The Ambivalence of Armed Intervention by Invitation: Caught Between Sovereign and Global Interests

Show full item record

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-5101-8
Title: The Ambivalence of Armed Intervention by Invitation: Caught Between Sovereign and Global Interests
Author: Tuura, Heini
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Law
Doctoral Programme in Law
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2019-04-12
URI: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-5101-8
http://hdl.handle.net/10138/300245
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Abstract: This dissertation concerns armed intervention by invitation in international law. In its essence, intervention by invitation entails the use of force with the consent of the territorial State, which appears simple. However, the modern form of the concept is fraught with legal complexities, including its relationship with the United Nations Charter. The instrument, which should regulate the use of force and make it a collective matter, does not mention unilateral intervention by invitation, leaving its legal basis complicated. Still, this impasse has been bypassed, allowing the concept to exist despite its inherent contradictions. The thesis examines the position of intervention by invitation in international law governed by the Charter: why the doctrine continues to exist as an international legal concept and how it has fared since 1945. Accordingly, the dissertation has been divided into three research topics: (1) the exact legal basis of intervention by invitation and how it is related to other uses of force, (2) the concept in practice, and (3) its current and future prospects. The thesis deploys the New Haven School approach to international law, thus adopting a policy-oriented perspective. Upon examination, it is held that the concept is a result of decision-making processes which took place following the adoption of the Charter. These processes were pushed by the most powerful States, which endorsed invited interventions in the absence of collective security. Thus, the concept’s emergence is attributed to the failure to implement the scheme of the Charter wholly in the midst of the Cold War, which led to political developments that necessitated the return of invited interventions. Modern intervention by invitation hence exists due to changing circumstances and the State policies adopted in response, not the black letter of law itself. This is mirrored in the practice of the doctrine, which is erratic in many senses, and its current place in international law. Despite this antagonistic character quality, intervention by invitation has also played a stabilising role during the UN era, as it has quietly served the common values of the global community. This was particularly the case during the Cold War, when the concept — while deepening the polarisation of relations — prevented the political crisis from reaching the point of no return. The doctrine has thus served a dual purpose, attending to both sovereign and common interests. This ambivalence is relevant, because the definitions between unilateral and collective measures, as well as internal and international matters, are becoming hazier. Such developments inevitably have an impact on intervention by invitation and the values it serves. Of late, intervention by invitation has been invoked to promote global interests more expressly, which suggests that the concept is indeed transforming. However, this transformation may be hindered by the fact that unlike during the Cold War, when it kept the balance of terror in check, intervention by invitation currently has no wider purpose to serve. Finding such a purpose is of upmost importance, should the concept aspire to embody global and sovereign interests in a balanced manner.Väitöskirja käsittelee kutsuun pohjautuvaa aseellista väliintuloa kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Kutsuun pohjautuvalla interventiolla tarkoitetaan voimankäyttöä, joka tapahtuu kohdevaltion suostumuksesta. Moderneja esimerkkejä ovat muun muassa Venäjän väliintulo Krimillä vuonna 2014 ja useat terrorisminvastaiset sotilaalliset operaatiot ympäri maapalloa. Tutkimuksen keskiössä ovatkin valtioiden voimankäyttöön liittyvä oikeudellinen sääntely ja useat viimeaikaiset kansainväliset selkkaukset. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää miten kutsuun pohjautuva interventio, joka on varsin häilyvä konsepti, on kyennyt säilyttämään asemansa, vaikka voimankäytön säännöt ovat tiukemmat kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa. Tutkimuskysymyksiä on näin ollen kolme: kutsuun pohjautuvan intervention oikeudellinen perusta (1), sen soveltaminen käytännössä (2) ja doktriinin nykyiset ja tulevat näkymät (3). Metodina sovelletaan New Haven School -näkökulmaa, joka keskittyy sekä valtioiden poliittisiin päätöksiin että ylikansallisiin arvoihin. Näiden kysymysten ja metodin kautta peilataan erityisesti kutsuun pohjautuvan intervention suhdetta Yhdistyneiden kansakuntien (YK) peruskirjaan ja sen sisältämään voimankäytön sääntelyyn. Tällä sääntelyllä on hyvin selvä suunnitelma, jonka mukaan itsepuolustusoikeutta lukuun ottamatta voimankäyttö piti keskittää YK:lle. Tämä on jättänyt kutsuun pohjautuvan väliintulon paitsioon: doktriinia ei suoraan mainita YK:n peruskirjassa, ja näin ollen sen asema oli pitkään varsin epäselvä sekä teoriassa että käytännössä. Tutkimus näyttää, että kylmä sota aiheutti voimankäytön sääntelyn epäonnistumisen, koska sotilaallisten keinojen käyttöä ei kyetty keskittämään YK:lle peruskirjan suunnitelman mukaisesti. Suurimpina syypäinä tähän voidaan pitää YK:n turvallisuusneuvoston pysyviä jäseniä, etenkin Yhdysvaltoja ja Neuvostoliittoa. Maiden keskeinen välienselvittely teki kollektiivisen voimankäytön soveltamisesta mahdotonta, mikä taas johti kutsuun pohjautuvan väliintulon uuteen esiinmarssiin suurvaltojen pelinappulana. Kutsuun pohjautuvat interventiot olivatkin varsin tärkeässä asemassa kylmän sodan aikana, useimmiten hyvin negatiivisella, suvereeniutta korostavalla tavalla. Doktriinilla oli kuitenkin myös tasapainottava vaikutus: se tarjosi kylmän sodan osapuolille venttiilin, jonka avulla ne kykenivät setvimään välejään ilman suoraa yhteenottoa. Kutsuun pohjautuvat väliintulot pitivät siis kylmän sodan kauhun tasapainon hallittavalla tasolla, ja näin ollen tällä voimankäytön muodolla on ollut myös globaali tarkoitusperä. Doktriinilla on siis kaksoisrooli kansainvälisessä yhteisössä, kun se palvelee sekä suvereeneja intressejä että ylikansallisia arvoja. Doktriinin asema on kuitenkin kylmän sodan jälkeen ollut käymistilassa. Se ei enää ole sidottu kylmän sodan aikaisiin suvereeneihin arvoihin, mutta sillä ei myöskään ole samanlaista globaalia — vaikkakin tarkasti piilotettua — tarkoitusperää kuin ennen. Tämä voi olla positiivinen mahdollisuus, mutta se voi myös osoittautua uhaksi: esimerkkinä tästä toimii muun muassa Venäjän suorittama Krimin valtaus. Näin ollen kutsuun pohjautuva interventio tarvitsee kipeästi taakseen uuden ylikansallisen intressin, joka pitäisi konseptin käytön kurissa.
Subject: Oikeustiede
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
TheAmbiv.pdf 1.530Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record