Opinnäytetiivistelmät

Recent Submissions

  • Hosiaisluoma, Eero (2015)
    Organisaatioiden tavoitteena on mahdollisimman tehokas, eniten arvoa sekä hyötyä tuottava toiminta. Se edellyttää jatkuvaa toiminnan parantamista, toimintaympäristön muutoksiin reagoimista ja erilaisten muutosten läpiviemistä organisaatiossa. Koska organisaatio on monista eri toiminnallisista ja rakenteellisista osatekijöistä muodostuva kokonaisuus, sen kaikissa kehittämistoimenpiteissä on syytä huomioida kaikki osa-alueet kokonaisvaltaisesti. Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen on keino läpiviedä muutoksia organisaatiossa, sillä se käsittää organisaation koko toiminnan ja rakenteen. Mallintaminen on systemaattinen tapa visualisoida kokonaisarkkitehtuuriin liittyviä osatekijöitä ja muutoksia kokonaisvaltaisesti. Tässä tutkielmassa esitellään käytännönläheinen malliperustainen lähestymistapa kokonaisvaltaiseen suunnitteluun, jota voidaan hyödyntää kehittämisen apuvälineenä eri laajuisten muutosten läpiviemiseen organisaatiossa. Lähestymistavan avulla mahdollista mallintaa toiminnalliset ja rakenteelliset osatekijät, sekä niiden väliset riipuvuussuhteet. Kokonaisvaltaisudella tarkoitetaan kaikkia kehittämiseen liittyviä asioita strategisista tavoitteista ja vaatimuksista yksittäisten kehitysprojektien tunnistamiseen. Keskeistä kokonaisvaltaisuudessa on huomioida liiketoimintaan, tietojärjestelmiin ja infrastruktuuriin liittyvät osatekijät, sekä niiden väliset riippuvuussuhteet. Malliperustaista lähestymistapaa voidaan soveltaa eri laajudessa ja eri tarkkuustasoilla. Mallintamisen kohteena voi olla koko organisaatio, jokin sen rajattu alue tai yksittäinen ratkaisu. Tarkkuustaso voi vaihdella yleiseltä tasolta hyvinkin yksityiskohtaiseen. Tutkielmassa esitellään kokonaisvaltaisen kehittämisen ja mallintamisen standardit TOGAF-kokonaisarkkitehtuuriviitekehys ja ArchiMate-mallinnuskieli, sekä kuinka niitä voidaan soveltaa yhdessä. Tutkielmassa arvioidaan myös kuinka Sparx Systems Enterprise Architect-mallinnusväline soveltuu kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.
  • Laine, Ninnu (2015)
    Tutkielma käsittelee suomalaisten puoluejohtajien sosiaalisen median käyttöä kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Samalla kun sosiaalinen media on viime vuosina vakiinnuttanut asemansa ihmisten ja yritysten arjessa, poliitikot ovat omaksuneet eri sosiaalisen median palveluita poliittisen viestinnän välineeksi. Politiikan medioituminen on noussut 2000-luvulla keskeiseksi aiheeksi poliittisen viestinnän tutkimuskentällä ja ilmiöön liittyy läheisesti myös politiikan henkilöityminen ja intimisoituminen. Sosiaalinen media tarjoaa tilan, jossa poliitikko voi viestiä äänestäjille ilman perinteisiä tiedotusvälineitä portinvartijana. Näin ollen sosiaalinen media on tuonut uusia ulottuvuuksia medioitumis-keskusteluun. Tutkimuksessa tarkastellaan kahdeksan suomalaisen puheenjohtajan sosiaalisen median käyttöä kahden viikon seuranta-aikana 5.4-19.4.2015 ennen eduskuntavaaleja. Tutkimukseen valitut sosiaalisen median palvelut ovat blogi, Facebook ja Instagram. Aineiston perusteella analysoidaan, mitä palveluja puoluejohtajat käyttävät, kuinka aktiivisesti he julkaisevat sosiaalisessa mediassa ja minkälaisia julkaisutyylejä ja sisältöjä löytyy. Aineiston analyysin perustella puoluejohtajat jaotellaan sosiaalisen median käyttäjätyyppeihin. Lisäksi tarkastellaan, mihin puoluejohtajat käyttävät sosiaalista media eli tutkitaan julkaisujen perusteella käyttötarkoituksia. Menetelmänä käytetään sekä määrällistä sisällönerittelyä että laadullista sisällönanalyysiä. Tuloksista ilmenee, että sosiaalinen media on osa jokaisen puoluejohtajan vaalikampanjaa kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Vaikka puoluejohtajien välillä löytyy suuria eroja sosiaalisen median käytössä muun muassa monipuolisuudessa, aktiivisuudessa ja julkaisutyyleissä, jokainen heistä kampanjoi vähintään yhdessä sosiaalisen median palvelussa. Puoluejohtajat käyttävät sosiaalista mediaa ensisijaisesti vaalikampanjasta tiedottamiseen, itsensä ja puolueen markkinointiin sekä kannanottoihin ja mielipidekirjoituksiin. Tutkituista palveluista selvästi suosituin on Facebook, mutta jopa puolet puoluejohtajista kampanjoivat myös uudessa sosiaalisen median palvelussa, Instagramissa.
  • Pakkanen, Eve (2015)
    Tämän tutkielman tarkastelun kohteena on uusi turvallisuus. Tutkielman tavoitteena on avata laajan turvallisuuden teemoista käytyä suomalaista keskustelua kriittisen turvallisuustutkimuksen näkökulmasta. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto – Sitra järjesti vuosina 2013-2014 poikkiyhteiskunnallisen Uusi turvallisuus –foorumin, joka nosti uusi turvallisuus -käsitteen julkiseen keskusteluun. Tutkielmassa uutta turvallisuutta tarkastellaan sosiaalisen konstruktivismin teorian ja kriittisen turvallisuustutkimuksen teorian näkökulmista. Tutkielman pääkysymys on, millaisia uuden turvallisuuden sisällöllisiä ja käsitteellisiä tyypittelyitä aineiston pohjalta voidaan tehdä. Pääkysymystä täydentävät kysymykset siitä, miten uuden turvallisuuden uhkakuvat tuodaan esille keskustelussa ja miten tämä keskustelu kriittisen turvallisuustutkimuksen näkökulmasta näyttäytyy. Aineisto on anlysoitu laadullisen tekstianalyysin avulla, jolloin analyysiä on syvennetty käsitteen teemoittelulla ja tyypittelyllä. Tutkimusaineistona on käytetty Sitran Uusi turvallisuus –foorumin verkkosivustolla julkaistuja artikkeleita ja blogikirjoituksia, joita on ollut yhteensä 46 kappaletta. Uusi turvallisuus –keskustelussa korostuu valtiokeskeisen turvallisuuskäsityksen kritiikki. Tutkielman tarkastelussa oleva keskustelu korostaa turvallisuuden ja sen uhkakuvien muutosta. Turvallisuus tulee ymmärtää eräänlaisena uutena toimijuutena ja hyvinvoinnin uutena hallintana. Käsitys turvallisuudesta ei ole staattinen, vaan turvallisuus tulee käsittää jatkuvasti muokkautuvana ympäristönä, johon erilaiset turvallisuustoimijat yksilöistä kansallisvaltioihin voivat vaikuttaa omalla toiminnallaan. Uusi universaali turvallisuus laajenee rajapinnat ylittäen uusille toimialoille, jolloin toimijoiden yhteiskunnallinen kriisitietoisuus kasvaa. Turvallisuudesta tulee uhkantorjuntaa, jolloin yhteiskunnallisen resilienssin ja ennakoinnin tarve korostuu.
  • Bredbacka, Patrik (2015)
    Bosniassa käytiin vuosina 1992–1995 sota, joka päättyi sen osapuolien Bosnian serbien, muslimien ja kroaattien väliseen rauhaan ja yhteisen Bosnia-Hertsegovinan valtion muodostamiseen. Aseellisten konfliktien uusiutumattomuus sodanjälkeisessä Bosnissa antaa viitteitä siitä, että sotaan osallistuneet osapuolet ovat onnistuneet käsittelemään sodan tapahtumia siten, että keskinäinen yhteiselo samassa valtiossa on mahdollista. Tässä tutkielmassa analysoidaan Bosnian sodanjälkeistä kehitystä sovinnon käsitteen kautta. Työn tarkoituksena on 1) muotoilla hahmotelma Bosnian kohdalla toimivasta yhteiskunnallisen sovinnon määritelmästä, 2) tutkia, millaisin keinoin sovintoa on Bosniassa tavoiteltu, sekä näiden sovintokeinojen valossa 3) tutkia, millainen arvo sovinnolle on Bosniassa annettu ja toisaalta perustella sovinnon merkitystä Bosnialle. Työ alkaa lyhyellä Bosnian sotaa ja maan sodanjälkeistä kehitystä esittelevällä luvulla. Luku 2.1 antaa viitteitä siitä, että Bosniassa vuonna 1995 käyttöönotettu poliittisiin kiintiöihin ja etnisiin jakoihin perustuva hallintojärjestelmä on aiheuttanut valtiolle mittavia kustannuksia ja toiminnallisia hidasteita. Luku 3 käsittelee työn keskeistä aihetta sovintoa ensin yleisesti ja sitten tarkemmin Bosnian kohdalla. Sovinto on moniulotteinen ja monipuolinen käsite, jolle ei ole onnistuttu luomaan yleispätevää määritelmää. Sovintoa koskevan keskeisen kirjallisuuden pohjalta luvussa 3.1 luodaan hahmotelma Bosnian kannalta realistisesta, hyödyllisestä ja syvällisestä sovinnon määritelmästä. Bosniassa sovinnon kannalta keskeisimmiksi keinoiksi määritellään oikeus, hallinnon politiikka ja anteeksiannon politiikka, joita tutkitaan luvuissa 4-6 niin yleisellä kuin Bosnian tasolla. Keskeisten aihepiiriensä sovinnon, anteeksiannon politiikan, oikeuden ja hallinnon politiikan välisen keskinäispoikkeavan mutta Bosnian tapauksessa vuorovaikutteisen olemuksen vuoksi työ ei sisällä tarkkarajaista metodologiaa, vaan pyrkii tutkimaan aiheiden välisiä ilmenemistapoja ja suhteita lavea-alaisten vaikutussuhteiden löytämiseksi. Tutkielmassa päädytään tulokseen, ettei Bosniassa ole aikaansaatu syvällistä sovintoa, vaan ennemmin kylmää rauhaa muistuttava tila, jossa etniset eroavaisuudet ovat edelleen keskeisiä yhteiskunnallisissa suhteissa. Oikeus ja hallinnon politiikka ovat muodostuneet Bosniassa keskeisiksi sovintokeinoiksi, mutta ne eivät ole kyenneet aikaansaamaan syvällistä sovintoa vaan ennemminkin vain ylläpitämään tai jopa kasvattamaan Bosnian etnisiä jännitteitä, jotka haittaavat valtion toimintaa ja ihmisryhmien välisiä suhteita. Sen sijaan anteeksiannon politiikka on jäänyt Bosniassa vähälle käytölle, mutta teoreettiset näkemykset ja empiiriset kokemukset anteeksiannon politiikasta muissa konfliktinjälkeisissä yhteiskunnissa antavat viitteitä sen mahdollisuudesta myös bosnialaisen sovinnon syventämiseen. Työn viimeisessä, seitsemännessä luvussa esitellään keinoja toteuttaa anteeksiannon politiikkaa Bosniassa, laventaa Bosniassa käytettyjä hallinnon politiikan ja oikeuden muotoja ja pohditaan sitä, miten syvällisemmän sovinnon tarpeen ymmärrys on keskeinen vaikutin siihen, millaisia painoarvoja sovinnolle päämääränä annetaan.
  • Virrankari, Sofia (2015)
    Vuonna 2007 alkanut finanssikriisi käynnisti laajoja taloudellisia elvytystoimia ympäri maailmaa. Kriisin seurauksena Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankit laskivat ohjauskorkonsa historiallisen alhaiselle tasolle elvyttääkseen pysähtynyttä taloutta. Globaalin talouden ongelmat ovat kuitenkin jatkuneet ja ohjauskorot on pidetty matalalla ennätyksellisen pitkään. Tässä tutkielmassa tutkitaan sitä, millaiseen talousteoreettiseen näkemykseen rahapolitiikasta Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankit perustavat ohjauskorkomuutoksensa. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään globaalia poliittista taloutta ja talouden tutkimusta kriittisen realismin näkökulmasta. Viitekehyksessä tuodaan esille neoliberaali talousoppi ja sen sisäiset ristiriidat, joiden nähdään johtaneen epäoptimaaliseen talouselvytykseen. Tämän lisäksi tuodaan esille globaalin poliittisen talouden tutkimuksessa esitetty kritiikki politiikan ja talouden tutkimuksen erottamisesta toisistaan. Teoreettisessa viitekehyksessä kartoitetaan myös niitä eriäviä talousteoreettisia näkemyksiä, joita ohjauskorkopolitiikasta on esitetty. Tutkielmassa analysoidaan sisällönanalyysiä hyödyntäen niitä Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankkien rahapoliittisia lausuntoja, joita ne ovat julkaisseet ohjauskorkomuutoksistaan. Sisällönanalyysillä erotellaan ne keskeiset tekijät, joilla keskuspankkien voidaan nähdä perustelleen ohjauskorkomuutoksia. Tutkimuksen aineistona hyödynnetään Yhdysvaltain keskuspankin avomarkkinakomitean ja Euroopan keskuspankin neuvoston antamia lausuntoja ohjauskorkopäätöksistä vuosina 2007–2014. Tutkimuksen analyysissä nousee esiin kolme eri perustelua, joihin keskuspankit päätöksissään nojautuvat. Ensimmäiseksi perusteluksi nousee finanssikriisin myötä talouselvytys ja sen tärkeys. Tämän lisäksi keskuspankit perustelevat toimiaan inflaation tasolla sekä työllisyyden tilalla. Keskuspankkien perusteluita vertailtaessa löydetään eroja Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankkien esittämien perusteluiden välillä. Analyysissä päädytään siihen tulokseen, että Euroopan keskuspankki perusteli toimiaan ennen kaikkea inflaation näkökulmasta, minkä nähdään ilmentävän pankin talousteoreettista näkemystä inflaatiotavoitteellisen rahapolitiikan eduista. Yhdysvaltain keskuspankki perusteli toimiaan huomattavasti enemmän talouden elvytyksellä ja työllisyystavoitteilla, kuin inflaation tasolla. Analyysissä tämän tulkitaan puolestaan ilmentävän Yhdysvaltain keskuspankin keynesiläisempää, täystyöllisyyttä ja elvytystoimia painottavaa taloustieteellistä näkemystä rahapolitiikasta. Keskuspankkien näkemyseroja rahapolitiikasta selitetään tutkimuksessa keskuspankkien historiaan ja mandaattiin liittyvillä piirteillä. Euroopan keskuspankin mandaatti rajoittuu hintavakauden ylläpitoon, kun taas Yhdysvaltain keskuspankilla on sekä hintavakautta, että täystyöllisyyttä painottava kaksoismandaatti. Tutkimuksen johtopäätöksissä nostetaan esiin tarve talouselvytyksen keinojen syvällisemmälle tutkimukselle. Tämä nähdään tarpeelliseksi, sillä pitkittyneen talouden taantuman vuoksi finanssikriisin jälkeistä elvytystä ei pidetä onnistuneena. Lisäksi julkisessa keskustelussa esiin nousseen valtion velkaongelman nähdään entisestään lisäävän tarvetta paremmalle tieteelliselle tutkimukselle taloudesta ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan.
  • Laine, Susanna (2015)
    Maailman pakolaistilanne on ajankohtainen aihe maailmanpoliittisessa keskustelussa. Tässä tutkielmassa analysoidaan pakolaisten paluumuuttoa tai inhimillisemmin kotiutumista yhtenä konfliktinratkaisun osa-alueena. Konfliktinratkaisuun johtavista vaiheista keskeisenä tekijänä analysoidaan rauhansopimuksia ja niissä säädeltyä pakolaisten paluumuuttoa. Tutkimus avaa keskeisinä käsitteinä konfliktin luonnetta, aseellisia konflikteja ja pakolaisuutta. Konfliktien luonne on muuttunut ja samalla muuttanut pakolaisuuden ilmenemismuotoja. Konfliktinratkaisu rauhantutkimuksen tieteenalan osa-alueena tarjoaa mahdollisuuden etsiä pakolaisongelmaan ratkaisuja tarkastelemalla pakolaisten paluumuuttoa tai inhimillisemmin kotiutumista konfliktinratkaisun ja rauhanrakentamisen prosesseissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu rauhantutkimuksen tieteenalan kautta. Konfliktinratkaisuun haetaan näkökulma inhimillisten tarpeiden teoriasta, jonka avulla voidaan tarkastella, mahdollistaako pakolaisten paluumuutto inhimillisten tarpeiden näkökulmasta edellytykset kestävän rauhan rakentamiselle. Teoreettiseen viitekehykseen sidotaan myös oikeudenmukaisen paluun kriteerit, joita on hahmoteltu erityisesti pakolaisiin liittyvän tutkimuksen piirissä. Tutkielman tutkimuskysymyksenä on ”Miten pakolaisten paluumuutto on huomioitu rauhansopimuksissa vuosina 1989 – 2011?”. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan teorialähtöisesti täyttyvätkö rauhansopimusten pakolaisten paluumuuttoa koskevissa säännöksissä oikeudenmukaisen paluun kriteerit sekä miten inhimillisten tarpeiden teorian näkökulmasta rauhan saavuttamista edistetään huomioimalla pakolaisten paluumuutto. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jossa aineisto analysoidaan sisällönanalyysin metodein. Laadullisen analyysin kautta voidaan tulkita rauhansopimusten sisältöä ja sisällön luonnetta suhteessa teoreettisen viitekehyksen kautta luotuun luokitteluun. Aineistona ovat rauhansopimukset, joita on solmittu aseellisissa konflikteissa vuosien 1989 – 2011 välillä. Aineistosta kerätään sisällönanalyysin metodilla havaintoja, teoreettisesta viitekehyksestä johdettuja yläluokitteluja, pakolaisten paluumuuton näyttäytymisestä rauhansopimuksissa. Yläluokkia tutkielmassa muodostetaan kolme: Paluu/Paluuohjelma, Perusoikeudet ja Omistusoikeudet. Tutkielman johtopäätöksinä todetaan, että paluun ja paluuohjelman yläluokasta löytyi useita viittauksia paluun mahdollistamiseen. Lisäksi melkein joka neljännessä rauhansopimuksessa hahmoteltiin kansainvälisen toimijan avustustarvetta, yleisimmin paluun logistisissa järjestelyissä ja paluuohjelman organisoinnissa. Useissa rauhansopimuksissa huomioitiin myös perusoikeuksien yläluokkaan kuuluvia oikeuksia kotiutuville pakolaisille, joita johdettiin yleisistä ihmisoikeuksista. Kolmanteen yläluokkaan kuuluvia omistusoikeuteen ja erityisesti kompensaatioon liittyviä lausumia oli vain viidesosassa rauhansopimuksia. Analyysin avulla tutkielmassa tullaan myös siihen johtopäätökseen, että pääosin rauhansopimuksissa täyttyvät oikeudenmukaisen paluun kriteerit. Lisäksi tutkielmassa todetaan, että huomioimalla pakolaisten paluumuutto oikeudenmukaisen paluun kriteereillä voidaan olla lähempänä konfliktinratkaisua rauhan saavuttamista, koska näin täytetään kaikkien osapuolten inhimilliset tarpeet konfliktinratkaisussa.
  • Vilokkinen, Veera (2015)
    Tässä pro gradu –tutkielmassa perehdytään Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston Naiset, rauha ja turvallisuus – teemaisten päätöslauselmien 2106 ja 2122 valtapoliittisiin ulottuvuuksiin fokuksena sukupuolinäkökulma kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden kontekstissa. Tarkoituksena on tarkastella kriittisesti sitä todellisuutta sukupuolesta sekä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden järjestämisen normeista, jota päätöslauselmien tekstit ilmentävät. YK:n turvallisuusneuvostossa hyväksyttiin vuonna 2000 käänteentekevänä sukupuolten tasa-arvon ja kestävän rauhanrakennuksen kannalta ylistetty päätöslauselma 1325, joka linjasi sukupuolinäkökulman strategisena työkaluna kaikkeen konfliktinratkaisuun ja rauhanrakentamiseen sovellettavana keinona naisten syrjinnän ja naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi konfliktitilanteissa, sekä kestävän rauhan rakentamiseksi konfliktinjälkeisissä yhteiskunnissa. Päätöslauselman implementaatio osoittautui kuitenkin haasteelliseksi muun muassa sen vuoksi, että resoluution kritisoitiin uusintavan niitä sukupuolisuuden ja militarismin normeja, joita se pyrkii kitkemään. Uusimmat resoluutiot 2106 ja 2122 hyväksyttiin tavoitteena tehostaa Naiset, rauha ja turvallisuus –agendan implementaatiota korjaamalla aiempien päätöslauselmien puutteita ja ristiriitaisuuksia. Laura J. Shepherd on tutkinut jälkistrukturalistisen feministisen teoriakehyksen näkökulmasta päätöslauselman 1325 tekstin ilmentämiä sosiaalisia ja yhteiskunnallisia diskursseja, eli tekstistä tulkittavia kulttuurisia merkityksiä ja normeja, joihin voi olettaa sisältyvän vallankäyttöä. Shepherd nojaa Michel Foucaultin jälkistrukturalistiseen teoriaan valtanormien ilmenemisestä ja normalisoinnista yhteiskunnassa sekä Judith Butlerin käsitykseen sukupuolinormien performatiivisuudesta. Performatiivinen sukupuolikäsityksen mukaan kaksijakoisen sukupuolisuuden normeja tuotetaan jatkuvasti sosiaalisessa kanssakäymisessä niin, että miehille normaalina sukupuolisuutena mielletään voimaan ja valtaan liittyvä maskuliininen normi, kun taas nainen ilmentää objektiivista ja heikkoa feminiinistä sukupuolisuutta, yhteiskunnan ”toista”. Shepherd näkee nämä sukupuolinormit keskeisinä sodan ja militarismin oikeutuksessa ja kansainvälisen uusliberalistisen maailmanjärjestyksen tuottamisessa ja ylläpitämisessä. Feministisen jälkistrukturalistisen kritiikin mukaan Naiset, rauha ja turvallisuus –päätöslauselmien sukupuolten tasa-arvon ja rauhanrakennuksen tavoitteet eivät voi toteutua niin kauan, kuin päätöslauselmat perustuvat hegemoniselle maskuliiniselle ja militaristiselle maailmanjärjestykselle, ja tuottavat normatiivisia käsityksiä sukupuolisuudesta, rauhasta ja turvallisuudesta. Keskeisenä tuloksena analyysin perusteella nähdään, että vaikka uusimmissa päätöslauselmissa on edistetty esimerkiksi diskurssia naisesta aktiivisena toimijana perinteisen uhrikäsityksen sijaan, löytyy päätöslauselmateksteistä silti edelleen diskursseja, jotka pitävät yllä perinteisiä sukupuolirooleja ja käsitystä naisesta kansainvälisen politiikan toisena ja toiminnan kohteena. Lisäksi sukupuolinäkökulman soveltaminen rauhanrakennuksessa käsitetään edelleen pitkälti naisnäkökulmana. Konfliktialueiden naistoimijat esitetään ensisijaisesti siviiliyhteiskunnan kontekstissa eikä maailmanpolitiikan vallan keskiössä. Analyysin perusteella Naiset, rauha ja turvallisuus –päätöslauselmat pyrkivät edistämään normatiivista käsitystä siitä, mikä on oikea tapa rakentaa kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Rakentaminen tapahtuu turvallisuusneuvoston piirissä pitkälti liberaalin demokratian ihanteen ja valtiosuvereniteetin kunnioittamisen ehdoilla. Paradoksaalista on, että kansainvälinen rauhan takeena nähdään militaristinen toiminta.
  • Anoschkin, Katja (2015)
    Tutkimus analysoi valtioneuvoston poliittisen johtamisen vahvistamiseen tähtääviä politiikkatoimia valtion keskushallinnon uudistuksissa 2000-luvulla. 1980-luvulta toteutettujen hallinnon uudistusten on todettu heikentäneen keskushallinnon ohjauskykyä ja poliittista ohjausta tai johtamista useassa maassa uudeksi julkisjohtamiseksi kutsutusta johtamisdoktriinista vaikutteita saaneiden uudistusten myötä. Näihin ongelmiin on vastattu korostamalla keskushallinnon ohjauskyvyn palauttamista, poikkihallinnollisuutta ja poliittista johtamista. Suomessa poliittisen johtamisen kehittämisen on katsottu alkaneen vuonna 1995. Käsitteellisesti poliittisen johtamisen korostaminen managerialististen uudistusten aikana muodostaa ilmeisen paradoksin. Tutkimuksessa vastataan kysymyksiin miten poliittinen johtaminen on muodostunut policy-ongelmaksi 2000-luvun hallinnon menettelytapojen uudistuksissa ja miten politiikka ja poliittinen käsitteellistyvät poliittisen johtaminen uudistuksissa? Uudistuksia 2000-luvulla ovat olleet erilaiset hallinnon menettelytapa uudistukset, pääministerin aseman vahvistaminen ja hallinnon politisointi. Suomessa valtioneuvoston johtamisessa ohjelmajohtamisen ja strategia-asiakirja menettelyn käyttöönotto 2000-luvulla, sekä poliittisten valtiosihteereiden nimittäminen voidaan lukea näihin uudistuksiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu käsitehistoriallisesta lähestymistavasta, joka korostaa käsitteiden tutkimusta niiden ajallisessa ja paikallisessa kontekstissa. Käsitehistoriallinen tutkimus korostaa myös käsitteiden käytön tutkimista eli käsitteiden toimimista välineinä jatkuvassa poliittisessa kamppailussa. Tutkimuksen aineisto muodostuu vuosien 1995–2011 julkaistuista keskushallinnon kehittämisen raporteista, joiden avulla muodostetaan tutkimuksen konteksti. Poliittisen ja politiikan käsitteellistämistä tarkastellaan kahdesta keskushallinnon kehittämisen asiakirjasta vuosilta 2002 ja 2011, jotka muodostavat poliittisen johtamisen kehittämisen osalta jatkumon. Suomessa poliittisen johtamisen kehittäminen on ollut osa hallitusohjelman toimeenpanon ja seurannan kehittämistä tulosohjauksessa esiintyneiden ongelmien tuloksena. Keskeisiksi ongelmiksi tunnistettiin riittävän laajojen poikkihallinnollisten tavoitteiden asettaminen sekä kehysbudjetoinnin, tulosohjauksen ja hallitusohjelman toimeenpanon prosessien yhdistäminen. Politiikan ja poliittisen käsitteellistämisessä korostuu politiikan tilalliset merkitykset. Politiikan rinnalle on noussut strategian käsite, jota voidaan pitää politiikalle synonyyminä. Samalla se toimii politiikan neutraalin ja jopa positiivisen käsitteellistämisen välineenä. Politiikan käsitteellistäminen ”sisällöksi” erotuksena taloudellisista kysymyksistä korostaa ja epäpolitisoi talouskysymyksiä. Politiikka käsitteellistetään hallitsemisena vaihtoehtoisen konfliktuaalisen käsitteellistämisen sijaan, mikä voi selittää poliittisen johtamisen nousemista käsitteellisesti managerialisten uudistusten aikana agendalle. Politiikan käsitteellistäminen konfliktuaalisena olisi uhka hallinnon asioiden hoitamisen rationaalisuudelle, mutta voisi tuoda esille myös demokratiaan liittyviä pohdintoja
  • Ängeslevä, Nina (2015)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Tekijä – Författare – Author Nina Kristiina Ängeslevä Työn nimi – Arbetets titel – Title Eduskunnan Nato-keskustelun argumentaatio strategisen kulttuurin näkökulmasta vaalikaudella 2011–2014. Ukrainan kriisi ulkoisena shokkina Oppiaine – Läroämne – Subject Yleinen valtio-oppi, maailmanpolitiikan tutkimus Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika – Datum – Month and year Toukokuu 2015 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 90 (99) Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee eduskunnan Nato-keskustelun argumentaatiota strategisen kulttuurin näkökulmasta vaalikaudella 2011–2014. Tutkimuksessa on tärkeässä roolissa strategisen kulttuurin käsite, joka toimii myös tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä. Tässä tutkimuksessa omaksutaan strategisen kulttuurin määritelmä, jonka mukaan sillä viitataan kansakunnan tai valtion tunnusomaisiin ja pitkäikäisiin uskomuksiin, arvoihin ja tapoihin, jotka koskevat voimankäytön uhkaa ja voimankäyttöä ja joiden juuret ovat sellaisissa perustavaa laatua olevissa vaikutteissa kuten geopoliittisessa asemassa, historiassa ja poliittisessa kulttuurissa. Tutkimuksessa hyödynnetään strategisen kulttuurin tutkimuksen neljännen sukupolven tutkijoiden näkemyksiä, joiden mukaan erilaiset alakulttuurit kilpailevat keskenään vaikutusvallasta. Esimerkiksi Alan Bloomfield (2012) on käsitellyt sitä, miten valtion ulkoisen ympäristön muuttuessa aiemmin alisteisessa asemassa ollut alakulttuuri voi nousta näkyvään asemaan. Tämän tutkimuksen tapauksessa tuo ulkoisen ympäristön muutos tarkoittaa Ukrainan kriisiä, jonka myötä Venäjä miehitti Krimin ja liitti sen itseensä länsimaiden laittomaksi tuomitsemassa kansanäänestyksessä. Ukrainan kriisin myötä turvallisuuspoliittinen tilanne on kiristynyt varsinkin Itämerellä. Kriisin myötä keskustelu Suomen turvallisuuspoliittista ratkaisuista on kiihtynyt, ja tähän on liittynyt myös keskustelu Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Työn ensimmäinen tutkimuskysymys on se, millaista argumentaatiota Na¬tosta on käyty eduskunnassa vaalikaudella 2011–2014. Toinen tutkimuskysymys kuu¬luu, onko argumentaatiossa havaittavissa muutosta Ukrainan kriisin eli oletetun ulkoi¬sen shokin aikaisessa tilanteessa. Tutkimuksen mielenkiinto kohdistuu strategisen kulttuurin näkökulmasta siihen, onko Nato-jäsenyyttä kannattava alakulttuuri noussut näkyvämpään asemaan eduskunnan Nato-keskustelussa Ukrainan kriisin aikana. Nato-jäsenyyden kannattajista käytän nimitystä liittoutujat ja Nato-jäsenyyden vastustajista liittoutumattomat. Tällaisia termejä on käyttänyt Veikko Heinonen (2011) tutkiessaan Suomen turvallisuuspoliittista diskurssia. Erilaiset ulko- ja turvallisuuspoliittiset traditiot voidaan liittää keskusteluun Nato-jäsenyydestä. Suomen ulkopolitiikan pitkän linjan traditiot ovat länsisuhteita ja menestymistä korostava liberalismi sekä maantieteellisten tosiasioiden hyväksymistä ja suhteita Venäjään korostava pienvaltiorealismi. Vaikka kumpaakaan traditiota ei suoraan voida liittää liittoutujien tai liittoutumattomien alakulttuuriin, niin ne toimivat pohjana analyysille ja heijastavat osaltaan Suomen strategista kulttuuria. Tutkimusaineistona on kymmenen eduskunnan täysistuntokeskustelujen pöytäkirjaa, joissa Nato-keskustelulla on merkittävä rooli. Tarkastelussa ovat liittoutujien ja liittoutumattomien argumentit Natoon liittyen. Työssä hyödynnetään Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa, jossa tärkeässä roolissa ovat puhuja ja hänen yleisönsä sekä niin sanotut julkilausumattomat lähtökohdat eli esisopimukset joiden voidaan katsoa heijastelevan strategista kulttuuria. Tässä tutkimuksessa yleisönä ovat ennen kaikkea Suomen kansalaiset mutta jossain määrin myös Venäjän valtio ja länsimainen yhteisö. Aineiston perusteella yleinen esisopimus, joka yhdistää sekä liittoutujia että liittoutumattomia on se, että maanpuolustushenkisyys on tärkeässä roolissa. Suomen kuuluminen Pohjoismaiden arvoyhteisöön hyväksytään myös yleisesti. Suomen asema demokraattisena länsimaana on myöskin tärkeä arvoja koskeva esisopimus, joskin länsimaisuutta korostavat voimakkaammin liittoutujat. Liittoutujien ja liittoutumattomien tiet eroavat Nato-jäsenyydestä puhuttaessa. Liittoutujien mielestä Suomen pitäisi liittyä Natoon, jotta Suomesta tulisi täysivaltaisesti länsimaisen yhteisön jäsen. Liittoutumattomat taas vetoavat hyväksi havaitsemaansa Paasikiven-Kekkosen linjaan, jossa Suomi toimii sillanrakentajana idän ja lännen välissä ja pysyttelee erossa suurvaltakonflikteista. Perelmanin teoriaan kuuluvat erilaiset sidosmuotoiset ja erottelumuotoiset argumentaatiotekniikat. Sidosmuotoisia argumentaatiotekniikoita ovat kvasiloogiset argumentit, todellisuuden rakenteeseen perustuvat argumentit sekä todellisuuden rakennetta muokkaava argumentit. Kaikkia sidosmuotoisia argumentteja käytetään Nato-keskustelussa runsaasti, mutta erottelumuotoisten argumenttien käyttö on vähäistä. Varsinkin liittoutujat käyttävät Ukrainan kriisin aikaisessa tilanteessa kvasiloogisia argumentteja, joissa verrataan Ukrainan kriisiä toiseen maailmansotaan ja pyritään näin perustelemaan Nato-jäsenyyden tarpeellisuus historiallisella vertauksella. Sekä liittoutujat että liittoutumattomat käyttävät koko vaalikauden ajan todellisuuden rakenteeseen perustuvia argumentteja. Tyypillinen esimerkki todellisuuden rakennetta koskevasta argumentista on keino-päämärä -argumentti. Liittoutujien mukaan Nato-jäsenyys parantaisi Suomen turvallisuutta kun taas liittoutumattomien mielestä se huonontaisi sitä. Rinnastaminen on toinen todellisuuden rakenteeseen perustuva argumentoinnin muoto, ja siihen kuuluu auktoriteettiin vetoaminen. Sekä liittoutujat että liittoutumattomat vetosivat usein presidentti Sauli Niinistön esimerkkiin argumenteissaan. Auktoriteettiin vetoaminen lisääntyi Ukrainan kriisin aikana. Todellisuuden rakennetta muokkaavien argumenttien kohdalla sekä liittoutujat että liittotumattomat hyödyntävät argumenteissaan runsaasti esimerkkejä ja havainnollistamista sekä analogioita ja metaforia. Kuvaileva ja värikäs kielenkäyttö on yleistä niin liittoutujien kuin liittoutumattomienkin keskuudessa Tutkimus paljastaa, että Nato-keskustelussa on kyllä tapahtunut hienoista muutosta Ukrainan kriisin aikaisessa tilanteessa, mutta se liittyy ennen kaikkea konsensusajattelun lisääntymiseen. Konsensusajattelu on tyypillinen Suomen strategisen kulttuurin piirre. Lisäksi sekä liittoutujat että liittoutumattomat korostavat useissa kommenteissa sitä, että Venäjän uhka liittyy ennen kaikkea talouteen. Nato-keskustelun jakolinjat ovat paikoillaan, ja argumenteissa toistuvat samat asiat, joista esimerkiksi Tuomas Forsberg (2002) on kirjoittanut. Tutkimus osoittaakin, että Nato-myönteinen alakulttuuri ei ole saanut vahvempaan asemaa Ukrainan kriisin aikaisessa tilanteessa. Tämä on merkki Suomen strategisen kulttuurin jatkuvuudesta. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Nato, Suomi, Ukrainan kriisi, Venäjä, strateginen kulttuuri, alakulttuurit, Perelmanin argumentaatioteoria, eduskunta, ulko- ja turvallisuuspoliittiset traditiot
  • Turkka, Saara (2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan kaupunkisuunnittelun politisoitumista eli suunnittelun muodostumista poliittisiksi konflikteiksi. Tutkimuksen lähtökohtana ovat aiemmassa kaupunkisuunnittelun tutkimuksessa esille nousseet havainnot demokratiavajeesta suunnittelussa. Tavallisten kaupunkilaisten näkökulmasta suunnitteluun vaikuttaminen on usein koettu vaikeaksi. Vaikka ihmisten elinympäristössä tapahtuvat muutokset ovat alttiita eriäville tulkinnoille, on mahdollisia poliittisia konflikteja suunnittelussa pyritty pikemminkin hillitsemään kuin kohtaamaan avoimesti. Tällaisia havaintoja voi pitää suunnitteludemokratian kannalta ongelmallisina. Työ pohjaa Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen jälkifoundationalistiseen ja jälkistrukturalistiseen poliittiseen ajatteluun, joka ohjaa tarkastelemaan demokratiaa poliittisen kamppailun kontekstissa. Tutkielma hyödyntää teoreettisena lähestymistapana erityisesti Laclaun ja Mouffen työssä näkyvää poliittisen ja politiikan käsitteiden eroa, jolla kuvataan politiikan erilaisia ulottuvuuksia. Demokratian kannalta on tärkeää antaa tilaa poliittisille konflikteille ja keskustella erilaisista poliittisista vaihtoehdoista. Yhteiskunnallisten kysymysten käsitteleminen poliittisesti vaatii kuitenkin niiden politisoitumista. Demokratian esteitä voidaan analysoida sellaisten käytäntöjen kautta, jotka estävät politisoitumista. Erityisen kriittisesti voidaan tarkastella diskursseja, jotka pyrkivät häivyttämään poliittisuutensa tai luonnollistamaan jonkin poliittisen käytännön. Tutkielmassa analysoidaan kahden oululaisen suunnittelutapauksen politisoitumista. Tutkimustehtävänä oli ensinnäkin pohtia, missä määrin suunnittelutapaukset politisoituivat ja minkälaiset tekijät vaikuttivat niiden politisoitumiseen tai estivät sitä. Toiseksi tavoitteena oli analysoida, minkälaisia viitteitä suunnittelutapaukset ja niiden politisoitumiseen vaikuttavat tekijät antavat suunnitteludemokratian haasteista. Ensimmäinen tutkielmassa käsitelty suunnittelutapaus liittyy kiistaan oululaisten puutalokortteleiden purkamisesta. Toinen suunnittelutapaus käsittelee puolestaan hotellin ja pysäköintiluolan suunnittelua Oulussa. Tutkimuksen aineisto koostuu sanoma- ja aikakauslehdissä sekä verkkomedioissa julkaistuista artikkeleista. Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa sovelletaan Essexin koulukunnan diskurssianalyysia. Aineiston analyysista käy ilmi, että kumpikin suunnittelutapaus politisoitui mediakeskustelussa. Keskustelu ei ollut yksiäänistä, vaan keskustelun osapuolet pystyivät tuomaan mediassa esille eriäviä tulkintoja tapauksista. Molemmissa tapauksissa havaittiin kuitenkin myös suunnittelun politisoitumista vaikeuttavia tekijöitä. Keskeisenä tutkimustuloksena tutkielmassa nouseekin esille se, että suunnittelutapausten politisoitumisen esteet olivat kytköksissä paradigmaattiseen kaupunkisuunnitteluajatteluun. Suunnittelutapausten analyysi kertoo, että tapamme ajatella kaupunkisuunnittelua vaikuttaa siihen, millä tavoin voimme lähestyä kaupunkia, millaisia ongelmia siinä näemme ja miten niitä ratkaisemme. Suunnitteluun liittyvät ajatusmallit vaikuttavat siten myös siihen, millä tavalla demokratia toimii suunnittelussa. Puutalokortteleiden tapauksessa suunnittelun politisoitumiseen vaikuttivat erityisesti modernistiseen kaupunkisuunnitteluun liittyvät ajattelumallit. Hotellin ja pysäköintiluolan tapauksessa suunnittelukeskustelussa ilmeni puolestaan kilpailulähtöiselle suunnittelulle tyypillisiä ajattelutapoja. Tutkielmassa identifioidaan tarkemmin useita tekijöitä, jotka vaikeuttivat politisoitumista. Tällaisina tekijöinä voidaan mainita esimerkiksi suunnittelun näkeminen kapean teknisessä tai asiantuntijalähtöisessä kehyksessä, suunnittelun ymmärtäminen erilaisten, esimerkiksi taloudellisten tai historiallisten pakkojen ja välttämättömyyksien kautta sekä yksimielisyyttä ja konsensusta korostavat diskursiiviset artikulaatiot. Tutkielma painottaa, että nämä politisoitumista vaikeuttavat tekijät ovat poliittisia artikulaatioita, jotka on mahdollista myös haastaa poliittisen kamppailun kautta. Tutkimustulosten pohjalta voi sanoa, että kaupunkisuunnittelussa erimielisyydelle, konflikteille ja politiikalle olisi jätettävä enemmän tilaa, mikäli suunnittelua halutaan kehittää demokraattisempaan suuntaan. Muussa tapauksessa suunnitteluprosessit näyttäytyvät helposti tilanteena, jossa kansalaisilla hyväksytetään hallinnon laatimia suunnitelmia. Suunnitteludemokratian haasteet liittyvätkin demokraattisen politiikan mahdollisuuksiin - tilaisuuteen tuoda uusia kysymyksiä suunnittelun asialistalle, esittää erilaisia vaihtoehtoja, haastaa ja tulla otetuksi vakavasti keskustelun osapuolena.
  • Luoto, Virva (2015)
    Tämän tutkimuksen kohteena on maahanmuuttovastainen verkkoyhteisö Hommaforum. Tavoitteena on selvittää, miten Hommaforumin toiminta avoimena keskustelufoorumina mahdollistaa kollektiivisen poliittisen toiminnan. Tutkimuksen lähtökohtana on ajatus, että foorumi tarjoaa jäsenilleen erilaisia resursseja, joita nämä voivat hyödyntää maahanmuuttokeskustelussa. Käsitän Hommaforumin ruohonjuuritason toimijaksi hybridissä mediajärjestelmässä. Teoreettinen viitekehys nojaa aikaisempaan tutkimukseen verkkoaktivismista, hybridistä mediajärjestelmästä, populismista ja maahanmuuttovastaisesta liikkeestä. Maahanmuutto on muuttunut kuumaksi poliittiseksi kysymykseksi 2000-luvun Euroopassa. Maahanmuuttokysymyksen politisoituminen on ajoittunut yhteen oikeistopopulististen puolueiden valtaannousun kanssa. Puolueille yhteistä on paitsi kielteinen suhtautuminen maahanmuuttoon myös se, että ne ovat keränneet kannatusta erityisesti digitaalisissa verkostoissa. Tutkimusten mukaan puolueet ovat olleet erityisen hyviä hyödyntämään verkon tuomia mahdollisuuksia viestinsä levittämiseen ja ihmisten mobilisoimiseen. Suomessa maahanmuutosta vaaliteemansa tehneiden perussuomalaisten nousua suureksi puolueeksi oli edesauttamassa Hommaforum, joka kampanjoi verkossa voimakkaasti maahanmuuttovastaisten ehdokkaiden puolesta. Samalla alkoi muodostua maahanmuuttovastainen liike, johon kuuluu toimijoita niin verkkoyhteisöistä, kansalaisaktivisteista kuin parlamentaarisen politiikan edustajista. Tutkimuksen aineisto on kerätty Hommaforum etusivulta 17.9.-12.12.2014 välisenä aikana. Aineisto sisältää 68 etusivulla jaettua mediatekstiä sekä niistä foorumilla käydyn keskustelun. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi ja teemoittelu. Teemoittelun avulla tutkin, mitkä ovat teksteissä usein toistuvat teemat ja näkökulmat. Empiirisen aineiston sekä tutkimuskirjallisuuden pohjalta analysoin, millaisia ovat foorumin jäsenilleen tarjoamat resurssit, ja miten ne edesauttavat sen poliittisia tavoitteita. Tämän tutkimuksen perusteella etusivulla jaetun aineiston keskeiset teemat ovat maahanmuuton uhat, monikulturismi, poliittiset liittolaiset sekä poliittiset vastustajat. Foorumin keskusteluissa teksteissä muodostetaan tulkintoja, jotka tukevat maahanmuuttovastaista maailmankuvaa. Hommaforumin jäsenilleen tarjoamat resurssit puolestaan jakautuvat tiedollisiin, kielellisiin, poliittisiin ja sosiaalisiin resursseihin. Ne mahdollistavat erilaisia tapoja osallistua poliittiseen toimintaan joko yksin tai kollektiivisesti. Keskeisiä tavoitteita Hommaforumin strategiassa ovat maahanmuuttodiskurssin muuttaminen erilaisin kielellisin keinoin, kollektiivisen poliittisen identiteetin muodostaminen ja ihmisten mobilisoiminen vaikuttamaan äänestämällä.
  • Pättiniemi, Emmi (2015)
    The significance of knowledge and innovation has become an increasingly important part of international trade. Consequently, there have been continuous efforts to globally improve protection of intellectual property rights (IPRs) through international trade agreements related to IPRs. The most comprehensive agreement is the Agreement on Trade Related Aspects of Intellectual Property Rights (TRIPS) that came into force on 1st of January 1995. As a founding part of World Trade Organization (WTO) it brought rules of IPR protection into the multilateral level. The increased attention on IPR protection has awakened concerns and stimulated research regarding the effects of IPR protection on both developing and developed parts of the world. Theoretical literature has been incapable of finding unanimous results regarding the effects of IPR protection. The main focus of this thesis is to study the effects of stronger IPR protection in both developed and developing parts of the world as well as the conditions and assumptions on which the effects depend. More precisely speaking, the thesis studies the steady state effects of IPR protection especially on FDI, Northern innovation rate and the wage gap between developed and developing countries. As FDI is considered being one channel of technology transfer from developed countries to the developing part of the world, also the effect of IPR protection on technology transfer is studied indirectly. This thesis presents two North-South product cycle models, with innovation, foreign direct investment (FDI) and exogenous imitation. The main focus of the thesis is on analyzing and comparing the steady state equilibrium effects of these two product cycles that generate different results of the effects of IPR protection. Product cycle by Glass and Wu (2007) suggests that stronger IPR protection leads to decreased wage gap between the North and the South, decreased rate of aggregate innovation and decreased share of multinational production. However, product cycle by Dinopoulos and Segerström (2010) suggests that stronger IPR protection results in decreased wage gap between the North and the South, temporarily increased innovation rate and increased share of multinational production. The existing empirical literature supports the findings by Dinopoulos and Segerström (2010) that give a rather positive view of the effects of IPR protection. The inconclusiveness of the results of the product cycles is studied in the thesis. Different assumptions and conditions made when constructing the product cycles explain the inconclusiveness of the results not only concerning the two product cycles presented in the thesis but also other theoretical literature. The main difference in the assumptions of the two product cycles is their industry formations. The model by Dinopoulos and Segerström (2010) is found to be more realistic. Its results are supported by empirical evidence and they have implications for policy and practice.
  • Heikkinen, Jani (2015)
    Tutkielmassa tutkitaan yksilön arvojen yhteyttä maahanmuuttajiin kohdistuviin ennakkoluuloihin. Tutkielman teoreettinen tausta muodostuu Schwartzin arvoteoriasta, autoritaarisuuden (RWA) ja sosiaalisen dominanssin (SDO) näkökulmista. Schwartzin arvoteorian mukaan on olemassa 10 yleismaailmallista arvoa, jotka ohjaavat ihmisten käyttäytymistä ja toimintaa kaikissa kulttuureissa. Nämä teoriaan kuuluvat arvotyypit ovat: itseohjautuvuus, virikkeisyys, mielihyvä, suoriutuminen, valta, turvallisuus, yhdenmukaisuus, perinne, hyväntahtoisuus ja universalismi. Teoriassa arvot sijoittuvat kahdelle eri ulottuvuudelle, jotka ovat 1) avoimuus muutokselle – säilyttäminen ja 2) itsensä korostaminen – itsensä ylittäminen. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu yhteyksiä arvojen ja ennakkoluulojen välillä, kun ennakkoluuloja on mitattu autoritaarisuuden ja sosiaalisen dominoinnin näkökulmista. Tutkielman tavoitteena on tutkia, löytyykö arvojen ja ennakkoluulojen välillä yhteyksiä myös silloin, kun ennakkoluuloisuutta on mitattu erilaisilla muuttujilla. Tutkielman aineistona on Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian oppiaineen Pyhtää tutkimuksen vuoden 2007 aineisto. Pyhtää-projekti on Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian oppiaineen pitkäaikainen tutkimushanke, jossa on vuosien aikana useaan otteeseen tutkittu muun muassa pyhtääläisten arvoja. Vuoden 2007 aineistoon sisältyi myös ennakkoluuloihin liittyviä kysymyksiä. Vuoden 2007 tutkimukseen osallistui suomen- ja ruotsinkielisiä 18–65-vuotiaita pyhtääläisiä (N=245). Arvo- ja ennakkoluulokyselyyn osallistujien määrä oli tätä kokonaisosallistujamäärää pienempi (N=128). Tutkimusmenetelminä käytetään Pearsonin korrelaatioanalyysiä, eksploratiivista faktorianalyysiä ja askeltavaa regressioanalyysiä. Regressioanalyyseissä ennakkoluuloja selitetään Schwartzin arvotyypeillä, sekä sukupuolella, iällä ja koulutuksella. Toisessa regressioanalyysissä selittäväksi muuttujaksi otettiin mukaan myös yksilön puoluekanta. Tutkimushypoteeseina oli, että itsensä ylittäminen ja avoimuus muutokselle arvoulottuvuuksille sijoittuvat arvot olisivat negatiivisesti yhteydessä ennakkoluuloisuuteen. Vastaavasti itsensä korostaminen ja säilyttäminen ulottuvuuksille sijoittuvien arvojen oletettiin olevan positiivisesti yhteydessä ennakkoluuloihin. Lisäksi oletettiin, että sukupuoli ikä ja vastaajan puoluekanta moderoisivat arvojen ja ennakkoluulojen välisiä yhteyksiä. Arvojen myös oletettiin välittävän koulutuksen ja ennakkoluulojen välistä yhteyttä. Regressioanalyysin mukaan puolet Schwartzin arvotyypeistä olivat hypoteesien mukaisesti yhteydessä ennakkoluuloihin joko positiivisesti tai negatiivisesti. Yhdenmukaisuus- ja hedonismiarvot olivat positiivisesti yhteydessä ennakkoluuloihin ja itseohjautuvuus-, hyväntahtoisuus- ja universalismiarvojen kohdalla tämä yhteys oli negatiivinen. Analyysit osoittivat, myös että sukupuolella, iällä ja puoluekannalla ei ollut moderoivia vaikutuksia arvojen ja ennakkoluulojen väliseen yhteyteen. Lisäksi vain itseohjautuvuusarvojen havaittiin välittävän koulutuksen ja ennakkoluulojen välistä negatiivista yhteyttä. Tutkielma tukee osittain aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia. Yhteenvetona voidaan todeta, että monet arvot olivat merkitseviä ennakkoluuloisuuden selittäjiä. Tutkielman pohjalta voidaan esittää myös jatkotutkimusehdotuksia.
  • Ilomäki, Timo (2015)
    Väestöryhmien väliset terveyserot ovat sosiaaliepidemiologian keskeinen tutkimuskohde ja myös mielenterveyseroista on tehty paljon tutkimusta. Sosioekonominen asema on osittain ristiriitainen mielenterveyden häiriöiden riskitekijä kun taas taloudelliset vaikeudet näyttävät olevan suoremmassa yhteydessä mielenterveyden häiriöihin. Masennuslääkkeiden käyttö on kymmenkertaistunut 1990-luvun tasosta, mutta masennus ei ole väestötasolla yleistynyt yhtä merkittävästi. Pro gradu -työssäni tutkin taloudellisen aseman yhteyttä depressiolääkityksen aloittamiseen sekä siihen, kuinka kauan lääkitystä jatketaan. Taloudellista aseman pääasiallisena mittarina käytetään nettovarallisuutta ja suhteellisia varallisuusryhmiä. Tutkimuksen (seuranta-) aineisto koostuu Tilastokeskuksen Kotitalouksien varallisuus -tutkimuksen tuottamasta poikkileikkausaineistosta vuodelta 2004 sekä Kansaneläkelaitoksen lääkekulukorvaustiedoista koostetusta pitkittäisaineistosta vuosilta 2000–2012 (vuoden 2011 loppu). Tutkimusmenetelminä ovat: a) Lääkityksen aloittamisen elinaikamallinnus Coxin suhteellisten vaarojen mallin sekä Kaplan-Meier -menetelmän sovellusten avulla b) Lääkityksen keston determinanttien mallinnus logistisen regressioanalyysin avulla Aineiston kuvailussa käytetään lisäksi ristiintaulukointeja merkitsevyystesteineen ja mallinnusstrategiaa valittaessa käytetään myös muita tilastollisia menetelmiä. Nettovarallisuuden yhteyttä masennuslääkitykseen vakioitiin muilla taloudellisilla (tulot, velka) ja sosiaalisilla (sivilisääty, koulutus, työttömyys) sekä sukupuolen ja taustalla olevan psyykkisen sairastavuuden suhteen. Alimman varallisuuskymmenyksen suhteellinen riski aloittaa masennuslääkitys oli tutkimusjaksolla noin 60 % vertailuryhmää (IV-VII varallisuuskymmenykset) suurempi. Muiden nettovarallisuusryhmien riskisuhteet eivät olleet tilastollisesti merkitseviä, mikä viittaa siihen, että taloudellisten tekijöiden vaikutus masennuslääkityksen aloittamiselle painottuu niihin, joilla on taloudellisia vaikeuksia. Lääkityksen kestoon tilastollisesti merkitsevä yhteys oli testatuista muuttujista ainoastaan sukupuolella ja sillä, että henkilöllä oli diagnosoitu psyykkinen sairaus. Tutkimuksen tulokset sekä masennuslääkityksen aloittamisen että jatkamisen determinanttien osalta olivat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Lääkekäyttö on kestoltaan ja määrältään hyvin vaihtelevaa, mutta tämä vaihtelu ei tämän tutkimuksen perusteella selity sosioekonomisilla eroilla.
  • Anoschkin, Katja (2015)
    Tutkimus analysoi valtioneuvoston poliittisen johtamisen vahvistamiseen tähtääviä politiikkatoimia valtion keskushallinnon uudistuksissa 2000-luvulla. 1980-luvulta toteutettujen hallinnon uudistusten on todettu heikentäneen keskushallinnon ohjauskykyä ja poliittista ohjausta tai johtamista useassa maassa uudeksi julkisjohtamiseksi kutsutusta johtamisdoktriinista vaikutteita saaneiden uudistusten myötä. Näihin ongelmiin on vastattu korostamalla keskushallinnon ohjauskyvyn palauttamista, poikkihallinnollisuutta ja poliittista johtamista. Suomessa poliittisen johtamisen kehittämisen on katsottu alkaneen vuonna 1995. Käsitteellisesti poliittisen johtamisen korostaminen managerialististen uudistusten aikana muodostaa ilmeisen paradoksin. Tutkimuksessa vastataan kysymyksiin miten poliittinen johtaminen on muodostunut policy-ongelmaksi 2000-luvun hallinnon menettelytapojen uudistuksissa ja miten politiikka ja poliittinen käsitteellistyvät poliittisen johtaminen uudistuksissa? Uudistuksia 2000-luvulla ovat olleet erilaiset hallinnon menettelytapa uudistukset, pääministerin aseman vahvistaminen ja hallinnon politisointi. Suomessa valtioneuvoston johtamisessa ohjelmajohtamisen ja strategia-asiakirja menettelyn käyttöönotto 2000-luvulla, sekä poliittisten valtiosihteereiden nimittäminen voidaan lukea näihin uudistuksiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu käsitehistoriallisesta lähestymistavasta, joka korostaa käsitteiden tutkimusta niiden ajallisessa ja paikallisessa kontekstissa. Käsitehistoriallinen tutkimus korostaa myös käsitteiden käytön tutkimista eli käsitteiden toimimista välineinä jatkuvassa poliittisessa kamppailussa. Tutkimuksen aineisto muodostuu vuosien 1995–2011 julkaistuista keskushallinnon kehittämisen raporteista, joiden avulla muodostetaan tutkimuksen konteksti. Poliittisen ja politiikan käsitteellistämistä tarkastellaan kahdesta keskushallinnon kehittämisen asiakirjasta vuosilta 2002 ja 2011, jotka muodostavat poliittisen johtamisen kehittämisen osalta jatkumon. Suomessa poliittisen johtamisen kehittäminen on ollut osa hallitusohjelman toimeenpanon ja seurannan kehittämistä tulosohjauksessa esiintyneiden ongelmien tuloksena. Keskeisiksi ongelmiksi tunnistettiin riittävän laajojen poikkihallinnollisten tavoitteiden asettaminen sekä kehysbudjetoinnin, tulosohjauksen ja hallitusohjelman toimeenpanon prosessien yhdistäminen. Politiikan ja poliittisen käsitteellistämisessä korostuu politiikan tilalliset merkitykset. Politiikan rinnalle on noussut strategian käsite, jota voidaan pitää politiikalle synonyyminä. Samalla se toimii politiikan neutraalin ja jopa positiivisen käsitteellistämisen välineenä. Politiikan käsitteellistäminen ”sisällöksi” erotuksena taloudellisista kysymyksistä korostaa ja epäpolitisoi talouskysymyksiä. Politiikka käsitteellistetään hallitsemisena vaihtoehtoisen konfliktuaalisen käsitteellistämisen sijaan, mikä voi selittää poliittisen johtamisen nousemista käsitteellisesti managerialisten uudistusten aikana agendalle. Politiikan käsitteellistäminen konfliktuaalisena olisi uhka hallinnon asioiden hoitamisen rationaalisuudelle, mutta voisi tuoda esille myös demokratiaan liittyviä pohdintoja