”Ei ole helppoa mutta…mä pärjään.” : Suomeen ilman huoltajaa tulleiden pakolaisnuorten pohdintoja aikuisuuteen siirtymisestä

Abstract

Ilman huoltajaa tulevia alaikäisiä turvapaikanhakijoita on usein kuvailtu haavoittuvaisena ryhmänä ja olosuhteidensa uhreina. Itse olen halunnut kuvata nuoret subjekteina ja tuoda kuuluviin nuorten omat äänet. Olen ollut kiinnostunut nuoruudesta ja orastavasta aikuisuudesta elämänvaiheena, nuorten muutosta perheryhmäkodista omilleen ja siihen liittyvästä siirtymästä.

Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää miten Suomeen ilman huoltajaa tulleet pakolaisnuoret kokevat elämäntilanteensa ja tulevaisuutensa. Olen tarkastellut tätä kolmen kysymyksen kautta: 1. Miten nuoret kuvaavat aikuisuushaasteitaan Suomessa? 2. Miten nuoret luonnehtivat itsenäistymistä ja siirtymää perheryhmäkodista omaan kotiin? 3. Miten nuoret kuvaavat ja kertovat tulevaisuudestaan?

Tutkimusaineisto koostuu yksilöhaastatteluista ilman huoltajaa tulleiden pakolaisnuorten kanssa. Kuusi (6) nuorta osallistui tutkimukseeni kahdesta eri perheryhmäkodista. Nuoret olivat haastatteluhetkellä 15–18-vuotiaita ja heille oli myönnetty oleskeluluvat. Haastatteluissa olen käyttänyt Tulevaisuuden muistelu -menetelmää, joka on ratkaisukeskeinen, positiivinen ja vahvuuksiin keskittyvä menetelmä, jonka avulla tutkimukseni nuoret ovat saaneet vapauden kertoa oman näkemyksensä tulevaisuudesta. Puolet haastatteluista tehtiin tulkin avustuksella ja tulkkauksen ongelmallisuutta olen myös käsitellyt tutkielmassani. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin, jonka jälkeen ne analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Lisäksi olen kirjoittanut tutkimuspäiväkirjaa.

Olen analyysini pohjalta tuonut esiin nelinkertaisen haasteen ilman huoltajaa tulleiden pakolaisnuorten aikuisuuteen siirtymisessä. Haasteet ovat 1) nuoruus ja orastava aikuisuus elämänvaiheena, 2) siirtolaisuus osana nuorten menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta, 3) varhainen omilleen muutto ja 4) huoli ja epävarmuus kotimaan tilanteesta, perheestä ja omasta tulevaisuudesta Suomessa. Haasteista huolimatta tutkimukseni tulokset osoittavat, että nuorilla on haaveita ja suunnitelmia tulevaisuuden suhteen sekä he ovat motivoituneita ja kyvykkäitä toteuttamaan niitä. Kaikki tutkimukseni nuoret näkivät tulevaisuutensa Suomessa, toivoivat perheenyhdistämistä, että oppisivat suomen kielen ja opiskelisivat mieleisen ammatin tai tutkinnon. Nuoret toivoivat elävänsä tulevaisuudessa aivan tavallista ja rauhallista elämää. Tärkein keino saavuttaa tavoitteet tulevaisuudessa oli opiskella ahkerasti koulussa ja oppia suomen kieli sekä pysyä poissa ongelmista. Puolet nuorista suhtautui kriittisesti perheryhmäkotiin, etenkin sen sääntöihin ja ohjaajiin. Omilleen muuttamista nuoret kuvailivat pääosin hyvänä asiana. Tärkeimmät elementit olivat vapaus ja oman kodin rauha. Vastuunottamista pidettiin sekä haasteellisena että hyvänä ja voimaannuttavana asiana. Tutkimukseni huolestuttavin tulos oli, etteivät nuoret puhu huolistaan kenellekään. Samalla moni toivoi, että tulevaisuudessa olisi joku, jolle voisi puhua.

Ilman huoltajaa tulleet pakolaisnuoret tulisi ensisijaisesti nähdä toimijoina, passiivisten uhrien sijaan. Heidät tulisi kuitenkin kohdata sitä taustaa vasten, että heillä on moninkertainen haaste siirtyä aikuisuuteen; he ovat nuoria, siirtolaisia, varhain joutuneet eroon vanhemmistaan, muuttavat jo 18-vuotiaina omilleen ja kantavat paljon huolta ja epävarmuutta mukanaan. Nämä haasteet eivät kuitenkaan määrittele pakolaisnuoria ja on tärkeä nähdä nuori haasteiden takana.