilassa esiintyjä on vapaa sosiaalisista normeistaan. Ääni rikastaa ymmärtämystämme maailmasta sellaisena kuin sen koemme. Ne saavat identiteettinsä ajassa tapahtuvien muutosten kautta. Äänet ovat konkreettista, materiaaliseen maailmaan sidottua voimaa. Muutoksen mahdollistavaa liikettä, joka muokkaa energiaa ympärillään. Ääni on pikemminkin energiaa, joka säteilee objektista kuin että olisi itse objekti. Taiteellisissa töissäni kävi selkeästi ilmi, että esiintyjä on aina kehollisesti suhteessa muuhun näyttämötoimintaan ja omaan instrumenttiinsa. Näyttämöllä oleminen ei voi olla rakenteen rajoittamaa. Esiintyminen on kehollista toimintaa ja teknologia on vain sen jatke, eikä itsetarkoitus. Äänellä esiintyminen on pikemmin performatiivista kuin representatiivista. Äänisuunnittelu on sidottuna näyttämön kokonaisenergiaan. Esityksellisyys syntyy vaivihkaa prosessin edetessä. Esiintyjä on jatkuvassa vuorovaikutuksessa yleisön ja itsensä kanssa. Ammatilliset identiteetit ovat murroksessa. Yksilökeskeisestä tekemisestä ollaan siirtymässä kohti yhteisöllistä, prosessia suosivaa tekemistä. Vanhat hierarkkiset rakenteet murtuvat pikkuhiljaa ja laitostuminen katoaa vähitellen. Avoin, epävarmuutta sietävä suhtautuminen prosessiin on tie tasa-arvoisempaan taideyhteisöön. Erilaisten roolien kokeilut teosten sisällä ovat avanneet käsitystäni esityksestä. Mukavuusalueella ei uutta synny. Esitykseen heittäytyminen on aina omasta egosta luopumista, oman sielun lainaamista.
  • Österman, Jussi (2012)
    Opinnäyte tarkastelee teatterityön rakenteellisia ominaisuuksia äänisuunnittelijan näkökulmasta. Kirjoittaja esittelee äänisuunnittelun prosessia omien kokemuksien ja havaintojen kautta. Arvioinnin viitekehyksenä ovat työskentelyn erot suurella ja pienellä näyttämöllä, sekä valtion tukemissa teattereissa että vapaalla kentällä.
  • Lukinmaa, Juho (2012)
    Opinnäytteeni on äänisuunnittelu Lappeenrannan kaupunginteatterin esitykseen Leningradin kohtalosinfonia. Esitys sai ensi-iltansa 19.2.2011. Leningradin kohtalosinfonia on Paavo Rintalan samannimiseen romaaniin pohjautuva esitys lähes 900 päivää kestäneestä Leningradin piirityksestä. Esityksessä nähdään myös tapahtumia suomalaiselta keskitysleiriltä ja tämän päivän Lappeenrannasta. Paavo Rintalan romaanin lisäksi käsikirjoituksessa on otteita Marja-Leena Mikkolan teoksesta Menetetty lapsuus ja Olavi Paavolaisen kirjasta Synkkä yksinpuhelu. Teoksen näkökulmana toimii inhimillisyys, ei sotahistoria. Esitys rinnastaa menneisyyden raakuuksia nykyaikaan ja tuo esityksen kiinni tähän päivään. Esityksessä äänisuunnittelu oli suuressa osassa, ja osa kohtauksista rakentui musiikin varaan. Äänen ja musiikin pääasiallinen tehtävä oli kertoa yleisölle paikasta, ajasta ja henkilöstä, eli äänisuunnittelu rakentui teemojen käytöstä. Äänellä luotiin myös tunnelmaa ja jännitettä näyttämölle ja tuettiin sen tapahtumia. Äänisuunnittelussa käytin paljon klassista musiikkia ja itse soitettua akustista kitaraa. Äänen dramaturgia muodostui lähinnä näistä elementeistä. Toteutuksessa käytössäni oli Lappeenrannan kaupunginteatterin Jukola salin koko äänitekniikka henkilökuntineen.
  • Moriwaki, Anna (2012)
    Opinnäyte tarkastelee äänisuunnittelijan työprosessia. Keskustelussa etsitään sekä työhön vaikuttavia käytännön tekijöitä että tutkitaan luovan työn tyypillisiä ominaisuuksia. Äänisuunnittelijan tehtävä on toteuttaa teoksen auditiivinen maailma. Työskentelyä rajaavat työympäristön ja työvälineiden lisäksi äänen suhde aikaan ja tilaan, sekä äänen asema ja funktiot projektissa. Kirjoitukseen on koottu kahdeksan eri aloilla toimivan äänisuunnittelijan kuvauksia omasta työskentelytavastaan. Lisäksi on kuvattu yhtä kirjoittajan omaa äänisuunnitteluprosessia. Suunnittelun strategioita lähestytään koreografian opetuksen sanaston kautta.