Ankaraa kriminaalipolitiikkaa vai humaania rikosten ennaltaehkäisyä? : Rikollisuuteen liittyvien sosiaalisten ongelmien määrittely ja sen muutokset suomalaisissa asiantuntijakannanotoissa 1944-1955

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201810303440
Title: Ankaraa kriminaalipolitiikkaa vai humaania rikosten ennaltaehkäisyä? : Rikollisuuteen liittyvien sosiaalisten ongelmien määrittely ja sen muutokset suomalaisissa asiantuntijakannanotoissa 1944-1955
Author: Niemi, Arttu
Other contributor: Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta
University of Helsinki, Faculty of Social Sciences
Helsingfors universitet, Statsvetenskapliga fakulteten
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2018
Language: fin
URI: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201810303440
http://hdl.handle.net/10138/277733
Thesis level: master's thesis
Degree program: Yhteiskuntatieteiden maisteriohjelma
Master 's Programme in Society and Change
Magisterprogrammet i samhällsvetenskaper
Specialisation: Poliittinen historia
Political History
Politisk historia
Abstract: Pro gradu -tutkielmassa analysoidaan rikollisuutteen liittyvien yhteiskunnallisten ongelmien määrittelyä Suomessa toisen maailmasodan jälkeisinä vuosina 1944-1955. Tarkastelun kohteena on ensinnäkin sodasta rauhaan palaaminen, sen mukanaan tuoma rikollisuuden kasvu ja keinot rikollisuuden torjuntaan. Toiseksi, tutkimus käsittelee niitä ajattelutapojen muutoksia, joita 1940- ja 1950-luvuilla tutkijoiden ja kriminaalipoliittiseen keskusteluun osallistuvien henkilöiden kirjoituksista on havaittavissa. Tutkimuksen kattavalla ajanjaksolla keskustelu liittyi omaisuus- ja väkivaltarikosten rangaistuksiin, vankeusrangaistuksiin ja vankiloiden sisäiseen järjestykseen, nuorisorikollisuuteen sekä alkoholiin. Tutkielman lähdeaineisto koostuu lainvalmistelukomiteoiden mietinnöistä, Suomen kriminalistiyhdistyksen vuosikirjoista sekä aikalaistutkijoiden julkaisemista kirjoista. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään aikakausi- ja sanomalehtiä, joista tärkeimpinä ovat Helsingin Sanomat, Suomen Kuvalehti ja Huoltaja. Tutkimuksen teoreettismetodologisena lähestymistapana käytetään sosiaalisten ongelmien konstruktionismia. Sosiaalisen konstruktionismin mukaan asiantilat tai ilmiöt muodostuvat ongelmiksi vasta, kun ne on määritelty ongelmiksi sosiaalisissa vuorovaikutus tilanteissa. Sosiaalisten ongelmien uudelleen määrittely on myös jatkuvasti käynnissä oleva prosessi. Toisen maailmansodan jälkeen rikollisuus nousi Suomessa voimakkaasti. Suurin nousu nähtiin omaisuus- ja väkivaltarikoksissa, ja levottomin aika koettiin vuosien 1945-1948 välillä. Rikollisuuden tuomaan haasteeseen vastattiin vahvistamalla poliisin voimavaroja sekä korottamalla omaisuus- ja väkivaltarikoksista määrättäviä rangaistuksia. Nämä toimet eivät herättäneet vastalauseita. Rikollisuuteen ja vankeusrangaistuksiin liittyvän problematiikan uudelleen määrittely alkoi vankeinhoidon uudistuskomitean 1946 ja nuorisorikollisuutta pohtineen komitean 1950 julkaistua mietintönsä. Vankeinhoidon uudistuskomitean ehdotukset merkitsivät vankeinhoidossa askelta kohti pohjoismaista linjaa. Nuorisorikollisuutta käsitelleen komitean ehdotukset eivät sellaisenaan johtaneet lainmuutoksiin, mutta komiteanmietintö käynnisti julkisen keskustelun aiheesta. Komitean ehdotukset edustivat selvästi hoitoideologiaa, ja täten poikkesivat selvästi ajan suomalaisesta kriminaalipolitiikasta. Komitean ehdotukset saivat osakseen ankaran kriminaalipolitiikan kannattajien kritiikkiä. Kritiikkiä esittivät arvovaltaiset rikosoikeuden professorit Brynolf Honkasalo ja Bruno A. Salmiala, joihin henkilöityi ankaran kriminaalipolitiikan kannatus. Rangaistusten lieventämiseen tähdännyt uusi kriminaalipolitiikan linja puolestaan henkilöityi vankeinhoidon ylijohtaja Valentin Soineen sekä lakitieteen tohtori Inkeri Anttilaan. Nuorisorikollisuus oli sotien jälkeen paljon keskustelua herättänyt aihe. Nuorisorikollisuuskomitean lisäksi nuorten ongelmia määriteltiin kasvatus- ja työlaitoskomitean mietinnössä. Alkoholin käytön ja rikollisuuden kasvun välinen yhteys oli kaikille ajan tutkijoille selvä. Sotien jälkeen alkoholin käyttöön liittyvien ongelmien määrittely jatkui Suomen historiasta tutulla linjalla. Näkemyserot alkoholikysymyksessä henkilöityivät professori Veli Verkkoon ja maisteri Pekka Kuuseen. Verkon mukaan suomalaisilla oli biologinen taipumus väkivaltaiseen humalakäytökseen, joten alkoholin nauttimista tuli rajoittaa mahdollisimman paljon. Kuusi puolestaan puhui alkoholikulttuurin muutoksen puolesta ja toimi aktiivisesti juomatapojen sivistämistä ajavassa liikkeessä. Alkoholikysymyksen näkemyserot kuvastavat erinomaisesti sotien jälkeen tapahtunutta ajattelutapojen ja tutkimussuuntausten muutosta. Ihmisten käyttäytymisen selittäminen biologisilla tekijöillä sai väistyä uusien sosiaalisten selitysmallien tieltä. 1940- ja 1950-lukujen tutkijoiden ja kriminaalipolitiikan vaikuttajien näkemyserojen jakolinja kulki ankaran ja lievemmän rangaistuspolitiikan välillä. Ankaria rangaistuksia kannattavat asiantuntijat käyttivät Ruotsia varoittavana esimerkkinä, kun taas vastapuoli haki Ruotsista lainsäädännön esimerkkejä. Poliittisen oikeiston ja vasemmiston välillä oli selvä ero. Oikeiston ollessa valta-asemassa kriminaalipolitiikka ankaroitui, kun vasemmisto puolestaan halusi lieventää rangaistusjärjestelmää.
Subject: sosiaaliset ongelmat
sosiaalinen konstruktionismi
rikollisuus
kriminaalipolitiikka
poliittinen historia


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record