Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 306-325 of 1764
  • Haimi, Henri; Mannio, Jaakko (Suomen ympäristökeskus, 2008)
  • Nakari, Tarja; Schultz, Eija; Munne, Päivi; Sainio, Pirjo; Perkola, Noora (Suomen ympäristökeskus, 2012)
  • Vuoristo, Heidi; Gustafsson, Juhani; Helminen, Harri; Jokela, Sinikka; Londesborough, Susan; Mannio, Jaakko; Mehtonen, Jukka; Mononen, Paula; Nakari, Tarja; Ojanen, Pekka; Ruoppa, Marja; Silvo, Kimmo; Sainio, Pirjo (Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Velvoitetarkkailuissa on toistaiseksi kiinnitetty varsin vähän huomiota jätevesien ja muun ihmistoiminnan vuoksi ympäristöön joutuviin haitallisiin yhdisteisiin ja niiden vaikutuksiin. Kemikaalien runsas ja monipuolinen käyttö tuotannossa ja kotitalouksissa sekä toisaalta kansainvälisestä ja kotimaisesta lainsäädännöstä johtuvat vaatimukset ovat lisänneet paineita liittää vierasaineita koskevia selvityksiä toiminnanharjoittajien velvoitetarkkailuihin. Esteenä on usein ollut epätietoisuus tarkkailtavien aineiden valinnasta, menetelmistä ja tarkkailuohjelmien muista yksityiskohdista. Tämä ohje on laadittu edistämään haitallisten aineiden tarkkailua sekä jätevesissä, pohjavesissä että pintavesissä. Se on tarkoitettu tarkkailua käsittelevien ja valvovien kuntien ja valtion viranomaisten, tarkkailua suorittavien laitosten ja tarkkailuvelvollisten toiminnanharjoittajien käyttöön. Julkaisu on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä kuvataan asiaan liittyvää lainsäädäntöä, päästölähteitä, vesienhoitolain vaikutuksia tarkkailuun sekä kansainvälisiä käytäntöjä. Toisessa osassa esitetään suosituksia tarkkailujen järjestämiseksi ja havainnollistetaan suosituksia esimerkkitapauksilla. Haitallisten aineiden tarkkailun lisäksi julkaisussa kuvataan eräitä muitakin tarkkailuasioiden hoitoon yleisesti suositeltavia menettelytapoja, kuten tarkkailujen hyväksymiskäytäntöjä, raportointia ja laadunvarmistusta. Yhdenmukaisten menettelytapojen kuvaamista pidettiin tärkeänä, koska velvoitetarkkailuille annetut yleisohjeet ovat vuodelta 1992, eikä niitä ole uudistettu sen jälkeen. Haitallisten aineiden käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailujen tulee perustua riskiarviointiin ja uuden toiminnan kyseessä ollen myös riittäviin ennakkoselvityksiin. Tarvittaessa tarkkailuun tulisi kuulua syy-seuraussuhteita selvittäviä tutkinnallisia jaksoja, joiden tuottaman tiedon avulla tarkkailuista saattaa olla mahdollista karsia pois epäolennaisia osia ja keskittyä toimintaa herkimmin kuvaaviin muuttujiin. Julkaisussa korostetaan tarkkailujen kehittämistä sen mukaan, miten tietoa kertyy. Lisäksi on haluttu nostaa esiin biotestauksen mahdollisuuksia jätevesijakeiden ja kokonaisjätevesipäästöjen vaikutuksia selvitettäessä. Tarkkailun parhaita käytäntöjä ja suositeltavia valintoja on havainnollistettu muutamin kuvitteellisin esimerkkitapauksin.
  • Mattila, Tuomas (Suomen ympäristökeskus, 2009)
  • Elina Karhu; Juhani Gustafsson; Hanna Korhonen; Susan Londesborough; Jaakko Mannio; Jukka Mehtonen; Ansa Pilke; Marja Ruoppa; Kristiina Saarinen; Heikki Salonen; Kimmo Silvo; Heidi Vuoristo (Suomen ympäristökeskus, 2004)
    Nykyisen ympäristönsuojelulain mukaisen velvoitetarkkailun vahvuutena on, että käytettävissä on toimiva tarkkailun suunnittelu- ja toteutuskehikko, johon haitallisten aineiden tarkkailu voidaan lisätä. Käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailut ovat perinteisten parametrien ja seurattavien tekijöiden osalta jo nykyisin varsin toimivia, ja mietintönsä syksyllä 2004 jättäneen tarkkailutyöryhmän ehdotusten perusteella niitä on mahdollista kehittää edelleen. Toinen merkittävä etu on, että ympäristönsuojelulaki ja –asetus kattavat jo nyt haitalliset aineet. Haitallisten aineiden tarkkailun kehittämisen ensisijainen tavoite onkin saada velvoitetarkkailu lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten vaatimusten mukaiselle tasolle. Haitallisten aineiden velvoitetarkkailu kattaa tällä hetkellä vain suppean joukon aineita. Uusien teollisuus- ja kuluttajakäytössä olevien aineiden käytöstä, päästöistä, ympäristöpitoisuuksista ja vaikutuksista on vielä hyvin puutteelliset tiedot. Tarkkailun kehittämisen keskeisenä lähtökohtana on lupaprosessin kehittäminen niin, että siinä tuotetaan tarkkailumääräysten asettamisen kannalta riittävät tiedot. Velvoitetarkkailussa sovelletaan riskiin (ympäristön pilaantumisen vaaraan) perustuvaa lähestymistapaa. Pilaantumisen vaaraa aiheuttavien aineiden tunnistamisen lähtökohtana on kemikaalien käyttömäärät ja -tavat sekä näiden pohjalta arvioidut päästökohteet ja –määrät. Käyttö- ja päästömääriin perustuvaa lähestymistapaa voidaan tukea ja täydentää havaittaviin ympäristövaikutuksiin perustuvalla lähestymistavalla. Velvoitetarkkailun kehittämisessä tulisi pyrkiä ympäristötiedon kokonaisvaltaiseen hankintaan, käsittelyyn, raportointiin ja arviointiin. Tarkkailun, seurannan ja tutkimuksen välistä rajaa tulisi madaltaa ja yrkiä muodostamaan laajempia tutkimuskokonaisuuksia. Tarkkailu tulisi toteuttaa kokonaisvaltaisesti yhdistämällä mm. kemikaalien käyttötietoja, päästöissä ja ympäristössä ääritettyjä haitta-ainepitoisuuksia, jätevesien ja ilmaan joutuvien päästöjen vaikutustutkimuksia ekä muita vaikutustutkimuksia.
  • Korhonen, Hannu; Londesborough, Susan (Suomen ympäristökeskus, 2004)
  • Mehtonen, Jukka; Mannio, Jaakko; Kalevi, Kirsti; Huhtala, Sami; Nuutinen, Jari; Perkola, Noora; Sainio, Pirjo; Pihlajamäki, Jenna; Kasurinen, Ville; Koponen, Jani; Paukku, Raija; Rantakokko, Panu (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Kemikaalien riskinhallinnan tavoitteena on tunnistaa markkinoilla olevista tuhansista kemikaaleista ennakolta sellaiset aineet, jotka voivat aiheuttaa haittaa ympäristössä, sekä varmistaa, että niiden käyttö on riskitöntä. Haitallisten aineiden riskinhallinnan ongelmana ovat puutteelliset tiedot aineiden ominaisuuksista, käytöstä, päästöistä sekä esiintymisestä ympäristössä. Kansallisen vaarallisia kemikaaleja koskevan ohjelman yhtenä tavoitteena on parantaa tätä tietopohjaa. Kartoituksella saatiin tietoa yhdyskuntajäteveden ja -lietteen sekä kaatopaikkojen suotoveden sisältämistä kemikaaleista. Kartoitus painottui POP-yhdisteisiin ja vaarallisten aineiden asetuksen mukaisiin haitallisiin ja vaarallisiin aineisiin. Useita tutkittuja aineita päätyy vesiympäristöön puhdistetun yhdyskuntajäteveden kautta, mutta vielä useampia aineita kaatopaikkojen suotoveden kautta. Lisäksi monia aineita löytyy puhdistamolietteestä. Johtopäätösten tekemistä vaikeuttaa suomalaisen mitatun pitoisuustiedon vähäisyys ja huono vertailukelpoisuus johtuen mm. erilaisista analyysimenetelmistä ja määritysrajoista, mitatuista isomeereistä tai siitä, että tulokset on raportoitu liian yleisellä tasolla. Vaarallisten aineiden riskinhallinnassa pyritään pintaveden ympäristönlaatunormien alittumisen lisäksi siihen, että niiden päästöt ympäristöön loppuvat ja niitä ei löydetä ympäristöstä. Vastaavasti haitallisten aineiden riskinhallinnassa tavoitteena on pintaveden ympäristönlaatunormien alittumisen lisäksi se, että niiden päästöt vesiympäristöön vähentyvät. Tämä selvitys on edistänyt kansallisen kemikaaliohjelman altistumiseen liittyviä toimenpiteitä. Seuraava vaihe toimenpiteiden toteuttamisessa on päästömäärien arviointi koko Suomen tasolla yhdyskuntajätevedenpuhdistamoilta ja kaatopaikoilta.
  • Kalevi, Kirsti; Luotola, Marja; Suortti, Anna-Mari (Suomen ympäristökeskus, 2002)
    Euroopan unionissa tuli vuonna 2000 voimaan vesiensuojelua koskeva yleinen puitedirektiivi, vesipolitiikan puitedirektiivi (2000/60/EY), joka aiheuttaa merkittäviä muutoksia mm. haitallisten aineiden seurantavelvoitteisiin. Seurannan järjestämiseksi tarvitaan tietoja haitallisten aineiden ympäristöpitoisuuksista. Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tehtävänä on Ympäristöministeriön toimeksiannosta valmistella kartoitus vesipolitiikan puitedirektiivissä ja EU:n muussa lainsäädännössä priorisoitujen haitallisten aineiden ja muiden kansallisesti tärkeiden aineiden esiintymisestä ympäristössä. Kartoitukseen liittyen SYKEn laboratorio on vuonna 2001 selvittänyt kyselytutkimuksella näiden haitallisten prioriteettiaineiden analytiikkavalmiuksia Suomessa ja muissa pohjoismaissa. Tämä raportti ei sisällä vuoden 2001 jälkeen tapahtunutta kehitystyötä. Kyselytutkimuksen mukaan vesipuitedirektiivin prioriteettiaineiden analyysivalmiudet pohjoismaissa olivat hyvät. Muiden Suomessa tärkeiksi katsottujen aineiden analytiikkatarjonta ei yltänyt vesipuitedirektiivin aineiden tasolle. Suomessa puutteita oli tiettyjen aineryhmien lisäksi pääasiassa kiinteiden ympäristönäytteiden valmiuksissa.
  • Hallanaro, Eeva-Liisa; Kujala-Räty, Katriina (Ympäristöministeriö, 2011)
    Noin miljoonaa suomalaista asuu kiinteistöissä, joita ei ole liitetty viemäriverkostoon. Myös näiden kiinteistöjen jätevedet pitää ympäristönsuojelulain mukaan käsitellä niin, ettei niistä koidu ympäristön pilaantumisen vaaraa.Haja-asutuksen jätevesien käsittelyä koskevaa lainsäädäntöä uudistettiin vuonna 2011: ympäristönsuojelulakiin säädettiin uusi luku, minkä lisäksi annettiin uusi asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla. Uudet säädökset ovat muuttaneet ja selventäneet haja-asutuksen jätevesien käsittelylle asetettuja vaatimuksia. Muutokset koskevat paitsi vaadittavaa puhdistustehoa, myös muun muassa kiinteistökohtaisia poikkeuksia, neuvontaa ja siirtymäaikoja. Tässä oppaassa kerrotaan uusista säädöksistä ja niiden soveltamisesta käytäntöön. Millaista puhdistustehoa vaaditaan eri tilanteissa? Ketkä voivat saada poikkeuksen käsittelyvaatimuksista? Millä teknisillä menetelmillä vaatimukset voidaan saavuttaa?Mitä lupia jätevesijärjestelmät edellyttävät? Opas on tarkoitettu kaikille, jotka joutuvat työssään tekemisiin haja-asutuksen jätevesihuollon kanssa. Se tarjoaa hyödyllistä tietoa muun muassa jätevesijärjestelmien suunnittelijoille ja rakentajille, laitetoimittajille ja huoltoyrityksille sekä kunnan eri viranomaisille. Myös haja-asutusalueen kiinteistönomistajat hyötyvät julkaisusta pohtiessaan lainsäädännön vaatimuksia omalla kohdallaan.
  • Kujala-Räty, Katriina; Santala, Erkki (Suomen ympäristökeskus, 2001)
  • Vilpas, Riikka; Kujala-Räty, Katriina; Laaksonen, Timo; Santala, Erkki (Suomen ympäristökeskus, 2005)
  • Tuhkanen, Tuula; Aho, Jami; Merta, Elina (Länsi-Suomen ympäristökeskus, 2005)
  • Vienonen, Sanna (Suomen ympäristökeskus, 2007)
  • Unknown author (Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö & Suomen Kuntaliitto, 2004)
    Jätehuollon järjestäminen ja hoitaminen ovat aiheuttaneet polemiikkia mökkiläisten ja haja-asutuksessa asuvien taholta kun jätelakia on saatettu voimaan. Arvostelun kohteena on ollut varsinkin vaatimus, jonka mukaan jätteen haltijan on liityttävä alueella järjestettyyn jätteenkuljetukseen. Myös kuntien perimät maksut jätehuollon järjestämisestä ovat aiheuttaneet tyytymättömyyttä. Muutos ennen jätelakia vallinneeseen tilanteeseen verrattuna olikin melkoinen kun lähtökohtana oli usein verovaroilla tuotettu “ilmainen” jätehuoltopalvelu ja tavoitteena täyskatteinen jätehuollosta aiheutuvien kulujen perintä. Kunnat ovat kyllä ryhtyneet perimään jätehuollon järjestämisestä aiheutuneita kustannuksia täyskatteisina, mutta porrastaen ja viiveellä. Kun rahat eivät ole riittäneet täyspainoiseen jätehuoltopalveluun, sen tasosta on jouduttu tinkimään. Alkuperäinen jätelaki ei asettanut erikseen määriteltyjä vaatimuksia jätehuollon palvelutasolle. Niinpä se ei useinkaan täyttänyt jätteen haltijoiden toiveita. Asukkaat kokivat jätehuoltomaksut verotuksen jatkeeksi varsinkin haja- ja loma-asutuksessa, jossa on totuttu toimimaan omatoimisesti. Jätepisteiden sijoittelu ja tarjoamat palvelut eivät ole innostaneet asukkaita käyttämään jätepisteitä asianmukaisesti. Jätehuollon parantamista pyrittiin tukemaan julkaisemalla v. 1997 opas haja-asutusalueiden jätehuollosta mutta se ei parantanut tilannetta riittävästi. Sittemmin katsottiin tarpeelliseksi myös muuttaa jätelakia ja laatia tämä opas, joiden avulla kunnat voisivat suunnitella ja toteuttaa haja- ja loma-asutuksen jätehuollon palvelutason parantamista järjestelmällisesti. Haja- ja loma-asutuksen jätehuoltoa koskevia säännöksiä uudistettiin v. 2004 tuottajavastuusäännösten uudistamisen yhteydessä. Uusissa säännöksissä edellytetään riittävän palvelutason tarjoamista jätteen haltijoille. Tämä tarkoittaa käytännössä mm. mahdollisuutta luovuttaa erilaisia jätteitä uudelleen käyttöön tai hyödynnettäväksi tai loppukäsiteltäväksi. Palvelutason parantamista ilmentää myös jätteen keräyspisteiden sijoittaminen yleisten kulkureittien varrelle kohtuullisesti saavutettavaan paikkaan. Tämän oppaan tarkoitus on konkretisoida uusia vaatimuksia ja opastaa siten kuntien viranomaisia haja- ja loma-asutuksen jätehuollon suunnittelussa ja parantamisessa. Opas kuvaa mm. erilaisia jätehuollon palvelutasoja ja periaatteita, joilla palvelut hinnoitellaan sekä jätteiden omatoimisen käsittelyn edellytyksiä.
  • Helminen, Ville; Vienonen, Sanna; Ristimäki, Mika; Maunula, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Julkaisussa tarkastellaan haja-asutusalueen vesihuollon vaihtoehtoja väestökehityksen eriytymisen ja yhdyskuntarakenteen näkökulmasta. Minkä tyyppisille alueille yhteiset vesihuoltoverkostot ovat perusteltuja ratkaisuja? Minkä tyyppisellä tiedolla ja menetelmillä alueelle soveltuvia vesihuoltoratkaisuja voidaan perustella? Vesihuollon järjestämisen lähtökohdat ovat erilaiset yhdyskuntarakenteen eri osissa. Asemakaava-alueet kuuluvat lähtökohtaisesti yhteisen vesihuollon piiriin. Asemakaavan lievealueet ovat yhteisen vesihuollon näkökulmasta haasteellisia, sillä niillä on huomioitava yhdyskuntarakenteen hajautumisen suunnitteluongelma. Varsinaisella haja-asutusalueella, jossa rakentamispaine on vähäinen, osuuskuntapohjaiset yhteiset vesihuoltojärjestelmät ovat toimiva ratkaisu niillä kyläalueilla, joilla asutusrakenne muodostuu riittävän tiiviiksi. Harvaan asutuilla alueilla vesihuolto perustuu pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin. Julkaisussa on selvitetty paikkatietojen käyttöä vesihuollon ja maankäytön kehittämisen tueksi. Julkaisussa esitellään laskentamalli, jonka perusteella voidaan arvioida minkä tyyppisille alueille yhteisen vesihuollon verkostot ovat teknistaloudellisesti perusteltuja ratkaisuja sijaintiominaisuuksien ja alueen tulevan kehityksen perusteella. Laskentamallia voidaan käyttää osana yhteisen vesihuollon tarpeen ja toimintaedellytysten arviointia. Helposti kaivettavan maaperän alueilla yhteinen vesihuolto alkaa olla kiinteistökohtaista edullisempaa, kun verkostoon liitettyjen rakennusten tiheys on 20-30 rakennusta neliökilometrillä. Vaikeasti kaivettavan maaperän kohdalla vastaava rakennustiheys on 40-60 rakennusta neliökilometrillä. Valtakunnalliset väestönmuutoksen tarkastelut osoittavat kehityksen eriytyvän. Taajaman ulkopuolisen haja-asutusalueen pysyvä asutus on vähentynyt Suomessa 32 prosentilla vuosina 1980-2011. Samaan aikaan taajamissa asuvien osuus on kasvanut 74 prosentista 84 prosenttiin. Suomen väestö keskittyy suurille kaupunkiseuduille ja monissa osissa maata asutus harvenee nopeasti. Nykykehityksen valossa eriytymisen jatkuminen merkitsee hajaväestön jatkuvaa vähenemistä. Vaihtoehtoinen kehitys edellyttäisi merkittäviä muutoksia Suomen aluerakenteen kehityksessä. Haja-asutusalueen väestökehityksen vaihtoehtoja tarkastellaan julkaisussa kolmen skenaarion avulla. Eriytyvän kehityksen seuraukset tulisi ottaa huomioon, kun arvioidaan mille alueille vesihuoltoinfrastruktuuria laajennetaan. Vesihuollon ja maankäytön suunnittelun yhteensovittamisen suunnittelukysymyksiä on kartoitettu tarkastelemalla lähemmin kuutta kuntaa, joissa on lähtökohtaisesti erilainen suunnittelutilanne. Alueet muuttuvat eri tavoin ja eri syistä, joten tarvitaan erilaisia keinoja muutoksen hallintaan, sopeutumiseen sekä maankäytön ja vesihuollon suunnittelun yhteensovittamisen parantamiseksi. Tärkeintä on päästä eroon sektorikohtaisesta suunnittelusta, ja kehittää vesihuoltoa ja maankäyttöä samoilla tavoitteilla. Tavoitetilassa vesihuollon hankkeet voidaan ajoittaa tarkoituksenmukaisesti sinne, missä tarve konkretisoituu.
  • Rautanen, Sanna-Leena (Suomen ympäristökeskus, 2002)
  • Kaloinen, Jorma; Santala, Erkki (Ympäristöministeriö, 24.8)
    Ympäristönsuojelulain mukaan vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla syntyvät jätevedet on puhdistettava niin, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumista eikä sen vaaraa. Valtaosa jätevesien käsittelylaitteista on kuitenkin vanhentuneita, ne eivät toimi tai ne eivät ole tarpeeksi tehokkaita ympäristönsuojelun kannalta. Haja-asutuksen jätevesijulkaisussa käsitellään talousjätevesien puhdistamista ja siihen vaikuttavia tekijöitä kokonaisuutena. Julkaisu on laadittu yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. Siihen on koottu toimintaa ohjaavat merkittävimmät eri lakien säännökset sekä niiden toimeenpanosta saatuja kokemuksia. Julkaisussa esitellään siirtymäajan alkuvuosien aikana kehittyneitä hyviksi koettuja menettelytapoja, tulkintoja ja suosituksia. Tavoitteena on, että julkaisu selkeyttäisi ja yhtenäistäisi viranomaisten ja muiden eri toimijoiden menettelytapoja, joiden kirjavuus on koettu merkittäväksi esteeksi uudistuksen tehokkaalle toimeenpanolle.
  • Savolahti, Mikko; Karvosenoja, Niko; Kupiainen, Kaarle; Paunu, Ville-Veikko; Sippola, Olli; Jokiniemi, Jorma (Suomen ympäristökeskus, 2009)