The validity and relevance of a jurisdiction clause in a contract for the international carriage of goods by sea : Interpretation of European Union law with comparative elements from national laws

Abstract

Oikeuspaikka-asiat ovat olennainen osa kansainvälisiä sopimuksia, erityisesti sopimuksissa tavarankuljettamisesta meritse. Mikä on toimivaltainen tuomioistuin asian käsittelemään, kun rahti on vahingoittunut matkalla, ei aina ole selkeä. On useita normeja, sekä kansainvälisiä että kansallisia, jotka vaikuttavat oikean foorumin valintaan. Välttääkseen epäselvyyden oikean oikeuspaikan valinnassa sekä rinnakkaiset menettelyt, kuljetussopimuksen osapuolet, rahdin omistaja ja rahdinkuljettaja, voivat sisällyttää kuljetussopimukseensa oikeuspaikkalausekkeita osoittamaan mahdollisen riidan käsiteltäväksi nimettyyn tuomioistuimeen. On kuitenkin useita säännöksiä, kuten merioikeusyleissopimukset, kansalliset lait sekä erityisesti Euroopan Unionin oikeus, jotka rajoittavat tarjolla olevan oikeustoimipaikan valintaa merikuljetusriidoissa. Jotkut näistä normeista sisältävät pakollisia säännöksiä, joista edes sopimuksen osapuolet eivät voi poiketa. Tämä on selkeä rajoitus osapuolten autonomialle sekä tärkeä asia ottaa huomioon neuvotellessaan tavarankuljetussopimusta meriteitse.

I kappaleessa tutkielma kuvailee tutkimuksen taustaa sekä kuljetussopimuksiin lisättävien oikeuspaikkalausekkeiden etuja. Osapuolet ovat parhaimmassa asemassa arvioidakseen, mikä tuomioistuin olisi sopivin tapauksen ratkaisemaan. Tämä suunnittelu parantaa ennakoitavuutta sopimussuhteissa sekä välttää mahdollisesti kalliin ja pitkän oikeudenkäynnin koskien oikeaa toimivaltaa.

Kappale II osoittaa yleiskatsauksen, miten eri oikeusjärjestelmät, roomalainen oikeus ja common law, tulkitsevat oikeuspaikkalausekkeita sekä käsittelee kahden valtion, Suomen ja Yhdistyneen kuningaskunnan, lakeja. Lisäksi, käsitellään Lis pendens ja forum non conveniens oikeusperiaatteita oikeuspaikkalausekkeiden yhteydessä sekä kuinka niiden soveltaminen toimivaltariidoissa eroaa sen perusteella, mikä tuomioistuin asian käsittelee. Kansallisten tuomioistuimien oikeuspaikkalausekkeiden tulkinta on perustavanlaatuinen näkökohta tässä tutkimuksessa, koska kansallinen tuomioistuin on se, joka tutkii tapauksen tosiseikat ja muodostaa päätöksensä niiden perusteella. Näin ollen nimenomaisen tuomioistuimen soveltamat oikeusperiaatteet muodostuvat olennaisiksi.

Kappale III esittelee tätä aihetta ympäröivän sääntelykehyksen, erityisesti kansainväliset yleissopimukset sekä Euroopan Unionin oikeuden. Se käsittelee mahdollista oikeusnormiristiriitaa Euroopan Unionin oikeuden ja kansallisten lakien sekä kuljetusyleissopimusten välillä. Erityispaino on eri normien etusijajärjestyksellä sekä tilanteilla, joissa erikoistuneet yleissopimukset voivat mennä Euroopan Unionin oikeuden edelle.

Kappale IV käsittelee kahta olennaista, mutta monimutkaista kysymystä koskien tätä aihetta. Ensiksi, sopimuksenulkoisten osapuolien, kuten laivaajan ja alirahdinkuljettajan sekä kuljettajan avustajien vastuuta, kun tavara on vahingoittunut, sekä voivatko nämä kolmannet osapuolet vedota kuljetussopimuksessa olevaan oikeuspaikkalausekkeeseen. Toiseksi, konossementin haltijan, vastaanottajan, joka tulee sopimuksen osapuoleksi ilman, että on osallistunut sopimuksen ehtojen neuvotteluun, juridista asemaa. Näin ollen, onko kolmasosapuoliedunsaaja sidottu oikeuspaikkalausekkeeseen, johon hän ei ole suostunut eikä ole ollut tietoinen sen olemassaolosta? Kuljetusoikeuden luonne sopimuksena kolmannen osapuolen eduksi on se, mikä tekee tästä aiheesta erityisen kiehtovan. Näin ollen eri oikeusjärjestelmien ja Euroopan Unionin oikeuden näkökulma kolmannen osapuolen oikeuksista ja velvollisuuksista liittyen oikeuspaikkalausekkeisiin on tämän tutkimuspaperin ytimessä.

Yhteenvetona tutkielma muodostaa yleiskuvan olennaisista löydöksistä ja argumenteista sekä niihin perustuen osoittaa, että kansainvälinen merikuljetus toimisi tehokkaammin, jos kuljetussopimuksen osapuolet sisällyttäisivät oikeuspaikkalausekkeita kuljetussopimuksiinsa. Vaikkakin erilaisten pakollisten säännösten luonne rajoittaa osapuolien autonomiaa, on yhä tilaa valita kaikille sopimuksen osapuolille sopivin oikeuspaikka, ja näin tekemällä selkeyttää valittavana olevien foorumeiden monimutkaisuutta. Tosin joitakin pakollisia säännöksiä tarvitaan suojelemaan heikompaa osapuolta, mutta kaupallisissa transaktioissa, joissa osapuolet ovat yhtä vahvoja, osapuolien sopimusvapauden rajoittaminen on vain este tehokkaalle merikuljetukselle.

Jurisdiction issues are an essential part of international agreements, in particular with carriage of goods by sea contracts. What is the competent court to review the dispute in case the cargo has been damaged during the transport is not always evident. There are several norms, both international and national, that affect the selection of the proper forum. In order to avoid confusion in selecting the correct forum, and parallel proceedings, the parties of the carriage contract, the cargo owner and the carrier, may incorporate jurisdiction clauses into their carriage contract to refer a possible dispute to be reviewed by a particular court of law. However, there are several regulations that limit the selection of available jurisdictions in sea transport disputes, such as the Maritime Conventions, national laws and in particular the European Union law. Some of these norms contain mandatory provisions that even the parties of the contract may not derogate from. This is a clear limitation to the party autonomy and a vital issue to be considered in negotiating a carriage of goods by sea contract.

In chapter I, the thesis describes the background of the research and the benefits of including jurisdiction clauses into carriage contracts. The parties are in the best position to evaluate, which court would be the fittest to solve the case. This planning enhances foreseeability in contractual relationships and avoids a possibly costly and lengthy litigation over proper jurisdiction.

Chapter II provides an overview of how different legal systems, civil law and common law, interpret jurisdiction clauses and discusses the laws of two countries, Finland and the United Kingdom. Furthermore, the legal doctrines of lis pendens and forum non conveniens are discussed in respect to forum clauses and how their application in jurisdiction disputes differ depending on the court reviewing the case. The interpretation of jurisdiction agreements by national courts is a fundamental aspect in this research, since it is the national court that will examine the facts of the case and base its ruling upon them. Consequently, the legal principles applied by a specific court of law become relevant.

Chapter III presents the regulatory framework around this topic, in particular the international conventions and the European Union law. It discusses the possible conflict of norms between the European Union law and national laws, in addition to transport conventions. A special emphasis is on the priority order of different norms and in which situation the specialized conventions might take precedence over European Union law.

Chapter IV discusses two essential, yet complex questions regarding this topic. Firstly, the liability of non-contractual parties, such as actual carriers and subcarriers, as well as the carrier’s assistants, in case there is damage to the goods and whether these third parties can rely on a jurisdiction clause in the carriage contract. Secondly, the legal position of the bill of lading holder, the consignee, who becomes a party to the carriage contract without participating in the negotiations of the terms of the contract. Accordingly, is the third party beneficiary bound by a jurisdiction clause that he has not agreed to, nor have been aware of its existence? The nature of carriage of goods contract as a contract in favour of a third party beneficiary is what makes this topic particularly intriguing. Consequently, the approach of different legal systems as well as European Union law regarding the rights and obligations of a third party in relation to a jurisdiction clause is at the heart of this research paper.

In conclusion, the thesis presents an overview of the relevant findings and arguments, and based upon them establishes that international sea transport would function more efficiently in case the parties to the carriage contract would incorporate jurisdiction clauses into their carriage contracts. Even though, the mandatory nature of different regulatory norms limit party autonomy, there is still enough room to select the most suitable forum for all the parties in the contract and by doing so, to clarify the complexity of available forums. Although, some mandatory provisions are needed to protect the weaker party, in commercial transactions where the parties possess equal bargaining power, limiting the parties’ freedom of contract is merely an obstruction to the efficient functioning of sea transport.