Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 6713-6732 of 6759
  • Becker, Emilia (2008)
    Befolkningen i Europa åldras med Finlands befolkning i spetsen. De stora åldersklasserna börjar komma in i pensionsåldern och arbetskraftens medelålder stiger ända fram till år 2025. De europeiska länderna står inför en historisk tid då arbetskraften är äldre än någonsin. Det är stor utmaning för hela samhället. Därför har åldersledning kraftigt lyfts fram under de senaste åren som en metod eller ett sätt att leda personer i olika åldrar på rätt sätt. Med detta strävar man till att befolkningen hålls arbetsförmögen så länge som möjligt. Avhandlingen är en kvantitativ fallstudie. Avsikten med avhandlingen är att kartlägga hur personalen uppfattar att åldersledningens delområden fungerar i social- och hälsovårdsektorn i Grankulla stad. Materialet (N=124) är insamlat med en enkät riktad till hela personalen inom social- och hälsovårdsektorn i Grankulla stad. Enkäten är uppbyggd så att den omfattar åldersledningens alla delområden: åldersattityd, kommunikation, samarbete samt individuell arbetsplanering. Social- och hälsovårdssektorn i Grankulla står inför stora utmaningar inom de närmaste tio åren. Ungefär 54 procent av personalen går i pension mellan åren 2005-2019. Det är alltså ytterst viktigt att hålla de äldre arbetstagarna arbetsförmögna och att motivera de yngre samtidigt för att inte missa dem. Resultaten visar att personalen är rätt nöjd med sitt arbete, samarbete och kommunikationen i organisationen. Negativ åldersattityd förekommer inte i någon större utsträckning. Ungefär 8 procent är av dem som svarat är av den åsikten att det förkommer negativ åldersattityd i organisationen, vilket kan konstateras vara i linje med andra undersökningar inom ämnet. Cheferna verkar dock ha en positivare syn på hur åldersledningens delområden fungerar än icke cheferna.
  • Huopaniemi, Maria (2013)
    I avhandlingen undersöker jag vilka omständigheter som bör vara för handen när återbäring av obehörig vinst görs, och i vilka situationer vinst inte återbärs. Jag undersöker även varför vinstinstitutet kan vara användbart vid sidan som komplement till skadeståndsrätten, negotiorum gestio (tjänster utan uppdrag) och avtalsrätt. Vidare undersöker jag hur man enligt vinstinstitutet förhåller sig till tilläggsarbete som går utöver vad som har avtalats Först tar jag fasta på orsakerna till att ett vinstinstitut är nödvändigt och varför skadeståndsrätt, där en oaktsamhetsbedömning ofta aktualiseras, inte alltid är användbar när nytta överförs till en annan part. Jag behandlar förutsättningarna för återbäring av obehörig vinst men även situationer där återbäring undantagsvis inte görs. Vidare undersöker jag varför återbäring av obehörig vinst kan vara nödvändigt vid sidan av skadeståndsrätt och negotiorum gestio. I avhandlingen utreder jag även båda vinstinstitutets förhållande till avtalsrätt och situationer där arbetsprestationer överskrider vad som avtalats. Tyngdpunkten ligger på den finska uppfattningen om återbäring av obehörig vinst, men parallellt diskuteras framför allt kondiktionsläran som äger företräde i Sverige. Skälighetsaspekter, som inspirerats av kondiktionsläran, har nämligen lett till att ett återbäringsansvar kan jämkas. Jag har kommit fram till att huvudregeln är att återbäring av obehörig vinst görs ifall vissa objektiva förutsättningar är för handen, dvs. om en vinst har uppkommit, om vinsten är obehörig och om någon gynnats på en annans bekostnad. Undantagsvis leder viktigare samhälleliga orsaker dock till att även obehöriga förmögenhetsöverföringar förblir bestående. Vinsten återgår alltså om det objektivt sett är frågan om en obehörig vinst, och återbäringsparternas förhållningssätt är i allmänhet irrelevant. En oaktsamhetsbedömning är alltså i allmänhet taget onödig eftersom rättssamhället strävar till att återställa utgångsläget. Fastän parten som går miste om nytta uppsåtligen förorsakade förmögenhetsöverföringen, kan den alltså oftast återbäras. Om vinstmottagaren däremot varit i god tro, hindrar detta emellertid inte heller ett återbäringskrav, fastän jämkning av återbäringsansvaret undantagsvis kan ske när det är skäligt. Inom vinstinstitutet fäster man vikt vid huruvida parten som går miste om nytta på grund av en förmögenhetsöverföring faktiskt hade som avsikt att åstadkomma överföringen. Avtalsrätt verkar dock äga företräde framför vinstinstitutet, och återbäring av obehörig vinst görs endast i utomobligatoriska förhållanden. Tilläggsarbete, som går utöver vad som avtalats, kan berättiga till ersättning ifall ingreppet grundar sig på en giltig rättsgrund. Huvudregeln är ändå att huvudmannen har självbestämmanderätt inom sin egen rättssfär, och därför betalas i allmänhet ingen ersättning i detta sammanhang. Rättssamhället tycks sträva till att ge skydd åt behöriga förmögenhetsöverföringar som överensstämmer med parternas avsikt, och balansgången mellan vinstparternas intressen beaktas också.
  • Lindberg, Jannica (2013)
    Ett försäkringsbolag kan teckna en återförsäkring hos ett annat försäkringsbolag, ett så kallat återförsäkringsbolag, för att förhindra att de försäkrade skadorna överstiger försäkringsbolagets kapacitet. På så vis ansvarar både försäkringsbolaget och återförsäkringsbolaget för skadorna. Skyddet kan delas upp antingen proportionellt eller icke-proportionellt. Vid en proportionell återförsäkring ansvarar återförsäkraren för en viss andel av försäkringen, medan vid den icke-proportionella återförsäkringen ansvarar återförsäkraren för skadebelopp som överstiger en förhandsbestämd gräns. Försäkringsbolaget måste betala åt återförsäkraren en återförsäkringspremie. Med ett självbehåll menas det högsta försäkrings- eller skadebelopp som ett försäkringsbolag behåller för egen räkning, dvs. utan återförsäkring. Vi kommer att bestämma den optimala självbehållsnivån för försäkringsgivaren vid en kvot- och en excess of loss återförsäkring. Skadevärderingskoefficienten R(a,M) används för att mäta effektiviteten av återförsäkringen. Skadevärderingskoefficienten är en funktion av gränsen för självbehållen a och M. Vi kommer att maximera skadevärderingskoefficienten över olika gränser.
  • Ristavaara, Heini (2006)
    Äidin ja vauvan vuorovaikutus ja siihen liittettävä kiintymyssuhdeteoria ovat olleet pitkään lääketieteellisen tutkimuksen kohteina. Kiintymyssuhdeteorialla on ollut paljon valtaa sosiaalityössä 50-luvulla, mutta sosiaalityön asiantuntemus varhaiseen vuorovaikutukseen keskittyvästä työstä on vähäinen. Itse tutustuin tähän työhön opintoihin kuuluvalla harjoittelujaksolla. Tunsin sosiaalityön näkökulmasta ymmärtämättömyyttä, kritiikkiä sekä mielenkiintoa uutta tietoa kohtaan. Peilaan omia kokemuksiani harjoitteluajalta sosiaalityön asiantuntijuuskeskusteluun ja taustoitan tutkimusta myös kiintymyssuhdeteorian avulla. Tämän tutkimukseni kohdennan varhaisen vuorovaikutuksen työhön ja asiantuntijuuteen. Tämä tutkimukseni on tapaustutkimus ja aineistoni koostuu varhaisen vuorovaikutusyksikön työntekijöiden ja hallinnon työntekijöiden haastatteluista. Hallinnon työntekijät (3) valottavat niitä tekijöitä, joiden vuoksi varhaiseen vuorovaikutukseen keskittyvää työtä on ryhdytty kehittämään sosiaalityössä. Analyysina käytin teema-analyysiä. Tutkimuksen mukaan varhaiseen vuorovaikutukseen keskittyvä työ koettiin tarpeelliseksi sekä vaikuttavaksi ja sen vuoksi se on tärkeää sosiaalityössä. Työhön liitettiin tärkänä myös uuden tiedon ja tiedonmuodostuksen funktio, joka asettaa myös vaatimuksia varhaisen vuorovaikutuksen työlle sekä sosiaalityölle. Varhaisen vuorovaikutusyksikön työntekijöiden haastattelut muodostavat tutkimukseni pääaineiston ja haastateltavia oli kahdeksan. Haastattelut olivat avoimia haastatteluja, jotka keskittyivät työn ja oman asiantuntijuuden kuvaamiseen. Analyysimenetelmänä käytin teema-analyysiä, johon yhdistin elementtejä sekä kommunikaatioanalyysistä että tapaustutkimuksesta. Analyysin tärkeänä välineenä oli tulkinnallisuus, jonka avulla rakennan kuvausta varhaisen vuorovaikutuksen työstä ja asiantuntijuudesta. Muodostan analyysissä kuusi kategoriaa: parityö, ryhmätyö, epäviralliset tapaamiset, varhaisen vuorovaikututuksen tieto ja asiakastyö. Analyysini perustella tuon esiin, että pari- ja ryhmätyö sekä epäviralliset tapaamiset toimivat tulkintayhteisöinä, joiden avulla rakennetaan asiantuntijuutta. Työntekijät kuvaavat asiantuntijuuttaan yhteisenä, erillisenä, kokemuksellisena, muuttuvana ja tulkinnallisena. Tämän työn tärkein lähde on ollut sosiaalityön asiantuntijuuskeskustelu, mikä korostaa käytännön tutkimusta, tieteen ja käytännön vuoropuhelua sekä asioiden tulkinnallisuutta. Tämän vuoksi myös tutkijan kokemusteni esiin tuominen on ollut osa tätä tutkimusta.
  • Kuusisto, Amiika (2015)
    Tiivistelmä - Referat – Abstract Tässä tutkimuksessa tarkastellaan äitien päihdetaustan yhteyttä koettuun sosiaaliseen tukeen sekä äidin ja vauvan välisen vuorovaikutuksen laatuun ja laadun muutokseen. Lisäksi kartoitetaan sosiaalisen tuen lähteiden ja määrän eroavuuksia äitien välillä. Tutkimusaihe on ajankohtainen ja tärkeä muun muassa siksi, että yhteiskunnan taloudellisen taantuman myötä sosiaaliset ongelmat ja köyhyys koettelevat yhä useampia lapsiperheitä myös Suomessa. On kriittisen tärkeää saada ajantasaista tutkimustietoa sosiaalisen tuen puutteen ja päihteidenkäytön vaikutuksista lapsen varhaisvaiheeseen, jotta tukirakenteita ja ennaltaehkäisevää työtä voidaan kehittää vaikeimmissa oloissa elävien pikkulasten ja heidän vanhempiensa auttamiseksi. Valtion budjetissa tulisi myös taata raskaana olevien päihdeäitien palvelut syntyvien lasten terveysriskien minimoimiseksi. Tutkimuksen aineisto perustuu Beltin ja työtovereiden (Belt ym., 2009; 2012) interventiotutkimukseen. Siinä päihdetaustaisille äideille tarjottiin mahdollisuus osallistua ryhmämuotoiseen psykoterapiaan (n = 26) tai saada yksilöllisesti suunnattua psykososiaalista tukea (n = 25). Kontrolliryhmä (n = 50) muodostettiin ei-päihdetaustaisista äideistä. Interventiotutkimuksessa sosiaalista tukea (Harter, 1985; Parkes, 1986) tarkasteltiin äitien odotusaikana toteutetulla lomaketutkimuksella, yksilön raportoiman koetun tuen kannalta. Vuorovaikutusta äidin ja lapsen välillä mitattiin Biringenin (2000; 2014) emotionaalisen saatavillaolon menetelmällä (Emotional Availability Scales, EAS) kahtena ajankohtana, vauvan ikävaiheissa 4 kk ja 12 kk. Päihteidenkäytön osalta tutkimuksessa tarkasteltiin sekä huumeiden että alkoholin käyttöä. Tutkimukseen osallistuneet äidit (n = 101) raportoivat laittomien huumeiden käyttöään kahdeksasta eri huumeesta. Alkoholinkäytöstään äidit vastasivat seitsemään osioon standardoidusta AUDIT–kyselystä (Alcohol Use Disorders Identification Test, Saunders ym., 1993). Tässä tutkimuksessa keskitytään selvittämään äitien päihteidenkäyttötaustan yhteyttä koettuun sosiaaliseen tukeen sekä äidin ja vauvan välisen vuorovaikutuksen laatuun. Lisäksi tarkastellaan sosiaalisen tuen määrää ja laatua eri osallistujaryhmien keskuudessa sekä vuorovaikutuksen laadun muutosta kahden mittauskerran välillä. Tulosten perusteella äitien päihdetaustalla on yhteys sosiaaliseen tukeen. Päihdetaustaiset äidit raportoivat kontrolliryhmää vähemmän sosiaalista tukea kunkin tuen lähteen (perhe, ystävät, tärkeät ihmiset) osalta erikseen sekä kokonaisuutena. Äidin päihdetausta ennustaa vähäisempää raskausaikaista sosiaalista tukea. Tulosten perusteella äitien päihdetausta vaikuttaa myös vuorovaikutuksen laatuun vauvan kanssa. Tämä näkyy äidin alempina vuorovaikutuspistemäärinä emotionaalisen saatavillaolon skaaloilla (EAS). Muutos päihdetaustaisten äitien osalta kahden mittauksen välillä oli kuitenkin positiivinen ja lapsen kannalta suotuisa: äitien vuorovaikutuksen EAS-kokonaispisteet olivat korkeammat jälkimmäisellä mittauskerralla. Myönteinen muutos voi liittyä intervention vaikutukseen. Saadut tulokset tukevat aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa esitettyä johtopäätöstä siitä, että riskitekijät kuormittavat varhaista vuorovaikutusta ja sosiaalisia suhteita. Tulokset viittaavat myös siihen, että interventioilla voi olla myönteinen vaikutus lapsen ja äidin vuorovaikutussuhteeseen. Avainsanat – Nyckelord Sosiaalinen tuki, varhainen vuorovaikutus, päihteet, huumeet, emotionaalinen saatavillaolo (EA)
  • Nelson, Christa (2004)
    Tutkimuksen tavoitteena on syventää ymmärtämystä niitä naisia kohtaan, jotka ovat antaneet lapsensa huostaan. Olen halunnut selvittää, mitkä seikat ovat vaikuttaneet huostaanottoon, ja mitkä tunteet ovat vallitsevia, kun nainen itse suostuu lapsensa huostaanottoon. Tutkimuskysymyksellä Kuka on huostaanotetun lapsen äiti? haluan selvittää huostaanotetun lapsen äidin elämänkulkua. Tarkastelen naisten suhdetta omaan äitiinsä kiintymyssuhde-teorian pohjalta sekä tuon suhteen merkitystä äitiysiden-titeetin rakentumisessa. Tutkimukseni keskeiset teemat nousevat siis naisten omasta lapsuudesta ja suhteesta omaan äitiinsä, huostaanottoprosessin käynnistämiseen vaikuttaneista seikoista, naisten tunteista huostaanottoprosessissa, sekä naisten omista pohdinnoista tapahtuneesta ja kokemuksista jaetusta vanhemmuudesta. Aineistoni koostuu viidestä elämäkertahaastattelusta. Kaikki naiset ovat yksinhuoltajia. Kahden naisen kohdalla lapsen isä on kuollut. Elämäkerrallisessa tutkimusotteessa painopiste on tutkittavan äänessä, ja sen avulla halutaan löytää vastaus kysymykseen, miten ihmiset ovat sitä mitä he ovat, ja miten heistä on sellaisia tullut. Tutkimukseni metodologinen lähtökohta on fenomenologis-hermeneuttisessa tutkimusperinteessä. Fenomenologiassa tutkitaan kokemuksia ja ilmiöitä. Pyrkimyksenä ei ole niinkään löytää universaaleja yleistyksiä, vaan ymmärtää jonkin tutkittavan alueen ihmisten sen hetkistä merkitysmaailmaa. Hermeneuttinen ulottuvuus tulee mukaan tulkinnan tarpeen myötä. Hermeneuttisen tutkimuksen päämääränä on ymmärtää kohde syvemmin. Työn alkaessa jokaisella tutkijalla on jonkinlainen alustava mielikuva, esiymmärrys, jota hän pyrkii syventämään. Tutkittavan koettu elämä esiymmärryksineen muodostaa perustason. Toisella tasolla tutkija reflektoi, tematisoi ja käsitteellistää ensimmäisen tason merkityksiä. Olen tutkimukseni toteuttamisessa myös halunnut painottaa empatian merkitystä. Empatia syntyy ja elää vuorovaikutuksessa, ja kyse on kosketetuksi tulemisesta siten, että tunteet ja ajattelu havahtuvat. Tutkimustuloksena totean, että kaikilla tutkittavilla on etäinen suhde äitiinsä. Kukaan naisista ei pitänyt omaa äitiään tai muuta sukulaista kannattelevana voimana huostaanottoprosessissa, ja katson tämän johtuvan siitä, että naisille ei ollut lapsuudessaan muodostunut omista vanhemmistaan riittävän kiinnipitävää ympäristöä. Kaikki naiset sisäistivät syyllisyydentunteitaan, riippumatta siitä, olivatko lasten isät aktiivisesti lasten elämässä vai eivät. Naiset sinnittelivät ristiriitaisten tunteiden kanssa. Lapsensa parhaaksi he rikkoivat yhteiskunnan normiodotusta hyvästä äidistä ja luopuivat lapsestaan. Tutkimustuloksena totean, että kaikki naiset ovat toteuttaneet hyvää äitiyttä osatessaan arvioida tilanteen lapsensa edun kannalta. Hyvä äiti antaa muiden hoitaa, kun omat voimat eivät riitä. Vanhempien suhde lapsiinsa on säilynyt lämpimänä, ja vahvistumista oli havaittavissa niin lapsilla kun äideilläkin.
  • Joutsenniemi, Kaisla (2006)
    Tutkielmassa tarkastellaan naimattomien naisten lasten kuolleisuutta entisellä Ambomaalla. Historiallisesti omaleimaisella alueella vallitsee monimuotoinen parisuhdejärjestelmä, jonka vaikutuksia lasten terveyteen ei juuri tunneta. Kehitysmaakontekstissa tehdyt tutkimukset perhe-elämästä ja lasten kuolleisuudesta antavat avainkäsitteet tutkimukselle. Tämän tutkielman päätavoitteena on selvittää poikkeaako naimattomien naisten lasten kuolleisuus avioliitossa syntyneiden lasten kuolleisuudesta entisellä Ambomaalla. Lisäksi selvitän onko siviilisäätyryhmien välillä eroja niiden tekijöiden suhteen, joiden tiedetään vaikuttavan lasten terveyteen, ja vaikuttavatko nämä mahdolliset erot äidin siviilisäädyn ja lasten kuolleisuuden välisiin yhteyksiin. Tutkimusaineistona käytän kahta entisen Ambomaan alueelta kerättyä tilastollista aineistoa. Namibia Demographic and Health Survey (NDHS) 2000 on kansainvälinen kyselyaineisto, johon on kerätty namibialaisten 15–49-vuotiaiden naisten ja lasten sosiodemografisista taustatekijöistä ja terveyden eri ulottuvuuksista. Tässä tutkielmassa rajasin aineiston avioliitossa tai avoliitossa oleviin sekä naimattomiin naisiin, joilla on ollut vähintään yksi synnytys (n = 1097). Toinen aineistoni perustuu Ambomaan kirkonkirjarekistereistä tallennettuihin avioituneiden pariskuntien ja heidän lastensa syntymien, kuolemien ja avioliittojen seurantatietoihin. Esitän NDHS 2000 –aineiston tulokset prevalenssilukuina (%), ja kuvaan erojen merkitsevyyttä p-arvolla. Arvioin äidin siviilisäädyn ja lasten kuolleisuuden välistä yhteyttä logistisen regressiomallin avulla. Kuolleisuusmittarina käytän kunkin naisen kuolleiden lasten määrää suhteessa syntyneiden lasten määrään. Kirkonkirja-aineiston tulokset esitetään post-neonataalikuolleisuutena. NDHS 2000 -aineistossa huomattava osa synnyttäneistä naisista ei ollut avioliitossa: 17 % äideistä eli avoliitossa, ja peräti 56 % oli naimattomia. 15-34-vuotiaiden naimattomien naisten lapsilla oli selvästi korkeampi kuolleisuus kuin avioliitossa elävien naisten lapsilla. Myös kirkonkirja-aineistossa nähtiin naimattomien naisten lasten korkea kuolleisuus. Avoliitossa elävien naisten lasten kuolleisuus ei näyttänyt poikkeavan avioituneiden naisten lasten kuolleisuudesta koko ikäryhmässä, mutta 15-24-vuotiaiden avoliitossa elävien naisten lasten kuolleisuus oli korkeampi kuin avioituneiden naisten lapsilla. Avoliitossa elävät naiset näyttivät itse olevan syrjäytymisvaarassa, sillä heillä oli muihin naisiin verrattuna alhainen koulutustaso, ja he olivat muita naisia yleisemmin lukutaidottomia kaikissa ikäryhmissä. Kaiken kaikkiaan avioliitossa eläminen näytti olevan edullisinta sekä naisille itselleen, että heidän lapsilleen.
  • Joutsenniemi, Kaisla (2006)
    Tutkielmassa tarkastellaan naimattomien naisten lasten kuolleisuutta entisellä Ambomaalla. Historiallisesti omaleimaisella alueella vallitsee monimuotoinen avioliitto- ja seurustelujärjestelmä, jonka vaikutuksia lasten terveyteen ei juuri tunneta. Kehitysmaakontekstissa tehdyt tutkimukset perhe-elämästä ja lasten kuolleisuudesta antavat avainkäsitteet tutkimukselle. Tämän tutkielman päätavoitteena on selvittää poikkeaako naimattomien naisten lasten kuolleisuus avioliitossa syntyneiden lasten kuolleisuudesta entisellä Ambomaalla. Lisäksi selvitän onko siviilisäätyryhmien välillä eroja niiden tekijöiden suhteen, joiden tiedetään vaikuttavan lasten terveyteen, ja vaikuttavatko nämä mahdolliset erot äidin siviilisäädyn ja lasten kuolleisuuden välisiin yhteyksiin. Tutkimusaineistona käytän kahta entisen Ambomaan alueelta kerättyä tilastollista aineistoa. Namibia Demographic and Health Survey (NDHS) 2000 on kansainvälinen kyselyaineisto, jossa on kerätty tietoa namibialaisten 15-49-vuotiaiden naisten ja heidän lastensa sosiodemografisista taustatekijöistä ja terveyden eri ulottuvuuksista. Tässä tutkielmassa rajasin aineiston avioliitossa tai avoliitossa oleviin sekä naimattomiin naisiin, joilla on ollut vähintään yksi synnytys (n = 1097). Toinen aineistoni perustuu Ambomaan kirkonkirjarekistereistä tallennettuihin avioituneiden pariskuntien ja heidän lastensa syntymien, kuolemien ja avioliittojen seurantatietoihin. Esitän NDHS 2000 -kyselyaineiston tulokset prevalenssilukuina (%) ja kuvaan erojen merkitsevyyttä p-arvolla. Arvioin äidin siviilisäädyn ja lasten kuolleisuuden välistä yhteyttä logistisen regressiomallin avulla. Kuolleisuusmittarina käytän kunkin naisen kuolleiden lasten määrää suhteessa syntyneiden lasten määrään. Kirkonkirja-aineiston tulokset esitän post-neonataalikuolleisuutena. NDHS 2000 -aineistossa huomattava osa synnyttäneistä naisista ei ollut avioliitossa: 17 % äideistä eli avoliitossa, ja peräti 56 % oli naimattomia. 15-34-vuotiaiden naimattomien naisten lapsilla näyttää olevan korkeampi kuolleisuus kuin avioliitossa elävien naisten lapsilla. Kirkonkirja-aineistossa naimattomien naisten lapsilla oli korkeampi post-neonataalikuolleisuus kuin kirkossa avioituneiden naisten lapsilla. Avoliitossa elävien naisten lasten kuolleisuus ei näyttänyt poikkeavan avioituneiden naisten lasten kuolleisuudesta koko ikäryhmässä, mutta 15-24-vuotiaiden avoliitossa elävien naisten lasten kuolleisuus oli korkeampi kuin avioituneiden naisten lapsilla. Avoliitossa elävät naiset saattavat itse olla syrjäytymisvaarassa, sillä heillä oli muihin naisiin verrattuna alhainen koulutustaso, ja he olivat muita naisia yleisemmin lukutaidottomia kaikissa ikäryhmissä. Kaiken kaikkiaan avioliitossa eläminen näytti olevan edullisinta sekä naisille itselleen että heidän lapsilleen.
  • Riihola, Maiju (2010)
    Tutkimuksessa tarkastellaan lastenhoidon käytäntöjä ja kehitystä osana vuosisadan alussa syntynyttä neuvolalaitosta. Näkökulma on matalan tason kohtaamisissa eli äidin ja terveyssisaren välisessä vuorovaikutuksessa. Tarkoituksena on selvittää millainen oli Helsingin neuvonta-asemaverkosto 1920–1930-luvuilla ja minkälaisilla keinoilla imeväisten terveydentilaa pyrittiin sen kautta edistämään. Lasten terveydenhoidon keskeisimmät kysymykset ja niissä annetut ohjeet muodostavat toisen osan tutkimuskysymystä. Kolmantena tutkimuskysymyksenä on 1920-luvulla läpi lyöneen kotitalousideologian toteutuminen neuvonta-asemien ja terveyssisarten työssä. Tutkimusaineisto muodostuu pääosin lastensuojelujärjestöjen arkistoaineistosta ja lastenhoito-oppaista, menetelmänä on toiminut pääosin laadullinen sisällönanalyysi. Vaikka neuvolatoiminnan isänä pidetään usein arkkiatri Arvo Ylppöä, alkoi suomalainen neuvola-toiminta kuitenkin jo varhain 1900-luvun alussa. Tällöin väestöpoliittiseen huoleen perustunut Maitopisara ry avasi ensimmäisen pienten lasten neuvonta-aseman Kallion Toiselle linjalle. Asemalla jaettiin puhdasta maitoa ja hoito-ohjeita imettämään kykenemättömille äideille. 1920-luvun ja Mannerheimin lastensuojeluliiton myötä toimintaa pyrittiin laajentamaan myös muille lapsille tavoitteena koko kansan tavoittaminen. Kaupunki avasi ensimmäisen asemansa 1930-luvun alussa. Alusta saakka neuvolatoiminnalla pyrittiin tavoittamaan myös aviottomat äidit. 1920- ja 1930-lukujen neuvolatyössä kohtasivat perinteinen hyväntekeväisyys ja lähipiiristä saadut lastenhoito-ohjeet sekä puolivirallinen asiantuntijatoiminta. Kotitalousideologia tuki neuvonta-asematoimintaa asiantuntijuuden korostumisen, lastenhoidon tieteellistymisen ja äitiyden arvon kohottamisen kautta. Läpi tutkimusjakson sekä neuvolan että opaskirjojen antamissa ohjeissa korostui erityisesti oikean ruokinnan ja hygienian merkitys. Oppaiden lisäksi äitien tietotasoa pyrittiin kohottamaan kursseilla ja kotikäynneillä, läheisellä yhteistyöllä neuvonta-aseman kanssa. Asiantuntijuuden ohella näissä äidin ja terveyssisaren kohtaamisissa tuli esiin kahden yksilön parhaassa tapauksessa luottamuksellinen suhde ja valtion ja yksilön hedelmällinen yhteistyö. Asiakasmäärät helsinkiläisillä asemilla kasvoivat koko tutkimusajan ja helsinkiläisäidit näyttävätkin olleen innokkaita tuomaan lapsensa asemalle tarkastettavaksi. Kuolleisuus neuvolan kirjoissa olevien lasten keskuudessa oli selvästi koko kaupunkia alhaisempi. Erityisen selvästi tämä ero tuli näkyviin aviottomien lasten kohdalla. Aviottomien äitien talouksissa eskaloituivat useat taloudelliset, sosiaaliset ja käytännön lastenhoidolliset kysymykset ja tähän arkaan kohtaan neuvonta-asematyöllä osuttiin.
  • Ranta, Teija (2003)
    "Äitien ajatuksia isyydestä" on haastattelututkimus seitsemän äidin ajatuksista isän roolista ja jaetusta vanhemmuudesta. Haastatellut äidit olivat iältään 25-30-vuotiaita pienten lasten äitejä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää nuorten äitien ajatuksia isyydestä ja vanhempien rooleista. Lähtökohtana oli oletus, että äidit ovat moderneja ja tasa-arvoa ja isien perhe-elämään osallistumista vaativia naisia. Tutkimuskysymys muotoutui vanhemmuuskirjallisuudesta esiin nousseesta väittämästä, että äidit ovat olleet isän roolin muuttumisen hidastuksena. Naisten on epäilty olevan esteenä isien mahdollisuuksille kantaa yhteistä vastuuta. Haastatteluaineistoani olen tarkastellut vanhemmuuden ja isyyden muutoksia sekä tämän päivän isyyttä käsittelevä kirjaallisuus apunani. Tutkimuksen tuloksena olen todennut kulttuuristen tekijöiden ja perinteiden olevan monimuotoisempia vaikuttajia vanhemmuuteen kuin olin ennalta odottanut. Vaikka teoriatasolla miesten ja naisten tasa-arvoisuutta korostetaan, on arkeen silti vaikuttamassa naisten ja miesten erilaisuus ja sitä eivät äidit edes halunneet tai odottaneet muutettavan. Samoin tehtävien jakaantumiseen vaikuttavat monet muut tekijät, joista äidit antoivat erilaisia kommentteja. Kotitöihin osallistuminen ja muu perustyö ei tule olla sukupuoleen sidottu, mutta tapaan olla lasten kanssa vaikuttaa sukupuolemme äitien mielestä väistämättä. Selkeästi isälle kuuluvaksi ja isältä parhaiten luonnistuvana toimintana he kuvasivat leikkimisen ja harrastustoimintaan osallistumisen, mikä vahvistaa jo pitkään tutkimuksissa todettua miesten hoidon painottumista toimintaan. Keskustelu isän roolista on äitien mielestä tarpeen, mutta tosiasiaa sukupuolia erottavista tekijöistä ei tulisi erottaa. Tämän ei silti tarvitse merkitä sitä, että jommankumman paremmuutta tai huonommuutta tai osallisuutta ja osallistumattomuutta korostettaisiin, vaan hyväksyttäisiin erilaiset tavat toimia.
  • Teperi, Reetta (2014)
    Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus päihteistä toipumisen prosessista ja lastensuojelun tuesta tässä prosessissa. Aineisto muodostuu kolmen äidin tarinoista, jotka on kerätty elämänkerrallis- kerronnallisen haastattelun keinoin. Äidit kertoivat toipumisen prosessistaan ja lastensuojelun asiakkuudestaan toipumisen aikana. Haastatteluaineistossa on narratiivinen viitekehys. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysiä hyödyntäen. Jokainen kertomus on analysoitu ensin erikseen ja sitten yhdessä. Johdannon jälkeen esitellään lyhyesti lastensuojelun avohuollon sosiaalityötä. Tämän jälkeen käydään läpi päihteidenkäyttöä Suomessa yleisesti ja päihderiippuvuutta. Seuraava luku sisältää tutkimuksen tavoitteet. Tämän jälkeen esitellään tutkimuksen metodologiset lähtökohdat, haastateltavat ja haastattelujen analyysimenetelmä. Kertomusten analyysi luku on seuraavaksi. Kertomukset käsitellään ensin jokainen tarina erikseen ja myöhemmin yhdessä. Luvuissa kahdeksan ja yhdeksän esitetään toipumisen reittejä ja toipumista tukevia ja estäviä tekijöitä äitien kertomuksissa sekä lastensuojelun osuutta näissä. Tutkimus päättyy pohdinta lukuun. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että toipumisen reitit ovat yksilölliset ja tavat kokea toipumisen prosessi vaihtelevat. Tässä tutkimuksessa korostui äitiyden ja uskon merkitys äitien toipumista tukevina tekijöinä. Toipumista estävänä tekijöinä nousevat esiin lapsuuden vaikutukset, häpeä ja palveluiden riittämättömyys tai kohdentumisen vaikeus. Myös asiakkaan ja sosiaalityöntekijän kohtaamisella on vaikutuksensa toipumisessa. Asiakkaan kokemustiedon esiin nostaminen on tärkeää, jotta sosiaalityö voi vastata niihin moninaisiin tarpeisiin, joita yhteiskunnassa tämän ilmiön ympärille kietoutuu. Yksittäisten asiakkaiden kokemusten ja selviytymisen kautta on mahdollista saada tietoa myös sosiaalityön ammattilaisille kohtaamisiin haastavissakin asiakastilanteissa.
  • Hakkarainen, Paula (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan pienten lasten äitien kokemuksia työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Sen tavoitteena on selvittää minkälaisia odotuksia ja paineita tavalliset työssäkäyvät äidit arjessaan kohtaavat, minkälaisia haasteita työn ja perheen yhteensovittaminen synnyttää sekä sitä, minkälaista tukea äidit ovat saaneet vanhemmuutensa avuksi. Tutkielma lähestyy työn ja perheen yhteensovittamisen teemaa sosiologi Ulrich Beckin (1995) yksilöllistymisteoriaa apuna käyttäen. Naisten elämässä on tapahtunut perustavanlaisia muutoksia suhteessa perheeseen, koulutukseen, työhön ja julkiseen elämänpiiriin. Individualismin myötä isät ovat kiinnittyneet koteihin yhä enemmän. Beckin mukaan nais- ja mieselämäkerrat ovat lähentyneet toisiaan. Yksilöitymiskehitys muodostaa tutkielman teoreettisen viitekehyksen ja taustateorian, jota vasten naisten ansiotyön ja perheen yhteensovittamisen kysymyksiä peilataan. Yksilöitymiskehitys on modernisaation keskeisin prosessi, joka on vaikuttanut vahvasti työelämän ja perhekulttuurin muutoksiin. Tutkimusaineisto koostuu yhdeksän pääkaupunkiseudulla asuvan äidin haastatteluista. Jokainen äiti oli haastatteluhetkellä mukana työelämässä ja jokaisen perheessä on alle kouluikäisiä lapsia. Aineisto on kerätty teemahaastattelun menetelmällä ja se on analysoitu temaattisen sisällönanalyysin avulla. Tutkielman keskeisten tulosten perusteella työelämän ote elämän kokonaisuuteen on vahvasti läsnä äitien arjessa ja perheelle jäävä aika on sen vuoksi vähäistä. Äidit kokivat arjessa vallitsevan aikapulan haasteellisena ja paineita luovana tekijänä. Pääasiassa äitien kokemat haasteet ja paineet olivat itse asetettuja ja ne liittyivät äitinä toimimiseen ja olemiseen. Haastattelujen kautta ilmeni tarvetta vanhemmuuden tukemiselle. Ystävien ja lähipiirin lisäksi tukea kaivataan julkisten palvelujärjestelmien muodossa. Erityisen suurta tarvetta vanhemmuuden tukemiselle kokivat äidit, jotka elämäntilanteidensa vuoksi vastasivat yksin arjesta. Näiden esimerkkien myötä korostui myös puolison ja jaetun vanhemmuuden merkitys arjen sujumisen kannalta. Työn organisoinnilla ja työpaikalla vallitsevalla kulttuurilla on merkittävä vaikutus siihen, kuinka työn ja perheen yhteensovittaminen arjessa onnistuu. Nais- ja miesvaltaisilla aloilla on eroja siinä, miten perheelliset työntekijät huomioidaan. Työmatkat, työhön liittyvät iltamenot, tiukat aikataulut sekä lasten sairastelut aiheuttivat työn ja perheen yhteentörmäyksiä. Arjen aikatauluttaminen, suunnittelu ja järkeily nousivat keskeisiksi selviytymiskeinoiksi arjen rutiinien keskellä. Työn ja perheen ristipaineessa perheelle jäävä aika hupenee. Osa äideista oli ratkaissut ongelman käyttämällä ostopalveluita.
  • Bärlund, Katariina (2012)
    Yhteiskunnassamme elää yhä voimakkaasti useita äitiyteen liittyviä myyttejä. Nämä myytit luovat kuvaa ihanneäidistä rajaten ulkopuolelleen äitiyteen osaltaan liittyvät, kielletyiksi mielletyt tunteet. Kiellettyjen tunteiden esille tuominen on yhteiskunnassamme vallitsevan kliseisen äitiyskäsityksen takia vaikeaa ja äidit jäävät tunteidensa kanssa helposti yksin. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on nostaa keskusteluun äitiyden toiseksi tarinaksi nimetty kertomus, kertomus joka elää omaa salattua tarinaansa äitimyytin takana. Tutkielman tarkoituksena on osaltaan kannustaa rehelliseen, kaunistelemattomaan äitiyspuheeseen ja edistää entistä avoimempaa ilmapiiriä äitiyskokemusten kohtaamisessa. Tutkimusaineiston keruu tapahtui syksyllä 2008 eri foorumeille jätetyn kirjoituspyynnön perusteella. Kirjoituspyynnössä pyydettiin äitejä kirjoittamaan kielteiseksi miellettävistä tunnekokemuksistaan sekä pohtimaan saadun avun riittävyyttä ja omaa selviytymiskokemustaan. Vastaukset pyydettiin lähettämään sähköpostitse tutkielmaa varten luotuun sähköpostiosoitteeseen. Tutkimusaineisto (N=13) analysoitiin kaksivaiheisesti sisällönanalyysin ja juonirakenneanalyysin keinoin. Tutkimuksen lähestymistapa on narratiivinen ja perustuu pääosin Vilma Hännisen (2000) esittämiin näkemyksiin tarinallisuudesta. Myös Eeva Jokisen (1996) tutkimus äitiyden omaelämänkerrallisista esityksistä on ollut tutkimuksen kannalta merkittävä lähdeteos. Sisällönanalyysin tuloksena tutkimusaineistosta muodostui seitsemän pääluokkaa kirjoittajien kokemista kielletyiksi miellettävistä tunteista: aggressiot, epätoivo ja masennus, ahdistus, häpeä, tunnottomuus, väsymys ja pelko. Juonirakenneanalyysi tuotti kaksi tyyppitarinaa, joiden juonenkulut poikkesivat toisistaan kirjoittajan subjektiivisen selviytymiskokemuksen ja puolison antaman tuen kannalta tarkasteltuina. Tutkimuksen johtopäätöksenä on että äitiyteen liittyy kiinteästi myös kielletyiksi miellettyjä tunnekokemuksia. Äitimyytti elää edelleen yhteiskunnassa voimakkaana joka osaltaan vaikeuttaa äitiyden haastavista tunnekokemuksista puhumista. Tutkimuksen toisena johtopäätöksenä on että puolisoiden antamalla tuella on yhteys äitien selviämiskokemukseen. Äitien tukeminen haastavan elämänvaiheen aikana edistää äitien jaksamista. Äitiyden toisen tarinan esiin nostaminen ja äitiystarinoiden rehellinen kohtaaminen voisivat vähentää äitien kokemaa henkistä tunnekuormaa. Ihanteista riisuttu äitiys madaltaisi äiten kynnystä hakea tarvittaessa apua ilman huonoksi äidiksi leimautumisen pelkoa ja näin lapsiperheiden ongelmiin voitaisiin puuttua ajoissa, ennen niiden syvenemistä.
  • Mäkiranta, Marja (2004)
    Äitiys ja päihdeongelma on sekä yleisellä että yksilötasolla ongelmallinen yhdistelmä. Kaikki päihteet ovat haitallisia raskausaikana, mutta alkoholi on tulevan lapsen kannalta vaarallisin. Pahimmillaan sikiöaikainen päihdealtistus aiheuttaa lapselle vaikean kehitysvaurion (FAS). Lapsen syntymän jälkeen äidin päihteiden käyttö haittaa lapsen hoitoa, äidin ja vauvan varhaisen vuorovaikutuksen onnistumista ja turvallisen kiintymyssuhteen syntymistä. Pieni osa päihdeongelmaisista äideistä tarvitsee erityistä tukea. Oulunkylän ensikoti on päihdeongelmaisille äideille ja perheille tarkoitettu pieni hoitoyhteisö. Hoidon tavoitteena on ehkäistä raskaudenaikaisen päihteiden käytön aiheuttamia vaurioita ja tukea päihteettömän vauvaperhe-elämän aloittamista. Hoitomenetelminä ovat yhteisöhoito, lähiohjaajamuotoinen yksilöhoito, päihdekuntoutus sekä varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen. Ensikodin hoito on osa lastensuojelun päihdeperheille tarjoamaa kuntouttavaa laitoshoitoa. Jokaisen äidin sosiaalityöntekijä on mukana hoitoprosessissa. Tässä tutkimuksessa on tutkittu Oulunkylän ensikodin hoitoa arvioimalla vuosina 2000 – 2002 hoidossa olleiden äitien hoitoja. Tutkimuksessa haetaan vastausta kysymykseen: miten päihteetön äitiys näyttää toteutuvan Oulunkylän ensikodin hoidon aikana ja puoli vuotta sen jälkeen? Tarkastelun kohteena ovat äidit, heidän hoitojaksonsa, äitiys ja päihteettömyys hoidon aikana, sekä ensikodin hoitomenetelmät. Arvioinnin kohteena ovat sekä hoitotulokset että hoitoprosessi. Aineisto koostuu ensikodin asiakirjatiedoista, avainryhmien kyselystä sekä hoidon jälkeisistä haastatteluista. Tutkimus on arviointitutkimus, joka on toteutettu monitahoarviointina. Mahdollisimman monipuolisen kuvan saamiseksi on lisäksi käytetty aineisto- ja menetelmätriangulaatiota. Vertaamalla eri aikaan ja eri tavalla hankittua tietoa on lisätty tutkimuksen luotettavuutta, sillä tulokset ovat vahvistaneet toisiaan. Avainryhmien arvioinneissa oli eroja, mutta ne eivät olleet missään kohdin erityisen suuria. Tutkimusjakson 22 hoitojaksosta vajaa neljännes keskeytettiin äidin toistuvan päihteiden käytön takia. Muut hoitojaksot toteutuivat suunnitellusti. Arviointien perusteella päihteetön äitiys näytti onnistuvan ensikodin hoitojaksolla hyvin lukuun ottamatta keskeytykseen päättyneitä hoitoja. Äidit hallitsivat hoidon aikana päihteiden käyttönsä melko hyvin, sillä puolet hoitojaksoista sujui täysin ilman päihderetkahduksia. Äitien taustat, hoitoon tulo tilanne tai hoitojakson pituus ei ollut yhteydessä päihteettömän äitiyden onnistumiseen. Äidin hoitoon tulo raskausaikana oli kuitenkin lasten kannalta merkityksellistä. Kaikki tahot arvioivat sekä yksilö- että yhteisöhoidon tukeneen päihteetöntä äitiyttä. Äidit pitivät kuitenkin kaikkein tärkeimpänä tuen lähteenä omaa läheisverkostoa, jos sellainen vain oli olemassa. Tulosten perusteella ensikodin hoidossa pitää kehittää yhteistyötä äitien läheisverkostojen kanssa, kiinnittää erityistä huomiota hyvän vuorovaikutussuhteen luomiseen äitien kanssa ja pyrkiä kasvattamaan motivaatiota hoitoon.
  • Åkerman, Marie (2011)
    Många äldre är med om en förändring i deras hemmiljö. Ofta sker denna förändring då den äldre inte klarar av att bo hemma längre. Jag är intresserad av hur äldre upplever denna förändring och om flytten påverkar känslan av att anpassa sig till ett nytt hem. Jag är också intresserad av att undersöka vad den omgivande miljön betyder för den äldre och om hurudana känslor ett miljöombyte väcker hos den äldre. Jag har undersökt detta genom att hålla en diskussionsgrupp för äldre som bor på det finskspråkiga, kommunala servicehuset i Östra centrum. Diskussionsgruppen träffades en gång i veckan under en tidsperiod på två månader. Fyra äldre deltog aktivt i diskussionsgruppen. Som forskningsmetod har jag använt mig av narrativa livsberättelser. Jag bad de äldre i diskussionsgruppen om skrivna livsberättelser. Som forskningsmaterial användes dessutom de äldres skrivna dikter och tankar, både nya men också gamla texter. Jag använde mig av narrativ analys enligt det paradigmatiska tänkandet. Jag fann sex olika huvudteman i mitt material: hemmets betydelse, miljöns betydelse, upplevelsen av att flytta till ett servicehus, sociala samverkan, vården och upplevelsen av ålderdom. De äldre i min undersökning uppgav att miljöns betydelse hade ökat för dem efter att de flyttade till servicehuset. De äldre uppskattade särskilt känslan av lugn och stillhet då de vistades ute i naturen. Hemmets betydelse hade däremot sjunkit totalt. Ingen av de äldre uppgav lägenheten på servicehuset vara ett hem för dem, utan främst använde de ordet rum. Upplevelsen av att flytta till servicehuset hade för dem flesta i diskussionsgruppen varit positiv. Det som de äldre uppgav att de längtade mest efter på servicehuset handlade förutom små konkreta saker främst om dagliga hemsysslor. De äldre kände sig också ensamma och en orsak till detta var att den sociala samverkan uppgavs vara mycket fattig på servicehuset. De viktigaste källorna som jag har använt i denna undersökning är doktorsavhandlingarna av Anni Vilkko, Omaelämänkerta kohtaamispaikkana. Naisen elämän kerronta ja luenta (1997) och Annukka Klemola, Omasta kodista hoitokotiin. Etnografia keskipohjalaisten vanhusten siirtymävaiheesta (2006). Jag har också utgått från Sinikka Hakonens Kirjoittaminen merkityksellistää elämää (2003).
  • Åkerman, Marie Elisabeth (2011)
    Mänga äldre är med om en förändring i deras hemmiljö. Ofta sker denna förändring dä den äldre inte klarar av att bo hemma längre. Jag är intresserad av hur äldre upplever denna förändring och om flytten päverkar känslan av att anpassa sig till ett nytt hem. Jag är ocksä intresserad av att undersöka vad den omgivande miljön betyder för den äldre och om hurudana känslor ett miljöombyte väcker hos den äldre. Jag har undersökt detta genom att halla en diskussionsgrupp för äldre som bor pä det finskspräkiga, kommunala servicehuset i Östra centrum. Diskussionsgruppen träffades en gang i veckan under en tidsperiod pä tvä mänader. Fyra äldre deltog aktivt i diskussionsgruppen. Som forskningsmetod har jag använt mig av narrativa livsberättelser. Jag bad de äldre i diskussionsgruppen om skrivna livsberättelser. Som forskningsmaterial användes dessutom de äldres skrivna dikter och tankar, bade nya men också gamla texter. Jag använde mig av narrativ analys enligt det paradigmatiska tänkandet. Jag farm sex olika huvudteman i mitt material: hemmets betydelse, miljöns betydelse, upplevelsen av att flytta till ett servicehus, sociala samverkan, värden och upplevelsen av älderdom. De äldre i min undersökning uppgav att miljöns betydelse hade ökat för dem efter att de flyttade tili servicehuset. De äldre uppskattade särskilt känslan av lugn och stillhet dä de vistades ute i naturen. Hemmets betydelse hade däremot sjunkit totalt. Ingen av de äldre uppgav lägenheten pä servicehuset vara ett hem för dem, utan främst använde de ordet rum. Upplevelsen av att flytta tili servicehuset hade för dem flesta i diskussionsgruppen värit positiv. Det som de äldre uppgav att de längtade mest efter pä servicehuset handlade förutom smä konkreta saker främst om dagliga hemsysslor. De äldre kände sig ocksä ensamma och en orsak tili detta var att den sociala samverkan uppgavs vara mycket fattig pä servicehuset. De viktigaste kalloina som jag har använt i denna undersökning är doktorsavhandlingarna av Anni Vilkko, Omaelämänkerta kohtaamispaikkana. Naisen elämän kerronta ja luenta (1997) och Annukka Klemola, Omasta kodista hoitokotiin. Etnografia keskipohjalaisten vanhusten siirtymävaiheesta (2006). Jag har ocksä utgått från Sinikka Hakonens Kirjoittaminen merkityksellistää elämää (2003).
  • Åkerman, Marie (2011)
    Många äldre är med om en förändring i deras hemmiljö. Ofta sker denna förändring då den äldre inte klarar av att bo hemma längre. Jag är intresserad av hur äldre upplever denna förändring och om flytten påverkar känslan av att anpassa sig till ett nytt hem. Jag är också intresserad av att undersöka vad den omgivande miljön betyder för den äldre och om hurudana känslor ett miljöombyte väcker hos den äldre. Jag har undersökt detta genom att hålla en diskussionsgrupp för äldre som bor på det finskspråkiga, kommunala servicehuset i Östra centrum. Diskussionsgruppen träffades en gång i veckan under en tidsperiod på två månader. Fyra äldre deltog aktivt i diskussionsgruppen. Som forskningsmetod har jag använt mig av narrativa livsberättelser. Jag bad de äldre i diskussionsgruppen om skrivna livsberättelser. Som forskningsmaterial användes dessutom de äldres skrivna dikter och tankar, både nya men också gamla texter. Jag använde mig av narrativ analys enligt det paradigmatiska tänkandet. Jag fann sex olika huvudteman i mitt material: hemmets betydelse, miljöns betydelse, upplevelsen av att flytta till ett servicehus, sociala samverkan, vården och upplevelsen av ålderdom. De äldre i min undersökning uppgav att miljöns betydelse hade ökat för dem efter att de flyttade till servicehuset. De äldre uppskattade särskilt känslan av lugn och stillhet då de vistades ute i naturen. Hemmets betydelse hade däremot sjunkit totalt. Ingen av de äldre uppgav lägenheten på servicehuset vara ett hem för dem, utan främst använde de ordet rum. Upplevelsen av att flytta till servicehuset hade för dem flesta i diskussionsgruppen varit positiv. Det som de äldre uppgav att de längtade mest efter på servicehuset handlade förutom små konkreta saker främst om dagliga hemsysslor. De äldre kände sig också ensamma och en orsak till detta var att den sociala samverkan uppgavs vara mycket fattig på servicehuset. De viktigaste källorna som jag har använt i denna undersökning är doktorsavhandlingarna av Anni Vilkko, Omaelämänkerta kohtaamispaikkana. Naisen elämän kerronta ja luenta (1997) och Annukka Klemola, Omasta kodista hoitokotiin. Etnografia keskipohjalaisten vanhusten siirtymävaiheesta (2006). Jag har också utgått från Sinikka Hakonens Kirjoittaminen merkityksellistää elämää (2003).
  • Tierala, Lauri (2006)
    Kylmän sodan päätyttyä Suomi on luopunut puolueettomuuspolitiikastaan ja liittynyt Euroopan unionin jäseneksi. Maan uutta turvallisuuspoliittista linjaa ryhdyttiin 1990-luvun alussa kutsumaan sotilaalliseksi liittoutumattomuudeksi. Suomen EU-jäsenyyden aikana unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on kuitenkin kehittynyt ennalta arvaamattoman nopeasti, ja myös sotilaallisen liittoutumattomuuden tulkintaa on jouduttu supistamaan. Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa on vuodesta 2004 lähtien esitetty ristiriitaisia näkemyksiä niin siitä, onko Suomi EU:n jäsenvaltiona enää sotilaallisesti liittoutumaton kuin siitäkin, mitä sotilaallinen liittoutumattomuus ylipäätään tarkoittaa kylmän sodan jälkeisessä Euroopassa. Keskustelu on saanut virikettä erityisesti ratifiointia odottavasta EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta ja sen turvatakuulausekkeesta. Kun sotilaallisen liittoutumattomuuden käsitteestä ja merkityksestä ei ole yhteistä mielikuvaa, puhuvat osapuolet kuitenkin helposti toistensa ohi eikä keskustelu etene. Tutkielma pohjautuu ajatukseen, että yksi tieteellisen keskustelun tehtävistä on yhteiskunnallisen keskustelun lähtökohtien purkaminen ja analysointi. Työn tavoitteena on muodostaa Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden merkityksestä kokonaiskuva kolmesta eri tietoteoreettisesta näkökulmasta: objektiivisesta, subjektiivisesta ja intersubjektiivisesta. Objektiivisen näkökulman materiaalina käytetään EU:n perussopimuksia, kun taas subjektiivinen näkökulma perustuu Suomen hallituksen selontekoihin ja pääministerin ilmoituksiin. Kolmas näkökulma pohjautuu Iso-Britannian, Ranskan, Saksan ja Viron turvallisuuspoliittisten vaikuttajien haastatteluihin. Kaikista kolmesta perspektiivistä katsoen Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden nykymerkitys on suppea. Subjektiivisesta näkökulmasta se on kuitenkin edelleen keskeinen Suomen turvallisuuspolitiikkaa kuvaava määre. Toisaalta EU-näkökulman tarkastelussa huomataan, että EU täyttäisi perustuslaillisen sopimuksen myötä jo sotilasliiton määritelmän eikä Suomi ole hankkinut erivapauksia sopimuksesta. Sotilaallisen liittoutumattomuuden diskurssin jatkaminen Suomessa ja muissa liittoutumattomissa jäsenvaltioissa on ollut mahdollista, koska intersubjektiivisessa keskustelussa ei ole koettu tarvetta haastaa jäsenvaltioiden subjektiivisia tarinoita. Suomen EU-kumppanit eivät näe sotilaallisen liittoutumattomuuden tuottavan lisäarvoa, mutta ne eivät myöskään koe sen haittaavan maan osallistumista EU:n puolustusyhteistyöhön. Päinvastoin: Suomen koetaan olevan esimerkillinen ja aktiivinen kumppani Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä. EU:n puolustusyhteistyön tiivistyminen saattaa kuitenkin asettaa tulevaisuudessa Suomen pyrkimyksen pysyä integraation eturintamassa ristiriitaan sen sotilaallisen liittoutumattomuuden kanssa. Tekijän arvion mukaan tällaisessa tilanteessa Suomi tinkii mieluummin liittoutumattomuudestaan kuin vaikutusvallastaan.
  • Mäkelä, Anna-Marjaana (2000)
    Tutkielmani käsittelee (aikuisiin) naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan uutisointia. Aineistonani on 16 Helsingin Sanomien juttua vuosilta 1996-1999 ja menetelmänäni diskurssianalyysi (Norman Fairclough; Jokinen, Juhila & Suoninen). Teoreettinen viitekehykseni on 1970-luvulla syntynyt feministinen teoria naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Tärkeimpiä lähteitäni tässä ovat olleet Susan Griffinin, Susan Brownmillerin, Diana Russellin ja Susan Estrichin teokset. Feministisen näkemyksen mukaan raiskaukset eivät tapahdu tyhjiössä, sattumanvaraisesti, yksilöllisten psykopatologisten ongelmien seurauksena. Naisiin kohdistuva väkivalta on rakenteellista ja seuraus patriarkaalisesta yhteiskuntajärjestelmästä, sukupuolten välisestä, biologis-keinotekoisesta sukupuoliroolijaosta ja naisten epätasa-arvoisesta asemasta yhteiskunnassa. Tätä teoriaa konkretisoin ja operationalisoin omaa työtäni varten aiheen aikaisemman, ulkomaisen tutkimuksen avulla. Yksi keskeisistä hypoteeseistani oli, että raiskauksista ei edelleenkään kirjoiteta samalla tavalla kuin muista väkivaltarikoksista vaan että uutisointi on arvovärittynyttä. Tälle hypoteesilleni hain tukea perehtymällä myös väkivaltarikosten uutisoinnista tehtyyn tutkimukseen. Keskeisiä teoreetikkoja olivat Stuart Hall, Jack Katz, Peter Dahlgren ja Marian Meyers. Olin myös erityisen kiinnostunut juttujen tarjoamasta sukupuolen representaatiosta. Aineiston diskurssianalyysi todisti hypoteesini oikeaksi. Jutuissa raiskaukset jaetaan hierarkkisesti kahteen luokkaan: oikeisiin raiskauksiin ja ei-oikeisiin raiskauksiin, väärinymmärryksiin. Raiskausta ei selitetä yhteiskunnallisena ilmiönä vaan sen syitä analysoidaan biologis-evolutionistiselle teorialle uskollisesti sukupuolten välisten (annettujen) erojen ja tilaisuus tekee varkaan -selitysten tasolla. Jutut toteuttavat myös hierakkista jakoa tavallisiin, normaaleihin miehiin (jotka saattavat vahingossa raiskata mutta eivät tarkoita sitä) ja väkivaltaisiin himoraiskaajiin, jotka päätyvät vankilaan tai ainakin oikeuteen; jakoa Meihin ja Niihin eli Toiseen. Tätä jakoa myös sukupuolten representaatio tukee. - Ideologisten seurausten tasolla uutisointi ei siis millään tavalla uhkaa vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä vaan auttaa ummistamaan silmät myös aineistossa esiin tulleilta tilastollisilta tosiasioilta: suurin osa raiskauksista tapahtuu yksityiskodeissa ja uhri ja tekijä tuntevat toisensa.
  • Heikkilä, Maija (2012)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan vuonna 2008 alkaneen maailmanlaajuisen finanssikriisin vaikutuksia globaalihallinnan toimintaperiaatteista ja etenkin finanssijärjestelmän poliittisesta hallinnasta käytyyn keskusteluun. Tarkastelun kohteena on Aasian finanssikriisin yhteydessä syntynyt G20-ryhmä. Erityistä huomiota kiinnitetään vuosina 2008-2010 järjestettyyn viiteen G20- ryhmän huippukokoukseen. Tutkimuksessa kriisitilojen nähdään toimivan laukaisijoina uudenlaisille globaalihallinnan rakenteille. Kriisien katsotaan kyseenalaistavan vallitsevat käytännöt ja pakottavan toimijat etsimään uusia toimintamalleja epäonnistuneiden tilalle. Oletuksena on, että vuonna 2008 alkanut finanssikriisi synnytti murrostilan, jossa uudenlaisten arvojen ja periaatteiden on mandollista nousta esiin. Tutkimuskysymyksenä on, miten vuonna 2008 alkanut finanssikriisi on muokannut G20-ryhmän kautta rakennettua globaalihallinnan konsensusta ja periaatteita? Tutkimuskysymystä lähestytään tarkastelemalla millaista globaalihallinnan toimijaa G20-ryhmästä ollaan tutkimusaineistosta välittyvän narratiivin perusteella luomassa ja miten tämä narratiivi suhtautuu aikaisempiin talousoppeihin, erityisesti globaalihallinnan periaatteiden taustalla aikaisemmin voimakkaasti vaikuttaneeseen uusliberalismiin. Tutkimuskysymystä taustoitetaan tarkastelemalla globaalin finanssiarkkitehtuurin historiaa ja nykytilaa. Taustoituksessa keskitytään etenkin Bretton Woods -järjestelmän romanduksen jälkeiseen aikaan, uusliberalistisen talousideologian nousuun ja Gryhmien merkitykseen globaalihallinnan toimijoina. Teoreettisessa viitekehyksessä pohditaan arvojen ja periaatteiden merkitystä globaalihallinnan sääntelymekanismien taustalla ja tarkastellaan kriiseistä käytyä teoreettista keskustelua etenkin JOrgen Habermasin kriisiteoriaan peilaten. Kriiseistä käyty keskustelu liitetään erityisesti finanssikriiseihin ja niiden vaikutuksiin. Työn metodologisena viitekehyksenä toimii narratiivinen analyysi, jonka avulla tutkitaan millaiset teemat ja periaatteet nousevat tutkimusaineistossa tärkeimmiksi ja miten yksittäiset tapahtumat suhteutetaan merkityksiä sisältäviksi narratiivisiksi kokonaisuuksiksi. Tutkimusaineisto koostuu G20-ryhmän finanssikriisin aikaisten huippukokousten julkilausumista, lehdistötiedotteista sekä viidestä G20-aiheisesta julkaisusta, joissa G20-maiden poliitikot ja asiantuntijat tarkastelevat ryhmän toimintaa eri näkökulmista. G20-ryhmän finanssikriisin aikaiset kokoukset käsitetään prosessina, jossa rakennetaan uudenlaista periaatteellista pohjaa globaalin finanssijärjestelmän poliittiselle hallinnalle. Narratiivisen analyysin avulla vuoden 2008 finanssikriisistä rakentuu kuva siirtymäkautena, jonka aikana vapaiden markkinoiden kyvykkyys itsesäätelyyn kyseenalaistetaan ja vapaan markkinatalouden nähdään olevan häiriötilassa. Poliittisena vastauksena finanssikriisin synnyttämään globaaliin haasteeseen nähdään kansainvälinen yhteistyö, joka perustuu valtioiden väliseen talouspoliittiseen koordinointiin ja finanssimarkkinoiden järkevään sääntelyyn. Sääntelyn lisäämistä kannatetaan, mutta toisaalta puolustetaan vapaan markkinatalouden periaatteita ja huolehditaan ylisääntelyn haitoista.