Sarjat

Uusimmat julkaisut

  • Kivimaa, Paula; Kangas, Hanna-Liisa; Lazarevic, David; Lukkarinen, Jani; Åkerman, Maria; Halonen, Minna; Nieminen, Mika (Finnish Environment Institute, 2019)
    SYKE Publications 5
    Due to climate change, there is a need to phase out fossil-fuel based energy use for heating, cooling and lighting buildings. Thus, a transition to nearly zero energy buildings is necessary. This requires socio-technical change in both building and energy systems - implying significant changes not only in technology but also in policies, institutions, markets, practices and culture surrounding the technology. Buildings offer many opportunities for decarbonisation, while the optimal energy performance improvement and the potential for reduction differs case and region specifically. This publication summarises research in an Academy of Finland funded project, Change in Business Ecosystems for Local Renewable Energy and Energy Efficiency - Better Energy Services for Consumers (USE), conducted during 2015-2018. It addresses the challenge of further improving the energy efficiency of the Finnish building stock by focusing specifically on energy service companies offering integrated services for buildings, on the emerging business ecosystems and regional innovation ecosystems for energy services, and on the building energy efficiency policy mix from the perspective of transition. The report shows that, in Finland, the transition towards nearly zero energy buildings has started, but the building sector is still far from being nearly zero energy. Energy service companies have the potential to reconfigure the existing energy and building systems and drive the transition. Energy and building sectors are supply-centric, so changing the mind-sets of energy and construction industry actors towards service provision and consumption is vital. At societal level, disinterest in energy efficiency is slowing down transition. Ecosystems of actors providing integrated building energy services are emerging around specific business models and in various regions. At the regional level, a city can orchestrate a process to create an innovation ecosystem by gathering the relevant actors and creating a common vision towards a nearly zero energy building system. Many supportive policies are in place, and policy development has been largely consistent and coherent in the intermediate term. However, more attention needs to be paid to the comprehensiveness of the policy mix to reach the goal of nearly zero energy, and especially to implementation to make sure it is coherent with the policy goals.
  • Niemistö, Johanna; Soimakallio, Sampo; Nissinen, Ari; Salo, Marja (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 / 2019
    Selvitys pyrkii antamaan lukijalle yleiskuvan lentoalasta ja sen vaikutuksista, esittämään mitä tekijöitä huomioidaan kun päästöjä arvioidaan ja lasketaan eri tarkoituksia varten, ja miten suuria lentomatkustuksen päästöt ovat. Lisäksi tarkastellaan erilaisia päästöjen vähentämisen keinoja keskittyen erityisesti teknisiin ja säädöksellisiin toimiin. Selvityksen kohteina ovat myös erilaiset päästöskenaariot sekä muita lentämiseen liittyviä seikkoja kuten lentovero, päästölaskurit, hiilineutraalius, matkustuskäyttäytymisen mahdolliset muutokset ja kuluttajan henkilökohtainen hiilibudjetti. Globaalisti lentoliikenteen osuus on noin 2–3 prosenttia ihmisen toiminnan aiheuttamista suorista hiilidioksidipäästöistä. Lentoala kuitenkin kasvaa nopeasti ja lentomatkustajien määrän odotetaan tuplaantuvan seuraavan 20 vuoden aikana. Lentoliikenteen aiheuttamia melu- ja kasvihuonekaasupäästöjä on jo vähennetty erilaisin teknisin ja operatiivisin keinoin. Standardien ja teknisen kehityksen avulla rajoitetaan lentokoneiden moottori- ja melupäästöjä sekä parannetaan koneiden tehokkuutta. Päästöjä on vähennetty myös tehostamalla lentämistä yhteisten ilmatilasopimusten, lentojen reitityksen ja lennonohjauksen avulla. Fossiilisten lentopolttoaineiden korvaaminen uusiutuvista raaka-aineista kestävästi tuotetuilla vaihtoehtoisilla polttoaineilla on olennaista päästöjen rajoittamiseksi. Raaka-aineiden ja tuotannon kalleus sekä vähäinen tuotantokapasiteetti ovat toistaiseksi olleet suurimpia esteitä vaihtoehtoisten polttoaineiden käytön yleistymiselle. Sähkön avulla tuotettuja polttoaineita ja sähkölentokoneita kehitetään myös parhaillaan. Euroopan talousalueen sisäiset lennot ovat kuuluneet päästökaupan piiriin vuodesta 2012 lähtien ja kansainvälisesti valtiot ovat sitoutuneet lentoalan hiilineutraaliin kasvuun vuoden 2020 jälkeen. Hiilineutraalius perustuu päästöjen kasvun kompensointiin ICAOn päästöhyvitysjärjestelmä CORSIAn avulla. Päästöjen laskennassa lentoliikenne jaetaan kotimaan ja ulkomaan liikenteeseen. Erottelu perustuu myydyn lentopolttoaineen määrään. Tilastot eivät anna selvää kuvaa eri kansallisuuksiin kuuluvien matkustajien jakautumisesta lentoliikenteessä: Ulkomaalaisen lentämä matka Suomessa vaikuttaa Suomen lentoliikenteen päästöihin, mutta suomalaisten lentomatkat ulkomaisten valtioiden välillä tai ulkomailta Suomeen eivät puolestaan vaikuta Suomen lentoliikennepäästöihin. Vaikka lentojen keskimääräinen merkitys kasvihuonekaasupäästöissä onkin vielä pienehkö, kuluttajan henkilökohtaisessa hiilibudjetissa jo yksittäinen lentomatka voi olla suuressa roolissa. Kuluttaja voi vähentää lentomatkustuksensa päästöjä omien valintojensa avulla, esimerkiksi vaihtamalla matkakohdetta tai kulkutapaa ja jättämällä lentomatkan tekemättä. Päästöjä voi myös kompensoida. Lentoliikenne on kansainvälistä ja säädeltyä toimintaa, joka kietoutuu yhteen eri toimialojen kanssa. Lentoliikenteen kasvuun tulevaisuudessa vaikuttavat useat eri tekijät kuten yleinen talous- ja liike-elämän kasvu, tekninen kehitys, sääntelyjärjestelmät, polttoaineiden ja lentolippujen hinnat sekä niiden kysyntä. Vaihtoehtoisten liikkumistapojen saatavuus ja hinta vaikuttavat niiden kilpailukykyyn lentämiseen verrattuna, samoin kuin ihmisten odotukset matkoille. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa tarvitaan edelleen kestävämpien ratkaisujen kehittämiseksi. Lentämisen verotus ja toimet vaihtoehtoisten polttoaineiden käytön lisäämiseksi voivat olla merkittäviä ohjauskeinoja tulevaisuudessa. Sääntelyn uudistaminen ja yhtenäistäminen globaalisti tai vähintään Euroopan laajuisesti mahdollistaa tasaisemman kilpailuasetelman lentoyhtiöiden ja -asemien välillä. Samaan aikaan kansalliset kokeilut ja uudistukset voivat omalta osaltaan kehittää myös kansainvälistä sääntelyä. Esimerkiksi muutamien valtioiden käyttöön ottamat lentoliikenteen verot herättävät keskustelua myös muissa valtioissa. Lentoliikenteen ennakoitu voimakas kasvu ja kasvun hiilineutraaliuden saavuttaminen kompensoimalla ovat todennäköisesti jatkossakin kriittisen tarkastelun kohteina, kun kansainvälisin ja kansallisin sopimuksin pyritään saavuttamaan kansainvälisen ilmastopaneelin määrittämä ilmaston lämpenemisen kasvun rajoittaminen 1,5 tai 2 asteeseen.
  • Björklöf, Katarina; Leivuori, Mirja; Sara-Aho, Timo; Sarkkinen, Mika; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Ilmakunnas, Markku; Väisänen, Ritva (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 1/2019
    Proftest SYKEn järjestämään pätevyyskokeeseen talous- ja kaivovesimääritysten testisuureille osallistui 39 osallistujaa. Tuloksia arvioitiin z-arvon avulla käyttäen kokonaishajonnan tavoitearvoina pH-määrityksissä 0,2 pH-yksikköä ja muissa määrityksissä 5-20 % 95%n luottamusvälillä. Koko tulosaineistossa hyväksyttäviä tuloksia oli 88 %. Hyväksyttävien tulosten määrä oli hieman alhaisempi kuin edellisessä talousvesivertailussa. Näytteiden homogeenisuus ja säilyvyys täyttivät laatukriteerit testattujen testisuureiden osalta (pH, NH4 ja CODMn). Menetelmävertailussa todettiin tilastollisesti merkitsevät erot ammonium ja nitriittimäärityksissä. Kiitos pätevyyskokeen osallistujille!
  • Lepistö, Ahti; Kallio, Kari; Pitkänen, Heikki; Raateoja, Mika; Röman, Elina; Seppälä, Jukka; Suomela, Janne; Tarvainen, Marjo; Tattari, Sirkka (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 32 /2018
    Perinteinen, näytteenottoon ja laboratorioanalyyseihin perustuva seuranta ei pysty kaikilta osin tuottamaan kokonaisvaltaista tietoa vedenlaadun vaihteluista. Sitä täydentämään tarvitaan intensiiviasemia: automaattisia jatkuvatoimisia mittausjärjestelmiä sekä yhdistettyä ympäristödataa monesta eri lähteestä. Automaattisilla mittausjärjestelmillä saadaan luotettavaa ja reaaliaikaista tietoa vedenlaadusta, jos laadunvarmistuksesta on huolehdittu. Tässä JatkuvaLaatu -hankkeen loppuraportissa hahmoteltavan vedenlaadun jatkuvatoimisten mittausten verkoston tavoitteena on täyttää sekä ympäristönseurannan että -tutkimuksen tarpeita. Lisäksi tavoitteena on parantaa kansalaisten ympäristötiedon saantia, edistää MONITOR2020 –kehitystyötä, sekä uuden ympäristötiedon tuottamista ja hyödyntämistä. Verkoston tavoitteena on tuottaa laatutarkastettuja ja yhdisteltäviä aineistoja, joita voidaan käyttää useisiin eri tarkoituksiin. Raportissa tarkastellaan kriteerejä mittausasemien valinnaksi joki-, järvi- ja meriympäristössä. Ehdotetaan ainevirtaama-asemia tärkeiden vesistöalueiden jokisysteemeihin, sekä automaattisia mittauspoijuja (ns. älypoijuja) sijoitettuna valittuihin järvikohteisiin ja rannikkovesiin. Lisäksi ehdotetaan mittausketjuja Kokemäenjoen, Eurajoen ja Vantaanjoen vesistöalueille. Ketjuissa olevista mittausasemista saadaan tarkennettua tietämystä ravinteiden huuhtoutumis- ja pidättymisprosesseista, ainevirroista, sekä valuma-alue – järvi -vuorovaikutuksesta, ja edelleen ravinteiden ja orgaanisen hiilen kuormituksesta ja vaikutuksista rannikkovesiin. Ehdotettava uusi ympäristöhallinnon koordinoima havaintoverkko pohjautuu olemassa olevaan, laajaan kokemukseen eri toimijoiden T&K -hankkeissa. Tavoitteena on hyvä tiedonkulku projekteista ja infrahankkeista uuteen havaintoverkkoon. Laadunvarmennusasioita tarkastellaan lähemmin samaan aikaan julkaistavassa laatukäsikirjassa (Tattari ym. 2019). Lisäksi tarkastellaan tiedon saatavuutta ja sen edistämistä sekä tiedon käyttömahdollisuuksia. Yhtenä esimerkkinä on web-pohjainen käyttöliittymä, Vesimittari, jota ehdotetaan laajennettavaksi. Samoin hankeryhmä ehdottaa luvussa 5 konkreettisia jatkotoimenpiteitä uuden havaintoverkon perustamiseksi.
  • Valkama, Salli; Ylipaino, Sara (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 33/2018
    Työssä rakennettiin peruskoulusta lukioon ulottuva ympäristökasvatuksen oppimispolku, jossa yhdistyvät uudenlaiset oppimisen vaatimukset, ympäristötietoisuus sekä aktiivinen vaikuttaminen. Työn lähtökohtana olivat uusi perusopetuksen opetussuunnitelma ja lukion opetussuunnitelma. Perusopetuksen opetussuunnitelma kannustaa kasvattajia laaja-alaiseen opetukseen, erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntämiseen ja vuorovaikutteiseen oppimiseen. Oppimispolku antaa mallin lähivesien tutkimukseen ja luo lapsille ja nuorille mahdollisuuden kasvaa ympäristötietoisiksi ja -vastuullisiksi kansalaisiksi. Työn on tarkoitus palvella erilaisia kasvatusalan toimijoita niin, että sitä on helppo hyödyntää lasten ja nuorten opetusta ja siihen liittyviä työkaluja, oppimateriaaleja ja opetusta suunniteltaessa ja toteutettaessa. Lasten ja nuorten tekemät tutkimukset avaavat uusia mahdollisuuksia myös kansalaishavainnoinnille. Oppimispolku rakennettiin opetussuunnitelman, teemahaastattelujen sekä ympäristökasvatuksen teorioiden pohjalta. Opetussuunnitelma ohjasi polun ja sen pohjalta tehtyjen esimerkkien laadintaa. Polkua tehdessä huomiota kiinnitettiin erityisesti laaja-alaiseen osaamiseen ja eri oppiaineiden sisältöihin ja tavoitteisiin. Kahdeksan kasvatusalan ammattilaisen teemahaastattelut analysoitiin käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Kasvattajien kokemukset lasten ja nuorten kanssa tutkimisesta tarjosivat näkemyksiä tutkivan oppimisympäristön rakentamiseen, haasteisiin ja kasvatuksellisiin näkökulmiin. Opetussuunnitelman tavoitteiden, haastatteluista saatujen näkemysten ja ympäristökasvatuksen teorioiden avulla luotiin ensin opetusta jaksottava, lähivesien tutkimukseen tarkoitettu polku alakoulusta lukioon. Tämän jälkeen oppimispolkua sekä opetussuunnitelman oppiainekohtaisia tavoitteita analysoimalla rakennettiin eri vuosiluokille suunnatut esimerkkikokonaisuudet, joiden avulla lähivesien tutkimusta voidaan lähestyä monialaisesti oppiainerajat ylittäen.
  • Pietiläinen, Olli-Pekka; Räike, Antti (Suomen ympäristökeskus, 1999)
    Suomen ympäristö 313
    Tutkimuksessa selvitettiin Suomen sisävesien rehevyyttä ja ravinnedynamiikkaa typen ja fosforin pitoisuuksien ja niiden suhteiden avulla. Aineisto käsitti ympäristöhallinnon vuosien 1990 - 1997 seurantajärvien (174 havaintopaikkaa) ja -jokien (32) päällysveden (0 - 2 m) kasvukauden (kesä-elokuu) aikaiset tulokset. Kokonaisfosforipitoisuuksien perusteella järvihavaintopaikoista arvioitiin karuiksi 35 %, lievästi rehevöityneiksi 56 %, rehevöityneiksi 8 % ja erittäin rehevöityneiksi 1 %. Useimmat joet arvioitiin selvästi järviä rehevämmiksi. Järvien kokonaisfosfori- ja a-klorofyllipitoisuudet korreloivat keskenään erittäin voimakkaasti, joten fosfori soveltuu hyvin Suomen järvien yleiseksi rehevyysindikaattoriksi. Mineraaliravinnesuhteen mukaan 64 % järvihavaintopaikoista oli fosforirajoitteisia, 13 % typpirajoitteisia ja 23 % fosforin ja typen yhteisrajoittamia. Joista fosforirajoitteisiksi arvioitiin 38 %, typpirajoitteisiksi 31 % ja yhteisrajoitteisiksi 31 %. Kokonaisravinnesuhteen perusteella arvioituna järvet ja joet ovat vielä fosforirajoitteisempia. Ravinteiden tasapainosuhteen ei katsottu soveltuvan Suomen tyypillisesti tummavetisten sisävesien minimiravinteen indikaattoriksi. Tutkimus osoittaa, että sisävesien pääasiallinen minimiravinne on fosfori. Erityisesti suuret järvet ja reittivedet ovat voimakkaasti fosforirajoitteisia. Pienet, karuhkot järvet ovat usein yhteisrajoitteisia. Rehevimmät, voimakkaasti ulkoisesti tai sisäisesti fosforikuormitetut järvet ovat kasvukauden aikana ajoittain typpirajoitteisia. Tällaisissa järvissä typpirajoitteisuus voi kuitenkin osaltaan johtaa haitalliseksi koettujen sinileväkukintojen runsastumiseen. Suomen järvien tilaa voidaan tehokkaimmin parantaa vähentämällä fosforipäästöjä kaikkialla Suomessa. Joet sekä erityisesti rannikkovedet ja Itämeren ulappa-alueet huomioiden myös typenpoiston tarve on yksiselitteinen. Typenpoiston alueellinen kohdentaminen vaatii kuitenkin nykyistä tarkempaa tietoa siitä, kuinka paljon tietyn kuormittajan leville käyttökelpoisesta typpikuormasta kulkeutuu typpirajoitteisille vesialueille.
  • Alatalo, Merja (Suomen ympäristökeskus, 2000)
    Suomen ympäristö 381
  • Tuntematon tekijä (Vesihallitus, 1981)
    Vesihallituksen monistesarja 1981:46
  • Häkkilä, Kauko (Vesihallitus, 1980)
    Vesihallituksen monistesarja 1980:45
  • Häkkilä, Kauko (Vesihallitus, 1980)
    Vesihallituksen monistesarja 1980:44
  • Sillanpää, Tuula ; Sumelius, Jan ; Lönn, Björn-Erik (Vesihallitus, 1980)
    Vesihallituksen monistesarja 1980:41
  • Latostenmaa, Heikki (Vesihallitus, 1980)
    Vesihallituksen monistesarja 1980:40
  • Kyröläinen, Helena (Suomen ympäristökeskus, 1980)
    Vesihallituksen monistesarja 1980:39
  • Kylä-Harakka, Tellervo (Vesihallitus, 1980)
    Vesihallituksen monistesarja 1980:38
  • Penttinen, Heikki (Vesihallitus, 1980)
    Vesihallituksen monistesarja 1980:35
  • Ettala, Matti; Lähde, Riitta (Vesihallitus, 1980)
    Vesihallituksen monistesarja 1980:34
  • Kettunen, Ilppo (Vesihallitus, 1980)
    Vesihallituksen monistesarja 1980:31
  • Tuntematon tekijä (Vesihallitus, 1980)
    Vesihallituksen monistesarja 1980:30
  • Karvonen, Tuomo (Vesihallitus, 1980)
    Vesihallituksen monistesarja 1980:28

Näytä lisää