Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 6853
  • Järvinen, Marjo (2015)
    Tutkimuksen tavoitteena on tutkia asunnottomien ja tukiasumisessa asuvien nuorten sosiaalista toimintakykyä. Tutkimuksessa selvitetään sitä, millaisia kokemuksia nuorilla on asunnottomuudesta, tukiasumisesta ja itsenäisestä asumisesta. Nuorten sosiaalista toimintakykyä tutkitaan sosiaaliseen toimintakykyyn sisältyvien suunnitelmallisuuden, lojaaliuden ja itsevarmuuden -käsitteiden avulla. Asunnottomuuden ja tukiasumisen tarpeen ymmärretään tutkimuksessa liittyvän nuoren itsenäistymisvaiheeseen. Nuorten asunnottomuus määrittyy tutkimuksessa nuorten itsenäistymisvaiheen välivaiheena, liminaalitilana. Itsenäistymisvaiheen liminaalitila on lapsuuden ja aikuisuuden rajapintaan sijoittuva välivaihe, jossa nuori tarvitsee vielä aikuisen tukea. Tutkimus liittyy fenomenologis-hermeneuttiseen tiedonperinteeseen ja kiinnittyy sosiaaliseen toimintakykyyn ja erityisesti suunnitelmalli-suuden, lojaaliuden ja itsevarmuuden -käsitteisiin. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa tutkimusaineisto koostuu kahdeksan asunnottoman tai tukiasumisessa asuvan nuoren haastattelusta. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysilla, jossa on aineksia teorialähtöisestä sisällönanalyysista. Tutkimuksessa on aineistosta luotu kolme tarinatyyppiä, jotka ovat ”tuetut”, ”häädetyt” ja ”sitoutumattomat”. Tarinatyypeissä sosiaalinen toimintakyky näyttäytyy eri tavalla ja siten tuen tarve myös erilaisena. Tuetuilla” pidempikestoisen tuen tarve on havaittu ja tukea tarjottu. ”Häädetyillä” tuen tarve on lyhytaikainen ja liittyy asumisvalmiuksien kartuttamiseen. ”Sitoutumattomilla” sosiaalisen toimintakyvyn vajeet ja tuen tarve eivät hahmotu suoraviivaisesti. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että asunnottomat nuoret omaavat suunnitelmallisuutta, joka edesauttaa heidän päivittäistä selviytymistään. Nuorten lojaalius ja itsevarmuus tuli esille kyvyssä opiskella haasteista huolimatta ja katkaista ihmissuhteita, jotka olivat muodostuneet ongelmaksi. Sosiaaliseen toimintakykyyn vaikutti myönteisesti se, että nuori tunnisti tuen tarpeensa ja sai tukea sitä hakiessaan. Sosiaaliseen toimintakykyyn vaikutti sen sijaan heikentävästi se, että nuoren tuen tarve ja tarjottu tuki eivät kohdanneet. Pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla erityisen heikossa asemassa ovat vähävaraiset nuoret. Kun nuorella on taustallaan häätö tai luotto-tietojen menetys, rajautuvat hänen asunnonsaantimahdollisuutensa hyvin kapealle sektorille. Nuoren sosiaaliseen toimintakykyyn tämä vaikuttaa heikentävästi, sillä nuoren mahdollisuus vaikuttaa asunnonsaantiin on vähäistä. Häädön ja talousvaikeuksien seuraukset korostuvat vähävaraisilla nuorilla, joiden perheillä ei ole mahdollisuutta tukea nuorta taloudellisesti. Asunnottomissa ja tukiasumisessa asuvissa nuorissa on erilaisia ryhmiä. Osa nuorista hyötyy lyhytkestoisesta interventiosta, jossa nuori saa tukea esimerkiksi asunnottomuuteen ja sen lieveilmiöihin. Osalla nuorista sosiaalisen toimintakyvyn haasteet ovat kehittyneet pidemmällä aikavälillä ja nuori hyötyy pidempikestoisesta tuesta. Tutkimuksessa tuli esille nuorten monialaisen tuen tarve ja palvelujärjestelmän pirsta-loituneisuus. Uusi sosiaalihuoltolaki edellyttää eri tahojen yhteistyötä asiakkaan tilanteen edistämiseksi ja palvelujen painopisteen siirtämistä peruspalveluihin ja ennaltaehkäisevään työhön korjaavan työn sijaan.
  • Hosiaisluoma, Eero (2015)
    Organisaatioiden tavoitteena on mahdollisimman tehokas, eniten arvoa sekä hyötyä tuottava toiminta. Se edellyttää jatkuvaa toiminnan parantamista, toimintaympäristön muutoksiin reagoimista ja erilaisten muutosten läpiviemistä organisaatiossa. Koska organisaatio on monista eri toiminnallisista ja rakenteellisista osatekijöistä muodostuva kokonaisuus, sen kaikissa kehittämistoimenpiteissä on syytä huomioida kaikki osa-alueet kokonaisvaltaisesti. Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen on keino läpiviedä muutoksia organisaatiossa, sillä se käsittää organisaation koko toiminnan ja rakenteen. Mallintaminen on systemaattinen tapa visualisoida kokonaisarkkitehtuuriin liittyviä osatekijöitä ja muutoksia kokonaisvaltaisesti. Tässä tutkielmassa esitellään käytännönläheinen malliperustainen lähestymistapa kokonaisvaltaiseen suunnitteluun, jota voidaan hyödyntää kehittämisen apuvälineenä eri laajuisten muutosten läpiviemiseen organisaatiossa. Lähestymistavan avulla mahdollista mallintaa toiminnalliset ja rakenteelliset osatekijät, sekä niiden väliset riipuvuussuhteet. Kokonaisvaltaisudella tarkoitetaan kaikkia kehittämiseen liittyviä asioita strategisista tavoitteista ja vaatimuksista yksittäisten kehitysprojektien tunnistamiseen. Keskeistä kokonaisvaltaisuudessa on huomioida liiketoimintaan, tietojärjestelmiin ja infrastruktuuriin liittyvät osatekijät, sekä niiden väliset riippuvuussuhteet. Malliperustaista lähestymistapaa voidaan soveltaa eri laajudessa ja eri tarkkuustasoilla. Mallintamisen kohteena voi olla koko organisaatio, jokin sen rajattu alue tai yksittäinen ratkaisu. Tarkkuustaso voi vaihdella yleiseltä tasolta hyvinkin yksityiskohtaiseen. Tutkielmassa esitellään kokonaisvaltaisen kehittämisen ja mallintamisen standardit TOGAF-kokonaisarkkitehtuuriviitekehys ja ArchiMate-mallinnuskieli, sekä kuinka niitä voidaan soveltaa yhdessä. Tutkielmassa arvioidaan myös kuinka Sparx Systems Enterprise Architect-mallinnusväline soveltuu kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.
  • Virrankari, Sofia (2015)
    Vuonna 2007 alkanut finanssikriisi käynnisti laajoja taloudellisia elvytystoimia ympäri maailmaa. Kriisin seurauksena Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankit laskivat ohjauskorkonsa historiallisen alhaiselle tasolle elvyttääkseen pysähtynyttä taloutta. Globaalin talouden ongelmat ovat kuitenkin jatkuneet ja ohjauskorot on pidetty matalalla ennätyksellisen pitkään. Tässä tutkielmassa tutkitaan sitä, millaiseen talousteoreettiseen näkemykseen rahapolitiikasta Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankit perustavat ohjauskorkomuutoksensa. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään globaalia poliittista taloutta ja talouden tutkimusta kriittisen realismin näkökulmasta. Viitekehyksessä tuodaan esille neoliberaali talousoppi ja sen sisäiset ristiriidat, joiden nähdään johtaneen epäoptimaaliseen talouselvytykseen. Tämän lisäksi tuodaan esille globaalin poliittisen talouden tutkimuksessa esitetty kritiikki politiikan ja talouden tutkimuksen erottamisesta toisistaan. Teoreettisessa viitekehyksessä kartoitetaan myös niitä eriäviä talousteoreettisia näkemyksiä, joita ohjauskorkopolitiikasta on esitetty. Tutkielmassa analysoidaan sisällönanalyysiä hyödyntäen niitä Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankkien rahapoliittisia lausuntoja, joita ne ovat julkaisseet ohjauskorkomuutoksistaan. Sisällönanalyysillä erotellaan ne keskeiset tekijät, joilla keskuspankkien voidaan nähdä perustelleen ohjauskorkomuutoksia. Tutkimuksen aineistona hyödynnetään Yhdysvaltain keskuspankin avomarkkinakomitean ja Euroopan keskuspankin neuvoston antamia lausuntoja ohjauskorkopäätöksistä vuosina 2007–2014. Tutkimuksen analyysissä nousee esiin kolme eri perustelua, joihin keskuspankit päätöksissään nojautuvat. Ensimmäiseksi perusteluksi nousee finanssikriisin myötä talouselvytys ja sen tärkeys. Tämän lisäksi keskuspankit perustelevat toimiaan inflaation tasolla sekä työllisyyden tilalla. Keskuspankkien perusteluita vertailtaessa löydetään eroja Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankkien esittämien perusteluiden välillä. Analyysissä päädytään siihen tulokseen, että Euroopan keskuspankki perusteli toimiaan ennen kaikkea inflaation näkökulmasta, minkä nähdään ilmentävän pankin talousteoreettista näkemystä inflaatiotavoitteellisen rahapolitiikan eduista. Yhdysvaltain keskuspankki perusteli toimiaan huomattavasti enemmän talouden elvytyksellä ja työllisyystavoitteilla, kuin inflaation tasolla. Analyysissä tämän tulkitaan puolestaan ilmentävän Yhdysvaltain keskuspankin keynesiläisempää, täystyöllisyyttä ja elvytystoimia painottavaa taloustieteellistä näkemystä rahapolitiikasta. Keskuspankkien näkemyseroja rahapolitiikasta selitetään tutkimuksessa keskuspankkien historiaan ja mandaattiin liittyvillä piirteillä. Euroopan keskuspankin mandaatti rajoittuu hintavakauden ylläpitoon, kun taas Yhdysvaltain keskuspankilla on sekä hintavakautta, että täystyöllisyyttä painottava kaksoismandaatti. Tutkimuksen johtopäätöksissä nostetaan esiin tarve talouselvytyksen keinojen syvällisemmälle tutkimukselle. Tämä nähdään tarpeelliseksi, sillä pitkittyneen talouden taantuman vuoksi finanssikriisin jälkeistä elvytystä ei pidetä onnistuneena. Lisäksi julkisessa keskustelussa esiin nousseen valtion velkaongelman nähdään entisestään lisäävän tarvetta paremmalle tieteelliselle tutkimukselle taloudesta ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan.
  • Pakkanen, Eve (2015)
    Tämän tutkielman tarkastelun kohteena on uusi turvallisuus. Tutkielman tavoitteena on avata laajan turvallisuuden teemoista käytyä suomalaista keskustelua kriittisen turvallisuustutkimuksen näkökulmasta. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto – Sitra järjesti vuosina 2013-2014 poikkiyhteiskunnallisen Uusi turvallisuus –foorumin, joka nosti uusi turvallisuus -käsitteen julkiseen keskusteluun. Tutkielmassa uutta turvallisuutta tarkastellaan sosiaalisen konstruktivismin teorian ja kriittisen turvallisuustutkimuksen teorian näkökulmista. Tutkielman pääkysymys on, millaisia uuden turvallisuuden sisällöllisiä ja käsitteellisiä tyypittelyitä aineiston pohjalta voidaan tehdä. Pääkysymystä täydentävät kysymykset siitä, miten uuden turvallisuuden uhkakuvat tuodaan esille keskustelussa ja miten tämä keskustelu kriittisen turvallisuustutkimuksen näkökulmasta näyttäytyy. Aineisto on anlysoitu laadullisen tekstianalyysin avulla, jolloin analyysiä on syvennetty käsitteen teemoittelulla ja tyypittelyllä. Tutkimusaineistona on käytetty Sitran Uusi turvallisuus –foorumin verkkosivustolla julkaistuja artikkeleita ja blogikirjoituksia, joita on ollut yhteensä 46 kappaletta. Uusi turvallisuus –keskustelussa korostuu valtiokeskeisen turvallisuuskäsityksen kritiikki. Tutkielman tarkastelussa oleva keskustelu korostaa turvallisuuden ja sen uhkakuvien muutosta. Turvallisuus tulee ymmärtää eräänlaisena uutena toimijuutena ja hyvinvoinnin uutena hallintana. Käsitys turvallisuudesta ei ole staattinen, vaan turvallisuus tulee käsittää jatkuvasti muokkautuvana ympäristönä, johon erilaiset turvallisuustoimijat yksilöistä kansallisvaltioihin voivat vaikuttaa omalla toiminnallaan. Uusi universaali turvallisuus laajenee rajapinnat ylittäen uusille toimialoille, jolloin toimijoiden yhteiskunnallinen kriisitietoisuus kasvaa. Turvallisuudesta tulee uhkantorjuntaa, jolloin yhteiskunnallisen resilienssin ja ennakoinnin tarve korostuu.
  • Turkka, Saara (2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan kaupunkisuunnittelun politisoitumista eli suunnittelun muodostumista poliittisiksi konflikteiksi. Tutkimuksen lähtökohtana ovat aiemmassa kaupunkisuunnittelun tutkimuksessa esille nousseet havainnot demokratiavajeesta suunnittelussa. Tavallisten kaupunkilaisten näkökulmasta suunnitteluun vaikuttaminen on usein koettu vaikeaksi. Vaikka ihmisten elinympäristössä tapahtuvat muutokset ovat alttiita eriäville tulkinnoille, on mahdollisia poliittisia konflikteja suunnittelussa pyritty pikemminkin hillitsemään kuin kohtaamaan avoimesti. Tällaisia havaintoja voi pitää suunnitteludemokratian kannalta ongelmallisina. Työ pohjaa Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen jälkifoundationalistiseen ja jälkistrukturalistiseen poliittiseen ajatteluun, joka ohjaa tarkastelemaan demokratiaa poliittisen kamppailun kontekstissa. Tutkielma hyödyntää teoreettisena lähestymistapana erityisesti Laclaun ja Mouffen työssä näkyvää poliittisen ja politiikan käsitteiden eroa, jolla kuvataan politiikan erilaisia ulottuvuuksia. Demokratian kannalta on tärkeää antaa tilaa poliittisille konflikteille ja keskustella erilaisista poliittisista vaihtoehdoista. Yhteiskunnallisten kysymysten käsitteleminen poliittisesti vaatii kuitenkin niiden politisoitumista. Demokratian esteitä voidaan analysoida sellaisten käytäntöjen kautta, jotka estävät politisoitumista. Erityisen kriittisesti voidaan tarkastella diskursseja, jotka pyrkivät häivyttämään poliittisuutensa tai luonnollistamaan jonkin poliittisen käytännön. Tutkielmassa analysoidaan kahden oululaisen suunnittelutapauksen politisoitumista. Tutkimustehtävänä oli ensinnäkin pohtia, missä määrin suunnittelutapaukset politisoituivat ja minkälaiset tekijät vaikuttivat niiden politisoitumiseen tai estivät sitä. Toiseksi tavoitteena oli analysoida, minkälaisia viitteitä suunnittelutapaukset ja niiden politisoitumiseen vaikuttavat tekijät antavat suunnitteludemokratian haasteista. Ensimmäinen tutkielmassa käsitelty suunnittelutapaus liittyy kiistaan oululaisten puutalokortteleiden purkamisesta. Toinen suunnittelutapaus käsittelee puolestaan hotellin ja pysäköintiluolan suunnittelua Oulussa. Tutkimuksen aineisto koostuu sanoma- ja aikakauslehdissä sekä verkkomedioissa julkaistuista artikkeleista. Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa sovelletaan Essexin koulukunnan diskurssianalyysia. Aineiston analyysista käy ilmi, että kumpikin suunnittelutapaus politisoitui mediakeskustelussa. Keskustelu ei ollut yksiäänistä, vaan keskustelun osapuolet pystyivät tuomaan mediassa esille eriäviä tulkintoja tapauksista. Molemmissa tapauksissa havaittiin kuitenkin myös suunnittelun politisoitumista vaikeuttavia tekijöitä. Keskeisenä tutkimustuloksena tutkielmassa nouseekin esille se, että suunnittelutapausten politisoitumisen esteet olivat kytköksissä paradigmaattiseen kaupunkisuunnitteluajatteluun. Suunnittelutapausten analyysi kertoo, että tapamme ajatella kaupunkisuunnittelua vaikuttaa siihen, millä tavoin voimme lähestyä kaupunkia, millaisia ongelmia siinä näemme ja miten niitä ratkaisemme. Suunnitteluun liittyvät ajatusmallit vaikuttavat siten myös siihen, millä tavalla demokratia toimii suunnittelussa. Puutalokortteleiden tapauksessa suunnittelun politisoitumiseen vaikuttivat erityisesti modernistiseen kaupunkisuunnitteluun liittyvät ajattelumallit. Hotellin ja pysäköintiluolan tapauksessa suunnittelukeskustelussa ilmeni puolestaan kilpailulähtöiselle suunnittelulle tyypillisiä ajattelutapoja. Tutkielmassa identifioidaan tarkemmin useita tekijöitä, jotka vaikeuttivat politisoitumista. Tällaisina tekijöinä voidaan mainita esimerkiksi suunnittelun näkeminen kapean teknisessä tai asiantuntijalähtöisessä kehyksessä, suunnittelun ymmärtäminen erilaisten, esimerkiksi taloudellisten tai historiallisten pakkojen ja välttämättömyyksien kautta sekä yksimielisyyttä ja konsensusta korostavat diskursiiviset artikulaatiot. Tutkielma painottaa, että nämä politisoitumista vaikeuttavat tekijät ovat poliittisia artikulaatioita, jotka on mahdollista myös haastaa poliittisen kamppailun kautta. Tutkimustulosten pohjalta voi sanoa, että kaupunkisuunnittelussa erimielisyydelle, konflikteille ja politiikalle olisi jätettävä enemmän tilaa, mikäli suunnittelua halutaan kehittää demokraattisempaan suuntaan. Muussa tapauksessa suunnitteluprosessit näyttäytyvät helposti tilanteena, jossa kansalaisilla hyväksytetään hallinnon laatimia suunnitelmia. Suunnitteludemokratian haasteet liittyvätkin demokraattisen politiikan mahdollisuuksiin - tilaisuuteen tuoda uusia kysymyksiä suunnittelun asialistalle, esittää erilaisia vaihtoehtoja, haastaa ja tulla otetuksi vakavasti keskustelun osapuolena.
  • Anoschkin, Katja (2015)
    Tutkimus analysoi valtioneuvoston poliittisen johtamisen vahvistamiseen tähtääviä politiikkatoimia valtion keskushallinnon uudistuksissa 2000-luvulla. 1980-luvulta toteutettujen hallinnon uudistusten on todettu heikentäneen keskushallinnon ohjauskykyä ja poliittista ohjausta tai johtamista useassa maassa uudeksi julkisjohtamiseksi kutsutusta johtamisdoktriinista vaikutteita saaneiden uudistusten myötä. Näihin ongelmiin on vastattu korostamalla keskushallinnon ohjauskyvyn palauttamista, poikkihallinnollisuutta ja poliittista johtamista. Suomessa poliittisen johtamisen kehittämisen on katsottu alkaneen vuonna 1995. Käsitteellisesti poliittisen johtamisen korostaminen managerialististen uudistusten aikana muodostaa ilmeisen paradoksin. Tutkimuksessa vastataan kysymyksiin miten poliittinen johtaminen on muodostunut policy-ongelmaksi 2000-luvun hallinnon menettelytapojen uudistuksissa ja miten politiikka ja poliittinen käsitteellistyvät poliittisen johtaminen uudistuksissa? Uudistuksia 2000-luvulla ovat olleet erilaiset hallinnon menettelytapa uudistukset, pääministerin aseman vahvistaminen ja hallinnon politisointi. Suomessa valtioneuvoston johtamisessa ohjelmajohtamisen ja strategia-asiakirja menettelyn käyttöönotto 2000-luvulla, sekä poliittisten valtiosihteereiden nimittäminen voidaan lukea näihin uudistuksiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu käsitehistoriallisesta lähestymistavasta, joka korostaa käsitteiden tutkimusta niiden ajallisessa ja paikallisessa kontekstissa. Käsitehistoriallinen tutkimus korostaa myös käsitteiden käytön tutkimista eli käsitteiden toimimista välineinä jatkuvassa poliittisessa kamppailussa. Tutkimuksen aineisto muodostuu vuosien 1995–2011 julkaistuista keskushallinnon kehittämisen raporteista, joiden avulla muodostetaan tutkimuksen konteksti. Poliittisen ja politiikan käsitteellistämistä tarkastellaan kahdesta keskushallinnon kehittämisen asiakirjasta vuosilta 2002 ja 2011, jotka muodostavat poliittisen johtamisen kehittämisen osalta jatkumon. Suomessa poliittisen johtamisen kehittäminen on ollut osa hallitusohjelman toimeenpanon ja seurannan kehittämistä tulosohjauksessa esiintyneiden ongelmien tuloksena. Keskeisiksi ongelmiksi tunnistettiin riittävän laajojen poikkihallinnollisten tavoitteiden asettaminen sekä kehysbudjetoinnin, tulosohjauksen ja hallitusohjelman toimeenpanon prosessien yhdistäminen. Politiikan ja poliittisen käsitteellistämisessä korostuu politiikan tilalliset merkitykset. Politiikan rinnalle on noussut strategian käsite, jota voidaan pitää politiikalle synonyyminä. Samalla se toimii politiikan neutraalin ja jopa positiivisen käsitteellistämisen välineenä. Politiikan käsitteellistäminen ”sisällöksi” erotuksena taloudellisista kysymyksistä korostaa ja epäpolitisoi talouskysymyksiä. Politiikka käsitteellistetään hallitsemisena vaihtoehtoisen konfliktuaalisen käsitteellistämisen sijaan, mikä voi selittää poliittisen johtamisen nousemista käsitteellisesti managerialisten uudistusten aikana agendalle. Politiikan käsitteellistäminen konfliktuaalisena olisi uhka hallinnon asioiden hoitamisen rationaalisuudelle, mutta voisi tuoda esille myös demokratiaan liittyviä pohdintoja
  • Ängeslevä, Nina (2015)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Tekijä – Författare – Author Nina Kristiina Ängeslevä Työn nimi – Arbetets titel – Title Eduskunnan Nato-keskustelun argumentaatio strategisen kulttuurin näkökulmasta vaalikaudella 2011–2014. Ukrainan kriisi ulkoisena shokkina Oppiaine – Läroämne – Subject Yleinen valtio-oppi, maailmanpolitiikan tutkimus Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika – Datum – Month and year Toukokuu 2015 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 90 (99) Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee eduskunnan Nato-keskustelun argumentaatiota strategisen kulttuurin näkökulmasta vaalikaudella 2011–2014. Tutkimuksessa on tärkeässä roolissa strategisen kulttuurin käsite, joka toimii myös tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä. Tässä tutkimuksessa omaksutaan strategisen kulttuurin määritelmä, jonka mukaan sillä viitataan kansakunnan tai valtion tunnusomaisiin ja pitkäikäisiin uskomuksiin, arvoihin ja tapoihin, jotka koskevat voimankäytön uhkaa ja voimankäyttöä ja joiden juuret ovat sellaisissa perustavaa laatua olevissa vaikutteissa kuten geopoliittisessa asemassa, historiassa ja poliittisessa kulttuurissa. Tutkimuksessa hyödynnetään strategisen kulttuurin tutkimuksen neljännen sukupolven tutkijoiden näkemyksiä, joiden mukaan erilaiset alakulttuurit kilpailevat keskenään vaikutusvallasta. Esimerkiksi Alan Bloomfield (2012) on käsitellyt sitä, miten valtion ulkoisen ympäristön muuttuessa aiemmin alisteisessa asemassa ollut alakulttuuri voi nousta näkyvään asemaan. Tämän tutkimuksen tapauksessa tuo ulkoisen ympäristön muutos tarkoittaa Ukrainan kriisiä, jonka myötä Venäjä miehitti Krimin ja liitti sen itseensä länsimaiden laittomaksi tuomitsemassa kansanäänestyksessä. Ukrainan kriisin myötä turvallisuuspoliittinen tilanne on kiristynyt varsinkin Itämerellä. Kriisin myötä keskustelu Suomen turvallisuuspoliittista ratkaisuista on kiihtynyt, ja tähän on liittynyt myös keskustelu Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Työn ensimmäinen tutkimuskysymys on se, millaista argumentaatiota Na¬tosta on käyty eduskunnassa vaalikaudella 2011–2014. Toinen tutkimuskysymys kuu¬luu, onko argumentaatiossa havaittavissa muutosta Ukrainan kriisin eli oletetun ulkoi¬sen shokin aikaisessa tilanteessa. Tutkimuksen mielenkiinto kohdistuu strategisen kulttuurin näkökulmasta siihen, onko Nato-jäsenyyttä kannattava alakulttuuri noussut näkyvämpään asemaan eduskunnan Nato-keskustelussa Ukrainan kriisin aikana. Nato-jäsenyyden kannattajista käytän nimitystä liittoutujat ja Nato-jäsenyyden vastustajista liittoutumattomat. Tällaisia termejä on käyttänyt Veikko Heinonen (2011) tutkiessaan Suomen turvallisuuspoliittista diskurssia. Erilaiset ulko- ja turvallisuuspoliittiset traditiot voidaan liittää keskusteluun Nato-jäsenyydestä. Suomen ulkopolitiikan pitkän linjan traditiot ovat länsisuhteita ja menestymistä korostava liberalismi sekä maantieteellisten tosiasioiden hyväksymistä ja suhteita Venäjään korostava pienvaltiorealismi. Vaikka kumpaakaan traditiota ei suoraan voida liittää liittoutujien tai liittoutumattomien alakulttuuriin, niin ne toimivat pohjana analyysille ja heijastavat osaltaan Suomen strategista kulttuuria. Tutkimusaineistona on kymmenen eduskunnan täysistuntokeskustelujen pöytäkirjaa, joissa Nato-keskustelulla on merkittävä rooli. Tarkastelussa ovat liittoutujien ja liittoutumattomien argumentit Natoon liittyen. Työssä hyödynnetään Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa, jossa tärkeässä roolissa ovat puhuja ja hänen yleisönsä sekä niin sanotut julkilausumattomat lähtökohdat eli esisopimukset joiden voidaan katsoa heijastelevan strategista kulttuuria. Tässä tutkimuksessa yleisönä ovat ennen kaikkea Suomen kansalaiset mutta jossain määrin myös Venäjän valtio ja länsimainen yhteisö. Aineiston perusteella yleinen esisopimus, joka yhdistää sekä liittoutujia että liittoutumattomia on se, että maanpuolustushenkisyys on tärkeässä roolissa. Suomen kuuluminen Pohjoismaiden arvoyhteisöön hyväksytään myös yleisesti. Suomen asema demokraattisena länsimaana on myöskin tärkeä arvoja koskeva esisopimus, joskin länsimaisuutta korostavat voimakkaammin liittoutujat. Liittoutujien ja liittoutumattomien tiet eroavat Nato-jäsenyydestä puhuttaessa. Liittoutujien mielestä Suomen pitäisi liittyä Natoon, jotta Suomesta tulisi täysivaltaisesti länsimaisen yhteisön jäsen. Liittoutumattomat taas vetoavat hyväksi havaitsemaansa Paasikiven-Kekkosen linjaan, jossa Suomi toimii sillanrakentajana idän ja lännen välissä ja pysyttelee erossa suurvaltakonflikteista. Perelmanin teoriaan kuuluvat erilaiset sidosmuotoiset ja erottelumuotoiset argumentaatiotekniikat. Sidosmuotoisia argumentaatiotekniikoita ovat kvasiloogiset argumentit, todellisuuden rakenteeseen perustuvat argumentit sekä todellisuuden rakennetta muokkaava argumentit. Kaikkia sidosmuotoisia argumentteja käytetään Nato-keskustelussa runsaasti, mutta erottelumuotoisten argumenttien käyttö on vähäistä. Varsinkin liittoutujat käyttävät Ukrainan kriisin aikaisessa tilanteessa kvasiloogisia argumentteja, joissa verrataan Ukrainan kriisiä toiseen maailmansotaan ja pyritään näin perustelemaan Nato-jäsenyyden tarpeellisuus historiallisella vertauksella. Sekä liittoutujat että liittoutumattomat käyttävät koko vaalikauden ajan todellisuuden rakenteeseen perustuvia argumentteja. Tyypillinen esimerkki todellisuuden rakennetta koskevasta argumentista on keino-päämärä -argumentti. Liittoutujien mukaan Nato-jäsenyys parantaisi Suomen turvallisuutta kun taas liittoutumattomien mielestä se huonontaisi sitä. Rinnastaminen on toinen todellisuuden rakenteeseen perustuva argumentoinnin muoto, ja siihen kuuluu auktoriteettiin vetoaminen. Sekä liittoutujat että liittoutumattomat vetosivat usein presidentti Sauli Niinistön esimerkkiin argumenteissaan. Auktoriteettiin vetoaminen lisääntyi Ukrainan kriisin aikana. Todellisuuden rakennetta muokkaavien argumenttien kohdalla sekä liittoutujat että liittotumattomat hyödyntävät argumenteissaan runsaasti esimerkkejä ja havainnollistamista sekä analogioita ja metaforia. Kuvaileva ja värikäs kielenkäyttö on yleistä niin liittoutujien kuin liittoutumattomienkin keskuudessa Tutkimus paljastaa, että Nato-keskustelussa on kyllä tapahtunut hienoista muutosta Ukrainan kriisin aikaisessa tilanteessa, mutta se liittyy ennen kaikkea konsensusajattelun lisääntymiseen. Konsensusajattelu on tyypillinen Suomen strategisen kulttuurin piirre. Lisäksi sekä liittoutujat että liittoutumattomat korostavat useissa kommenteissa sitä, että Venäjän uhka liittyy ennen kaikkea talouteen. Nato-keskustelun jakolinjat ovat paikoillaan, ja argumenteissa toistuvat samat asiat, joista esimerkiksi Tuomas Forsberg (2002) on kirjoittanut. Tutkimus osoittaakin, että Nato-myönteinen alakulttuuri ei ole saanut vahvempaan asemaa Ukrainan kriisin aikaisessa tilanteessa. Tämä on merkki Suomen strategisen kulttuurin jatkuvuudesta. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Nato, Suomi, Ukrainan kriisi, Venäjä, strateginen kulttuuri, alakulttuurit, Perelmanin argumentaatioteoria, eduskunta, ulko- ja turvallisuuspoliittiset traditiot
  • Bredbacka, Patrik (2015)
    Bosniassa käytiin vuosina 1992–1995 sota, joka päättyi sen osapuolien Bosnian serbien, muslimien ja kroaattien väliseen rauhaan ja yhteisen Bosnia-Hertsegovinan valtion muodostamiseen. Aseellisten konfliktien uusiutumattomuus sodanjälkeisessä Bosnissa antaa viitteitä siitä, että sotaan osallistuneet osapuolet ovat onnistuneet käsittelemään sodan tapahtumia siten, että keskinäinen yhteiselo samassa valtiossa on mahdollista. Tässä tutkielmassa analysoidaan Bosnian sodanjälkeistä kehitystä sovinnon käsitteen kautta. Työn tarkoituksena on 1) muotoilla hahmotelma Bosnian kohdalla toimivasta yhteiskunnallisen sovinnon määritelmästä, 2) tutkia, millaisin keinoin sovintoa on Bosniassa tavoiteltu, sekä näiden sovintokeinojen valossa 3) tutkia, millainen arvo sovinnolle on Bosniassa annettu ja toisaalta perustella sovinnon merkitystä Bosnialle. Työ alkaa lyhyellä Bosnian sotaa ja maan sodanjälkeistä kehitystä esittelevällä luvulla. Luku 2.1 antaa viitteitä siitä, että Bosniassa vuonna 1995 käyttöönotettu poliittisiin kiintiöihin ja etnisiin jakoihin perustuva hallintojärjestelmä on aiheuttanut valtiolle mittavia kustannuksia ja toiminnallisia hidasteita. Luku 3 käsittelee työn keskeistä aihetta sovintoa ensin yleisesti ja sitten tarkemmin Bosnian kohdalla. Sovinto on moniulotteinen ja monipuolinen käsite, jolle ei ole onnistuttu luomaan yleispätevää määritelmää. Sovintoa koskevan keskeisen kirjallisuuden pohjalta luvussa 3.1 luodaan hahmotelma Bosnian kannalta realistisesta, hyödyllisestä ja syvällisestä sovinnon määritelmästä. Bosniassa sovinnon kannalta keskeisimmiksi keinoiksi määritellään oikeus, hallinnon politiikka ja anteeksiannon politiikka, joita tutkitaan luvuissa 4-6 niin yleisellä kuin Bosnian tasolla. Keskeisten aihepiiriensä sovinnon, anteeksiannon politiikan, oikeuden ja hallinnon politiikan välisen keskinäispoikkeavan mutta Bosnian tapauksessa vuorovaikutteisen olemuksen vuoksi työ ei sisällä tarkkarajaista metodologiaa, vaan pyrkii tutkimaan aiheiden välisiä ilmenemistapoja ja suhteita lavea-alaisten vaikutussuhteiden löytämiseksi. Tutkielmassa päädytään tulokseen, ettei Bosniassa ole aikaansaatu syvällistä sovintoa, vaan ennemmin kylmää rauhaa muistuttava tila, jossa etniset eroavaisuudet ovat edelleen keskeisiä yhteiskunnallisissa suhteissa. Oikeus ja hallinnon politiikka ovat muodostuneet Bosniassa keskeisiksi sovintokeinoiksi, mutta ne eivät ole kyenneet aikaansaamaan syvällistä sovintoa vaan ennemminkin vain ylläpitämään tai jopa kasvattamaan Bosnian etnisiä jännitteitä, jotka haittaavat valtion toimintaa ja ihmisryhmien välisiä suhteita. Sen sijaan anteeksiannon politiikka on jäänyt Bosniassa vähälle käytölle, mutta teoreettiset näkemykset ja empiiriset kokemukset anteeksiannon politiikasta muissa konfliktinjälkeisissä yhteiskunnissa antavat viitteitä sen mahdollisuudesta myös bosnialaisen sovinnon syventämiseen. Työn viimeisessä, seitsemännessä luvussa esitellään keinoja toteuttaa anteeksiannon politiikkaa Bosniassa, laventaa Bosniassa käytettyjä hallinnon politiikan ja oikeuden muotoja ja pohditaan sitä, miten syvällisemmän sovinnon tarpeen ymmärrys on keskeinen vaikutin siihen, millaisia painoarvoja sovinnolle päämääränä annetaan.
  • Laine, Ninnu (2015)
    Tutkielma käsittelee suomalaisten puoluejohtajien sosiaalisen median käyttöä kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Samalla kun sosiaalinen media on viime vuosina vakiinnuttanut asemansa ihmisten ja yritysten arjessa, poliitikot ovat omaksuneet eri sosiaalisen median palveluita poliittisen viestinnän välineeksi. Politiikan medioituminen on noussut 2000-luvulla keskeiseksi aiheeksi poliittisen viestinnän tutkimuskentällä ja ilmiöön liittyy läheisesti myös politiikan henkilöityminen ja intimisoituminen. Sosiaalinen media tarjoaa tilan, jossa poliitikko voi viestiä äänestäjille ilman perinteisiä tiedotusvälineitä portinvartijana. Näin ollen sosiaalinen media on tuonut uusia ulottuvuuksia medioitumis-keskusteluun. Tutkimuksessa tarkastellaan kahdeksan suomalaisen puheenjohtajan sosiaalisen median käyttöä kahden viikon seuranta-aikana 5.4-19.4.2015 ennen eduskuntavaaleja. Tutkimukseen valitut sosiaalisen median palvelut ovat blogi, Facebook ja Instagram. Aineiston perusteella analysoidaan, mitä palveluja puoluejohtajat käyttävät, kuinka aktiivisesti he julkaisevat sosiaalisessa mediassa ja minkälaisia julkaisutyylejä ja sisältöjä löytyy. Aineiston analyysin perustella puoluejohtajat jaotellaan sosiaalisen median käyttäjätyyppeihin. Lisäksi tarkastellaan, mihin puoluejohtajat käyttävät sosiaalista media eli tutkitaan julkaisujen perusteella käyttötarkoituksia. Menetelmänä käytetään sekä määrällistä sisällönerittelyä että laadullista sisällönanalyysiä. Tuloksista ilmenee, että sosiaalinen media on osa jokaisen puoluejohtajan vaalikampanjaa kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Vaikka puoluejohtajien välillä löytyy suuria eroja sosiaalisen median käytössä muun muassa monipuolisuudessa, aktiivisuudessa ja julkaisutyyleissä, jokainen heistä kampanjoi vähintään yhdessä sosiaalisen median palvelussa. Puoluejohtajat käyttävät sosiaalista mediaa ensisijaisesti vaalikampanjasta tiedottamiseen, itsensä ja puolueen markkinointiin sekä kannanottoihin ja mielipidekirjoituksiin. Tutkituista palveluista selvästi suosituin on Facebook, mutta jopa puolet puoluejohtajista kampanjoivat myös uudessa sosiaalisen median palvelussa, Instagramissa.
  • Vilokkinen, Veera (2015)
    Tässä pro gradu –tutkielmassa perehdytään Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston Naiset, rauha ja turvallisuus – teemaisten päätöslauselmien 2106 ja 2122 valtapoliittisiin ulottuvuuksiin fokuksena sukupuolinäkökulma kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden kontekstissa. Tarkoituksena on tarkastella kriittisesti sitä todellisuutta sukupuolesta sekä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden järjestämisen normeista, jota päätöslauselmien tekstit ilmentävät. YK:n turvallisuusneuvostossa hyväksyttiin vuonna 2000 käänteentekevänä sukupuolten tasa-arvon ja kestävän rauhanrakennuksen kannalta ylistetty päätöslauselma 1325, joka linjasi sukupuolinäkökulman strategisena työkaluna kaikkeen konfliktinratkaisuun ja rauhanrakentamiseen sovellettavana keinona naisten syrjinnän ja naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi konfliktitilanteissa, sekä kestävän rauhan rakentamiseksi konfliktinjälkeisissä yhteiskunnissa. Päätöslauselman implementaatio osoittautui kuitenkin haasteelliseksi muun muassa sen vuoksi, että resoluution kritisoitiin uusintavan niitä sukupuolisuuden ja militarismin normeja, joita se pyrkii kitkemään. Uusimmat resoluutiot 2106 ja 2122 hyväksyttiin tavoitteena tehostaa Naiset, rauha ja turvallisuus –agendan implementaatiota korjaamalla aiempien päätöslauselmien puutteita ja ristiriitaisuuksia. Laura J. Shepherd on tutkinut jälkistrukturalistisen feministisen teoriakehyksen näkökulmasta päätöslauselman 1325 tekstin ilmentämiä sosiaalisia ja yhteiskunnallisia diskursseja, eli tekstistä tulkittavia kulttuurisia merkityksiä ja normeja, joihin voi olettaa sisältyvän vallankäyttöä. Shepherd nojaa Michel Foucaultin jälkistrukturalistiseen teoriaan valtanormien ilmenemisestä ja normalisoinnista yhteiskunnassa sekä Judith Butlerin käsitykseen sukupuolinormien performatiivisuudesta. Performatiivinen sukupuolikäsityksen mukaan kaksijakoisen sukupuolisuuden normeja tuotetaan jatkuvasti sosiaalisessa kanssakäymisessä niin, että miehille normaalina sukupuolisuutena mielletään voimaan ja valtaan liittyvä maskuliininen normi, kun taas nainen ilmentää objektiivista ja heikkoa feminiinistä sukupuolisuutta, yhteiskunnan ”toista”. Shepherd näkee nämä sukupuolinormit keskeisinä sodan ja militarismin oikeutuksessa ja kansainvälisen uusliberalistisen maailmanjärjestyksen tuottamisessa ja ylläpitämisessä. Feministisen jälkistrukturalistisen kritiikin mukaan Naiset, rauha ja turvallisuus –päätöslauselmien sukupuolten tasa-arvon ja rauhanrakennuksen tavoitteet eivät voi toteutua niin kauan, kuin päätöslauselmat perustuvat hegemoniselle maskuliiniselle ja militaristiselle maailmanjärjestykselle, ja tuottavat normatiivisia käsityksiä sukupuolisuudesta, rauhasta ja turvallisuudesta. Keskeisenä tuloksena analyysin perusteella nähdään, että vaikka uusimmissa päätöslauselmissa on edistetty esimerkiksi diskurssia naisesta aktiivisena toimijana perinteisen uhrikäsityksen sijaan, löytyy päätöslauselmateksteistä silti edelleen diskursseja, jotka pitävät yllä perinteisiä sukupuolirooleja ja käsitystä naisesta kansainvälisen politiikan toisena ja toiminnan kohteena. Lisäksi sukupuolinäkökulman soveltaminen rauhanrakennuksessa käsitetään edelleen pitkälti naisnäkökulmana. Konfliktialueiden naistoimijat esitetään ensisijaisesti siviiliyhteiskunnan kontekstissa eikä maailmanpolitiikan vallan keskiössä. Analyysin perusteella Naiset, rauha ja turvallisuus –päätöslauselmat pyrkivät edistämään normatiivista käsitystä siitä, mikä on oikea tapa rakentaa kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Rakentaminen tapahtuu turvallisuusneuvoston piirissä pitkälti liberaalin demokratian ihanteen ja valtiosuvereniteetin kunnioittamisen ehdoilla. Paradoksaalista on, että kansainvälinen rauhan takeena nähdään militaristinen toiminta.
  • Laine, Susanna (2015)
    Maailman pakolaistilanne on ajankohtainen aihe maailmanpoliittisessa keskustelussa. Tässä tutkielmassa analysoidaan pakolaisten paluumuuttoa tai inhimillisemmin kotiutumista yhtenä konfliktinratkaisun osa-alueena. Konfliktinratkaisuun johtavista vaiheista keskeisenä tekijänä analysoidaan rauhansopimuksia ja niissä säädeltyä pakolaisten paluumuuttoa. Tutkimus avaa keskeisinä käsitteinä konfliktin luonnetta, aseellisia konflikteja ja pakolaisuutta. Konfliktien luonne on muuttunut ja samalla muuttanut pakolaisuuden ilmenemismuotoja. Konfliktinratkaisu rauhantutkimuksen tieteenalan osa-alueena tarjoaa mahdollisuuden etsiä pakolaisongelmaan ratkaisuja tarkastelemalla pakolaisten paluumuuttoa tai inhimillisemmin kotiutumista konfliktinratkaisun ja rauhanrakentamisen prosesseissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu rauhantutkimuksen tieteenalan kautta. Konfliktinratkaisuun haetaan näkökulma inhimillisten tarpeiden teoriasta, jonka avulla voidaan tarkastella, mahdollistaako pakolaisten paluumuutto inhimillisten tarpeiden näkökulmasta edellytykset kestävän rauhan rakentamiselle. Teoreettiseen viitekehykseen sidotaan myös oikeudenmukaisen paluun kriteerit, joita on hahmoteltu erityisesti pakolaisiin liittyvän tutkimuksen piirissä. Tutkielman tutkimuskysymyksenä on ”Miten pakolaisten paluumuutto on huomioitu rauhansopimuksissa vuosina 1989 – 2011?”. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan teorialähtöisesti täyttyvätkö rauhansopimusten pakolaisten paluumuuttoa koskevissa säännöksissä oikeudenmukaisen paluun kriteerit sekä miten inhimillisten tarpeiden teorian näkökulmasta rauhan saavuttamista edistetään huomioimalla pakolaisten paluumuutto. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jossa aineisto analysoidaan sisällönanalyysin metodein. Laadullisen analyysin kautta voidaan tulkita rauhansopimusten sisältöä ja sisällön luonnetta suhteessa teoreettisen viitekehyksen kautta luotuun luokitteluun. Aineistona ovat rauhansopimukset, joita on solmittu aseellisissa konflikteissa vuosien 1989 – 2011 välillä. Aineistosta kerätään sisällönanalyysin metodilla havaintoja, teoreettisesta viitekehyksestä johdettuja yläluokitteluja, pakolaisten paluumuuton näyttäytymisestä rauhansopimuksissa. Yläluokkia tutkielmassa muodostetaan kolme: Paluu/Paluuohjelma, Perusoikeudet ja Omistusoikeudet. Tutkielman johtopäätöksinä todetaan, että paluun ja paluuohjelman yläluokasta löytyi useita viittauksia paluun mahdollistamiseen. Lisäksi melkein joka neljännessä rauhansopimuksessa hahmoteltiin kansainvälisen toimijan avustustarvetta, yleisimmin paluun logistisissa järjestelyissä ja paluuohjelman organisoinnissa. Useissa rauhansopimuksissa huomioitiin myös perusoikeuksien yläluokkaan kuuluvia oikeuksia kotiutuville pakolaisille, joita johdettiin yleisistä ihmisoikeuksista. Kolmanteen yläluokkaan kuuluvia omistusoikeuteen ja erityisesti kompensaatioon liittyviä lausumia oli vain viidesosassa rauhansopimuksia. Analyysin avulla tutkielmassa tullaan myös siihen johtopäätökseen, että pääosin rauhansopimuksissa täyttyvät oikeudenmukaisen paluun kriteerit. Lisäksi tutkielmassa todetaan, että huomioimalla pakolaisten paluumuutto oikeudenmukaisen paluun kriteereillä voidaan olla lähempänä konfliktinratkaisua rauhan saavuttamista, koska näin täytetään kaikkien osapuolten inhimilliset tarpeet konfliktinratkaisussa.
  • Ikäheimo, Salla (2015)
    Syrjäytymisen kustannuksista esitetyt arviot perustuvat usein skenaarioihin, joihin sisältyy paljon oletuksia. Yleisessä keskustelussa syrjäytymisen kustannukset supistuvat usein koskemaan pelkästään työttömyyden yhteiskunnallisia kustannuksia ja syrjäytymiseen liittyvät muut ongelmat ja niihin liittyvät kustannukset jäävät laskelmien ulkopuolelle. Tässä tutkimuksessa kerättiin kansainvälistä ja kotimaista kirjallisuutta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten yhteiskunnallisista kustannuksista noudattaen systemaattisen kirjallisuuskatsauksen hakuperiaatteita. Valittujen tutkimusten tuli olla seurantatutkimuksia ja niissä tuli olla laskettu kustannuksia syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Vaatimuksena oli, että tutkimusjoukolla oli aikaisemman tutkimuksen perusteella kohonnut riski syrjäytyä tai tutkimushenkilöillä oli tunnistettavissa syrjäytymiseen liittyviä ongelmia. Yhtään suoraan syrjäytymisen kustannuksiin liittyvää seurantatutkimusta ei löytynyt, mutta mukaan valikoitui 23 tutkimusta, joissa tutkittiin syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kustannuksia. Valitun kirjallisuuden laatua arvioitiin ja tutkimusten sisältämistä kustannuksista muodostettiin synteesi. Valittu kirjallisuus jaoteltiin syrjäytymisen prosessia mukaillen käyttäytymisongelmiin, ongelmiin koulunkäynnissä, mielenterveysongelmiin, päihdeongelmiin ja rikollisuuteen. Kirjallisuudessa esitetyt kustannukset luokiteltiin ja kustannuksista muodostettiin synteesi kustannustyypeittäin. Kustannukset jakautuvat hyvin epätasaisesti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten välillä ja hyvin pieni osa nuorista kerryttää suuren osan kustannuksista. Ongelmien kasaantuminen lisää kustannuksia entisestään samoille henkilöille. Vain harvassa tutkimuksessa oli käytetty tarkoin kaltaistettu vertailuryhmää, vaikka tutkimuksissa tunnistettiinkin muiden tekijöiden vaikutukset kustannuksiin. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että syrjäytymisen kustannuksiin liittyvää kirjallisuutta on vähän ja ne eivät noudata tutkimuksellisesti oikeita periaatteita, vaan ovat karkeita arvioita. Syrjäytymisen kustannuksista tulisi tuottaa jatkossa monipuolisempaa tutkimusta, joka perustuu seurantaan. Kustannuksia tulisi vertailla myös niihin, joilla syrjäytymisvaara on suuri, mutta jotka eivät syrjäydy.
  • Wardi, Emma (2015)
    Syftet med denna studie är att försöka definiera och förklara vad som avses med realistiska arbetsbeskrivningar och hur den kan ha en inverkan på arbetstagares tankar om att säga upp sig. Syftet är även att studera om arbetsengagemang och identifikation med organisationen kan fungera som mederiande variabler mellan realistiska arbetsbeskrivningar och uppsägningstankar. Den teoretiska referensramen presenterar tidigare undersökningar om realistiska arbetsbeskrivningar, arbetsengagemang och identifikation med organisationen samt deras inverkan på uppsägningar. Det sägs att ju mer realistisk information en arbetstagare får om arbetet och dess innehåll, desto mer sannolikt stannar han eller hon kvar i organisationen. Forskningsresultat har kommit till samma slutsats. Studiens material består av enkätdata (n=110) som samlats in i december 2014. Frågeformuläret skickades ut till ett bemanningsföretags uthyrda arbetstagare. I och med att materialet består av uthyrda arbetstagare är syftet även att studera hur arbetstagarna identifierar sig med organisationen (kundföretaget de arbetar i) samt deras identifikation med bemanningsföretaget. Den empiriska analysen har gjorts med hjälp av faktoranalyser, regressionsanalyser och medieringsanalyser. Resultaten visar att realistiska arbetsbeskrivningar har en inverkan på arbetstagares tankar om att säga upp sig, med andra ord när realistiska arbetsbeskrivningar ökar, minskar arbetstagarnas tankar om att säga upp sig. Resultaten visar även att arbetsengagemang och identifikation med organisationen fungerar som medierande variabler mellan realistiska arbetsbeskrivningar och uppsägningstankar. Identifikationen med organisationen är stark bland arbetstagarna och identifikationen med bemanningsföretaget är aningen svagare. Även om resultaten gav stöd för undersökningens hypoteser krävs det mer forskning inom ämnet. Att arbetstagaren trivs och stannar länge kvar på sin arbetsplats är en viktig del av organisationens verksamhet, men även viktigt för individens välmående. Lyckliga människor presterar bättre och trivs längre i organisationen. Sammanfattningsvis kan man säga att realistiska arbetsbeskrivningar har en inverkan på arbetstagarnas tankar om att säga upp sig. Ju mer realistisk information om arbetet man erbjuder under rekryteringsskedet desto mer engagerade är arbetstagarna och desto mer identifierar de sig med organisationen och därmed tänker de mindre på att säga upp sig.
  • Saukkonen, Miika (2015)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää hoivatyöläisten mahdollisuuksia ammatilliseen yhteisöllisyyteen ja toimijuuteen tilanteessa, jossa hoivatyö näyttää kurjistuvan kustannustehokkuutta korostavan politiikan seurauksena. Tutkin ammatillisen yhteisöllisyyden ja toimijuuden edellytyksiä analysoimalla Helsingin kaupungin kotihoidossa työskentelevien maahanmuuttajataustaisten hoivatyöläisten kokemuksia ja odotuksia koskien heidän työmarkkina-asemaansa ja siihen vaikuttamista. Tutkielman yhtenä lähtöoletuksena on, että vanhusten kotihoidossa ammatillisen yhteisöllisyyden ja toimijuuden rakentaminen on yhä ongelmallisempaa, koska raskaiden työolojen ja matalien palkkojen vuoksi työntekijöiden vaihtuvuus on korkeaa ja ammattiin identifioituminen heikkoa. Julkisen vallan pyrkimyksenä on ohjata maahanmuuttajataustaista työvoimaa vanhustenhoidon ja kotihoidon työhön, ja tämä näkyy varsinkin pääkaupunkiseudulla lähihoitajakoulutuksessa sekä työpaikoilla. Katson, että maahanmuuttajataustaisten hoivatyöläisten kokemusten ja odotusten tarkastelu avaa näkökulmia ammatillisen yhteisöllisyyden ja toimijuuden mahdollisuuksiin tulevaisuuden hoivatyössä. Tutkimusaineisto koostuu 19 teemahaastattelusta. Haastateltavat olivat Helsingin kaupungin kotihoidossa työskenteleviä maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä, joista suurin osa (13) työskenteli hoitajina. Joukossa oli myös sairaanhoitajia, terveydenhoitaja ja kaksi avustajaa. Puolet haastateltavista oli ollut nykyisessä työpaikassa vasta alle vuoden ja ainoastaan yksi haastateltava oli ollut työpaikassa yli viisi vuotta. Haastattelut tehtiin kevään ja kesän 2012 aikana osana Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusprojektia ”Maahanmuuttajataustaisten hoitajien ammatillisten subjektiviteettien muotoutuminen vanhustyössä”. Tutkielmassa haastatteluaineistoa analysoidaan teema-analyysin sekä odotusanalyysin avulla. Odotusanalyysin avulla pyritään tarkastelemaan haastateltujen hoivatyöläisten odotuksia liittyen asemaansa ja toimintamahdollisuuksiinsa suomalaisessa työelämässä. Tutkielmassa tarkastellaan työntekijöiden kohtaamaa eriarvoisuutta Joan Ackerin (2006) kehittämän eriarvoisuusregiimien (inequality regimes) käsitteen avulla. Lähtökohtana on, että työntekijöiden kohtaamat eriarvoisuuden muodot ovat vaikuttamismahdollisuuksien rajoja ja ammatillisen kansalaisuuden esteitä. Aineiston perusteella merkittävimmät hoivatyöläisiä koskevat eriarvoisuuden muodot liittyvät työorganisaation toiminnan resursseja ja päämääriä sekä työn organisointia koskevaan päätöksentekoon. Päätökset resursseista rajaavat työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet hyvin kapeiksi. Tätä ei kuitenkaan mielletä eriarvoisuudeksi, koska se koskee hoivatyöläisiä tasapuolisesti, eikä sille nähdä vaihtoehtoja. 
 
Maahanmuuttajataustaiset hoivatyöläiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: niihin hoivatyön ammattilaisiin, jotka ovat muuttaneet Suomeen työskennelläkseen hoiva-alalla, ja niihin, jotka päätyvät hoivatyöhön vasta Suomessa pikemminkin sen takia, että muita töitä ei ole heille tarjolla. Tutkimusaineistoni perusteella voidaan todeta, että hoitoalalle jo ennen Suomeen tuloaan suuntautuneilla ja kokeneemmilla hoivatyön ammattilaisilla on korkeampia odotuksia esimerkiksi työehtojen, ammattilaisena kehittymisen ja työpaikalla vaikuttamisen suhteen. Aineiston perusteella hoivatyöläisten henkilökohtaiset kokemukset ammattiliittojen toiminnasta ovat yleisesti ottaen erittäin vähäisiä. Myönteisiin ja voimaannuttaviin vaikuttamiskokemuksiin perustuvaa pohjaa hoivatyöläisten ammatillisen yhteisöllisyyden ja toimijuuden rakentamiselle ei juuri ole. On kuitenkin huomionarvoista, että monet ovat liittyneet oman alansa ammattiliittoon, vaikkakin heidän jäsenyytensä on passiivista, ja perinteisen työväen solidaarisuuden sijaan ay-jäsenyydellä on heille pikemminkin ”vakuutussolidaarisuuden” kaltainen merkitys. Osa selvästi toivoo, että ammattiliitot taistelisivat voimakkaammin hoitajien puolesta ja olisivat enemmän läsnä työpaikkatasolla. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä on, että kotihoidossa käytettävissä olevien resurssien vähyys rajaa työntekijöiden vaikuttamismahdollisuudet hyvin kapeiksi, ja tuottaa hyvin vaikeat olosuhteet ammatilliselle toimijuudelle työorganisaation sisällä. Tämän vuoksi ammatillisen kansalaisuuden edellytysten luominen vaatisi merkittäviä muutoksia siellä, missä vanhustenhoidon resursseista päätetään, eli valtakunnallisella ja kunnallisella päätöksenteon tasolla.
  • Järvinen, Marjo (2015)
    Tutkimuksen tavoitteena on tutkia asunnottomien ja tukiasumisessa asuvien nuorten sosiaalista toimintakykyä. Tutkimuksessa selvitetään sitä, millaisia kokemuksia nuorilla on asunnottomuudesta, tukiasumisesta ja itsenäisestä asumisesta. Nuorten sosiaalista toimintakykyä tutkitaan sosiaaliseen toimintakykyyn sisältyvien suunnitelmallisuuden, lojaaliuden ja itsevarmuuden -käsitteiden avulla. Asunnottomuuden ja tukiasumisen tarpeen ymmärretään tutkimuksessa liittyvän nuoren itsenäistymisvaiheeseen. Nuorten asunnottomuus määrittyy tutkimuksessa nuorten itsenäistymisvaiheen välivaiheena, liminaalitilana. Itsenäistymisvaiheen liminaalitila on lapsuuden ja aikuisuuden rajapintaan sijoittuva välivaihe, jossa nuori tarvitsee vielä aikuisen tukea. Tutkimus liittyy fenomenologis-hermeneuttiseen tiedonperinteeseen ja kiinnittyy sosiaaliseen toimintakykyyn ja erityisesti suunnitelmalli-suuden, lojaaliuden ja itsevarmuuden -käsitteisiin. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa tutkimusaineisto koostuu kahdeksan asunnottoman tai tukiasumisessa asuvan nuoren haastattelusta. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysilla, jossa on aineksia teorialähtöisestä sisällönanalyysista. Tutkimuksessa on aineistosta luotu kolme tarinatyyppiä, jotka ovat ”tuetut”, ”häädetyt” ja ”sitoutumattomat”. Tarinatyypeissä sosiaalinen toimintakyky näyttäytyy eri tavalla ja siten tuen tarve myös erilaisena. Tuetuilla” pidempikestoisen tuen tarve on havaittu ja tukea tarjottu. ”Häädetyillä” tuen tarve on lyhytaikainen ja liittyy asumisvalmiuksien kartuttamiseen. ”Sitoutumattomilla” sosiaalisen toimintakyvyn vajeet ja tuen tarve eivät hahmotu suoraviivaisesti. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että asunnottomat nuoret omaavat suunnitelmallisuutta, joka edesauttaa heidän päivittäistä selviytymistään. Nuorten lojaalius ja itsevarmuus tuli esille kyvyssä opiskella haasteista huolimatta ja katkaista ihmissuhteita, jotka olivat muodostuneet ongelmaksi. Sosiaaliseen toimintakykyyn vaikutti myönteisesti se, että nuori tunnisti tuen tarpeensa ja sai tukea sitä hakiessaan. Sosiaaliseen toimintakykyyn vaikutti sen sijaan heikentävästi se, että nuoren tuen tarve ja tarjottu tuki eivät kohdanneet. Pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla erityisen heikossa asemassa ovat vähävaraiset nuoret. Kun nuorella on taustallaan häätö tai luotto-tietojen menetys, rajautuvat hänen asunnonsaantimahdollisuutensa hyvin kapealle sektorille. Nuoren sosiaaliseen toimintakykyyn tämä vaikuttaa heikentävästi, sillä nuoren mahdollisuus vaikuttaa asunnonsaantiin on vähäistä. Häädön ja talousvaikeuksien seuraukset korostuvat vähävaraisilla nuorilla, joiden perheillä ei ole mahdollisuutta tukea nuorta taloudellisesti. Asunnottomissa ja tukiasumisessa asuvissa nuorissa on erilaisia ryhmiä. Osa nuorista hyötyy lyhytkestoisesta interventiosta, jossa nuori saa tukea esimerkiksi asunnottomuuteen ja sen lieveilmiöihin. Osalla nuorista sosiaalisen toimintakyvyn haasteet ovat kehittyneet pidemmällä aikavälillä ja nuori hyötyy pidempikestoisesta tuesta. Tutkimuksessa tuli esille nuorten monialaisen tuen tarve ja palvelujärjestelmän pirsta-loituneisuus. Uusi sosiaalihuoltolaki edellyttää eri tahojen yhteistyötä asiakkaan tilanteen edistämiseksi ja palvelujen painopisteen siirtämistä peruspalveluihin ja ennaltaehkäisevään työhön korjaavan työn sijaan.
  • Pilkey, Adam (2015)
    Alternate Reality Games (ARGs) are an innovative form of digital entertainment. Players, companies, and organizations are attracted to its potential to create highly engaging ludic experiences for massive audiences. This thesis examines how ARG players actually engage with mediated content by performing a critical discourse analysis (CDA) of postings on a popular ARG discussion forum. The primary aim of this study is to assess ARGs as a genre that constructs relations between the player community and the mediated content they consume as part of their play practices. ARGs have attracted attention from academics from a number of fields and disciplines. While many studies have performed in-depth ethnographies of player communities in relation to specific games, few have addressed the genre as a whole or taken a critical position to how it functions as a set of discursive conventions within popular culture. The sample consists of a collection of postings from the Unforums - a popular discussion board hosted by the ARG website Unfiction.com. The sample was collected using a temporal/thematic approach, and was based on the systematic observation of the research site. A total of 12 different game-events were collected from the Unforum, with each event containing between 23 and 75 posts, giving a total sample size of 672 posts. The sample was then subjected to a genre analysis following Norman Fairclough's theories of CDA. The analysis oscillated between describing the linguistic features of the postings and interpreting/explaining the postings in relation to the functions of discourse. The analysis found that the game-events are not constructed to function discretely; they are firmly embedded within larger networks of texts and practices. The participants make extensive use of intertextual reporting strategies to integrate game-events within these networks, and take advantage of the technological affordances offered by the Unforum to accomplish this goal. The participants in the game-events were found to build narratives that interpret relationships between different media texts. Thus, ARGs are shown to be an effective way of building relationships between different media texts, essentially providing an interpretive lens through which individual media texts belong to an overarching narrative.
  • Korvensyrjä, Aino Emilia; Korvensyrjä, Aino Emilia (2015)
    Tutkielma käsittelee NASA:n eli Yhdysvaltain ilmailu-­‐ ja avaruushallinnon Apollo-­‐ avaruusohjelman yhteydessä syntyneiden valokuvien poliittista historiaa. Tarkasteleen Apollo-­‐valokuvien käyttöä osana poliittisia diskursseja, jotka puhuvat “koko maailman” ja “ihmiskunnan” nimissä. Kysyn, millainen aikakäsitys näihin kuviin on liitetty sekä millaisia poliittisia tehtäviä tämä käsitys historiasta on saanut, ja toisaalta, millaiseen historiaan se itse liittyy. Rakennan tutkimuksessa kuvien tulkitsemiseksi kehykseen, jota kutsun globaalin kuvitteluksi. Tällä viittaan tapaan, jolla maapallo on rakentunut länsimaisissa diskursseissa visuaalisena tai visualisoitavissa olevana kokonaisuutena. Kyse on niin maapallon näkemisen kuin myös sen tietämisen, kuvailun tai siihen vetoamisen mahdollistavasta kehyksestä. Tarkastelen kolmea Apollo-­‐kuvien käyttöyhteyttä ja tulkitsen niille kussakin annettuja merkityksiä suhteuttamalla niitä mainittuun tulkintakehykseen: Earthrise-­‐valokuvan ilmestymistä Life-­‐ ja Time-­‐lehdissä tammikuussa 1969, YK:n Tukholman ympäristökokouksen 1972 tapaa käyttää Apollo-­‐kuvia sekä viittauksia niihin 1990-­‐luvun globalisaatiokeskustelussa. Esitän, miten näissä kolmessa tapauksessa vedotaan tähän diskursiivinen repertuaariin sekä toisaalta uusinnetaan sitä erityisissä historiallisissa tilanteissa. Lopuksi avaan kysymyksen, voidaanko tutkimuksen valossa Apollo-­‐valokuvat ymmärtää osana banaaliksi historismiksi kutsumaani ilmiötä. Avainsanat –
  • Färkkilä, Heini (2015)
    Tutkimuksen mielenkiinnon kohteena ovat kansalliset asiakassuunnitelmat eli työllistymis- ja aktivointisuunnitelmat sekä monialaiset työllistymissuunnitelmat suomalaisessa aktiivipolitiikassa hallinnan ja itsehallinnan välineinä. Tutkimuksessa keskitytään seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Miten lainsäädännössä asiakassuunnitelmilla rakennetaan työttömistä tietynlaisia toimijoita? Tätä kattokysymystä tarkentavat: Miten virallisaineistossa muodostetaan itsehallinnan tekniikoita ja suunnitelmista työttömien (itse)hallinnan väline? Miten asiakassuunnitelmilla rakennetaan työttömistä aktiivisia ja vastuullisia sopimuskumppaneita? Aktivointi ja aktiivipolitiikka kehittyi alun perin erityisesti 1980-luvulla hyvinvointivaltion kritiikkinä. Sen taustalla vaikuttavia lähtökohtia ovat yksilöllistäminen, oikeuksien ja velvollisuuksien korostaminen, sanktiot, aktivointi, vastuuttaminen ja osallistuminen sekä paternalismi ja sosiaalinen kansalaisuus. Nämä kaikki yhteenkietoutuvat asiakassuunnitelmissa, jotka on omaksuttu hyvin samankaltaisina Euroopassa osittain Euroopan unionin ja OECD:n suositusten ohjaamana. Tutkimuksessa painoarvoa annetaan erityisesti sopimuksellisuudelle (contractualism), jota on Suomessa tutkittu tähän mennessä hyvin vähän, vaikka sopimuksen kaltaiset mekanismit ovat lisääntyneet yksityisen ja julkisen toimijan välisissä suhteissa vuosi vuodelta. Sopimuksellisuus tarkoittaa sopimusten tai sopimusten kaltaisten mekanismien kuten suunnitelmien käyttöä yksityisen ja julkisen vallan välisessä suhteessa. Sopimuksellisuus on tutkimuksen mukaan nähtävissä sekä taustateoriana ja lähestymistapana että osoittamassa hallinnon muutosta toisaalta niin sosiaalisen kontrollin sopimuksissa, joita tässä tutkimuksessa käsiteltiin, että myös taloudellisissa suhteissa ja hallintosopimuksina. Sopimuksellisuus ja suunnitelmat ovat yhteenkietoutuneita. Tutkimuksen metodina käytetään hallinnan analytiikkaa sekä foucault’laista diskurssianalyysia. Tutkimusaineiston muodostavat asiakassuunnitelmia koskeva virallisaineisto eli niitä koskeva lainsäädäntö, hallituksen esitykset sekä eduskunnan valiokuntakäsittelyssä annetut mietinnön ja lausunnot. Yhteensä aineisto on laajuudeltaan noin 770 sivua, ja se sijoittuu vuodesta 1993 vuoteen 2015. Analysoitava aineisto on siten myös kulloinkin voimassa ollutta asiakassuunnitelmia koskevaa lainsäädäntöä ja sen soveltamista ohjaavia oikeuslähteitä. Hallinnan analytiikan ja diskurssianalyysin keinoin aineistosta havaitaan kahdenlaisia diskurssimuodostelmia: paternalistisia ja sosiaalista kansalaisuutta korostavia sekä sopimuksellisuuden diskursseja. Analyysi osoitti, että sopimuksellisuuden diskurssi on aineistossa voimakkaana. Se korostaa työtöntä aktiivisena markkinatoimijana, neuvottelijana, joka hallitsee itseään ja suunnitelmansa noudattamista tarkkailemalla pääsee takaisin normiin, työssäkäyväksi henkilöksi. Toisaalta diskurssit korostivat asiantuntijoiden merkitystä työttömien tarpeiden määrittelyssä sekä työttömiä yhteiskunnan apua kaipaavina potentiaalisina syrjäytyjinä. Tätä asiantuntijadiskurssia ei aiemmassa tutkimuksessa ole juuri tuotu esille. Analyysi osoittaa, kuinka asiakassuunnitelmat ovat merkittävä elementti työttömyyden hallitsemisessa. Suunnitelmista on muodostunut väline, jonka kautta sekä viranomainen että työtön itse tarkkailevat työttömän toimintaa, sen oikeuksia ja velvollisuuksia yksilöllistetyn suunnitelman kautta, jonka toteuttamista tehostavat entisestään sanktiot. Suunnitelmat ovat nähtävissä hallinnan ja itsehallinnan välineinä.
  • Bredbacka, Patrik (2015)
    Bosniassa käytiin vuosina 1992–1995 sota, joka päättyi sen osapuolien Bosnian serbien, muslimien ja kroaattien väliseen rauhaan ja yhteisen Bosnia-Hertsegovinan valtion muodostamiseen. Aseellisten konfliktien uusiutumattomuus sodanjälkeisessä Bosnissa antaa viitteitä siitä, että sotaan osallistuneet osapuolet ovat onnistuneet käsittelemään sodan tapahtumia siten, että keskinäinen yhteiselo samassa valtiossa on mahdollista. Tässä tutkielmassa analysoidaan Bosnian sodanjälkeistä kehitystä sovinnon käsitteen kautta. Työn tarkoituksena on 1) muotoilla hahmotelma Bosnian kohdalla toimivasta yhteiskunnallisen sovinnon määritelmästä, 2) tutkia, millaisin keinoin sovintoa on Bosniassa tavoiteltu, sekä näiden sovintokeinojen valossa 3) tutkia, millainen arvo sovinnolle on Bosniassa annettu ja toisaalta perustella sovinnon merkitystä Bosnialle. Työ alkaa lyhyellä Bosnian sotaa ja maan sodanjälkeistä kehitystä esittelevällä luvulla. Luku 2.1 antaa viitteitä siitä, että Bosniassa vuonna 1995 käyttöönotettu poliittisiin kiintiöihin ja etnisiin jakoihin perustuva hallintojärjestelmä on aiheuttanut valtiolle mittavia kustannuksia ja toiminnallisia hidasteita. Luku 3 käsittelee työn keskeistä aihetta sovintoa ensin yleisesti ja sitten tarkemmin Bosnian kohdalla. Sovinto on moniulotteinen ja monipuolinen käsite, jolle ei ole onnistuttu luomaan yleispätevää määritelmää. Sovintoa koskevan keskeisen kirjallisuuden pohjalta luvussa 3.1 luodaan hahmotelma Bosnian kannalta realistisesta, hyödyllisestä ja syvällisestä sovinnon määritelmästä. Bosniassa sovinnon kannalta keskeisimmiksi keinoiksi määritellään oikeus, hallinnon politiikka ja anteeksiannon politiikka, joita tutkitaan luvuissa 4-6 niin yleisellä kuin Bosnian tasolla. Keskeisten aihepiiriensä sovinnon, anteeksiannon politiikan, oikeuden ja hallinnon politiikan välisen keskinäispoikkeavan mutta Bosnian tapauksessa vuorovaikutteisen olemuksen vuoksi työ ei sisällä tarkkarajaista metodologiaa, vaan pyrkii tutkimaan aiheiden välisiä ilmenemistapoja ja suhteita lavea-alaisten vaikutussuhteiden löytämiseksi. Tutkielmassa päädytään tulokseen, ettei Bosniassa ole aikaansaatu syvällistä sovintoa, vaan ennemmin kylmää rauhaa muistuttava tila, jossa etniset eroavaisuudet ovat edelleen keskeisiä yhteiskunnallisissa suhteissa. Oikeus ja hallinnon politiikka ovat muodostuneet Bosniassa keskeisiksi sovintokeinoiksi, mutta ne eivät ole kyenneet aikaansaamaan syvällistä sovintoa vaan ennemminkin vain ylläpitämään tai jopa kasvattamaan Bosnian etnisiä jännitteitä, jotka haittaavat valtion toimintaa ja ihmisryhmien välisiä suhteita. Sen sijaan anteeksiannon politiikka on jäänyt Bosniassa vähälle käytölle, mutta teoreettiset näkemykset ja empiiriset kokemukset anteeksiannon politiikasta muissa konfliktinjälkeisissä yhteiskunnissa antavat viitteitä sen mahdollisuudesta myös bosnialaisen sovinnon syventämiseen. Työn viimeisessä, seitsemännessä luvussa esitellään keinoja toteuttaa anteeksiannon politiikkaa Bosniassa, laventaa Bosniassa käytettyjä hallinnon politiikan ja oikeuden muotoja ja pohditaan sitä, miten syvällisemmän sovinnon tarpeen ymmärrys on keskeinen vaikutin siihen, millaisia painoarvoja sovinnolle päämääränä annetaan.
  • Kaasalainen, Heini (2015)
    Tämä tapaustutkimus tarkastelee poliittisen vaikuttamiseen tähtääviä sisäisiä prosesseja Suomen luonnonsuojeluliitossa. Suomen luonnonsuojeluliitto on Suomen suurin valtakunnallinen luonto -ja ympäristöasioihin keskittynyt järjestö, jota kuullaan monilla poliittisen päätöksenteon areenoilla. Liitto tunnistetaan sekä asiantuntijaorganisaatioksi että kansalaisjärjestöksi. Sidosryhmien merkitys osana poliittista päätöksentekoa on kasvanut. Sidosryhmien katsotaan voivan vahvistaa lainvalmistelun tietopohjaa että vahvistavan demokratiaa tarjoamalla kansalaisille väylän tuoda näkemyksiään mukaan päätöksentekoon. Tässä järjestöt ja yhdistykset ovat avainasemassa yhteiskunnan mikro -ja makrotason yhteentuojina. Tutkimuksen laadullinen aineisto koostuu kahdeksasta asiantuntijahaastattelusta. Haastattelut ovat muodoltaan puolistrukturoituja teemahaastatteluita. Aineiston analyysi koostuu erilaisten toimijaryhmien, niiden ominaisuuksien ja niiden välisten suhteiden luokittelusta ja erittelystä. Aineistoa jäsennetään Alasuutarin ja Qadirin (2014) episteemisen työn käsitteen, Dahlin (1989) demokraattisen prosessin ja Saariston (2000) sekä Carolanin (2006) asiantuntijuuden käsitteiden avulla. Suomen luonnonsuojeluliiton vaikuttamistyöhön osallistumisessa korostuu jäsenen asiantuntijuuden, motivaation ja käytössä olevien aikaresurssien merkitys. Vaikuttamistyön näkökulmasta järjestön sisäinen demokratia toisaalta legitimoi järjestön toimintaa, toisaalta hidastaa sitä. Demokraattinen toimintaperiaate mahdollistaa kenen tahansa jäsenen osallistumisen vaikuttamistyöhön, mutta käytännössä valtakunnallinen vaikuttamistyö tehdään palkattujen työntekijöiden ja luottamushenkilöiden toimesta. Saadakseen äänensä kuuluviin on oltava ”nimeä”, esimerkiksi luottamustoimi jollakin liiton tasolla sekä asiantuntijuutta, intoa ja aikaa. Demokraattinen rakenne, asiantuntijuuden vaatimus ja yhtenäinen, liiton toimijoita yhdistävä ideologia muodostavat liiton tekemän episteemisen työn kulmakivet ja tekevät liitosta uskottavan toimijan poliittisen päätöksenteon areenoilla.