Suomen ympäristökeskus - Julkaisuarkisto: Recent submissions

Now showing items 1-20 of 5355
  • Koivikko, Riitta; Grönroos, Päivi; Leivuori, Mirja; Sarkkinen, Mika; Sara-Aho, Timo; Näykki, Teemu; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2/2021
    Proftest SYKE järjesti syyskuussa 2020 pätevyyskokeen talous- ja raakavesimäärityksiä tekeville laboratorioille. Pätevyyskokeessa oli 37 osallistujaa. Testisuureen vertailuarvona käytettiin teoreettista (laskennallista) pitoisuutta tai osallistujien tulosten robustia keskiarvoa. Osallistujien pätevyyden arviointi tehtiin z-arvojen avulla. Tulosaineistossa oli 91 % hyväksyttäviä tuloksia, kun vertailuarvosta sallittiin pH-määrityksissä 0,2 pH-yksikön ja muissa määrityksissä 5–20 %:n poikkeama. Menetelmävertailuissa todettiin tilastollisesti merkitseviä eroja raudan ja nitriitin eri määritysmenetelmien välillä. Kiitos pätevyyskokeen osallistujille!
  • Postila, Heini; Heiderscheidt, Elisangela; Korhonen, Anne; Lehosmaa, Kaisa; Nilivaara, Ritva; Ronkanen, Anna-Kaisa; Ruotsalainen, Anna Liisa; Visuri, Mirkka; Wäli, Piippa (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 1/2021
    Typpi ja/tai raskasmetallipitoista kuormitusta vesistöihin muodostuu mm. kaivostoiminnasta, jätevedenpuhdistamoilta, hulevesistä, maataloudesta ja turvetuotannosta. Monissa näistä kohteista passiiviset vesienkäsittelymenetelmät voivat olla ratkaisu tai osaratkaisu vesien puhdistamiseen. Yksittäisiä passiivisia puhdistusratkaisuja, kuten erilaisia kosteikkoja, onkin jo käytössä monissa paikoissa. Kuitenkaan yksittäisellä ratkaisulla ei usein pystytä optimaalisesti erilaisten aineiden puhdistamiseen. Tällöin erityyppisten passiivisten yksikkökomponenttien yhdistämisellä voitaisiin toteuttaa jäte- tai valumavesien puhdistusta siten, että puhdistusratkaisu huomioi paremmin kuormituslähteen vedenlaadun ja sen puhdistustarpeet. Uuden tiedon tuottaminen hybridiratkaisujen suunnittelusta ja mitoituksesta kylmiin olosuhteisiin olikin HybArkt -hankkeen yhtenä tarkoituksena. Lisäksi hankkeessa tarkoituksena oli tutkia ja optimoida pohjoisiin olosuhteisiin sopeutuneiden luonnonkasvien, sienten ja bakteerien kykyä pidättää vedestä typpeä ja raskasmetalleja. Näiden pohjalta tavoitteeksi asetettiin erilaisten toimintojen vesistökuormituksen pienentäminen kustannustehokkaasti passiivisilla menetelmillä. HybArkt -hankkeessa toteutettiin aluksi kirjallisuuskatsaus erilaisien passiivisten vesienkäsittely-yksiköiden toimivuudesta. Tämän tiedon ja pilottikohteista (Pyhäsalmen kaivos, Kallon jätevedenpuhdistamo ja Levin hulevesiojasto), kerätyn tiedon perusteella suunniteltiin, mitoitettiin ja rakennettiin hybridipilottirakenteet. Pyhäsalmen kaivoksen pilottirakenteessa käsiteltiin ns. eristysojan vesiä, jotka koostuivat rikastushiekka-altaiden suotovesistä, metsäalueelta tulevista valumavesistä ja vanhan metalleilla kontaminoituneen alueen vesistä. Täällä erityisesti metallien, kuten kuparin, sinkin ja raudan, poisto oli olennaista. Kallon jätevedenpuhdistamolla keskityttiin typenpoiston tehostamiseen. Levin hulevesien purkuputken suulle rakennetussa käsittelyrakenteessa tavoitteena oli sekä typen että metallien poisto. Pilottirakenteita seurattiin mm. vesinäytteenotoin 1–2 vuoden ajan. Lisäksi mitoitusta ja/tai suunnittelua toteutettiin myös muille toimijoille, ja hankkeen aikana kerätyn tiedon pohjalta laadittiin mitoitus- ja suunnittelutyökalu. Tulosten perusteella Pyhäsalmen pilottiyksiköllä saatiin hyvin poistettua monia metalleja, kuten kuparia, sinkkiä ja rautaa. Kuitenkin havaittiin, että pH:n nostoyksikkö oli liian tukkeutumisherkkä ja rautaa pääsi vielä paljon myös bioreaktoreihin. Kallon jätevedenpuhdistamolla se osa ammoniumtypestä, mikä saatiin muutettua nitriitti-nitraattitypeksi, saatiin myös poistumaan pilottirakennekokonaisuuden avulla. Levin pilottirakenteessa huomattiin, että liian suuri virtausnopeus rajoittaa puhdistusprosesseja, sekä huleveden tason mukaisten metallipitoisuuksien poistossa on haasteita, mutta virtausnopeutta pienentämällä erityisesti typen puhdistusta saatiin tehostettua. Vaikka jokaisessa pilottirakenteessa oli omat haasteensa, saatiin niistä kuitenkin lupaavia tuloksia ja havaintoja, millä niiden toimivuutta voidaan parantaa. Tutkimus on toteutettu Euroopan Aluekehitysrahaston osarahoittamassa hankkeessa ’Passiiviset hybridipuhdistusratkaisut arktisten valumavesien typen ja raskasmetallien puhdistamiseen’ (HybArkt, 2018–2020).
  • Ahlman, Mikaela; Alenius, Pekka; Attila, Jenni; Arnkil, Anna; Arponen, Heidi; Below, Antti; Blankett, Penina; Bäck, Anette; Cederberg, Tony; Forsman, Leena; Heikinheimo, Outi; Heikkinen, Mirja; Hällfors, Heidi; Jokikokko, Erkki; Junttila, Ville; Kangas, Antti; Kankaanpää, Harri; Kauhala, Kaarina; Kauppila, Pirkko; Keskinen, Essi; Koivisto, Pertti; Koponen, Sampsa; Korpinen, Samuli; Kunnasranta, Mervi; Kuosa, Harri; Kurvinen, Lasse; Kämäräinen, Meerit; Laine, Ari; Lappalainen, Antti; Lax, Hans-Göran; Lehtinen, Sirpa; Lehtiniemi, Maiju; Lehtonen, Kari; Lehtonen, Pekka; Lehtoranta, Jouni; Loisa, Olli; Mannio, Jaakko; Mehtonen, Jukka; Mikkola-Roos, Markku; Nygård, Henrik; Olin, Mikko; Paavilainen, Pekka; Pajala, Jukka; Pakarinen, Tapani; Parkkali, Pekka; Pitkänen, Heikki; Puro-Tahvanainen, Annukka; Raateoja, Mika; Riihimäki, Anu; Roiha, Petra; Rusanen, Pekka; Räike, Antti; Saura, Ari; Setälä, Outi; Siimes, Katri; Suikkanen, Sanna; Suomela, Janne; Söderkultalahti, Pirkko; Teppo, Anssi; Tiainen, Joni; Tuomi, Laura; Törrönen, Jouni; Vainio, Jouni; Vartti, Vesa-Pekka; Vähä, Emmi; Zacheus, Outi (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 47/2020
    Tämä merenhoidon seurantakäsikirja käsittää merenhoitosuunnitelman seurantaohjelman kuvauksen kokonaisuudessaan. Se päivittää vuoden 2014–2020 seurantaohjelman ja sitä sovelletaan vuoden 2020 heinäkuusta vuoden 2026 heinäkuuhun. Seurantaohjelma on osa merenhoidon suunnittelua, jota tehdään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (272/2011) ja merenhoidon järjestämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (980/2011) toteuttamiseksi. Tämä laki ja asetus on annettu meristrategiadirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/56/EY yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista) kansallista toimeenpanoa varten. Suomessa meristrategiadirektiivin mukaista meristrategiaa kutsutaan merenhoitosuunnitelmaksi. Suomen seurantaohjelma koostuu 13:sta ohjelmasta, joiden alla on yhteensä 44 alaohjelmaa. Tähän päivitettyyn seurantaohjelmaan lisättiin kuusi uutta alaohjelmaa ja useita alaohjelmia muokattiin joko muuttuneiden vaatimusten, kehittyneempien menetelmien tai muuttuneen toimintaympäristön takia. Merenhoidon uusia vaatimuksia ovat meristrategiadirektiivin liitteen 3 päivitys (EU/2017/845), Euroopan komission päätös EU/2017/848 merivesien hyvän ekologisen tilan vertailuperusteista ja menetelmästandardeista sekä seurantaa ja arviointia varten tarkoitetut täsmennykset standardoiduista menetelmistä. Seurantakäsikirja koostuu kolmesta osasta: seurantaohjelman tausta, varsinainen seurantaohjelma, ja kolmas osa, joka käsittelee seurannan kehitystarpeita, kustannuksia ja riittävyyttä. Seurantaohjelma kattaa ekosysteemilähestymistavan mukaisesti erilaisia muuttujia, jotka kuvaavat toisaalta veden ominaisuuksia ja laatua ja toisaalta ekosysteemin osia ja niiden tilaa sekä niihin kohdistuvia ihmisestä johtuvia paineita. Seurannan alaohjelmissa on kuvattu mitattavat meriympäristön ominaisuudet tai paineet, niiden seurantatiheys, indikaattorit, joihin seurantatietoa käytetään, seurannalla kootun tiedon hallinta ja yhteydet meristrategiadirektiivin hyvän tilan laadullisiin kuvaajiin ja kriteereihin.
  • Kallio, Johanna (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 48/2020
    Eduskunta edellytti vuonna 2011 lainsäädäntömuutoksen yhteydessä, että hallitus turvaa kiinteistö-kohtaisen jätevesineuvonnan siirtymäajan loppuun saakka. Vuoden 2011 aikana jätevesineuvontaa pilotoitiin kolmella alueella. Neuvonnan periaatteita määrittelevä yleissuunnitelma laadittiin ympäristöministeriön linjausten ja selvitysmies Lauri Tarastin edotusten pohjalta, sekä aiemmin jätevesineuvontaa järjestäneiden toimijoiden kokemuksia hyödyntäen. Neuvonta laajeni koko maahan vuonna 2012 ja sitä toteutettiin 31.10.2019 saakka. Jätevesineuvontaa rahoitti ympäristöministeriö ja neuvontaa toteuttivat pääasiassa järjestöt. Asukkaille vapaaehtoinen neuvonta oli yleisneuvontaa, kiinteistökohtaista neuvontaa, tai näiden yhdistelmiä. Neuvonnan kokonaisrahoitus sisältäen hanketoimijoiden omarahoituksen oli yhteensä 11,4 miljoonaa euroa. Tavoitteena oli jätevesien käsittelyn edistäminen siirtymäaikana. Neuvonnalla haluttiin tuottaa kiinteistöjen omistajille ja haltijoille luotettava tieto siitä, onko kiinteistön jätevesien käsittelyä tehostettava. Tehostamistoimenpiteitä tarvitseville kiinteistöille annettiin ennakkoarvio vaihtoehtoisista ratkaisu- ja toteutustavoista, sekä tietoa kunnan toimenpidelupamenettelystä. Neuvonnan avulla haluttiin saada asukkaat kiinnostumaan ja aktivoitumaan jätevesiensä vaikutuksista ja järjestelmiensä kuntoon saattamisesta virheinvestointeja välttäen. Sähköposti- ja puhelinneuvontaa annettiin yhteensä noin 20 930 henkilölle. Yleisneuvonnan tilaisuuksiin eli mm. kuuntelemaan jätevesiluentoja osallistui 26 840 henkilöä. Neuvontapisteissä keskusteltiin 24 630 henkilön kanssa. Yhteensä yleisneuvonnan kontakteja oli siten noin 72 400 kpl. Kiinteistökohtaisia neuvontakäyntejä toteutui noin 44 000 kpl ja niillä arvioitiin yhteensä noin 45 000 jätevesien käsittelyjärjestelmää. Jätevesineuvonnan vaikuttavuutta arvioitiin kyselytutkimuksella. Asukkaat kertoivat saaneensa arvion käsittelyjärjestelmän riittävyydestä kiinteistön jätevesien käsittelyyn, sekä tietoa miten käsittelyä voi tehostaa ja miten tehostamistoimissa tulisi edetä. Neuvonta oli asukkaiden mielestä asiantuntevaa ja ammattitaitoista. Neuvonta onnistui herättämään asukkaiden kiinnostusta jäteveden käsittelyyn sekä jätevesien terveydellisiin vaikutuksiin. Sen sijaan neuvonnan toimintaa aikaansaava vaikutus vaikuttaa toistaiseksi vähäiseltä ja myöhemmin arvioitavaksi jää, edistyvätkö jäteveden käsittelyn tehostamistoimet vasta valvontaa tehostamalla. Jätevesineuvojan työ koettiin monipuoliseksi, mutta myös kuormittavaksi. Työssäjaksamista heikensivät mm. työn yksinäisyys, samojen asioiden toistaminen, asukkaiden ongelmien kuuntelemisen kuormittavuus ja lainsäädännön muutokset. Suomen ympäristökeskus (SYKE) vastasi jätevesineuvojien koulutuksesta ja neuvonnan koordinoinnista.
  • Lehtoranta, Virpi; Väisänen, Sari; Vesikko, Ljudmila (Suomen ympäristökeskus, 2020)
  • Vierikko, Kati; Nieminen, Hanna; Salomaa, Venla; Häkkinen, Jani; Salminen, Jani; Sorvari, Jaana (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 45/2020
    Tämä julkaisu on ”Kiertotalouden ratkaisuja mahdollistava maankäytön suunnittelu” (KITARA) -hankkeen loppuraportti. Hankkeen tavoitteena oli kartoittaa ja kuvata, miten kiertotalous on huomioitu ja viety osaksi maankäytön suunnittelua, sekä millaisia haasteita ja mahdollisuuksia siihen liittyy. Kiertotalous on käsitteenä monitahoinen ja sen alle voidaan lukea monia eri maankäytön suunnittelun osa-alueita, tavoitteita ja toimia. Kokonaisuuden hahmottamiseksi tässä työssä tunnistettiin aiempien tutkimusten ja selvitysten pohjalta viisi keskeisintä kiertotalouden osa-aluetta maankäytön suunnittelussa: (1) biologiset kierrot ja viheralueet, (2) alueiden ja tilojen uudelleen käyttö sekä muuntojoustavuus, (3) energiatehokkuus (ml. liikenne) ja paikallinen energiatuotanto, (4) maa-ainekset ja materiaalikierrot rakentamisessa sekä (5) jätehuolto ja teolliset kiertotalousratkaisut. Raportissa esitellään kestävän kiertotalouden malli, johon on kiteytetty kiertotalouteen siirtymisen neljä päälinjaa ja kuusi kärkeä eli keskeisintä toimintaperiaatetta. Tämän mallin avulla voidaan esimerkiksi arvioida maankäytössä huomioitujen kiertotalousratkaisujen kokonaiskestävyyttä. KITARA-hankkeessa tarkasteltiin esimerkkikohteiden kautta kiertotalouden edistämistä kaavoituksen keinoin osana kuntien ja maankuntien maankäytön suunnittelua. Aineisto koostuu asiantuntijahaastatteluista ja niitä täydentävästä dokumenttiaineistosta. Asiantuntijahaastatteluiden perusteella kunnissa ja maakunnissa kaivataan erityisesti poliittista tukea uusien kiertotaloustavoitteiden ja -ratkaisujen käytäntöön viemiseksi, sektorirajat ylittävää yhteistyötä sekä konkreettisia esimerkkejä toteutetuista kaavoitus- ja muista ratkaisuista. Esimerkkikohteissa kiertotaloutta oli edistetty pääasiassa totutuin kaavoituksen keinoin, mutta myös uudenlaisia kiertotalouden arviointityökaluja oli otettu käyttöön ja kokonaisia toimintoja oli lähdetty uudistamaan asettamalla toimenpideohjelmia, työryhmiä ja palkkaamalla koordinaattoreita. Kiertotalous oli kuitenkin huomioitu strategisissa tavoitteissa ja esimerkiksi käytännön kaavamerkinnöissä suhteellisen kapeasti. Esimerkiksi maa-aines- ja materiaalikiertojen hallinta – etenkin ylijäämämaiden käsittely ja läjittäminen – korostuivat. Osa kiertotalousratkaisuista vaatii tila- ja aluevarauksia toteutuakseen. Esimerkit osoittivat, että suunnittelun tavoitteissa, prosesseissa ja niihin liittyvissä käytännöissä on muutoksen mahdollisuus. Muutosta kohti kestävää kiertotaloutta tulee edistää kunta- ja maakuntasektorilla kokonaisvaltaisesti, yhteistyöllä ja riittävällä resurssoinnilla. Kiertotaloustavoitteet on syytä määritellä ja jalkauttaa maankäytön suunnitteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Maankäytön suunnittelu ja kaavoitus tulee liittää osaksi kiertotalouden tiekarttoja ja toimenpideohjelmia. Lisäksi tulee varmistua tavoitteiden mukaisten toimenpiteiden toteutumisesta ja seurannasta kaavaprosessin eri vaiheiden toimijoiden välistä yhteistyötä lisäämällä. Kiertotalouden asiantuntijat voivat toimia yhdyspintana kaupungin eri toimialojen ja prosessien välillä sekä tukea kaavoittajien työtä. Varsinkin tämän hetkisessä murrosvaiheessa tarvitaan kuntiin ja maakuntiin asiaan erikseen perehtyneitä asiantuntijoita, jotka voivat hakea ideoita, jakaa tietoa ja osaamista, tukea uuden jalkautumista käytäntöön sekä koordinoida organisaation sisäistä kehittämistyötä. Muutosta ei myöskään tapahdu, jollei siihen jollakin tavalla ohjata.
  • Lehtoranta, Virpi; Väisänen, Sari; Vesikko, Ljudmila (Suomen ympäristökeskus, 2020)
  • Lehtoranta, Virpi; Väisänen, Sari; Vesikko, Ljudmila (Suomen ympäristökeskus, 2020)
  • Lehtoranta, Virpi; Väisänen, Sari; Vesikko, Ljudmila (Suomen ympäristökeskus, 2020)
  • Lehtoranta, Virpi; Väisänen, Sari; Vesikko, Ljudmila; Granlund, Ingela (Suomen ympäristökeskus, 2020)
  • Äystö, Lauri; Stapf, Michael (Finnish Environment Institute (SYKE), Finland & Berlin Centre of Competence for Water (KWB), Germany, 2020)
  • Leivuori, Mirja; Hatanpää, Eliisa; Koivikko, Riitta; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2020)
    Reports of the Finnish Environment Institute 46/2020
    Proftest SYKE arranged the proficiency test (PT) for the measurements of the gross and net calorific value, the content of ash, carbon, nitrogen, hydrogen, moisture, sulphur, and volatile matter in peat, wood pellet (not sulphur) and coal samples in September 2020. In total, there were 31 participants in the PT. The participants could also estimate the emission factor for the peat and coal samples. The robust mean or the median of the results reported by the participants was used as the assigned value for measurements. The performance evaluation was based on the z scores. In total, 89 % of the reported results were satisfactory, when the deviation of 1–30 % from the assigned value was accepted. For the gross calorific value measurements 79 % of the peat sample results, 80 % of the wood pellet sample results, and 90 % of the coal sample results were satisfactory. For the net calorific value measurements 83 % of the peat sample results, 76 % of the wood pellet results, and 82 % of the coal sample results were satisfactory. The performance evaluation was not done for the measurements of Mad in all samples, Nd in the wood pellet sample, and emission factor in peat sample.
  • Äystö, Lauri; Siimes, Katri; Junttila, Ville; Joukola, Matti; Liukko, Ninni (2020)
  • Attila, Mikko; Huotari, Essi; Lardot, Sofia (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 44/2020
    Valtion ympäristölupaviranomainen (eli neljä aluehallintovirastoa) antoi vuonna 2018 yhteensä 619 ja vuonna 2019 yhteensä 629 ympäristönsuojelulain mukaista lupapäätöstä. Näiden lisäksi myös kunnissa annettiin huomattava määrä ympäristölupia ympäristövaikutuksiltaan pienemmille toiminnoille. Eniten lupia annettiin eläinsuojille, jätteiden käsittelylle sekä turvetuotannolle, jotka yhdessä kattoivat noin 60 % kaikista annetuista luvista. Lupia annettiin runsaasti myös energian tuotantoon, malmien ja mineraalien kaivamiseen ja tuotantoon sekä jätevedenpuhdistamoille. Ympäristölupahakemusten keskimääräinen käsittelyaika vuonna 2018 oli 15,1 kuukautta ja vuonna 2019 13,2 kuukautta. Asianosaisten muistutuksia ja mielipiteitä jätettiin lukumääräisesti eniten turvetuotannon hakemuksiin liittyen. Valitus jätettiin vuonna 2018 viidesosasta ja vuonna 2019 runsaasta kymmenenosasta lupapäätöksiä. Turvetuotannon ohella eniten valitettiin jätteiden käsittelyn luvista.
  • Horn, Susanna; Seppänen, Ari-Matti; Winquist, Erika; Lehtoranta, Suvi; Luostarinen, Sari (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 42/2020
    Ravinteet ovat tärkeä osa ruoantuotantoa sekä osa monen muun arkipäiväisen tuotteen elinkaarta. Erityisesti mineraalilannoitteet ovat mahdollistaneet tehokkaan maataloustuotannon, joka puolestaan on taannut ruoan ihmisille ja elinkeinon maaseudulle. Mineraalilannoitteiden tuotanto on kuitenkin resurssi-intensiivistä ja niiden käyttöä voidaan korvata eri jäte- ja sivuvirroista tuotetuilla kierrätysravinteilla. Kierrätysravinteiden avulla voidaan varmistaa, että materiaalit kiertävät takaisin yhteiskunnalliseen käyttöön ja niiden sisältämistä ravinteista ja energiasta saadaan hyödynnettyä mahdollisimman paljon. Samalla pystyään ehkäisemään materiaaleista koituvia haitallisia ympäristövaikutuksia. Usein tämä kierto linkittää eri arvoketjuja toisiinsa; materiaali- ja energiavirrat saattavat tarjota eri käyttötarkoituksessa lisäarvoa muissa tuoteketjuissa. Tämän työn tavoitteena oli arvioida biokaasulaitoksen mädätysjäännöksestä jatkojalostettavan nestemäisen lannoitevalmisteen tuotantoprosessia sekä prosessikokonaisuuden kannattavuutta ja ympäristövaikutuksia. Esimerkkinä jatkojalostuksesta käytettiin mädätysjäännöksestä separoidun nestejakeen kalvosuodatusta. Tarkastelu toteutettiin yhteistyössä BioKymppi Oy:n kanssa käyttäen sen biokaasulaitosta tarkasteltavana tapauksena. Kannattavuuden arvioinnissa verrattiin kalvosuodatuslaitteiston investoinnin kannattavuutta siihen, että mädätysjäännöksestä separoitu nestejae hyödynnettäisiin lannoitevalmisteena sellaisenaan. Molemmille vaihtoehdoille arvioitiin myös niiden tuotannon ja käytön elinkaariset ympäristövaikutukset, joita verrattiin mineraalilannoitteen käytön ympäristövaikutuksiin. Kierrätyslannoitevalmisteet osoittautuvat tarkastelussa ympäristön kannalta mineraalilannoitetta vähäpäästöisemmiksi vaihtoehdoiksi. Erot kahden eri kierrätyslannoitevalmisteen (mädätysjäännöksen nestejakeen ja ravinnekonsentraatin) välillä eivät olleet suuria (n. 4 %). Mädätysjäännöksen kalvosuodatus mahdollistaa lopputuotteen massan vähentämisen, jolloin sen kuljettaminen aiheuttaa vähemmän päästöjä verrattuna nestejakeen kuljettamiseen (typpikiloa kohden laskettuna). Lyhyillä etäisyyksillä mädätysjäännöksen nestejae on ilmaston kannalta parempi vaihtoehto, sillä pienillä etäisyyksillä (<30 km) ravinnekonsentraatin tuotantoon vaadittu lisäenergian käyttö ei kumoa kuljetusten päästöjä. Vastaavasti hyödyt väkevöinnistä eivät toteudu, jos kuljetusmatka on lyhyt ja samanaikaisesti suurempi osa typestä päätyy kuivajakeeseen. Tässä tarkastelussa pääpaino oli ilmastovaikutusten arvioinnissa, ja on hyvä huomata, että vaikutukset muissa ympäristövaikutusluokissa voivat olla ilmastovaikutukselle ristikkäisiä. Kokonaisuuden kannalta ympäristövaikutuksia tulisikin arvioida laajemmin kuin pelkästään ilmastovaikutuksia painottaen. Olennaisinta ravinnekiertojen ja ilmaston näkökulmasta on hyödyntää ravinteet tehokkaasti ja minimoida mineraalilannoitteiden tarve. Ravinnekonsentraatin valmistuksesta aiheutuvat lisäkustannukset olivat suurempia kuin mitä sen varastoinnissa, kuljetuksessa ja levityksessä voitiin nestejakeeseen verrattuna säästää. Tulos riippuu kuljetusmatkan pituudesta, jonka tässä arvioitiin olevan n. 50 km. Jos etäisyys olisi ollut yli 80 km, olisi ravinnekonsentraatin valmistus ollut kannattavaa, sillä ravinnekonsentraattia on mahdollista kuljettaa pidempiä matkoja kuin nestejaetta. Lisäksi se sisältää vain vähän fosforia. Näin ollen sille on mahdollista löytää uusia käyttökohteita. Se soveltuisi myös typen ja fosforin erottamiseen ja lisäisi edellytyksiä hyödyntää typpeä ja kuljettaa pois fosforia alueilla, joilla on fosforiylijäämää. Kalvosuodatuksen sisältävässä prosessiketjussa on vielä teknistä kehittämistä sekä prosessin toimivuuden että lopputuotteiden koostumuksen optimoimiseksi, kuten myös hankkeessa tehdyt laboratoriokokeet osoittivat.
  • Vihervaara, Petteri; Kullberg, Peter; Hurskainen, Pekka (2019)
    Futura 3/2019
    Our planet is undergoing massive global change. We are increasingly aware of the biodiversity crisis, which raises concerns about the future of nature and humankind. Targets and goals set at several multilateral environmental agreements to stop the crisis have been agreed upon, but their effective follow-up and implementation require relevant and timely biodiversity data. For this purpose, a set of policy-relevant Essential Biodiversity Variables (EBVs), describing the biological state and capturing the major dimensions of biodiversity change, have been proposed. Generating EBVs requires integration of in situ and Earth observation data. The former is collected in the field by experts, citizens, or automatic sensor networks, assisted by new technologies such as eDNA and machine learning, while the latter is measured from space or air, enabled by analysis-ready multi-sensor data and cloud computing services. As a case example for better biodiversity monitoring, the Finnish Ecosystem Observatory (FEO) is proposed. FEO will combine and standardize environmental information from different data sources, making the data, metadata and models openly available and easily accessible to users and policy makers.
  • Attila, Jenni; Dahlbo, Kim; Kaitala, Seppo; Kallio, Kari; Kankaanpää, Harri; Karvinen, Ville; Kauppila, Pirkko; Knuuttila, Seppo; Koponen, Sampsa; Korpinen, Samuli; Kotamäki, Niina; Kremp, Anke; Kuosa, Harri; Lehtinen, Sirpa; Lehtiniemi, Maiju; Lehtonen, Kari; Lepistö, Ahti; Malve, Olli; Mannio, Jaakko; Nygård, Henrik; Pajala, Jukka; Piepponen, Hanna; Pitkänen, Heikki; Pyhälahti, Timo; Raateoja, Mika; Räike, Antti; Seppälä, Jukka; Setälä, Outi; Spilling, Kristian; Suikkanen, Sanna; Tamminen, Timo; Tattari, Sirkka; Uusitalo, Laura (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 26/2020
    Raportissa kuvataan nykyiset SYKEn ylläpitämät ja koordinoimat meren kuormitus- ja tilaseurannat ja esitetään tavoitteita seurantojen kehittämiselle ja seurantatiedon käytön tehostamiselle vuoteen 2026 mennessä. Työ perustuu vuonna 2016 tehtyyn meriseurantojen toteutusta ja niiden kehittämistarvetta koskeneeseen kyselyyn, joka lähetettiin n. 30 seurantojen ja kehittämishankkeiden vastuuhenkilölle SYKEssä. Vastausten perusteella koottiin tiekartan alustava luonnos, jota on vuosina 2018-2019 päivitetty ja tarkistettu yhteistyössä seurantojen ja kehittämishankkeiden vastuuhenkilöiden kanssa. Nyt raportoitava versio antaa ajantasaisen kuvan SYKEn ylläpitämistä ja koordinoimista meren tilaseurannoista ja niiden kehittämisestä heinäkuussa 2020 alkaneen merenhoidon toisen seurantakauden kynnyksellä. Työ jakautuu aihealueisiin, joita ovat manuaaliseen näytteenottoon perustuva seuranta, automaatio, kaukokartoitus, kansalaishavainnointi, seurannan tietojärjestelmät, mallinnus ja sen tietotarpeet, seurantojen optimointi ja aineistojen yhteiskäyttö sekä merenhoidon ja HELCOM -työn tietotarpeet. Lisäksi tarkastellaan seuranta-aineistojen käyttöä. Seurantojen kehittämiselle esitetään välittömät tavoitteet (vastikään valmistunut tai valmistumassa oleva kehittämistyö) sekä tavoitteet vuoden 2020 aikana ja vuoteen 2026 mennessä.
  • Häkkinen, Jani; Pyy, Outi; Salminen, Jani (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 43/2020
    Tämä selvitys käsittelee kansainvälisiä käytäntöjä ruoppausmassojen hallinnassa ja hyödyntämisessä. Se on kirjoitettu osana CircVol 6Aika -projektia (Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa). Projektin tavoitteena on edistää kiertotalouden mukaista liiketoimintaa sekä suurivolyymisten teollisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntämistä maarakentamisessa. Ruoppauksella pääasiassa rakennetaan, syvennetään ja ylläpidetään vesiväyliä ja satama-alueita, mutta sedimenttejä poistetaan myös monista muista syistä kuten vesirakentamisen ja rannoilla tapahtuvan rakentamisen vuoksi sekä etenkin ulkomailla myös ympäristön puhdistamiseksi. Tulvasuojeluhankkeet tai rannikon elinympäristöjen kunnostaminen ovat myös tavallisia ruoppauksen lähtökohtia. Euroopan Unionilla ei ole erityistä ruoppaustoimintaa säätelevää direktiiviä. Useat unionin säädöksistä pyrkivät ohjaamaan toimintaa ympäristön kannalta kestävään suuntaan. Lisäksi monet kansainväliset sopimukset, kuten HELCOM ja OSPAR, ohjeistavat ruoppaustoimintaa ja mereen läjittämistä. Valtioiden välillä on suuria eroja, miten ne ohjeistavat ruoppaustoimintaa, millä tavalla ruoppausmassoja voidaan tai tulee käsitellä taikka hyödyntää sekä missä määrin ruoppausmassoja arvostetaan luonnonvarana. Ruoppaustoiminnalla ja varsinkin mereen läjittämisellä on vaikutuksia vesi- ja meriympäristölle. Siksi mereen läjittäminen ei ole suositeltava vaihtoehto, jos muita hyödyllisempiä kohteita ja käyttötapoja ruoppausmassoille on olemassa. Suomessa ruoppausmassoja on käsitelty lähinnä massastabiloimalla ja hyödyntämällä niitä joko satamarakenteissa tai muissa maarakennuskohteissa. Kansainvälisten esimerkkien mukaisesti käsiteltyjä ruoppausmassoja voitaisiin käyttää myös esimerkiksi viherrakentamisessa ja kasvatusalustoina taikka erilaisten tuotteiden, kuten laattojen ja tiilien, raaka-aineena.
  • Laitinen, Jyrki; Malila, Riikka (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 41/2020
    Joutsenmerkin mukaisissa ympäristömerkityissä taloissa ei rakennusten vesijohdoissa saa käyttää kupariputkia. Kriteerit ovat samat kaikissa Pohjoismaissa. Asiasta on esitetty eriäviä mielipiteitä, erityisesti on toivottu kupariputkien sallimista käytettäväksi asuinrakennuksissa ja niihin verrattavissa olevissa rakennuksissa. Ruotsissa jotkin tahot ovat kupariputkien käyttöä vastaan, koska sen on väitetty mm. heikentävän puhdistamolietteen laatua. Suomessa kupariteollisuus ei tätä näkemystä ole hyväksynyt. Työ- ja elinkeinoministeriö on esittänyt toiveen puolueettoman selvityksen tekemisestä siten, että eri putkimateriaalien ympäristövaikutuksia vertailtaisiin elinkaariperiaatteella. Tässä selvityksessä Suomen ympäristökeskus (SYKE) keräsi tietoa putkimateriaalien (kupari, muovi ja komposiitti) valmistuksesta, käytön vaikutuksista terveydelle ja ympäristölle sekä kierrätettävyydestä. Selvitys rajattiin asuinkäyttöön ja sitä vastaavien rakennusten sisällä oleviin vesijohtoihin. Selvitysten perusteella ei löydetty selkeitä eroja eri putkimateriaalien ympäristövaikutuksissa. Etenkin hiilijalanjäljen osalta eri materiaalien välinen paremmuusjärjestys voi vaihdella mm. käytetyistä energialähteistä ja käyttö- ja valmistuspaikan maantieteellisestä sijainnista johtuen. Myös materiaalien kierrätettävyys huomioitiin selvityksessä. Minkään putkimateriaalin ei todettu aiheuttavan haitallisia terveysvaikutuksia. Jotkut asiantuntijat ovat olleet huolissaan kupariputkista veteen liukenevan kuparin ympäristövaikutuksista, mutta sille ei löydetty selkeitä perusteita. Kupari on alkuaine, jota kasvit ja eliöt tarvitsevat hivenaineeksi. Selvityksen perusteella kupariputkista liukenevan kuparin määrä oli alhainen ja vesistöistä ei ole havaittu suosituksia ylittäviä pitoisuuksia. Kuparin haitallisuutta vesiympäristössä sekä sen vaikutusta viljelysmaihin puhdistamolietettä lannoitteena käytettäessä on tässä tutkimuksessa arvioitu tutustumalla aikaisemmin tehtyihin tutkimuksiin, annettuihin lausuntoihin sekä haastattelemalla alan asiantuntijoita. Näiden perusteella voidaan todeta, että vesijohtoputkista liukenevan kuparin vaikutusta vesiympäristössä ei voida pitää merkittävänä. Puhdistamolietteen haitallista vaikutusta viljelysmaihin saattaa esiintyä ainoastaan niillä alueilla, joilla kuparipitoisuus on jo luonnostaan korkea. Pohjoismaissa on joitakin tällaisia alueita. Viljelysmaiden kokonaispinta-alasta tämä on hyvin pieni osuus, ja puhdistamolietteen käyttö lannoitemateriaalina on yksinkertaista lopettaa näillä pelloilla. Siten ei ole perusteltua kieltää kupariputkien käyttöä tämän syyn vuoksi.
  • Lukkarinen, Jani; Marttila, Tatu; Saarikoski, Heli; Auvinen, Karoliina; Faehnle, Maija; Hyysalo, Sampsa; Kangas, Hanna-Liisa; Lähteenoja, Satu; Peltonen, Lasse; Salo, Miikka (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 39/2020
    Noin neljännes Suomen asuntokannasta koostuu taloyhtiöistä. Niistä merkittävä osa tarvitsee lähivuosina korjauksia, joiden avulla voidaan kehittää rakennuskannassa tapahtuvaa hajautettua energiantuotantoa esimerkiksi aurinkopaneelien ja lämpöpumppuratkaisujen avulla. Vuonna 2018 voimaan tullut EU:n energiayhteisösääntely luo yhdessään meneillään olevat kansallisten sääntelymuutosten kanssa perustan, jonka varassa taloyhtiöt voivat vahvistaa kansalaisten energiantuottajaroolia tulevaisuudessa. Murros taloyhtiöiden kestävään energiantuotantoon on haaste, joka edellyttää useiden yhteiskunnan osa-alueiden näkökulmien ja toimijoiden kokoamista yhteen. Tätä tavoitetta varten järjestettiin vuonna 2020 Kansalaisenergia-areena – tiedon yhteistuotannon kokeilu, jonka vaiheita ja johtopäätöksiä kuvataan käsillä olevassa raportissa. Raportissa hahmotellaan haasteita ja mahdollisuuksia, joita liittyy taloyhtiöiden muuntautumiseen passiivisista energian kuluttajista aktiivisiksi energian tuottajiksi ja muuttuvan energiajärjestelmän toimijoiksi. Keskiössä ovat neljä murrospolkua, joissa on jäsennetty erilaisia toimenpiteitä murroksen käynnistämiseksi. Samalla työ tarjoaa seikkaperäisen kuvauksen murrosareenamenetelmän päävaiheista tulevaa käyttöä ja kehittämistä varten. Areenatyön tulokset osoittavat, että toimenpiteitä tarvitaan useilla alueilla. Ensinnäkin luotettava tieto on koostettava selkeästi tavoitettavaan muotoon, jossa se on eri toimijoiden käytettävissä. Nykyisin yleistä tietoa ja esimerkkitapausten kuvauksia on tarjolla runsaasti, mutta niiden vertailu ja soveltaminen on äärimmäisen vaikeaa. Toiseksi taloyhtiöt tarvitsevat parempia kanavia vertaisoppimiselle ja kohdennetulle neuvonnalle. Tärkeimpinä keinoina tunnistettiin julkisen energianeuvonnan jalkauttaminen lähemmäs taloyhtiöitä sekä vertaisoppimisen ja yhteistyön tilojen, kuten kortteliklubien ja edelläkävijäverkostojen kehitys. Kolmanneksi markkinoille tarvitaan voimakkaampia signaaleja palvelutarjonnan kehitykselle ja uudenlaisten kokonaisratkaisujen kehitykselle. Valtion energia-avustuksen jatko voi olla keino ennakoitavalle ja jatkuvalle ohjaukselle. Lisäksi vaaditaan poliittista tahtoa ja strategista näkemystä, jotta kansalaisenergian kehittämiselle on olemassa resursseja myös tulevaisuudessa. Politiikkakehityksen kannalta olennaista onkin monien samanaikaisesti etenevien muutosten yhteiskunnallinen koordinaatio. Toimenpiteitä tarvitaan niin taloyhtiöiden tasolla, jolla hankkeet toteutetaan, politiikan tasolla, jolla luodaan ennakoitavaa tulevaisuusnäkymää, sekä tiedon hallinnan tasolla, joka toimii kahta muuta yhteen nivovana ulottuvuutena. Taloyhtiöiden kansalaisenergiantuotannossa ei olekaan kyse yksittäisestä murroksesta, jolla olisi selkeä omistaja, vaan hajanaisten toimenpiteiden keskinäisistä suhteista, mikä korostaa politiikkasektorien välisen vuoropuhelun merkitystä. Raportissa esitellään myös noin 30 toimenpidettä eri toimijoille, jotka havainnollistavat minkälaisin keinoin taloyhtiöiden energiaroolia voidaan muuttaa. Jatkossa on tärkeää jatkaa dialogia eri toimijoiden kesken sekä käynnistää kokeiluja etenkin tiedon hallintaan ja taloyhtiöiden räätälöityyn tukeen liittyen.