Työvelvollisia, toipilaita ja sotavankeja : Työvoiman sotilaallinen käyttö Suomessa toisen maailmansodan aikana

Näytä kaikki kuvailutiedot

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-3366-3
Julkaisun nimi: Työvelvollisia, toipilaita ja sotavankeja : Työvoiman sotilaallinen käyttö Suomessa toisen maailmansodan aikana
Tekijä: Aura, Otto
Muu tekijä: Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta
Poliittisten, yhteiskunnallisten ja alueellisten muutosten tohtoriohjelma
Opinnäytteen taso: Väitöskirja (monografia)
Kuuluu julkaisusarjaan: Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja - URN:ISSN:2343-2748
Tiivistelmä: The main question of this dissertation is to study how labour was used for military purposes in Finland during the Second World War. The research questions are answered by mixing together institutional macro-level and executive micro-level of work. The macro-level focuses on organizations and execution of law on obligatory work. The micro-level focuses on the wartime of two construction professionals, engineer Matti Janhunen and master builder Veikko Mäkinen. The law on obligatory work saw the daylight in June 1939. This law was also applied during the mobilization of Finnish Defence Forces in October 1939. The main organization responsible for supplying labour was the newly founded Ministry of Supply. The law on obligatory work was first planned to be used in agriculture and war industry. By the time of the Winter War (1939–1940), a new demand arose: fortification works. This was the area engineer Matti Janhunen found himself leading a work group of circa 700 workers. During the Winter War, circa 50 000 obligatory workers were acquired for the fortification works. The military use of labour during the Winter War was highly improvised. After the Winter War, it was time to gather the experiences and fix problems. The overall command of labour was dedicated to the Ministry of Communications and Public Works. New plans were made for the use of obligatory work. During the Continuation War (1941–1944), the acquisition of labour for fortification works was managed by the Home Headquarters Office of Labour. Offices personnel were from the Ministry of Public Works. Fortification construction corps needed labour and Home Headquarters delivered it. Obligatory workers were mainly sent to the Fortification Construction Battalions. Master builder Mäkinen was a construction platoon leader in one of those battalions. This platoon worked under his leadership until October 1941. At that time his subordinates were replaced by prisoners of war. These prisoners of war worked in the theater of operations, under the command of army corps. In the spring of 1942, Mäkinen got transferred. He would take duties in the Salpa Line, as a foreman overseeing the fortification repairs. There he got yet again new subordinates, nervous convalescents. The situation regarding labour was very strained during the war. In 1942, the law on obligatory work was redesigned granting more authority for the state. The performance of the Defence Forces was maintained partly by the military use of labour. In the rear echelon there were many jobs that could be done using labour thus relieving the soldiers for more militarily duties than, for example, building roads. For the labour used for military purposes, this could mean a period of 1941 to 1944 in Eastern Karelia, perhaps hundreds of kilometers from home territory. By the time the Continuation War ended, Home Commands Office of Labour had acquired approximately 74 000 obligatory workers. However, not all of them were sent to fortification works. By the labour of obligatory workers, prisoners of war, and nervous convalescents, the labour authorities tried to solve the military use of labour in the fortification works. Obligatory workers were the main component of both fortifications works and the military use of labour. Using prisoners of war, was one solution for the strained labour situation. Due to this solution, it was possible to relieve approximately 10 000 Finnish workers to other duties in the theater of operations. The convalescents were a peculiar form of using labour: it was partly the contemporary thinking of using hard work as a cure and partly still urging everyone to do one’s responsibilities. All in all, the military use of labour was mostly done with shovel and axe. Of course, there were also jobs that needed professional skills. The use of labour resources was a constant search for balance between military needs and societal resources and realities.Tässä väitöskirjassa tutkitaan, miten työvoimaa käytettiin sotilaallisiin tarkoituksiin Suomessa toisen maailmansodan aikana. Tutkimuskysymyksiin vastataan institutionaalisella makrotasolla ja toimeenpanevalla mikrotasolla. Makrotasolla tutkitaan organisaatioita ja niiden kehitystä, kuten työvelvollisuuslain toimeenpanoa. Mikrotasolla tarkastellaan kahden rakennusalan ammattilaisen, insinööri Matti Janhusen ja rakennusmestari Veikko Mäkisen, toimintaa talvi- ja jatkosodassa. Työvelvollisuuslaki oli valmistunut kesäkuussa 1939 ja ylimääräisten harjoitusten alkaessa lokakuussa 1939 sen soveltaminen aloitettiin. Toimeenpanosta vastasi kansanhuoltoministeriö. Lain mukaan jokainen 18-59-vuotias oli velvollinen tekemään maanpuolustuksen etua välillisesti tai välittömästi tarkoittanutta työtä. Suunnitelmissa tämän oli ajateltu tarkoittavan maatalouden ja sotateollisuuden työtehtäviä. Talvisodan aikana ilmaantui uusi työala, puolustusvoimien linnoitustyöt. Näihin töihin päätyi insinööri Matti Janhunen työnjohtajaksi. Työvelvollisten hankinnasta vastasi kansanhuoltoministeriön työvoimatoimisto tammikuuhun 1940 asti. Tämän jälkeen tehtävästä vastasi Päämajan työvoimatoimisto. Linnoitustöihin velvoitettiin talvisodan aikana noin 50 000 työvelvollista. Talvisodan aikainen työvoiman sotilaallinen käyttö oli valtaosin improvisoitua. Talvisodan päätyttyä kerättiin kokemuksia ja pyrittiin korjaamaan havaittuja ongelmia. Odotushorisontissa oli mahdollisuus uudesta sodasta. Työvelvollisuuslain ylin toimeenpano siirrettiin vuoden 1941 alussa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle. Työvelvollisen työvoiman ottamiseksi laadittiin uudet suunnitelmat, jossa uudeksi toimijaksi tuli kotijoukkojen esikuntaan perustettava työvoimaosasto. Jatkosodan aikaisen työvoiman hankinnan puolustuslaitoksen linnoitustöihin hoiti kotijoukkojen esikuntaan sijoitettu työvoimaosasto, jonka henkilöstö oli pääosin kulkulaitosministeriöstä. Sodankäynti ja yhteiskunta kulkivat käsi kädessä. Linnoitusrakennusjoukot tarvitsivat työvoimaa, joita he tilasivat kotijoukkojen esikunnalta. Kotijoukkojen esikunta sekä kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö pitivät silmällä koko valtakunnan työvoimatilannetta. Sotilaallisia tarkoituksia varten työvelvollisia otettiin huomattava määrä Päämajan linnoitusosaston alaisiin linnoitusrakennuspataljooniin. Rakennusmestari Mäkinen päätyi tällaisen pataljoonan rakennusjoukkueen johtajaksi. Alaisina oli suomalaisia työvelvollisia, kunnes lokakuussa 1941 työvoimaksi tuli sotavankeja. Sotavangit tekivät fyysistä työtä sotatoimialueella sotavankikomppanioissa. Mäkisen osalta tätä jatkui kevääseen 1942, jolloin hän sai siirron. Jatkosodan loppuun Mäkinen oli johtamassa Salpalinjalla tehtyjä kunnostus- ja tarkastustöitä. Tässä tehtävässä hänen alaisina oli hermotoipilaista muodostettuja erillisiä linnoitusrakennuskomppanioita. Sotien aikainen työvoimatilanne oli kireä. Vuonna 1942 työvelvollisuuslakia uudistettiin, jolloin se saatiin entistä kattavammaksi. Työvoiman sotilaallisella käytöllä pyrittiin varmistamaan puolustuslaitoksen toimintakykyä vapauttamalla sotilaita työtehtävistä taemmilla alueilla. Työvelvollisille tämä saattoi tarkoittaa jatkosodan mittaista pestiä linnoitusrakennuspataljoonassa satoja kilometrejä valtakunnanrajan ulkopuolella. Jatkosodan aikana työmääräyksen puolustuslaitoksen töihin sai kotijoukkojen esikunnan tilausten kautta noin 74 000 työvelvollista, joskaan tästä määrästä jokainen ei päätynyt rakennusmuodostelmiin. Työvelvollisella työvoimalla, sotavankien työvoimalla ja toipilaiden työvoimalla pyrittiin ratkomaan kysymystä työvoiman käytöstä sotilaallisiin tarkoituksiin, joista linnoitustyöt laaja-alaisuudessaan ovat suurin esimerkki. Työvelvollinen työvoima oli linnoitusrakennustöiden ja sotilaallisesti käytetyn työvoiman ydin. Sotavankityövoimalla saatiin määrällisesti korvattua kerrallaan noin kymmenen tuhatta työvelvollista. Toipilaat olivat yksi työvoiman muoto, jossa sodanaikaiset kysymykset jokaisesta miehestä omalla paikallaan näkyivät. Kenenkään työvoimaa ei nähty voivan olla käyttämättä. Kaikkiaan työn laatu oli useimmiten fyysistä lapiotyötä, mutta erilaisia ammatillista erikoistumista vaatineita tehtäviä oli myös. Kaikkiaan työvoimaresurssien käyttö vaati jatkuvaa tasapainoilua sotilaallisten ja yhteiskunnallisten vaatimusten ja realiteettien välillä.
URI: URN:ISBN:978-951-51-3366-3
http://hdl.handle.net/10138/276966
Päiväys: 2019-01-11
Avainsanat: poliittinen historia
Tekijänoikeustiedot: Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.


Tiedostot

Latausmäärä yhteensä: Ladataan...

Tiedosto(t) Koko Formaatti Näytä
Työvelvo.pdf 2.830MB PDF Avaa tiedosto

Viite kuuluu kokoelmiin:

Näytä kaikki kuvailutiedot