The Neoconservative Culture Wars : Common-Sense Populists in Fractured America

Show full item record

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-4835-3
Title: The Neoconservative Culture Wars : Common-Sense Populists in Fractured America
Author: Lepistö, Antti
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of Philosophy, History and Art Studies
Doctoral Programme in History and Cultural Heritage
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Abstract: In the 1980s and 1990s, a prominent group of neoconservative intellectuals provided an intellectual revolution in conservative thought by embracing the “common sense” of “ordinary people,” going against cultural and intellectual liberal elites and their espousal of multiculturalism and welfare statism. Traditionally, conservative intellectuals, including the neoconservatives, had been extremely nervous about popular rule, demagogy, and the dangers of a mob mentality. How, then, did conservative intellectuals who had previously associated cultural problems with the masses come to argue in the 1980s and 1990s that the culture and morality of the very same people was not the problem, but rather the solution to a crisis created by the elites? In trying to solve this puzzle, this dissertation offers an intellectual history of how prominent neoconservative thinkers—authors such as Irving Kristol, Gertrude Himmelfarb, James Q. Wilson, and Francis Fukuyama—contributed to the American culture wars and the rise of conservative populism. It argues that the neoconservatives’ new willingness to speak for the assumedly unerring American “common man”—their embrace of a populist epistemology—was a result of a serious engagement with, and reinvention of, the Scottish Enlightenment philosophy of “common sense,” “moral sense,” and “moral sentiments.” Based on their analysis of the texts of eighteenth-century Scottish moralists, such as Francis Hutcheson, David Hume, and Adam Smith, neoconservatives came to argue that ordinary people had an instinctive sense of right and wrong and that amoral or immoral elites were the problem for American culture. Exploring and reinterpreting these older ideas first generated by Scottish thinkers was a way for the neoconservatives to explain, as Irving Kristol said, “to the people why they are right, and to the intellectuals why they are wrong” in the context of cultural debates over the family, crime, race, poverty, and multiculturalism. Reinventing the Scottish intellectual tradition, neoconservative intellectuals turned it into a weapon against the supposed authority of American liberal elites, higher education, and social reformist policies. The scholarly significance of this study is then that it presents neoconservatism in a new light, not merely as a movement of foreign policy hawks and analysts of the unintended consequences of liberal social policy, but of the intellectuals who shaped the Scottish intellectual tradition—common-sense populists in a fractured post-1960s America. Methodologically, this study draws on both conceptual and intellectual history. An underlying assumption is that an analysis of the neoconservative use of such terms as moral sense, moral sentiments, and common sense helps us understand the evolution of neoconservative thought during the culture wars of the 1980s and 1990s in a way that is not achieved in more conventional play-by-play accounts of neoconservatism’s intellectual and political battles. The study views its subjects as rational agents who borrowed linguistic elements from older moral philosophy, but who did much to reinterpret and reshape, for conservative political purposes in various culture wars contexts, the moral vocabularies and ideas that derived from such Scottish Enlightenment authors as Adam Smith, David Hume, and Francis Hutcheson.Väitöskirjani keskeinen argumentti on, että ryhmä johtavia uuskonservatiivisia intellektuelleja sai aikaan älyllisen vallankumouksen yhdysvaltalaisessa konservatiivisessa ajattelussa 1980- ja 1990-luvuilla asettumalla “tavallisten amerikkalaisten” “terveen järjen” puolelle liberaaleja intellektuaalisia eliittejä ja näiden monikulttuurista relativismia ja hyvinvointivaltioajattelua vastaan. Perinteisesti konservatiiviset ajattelijat – uuskonservatiivit mukaan lukien – olivat olleet huolestuneita kansanvallan, demagogian ja laumasieluisuuden ongelmista. Miten oli mahdollista, että konservatiiviset intellektuellit, jotka aikaisemmin löysivät monia ongelmia ja puutteita tavallisten amerikkalaisten elämäntavoista sekä moraalisista ja älyllisistä kyvyistä, alkoivat 1980- ja 1990-luvuilla korostaa, että näiden samojen ihmisten moraali ja tavat eivät olleetkaan ongelma vaan pikemmin ratkaisu kriisiin, jonka oli luonut eliitti? Väitöskirjani etsii vastausta tähän kysymykseen ja tarjoaa samalla aatehistoriallisen esityksen siitä kuinka johtavat uuskonservatiiviset ajattelijat – intellektuellit kuten Irving Kristol, Gertrude Himmelfarb, James Q. Wilson ja Francis Fukuyama – vastasivat Yhdysvaltojen 1960-luvun jälkeiseen poliittiseen polarisaation ja kulttuuriseen sirpaloitumiseen sekä vaikuttivat konservatiivisen populismin nousuun. Työni esittää, että uuskonservatiivisen älymystön uusi halukkuus puhua moraalisesti erehtymättömän amerikkalaisen “kadunmiehen” puolesta – se että he omaksuivat populistisen epistemologian – oli tulosta syvällisestä paneutumisesta skotlantilaiseen sentimentalistiseen ja common sense -valistusfilosofiaan, ja tämän aatetradition uudelleenmuotoilusta täysin erilaisessa historiallisessa ja poliittisessa kontekstissa. Analysoituaan 1970-luvulta lähtien 1700-luvun kuuluisien skottimoralistien kuten Adam Smithin, David Humen, Francis Hutchesonin ja Thomas Reidin tekstejä, uuskonservatiivit alkoivat väittää, että ihmisillä oli lähes vaistomainen kyky erottaa oikea väärästä ja että moraalittomat tai amoraaliset eliitit olivat amerikkalaisen kulttuurin ongelma. Valistuksen sentimentalististen ja common sense -ideoiden uudelleenmuotoilu oli uuskonservatiiveille tapa selittää, Irving Kristolin sanoin, “kansalle miksi se on oikeassa, ja intellektuelleille miksi nämä ovat väärässä”. Löydettyään uudelleen skottilaisen filosofisen tradition kulttuurisotien kontekstissa, uuskonservatiivi-intellektuellit muuttivat sen aseeksi liberaalien eliittien oletettua auktoriteettia, korkeakoulutusta ja sosiaalireformistista politiikkaa vastaan. Väitöskirjani tuo tärkeän lisän amerikkalaisen konservatismin tutkimukseen ennen kaikkea siksi että se esittää uuskonservatiivit uudessa valossa, ei vain ulkopolitiikan haukkoina, vaan myös skottilaisen intellektuaalisen tradition muokkaajina – “maalaisjärkeen” vetoavina konservatiivisina populisteina 1960-luvun jälkeisessä kulttuurisesti sirpaloituneessa ja poliittisesti polarisoituneessa Amerikassa. Metodologisesti väitöskirja noudattaa aate- ja käsitehistoriallisten tutkimusperinteiden käytäntöjä. Toisin sanoen, en tutki ainoastaan uuskonservatiivi-intellektuellien poliittisia preferenssejä, vaan pyrin ymmärtämään sitä käsitteellistä maailmaa, jossa nämä ajattelijat operoivat. Valotan paitsi uuskonservatiivien käyttämiä ilmaisumuotoja, myös heidän sosiaalisia verkostojaan, ja tarkastelen heidän retoriikkaansa ja käsitteiden käyttöä rationaalisena toimintana, jonka tarkoituksena oli vaikuttaa sekä kulttuuriin laajemmin että yhteiskuntapolitiikkaan poliittista kieltä kontrolloimalla.
URI: URN:ISBN:978-951-51-4835-3
http://hdl.handle.net/10138/288709
Date: 2019-01-26
Subject: Historia
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record