Poliittisen skandaalin kehykset : Noppa-juttu lehdistössä ja suomalaisen korruption kätketty luonne

Näytä kaikki kuvailutiedot



Pysyväisosoite

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201906132862
Julkaisun nimi: Poliittisen skandaalin kehykset : Noppa-juttu lehdistössä ja suomalaisen korruption kätketty luonne
Tekijä: Saha, Topi
Muu tekijä: Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos
University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Political and Economic Studies
Helsingfors universitet, Statsvetenskapliga fakulteten, Institutionen för politik och ekonomi
Julkaisija: Helsingin yliopisto
Päiväys: 2019
Kieli: fin
URI: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201906132862
http://hdl.handle.net/10138/302855
Opinnäytteen taso: pro gradu -tutkielmat
Oppiaine: Talous- ja sosiaalihistoria
Economic and Social History
Ekonomisk och social historia
Tiivistelmä: Suomalainen korruptio on oikeus- ja yhteiskuntatieteilijöiden mukaan luonteeltaan institutionaalista, rakenteellista ja piilotettua. Oikeusportaiden ja tiedotusvälineiden huomio on keskittynyt yksittäisiin rikkomuksiin ja laajempi vallankäytön analyysi on jäänyt vähäiseksi. Korruptiokeskustelu on ollut individualismi- ja legalismilähtöistä. Sidonnaisuudet, kaksoisroolit, huonot hallintotavat ja hyvä veli -verkostot tekevät pimeän puoluetuen kaltaisesta yksityisen ja julkisen rajapinnassa tapahtuvasta harmaan alueen toiminnasta vaikeasti havaittavaa. Julkisuuden ja avoimuuden on havaittu kitkevän korruptiota tehokkaasti, mutta medialla on myös vastuunsa: tiedotusvälineet eivät voi ryhtyä langettamaan tuomioita. 1980-lukua on kutsuttu rötösherrajahdin aikakaudeksi. Vuosikymmenellä paljastui useita korruptiotapauksia, jotka koettelivat suomalaisten oikeustajua. Tapauksia yhdisti usein se, että varsinaiset rikkomukset olivat tapahtuneet vuosia ennen kuin ne nousivat julkisuuteen. Tämä puolestaan johti väitteisiin uusmoralismin aallosta. Yksikään lahjontaepäily ei saanut niin paljon mediahuomiota osakseen kuin tamperelaisen rakennusliikkeen mukaan nimetty, niin kutsuttu Noppa-juttu. Syytteiden mukaan Noppa oli päässyt käsiksi rahakkaisiin aluerakennusurakoihin vastineeksi pimeästä puoluetuesta. Keskustelu tutkinnan motiiveista äityi kiivaaksi ja osapuolet syyttivät toisiaan tiedotussodasta. Presidentti Koivisto kritisoi tutkintaa äänekkäästi. Tutkinnasta vastannut ja sen etenemisestä ahkerasti lausuntoja antanut keskusrikospoliisin komisario Sulo Aittoniemi hyllytettiin lopulta tehtävästään. Hän itse uskoi astuneensa ”liian suurille varpaille”. Tutkielmassa tarkastellaan median roolia poliittisen skandaalin tulkintakehysten luojana ja välittäjänä. Aineisto koostuu Noppa-tutkintaa ja sitä seuranneita oikeudenkäyntejä koskevista artikkeleista (n=659), jotka on julkaistu Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä vuosina 1979-1989. Päähuomio on tutkinnan toisessa, puoluepoliittisen ulottuvuuden saaneessa ja valtakunnallisen kohun nostaneessa vaiheessa (1982-1986). Tutkimusmetodina on käytetty kehysanalyysia, jonka avulla Noppa-aineistosta nousee kolme erillistä, joskin usein risteävää pääkehystä: 1) moraalikehys, 2) jälkirikkomuskehys, ja 3) konfliktikehys. Moraalikehys korostui uutisoinnin alkuvaiheissa, kun vastakkain asettuivat syytteet rikkeiden vähättelystä ja uusmoralismista. Skandaaliuutisoinnissa väärinkäytösten peittely-yritykset nousevat usein varsinaisia rikkomuksia suuremmaksi uutisaiheeksi ja näin kävi myös Tampereen kaupunginjohtaja Pekka Paavolan kohdalla. Paavolan kadotessa kuukaudeksi poliisin ja tiedotusvälineiden tavoittamattomiin sai lähes kaikki muu uutisointi väistyä jälkirikkomuskehyksen tieltä. Konfliktikehys korostui etenkin Noppa-tutkinnan toisen vaiheen loppupuolella, Aittoniemen hyllytysuutisen myötä. Kehykset ovat yhteensopivia aikaisemman poliittisten skandaalien tutkimuksen kanssa. Luokitteluhypoteesin mukaisesti oman näkökulmansa saivat Noppa-uutisoinnissa parhaiten esiin ne yksilöt, joilla oli eniten yhteiskunnallista valtaa ja/tai viestinnällistä kapasiteettia. Lehdistön suhtautuminen syytteisiin oli osittain alisteista poliittisen kontekstin tasoille ja lahjontakeskustelu korostui vaaliuutisoinnissa. Auktoriteetit kuitenkin ohjasivat korruptiokeskustelun suuntaa. Tämä välittyy etenkin Suomen Kuvalehden uutisoinnista, joka asettui pääosin syytettyjen ja heidän puolustajiensa puolelle. Ilta-Sanomat puolestaan piti poliisin, syyttäjänlaitoksen ja presidentti Koiviston kritisoiman oikeuskansleri Kai Kortteen puolta. Tiedotusvälineillä on lukuisia teknisiä ja retorisia kehystämisen keinoja, joista etenkin siteeraaminen korostui Noppa-uutisoinnissa. Siteeraamisen avulla artikkelin luoja voi ohjata lukijoita osoittamaansa suuntaan ja samalla siirtää tästä vastuun käyttämällensä lähteelle. Aineistosta ei voi havaita selviä merkkejä skandaalisyndroomasta tai trivialisaatioteoriasta, joiden mukaan markkinalogiikkaa seuraavan median kiinnostus epäolennaisuuksiin voi puurouttaa yhteiskunnallisesti merkittävää keskustelua. Päinvastoin, kaikki tarkastellut lehdet suhtautuivat varsin kriittisesti vähäpätöisempinä pitämiinsä kestityssyytteisiin. Noppa-jutun lehdistökäsittely on samalla kuvaus suomalaisen korruption kätketystä luonteesta. Syytteet eivät johtaneet merkittäviin rikostuomioihin johtavien poliitikkojen kohdalla, mutta niiden ympärille syntynyt julkinen keskustelu vaikutti osaltaan muun muassa vuoden 1990 virkarikoslainsäädännön uudistukseen. Noppa-skandaali oli taistelua politiikan moraalista.
Avainsanat: Skandaalit
korruptio
puoluerahoitus
lehdistö
Noppa
kehysanalyysi
Asiasanat (yso): skandaalit
korruptio
puoluerahoitus
lehdistö
kehysanalyysi


Tiedostot

Latausmäärä yhteensä: Ladataan...

Tiedosto(t) Koko Formaatti Näytä
Saha_Topi_Pro_gradu_2019.pdf 2.060MB PDF Avaa tiedosto

Viite kuuluu kokoelmiin:

Näytä kaikki kuvailutiedot