Series

Recent Submissions

  • Häkkinen, Tarja; Tarpio, Jyrki (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 46/2021
    Rakennuksen elinkaariominaisuudet mahdollistavat rakennuksen tai sen osien vaihtoehtoisia käyttötapoja tai pitkäkestoista käyttöä. Tässä työssä rakennusten elinkaariominaisuudet jäsenneltiin seuraavasti: A. Monikäyttöinen rakennus (tiloilla useita käyttäjiä päivittäin). B. Monikäyttötilasarja (tilat sellaisenaan mahdollistavat käyttötarkoituksen muutoksia tulevaisuudessa). C. Sisäisesti muunneltava rakennus. D. Laajennettavissa oleva rakennus. E. Supistettavissa oleva rakennus. F. Siirrettävissä oleva rakennus (myös runko siirtyy). G. Uuteen käyttöön purettavissa oleva rakennus (rakennusosat hyödynnettävissä). H. Hyvin pitkän käyttöiän rakennus. Rakennusten elinkaariominaisuuksiin kuuluu useita osatekijöitä, joita on erikseen käsitelty monissa rakennusten arviointiin kehitetyissä menetelmissä. Säädösohjauksen näkökulmasta yhteinen ymmärrys keskeisestä terminologiasta on tärkeä, ja siksi raportissa esitetään katsaus terminologiaan ja ehdotus keskeisistä termeistä ja niiden määritelmistä. Elinkaariominaisuudet voivat edistää resurssitehokkuutta ja vähähiilistä rakentamista. Ne voivat myös lisätä käyttäjien hyvinvointia tarjoamalla ratkaisuja, jotka vastaavat paremmin käyttäjien erilaisia tarpeita. Ehdotuksessa uudeksi kaavoitus- ja rakennuslaiksi (KRL) sanotaan, että rakentamisen on hillittävä ilmastonmuutosta perustumalla elinkaariominaisuuksiltaan kestäviin ratkaisuihin. Tulevien säädösten laadinnan kannalta on tarpeen ymmärtää eri elinkaariominaisuuksien vaikutuspotentiaalia sekä ilmasto- että muiden ympäristö- ja resurssivaikutuksien suhteen. Raportti taustoittaa tätä kuvaamalla periaatteellisia vaikutuksia. KRL-ehdotuksessa sanotaan myös, että ympäristöministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä eräistä elinkaariominaisuuksista. Osana tulevan säädöstyön taustoitusta raportissa esitetään rakentamisen asiantuntijoiden haastatteluihin ja kirjoittajien näkemyksiin pohjautuvia ehdotuksia elinkaariominaisuuksien ohjaamisesta. Työn yksi keskeinen johtopäätös on, että elinkaariominaisuuksien ohjausta hankaloittaa niihin liittyvien käytännön suunnittelu- ja arviointimenetelmien puute. Ohjaaminen tulisikin aloittaa informatiivisen ohjaamisen keinoin kehittämällä eri elinkaariominaisuuksien suunnittelumenetelmiä, kriteeristöä ja arviointimenetelmiä hyödyntämällä laajaa olemassa olevaa tutkimustietoa.
  • Soimakallio, Sampo; Häkkinen, Tarja; Seppälä, Jyri (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 45/2021
    Sanna Marinin hallituksen ohjelman (Valtioneuvosto 2019) tavoitteena on, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivinen pian sen jälkeen. Yhtenä keskeisenä keinoja Marinin hallituksen ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden saavuttamiseksi on esitetty puun käytön lisäämistä rakentamisessa. Puurakentamisen ilmastovaikutuksiin ja niiden arviointiin liittyy erilaisia näkökulmia ja käsitteitä. Nämä näkökulmat ja käsitteet menevät usein julkisessa keskustelussa sekaisin ja niitä saatetaan siten käsitellä epäjohdonmukaisesti. Tässä raportissa selvennetään sitä, miten puutuotteet erityisesti rakentamisessa toimivat hiilivarastona ja miten puun hiileen liittyvät taseet lasketaan ja raportoidaan kansainvälisissä sopimuksissa. Raportissa selvennetään myös metsien ja puutuotteiden hiilitaseen laskentaa puurakentamisen kokonaisilmastovaikutusten arvioinnin kannalta. Lisäksi raportissa luodaan kokonaiskuva Suomen rakennuskannan kasvihuonekaasupäästöistä ja puurakentamisen kasvupotentiaalista sekä sen mahdollisuuksista auttaa fossiilisten päästöjen vähentämisessä ja vaikutuksista Suomen kasvihuonekaasutaseisiin vuoteen 2035 mennessä. Puurakentamisen lisääminen vaikuttaa kasvihuonekaasujen nettopäästöihin metsien nettohiilinielun ja puutuotteiden hiilen poistumien sekä vaihtoehtoisten materiaalien tuotannossa syntyvien päästöjen kautta. Nämä vaikutukset ja niiden kohdentuminen Suomeen ja Suomen rajojen ulkopuolelle riippuvat monista eri tekijöistä. Skenaariotarkasteluissa puurakentamisen lisäämisen vaikutus Suomen nettopäästöihin vuonna 2035 vaihteli 1,4 Mt CO2-ekv. vähennyksestä 0,5 Mt CO2-ekv. lisäykseen. Vaihteluväli oli seurausta siitä, saatiinko puurakentamisen lisäämiseksi tarvittava puu kotimaisten hakkuiden lisäyksellä, sahatavaran vientiä vähentämällä, vai laajentamalla raaka-ainepohjaa pikkutukkeihin ja parantamalla tuotannon resurssitehokkuutta. Nettopäästöt vähenivät skenaarioissa, joissa tarvittava puumateriaalien lisäys saatiin vientiä vähentämällä tai laajentamalla raaka-ainepohjaa pikkutukkeihin ja parantamalla tuotannon resurssitehokkuutta ja puolestaan kasvoivat skenaarioissa, joissa lisäys saatiin kotimaisia hakkuita lisäämällä. Skenaariotarkasteluihin liittyy useita oletuksia, jotka vaikuttavat tuloksiin. Kaikkien oletusten vaikutusta ei tarkasteltu laskennallisesti. Sekä päästöillä että nieluilla on merkitystä ilmastopolitiikassa. Fossiilisten päästöjen vähentämisen ja nielujen kasvattamisen merkitys taloudellisille toimijoille riippuu siitä, minkälaista sääntelyä päästöihin ja nieluihin tullaan soveltamaan ja miten se vaikuttaa päästöjen ja nielujen kehittymiseen ja taloudelliseen arvoon.
  • Visuri, Mirkka; Nystrand, Miriam; Auri, Jaakko; Österholm, Peter; Nilivaara, Ritva; Boman, Anton; Räisänen, Jukka; Mattbäck, Stefan; Korhonen, Anne; Ihme, Raimo (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 43/2021
    Tunnistus-hankkeessa kehitettiin aiempaa nopeampia menetelmiä happamien sulfaattimaiden tunnistamiseen ja happamista sulfaattimaista aiheutuvien riskien arviointiin. Hankkeen tavoitteena oli: 1) kehittää maasto- ja laboratorio-olosuhteissa luotettavasti toimivia happamien sulfaattimaiden tunnistusmenetelmiä 2) kehittää menetelmä maaperän hapontuottopotentiaalin arvioimiseen ja 3) viedä happamiin sulfaattimaihin liittyvää tutkimustietoa käytännön toimijoille. Voimakkaalla ja nopealla vetyperoksidihapetuksella pystyttiin tunnistamaan happamat sulfaattimaat sekä arvioimaan niiden hapontuottopotentiaalia maasto- ja kenttälaboratorio-olosuhteissa noin kahden tunnin kuluessa. Vetyperoksidihapetuksen jälkeinen pH ja sulfaattipitoisuus (pHFOX ja SFOX) yhdessä ovat riittävän luotettavia happaman sulfaattimaan tunnistamiseen. pHFOX ei sovellu näytteille, joissa on korkea orgaanisen aineksen pitoisuus (LOI > 20 %). Nopeat menetelmät vaativat jonkin verran investointeja laitteistoihin mutta ovat laajasti käyttökelpoisia eri toimijoille. Perinteiseen inkubaatioon kuluu aikaa 9–19 viikkoa, mutta inkubaatiota pystyttiin tehostamaan laboratoriossa ilman kemikaaleja jopa vain 2–3 viikon mittaiseksi. Inkubaatio ja tehostettu inkubaatio ovat tunnistamismenetelmistä luotettavimmat, mutta tulosten saaminen kestää useita viikkoja. Hapontuottopotentiaalin määrittämiseen eli riskinarviointiin voidaan siirtyä, kun maamateriaali on ensin tunnistettu happamaksi sulfaattimaamateriaaliksi. Hapontuottopotentiaalia voidaan arvioida vetyperoksidihapetukseen perustuvan rikkipitoisuuden (SFOX) määrittämisellä, ja riskinarvio on mahdollista tehdä maastossa parin tunnin kuluessa. Hapontuottopotentiaalia ja siihen liittyvää happamuusriskin arviointia varten hankkeessa tutkittiin useita muita hapontuottoa arvioivia menetelmiä, jotka perustuvat rikkipitoisuuteen, rikkispesiaatioon, 19 viikon inkubaatioasiditeettiin (TIA) sekä vetyperoksidihapetetun näytteen asiditeettiin (TPA). Näiden menetelmien soveltaminen vaatii jonkin verran enemmän aikaa sekä erikoisosaamista. Hankkeessa tuotettiin happamien sulfaattimaiden tunnistamiselle ja riskinarvioinnille uusia kriteerejä. Kehitetyille nopeille kenttämenetelmille annettiin uusia raja-arvoja happaman sulfaattimaamateriaalin tunnistamiselle. Termi pseudo hapan sulfaattimaamateriaali otettiin uudelleen käyttöön. Maalajin merkittävä vaikutus tunnistamiseen ja riskinarviointiin huomioitiin antamalla omat kriteerit mineraalimaille, liejulle ja turpeelle. Riskinarvioinnin pohjaksi annettiin maalajikohtaiset suositukset toimenpiderajoista.
  • Helminen, Ville; Heikinheimo, Vuokko; Tiitu, Maija; Nyberg, Elina; Rehunen, Antti; Kosonen, Leo (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 44/2021
    Sekoittunut yhdyskuntarakenne on yksi toimivan kaupungin ominaisuuksista. Sekoittuneella yhdyskunta- tai kaupunkirakenteella tarkoitetaan yleisesti kaupunkitilaa, jossa tietyssä rakennuksessa, rakennusryhmässä tai alueella on enemmän kuin yhdentyyppistä toimintaa kuten asumista, työpaikkoja tai palveluita. Myös viheralueiden ja virkistystoimintojen sijoittuminen muiden toimintojen oheen lisää sekoittuneisuutta. Sekoittuneen rakenteen yhtenä hyötynä nähdään se, että lähellä toisiaan sijaitsevat monipuoliset toiminnot auttavat edistämään kestävää liikkumista. Sekoittuneisuus on luonteenomaista kaupunkikeskustoille, mutta eri tavoin sekoittuneita lähiympäristöjä on myös keskustojen ulkopuolella. Tyypillisiä sekoittumattomia ja yksipuolisia alueita ovat esimerkiksi teollisuusalueet tai pientaloalueet. Sekoittunutta yhdyskuntarakennetta on käsitelty paljon kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa ja sen mittaamiseen on kehitetty erilaisia menetelmiä ja mittareita. Tämä raportti kokoaa yhteen ja arvioi sekoittuneen yhdyskuntarakenteen mittaamisen paikkatietoaineistoja ja menetelmiä. Mittareita on käsitelty kolmesta sekoittuneisuuden näkökulmasta: toimintojen sisäinen monipuolisuus, toimintojen välinen sekoittuneisuus sekä lähiympäristön sekoittuneisuus. Tulokset palvelevat erityisesti paikkatietoa hyödyntävää kaupunkikehittämistä ja yhdyskuntasuunnittelua. Kohdealueina ovat olleet Tampereen seutu, Lappeenranta, Joensuu ja Kuopio, joista kustakin on käsitelty sekoittuneisuuden kannalta kiinnostaviksi tunnistettuja suunnittelualueita. Sekoittuneisuusmittareissa huomioidaan yleensä eri toimintojen maankäyttö suhteessa toisiinsa sekä toimintojen väliset etäisyydet, jota kuvataan tietyssä ajassa saavutettavien toimintojen näkökulmasta. Sekoittuneisuus on siten riippuvainen mittakaavasta. Raportissa esitetään sekoittuneisuuden tarkasteluun lähestymistapa, jossa eri toimintojen ja maankäyttömuotojen lisäksi tunnistetaan sekoittuneisuuden mittakaavoja kolmen kaupunkikudoksen näkökulmasta. Jalankulkukaupungin kudoksen alueet koostuvat keskustamaisen pienipiirteisen sekoittuneisuuden alueista. Niiden analyysissa tarvitaan mahdollisimman laajasti eri toimintoja kuvaavia aineistoja sekä esimerkiksi korttelitason aluerajauksia. Joukkoliikennekaupungin kudosten alueilla sekoittuneisuudessa keskeistä on toimintojen saavutettavuus lähiympäristössä: erityisesti palvelujen sekä asumisen ja viherrakenteen monipuolisuus on tärkeää. Autokaupungin alueilla keskeistä on yksipuolisuudesta poikkeavien ominaisuuksien tunnistaminen lähiympäristöissä esimerkiksi asumisen ja viherrakenteen monipuolisuuden mittareilla. Sekoittuneen yhdyskuntarakenteen mittaamiseen soveltuvia paikkatietoaineistoja on saatavilla runsaasti eri lähteistä. Sekoittuneisuuden mittaamisessa tulisi kiinnittää huomiota oikeaan mittakaavatasoon, aineistojen jatkuvuuteen ja vertailukelpoisuuteen. Määrällisten mittareiden lisäksi tarvitaan laadullisia mittareita ja tulkintoja, jotta sekoittuneisuuden yhteys kaupunkitilan muihin ominaisuuksiin tulee näkyväksi.
  • Riihimäki, Juha; Yrjänä, Timo; van der Meer, Olli (Suomen ympäristökeskus, 1996)
    Suomen ympäristö 4
  • Grönroos, Päivi; Heikkinen, Tarja; Simola, Reko; Leivuori, Mirja; Koivikko, Riitta; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 42/2021
    Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) in cooperation with the Finnish Radiation and Nu-clear Safety Authority (STUK) for laboratories conducting radon measurements in ground water in May 2021. In total, 25 participants took part in the PT and three of them provided two sets of results. Two ground water samples were provided, of which one contained lower (GRn1; < 1000 Bq/l) and the other contained higher radon concentration (GRn2; 1000-8000 Bq/l). The median of the participant results was used as the assigned value for radon concentration. The evaluation of the results was based on z scores. In total 88 % of the results were satisfactory when total deviations of 20 % from the assigned value was accepted. Warm thanks to all the participants of this proficiency test!
  • Koivikko, Riitta; Kaasalainen, Marika; Leivuori, Mirja; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 41/2021
    Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) in cooperation with the KVVY Tutkimus Oy for the laboratories conducting leaching tests for solid waste samples in spring 2021. The results of the up-flow percolation test (EN 14405:2017) for samples of bottom ash from biofuel combustion were compared and evaluated. In total, there were 7 participants in the PT. For all the measurands which were evaluated, the median or the mean of the reported results was used as the assigned value. The overall performance of the participants was evaluated by using En scores and 72 % of the evaluated results were satisfactory. The participant results were also evaluated by means of D% scores and 51 % of those were ≤ |25 %|. The pH results were evaluated by means of z scores and 82 % of results were satisfactory. Warm thanks to all participants in this proficiency test!
  • Kahrola, Ari; Reinikainen, Tapio; Johansson, Annika; Finel, Nufar (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 40/2021
    Selvityksessä tarkastellaan teknologioita ja ratkaisuja, joiden avulla ammattikeittiöiden ilmastoystävällisyyttä voidaan parantaa. Muutoksen peruselementtejä ovat energiatehokkuusparannukset ja matalan ilmastonlämmityspotentiaalin (GWP) kylmäaineisiin siirtyminen. Energiatehokkuusparannukset kohdistuvat sekä valittaviin laitteisiin että koko talotekniikkaan liittyvään suunnitteluun ja toteutukseen. Luonnollisia kylmäaineita, kuten hiilivetyjä, ammoniakkia ja hiilidioksidia tulisi suosia aina kun mahdollista. Työssä laadittiin katsaukset liittyen: i) kylmäaineita ja energiatehokkuutta koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin, kotimaiseen ja EU-lainsäädäntöön sekä standardeihin, ii) energiatehokkuusmurrosta tukeviin teknologioihin ja niiden tuomiin mahdollisuuksiin ja haasteisiin, ja iii) uusien teknologioiden integroimiseen talotekniseen suunnitteluun. Lisäksi haastateltiin asiantuntijoita kolmesta suurimmasta Suomessa toimivasta talotekniikkayrityksestä. Haastattelujen tarkoituksena oli selvittää lämmöntalteenoton (LTO) ja hyödyntämisen mahdollisuuksia tyypillisissä ammattikeittiöissä. Haastatteluissa käytiin läpi sitä, miten lämmöntalteenottoa ja hukkalämmön hyödyntämistä toteutetaan tällä hetkellä uudiskohteissa ja toisaalta myös saneerauskohteissa. Samalla kerättiin palautetta nykyisten ratkaisujen toimivuudesta ja etsittiin ideoita lämmön talteenoton tehostamiseksi. Suosituksissa tärkeimmiksi nousivat i) kokonaisvaltainen energiatekniikan suunnittelu ammattikeittiökohteissa, ii) ammattikeittiösuunnittelun integroiminen talotekniikan suunnitteluun ja käyttöön, iii) oleellisena osana kokonaisratkaisua waterloop-, eli nestelauhdutteinen järjestelmä, joka tekee mahdolliseksi ammattikylmälaitteiden tuottaman lämmön kierrättämisen kiinteistön tarpeisiin, ja iv) luonnollisten kylmäaineiden käyttö niissä kohteissa, joihin markkinoilta löytyy sopivia laitteistoja. Lisätietoa tarvitaan ehdotettujen ratkaisujen ja teknologioiden energiansäästö- ja ilmastohyötyjen suuruudesta, ja varsinkin lisähyödyistä niissä ratkaisuissa, joissa matalan GWPn kylmäaineilla toimivat kylmälaitteet liitetään vesikiertoiseen lämmöntalteenottojärjestelmään ja hukkalämpö otetaan talteen koko kiinteistön hyödyksi. Erityisesti ratkaisujen ja teknologioiden integroiminen taloteknisiin suunnitteluratkaisuihin sekä uudiskohteissa että vanhojen kiinteistöjen kunnostushankkeissa vaatii lisätietoa. Sitä saisi parhaiten pilottihankkeilla, joissa kohteina olisivat hyvin mittaroidut uudiskohteet ja kunnostuskohteet.
  • Kujala, Heini; Halme, Panu; Pekkonen, Minna; Ryttäri, Terhi; Raunio, Anne; Kullberg, Peter; Koljonen, Saija; Kostamo, Kirsi; Keränen, Inka (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja
    Luontokadon hillitsemiseksi eliölajien ja luontotyyppien uhanalaistumiskehitys on saatava pysäytettyä. Vastuuta luonnon monimuotoisuutta heikentävien toimien lieventämisestä ja korjaamisesta ollaan enenevässä määrin siirtämässä heikennysten aiheuttajille. Ekologinen kompensaatio voi tukea luontokadon hillitsemisen tavoitetta. Kompensaatiossa esimerkiksi rakentamis- tai kaivoshankeen aiheuttama luontoarvojen heikennys hyvitetään lisäämällä luonnon monimuotoisuutta muualla. Tähän julkaisuun on koottu luonnonsuojelulain uudistustyön tueksi kootun asiantuntijaryhmän ehdotuksia siitä, mitä ekologisen kompensaation toteutuksessa tulee ottaa huomioon, jotta se tukisi monimuotoisuustavoitteiden saavuttamista ja vähentäisi lajien ja luontotyyppien uhanalaistumista. Asiantuntijaryhmän ehdotukset perustuvat ekologisiin ja luonnonsuojelubiologisiin lähtökohtiin. Raportissa käydään läpi ehdotuksia siitä, mitä luontoarvoja kompensaatio voisi koskea, miten heikennyksen ja hyvityksen luontoarvovastaavuutta tulisi arvioida, miten hyvitys tulisi tuottaa sekä miten hyvityksen tulisi sijoittua paikallisesti ja ajallisesti suhteessa menetettyihin luontoarvoihin. Lisäksi annetaan suosituksia Suomessa toteutettavien ekologisten kompensaatioiden suunnitteluun ja toteutukseen.
  • Heliölä, Janne; Kuussaari, Mikko; Pöyry, Juha (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 34/2021
    Tämän raportin tavoitteena on tukea syksyllä 2021 valmistuvaa kansallista pölyttäjästrategiaa tarjoamalla eri käyttäjäryhmille tiivis, suomenkielinen yhteenveto pölyttäjiä koskevasta tietämyksestä. Raportti tarjoaa siten yhteisen tilannekuvan, jonka perusteella voidaan suunnitella pölyttäjien tilaa parantavia toimenpiteitä. Raportissa esitellään keskeiset koti- ja ulkomaiset havainnot pölyttäjien kantojen kehityksestä, sekä kuvaillaan erilaisia pölyttäjiin kohdistuvia painetekijöitä. Tämän ohella esitellään pölyttäjien hyväksi tehtyjä kansainvälisiä ja kansallisia politiikkatoimenpiteitä. Lisäksi tunnistetaan pölyttäjien suojelun kannalta keskeiset kansalliset taustaryhmät, sekä tarjotaan kullekin näistä vaihtoehtoisia keinoja pölyttäjien tilanteen parantamiseksi. Pölyttäjiin kohdistuvat painetekijät tunnetaan varsin hyvin. Keskeisimmin pölyttäjiä uhkaavat soveliaiden elinympäristöjen väheneminen ja heikentyminen, sekä näihin liittyen pesimispaikkojen ja mesikasvien väheneminen. Globaalisti pölyttäjiin vaikuttaa keskeisimmin maatalouden maankäyttö ja viljelykäytännöt. Suomessa maatalousmaata on melko niukasti, joten maatalouden vaikutus maamme pölyttäjäkantoihin on vastaavasti vähäisempi. Lisäksi pölyttäjiä uhkaavat esimerkiksi tautien, loisten ja vieraslajien leviäminen sekä ilmastonmuutos erilaisina yhteisvaikutuksineen. Suomessa luonnon- ja viljelykasvien tärkeimpiä pölyttäjiä ovat mesipistiäiset, kärpäset ja perhoset. Tarhamehiläisellä on lisäksi suurta merkitystä pelto- ja puutarhakasvien pölytyksessä. Uhanalaisten lajien lukumäärät ovat kasvaneet useimmissa pölyttäjäryhmissä. Muiden kuin uhanalaisten pölyttäjien osalta säännöllistä seurantatietoa on kerätty maassamme vain yö- ja päiväperhosista. Näiden kokonaisyksilömäärät ovat viime vuosikymmeninä olleet lievässä laskussa. Tarhamehiläisten määrät ovat viime vuosikymmenen aikana kasvaneet huomattavasti. Pölyttäjiin tai pölytykseen liittyvää tutkimusta on tehty Suomessa melko niukasti, mutta sen määrä on ollut viime vuosina kasvussa. Seurantatiedot pölyttäjien tilasta ovat myös suurelta osin puutteellisia. Pölyttäjien tutkimusta ja seurantaa tukevat kuitenkin lajistostamme taksonomian hyvä tuntemus sekä melko lukuisa, joskin ikääntyvä harrastajakunta. Pölyttäjien tilan parantamiseksi maassamme tarvitaan yhteiskunnan eri sektorien ja toimijaryhmien yhteisiä, koordinoituja toimenpiteitä. Kullekin toimijaryhmälle tulee tarjota heille kohdennettuja, helposti ymmärrettäviä ja toteutettavissa olevia toimenpiteitä ja toimintamalleja. Tähän tarvitaan laaja kattaus erilaisia neuvonta- ja ohjemateriaaleja. Tämän ohella on keskeistä viestinnällä herätellä kaikkia kansalais- ja toimijaryhmiä pölyttäjien tärkeydestä, ja siten motivoida pölyttäjien suojeluun. Pölyttäjiä tukevalle viestinnälle ja toimenpiteille tarvitaan myös riittävät resurssit sekä erilaisia rahoituskanavia.
  • Nyberg, Elina; Kontio, Panu; Vierikko, Kati; Räikkönen, Natalia; Holma, Anne; Koivula, Hanna; Ryttäri, Terhi; Shorokova, Ekaterina; Velmala, Sannakajsa (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 36/2021
    Vieraslaji on haitallinen, jos se uhkaa luonnon monimuotoisuutta tai siihen liittyviä ekosysteemipalveluita. Haitallisista vieraslajeista osa on säädetty kansallisesti ja osa koko EU:n tasolla haitallisiksi. Haitalliseksi määriteltyjen vieraslajien maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. Nykyisin haitallisten vieraslajien torjuntaan kiinnitetään yhä enemmän huomiota ja käytetään resursseja. Tärkeä osa torjuntatyötä on lisätä vieraslajien ja niiden aiheuttamien haittojen tuntemusta sekä tietoa oikeaoppisista torjuntamenetelmistä. DIAS-hankkeessa (Osaamisen ja aineistojen vaihdon yhteistyöverkosto), jonka toteuttajina olivat Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus ja Karjalan tutkimuskeskus (KarRC RAS) tarkasteltiin vieraslajiasioita Suomessa sekä Venäjän Karjalassa. DIAS-yhteistyöhankkeen tavoitteena oli lisätä tietoa haitallisten vieraslajien aiheuttamista uhkista luonnon monimuotoisuudelle ja mm. virkistyskäytölle tai kotitalousviljelylle. Lisäksi tavoitteena oli jakaa hyviä kokemuksia erilaisista leviämistä ehkäisevistä toimenpiteistä ja hyviksi koetuista torjuntakeinoista niin järjestöille, tutkijoille, viranomaisille kuin kansalaisille. Luomalla uusia tiedonvaihtomenetelmiä sekä perustamalla ja yhdistämällä lajistoaineiston hallintaan ja avoimen datan jakamiseen hyödynnettäviä yhteisiä digitaalisia ICT-alustoja, voidaan maiden välistä viranomaisyhteistyötä parantaa. Hankkeessa toteutettiin internetpohjaiset Webropol-kyselyt kansalaisille Suomessa sekä Karjalan tasavallassa Venäjällä kesän ja syksyn 2020 aikana. Kyselyillä pyrittiin kartoittamaan, miten hyvin ihmiset tuntevat vieraslajit, vieraslajien levinneisyyttä sekä vieraslajien torjuntaa. Kyselyt sisälsivät samoja kysymyksiä / teemoja, mutta niitä oli sovitettu molempien maiden olosuhteisiin. Tässä raportissa esittelemme Suomen ja Karjalan tasavallan kyselyjen tulokset sekä vastaajien esille nostamia keinoja vieraslajien torjunnan edistämiseksi. Suomessa kyselyyn vastasi yhteensä 475 henkilöä. Vastaajien ikä painottui ikäryhmiin 40-49- sekä 50-64 -vuotiaat. Alueellisesti eniten vastauksia saatiin Etelä- ja Keski-Suomesta (asuinpaikka ja mökkipaikkakunta huomioitu). Karjalan tasavallan kyselyyn vastasi yhteensä 84 henkilöä, joista suurin osa asui tai vieraili säännöllisesti Petroskoin alueella. Eniten vastauksia saatiin 30-39 -vuotiailta henkilöiltä. Kyselyihin vastanneet olivat kohtalaisen tietoisia vieraslajeista. Eniten tietoa vieraslajeista oli saatu internetin välityksellä (vieraslajiportaalit) sekä paikallisesta mediasta. Myös sosiaalinen media ja tuttavapiiri nousivat esiin tärkeinä tiedonvälityskanavina. Suomessa vastaajat tunsivat parhaiten maaekosysteemien kasvivieraslajit ja toiseksi parhaiten selkärankaiset. Vesiekosysteemien vieraslajit olivat hieman vieraampia, samoin kuin metsien ja peltojen tuholaiset. Monet vastaajista olivat osallistuneet vieraslajien torjuntaan, useimmiten omassa lähiympäristössään, mutta melko usein myös talkoissa. Ideoita vieraslajitoiminnan kehittämiseksi saatiin kyselyissä paljon. Vastaajat toivoivat esimerkiksi viestinnän parantamista, ohjausta, paikallishallinnon roolin selkiytystä tai resursseja sekä muutoksia lainsäädäntöön. Myös torjunnan pitkäjänteisyyden tukeminen sekä vieraslajihavaintojen ilmoittamisjärjestelmien kehittäminen mainittiin. Suomessa pohdittiin erilaisia tapoja motivoida ihmisiä mukaan toimintaan ja kehitettiin järjestelmien toimivuutta, Karjalan tasavallassa taas toivottiin parempaa viestintää siitä, mihin havaintoja voi ilmoittaa. Suomessa toteutetun kyselyn perusteella muodostettiin toimenpidesuosituksia vieraslajien torjuntaan. Toimenpide-ehdotukset jaoteltiin eri teemoihin, kuten resurssit, koulutus, viestintä, sääntelyn kehittäminen, yhden luukun periaate (ilmoittamis- ja hallinnointijärjestelmät), motivointi sekä tapahtumat.
  • Kleemola, Sirpa; Forsius, Martin (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 37/2021
    The Integrated Monitoring Programme (ICP IM) is part of the effect-oriented activities under the 1979 Convention on Long-range Transboundary Air Pollution, which covers the region of the United Nations Economic Commission for Europe (UNECE). The main aim of ICP IM is to provide a framework to observe and understand the complex changes occurring in natural/semi natural ecosystems. This report summarizes the work carried out by the ICP IM Programme Centre and several collaborating institutes. The emphasis of the report is in the work done during the programme year 2020/2021 including: a short summary of previous data assessments, a status report of the ICP IM activities, content of the IM database, and geographical coverage of the monitoring network, a report on the recovery of epiphytic lichen communities in Sweden over 20 years of rapid air pollution decline, a report on long-term impacts of air pollution and climate change at Finnish ICP IM sites, National Reports on ICP IM activities are presented as annexes.
  • Leivuori, Mirja; Koivikko, Riitta; Sara-Aho, Timo; Näykki, Teemu; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 38/2021
    Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) for analysis of metals in natural and drinking waters in April-May 2021. The measurands for synthetic sample and drinking as well as natural water samples were: Al, As, B, Ba, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, Hg, K, Mg, Mn, Mo, Na, Ni, Pb, Sb, Se, Ti, V, and Zn. In total, there were 15 participants in the PT. Either metrologically traceable concentration, the calculated concentration or the mean or the median of the results reported by the participants was used as the assigned value for the measurands. The overall performance of the participants was evaluated by using z and En scores. In this PT 90 % of the results were satisfactory when total deviation of 10–20 % for the measurands was accepted from the assigned value. The titanium results of the drinking water sample D2M were evaluated by using En scores and 80 % of those were satisfactory. Warm thanks to all participants in this proficiency test!
  • Rutanen, Ilpo (Vesi- ja ympäristöhallitus, 1994)
    Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja - Sarja A 196
  • Koivikko, Riitta; Grönroos, Päivi; Leivuori, Mirja; Näykki, Teemu; Sarkkinen, Mika; Sara-Aho, Timo; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 35/2021
    Proftest SYKE järjesti maalis-huhtikuussa 2021 pätevyyskokeen jätevesiä analysoiville laboratorioille. Pätevyyskokeessa määritettiin BOD7, CODCr, CODMn, Ca, K, Mg, Na, kiintoaine (SS) ja TOC synteettisestä näytteestä ja jätevesistä. Lisäksi testattiin BOD7-, CODMn- ja kiintoainemääritykset luonnonvedestä. Pätevyyskokeeseen osallistui yhteensä 53 laboratoriota. Testisuureiden vertailuarvoina käytettiin joko laskennallista pitoisuutta tai osallistujien tulosten robustia keskiarvoa, keskiarvoa tai mediaania. Osallistujien pätevyyden arviointi tehtiin z-arvojen avulla. Koko tulosaineistossa oli 91 % hyväksyttäviä tuloksia, kun tulosten sallittiin vaihdella 10–25 % vertailuarvosta. Kiitos pätevyyskokeen osallistujille!
  • Syrjänen, Kimmo; Tuominen, Seppo; Kokko, Aira; Hellsten, Seppo; Kartano, Linda; Ilmonen, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 33/2021
    Raportti on osa FRESHABIT Life IP hankkeen laajaa A6 toimenpidettä, jossa on tehty kartoituksia ja mallinnuksia tiettyjen kirkasvetisten järvien vedenalaisesta luonnosta. Suomen ympäristökeskuksen toteuttamassa työssä selvitettiin, mitkä rantaluontotyypit liittyvät kartoitettuihin vedenalaisiin luontotyyppeihin Puruveden Hummonselällä ja mitä rantaluontotyyppejä tarkastelualueella esiintyy. Maastossa määritettiin kunkin vesikasvillisuuden tutkimusalan kohdalta niiden rantaluontotyyppi (sekä kansallinen että luontodirektiivin mukainen Natura 2000 luontotyyppi) ja tarkasteltiin rantavyöhykkeen kasvillisuutta, sekä tehtiin kasvillisuusnäytealoja rantakasvillisuuden runsaussuhteiden selvittämiseksi. Selvityksestä on hyötyä rantaluonnon pitkän aikavälin muutosten seurannassa. Hankkeessa kiinnitettiin erityistä huomiota rantaluhtiin. Luhdat ovat lahtien pohjukoiden luontaista suokasvillisuutta, joka on riippuvainen järven pintaveden tasosta ja veden korkeuden vaihtelusta. Luhtien läpi kulkee vesiä yläpuoliselta valuma-alueelta, ja ne toimivat luontaisesti näiden vesien biosuodattimina. Hummonselän rantaluhtien yläpuolisten valuma-alueiden tummat ravinnepitoiset vedet laskevat tavallisesti leveitä valtaojia pitkin luhtien läpi suoraan järveen. Luhtia ja niiden reunusten puustoisia soita on ojitettu paikoin kuivatusmielessä tai luhtien läpi kulkee ainakin yksittäisiä ojia. Ojitukset ovat kuivattaneet luhtia, mikä saa aikaan umpeenkasvua kuten pensoittumista ja puustoittumista. Jo yksittäiset ojat riittävät muuttamaan luhdan kasvillisuutta ja hydrologiaa. Hankkeessa selvitettiin lisäksi miten avointen ja puustoisten rantaluhtien kasvillisuutta voidaan tyypitellä erilaisin kaukokartoitusmenetelmin. Vääräväri-ortoilmakuva soveltuu hyvin puustoisten ja avointen luhtien paikantamiseen ja karkeaan kuviointiin. Tarkempi luontotyypin määrittely ja luhtakasvillisuuden kartoitus edellyttävät maastotarkistuksia, drone-kuvia/videoaineistoa tai mieluiten näiden yhdistelmää. Hieman yllättäen tarkka vedenkorkeusmalli tarjosi parhaan keinon visualisoida nopeasti potentiaalisia luhta- ja tulvametsäkohteita. Tämä perustuu osin siihen, että Saimaan tulvadynamiikka on tunnettu hyvin jo pitkään. Maastotarkastelussa Hummonselän rantojen luhtaluonto osoittautui hyvin monimuotoiseksi. Rehevien lahtien pohjukoissa on ruokoluhtaa, ruoholuhtaa, saraluhtaa, ruoho- ja saraluhtaa, osmankäämiluhtaa, kastikkaluhtaa sekä pensasluhdista suomyrttiluhtia ja pajuluhtia. Luhtien yhteydessä on myös muita rantasoita, kuten nevoja ja rämeitä sekä erilaisia luhtaisia sekatyyppejä. Puustoiset luhdat ovat Hummonselän rannalla harvinaisia, laajojen avoluhtien laidoissa on pienialaisesti etenkin koivuluhtia. Tervaleppäluhtaa tavattiin vain yhdeltä kuviolta. Erikoisuutena Hummonselän rannoilta löydettiin useita pienialaisia suomyrttiluhtia. Suomyrttiluhta on luokiteltu uhanalaiseksi vaarantuneeksi (VU) luontotyypiksi luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa. Selvitys tuotti uutta tietoa suomyrttiluhtien levinneisyydestä ja niille tyypillisestä kasvillisuudesta Järvi-Suomessa. Nopeasti tehty rantaluonnon kartoitus osoitti Hummonselällä olevan hyvin monimuotoisen rantaluonnon, jonka lajisto- ja luontotyyppiarvot liittyvät kirkasvetiseen niukkaravinteiseen järveen. Tarkempi rantaluonnon kartoitus ja lajistoselvitys olisi tarpeen tehdä koko Puruveden Natura-alueella. Tietoja ranta- ja vesiluonnosta tarvitaan tulevaisuudessa Puruveden Natura 2000 alueen tilan seurannassa. Puruveden Hummonselän valuma-alueella on ojitettuja soita, joista monet sijaitsevat pohjavesialueilla. Näiden metsäojitettujen soiden käsittelyssä ja vesiensuojelussa tulee olla erityisen tarkkana, etenkin kunnostusojitusten yhteydessä. Valuma-alueella tehtävät kunnostusojitukset ja suometsien hakkuut edellyttävät Natura-arviointia. Ne vaikuttavat todennäköisesti suoraan haitallisesti Natura-luontotyypin karut kirkasvetiset järvet suojelutasoon Hummonselällä ja laajemminkin Puruvedellä. Kaikki vesien tilaa parantavat toimet tulee hyödyntää valuma-alueella. Mahdollisuudet ennallistaa valuma-alueen metsäojitettuja soita ja ojitettuja luhtia (mukaan lukien luhdat, joiden läpi johdettu vesiä) pitää selvittää ja ennallistamissuunnitelmia sekä käytännön toteutusta tulee edistää nopeasti.
  • Sorvari, Jaana; Heinonen, Tero (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 32/2021
    Muovien aiheuttamat ympäristövaikutukset ja etenkin meriin päätyvä muoviroska ovat globaali ongelma, jota pyritään ratkaisemaan useiden ohjauskeinojen avulla. EU:n kertakäyttömuovidirektiivi eli ns. SUP-direktiivi (2019/904/EU) pyrkii rajoittamaan eräiden kertakäyttömuovituotteiden markkinointia ja kulutusta. SUP-direktiivin 4 artikla edellyttää jäsenmaita ottamaan käyttöön toimia, joilla saadaan aikaan elintarvikkeiden pakkauksissa käytettyjen muovituotteiden kuten juomamukien (ml. korkit ja kannet) ja välittömästi syötäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden pakkausten ”kunnianhimoinen ja pysyvä kulutuksen väheneminen”. Jäsenmaat voivat itse määritellä tarvittavat toimet. Tässä raportissa esitetään tulokset hankkeesta, jossa tunnistettiin ja arvioitiin toimia, jotka voitaisiin toteuttaa Suomessa. Hanke toteutettiin kolmivaiheisena. Ensimmäisessä vaiheessa tiedusteltiin sähköpostitse eräiden EU-maiden toteuttamista ja suunnitelluista toimista 4 artiklan toimeenpanemiseksi. Tietoa mahdollisista kulutuksen vähentämistoimista etsittiin myös kirjallisuudesta. Vaiheessa 2 selvitettiin Webropol-kyselyllä kotimaisten sidosryhmien näkemyksiä tunnistetuista ohjauskeinoista ja kerättiin kirjallisuudesta ja internetistä tietoa vaihtoehtoisista materiaaleista ja tuotteista. Vaiheessa 3 tehtiin täydentäviä asiantuntijahaastatteluja. Näiden, Webropol-kyselyjen vastausten, tieteellisten artikkelien ja raporttien (etenkin elinkaariarviointien) sekä lainsäädännön vaikutusarviointia varten annettujen ohjeiden perusteella arvioitiin vähentämistoimien vaikuttavuutta SUP-direktiivin tavoitteiden ja mm. ruoan elinkaaren aikaisen hävikin minimoinnin kannalta sekä vaikutuksia (ympäristö, kustannukset, muut) ja toteuttamiskelpoisuutta. Työvaiheessa 3 tarkasteltiin myös mahdollisuutta asettaa kansallisesti määrällinen, Plastics Pact- sitoumuksen mukainen 20 prosentin kulutuksen vähenemistavoite. Arvioinnin perusteella kielto, myyjään kohdistuva ensisijaisuusvelvoite ja ecodesign osoittautuivat vaikuttavuudeltaan parhaimmiksi keinoiksi vähentää kertakäyttömuovituotteiden kulutusta. Vaikutusten kannalta parhaita vaihtoehtoja olisivat kaksi viime mainittua ja ympäristömerkintä, ja toteuttamiskelpoisimpia julkisten hankintojen kriteeristö, ympäristömerkintä ja ensisijaisuusvelvoite. Ensisijaisuusvelvoite nousi kaikki arviointikriteerit huomioiden parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Tarkastellun 20 prosentin kulutuksen vähenemisen arvioitiin toteutuvan ainakin noutoruokaa myyvissä anniskelupaikoissa, kun rajoitettaisiin kertakäyttöpakkausten käyttö vain mukaan otettaviin aterioihin ja juomiin. Muovisten kertakäyttöpakkausten kulutusta voidaan käytännössä vähentää korvaamalla ne muista materiaaleista valmistetuilla kertakäyttötuotteilla tai kestotuotteilla. Raaka-aineiden ohella myös tuotteiden valmistusprosessit ovat erilaisia. Tiedossa ei ollut, minkälaisilla tuotteilla kertakäyttöiset muovituotteet käytännössä korvattaisiin. Lisäksi ympäristövaikutusten arvioinnissa aineistona käytettyjen elinkaariarviointien menetelmät, rajaukset ja lähtötiedot vaihtelivat, eivätkä tarkastellut tuotteetkaan olleet täysin samanlaisia. Elinkaariarviointien tulokset eivät siten ole keskenään suoraan vertailukelpoisia. Nämä seikat aiheuttivat epävarmuutta vähentämistoimien arvioinnin tuloksiin. Suurin epävarmuustekijä oli epäselvyys siitä, mitkä tuotteet ylipäätään katsotaan kuuluviksi SUP-direktiivin 4 artiklan piiriin. Suomessa ei ole tietoa muovia sisältävien kertakäyttötuotteiden tai niiden sisältämän muovin määristä. Nämä tiedot ovat avainasemassa vähentämistoimien vaikutusten ja vaikuttavuuden arvioinnissa. Määrätietoja tarvitaan myös kulutuksen vähenemisen lähtötason määrittelyssä ja sen toteutumisen seurannassa, ja niitä voitaisiin kerätä jätejakeiden tutkimuksista, tukkuliikkeiltä, valmistajilta ja maahantuojilta, kuluttajakyselyillä tai tuottajavastuun mukaisen raportoinnin yhteydessä. Komissio tulee kuitenkin määrittelemään käytettävät seurantamenetelmät.
  • Helminen, Ville; Nyberg, Elina; Tiitu, Maija; Rehunen, Antti; Strandell, Anna; Nurmio, Kimmo; Saastamoinen, Uula; Laurila, Joni (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 15/2021
    Tähän raporttiin on koottu Yhdyskuntarakenteen hyvät käytännöt ja kokeilut (YKR-demo) -hankkeen keskeisimmät tulokset ja johtopäätökset. Hankkeen lähtökohtana oli tuottaa tietoa siitä, miten kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen kaltaisiin pitkäkestoisiin ja laajoihin muutoksiin voidaan vastata nykyhetken paikallisessa suunnittelussa. Tavoitteena oli kehittää ja kokeilla uusia menetelmiä sekä muodostaa tilanne- ja kehityskuvia kaupunkiseutujen tarpeisiin. Hankkeen keskeisenä työtapana oli yhteiskehittäminen. Mukana oli yhdeksän kohdealuetta, joihin tehtiin kuhunkin omat tarkastelut: Helsingin seutu, Vihti, Lappeenranta, Kuopio, Mikkeli, Kajaani, Oulu ja Pohjois-Pohjanmaa sekä Turun ja Tampereen kaupunkiseudut. Kuopiossa, Mikkelissä ja Kajaanissa tarkasteltiin aluekehitystä eri kohteissa ja erityisesti kaupunkeja ympäröivällä maaseutualueella. Kuntaliitosten seurauksena näihin kaupunkeihin kuuluu laajoja maaseutualueita, joiden aluedynamiikkaa tarkasteltiin rakennuskannan, muuttoliikkeen ja palveluiden näkökulmista. Maaseudun mosaiikissa tapahtuu monipuolista kehitystä, kun huomioidaan eri ikäluokkien muuttoliike kuntien sisällä. Hankkeessa kehitetty uudenlainen tapa analysoida muuttoliikettä yhdyskuntarakenteessa monipuolisti kuvaa muuttovoittoisista ja muuttotappiollisista alueista sekä alueiden sisäisistä kehityseroista. Työpaikka-alueiden muutoksien hahmottamiseen sekä kestävän liikkumisen hallintaan kehitettiin Suomen kaupunkiseudut kattava rajausmenetelmä, jota pilotoitiin Oulun seudulla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Sen perusteella työpaikka-alueiden pinta-ala kasvoi esimerkkikohteena olleessa Oulussa noin 40% vuosina 2000-2017. Hanke osallistui Tampereen yleiskaavatyön yhteydessä kehitetyn paikkatietopohjaisen ilmastovaikutusten arviointimenetelmän taustatyöhön ja menetelmän arviointiin. Kehittämistarpeita havaittiin erityisesti tietopohjassa. Tampereella arvioinnin tulokset osoittivat, että vain uusia rakennettavia alueita koskevalla suunnittelulla ei voida ratkaista yhdyskuntarakenteeseen liittyviä ilmastohaasteita. Tulevaisuuden kestävän yhdyskuntarakenteen kehittämistä jalankulku-, joukkoliikenne- ja autokaupungin kudosten näkökulmasta tutkittiin Helsingin seudulla, Lappeenrannassa ja Vihdissä. Lappeenrannan ja Vihdin tulokset osoittivat, että inventointiin, tunnistamiseen sekä arviointi- ja kehittämisvaiheisiin rakentunut uusi menetelmä oli toimiva, mutta edellyttää laajaa ja yksityiskohtaista tietopohjaa. Helsingin seudullista tulevaa kehitystä kuvaavat kudostarkastelut puolestaan osoittivat alakeskusten ja joukkoliikennekaupungin olevan pääasiallinen kasvutapa, vaikka ydinalueen ulkopuolella väestökehityksen painopiste säilyy autokaupunkialueilla. Kaupunkiseudun suunnittelussa on tärkeää ymmärtää ja ennakoida asumisen ja muuttoliikkeen välisiä yhteyksiä ja ajallisia muutoksia sekä niiden vaikutuksia yhdyskuntarakenteen kehitykseen. Lasten muuttovoitto kohdistuu pientalovaltaisille alueille, nuorten ja nuorten aikuisten muuttoliike taas on keskusta- ja kerrostalohakuista. Vakiintumisvaiheessa ja vakiintuneessa työiässä muuttovoitto suuntautuu pientalovaltaisille alueille, kun yli 45-vuotiailla nettomuutto kääntyy jälleen keskustavetoiseksi. Turun kaupunkiseudulle laskettiin myös skenaariot urbaaneille asumispreferensseille ja pientalopreferenssille. Suunnittelukysymyksissä korostuvat laajempia tavoitteita, kuten ilmastonmuutoksen hillintää edistävä tavoitteellinen suunnittelu sekä paikallisten olosuhteiden ja kehityskulkujen tunnistaminen osana yhdyskuntarakennetta. Maaseudun vyöhykkeet ja kaupunkikudokset ovat keinoja tuoda tunnistava ote suunnitteluun. Hankkeen tulosten perusteella suunnittelujärjestelmän ja käytännön suunnittelun väliin tarvitaan jatkuvasti kehittyvää yhteistä tietoa ja ymmärtämistä. Yhdyskuntasuunnittelussa tarkkaan sijaintiin sidottu tieto on ensisijaisen tärkeää suunnittelun ja suunnittelutyökalujen kehittämisessä.
  • Grönroos, Päivi; Leivuori, Mirja; Koivikko, Riitta; Sarkkinen, Mika; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 31/2021
    Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) for analysis of chlorophyll a, colour, conductivity, nutrients, pH and turbidity in natural waters in February-March 2021. In total, there were 34 participants in the PT. Either the calculated concentration or the robust mean, the mean or the median of the reported results was used as the assigned values for the measurands. The overall performance of the participants was evaluated by using z scores. In this PT 90 % of the results were satisfactory when total deviation of 0.2 pH units for pH values and 5–35 % for the other measurands was accepted from the assigned value. Warm thanks to all participants in this proficiency test!

View more