The Finnish Environment Institute - Publications archive

 

The Finnish Environment Institute (SYKE) is both a research institute, and a centre for environmental expertise. SYKE's research focuses on changes in the environment, and seeks ways to control these changes. The repository contains publications of SYKE as well as the offices preceding it such as the National Board of Waters, The National Board of Waters and the Environment and the Finnish Institute of Marine Research. The repository consists of articles, professional and scientific series and monographs.  Further information: syke.fi/publications ; syke.fi/library

Collections in this community

Recent Submissions

  • Koivikko, Riitta; Leivuori, Mirja; Sarkkinen, Mika; Lanteri, Sari; Tervonen, Keijo; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Suomen Ympäristökeskus, 2020)
    11/2020
    Proftest SYKE järjesti marraskuussa 2019 pätevyyskokeen jätevesiä analysoiville laboratorioille. Pätevyyskokeessa määritettiin ravinteet, kloridi, pH, sulfaatti, sähkönjohtavuus ja väri synteettisestä näytteestä ja viemärilaitoksen sekä massa- ja paperiteollisuuden jätevesistä. Pätevyyskokeeseen osallistui yhteensä 59 laboratoriota. Testisuureen vertailuarvona käytettiin laskennallista pitoisuutta tai osallistujien tulosten robustia keskiarvoa tai niiden mediaania. Osallistujien pätevyyden arviointi tehtiin z- ja osittain En-arvojen avulla. Koko tulosaineistossa oli z-arvoilla arvioituna 88 % hyväksyttäviä tuloksia, kun vertailu-arvosta sallittiin pH-määrityksissä 0,2 pH-yksikön ja muissa määrityksissä 5–20 %:n poikkeama. Tuloksista, jotka arvioitiin En-arvoilla, hyväksyttäviä oli 79 %. Kiitos pätevyyskokeen osallistujille!
  • Leivuori, Mirja; Koivikko, Riitta; Sara-Aho, Timo; Näykki, Teemu; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Suomen Ympäristökeskus, 2020)
    10/2020
    Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) for analysis of elements in waste waters in October-November 2019 (MET 11/19). The measurands for the synthetic and waste water samples were: Al, As, B, Ba, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, Hg, K, Mg, Mn, Mo, Ni, Pb, Sb, Se, Sn, Sr, Ti, V, and Zn. In total 23 laboratories participated in the PT. In total, 89 % of the results evaluated with z scores were satisfactory when total deviation of 10–25 % from the assigned value was accepted. Of the results evaluated with En scores, 91 % were satisfactory. Basically, either the metrologically traceable concentration, the calculated concentration, the robust mean, the mean or the median of the results reported by the participants was used as the assigned value for measurands. Warm thanks to all the participants in this proficiency test
  • Setälä, Outi; Suikkanen, Sanna (Suomen Ympäristökeskus, 2020)
    09/2020
    Meriympäristön roskaantumisen hillitsemiseksi tarvitaan kustannustehokkaita toimenpiteitä. Jotta toimenpiteet voidaan kohdentaa oikein, tarvitaan suunnittelun tueksi ajantasaista tietoa Suomen meriympäristössä olevan roskan määrästä, laadusta, lähteistä ja kulkeutumisreiteistä sekä ison, silminnähtävän, että mikroskooppisen pienen roskan osalta. Nyt käsillä oleva selvitys toteuttaa Suomen merenhoitosuunnitelmassa vuosille 2016–2021 annettua ROSKAT 1 -toimenpiteen tehtävää, jossa selvitetään rantojen ja meriympäristön roskaantumisen tila, roskien alkuperä, määrä ja lähteet koko Suomen rannikko- ja merialueella. Selvitys on laadittu osana Euroopan Meri- ja Kalatalousrahaston rahoittamaa RoskatPois!-hanketta (2017–2019). Roskia päätyy ympäristöön monista lähteistä ja eri reittejä pitkin, eikä eri osatekijöiden merkitystä ole aiemmin selvitetty. Myös tiedot meriroskan määrästä ovat toistaiseksi puutteelliset. Esimerkiksi rannoille päätynyt roska on vain pieni osa kaikesta jätteestä, jota meriympäristöön joutuu ihmistoimintojen seurauksena. Arvioiden mukaan jopa suurin osa maailman merien roskasta on näkymättömissä meren pohjalla (n. 70 %). Tästä huolimatta merien roskaantumista seurataan kaikkialla maailmassa, myös Itämeren ympärysmaissa ja Suomessa, yleisimmin rannoilta ohjeiden mukaan kerätyn ja luokitellun roska-aineiston avulla. Monissa maissa rantaroska-aineistoa täydennetään pohjaroskien seurannalla, jota yleensä toteutetaan pohjatroolauksen avulla. Pohjoisella Itämerellä (mm. Suomen koko rannikkoalueella) pohjatroolausta ei käytetä ja muutkin seurantamenetelmät ovat vaikeita toteuttaa samean veden ja huonon näkyvyyden takia. Sukeltamalla ja vedenalaiskuvauksen avulla tehdyt havainnot ovat mahdollisia vain matalilla merialueilla. Roskat eivät kunnioita maiden välisiä rajoja, eikä ympäristöstä löytyvään roskaan yleensä liity sellaista tietoa, jonka perusteella voisi päätellä jotakin sen alkuperästä. Roskat voivat siirtyä sateen, tuulen, sulamisvesien, virtaavien vesien ja virtausten, eläinten ja ihmisten tarkoituksellisen toiminnan seurauksena. Etenkin suhteellisen kevyet muoviroskat voivat kulkeutua kauas päästölähteestään. Roskat myös hajoavat ja haurastuvat päädyttyään luontoon, jolloin niiden koko, määrä ja ominaisuudet muuttuvat. Vuonna 2012 käynnistetty rantaroskaseuranta on tuottanut toistaiseksi pääosan Suomen meriroska-aineistosta. Rantaroska-aineistoa oli vuoden 2018 loppuun mennessä kerätty noin kolmesti vuodessa yhteensä 14 merenrannalta eri puolilta Suomea. Tuloksista käy ilmi, että kaikki rantatyypit (kaupunkirannat, välimuotoiset rannat, luonnontilaiset rannat) huomioiden noin 90 % roskista on erilaisia muovi- tai vaahtomuovituotteita. Kaupunkirannoilla ja välimuotoisilla rannoilla tupakantumppien osuus kaikesta roskasta on keskimäärin lähes 70 %, mutta luonnontilaisilla rannoilla vain 5 %. Mikäli tupakantumppeja ei huomioida, noin 45 % rantaroskasta on tunnistamattomia muovikappaleita tai -riekaleita kaikilla rantatyypeillä. Rantaroska-aineiston perusteella roskien kokonaismäärässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta vuosina 2012–2018. Kaikki rannat ja kaikki seurantakerrat huomioiden Suomen rannoilla on keskimäärin 240 roskakappaletta tuhannella neliömetrillä. Roskamäärät ovat keskimäärin pienimpiä luonnontilaisilla rannoilla (98 roskaa / 1 000 m2) ja suurimpia urbaaneilla rannoilla (394 roskaa / 1 000 m2). Erilaisten rantaroskan lähteiden merkitystä roskaseurantarannoilla selvitettiin matriisipisteytysmenetelmällä. Lähdeanalyysin avulla pyrittiin tunnistamaan merkittävimmät rantaroskan lähteet kullakin rannalla ja rantatyypillä perustuen todennäköisyyksiin ja huomioiden mahdollisuuden, että tietty roskatyyppi voi olla peräisin useammasta kuin yhdestä lähteestä. Kaikilla rantatyypeillä matkailu ja rannankäyttäjät arvioitiin suurimmaksi roskanlähteeksi, jonka tuottama osuus rantaroskista oli noin 40–60 %. Kaiken kaikkiaan kaupunkirannoilla ja välimuotoisilla rannoilla noin 74–82 % roskista arvioitiin olevan maaperäisistä lähteistä (virkistyskäyttö, valumavedet, rakentaminen ja jätteen hylkääminen), kun taas luonnontilaisilla rannoilla maaperäisten lähteiden osuus oli keskimäärin 56 % ja meriperäisten (meriliikenne ja kalastus) 44 %. Suomen merenrantakaupungeille lähetetyn kyselyn avulla kartoitettiin kaupunkien meriroskan lähteitä ja reittejä ja arvioitiin eri lähteiden roskantuotannon todennäköisyyttä huomioiden paikalliset olosuhteet. Kysely oli jaettu tärkeimpien roskalähteiden ja reittien perusteella aihealueisiin, joihin kuuluivat mm. erilaiset kaupungin järjestämät palvelut (esim. jätehuolto, katujen puhtaanapito, jätevedenkäsittely) ja taloudelliset toiminnot (virkistys ja matkailu, kauppa ja teollisuus, maanviljely). Kyselyyn vastasi 22 kaupunkia, jotka jaettiin asukaslukunsa mukaan kolmeen kokoluokkaan: isot (>100 000 asukasta), keskisuuret (20 000–100 000 asukasta) ja pienet (<20 000 asukasta) kaupungit. Tulosten perusteella hulevesien puhdistus koettiin meren roskaantumisen kannalta riittämättömäksi kaikenkokoisissa kaupungeissa. Keskikokoisissa kaupungeissa ongelmia aiheuttivat toistuvasti viemärien ylivuototilanteet, kun taas suurissa kaupungeissa meriroskan syntymiseen vaikuttavia tekijöitä olivat yhdyskuntajätteen laiton hylkääminen, kaduilta poistetun lumen varastointi ja hävitys, tupakantumpeille tarkoitettujen roska-astioiden riittävyys sekä rakennus- ja purkutyöt. Mikroskooppisen pienen roskan, mikroroskan ja mikromuovin, tutkimus- ja seurantamenetelmiä on kehitetty jo joitakin vuosia eri puolilla maailmaa, mutta yhdennettyä ohjeistusta ei vielä ole saatu laadittua. Samaan aikaan huomio on siirtynyt yhä pienempiin ja pienempiin hiukkasiin, joiden tutkimiseen käytetyt menetelmät ovat entistä haastavampia. Mikroroskan määrää Suomen merialueilla on tutkittu vuodesta 2012 alkaen. Toistaiseksi suurin osa näytteistä on kerätty pintahaavilla, johon kertyvät yli 0,3 mm:n kokoiset roskahiukkaset. Erään näin kerätyn aineiston perusteella avomerialueilla mikroroskan kokonaismäärä Suomenlahdella oli alle kolme roskahiukkasta kuutiometrissä. Tästä kuituja oli suurin osa, ja varsinaisia mikromuoviksi luokiteltuja hiukkasia alle yksi kuutiometrissä. Suomen rannikkoalueella tehdyn tutkimuksen perusteella mikromuovimäärät rannikon pintavedessä olivat avomerellä havaittuja suuremmat (16,2 ± 11,2 kpl m−3). Sekä pintavedessä että sedimentissä havaittujen mikromuovihiukkasten määrä kasvaa sitä mukaa, mitä pienempiä kokoluokkia voidaan sisällyttää analyyseihin. Tähän mennessä saatujen tulosten perusteella rannikkosedimenttien mikromuovimäärissä voi olla merkitseviä eroja näytteenottopaikkojen välillä. Maailmanlaajuisestikin poikkeuksellisen paljon mikromuovia havaittiin Porvoon edustan pohjasedimentistä (22 mikromuovihiukkasta / g sedimenttiä). Näytteenotto tulisi ulottaa pintaveden lisäksi myös syvempiin vesikerroksiin sekä sedimenttiin, jotta kuva mikromuovien määristä ja alueellisesta määrien vaihtelusta tarkentuisi. Euroopassa tehtyjen eri mikroroskaselvitysten tulokset poikkeavat toisistaan hyvinkin paljon. Mikromuovien lähteitä on arvioitu käyttämällä apuna saatavilla olevia tietoja ihmisten kulutustottumuksista, tuotteiden tuotantoprosesseista, materiaalien kulumisesta ja materiaalivirroista. Menetelminä on käytetty haastatteluja ja julkaistujen tietojen koostamista. Arvioiden takana on erilaisia oletuksia ja laskentatapoja sekä mahdollisesti mallinnusta, mutta yleensä ei mittaustietoa, mistä johtuen arviot voivat poiketa paljonkin. Myös nyt käsillä olevassa RoskatPois!-hankkeen laatimassa Suomea koskevassa selvityksessä on keskitytty mikroroskien sijaan mikromuoveihin. Selvityksessä pyrittiin huomioimaan tärkeimmät sellaiset lähteet, joiden osuutta mikromuovikuormituksen aiheuttajina oli tutkittu myös muissa, etenkin Pohjoismaissa tehdyissä selvityksissä, ja joita on laajemmin pidetty merkittävinä (ks. kaavio mikromuovilähteistä alla). Tuloksia tarkastellessa on huomattava, että laskentaperiaatteella, tai esimerkiksi jollakin yksittäisellä kertoimella, voi olla suuri vaikutus arvion lopputulokseen. Lisäksi on muistettava, että tässä arviossa ei ole lainkaan huomioitu sellaista mikromuovia, joka pikkuhiljaa muodostuu ympäristössä jo valmiiksi olevasta muovijätteestä, koska käytössä ei ole tietoja tämän ”muovivaraston” määrästä.
  • Järvinen, Eija; Kauppi, Lea; Pietilä, Tuula; Oksanen, Niina; Wainio-Biese, Terhi; Primmer, Eeva; Juvonen, Harri (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 7/2020
    Tämä raportti Suomen ympäristökeskuksen toiminnasta ja tuloksista vuodelta 2019 sisältää johdon katsauksen toimintaan, kuvauksen toiminnasta ja sen vaikuttavuudesta, toiminnallisesta tuloksellisuudesta sekä tuotoksista ja laadunhallinnasta teema-alueittain. Lisäksi raportti sisältää kuvauksen henkisistä voimavaroista sekä henkilöstöä ja työajan käyttöä samoin kuin kustannuksia ja määrärahojen käyttöä kuvaavia laskelmia ja analyyseja. Raportissa on myös kuvaus SYKEn sisäisestä valvonnasta sekä toimintaan ja palveluihin kohdistuneista arvioinneista. Julkaisu sisältää SYKEn tilinpäätöslaskelmat vuodelta 2019 ja niiden tarkastelun, johto-organisaation kuvauksen, listauksen kansainvälisiin sopimuksiin liittyvistä tehtävistä, yhteenvedon SYKEn tutkimusinfrastruktuureista sekä kuvauksia vuoden 2019 aikana valmistuneista tutkimuksista ja hankkeista.
  • Nissinen, Ari; Savolainen, Hannu (Finnish Environment Institute, 2020)
    Reports of the Finnish Environment Institute 15en/2019
    The aim of the research was to analyse the carbon footprint (i.e. life-cycle greenhouse gas emissions) and raw material requirements (RMR) for public procurement and household consumption. The main method used was the environmentally extended input-output model ENVIMAT, supplemented with statistics on public procurement. Greenhouse gas emissions for the final domestic demand, i.e. the consumption-based emissions of Finland, amounted to 73.4 million tons carbon dioxide equivalents (Mt CO2e) in 2015. This can also be seen as the carbon footprint of Finland, and it was 33 % bigger than the territorial emissions which form the basis of the official national inventories. The carbon footprint for public procurement in 2015 was 8.3 Mt CO2e. State procurement accounted for 1.78 Mt, municipalities for 4.73 Mt CO2e, and federations of municipalities (FM) for 1.79 Mt CO2e. The carbon footprint of investments made by public organisations amounted to 2.7 Mt CO2e. In state procurement 42 % of the emissions were caused by buying services, 38 % from goods, 12 % from rents, and 8 % were due to other costs. Buying goods caused the largest emission share in the defence administration (55 %), whereas services caused the largest share (81 %) in the traffic and communications sector. In the procurement made by municipalities and federations of municipalities 42–43 % of emissions were caused by the procurement of services and 52 % from goods. Looking at state administration, defence caused the largest share (43 %) of emissions, and next were the traffic and communications (21 %) and the ministry of the interior (10 %). Urban municipalities caused 3.33 Mt of emissions, and semi-urban municipalities caused 0.69 Mt and rural municipalities 0.71 Mt. Hospital districts had the largest emissions (1.03 Mt) among the federations of municipalities. The raw material requirement of public procurement amounted to 19.5 Mt in 2015. The share of state procurement was 34 %, whereas municipalities and FM caused the remaining 66 %. The RMR of investments made by public organisations amounted to 25.7 Mt. The RMR of household consumption in 2015 was 64.8 Mt. The share of other products and services came to 32 %, housing including energy use amounted to 30 %, foodstuffs and non-alcoholic beverages contributed 26 % and transport 12 %. Regarding the carbon footprint of households in 2016, transport caused 30 % of all carbon emission equivalents, housing and energy use 29 %, foodstuffs and non-alcoholic beverages 19 %, and other products and services 22 %. The overall carbon footprint was 53.4 Mt CO2e in 2000 and 60.1 Mt in 2016 (12.5 % growth). Emissions were the largest in 2007 (66.6 Mt). A structural decomposition of the change in the carbon footprint from 2000 to 2016 shows three major factors: change in consumption expenditure (which alone would change the footprint by +30.7 %), change in consumption structure (-5.7 %) and technological change (-12.5 %). The annual average carbon footprint per capita varied between 10.1 and 12.6 tons of CO2e. Statistics Finland’s Household Budget Survey was used to analyse different households. In the lowest income decile the carbon footprint was 7.2 t CO2e per consumption unit, and in the highest income decile it was 19.0. The emission intensity (i.e. emissions per euro consumed) did not have any clear relationship to the income. Regarding types of households, couples without children and couples with children had the largest footprint per consumption unit. When housing was not taken into account, households in inner urban areas had the smallest and households in peri-urban and rural areas close to urban areas had the largest carbon footprint per consumption unit. Of the consumption sectors, transport had the highest emission intensity (0.81 kg CO2e /€). Additionally, food had a high emission intensity (0.76). The two expenditure categories related to housing had smaller intensities (0.51 and 0.45), and other goods and services had the smallest (0.24). The average emission intensity was around 0.5.
  • Lappalainen, Juho; Kurvinen, Lasse; Kuismanen, Lauri (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 8/2020
    Tässä raportissa esitellään Suomessa ensimmäistä kertaa kuvaillut Suomen ekologisesti merkittävät vedenalaiset meriluontoalueet, niin sanotut EMMAt. EMMA-työ on Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma VELMUn alaisuudessa tuotettu, Suomen merialuesuunnittelijoille räätälöity tilaustyö, jonka tavoitteena on tiedottaa etenkin merialuesuunnittelijoille sekä alan asiantuntijoille, mutta myös julkisuudelle Suomen merialueiden arvokohteista, parasta mahdollista aineistoa hyödyntäen. EMMAt kokoavat yhteen VELMUn yli kymmenen vuoden ajan kerätyn valtavan tietomäärän. Tavoitteena oli tuottaa mahdollisimman helppokäyttöinen ja selkeä paikkatietoaineisto, sekä sanallisia kuvauksia Suomen merialueen arvoalueista. Arvoalueiden kuvaamisessa sovellettiin pienin muokkauksin YK:n biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen ekologisesti tai biologisesti merkittävien merialueiden kuvauksiin liittyvää kriteeristöä. Käytettyjä kriteerejä oli kuusi. Arvoalueiden aluekuvaukset on tehty yhteistyössä yli kymmeneen organisaatioon kuuluvien lukuisten asiantuntijoiden kanssa, hyödyntäen heidän paikallis- sekä erikoisasiantuntemusta ja kirjallisuutta. Suomen rannikolta tunnistettiin 87 ekologisesti merkittävää aluetta. Aluerajaukset perustuvat pääasiassa VELMUn keräämään tietoon vesikasveista, makrolevistä, selkärangattomista eläimistä, Itämeren luontotyypeistä, geologiasta sekä kalojen lisääntymisalueista. Myös tärkeistä lintu- ja merinisäkäsalueista ja maanpäällisten luontotyyppien luontoarvoista kerrotaan aluekuvauksissa, mutta näitä ei huomioitu aluerajauksissa. EMMA-alueiksi tunnistettiin ainoastaan kohteita, joilta on tällä hetkellä riittävästi kartoitustietoa. EMMA-alueiden koot vaihtelivat 0,1 km2 ja 577,5 km2 välillä. Kymenlaaksossa rajattiin 11, Uudellamaalla 20, Varsinais-Suomessa kahdeksan, Satakunnassa seitsemän, Pohjanmaalla viisi, Keski-Pohjanmaalla kaksi, Pohjois-Pohjanmaalla 17, Lapissa seitsemän ja Ahvenanmaalla yhdeksän EMMA-aluetta. Koska VELMUn keräämää tietoa kertyy vuosittain lisää, ovat EMMAt myös päivitettävissä. EMMAt soveltuvat monenlaiseen käyttöön. Käyttöalueita voivat olla mm. meren kestävän käytön edistäminen ja kehitys, tuulivoiman sijainnin ohjaus ja merenkulun reittien suunnittelu. On myös tärkeä muistaa, että luontoarvot voivat jatkua EMMA-rajausten ulkopuolelle ja aluerajaukset sisältävät luontoarvojen ydinalueet.
  • Pöyry, Juha; Aapala, Kaisu (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2/2020
    Ilmastoviisaan luonnonsuojelusuunnittelun pohjaksi tarvitaan tietoa siitä, miten lajit, niiden osapopulaatiot sekä luontotyypit reagoivat muuttuvaan ilmastoon. Samalla tarvitaan tietoa siitä, mitkä lajit ja luontotyypit ovat kaikkein haavoittuvimpia ilmastonmuutokselle ja mitä voidaan tehdä niiden suojelun tukemiseksi. Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa (SUMI) -hankkeessa, joka toteutettiin vuosina 2017–2019 Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) ympäristöministeriön rahoittamana, pyrittiin vastaamaan näihin kysymyksiin. Työn ensimmäisessä osassa selvitettiin lajiominaisuuksien yhteyksiä lajien haavoittuvuuteen ilmastonmuutokselle. Erityisenä kiinnostuksen kohteena oli lisäksi se, miten ilmastonmuutos vaikuttaa EU:n luontodirektiivin liitteiden II ja IV sekä lintudirektiivin liitteen I lajeihin. Kirjallisuusselvityksen avulla kerättiin tietoa lajien havaituista ja ennustetuista vasteista muuttuvaan ilmastoon, ja muutosten suhdetta lajiominaisuuksiin mallinnettiin tilastollisesti. Tarkasteltavia eliöryhmiä olivat linnut, perhoset, putkilokasvit, lahopuuhyönteiset, lahopuusienet ja jäkälät. Lajien ominaisuuksien havaittiin vaikuttuvan niiden haavoittuvuuteen ilmastonmuutokselle; negatiiviset vaikutukset korostuvat pohjoisen viileisiin oloihin, kuten tunturi- ja suoelinympäristöihin erikoistuneilla lajeilla, joiden leviämiskyky on rajoittunut. Eri eliöryhmillä nousi esille myös muita lajien haavoittuvuutta ilmastonmuutokselle heijastelevia ominaisuuksia, joita on tärkeää huomioida lajien hoito- ja suojelusuunnittelussa. Tilastomallien tulosten avulla tunnistettiin ilmastonmuutokselle potentiaalisesti haavoittuvia lajeja, joiden vaste ilmastonmuutokseen on negatiivinen. Työn toisessa osassa tarkasteltiin ilmastonmuutoksen aiheuttamia havaittuja tai ennustettuja muutoksia luontotyypeissä. Katsaus keskittyi luontodirektiivin liitteen I luontotyyppiryhmiin: rannikko, sisävedet ja rannat, perinnebiotoopit, tunturit, suot, kalliot ja metsät. Ilmastonmuutoksen vaikutukset luontotyyppeihin ovat ensi sijassa laadullisia. Herkimmiksi luontotyypeiksi tunnistettiin rannikon hauru- ja meriajokasvallit sekä primäärisukkessioon liittyvät luontotyypit, lumenviipymät, tunturikoivikot, tunturikankaat, virtavesien latvapurot, Tunturi-Lapin pienvedet, perinnebiotoopit, palsasuot, eteläiset aapasuot, lähteet ja lähdesuot sekä avoimet ja puoliavoimet kallioluontotyypit. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät luontaiset häiriöt voivat vaikuttaa positiivisesti metsiin lisäämällä kuolleen puun sekä runsaslahopuustoisten nuorten sukkessiovaiheiden ja lehtipuiden määrää. Ilmastonmuutokselle haavoittuvien lajien ja luontotyyppien suojelua on mahdollista tukea muodostamalla mahdollisimman kattava luonnonsuojelualueverkosto eri ilmastovyöhykkeille. Lisäksi suojelualueiden ulkopuolella tarvitaan toimia, jotka lisäävät lajien mahdollisuuksia siirtyä uusille alueille ilmaston muuttuessa. Mahdollisia työkaluja tähän tarjoavat esimerkiksi vapaaehtoisen suojelun ohjelmat (METSO), maatalouden ympäristötuki ja HELMI-elinympäristöohjelma. Suojelualueilla on luonnonhoidon ja ennallistamisen keinoin mahdollista hidastaa ilmastonmuutokselle haavoittuvien lajien ja luontotyyppien häviämistä tai heikentymistä. Jos ilmastonmuutoksen hillinnässä ei kuitenkaan onnistuta kansainvälisesti, tapahtuu Suomen luonnossa laajamittainen muutos kuluvan vuosisadan aikana.
  • Aapala, Kaisu; Akujärvi, Anu; Heikkinen, Risto; Pöyry, Juha; Virkkala, Raimo; Aalto, Juha; Forss, Sonja; Kartano, Linda; Kemppainen, Eija; Kuusela, Saija; Leikola, Niko; Mattsson, Tuija; Mikkonen, Ninni; Minunno, Francesco; Piirainen, Sirke; Punttila, Pekka; Pykälä, Juha; Rajasärkkä, Ari; Syrjänen, Kimmo; Turunen, Minna (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 1/2020
    Ilmastoviisaan luonnonsuojelusuunnittelun perustana on tieto siitä, millä alueilla ilmasto muuttuu voimakkaimmin, mitkä suojelualueet, lajit ja lajipopulaatiot sekä luontotyypit ovat kaikkein alttiimpia muutokselle ja miten muutokseen sopeudutaan. SUMI-hankkeessa selvitettiin lämpösumman, tammikuun keskilämpötilan ja vuosittaisen vesitaseen muutosnopeutta ja pienilmastollisia muutoksia Suomen Natura 2000 -verkostossa. Lämpösumman ja tammikuun lämpötilan ennustetuissa muutosnopeuksissa on merkittäviä alueellisia eroja ja Natura-alueiden pienilmasto tulee muuttumaan huomattavasti. Avainasemassa on turvata lajit, joiden populaatioiden menestyminen liittyy nopeimmin muuttuviin ilmastotekijöihin. Suojelualuesuunnittelussa tulee painottaa suojelu- ja hoitotoimien joustavaa suunnittelua sekä varautua mittaviin olosuhteiden muutoksiin. Ennallistaminen ja luonnonhoito ovat tärkeitä keinoja lajien elinympäristöjen ja luontotyyppien tilan parantamiseksi muuttuvassa ilmastossa. Kohdentamalla ennallistamista ja luonnonhoitoa ilmastoviisaasti voidaan tukea lajien siirtymistä. Lajien ominaisuudet vaikuttavat niiden haavoittuvuuteen ilmastonmuutokselle; negatiiviset vaikutukset korostuvat pohjoisen viileisiin oloihin, kuten tunturi- ja suoelinympäristöihin, erikoistuneilla lajeilla, joiden leviämiskyky on rajoittunut. Eri eliöryhmillä nousi esille myös muita lajien haavoittuvuutta ilmastonmuutokselle heijastelevia ominaisuuksia, joita on tärkeää huomioida lajien hoito- ja suojelusuunnittelussa. Lajien ominaisuuksien perusteella tunnistettiin joukko ilmastonmuutokselle haavoittuvimpia lajeja, joihin suojelutoimia kannattaa kohdentaa. Luontodirektiivilajien - ja etenkin saman lajin populaatioiden - välillä oli selviä eroja lajien altistumisessa lämpösumman ja tammikuun lämpötilan muutosnopeuteen, sekä esiintymien ympäristön haitallisen maankäytön määrässä. SUMI-hankkeessa tarkasteltiin suojelualueverkoston merkitystä maalinnustolle sekä havaittujen että ennustettujen levinneisyysmuutosten osalta. Suojelullisesti arvokkaiden suo- ja tunturilajien lajimäärä pieneni sekä suojelualueilla että suojelemattomilla alueilla, kun taas kosteikkolajien määrä kasvoi koko maassa. Suojelualueet puskuroivat ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia suojelullisesti merkittäville lajeille, mutta vaikutukset ovat jo nähtävissä niilläkin. Linnuston monimuotoisuuden kannalta suojelualueverkosto on perustettu ilmastonmuutoksen näkökulmasta oikeansuuntaisesti, mutta Etelä- ja Keski-Suomessa metsien suojelualueverkosto on riittämätön turvaamaan lintulajiston monimuotoisuuden. Ilmastonmuutoksen vaikutukset luontotyyppeihin ovat ensisijassa laadullisia. Herkimmiksi luontotyypeiksi on tunnistettu rannikon hauru- ja meriajokasvallit sekä primäärisukkessioon liittyvät luontotyypit, lumenviipymät, tunturikoivikot, tunturikankaat, virtavesien latvapurot, Tunturi-Lapin pienvedet, perinnebiotoopit, palsasuot, eteläiset aapasuot, lähteet ja lähdesuot sekä avoimet ja puoliavoimet kallioluontotyypit. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvien luontaisten häiriöiden arvioidaan vaikuttavan positiivisesti metsien rakenteeseen lisäämällä kuolleen puun sekä runsaslahopuustoisten nuorten sukkessiovaiheiden ja lehtipuiden määrää. Monimuotoiset metsät ovat avainasemassa metsien ekosysteemipalveluiden ja sopeutumiskyvyn turvaamisessa. SUMI-hankkeessa kehitettiin laskentamenetelmää, jonka avulla voidaan arvioida metsän käsittelytapojen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia metsien hiilitaseeseen tarkalla resoluutiolla. Alustavien mallinnustulosten mukaan puuston ja metsämaan hiilivarasto kasvoi sekä suojelumetsä- että talousmetsäskenaariossa Evon alueella vuosina 2013–2099. Suojelumetsä sitoi hiiltä hitaammin kuin talousmetsä mutta säilyi hiilen nieluna koko tarkastelujakson ajan. Yhdistämällä hiilitasearviot luonnon monimuotoisuutta kuvaaviin paikkatietoaineistoihin voidaan suojelualuesuunnittelussa priorisoida sekä ilmastohyödyiltään että luontoarvoiltaan parhaita kohteita.
  • Koivikko, Riitta; Leivuori, Mirja; Lallukka, Heli; Lindström, Annika; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Ilmakunnas, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 5/2020
    Proftest SYKE järjesti yhteistyössä Työterveyslaitoksen (TTL) kanssa syksyllä 2019 kansallisen vertailumittauksen toimijoille, jotka tekevät materiaalinäytteiden asbestimäärityksiä (ABS 08/2019). Vertailumittauksen osallistujille toimitettiin neljä rakennusmateriaalinäytettä, joista analysoitiin asbestin läsnäolo tai puuttuminen sekä tunnistetut asbestisilikaattimineraalit. Vertailumittaukseen osallistui yhteensä 18 toimijaa. Osallistujatulosten arviointi perustui testinäytteiden raportoituihin tuloksiin ja osallistujatuloksia verrattiin asiantuntijalaboratoriossa tehtyihin asbestianalyyseihin. Hyväksyttäviä asbestimääritystuloksia oli tulosaineistossa 94 % ja hyväksyttäviä asbestitunnistustuloksia oli tulosaineistossa 100 %. Kiitos vertailumittauksen osallistujille!
  • Berg, Annukka; Räisänen, Milja; Salo, Hanna (Suomen Ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 6/2020
    Hallitusohjelmassa ”Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta” (2019) on runsaasti mainintoja kiertotalouden edistämisestä. Näiden kirjausten muuttaminen toiminnaksi ei onnistu ilman tutkimustietoa. Tähän raporttiin on koottu tilannekuvauksia, mahdollisia tavoitteita, toimenpiteitä ja lisätiedon lähteitä kahdeksasta kiertotalouden toteutuksen kannalta keskeisestä teemasta. Raportissa käsitellyt teemat ovat keskenään hyvin erilaisia – ja niissä ollaan kiertotalouden edistämisen näkökulmasta eri tasoilla: kun esimerkiksi rakennusjätteiden hyötykäytön, ruokahävikin vähentämisen ja ravinteiden kierrätyksen parissa on toimittu jo pidempään, kiertotalouden yhteydet biodiversiteettiin ja alueiden käyttöön ovat teemoina uusia. Edellä mainittujen teemojen lisäksi raportissa avataan tekstiileiden kiertotalouden merkitystä. Kokonaisvaltaisista lähestymistavoista käsitellään erityisesti jakamistaloutta ja tuotepolitiikan mahdollisuuksia. Yhteenvetona voidaan todeta, että monissa pidempäänkin keskusteluissa mukana olleessa teemoissa on edelleen paljon tehtävää. Esimerkiksi energiatehokkuuden edistämisessä toimiviksi havaittuja tuotepolitiikan keinoja ei ole vastaavasti pystytty käyttämään materiaalitehokkuuden ja kiertotalouden edistämiseen. Ravinnekierrätykselle jo vuosikymmen sitten asetetut kunnianhimoiset tavoitteet eivät edelleenkään näy epäorgaanisten lannoitteiden myynnin vähenemisenä tai vesien tilan paranemisena. Tekstiili- ja rakennusjätteiden saralla on suuria taloudellisiakin mahdollisuuksia, mutta niihin tarttuminen vaatii esimerkiksi parempaa materiaalien kierrättämiseen liittyvää infrastruktuuria. Kaikkiaan tilanne Suomessa on se, että maassamme käytetään runsaasti materiaaleja muihin eurooppalaisiin maihin verrattuna. Kiertotaloudessa taas tavoitellaan luonnonvarojen käytön vähentämistä kestävälle tasolle niin, etteivät muut kestävyyden osa-alueet, kuten luonnon monimuotoisuus tai ihmisten hyvinvointi, heikkene. Yksi hankkeen päätuloksista onkin huomio siitä, että luonnonvarojen käytön vähentämisen tavoite ja yleinen kestävyys tulisi pitää kirkkaana mielessä kiertotaloutta edistettäessä. Kaikki jakamistalouden piiriin kuuluva tai kierrätystä edistävä toiminta ei nimittäin vähennä luonnonvarojen kokonaiskäyttöä tai edistä ympäristöterveyttä. Joissakin kysymyksissä suhteellisen pienet kysymykset saavat paljon huomiota. Esimerkiksi ruokahävikistä puhutaan paljon, vaikka kestävämpien ruokavalioiden edistämisellä olisi suurempi vaikutus ruuan ympäristövaikutusten pienentämiselle. Tässä raportissa avattu tieto koottiin Kiertotalouden tilannekatsaus ja tietotarpeet (KITIT)-kokeilussa, jossa testattiin keinoja ottaa kiertotalouden laaja kenttä haltuun kustannustehokkaasti mutta kokonaisvaltaisesti. Menetelminä käytettiin erilaisia asiantuntijatyöpajoja ja yhteiskirjoittamista. Valmiiksi määriteltyjen teemojen lisäksi hahmoteltiin merkittävimpiä tiedon puutteita ja tutkimustarpeita. Nämä liittyvät muun muassa kiertotalouden kokonaisuuden ymmärtämiseen, ympäristömyötäiseen tuotesuunnitteluun, uusiin liiketoimintamalleihin ja kiertotalouden sosiaalisiin vaikutuksiin. Esimerkiksi materiaalitietoja pitäisi parantaa – ja luoda kokonaisymmärrys kiertotalouden vaatimista datavirroista, tiedon avoimuuden tarpeista ja mahdollisista käyttökohteista.
  • Hovi, Hanna; Leivuori, Mirja; Koivikko, Riitta; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2020)
    Reports of the Finnish Environment Institute 3/2020
    Proftest SYKE carried out the interlaboratory comparison in cooperation with Finnish Institute of Occupational Health (FIOH) for VOC thermodesorption measurements (ISO 16000-6) from native indoor air samples in Tenax TA thermodesorption tubes in October 2019 (IAVOC 10/2019). Further, the measurements of alpha-pinene, 1-butanol, 2-butoxyethanol, 2EH (2-ethyl-1-hexanol), naphthalene, styrene, tetrachloroethylene, toluene, and TXIB (2,2,4-trimethyl-1,3-pentanediol diisobutyrate) were tested from the synthetic sample. In total ten participants took part in the comparison. In total 77 % of the results reported by the participants were satisfactory when deviation of 20–40 % from the assigned value was accepted. The calculated values were used as the assigned values for the results of the synthetic sample reported as compound specific responses. For the other measurands and samples mainly the mean of the results of the homogeneity measurements and the test results of the expert laboratory was used as the assigned value. The performance evaluation was based on the z scores. Warm thanks to all the participants in this interlaboratory comparison!
  • Brusila, Pekka (Vesihallitus, 1986)
    Vesihallituksen monistesarja 436
  • Lounasheimo, Johannes; Hämäläinen, Ismo; Nissinen, Ari; Seppälä, Jyri (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 52/2019
    Useat kunnat, kaupungit ja alueet ovat sitoutuneet merkittävään kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Suomessa 80 prosentin päästövähennykseen vuoteen 2030 mennessä pyrkivien hiilineutraalien kuntien Hinku-verkosto kasvaa jatkuvasti. Myös lähes kaikki Suomen suurimmat kaupungit tavoittelevat päästövähennyksiä kansallisia ja Euroopan Unionin tavoitteita nopeammin. Ilmastonmuutoksen hillintä on alettu nähdä myös mahdollisuutena kehittää kaupunkeja, ja ilmastotoimet ovat valtavirtaistumassa osaksi kaupunkisuunnittelua. Kaupunkien ilmasto-ohjelmat ovat hyvin laajoja ja kattavat valtavan suuren kirjon toimenpiteitä yli toimialarajojen, esimerkiksi Helsingin ilmasto-ohjelmassa on 147 toimenpidettä. Toimenpiteiden monipuolinen arviointi on tarpeen, koska pelkkien kasvihuonekaasujen huomiointi saattaa johtaa osaoptimointiin. Vähintäänkin tulisi pyrkiä ymmärtämään toimenpiteiden terveys-, luonto- ja sosiaalisia vaikutuksia kuin myös suoria ja epäsuoria taloudellisia vaikutuksia. Nämä ovat monesti hyvin tärkeitä myös perusteltaessa toimenpiteitä päättäjille ja kansalaisille. Tähän raporttiin on koottu tulokset KILTOVA-hankkeesta (Kaupunkien ilmastotoimenpiteiden vaikutusarviointityökalu – Esitutkimus). KILTOVAn tarkoituksena oli luoda tietopohja ja suunnitelma kaupunkien ilmasto-ohjelmien kokonaisvaltaisen, eri kohderyhmiä ja niiden tietotarpeita palvelevan vaikutusarviointityökalun laadintaan. Esitutkimuksen pohjalta mahdollisesti tehtävän työkalun käyttäjiä voivat olla esimerkiksi suunnittelijat ja muut virkamiehet, poliitikot, elinkeinoelämän toimijat tai kuntalaiset. Esitutkimuksessa käytiin läpi Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun ilmasto-ohjelmat ja HSYn ilmastotavoitteet. Niiden sisältämien toimenpiteiden vaikutusketjuja tunnistettiin. Esitutkimuksessa kartoitettiin laajasti olemassa olevia malleja sekä työkaluja ja analysoitiin niiden soveltuvuutta toimenpiteiden monipuoliseen arviointiin. Yli 200 erilaisen mallin ja työkalun käytettävyys sekä sovelluskohteet käytiin läpi. Raportissa esitetään myös suunnitelma siitä millaisin jatkoaskelin voidaan päästä erilaiset vaikutukset kokoavan KILTOVA-työkalun käyttöönottoon lähitulevaisuudessa. Helppokäyttöisenä verkkopalveluna toteutettavan mallikirjaston ideana on tehdä arvioitavat vaikutusluokat, ja nyt jo käytettävissä olevat mallit ja työkalut tutuiksi ilmastotoimenpiteiden suunnittelijoille. Nykyisessä muodossaan suuri osa malleista vaatii syvällistä asiantuntemusta, mikä tarkoittaa käytännössä kaupunkien ja asiantuntijaorganisaatioiden välistä yhteistyötä. Mukana on kuitenkin useita kuntien itsenäiseen käyttöön soveltuvia malleja, ja toisaalta monia malleja olisi mahdollista kehittää paremmin ilmastovaikutusten arviointiin soveltuviksi. Mallikirjastoa kehittyneemmän vaihtoehdon, ns. hybridimallin mittaristo taas avaisi vaikutuksia kokonaisvaltaisemmin näkyväksi sekä suunnittelijoille, päättäjille että mahdollisesti suurelle yleisölle. Hybridimallissa voitaisiin käyttää hyväksi edelleen kehitettyjä malleja ja muun muassa niiden avautuvia rajapintoja. Ehdotuksemme on hanke, jossa kuuden kaupungin ja HSY:n yksittäisille, mutta edustaville pilottitoimenpiteille tehdään kokonaisvaltainen vaikutusarviointi, ja samalla kehitetään ja käytetään hybridityökalua pilottitoimenpiteiden erilaisten vaikutusten arviointiin. Lisäksi toteutettaisiin mallikirjasto eli verkkopalvelu.
  • Kontula, Tytti; Raunio, Anne (Finnish Environment Institute and Ministry of the Environment, 2019)
    The Finnish Environment 2/2019
    This publication summarises Part 1 of the final report on threatened habitat types published in Finnish. It presents the assessment method, the results and their justifications as well as a summary of action proposals drawn up by expert groups. The habitat type descriptions, distribution maps, photographs and habitat typespecific justifications can be found in Part 2 of the publication only available in Finnish. The assessment of threatened habitat types covered all natural habitat types and seminatural grasslands and wooded pastures in Finland. Assessment results are presented for 388 habitat types. Habitat types were divided into eight main groups: Baltic Sea (42 habitat types, 24% assessed as threatened), Baltic Sea coast (45, 58%), inland waters and shores (59, 20%), mires (69, 57%), forests (34, 76%), rock outcrops and scree (44, 25%), seminatural grasslands and wooded pastures (42, 100%) and fell habitats (53, 38%). This was the second assessment of threatened habitat types in Finland. This assessment was conducted using the international IUCN Red List of Ecosystems method. The primary assessment criteria were change in habitat type quantity, change in abiotic and biotic quality, and rarity. The current trends for habitat types in terms of their state were also assessed. Altogether 186 habitat types (48% of the total number of habitat types) were assessed as being threatened in the whole of Finland. The percentage of threatened habitat types in Southern Finland (59%) is clearly higher than in Northern Finland (32%). Because of the changes in assessment methodology, the results of the first and second assessment of threatened habitat types are not directly comparable with each other. The results do, however, lend themselves to the interpretation that the risk of habitat type loss has not been reduced.
  • Hill, Matthew J.; Heino, Jani; White, James C.; Ryves, David B.; Wood, Paul J. (2019)
    Biological Conservation 237: 348-357
    Understanding the spatial patterns and environmental drivers of freshwater diversity and community structure is a key challenge in biogeography and conservation biology. However, previous studies have focussed primarily on taxonomic diversity and have largely ignored the phylogenetic and functional facets resulting in an incomplete understanding of the community assembly. Here, we examine the influence of local environmental, hydrological proximity effects, land-use type and spatial structuring on taxonomic, functional and phylogenetic (using taxonomic relatedness as a proxy) alpha and beta diversity (including the turnover and nestedness-resultant components) of pond macroinvertebrate communities. Ninety-five ponds across urban and non-urban land-uses in Leicestershire, UK were examined. Functional and phylogenetic alpha diversity were negatively correlated with species richness. At the alpha scale, functional diversity and taxonomic richness were primarily determined by local environmental factors while phylogenetic alpha diversity was driven by spatial factors. Compositional variation (beta diversity) of the different facets and components of functional and phylogenetic diversity were largely determined by local environmental variables. Pond surface area, dry phase length and macrophyte cover were consistently important predictors of the different facets and components of alpha and beta diversity. Our results suggest that pond management activities aimed at improving biodiversity should focus on improving and/or restoring local environmental conditions. Quantifying alpha and beta diversity of the different biodiversity facets facilitates a more accurate assessment of patterns in diversity and community structure. Integrating taxonomic, phylogenetic and functional diversity into conservation strategies will increase their efficiency and effectiveness, and maximise biodiversity protection in human-modified landscapes.
  • Paavola, Teija; Lehtoranta, Suvi; Luostarinen, Sari; Akujärvi, Anu; Grönroos, Juha (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 50/2019
    Sikatalouden kannattavuushaasteet ovat monin tavoin kehittäneet sianlihantuotantoa tehokkaammaksi, mikä osaltaan on sekä vähentänyt ympäristövaikutuksia että aiheuttanut uusia haasteita. Toisaalta yleiset ihmistoiminnan ympäristövaikutusten vähentämistavoitteet luovat tarpeen kehittää myös sianlihantuotantoa edelleen nykyistä kestävämmäksi. Yksikkökoon ja tuotannon tehokkuuden kasvu sekä tuotannon keskittyminen on aiheuttanut mm. myös lannan alueellista keskittymistä, jolloin sen kestävä hyödyntäminen tuotantokeskittymissä alkaa olla paikoin haasteellista, ja riski ympäristöhaittoihin kasvaa. Toisaalta ympäristöhaasteet myös jarruttavat sikatalouden kehittämistä ja kasvua. Tilanne on erityisen haastava Varsinais-Suomessa, jossa on yli 25 % Suomen sioista ja peltomaan fosforipitoisuudet ovat jo varsin korkeita. Hankkeen tavoitteena oli selvittää sianlihantuotannon mahdollisuuksia toimia nykyistä kestävämmällä tavalla huomioiden energiaomavaraisuus, ravinteiden kierrätys, ympäristövaikutusten minimointi sekä maan rakenteen parantaminen esim. viljelykiertoja ja kehittynyttä lannankäsittelyä hyödyntäen. Erilaisten tehostamistoimenpiteiden vaikutuksia ravinne- ja energiataseisiin, taloudelliseen kannattavuuteen sekä elinkaarisiin ympäristövaikutuksiin arvioitiin agri- ja nurmisymbiooseiksi määriteltyjen toimintamallien avulla. Tulosten perusteella symbioosimuotoiseen toimintaan siirtyminen vähentää sianlihantuotannon ilmaston lämpenemistä aiheuttavia päästöjä noin 35 – 50 % nykytilaan verrattuna riippuen biokaasun hyödyntämistavoista. Symbiooseilla voidaan vähentää myös rehevöittäviä päästöjä ja toimintatapa on tilan kannalta mielekäs sekä ravinne- että energiataseen kannalta. Toimintamalli ei myöskään aiheuta tilalle lisäkustannuksia nykytilaan verrattuna. Symbiooseissa kuitenkin tarvitaan nykytilaa enemmän typpiravinteita ja myös käytetään enemmän orgaanisia lannoitteita, jonka vuoksi ammoniakkipäästöt kasvavat nykytilaan verrattuna. Toimintamallilla saavutettavien hyötyjen täysimääräinen toteutuminen edellyttääkin koko toimintaketjun eri vaiheiden optimointia ja hyvää hallintaa. Nurmen lisääminen viljelykiertoon, lannan prosessointi biokaasulaitoksessa yhdessä kasviperäisten massojen kanssa sekä mädätteen erottaminen neste- ja kuivajakeeseen mahdollistavat tilan omassa kierrossa olevien ravinteiden tehokkaamman hyödyntämisen ja vähentävät fosforihuuhtoumaa nykytilaan verrattuna. Typpihävikkien minimoimiseksi ravinnetuotteet on varastoitava katetuissa varastoissa, nestejakeet levitettävä sijoittamalla ja kuivajakeet mullattava välittömästi levityksen jälkeen. Näillä toimilla hallitaan myös ammoniakkipäästöjä. Metaanipäästöjen vähentämiseksi lanta on käsiteltävä biokaasulaitoksessa tuoreena ilman välivarastointia ja viipymän kaasunkeräyksen piirissä on oltava riittävä. Mikäli biokaasusta jalostetaan liikennepolttoainetta, niin jalostusprosessin tulisi sisältää poistokaasujen polttimen. Nykytiedon valossa symbioosimuotoinen toiminta tarkastelussa käytetyillä oletuksilla ei vielä kääntänyt maaperän hiilen vähenemistä varastoitumiseksi. Maaperän hiilivaraston muutosnopeuteen vaikuttavista toimista tarvitaankin vielä lisää tutkimustietoa. Mallinnuksen perusteella voidaan kuitenkin vahvistaa, että orgaanisella lannoitteella voidaan lisätä pitkään mineraalilannoitteilla viljellyn peltomaan hiilen määrää, ja että symbioosimuotoinen toiminta vähensi hiilipäästöjä kokonaisuutta tarkasteltaessa nykytilaan verrattuna. Maaperän rakennetta parantaa myös kevyempi lannan levityskalusto, mikä voi pitkällä aikavälillä nostaa satotasoja ja vähentää edelleen osaltaan ravinteiden huuhtoutumista.
  • Vilmi, A.; Zhao, W.; Picazo, F.; Li, M.; Heino, J.; Soininen, J.; Wang, J. (2019)
    Science of the Total Environment 702: 134974
    Understanding the role of climatic variation on biodiversity is of chief importance due to the ongoing biodiversity loss and climate change. Freshwaters, one of the most threatened ecosystems in the world, offer a valuable context to study biodiversity patterns of distinct organism groups in relation to climatic variation. In the Tibetan Plateau biodiversity hotspot - Hengduan Mountain region, we studied the effects of climate and local physico-chemical factors on stream microorganisms (i.e. bacteria) and macroorganisms (i.e. macroinvertebrates) in two parallel catchments with contrasting precipitation and temperature, that is, the Nujiang and Lancang Rivers. Diversities and community structures were better explained by climatic and local environmental variables in the drier and colder catchment and at higher elevations, than in the warmer and wetter conditions and at lower elevations. This suggests that communities may be more strongly assembled by deterministic processes in the former, comparatively harsher conditions, compared to the latter, more benign conditions. Macroinvertebrates were more strongly affected by climatic and local environmental factors compared to bacteria, but the diversities and community structures of the two groups showed spatially similar responses to overall abiotic variation, being especially evident with their community structures' responses to climate. Furthermore, bacterial and macroinvertebrate diversities were positively correlated in the drier and colder catchment, implying that these biologically and ecologically distinct organism groups are likely to be driven by similar processes in areas with such climatic conditions. We conclude that changes in climatic and local environmental conditions may affect the diversity of macroorganisms more strongly than that of microorganisms, at least in subtropical mountainous stream ecosystems studied here, but simultaneous responses of both groups to environmental changes can also be expected.
  • Vilmi, Annika; Karjalainen, Satu M.; Wang, Jianjun; Heino, Jani (2019)
    Journal of Biogeography 46 (7): 1419-1428
    Aim To discover how biological traits, ecological preferences and taxonomic relatedness are associated with occupancy and abundance of diatom species across lakes and streams. Location Finland. Taxon Diatoms. Methods We studied 288 diatom species from 492 stream sites and 230 diatom species from 290 lake sites. For each species, we calculated logit-transformed regional occupancy and log-transformed mean local abundance, and further determined biological traits, ecological preferences and taxonomic levels for each species. Boosted regression tree (BRT) analysis was used to reveal the linear and nonlinear associations of biological, ecological and taxonomic predictors with occupancy or abundance of lake and stream diatoms. Results There were strong and positive interspecific occupancy–abundance relationships across both lakes and streams. The BRT models explained more deviances in variation in occupancy and abundance and their relationship for lakes than streams. Biological traits, especially cell size, but also life-form and guild, were the strongest predictors of diatom occupancy and abundance in lakes and streams when controlling for ecological preferences and taxonomic relatedness. Main conclusions In general, biological traits were the strongest predictors of occupancy and abundance in both freshwater systems. Species with similar biological traits thus tended to show similar occupancies and abundances. As indicated by lower explained deviances, occupancy and abundance in streams seemed to be more complexly structured than in lakes, suggesting that these two freshwater system types differ in the formation of biodiversity patterns. This difference may be related to the differences in hydrological connectedness between lakes and streams. Understanding how variations in species’ occupancy and abundance are formed across various waterbodies is important for meaningful biodiversity conservation.
  • Rehunen, Antti; Strandell, Anna; Oinonen, Kari; Malmi, Päivi; Vesanen, Sampo; Peltola, Anna (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 51/2019
    Tässä raportissa on laadittu ehdotus maakuntatason indikaattoreista, jotka kuvaavat kattavasti alueidenkäyttöä ja kulttuuriympäristön hoitoa. Indikaattoreiden avulla voidaan seurata kehitystä maakuntien alueella ja arvioida asetettujen tavoitteiden tuloksellisuutta. Indikaattoreita voidaan hyödyntää esimerkiksi ministeriöiden keskusteluissa maakuntien liittojen ja elinkeino-, liikenne ja ympäristö (ELY) -keskusten kanssa. Mittariston kehittämisen taustalla oli alun perin maakuntauudistuksen valmistelu sekä uudistuksessa perustettaville maakunnille kaavaillut tehtävät. Uudistuksen jäätyä toteutumatta mittaristoa voidaan käyttää myös ELY-keskusten ja maakuntien liittojen toiminnan kehittämisessä. Mittariston kohteena on koko maakunnan alueidenkäyttö, käsittäen sekä kaupunki- että maaseutualueet. Osa mittareista kohdistuu vain taajamiin tai kaupunkiseuduille, osa painottuu haja-asutusalueen tarkasteluun. Alueidenkäytön kysymyksinä tarkastellaan alue- ja yhdyskuntarakennetta, maankäyttöä, infrastruktuuria sekä viherrakennetta ja luonnonvarojen käyttöä. Kulttuuriympäristön kysymyksinä tarkastellaan rakennusperinnön ja kulttuurimaiseman säilymistä ja kestävää käyttöä. Mittareita on kehitetty vuorovaikutuksessa ELY-keskusten ja maakuntien liittojen kanssa. Mittareiden pohjana on käytetty jo olemassa olevia indikaattoreita, mutta raportissa ehdotetaan myös uusien indikaattoreiden kehittämistä. Mittareiden lähtötietoina käytetään valtakunnallisia tilasto- ja rekisteriaineistoja. Pääosa tietolähteistä on paikkatietomuotoisia. Mittarit lasketaan lähtökohtaisesti koko maakunnan tasolla, mutta niitä on mahdollista tarkastella myös tarkemmin kunta- tai taajamatasolla. Alueidenkäytön ja kulttuuriympäristön ehdotetut mittarit on koottu seitsemän aihepiirin alle. Teemoja ovat: rakentaminen ja infrastruktuuri, taajamien maankäyttö ja asutus, arkimatkat ja saavutettavuus, kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenne, ilmastonmuutos alueidenkäytössä, kulttuuriympäristö sekä luonnonympäristö ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Jokainen teema sisältää muutaman avainindikaattorin, joita ehdotetaan seurattavaksi säännöllisesti. Avainindikaattoreista esitetään kuvaus, perustelut indikaattorin valinnalle, laskentamenetelmät, tulosten tulkinnassa huomioon otettavia asioita sekä indikaattoriin liittyviä kehittämistarpeita. Avainindikaattoreiden lisäksi teemoissa esitellään suppeasti myös muita mittareita, joita voidaan hyödyntää ELY-keskuksissa ja maakuntien liitoissa. Avainindikaattoreita on yhteensä 21 ja muita mittareita 35. Avainindikaattoreiden joukosta on nostettu esille seitsemän kärki-indikaattoria, jotka kuvaavat alueidenkäytön keskeisimpiä ja ajankohtaisimpia kysymyksiä. Raportissa esitetään suunnitelma mittareiden käyttöönotolle ja raportoinnille. Avainindikaattoreiden osalta on arvioitu tietojen tuottamisen vaatimia resursseja ja tietojen päivitystaajuutta. Osa indikaattoreiden lähtötiedoista ja laskentamenetelmistä edellyttää kehitystyötä. Indikaattoritiedon tärkeimmäksi julkaisukanavaksi esitetään Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämää Elinympäristön tietopalvelu Liiteriä. Lisäksi maakunnittaisia koosteita ehdotetaan koottavaksi erilliselle verkkosivulle. Tämän raportin kokoaminen on toteutettu ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen rahoittamassa hankkeessa Maakuntien alueidenkäytön ja kulttuuriympäristön mittarit.
  • Leivuori, Mirja; Hatanpää, Eliisa; Koivikko, Riitta; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2019)
    Reports of the Finnish Environment Institute 48/2019
    Proftest SYKE arranged the proficiency test (PT) for the measurements of the gross and net calorific value, the content of ash, carbon, nitrogen, hydrogen, moisture, sulphur, and volatile matter in peat, wood pellet (not sulphur) and coal samples in August-September 2019. In total, there were 34 participants in the PT. The participants could also estimate the emission factor for the peat and coal samples. The robust mean or the median of the results reported by the participants was used as the assigned value for measurements. The performance evaluation was based on the z scores. In total, 90 % of the reported results were satisfactory, when the deviation of 1–30 % from the assigned value was accepted. For the gross calorific value measurements 93 % of the peat sample results, 76 % of the wood pellet sample results, and 86 % of the coal sample results were satisfactory. For the net calorific value measurements 82 % of the peat sample results, 88 % of the wood pellet results, and 93 % of the coal sample results were satisfactory. The performance evaluation was not done for the measurements of Mad in all samples, Nd in the wood pellet sample, and emission factor in peat and coal sample. Warm thanks to all the participants in this proficiency test!

View more