Nurmibiomassojen korjuu biokaasutukseen : vaikutukset viljely-ympäristön lajimonimuotoisuuteen

Abstract

Tehokas agri-teollinen maataloustuotanto on osoittautunut ympäristön kannalta haitalliseksi ja kestämättömäksi ruoantuotantotavaksi. Se aiheuttaa ympäristöhaittoja sekä heikentää biodiversiteettiä. Biodiversiteetin heikkeneminen herättää kansainvälistä huolta lajimonimuotoisuudesta. Maatalous itsessään on myös riippuvainen biodiversiteetistä sekä maatalousympäristön ekosysteemipalveluista. Agroekologinen symbioosi (AES) -toimintamalli pyrkii tarjoamaan ratkaisuja agri-teollisen ruokajärjestelmän ongelmakohtiin. Luomalla paikallisesti toimivan ruokajärjestelmän, joka on ympäristön kannalta kestävä, taloudellinen sekä sosiaalisia hyötyjä tuottava. Agroekologisen symbioosin kulmakivenä toimii ravinteita kierrättävä sekä energiaa tuottava biokaasulaitos, joka hyödyntää paikallisia biomassoja, kuten puoliluonnontilaisten nurmien satoa. Puoliluonnontilaiset nurmet ovat lajimonimuotoisia tärkeitä elinympäristöjä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella puoliluonnontilaisten nurmikasvustojen monimuotoisuusarvoja ja nurmien hoitotoimenpiteitä. Lisäksi tavoitteena oli selvittää nurmenkäytön biodiversiteettivaikutuksia sekä arvioida, miten nurmibiomassoja voidaan käyttää monimuotoisuusarvoja menettämättä. Aineisto muodostui viljelijähaastatteluista sekä indikaattorikasvilajien ja kimalaisten havainnointiaineistosta kolmelta puoliluonnontilaiselta nurmityypiltä: suojavyöhykkeiltä, luonnonhoitopeltonurmilta sekä viherlannoitusnurmilta. Tutkimuksen tulosten perusteella nurmityyppien välillä ei havaittu eroja kasvi- tai kimalaislajimonimuotoisuudessa. Nurmikasvustojen iän ja indikaattorikasvilajirunsauden välillä havaittiin positiivinen korrelaatio. Myös kasvustojen niittoajankohdalla oli yhteys kasvilajimonimuotoisuuteen. Tulosten perusteella puoliluonnontilaiset nurmikasvustot soveltuvat bionurmentuotantoon. Nurmenkorjuussa on otettava kuitenkin huomioon niiton vaikutukset eri eliöryhmien populaatioihin. Myöhäinen niitto lintujen pesimäkauden jälkeen tukee sekä kasvilajimonimuotoisuutta että peltolintukantoja. Selkärangattomat lajit hyötyvät niittämättömistä alueista. Lajimonimuotoisuuden kannalta on tärkeää ylläpitää monimuotoista maisemarakennetta, joka tarjoaa erilaisia elinympäristöjä maatalousalueen lajistolle.