Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1662-1681 of 1760
  • Mäkelä, Markku (Vesihallitus, 1979)
    English summary: Simultaneous precipitation together with extended aeration of municipal waterwaters.
  • Ristimäki, Mika; Tiitu, Maija; Kalenoja, Hanna; Helminen, Ville; Söderström, Panu (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Yhdyskuntarakenteen valtakunnallinen tarkastelu perustuu kaksitasoiseen aluejakoon. Yhtäältä kaupunkiseutujen vaikutusalueet jaetaan ydinalueisiin, kehysalueisiin sekä ympäröivään maaseutuun. Toisaalta kaupunkiseudut jaetaan yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisiin; jalankulku-, joukkoliikenne- ja autovyöhykkeisiin alueen sijaintiin ja joukkoliikenteen palvelutasoon perustuvien kriteereiden avulla. Lisäksi vyöhykejako ottaa huomioon kaupunkiseutujen monikeskuksisuuden erottelemalla alakeskusten jalankulkuvyöhykkeet omaksi alueluokakseen. Vyöhykkeet on laadittu poikkileikkausvuosille 1985, 1990, 1995, 2000, 2005 ja 2010. Ruutupohjaiseen vyöhykeaineiston avulla on mahdollista saada uudenlaista tietoa yhdyskuntarakenteen kehityksestä sekä liikkumistottumuksista. Tutkimusraportin liitteenä on laaja 34 kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisyyttä ja tilastoaikasarjoja sisältävä sähköinen kartasto. Tavoitteena on tuottaa tietoa ja menetelmiä kaupunkiseutujen maankäytön ja liikennejärjestelmän suunnittelulle ja vuoropuhelulle. Tulokset osoittavat, että yhä useampi asuu kaupunkiseudun taajamissa autovyöhykkeellä tai joukkoliikennevyöhykkeellä. Samalla kaupunkiseutujen vaikutusalueiden reunojen haja-asutusalueiden asutus on harventunut. Kaupunkiseutujen taajamat ovat laajentuneet siten, että autovyöhykkeen pinta-ala on viime vuosikymmenten aikana kasvanut yli 50 prosenttia. Joukkoliikennevyöhykkeen osalta kehitys on jakautunut kahtia siten, että pienimmillä kaupunkiseuduilla ei vyöhykettä ole juuri lainkaan ja isoimmilla sille keskittyy aiempaa enemmän asutusta. Joukkoliikennevyöhykkeiden asukastiheys ylittää 20 asukasta hehtaarilla vain pääkaupunkiseudulla ja suurten kaupunkiseutujen intensiivisillä joukkoliikennevyöhykkeillä. Pienemmissä kaupungeissa suuri osa väestöstä mahtuu keskustan reunavyöhykkeen 2,5 kilometrin säteelle. Keskustan jalankulkuvyöhykkeen asukastiheys on viime vuosikymmeninä kasvanut. Eniten tiivistymistä on havaittavissa suurilla ja isommilla keskisuurilla kaupunkiseuduilla. Myös alakeskusten jalankulkuvyöhykkeet ovat alkaneet tiivistyä 2000-luvulla. Jalankulkuvyöhykkeillä ja joukkoliikennevyöhykkeillä henkilöauton kulkutapaosuus ja liikkumisen hiilidioksidipäästöt ovat pääosin pienemmät kuin autovyöhykkeillä ja taajaman ulkopuolella. Tiiviiden ydinalueiden vyöhykkeet erottuvat aina keskisuurten kaupunkiseutujen kokoluokkaan asti muita alueita edullisempana. Pienempien seutujen vaikutusalueilla erot vähenevät ja autolla ajettujen kilometrien määrä on melko samansuuruinen riippumatta siitä, asutaanko ydinalueella, kehysalueella tai kaupunkiseudun ulkopuolisissa taajamissa.
  • Puustinen, Sari; Hänninen, Hannu (Ympäristöministeriö, 2004)
  • Koski, Kimmo; Solin, Lauri (Ympäristöministeriö, 2006)
    Kuntien menestymisen kannalta on entistä tärkeämpää, että yhdyskuntataloudelliset vaikutukset selvitetään kaavoituksen yhteydessä. Tässä julkaisussa käsitellään näiden vaikutusten arviointia kaavoituksessa eri kaavatasoilla. Tapaustutkimusten kautta tuodaan esiin yhdyskuntataloudellisten vaikutusten arviointiin liittyvää yleistä käytäntöä sekä tehdään ehdotuksia arviointiperiaatteista ja tarkastelussa huomioitavista arviointikokonaisuuksista kullakin kaavatasolla. Julkaisu on tarkoitettu ensisijaisesti kaavoittajille sekä vaikutusten arviointien tekijöille, mutta aineistoon perehtyminen on hyödyllistä myös päätöksentekijöille. Vaikutusten arviointi palvelee vaihtoehtojen vertailua ja valintoja suunnittelutilanteessa, osallistumista sekä päätöksentekoa prosessin eri vaiheissa.
  • Santala, Erkki; Etelämäki, Lauri; Santala, Olli (Suomen ympäristökeskus, 2006)
  • Santala, Erkki; Etelämäki, Lauri (Suomen ympäristökeskus, 2009)
  • Säylä, Jonne; Vilpas, Riikka (Suomen ympäristökeskus, 2012)
  • Pietiläinen, Olli-Pekka (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Asukasvastineluvultaan (avl) yli 10 000 kokoisilta jätevedenpuhdistamoilta johdettiin vuonna 2005 noin 9 000 tonnia typpeä Suomen pintavesiin. Tämä kattoi runsaat 12 % Suomen pintavesiin kohdistuvasta ihmisperäisestä typpikuormituksesta (75 000 t/a). Vuonna 2005 yli 10 000 avl:n puhdistamoista (yhteensä 89 laitosta) 18 poisti typpeä vähintään 70 % teholla, mikä on yhdyskuntajätevesidirektiivin vähimmäisvaatimus tehostetusta typenpoistosta. Alle 40 % typenpoistotehoon jäi 39 puhdistamoa. Keskimääräinen typenpoistoteho oli 56 %. Parhaaseen tulokseen pääsi Helsingin Viikinmäen laitos 89 % typenpoistotehollaan. Suomi ja Euroopan komissio kiistelevät siitä, tarvitaanko tehostettua typenpoistoa Suomessa ja missä laajuudessa. Mikäli Suomen kaikkien yli 10 000 avl:n laitosten typenpoistoteho olisi vähintään 70 %,  sisä- ja rannikkovesiin yhdyskunnista johdettava typpikuormitus vähenisi runsaat 40 % (3 800 t) vuoden 2005 tasosta. Mikäli yli 70 % poistoteho vaadittaisiin vain rannikkoseudulla, yhdyskuntien typpikuormitus vähenisi  vajaat 20 % v. 2005 tasosta. Suomen suuret sisävedet ovat nykytietojen mukaan lähinnä fosforirajoitteisia, joten typenpoiston tehostaminen ei käytännössä muuttaisi niiden rehevyystilaa. Sisävesiin kohdistuvan typpikuormituksen kannalta on oleellista tietää, kuinka suuri osa typpikuormasta lopulta päätyy Itämereen. Uusimpien malliarvioiden mukaan typen pidättyminen sisävesiin on keskimäärin 35 %. Monet järvet ja erityisesti järviketjut pidättävät typpeä vielä tätä tehokkaammin. Mallinnusarvioiden mukaan vähintään 70 % typenpoistoteho Suomen kaikilla Itämeren valuma-alueen yhdyskuntajätevedenpuhdistamoilla vähentäisi  rannikkoalueiden kokonaisleväbiomassaa yleensä alle 2 % ja enimmillään noin 5 % Kymijoen edustan merialueella. Avomerellä muutos olisi alle 1 %.  Sinilevien biomassoissa tapahtuisi joillakin rannikkoalueilla enimmillään 2–5 % lisäys, ja avomerellä lisäys olisi enimmillään 2 %. Typpikuormitusmuutosten vaikutukset Suomea ympäröivän Itämeren avomerialueisiin jäävät hyvin vähäiseksi, koska kuormitusmuutosten osuudet avomerialueiden ravinnevirroista ovat häviävän pieniä.
  • Unknown author (Vesihallitus, 1976)
    Groundwater areas important for public water supply.
  • Isomäki, Eija; Britschgi, Ritva; Gustafsson, Juhani; Kuusisto, Esko; Munsterhjelm, Klaus; Santala, Erkki; Suokko, Tuulikki; Valve, Matti (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    "Yhdyskuntien vedenhankinnan tulevaisuuden vaihtoehdot" -selvityksessä tarkastellaan vedenhankinnan nykytilannetta ja arvioidaan kehityssuuntia vuoteen 2030 asti. Pääosin tarkastelussa on käytetty alueellisten ympäristökeskusten mukaista jakoa. Suomessa vedenhankinnassa käytetään pohjavettä, pintavettä ja tekopohjavettä. Nämä kaikki ovat käytössä varmasti myös tulevaisuudessa, mutta niiden suhteelliset osuudet tulevat muuttumaan. Alueelliset väestömuutokset tuovat oman haasteensa vesihuollolle samoin kuin ilmastonmuutos. Toisaalta vedenhankinnan tekniikat kehittyvät jatkuvasti luoden uusia mahdollisuuksia mm. vesilähteiden valinnalle. Pintavesi tulee säilymään erityisesti pääkaupunkiseudulla pääasiallisena vedenlähteenä. Pintaveden osuuden talousvedestä arvioidaan vuonna 2030 olevan noin 25 %, riippuen siitä, mitkä laitokset mahdollisesti siirtyvät pohjaveden käyttöön. Tekopohjaveden osuus tulee kasvamaan myös 25 %:iin Turun ja Tampereen seudullisten pohjavesihankkeiden myötä. Valtakunnallisesti tarkasteltuna pohjaveden osuus pysyy noin 50 %:ssa. Vesihuoltolaitosten määrä vähenee, mutta käyttäjien määrä kasvaa hieman. Tulevaisuuden haasteita tulevat olemaan mm. loma-asutuksen ja matkailun vesihuollon järjestäminen sekä vesihuollon toimintavarmuuden ja palvelujen laatuvaatimusten täyttäminen.
  • Unknown author (Uudenmaan ympäristökeskus, 2007)
    Uudenmaan alueella on vuonna 2007 noin 1,5 miljoonaa asukasta ja väestönkasvu jatkuu voimakkaana. Helsingin metropolialue on ainoa laaja asutuskeskittymä maassamme. Ympäristö kuormittuu ja yhtenäiset luontoalueet vähenevät. Toisaalta alueen luonto on erittäin monimuotoista. Ihmistoimintojen ja luonnon yhteensovittaminen sekä ympäristökuormituksen vähentäminen ovat Uudellamaalla haasteellisia tehtäviä. Uudenmaan ympäristöohjelmassa esitetään tavoitteet ja toimenpiteet alueen tasapainoiselle kehittämiselle luonnon ja ihmisen ehdoilla vuoteen 2020. Ilmastonmuutoksen torjuntaa ja vaikutuksiin varautumista toteutetaan koko ympäristöohjelmassa sen eri painopistealueilla. Tavoitteena on, että Uudenmaan yhdyskuntarakennetta eheytetään ja asukkaille tarjotaan turvallinen, terveellinen ja viihtyisä elinympäristö. Liikenteen ja maankäytön suunnittelun yhteensovittamisella varmistetaan ekotehokas aluerakenne ja tasa-arvoiset liikkumisedellytykset sekä vähennetään autoriippuvuutta. Viheralueiden ja ekologisen verkoston jatkuvuus turvataan kaavoituksessa yli maakunta- ja kuntarajojen. Uudenmaan kaupunkiluonto, perinneympäristöt ja arvokkaat maisema-alueet kartoitetaan ja niitä hoidetaan suunnitelmallisesti. Energiantuotannon ja liikenteen päästöjen kasvu pyritään pysäyttämään. Pinta- ja pohjavesien suojelu otetaan huomioon maankäytössä, elinkeinotoiminnassa ja maa-ainesten otossa. Ympäristölle ja terveydelle haitallisimmat maa-alueet ja sedimentit puhdistetaan. Vaarallisten kemikaalien ja öljykuljetusten riskejä vähennetään.
  • Jokinen, Ari; Nygren, Nina; Haila, Yrjö; Schrader, Marko (Pirkanmaan ympäristökeskus, 2007)
    Raportissa esitellään tulokset vuosina 2004-2006 toteutetusta tutkimus- ja kehittämishankkeesta Liito-orava Tampereen kaupunkiseudun kaavoituksessa. Hankkeen tavoitteena oli kehittää paikalliseen yhteistoimintaan perustuva lähestymistapa liito-oravan suojeluun kaupunkisuunnittelussa. Hankkeesta vastasi Tampereen yliopiston yhdyskuntatieteiden laitos ja mukana olivat myös kaupunkiseudun kunnat ja Pirkanmaan ympäristökeskus. Hanke kokosi piiriinsä mahdollisimman kattavasti kaikki kaupunkiseudun toimijat, jotka ovat tekemisissä liito-oravan suojelun kanssa. Heidät koottiin yhteen seminaarien ja dialogisten työpajojen avulla. Kokonaisuuteen kuului myös ympäristöpoliittinen ja ekologinen tutkimusosuus. Tulokset osoittavat, että liito-oravan tiukasta suojelusta aiheutuvia yhdyskuntasuunnittelun ongelmia voidaan huomattavasti helpottaa lisäämällä suunnitteluvaraa paikallisen yhteistoiminnan avulla. Se tarkoittaa, että voidaan avata uusia vaihtoehtoisia mahdollisuuksia sovittaa yhteen liito-oravan suojelun ja maankäytön tarpeet. Tällöin on (1) vahvistettava kaikkien liito-oravan suojeluun osallistuvien kaupunkiseudun tahojen yhteistyötä, keskinäistä luottamusta ja sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin. Erityisesti on pyrittävä kuntarajat ja toimialarajat sekä kaupungin ja maaseudun rajat ylittävään vuorovaikutukseen. (2) Kaupunkiseutu on sopiva lähtökohta liito-oravakannan seurannalle ja suojelun suotuisan tason alueelliselle arvioinnille. Olennaisinta on turvata alueellisten populaatioiden jatkuvuus muuttuvissa ympäristöoloissa. Vihervyöhykkeiden ja suojelukohteiden muodostaman “turvaverkon” lisäksi suojelussa tarvitaan vaihtuvia elinympäristölaikkuja, joita voidaan kasvattaa kompensaatioajatteluun nojautuen muutaman vuosikymmenen aikajänteellä. (3) Uusia toimivia suojeluratkaisuja on löydettävissä yhteisen kekseliäisyyden avulla tukemaan edellä mainittuja osatavoitteita kaavoituksessa, metsien käsittelyssä taajamissa ja yksityismailla, tiedonhallinnassa ja seutuyhteistyössä. Hankkeessa päästiin luonnostelemaan suuntaviivoja seudulliselle liito-oravan suojeluohjelmalle. Hanke osoitti, että liito-orava soveltuu hyvin mallilajiksi kehitettäessä yhteistoiminnallista luonnonsuojelua, kaupunkiluonnon vaalimiseen liittyvää osallistumista ja direktiivilajien joustavia suojelukeinoja.
  • Primmer, Eeva; Keinonen, Erna (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Yhteistoimintaverkostot ovat yksi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) pilottihakkeista, joita on kokeiltu eri puolilla Suomea. Neljä verkostohanketta ovat Hämeen METSO, Keski-Karjalan lehtoverkosto, Lohjan seudun MetsäVasu ja Merestä metsäksi -hankkeet. Niissä erilaiset organisaatiokokoonpanot ovat toteuttaneet hanketta hyödyntäen laajaa suojelun keinovalikoimaa. Suomen ympäristökeskuksessa on arvioitu yhteistoimintaverkostohankkeita niiden toteutuksen aikana vuosina 2004-2006. Tämä raportti esittelee arvioinnin ja sen pohjalta tehdyt havainnot verkostohankkeiden toteutuksesta sekä niiden vahvuuksista ja haasteista. Yhteistoimintaverkostohankkeita toteuttaneiden organisaatioiden yhteydenpito on tiivistynyt ja keskinäinen hyväksyntä lisääntynyt. Eri tahojen vahvuuksia on voitu onnistuneesti hyödyntää verkostotoiminnassa. Osaamista on kehitetty sekä koulutuksen avulla että työn ohessa. Ympäristö-organisaatiot ovat välittäneet biodiversiteettiosaamista metsäalan ammattialisille. Toisaalta metsä-alan organisaatioiden yhteydet metsänomistajiin ja niiden lähestymistapa metsiin monikäytön näkökulmasta ovat luoneet pohjaa maanomistajien luottamukselle suojelutyössä. Yhteys hankkeiden tekemien suojelusopimusten ja tiedonvälityksen välillä on selkeä. Rajallisen hankeaikataulun puitteissa suojelutuloksia saadaan nimenomaan investoimalla koulutukseen, tiedotukseen ja neuvontaan. Tiedotus on tärkeää laajan metsänomistajajoukon tavoittamisessa, ja koulutus tukee sitä mahdollistamalla biodiversiteettiasioiden sisällyttämisen normaaliin neuvontatoimintaan. Suojelun volyymin nostaminen selkeästi korkeammalle tasolle vaatii lisää resursseja, ja mahdollisesti verkostohankkeiden käytettävissä olevaa valikoimaa täydentäviä suojelukeinoja.
  • Peltola, Tanja; Heikkinen, Marja-Leena; Rahkila, Riina (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, 2006)
    Siuruanjoki kuntoon -yhteishanke oli pilottihanke, jossa pyrittiin soveltamaan suuren valuma-alueen hajakuormituksen vähentämiskeinoja kolmen kunnan alueella, jotka sijaitsevat Lapin ja Pohjois- Pohjanmaan maakunnissa. Hankkeen aikana luotua toimintamallia voidaan soveltaa myös muualla. Hankkeen tavoitteena oli Siuruanjoen veden laadun sekä vesistön tilan parantaminen siten, että se soveltuu entistä paremmin virkistyskäyttöön, kalastukseen ja matkailuun. Hankkeen toimenpiteet jakautuivat ulkoisen hajakuormituksen vähentämiseen, vesistönosien kunnostamiseen ja rantojen hoitoon. Ulkoista kuormitusta pienennettiin turvetuotannon ja  maa- ja metsätalouden ympäristöhaittoja vähentämällä sekä haja- ja loma-asutuksen jätevesien käsittelyratkaisuja parantamalla. Lisäksi hankkeen keskeisenä tavoitteena oli lisätä alueen asukkaiden ympäristötietoisuutta ja vastuullisuutta. Hankkeessa laadittiin muun muassa kokonaisvaltaisia metsätalouden vesiensuojelusuunnitelmia, kokeiltiin uusia turvetuotannon valumavesienkäsittelymenetelmiä, laadittiin kiinteistökohtaisia suunnitelmia jätevesien käsittelyn tehostamiseksi sekä toteutettiin maatiloille ravinnetasetarkasteluja ja ympäristökatselmuksia. Pudasjärven Saunajärveä kunnostettiin tehokalastamalla. Hanke toteutettiin Pohjois-Pohjanmaan alueella vuosina 2000–2006 tiiviissä yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Toteuttamisesta vastasi Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Hankkeen kokonaiskustannusarvio oli 630 705 euroa.
  • Välikangas, Katariina (Ympäristöministeriö, 2009)
    Tarvitaanko ikääntyneille uudenlaisia asumisratkaisuja? Tulevina vuosina ikääntyvien määrän kasvu haastaa sekä asumisen suunnittelun että olemassa olevan asuntokannan kehittämisen. Esiin nousevat kysymykset ikääntyneiden haluamasta elämänlaadusta ja heille mieluisista asumisratkaisuista. Kuinka Suomessa voitaisiin varautua ikääntyneiden asumiseen kohdistuviin haasteisiin? Selvityksessä tarkastellaan, miten ikäspesifejä eli laitoshoidon ja tavanomaisten asuntojen väliin sijoittuvia asumisratkaisuja toteutetaan Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Hollannissa. Ikääntyvien asumisen kehittämisen valtakunnallisia linjauksia, asumista koskevaa ohjeistusta ja rahoitusratkaisuja sekä kuntien toimia välimuotoisessa asumisessa käydään läpi. Yhtenä näkökulmana asumisratkaisujen tarkastelussa on Aging-in-Place -ajattelu asumisen ja asuinympäristöjen sekä ikääntyvän hyvinvoinnin ja tarvelähtöisen hoivan kehittämisessä. Tällä korostetaan asuinaluekohtaisia toimintamalleja ja kotona asumisen tukemista tarvittavien palvelu- ja asumisratkaisujen avulla. Mukana on myös esimerkkejä erilaisista asumisratkaisuista. Näiden maiden esimerkkien pohjalta arvioidaan kehittämishaasteita ja tehdään ehdotuksia ikääntyneiden asumisen kehittämiseksi Suomessa.
  • Silvo, Kimmo; Melanen, Matti; Gynther, Lea; Torkkeli, Sirpa; Seppälä, Jyri; Kärmeniemi, Tellervo; Pesari, Juha (Suomen ympäristökeskus, 2000)
  • Mikkonen-Young, Leena; Lehmuspuisto, Vuokko (Ympäristöministeriö, 2004)