Browsing by Organization "Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Riikonen, Alma (2014)
    Käsittelen tässä tutkielmassa arkkitehti Else Aropaltion 1930–1950-lukujen asuntoarkkitehtuuria Helsingin Lauttasaaressa. Tutkielman tarkoitus on selvittää, mikä on ollut Aropaltion rooli Lauttasaaren rakennetun ympäristön muotoutumisessa kyseisenä ajankohtana. Tutkielman aineistona on käytetty aikakauden arkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua käsittelevän kirjallisuuden lisäksi Aropaltion Lauttasaareen suunnittelemia rakennuskokonaisuuksia sekä Lauttasaaren 1900-luvun alkupuolen rakennussuunnitelmia. Lauttasaarta alettiin kehittää asuinalueena maailmansotien välisenä aikana, jolloin Aropaltio aloitteli uraansa arkkitehtina. Rakentaminen alueella pääsi vauhtiin, kun saaren kantakaupunkiin yhdistävä silta valmistui 1930-luvun lopulla. Lauttasaaren rakentamista ohjailleet rakennussuunnitelmat ja määräykset olivat tuolloin väljiä ja suuntaa-antavia, mikä antoi saareen kerrostaloja suunnitelleille arkkitehdeille melko vapaat kädet. Rakentamista alettiin säädellä Lauttasaaressa vasta 1950-luvulla, jolloin alueen asemakaava astui voimaan. Tässä tutkielmassa tarkasteltavat vuosikymmenet Aropaltion uralla osuvat aikaan, jolloin funktionalismin periaatteet löivät itsensä läpi ja vakiinnuttivat paikkansa suomalaisessa asuntoarkkitehtuurissa ja kaupunkisuunnittelussa. Sodan aikana ja välittömästi sen jälkeen rakentamista hankaloitti pula materiaaleista. Jälleenrakennuskaudella funktionalismille ominainen tehokkuusajattelu ja suuri asuntotarve veivät asuntosuunnittelua yksilöllisyyden sijaan kohti standardointia. Samalla asuntopulaa helpottamaan luotu aravajärjestelmä asetti tiukat ehdot rakentamiselle. Aropaltion 1930–1950-lukujen aikana suunnittelemissa rakennuksissa voi nähdä asuntoarkkitehtuurissa tapahtuneet muutokset funktionalismille tyypillisistä tilojen eriyttämisvaatimuksista pula-ajan niukkuuden kautta 1950-luvun minimiasuntoihin. Rakennusten asettelussa taas voi havaita muutoksen funktionalismin terveellisen ja tehokkaan asumisen ihanteesta sodanjälkeisen ajan vapaampaan ja luontoon entistä paremmin istuvaan kaupunkisuunnitteluun. Aropaltion arkkitehtuurissa näkyy aikakauden pyrkimys parempien asuntojen ja asuinalueiden luomiseen. Aropaltion uran alkuaikoina naisarkkitehdit työskentelivät usein vielä avustavissa tehtävissä vailla suurempia etenemismahdollisuuksia. Aropaltion kohdalla oma arkkitehtitoimisto ja mahdollisuus suunnitella itsenäisesti kokonaisia asuinalueita oli seurausta yhteistyöstä rakennusliikkeen omistaneen aviomiehen kanssa. Aropaltiolla on ollut eniten vaikutusmahdollisuuksia Lauttasaaren ilmeeseen uransa alkuaikoina, jolloin rakentamista ei vielä juurikaan ohjailtu saarella. Myöhemmin rakennusten ilmeeseen, pohjaratkaisuihin ja asetteluun vaikuttivat jälleenrakennuskauden aravasäännöt sekä asemakaava. Aropaltion vaikutus Lauttasaaren rakennettuun ympäristöön liittyy hänen suunnittelemiensa rakennusten suureen määrään. Ne erottuvat kaupunkikuvassa yhtenäisinä rakennusryhminä saaren muutoin hajanaisessa rakennetusta ympäristöstä.
  • Schwanck, Inna (2015)
    Tutkielmani tarkoituksena on kirjoittaa esiin hahmoa, jota olen pitkään etsinyt eri kuvastoista. Näin tuon hetkellisen hahmon 1800-luvun Englannissa vaikuttaneen prerafaeliittiveljeskunnan maalauksissa, sekä 1990-luvun alkupuolella muotilehdet ja -mainokset vallanneen heroin chic -tyylin valokuvissa. Koska etsimästäni hahmosta on vaikea saada otetta, käytin sen esiin kirjoittamiseksi teoreettisena taustana psykoanalyytikko Julia Kristevan teoriaa abjektista. Abjekti määrittyy samalla tavalla hetkellisenä kuin etsimäni hahmo, jonka paikallistin katoavaisuuden ja häilyvyyden kautta nuoreen, teini-ikäiseen tyttöön. Hahmo vaikuttaa tulevan näkyväksi vain erilaisilla rajapinnoilla ja hahmottuvan väliaikaisuudessa, minkä vuoksi siitä on vaikea saada kiinni. Kahden kuvaston lukeminen rinnakkain mahdollistaa hahmon sisältämien ominaisuuksien esiin tuomisen eri näkökulmissa. Työni rakentuu teemoille, joihin liitän yhden kuvaparin kuhunkin. Yhteensä käsittelen kuutta kuvaa. Tutkin ensimmäistä kuvaparia niiden ja niissä esiintyvien naisten saaman aikalaisvastaanoton kautta. Kriitikoiden käyttämä inhon sanasto määrittelee etsimäni hahmon abjektiksi. Tarkastelen myös suhteita ja rajoja kuvaajien ja heidän malliensa välillä, sekä mallien ja heidän esittämiensä hahmojen välillä. Seuraavissa kuvissa tutkin nuoruuteen ja hetkellisyyteen liittyvää iteriittoisuutta ja Kristevan kuvaavan symbolisen järjestyksen rajalla liikkuvaa teini-ikäistä tyttöä. Viimeisessä kuvaparissa paikallistan abjektin hahmon käsittelemieni kuvastojen usein anorektisina nähtyihin ruumiisiin. Yhdistän syömättömyyden ja tietoisen kieltäymyksen paastoamiseen ja uskonnolliseen abjektiin ja kirjoitan sen ilmentäjänä 1500-luvulla eläneestä pyhimyksestä Avilan Teresasta. Kuvastoissa esiintyvät mallit ja heidän kuvaajansa tuntuvat tahtovan jäädä nuoruuteen ja sen mahdollistamaan unien ja tarujen maailmaan. Kun he kasvavat aikuisiksi, joutuvat he kohtaamaan kulttuurisen, symbolisen järjestyksen, jolloin ainoa mahdollisuus abjektin säilyttämiselle on asettua tietoisesti kulttuurin ulkopuolelle. Aikaisemmin eteerisinä näyttäytyvät hahmot muuttuvat noidiksi ja meduusoiksi sekä kuvaajansa ja katsojansa ahmaiseviksi vampyyreiksi. Vaikka en ota lähtökohdakseni hahmoni muodostavaa kulttuuria, kulkevat ajat aiheeni mukana. Abjekti hahmo muotoutuu sen piiristään poistavan kulttuurin ja järjestyksen kautta, sen sääntöjen takaa löytyvänä. Työni löysi oikeutuksensa, kun huomasin etsimäni hahmon tulleen uudelleen näkyväiseksi, elokuvissa, valokuvissa ja maalauksissa, mutta ennen kaikkea nuorten tyttöjen itsensä raottaessa häilyväistä maailmaansa Internetissä, kuvaamalla itseään ja toisiaan.
  • Dufva, Aura (2013)
    Tutkielma käsittelee uudemman taidevalokuvan aikakysymyksiä kuvataiteilija Marko Vuokolan The Seventh Wave -valokuvasarjan kautta. Tutkielmassa käsitellyt kolmekymmentäyksi sarjan teosta koostuvat kaikki kahdesta neliön muotoisesta valokuvasta, jotka ovat rajaukseltaan identtiset. Vaikka näkymä on periaatteessa sama kummassakin kuvassa, kuvaushetkien välissä kulunut aika muuttaa kuvien maisemaa. Eroavaisuudet kuvien välillä huomaa, kun kahta kuvaa vertaa toisiinsa. Tutkielmassa tarkastellaan The Seventh Wave -valokuvasarjan avulla erilaisia tapoja, joilla aika voi olla läsnä nykytaideteoksessa tai sen katsomiskokemuksessa. Tärkeitä ajan käsitteitä ovat hetki, kesto ja aika. Tutkimus etenee näitä käsitteitä seuraten. Ensimmäisessä käsittelyluvussa keskitytään kysymyksiin erilaisten kuvien luonteesta ja niiden suhteesta hetkeen. Seuraavassa luvussa ovat pääosassa ne keinot, joilla ajallinen kesto voidaan tuoda mukaan taideteokseen. Viimeinen käsittelyluku pureutuu ajan kokemukseen ja siihen, voiko taideteos synnyttää tai välittää katsojalleen ajallisen kokemuksen. Keskeisiä kysymyksiä ovat, miten taideteos voi luoda ajallisia kertomuksia, viestiä ajan kulumisesta tai synnyttää katsojalleen vahvasti ajallisen kokemuksen. Tutkielman teoreettinen pohja on pitkälti valokuvatutkimuksessa. Erityisesti valokuvan ontologiset kysymykset ovat mielenkiintoisia valokuvan aikasuhteen kannalta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös niitä erilaisia kerronnallisia keinoja, joilla aika voidaan tuoda mukaan taideteokseen. Tutkimus esittelee monipuolisesti liikkeen kuvauksen historiaa. Tutkielma nostaa tärkeään asemaan myös ajallisen kokemuksen ja sen, millä tavalla taideteoksen katsoja voi aistia ajan kulumisen teosta tarkastellessaan. The Seventh Wave -valokuvasarjan aihepiiristä johtuen myös maisematutkimuksen kysymykset painottuvat työssä. Tärkeään asemaan nousevat pysähtyneisyyden sijaan maisemassa tapahtuva muutos ja liike. Marko Vuokolan The Seventh Wave -sarjan kuvissa ajalliset kertomukset rakentuvat kahden kuvan väliin. Ne tallentavat muutosta ympärillämme ja korostavat hidasta liikettä, joka jää usein huomaamatta. Tutkielman tuloksena voidaankin nähdä, että uuden taidevalokuvan ajasta puhuttaessa ajallisen keston käsite nousee usein tärkeään asemaan. Pitkät valotusajat, sarjallisuus ja menneeseen eri tavoin viittaaminen tuovat ajan mukaan taidevalokuviin. Sen lisäksi, että taiteilijoiden valitsemat lähestymistavat ovat aikaa vaativia, he ovat usein kiinnostuneita henkilökohtaisista ja jaetuista kokemuksista, tarinoista ja muistoista. Myös Vuokolan The Seventh Wave -sarjan kuvissa kokemus ajan kulumisesta syntyy ennen kaikkea katsomiskokemuksessa. Valokuvissa ajallisuus pohjautuukin usein kahden aikatason, kuvan ottohetken ja tarkasteluhetken, kohtaamiseen.
  • Hyry, Jonna (2012)
    Tutkielman aiheena on nonfiguratiivisen maalauksen merkityksenmuodostuminen nykytaiteen kontekstissa. Keskeisimpänä teoriana hyödynnetään Charles Sanders Peircen pragmatistista semiotiikkaa, joka mahdollistaa taideteoksen merkitysten ja tulkinnan tarkastelun kokemuslähtöisesti. Tutkimusaiheen lähestymistapa perustuu käsitykselle taideteoksesta merkkinä ja teoksen havaittavien ominaisuuksien olennaisuudesta teoksen tulkinnassa. Tärkeimpänä tutkimuskysymyksenä on, kuinka nonfiguratiivinen maalaus nykytaiteen kontekstissa mahdollisesti viittaa itsensä ulkopuolelle ja toteutuuko tämä jollakin erityisesti nonfiguratiiviselle kuvalle ominaisella tavalla. Valittu lähestymistapa pohjautuu hypoteesiin nonfiguratiivisen kuvan representoivuudesta. Tutkielman tavoitteena on yhtäältä selventää nonfiguratiivisen maalauksen merkityksenmuodostumista nykytaiteen kontekstissa modernistisen abstraktion tradition sekä nykymaalauksen mediumin representaation erityisluonteen tarkastelun kautta. Tutkimusaineisto koostuu kolmen kotimaisten taiteilijan, Carolus Enckellin, Mari Rantasen ja Sini Vihman erityyppisistä nonfiguratiivisiksi luokiteltavista maalauksista. Olennaisia taiteilijoiden valintaperusteita tutkimuksen kannalta ovat maalauksen hallinta ilmaisuvälineenä sekä taiteellisen tuotannon valaisevuus tutkimuskysymysten kannalta. Tutkimusaineiston analyysissä sovelletaan pragmatistisen semiotiikan teoriaa sekä muihin semioottisiin ja kuvan tarkastelun kannalta keskeisiin teorioihin pohjautuvia, maalauksen materiaalisten ominaisuuksien merkitsevyyden kannalta keskeisiä käsitteitä kuten ostensiota, plastisuutta, kuvallisuutta, seeing-as/seeing-in -moodia, fysionomista merkitsevyyttä ja haptisuutta. Myös etenkin värin ja tilallisuuden ikonisuus on keskeistä tutkimusaineistoksi valikoituneiden maalausten analyysissä. Analyysissä hyödynnetty pragmatistien semiotiikan käsitteistö mahdollistaa teosten merkitystenmuodostumisen tarkastelun ja teosten materiaalisten ominaisuuksien huomioimisen tulkinnassa mahdollisimman eksaktisti. Analyysin tulokset vahvistavat hypoteesia nonfiguratiivisen nykymaalauksen representoivuudesta. Teosten viittauskohde voidaan osin määritellä teosesineen havaittavien ominaisuuksien perusteella. Pragmatistisen semiotiikan teorian mukaan merkitys määräytyy yhteisössä vakiintuneiden konventioiden perusteella, joten teosten merkitysten tarkentamiseksi teoksia selittävät taustatiedot ja katsojan taiteen kentän käytäntöjen ja tradition tuntemus ovat olennaisia. Tutkielma tarjoaa osaltaan esimerkin mahdollisuudesta soveltaa semiotiikkaa taidehistorian alan tutkimuskohteen tarkasteluun.
  • Lindström, Minna-Marika (2013)
    Pro gradu –työn tavoitteena on selvittää Suomen evankelisluterilaisten kirkkojen 1880-1910 –lukujen alttaritauluissa esiintyvää kansallisen ja etnisen vierauden kuvaamista. Vierauden takana on ajatus toiseudesta, erilaisuudesta, jossa maailma jaetaan eron kautta meihin ja muihin. Työn näkökulma on ”suomalainen”, vieraus on sellaista, mitä ei suomalaisesta näkökulmasta voi tunnistaa tutuksi ”suomalaiseksi”. Raamatun kertomuksiin liittyvien alttaritaulujen henkilöt eivät olleet suomalaisia ja tapahtumapaikat olivat kaukana Suomesta. Miten ja millaiseksi vieraus kuvattiin autonomisessa Suomessa, jossa vallitsi kansallisen identiteetin rakentamisen sävyttämä ilmapiiri? Työn tarkastelunäkökulma ja metodologia rakentuvat postmodernista ja jälkistrukturalistisesta ajatusmaailmasta. Teosten analyyseissä käytetään myös strukturalismin ja semiotiikan menetelmiä. Tulee ilmi, että 1880-1910 –lukujen alttaritaulujen vierauden merkkeinä voidaan pitää seikkoja, joita on tullut esille aikaisemmassa tutkimuksessa koskien muuta kristillistä taidetta. Vierauden kuvaaminen muodostuu yksityiskohtien kautta. Vierautta korostaa alttaritauluissa esiintyvä suomalaisuus, joka samalla vie tilaa vieraalta. Teosten valtavirtaa ei vierauden eikä suomalaisuuden kuvaaminen edusta. Vierauden kuvaaminen on stereotyyppistä ja arvottavaa. Aikaisemmassa tutkimuksessa esille tullut Ivan Davidson Kalmarin esittelemä kristillisen taiteen raamatullisen orientalismin hierarkkinen jana toteutuu tarkastelun kohteena olevassa aineistossa. Näyttää siltä, että vierauden kuvaaminen miljöön osalta hieman muuttuu ja monipuolistuu ajan kuluessa. Pro gradun lopussa vierauden ja suomalaisuuden merkkejä sovelletaan kahteen teokseen. Havaitaan, että niissä on me ja muut –tyyppinen asetelma, jossa suomalaisuus arvotetaan vieraan yläpuolelle, mutta näkemys vieraasta poikkeaa toisistaan.