Ex aequo et bono ja lex mercatoria kansainvälisessä välimiesmenettelyssä

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201905272149
Title: Ex aequo et bono ja lex mercatoria kansainvälisessä välimiesmenettelyssä
Author: Brisson, Iris
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Law
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2019
Language: fin
URI: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201905272149
http://hdl.handle.net/10138/302170
Thesis level: master's thesis
Discipline: Prosessi- ja insolvenssioikeus
Procedural and insolvency law
Process- och insolvensrätt
Abstract: Välimiesmenettelyssä, kuten riidanratkaisussa yleensäkin, edellytetään tuomion perustamista lakiin. Välimiesmenettelyn asianosaisilla on kuitenkin VML 31 §:n 3 momentin nojalla mahdollisuus sopia, että välitystuomio perustetaan siihen, minkä välimiesoikeus katsoo kohtuulliseksi (ex aequo et bono). Ex aequo et bono -ratkaisutoiminta on käytännössä hyvin harvinaista, sillä asianosaiset eivät lähestulkoon koskaan valtuuta välimiehiä perustamaan välitystuomioitaan kohtuusnäkökohtiin. Kohtuusperusteiseen ratkaisutoimintaan on suhtauduttu epäluuloisesti sen vuoksi, että sen on ajateltu antavan liikaa harkinnanvaraa välimiehille ja mahdollistavan mielivaltaiset ratkaisut. Asiaan perehtyminen ei ole kuitenkaan antanut aihetta epäillä välimiehiä mielivaltaisten ratkaisujen antamisesta, sillä välimiesoikeuksilla on saamistaan valtuuksistaan huolimatta vaikuttanut olevan taipumuksena antaa hyvin pitkälti kansallisten lakien kanssa linjassa olevia ratkaisuja. Ex aequo et bonon tarve on kyseenalaistettu nykymaailmassa sen vuoksi, että kohtuullistamissäännöksiä sisältyy nykyään aikaisempaa enemmän aineellisen oikeuden puolelle. Aineellisoikeudellisilla kohtuullistamissäännöksillä ei kuitenkaan ole täysin samanlaista funktiota kuin ex aequo et bonolla. Siinä missä ex aequo et bono edellyttää asianosaisten yhteistä sopimusta siitä, että asia voidaan ratkaista kohtuusperusteella, aineellisoikeudelliset kohtuullistamissäännökset tulevat lähtökohtaisesti sovellettaviksi toisen asianosaisen eduksi tämän omasta vaatimuksesta. Joissakin poikkeuksellisissa tapauksissa lain säännöksiin perustuva kohtuullistaminen voi jopa tulla kyseeseen, vaikka kumpikaan asianosaisista ei olisi vaatinut kohtuullistamista. Sekin on syytä huomioida, että välimiesoikeudella ei ole velvollisuutta soveltaa lakiin perustuvia kohtuullistamissäännöksiä, vaikka jompikumpi asianosaisista olisi sellaisiin vedonnut. Tässä suhteessa ex aequo et bonon voi jopa ajatella lisäävän menettelyn ennustettavuutta, sillä kohtuusnäkökohtien huomioiminen ei tule kummallekaan asianosaisista yllätyksenä. Asianosaisten on myös mahdollista sopia, että heidän välisensä riita on ratkaistava kansainvälisen kauppaoikeuden eli lex mercatorian nojalla. Ex aequo et bonon ja lex mercatorian suhteeseen liittyy oma problematiikkansa, sillä oikeuskirjallisuudessa on esiintynyt taipumusta rinnastaa nämä ratkaisuperusteet toisiinsa. Yksi tutkielmani keskeisimmistä tavoitteista on eritellä ex aequo et bonon ja lex mercatorian yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Näistä ex aequo et bono antaa välimiesoikeudelle vapaammat kädet, sillä välimiesoikeudella on tällaiset valtuudet saatuaan vapaus soveltaa – tai olla soveltamatta – niin kansallisia lakeja, ylikansallisia oikeusohjeita kuin myös lex mercatoriaa. Tämän laajan harkinnanvaran vuoksi ex aequo et bono -ratkaisutoiminta edellyttää aina asianosaisten välistä nimenomaista sopimusta kohtuusperusteella ratkaisemisesta. Lex mercatorian soveltamiseen välimiehet voivat sen sijaan tietyin edellytyksin päätyä myös omasta aloitteestaan. Tutkielmani toisena tavoitteena on selvittää, minkälaista ratkaisutoiminta on ex aequo et bono -välimiesmenettelyssä – ja minkälaista sen tulisi olla. Vaikka ex aequo et bono -välimiesmenettelyssä välimiesoikeuden ratkaisutoimintaa ei olekaan sidottu lain säännöksiin, ei välimiesoikeus voi siltikään päätyä minkälaiseen lopputulokseen tahansa. Välimiesoikeuden toimivallan rajoja ex aequo et bono -välimiesmenettelyssä ei ole mahdollista määritellä tyhjentävästi, ja näiden määräytymiseen vaikuttaa keskeisesti se, ovatko asianosaiset sopineet jonkin lain soveltamisesta kohtuusperusteella ratkaisemisen lisäksi. Jos asianosaiset ovat sopineet myös jonkin lain soveltamisesta, välimiesoikeuden tulee lähtökohtaisesti soveltaa valittua lakia ja poiketa siitä ainoastaan silloin, kun valittua lakia soveltamalla ei päästä kohtuullisena pidettävään lopputulokseen. Välimiesoikeuden ratkaisutoimintaa sitoo tällöin myös valitun lain pakottavat säännökset. Riippumatta siitä, ovatko asianosaiset sopineet jonkin lainsäädännön soveltamisesta, välimiesoikeuden tulee aina huomioida asianosaisten välinen materiaalinen sopimus ja public policyn vaatimukset. Tutkielmani kolmannella tavoitteella on käytännönläheisempi ulottuvuutensa, sillä se sisältää sovellettaviin oikeusohjeisiin ja lainvalintaan liittyvään sääntelyyn perehtymistä ja de lege ferenda -kannanottojen esittämistä. Näiden roolia tutkielmassani selittää VML:n lakitekninen ratkaisu, jossa sekä ex aequo et bonosta että sovellettavista oikeusohjeista päättäminen sisältyvät samaan lainkohtaan. Maaperä de lege ferenda -tutkimukselle on tällä hetkellä erityisen hedelmällinen, sillä VML:n uudistamistarpeet ovat puhututtaneet suomalaista välimiesmenettely-yhteisöä runsaasti viime aikoina. Sen vuoksi olen halunnut myös omassa tutkielmassani pohtia, minkälaisia muutoksia välimiesmenettelyä koskeva sääntely kaipaisi tutkielmani aihepiirien tiimoilta. Tekemieni huomioiden pohjalta ehdottaisin seuraavia lisäyksiä VML:iin: 1) säännös, josta ilmenee, miten soveltuvat oikeusohjeet määräytyvät, kun asianosaiset eivät ole niistä sopineet; 2) ”rules of law” -ratkaisutoiminnan mahdollistaminen; ja 3) vaatimus välitystuomion perustelemisesta.


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record