Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English Helsingin yliopisto

Tiedostumaton nykytaiteessa : Katse, ääni ja aika vuosituhannen taitteen suomalaisessa nykytaiteessa

Show full item record

Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

Use this URL to link or cite this item: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-53-3378-0
Vie RefWorksiin
Title: Tiedostumaton nykytaiteessa : Katse, ääni ja aika vuosituhannen taitteen suomalaisessa nykytaiteessa
Author: Haapala, Leevi
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of Philosophy, History, Culture and Art Studies
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Belongs to series: Kuvataiteen keskusarkiston julkaisuja - URN:ISSN:1238-4100
Abstract: Leevi Haapala explores moving image works, sculptures and installations from a psychoanalytic perspective in his study The Unconscious in Contemporary Art. The Gaze, Voice and Time in Finnish Contemporary Art at the Turn of the Millennium . The artists included in the study are Eija-Liisa Ahtila, Hans-Christian Berg, Markus Copper, Liisa Lounila and Salla Tykkä. The theoretical framework includes different psychoanalytic readings of the concepts of the gaze, voice and temporality. The installations are based on spatiality and temporality, and their detailed reading emphasizes the medium-specific features of the works as well as their fragmentary nature, heterogeneity and affectivity.

The study is cross-disciplinary in that it connects perspectives from the visual culture, new art history and theory to the interpretation of contemporary art. The most important concepts from psychoanalysis, affect theory and trauma discourse used in the study include affect, object a (objet petit a) as articulated by Jacques Lacan, Sigmund Freud s uncanny (das Unheimliche) and trauma. Das Unheimliche has been translated as uncanny in art history under the influence of Rosalind Krauss. The object of the study, the unconscious in contemporary art, is approached through these concepts. The study focuses on Lacan s additions to the list of partial drives: the gaze and voice as scopic and invocative drives and their interpretations in the studies of the moving image. The texts by the American film theorist and art historian Kaja Silverman are in crucial role.

The study locates contemporary art as part of trauma culture, which has a tendency to define individual and historical experiences through trauma. Some of the art works point towards trauma, which may appear as a theoretic or fictitious construction. The study presents a comprehensive collection of different kinds of trauma discourse in the field of art research through the texts of Hal Foster, Cathy Caruth, Ruth Leys and Shoshana Felman. The study connects trauma theory with the theoretical analysis of the interference and discontinuity of the moving image in the readings by Susan Buck-Morss, Mary Ann Doane and Peter Osborn among others.

The analysis emphasizes different ways of seeing and multisensoriality in the reception of contemporary art. With their reflections and inverse projections, the surprising mechanisms of Hans-Christian Berg s sculptures are connected with Lacan s views on the early mirroring and imitation attempts of the individual s body image. Salla Tykkä s film trilogy Cave invites one to contemplate the Lacanian theory of the gaze in relation to the experiences of being seen. The three oceanic sculpture installations by Markus Copper are studied through the vocality they create, often through an aggressive way of acting, as well as from the point of view of the functioning of an invocative drive. The study compares the work of fiction and Freud s texts on paranoia and psychosis to Eija-Liisa Ahtila s manuscripts and moving image installations about the same topic. The cinematic time in Liisa Lounila s time-slice video installations is approached through the theoretical study of the unconscious temporal structure.

The viewer of the moving image is inside the work in an in-between state: in a space produced by the contents of the work and its technology. The installations of the moving image enable us to inhabit different kinds of virtual bodies or spaces, which do not correspond with our everyday experiences. Nevertheless, the works of art often try to deconstruct the identification to what has been shown on screen. This way, the viewer s attention can be fixed on his own unconscious experiences in parallel with the work s deconstructed nature as representation.

The study shows that contemporary art is a central cultural practice, which allows us to discuss the unconscious in a meaningful way. The study suggests that the agency that is discursively diffuse and consists of several different praxes should be called the unconscious. The emergence of the unconscious can happen in two areas: in contemporary art through different senses and discursive elements, and in the study of contemporary art, which, being a linguistic activity is sensitive to the movements of the unconscious. One of the missions of art research is to build different kinds of articulated constructs and to open an interpretative space for the nature of art as an event.Leevi Haapalan tutkimus "Tiedostumaton nykytaiteessa. Katse, ääni ja aika vuosituhannen taitteen suomalaisessa nykytaiteessa" käsittelee liikkuvan kuvan teoksia, veistoksia ja installaatioita psykoanalyyttisen taiteentutkimuksen perinteessä. Tutkimuksen taiteilijat ovat Eija-Liisa Ahtila (s. 1959), Hans-Christian Berg (s. 1971), Markus Copper (s. 1968), Liisa Lounila (s. 1976) ja Salla Tykkä (s. 1973). Teoreettisina lähtökohtina teoksiin ovat erilaiset psykoanalyyttiset luennat katseen, äänen ja ajallisuuden käsitteistä.

Poikkitieteellinen tutkimus yhdistää nykytaiteen tulkintaan visuaalisen kulttuurin, uuden taidehistorian ja -teorian lähtökohtia. Nykytaiteen vastaanotossa korostuvat moniaistisuus ja erilaiset katsomistavat. Tilallisuuteen ja ajallisuuteen perustuvien teosten lähiluvussa painottuvat teosten mediaerityiset piirteet, teosten kerronnan ja rakenteen hajautettu luonne sekä niiden herättämät voimakkaat tuntemukset. Tutkimuksessa Sigmund Freudin hahmotelmia kummasta (das Unheimliche) ja Jacques Lacanin näkemyksiä katseesta, äänestä sekä kuvallisuuden vaikutuksesta minän muodostumiseen tarkastellaan viimeaikaisen suomalaisen ja kansainvälisen taiteentutkimuksen valossa.

Keskeiset psykoanalyyttisen taiteentutkimuksen, affekti- ja traumateorian käsitteet rajaavat tutkimuskohteena olevaa nykytaiteen tiedostumatonta. Tutkimuksessa korostuvat katse ja ääni vietteinä sekä niistä tehdyt tulkinnat liikkuvan kuvan tutkimuksessa. Tutkimukseen valitut taideteokset käsittelevät havainnon syntyä, muistoja, fantasioita ja psyyken rajatiloja. Amerikkalaisen Kaja Silvermanin luennat aistimellisen alueesta, idealisaatiosta ja kuvan synnystä liitetään teostulkinnoissa tiedostumattoman rakenteeseen ja identiteetin muotoutumiseen.

Tutkimus esittelee laajasti erilaisia tapoja lähestyä traumaa taiteentutkimuksen kentällä. Nykytaide hahmottuu tutkimuksessa traumakulttuurin osaksi, jolla on taipumus määrittää yksilöllinen tai historiallinen kokemus trauman nimissä. Osa taideteoksista osoittaa kohti traumaa, joka saattaa paljastua teoreettisena tai fiktiivisenä konstruktiona. Traumateoria linkittyy tutkimuksessa liikkuvan kuvan häiriöisyyden ja epäjatkuvuuden teoreettiseen tarkasteluun. Teokset eivät pyri synnyttämään pelkästään samastumiskokemusta, vaan kiinnittämään katsojan huomion hänen omiin tiedostumattomiin kokemuksiinsa rinnakkain teoksen esitysluonteen kanssa.

Tutkimuksessa tarkastellaan viiden suomalaisen nykytaiteilijan teoksia. Hans-Christian Bergin veistosten peiliefektit yllättävät toimintatavoillaan ja ne yhdistyvät teoreettisiin näkemyksiin yksilön ruumiinkuvaan liittyvistä varhaisvaiheista. Salla Tykän Cave-elokuvatrilogian yhteydessä työstetään katseen teoriaa suhteessa nähdyksi tulemisen kokemuksiin sekä kysymykseen katseen roolista osana teosten kerrontaa. Markus Copperin kolmea merellistä veistosinstallaatiota tarkastellaan niiden äänellisyydestä käsin, joka osoittautuu sekä aggressiiviseksi että rauhoittavaksi. Copperin taiteilijahahmo rakentuu osana teosten ympärille kertynyttä tarinaa. Freudin paranoiaa sekä psykoosia käsittelevät tekstit rinnastuvat Eija-Liisa Ahtilan samaa aihepiiriä käsitteleviin käsikirjoituksiin ja liikkuvan kuvan teoksiin. Liisa Lounilan monilinssikameralla kuvattujen videoinstallaatioiden elokuvallista aikaa lähestytään tiedostumattoman ajallisen rakenteen kautta.

Taiteentulkinta on korostanut viime vuosikymmenen aikana tulkinnan avoimuutta sekä katsojalähtöisyyttä. Liikkuvan kuvan installaatioiden kokija on teoksen sisällä välitilassa: teoksen sisällön ja esitysteknologian tuottamassa tilassa. Teokset mahdollistavat sen, että katsoja voi asuttaa arkikokemukselle vieraita virtuaalisia ruumiita tai tiloja. Tutkimus osoittaa nykytaiteen ja sen tutkimuksen kulttuurisina käytäntöinä, jotka mahdollistavat tiedostumattoman merkityksellisen lähestymisen ja käsittelemisen. Taiteentutkimuksen yhdeksi tehtäväksi jää erilaisten konstruktioiden rakentaminen sekä tulkinnallisen tilan avaaminen taiteen tapahtumaluonteelle.
URI: URN:ISBN:978-951-53-3378-0
http://hdl.handle.net/10138/28145
Date: 2011-12-10
Copyright information: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
This item appears in the following Collection(s)

Show full item record

Search Helda


Advanced Search

Browse

My Account