Valtio ja suurteollisuuden synty : Laivanrakennusteollisuuden kehittyminen yhteiskunnallisissa teknopoliittisissa järjestelmissä Suomessa 1918–1954

Abstract

The state and the making of big industry: the development of shipbuilding industry within societal, technopolitical systems in Finland, 1918–1954

This doctoral thesis discusses the relationship between the Finnish state and shipbuilding industry during the growth of the latter and the expansion of the former. The thesis reassesses the development of Finnish industrial and technology policy that were transformed from haphazard actions by competing interests to a network of state–industry actors, thus signifying the close ties among technocrats within Finnish society. New intermediary meso-level interpretation is offered to mediate earlier inherently opposed historical traditions.

The theoretical models of large technological systems (LTS) and technopolitics are employed in the historical analysis of phenomena. Various state, corporate, and private collections from Finnish National Archives, Central Archives for Finnish Business Records, UPM Central Archives, and FNA Turku regional archives are used. Transformations and continuances in state-industry interactions are discussed through cases involving governmental participation in technology development, direct subsidies to industry, state naval and maritime vessel tenders, state owned industry, and public technopolitical actor-networks. Key cases concern Finnish naval development 1918-1939, Finnish state icebreaker programs 1920-1954, Finnish war reparations to USSR 1944-1952, and the onset of subsequent bilateral clearing trade.

Business leaders were successful in creating a maritime cluster in the 1920s and using it to center state tenders to domestic yards. The central role of industrial actors was contended by state actors from 1930s onwards. The two cultures came to blows within the war reparations’ program leading to a mixed model of technopolitical industrial management. This resulting Finnish technological style consisted of close networks between political and industrial actors but also technocratic control of information and decision-making.

Shipbuilding was a subsidiary industry in Finland prior to the war reparations. This thesis infers that it’s importance in state level decision-making increased dramatically due to the risks inherent in the Finnish-Soviet relationship. This led to an increase of institutional risk management apparati.

Valtio ja suurteollisuuden synty: Laivanrakennusteollisuuden kehittyminen yhteiskunnallisissa teknopoliittisissa järjestelmissä Suomessa 1918–1954

Tässä tutkimuksessa sotakorvausten, valtion teollisuuspolitiikan, idänkaupan ja laivanrakennusteollisuuden historiat asetetaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Makrotalouden yleisten kasvukertomusten ja idänkaupan veijaritarinoiden katveet tulevat yksityiskohtaisesti käsitellyiksi. Teknologia ja sen rakentajat nousevat esiin politiikan ja talouden tuttujen kertomusten takaa täydentäen kertomusta suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä.

Sotakorvaukset eivät synnyttäneet metalliteollisuutta Suomessa, vaan niiden kautta valtionhallinnon ja teollisuuden 1930-luvun mittaan kriisiin ajautuneet suhteet saivat uuden muodon. Teollisuuspoliittisen muutoksen keskiössä oli valtion ja ulkomaankaupan tarpeita palveleva, kasvava laivanrakennusteollisuus. Liike-elämän toimijat olivat ohjanneet yhteiskunnan teknologiapolitiikkaa läpi 1920- ja 1930-lukujen laivasto- ja jäänmurtajaohjelmien. Wärtsilän syntyä ei ymmärtää ilman valtion ja teollisuuden yhteistoimintaa näissä teknopoliittisissa hankkeissa. Heikko valtio oli ongelma viranomaisille, ja sota tarjosi keinot aiempaa tiukemman teollisuuspoliittisen kontrollin pystyttämiseen. Seurauksena oli törmäys sotakorvaushankkeen sisällä.

Sotakorvaukset eristettiin politiikasta irralliseksi kokonaisuudeksi. Valtataistelut käytiin tämän suljetun järjestelmän sisällä, eikä kukaan selviytynyt niistä muuttumattomana. Soteva käytti tarvittaessa kovia keinoja pakottaakseen yritykset pitämään toimitusaikatauluista kiinni. Wärtsilä kykeni poikkeuksellisen asemansa avulla välttämään riskit ja kehittämään telakoitaan tulevaisuutta varten. Hietalahden kehitys maailman johtavaksi jäänmurtajien rakentajaksi ei olisi onnistunut ilman valtion tukea. Riskit toteutuivat Valmetin telakoilla, joiden miljarditappiot johtuivat järjestelmän polkuriippuvuuksista. Valtion telakoista rakennettiin poliittisesti jännittyneen idänkaupan varoventtiili.

Sotevan järjestelmänrakentajat alkoivat jo vuonna 1947 muuttaa järjestelmää idänkauppaa kohti. Moninkertaiseksi kasvanut laivanrakennusteollisuus tarvitsi ulkomaisia asiakkaita ja Neuvostoliitto laivoja. Näin syntyi idänkauppajärjestelmä, jossa oivaltavilla poliitikoilla ja patruunoilla oli paikkansa.