Going Elsewhere : A Phenomenology of Aesthetic Immersion

Abstract

What happens in an immersive aesthetic experience? Where do I “go” in those moments when I lose myself in an artwork? This study proposes an answer by developing a systematic phenomenology of immersive experiences in a topological register. By applying resources from hermeneutic and existential phenomenology, this study argues that aesthetic immersion can be systematically described as a change in the perceiver’s mode of being-in-the-world. The central thesis of this study is that aesthetic immersion occurs as an existential dislocation, where the perceiver’s sense of being “there” in the world is momentarily changed into an “elsewhere”, an existential place located in between the lifeworld and the poetic world of the artwork. In this dislocation, the experiences of time, space, meaning and selfhood are momentarily altered.

Part I examines historical and methodological issues related to the phenomenological description of aesthetic immersion. Chapter 1 discusses various deconstructive perspectives on the history of aesthetics and uses them to provide coordinates for a phenomenology of aesthetic immersion. Chapter 2 outlines the methodological basis of this description. Since aesthetic immersion resists direct reflective access and is prone to unwarranted retrospective reconstructions, the study proposes a method of indirect phenomenology, where aesthetic immersion is approached in terms of the way it disturbs quotidian experiences of being “there” in the world. To facilitate such a description, Chapter 2 develops a general experiential framework using elements from Martin Heidegger’s event ontology and contemporary French phenomenology.

Part II outlines in two further chapters a systematic phenomenology of aesthetic immersion. Chapter 3 examines the conditions and structures of aesthetic immersion in terms of an existential dislocation from the “there” to the “elsewhere”. The chapter presents a description of the topological features of the “elsewhere” by outlining the situation in which it can occur, its spatio-temporal structure, and the way the artwork makes sense in and through aesthetic immersion. Chapter 4 completes the description by examining aesthetic immersion from the perspective of the perceiver’s sense of selfhood. The chapter argues that being aesthetically immersed in an artwork entails a mode of self-forgetfulness, which results from the diachrony between the work’s overpowering manifestation and the perceiver’s reflective grasp of it. The study closes with an examination of the ways the experience of “going elsewhere” relates to affectivity, understanding, language and intersubjective relations.

Taidekokemuksista puhuttaessa sanotaan usein, että taideteoksella on kyky viedä meidät johonkin toisaalle kuin missä konkreettisesti olemme: maalauksen kuvaamaan maisemaan, romaanin maailmaan tai elokuvan tapahtumien keskelle. Mutta mihin tarkalleen ottaen menemme, kun uppoudumme taideteokseen? Teoksen äärellä saatamme unohtaa itsemme ja käsityksemme ajasta ja paikasta, mutta emme silti voi sanoa olevamme teoksen maailmassa samalla tavoin kuin olemme varsinaisessa maailmassa. Missä siis on tämä ”toisaalla”, johon teos meidät imaisee?

Tutkimukseni tarkastelee esteettisen uppoutumisen kokemusta hermeneuttisen ja eksistentiaalisen fenomenologian näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on topologinen tulkinta Martin Heideggerin fenomenologiasta, joka korostaa inhimillisen olemassaolon paikkasidonnaisuutta: löydämme itsemme aina ”täältä”, keskeltä ajallis-tilallista ja mielekkäästi jäsentynyttä maailmaa, eikä olemassaolomme ole ajateltavissa irrallaan tästä maailmassa-olemisesta. Tutkimukseni keskeinen väite on, että esteettinen uppoutuminen voidaan järjestelmällisesti kuvata hetkellisenä muutoksena kokijan maailmassa-olemisen perusrakenteissa. Esitän, että esteettisessä uppoutumisessa kokijan käsitys paikastaan ”täällä” hämärtyy, kun vuorovaikutus teoksen kanssa muokkaa kokijan käsitystä ajasta, tilasta, minuudesta ja maailman merkityksellisestä jäsentymisestä. Lopputuloksena on hetkellinen kokemus ”toisaalla” olemisesta, eräänlainen putoaminen eksistentiaaliseen välitilaan elämismaailman ja teoksen maailman välissä. Näin tutkimus osoittaa, että usein triviaalina mielihyväkokemuksena käsitetty esteettinen uppoutuminen liittyy perustavanlaatuisilla tavoilla inhimillisen maailmassa-olemisen rakenteisiin ja rajoihin.

Esteettinen uppoutuminen on metodologisesti haastava kohde fenomenologiselle kuvaukselle, sillä uppoutumiskokemukseen ei ole suoraa reflektiivistä pääsyä. Tutkimukseni kehittää epäsuoran fenomenologisen kuvauksen metodia, jossa esteettistä uppoutumista lähestytään tarkastelemalla, miten se häiritsee tai muuttaa sellaisia arkisen kokemuksen perusrakenteita, joihin meillä on suorempi pääsy. Näin tutkimukseni valottaa esteettisen uppoutumisen ohella ylipäätään fenomenologisen estetiikan metodologisia ennakkoehtoja.