Understanding Ancestral Land as a Definer of Indigeneity : The Evidence of Toponyms from the Semai and Tl'azt'en Cultural Contexts

Näytä kaikki kuvailutiedot

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-3989-4
Julkaisun nimi: Understanding Ancestral Land as a Definer of Indigeneity : The Evidence of Toponyms from the Semai and Tl'azt'en Cultural Contexts
Tekijä: Heikkilä, Ann Karen
Muu tekijä: Helsingin yliopisto, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Sosiaalitieteiden tohtoriohjelma
Opinnäytteen taso: Väitöskirja (artikkeli)
Kuuluu julkaisusarjaan: Department of Geosciences and Geography A68 - URN:ISSN:1798-7911
Tiivistelmä: Investigated in this thesis is an important but largely ignored component of indigenous oral traditions: place-names. Building on toponymic research conducted with Tl’azt’en Nation, the thesis retains a deeper focus on Semai Orang Asli toponyms and place narratives. Argumentation for the importance of documenting indigenous toponyms for reasons of cultural posterity, particularly the use of place-names in curriculum, was presented in the Tl’azt’en study. The Semai study derives its justification from this argumentation and provides a broader meditation on the connection between place-names, land rights and indigenous continuity. Over 600 Semai toponyms were documented through carrying out ethnographic fieldwork with four Semai communities. Data analysis reveals that Semai toponyms fall into two broad categories: archetypal and altered. Ritter’s (1976) aboriginal toponymic categories, used initially to describe Semai toponyms, may be regarded sub-categories under these two main categories. Archetypal toponyms have a single hermeneutic character. Most Semai toponyms serve the practical purpose of describing flora. Specifically, trees—endemic as well as cultivated— have the highest frequency of all plant species referents. This notion of archetypal forms can be proved by investigating the pedigree of taboo- or incident-related toponyms: in cases where the original names of places are remembered, the referents have been discovered to be straightforward, commonly denoting species of trees. Altered toponyms, in contrast, have a double hermeneutic character. Recent past events, especially, seem to justify the overwriting of older names or the naming of hitherto unnamed places (rare). An interesting feature of altered toponyms seems to be their almost exclusive reference to people, domesticated animals and tree pairs. The latter are crucial given their territorial and tenurial implications. In certain Semai territories, tree pair toponyms indicate the strategic use of trees growing abreast of each other as a way of claiming exclusive rights to a piece of land. This has occurred to establish individual- or family-owned forest groves, either through ‘purposeful’ planting and the renaming of an area along with the geographical features in its vicinity with the names of the trees; or through the continued use of already established selaay (swiddens) as groves, where the names of tree pair landmarks become toponyms associated with private ownership of such sites. Thus, also explored in this thesis are the new senses of indigenous territoriality that have emerged in response to colonialism and development. This research confirms Dentan’s (2008) and Gomes’ (2004) findings on the nature of Semai cultural continuity amidst change. Extant toponymic knowledge demonstrates an ongoing relationship with the forest, even though Semai land use is to a diminishing degree concentrated on swiddening. The findings of this thesis suggest that indigenous toponyms have a place in the present, particularly to indigenous communities who are still able to access their customary territories, use their lands to make a living and communicate their dependence on land through their place-names.Väitöskirjassa tutkitaan paikannimiä, jotka edustavat vähälle huomiolle jääneitä alkuperäiskansojen kielellisiä perinteitä. Työ perustuu toponyymien tutkimusperinteeseen, jota on tehty Tl’azt’en parissa. Väitöskirja keskittyy syvällisesti Semai Orang Asli toponyymeihin ja paikkanarratiiveihin. Tl’azt’en tutkimus osoittaa alkuperäistoponyymien dokumentaation tärkeyden erityisesti jälkipolvien kulttuuriperintönä. Tämä ilmenee myös paikannimien käyttötarpeena opetuksessa. Semaihin kohdistuva tutkimus juontuu tästä tarpeesta tarjoten laajan näkökulman paikannimien, maaoikeuksien ja alkuperäiskansojen vuorovaikutuksiin. Tutkimusaineisto käsittää yli 600 Semai toponyymiä, jotka dokumentoitiin etnografisessa kenttätyössä neljässä Semai yhteisössä. Aineistoanalyysi paljastaa, että Semai toponyymit voidaan jakaa kahteen laajaan pääluokkaan: arkkityyppiseen ja muunneltuun. Ritterin (1976) alkuperäiskategorisointia, jota alun perin on käytetty Semai toponyymien kuvaamiseen, voidaan pitää näiden kahden pääkategorian alaluokkina. Arkkityyppisillä paikannimillä on yksi hermeneuttinen ominaisuus. Useimmat Semai toponyymit kuvaavat kasvistoa käytännön tarkoituksiin. Erityisesti puustolla, niin endeemisesti kuin kasvatettuna, on suurin kasvistoa kuvaava esiintymistiheys aineistossa. Arkkityyppisten ilmaisujen esiintyminen voidaan todentaa tutkimalla tabu- tai tapahtumaperusteisia sukutauluja. Sellaisissa tapauksissa, joissa paikkojen alkuperäisnimet muistetaan, nämä kielelliset tarkoitteet ovat suoraviivaisesti löydettävissä ja ne useimmiten merkitsevät eri puulajeja. Muunnellut toponyymit puolestaan omaavat kaksoishermeneuttisen ominaisuuden. Esimerkiksi viimeaikaiset merkittävät tapahtumat voivat oikeuttaa vanhojen paikkojen uudelleen nimeämisen tai johtaa harvinaiseen tilanteeseen, jossa tapahtumaan asti nimeämätön paikka saa nimensä. Muunneltujen toponyymien kiinnostava ominaispiirre on niiden lähes kokonaisvaltainen liityntä ihmisiin, kotieläimiin ja puupareihin. Näistä puuparit ovat keskeisiä niiden alueellisista ja hallinnollista kytkennöistä johtuen. Tietyillä Semai alueilla puuparitoponyymit viittaavat puiden strategiseen käyttöön, jotka osoittavat maa-alueiden käyttöoikeuksia. Tällä tavoin pystytään osoittamaan yksilöiden tai perheiden omistamat metsiköt. Tämä tapahtuu joko tarkoituksenmukaisella istuttamisella ja alueen uudelleen nimeämisellä sen maantieteellisten ominaispiirteiden mukaan (yhdistettynä puiden nimiin) tai aiemmin perustetun selaayn (kiertävä metsäkäyttö) jatkuvan käytön perusteella. Tällöin puupareihin perustuvat maamerkit synnyttävät alueiden yksityistä omistamista kuvaavia toponyymejä. Täten väitöskirjassa tutkitaan alkuperäisalueellisuuden uusia merkityksiä, jotka ovat syntyneet vastareaktiona kolonialismiin ja yleiseen kehitykseen. Tutkimus vahvistaa Dentanin (2008) ja Gomesin (2004) löydökset Semai-kulttuurin jatkumosta muutoksen keskellä. Vielä olemassa oleva toponyyminen tieto osoittaa jatkuvan yhteyden metsään, vaikkakin Semai maankäyttö keskittyy vähenevässä määrin kiertävään metsätalouteen. Väitöskirjan tulokset osoittavat myös, että alkuperäistoponyymeillä on merkitystä nykyajassa erityisesti alkuperäisyhteisöille, joille on vielä mahdollisuus käyttää tavanomaisia alueitaan elannon hankintaan sekä kertoa aluesuhteestaan paikannimien avulla.
URI: URN:ISBN:978-951-51-3989-4
http://hdl.handle.net/10138/253489
Päiväys: 2018-11-16
Avainsanat: Geography
Tekijänoikeustiedot: Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.


Tiedostot

Latausmäärä yhteensä: Ladataan...

Tiedosto(t) Koko Formaatti Näytä
UNDERSTA.pdf 2.909MB PDF Avaa tiedosto

Viite kuuluu kokoelmiin:

Näytä kaikki kuvailutiedot