Browsing Opinnäytetiivistelmät by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 12415
  • Heikkilä, Satu (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan talvi- ja jatkosodan aikana rintamalla perustettuja pikaoikeuksia. Pikaoikeuksia perustettiin tutkitulla ajanjaksolla 1939-1944 yhteensä 39 tapauksessa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, keitä näissä tapauksissa tuomitut henkilöt olivat, mistä heidät tuomittiin sekä mitkä olivat heidän kansallisuutensa, taustansa sekä mahdolliset motiivinsa. Toiseksi tarkoituksena on selvittää, millä paikkakunnilla pikaoikeuksia perustettiin, miksi sekä kenen toimesta. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty sota-arkistossa säilytettäviä pikaoikeuksien pöytäkirjoja sekä tutkimuskirjallisuutta. Tutkielmassa selvitetään ensinnäkin yleisesti, miten sotilashallinto ja etenkin sodanaikainen oikeudenkäyttö oli järjestetty talvi- ja jatkosodan aikana, kuten esimerkiksi keitä olivat keskeisimmät viranomaiset ja miten sotaoikeudet ylipäänsä toimivat kenttäoloissa. Tämän jälkeen esitellään pikaoikeusmenettelyn eri vaiheet sekä taulukkomuodossa arkistomateriaaliin perustuvat pikaoikeustapaukset. Koska työssä ei ole mahdollista ”avata” kaikkia pikaoikeustapauksia, esitellään siinä vain muutama tyypillinen pikaoikeustapaus sekä suomalaisten että ulkomaalaisten syytettyjen ja tuomittujen osalta. Tutkituista pikaoikeustapauksista rikoksentekijänä oli kahdessa kolmasosassa tapauksista Neuvostoliiton kansalainen loppujen ollessa suomalaisia. Suurin osa rikoksista koski vakoilua, mutta myös muutama sotakarkuruustapaus mahtui mukaan. Kaikki pikaoikeuksissa tuomitut Neuvostoliiton kansalaiset olivat syytteessä vakoilusta. Suomalaisista kaksi kolmasosaa oli syytteessä vakoilusta ja loput sotakarkuruudesta. Noin 90 prosenttia syytetyistä tuomittiin kuolemanrangaistukseen, jotka yhtä lukuun ottamatta pantiin heti täytäntöön. Kaikki pikaoikeuksissa käsitellyt tapaukset ajoittuivat joko talvisodan aikaan tai jatkosodan alku- ja loppuhetkiin. Pikaoikeudet sijoittuivat maantieteellisesti varsin pitkälti rintamalinjojen mukaisesti, mutta yksi pikaoikeus toimi myös kotirintamalla. Pikaoikeuksia näyttää käytetyn varsin säästeliäästi, kun otetaan huomioon, että samaan aikaan kenttäoikeudet tuomitsivat vajaat 600 ihmistä kuolemantuomioon. Tutkitun aineiston perusteella on vaikea sanoa, miksi pikaoikeuksiin turvauduttiin niissä tapauksissa kuin näin tehtiin. Joka tapauksessa lain asettamat edellytykset pikaoikeuden asettamiselle tuli täyttyä. Se, että päädyttiinkö pikaoikeutta näissä tapauksissa käyttämään, saattoi johtua esimerkiksi sotatuomarin tai yksikön komentajan mieltymyksistä. Sotakarkuruustapauksissa pikaoikeutta käytettiin selvemmin pelotteena ja kurin palauttamiskeinona. Joidenkin tutkittujen tapausten osalta pikaoikeuden valitseminen näytti oikeutetummalta kuin toisten tapausten kohdalla. Tiettävästi vain yksi pikaoikeustapaus aiheutti asian puintia eri oikeusasteissa vielä sotien jälkeen. Ne neuvostoliittolaiset tuomitut, joita ei teloitettu, palautettiin mitä todennäköisemmin sotien jälkeen takaisin Neuvostoliittoon. Suomalaisten teloitettujen osalta korvauskysymykset sekä epäselvyys teloitettujen hautapaikoista puhuttivat vielä sotien jälkeenkin.
  • Pulkkinen, Janne (2000)
    Tutkielmani on laadullinen evaluaatiotutkimus työllisyyskurssin vaikuttavuudesta ja työllisyyskurssilla laadittujen suunnitelmien toteutumisesta. Tutkimuskohteeni oli Kuntoutussäätiössä vuonna 1996 alkanut ja vuonna 1998 päättynyt Omin voimavaroin työmarkkinoille -projekti. Projekti oli Euroopan Sosiaalirahaston (ESR), Uudenmaan työvoimapiirin ja Helsingin työvoimatoimiston rahoittama ohjaavasta koulutuksesta ja ammatillisen kuntoutuksen palveluista koostuva palvelukokonaisuus, jonka avulla tuettiin helsinkiläisten pitkäaikaistyöttömien työllistymistä. Projektien osuus pitkäaikaistyöttömille suunnattujen työllistymispalvelujen toteuttajana on Suomen EU -jäsenyyden myötä lisääntynyt. Projektitoiminnan voimakas lisääntyminen ja rahoittajien vaatimukset ovat synnyttäneet tarpeen arvioida projektien vaikutuksia. Projektien vaikuttavuuden arvioinneissa on huomio usein keskittynyt taloudellisten tehokkuus- ja kustannusvaikutusten arviointiin. Raporteissa mainitaan, että proojekteilla on ollut myös muita vaikutuksia. Toteamukset muista vaikutuksista ovat usein seuraavanlaisia: "Projektilla on ollut yleisiä hyvinvointivaikutuksia; ihmisten elämänlaatu on projektin myötä kohentunut". Tällaiset toteamukset ilman perusteluja herättivät lähinnä epäilyksiä ja kysymyksiä siitä, mitä nämä muut vaikutukset ovat ja mitä pinnallisten hyvinvointi- ja elämänlaatutoteamusten taakse kätkeytyy. Tutkielmani kannalta keskeisiä evaluaatiotutkimukseen liittyviä lähteitä ovat Patton (1997), Rossi & Freeman (1985, 1993) sekä Pawson & Tilley (1997). Vaikuttavuuden arvioinnissa keskeisellä sijalla ovat elämänlaadun ja hyvinvoinnin käsitteet. Tutkimustehtäväni tiivistän seuraavasti: 1. Työllisyyskurssin välittömien vaikutusten arviointi elämänlaadun ja hyvinvoinnin näkökulmasta 2. Kurssilla laaditun koulutus- tai työllistymissuunnitelman toteutumisen arviointi. Tutkimukseni vahvisti käsitystäni siitä, että projekteja yhä leimaa tilivelvollisuus ja tehokkuuslukujen tuottaminen. Evaluaatiot vaikuttavat pinnallisilta ja käytetyt menetelmät sekaviita. Työllistämistoimia koskevat evaluaatiot olisikin syytä ottaa kriittisen tarkastelun kohteeksi. Työllistymisvaikutuksen lisäksi tutkimallani työllisyyskurssilla näyttää olleen vaikutusta myös elämänlaadun ja hyvinvoinnin näkökulmasta tarkasteltuna. Ehkä tärkein näistä muista vaikutuksista on kurssilaisten toiminnan lisääntyminen. Toiminnan lisääntymisen myötä näen kurssilla olleen vaikutusta myös syrjäytymisen poistamisessa ja ehkäisemisessä. Suunnitelmien teko kurssilla on tärkeää, mutta ehkä liian usein projektien, ja myös suunnitelmien, tavoitteena on "palauttaa" kurssilaiset takaisin työntekijöiksi, vaikka työelämään palaaminen olisi kenties parempi aloittaa paluusta takaisin jokapäiväiseen toimintaan.
  • Pylkkänen, Miia (2001)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten perheleiriläiset ovat perheleirin kokeneet. Tutkimuskohteena ovat Keski-Helsingissä sijaitsevan Pasilan sosiaaliviraston perheleirille osallistuneet vanhemmat ja heidän arvionsa perheleirin merkityksestä elämässään. Tavoitteena on myös selvittää, millaiset perheet perheleiristä parhaiten hyötyvät sekä tarkastella perheleirin kehittämismahdollisuuksia. Perheleiri on toiminnallinen lomaviikko, jonka toteuttamisesta vastaavat sosiaalityöntekijät ja moniammatillinen työryhmä (perhetyöntekijät ja lastentarhanopettajat) yhdessä. Pasilan sosiaaliviraston järjestämä perheleiri oli lastensuojelun ja päivähoidon yhteinen, joten kaikki osallistujat eivät olleet lastensuojelun asiakasperheitä. Lähtökohtana tutkielmassa on lastensuojelun sosiaalityö ja perhetyö. Teoreettinen viitekehys rakentuu tuen ja kontrollin, psykososiaalisen työn sekä perhettä ja perheiden kanssa työskentelyä pohtiville näkemyksille. Tutkimusaineiston keruu tapahtui havainnoimalla kuuden päivän mittaista toiminnallista perheleiriä kesällä 2000 ja haastattelemalla yhdeksää kymmenestä leirille osallistuneesta perheestä. Lisäksi aikuisten ja lasten leirikokemuksia kartoitettiin alustavasti leirin jälkeen kyselylomakkeella. Pääasiallisena aineistonhankintamenetelmänä olivat teemahaastattelut, jotka suoritettiin syksyllä 2000, noin neljä kuukautta perheleirin jälkeen. Havaintomateriaalia käytettiin lähinnä leirin kuvaamiseen ja kyselylomakevastauksia haastattelujen täydentämiseen. Tutkielmassa leirille osallistuneet perheet arvioivat osallistumisensa merkitystä varovaisen positiivisesti. Perheleirikokemuksista löytyi muutamia yleisiä hyötyjä. Irrallisuus arkirutiineista antoi perheille lähes ainutlaatuisen mahdollisuuden yhdessäoloon oman perheen kanssa. Perheenjäsenillä oli mahdollisuus iloita toinen toisistaan sekä tehdä mielekkäitä asioita yhdessä. Leirin osallistujista tuli lisäksi tuttavia keskenään ja joitakin ystävyyssuhteita syntyi. Vertaistuki koettiin positiivisena asiana ja vapaamuotoisessa ympäristössä tapahtuva työskentely sosiaalityöntekijöiden kanssa oli vanhempien mielestä antoisaa ja helpotti yhteistyötä jatkossa. Ne perheet, jotka eivät olleet lastensuojelun asiakasperheitä korostivat, että avun hakemisen kynnys madaltui. Tutkielman empiirisessä osassa todetaan, että perheleiri soveltuu parhaiten perheille, jotka ovat valmiita keskustelemaan asioistaan toisten samanlaisessa tilanteessa olevien ihmisten sekä sosiaalityöntekijöiden kanssa. Leiri sopii myös syrjäytymisvaarassa oleville vanhemmille, koska leirillä on mahdollista luoda uusia kontaktiverkostoja. Kovin vaikeista ongelmista kärsiville tai akuutissa kriisissä oleville ei leiriä voida suositella. Perheen kokonaistilanteen tulee olla leirille valittaessa tärkein kriteeri. Osallistujat pitivät leiriä pääpiirteiltään onnistuneena, mutta esittivät joitakin kehittämisehdotuksia. Kaivattiin enemmän vapaa-aikaa, yhdessäoloa perheen kanssa, lisää järjestettyjä yhteistapaamisia ennen leiriä ja sen jälkeen, sekä leirin aikana enemmän vapaamuotoista keskustelua. Tutkielmassa käytetyistä lähteistä tärkeimpiä ovat esimerkiksi Forsbergin perhettä käsittelevät teokset (1994, 1995, 1998) sekä Arnkilin ja Erikssonin lastensuojelua sekä tukea ja kontrollia koskevat tutkimukset ja pohdinnat (1996, 1999).
  • Holm, Nina (2009)
    Mielenterveyden häiriöt aiheuttavat mittavaa kärsimystä yksilöllisellä sekä taloudellista huolta yhteiskunnallisella tasolla. Eräs mielenterveyden hoitomuoto ovat erilaiset psykoterapiat. Muun muassa erilaisten psykoterapioiden vaikuttavuutta tutkii Helsingin Psykoterapiaprojekti, jonka seurantahaastatteluaineistoa olen saanut työssäni hyödyntää. Aineistoni haastatellut ovat masennus-diagnoosin saaneita eri-ikäisiä naisia. Haastattelut ovat kolmelta eri ajanjaksolta: seitsemän kuukautta, yhden ja kolmen vuoden kuluttua lyhyen psykodynaamisen psykoterapian alkamisesta. Tarkastelen työssäni haastateltavien toipumispuhetta ja siinä esiintyvää toimijuutta. Tutkin ensinnäkin sitä, millaiseksi koettu voinnin koheneminen haastateltavien puheissa rakentuu. Toisekseen tutkin tulkintarepertuaareja puheessa voinnin muutokseen vaikuttaneista tekijöistä sekä repertuaarien tarjoamia subjektipositioita. Viimeinen tutkimuskysymykseni liittyy positioiden sekä toimijuuden rakentumisen vaihteluun eri ajankohtien haastatteluissa. Tutkimusmenetelmäni on diskursiivinen; analysoin toipumispuhetta sekä sisällön- että diskurssianalyyttisellä otteella. Taustalla vaikuttaa konstruktionistinen viitekehys. Toipumista kuvailtiin haastateltavien puheessa sairausoireiden vähenemisenä, ystävyyssuhteen syntymisenä itseä kohtaan, sosiaalisten suhteiden kohentumisena sekä tunne-elämässä tapahtuneina positiivisina muutoksina. Identifioin yhteensä 4 tulkintarepertuaaria ja 11 alarepertuaaria. Nämä olivat medikalistinen (lääketieteen vaikutus vointiin), fatalistinen (kohtalonomaisuus), kollektivistinen (sosiaalisen ympäristön vaikutus vointiin) ja individualistinen (oman toiminnan vaikutus) tulkintarepertuaari. Sekä kollektivistisen että individualistisen repertuaarin jaottelin sen mukaan, puhuttiinko voinnista kohentuneena vai heikentyneenä. Sen lisäksi kollektivistinen repertuaari jakautui vielä mikro- (ystävät, perhe yms.) ja makrososiaaliseen (yhteiskunta, kulttuuri) sekä terapiaan ja terapeuttiin liittyvään puheeseen. Tuloksistani löytyi paljon yhtäläisyyksiä aiemman tutkimuksen kanssa. Toimijuutta edistäviä tulkintarepertuaareja esiintyi kaksi. Nämä olivat selviytyjän position tarjoava individualistinen repertuaari sekä vuorovaikuttajan position tarjoava kollektivistinen repertuaari. Kyseiset repertuaarit esiintyivät puheessa voimakkaina, vaikka niiden lukumäärä ei ollut suhteessa suuri muihin repertuaareihin nähden. Tulkintarepertuaareja käytettiin haastattelupuheessa monipuolisesti ja taitavasti esimerkiksi kiistämään, torjumaan, ottamaan vastaan ja edistämään toimijuutta (ja sen myötä erityisesti vastuuta). Toimijuus itsessään todentui jo tulkintarepertuaarien valinnassa. Toimijuus-neuvottelujen analyysi kytkeytyi tulkinnassani pitkälti vastuuneuvotteluihin voinnin kohenemiseen liittyvistä tekijöistä. Moraaliset vastuukysymykset ovatkin osa sosiaalista todellisuuttamme, joka on yhteisön jäsenten jatkuvan neuvottelun ja konstruoinnin alaisena. Työssäni käytin lähteinä pääasiassa Potterin ja Wetherellin (1987), Ehrlingin (2006), Valkosen (2007), Kurrin (2005) sekä Jokisen, Juhilan ja Suonisen (2004; 2006) kirjallisuutta ja tutkimuksia.
  • Nygård, Martina (2002)
    Avsikten med undersökningen är att få en större förståelse av ensamförsörjande kvinnors liv. Undersökningen är baserade på sex tematiserade livsbiografiintervjuer med ensamförsörjande finlandssvenska kvinnor som varit ensamma med barnet sedan den dag barnet blivit född. Syftet med undersökningen är att ta reda på vem de ensamförsörjande kvinnorna är som bestämmer sig för att bli ensamförsörjare redan under graviditeten. Hur ser de ensamförsörjande kvinnornas vardag ut och hur samhället bemöter ensamförsörjande kvinnor idag. Vilken kvinna som helst kan idag bestämma sig för att bli ensamförsörjande mamma. Det är livssituationen som bestämmer om kvinnan bestämmer att behålla barnet trots att hon inte kommer att ha något förhållande till barnets far. Vardagen förlöper enligt barnet och barnets behov. Arbetet är viktigt för de ensamförsörjande kvinnorna. Arbetet fungerar som motvikt till det intensiva hemlivet ensamma tillsammans med barnet. Kvinnorna drömmer om att hitta en barnvakt som kunde komma hem och ta hand om barnet några timmar då och då. Runt de ensamförsörjande kvinnorna finns mest andra kvinnor som själva är ensamförsörjare eller ensamstående. De ensamförsörjande kvinnorna anser inte att samhälle skulle nedvärdera dem som ensamförsörjande kvinnor. Däremot kan de yngre ensamförsörjarna känna skamkänslor för att de inte lyckats skapa en kärnfamilj för sina barn. De äldre ensamförsörjande kvinnorna yttrar inga liknande skamkänslor. Skillnaderna i mellan de yngre och de äldre ensamförsörjande kvinnornas skamkänslor kan bero på generations skillnader. De äldre ensamförsörjande kvinnorna har vuxit upp i ett samhället där kvinnorna har fått kämpa för sin självständighet och jämlikhet och är kanske därför mer stolta över att de själva ensamma klarar av att ta hand om sitt barn ensam. De yngre kvinnorna har växt upp i ett samhälle där kvinnans jämlikhet med mannen har varit mer en självklarhet och ur barnets synvinkel anser de yngre kvinnorna att barnen har rätt till två föräldrar som skall dela på ansvaret av barnet. Den viktigaste källan som använts i materialet har varit Vanessa Mays (2001) Lone Motherhood in Finnish Women´s Life Stories
  • Vogt-Airaksinen, Tiina (2009)
    Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää nuorisorangaistukseen tuomittujen nuorten kokemuksia rangaistuna olemisesta sekä pohtia millaiset käänteet ohjaavat nuorta kohti parempaa elämää. Kiinnostukseni kohteena ovat myös selviytyvyys sekä suojaavat tekijät, joilla arvellaan olevan myönteinen vaikutus nuorten elämään. Lähestyn tutkimuskysymystä erottamalla toisistaan nuoriso-ongelmat ja nuorten ongelmat. Ensimmäisellä käsitteellä tarkoitan aikuisyhteiskunnan määrittelemiä ongelmia ja nuorten ongelmilla tarkoitan nuorten itsensä subjektiivisesti kokemia ongelmia. Kerronnallinen lähestymistapa rikoksia tehneisiin nuoriin on punainen lanka, jota kuljetan läpi tutkimuksen. Se on kiinnostunut nuorten ongelmista, eli nuorten itsensä kokemista ja määrittelemistä ongelmista. Lähestymistavalle on ominaista herkistyä nuorten kertomien elämäntarinoiden moninaisuudelle, nähdä hänen tekojensa taakse, haluten näin ymmärtää nuoren vaikuttimia ja toimintatapoja. Haastattelin tutkimustani varten kymmenen nuorisorangaistukseen tuomittua nuorta miestä. Tulkitsin aineiston elämäkerrallisuuden ja narratiivisuuden näkökulmista, käyttäen temaattista sisällönanalyysiä. Aineiston manuaalinen käsittely tuotti joukon teemoja, joita analysoin ikään ja elämänvaiheeseen pohjautuvalla jaottelulla. Nuorten haastatteluista kävi ilmi, että he eivät erottaneet seuraamuksessa olemista ratkaisevalla tavalla muusta elämästään. He eivät kokeneet, että nuorisorangaistuksella olisi ollut heidän elämäänsä kovin suurta merkitystä. Heidän mielestään tapaamisissa käytiin pääsääntöisesti läpi samoja asioita vain näkökulman muuttuessa. Nuoria kiusasi jonkin verran käydä keskusteluissa ja sovittaa seuraamuksen suorittaminen omaan arkeensa, mutta suurin osa ei nähnyt rangaistusta haitallisena itselleen. Suurelle osalle haastatelluista nuorista nuorisorangaistus oli subjektiivisella ja tietoisella tasolla jokseenkin yhdentekevä. Nuorisorangaistuksen suorittaminen oli osa heidän elämäänsä, eivätkä nuoret miettineet sen hyötyjä tai haittoja. Nuorista suurin osa aikoi kuitenkin lopettaa rikosten teon ja tulevaisuuden suunnitelmiin kuului työ tai opiskelu, itsenäinen asuminen ja riittävä toimeentulo. Monien nuorten kohdalla normaaliin arkielämään liittyvät tapahtumat, kuten varusmiespalveluksen suorittaminen, parisuhde tai omien lasten syntyminen, merkitsivät myönteistä käännettä elämässä. Myös seuraamuksen sisällöllä saattoi olla nuorelle iso merkitys. Esimerkiksi osallistumalla Suuttumuksen hallinta kurssille osana seuraamusta oli mahdollista oppia hillitsemään aggressiivista käyttäytymistään.
  • Mustonen, Anne Kirsi Marjaana (2004)
    Tässä tutkielmassa pyrin kuvaamaan lyriikan kustantamiseen erikoistuneiden kotimaisten pienkustantajien toimintaa ja toiminnan ehtoja. Olen tutkinut esikoisrunokokoelmien julkaisemiseen liittyviä valintaperusteita ja näiden valintaperusteiden taustoja. Keskeinen osa tutkimusasetelmaani on erikoistumisen ja erontekojen tulkinta ja analyysi, jossa olen käyttänyt erityisesti Pierre Bourdieun käsitteistöä. Olen analysoinut myös tutkimukseni kustantajien suhdetta kulttuurisen ja taloudellisen pääoman keruuseen. Runouden kustantamisen tutkimisen kohdalla tämä on erityisen relevanttia sen korkeakulttuurisena pidetyn luonteen vuoksi. Olen analysoinut runouden kenttää Howard Beckerin taidemaailmaa koskevan käsitteistön avulla. Työssäni hahmottuu selkeästi kaksi erillistä, kotimaisen runouden kentällä toimivaa koulukuntaa eli taidemaailmaa.Ne erottuvat toisistaan ennenkaikkea tyylillisin perustein. Lisäksi työni täydentää osaltaan Kai Halttusen tutkimusta kotimaisista pienkustantajista. Olen käyttänyt työssäni kolmea erityyppistä aineistoa; tilastotietoja, teemahaastatteluja ja kirjallisuusarvosteluja. Tämä on laadullinen tutkimus eräästä kirjallisuuden osa-alueesta. Kirjallisuusarvostelujen rakenteen ohella olen tutkinut niistä välittyviä asenteita ja niissä rakentuvia arvostuksia ja luokituksia runoilijoihin, heidän teoksiinsa ja kustantajiinsa liittyen. Tekstianalyysissä olen käyttänyt sosiosemioottisia menetelmiä erottelujen ja luokitusten esiin saamiseksi. Olen rekonstruoinut viiden esikoisrunoteoksen tarinat runoilijan ideasta valmiiksi kirjaksi, ja haastatellut asian tiimoilta pienkustantajilla esikoisensa julkaisseita kotimaisia runoilijoita sekä teosten kustantajia itseään. Itse runoilijoiden ja kustantajien näkökantojen esiin tuomiseen olen käyttänyt puolistrukturoitua teemahaastattelua. Olen valinnut haastateltavat jo useamman vuoden toiminnassa olleista, runoutta julkaisevista pienkustantamoista. Kotimaisen runouden kustantaminen on niiden julkaisuohjelmissa keskeisellä sijalla. Työssäni tutkin sekä runouden pienkustantamista yleensä että omaleimaista Turun runoliikettä. Tutkin Turun koulukuntaa koskevia käsityksiä kirjallisuusarvosteluissa ja toimijoiden omaa suhtautumista siihen teemahaastatteluiden avulla. Analysoin puhetavan muotoutumista ja koulukunnalle ominaisia piirteitä. Koulukuntaan koskeva keskustelu liittyy olennaisella tavalla pienten ja isojen kustantajien väliseen suhteeseen sekä nuorten ja vanhojen runoilijoiden väliseen jännitteeseen. Pyrin suhteuttamaan pienkustantajia, runouden valikoitumista ja Turun koulukuntaa koskevat tulokseni myös kirjallisen kentän tapahtumiin kokonaisuudessaan.
  • Kristensen, Julia (2010)
    Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani viestintää pienissä ja keskisuurissa asiantuntijayrityksissä (pk-asiantuntijayrityksissä). Tavoitteeni on tuoda esiin, miten asiantuntijuus ja tietotyö vaikuttavat viestinnän merkitykseen osana työyhteisön toimintaa. Pyrin niveltämään tähän näkökulmaan läpi tutkielman pk-yritysten viestinnässä huomioitavia tai korostuvia tekijöitä. Asiantuntijuus ja tietotyö asettavat viestinnälle omanlaisiaan haasteita ja muuttavat perinteistä käsitystä viestinnästä erillisen viestintäyksikön vastuulla. Tietoperustaisissa asiantuntijaorganisaatioissa keskeistä on vastavuoroinen tiedon ja informaation luominen ja jakaminen, jolloin asiantuntijalta vaaditaan myös viestintäosaamista. Tarkastelen asiantuntijaorganisaation viestintää erityisesti Elisa Juholinin (2008) määrittelemän työyhteisöviestinnän dialogisen paradigman ja uuden agendan kehyksessä. Vaikka tarkastelen viestintää kokonaisvaltaisena osana työyhteisön toimintaa, nostan työyhteisöviestinnän osa-alueista erityiseen tarkasteluun johtamisviestinnän, johon liittyy asiantuntijaorganisaatiossa omia haasteitaan. Yksittäisinä asiantuntijaorganisaation johtamisviestinnän erityisalueina tarkastelen Maija-Leena Huotarin, Pertti Hurmeen & Tarja Valkosen (2005) ja Jari Salmisen (2001) käsittelemää informaation ja tiedon johtamista sekä Leif Åbergin (2006) käsittelemää johtamisen leadership-näkökulmaa, joka korostaa ihmisten johtamista. Lisäksi nostan esiin vuorovaikutteisen strategiaprosessin, jossa hyödynnetään koko organisaation kokemusta ja osaamista Pekka Aulan & Saku Manteren (2008), Joep Cornelissenin (2008) ja Manteren (2009) valossa. Tutkielmani empiirisessä osuudessa tarkastelen aihetta kolmen pk-sektorin liikkeenjohdon konsultointiyrityksen valossa. Tavoitteeni on selvittää, 1) millainen merkitys viestinnällä on pk-asiantuntijayrityksessä, 2) millaisia viestinnällisiä rooleja ja tarpeita työyhteisön jäsenillä on sekä 3) miten viestinnälliset tarpeet ja haasteet on otettu huomioon. Tutkimusotteeni on laadullinen, ja aineiston keruun menetelmänä käytän teemahaastattelua. Analysoin aineiston teemoittelemalla. Tutkimukseni perusteella viestinnällä on pk-asiantuntijayrityksissä kokonaisvaltainen merkitys sekä työyhteisön keskinäisessä toiminnassa että operatiivisessa työssä asiakasprojekteissa. Keskeisen osan työtä muodostavat informaation ja tiedon etsiminen, soveltaminen, vaihtaminen ja jakaminen sekä omassa työyhteisössä että asiakasorganisaatiossa. Viestinnällä on monta funktiota, joista yhteisöllisyyden luominen ja ylläpitäminen korostui. Yhteisöllisyys helpotti työyhteisön jäsenten keskinäistä informaation ja tiedon jakamista. Yhteisöllisyyden syntymistä ja ylläpitämistä edistivät avoin organisaatiokulttuuri, matala hierarkia sekä suunnitellulle ja spontaanille viestinnälle luodut rakenteet. Yhteisöllisyyttä haastavia tekijöitä olivat työyhteisön jäsenten fyysinen etäisyys, keskeneräisten asioiden käsittely ja strategiatyö. Avainasemassa yhteisöllisyyden haasteiden ratkaisemisessa ovat hyvät viestintäkäytännöt ja viestintärutiinit, jotka auttavat fyysisen etäisyyden ylittämisessä ja edistävät avoimen dialogin syntymistä työntekijöiden ja johdon välille.
  • Kellomäki, Ani (2007)
    Pro gradu-työni käsittelee afganistanilaisten maahanmuuttajanaisten transnationaalista sukulaisuutta Suomessa. Työn tarkoituksena on tarkastella sitä, miten naiset kokevat elämänsä uudessa kotimaassaan, ja miten he jäsentävät suhteensa kauas, useamman maan alueelle levittäytyneisiin omaisiinsa. Toimin työtä tehdessäni erään eteläsuomalaisen kaupungin maahanmuuttajille tarkoitetussa palvelupisteessä monikulttuurisen naisten voimavararyhmän ohjaajana. Käytän Pro graduni tutkimusaineistona tämän ryhmän puitteissa keräämiäni yksilöhaastatteluja, ryhmähaastatteluja ja kenttäpäiväkirjaa. Tärkeimmät lähteeni ovat Ulla Vuorelan ja Deborah Brycesonin (2002) The Transnational Family. New European Frontiers and Global Networks –kokoelma teos, sekä Östen Wahlbeckin (1999) kurditutkimus Kurdish Diasporas. Työ tarkastelee afganistanilaisten naisten elämäntarinoita elämänkaariajatuksen näkökulmasta. Keskiöön nousevat tällöin naisten itsensä merkitykselliseksi kokemat tapahtumat, kuten häät, hautajaiset ja lasten syntymät. Kolmessa näitä tapahtumia käsittelevässä aineistoluvussa puheenvuoro on tutkimukseni pääinformanteilla. Näiden tärkeiden hetkien kautta tarkastelen sitä, miten naiset rakentavat, uudelleenneuvottelevat ja ylläpitävät ylirajaisia suhteitaan perheensä ja sukunsa jäseniin, sekä uudessa kotimaassa muodostuneeseen afganistanilaisyhteisöön. Esitän, että suhteet perheeseen ja sukulaisiin muokkaantuvat naisten elämässä toistuvien paikanvaihtojen ja siirtymisten seurauksena. Osa suhteista säilyy tiiviinä ja läheisinä. Osa taas etääntyy ja katkeaa lähes kokonaan. Kokemus tärkeistä suhteista kuitenkin säilyy läpi muuttokokemusten, ja elämänkaaritapahtumissa kaipaus tiivistyy. Toistuvat muutot ja muutokset kuitenkin myös edesauttavat naisia sopeutumaan nopeasti uusiin olosuhteisiin. Uusi yhteisö ja esimerkiksi uuden kotimaan sosiaalipalvelut nousevat monessa tilanteessa toimimaan sukulaisille aiemmin kuuluneissa tärkeissä rooleissa, mutta ne eivät naisten kertomuksissa korvaa oikeiksi koettuja sukulaisia ja läheisiä. Yhteisön apu merkitsee kuitenkin paljon varsinkin niissä tilanteissa, joissa naiset ovat perinteisesti tottuneet turvautumaan omaistensa tarjoamaan tukeen. Merkittäviä muutoksia tapahtuu myös kodin piirissä, perheen sisällä. Aviopuolisot näyttävät neuvottelevan työnjaosta ja suhteestaan muuttuneissa oloissa aikaisempaa joustavammin.
  • Pousi, Mari (2006)
    Migraatio on tällä hetkellä yksi tärkeimmistä kehitykseen liitetyistä kysymyksistä. Globalisaatio on muokannut sitä viimeisten vuosikymmenten aikana: migraatio kehitysmaissa tänään on seurausta monimutkaisista tekijöistä sekä lähtö- että kohdealueilla. Vaikka migraatioprosessin taustalla on monia tekijöitä, voidaan taloudellinen eriarvoisuus nähdä suurimpana yksittäisenä syynä nykypäivän migraatioon. 2000-luvulle tultaessa kansainväliseen migraatioon osallistuvien ihmisten määräksi arvioitiin n. 175 miljoonaa henkilöä, ja lisäksi oman maansa sisällä muuttaneita on moninkertainen määrä. Pro gradu-tutkielmani tutkimuskohde on Kiinan sisäinen maaltamuuttoilmiö, joka suuntautuu maaseudulta kaupunkeihin. Se alkoi talousuudistusten myötä 1970-1980-lukujen vaihteessa, jolloin vasta syntyneiden työmarkkinoiden seurauksena maaseudun ylimääräinen työväestö alkoi muuttaa kaupunkeihin parempien tulojen toivossa. Nykyään sisäiseen maaltamuuttoon arvioidaan vuosittain osallistuvan 100-200 miljoonaa ihmistä. Muuttajien kotiseutuja talousuudistukset ja niiden mukanaan tuoma kasvu eivät ole juuri koskettaneet. Voidaankin sanoa, että maaseudun ja kaupunkien välinen elintasokuilu Kiinassa on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana jatkuvasti kasvanut. Työni keskittyy migraation ja kehityksen välisen suhteen tarkasteluun. Tulkinnat tämän suhteen luonteesta ovat vaihdelleet ajan ja olosuhteiden myötä positiivisesta negatiiviseen. Olennaista on ymmärtää, että migraatiolla on kahdenlaisia vaikutuksia riippuen siitä, tutkitaanko sitä lähtöalueen vai kohdealueen näkökulmasta. Kiinaa koskevan tarkasteluni pohjaksi olen valinnut alun perin kahden sektorin kasvumalliin pohjautuneen yhdenlaisen alueellisen kehityksen teorian, työntö – veto-mallin (push – pull model). Kuvailen Kiinassa tapahtuvaa maaltamuuttoa työntö – veto-mallin luomassa viitekehyksessä sekä lähtö-, että kohdealueiden näkökulmasta. Pyrin vastaamaan kysymykseen, minkälainen suhde migraatiolla ja kehityksellä on Kiinan kontekstissa. Kiinassa tapahtuva sisäinen migraatio on epäilemättä ollut edellytys sen saavuttamalle huimalle talouskasvulle, mutta missä määrin migraatio on tämän kehityksen seurausta? Tarkemmin paneudun siihen, miten nämä kaksi tekijää, migraatio ja kehitys, käytännössä vaikuttavat lähtö- ja kohdealueilla. Talouskasvu ja migraatio tuntuvat Kiinassa olevan symbioottisessa, mutta ristiriitaisessa suhteessa. Sisäinen migraatio on muodostunut vakavasti otettavaksi ongelmaksi Kiinan hallitukselle, joka pelkää tyytymättömyyttä ja levottomuuksia. Kaupunkien infrastruktuuria ei ole kehitetty samanaikaisesti kasvavien muuttovirtojen kanssa, ja Kiinan jähmeän asuinpaikkajärjestelmän (hukou-järjestelmä) vuoksi suurin osa muuttajista jää kaupungin palveluiden ulkopuolelle. Lähtöalueillaan muuttoliike aiheuttaa ns. aivovuotoa, kun työikäinen väestö muuttaa pois. Kiinan hallitus on viime aikoina tunnustanut monia maaltamuuttoon liittyviä ongelmia, ja jopa aloittanut maltillisia kokeiluja muuttajien oikeuksien kohentamiseksi ja alueellisen epätasa-arvon vähentämiseksi. Nähtäväksi jää, kuinka laajasti ja tosissaan näitä toimenpiteitä ryhdytään toteuttamaan.
  • Paananen, Anna Pauliina (2010)
    Graffitit ja katutaide laajemminkin ovat tunteita herättäviä ilmiöitä. Vastakkain asettuvat mielipiteet laittomasta toiminnasta ja kaupungin pintojen suttaamisesta, ja toisaalta kaupungin koristelusta ja luovasta kaupunkikulttuurista. Helsingissä toimi vuosina 1998–2008 Stop töhryille –nollatoleranssikampanja. Kampanjaa kehuttiin tehokkaaksi töhryjen vähentäjäksi ja toisaalta sitä moitittiin yli-innokkaasta putsaamisesta ja verorahojen tuhlaamisesta. Kampanja aiheutti myös poikkeuksellisen vilkasta yhteiskunnallista keskustelua katutaiteista. Se innoitti jatkamaan katutaide-aiheista kandidaatintutkielmaani tarkemmin, jonka myötä päädyin haastattelemaan yhdeksää miespuolista 23–30-vuotiasta katutaiteilijaa. Haastattelut olivat puolistrukturoituja. Stop töhryille -kampanjaa hoitanut Helsingin kaupungin rakennusvirasto levitti julkisuudessa ahkerasti näkemyksiään katutaiteista ja graffitimaalareista. Rakennusviraston mukaan graffitimaalarit olivat tapatöhrijoita ja vandaaleja ja kaikki graffitit ovat töhryjä, jotka tulee poistaa hinnalla millä hyvänsä. Tutkimukseni tarkoituksena oli siis myös tarttua näihin Rakennusviraston väittämiin, ja haastattelujen avulla saada selville, osuvatko väitteet graffitimaalareista oikeaan. Stop töhryille -kampanjan aikana graffiteista ja graffitimaalareista puhuttiin julkisuudessa lähinnä negatiiviseen sävyyn. Tutkimukseni tarjosi myös mahdollisuuden graffitimaalareille itselleen saada äänensä kuuluviin. He pystyivät kertomaan mitä ajattelevat itsestään, töistään ja yhteiskunnan mielipiteistä heitä kohtaan. Työssäni halusin myös pohtia katutaiteen asemaa taiteen, kulttuurin ja töhryn rajalla. Katutaiteen ristiriitainen ja monisyinen asema tekee siitä helposti kritiikin kohteen, eikä ilmiötä hyväksytä kaupungissa. Näin ilmiö siis linkittyy kaupunkipolitiikkaan ja siihen, kuka päättää rajoista ja kaupunkitilasta. Edellisestä Isomursun ja Jääskeläisen graffititutkimuksesta oli aikaa jo yli kymmenen vuotta, joten ajankohta oli myös otollinen uudelle tutkimukselle. Stop töhryille -projektin luoma asenneilmapiiri ja nollatoleranssi vaikuttivat siihen miten graffiteista ja graffitimaalareista puhuttiin pääkaupunkiseudulla. Tutkimustulokset eivät kuitenkaan puhuneet graffitivandaalien tai taparikollisten puolesta. Haastattelemani graffitimaalarit vaikuttivat enemmänkin syvästi taiteista ja harrastuksestaan kiinnostuneilta henkilöiltä, jotka kritisoivat julkisuudessa esitettyä näkemystä heistä. Yksi tai kaksi haastateltavistani oli kuitenkin sen tyylisiä, joita Rakennusvirasto todennäköisesti pitäisi graffitivandaaleina. Toisaalta, jo työn alkuvaiheessa tiedostin, että tuskin kaikista syrjäytyneimmät olisivat kiinnostuneita osallistumaan tällaiseen haastatteluun. Haastatteluissa selvisi myös, että graffiteihin useasti liitetty kapinahenki ja sotkeminen liittyvät pää-asiassa nuoruuteen. Vanhemmat graffitimaalarit maalaavat mielellään laillisilla paikoilla, kunhan siihen annetaan mahdollisuus. Toisaalta, laittomuus on olennainen osa graffitikulttuuria ja pelkästään laillisia maalausmahdollisuuksia tarjoamalla laittomia graffiteja tuskin tullaan kitkemään. Graffiteista annetut tuomiot ovat olleet meillä kohtalaisen ankaria ja tämä on monella nuorella johtanut velkavankeuteen ja hälläväliä-asenteeseen. Nollatoleranssiasenne ja innokas putsauspolitiikka johtavat helposti kisailuun kaupungin pintojen herruudesta. Haastattelemani henkilöt eivät pää-asiassa ottaneet poliittisesti kantaa viesteillään. Toisaalta, katutaiteen avulla pystyttiin ottamaan kaupunkia haltuun, ja tekemään omannäköistä kaupunkikulttuuria.
  • Liukkonen, Tommi (2008)
    Tutkin opinnäytetyössäni saksalaisten 2. syyskuuta 1944 tapahtuneen aselevon julkistamisen jälkeen internoimien suomalaisten merimiesten vaiheita. Aiheesta ei ole olemassa aiempaa akateemista tutkimusta. Tarkoituksenani on ollut selvittää muun muassa internointiin johtanut tapahtumaketju sekä merimiesten vaiheet internointien ja leirivankeuden aikana. Eräs keskeinen tutkimuskysymys oli myös, miksi suomalaiset vielä aselevon jälkeen aikarahtasivat 14 alusta saksalaisten Suomessa olevan sotamateriaalin pois kuljettamista varten. Olen työssäni käyttänyt pääasiassa Kansallis- sekä ulkoministeriön arkistoissa olevaa aineistoa. Tärkeimpiä lähdeaineistojani ovat olleet Kansallisarkistosta löytyvät EK-Valpon pääosaston kuulustelupöytäkirjat sekä Kauppamerenkulun säännöstely- ja ohjaustoimikunnan aineistot (Kamerto), kun taas ulkoministeriön arkistosta olen käynyt läpi muun muassa aineiston 23Y. Merimiesten sodanaikainen internointi. Kuulustelupöytäkirjat valottavat yksilötasolla merimiesten kohtaloita ja pääasiassa ulkoministeriön arkistosta löytyvät aineistot antavat hyvän kuvan viranomaistoiminnasta ja niistä olosuhteista, joissa internointi tapahtui. Aselevon tultua voimaan saksalaiset pidättivät vaikutuspiirissään olleissa satamissa kaikki suomalaiset alukset. Kamerton ryhdyttyä vastatoimiin saksalaiset peruivat laivojen pidätykset, koska he pelkäsivät Birke-suunnitelmansa eli vetäytymisen Lapista vaarantuvan. Suvantovaiheen aikana Kamerto aikarahtasi hallituksen luvalla 14 alusta saksalaisten sotamateriaalin pois kuljettamista varten. Hallituksen kannan mukaan saksalaisten maasta poistumista oli kaikin keinoin autettava, jotta he ehtisivät lähtemään Suomesta 15. syyskuuta mennessä. Saksalaisten epäonnistuneen Suursaaren hyökkäyksen jälkeen välit meririntamalla kuitenkin kiristyivät. Suomi veti aluksensa sotamateriaalin evakuointikuljetuksista pois, mutta kolme alusta ehti Saksaan. Välien kiristyttyä myös Lapissa, saksalaiset internoivat satamissaan olleet suomalaisalukset, jolloin takavarikoiduiksi joutui Norjassa vielä olleet 36 kuunaria sekä Saksan satamissa olleet seitsemän laivaa ja sinne sotamateriaalia tuoneet kolme alusta. Merimiesten kieltäydyttyä astumasta saksalaisten palvelukseen he internoivat Norjassa 118 merimiestä ja Saksassa vastaavasti 229. Saksalaiset takavarikoivat alukset, koska he pelkäsivät niiden joutuvan välirauhansopimuksen mukaisesti Neuvostoliiton haltuun. Saksalaiset sulkivat internoidut lopulta Saksan työ- ja keskitysleireihin. Norjassa internoidut joutuivat Pölitzin rangaistusleiriin, Kielissä internoidut merimiehet Brauner Bergiin ja Danzig-Gotenhafenissa pidätetyt Stutthofin keskitysleirin alaisuudessa olleeseen erikoisleiriin. Kohtelu poikkesi leirikohtaisesti huomattavasti; pahinta oli Pölitzissä ja siedettävimmät olot taas Brauner Bergissä. Koko internoinnin ajan ruotsalaisviranomaiset toimivat Suomen pyynnöstä suojavaltion ominaisuudessa internoitujen asiassa. Ruotsalaisten toiminta olikin ehkä yksi tärkeimmistä tekijöistä, joiden vuoksi internoituja kohdeltiin paremmin kuin muita leireillä olleita vankeja. Suomalaisia ei leireillä surmattu, muuta huonon ravinnon vuoksi heitä sairastui kuolettavasti. Merimiehiä menehtyi myös pommituksissa. Kaikkiaan Saksassa kuoli 26 internoitua suomalaista merenkävijää.