Opinnäytetiivistelmät

Recent Submissions

  • Aarnio, Johanna (2015)
    Välimiesmenettely on luottamuksellinen ja yksityinen riidanratkaisukeino, jota käytetään vakiintuneesti liike-elämän riidoissa. Riita, jossa lain mukaan sovinto on sallittu, voidaan asianosaisten välisellä sopimuksella määrätä yleisen tuomioistuimen sijasta ratkaistavaksi välimiesmenettelyssä. Välimiesmenettelyn tuloksena on lopullinen välitystuomio, johon ei voida hakea muutosta. Välimiesmenettelyä sääntelee oma materiaalinen laki, joka perustuu sopimusvapaudelle. Välimiesmenettelyn asianosaisilla on laaja sopimusvapaus menettelyn kulun järjestämiseksi yksittäistapauksissa. Siltä osin kun asianosaiset eivät ole menettelystä sopineet, siirtyy määräämisvalta välimiehille. Välimiesten on kaikessa toiminnassaan otettava huomioon ensisijaisesti pakottava normi tarpeellisesta asianajotilaisuuden vaatimuksesta ja toiseksi myös tasapuolisuuden ja joutuisuuden vaatimukset. Mikäli välimiesmenettely ei täytä tiettyjä prosessuaalisia laatuvaatimuksia, välitystuomio voi olla pätemätön. Välimiesmenettelystä annetun lain 41 § sisältää säännökset moitteenvaraisesta pätemättömyydestä. Välitystuomio voidaan asianosaisen kanteesta kumota: 1) jos välimies on ylittänyt toimivaltansa, 2) jos välimiehen asettamisessa on virhe, 3) jos välimies on ollut esteellinen tai 4) jos asianosaiselle ei ole varattu tarpeellista asianajotilaisuutta. Välitystuomiota voidaan moittia vain sillä perusteella, että välimiesprosessissa on menetelty virheellisesti. Välitystuomiota ei täten voida kumota sillä perusteella, että se on sisällöltään virheellinen, eikä myöskään sillä perusteella, että menettelyssä on tapahtunut jokin muu kuin laissa nimenomaisesti mainittu virhe. Välitystuomion moite on Suomessa melko harvinainen ilmiö. Kumoamisperusteet ovat tulkinnallisesti hyvin avoimia, mikä luo merkittävän tarpeen välitystuomion kumoamisperusteiden yksityiskohtaiselle tarkastelulle ja argumentoinnille. Välimiesmenettelyä koskeva laki on sinänsä toiminut suhteellisen hyvin, mutta erityisesti välitystuomion lopullisuuden turvaamiseksi tietynasteinen sääntelyllinen kehitystarve on olemassa.
  • Hussain, Afaque (2015)
    Web Real Time Communication (WebRTC) is a project that aims to enable plug-in free, real time communications across multiple web-browsers. With WebRTC enabled web-browsers, users can make direct browser to browser audio calls, video calls or transfer arbitrary data. In a simple network with no Network Address Translation (NAT), firewalls or HTTP-proxies, WebRTC appli- cations work well without any problems. But in the real world, the networks are complex and clients are usually behind NAT, firewalls and (or) HTTP proxies. Introduction of such network middle boxes creates problems for WebRTC media flow, leading to a failure in WebRTC call establishment. WebRTC uses Interactive Connectivity Establishment (ICE) framework to work around the prob- lems posed by these middle boxes. ICE uses a combination of Session Traversal Utilities for NAT (STUN) and Traversal Using Relays around NAT (TURN) depending on the network configuration and tries to give the WebRTC media the best possible chance to traverse these middle boxes. A TURN server is required to relay the WebRTC media between peers when STUN methods fail. In this work, we evaluate the different network configurations in which WebRTC peers can be present and how the WebRTC connectivity problem can be solved using the ICE framework, when peers are present in such network configurations. We also evaluate the TURN server for its computational, memory and bandwidth requirements for relaying different types of WebRTC calls.
  • Rekola, Oskari (2015)
    Evolving technology, improvements in production co-ordination and new communication tools enable companies to offshore parts of their value chain to foreign locations with lower factor costs. Literature seems to highlight two effects of offshoring: the productivity effect, which stems from the gains from trade, and the terms-of-trade effect, which is linked with the vanishing effect of distance on wages. To examine the role of wages in both the offshoring and receiving parties, I choose two approaches, the static Heckscher-Ohlin model and the static and dynamic Ricardian model. With the dynamic version of the Ricardian model, I will consider the long-run effects. I will be using the dynamic Ricardian model to consider the long-run effects. In the HO-model there are two inputs, skilled and unskilled labour, and two countries: North, which has a technical advantage with skilled labour, and South, which has a technical advantage with unskilled labour. With offshoring, the activity without advantage can be transferred abroad. With sufficiently high differences in factor endowments, the countries specialize and the wages for both skilled and unskilled labour are higher in the country with comparative advantage in skilled labour. If both countries continue diversifying instead of specialising, the unskilled labour wages in the North eventually fall below those in the South. The Ricardian model examines the short and long-run effects of decentralized production (offshoring). Technology levels are fixed in the short-run version but endogenous in the long-run version of the Ricardian model. In the short run, a sufficiently large and unexpected increase in offshoring is harmful to the wealthy country (North) and beneficial to the poor country (South). However, in the long run, the adverse effects in the wealthy country could be overcome through reallocating resources into research. The negative short run terms-of-trade effect is weaker in the long run. Whether the long-run total effect is positive or negative to the rich country depends on the efficiency of the reallocation of labour from production into research, relative to the pace at which production is decentralized. Moreover, we see that in the long run, the poor country is worse off due to its focus on offshore production and services instead of research. Its benefit then depends only on the global efficiency effect though increased trade volumes.
  • Kuusisto, Amiika (2015)
    Tiivistelmä - Referat – Abstract Tässä tutkimuksessa tarkastellaan äitien päihdetaustan yhteyttä koettuun sosiaaliseen tukeen sekä äidin ja vauvan välisen vuorovaikutuksen laatuun ja laadun muutokseen. Lisäksi kartoitetaan sosiaalisen tuen lähteiden ja määrän eroavuuksia äitien välillä. Tutkimusaihe on ajankohtainen ja tärkeä muun muassa siksi, että yhteiskunnan taloudellisen taantuman myötä sosiaaliset ongelmat ja köyhyys koettelevat yhä useampia lapsiperheitä myös Suomessa. On kriittisen tärkeää saada ajantasaista tutkimustietoa sosiaalisen tuen puutteen ja päihteidenkäytön vaikutuksista lapsen varhaisvaiheeseen, jotta tukirakenteita ja ennaltaehkäisevää työtä voidaan kehittää vaikeimmissa oloissa elävien pikkulasten ja heidän vanhempiensa auttamiseksi. Valtion budjetissa tulisi myös taata raskaana olevien päihdeäitien palvelut syntyvien lasten terveysriskien minimoimiseksi. Tutkimuksen aineisto perustuu Beltin ja työtovereiden (Belt ym., 2009; 2012) interventiotutkimukseen. Siinä päihdetaustaisille äideille tarjottiin mahdollisuus osallistua ryhmämuotoiseen psykoterapiaan (n = 26) tai saada yksilöllisesti suunnattua psykososiaalista tukea (n = 25). Kontrolliryhmä (n = 50) muodostettiin ei-päihdetaustaisista äideistä. Interventiotutkimuksessa sosiaalista tukea (Harter, 1985; Parkes, 1986) tarkasteltiin äitien odotusaikana toteutetulla lomaketutkimuksella, yksilön raportoiman koetun tuen kannalta. Vuorovaikutusta äidin ja lapsen välillä mitattiin Biringenin (2000; 2014) emotionaalisen saatavillaolon menetelmällä (Emotional Availability Scales, EAS) kahtena ajankohtana, vauvan ikävaiheissa 4 kk ja 12 kk. Päihteidenkäytön osalta tutkimuksessa tarkasteltiin sekä huumeiden että alkoholin käyttöä. Tutkimukseen osallistuneet äidit (n = 101) raportoivat laittomien huumeiden käyttöään kahdeksasta eri huumeesta. Alkoholinkäytöstään äidit vastasivat seitsemään osioon standardoidusta AUDIT–kyselystä (Alcohol Use Disorders Identification Test, Saunders ym., 1993). Tässä tutkimuksessa keskitytään selvittämään äitien päihteidenkäyttötaustan yhteyttä koettuun sosiaaliseen tukeen sekä äidin ja vauvan välisen vuorovaikutuksen laatuun. Lisäksi tarkastellaan sosiaalisen tuen määrää ja laatua eri osallistujaryhmien keskuudessa sekä vuorovaikutuksen laadun muutosta kahden mittauskerran välillä. Tulosten perusteella äitien päihdetaustalla on yhteys sosiaaliseen tukeen. Päihdetaustaiset äidit raportoivat kontrolliryhmää vähemmän sosiaalista tukea kunkin tuen lähteen (perhe, ystävät, tärkeät ihmiset) osalta erikseen sekä kokonaisuutena. Äidin päihdetausta ennustaa vähäisempää raskausaikaista sosiaalista tukea. Tulosten perusteella äitien päihdetausta vaikuttaa myös vuorovaikutuksen laatuun vauvan kanssa. Tämä näkyy äidin alempina vuorovaikutuspistemäärinä emotionaalisen saatavillaolon skaaloilla (EAS). Muutos päihdetaustaisten äitien osalta kahden mittauksen välillä oli kuitenkin positiivinen ja lapsen kannalta suotuisa: äitien vuorovaikutuksen EAS-kokonaispisteet olivat korkeammat jälkimmäisellä mittauskerralla. Myönteinen muutos voi liittyä intervention vaikutukseen. Saadut tulokset tukevat aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa esitettyä johtopäätöstä siitä, että riskitekijät kuormittavat varhaista vuorovaikutusta ja sosiaalisia suhteita. Tulokset viittaavat myös siihen, että interventioilla voi olla myönteinen vaikutus lapsen ja äidin vuorovaikutussuhteeseen. Avainsanat – Nyckelord Sosiaalinen tuki, varhainen vuorovaikutus, päihteet, huumeet, emotionaalinen saatavillaolo (EA)
  • Telkamo, Mikko Kalevi (2015)
    Tässä tutkielmassa käsitellään differentiaaliyhtälöiden opettamista lukion matematiikan syventävänä kurssina sekä matemaatiikkaohjelmisto GeoGebran käyttöä differentiaaliyhtälöiden opetuksen apuna. Alussa on lukijalle tarkoitettu kertaus differentiaaliyhtälöiden määritelmästä, sekä separoituvien ja lineaaristen yhtälöiden määritelmät ja ratkaisutavat. Luvun tavoitteena on kerrata differentiaaliyhtälön perusteet lukijalle, joka on opiskellut aihetta jo aiemmin. Lisäksi se on tarpeeksi kattava, jotta lukija, joka ei ole aiemmin opiskellut differentiaaliyhtälöitä, pystyy seuraamaan tutkielman sisältöä. Vaikka differentiaaliyhtälöt eivät kuulu lukion matematiikan vaatimuksiin, sitä opetetaan Suomessa joissakin lukioissa erikoiskurssina tai matematiikkalinjan syventävänä aiheena. Siksi tässä tutkielmassa tarkastellaan Helsingin matematiikkalukiossa laadittua ja käytettyä differentiaaliyhtälön materiaalia. Tarkastelussa katsotaan, miten differentiaaliyhtälön perusaiheet esitetään lukiolaisyleisölle, ja millaisia havaintoja kokoelman kirjoittaja on aiheesta tehnyt. Tämän jälkeen tutkielmaan kuuluu itse laadittu differentiaaliyhtälöiden oppikokonaisuus lukiolaiselle. Käytännössä siinä käydään tutkielman alussa esitetyt differentiaaliyhtälöiden perusasiat läpi tavalla, jolla lukiolainen pystyisi sitä tulkitsemaan. Sen mallina on käytetty aiemmin tarkasteltua oppimateriaalia sekä olemassa olevia lukion oppikirjoja muista matematiikan aiheista. Tämän jälkeen tutkielma esittelee GeoGebra-ohjelman sekä sen soveltuvuuden differentiaaliyhtälöiden opetukseen. Tämä on kaksivaiheinen esittely: ensiksi selitetään ohjelman toiminnot, jotka soveltuvat differentiaaliyhtälön ratkaisuun ja tarkasteluun. Seuraavassa luvussa tarkastellaan yleisemmin, mitä etuja GeoGebra tarjoaa differentiaaliyhtälöiden opetukselle. Siinä painotetaan erityisesti visuaalista puolta, jonka ohjelma lisää aiheen opetukseen, ja joka usein puuttuu tavallisessa oppimateriaalissa. Tutkielman lopussa on lyhyt tehtävälomake aiempien lukujen tueksi. Sen on tarkoitus olla sopiva tehtäväpaketti, jonka voisi antaa lukiolaiselle, joka on opiskellut edellä esitetyn differentiaaliyhtä- löiden kokonaisuuden, sekä ohjeet, miten käyttää GeoGebraa näiden yhtälöiden ratkaisemiseen.
  • Kilponen, Simo (2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan semi-Markov-prosessin hyödyntämistä keskeyttämistapahtuman mallintamiseksi vapaaehtoisessa henkivakuutuksessa. Vakuutetun riskin kehitys mallinnetaan monitilaisena semi-Markov-prosessina ja keskeyttämisintensiteetti määritellään tähän pohjautuvan vakuutusmaksun ja klassisen henkivakuutusteorian mukaisen vakuutusmaksun funktiona. Keskeyttämisintensiteetti asetetaan riippumaan lisäksi lineaarisesti keskeyttämisherkkyydeksi tulkitusta vakiosta. Numeerisena esimerkkinä simuloidaan vakuutuskannan kehitystä eri keskeyttämisherkkyyksin ja tarkastellaan aktiivisen kannan koostumusta simulointijakson jälkeen.
  • Ojala, Jukka (2014)
    Tutkimus on oikeushistorian pro gradu-työ, joka käsittelee Rooman valtakunnan valtastruktuurin muutosta siirryttäessä tasavallasta itsevaltiuteen ja muutoksen vaikutusta oikeudellisiin toimijoihin. Ajallisesti tarkastelu keskittyy aikaan toisesta puunilaissodasta prinsipaattikauden loppuun, eli noin vuodesta 218 eKr vuoteen 284 jKr. Ajanjakso kattaa roomalaisen oikeuden esiklassisen ja klassisen kauden. Tasavaltaista valtastruktuuria kuvatessa on aiheellista viitata myös varhaisempiin aikoihin. Tutkimuksessa tarkastellaan tasavallan rapautumiseen ja sortumiseen johtaneita syitä sekä itsevaltiuteen siirtymisestä aiheutuneita muutoksia oikeudellisissa toimijoissa. Toisen puunilaissodan jälkeen Rooman valtakunta oli muutostilassa, ja sekä sosiaalinen että taloudellinen rakenne kokivat muutoksia. Samaan aikaan Rooma oli kasvanut myös alueellisesti. Valtaa pitäneen yläluokan yhtenäisyys alkoi heikentyä ja senaattiin muodostui kilpailevia ryhmiä. Kiistanalaisiksi nousivat varsinkin kansalaisuuden laajentamiseen ja maareformeihin liittyneet seikat. Kamppailut vallasta muodostuivat verisiksi puhdistuksiksi, myöhemmin myös sisällissodiksi. Sisällissotien jälkeen Rooma siirtyi itsevaltiuteen. Tämän kehityksen myötä Augustus nousi tosiasiallisesti itsevaltiaaksi ja omaksui laajat valtuudet. Hän ei kuitenkaan muodollisesti ollut itsevaltias, vaan hänen valtansa nojasi sekä virallisiin tehtäviin että hänen omaan epäviralliseen vaikutusvaltaansa ja sotavoimien hallintaan. Myös häntä seuranneet varhaiset keisarit nojasivat pitkälti samoihin perusteisiin, mutta keisarin asema vahvistui prinsipaattikauden aikana ja keisarien toimissa on nähtävissä pyrkimys oman valtansa vakiinnuttamiseen sekä vahvistamiseen. Keisarinvallan myötä vanhat tasavaltaiset oikeuslähteet alkoivat korvautua uusilla keisarillisilla lainsäädäntöinstrumenteilla ja vanhat lainsäädäntöelimet, eli senaatti, virkamiehet ja kansankokoukset menettivät hiljalleen merkityksensä. Niiden rinnalle nousi uusi keisarillinen hallintokoneisto ammattivirkamiehineen. Rikosoikeuden ala kasvoi keisarikaudella ja yksityisoikeudellisia asioita varten syntyi uusi oikeudenkäyntimenettely. Nämä liittyivät osittain myös toisiinsa, sillä uutta oikeudenkäyntimenettelyä käytettiin soveltuvin osin myös rikosoikeuden piirissä. Myös juristiprofession sekä oikeustieteen merkitys kasvoi ja oikeustieteellisen koulutuksen tarjonta lisääntyi.
  • Boshkov, Stefan (2014)
    Tutkimuksen tavoitteena on ollut tarkastella niitä vaatimuksia, joita eurooppaoikeus on asettanut hallintolainkäytölle koskien hallintoprosessin kestoa ja asian viivästymiseen liittyviä asianosaisen oikeussuojakeinoja. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut kartoittaa asianosaisen käytettävissä olevat preventiiviset oikeussuojakeinot hallintoprosessin viivästyessä hallintotuomioistuimessa. Tutkimus on toteutettu lainopin tutkimuksena. Lainopillisella tulkinnalla ja systematisoinnilla on pyritty selvittämään, onko hallintoprosessin asianosaisella käytössään sellaisia tehokkaita oikeussuojakeinoja, jotka ensisijaisesti korjaavat tilanteen, jos oikeudenkäynti hallintoasiassa on viivästynyt tai uhkaa viivästyä hallintotuomioistuimessa. Tutkimuksessa ilmeni, että asian käsittelyn viivästyminen hallintotuomioistuimessa vaikuttaisi olevan havaittavissa jo ennakolta. Oikeusjärjestyksestämme on myös löydettävissä vaatimus tehokkaasta ennakollisesta oikeussuojakeinosta oikeudenkäynnin kohtuuttomia viivytyksiä vastaan. Puhuttaessa preventiivisestä, prosessin viivästymisen ehkäisevästä tai prosessin kestäessä katkaisevasta oikeussuojakeinosta, tulee tehokkaan oikeussuojakeinon mahdollistaa viivästymisestä tehdyn perustellun väitteen käsittely sellaisen tahon toimesta, jolla on valtuus tutkia väite ja tarvittaessa väitteen perusteella saada asiaa käsittelevä tuomioistuin jouduttamaan asian käsittelyä niin, että aiemmin uhannut tai alkanut oikeudenkäynnin viivästyminen saadaan tosiasiassa estettyä tai keskeytettyä. Suomalaisessa hallintoprosessissa on omaksuttu oikeussuojakeinona viivästymisen jälkikäteinen hyvittäminen. Tutkimuksessa ilmeni, että nykymuotoisen hallintoprosessin asianosaisella ei ole käytössään tehokkaita preventiivisiä oikeussuojakeinoja hallintoprosessin viivästymistä vastaan. Tulevaisuudessa hallintoprosessin uudistaminen sekä säännös asian käsittelystä kiireellisenä ja ennen muita tuomioistuimessa vireillä olevia asioita näyttäisivät kuitenkin korjaavan tilanteen. Niin sanotun viivästysvalituksen tai viivästyskantelun säätämistä osaksi hallintolainkäyttöä lienee kuitenkin myös syytä harkita. Ylemmälle tuomioistuimelle tehtävä valitus tai kantelu takaisi viivästyksen synnyn ja syiden ulkopuolisen tarkastelun, toisin kuin pääasiaa käsittelevälle tuomioistuimelle tehtävä pyyntö tai vaatimus asian kiireellisestä käsittelystä.
  • Saarnio, Suvi-Tuuli (2014)
    Kuntalain mukaista kunnan yleistä toimialaa pidetään kunnallisen itsehallinnon kulmakivenä, ja se määrittää myös kunnan mahdollisuuksia elinkeinotoiminnan harjoittamiseen. Kuntien toiminnan markkinaehtoistuminen ja siihen liittyvä yhteiskunnallinen kehitys on kuitenkin muuttanut julkisen toiminnan ja markkinoiden välistä suhdetta. Komissio katsoi kahdessa Suomea koskevassa asiassa 2000-luvun lopulla, ettei valtion ja kuntien liikelaitosmuo-dossa harjoittama liiketoiminta sovellu markkinoille siihen sisältyvien kilpailuneutraliteettia vaarantavien piirteiden vuoksi. Kunnat ja siten myös niiden liikelaitokset on vapautettu yhteisöverosta, eikä niitä voida asettaa konkurssiin. Komission kannanottojen johdosta kuntalakiin lisättiin säännös, joka velvoittaa kunnat yhtiöittämään harjoittamansa liiketoiminnan vuoden 2014 loppuun mennessä. SEUT 107(1) artiklassa ilmaistun pääsäännön mukaan jäsenvaltion myöntämä tuki, joka suosii tiettyä yritystä tai tuotannonalaa, on lähtökohtaisesti kielletty. Verotukselliset valtiontuet ovat verojärjestelmän kautta kanavoituja tukia, jotka esimerkiksi jäsenvaltion verolailla tai verotuskäytäntönä antavat yritykselle taloudellista etua kevyemmän verorasituksen avulla. Kilpailuneutraliteettisyistä voidaan pitää perusteltuna, että kunnallisia toimijoita on lähtökohtaisesti kohdeltava samoin kuin yksityisiä yrityksiä silloin, kun ne kilpailevat näiden kanssa samoilla markkinoilla. Kunnallisen toi-minnan yhtiöittäminen toteutetaan yleensä apporttiluovutuksella omaisuuden käypiä arvoja soveltaen, mikä kasvattaa aloittavan yhtiön poistopohjaa. Kuntalain siirtymäsäännöksiin on lisäksi kirjattu yhtiöittämisjärjestelyihin soveltuva erityinen varainsiirtoverovapautus. Kun sen sijaan jatkuvuusperiaatteen noudattamista edellytetään yksityisten yhtiöiden toteuttamissa uudelleenjärjestelyissä, tarkastelen tutkielmassani, saavatko kunnat valtiontueksi katsottavaa taloudellista etua erityisten poistopohjasäännösten ja varainsiirtoverovapautuksen johdosta. Samoin kuin yksityiset yhtiöt, myös kuntakonsernit käyttävät pääomarakenteen muovaamiselle perustuvia ja etenkin korkojen vähennyskelpoisuutta hyödyntäviä debt push-down -järjestelyitä liiketoimintarakenteensa tehostamiseksi ja verotuksen optimoimiseksi. Yksityisten yhtiöiden toteuttamiin järjestelyihin liittyvät korot on uudemmassa verotus- ja oikeuskäytännössä katsottu vähennyskelvottomiksi VML 28 §:n nojalla. Korkeimman hallinto-oikeuden tulkinta hyväksyttävän alikapitalisoinnin rajasta on tällä hetkellä epäselvä. Asiaa voidaan pitää valtiontukinäkökulmasta ongelmallisena silloin, jos korkein hallinto-oikeus tulkitsee järjestelyt veronkierroksi yksityisten toteuttamina samalla, kun vastaavia sisäisiä järjestelyitä hyväksytään kuntasektorin energialaitosten omistusjärjestelyjen yhteydessä.
  • Karlén, Suvi (2014)
    Tutkielmassa käsitellään kolmannen maan kansalaisen maasta poistamisen estymisen ongelmaa tilanteessa, jossa käännyttämisen tai karkottamisen täytäntöönpano estyy niin sanotun teknisen esteen, kuten liikenneyhteyksien tai matkustusasiakirjan puuttumisen vuoksi, terveydellisestä syystä taikka maasta poistettavasta itsestään johtuen. Ulkomaalaislain 51 §:n mukaisesti ulkomaalaiselle myönnetään tällaisessa tilanteessa tilapäinen oleskelulupa maasta poistamisen estymisen vuoksi. Tämä noudattelee Suomen oleskelulupaperusteista maahanmuuttopolitiikkaa, joka on osaltaan ehkäissyt luvattomien maassa olijoiden, paperittomien, ryhmän syntymistä ja kasvamista Suomeen. Kotimaastaan paenneille, kansainvälistä suojelua tavoitteleville henkilöille on tehty edulliseksi hakeutua virallisesti turvapaikanhakijaksi. Tilannetta on pidetty yhteiskunnan kannalta positiivisena. Korkein hallinto-oikeus otti keväällä 2013 vuosikirjaratkaisullaan KHO:78:2013 kantaa Maahanmuuttoviraston omaksumaan tulkintalinaan, jossa virasto edellytti pakkotoimiperusteisen maasta poistamisen estyessä henkilöltä vapaaehtoista maasta poistumista. Paluudirektiivin mukaisen vapaaehtoisen maasta poistumisen hankkeen kautta poistuminen muodostui tosiasiassa tilapäisen oleskeluluvan lupaperusteeksi. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei Maahanmuuttovirasto voi tulkita ulkomaalaislain 51 §:ää ja paluudirektiiviä siten, että vapaaehtoisesta paluusta muodostuisi de facto pakollinen paluu. Tämän jälkeen Maahanmuuttovirasto on myöntänyt maasta poistamisen estyessä tilapäisen oleskeluluvan myös silloin, kun itse estyminen on johtunut henkilön itsensä yhteistyöhaluttomuudesta. Tilapäisten oleskelulupien määrä on tämän johdosta jonkin verran kasvanut. KHO:n ratkaisun jälkeen virinneessä yhteiskunnallisessa keskustelussa on noussut esiin huoli nykyisen lainsäädännön mahdollisesta vetovoimatekijästä järjestelmää väärin käyttävien henkilöiden silmissä. Nyt vireillä oleva hallituksen esitys 170/2014 vp koskee ulkomaalaislain 51 §:n muuttamista siten, että vapaaehtoisen paluun käyttäminen otettaisiin lakiin yhdeksi tilapäisen oleskeluluvan edellytykseksi. Samalla esitetään muutettavaksi vastaanottolakia siten, että vastaanottopalvelut lopetettaisiin henkilöltä, joka voisi palata kotimaahansa vapaaehtoisesti, mutta ei itse sitä halua. Tällaisen henkilön oikeusasema olisi jatkossa laiton siirtolainen, paperiton. Muutos tarkoittaisi periaatteellisella tasolla suurta muutosta Suomen maahanmuuttopolitiikassa, jossa tähän asti on pyritty pitämään maassa olevat ulkomaalaiset viranomaisrekisterissä. Samalla muutos koskisi paluudirektiivin mukaista vapaaehtoisen paluun järjestelmää siten, että voidaan kysyä, olisiko vapaaehtoinen paluu itse asiassa muuttumassa pakolla paluuksi. Paluudirektiivin toimeenpanoon liittyvänä kysymyksenä tämä olisi ennen muuta EU-oikeudellinen ongelma. Lainsäätäjän suvereeni valta on tänä päivänä fragmentoitunut ja sitä rajoittavat sekä kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet että Euroopan unionin jäsenyys. Tässä tutkimuksessa kartoitetaan taustana lakiehdotuksen analysoinnille ensin sitä, millaisin reunaehtoin lainsäätäjä voi tänä päivänä ulkomaalaisoikeudessa toimia. Ulkomaalaislainsäädäntö näyttäytyy tällä hetkellä hyvin jännitteisenä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Toisaalta valtiot ovat tiukasti sitoutuneet lukuisiin ihmisoikeuskonventioihin, mutta toisaalta asenteet kolmansista maista tulevia siirtolaisia kohtaan ovat ylipäänsä kiristyneet Toiseksi tutkimuksessa pyritään selvittämään, miten ulkomaalaisen oikeusasema muuttuisi nykyisestä lainsäädännön mukaisista oloista verrattuna tilanteeseen, jossa hän olisi vailla laillista asemaa, eli paperittomana Suomessa. Perustuslain 19 § turvaa myös paperittomalle tietyn eksistenssiminimin, mutta on havaittavissa huomattava ero suhteessa niihin palveluihin, jotka nyt jo vastaanottolain piirissä turvataan – puhumattakaan oleskelulupastatuksesta. Viimeiseksi pyritään arvioimaan hallituksen esityksen väitettä Suomen nykyisen lainsäädännön vetovoimatekijästä. Suomi näyttäytyy nykytilanteessa melko vähän houkuttelevana maana siirtolaisille, eikä suoria viitteitä varsinaisesta vetovoimatekijästä ole havaittavissa. EU-maihin verrattuna Suomen oleskelulupaperusteinen linja näyttäytyy kuitenkin melko ainutlaatuisena. Huomattavaa on, että oleskelulupaperusteinen ratkaisu ei Suomenkaan järjestelmässä olisi ainoa mahdollinen. Nykyistä melko dramaattista lakiehdotusta luontevammin Suomeen saattaisi istua niin sanottu toleration status, jonka haltija olisi maahan virallisesti rekisteröity, mutta ei kuitenkaan saisi yhtä edullista asemaa kuin viranomaisten kanssa yhteistyöhaluinen henkilö.
  • Pettilä, Max (2014)
    Mellakointia on tutkittu varsin vähän suomalaisessa oikeustieteessä. Kyseiseen ilmiöön liittyvä tutkimus on oikeustieteen sijaan keskittynyt pääosin yhteiskuntatieteisiin. Tutkielmani koskee mellakoinnin ilmiötä ja eteenkin tämän ilmiön hillitsemiseksi käytettyä kontrollipolitiikkaa. Tutkimusote on oikeushistoriallinen ja tutkielman keskeisin tutkimustavoite on analysoida mellakoinnin kontrollipolitiikassa tapahtunutta oikeudellista muutosta 2000-luvun aikana. Tavoitteen saavuttamiseksi tutkielma vastaa kysymyksiin siitä, miten ja miksi mellakoinnin vastainen kontrollipolitiikka on historian aikana muuttunut. Tämän lisäksi tutkielmassa käsitellään ja analysoidaan huliganismin ja mellakoinnin taustalla vaikuttavia syitä. Poliisilla on suuri rooli mellakoinnin vastaisen fyysisen kontrollipolitiikan toteuttajana. Poliisin suorittamat kontrollitoimet ovat historian aikana olleet jatkuvan ulkopuolisen tarkkailun ja arvostelun kohteena. Vertailemalla 2000-luvulla Suomessa sattuneita mellakkatilanteita ja niiden aikaisia kontrollitoimia voidaan löytää mellakoinnin kontrollipolitiikassa tapahtuneet muutokset, sekä syyt jotka ovat johtaneet näihin muutoksiin. Käsittelen myös kontrollipolitiikan suuntauksia 2000-luvun Euroopassa. Poliisin voimavarojen osoittautuessa riittämättömiksi yhteiskunta joutuu usein turvautumaan vaihtoehtoisiin kontrollin keinoihin. Eurooppalaisista valtioista ainakin sekä Ruotsi että Ranska ovat joutuneet 2000-luvulla radikaalisti muuttamaan suhtautumistaan mellakoinnin ilmiöön.
  • Ylinen, Iisa (2014)
    Hallinnollisten sanktioiden käyttö laissa säädettyjen velvollisuuksien rikkomisen seuraamuksina on lisääntynyt entisestään. Toisaalta hallinnollisten sanktioiden lisääntymisen taustalla on nähty Euroopan unionin lainsäädännöstä seuraava vaikutus, mutta myös kansallinen lainsäätäjä on nähnyt erilaiset hallinnolliset seuraamukset useissa tilanteissa tarkoituksenmukaisemmiksi ja kevyemmiksi seuraamuksiksi verrattuna rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Tässä tutkielmassa lähestytään hallinnollisten sanktioiden alakategoriaan kuuluvia rangaistusluonteisia hallinollisia maksuseuraamuksia tilaajavastuulain mukaisen laiminlyöntimaksun kannalta. Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (1233/2006) sisältää laiminlyöntimaksun langettamismahdollisuuden tilanteissa, joissa työn tai vuokratyöntekijän tilaaja ei ole selvittänyt sopimusosapuolensa kykyä selviytyä lakisääteisistä velvoitteistansa tai tehnyt sopimuksen liiketoimintakieltoon määrätyn tahon kanssa. Tutkielmassa pyritään selvittämään, mitä tällaisen hallinnollisen rangaistusluonteisen maksuseuraamuksen määrääminen merkitsee hallintoprosessuaalisen menettelyn kannalta. Asiaa lähestytään Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan 6 artiklan ja sitä koskevan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön pohjalta. Tilaajavastuulain laiminlyöntimaksua arvioidaan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä muodostuneiden Engel -kriteereiden valossa. Engel -kriteerit toimivat lähtökohtana ihmisoikeustuomioistuimen arvioidessa onko jotakin seuraamusta pidettävä rikosoikeudellisena ja siten ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan rikoshaaran alaisuuteen kuuluvana. Tilaajavastuulain laiminlyöntimaksua ei voida Engel -kriteereiden valossa tarkasteltuna pitää rikosoikeudellisena seuraamuksena, mutta huomattavaa on, että perinteisesti rikosprosessiin liittyvät oikeusturvatakeet voivat tulla tietyssä määrin sovellettaviksi laiminlyöntimaksua koskevaa asiaa hallintotuomioistuimessa käsiteltäessä. Tutkielmassa tarkastelun kohteeksi on otettu erityisesti syyttömyysolettama, itsekriminointisuoja sekä suullista käsittelyä koskevat menettelyperiaatteet. Tutkielmassa tarkastellaan muun muassa sitä, millaisen sisällön nämä periaatteet voivat saada hallintoprosessissa hallintotuomioistuimessa.
  • Tamminiemi, Riitta (2015)
    Objectives.The aim of this study was to study how peer support appears in interaction of high school students. In particular, spontaneous, informal situations in which students helped and supported each other have been studied Methods. The data was analyzed with conversation analysis. Data were video recordings recorded in the autumn 2011 and in the spring 2013 at high school in Western Finland, within the research project Språkmöten. The main subjects were two students, but there were also two-four other informants in various situations. In total, the video material amounted to 86 hours, of which ten situations were selected for detailed analysis. Situations were accurately transcribed by marking speech, tones, gestures, and glances. The analysis was carried out as well as with transcripts that recording streamed form. Results and conclusions.There were three types of peer support: 1) student needing help asked for it, 2) other student offered advice or help, and 3) a problem was built together. When help was asked or offered, the solution of the problem was important element of the conversation. When students were constructing problem situation together, the process was more essential than the solution. Students´epistemic status varied, and it was not always clear. Expertise was not negotiated but it came out as questions and advices in conversation. In particular, it was emphasized that students had a mutual understanding, and they were close friends.
  • Peltomäki, Ella (2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan röntgenemissioon perustuvan PIXE-menetelmän soveltuvuutta arkeologisten näytteiden tutkimukseen ja alkuaineanalyysin toteuttamiseen. Esimerkkitutkimuksena esitellään otteita nuorakeraamiselta ajalta peräisin olevien keramiikkanäytteiden analysoinnista. Keramiikan lisäksi tutkielma esittelee monipuolisesti erilaisia arkeologian tutkimuskohteita sekä kyseisten kohteiden tekniikalle asettamia haasteita ja vaatimuksia. Arkeologisen tutkimuksen piiriin kuuluvat muun muassa erilaiset keramiikka- ja metalliesineet, kuten myös maalaukset, pergamentit ja vanhat postimerkit. Erilaisten kohteiden tutkimukseen on olemassa erilaisia PIXE-sovelluksia, kuten fokusoidut ionisuihkut sekä ulkoinen hiukkassuihku, jotka mahdollistavat jopa hyvin hauraiden ja kooltaan vaihtelevien näytteiden tutkimuksen. Kyseisten sovellusten lisäksi tutkielmassa esitellään lyhyesti muita tekniikoita, joiden käyttö on mahdollista joko PIXE-menetelmän rinnalla tai itsenäisesti vastaavanlaisissa mittauksissa. Erilaisia absorbaattoreita käyttämällä voidaan säädellä tutkimustulosten tarkkuutta ja luotettavuutta PIXE-mittausten yhteydessä. Kokeellisen tutkimuksen osalta tutkielmassa keskitytään erityisesti absorbaattorin valintaan sekä näytteen varauskertymän merkitykseen mittaustulosten kannalta. Myös spektrin analysointia ja piikkien tunnistusta tarkastellaan analysointiin soveltuvian ohjelmiston, AXIL:n avulla.
  • Enckell, Vera-Maria (2015)
    Pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan pääasiassa hiukkasfysiikan standardimallin mukaisen Higgsin skalaarikentän stokastista käyttäytymistä inflaation aikana. Tavoitteena on tutkia inflaation aikana kenttään syntyneiden, kvanttimekaanista alkuperää olevien perturbaatioiden vaikutusta kentän inflaation aikaiseen kehitykseen. Koska Higgsin kentän potentiaali tunnetaan standardimallin puitteissa hyvin, on kentän inflaation aikainen kehitys mahdollista selvittää. Perusongelma on, että potentiaaliin syntyy mahdollinen epästabiilisuusalue, jossa sen arvo laskee jyrkästi kaukana kentän nykyisestä arvosta. Tämä alue on inflaation aikana saavutettavissa helposti perturbaatioiden myötä. Haluttaisiin, että todennäköisyys universumille olla nykyisessä tilassaan ei kuitenkaan olisi herkkä inflaation asettamille alkuehdoille. Tämä vaatii, etteivät syntyneet Higgsin kentän perturbaatiot aja kenttää potentiaalin epästabiilisuusalueelle, josta sen on mahdotonta palata takaisin. Kun Higgsin kenttään inflaation aikana syntyneet perturbaatiot ovat tarpeeksi suuria, tulee kentän kehitystä tarkastella statistisesti paikan suhteen. Tähän liittyen tutkielmassa johdetaan stokastisen lähestymistavan mukaiset liikeyhtälöt sekä keskimääräiselle Higgsin kentälle yhdessä horisonttialueessa että kentän todennäköisyystiheydelle eri horisonttialueiden ensemblen suhteen. Stokastista lähestymistapaa hyödyntäen todetaan Higgsin kentän olevan inflaation aikana kevyt. Tällöin nähdään kentän perturbaatioiden suuruuden olevan suoraan verrannollinen inflaation energiaskaalaan. Lisäksi formalismia sovelletaan arvioitaessa kentän päätymistä potentiaalihuipulta nykyiseen minimiinsä sekä käsiteltäessä mahdollisesti syntyneiden epästabiilisuusalueiden kehitystä. Pienten perturbaatioiden rajalla tutkielmassa tarkasteltiin myös tunneloitumista vaihtoehtoisena tapana päätyä potentiaalin epästabiilisuusalueelle. Tunneloitumistodennäköisyys lasketaan Colemanin ja de Luccian semiklassissessa approksimaatiossa. Tunneloitumista tarkastellaan niin Minkowskin avaruudessa kuin myös yleistäen Minkowskin avaruuden tulokset inflaation aikaisen de Sitter -avaruuden tapaukseen. Syntyneiden potentiaalin epästabiilisuusalueiden havaitaan vastaavan geometrialtaan anti de Sitter-avaruutta. Tutkielmassa tarkastellaan myös näiden alueiden kehitystä inflaation jälkeen. Kaikkiaan tutkielma luo katsauksen tämän hetkiseen tutkimukseen Higgsin kentän tilasta inflaation aikana. Potentiaalin lisäksi kehityksen määrää inflaation energiaskaala, jonka suuruutta ei ole kokeellisesti pystytty vielä mittaamaan. Koska suurten perturbaatioiden rajalla Higgsin kentän päätyminen nykyiseen potentiaaliminimiinsä ei ole todennäköistä inflaation jälkeen, näyttäisi nykyisten standardimallin parametrien mittausten perusteella uuden fysiikan ilmeneminen välttämättömältä potentiaalin stabilisoimiseksi.