Kelan ammatillisen kuntoutuksen lakiuudistus. Ihanteet, toimeenpano ja harkintavalta

Abstract

Tässä tutkimuksessa selvitetään vuonna 2014 voimaan tulleen Kelan ammatillisen kuntoutuksen lakiuudistuksen toimeenpanoa kuntoutuksen myöntöedellytysten näkökulmasta. Uudistuksen myötä työkyvyn heikkenemistä tuli tarkastella laajemmin kuin suhteessa työkyvyttömyyden uhkaan, sairauteen tai vammaan: nyt arvio tehdään työkykyä heikentävän kokonaistilanteen ja opiskelukyvyn näkökulmista. Tutkimuksessa kysytään, kuinka työ- ja opiskelukyvyn heikkenemistä ja asiakkaan kokonaistilannetta arvioidaan uudistetun lain puitteissa. Lisäksi pohditaan harkintavallan elementtejä toimintapolitiikassa. Aineisto on moninäkökulmainen ja koostuu Kelan ammatillisen kuntoutuksen ratkaisijoiden (n = 10) sekä kantaa ottavien asiantuntijalääkäreiden (n = 9) teemahaastatteluista ja ammatillisen kuntoutuksen hakijoilta kerätyistä kyselyistä (2013 n = 432 ja 2015 n = 542). Aineistot on analysoitu monimenetelmäisesti sekä laadullisin että määrällisin menetelmin. Hakijoiden työkyky oli sekä ennen lain muuttumista että sen jälkeen hyvin heikko. Niillä, joiden työkyky oli parempi, esiintyi vähemmän koettuja sosiaalisia ja elämäntilannehaittoja. Hakemista arvioivat onnistuneeksi erityisesti työkykyiset työlliset hakijat, jotka olivat myös tyytyväisiä Kelaan. Vastaavasti riittämätöntä toimeentuloa kokevien ja työttömien ryhmät olivat tyytymättömiä. Ratkaisijoiden ja lääkäreiden haastatteluissa keskeiseksi mutta vaikeaksi osaksi toimintapolitiikkaa nousi kokonaistilanteen arviointi. Tiedonhankintamenetelmänä haastattelu oli tarpeellinen, mutta se oli myös aikaa vievää ja osin ristiriidassa määrällisten ratkaisutavoitteiden kanssa. Arvioinneissa pohditutti myös asiakkaan oma halu osallistua kuntoutukseen ja työelämään. Tämä toi esiin harkintavallan merkityksen toimintapolitiikassa. Jatkossa olisi olennaista kiinnittää huomiota hakuprosesseihin heikossa asemassa olevien sekä motivaatioltaan epäselvässä asemassa olevien hakijoiden näkökulmasta.