Reagoinnista ennakointiin : preventiivinen käänne suomalaisessa kriminaalipolitiikassa

Show simple item record

dc.contributor Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta fi
dc.contributor University of Helsinki, Faculty of Law en
dc.contributor Helsingfors universitet, Juridiska fakulteten sv
dc.contributor.author Kiander, Emmi
dc.date.issued 2019
dc.identifier.uri URN:NBN:fi:hulib-201905272154
dc.identifier.uri http://hdl.handle.net/10138/302176
dc.description.abstract Terrorismi kriminalisoitiin Suomessa vuonna 2003 lisäämällä rikoslakiin terrorismirikoksia koskeva 34 a luku tilanteessa, missä Suomeen kohdistuva terroriuhka oli olematon. Sittemmin terrorismiin ei ole enää voinut suhtautua Suomesta puuttuvana ongelmana, vaan terrorismin uhan kanssa elämisestä on tullut osa arkipäiväämme. Terrorismi on kriminalisoitu poikkeuksellisen kattavasti aina varsinaisesta terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä rikoksista matkustamisrikoksen edistämiseen ja itseopiskeluun asti. Poikkeukselliset kriminalisoinnit ovat merkinneet niin vastuuopillista kuin kriminaalipoliittista muutosta, jota tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan suomalaista kriminalisointitraditiota ja kriminalisointiperiaatteita vasten. Perinteisesti rikosoikeus on ollut reaktiivista eli suuntautunut jo täytettyihin tekoihin. Proaktiivisen rikosoikeuden myötä painopiste on kuitenkin siirtynyt aiempaa korostuneemmin ennaltaehkäisyyn ja rikoslain välineelliseen hyödyntämiseen rikosten ja erityisesti terrorismin torjumiseksi. Terrorismi on asettanut haasteita ei vain rikosoikeuden koherenssille, vaan myös rationaalisen ja humaanin kriminaalipolitiikan tavoitteenasetteluille. Se, miten rikollisuuteen tulee yhteiskunnassa suhtautua, on muuttunut erityisesti suhteessa terrorismiin ja muuhun vakavaan rikollisuuteen. Äärimmäisten turvallisuusuhkien edessä reagointi jo täytettyyn tekoon ei ole riittävää ja rikosten minimoimistavoitteen tilalle on nousemassa perinteisen ”taistelu rikollisuutta vastaan” -paradgiman mukainen ajatus rikosten eliminoinnista. Terrorismi on läheisesti kytköksissä turvallisuuteen sen kokemukseen. Kokemuksemme riskin todellisesta tasosta saattaa kuitenkin olla sillä tavoin vääristynyt, että myös terrorismin torjuntaan käytettyjen keinojen suhteellisuuden arviointi vääristyy. Erityisesti kun turvallisuus hahmotetaan yhä enemmän turvallisuuden tunteen kautta, muodostuu turvallisuudesta jatkuva oikeutus rikoslain säätämiselle ja valtion vallankäytön lisäämiseksi. Turvallisuuden ja muiden perusoikeuksien välisessä tasapainoilussa turvallisuus korostuu usein liiaksi, mikä on merkinnyt merkittäviä heikennyksiä kaikkien muiden perusoikeuksien kannalta. Tutkielmassa sivutaan näitä turvallistamiseen liittyviä muutostrendejä, joissa kriminalisointien oikeutus perustuu poliittisessa kontekstissa muodostuvan turvallisuusuhan torjuntaan. Turvallisuuden suojaamiseksi suojamuuri oikeushyvän ympärillä on ulotettava aiempaa varhaisemman asteen toimintaan etäämmälle varsinaisesta oikeushyvää loukkaavasta toiminnasta. Turvallisuuden korostuminen kriminalisointia puolustavaksi oikeudeksi merkitsee myös muiden kriminalisointiperiaatteiden arvioinnin muutosta. Mitä vakavammasta rikollisuuden muodosta on kyse, sitä herkemmin kriminalisoinnin oikeutus perustuu valtion velvollisuudelle suojata perusoikeuksia, mikä heikentää rajoittavien kriminalisointiperiaatteiden merkitystä. Terrorismin uhka on kasvanut samaan aikaan EU:n rikosoikeudellisen yhteistyön syventymisen kanssa, mikä on osin vaikuttanut myös EU-rikosoikeuden tavoitteenasetteluihin. Samalla kansallisen lainsäätäjän harkintavalta tekojen rangaistavaksi säätämisessä on kaventunut. Nykyään paine kriminalisoinnille tuleekin yhä useammin ulkoapäin, jolloin kriminalisoinnilta saattaa puuttua kansallinen tarve. Kriminalisointivelvoitteen taustalla vaikuttava argumentaatio saattaa myös perustua toisenlaisille kriminaalipoliittisille tavoitteenasetteluille kuin kansallisessa perinteessä. Seurauksena on rikosoikeuden fragmentaatio. Fragmentaatio näkyy erityisesti terrorismikriminalisoinneissa, jotka poikkeavat rikosoikeuden yleisistä opeista ja perustuvat korostuneesti turvallisuuden ja rikosten eliminoinnin tavoitteelle, mikä on vierasta rationaaliselle ja defensiiviselle kriminaalipolitiikalle. Rikosoikeuden fragmentaatiosta kertoo myös järjestelmän jakautuminen omiin alajärjestelmiinsä, jotka noudattavat erilaista rankaisemiskäsitystä. Euroopassa keskustelua on terrorismiin liittyen herättänyt saksalaisen Günther Jakobsin vihollisrikosoikeuden teoria – rikosoikeuden malli, joka tekee jaon kansalaisten rikosoikeuteen ja vihollisrikosoikeuteen eli jaon lakia noudattaviin kansalaisiin ja luottamuksen menettäneisiin kansan vihollisiin. Kansalaisten rikosoikeus perustuu ajatukselle ihmisestä lakia noudattamaan kykenevä luotettavana, autonomisena ja moraalisena toimijana. Vihollisrikosoikeus puolestaan hylkää liberalistisen ihmiskäsityksen ja alkaa kohdella henkilöä ensisijaisesti uhkana muiden turvallisuudelle. Tämä näkyy myös vihollisrikosoikeuden keinoissa, jotka pyrkivät vaarallisten rikollisten eristämiseen vastakohtana kansalaisten rikosoikeuden ajatukseen rikosoikeudesta moraalia luovana järjestelmänä, jossa rikosoikeutta ei hyödynnetään välillisesti rikosten ennaltaehkäisyyn, mutta ei suoraan välineellisesti rikoksen tekemisen estämiseen. Merkkejä oikeuden kahtiajakautumisesta on erityisesti terrorismirikosoikeudessa, jossa terrorismi on perustellut poikkeuksellisia kriminalisointiratkaisuja ja rikosvastuun muutosta jopa tekijärikosoikeudellista ajattelua muistuttavaan suuntaan. Muutos on osin selitettävissä ylikansallisten kriminalisointivelvoitteiden asettamalla pakolla, mutta se on mahdollistettu kansallisen tason ratkaisuilla. Sääntelyn negatiiviset perus- ja ihmisoikeusvaikutukset ovat jääneet turvallisuuden ylläpitämisen varjoon ja erityisesti terrorismi turvallisuusuhkana on muodostunut yleiseksi perusoikeuksien rajoituslausekkeeksi. Vaikuttamaan pyrkivänä toimintana terrorismin menestys on riippuvainen sen kohteen reaktioista. Siksi reaktioissa tulisi pyrkiä ennemmin rationaaliselle harkinnalle perustuviin keinoihin kuin emotiivisiin lyhytnäköisiin vastaiskuihin tiettyä terrorismin muotoa vastaan. Rationaalisen kriminaalipolitiikan ihanne johdonmukaisesta ja vaikutustietoisesta asiantuntijavetoisesta kriminaalipolitiikasta on relevantti myös terrorismin torjunnassa. Ajatus siitä, että kaikkea ei tule säätää rangaistavaksi edes terrorismin torjunnan nimissä voi olla vallankumouksellinen, mutta rikosoikeusjärjestelmän legitiimiyden ja sääntelyvaikutusten sekä laajemmin koko yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden kannalta maltillisempi kriminalisointipolitiikka olisi perusteltua. fi
dc.language.iso fin
dc.publisher Helsingin yliopisto fi
dc.publisher University of Helsinki en
dc.publisher Helsingfors universitet sv
dc.title Reagoinnista ennakointiin : preventiivinen käänne suomalaisessa kriminaalipolitiikassa fi
dc.type.ontasot pro gradu -tutkielmat fi
dc.type.ontasot master's thesis en
dc.type.ontasot pro gradu-avhandlingar sv
dc.subject.discipline Rikosoikeus fi
dc.subject.discipline Criminal law en
dc.subject.discipline Straffrätt sv
dct.identifier.urn URN:NBN:fi:hulib-201905272154

Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
Kiander_Emmi_Pro_gradu_2019.pdf 1.465Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record