Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 14-20 of 20
  • Välinen, Seppo (2012)
    Opinnäytteeni on taiteellis-pedagoginen opinnäyte. Opinnäytteeni tarkastettava esitys oli koko perheen musikaali Risto Räppääjä ja villi kone, joka sai ensi-iltansa Kouvolan Teatterissa 14.5.2011. Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa pohdin omaa liikelähtöistä ohjaamistapaani ja taiteilija-pedagogi -identiteettiäni valmistuessani Teatterikorkeakoulun Tanssi- ja teatteripedagogiikan laitokselta. Pohdinnan keskiössä ja virittäjänä on opinnäytteeni tarkastettava esitys. Opinnäytetyössäni valaisen omaa ajatteluani ohjausprosessista ja tapaani ohjata teatteria liikelähtöisesti. Kirjallisessa osiossa tarkkailen kriittisesti havaintojani siitä, millainen minä olen ohjaajana ja miten oma ajatteluni toimii käytännön työssä. Keskeisenä ajatuksena työssäni on selventää ajatteluani ohjaajasta (taiteilijasta) ja pedagogista ja näiden rakenteiden sulautumisesta omassa identiteetissäni. Tärkeä havaintoni on, että pedagoginen työ ja taiteilijan työ tukevat toisiaan omassa työskentelyssäni, mutta en koe niitä yhdeksi kokonaisuudeksi itsessäni. Työni kirjallinen osuus sijoittuu väljästi autoetnografisen tutkimuksen kenttään. Työni keskiössä olen minä tässä ja nyt, valmistumisen kynnyksellä.
  • Korhonen, Heidi (2012)
    Olen tutkimuksessani kiinnostunut siitä, millaista on ryhmä- ja prosessikeskeinen teatteripedagogiikkani suhteessa esitykseen. Ryhmäkeskeisyys tarkoittaa, että ryhmä vaikuttaa voimakkaasti esitykseen ja prosessiin sen sijaan, että korostettaisiin yksilön (opettajan) näkemystä. Prosessikeskeisyydessä korostetaan enemmän itse prosessia kuin lopputulosta. Pedagogisesta näkökulmasta esitys on asia, mitä voidaan yhtä aikaa tutkia, kokea ja oppia. Esitys on mikä tahansa asia, mikä laitetaan näyttämölle ja mitä esityksenä tarkastellaan. Ryhmä- ja prosessikeskeisen esityksen tutkimisen lähtökohtana toimii olemassa olevan tiedostaminen eli käsitykset, konteksti ja tilanne. Opettajan tehtävä ja asema on sidoksissa lähtökohtiin ja niiden tiedostamiseen. Työtavan kuvaaminen, suunnittelu ja valmistautuminen ovat lähtökohtien avoimuuden vuoksi haasteellisia. Työskentelyn kuvauksessa avataan erityisesti työskentelyn rakentumista, opettajan ja oppilaan rooleja ja tutkivaa otetta. Merkittävää on myös opettajan käsitysten asema työskentelyn ehdotuksena, ei väitteenä. Työtapa on kudelmaisesti rakentuva, ja vaatii osallistujalta malttia ja itsensä likoon laittamista. Opettajan etiikka on tässä yhteydessä olennaista. Arvoikseni nimeän avoimuuden ja keskeneräisyyden. Kysymys opettajan agendasta on yleinen, ja asettaa opettajan vilpittömyyden ja todellisen avoimuuden kriittiseen tarkasteluun. Ryhmä- ja prosessikeskeisyys edellyttää opettajalta sekä-että –ajattelua, jossa taide tekee erilaisia näkökulmia näkyväksi, niin että niitä voidaan tarkastella. Opettaja-oppilassuhteessa olennaista on dialogisuus. Dialogisuudessa ei ole kyse opettajan käsitysten siirtämisestä, vaan molemminpuolisuudesta. Kokemusten jakamisen ja tunnistamisen kautta, tieto muotoutuu opettajan ja oppilaiden inhimillisessä kanssakäymisessä. Perinteisiä hierarkioita puretaan, ja esityksen tutkimisessa korostetaan oppilaan tärkeää asemaa sekä tekijänä, että esiintyjänä. Käytännön osiossa jäsennykseksi nousivat esiintyjyys ja tila. Tilallisuus loi kehyksiä olosuhteiden tarkasteluun. Tilan tutkimisen kautta tuli näkyväksi tilankäytön ja vallankäytön suhde, sekä esiintyjän kehollisuus suhteessa tilakokemuksen psyykkisyyteen ja fyysisyyteen. Sitoutuminen ja itsensä tiedostamisen teemat näyttäytyivät oppilaiden käsityksissä tapahtuneiden muutosten kautta, sekä luovuuden vapautumisena. Omissa teatteripedagogisissa käsityksissäni on tapahtunut tarkentumia, laajentumia, ja paikannuksia suhteessa käytäntöön. Ymmärrykseni omaa työtä kohtaan on kasvanut nimeämisen ja tiedostamisen kautta. Tämän opinnäyteprosessin myötä hahmotan ammatillista ajatteluani teatteripedagogiikan, esityksen, opettajuuteni, ryhmän ja oppimisen välisinä suhteina. Tutkimuksen anti on minulle ollut erityisesti siinä, että olen saanut ajoittain hentoa otetta myös intuitiivisesta puolesta.
  • Tähtivirta, Kimmo (2014)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni keskittyy sanattoman teatterin eri muotoihin, sen historiaan ja ennen kaikkea opettamiseen. Olen teatteriopettajana työssäni usein huomannut, että verbaalinen ilmaisu lukitsee oppilaat. Varsinkin nuorilla on tarve loistaa ja olla jotenkin hauska tai kekseliäs. Se ei kuitenkaan liity pelkästään ikään, vaan yhteiskunnan meille antamiin odotuksiin olla nopea ja nokkela. Verbaalisesti hitaampi ihminen ei edes ehdi miettiä sanottavaansa, kun hetki on jo mennyt. Sanattoman ilmaisun avulla ihmiset vapautuvat ja rentoutuvat. Heillä ei ole tarve suorittaa mitään vaan reaktiot syntyvät kaikkien keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Mielikuvitus, mielikuvat ja leikki ovat koko ajan läsnä tekemisessä. Sanaton teatteri voi sisältää hyvinkin tarkkoja muotoja, mutta leikkisyyttä ja kokeilemista ei unohdeta. Pyrin sanallistamaan sanattoman teatterin opetusta. Sanat ja sanattomuus eivät mielestäni sulje toisiaan pois. Ehkä olisikin aika nivoa ne yhteen. Opinnäytetyössäni käsittelen sanatonta teatteria, mutta en mitenkään väheksy tekstiin ja sanoihin perustuvaa teatteria. Oman kokemukseni mukaan Suomessa, kuten muissakin maissa, teatteriesitys edelleen useimmiten perustuu puhuttuun tai kirjoitettuun kieleen. Siksi tuon esille kirjallisuuden kautta fyysisiin tekoihin perustuvien teatterintekijöiden ajatuksia. Opinnäytetyössäni pohdin ihmisten sanatonta viestintää eli miimiä, jota on ollut aina ja on edelleenkin. Emme me kauheasti eroa muista nisäkkäistä, vaikka ehkä haluammekin niin ajatella. Eläimillä sanaton, eleisiin ja tekoihin pohjautuva ilmaisu on elinehto. Miksi ei siis myös meille ihmisille? Me edelleenkin tulkitsemme toistemme eleitä, asentoja ja jopa kasvonliikkeitä. Sanat voivat auttaa, mutta ne voivat myös valehdella. Ei ole olemassa täysin rehellistä ilmaisua, liittyy se sanoihin tai tekoihin. Kehonkieli kuitenkin saattaa paljastaa enemmän kuin puhutut sanat. Näytelmäteksti antaa usein alkusysäyksen esitykselle ja tekeminen on tekstilähtöistä. On kuitenkin olemassa monia teatterin muotoja, jotka eivät vaadi kieltä vaan toimintaa. Teatteri on taidetta ja taiteen tehtävänä on ylittää kaikki kielimuurit. Kun se onnistuu esimerkiksi kuvataiteessa, tanssissa ja musiikissa, miksei myös teatterissa? Sanaton ilmaisu on todennäköisesti ollut olemassa meillä ihmisillä jo ennen puhuttua kieltä. En siis esittele mitään uutta, vaan haluan meidän palaavan historiaan ja eläimellisyyden kautta vaistojen ja viettien seuraamiseen. Taiteellis-pedagogisessa opinnäytetyössäni palaan juurille. Ei voi tarkkaan sanoa, mistä teatteri on syntynyt, mutta todennäköisemmin rituaaleista ja karnevaaleista. Leikki ja mielikuvitus ovat varmasti aina olleet ja tulevat aina olemaankin teatterin lähtökohtana. Teatteri on luovaa ilmaisua . Se tarvitsee toteutuakseen mielikuvituksen, jonka kautta syntyvät mielikuvat, jotka mahdollistavat leikkimisen, joka rohkaisee omiin ajatuksiin, joka luo improvisoinnin, jonka kautta syntyy ilmaisu. Opinnäytetyössäni avaan sanattoman teatterin opetukseen pohjautuvia hyvin tarkkojakin tekniikoita. Tekniikan vieminen kehomuistiin vaatii aikaa ja toistoa. Kun ei tarvitse enää miettiä, vaan keho toistaa asiat, oma ilmaisu vapautuu reagointiin ja spontaanisuuteen. Tärkeintä eri tekniikoiden oppimisessa on aina mielestäni niiden soveltaminen ja niillä leikkiminen. Loppujen lopuksi tekniikat ovat vain apukeino, joiden kautta mielikuvitus rakentaa täysin uudet merkityksen. Näin jokaisen ihmisen omat ajatukset ja kokemukset ovat tärkeitä. Esittelen kirjallisessa työssäni omassa opetuksessani käyttämäni metodit, joita peilaan oppilaideni mielipiteisiin, teatterin uudistajien ja ennen kaikkea fyysisempää muotoa käyttäneiden tekijöiden kirjoituksiin, biologiaan, filosofiaan ja kasvatustieteeseen. Käsittelen myös Espanjassa suorittamaani työharjoittelua, vaikka se ei olekaan arvioinnin kohteena. Teatterin opettamisessa tärkeää on aina dialogisuus ja sitä korostan myös näin kirjallisesti. Kriittinen pedagogia, jossa oppilas voi kyseenalaistaa ja ihmetellä on oikea tapa tehdä teatteria. Sanaton teatteri ei ole mikään sivutuote teatterin maailmassa, vaan omien kokemusteni mukaan elävä ja kehittyvä taiteenlaji. Sanatonta teatteria ei myöskään mielestäni pitäisi enää käsitellä ”teatterin erikoisena muotona” vaan nimenomaan teatterina. Kumpi oli ensin: sanat vai sanaton ilmaisu?
  • Komlosi, Emmi (2013)
    Tämä opinnäyte sisältää taiteellis-pedagogisen työn sekä kirjallisen osion. Taiteellis-pedagoginen työ käsittää esityksen, joka luotiin devsing-menetelmänä teini-ikäisten nuorten kanssa Annantalolla lukuvuonna 2012 – 2013. Esityksen nimi oli Maailmanpyörä ja se käsitteli identiteettiä sekä itsenäistymistä lapsuuden kodista. Esitys kertoi neljän perheen tarinan. Jokaisessa perheessä oli itsenäistyvä nuori. Joissakin perheissä oman identiteetin rakentuminen ja itsenäistymisen taistelu oli helpompaa, toisissa vaikeampaa. Perheiden aikuiset joskus kykenivät tukemaan nuorta, toisinaan eivät. Oppilaat kirjoittivat yhteistyössä minun kanssani tekstin, rakensivat omat hahmonsa ja osallistuivat esimerkiksi lavasteiden ja puvustuksen suunnitteluun. Oppilaat kokivat lopputuloksen merkitykselliseksi ja oman näköisekseen. Olen taustaltani yhteisöteatterin tekijä, joka näkyy suhteessani teatteritaiteeseen sekä teatterin opettamiseen. Pedagogis-taiteellisessa prosessissa minulle on ollut tärkeätä oppilaiden osallistuminen, innostuminen, sitoutuminen ja esimerkiksi sosiaalisten taitojen oppiminen. En painota opetuksessani esimerkiksi näyttelijäntyöllisiä tekniikoita. Pohdinkin opetusvuoden aikana, mitä oppilaani itseasiassa oppivat tunneillani? Olenhan taideopettaja ja oppilaat ovat tulleet taidetunnille. Mutu-tuntumalla näen, havainnoin ja aistin paljon oppimista, mutta kokevatko oppilaat oppivansa mitään? Ja jos kyllä, mitä? Kirjallinen osio käsittelee oppilaideni oppimista. Keräsin aineistoa oppilailtani ryhmähaastattelulla ja kyselyillä. Kun tarkastelemme aineiston tuloksia, on helppo huomata, että oppimista todella tapahtuu. Kun vertaamme vastauksia vuonna 2016 voimaan astuvan opetussuunnitelman tavoitteisiin, näemme, että (yhteisö)teatteriopetuksella on mahdollista saavuttaa lähes kaikki opetusneuvoksen asettamat tavoitteet. Tästä innostuneena liityn laajaan draamakasvattajien joukkoon esittämällä (yhteisö)teatteria omaksi oppiaineekseen kouluihin, jotta kaikilla olisi mahdollisuus oppia vaihtoehtoisella tavalla.
  • Pennanen, Merja (2012)
    Tilanteita - Situations valmistui elokuussa 2010 Teatterikorkeakoulun Studio 3:seen minun ja Anna Orkolaisen taiteellis-pedagogisena opinnäytetyönä. Opiskelimme tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella, minä teatteria ja Anna tanssia. Työ kehkeytyi kiinnostuksesta tutkia esiintyjyyttä ja liikkeellistä työskentelyä lavalla kehoa avaavien ja muokkaavien harjoitteiden kautta. Tavoitteenamme oli valmistaa kollektiivisilla työtavoilla esitys, joka yhdistäisi tanssin ja teatterin ruumiillista näyttämöllä oloa. Lähestymiskulmina olivat butoh- tanssi, somaattiset liikeharjoitukset, kontakti-improvisaatio sekä valikoima liikunnallisia voimaharjoituksia. Kiinnostuksemme oli tutkia esityksen valmistumista ja estetiikan muodostumista taiteiden välisenä prosessina, yhdessä improvisoiden. Mukana oli alusta alkaen myös Katerina Zherbina, joka teki produktiossa oman lopputyönsä visuaalisuuden ja pukusuunnittelun puolella. Katerina oli mukana prosessissa yhtenä tekijänä luomassa näyttämöllisiä tilanteita. Itselläni oli myös tarve tutkia Action Theatre –improvisaatiometodin soveltamista produktiotyöskentelyyn. Halusin tutkia, kuinka se voisi toimia työkaluna kollektiivisen esityksen synnyttämisessä näyttelijöiden ja tanssijoiden sekä valo-, ääni- ja pukusuunnittelijan kanssa. Minua kiinnosti, kuinka esiintyjän ilmaisu voi syntyä ja vaikuttua lavastuksen, tilan ja visuaalisuuden ehdottamasta estetiikasta käsin. Olin mukana tässä produktiossa esiintyjänä ja taiteellisen prosessin toisena koolle kutsujana. Työryhmään kuuluivat minun, Annan ja Katerinan lisäksi Seppo Välinen, Jaakko Kiljunen ja Lasse Lindberg lavalla sekä Milka Timosaari valoissa ja Ville Leppilahti äänissä. Kirjallisessa lopputyössä kuvailen ensin esitysprosessin kulkua ja työtapoja sekä kollektiivisen estetiikan ja dramaturgian syntymistä. Itseohjautuvan esiintyjän työtavan ja kollektiivisten näyttämökuvien synnyttämisessä käytin apuna Action Theatre -metodin ajatusta kokemuksellisuudesta valmiin idean sijaan. Improvisaation perustana on kehollinen reagointi, ruumiillinen maailmassa ja näyttämöllä olo. Rinnastan tässä lopputyössä Action Theatre -esiintyjyyden nykynäyttelijän kieliopin ehdottamaan näyttelijäntyön dramaturgiaan. Harjoitusprosessin kuvauksen jälkeen tuon mukaan katsojien kokemuksia siitä, miten esitys kommunikoi yleisönsä kanssa. Tämän jälkeen siirryn pohtimaan, millaista taidekäsitystä ja pedagogiaa Tilanteita -esityksen valmistuminen kantoi mukanaan. Kiinnostuksen kohteenani on, mitä tämä ruumiillinen ja dialoginen esitysprosessi ja siitä kirjoittaminen saavat minut ajattelemaan. Se luo minulle esitysteoreettista ja filosofista tausta-ajattelua, joka syventää ja jäsentää myös opettajuuttani. Tuon oman pohdintani rinnalle itselleni merkityksellisiä taiteentekijöitä, teoreetikkoja ja filosofeja. Takaisin katsova esitys, kadotetut ja löydetyt sanat, myötätunnon tila, silleen jättäminen ja ihmettely sekä kohtaamisen mahdollisuus ovat otsikoita, jotka kertovat minun matkastani tämän esitysprosessin kanssa. Näiden teemojen ja itsetuntemuksen myötä oma pedagoginen ajattelunikin on syventynyt. Oman tekijän kokemukseni ja sen käsitteellisen jäsentämisen kautta olen saanut eväitä viedä oppimaani eteenpäin myös opetustyössäni.
  • Riionheimo, Maaretta (2013)
    Taiteellispedagogisen opinnäytetyöni jakautuu kahteen osaan, ”Is there a moment ?” –esitykseen, sekä tätä praktista työtä heijastelevaan kirjalliseen osuuteen. Kirjallinen osuuteni jatkaa olemisen pohdintaa toiseuden kautta avautuvana rajankäyntitilana esitystaiteen kontekstissa. Valittu näkökulmani tarkastelee tutun ja vieraan kohtaamisessa tunnistettavia tapahtumia lähinnä filosofishenkisenä ihmettelynä kokijan havaintotodellisuudesta käsin. Vaikka kirjallinen reflektointini tavoitteleekin sanoja apunaan käyttäen jonkinlaista jäsennettyä ymmärrystä olemisen kokemuksellisuudesta ja ei-kokemuksellisuudesta, kiinnittyy työni pääfokus pikemminkin preesens-hetkissä ilmenneisiin tapahtumiin, joita on hieman haasteellista näin jälkikäteen sanoihin palauttaa. Esittämäni ajatukset ovat kiinteässä yhteydessä oman esitystaitteeni löytämiseen, sekä pedagogiikkaan jota ehdotan. Kysymys siitä mitä näemme katsoessamme edessä avautuvaa maisemaa, tai eteen asettuvaa toista on minulle merkittävä. Tahdon tietoisesti heilauttaa sitä todellisuuskuvaa, jonka ”objektimaailman” oppineina parhaiten tunnemme. Onko siis näkymä jonka näemmä juuri sellainen, kuin sen luulemme olevan, vai olemmeko pitkän kulttuurievolutiivisen kehityksemme tuloksena oppineet sen vain olevan sitä? Työni pyrkii pikemminkin vallitsevan kognitiivisen lukutavan ylivallan purkamiseen, kuin objektitodellisuutta tukevan käsitteellisten merkitysjärjestelmien vahvistamiseen. En ole kuitenkaan rakentamassa dikotomiaa näiden kahden välille, vaan tahdon selkeyden nimissä pikemminkin vain avata keskustelua olemisen riittämisestä jo sellaisenaan muun jo tiedetyn ja hyvin edustettuna olevan lukutavan rinnalle. Minua kiinnostaa rajoitukseton todellisuudentarkastelu, joka levittäytyy myös ei- tiedetyn puolelle. Tämä kysyy työni tarkemman mieltämisen kannalta lukijalta ymmärrystä yrityksestäni kertoa aistisesta kokemusmaailmasta sellaisenaan abstrahoidun lukutavan sijaan, vaikka tämä kirjallisessa muodossa paradoksaalista onkin. Tiedon aistihavaintoihin perustuvan fenomenologisen tutkimusotteeni valinta perustuu positivistisen maailmankuvan kykenemättömyyteen tutkia ihmisen sisäisiä tiloja itsen ja toisen äärirajojen aistisuudessa, minkä näen ainoana mahdollisena lähtökohtana tällä kertaa kyseisen aiheen parissa työskennellessäni. Otsikkoni ”Täältä takaisin”, ei nojaa taaksepäin, eikä nostalgisoi jotain jo joskus ollutta. Tämä sanapari viittaa pikemminkin hienoiseen purkutyöhön, jonka näen tarpeellisena tekona, jotta kykenisimme ihmettelemään edessämme avautuvaa toiseutta ja itsemme avarammassa ulottuvuudessa, missä valtaa pitävät määrittelyt eivät dominoisi liikaa kaikkea olevaa. Minulle tässä työssä on kyse yksinkertaisen asian ilmaisemisesta. Oleminen riittää, koska se on. Se on sekä oleva, että alku kaikelle sille mikä on ollut, on ja tulee.
  • Ervasti, Elsa (2012)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni koostuu kahdesta eri osasta. Toinen osa on esitys nimeltä VALMIUSTILA ja toinen osa on kirjallinen osuus, joka käsittelee prosessia, jonka aikana esitys VALMIUSTILA syntyi. Kirjallisessa osiossa käsittelen pedagogista ajatteluani teatterin tekemisen prosessissa. Haastoin itseäni olemaan mahdollisimman auki ja dialogissa muihin kahteen ohjaajaa, koska teimme esityksen kolmen ohjaajan kesken. Jaoimme harjoitteet, tilan ja ajan. Pyrimme vaikuttumaan toistemme harjoitteista ja ajattelusta. Prosessi opetti minua neuvottelemaan monista valinnoistani muiden ohjaajien kanssa sekä selkeytti itselleni tärkeitä asioita. Työ esittelee työtapojani ja harjoitteita, joita käytän teatteriopettajana toimiessani. Näiden työtapojen artikuloiminen ja niiden henkilökohtaisuuden tunnistaminen on minulle työssäni tärkeää. Oma taustani teatterityössä näkyy työskentelyssäni. Omat ihanteeni ovatkin freireläisessä pedagogiikassa sekä vapauttavassa ja osallistavassa kasvatuksessa. Ryhmä- ja harjoitelähtöisessä työskentelyssä prosessimaisuus, work in progress-työskentely, avoimuus ja jakaminen ovat minulle tärkeitä asioita, joiden kanssa työskentelyä haluan omassa tekemisessäni jalostaa. Taiteellis-pedagoginen työni antoikin minulle mahdollisuuden tutkia rauhassa näitä asioita ja näin kehittyä taiteilijana ja opettajana. Työssäni käsittelen tarkemmin prosessia avoimena ideointina, ryhmän yhteisenä matkana, jossa kohdataan vastustusta, henkilökohtaisen ja yhteisen ristiriitoja sekä raivataan tilaa omalle luomisen luomiselle. Lopuksi päädynkin kirjoittamaan ylös niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä tulevissa töissäni. Hyvä työ innostaa seuraavaan työhön ja näenkin itseni tekemässä ja tutkimassa tulevaisuudessa asioita, joihin olen opinnäytetyössäni törmännyt. Taideopettajana on oltava valmiutta kohtaamaan kaaosta, vastustusta ja tasapainottomuutta. Näiden asioiden tiedostaminen omassa työssäni antaa minulle mahdollisuuden tunnistaa ne myös omissa oppilaissani ja heidän toiminnassaan ja antaa minulle valmiuksia auttaa heitä kohtaamaan monenlaisia vaiheita, jotka liittyvät taiteellisessa prosessissa työskentelyyn.