”Erikoisteknilliset laitteet” : P-15-meritorjuntaohjusten hankinta Suomen ja Neuvostoliiton välisen asekaupan kontekstissa

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201906132800
Title: ”Erikoisteknilliset laitteet” : P-15-meritorjuntaohjusten hankinta Suomen ja Neuvostoliiton välisen asekaupan kontekstissa
Author: Vuorinen, Lauri
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Political and Economic Studies
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2019
URI: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201906132800
http://hdl.handle.net/10138/302893
Thesis level: master's thesis
Abstract: Tiivistelmä/Referat – Abstract Tutkielman aiheena on neuvostoliittolaisten P-15-meritorjuntaohjusten hankinta Suomen puolustusvoimille 1960-luvulla. Suomessa ohjukset saivat sittemmin nimikkeen meritorjuntaohjus 66 (MTO 66). Tutkielmassa rekonstruoidaan P-15- meritorjuntaohjushankkeeseen liittynyt hankinta- ja päätöksentekoprosessi ensimmäisistä meritorjuntaohjusten hankintaa koskeneista suunnitelmista ohjuskaluston vastaanottoon. P-15-meritorjuntaohjuksen hankintaa on sivuttu muutamissa aiemmissa tutkimuksissa. Aiempi tutkimus on kuitenkin keskenään ristiriitaista, eikä esimerkiksi ohjusten hankinta-ajankohdasta tai lukumäärästä ole päästy yksimielisyyteen. Aiemmassa tutkimuksessa ei ole myöskään paneuduttu siihen Suomen ja Neuvostoliiton väliseen sopimus- ja kaupankäyntijärjestelmään, jonka puitteissa P-15-ohjusten hankinta tapahtui. Näitä aiemman tutkimuksen puutteita paikataan arkistoaineistoon, valtiosopimuksiin ja tutkimuskirjallisuuteen perustuvalla analyysilla. Ohjukset oli kielletty Suomelta Pariisin rauhansopimuksessa 1947. Ohjushankinnat mahdollistuivat vuodenvaihteessa 1962–1963, kun voittajavaltioilta saatiin uusi tulkinta rauhansopimuksen asettamiin rajoituksiin. Meritorjuntaohjushankinnan taustalla oli Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmitun vuosien 1966–1970 tavaranvaihtosopimuksen salainen lisäpöytäkirja, jossa sovittiin vuosittaisista sotilasmateriaalihankinnoista. Ennen lisäpöytäkirjan pohjalta käytävien hankintaneuvottelujen aloittamista sotilasjohto pyysi presidentti Kekkoselta suostumusta ilmatorjuntaohjusten ja meritorjuntaohjusten hankintoihin. Presidentti kuitenkin hyväksyi ainoastaan meritorjuntaohjusten hankinnan ilmeisesti siksi, että hän ei uskonut niiden muodostavan edes potentiaalista uhkaa ulkovalloille. Meritorjuntaohjuksia koskevat hankintaneuvottelut alkoivat Neuvostoliitossa maaliskuussa 1965. Neuvostoliitto ei kuitenkaan tarjonnut pelkkiä ohjuksia vaan ohjusveneitä ohjuksineen. Tutkielman tuloksena havaitaan, että hankintaneuvottelut jatkuivat ilman ratkaisevia tuloksia Neuvostoliitossa huomattavasti pidempään kuin aiemmin on luultu; lähes kesään 1965 saakka. P-15-ohjuksia koskevat jatkoneuvottelut alkoivat elokuussa 1965 Helsingissä. Neuvotteluihin sisältyi muun muassa kaksi uutta Neuvostoliittoon suuntautunutta neuvottelumatkaa ja lukuisia tapaamisia Neuvostoliiton edustajien kanssa. Lopulta Neuvostoliitto suostui myymään ohjukset ilman veneitä. Aiemmissa tutkimuksissa esitetyt tiedot ohjusten hankinta-ajankohdasta ja niiden määrästä tarkentuvat huomattavasti. Tutkielma osoittaa, että hankintasopimus solmittiin vasta 15.7.1966. Sopimukseen kuului ohjusjärjestelmän muiden osakokonaisuuksien ohella ainoastaan 24 ohjusta. Tämä määrä ohjuksia myös toimitettiin Suomeen. Tutkielman tuloksena havaitaan, että Suomen ja Neuvostoliiton välinen sotilasmateriaalikauppa muodosti kolmitasoisen sopimusjärjestelmän, joka toimi keskeisiltä osiltaan erillään siviilisektorin idänkaupasta. Ensimmäisen ja toisen tason sopimukset olivat Suomen ja Neuvostoliiton välisiä valtiosopimuksia. Kolmannen tason sopimukset eivät olleet valtiosopimuksia vaan kaupallisia sopimuksia, joissa sopimuspuolina olivat Suomen puolustusministeriö ja Neuvostoliiton ministerineuvoston ulkomaisia taloudellisia suhteita hoitavan valtionkomitean insinööripäähallinto. Insinööripäähallinnon vastuualueeseen kuului Suomen ja muiden ulkovaltojen kanssa käytävä sotilasmateriaalin kauppa. Hankintaprosessiin liittyvän päätöksenteon osalta tutkielma vahvistaa aiemmassa tutkimuksessa ilmi tullutta käsitystä siitä, että tasavallan presidentin hyväksyntä oli välttämätön edellytys kaikille potentiaalisesti ulkopoliittisesti merkityksellisille puolustusvoimien hankinnoille, jollainen P-15-meritorjuntaohjushankintakin oli. Sen sijaan puolustusneuvostossa ja valtioneuvostossa keskityttiin tämän hankinnan osalta enemmänkin yleisiin Neuvostoliiton-hankintojen rahoituskysymyksiin kuin ulkopoliittisiin näkökohtiin. Eduskunnan vaikutusmahdollisuudet hankintojen suhteen vaikuttavat olleen todella vähäiset. Eduskunnalle ei annettu kunnollisia tietoja hankintojen taustalla olleesta tavaranvaihtosopimuksen salaisesta lisäpöytäkirjasta, joka oli valtiosopimus. Myöskään kyseisen lisäpöytäkirjan perusteella laadituista uusista sopimuksista tai hankittavista nimikkeistä ei eduskunnalle kerrottu. Hankintasopimusten maksamiseen kuitenkin käytettiin eduskunnan puolustusministeriölle myöntämiä perushankintavaroja, jotka sisältyivät normaaliin valtion tulo- ja menoarvioon.
Subject: P-15
Styx
MTO 66
meritorjuntaohjus
hankinnat
asekauppa
idänkauppa
Neuvostoliitto
puolustusvoimat
puolustusneuvosto
Subject (yso): Meritorjuntaohjus
Idänkauppa
puolustusvoimat
asekauppa
Discipline: Poliittinen historia
Political History
Politisk historia


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record